Hyvä Sisärengaslainen,

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hyvä Sisärengaslainen,"

Transkriptio

1 Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita ym. osoitteeseen: Ja nyt aloitetaan siitä, mistä kaikki alkaa, eli: JOHANNEKSEN EVANKELIUMI Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. (Joh 1:1-3) 'Alussa' on oikeastaan aika hurja sana. Se viittaa niin kauas taaksepäin, että meidän käsityskykymme loppuu kesken. Samalla sanalla alkaa Vanha testamentti, siis koko Raamattu. Alussa Jumala loi taivaan ja maan, ja siinä samassa alussa - siis jo ennen maailman luomista - oli Sana, Jeesus. Sana oli Jumala. Me uskomme, että Jeesus on yhtä aikaa tosi ihminen ja tosi Jumala, ja tässä Johannes nyt sanoo Jeesuksesta ihan selvästi ja suoraan, että hän on Jumala. Sen tähden hän myöskin voi auttaa meitä meidän elämämme isoissa ja pienissä ongelmissa. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Koska hän oli jo alussa, silloin kun Jumala loi kaiken, oli hän myöskin mukana luomassa tätä maailmaa. Samasta asiasta kirjoittaa Paavali Kolossalaisille näin: Hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt. Hänen välityksellään luotiin kaikki, kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvä ja näkymätön, valtaistuimet, herruudet, kaikki vallat ja voimat. Kaikki on luotu

2 hänen kauttaan ja häntä varten. Hän on ollut olemassa ennen kaikkea muuta, ja hän pitää kaiken koossa. (Kol 1:15-17) Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa. (Joh 1:4-5) Johanneksen evankeliumissa toistuvat usein sanat elämä ja valo, ja tietysti niiden vastakohtana kuolema ja pimeys. Tämä maailma on pimeä paikka ja me ihmiset olemme kuolevaisia. Pimeyteen ja kuolemaan liittyvät myös synti ja kaikki paha. Mutta Jeesuksessa on elämä ja valo, tai oikeastaan hän on elämä ja valo. Kun Jumala antoi meille Jeesuksen, hän tahtoi antaa meille pimeyden keskelle valon ja kuoleman sijasta elämän. Johanneksen evankeliumin kolme ensimmäistä jaetta opettavat siis paljon ja suuria asioita Jeesuksesta: Hän ollut olemassa jo 'alussa', siis aina Hän on Jumala Hänen välityksellään Jumala on luonut kaiken Tuli mies, Jumalan lähettämä, hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistajaksi, todistamaan valosta, jotta kaikki uskoisivat siihen. Ei hän itse ollut tuo valo, mutta valon todistaja hän oli. (Joh 1:7-8) Kaikki evankeliumit kertovat Johannes Kastajasta, Jeesuksen serkusta, jonka Jumala lähetti valmistamaan tietä Jeesukselle. Itse asiassa ainakin osa Jeesuksen opetuslapsista oli aikaisemmin ollut Johanneksen opetuslapsia. Johannes todisti ihmisille valosta, Jeesuksesta, ja kehotti uskomaan

3 häneen. Tai kuten hän vähän myöhemmin Johanneksen evankeliumissa sanoo: "Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!" Näin Johannes kehottaa meitäkin katsomaan ja uskomaan Jeesukseen, joka on sovittanut meidän ja koko maailman synnin. Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. Maailmassa hän oli, ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä, mutta se ei tuntenut häntä. Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen. He eivät ole syntyneet verestä, eivät ruumiin halusta, eivät miehen tahdosta, vaan Jumalasta. (Joh 1:9-13) Jeesus syntyi juutalalaiseksi elämään muiden juutalaisten keskellä. Hänen julistuksensa oli suunnattu ensi sijassa juutalaisille, mutta nämä eivät ottaneet hänen julistustaan vastaan, vaan hylkäsivät Vapahtajansa ja lopulta ristiinnaulitsivat hänet. Oli kuitenkin myös joitakin juutalaisia - esimerkiksi opetuslapset - ja pakanoita, jotka uskoivat Jeesukseen ja niin saivat Jumalan lapsen oikeuden. Sama oikeus on meilläkin, kun me uskomme Jeesukseen. Lapsen oikeudesta opettaa Paavali Roomalaiskirjeen 8. luvussa (j ). Kun olemme Jumalan lapsia: Jumalan Henki johtaa meitä Pelon ja orjuuden tilalla on turvallisuus ja vapaus Saamme rukoilla Jumalaa Isänä Olemme Jumalan perillisiä yhdessä Jeesuksen kanssa - ja perintö on suuri! Usko Jeesukseen ei ole mikään inhimillinen itse keksitty tai hankittu asia, vaan se on Jumalan teko meissä. Jeesukseen uskominen merkitsee sitä että on Jumalan hengellisesti uudestisynnyttämä. Tästä lisää luvun 3 yhteydessä.

4 Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta. (Joh 1:14) Jouluevankeliumi Johanneksen mukaan! Sana tuli lihaksi, Jumala tuli ihmiseksi, Jeesus syntyi Neitsyt Mariasta. Jeesuksessa Jumalan valo tuli pimeään maailmaamme, jotta me voisimme nähdä ja oppia tuntemaan totuuden. Jeesus itse oli ja on täynnä totuutta, mutta totuudella ei ole koskaan ollut kovin hyvää menekkiä tässä maailmassa. Totuus on liian kiusallista, sillä se osoittaa meidät syntisiksi. Siksi moni hylkää Jeesuksen ja hänen totuutensa. Mutta Jeesus ei ole vain totuus, vaan hän on myös täynnä armoa niille, jotka tajuavat ja tunnustavat totuuden. Synnit saa anteeksi Jeesuksen tähden! Johannes todisti hänestä ja huusi: "Hän on se, josta sanoin: Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua." Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, armoa armon lisäksi. Lain välitti Mooses, armon ja totuuden toi Jeesus Kristus. (Joh 1:15-17) Jumalan pelastussuunnitelmassa Mooseksella oli tärkeä tehtävä. Hänen kauttaan Jumala antoi lain eli käskynsä. Jumalan laki on hyvä asia, mutta ongelma on siinä, että me emme pysty elämään käskyjen mukaan. Käskyt osoittavat meille syntimme ja sen, että tarvitsemme

5 Jumalan armoa päästäksemme taivaaseen. Jumalan suunnitelman huipennus oli hänen Poikansa pelastusteko Golgatan ristillä. Jeesus ei ainoastaan kertonut Jumalan armosta, vaan hän hankki meille armon kuolemalla puolestamme. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet. (Joh 1:18) Elämämme tärkein asia on oppia tuntemaan Jumala. Jumalan tunteminen merkitsee iankaikkista elämää. Mutta miten voisimme oppia tuntemaan jonkun, jota emme ole koskaan nähneet? Jumala haluaa itse opettaa meille, kuka ja millainen hän on. Jeesus, Jumalan ainoa Poika, tuntee Jumalan, ja on opettanut meidät tuntemaan hänet. Jeesuksen opetuksissa ja hänen teoissaan me näemme ja kuulemme Jumalan Meille Jeesuksen opetus ja Jumalan sana laajemminkin on talletettu Raamattuun. Siksi me opimme tuntemaan Jumalan vain Raamatun välityksellä. Opetus: Ville Auvinen

6 Pähkäiltävää Mitä Joh 1:1-18 opettaa Jeesuksesta/Jumalasta? Mitä Joh 1:1-18 opettaa ihmisestä? Mitä Joh 1:1-18 opettaa Jumalan ja ihmisen välisestä suhteesta? Mitä käytännössä tarkoittaa se, että maailma on pimeä paikka? Miksi totuus on joskus kiusallista? Mitä Jumalan armo merkitsee sinulle? Kilpailu Tälle Sisärenkaan viikottain ilmestyvälle opetusvihkoselle pitäisi keksiä osuva nimi. Niinpä julistamme täten nimikilpailun. Lähetä ehdotuksesi tammikuun aikana sähköpostilla osoitteeseen: Kirjoita viestin aiheeksi "nimikilpailu". Voit lähettää ehdotuksesi myös postitse osoitteeseen: Suomen Luterilainen Tunti, Pl 5, KANGASALA. Voittaneen ehdotuksen palkitsemme Punaisen Auringon CD-levyllä.

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä

Lisätiedot

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA Kaikille muille sydämenlyönnit ovat rummutus kohti hautaa, mutta me elämme elämää

Lisätiedot

YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA. TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta

YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA. TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta PYHÄ KOLMINAISUUS, Antonio de Pereda, 1640-luvulla KOLMINAISUUDEN YLISTYS, Albrecht Dürer, V. 1511 Jumala antoi sydämen ja aivot

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Hyvä sisärengaslainen

Hyvä sisärengaslainen Hyvä sisärengaslainen Tällä kertaa vuorossa Johanneksen evankeliumin 3. luku, joka sisältää tärkeää ja keskeistä asiaa taivaaseen pääsemisestä. Fariseusten joukossa oli Nikodemos-niminen mies, juutalaisten

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA STI, 25.9.2013 DANIEL NUMMELA LUTERILAISUUS TÄNÄÄN OPINKOHTIEN VALOSSA TUNNUSTUSKIRJAT TUTUIKSI JOHDANTO - 1517 Lutherin 95 teesiä - 1530 Augsburgin tunnustus - 1537 Schmalkaldenin opinkohdat 1 JOHDANTO

Lisätiedot

JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE

JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE 1 JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE 1 luku Johannes julistaa elämän Sanaa, Messiasta, että lukijoillakin olisi yhteys ISÄN ja Pojan kanssa 1 4. Ollakseen tässä yhteydessä heidän tulee vaeltaa valkeudessa ja

Lisätiedot

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 2, aihe 3 Yhteenlaskusta kertolaskuun

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 2, aihe 3 Yhteenlaskusta kertolaskuun Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 2, aihe 3 Yhteenlaskusta kertolaskuun Nämä luennot ovat mukailtuja lyhennelmiä ja pohjautuvat MLM-kursseihin, joiden aiheet on saatu Raamatun ohjeista ja esimerkeistä, ja

Lisätiedot

Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta

Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta Kristus-keskeinen elämä Osa 4: Majakka-ilta 17.10.2009 Antti.Ronkainen@majakka.net Room. 8:29 (KR92) Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin

Lisätiedot

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista. 1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt

Lisätiedot

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia 20.7.2014, Eura Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia - Rm 1:1 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA SOKEAN

JEESUS PARANTAA SOKEAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Kolossalaiskirjeen 1. luvun selitys

Kolossalaiskirjeen 1. luvun selitys Kolossalaiskirjeen 1. luvun selitys Kolossalaiskirje: 1:1 Paavali, Jumalan tahdosta kristuksen Jeesuksen apostoli, ja veli Timoteus 1:2 Kolossassa asuville pyhille ja uskoville veljille kristuksessa. Armo

Lisätiedot

1. KAPITTEL 2. KAPITTEL

1. KAPITTEL 2. KAPITTEL 1. KAPITTEL Joka alusta oli, jonka me kuulimme, jonka me silmillämme näimme, jota me katselleet olemme, ja meidän kätemme pidelleet ovat elämän sanasta, 2 (Ja elämä on ilmestynyt, ja me olemme nähneet,

Lisätiedot

Raamattu - tarua vai totta. Jyväskylän vapaaseurakunta 140913

Raamattu - tarua vai totta. Jyväskylän vapaaseurakunta 140913 Raamattu - tarua vai totta Jyväskylän vapaaseurakunta 140913 Raamattu - tarua vai totta? Millä perusteilla voimme väittää Raamatun sanaa todeksi? Voiko Raamatulle löytää tieteellisiä perusteita vai jääkö

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Elämä Jumalan lapsena

Elämä Jumalan lapsena 1 Roomalaiskirjeen selitys 18 Room. 8:14 17 Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.3.2013 Elämä Jumalan lapsena Kertausta Tähän mennessä Paavali on Roomalaiskirjeessään esittänyt pääasiat siitä, kuinka ihmisestä

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

1. On vain yksi tosi Jumala, eikä ketään muuta pidä pitää Jumalana Jumala on kaikkia suurempi, myös Jeesusta suurempi...

1. On vain yksi tosi Jumala, eikä ketään muuta pidä pitää Jumalana Jumala on kaikkia suurempi, myös Jeesusta suurempi... Uskontunnustukseni 1. On vain yksi tosi Jumala, eikä ketään muuta pidä pitää Jumalana... 1 2. Jumala on kaikkia suurempi, myös Jeesusta suurempi... 1 3. Jumala on sama kaikkialla... 2 4. Jumala on Jeesuksessa

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa 1 opettaja Isak Penzev 08.03.2013 Shalom ystävät, me jatkamme oppitunteja ja tutkimme apostolien kirjeitä. Messiaan lähettiläät todistavat omasta uskostaan. Ja apostolien

Lisätiedot

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE

JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE Osallisuus Elämän Sanaan 1:1-4 Keskinäinen Osallisuus Jumalassa erottaa synnistä ja vihasta 1:5-2:6 Uusi Käsky 2:7-11 Isän Rakkaus ja maailman rakkaus 2:12-17 Antikristus

Lisätiedot

Joh.20: Tämän jälkeen Paavali kertoo miten varma tuo ylösnousemus on, miten monet kohtasivat ylösnousseen Jeesuksen.

Joh.20: Tämän jälkeen Paavali kertoo miten varma tuo ylösnousemus on, miten monet kohtasivat ylösnousseen Jeesuksen. Joh.20:19-31 Joh.20:19-31: Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja

Lisätiedot

Maailman valo. Johanneksen evankeliumin selitys 27 Joh. 8:12-26 Savonlinnan Tuomiokirkko,

Maailman valo. Johanneksen evankeliumin selitys 27 Joh. 8:12-26 Savonlinnan Tuomiokirkko, 1 Johanneksen evankeliumin selitys 27 Joh. 8:12-26 Savonlinnan Tuomiokirkko, 30.3.2016 Maailman valo Viimeksi jäimme Johanneksen evankeliumin selityksessä siihen, että Jeesus armahti aviorikoksesta kiinni

Lisätiedot

Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.)

Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.) 1 Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.) rabbi J.Melamed Israelista. Mikkeli 19.04.2012 Olen hyvin iloinen, että pääsin tulemaan tänne. Meillä Israelissa on nyt todella kuuma. Kun lähdin,

Lisätiedot

Jeesuksen jäähyväisrukous jatkuu

Jeesuksen jäähyväisrukous jatkuu 1 Johanneksen evankeliumin selitys 49 Joh. 17:6-26 Jeesuksen jäähyväisrukous jatkuu Edellisellä kerralla tässä Johanneksen evankeliumin selityksessä pääsimme aloitimme Jeesuksen jäähyväisrukouksen selityksen.

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Taivas, Jumalan kaunis koti

Taivas, Jumalan kaunis koti Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Mikä todistaa Jeesuksen olevan Messias?

Mikä todistaa Jeesuksen olevan Messias? 1 Mikä todistaa Jeesuksen olevan Messias? Johanneksen evankeliumin selitys 18 Joh. 5:30 47, Savonlinnan Tuomiokirkko, 2.12.2015 Viime kerralla käsittelimme keskustelua, joka sai alkunsa siitä, kun Jeesus

Lisätiedot

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

He eivät ymmärtäneet, että Jeesus puhui Isästä. Tuo Isä, se tarkoittaa tietenkin Jumalaa.

He eivät ymmärtäneet, että Jeesus puhui Isästä. Tuo Isä, se tarkoittaa tietenkin Jumalaa. 1 Johanneksen evankeliumin selitys 28 Joh. 8:27-47 Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.4.2016 Rankkaa tekstiä Viimeksi jäimme Johanneksen evankeliumin selityksessä siihen, että Jeesus armahti aviorikoksesta kiinni

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

Lupaus Pyhästä Hengestä

Lupaus Pyhästä Hengestä 1 Johanneksen evankeliumin selitys 42 Joh. 14:15-31 Lupaus Pyhästä Hengestä Viime kerralla käsittelimme tässä Johanneksen evankeliumin selityksessä luvun 14 alkua ja siinä olevaa Jeesuksen jäähyväispuhetta

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Roomalaiskirjeen 8. luvussa Paavali rohkaisee kristittyjä elämään Jumalan lapsina mitään pelkäämättä.

Roomalaiskirjeen 8. luvussa Paavali rohkaisee kristittyjä elämään Jumalan lapsina mitään pelkäämättä. Hyvä Sisärengaslainen, Lisää Room.8:sta? http://www.sley.fi/luennot /Raamattu/UT/Room/08E K.htm Roomalaiskirjeen 8. luvussa Paavali rohkaisee kristittyjä elämään Jumalan lapsina mitään pelkäämättä. Kysymyksiä,

Lisätiedot

ESIPUHE - PROLOGI - EVANKELIUMIN TIIVISTELMÄ Joh. 1:1-18. hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä.

ESIPUHE - PROLOGI - EVANKELIUMIN TIIVISTELMÄ Joh. 1:1-18. hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä. ESIPUHE - PROLOGI - EVANKELIUMIN TIIVISTELMÄ Joh. 1:1-18 1. Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. 2. Hän oli alussa Jumalan luona. 3. Kaikki on syntynyt hänen kauttaan. Ilman häntä

Lisätiedot

IHMEELLINEN RAAMATTU Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi

IHMEELLINEN RAAMATTU Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi IHMEELLINEN RAAMATTU Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 Kuunneltavissa osoitteessa:

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tässä saat jo toisen SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukoulun opetusvihkosen. Tässä vihkosessa on Johanneksen evankeliumin selitysosan lisäksi Timo Nisulan kirjoittama ajankohtainen

Lisätiedot

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerikon kaupungin lähellä. Jeriko on Juudeassa oleva kaupunki

Lisätiedot

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PÄÄSIÄISAAMUNA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus oli kuollut ja haudattu

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

25. Kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai Evankeliumi, Matt. 24: 15-28.

25. Kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai Evankeliumi, Matt. 24: 15-28. 25. Kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai Evankeliumi, Matt. 24: 15-28. Vapahtajamme varsinainen tarkoitus Hänen puheessaan tämän päivän evankeliumissa näyttää olevan se, että Hän varoittaa uskovaisia

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Matka Raamatun kastetilanteisiin. Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto

Matka Raamatun kastetilanteisiin. Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto Matka Raamatun kastetilanteisiin Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto I Kristillinen kaste ja muut puhdistautumisrituaalit Puhdistautumisriitit tavallisia uskonnoissa Puhdistautumisriitti Ganges- virrassa

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for

Lisätiedot

Jumalan kansan koti-ikävä

Jumalan kansan koti-ikävä Jumalan kansan koti-ikävä ARMO TEILLE JA RAUHA JUMALALTA, MEIDÄN ISÄLTÄMME, JA HERRALTA JEESUKSELTA KRISTUKSELTA! Rukoilkaamme Tämän kolmannen (3) pääsiäisen jälkeisen sunnuntain aiheena on: Jumalan kansan

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Kolossalaiskirje 1:1 2:5

Kolossalaiskirje 1:1 2:5 Hannu Väliaho 20.5.2013 Kolossalaiskirje 1:1 2:5 Lyhennyksiä: VT Vanha testamentti UT Uusi testamentti KR38 Kirkkoraamattu vuosilta 1933/38 (vanha raamatunkäännös) KR92 Kirkkoraamattu vuodelta 1992 (uusi

Lisätiedot

Millainen on Sinun Jumalasi?

Millainen on Sinun Jumalasi? Millainen on Sinun Jumalasi? Mielikuvat ja todellisuus Mikko Summala 12.01.2014 Johdanto Vuoden vaihde ja uuden vuoden alku on aina hyvää aikaa katsoa tarkemmin elämäämme, arvoida kulunutta vuotta sekä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60. Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen syntymä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Kati Hämäläinen Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012

Lisätiedot

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Kleopas, muukalainen me toivoimme Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina

Lisätiedot

STEFANOKSEN LUTERILAINEN SRK. uutiskirje joulukuu 2015. Joulun ihme. Kristitty odottaa Joulua.

STEFANOKSEN LUTERILAINEN SRK. uutiskirje joulukuu 2015. Joulun ihme. Kristitty odottaa Joulua. STEFANOKSEN LUTERILAINEN SRK uutiskirje joulukuu 2015 www.lhpk.fi Joulun ihme Kristitty odottaa Joulua. Sellaista juhlaa, jonka soisi kirjoitettavan isolla alkukirjaimella, vaikka ei se aivan kielioppisääntöjen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala loi kaiken

Nettiraamattu lapsille. Jumala loi kaiken Nettiraamattu lapsille Jumala loi kaiken Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: Bob Davies; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Joona ja iso kala

Nettiraamattu lapsille. Joona ja iso kala Nettiraamattu lapsille Joona ja iso kala Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,

Lisätiedot

KATSO, IHMISEN POIKA Raamattutunti Sanan Suvipäivillä Klaukkalassa 14.3.2014. Piispa Tapio Luoma

KATSO, IHMISEN POIKA Raamattutunti Sanan Suvipäivillä Klaukkalassa 14.3.2014. Piispa Tapio Luoma KATSO, IHMISEN POIKA Raamattutunti Sanan Suvipäivillä Klaukkalassa 14.3.2014 Piispa Tapio Luoma Tämänvuotisten Sanan Suvipäivien yleisotsikko on pyyntö: Näe minut. Raamattutunnin aiheeksi puolestaan on

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joona ja iso kala

Nettiraamattu. lapsille. Joona ja iso kala Nettiraamattu lapsille Joona ja iso kala Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,

Lisätiedot

Hei, sinä siellä! Minne. olet matkalla? Opas oikean tien valintaan

Hei, sinä siellä! Minne. olet matkalla? Opas oikean tien valintaan Hei, sinä siellä! Minne olet matkalla? Opas oikean tien valintaan 2 Minne olet matkalla? ei! Oletko koskaan pysähtynyt pohtimaan elämäsi tarkoitusta, tai mitä sinulle ja läheisillesi tapahtuu kuoleman

Lisätiedot

Jehovan todistajien. Tämän kaavion kuvat: Pixabay ja JW.ORG. Kerubit. Kerubi. Jehova Jumala. Kerubit. Serafit. Sana, Logos, Mikael. Demonit.

Jehovan todistajien. Tämän kaavion kuvat: Pixabay ja JW.ORG. Kerubit. Kerubi. Jehova Jumala. Kerubit. Serafit. Sana, Logos, Mikael. Demonit. Sana, Logos, 2 1 2 Kerubi 8 9 22.01.2016 / JP Tämän kaavion kuvat: Pixabay ja JW.ORG 3 4 5 6 7 sivu 1 Aadam Eeva 10 11 12 Eeva Aadam Kain Aabel Seet Maailmankaikkeus Paratiisi 1. loi pyhän hengen avulla

Lisätiedot

Abrahamin tapaus. Roomalaiskirjeen selitys 9 Room. 4:1-8 Savonlinnan Tuomiokirkko, 28.11.2012

Abrahamin tapaus. Roomalaiskirjeen selitys 9 Room. 4:1-8 Savonlinnan Tuomiokirkko, 28.11.2012 1 Roomalaiskirjeen selitys 9 Room. 4:1-8 Savonlinnan Tuomiokirkko, 28.11.2012 Abrahamin tapaus Olemme edellä käsitelleet Paavalin Roomalaiskirjeen selityksessä sitä, kuinka ihmisestä tulee Jumalalle kelpaava.

Lisätiedot

Jeesus ilmestyy opetuslapsilleen

Jeesus ilmestyy opetuslapsilleen 1 Johanneksen evankeliumin selitys 55 Joh. 20:19-31 Jeesus ilmestyy opetuslapsilleen Edellisellä kerralla olimme tässä Johanneksen evankeliumin selityksessä Maria Magdalenan kanssa Jeesuksen tyhjällä haudalla

Lisätiedot

USKON TAISTELU Joh. 7:1-53

USKON TAISTELU Joh. 7:1-53 USKON TAISTELU Joh. 7:1-53 1. Jeesus vaelsi Galilean eri puolilla. Hän ei tahtonut vaeltaa Juudeassa, koska juutalaiset etsivät tilaisuutta tappaakseen hänet. 2. Juutalaisten lehtimajanjuhla oli lähellä.

Lisätiedot

ENSIMMÄISET OPETUSLAPSET

ENSIMMÄISET OPETUSLAPSET Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) ENSIMMÄISET OPETUSLAPSET 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Betaniassa (Betabara), Jordanin tuolla (itä) puolella, jossa Johannes

Lisätiedot

JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA

JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Nasaretissa, Jeesuksen lapsuuskotikaupungissa,

Lisätiedot

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17 Vainoista herätykseen Ap t. 8:1-17 Jumalan sanallinen ilmoitus on lisääntyvää ja se huipentuu Jeesuksen ihmiseksi tulemiseen. Pelastusilmoitus loppuu apostolien ajan päättyessä. Jeesuksen antaessa lähetyskäskyn

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Lisää Johanneksen evankeliumin 11. luvusta? Klikkaa kuvaa.

Lisää Johanneksen evankeliumin 11. luvusta? Klikkaa kuvaa. Lisää Johanneksen evankeliumin 11. luvusta? Klikkaa kuvaa. Muuan Lasarus-niminen mies oli sairaana. Hän asui Betaniassa, samassa kylässä kuin Maria ja tämän sisar Martta. Maria oli se, joka voiteli Herran

Lisätiedot

Luuk.24:13-35, Pääsiäinen

Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35: Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka*. 14. He keskustelivat kaikesta siitä,

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot