LOKA - MARRAS Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Apua ja tukea väkivallan traumauttamille tytöille ja naisille.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LOKA - MARRAS 2013. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Apua ja tukea väkivallan traumauttamille tytöille ja naisille."

Transkriptio

1 LOKA - MARRAS 2013 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Apua ja tukea väkivallan traumauttamille tytöille ja naisille.

2 IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Ei enää pilkattu ja arvoton Elisa hylättiin vastasyntyneenä ja vammaisena. Nyt hän voi antaa omalle lapselleen erilaisen elämän. Hänen viittansa lieve Nämä sanat viittaavat tapaukseen, jossa epätoivoinen, yhteisöstä eristetty nainen päätti väkijoukossa koskettaa Jeesuksen viitan lievettä uskoen näin parantuvansa. (Se oli kielletty teko hänen tilassaan olevaltä naiselta) Hän paranikin, ja hänen elämänsä muuttui täysin! (Mark. 5) Hänen viittansa lieve on nimeltään myös eheyttämisohjelma väkivallan traumatisoimia naisia varten. Olemme toimintamme alusta asti auttaneet väkivallan uhreja, mutta viime vuosina siitä on tullut erityinen työmuoto. Yksi syy on se, että perheväkivallasta on alettu puhua avoimemmin, ja avun tarve on suuri. Koti voi olla äidille ja lapselle yhtä paha paikka kuin katu. Aloitimme tämän ohjelman muutama vuosi sitten Bulgariassa ja nyt myös Venäjällä. Opettajamme Bulgariasta pitivät syyskuussa ensimmäisen kurssin Jekaterinburgissa! Olemme muuttaneet tässä numerossa yksityisyyden suojaamiseksi nimiä ja rajanneet kuvia. (Kun julkaisemme äitien vaikeita elämäntarinoita, he ovat antaneet siihen suostumuksensa.) 24-vuotias Elisa asuu pienen lapsensa kanssa yhdessä turvakeskuksessamme. Hän on esimerkki särkyneestä ja ahdistuneesta naisesta, jonka elämän evankeliumi ja turvallinen ympäristö ovat muuttaneet. Elisa joutui lastenkotiin vastasyntyneenä. Äiti hylkäsi hänet huulihalkion vuoksi. Lapsi oli pienestä pitäen vamman takia pilkan kohteena. Sittenkään kun se pystyttiin leikkauksilla varsin hyvin korjaamaan, hän ei saanut ystäviä. Hänelle oli kipeä asia myös se, että koulutovereilla oli perhe, mutta hänellä ei ollut ketään. Lähdettyään lastenkodista Elisa tutustui mieheen, joka osoitti hänelle huomiota. Se oli hänelle aivan uutta! Elisa oli valmis kaikkeen hänen vuokseen. Mies otti hänet tätinsä luo, jossa asui. He eivät olleet virallisesti naimisissa. Mies oli työtön ja joi. Huomionosoitukset muuttuivat lyönneiksi. Elämä oli piinaavaa, mutta Elisalla ei ollut vaihtoehtoa. Heille syntyi lapsi, ja äiti jäi kotiin ja menetti pienet palkkatulonsa. Täti parjasi ja ahdisti Elisaa suivaantuneena nuorten elättämiseen ja otti äitiysrahat. Elisa ei voinut ostaa vauvantarvikkeita. Lastenkodin johtaja sai tietää entisen hoidokkinsa ahdingosta ja ohjasi hänet turvakotiimme. Tämä oli Elisalle ensimmäinen kosketus kristillisyyden kanssa, hänellä itsellään oli toinen tausta. Hän ei alkuun ymmärtänyt kuinka Jumala voi rakastaa perheen ja muiden hylkäämää naista. Hänen oli myös vaikeaa uskoutua muille, häntä oli niin monta kertaa satutettu. Nuori äiti voi nyt kokea sisäistä ja ulkoista rauhaa. Hän hoivaa lastaan yrittäen osoittaa tälle sitä äidinrakkautta, mitä ei itse saanut kokea. Kun äiti saa avun, lapsenkin elämä muuttuu.

3 Hyväksikäytettyjä, piestyjä, pelokkaita, nöyryytettyjä, sairaita, huumeiden runtelemia kadun tyttöjä. Monet ovat saaneet jo teini-iässä lapsia, jotka ovat kuolleet tai on viety lastenkotiin. Kuvien tytöistä osa ei olisi enää elossa, jos emme olisi auttaneet heitä. Kiitos, että sinä autat meitä auttamaan!

4 Tanja Konjarova Bulgaria Särjettyä ruokoa hän ei muserra Väkivallasta kärsivien naisten auttaja kertoo koskettavasti, kuinka särkyneet elämät eheytyvät. Naisia, joilla on tyhjä katse ja pää painuksissa. Jokainen on kokenut väkivaltaa ja henkistä piinaa. He tulevat luoksemme etsimään parantumista ja rauhaa. Yksi on kokenut seksuaalista väkivaltaa, toisella on takana kaksi väkivaltaista avioliittoa. Jokaisen tahto on murskattu, sydämissä painaa lyijynraskas pelko, katkeruus, tukahdutettu raivo. Jo kolmena vuotena syksyllä ja keväällä meillä on ollut Dobromirkan keskuksessa eheytymiskurssi väkivallan traumauttamille naisille. Kymmenen päivän aikana jokainen käy läpi tähän tarkoitukseen tehdyn materiaalin Hänen viittansa lieve. Päiviin sisältyy sielunhoitoa, keskusteluja ja rukousta. Sofiassa meillä on ympäri vuoden tukiryhmiä, joissa naiset kokoontuvat säännöllisesti. Raamatunluvulla, keskustelulla ja ohjelman läpikäynnillä on ollut heille erittäin suuri merkitys. Väkivalta on enemmän kuin lyöntejä tai karkeita haukkumasanoja. Se on tunkeutumista toisen henkilökohtaiselle alueelle, persoonan ja tahdon murskaamista. Väkivalta satuttaa paitsi ruumista, myös sielua. Näistä naisista näkee juuri tämän: he eivät pysty hallitsemaan elämäänsä, tekemään itsenäisiä päätöksiä, suhtautumaan muihin. He ovat menettäneet itsesuojelukykynsä ja ajautuvat helposti erilaisiin riippuvuuksiin. Särjetty mieli ja tahto voi parantua Jumalan rakkauden ja Pyhän Hengen ja vaikutuksesta. Olemme nähneet ihmeellisiä muutoksia näiden naisten elämässä! He ovat tulleet Dobromirkaan pelokkaina, toivottomina, tasapainottomina. Näemme kaiken tämän vähitellen katoavan! Heidän henkensä elpyy, silmät alkavat loistaa, he kohottavat siipensä! Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta, kunnes hän saattaa oikeuden voittoon. Matt.12:20 Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys. Joh. 10:10 Sillä minä vihaan hylkäämistä, sanoo Herra, Israelin Jumala, ja sitä, joka verhoaa vaatteensa väkivallalla ja vääryydellä (Mal.2:16. alkukielen ja bulg. käännöksen mukaan). Tulkaa minun tyköni, niin minä annan teille levon (Matt. 11:28), lukee huoneentaulussa Dobromirkan keskuksen seinällä.

5 Toimintakeskuksemme Keski- Bulgarian Dobromirkassa - kylässä, jonka nimi tarkoittaa hyvää rauhaa - on todellakin rauhan paikka kauniissa ympäristössä. Saimme maan ja nelikerroksisen rakennuksen nimelliseen hintaan muutama vuosi sitten valtion realisoidessa kiinteistöjään. Monet talkooryhmät ovat uurastaneet sen saneeraustyössä, ja olemme saaneet rakennustarvikkeita ja kalusteita lahjoituksina. Pikkukuva on väkivallasta kärsivien naisten eheytymisohjelmasta, joka on yksi monista kursseista ja tapahtumista keskuksessamme. Talo tarjoaa tarvittaessa myös turvapaikan väkivallan uhreille. Dobromirkan keskus on ainoa laatuaan Bulgariassa ja uskomme, että se tulee tarjoamaan suuria mahdollisuuksia. Elena sai ratkaisevan avun: Vapaus on valinta! Tiesin, etten kestäisi yhtään enempää! Mieheni joi, ja minä ja kolme lastamme kärsimme. Väkivalta, painostus, huuto ja tappelu oli jatkuvaa. Piinaava tilanne vain paheni! Elena on nuori, mutta kokenut paljon. Hän kääntyi puoleemme aivan epätoivoisena. Hän oli halunnut olla hyvä uskova, vaimo ja äiti, mutta raastava todellisuus oli hänelle katkera pettymys. Työttömyys ajoi perheen taloudenkin kriisiin. Elena huusi Jumalalta apua, ja sai tietää ohjelmastamme. Se muutti hänen ajattelutapansa ja elämänsä! Pelon ja taakan tilalle tuli luottamus ja vapaus. Ymmärsin, että vapaus on valinta. Elena sai rohkeutta tehdä päätöksiä ja edellytti niitä myös mieheltään. Haluatko mennä hoitoon ja kääntyä Jumalan puoleen? Vai tällaista elämääkö haluat lastesi elävän? Mies päätti ryhdistäytyä. Hän muutti äitinsä luo, kunnes olisi valmis ottamaan jälleen roolinsa isänä ja aviomiehenä. Hän on alkanut käydä työssä. Elenan tilanne on edelleen ulkoisesti vaikea, mutta hänellä on nyt toivo normaalista perhe-elämästä ja apunaan Mission tukiryhmä. Myös hänen asenteensa on muuttunut: ongelmien sijasta hän keskittyy Jumalan mahdollisuuksiin. Tämä on vaikuttanut voimakkaasti myös lasten elämään.

6 OLEG NIKOFOROV Asbest, Venäjä Uskomaton eheytymistarina: Epätoivoinen kolmen lapsen äiti vapautui alkoholista ja tuhoisasta krokotiilihuumeesta. Tänään, vuotta myöhemmin, hän tekee kristillistä lastentyötä! Häkki on auki, olet vapaa! Kaulakorukampanjamme Bulgarian slummikylien romanityttöjen auttamiseksi käynnistyi erittäin hyvin! Kiitos teille! Korua on edelleen saatavissa. Tilaa se itsellesi tai lahjaksi ja lähetä haluamasi suuruinen vähintään 20 euron lahjoitus romanityttöjen hyväksi. Tilaukset liitteen kupongilla, puh , Koru lähetetään sinulle avun kohdemaasta Bulgariasta (kulut ovat näin pienemmät). Toimitusaika n. 3 viikkoa. Korun mukana on tilisiirto, jolla voit lähettää tukisummansi Suomen tilillemme. Lämmin kiitos tuestasi! Kun Irina tuli keskukseemme kolmen tyttärensä kanssa, olimme hänen viimeinen toivonsa. Huumeet, alkoholi ja irralliset suhteet olivat täyttäneet hänen elämänsä vuosikausia. Silti Irinan sydämessä oli toive, että he joskus voisivat elää normaalia elämää. Irinan kumppani, nuorimman lapsen isä, joka myös oli narkomaani, menetti työnsä ja alkoi varastella. Irinalla ei ollut rahaa huumeisiin. Ystävät näyttivät, miten voi halvalla ja helposti tehdä krokotiilia (desomorfiinia, tuhoisaa huumetta). Koti muuttui paikaksi, johon kokoonnuttiin tekemään huumeita ja alkoholia. Lapset elivät kaiken keskellä. Naapurit kiinnittivät huomiota jatkuvaan, pistävään hajuun ja kutsuivat poliisin. Irinan kumppani otti vastuun ja hänet tuomitiin 12 vuodeksi vankeuteen, Irina kolmen kuukauden katkaisuhoitoon. Sosiaaliviranomaiset valmistelivat lasten huostaanottoa. Kun epätoivoinen äiti anoi vielä yhtä mahdollisuutta raitistua ja osoittaa pystyvänsä huolehtimaan lapsista, he heltyivät ja neuvoivat häntä tulemaan meidän keskukseemme. Irina tuli lapsineen jo samana iltana. Onneksi meillä oli tilaa. Irina kuuntelee liikuttuneena, kun Oleg Nikiforov puhuu hänelle kuntoutuksen päätösjuhlassa, jossa hän myös sai seurakuntatyöntekijän todistuksen.

7 Irina oli sulkeutunut eikä tuntunut näkevän mitään ympärillään eikä puhunut muille. Eräässä iltahartaudessa hän yllättäen pyysi: Rukoilkaa minun puolestani, haluan tulla uskoon! Siitä hetkestä alkaen Irina oli kuin toinen nainen! Hän alkoi kiinnostua asioista, kommunikoida, lukea Raamattua. Hänen eteensä avautui uusia näköaloja. Irina ymmärsi, että hänen elämänsä toiveet voivat toteutua Jumalan avulla. Hän ymmärsi myös, että hänellä oli kolme rakasta ja tärkeää ihmistä - lapset, jotka tarvitsivat häntä. Irina vapautui päihteistä ja katkaisi yhteydet entisiin huumetovereihin. Hänelle tuli palava halu palvella Jumalaa ja tehdä työtä lasten hyväksi. Hän aloitti seurakuntatyöntekijän kurssin ja osallistui aktiivisesti keskuksemme lastentoimintaan. Tyttärien huostaanotto peruuntui. Irina alkoi saada lapsilisää ja sai pikaisessa oikeuskäsittelyssä takaisin myös asuntonsa, joka häneltä oli huijattu. Syyskuussa vietimme Irinan kuntoutuksen päätösjuhlaa ja valmistumista seurakuntakurssilta. Äidillä, joka vuosi sitten tuli kuntoutukseen päihderiippuvaisena ja epätoivoisena, oli nyt todistus, jossa lukee, että hän voi opastaa ja auttaa muita! Asbestin kuntoutuskeskuksen toinen kerros on vielä työn alla. Vieressä oleva uusi rakennus on jo käytössä ja on tuonut tärkeää lisätilaa. Huumekodissa kasvaneet lapset saivat kuin uuden äidin ja välttyivät huostaanotolta!

8 M Itella Oyj Lähettäjän osoite: Mission Possible ry, PL 120, Vantaa Mission Possible ry, PL 120, Vantaa Puh Toimimme kotitoimistosta käsin. / Tilaukset, osoitteenmuutokset: TUKI-ILMOITUKSET Yksi ilmoitus 65 eur, koko vuosi 300 eur. Kiitos tuesta! Korson Sähköyksikkö Insinööritoimisto Taitosähkö Autamme Itä-Euroopan kodittomia, hädänalaisia ja päihdeongelmaisia lapsia, nuoria ja perheitä tuoden heille aineellista apua ja evankeliumia. Kohdemaat: Venäjä, Ukraina, Bulgaria, Albania. Kaikki työntekijämme ovat paikallisia. Henkilökunta:Toiminnanjohtaja Ignat Ivanov, toimistonhoitaja-tiedottaja Mirjami Ivanov. Hallitus: Ignat Ivanov pj, Seppo Waris varapj., Mirjami Ivanov siht., Eeva Dalugama Mudiyanselage, Marika Aspila, Bojko Ivanov. Kirjanpito: Tmi Marika Kokko NÄIN VOIT AUTTAA: Tukitilit: Nordea FI Danske Bank FI OP FI Viitenumerot tilisiirtokupongissa. Tukipuhelin: = 10 euroa = 20 euroa Poliisihallituksen keräyslupa 2020/2012/2266, Voimassa koko Suomessa ilman Ahvenanmaata. MUITA TAPOJA TUKEA TYÖTÄ: Maatuska-ovimagneetit ja lehtiöt Heijastimet Lisätietoa irtoliitteen kupongissa. Kamorak Oy Tänä vuonna meillä ei suuren työmäärän vuoksi ole joulukortteja.

Yksi meistä Autettavat voivat sanoa jokaisesta työntekijästämme: Hän on yksi meistä. Lue lisää sisäsivuilta!

Yksi meistä Autettavat voivat sanoa jokaisesta työntekijästämme: Hän on yksi meistä. Lue lisää sisäsivuilta! KESÄ / HEINÄ 2013 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Yksi meistä Autettavat voivat sanoa jokaisesta työntekijästämme: Hän on yksi meistä. Lue lisää sisäsivuilta! IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 Saarnaajan kirjasta (4:9-12) voidaan lukea Kristus-keskeisen kumppanuuden periaate: Kaksin on parempi kuin yksin, sillä

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60. Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin Rukouskoulu 2014 2. jakso Mitä rukous on Ylösnousemuksen voima On Kristus ylösnoussut Hän elää minussa Kristus meissä, kirkkauden toivo Herätetyt yhdessä Hänen kanssaan,

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerikon kaupungin lähellä. Jeriko on Juudeassa oleva kaupunki

Lisätiedot

RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA

RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA 2 RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ISMMN Johtajuuskonferenssi 2014 jumalan miehen, pastori Chrisin, kanssa oli historiallinen ja elämää muuttava. Se oli erityisen muutoksen ja Pyhän Hengen välittämisen

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin

Lisätiedot

Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen?

Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen? Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen? Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä väkivallasta perheessä ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Ruut: Rakkauskertomus

Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

ELO / SYYS Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Pienimmän parhaaksi

ELO / SYYS Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Pienimmän parhaaksi ELO / SYYS 2016 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Pienimmän parhaaksi Uusi ohjelma käynnistyy! Äitiyspakkauksia ja paljon muuta Bulgarian romanikylien nuorille äideille ja muille

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen syntymä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Kati Hämäläinen Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Tampereen Kaupunkilähetys ry, 2013 Rongankotikeskus Seksuaaliterveyttä kehitysvammaisille -projekti

Tampereen Kaupunkilähetys ry, 2013 Rongankotikeskus Seksuaaliterveyttä kehitysvammaisille -projekti Tampereen Kaupunkilähetys ry, 2013 Rongankotikeskus Seksuaaliterveyttä kehitysvammaisille -projekti 2012-2016 Teksti ja kansainvälisten seksuaalioikeuksien (World Association for Sexual Health, WAS 2014)

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Rakkauden Katekismus TYTÖILLE.

Rakkauden Katekismus TYTÖILLE. Rakkauden Katekismus TYTÖILLE. Hinta Smk. 1; 50. ALKULAUSE. Teille hyvät tytöt omistetaan tämä pieni käsikirja rakkauden tulkitsemisessa. Olkoon teissä monessa kätketty välinpitämättömyys sille ihmeelliselle

Lisätiedot

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, synagoogassa

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Meitä odotetaan! Apua, evankeliumia ja iloa koteihin, joissa vallitsee puute ja toivottomuus LOKA / MARRAS 2016

Meitä odotetaan! Apua, evankeliumia ja iloa koteihin, joissa vallitsee puute ja toivottomuus LOKA / MARRAS 2016 LOKA / MARRAS 2016 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Meitä odotetaan! Apua, evankeliumia ja iloa koteihin, joissa vallitsee puute ja toivottomuus IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Kuinka

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä

Lisätiedot

Palijovon kylä Ukrainassa: Toivottomia perheitä ja heitteilläolevia lapsia hajalle ammutun tien takana

Palijovon kylä Ukrainassa: Toivottomia perheitä ja heitteilläolevia lapsia hajalle ammutun tien takana KESÄ / HEINÄ 2016 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Palijovon kylä Ukrainassa: Toivottomia perheitä ja heitteilläolevia lapsia hajalle ammutun tien takana Gena käy innokkaasti pyhäkoulua,

Lisätiedot

JOULU TAMMI Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Valo tuli. Tyttö Rozinon kylästä. Kuva: Linsey Curro

JOULU TAMMI Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Valo tuli. Tyttö Rozinon kylästä. Kuva: Linsey Curro JOULU 2016 - TAMMI 2017 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Valo tuli. Tyttö Rozinon kylästä. Kuva: Linsey Curro IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Kansa, joka asui pimeydessä, näki suuren

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA SOKEAN

JEESUS PARANTAA SOKEAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti.

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti. Viimeinen ateria Jeesus sanoi oppilailleen: - On tullut minun aikani mennä pois. Jeesus tarkoitti, että hän kuolee pian. Oppilailleen Jeesus lupasi: - Minä olen aina teidän kanssanne. Älkää olko surullisia.

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA

JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA 1. Kertomuksen taustatietoja Nyt meillä on poikkeuksellisesti kaksi eri kertomusta. Ne eivät

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje syksy 2016 25.11.2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kiitos teille kaikille tuesta ja esirukouksista Viipurin turvakodin toiminnan puolesta! Teidän avullanne lapsen elämä muuttuu

Lisätiedot

JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE

JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Opetuslapset ovat yhä Jerusalemissa lukittujen ovien takana,

Lisätiedot

FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal

FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal 1 FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal Kumppani FOCUS-Nepal Hankkeen kuvaus FOCUS on nepalilainen kansalaisjärjestö ja Suomen Lähetysseuran yhteistyökumppani, joka työskentelee erityisesti

Lisätiedot

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ELIA OTETAAN TAIVAASEEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Elia otettiin taivaaseen jossakin Jordanin itäpuolella, Jerikon kohdalla.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (1. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (1. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (1. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,

Lisätiedot

PERKELE KIUSAA JEESUSTA

PERKELE KIUSAA JEESUSTA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PERKELE KIUSAA JEESUSTA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Erämaassa b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Sotiemme veteraanien pohjoisen Suomen Kirkkopäivä, Ouluhalli, Oulu 30.5.2007 Teksti Joh. 16:12-15 Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan. Kun

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Raamatun oikea ja väärä IR

Raamatun oikea ja väärä IR Raamatun oikea ja väärä IR Raamattu koostuu 66 eri kirjasta ja jokainen kirja on syntynyt johonkin tarkoitukseen. Raamattu ei ole yksi yhtenäinen kokonaisuus eikä siitä sen vuoksi voi poimia yksiselitteisiä

Lisätiedot

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt

Lisätiedot

SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA

SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa

Lisätiedot

KUTSUMUS TAUSTATIETOA KUTSUMUKSESTA

KUTSUMUS TAUSTATIETOA KUTSUMUKSESTA Andreas-raamatturyhmämateriaali I/03 Kansan Raamattuseuran nuorisotyö Kaisaniemenkatu 8, III krs 00170 HELSINKI nuorisotyö@karas-sana.fi 09/681 55 830 KUTSUMUS Tämän materiaalin sisältö tarkastelee kutsumusta

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SADANPÄÄMIEHEN USKO 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Meille jo tutussa Jeesuksen kotikaupungissa, Kapernaumissa b) Kertomuksessa

Lisätiedot

Katolinen rukousnauha eli ruusukko muodostuu krusifiksista, helmen johdannosta ja viidestä kymmenen helmen kymmeniköstä eli dekadista, joita

Katolinen rukousnauha eli ruusukko muodostuu krusifiksista, helmen johdannosta ja viidestä kymmenen helmen kymmeniköstä eli dekadista, joita Katolinen kirkko Katolinen kirkko eli roomalaiskatolinen kirkko on kristikunnan suurin kirkko, jonka jäsenmäärä on maailmanlaajuisesti suurin piirtein 1,25 miljardia. Puolet katolisen kirkon jäsenistä

Lisätiedot

Elämä Jumalan lapsena

Elämä Jumalan lapsena 1 Roomalaiskirjeen selitys 18 Room. 8:14 17 Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.3.2013 Elämä Jumalan lapsena Kertausta Tähän mennessä Paavali on Roomalaiskirjeessään esittänyt pääasiat siitä, kuinka ihmisestä

Lisätiedot

PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN

PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jerusalemissa, temppelin lähellä, Ylimmäisen papin palatsin pihalla.

Lisätiedot

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,

Lisätiedot

Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä?

Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä? Ilmestys (kr. Αποκαλυψις) tarkoittaa verhon pois ottamista. Emme näe verhottuja asioita ennen niiden paljastumista, ilmoittamista. Jumala on aina paljastanut omilleen sen, mikä on tarpeen tietää tulevaisuudesta.

Lisätiedot

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ 30.1.2007 EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ LIITTEET RUKOUKSIA ERI TILAISUUKSISSA Sairaan puolesta Tämä ohje löytyy myös netistä osoitteesta: www.ortodoksi.net EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA-

Lisätiedot

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin

Lisätiedot

SYNTIINLANKEEMUS JA LUPAUS VAPAHTAJASTA

SYNTIINLANKEEMUS JA LUPAUS VAPAHTAJASTA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(8) SYNTIINLANKEEMUS JA LUPAUS VAPAHTAJASTA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Eedenin paratiisissa

Lisätiedot

1 / Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Ensimmäiset äidit romanikylissä saivat äitiyspakkauksen!

1 / Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Ensimmäiset äidit romanikylissä saivat äitiyspakkauksen! 1 / 2017 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Ensimmäiset äidit romanikylissä saivat äitiyspakkauksen! IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Vauvoja ja nuorukaisia Mitä yhteistä on vastasyntyneellä

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT. itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT. itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa 29.1.2007 EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa Tämä ohje löytyy myös netistä osoitteesta: www.ortodoksi.net EHTOO- JA

Lisätiedot

c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Mooses, Aaron ja Mirjam sekä Aaronin poika, Eleasar

c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Mooses, Aaron ja Mirjam sekä Aaronin poika, Eleasar Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VASKIKÄÄRME 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - Siinain erämaassa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Sen 40 vuoden aikana,

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

VIELÄKÖ JUMALA PARANTAA?

VIELÄKÖ JUMALA PARANTAA? Jeesus parantaa sokean Jerikon tiellä, Nicolas Poussin, Mark.10.46 VIELÄKÖ JUMALA PARANTAA? Reijo Telaranta Minä, Herra, olen sinun parantajasi 2.Moos.15:26 Aatamin luominen, Michelangelo, v. 1510, 1.Moos.2:1-25

Lisätiedot

MIHIN KÄYTÄT ELÄMÄSI? Hullua rakkautta: Asian ydin (s )

MIHIN KÄYTÄT ELÄMÄSI? Hullua rakkautta: Asian ydin (s ) MIHIN KÄYTÄT ELÄMÄSI? Hullua rakkautta: Asian ydin (s. 168-179) MIHIN KÄYTÄT ELÄMÄSI? MIHIN KÄYTÄT ELÄMÄSI? Annie Dillard: Tapa, jolla vietämme päivämme, on tapa jolla vietämme elämämme. MIHIN KÄYTÄT ELÄMÄSI?

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 4. vuosi nro APT_5 /28 www.pyhäkoulu.fi lapsille@luterilainen.com 14.6.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 4. vuosi nro APT_5 /28 www.pyhäkoulu.fi lapsille@luterilainen.com 14.6. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) DIAKONIEN VALINTA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää

JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää Aikamedia 2 En voinut enää kieltää JUMALAN OLEMASSAOLOA n Vuosia sitten ajattelin, että elämässä ei ole mitään järkeä. Identiteettiongelmien keskellä minulla ei ollut hajuakaan siitä, kuka minä olen, mistä

Lisätiedot

Nooa ja vedenpaisumus

Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta

Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta Kristus-keskeinen elämä Osa 4: Majakka-ilta 17.10.2009 Antti.Ronkainen@majakka.net Room. 8:29 (KR92) Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 14/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

Rukoilemme: Kun me rukoilemme

Rukoilemme: Kun me rukoilemme 1 sutkksnkanomra Rukoilemme: Niin Herra, kosketa meitä tälläkin hetkellä Henkesi ja Sanasi kautta, kuten tuossa virressä veisasimme: "Kosketa minua, Henki, kosketa, kirkkaus! Anna elälle suunta ja tarkoitus.!

Lisätiedot

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PÄÄSIÄISAAMUNA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus oli kuollut ja haudattu

Lisätiedot