Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Joulun valoa romanikylissä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Joulun valoa romanikylissä"

Transkriptio

1 JOULUKUU 2011 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Joulun valoa romanikylissä

2 PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja Mitä yhteistä on lapsilla, syntisillä ja sairailla? Nämä kaikki ovat ryhmiä, jotka Jeesus erityisesti mainitsee: Sallikaa lasten tulla minun luokseni, sillä sen kaltaisten on taivasten valtakunta. Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En ole tullut kutsumaan vanhurskaita vaan syntisiä parannukseen. Nämä ovat ihmisiä, joita apumme erityisesti koskettaa alkaen vauvaikäisistä lapsista syvällä kadun maailmassa eläviin nuoriin ja vanhempiin, jotka tarvitsevat Parantajaa kaikessa mahdollisessa. Sadonkorjuun päättyessä kävin Jaroslavlin maatilalla ja kuntoutuskeskuksessa. 15 valkopukuista entistä narkomaania kastettiin keskellä syksyn ruskaa - jälleen upea hengellinen sato! Suunnilleen sama määrä kastettuja on ollut keskuksessa joka vuosi. Laskimme Moskovan ja Jaroslavlin työmme johtajan Gennadi Dolbinin kanssa, että sinä aikana, kun olemme tehneet työtä, olemme pelkästään näissä kahdessa työkohteessa kastaneet satoja! Haluamme, että ihmiset saavat ulkoista apua, vapautuvat huumeista, paranevat, saavat koulutuksen, työpaikan, kodin mutta ennen kaikkea sitä, että he kohtaavat Hänet, joka on tullut lapsia, syntisiä, sairaita varten. Kotiemme ja keskustemme valmistatutuessa iloisiin juhliin haluan sydämellisesti kiittää teitä tästä vuodesta ja toivottaa hyvää ja siunauksellista joulua ja uutta vuotta! Joulun sana romanislummista: Mitään omistamatta, mutta kuitenkin omistaen kaiken Bulgarian vuoristoslummin asukkaat eivät omista juuri mitään. He elävät hökkeleissä vailla varmuutta huomisesta päivästä. Mutta kun katsot heidän kuviaan, niistä heijastuu levollisuutta, iloa, kauneutta, sydämen paloa! Lapset syövät vaatimatonta ateriaansa tyytyväisinä. Yksi lahjapaketti jouluna tuo valtavan ilon. Seurakunta on täpötäynnä väkeä. Kaikkein eniten on lapsia ja nuoria. Laulun pauhu täyttää rakennuksen. Kellään ei ole kiire pois, kaikki ovat innolla mukana. Nämä ihmiset ovat puutteen, köyhyyden ja vaikeuksien keskellä löytäneet jotain todellista ja pysyvää - hengellistä rikkautta. Paavali kuvaa tätä osuvasti: murheellisina, mutta aina iloisina, köyhinä, mutta kuitenkin monia rikkaiksi tekevinä, mitään omistamatta, mutta kuitenkin omistaen kaiken. (2 Kor. 6:10) Oheisissa kuvissa on välähdyksiä viime vuoden joulusta kylissä, joissa ruokimme, autamme ja opetamme lapsia ja nuoria. Niistä heijastuu todellinen joulun ilo ja lämpö!

