Taksien välitys siirtyy dataaikaan
|
|
- Urho Teuvo Lehtonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Taksien välitys siirtyy dataaikaan :17 Kari Kemppainen Taksivälityksen järjestelmät elävät nyt murrosvaihetta, kun kyytien välitys siirtyy puhetilauksista datapohjaisiin tilauksiin. Tamperelainen ohjelmistotalo Mobisoft osti joulukuussa TeliaSonera Finlandin taksivälityspalvelun. Kauppa laajentaa Mobisoftin toimialaa järjestelmätoimittajasta palvelutaloksi. Samalla TeliaSonera luopuu taksivälitystoiminnastaan ja sen palveluasiakkaina olevat noin 700 taksia eri puolilla Suomea siirtyvät Mobisoftille tammi-helmikuun aikana. - Palvelumyyjäksi siirtyminen on tullut todeksi toiminnassamme paljon nopeammin kuin uskalsimme odottaa. Nyt toteutunut kauppa on osa tätä kehitystä, Mobisoftin toimitusjohtaja Heikki Karintaus sanoo. Karintauksen mukaan pienillä paikkakunnilla on vielä tuhansia takseja, joilla ei ole mitään taksinvälitysjärjestelmää. - Tottakai me yritämme saada aikaan heille soveltuvan tuotteen. Kysyntää haetaan ulkomailta Mobisoftin TaxiBook-järjestelmä on taksien välitys- ja tilausjärjestelmä, johon kuuluvat muun muassa palvelinalusta sekä tilausnumero- ja tietoliikenneasiat. Karintaus uskoo, että Mobisoftin järjestelmälle on kysyntää, vaikka Suomen isoilla paikkakunnilla on jo käytössä jokin järjestelmä.katse suuntautuu ulkomaille. - Valmistaudumme myös vientiin. Britanniassa on käytössä meidän toinen päätuotteemme MobiRoutermatkojenyhdistelyjärjestelmä, ja nyt on tarkoitus viedä sinne taksijärjestelmä. Palvelupakettimalli on keino mennä Britanniaan, koska siellä suurin osa autoista on pienissä yhtiöissä. Mobisoftin järjestelmässä autoihin asennetaan kiinteä tai kannettava päätelaite. Ohjelmisto toimii Windows- ja
2 Windows CE -yhteensopivissa laitteissa sekä Series 60 - matkapuhelimissa. TeliaSonera luopuu taksivälityspalvelusta TeliaSonera Finlandilla taksituotteen ylläpidosta on vastannut osastopäällikkö Jouni Sintonen. - Palvelu juontaa juurensa 90-luvun alkupuolelle, jolloin sen aikainen Tele osti Mobitele-nimisen yrityksen ja sen taksivälityspalvelut. Mobisoft vastasi tuolloin Mobitelen ohjelmistojen tuotekehityksestä, mutta irtaantui omaksi yrityksekseen. - Taksipalvelumme ovat perustuneet Mobisoftin välitysohjelmistoon. Tuntui loogiselta, että Mobisoft osti liiketoiminnan, Sintonen sanoo. Yksi syy taksivälitystoiminnan lopettamiseen on konsernin palvelutarjonnan yhdenmukaistaminen. - TeliaSonera-konsernin palveluajatus on, että palvelujen pitäisi olla saatavilla koko TeliaSoneran kotimarkkinaalueella. Taksisektori esimerkiksi Ruotsissa on pirstaleisempi kuin Suomessa, joten palvelua ei olisi voinut kopioida Ruotsiin. Voxpoint ja Elisa toimivat yhteistyössä Mobisoft kilpailee taksimarkkinasta vantaalaisen Voxpoint Technologies Oy:n kanssa. Toimitusjohtaja Hannu Salmelan mukaan Voxpointin järjestelmä on käytössä 15 paikkakunnalla. Suurin järjestelmää käyttävä paikkakunta on Joensuu. Tänä vuonna yritys ottaa käyttöön taksivälitysjärjestelmänsä uuden version. Järjestelmä vaatii autoissa käytettäviltä päätelaitteilta Windows CE -yhteensopivuutta. Yhteistyössä Elisan kanssa Voxpoint pyrkii laajenemaan uusille paikkakunnille. - Yhteistyö Elisan kanssa tarkoittaa sitä, että Elisa hoitaa tilauskeskuksen vastauspalvelut ja autoihin gprs-liittymät. Lisäksi teemme valtakunnallista markkinointiyhteistyötä, Voxpointin Salmela sanoo. Elisan taksipalveluista vastaava account manager Henri Kuukso on varma, että taksialalta löytyy uusia asiakkuuksia. Taksialan kilpailu lisääntyy
3 - Taksikenttä elää. Koko Suomen kattava gprs-verkko on vienyt taksitoiminnan uudelle tasolle ja poistanut vanhat aluerajoitteet. Aiemmin välitysjärjestelmä ja dataliikenne toimivat suljetuissa verkoissa rajatulla alueella, Elisan Harri Kuukso sanoo. Kuukso uskoo myös viranomaisratkaisujen jatkossa muuttavan taksiliiketoimintaa. - Muutos lisää taksikeskusten tarvetta profiloitua ja erottua edukseen omassa asiakaspalvelutarjonnassaan. Liikenne- ja viestintäministeriö antaa esityksen uudesta taksilaista eduskunnalle lähikuukausina, ja lain odotetaan lisäävän taksialan kilpailua. - Suomessa on noin taksia. Läheskään kaikilla takseilla kyytejä ei välitä datapohjaisesti, vaan kyydit välitetään vielä puheyhteydellä. Pienillä paikkakunnilla asiakkaat soittavat suoraan takseihin, Kuukso