Tänään voimme vielä auttaa häntä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tänään voimme vielä auttaa häntä."

Transkriptio

1 LOKA / MARRAS 2011 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Tänään voimme vielä auttaa häntä. Teemme työtä joka päivä niin kuin se olisi viimeinen mahdollisuus.

2 PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja Kuvia, jotka kertovat enemmän kuin tuhat sanaa Tässä numerossa kerromme sanoin mutta ennen kaikkea kuvin, mitkä ovat Mission Possiblen toimintatavat. Ne voi kiteyttää kolmeen kohtaan: 1. Välitön apu kadun lapsille, nuorille ja päihdeperheille: Jatkuvasti pelastuu henkiä ja järkyttävissä elämäntilanteissa olevat ihmiset saavat ulospääsytien. 2. Työ kokonaisten perheiden tai äitien ja lasten kanssa tuo parhaat tulokset: Sekä vanhemmat että lapset kuntoutuvat, useimmat löytävät seurakunnan, paikkoja turvakodista vapautuu nopeammin. 3. Paikallisten varustaminen työhön: Työmme on paikallisten käsissä alusta asti. Älä anna nälkäiselle kalaa vaan onki, ja opeta hänet kalastamaan on jo lähes klishee, mutta toimiva totuus. Avun tarve on suuri, ja haluamme levittää työtämme uusille paikkakunnille. Varojen vapautumiseksi uusiin kohteisiin vanhojen on tultava toimeen yhä itsenäisemmin. On ilo kertoa, että kohdemaiden työpisteidemme omavaraisuus on jatkuvasti kasvanut! Kiitos Sinulle tuestasi, jonka avulla paitsi ylläpidämme jokapäiväistä toimintaa, myös rakennamme tulevaisuutta ja paikallista omavaraisuutta! Jos lähetys- ja avustustyötä tehdään lähinnä rahan voimalla, rahaa ei ole koskaan riittävästi. Jos työtä tehdään ihmisen ja Jumalan yhteistyön ja näyn voimalla, asiat sujuvat ja resurssit kasvavat! Lukutaidoton tyttö Bulgarian vuoristokylästä: Natashan elämänmuutos on esimerkki kaikille! Natasha opettaa Mission Possiblen ja Rozinon romaniseurakunnan soppakeittiöllä lapsia lukemaan ja kirjoittamaan ja lukee heille Lastenraamattua. Lukutaidottomia lapsia on paljon, vaikka jotkut käyvätkin koulua. Tilannetta pahentaa se, etteivät he osaa kunnolla bulgariaa. Syrjäytyminen yhteiskunnasta on varmaa, jos he eivät opi kieltä ja perustaitoja Natasha oli itsekin tällainen lapsi. Kun hän 12-vuotiaana tuli ensi kertaa soppakeittiölle, hän oli likaisissa vaatteissa, ei ymmärtänyt kunnolla bulgariaa eikä ollut koskaan käynyt koulua. Perhe eli äärettömässä köyhyydessä. Soppakeittiö oli Natashalle elintärkeä - ja siellä hän myös oppi lukemaan Mission Possiblen julkaiseman aapisen avulla! Koulutimme lahjakkaan ja innostuneen tytön opettajaksi - ja se muutti hänen elämänsä! Natasha on opettanut kymmeniä kotikylänsä ja naapurikylän Slatinan lapsia lukemaan ja kirjoittamaan. Natasha on nyt 20-vuotias - ulkoasultaan, käytökseltään ja puheeltaan esimerkillinen ja huoliteltu. Elokuussa hän meni naimisiin ja haluaa nyt palvella seurakuntaa yhdessä miehensä kanssa. Heidän muuttunut elämänsä on voimakas ja innostava esimerkki kaikille! Natasha ja hänen oppilaitaan

3 Miten työ toimii? Tämä kuva kertoo kaiken: Paikallinen työntekijä: Natasha opettaa oman kylänsä lapsia. Kouluttaja Tanja Konjarova, joka opetti lukutaidottoman Natashan tähän tehtävään, seuraa enää vain taustalla. Seurakunnan pastori ja nuorisotyön johtaja, jotka pitelevät taulua, ovat mukana organisoimassa lasten koulutusta ja ruokailua. Ilman paikallisten ihmisten ja johtajien todellista kiinnostusta ja panostusta työllä ei olisi tulevaisuutta. Muutos romanikyliin tulee vain koulutuksen ja ihmisten ajattelu- ja elämäntavan muutoksen kautta. Siksi seurakunnan mukanaolo on välttämätön. TUKIPUHELINNUMEROT: = 10 eur, = 20 eur Apusi pelastaa lapsia ja nuoria!