3 TUKIPUHELINNUMEROT: = 10 eur, = 20 eur Apusi pelastaa lapsia ja nuoria!

4 JAROSLAVLIN MAATILA JA KUNTOUTUSKESKUS Semjon Nikolaev Kuolemaantuomittu narkomaani palasi elämään uutena ihmisenä! Viime numerossa kerroimme surullisen tarinan huumeisiin menehtyneestä nuoresta. Siksi haluamme nyt kertoa vastaavanlaisen tarinan, joka päättyi onnellisesti ja on tuonut meille kaikille paljon iloa! Se on yksi monesta Jaroslavlin kuntoutuskeskuksen hämmästyttävistä kertomuksista toivottomien nuorten elämänmuutoksesta. Kun Artjom tuli keskukseemme ensimmäisen kerran, hän oli kurjassa kunnossa. Katuelämä ja huumeet olivat jättäneet häneen jälkensä. Jouduimme laittamaan hänet melkein heti sairaalaan keuhkotulehduksen vuoksi. Epäiltiin myös tuberkuloosia. Hoidimme häntä sen jälkeen täällä maatilalla - mutta heti, kun hänen vointinsa parani ja todettiin, että tuberkuloosiakaan ei ole, hän karkasi kadulle huumeiden pariin... Kului puoli vuotta, ja Artjom soitti. Voitteko auttaa... Hän asui Jaroslavlissa kellarissa eikä pystynyt kävelemään, alkoholi ja huumeet olivat vieneet häneltä kaikki voimat. Hän oli jäänyt täysin yksin. Kun haimme Artjomin, hän oli aivan järkyttävässä kunnossa, täynnä tulehtuneita haavoja. Hänet otettiin suoraan teho-osastolle. Kokeissa todettiin HIV ja tuberkuloosi. Lääkärit kehottivat meitä etsimään Artjomin omaiset, jotta he voisivat tulla tapaamaan häntä viimeisen kerran. Teimme niin, muttemme antaneet periksi, vaikka tilanne näytti inhimillisesti toivottomalta. Me kaikki, niin, keskuksen työntekijät kuin kuntoutettavat, pidimme kolmen päivän paaston ja rukouksen Artjomin parantumisen puolesta. Mutta lähes kaikki rukoilimme samalla: Herra, vaikket parantaisikaan, auta häntä edes tulemaan uskoon... Vaikkei uskomme ollut erityisen suuri, paaston jälkeen kuulimme, että Artjomin tilassa oli tapahtunut käänne parempaan juuri kolme päivää aikaisemmin! Mikä valtava ihme ja uskonvahvistus meille epäilijöille! Ja hänen vointinsa parani edelleen! Tuberkuloosi ei ollut tarttuvaa lajia, Artjomia ei eristetty. Kun hänen immuniteettinsa oli muutaman kuukauden kuluttua vahvistunut tarpeeksi, hän sai palata keskukseemme. Nyt hän on jo mukana kaikissa töissä, iloitsee elämästä, laskee leikkiä! Artjom myös kasvaa uskossa vauhdilla. Olemme antaneet hänelle tehtäväksi huolehtia vastauskoontulleista - ja näin hän voi osaltaan auttaa heitä samalla tavalla kuin häntä itseään autettiin.

5 Jos tarkkaan katsoo, ennen ja jälkeen -kuvat voi tunnistaa samaksi henkilöksi! Jaroslavlin maatilan ja kuntoutuskeskuksen kahdenlaista satoa tänä vuonna. Kastamme sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

6 PIETARI Vadim Taran Uuden turvakodin uusin asukas: Nikitan älyssä ei ollutkaan mitään vikaa! Mission Possiblella on Pietarissa kaksi turvakotia: toinen kaupungin keskustassa kriisilapsille, ja toinen, uusi talo esikaupunkialueella pitkäaikaista asumista varten. Uuden talon laajennus- ja kunnostusremontti on nyt saatu päätökseen, ja koti on nyt valmis ottamaan vastaan useampia lapsia. Kriisikodissa on 8 paikkaa, uudessa kodissa nyt saman verran. Viranomaiset toivat Nikitan turvakotiimme tämän vuoden tammikuussa suoraan tarkkailukoulun tunnilta. Papereissa luki: Äiti ei ole kykenevä huolehtimaan lapsesta riittävällä tavalla. Virastokielinen teksti tarkoitti, että äiti oli rappioalkoholisti, poika oli täysin laiminlyöty, oli nähnyt nälkää ja kasvanut villinä kuin rikkaruoho... Nikita oli kuitenkin käynyt koulua, ja siihen oli hyvä syy: Vahtimestarit ruokkivat häntä, kotona ei ollut koskaan ruokaa. Poika pyysi lopulta itse, että pääsisi turvakotiin, viranomainen kertoi. En unohtanut Jumalaa! Alkuun Nikita aristeli turvakotimme perhettä ja kurtisteli kulmiaan, kun hänen piti totella. Pojan perusiloinen luonne kuitenkin pääsi voitolle, ja pian hän oli vauhdilla mukana leikeissä. Nikitan opettaminen normaalin elämän ja kanssakäymisen tavoille vaati valtavasti työtä. Hän esimerkiksi valehteli kaiken aikaa silloinkin kun se ei edes olisi ollut tarpeen! Villinä kasvanut poika on kuitenkin koko ajan muuttunut parempaan suuntaan. Kesällä Nikita oli toisten kanssa leirillä. Kun hän tuli kotiin, hän heti hyppäsi kaulaamme ja sanoi ensi sanoikseen: Tiedättekö, en unohtanut Jumalaa leirilläkään! Älyllisesti jälkeenjäänyt Kun Nikita oli tullut kotiimme, kävi ilmi, että häntä oltiin siirtämässä kehitysvammaisten lasten kouluun älyllisen jälkeenjääneisyyden vuoksi. Hän tuli meille viime hetkellä! Poika on aivan normaali, hän vain tarvitsi ohjausta. Kun teimme vähän kanssaan vähän aikaa tiivistä työtä, hän sai seuraavista kokeista toiseksi korkeimman arvosanan. Opettaja ihmetteli, ja me hymyilimme! Enää ei ole ollut puhetta koulun vaihtamisesta. Keltaiseen taloon! Syksyllä Nikitan äiti menetti huoltajanoikeutensa. Emme kertaakaan nähneet häntä, hän ei pitänyt mitään yhteyttä poikaansa! Nikitasta tuli virallisesti orpo, ja häntä odotti siirto valtion lastenkotiin. Sitä emme hänelle halunneet - ja olemme iloisia, että nyt voimme antaa hänelle paikan uudessa kodissamme täysi-ikäisyyteen asti! Pietarin uusi turvakoti sai kuntoutuskeskuksen tiimin ja talkooryhmien tekemän remontin lopuksi iloisen keltaisen värin! Talo lämpiää Suomesta lahjoitetuilla aurinkopaneeleilla. (Kiitos Markus!)