sanoo. <hr> Avoin verkko nopeuttaa taksin löytämistä Lähitaksi on Helsingin Ympäristön Taksikeskus Oy:n tavaramerkki. Toiminta kattaa kaksitoista Helsingin ympäristön kuntaa ja yli tuhat autoa. Yhtiön autot siirtyivät suljetusta radioverkosta Elisan valtakunnalliseen gprs-verkkoon vuonna Samalla meni uusiksi koko taksijärjestelmä. Taksikeskuksen toimitusjohtaja Raimo Heikkonen on tyytyväinen käytössä olevaan järjestelmään. - Se, että autot ovat koko ajan verkossa, on turvallisuudenkin kannalta hirveän tärkeä asia. Lähitaksin järjestelmä on kehitetty yhteistyössä vantaalaisen Semel Oy:n kanssa. - Autoilijapuolen näkemys on tullut meiltä ja tekniikka Semeliltä, Heikkonen kuvaa yhteistyötä. Heikkosen mukaan taksialan laitteita ja ohjelmia tehdään todella vähän, jos alan tilannetta vertaa muuhun itmaailmaan. - Nämä ovat aina enemmän tai vähemmän räätälöityjä ratkaisuja. Monen toimijan yhteistyötä
4 Semelin myyntipäällikkö Peter Salminen korostaa, että ainoana toimittajana Suomessa heidän valikoimassaan on sekä taksien maksuliikennejärjestelmä että kyydinvälitysjärjestelmä. Lähitaksit käyttää kuitenkin ruotsalaisen Planit Ab:n kyydinvälitysjärjestelmää. Jo vuosia käytössä ollutta järjestelmää ei muutettu, vaikka uuden järjestelmän muut osat tulivatkin Semeliltä. - Toimivan kyydinvälitysjärjestelmän vaihtamista ei lähdetty edes miettimään, koska tuhannen auton yhtiössä ei kannata vaihtaa toimivia komponentteja. Planitin kyydinvälitysjärjestelmä on toimiva, Salminen tunnustaa. Salmisen mukaan Lähitaksin kohdalla ensisijainen tarve oli luopua omasta suljetusta radioverkosta. - Lähdimme tutkimaan gprs-yhteyksien käyttöä taksinvälityksessä ja maksuliikenteessä. Samalla piti uusia autojen päätelaitteet. Taksijärjestelmä osaksi navigaattoria Lähitaksin vanhassa järjestelmässä taksien päätelaiteissa oli tekstipohjainen näyttö. Uudeksi päätelaitteeksi valittiin Siemensin valmistama ammattilaistason autonavigaattori, joka toimii sekä taksinvälityspäätteenä että navigaattorina. - Päädyimme ratkaisuun, koska navigaattorin näyttö on hyvä ja navigointilaitteen ominaisuuksia voidaan käyttää hyväksi taksiliikenteessä. Joulukuussa Siemens tiedotti uusista kolmiulotteista karttakuvaa käyttävistä navigointilaitteistaan, joiden tuotanto alkaa vuonna Kolmiulotteiset kartat ovat uusimmissa kuluttajakäyttöön tarkoitetuissa navigointilaitteissa. Vähitellen ne tulevat ammattiliikenteen puolelle, Salminen sanoo. <hr>taksipäivystäjä näkee autot ja tilaukset Taksivälittäjä Reeta Jokela näkee tietokoneeltaan Lähitaksin autojen sijainnin ja tilausten sen hetkisen tilanteen. - Hyvä puoli tässä järjestelmässä on se, että tilausta voi muokata jälkeenpäin. Aikaisemmassa järjestelmässä kerran tehtyä tilausta ei voinut jälkeen päin muokata, vaan se piti kokonaan peruuttaa. Taksikeskuksen päivystäjä syöttää samaan järjestelmään sekä
5 normaalit taksitilaukset että ennakkotilaukset. Kun asiakkaan tilaus on syötetty järjestelmään, ohjelma paikallistaa lähimmän vapaan taksin ja lähettää tilauksen autoon gprs-verkossa dataliikenteenä. Ohjelma paikallistaa kentällä olevat autot noin kilometrin tarkkuudella. Hätätapauksissa päivystäjä pystyy viranomaisluvalla paikallistamaan taksit vielä tätäkin tarkemmin.
Karttaepäselvyydet Mannerheimintiellä
Autoilija- ja kuljettajakuukausikirje View this email in your browser Karttaepäselvyydet Mannerheimintiellä Etenkin Mannerheimintien osoitteissa on ollut heittoja joidenkin katunumeroiden sijainnin osalta.
MENEVÄ. Uudenmaan Kela-kyydit 1.4. alkaen
MENEVÄ Uudenmaan Kela-kyydit 1.4. alkaen MENEVÄ KELA-TAKSI PALVELUNTUOTTAJANA 1.4.2019 ALKAEN. VASTUULLAMME ON: Tilausten vastaanottaminen Matkojen yhdistely Kuljetuspalvelujen järjestäminen Palvelun laatu
Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä
Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ Taksi Helsinki -kuittirullat Kuittirullat, joiden taustapuolella on Taksi Helsinki -logo ja puhelinnumerot,
Nova-4Field Myyntitilaukset langattomasti. Muista ottaa Nova mukaan
Nova-4Field Myyntitilaukset langattomasti Muista ottaa Nova mukaan Sisältö Nova-4Field... 1 Sisältö... 2 Nova myyjän taskussa... 3 Saavutettavat aikasäästöt... 3 Reaaliaikaisuus... 4 Laskutuskierron nopeutuminen...
Eksote-tilauksen ajaminen poikkeaa tavallisesta taksintilauksesta muutamin osin, jotka käydään läpi tässä ohjeessa.
Kuljettajan ohje Eksote -tilaukset Taksi Helsingin MTI-välitysjärjestelmässä Eksote-tilauksen ajaminen poikkeaa tavallisesta taksintilauksesta muutamin osin, jotka käydään läpi tässä ohjeessa. Eksote -kyytien
Taksi Helsinki -sovellukseen mukaan nyt kiinteähintaiset kyydit
Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ Taksi Helsinki -sovellukseen mukaan nyt kiinteähintaiset kyydit Taksi Helsinki -sovelluksella voi
Mediatiedote säätilojen vaikutuksista taksintilauksiin
Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ Mediatiedote säätilojen vaikutuksista taksintilauksiin Alla oleva mediatiedote lähtee jakeluun maanantaina
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Käyttöohje Contact MC Ajonvälitys
Käyttöohje Contact MC Ajonvälitys 05.11.2014/ Semel Oy Sisällys 1. SEMEL AJOVÄLITYS... 3 1.1 TAUSTAA... 3 2. AJOVÄLITYSTOIMINTO YLEISTÄ JA PÄÄTOIMINNOT... 4 2.1 YLEISTÄ... 4 2.2 JÄRJESTELMÄN KÄYNNISTÄMINEN...
Taksimatkojen suorakorvaus. Helmikuu 2012
Taksimatkojen suorakorvaus Helmikuu 2012 Kelan taksimatkat 2011 Taksimatkoja 3,2 milj. kpl Kustannukset 176 milj. euroa Noin 8000 taksiyrittäjällä oli valtakirjasopimus Kelan kanssa yli 4000 taksia on
Liikennekaari Taksimarkkinoiden vapautumisen ennen jälkeen tutkimus 2017 / Taksiyrittäjät
Liikennekaari Taksimarkkinoiden vapautumisen ennen jälkeen tutkimus 2017 / Taksiyrittäjät Trafin yhteyshenkilöt: Pipsa Eklund, Hanna Strömmer, Pietari Pentinsaari IROResearch Oy, yhteyshenkilö: Tomi Ronkainen
Käyttöohje Contact WP Poca
Käyttöohje Contact WP Poca 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleistä...3 2 Tilausvälityssovelluksen käynnistäminen...3 3 Poca-laitteen aktivoiminen...4 3.1 Toiminnon aktivoiminen:...4 4 Tilauksen vastaanottaminen...6
Booking, Dispatch and Tracking system. birssi.net
Booking, Dispatch and Tracking system Birssi.net on kehitetty yhteistyössä taksialan ammattilaisten kanssa ja hyödyntää modernia teknologiaa. Yksi Birssi.netin päämääristä on tarjota taksinvälityskeskukselle
Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ 1/7
Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ 1/7 Taksi Helsinki Seniori-asiointipalvelujen markkinointikampanja on alkanut tänään Markkinointikampanjan
SW/HNo/TKe 30.11.2015 Allekirjoitetun asiakirjan sähköinen versio
OHJE 35/15/PEL 1 (5) TILAUSVALTUUDET JA LASKUJEN HYVÄKSYMINEN Pelkom pöytäkirja nro 85/2015 Tilauksesta maksuun -prosessi Tämä ohje tulee voimaan 1.12.2015 ja kumoaa ohjeen 10/15/PEL. Ohje on voimassa
Kuljettajan opas
Kuljettajan opas 29.5.2017 Sisällysluettelo Laitteen ja ohjelman käynnistäminen 3 Aloitusnäyttö 4 Kirjaudu 6 Kirjautumisen lisävaihtoehdot 7 Uusi tilaus 8 Tilauksen tiedot 9 Ajotilanne 10 Avoimet tilaukset
Kuljettajan opas
Aloitusnäyttö Kuljettajan opas 18.10.2017 Laitteen ja ohjelman käynnistäminen Yleiskatsaus välityspäätteeseen: Laitteen virtakytkin on sen yläreunassa vasemmalla puolella. Virtakytkimen vieressä on äänenvoimakkuuden
Sanomalehti Karjalainen Oy Jakelun prosessinseurantajärjestelmä
Sanomalehti Karjalainen Oy Jakelun prosessinseurantajärjestelmä VTT Jakelun infopäivä 25.11.2004 Mistä on kysymys? Jakelun edistymisen reaaliaikaisesta seurannasta tietokoneella Tämän tiedon hyödyntämisestä
MTData-autopäätteiden ohjelmistopäivitys
Autoilija- ja kuljettajatiedote View this email in your browser MTData-autopäätteiden ohjelmistopäivitys MTData -autopäätteisiin asennetaan uusi ohjelmistopäivitys. Päivitykset lähetetään autoihin jaksoittain
Taksi ilmoittaa suoritteet ja maksaa verot. Asiakas
Taksi ilmoittaa suoritteet ja maksaa verot Taksilta ostetaan liikennettä MaaS-operaattori Verottaja Asiakas käyttää palvelua Asiakas ostaa palveluita Asiakas Kaikista tapahtumista käyttäjälle ja Maasoperaattorille
Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ 1/5
Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ 1/5 Uusi ohjelmaversio autopäätteisiin ensi viikolla Aloitamme maanantaina uuden Driver App -version
Päätös 1 (6) Dnro 29/14.00.00/2013 8.7.2015. Asia. Epäillyt kilpailunrajoitukset taksien maksuliikenne- ja tilausvälityspalvelujen markkinoilla
Päätös 1 (6) Asia Epäillyt kilpailunrajoitukset taksien maksuliikenne- ja tilausvälityspalvelujen markkinoilla Osapuolet Lähitaksi Oy Helsingin Taksi-Data Oy Toimenpidepyynnön tekijät: Pasi Koskinen Pekka
Taksi Helsinki -sovellus
Taksi Helsinki -sovellus Taksi Helsinki mobiilisovellus on ollut asiakkaiden käytössä jo hyvän aikaa ja suosio kasvaa koko ajan. Matkamäärien kasvaessa on tärkeää, että tarjontaa on riittävästi. Jos sinulla
Taksi Helsinki Seniori -palvelukonseptin esittely messuilla
Autoilija- ja kuljettajatiedote View this email in your browser Taksi Helsinki Seniori -palvelukonseptin esittely messuilla Taksi Helsinki on mukana Hyvä Elämä -messutapahtumassa Wanhassa Satamassa lauantaina
Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ 1/7
Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ 1/7 Taksi Helsinki Seniori-asiointipalveluista Helsingin Sanomissa Olemme tänään julkaisseet lehdistötiedotteen
ATI REMOTE WONDER Asennusopas
ATI REMOTE WONDER Asennusopas i Vastuuvapautuslauseke Vaikka tämän asiakirjan laatimisessa on pyritty äärimmäiseen huolellisuuteen, ATI Technologies Inc. ei vastaa ATI-laitteen tai - ohjelmiston, muun
Yhtiöt eivät julkista kauppahintaa, mutta se maksetaan kokonaisuudessaan käteisellä.