4 Krokotiili, desomorfiini, on heroiinia halvempi vahva huume, jonka aineksia saa Venäjällä vapaasti apteekista. Se aiheuttaa välittömän riippuvuuden, tuhoaa aivoja ja elimistöä ja johtaa muutamassa kuukaudessa kuolemaan. Maksim - narkomaani, jonka elämän puolesta Jekaterinburgin tiimimme taisteli - kärsi krokotiilin ja HIV:n aiheuttamista hirvittävistä oireista, mm. kudosten mätänemisestä. Sairaalassa häntä ei voitu auttaa. Hänellä ei ollut ketään eikä edes paikkaa, missä kuolla. Tiimimme otti Maksimin turvakotiin ja hoiti rakkaudella tätä äärettömän vaikeaa potilasta eristetyssä huoneessa. Maksim tuli uskoon ja toipui varsin hyvään kuntoon - mutta hänen tilassaan tapahtui kaikkien murheeksi kuitenkin käänne, ja hän menehtyi keväällä. Desomorfiinin ainesten helppo saatavuus on aiheuttanut paljon polemiikkia, niitä vaaditaan pois vapaasta myynnistä. Venäjällä on lisäksi jo vuosia puhuttu heroiiniepidemiasta, jonka aiheuttaa aineen kuljetus suurina määrinä Afganistanista. Maassa on 4 milj. narkomaania. Syyskuussa saimme uuden suruviestin Jekaterinburgista: Maksimin sisko kuoli tänään. Hän käytti krokotiilia... Dima vapautui huumeista maatilallamme Dima on yksi monista nuorista, jotka ovat vapautuneet huumeista kuntoutuskeskuksessamme Jaroslavlin lähellä. Aloin 15-vuotiaana käyttää marijuanaa ja SPEEDiä päästäkseni rentoon fiilikseen, mutta siitä tuli elämäntapa. Persoonani ja moraalini alkoi luhistua. Aikani kului kadulla. Yhteys perheeseen katkesi. Kämppäkaverini oli saatananpalvoja. Kuuntelin häntä ja yritin päästä itsekin sisälle samaan. Päädyin yliannostuksen vuoksi voimakkaassa psykoosissa sairaalaan. Siellä vieraili uskova entinen narkomaani, joka ohjasi minut erääseen kuntoutuskeskukseen. En kuitenkaan halunnut jättää huumeita. Ajauduin entistä pahempaan jamaan. Aloittelin heroiinin käyttöä, kun sain uuden mahdollisuuden Mission Possiblen keskuksessa. Alkuaika oli tosi vaikea. Muutos alkoi, kun tulin uskoon muutaman kuukauden kuluttau. Tajusin, ettei kukaan ihminen voi auttaa minua, en itsekään. Puhuin työntekijöiden kanssa, puolestani rukoiltiin. Kerran tunsin erityisesti Jumalan läsnäolon ja Hän puhui sydämelleni: Dima, lopeta murehduttamiseni, etsi minua niin minä autan sinua! Tämä oli minulle käännekohta, kuntoutus alkoi sujua, kapinointini loppui ja näen elämän nyt uudessa valossa. Minun ei enää tarvitse paeta huumeisiin, vaan minulla on yhteys Jumalaan, joka antaa minulle voimaa ja kuulee minua. Kylvökoneen ohjaimissa Dima, joka vapautui Jaroslavlin keskuksessamme huumeista. Saimme tänä vuonna erinomaisen sadon. Maatilamme ja kuntouskeskuksemme on jo taloudellisesti omavarainen ja rahoittaa osittain Moskovan turvakotiakin.