7 Nikitan kanssa Nevan rannalla Vadim ja Tanja Taran, jotka johtavat Mission Possiblen Pietarin työtä ja ovat turvakotien lapsille isä ja äiti.

8 M Itella Oyj ZENIITTI KIRJAPAINO ÄSSÄ OY 1211 Lähettäjän osoite: Mission Possible ry, PL 120, Vantaa AUTA Mission Possiblen työ tehdään yksityisten lahjoitusten rahoittamana. Jokainen pienempi tai suurempi lahjoitus on erittäin tärkeä ja arvokas. Kiitos, että teette mahdolliseksi tämän työn! Poliisihallituksen keräyslupa 2020/2010/4620 / Itä-Euroopan katulasten, -nuorten ja perheiden kuntoutustyöhön ja oheiskuluihin, voimassa asti Suomessa ilman Ahvenanmaata. Tukitilit: Nordea Sampo OP Viitenumerot tilisiirtokupongissa. TILAA: Tulitikuilla tukea katulapsille! 3eur/10 rasian puntti. Minimitilaus 10 punttia. Toimitusaika n. 2 vk. Myyntiaika vapaa; tilitys kun tikut on myyty. Tilaustiedot liitteen kupongissa. Tukipuhelin: = 10 euroa = 20 euroa Mission Possible ry, PL 120, Vantaa HUOM! Puh.nro muuttunut: / info@mp.org Tilaukset, osoitteenmuutokset: tilaus@mp.org Henkilökunta: toiminnanjohtaja Ignat Ivanov, toimistonhoitajatiedottaja Mirjami Ivanov, osa-aikainen toimistotyöntekijä Virpi Sappinen. Toimimme kotitoimistoista käsin. Hallitus: Ignat Ivanov pj, Seppo Waris varapj., Mirjami Ivanov siht., Eeva Laakkonen, Marika Aspila Autamme Itä-Euroopan kodittomia, hädänalaisia ja päihdeongelmaisia lapsia, nuoria ja perheitä tuoden heille aineellista apua ja evankeliumia. Työmuodot: Turvakeskukset (6), päihdekuntoutuskeskukset (3), päiväkeskukset (2), katupartiot (2). Kohdemaat: Venäjä, Ukraina, Bulgaria, Albania. Käytämme vain paikallisia työntekijöitä. Työkohteissamme on yli 70 työntekijää ja n. 100 vapaaehtoista vakinaista avustajaa. TUKI-ILMOITUKSET Yksi ilmoitus 65 eur, koko vuosi 300 eur. Kiitos tuesta! Rakennuspalvelua. Vesa Sihvo Oy puh KALMARIUNION OY LTD Tiedon valtatie puh Korson Sähköyksikkö Oy Insinööritoimisto Taitosähkö Oy RM-Rakennuspalvelu Peuranpolku 24, Höytiä, Puh

Apua, jolla on iankaikkisuusarvoa

Apua, jolla on iankaikkisuusarvoa HELMI / MAALIS 2013 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Apua, jolla on iankaikkisuusarvoa Tässä lehdessä myös yhteenveto työmme tuloksista v. 2012. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Yksi meistä Autettavat voivat sanoa jokaisesta työntekijästämme: Hän on yksi meistä. Lue lisää sisäsivuilta!