Rakennuslehti 18.12.2012 EMC Talotekniikka myydään Hollantiin EMC Talotekniikka Oy myydään hollantilaiselle teknisten palveluiden toimittaja Royal Imtech N.V.:lle. EMC Talotekniikan nykyiset omistajat
Suoramyyntipalvelu, joka tuo lähiruoan myyjät ja ostajat yhteen osoitteeseen
Suoramyyntipalvelu, joka tuo lähiruoan myyjät ja ostajat yhteen osoitteeseen Eero Kananen, Toimitusjohtaja, LähiPro Oy, 4.10.2016 Arktiset Aromit ry:n Workshop -tilaisuus Palvelun tausta Palvelu sai alkunsa
Oy Oticon Ab. Korvakappale.fi. Käyttöohje
Oy Oticon Ab Korvakappale.fi Käyttöohje 15 1 Sisältö 2 Yleistä... 3 3 Käyttäjätilit ja kirjautuminen... 3 3.1 Käyttäjätilit... 3 3.2 Pääkäyttäjätilin tilaaminen... 4 3.3 Kirjautuminen... 5 4 Peruskäyttäjän
Huomioikaa Autobooking-tilauksissa, että tilauksen lisätiedoissa oleva kaksinumeroinen numero on asiakkaan saama varausnumero.
Autoilija- ja kuljettajatiedote View this email in your browser Autobooking-tilausten tilausnumero Huomioikaa Autobooking-tilauksissa, että tilauksen lisätiedoissa oleva kaksinumeroinen numero on asiakkaan
Kysymyksiä ja vastauksia uudesta MTData-järjestelmästä ja autolaitteesta
Kysymyksiä ja vastauksia uudesta MTData-järjestelmästä ja autolaitteesta Taksi Helsingin palvelupuhelimiin tulee paljon kysymyksiä koskien uutta MTData-autolaitetta ja välitysjärjestelmää. Toivomme, että
SaaS on modernin sijoittajan valinta Rahapäivä Matti Lattu Heeros Oyj
SaaS on modernin sijoittajan valinta Rahapäivä 21.9.2017 Matti Lattu Heeros Oyj NOPEASTI KASVAVA TALOUSHALLINNON OHJELMISTORATKAISUJEN TOIMITTAJA Yleistä Heeros perustettiin vuonna 2000 Yhtiö toimittaa
Suomalaisen verkkokaupan tila EPiServerAscend 15. Mikko Jokela, North Patrol Oy, 19.11.2015
Suomalaisen verkkokaupan tila EPiServerAscend 15 Mikko Jokela, North Patrol Oy, 19.11.2015 PÄÄTEEMAT 1. Organisoituminen ja työnjako käytännössä 2. Johtaminen ja liiketoimintaprosessit 3. Asiakkaat 4.
PÄÄSET PERILLE NOPEAMMIN
TOMTOM TRAFFICIN AVULLA PÄÄSET PERILLE NOPEAMMIN TomTom on johtava liikennepalvelujen tarjoaja. TomTom valvoo, käsittelee ja toimittaa liikennetietoa itse kehittämällään teknologialla. TomTom uskoo, että
Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä
Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ Uusi päivitys MTData-sovellukseen MTData -autopäätteisiin asennetaan uusi ohjelmistopäivitys. Päivitykset
Tervetuloa HK Shop:in käyttäjäksi!
Tervetuloa HK Shop:in käyttäjäksi! HK Shop on HKSCAN FINLANDin reaaliaikainen tilausjärjestelmä, missä voit mm. tutkia tuotetietoja ja -valikoimaa, tehdä tilauksia, saada tilaushetken tuotesaatavuustiedon
PIKAOPAS NOKIA PC SUITE 4.51a NOKIA 6510 -PUHELIMELLE
PIKAOPAS NOKIA PC SUITE 4.51a NOKIA 6510 -PUHELIMELLE Copyright Nokia Oyj 2002. Kaikki oikeudet pidätetään. Sisällysluettelo 1. JOHDANTO...1 2. JÄRJESTELMÄVAATIMUKSET...1 3. PC SUITE -OHJELMISTON ASENTAMINEN...2
Käyttäjän käsikirja SEMEL MC40 PDA
Käyttäjän käsikirja SEMEL MC40 PDA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Semel MC40 PDA tilausvälitys... 3 1.1 Taustaa... 3 2 Ajovälitystoiminto yleistä ja päätoiminnot... 3 2.1 Tilausvälityssovelluksen käynnistäminen...
Yrityksen sähköisen sanomaliikenteen automatisointi
Yrityksen sähköisen sanomaliikenteen automatisointi Digi Roadshow 20.4.2015 OneWay Sanomanvälitys Oy Jukka Sippola OneWay Sanomanvälitys Oy / Rauhala Yhtiöt Oy OneWay Sanomanvälitys Oy Perustettu 1.1.2013
Lausunto hallituksen antamaan Liikennekaari-esitykseen ja eräisiin siihen liittyviin lakeihin.
Helsingin Taksipalvelu Oy Lausunto 22.5.2016 Liikenne- ja viestintäministeriö Lausunto hallituksen antamaan Liikennekaari-esitykseen ja eräisiin siihen liittyviin lakeihin. Ehdotetun mallin kommentointi
Kuljettajan opas
Kuljettajan opas 23.1.2019 Aloitusnäyttö Laitteen ja ohjelman käynnistäminen Yleiskatsaus välityspäätteeseen: Tablet-laitteen virtakytkin on sen yläreunassa vasemmalla puolella. Virtakytkimen vieressä
eshop manuaali Atea Finland Oy 26.2.2015
2015 eshop manuaali Atea Finland Oy 26.2.2015 1 Sisältö 1.Yleistä... 2 2. Valikot... 2 2.1 Ylävalikko... 2 2.1.1. Omat sivut... 2 2.1.2. Asiakaspalvelu... 2 2.1.3. Lisenssit... 3 2.1.5. Ylläpito... 3 2.1.6.
Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä
Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ Kesäkuun markkinointi Markkinoimme kesällä tehostetusti pari viikkoa radiossa 12.6. eteenpäin hienoilla
MIRATEL OY ON NYT ASCOM MIRATEL OY
[ ASCOM MIRATEL] MIRATEL OY ON NYT ASCOM MIRATEL OY 1 ASCOM HOLDING AG OSTI MIRATEL OY:N 1.7.2011 Ascom on listattu Zurichin pörssissä ja sen pääkonttori sijaitsee Sveitsissä Yhtiöllä on tytäryhtiöitä
@japo.fi #japoalajarvi #euronicsalajarvi
@japo.fi #japoalajarvi #euronicsalajarvi JAPO on Järvi-Pohjanmaan alueella toimiva innovatiivinen ja palvelualtis tietoliikenneyhtiö. JAPO tunnetaan perinteikkäänä, mutta vahvasti ajassa elävänä ict-ratkaisujen
Suomalaiset verkossa - NetTrack IAB:n kooste. TNS Gallup Digital / NetTrack 2013
Suomalaiset verkossa - NetTrack 2013 IAB:n kooste Tutkimuksen toteutus Tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluilla (catibus) ja web-kyselynä. Internetin käytön laajuutta mittaavat tulokset kysyttiin puhelimitse
Toimitustapojen esittäminen ja toimitustavan valinta verkkokaupassa Itellan referenssimalli 2012
Toimitustapojen esittäminen ja toimitustavan valinta verkkokaupassa Itellan referenssimalli 01 1 Kuinka toimitustavan valinta esitetään kuluttajalle verkkokaupassa Verkkokaupoille on käytettävissä neljä
Automaattinen Vastauspalvelu - oikea ratkaisu asiakaspuhelujen hallintaan
Automaattinen Vastauspalvelu - oikea ratkaisu asiakaspuhelujen hallintaan 15.4.2015 Sisällysluettelo Asiakaspuhelut haaste Asiakaspuhelut ratkaisu Mikä on Automaattinen Vastauspalvelu? Automaattinen Vastauspalvelu
Suoramyyntipalvelu, joka tuo lähiruoan myyjät ja ostajat yhteen osoitteeseen. Eero Kananen, Toimitusjohtaja, LähiPro Oy,
Suoramyyntipalvelu, joka tuo lähiruoan myyjät ja ostajat yhteen osoitteeseen Eero Kananen, Toimitusjohtaja, LähiPro Oy, 6.10.2016 Palvelun tausta Palvelu sai alkunsa vuonna 2013 havainnosta, että tuottajien
Facta Kuntarekisteri. Facta asennus testiin ja tuotantoon. Helsingin kaupunki
Facta Kuntarekisteri Facta 4.3.2 asennus testiin ja tuotantoon Helsingin kaupunki TARJOUS 298896 3.11.2016 Helsingin kaupunki Anu Soukki Markku Leinonen Ari Jaakola Lea Salo PL 7015 00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Linuxissa uusi elämä 1
17.06.19 Linuxissa uusi elämä 1 Linux on hyvä vaihtoehto Windowsille Uusiin tai vanhempiin tietokoneisiin Miksi käyttäisin Linuxia Tekniikan Maailman Linux vinkki Siirtyisinkö Linuxiin? 17.06.19 Linuxissa
Miltä näyttää Watsonin tulevaisuus?
Miltä näyttää Watsonin tulevaisuus? Cable Days 18.11.2014 Jaakko Harno, Watson Nordic Oy Watson lyhyesti Watson Nordic on Anvia Oyj:n ja Makuuni Oy:n omistama yhtiö Watson Nordic operoi, myy ja markkinoi
Kuluttajille tarjottavan SIP-sovelluksen kannattavuus operaattorin kannalta
Kuluttajille tarjottavan SIP-sovelluksen kannattavuus operaattorin kannalta Diplomityöseminaari 6.6.2005 Tekijä: Sanna Zitting Valvoja: Heikki Hämmäinen Ohjaaja: Jari Hakalin Sisältö Taustaa Ongelmanasettelu
Langaton Tampere yrityskäyttäjän asetukset
Sivu 1/6 Langaton Tampere yrityskäyttäjän asetukset Tässä ohjeessa kerrotaan, miten teet kannettavan tietokoneesi ja WLANkännykkäsi määrittelyt. Ohjeet on tarkoitettu sellaiselle yritykselle, jolla on
Tikon Ostolaskujenkäsittely/Web-myyntilaskutus versio 6.4.0
Toukokuu 2014 1 (11) Tikon Ostolaskujenkäsittely/Web-myyntilaskutus versio 6.4.0 Päivitysohje Toukokuu 2014 2 (11) Sisällysluettelo 1. Tehtävät ennen versiopäivitystä... 3 1.1. Ohjelmistomuutosten luku...
MaaS toimijan validointi TaxiAPIn käyttäjäksi
MaaS toimijan validointi TaxiAPIn käyttäjäksi Yhteydenotto Taksiliiton YP:uun Hyväksyntä testausvaiheeseen Hyväksyntä pilotointivaiheeseen Hyväksyntä tuotantovaiheeseen Toimijan validointi Pilotointi Tuotanto
Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 21 (Kankaanpää)
Muistio 1 (6) Dnro: 14.12.2012 1780/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 21 (Kankaanpää) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Satakunnan maakunnan
PIKAOPAS NOKIA PC SUITE 4.8 NOKIA 6310i -PUHELIMELLE
PIKAOPAS NOKIA PC SUITE 4.8 NOKIA 6310i -PUHELIMELLE Copyright Nokia Oyj 2002. Kaikki oikeudet pidätetään Sisällysluettelo 1. JOHDANTO...1 2. JÄRJESTELMÄVAATIMUKSET...1 3. PC SUITE -OHJELMISTON ASENTAMINEN...2
Operaattorivertailu SELVITYS LTE VERKKOJEN NOPEUDESTA
Operaattorivertailu SELVITYS LTE VERKKOJEN NOPEUDESTA SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMÄ... 3 YLEISTÄ... 4 TAVOITE... 5 PAIKKAKUNNAT... 5 MITATUT SUUREET JA MITTAUSJÄRJESTELMÄ... 6 MITATUT SUUREET... 6 MITTAUSJÄRJESTELMÄ...
lindab we simplify construction eshop Käyttöohjeet
eshop Käyttöohjeet www.lindab.fi/eshop Sisältö Sivut 3-10: Kirjautuminen eshoppiin ja tilauksen teko Sivut 11-14: Tilausrivien pikasyöttö Sivut 15-21: Asiakkaan tietoihin liittyvät toiminnot 2 Kirjautuminen
KULJETUSPALVELUOHJEET VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN KÄYTTÄJILLE
KULJETUSPALVELUOHJEET VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN KÄYTTÄJILLE Hyvä kuljetuspalvelun asiakas! Tässä on avuksenne kuljetuspalvelujen käyttöohje. Kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle
PIKAOPAS NOKIA PC SUITE 4.3. Nokia 8310 -puhelimelle. Copyright Nokia Mobile Phones 2001. Kaikki oikeudet pidätetään Issue 6
PIKAOPAS NOKIA PC SUITE 4.3 Nokia 8310 -puhelimelle Copyright Nokia Mobile Phones 2001. Kaikki oikeudet pidätetään Issue 6 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO...1 2. JÄRJESTELMÄVAATIMUKSET...1 3. PC SUITE -OHJELMISTON
1 YLEISKUVAUS... 2. 1.1 Kaapelikaistaliittymä... 2. 1.2 Palvelun rajoitukset... 2 2 PALVELUKOMPONENTIT... 3. 2.1 Päätelaite... 3. 2.2 Nopeus...
Palvelukuvaus 1 Sisällysluettelo 1 YLEISKUVAUS... 2 1.1 Kaapelikaistaliittymä... 2 1.2 Palvelun rajoitukset... 2 2 PALVELUKOMPONENTIT... 3 2.1 Päätelaite... 3 2.2 Nopeus... 3 2.3 IP- osoitteet... 3 3 TOIMITUS
Eksote-tilauksen ajaminen poikkeaa tavallisesta taksintilauksesta muutamin osin, jotka käydään läpi tässä ohjeessa.
Kuljettajan ohje Eksote -tilaukset Taksi Helsingin MTI-välitysjärjestelmässä Eksote-tilauksen ajaminen poikkeaa tavallisesta taksintilauksesta muutamin osin, jotka käydään läpi tässä ohjeessa. Eksote -kyytien
Webinaarin osallistujan ohje
Webinaarin osallistujan ohje 9.10.2015 Webinaariohjelmisto Kiinko käyttää webinaareissaan WebEx-ohjelmistoa Se mahdollistaa tietokoneiden väliset neuvottelut, kokoukset ja koulutukset internet-yhteyden
Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä
Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote 27.6.2018 Linnanmäki Taksi Helsinki kuljettaa Linnanmäen asiakkaita ma 25.6. su 12.8. välisenä aikana Messukeskuksen
Sijaispalvelujärjestelmä - Etusivu. Sijaisrekisteri. Top-5 paikkakunnat. Pikahaku. Www-sivuston oma etusivu ja siihen liittyvät ajankohtaista-nostot
Sijaispalvelujärjestelmä - Etusivu Www-sivuston oma etusivu ja siihen liittyvät ajankohtaista-nostot Sijaisrekisteri Uusin sijainen lisätty 24.8.06, klo 9:00 Sijaisia järjestelmässä 101 kpl Top-5 paikkakunnat
TAKSIYRITTÄJIEN KYSYMYKSIÄ VPL- JA SHL-KULJETUSTEN KILPAILUTUKSEEN LIITTYEN
TAKSIYRITTÄJIEN KYSYMYKSIÄ VPL- JA SHL-KULJETUSTEN KILPAILUTUKSEEN LIITTYEN Kysymyksiin vastaukset ovat laatineet projektipäällikkö Teemu Kinnunen/Ramboll, sosiaalityöntekijä Susanna Takala ja sosiaalityön
Verkkokauppa ja Kotisivut
Kaupan liiton verkkokauppa -koulutus 2011 6.4.2011 Hotelli Radisson Blu Royal Verkkokauppa ja Kotisivut Markku Korkiakoski, Vilkas Group Oy Agenda Vilkas Group Oy:n esittely Käsitteitä? Monikanavainen
Henkilöstöpalvelut. verrattuna liikevaihto laski. 0,3 prosenttia. Vuoden 2013 marraskuuhun
Liikevaihtotiedustelu zhenkilöstöpalvelualan kokonaisliikevaihto joulukuussa hieman vuoden takaista suurempi Tiedustelun tiedot on tarkoitettu jäsenliiton sisäiseen käyttöön, eikä niitä saa julkaista ilman
Palvelukuvaus Vaihtotilaus Versio: 1.0 9.4.2015
PALVELUKUVAUS 1 (8) Palvelukuvaus Vaihtotilaus Versio: 1.0 PALVELUKUVAUS 2 (8) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 2 Vaihtotilaus prosessin osapuolet... 3 3 Vaihtotilauksen tekeminen DNA:lle... 3 4 Vaihtotilauksen
KULJETUSPALVELUOHJEET INVATAKSIEN KÄYTTÄJILLE
KULJETUSPALVELUOHJEET INVATAKSIEN KÄYTTÄJILLE Hyvä kuljetuspalvelun asiakas! Tässä on avuksenne kuljetuspalvelujen käyttöohje. Kuljetuspalvelumatkat on tarkoitettu kuljetuspalveluasiakkaan tarpeiden mukaisten
Contact Tablet käyttöohje Android Tablet-tietokoneeseen
Contact Tablet käyttöohje Android Tablet-tietokoneeseen Document ID 18843 FI Rev1.0 Semel Contact Tablet, käyttäjänohje 31.5.2017/ Semel Oy Sisällys 1. SEMEL AJOVÄLITYS... 3 1.1 TAUSTAA... 3 1.2 AJOVÄLITYSOHJELMAN
KULJETUSPALVELUOHJEET INVATAKSIEN KÄYTTÄJILLE
KULJETUSPALVELUOHJEET INVATAKSIEN KÄYTTÄJILLE Hyvä kuljetuspalvelun asiakas! Tässä on avuksenne kuljetuspalveluiden käyttöohje. Kuljetuspalvelumatkat on tarkoitettu kuljetuspalveluasiakkaan tarpeiden mukaisten
4G LTE-verkkojen sisätilakuuluvuusvertailu 1H2014
4G LTE-verkkojen sisätilakuuluvuusvertailu 1H2014 27. kesäkuuta 2014 Omnitele Ltd. Mäkitorpantie 3B P.O. Box 969, 00101 Helsinki Finland Puh: +358 9 695991 Fax: +358 9 177182 E-mail: contact@omnitele.fi
Myydään leipomokahvilasekatavarakauppa
Myydään leipomokahvilasekatavarakauppa Juankosken keskustassa huippupaikalla Yrityksen nimi: Sepon Valinta Oy Yrityksen osoite: Juankoskentie 17, 73500 Juankoski Perustamisvuosi: 1986 Toimiala: Kauppa
Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy
Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy + Toimiala: Rakentaminen ja remontointi Yritys: Tampereen Rakennustiimi Oy Olemme saaneet Fonectalta selkeää näyttöä
Liikennekaari Taksimarkkinoiden vapautumisen ennen jälkeen tutkimus 2017 / Taksiautoilijat
Liikennekaari Taksimarkkinoiden vapautumisen ennen jälkeen tutkimus 2017 / Taksiautoilijat Trafin yhteyshenkilöt: Pipsa Eklund, Hanna Strömmer, Pietari Pentinsaari IROResearch Oy, yhteyshenkilö: Tomi Ronkainen
OHJE: Taksiliikenteen tallentaminen NAP-palveluun
S i v u 1 OHJE: Taksiliikenteen tallentaminen NAP-palveluun 1. Siirry sivulle www.finap.fi ja rekisteröidy palveluun. Mikäli ymmärrät paremmin ruotsin- tai englannin kieltä, vaihda kieli klikkaamalla kohtaa
Tietojärjestelmäintegraatiot yksityisessä laboratoriossa. Maarit Orava, palvelujohtaja SKKY:n ja Sairaalakemistit ry:n syyskoulutuspäivät 15.11.
Tietojärjestelmäintegraatiot yksityisessä laboratoriossa Maarit Orava, palvelujohtaja SKKY:n ja Sairaalakemistit ry:n syyskoulutuspäivät 15.11.2012 Sisältö Yhtyneet Medix Laboratoriot Oy Tuotantojärjestelmät
1 YLEISKUVAUS... 2. 1.1 Laajakaistaliittymä... 2. 1.2 Palvelun rajoitukset... 2 2 PALVELUKOMPONENTIT... 3. 2.1 Päätelaite... 3. 2.2 Nopeus...
Palvelukuvaus 1 Sisällysluettelo 1 YLEISKUVAUS... 2 1.1 Laajakaistaliittymä... 2 1.2 Palvelun rajoitukset... 2 2 PALVELUKOMPONENTIT... 3 2.1 Päätelaite... 3 2.2 Nopeus... 3 2.3 IP- osoitteet... 3 3 TOIMITUS
Prinetti lisäosa WooCommerce alustalle (c) Webbisivut.org
Prinetti lisäosa WooCommerce alustalle (c) Webbisivut.org Sisällysluettelo Yleistä...3 Asennus...4 Asetukset...4 Toimitustavat...4 Tilauksen käsittely...5 Huomioitavaa...6 Kirje toimitustapa...6 SmartPost
Lindab eshop käyttöohjeet
Lindab eshop käyttöohjeet A good thinking company Sisältö lindab we simplify construction Sivut 3-10: Kirjautuminen eshoppiin ja tilauksen teko Sivut 11-14: Tilausrivien pikasyöttö Sivut 15-21: Asiakkaan
KILVET...2 ATJ Aloitussivu...2 Päävalikko...3 Kilpisarjatilausten haku...4 Kilpisarjatilaukset...5 Kilpisarjatilaus...6 Kilpisarjatilauksen
KILVET...2 ATJ Aloitussivu...2 Päävalikko...3 Kilpisarjatilausten haku...4 Kilpisarjatilaukset...5 Kilpisarjatilaus...6 Kilpisarjatilauksen vastaanotto...7 Kilpien hallinnointi valikko...8 Kilpivarastojen
Kansainvälistymiseen tarvitset rohkean tarinan
Kansainvälistymiseen tarvitset rohkean tarinan Sisältömarkkinoinnilla kasvuun seminaari 6.6. / Kati Keronen Kuvalähde: https://www.flickr.com/photos/psd/8591351239 Tervehdys! @KatiKeronen Asiakaslähtöisen
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.7.2006 30.9.2006 1 Elisan Q3 2006 Q3 2006 ja taloudellinen tilanne Katsaus matkaviestintään ja kiinteän verkon liiketoimintaan Strategian toteutus Yhdysliikennemaksut Näkymät vuodelle
Terveydenhuollon kuntayhtymä, pelastuslaitos, lähikunnat, Kela, hoito- ja palvelukodit ovat yleisimmät sidosryhmät.
YRITTÄJYYSTARINA Rautalammin Sairaankuljetus Oy on osakeyhtiö, joka aloitti toimintansa 1.7.2001. Osakkaita oli aluksi kolme, joiden osakkuudet olivat 50%, 30% ja 20%. Tästä piti tehdä ilmoitus kaupparekisteriin.
Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat?
Pilvipalvelut Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Pilvipalvelut - Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Suurin osa kaikista uusista it-sovelluksista ja -ohjelmistoista toteutetaan pilvipalveluna.
Menumat-verkkokaupan käyttöohje (päivitetty )
Menumat-verkkokaupan käyttöohje (päivitetty 2.7.2018) Tervetuloa käyttämään Menumat Oy:n verkkokauppaa! Voit selata tuotteitamme ilman kirjautumista verkkokauppaan. Ostoksia varten tarvitset joko asiakkaan
Sisällys. Q2 2010 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Katsaus liiketoimintoihin
Sisällys Q2 2010 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Katsaus liiketoimintoihin Henkilöasiakkaat Yritysasiakkaat Strategian toteutus Uusien palveluiden eteneminen Näkymät vuodelle 2010 2 Q2 2010 keskeiset
Osavuosikatsaus 1.11.2008 30.4.2009 (6 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 28.5.2009
Osavuosikatsaus 1.11.2008 30.4.2009 (6 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 28.5.2009 Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 2. neljänneksellä Osavuosikatsaus 1.11.2008 30.4.2009
Uusien merkkien tilausohje. Korvausmerkkien tilausohje. Tilapäismerkkien tilausohje. Tilapäismerkin käyttöönotto
Uusien merkkien tilausohje Korvausmerkkien tilausohje Tilapäismerkkien tilausohje Tilapäismerkin käyttöönotto Lähetetyn / lähettämättömän tilapäismerkin käyttöönoton poistaminen Lähetetyn tilapäismerkin
Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Savon Kuopio -hankealueen tukikelpoisuudesta
Analyysi Dnro: 31.5.2016 1272/940/2014 Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Savon Kuopio -hankealueen tukikelpoisuudesta 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon maakunnan liiton
Varastohotellin käyttöohjeet Voit halutessasi vaihtaa kieltä 2. Lisää käyttäjätunnus 3. Lisää salasana 4.
Varastohotellin käyttöohjeet www.varastohotelli.fi 1. Voit halutessasi vaihtaa kieltä 2. Lisää käyttäjätunnus 3. Lisää salasana 4. Paina Kirjaudu Tuotteiden haku ja tilauksen teko Voit hakea tuotteita
Liite 1: KualiKSB skenaariot ja PoC tulokset. 1. Palvelun kehittäjän näkökulma. KualiKSB. Sivu 1. Tilanne Vaatimus Ongelma jos vaatimus ei toteudu
Liite 1: skenaariot ja PoC tulokset 1. Palvelun kehittäjän näkökulma Tilanne Vaatimus Ongelma jos vaatimus ei toteudu Palvelun uusi versio on Palveluiden kehittäminen voitava asentaa tuotantoon vaikeutuu
KARJALOHJAN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. Kokouspaikka ja aika Karjalohjan seurakuntatalo Lasikirkko klo 17.00
KARJALOHJAN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Kokouspaikka ja aika Karjalohjan seurakuntatalo Lasikirkko 6.3.2019 klo 17.00 Osallistujat Heikki Marjanen puheenjohtaja Erkki Helminen Rolf Oinonen Minna Lehtonen
Yleinen asiakastyytyväisyys laajakaistapalveluihin loivassa nousussa
EPSI Rating Laajakaista 2016 Päivämäärä: 31-10-2016 Lisätietojen saamiseksi, vieraile kotisivuillamme (www.epsi-finland.org) tai ota yhteyttä Tarja Ilvonen, CEO EPSI Rating Suomi Puhelin: +358 50 569 1921
Valtakunnalliset kaukopalvelupäivät. Katsaus SYKEn kaukopalveluun ja kokoelmien jakamiseen
Valtakunnalliset kaukopalvelupäivät 11.5.2011 Katsaus SYKEn kaukopalveluun ja kokoelmien jakamiseen Elisa Paavilainen i SYKE verkossa www.ymparisto.fi/syke www.miljo.fi/syke www.environment.fi/syke Monitieteisyyttä,
ANVIA ONLINE BACKUP ASENNUSOPAS 1(7) ANVIA ONLINE BACKUP ASENNUSOPAS 1.0
1(7) ANVIA ONLINE BACKUP Asioita, jotka tulee huomioida ennen asennusta! Koska palvelu sisältää myös sharing-ominaisuuden, on asiakas itse vastuussa millaisia tiedostoja palvelimelle varmuuskopioi ja kenelle
Liikevaihto kasvuun paremmalla näkyvyydellä ja palvelulla verkossa CASE Hormex
Liikevaihto kasvuun paremmalla näkyvyydellä ja palvelulla verkossa CASE Hormex Toimiala: Savupiippuja ja korjaustöitä Yritys: Hormex Oy Verkkomainonta ja -näkyvyys tuo paljon etua meille. Ilman palveluita