5 Välitön apu: Huumeita käyttävät lapset ja nuoret on pelastettava heti tai se on liian myöhäistä Maksimilla ei ollut ketään, sairaalakaan ei halunnut pitää kuolevaa narkomaania. Jekaterinburgin tiimimme taisteli hänen henkensä puolesta keväällä. Hänen vuoteensa vieressä turvakodissamme päivystettiin yötä päivää. Krokotiili-huume ja HIV olivat kuitenkin tehneet liikaa tuhoa, ja poika menehtyi. Jaroslavlin kuntoutuskeskuksemme päärakennuksen ullakkokerros korotettiin kesällä ja tehtiin talviasuttavaksi.

6 JEKATERINBURG Jos pystyitte auttamaan Galjaa, minulla olisi listalla 500 samanlaista perhettä... Näin totesi turvakotimme johtajalle Andrei Ivanoville Jekaterinburgin sosiaaliviranomainen, joka oli jo luopunut toivosta hankalan narkomaaniäidin ja laiminlyödyn pojan kanssa. Galja oli käyttänyt huumeita kahdeksan vuotta. Hän kuuli turvakodistamme ja pyysi apua itselleen ja Valera-pojalleen. Otimme pojan kotiimme ja ryhdyimme selvittämään Galjan asioita. Hänellä oli vankilatuomio, joka oli muutettu ehdonalaiseksi, jotta hän yksinhuoltajana voisi huolehtia lapsestaan. Hän ei päihderiippuvuutensa vuoksi kuitenkaan pystynyt siihen ja oli joutumassa vankilaan ja poika lastenkotiin. Neuvottelimme viranomaisten kanssa, ja he suostuivat siihen, että myös Galja tulisi valvontamme alaisena turvakotiin kuntoutumaan. Alussa oli suuria ongelmia. Valera oli pahasti riippuvainen tietokonepeleistä ja laiminlyönyt koulua, sillä paetakseen todellisuutta hän oli viettänyt kaiken aikansa pelien ääressä. Elämäntilanteen korjauduttua hän vapautui peleistä, ja koulukin alkoi sujua. Äidin ja pojan välit olivat kuitenkin niin tulehtuneet, ettei poika olisi halunnut edes asua saman katon alla tai edes puhua äidistä! Äidin tulo turvakotiin sai Valeran käyttäytymään raivokkaasti. Hän ei suostunut istumaan samassa ruokapöydässä eikä olemaan missään tekemisissä äidin kanssa. Galja alkoi vapautua huumeista ja tuli uskoon. Hän alkoi rakentaa särkynyttä suhdetta lapseensa pala palalta. Nyt näemme lähes täysin korjautuneen äiti-poika -suhteen! Eivät kahdeksan vuoden huumeiden käytön jäljet kenenkään elämästä tietenkään voi täysin kadota näin lyhyessä ajassa, mutta katsoessamme heitä olemme erittäin luottavaisia, että loputkin ongelmat korjautuvat! Galja opiskelee nyt kokiksi ja tekee samalla työtä turvakodin keittiöllä valmistaen isoja ruoka-annoksia ja leivonnaisia kodin suurelle perheelle.

7 Lasten ja heidän vanhempiensa kuntouttaminen: Koko perhe pelastuu! Tämä kuva kertoo ihmeestä! Poika ei aiemmin halunnut edes olla saman katon alla äitinsä kanssa tai mainita tämän nimeä. Nyt suhde on korjautunut ja perhe on aloittanut uuden elämän! Suuri osa Ufassa auttamistamme lapsista samoin kuin tiimimme työntekijöistä on muslimitaustaisia bashkiireja tai tataareja. Sinun tukesi on erittäin tärkeä lasten pelastamiseksi.

8 M Itella Oyj ZENIITTI KIRJAPAINO ÄSSÄ OY 1011 Lähettäjän osoite: Mission Possible ry, PL 120, Vantaa Mission Possible ry, PL 120, Vantaa HUOM! Puh.nro muuttunut: / info@mp.org Tilaukset, osoitteenmuutokset: tilaus@mp.org Autamme hädänalaisia ja päihdeongelmaisia lapsia, nuoria ja perheitä tuoden heille aineellista apua ja evankeliumia. 8 turvakeskusta, 3 päihdekuntoutuskeskusta, 3 päiväkeskusta, 2 katupartiota. Kohdemaat: Venäjä, Ukraina, Bulgaria, Albania. Joulukortit työmme tueksi ovat saatavilla! Tämän vuoden aiheet: Lyhty ja joulupallo Sisäsivulla teksti Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta. Takana teksti: Kortin tuotto katulasten hyväksi Koko 120 x 190 mm. Kiiltävä, kova, hyvätasoinen kartonki. Mukana kuori. Hinnat: 1 49 kpl: 2,20 eur/kpl 50 kpl tai enemmän: 1,90 eur/kpl Toimitus sisältyy hintaan. TILAUS: Oheisella kupongilla (postimaksu maksettu) Puh Sähköposti tilaus@mp.org Nettisivujen kautta Isommat kuvat netissä: Sinun tukesi on erittäin tärkeä lasten pelastamiseksi. AUTA Tukitilit: Nordea Sampo OP Viitenumerot tilisiirtokupongissa. Tukipuhelin: = 10 euroa = 20 euroa Poliisihallituksen keräyslupa 2020/2010/4620 / Itä-Euroopan katulasten, -nuorten ja perheiden kuntoutustyöhön ja oheiskuluihin, voimassa asti Suomessa ilman Ahvenanmaata. TUKI-ILMOITUKSET Yksi ilmoitus 65 eur, koko vuosi 300 eur. Kiitos tuesta! Rakennuspalvelua. Vesa Sihvo Oy puh KALMARIUNION OY LTD Tiedon valtatie puh Korson Sähköyksikkö Oy Insinööritoimisto Taitosähkö Oy RM-Rakennuspalvelu Peuranpolku 24, Höytiä, Puh

Apua, jolla on iankaikkisuusarvoa

Apua, jolla on iankaikkisuusarvoa HELMI / MAALIS 2013 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Apua, jolla on iankaikkisuusarvoa Tässä lehdessä myös yhteenveto työmme tuloksista v. 2012. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa ELO/SYYS 2011 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Haluan tietää. Apu ja opetus muslimialueilla johtavat kokonaisia perheitä uskoon ja mullistavat kylien elämää. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov

Lisätiedot

Yksi meistä Autettavat voivat sanoa jokaisesta työntekijästämme: Hän on yksi meistä. Lue lisää sisäsivuilta!

Yksi meistä Autettavat voivat sanoa jokaisesta työntekijästämme: Hän on yksi meistä. Lue lisää sisäsivuilta! KESÄ / HEINÄ 2013 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Yksi meistä Autettavat voivat sanoa jokaisesta työntekijästämme: Hän on yksi meistä. Lue lisää sisäsivuilta! IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Apua + evankeliumia = täyskäännöksiä ihmisten elämässä

Apua + evankeliumia = täyskäännöksiä ihmisten elämässä ELO/SYYS 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Apua + evankeliumia = täyskäännöksiä ihmisten elämässä Perhepartio auttaa kadulta pelastettuja teiniäitejä ja heidän pikkulapsiaan Työmme

Lisätiedot

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Joulun valoa romanikylissä

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Joulun valoa romanikylissä JOULUKUU 2011 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Joulun valoa romanikylissä PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja Mitä yhteistä on lapsilla, syntisillä ja sairailla? Nämä kaikki

Lisätiedot

JOULU 2013 - TAMMI 2014. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Hän astui alas, maan alimpiin paikkoihin. Ef. 4:9

JOULU 2013 - TAMMI 2014. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Hän astui alas, maan alimpiin paikkoihin. Ef. 4:9 JOULU 2013 - TAMMI 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Hän astui alas, maan alimpiin paikkoihin. Ef. 4:9 IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Maan alimpiin paikkoihin Jouluevankeliumi Efesolaiskirjeen

Lisätiedot

Lapsia, joilla on menneisyys ja tulevaisuus

Lapsia, joilla on menneisyys ja tulevaisuus KESÄ/HEINÄ 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Lapsia, joilla on menneisyys ja tulevaisuus Dasha syntyi vankilassa, kun hänet oli tarkoitus abortoida, hän eli kadulla ja rautatieasemilla,

Lisätiedot

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Luomme yhdessä olosuhteita ihmeille.

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Luomme yhdessä olosuhteita ihmeille. TAMMI/HELMI 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Luomme yhdessä olosuhteita ihmeille. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja Mikä innoittaa minua tämän vuoden alussa? Turvakodin

Lisätiedot

Mitä yhteistä on. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa LOKA/MARRAS 2012

Mitä yhteistä on. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa LOKA/MARRAS 2012 LOKA/MARRAS 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Mitä yhteistä on lampaiden keritsemisellä Venäjällä ja kampaajakurssilla Bulgariassa - saksien ja leikkurin käytön lisäksi? Ks. sivu

Lisätiedot

Valoa pimeyteen! Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Toivotamme kaikille lukijoillemme joulun iloa ja valoa!

Valoa pimeyteen! Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Toivotamme kaikille lukijoillemme joulun iloa ja valoa! JOULUKUU 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Valoa pimeyteen! Viemme pimeyden keskelle monenlaista valoa. Lue tästä numerosta, millaista! Toivotamme kaikille lukijoillemme joulun

Lisätiedot

Aina yhdessä! Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2011

Aina yhdessä! Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2011 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2011 Aina yhdessä! Sydänystävät Daniel ja Kamilla ovat Jekaterinburgin kotimme pienimpiä, mutta muistavat, mistä ovat pelastuneet ja iloitsevat

Lisätiedot

Etsimässä ja pelastamassa sitä, mikä on kadonnut.

Etsimässä ja pelastamassa sitä, mikä on kadonnut. HUHTI / TOUKO 2013 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Etsimässä ja pelastamassa sitä, mikä on kadonnut. IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Työstä Venäjällä eilen, tänään ja huomenna Osta

Lisätiedot

Auta häntä kotikylässään!

Auta häntä kotikylässään! ELO / SYYS 2013 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Auta häntä kotikylässään! Kun autamme Bulgarian romaniperheitä kotikylissään, heidän ei tarvitse lähteä etsimään apua kaduilta muualta

Lisätiedot

HUHTI/TOUKO 2012. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Kaduille, kujille, teille ja aitovierille.

HUHTI/TOUKO 2012. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Kaduille, kujille, teille ja aitovierille. HUHTI/TOUKO 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Kaduille, kujille, teille ja aitovierille. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja Kaduille, kujille, teille ja aitovierille >>

Lisätiedot

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 2 / 2011

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 2 / 2011 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 2 / 2011 Sveta pelastui kadulta Ufan katutyön kautta, äiti vapautui päihteistä, ja pikkuveljetkin saivat toisenlaisen elämän. >> Lue lisää elämänmuutoksista

Lisätiedot

Oikeaan aikaan annettu apu voi pelastaa koko loppuelämän.

Oikeaan aikaan annettu apu voi pelastaa koko loppuelämän. LOKA-MARRAS 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Oikeaan aikaan annettu apu voi pelastaa koko loppuelämän. IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Välähdyksiä toimintamme historiasta Ei oikoteitä

Lisätiedot

Kun pelastamme lapsen, pelastamme koko elämän.

Kun pelastamme lapsen, pelastamme koko elämän. ELO - SYYS 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Kun pelastamme lapsen, pelastamme koko elämän. Sasha ja Masha, pikku ystävykset Jekaterinburgin turvakodissa IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

HELMI-MAALIS 2014. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa

HELMI-MAALIS 2014. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa HELMI-MAALIS 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Mission Possiblen vanhan logon piikkilanka-aita on nyt auki. Maissa, jotka 40 vuotta sitten olivat suljettuja, voi tänä päivänä toimia

Lisätiedot

Pelastettu viime hetkellä pakkasesta

Pelastettu viime hetkellä pakkasesta Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 1 / 2010 Pelastettu viime hetkellä pakkasesta Kaksivuotias pikkutyttö pääsi uuteen turvakotiimme. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja Usko on

Lisätiedot

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille Mission Possiblen ystäville! Kiitos mukanaolostanne kuluneena vuonna! JOULU 2015 - TAMMI 2016

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille Mission Possiblen ystäville! Kiitos mukanaolostanne kuluneena vuonna! JOULU 2015 - TAMMI 2016 JOULU 2015 - TAMMI 2016 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Hyvää ja rauhallista joulua kaikille Mission Possiblen ystäville! Kiitos mukanaolostanne kuluneena vuonna! IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Kuntoutuneet auttavat nyt kohtalotovereitaan

Kuntoutuneet auttavat nyt kohtalotovereitaan PÄÄKIRJOITUS Avasimme äitien ja pikkulasten kuntoutuskeskuksen uuteen kaupunkiin Kuntoutuneet auttavat nyt kohtalotovereitaan Ignat Ivanov, toiminnanjohtaja Lapsenlapsi! Olemme olleet jo muutaman vuoden

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Maailma muuttui yhtäkkiä!

Maailma muuttui yhtäkkiä! Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 2 / 2010 Maailma muuttui yhtäkkiä! Pikku Vitali katsoo suurin silmin uutta ympäristöä. Lue, kuinka koko perheen elämä muuttui, s. 6. PÄÄKIRJOITUS Ignat

Lisätiedot

HELMI - MAALIS 2015. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Kohteena syrjäytyneet ja unohdetut

HELMI - MAALIS 2015. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Kohteena syrjäytyneet ja unohdetut HELMI - MAALIS 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Kohteena syrjäytyneet ja unohdetut IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja "Kaduille ja kujille, teille ja aitovierille": Kohteena unohdetut

Lisätiedot

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 1 / 2011

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 1 / 2011 Tämä talvi on ollut Siperiassa erittäin ankara ja luminen. Katupartiomme saavat joka vuosi kymmeniä tämän pojan kaltaisia nuoria kadulta pois. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 1 /

Lisätiedot

Hyvää kesää! Syntynyt vankilassa, pelastettu elämälle. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2010

Hyvää kesää! Syntynyt vankilassa, pelastettu elämälle. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2010 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2010 Syntynyt vankilassa, pelastettu elämälle. Darja syntyi vankilassa vähän ennen kuin hänet piti abortoida. Kolmevuotiaana hänet pelastettiin

Lisätiedot

HUHTI-TOUKO 2014. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Ukraina murroksen keskellä

HUHTI-TOUKO 2014. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Ukraina murroksen keskellä HUHTI-TOUKO 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Ukraina murroksen keskellä PÄÄKIRJOITUS IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Välähdyksiä toimintamme historiasta Rukoile Ukrainan puolesta!

Lisätiedot

Lapsen hymyyn ei tarvita paljon.

Lapsen hymyyn ei tarvita paljon. JOULU 2014 - TAMMI 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Lapsen hymyyn ei tarvita paljon. IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Välähdyksiä toimintamme historiasta Perhetyö Missä todellinen

Lisätiedot

1 / Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Ulos kopista!

1 / Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Ulos kopista! 1 / 2018 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Ulos kopista! Lena eli sairautensa vuoksi eristyksissä niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Eräänä päivänä turvakotimme johtaja koputti asuinhuoneen

Lisätiedot

Kiitosmieli köyhyyden keskellä

Kiitosmieli köyhyyden keskellä Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 6 / 2010 Kiitosmieli köyhyyden keskellä Zdravkan lapset käyvät Mission Possiblen uudessa soppakeittiössä Pevtsiten kylässä. Keittiö sai aikaan silminnähtävän

Lisätiedot

Tässä numerossa: Turvakotien entisiä ja nykyisiä lapsia.

Tässä numerossa: Turvakotien entisiä ja nykyisiä lapsia. KESÄ-HEINÄ 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Tässä numerossa: Turvakotien entisiä ja nykyisiä lapsia. Katso video: Kovia kokenut Pikku Aleksandra sai turvapaikan kodistamme. www.mp.org/fi

Lisätiedot

HUHTI-TOUKO 2015. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. On vain yksi tapa tuoda heidän elämäänsä pysyvä muutos. Lue s.

HUHTI-TOUKO 2015. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. On vain yksi tapa tuoda heidän elämäänsä pysyvä muutos. Lue s. HUHTI-TOUKO 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa On vain yksi tapa tuoda heidän elämäänsä pysyvä muutos. Lue s. 6-7 Yksi parhaista päätöksistämme! Rakkaat ystävät, IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Umpikujasta ulos LOKA-MARRAS 2015. Apua ja evankeliumia kaikkein heikoimmassa asemassa oleville lapsille ja perheille

Umpikujasta ulos LOKA-MARRAS 2015. Apua ja evankeliumia kaikkein heikoimmassa asemassa oleville lapsille ja perheille LOKA-MARRAS 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Umpikujasta ulos Apua ja evankeliumia kaikkein heikoimmassa asemassa oleville lapsille ja perheille IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Missä hän on tänään? 4 / Tapaat tässä numerossa lapsia ja vanhempia muutamia vuosia sen jälkeen, kun he saivat meiltä apua.