Yksi meistä Autettavat voivat sanoa jokaisesta työntekijästämme: Hän on yksi meistä. Lue lisää sisäsivuilta! KESÄ / HEINÄ 2013 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Yksi meistä Autettavat voivat sanoa jokaisesta työntekijästämme: Hän on yksi meistä. Lue lisää sisäsivuilta! IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Luomme yhdessä olosuhteita ihmeille.

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Luomme yhdessä olosuhteita ihmeille. TAMMI/HELMI 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Luomme yhdessä olosuhteita ihmeille. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja Mikä innoittaa minua tämän vuoden alussa? Turvakodin

Lisätiedot

HUHTI/TOUKO 2012. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Kaduille, kujille, teille ja aitovierille.

HUHTI/TOUKO 2012. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Kaduille, kujille, teille ja aitovierille. HUHTI/TOUKO 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Kaduille, kujille, teille ja aitovierille. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja Kaduille, kujille, teille ja aitovierille >>

Lisätiedot

Etsimässä ja pelastamassa sitä, mikä on kadonnut.

Etsimässä ja pelastamassa sitä, mikä on kadonnut. HUHTI / TOUKO 2013 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Etsimässä ja pelastamassa sitä, mikä on kadonnut. IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Työstä Venäjällä eilen, tänään ja huomenna Osta

Lisätiedot

Apua + evankeliumia = täyskäännöksiä ihmisten elämässä

Apua + evankeliumia = täyskäännöksiä ihmisten elämässä ELO/SYYS 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Apua + evankeliumia = täyskäännöksiä ihmisten elämässä Perhepartio auttaa kadulta pelastettuja teiniäitejä ja heidän pikkulapsiaan Työmme

Lisätiedot

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa ELO/SYYS 2011 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Haluan tietää. Apu ja opetus muslimialueilla johtavat kokonaisia perheitä uskoon ja mullistavat kylien elämää. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov

Lisätiedot

Lapsia, joilla on menneisyys ja tulevaisuus

Lapsia, joilla on menneisyys ja tulevaisuus KESÄ/HEINÄ 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Lapsia, joilla on menneisyys ja tulevaisuus Dasha syntyi vankilassa, kun hänet oli tarkoitus abortoida, hän eli kadulla ja rautatieasemilla,

Lisätiedot

Valoa pimeyteen! Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Toivotamme kaikille lukijoillemme joulun iloa ja valoa!

Valoa pimeyteen! Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Toivotamme kaikille lukijoillemme joulun iloa ja valoa! JOULUKUU 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Valoa pimeyteen! Viemme pimeyden keskelle monenlaista valoa. Lue tästä numerosta, millaista! Toivotamme kaikille lukijoillemme joulun

Lisätiedot

JOULU 2013 - TAMMI 2014. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Hän astui alas, maan alimpiin paikkoihin. Ef. 4:9

JOULU 2013 - TAMMI 2014. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Hän astui alas, maan alimpiin paikkoihin. Ef. 4:9 JOULU 2013 - TAMMI 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Hän astui alas, maan alimpiin paikkoihin. Ef. 4:9 IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Maan alimpiin paikkoihin Jouluevankeliumi Efesolaiskirjeen

Lisätiedot

Aina yhdessä! Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2011

Aina yhdessä! Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2011 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2011 Aina yhdessä! Sydänystävät Daniel ja Kamilla ovat Jekaterinburgin kotimme pienimpiä, mutta muistavat, mistä ovat pelastuneet ja iloitsevat

Lisätiedot

Tänään voimme vielä auttaa häntä.

Tänään voimme vielä auttaa häntä. LOKA / MARRAS 2011 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Tänään voimme vielä auttaa häntä. Teemme työtä joka päivä niin kuin se olisi viimeinen mahdollisuus. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 2 / 2011

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 2 / 2011 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 2 / 2011 Sveta pelastui kadulta Ufan katutyön kautta, äiti vapautui päihteistä, ja pikkuveljetkin saivat toisenlaisen elämän. >> Lue lisää elämänmuutoksista

Lisätiedot

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 1 / 2011

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 1 / 2011 Tämä talvi on ollut Siperiassa erittäin ankara ja luminen. Katupartiomme saavat joka vuosi kymmeniä tämän pojan kaltaisia nuoria kadulta pois. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 1 /

Lisätiedot

Kun pelastamme lapsen, pelastamme koko elämän.

Kun pelastamme lapsen, pelastamme koko elämän. ELO - SYYS 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Kun pelastamme lapsen, pelastamme koko elämän. Sasha ja Masha, pikku ystävykset Jekaterinburgin turvakodissa IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Maailma muuttui yhtäkkiä!

Maailma muuttui yhtäkkiä! Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 2 / 2010 Maailma muuttui yhtäkkiä! Pikku Vitali katsoo suurin silmin uutta ympäristöä. Lue, kuinka koko perheen elämä muuttui, s. 6. PÄÄKIRJOITUS Ignat

Lisätiedot

Pelastettu viime hetkellä pakkasesta

Pelastettu viime hetkellä pakkasesta Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 1 / 2010 Pelastettu viime hetkellä pakkasesta Kaksivuotias pikkutyttö pääsi uuteen turvakotiimme. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja Usko on

Lisätiedot

Kuntoutuneet auttavat nyt kohtalotovereitaan

Kuntoutuneet auttavat nyt kohtalotovereitaan PÄÄKIRJOITUS Avasimme äitien ja pikkulasten kuntoutuskeskuksen uuteen kaupunkiin Kuntoutuneet auttavat nyt kohtalotovereitaan Ignat Ivanov, toiminnanjohtaja Lapsenlapsi! Olemme olleet jo muutaman vuoden

Lisätiedot

Kiitosmieli köyhyyden keskellä

Kiitosmieli köyhyyden keskellä Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 6 / 2010 Kiitosmieli köyhyyden keskellä Zdravkan lapset käyvät Mission Possiblen uudessa soppakeittiössä Pevtsiten kylässä. Keittiö sai aikaan silminnähtävän

Lisätiedot

Mitä yhteistä on. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa LOKA/MARRAS 2012

Mitä yhteistä on. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa LOKA/MARRAS 2012 LOKA/MARRAS 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Mitä yhteistä on lampaiden keritsemisellä Venäjällä ja kampaajakurssilla Bulgariassa - saksien ja leikkurin käytön lisäksi? Ks. sivu

Lisätiedot

Auta häntä kotikylässään!

Auta häntä kotikylässään! ELO / SYYS 2013 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Auta häntä kotikylässään! Kun autamme Bulgarian romaniperheitä kotikylissään, heidän ei tarvitse lähteä etsimään apua kaduilta muualta

Lisätiedot

Hyvää kesää! Syntynyt vankilassa, pelastettu elämälle. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2010

Hyvää kesää! Syntynyt vankilassa, pelastettu elämälle. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2010 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2010 Syntynyt vankilassa, pelastettu elämälle. Darja syntyi vankilassa vähän ennen kuin hänet piti abortoida. Kolmevuotiaana hänet pelastettiin

Lisätiedot

Oikeaan aikaan annettu apu voi pelastaa koko loppuelämän.

Oikeaan aikaan annettu apu voi pelastaa koko loppuelämän. LOKA-MARRAS 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Oikeaan aikaan annettu apu voi pelastaa koko loppuelämän. IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Välähdyksiä toimintamme historiasta Ei oikoteitä

Lisätiedot

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 5 / 2010

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 5 / 2010 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 5 / 2010 PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov, toiminnanjohtaja He asuvat minun näyssäni. Istuin aamiaisella hyvän ystäväni, raamattukoulun johtajan kanssa. Hän

Lisätiedot

HELMI-MAALIS 2014. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa

HELMI-MAALIS 2014. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa HELMI-MAALIS 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Mission Possiblen vanhan logon piikkilanka-aita on nyt auki. Maissa, jotka 40 vuotta sitten olivat suljettuja, voi tänä päivänä toimia

Lisätiedot

HUHTI-TOUKO 2014. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Ukraina murroksen keskellä

HUHTI-TOUKO 2014. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Ukraina murroksen keskellä HUHTI-TOUKO 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Ukraina murroksen keskellä PÄÄKIRJOITUS IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Välähdyksiä toimintamme historiasta Rukoile Ukrainan puolesta!

Lisätiedot

Umpikujasta ulos LOKA-MARRAS 2015. Apua ja evankeliumia kaikkein heikoimmassa asemassa oleville lapsille ja perheille

Umpikujasta ulos LOKA-MARRAS 2015. Apua ja evankeliumia kaikkein heikoimmassa asemassa oleville lapsille ja perheille LOKA-MARRAS 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Umpikujasta ulos Apua ja evankeliumia kaikkein heikoimmassa asemassa oleville lapsille ja perheille IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Pietarin Katulapset ry. Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua

Pietarin Katulapset ry. Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua Pietarin Katulapset ry Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua Ihmisarvoinen lapsuus on erittäin suuri asia. Valitettavasti kaikille lapsille Venäjällä se ei ole mahdollista. Omien vanhempiensa hylkäämiä

Lisätiedot

Tässä numerossa: Turvakotien entisiä ja nykyisiä lapsia.

Tässä numerossa: Turvakotien entisiä ja nykyisiä lapsia. KESÄ-HEINÄ 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Tässä numerossa: Turvakotien entisiä ja nykyisiä lapsia. Katso video: Kovia kokenut Pikku Aleksandra sai turvapaikan kodistamme. www.mp.org/fi

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

LOKA - MARRAS 2013. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Apua ja tukea väkivallan traumauttamille tytöille ja naisille.

LOKA - MARRAS 2013. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Apua ja tukea väkivallan traumauttamille tytöille ja naisille. LOKA - MARRAS 2013 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Apua ja tukea väkivallan traumauttamille tytöille ja naisille. IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Ei enää pilkattu ja arvoton Elisa hylättiin

Lisätiedot

Evankeliumin ja tiedon valoa Albaniaan!

Evankeliumin ja tiedon valoa Albaniaan! KESÄ-HEINÄ 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Evankeliumin ja tiedon valoa Albaniaan! Tänäkin kesänä sadat Mission Possiblen kerhoissa käyvät lapset kokoontuvat unohtumattomalle

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

HUHTI-TOUKO 2015. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. On vain yksi tapa tuoda heidän elämäänsä pysyvä muutos. Lue s.

HUHTI-TOUKO 2015. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. On vain yksi tapa tuoda heidän elämäänsä pysyvä muutos. Lue s. HUHTI-TOUKO 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa On vain yksi tapa tuoda heidän elämäänsä pysyvä muutos. Lue s. 6-7 Yksi parhaista päätöksistämme! Rakkaat ystävät, IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

HELMI - MAALIS 2015. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Kohteena syrjäytyneet ja unohdetut

HELMI - MAALIS 2015. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Kohteena syrjäytyneet ja unohdetut HELMI - MAALIS 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Kohteena syrjäytyneet ja unohdetut IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja "Kaduille ja kujille, teille ja aitovierille": Kohteena unohdetut

Lisätiedot

Missä hän on tänään? 4 / Tapaat tässä numerossa lapsia ja vanhempia muutamia vuosia sen jälkeen, kun he saivat meiltä apua.

Missä hän on tänään? 4 / Tapaat tässä numerossa lapsia ja vanhempia muutamia vuosia sen jälkeen, kun he saivat meiltä apua. 4 / 2019 Evankeliumia ja apua Itä-Eurooppaan Missä hän on tänään? Tapaat tässä numerossa lapsia ja vanhempia muutamia vuosia sen jälkeen, kun he saivat meiltä apua. IGNAT IVANOV, Toiminnanjohtaja - Selfie

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille Mission Possiblen ystäville! Kiitos mukanaolostanne kuluneena vuonna! JOULU 2015 - TAMMI 2016

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille Mission Possiblen ystäville! Kiitos mukanaolostanne kuluneena vuonna! JOULU 2015 - TAMMI 2016 JOULU 2015 - TAMMI 2016 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Hyvää ja rauhallista joulua kaikille Mission Possiblen ystäville! Kiitos mukanaolostanne kuluneena vuonna! IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje syksy 2016 25.11.2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kiitos teille kaikille tuesta ja esirukouksista Viipurin turvakodin toiminnan puolesta! Teidän avullanne lapsen elämä muuttuu

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

1 / Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Ulos kopista!

1 / Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Ulos kopista! 1 / 2018 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Ulos kopista! Lena eli sairautensa vuoksi eristyksissä niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Eräänä päivänä turvakotimme johtaja koputti asuinhuoneen

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, synagoogassa

Lisätiedot

Minä... kaiken tämän keskellä... 2 / Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille

Minä... kaiken tämän keskellä... 2 / Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille 2 / 2017 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Minä... kaiken tämän keskellä... Dima ja hänen äitinsä pääsivät turvakotiimme juuri kun heiltä oli mennyt kaikki toivo. Lue heidän tarinansa

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Lapsen hymyyn ei tarvita paljon.

Lapsen hymyyn ei tarvita paljon. JOULU 2014 - TAMMI 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Lapsen hymyyn ei tarvita paljon. IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Välähdyksiä toimintamme historiasta Perhetyö Missä todellinen

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

3 / Evankeliumia ja apua Itä-Eurooppaan. Uusi soppakeittiö!

3 / Evankeliumia ja apua Itä-Eurooppaan. Uusi soppakeittiö! 3 / 2018 Evankeliumia ja apua Itä-Eurooppaan Uusi soppakeittiö! RUMEN IVANOV Bulgarian Mission Possiblen johtaja Muutos on alkanut! Kun kävimme Karnaren slummikylässä ensimmäisen kerran vajaa vuosi sitten,

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Hei taas! 5 / Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille

Hei taas! 5 / Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille 5 / 2017 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Hei taas! Kaverukset Sergi, Melio ja Selman ovat Albanian keskuksemme kristillisen päiväkerhon kasvatteja. He ovat nyt ensimmäisellä luokalla

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Kaksi lasta aidan takana

Kaksi lasta aidan takana ELO-SYYS 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Kaksi lasta aidan takana Veli ja sisko alkoholistiperheestä ukrainalaisessa syrjäkylässä joutuivat etsimään ruokaa ja tavaroita kaatopaikalta.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

HELMI-MAALIS Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Millaisesta elämästä olet pelastanut lapsia?

HELMI-MAALIS Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Millaisesta elämästä olet pelastanut lapsia? HELMI-MAALIS 2016 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Millaisesta elämästä olet pelastanut lapsia? IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Tämänkertaisen pääkirjoituksen on kirjoittanut Andrei

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Vuokko ja Seppo Vänskä 11-17 Kubo-cho Nishinomiya-shi 662-0927 JAPAN puh. (0) 798-34-2119 seppo.vanska@sekl.fi vuokko.vanska@uusitie.

Vuokko ja Seppo Vänskä 11-17 Kubo-cho Nishinomiya-shi 662-0927 JAPAN puh. (0) 798-34-2119 seppo.vanska@sekl.fi vuokko.vanska@uusitie. Vuokko ja Seppo Vänskä 11-17 Kubo-cho Nishinomiya-shi 662-0927 JAPAN puh. (0) 798-34-2119 seppo.vanska@sekl.fi vuokko.vanska@uusitie.com Lähettikirje 3/2006 07.05.2006 Hyvät ystävät ja esirukoilijat! Toukokuun

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

Meitä odotetaan! Apua, evankeliumia ja iloa koteihin, joissa vallitsee puute ja toivottomuus LOKA / MARRAS 2016

Meitä odotetaan! Apua, evankeliumia ja iloa koteihin, joissa vallitsee puute ja toivottomuus LOKA / MARRAS 2016 LOKA / MARRAS 2016 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Meitä odotetaan! Apua, evankeliumia ja iloa koteihin, joissa vallitsee puute ja toivottomuus IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Kuinka

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Seurakunta vaikeuksissa

Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

ELO / SYYS Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Pienimmän parhaaksi

ELO / SYYS Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Pienimmän parhaaksi ELO / SYYS 2016 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Pienimmän parhaaksi Uusi ohjelma käynnistyy! Äitiyspakkauksia ja paljon muuta Bulgarian romanikylien nuorille äideille ja muille

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

Hyvää ja rauhallista joulua!

Hyvää ja rauhallista joulua! 6 / 2017 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Hyvää ja rauhallista joulua! Lämmin kiitos teille kuluneesta vuodesta Mission Possiblen tiimeiltä ja kaikkien lasten ja perheiden puolesta,

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,

Lisätiedot

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus Herodeksen

Lisätiedot