Missä hän on tänään? 4 / Tapaat tässä numerossa lapsia ja vanhempia muutamia vuosia sen jälkeen, kun he saivat meiltä apua. 4 / 2019 Evankeliumia ja apua Itä-Eurooppaan Missä hän on tänään? Tapaat tässä numerossa lapsia ja vanhempia muutamia vuosia sen jälkeen, kun he saivat meiltä apua. IGNAT IVANOV, Toiminnanjohtaja - Selfie

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 5 / 2010

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 5 / 2010 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 5 / 2010 PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov, toiminnanjohtaja He asuvat minun näyssäni. Istuin aamiaisella hyvän ystäväni, raamattukoulun johtajan kanssa. Hän

Lisätiedot

LOKA - MARRAS 2013. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Apua ja tukea väkivallan traumauttamille tytöille ja naisille.

LOKA - MARRAS 2013. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Apua ja tukea väkivallan traumauttamille tytöille ja naisille. LOKA - MARRAS 2013 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Apua ja tukea väkivallan traumauttamille tytöille ja naisille. IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Ei enää pilkattu ja arvoton Elisa hylättiin

Lisätiedot

Pietarin Katulapset ry. Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua

Pietarin Katulapset ry. Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua Pietarin Katulapset ry Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua Ihmisarvoinen lapsuus on erittäin suuri asia. Valitettavasti kaikille lapsille Venäjällä se ei ole mahdollista. Omien vanhempiensa hylkäämiä

Lisätiedot

HELMI-MAALIS Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Millaisesta elämästä olet pelastanut lapsia?

HELMI-MAALIS Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Millaisesta elämästä olet pelastanut lapsia? HELMI-MAALIS 2016 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Millaisesta elämästä olet pelastanut lapsia? IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Tämänkertaisen pääkirjoituksen on kirjoittanut Andrei

Lisätiedot

Evankeliumin ja tiedon valoa Albaniaan!

Evankeliumin ja tiedon valoa Albaniaan! KESÄ-HEINÄ 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Evankeliumin ja tiedon valoa Albaniaan! Tänäkin kesänä sadat Mission Possiblen kerhoissa käyvät lapset kokoontuvat unohtumattomalle

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Palijovon kylä Ukrainassa: Toivottomia perheitä ja heitteilläolevia lapsia hajalle ammutun tien takana

Palijovon kylä Ukrainassa: Toivottomia perheitä ja heitteilläolevia lapsia hajalle ammutun tien takana KESÄ / HEINÄ 2016 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Palijovon kylä Ukrainassa: Toivottomia perheitä ja heitteilläolevia lapsia hajalle ammutun tien takana Gena käy innokkaasti pyhäkoulua,

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

1 / Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Ensimmäiset äidit romanikylissä saivat äitiyspakkauksen!

1 / Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Ensimmäiset äidit romanikylissä saivat äitiyspakkauksen! 1 / 2017 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Ensimmäiset äidit romanikylissä saivat äitiyspakkauksen! IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Vauvoja ja nuorukaisia Mitä yhteistä on vastasyntyneellä

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

3 / Evankeliumia ja apua Itä-Eurooppaan. Uusi soppakeittiö!

3 / Evankeliumia ja apua Itä-Eurooppaan. Uusi soppakeittiö! 3 / 2018 Evankeliumia ja apua Itä-Eurooppaan Uusi soppakeittiö! RUMEN IVANOV Bulgarian Mission Possiblen johtaja Muutos on alkanut! Kun kävimme Karnaren slummikylässä ensimmäisen kerran vajaa vuosi sitten,

Lisätiedot

Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa

Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa 1 Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa arvokkaampia. Fidan kristilliset kumppanijärjestöt osoittavat

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Meitä odotetaan! Apua, evankeliumia ja iloa koteihin, joissa vallitsee puute ja toivottomuus LOKA / MARRAS 2016

Meitä odotetaan! Apua, evankeliumia ja iloa koteihin, joissa vallitsee puute ja toivottomuus LOKA / MARRAS 2016 LOKA / MARRAS 2016 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Meitä odotetaan! Apua, evankeliumia ja iloa koteihin, joissa vallitsee puute ja toivottomuus IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Kuinka

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Kaksi lasta aidan takana

Kaksi lasta aidan takana ELO-SYYS 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Kaksi lasta aidan takana Veli ja sisko alkoholistiperheestä ukrainalaisessa syrjäkylässä joutuivat etsimään ruokaa ja tavaroita kaatopaikalta.

Lisätiedot

Minä... kaiken tämän keskellä... 2 / Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille

Minä... kaiken tämän keskellä... 2 / Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille 2 / 2017 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Minä... kaiken tämän keskellä... Dima ja hänen äitinsä pääsivät turvakotiimme juuri kun heiltä oli mennyt kaikki toivo. Lue heidän tarinansa

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal

FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal 1 FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal Kumppani FOCUS-Nepal Hankkeen kuvaus FOCUS on nepalilainen kansalaisjärjestö ja Suomen Lähetysseuran yhteistyökumppani, joka työskentelee erityisesti

Lisätiedot

Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus

Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus Johanna Hiitola, YTT, Erikoistutkija, Siirtolaisuusinstituutti Suomen Akatemian hanke: Perheen erossaolo, maahanmuuttostatus ja arjen turvallisuus Kuka

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Työpajan tavoite Tunnistetaan palvelukokemukseen lii4yvien

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Hyvää ja rauhallista joulua!

Hyvää ja rauhallista joulua! 6 / 2017 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Hyvää ja rauhallista joulua! Lämmin kiitos teille kuluneesta vuodesta Mission Possiblen tiimeiltä ja kaikkien lasten ja perheiden puolesta,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Ruusulaakson lapset 3 / Evankeliumia ja apua Itä-Eurooppaan

Ruusulaakson lapset 3 / Evankeliumia ja apua Itä-Eurooppaan 3 / 2019 Evankeliumia ja apua Itä-Eurooppaan Ruusulaakson lapset Ruusulaakso on yksi Bulgarian turistikohteista mutta tällä alueella asuu myös rutiköyhiä ihmisiä. Tapaat tässä numerossa siellä asuvia perheitä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje syksy 2016 25.11.2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kiitos teille kaikille tuesta ja esirukouksista Viipurin turvakodin toiminnan puolesta! Teidän avullanne lapsen elämä muuttuu

Lisätiedot

Hei taas! 5 / Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille

Hei taas! 5 / Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille 5 / 2017 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Hei taas! Kaverukset Sergi, Melio ja Selman ovat Albanian keskuksemme kristillisen päiväkerhon kasvatteja. He ovat nyt ensimmäisellä luokalla

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi

Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi

Lisätiedot

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA!

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! 1 Ulkona on kaunis ilma. Noah herää. Häntä eivät herätä auringonsäteet vaan herätyskello, joka vilkuttaa valoa ja tärisee. Noah on kuuro ja siksi hänen herätyskellonsa

Lisätiedot

ELO / SYYS Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Pienimmän parhaaksi

ELO / SYYS Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Pienimmän parhaaksi ELO / SYYS 2016 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Pienimmän parhaaksi Uusi ohjelma käynnistyy! Äitiyspakkauksia ja paljon muuta Bulgarian romanikylien nuorille äideille ja muille

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA

RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA 2 RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ISMMN Johtajuuskonferenssi 2014 jumalan miehen, pastori Chrisin, kanssa oli historiallinen ja elämää muuttava. Se oli erityisen muutoksen ja Pyhän Hengen välittämisen

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Jeesus, suuri Opettaja

Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhempien Akatemia toimivia kasvatuskäytäntöjä vanhemmuuden tueksi Toteuttaja Nuorten Ystävät ry RAY:n tuella Vuosille

Lisätiedot

Nuorten erofoorumi Sopukka

Nuorten erofoorumi Sopukka 1 Nuorten erofoorumi Sopukka 15.-17.2.2019 IDEA: nuorten ääni mukaan Erofoorumiin! Keitä, mistä, miten? 13 nuorta Pääkaupunkiseudulta ja Oulusta 13 19 -vuotiaita tyttöjä Kasper ry:n, Yhden vanhemman perheiden

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat Tunteet SISÄLTÖ Värikylläinen tunne-elämä Tunne on aina viesti Olet malli tunteiden ilmaisemisessa Auta lasta tunnistamaan Auta lasta nimeämään Kiukku lapsen haasteena Kun lapsi kiukustuu Sano näin itsellesi

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot