@japo.fi #japoalajarvi #euronicsalajarvi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "@japo.fi #japoalajarvi #euronicsalajarvi"

Transkriptio

1 @japo.fi #japoalajarvi #euronicsalajarvi

2 JAPO on Järvi-Pohjanmaan alueella toimiva innovatiivinen ja palvelualtis tietoliikenneyhtiö. JAPO tunnetaan perinteikkäänä, mutta vahvasti ajassa elävänä ict-ratkaisujen toimittajana ja joustavana yhteistyökumppanina. JAPOn visiona on olla johtava alueellinen perinteisten ja uusien viestintäpalveluiden ja -verkostojen toimittaja, kehittäjä ja ylläpitäjä. JAPOn henkilökuntaan kuuluu 29 työntekijää. Yrityksen toimitusjohtajana toimii Toni Harjula. Myymälät sijaitsevat Alajärvellä ja Töysässä. JAPOn tuotevalikoima koostuu perinteisistä puhepalveluista, tietoliikenneyhteyksistä ja Euronics JAPO myymälän avajaisten jälkeen myös kodinkoneet ja viihde-elektroniikan. 2

3 Järviseudun seutukunta (2017) asukasta 3

4 Yksityisten puhelinyhtiöiden historiaa Yksityisten puhelinyhtiöiden yhteistyön historia alkaa vuodesta 1921, jolloin alueelliset puhelinyhtiöt perustivat yhtymän nimeltään Puhelinlaitosten liitto, josta myöhemmin tehtiin Finnet-liitto Suomessa ollut enimmillään yli 400 puhelinyhtiötä. Vuonna 1996 Finnet-liiton jäseniä oli 46 kappaletta (2018, 23 kpl). Aluksi maassa oli vain kaksi merkittävää teleoperaattorileiriä, yksityiset puhelinyhtiöt ja valtion lennätinlaitos (nykyinen Telia) 1980-luvulla sallittiin kilpailu->helsingin Puhelinyhdistyksen, Puhelinlaitosten liiton jäsenet ja eräät pankit ja vakuutusyhtiöt perustivat dataliikenteeseen kilpailevan verkkoyhtiön Datatie Oy:n luvulla yksityiset puhelinyhtiöt perustivat Radiolinjan. Helsingin Puhelin perusti Finnet Oy:n ja pyrki saamaan kaikki mukaan liiketoiminnalliseen yhteistyöhön löyhän, liiton yhteistyön sijasta. Vuosi kymmenen lopulla HPY erosi Finnet-leiristä. Osti muut yhtiöt pois Radiolinjasta ja Datatiestä. Finnet Oy siirtyy yksityisille puhelinyhtiöille luvun alussa yksityiset puhelinyhtiöt perustivat DNA Finland Oy:n. Vuonna 2007 osa Finnet-yhtiöistä erosivat liitosta ja liittyvät DNA Finland Oy:n 4

5 Alajärven Puhelinosuuskunnan historiaa Alajärven Puhelinosuuskunnalla on ollut aina merkittävä rooli tiedon ja kuulumisten välittäjänä Alajärvellä ja Järviseudulla. Ensimmäisiä puhelinosuuskunnan jäseniä oli muun muassa Alvar Aallon isä J. H. Aalto. Alajärven Puhelinosuuskunta vei luvulla Alajärveä eteenpäin asentamalla asukkaille lankapuhelimia. Ensimmäiset kaukolinjat kulkivat Alajärven läpi jo 1900-luvun alussa. Alajärven Puhelin Oy:n perustamiskokous pidettiin 17. elokuuta Ensimmäisen pöytäkirjan allekirjoittivat Juho Luhta, Kalle Laukkonen ja Kalle Bergren. Yhtiön nimi ja toimintamuoto muuttuivat virallisesti marraskuussa 1925 Alajärven Puhelinosuuskunnaksi. Vuonna 1993 Alajärven Puhelinosuuskunta otti käyttöönsä uudet toimitilat Kauppakatu 10:ssä, missä yritys toimii edelleen. Vuonna 2008 Alajärven Puhelinosuuskunta muutti markkinointinimensä JAPOksi. Vuosi Asukkaita Alajärvellä ruokakuntaa. Henkilökuntaa 8 (tekniikka 5 ja toimisto 3). Puhelinliittymiä 745 kpl. Puhelintiheys 10.2 kpl/100 as. 5

6 Alajärven Puhelinosuuskunnan historiaa 6

7 JAPO Tieto,koneet ja yhteydet Konserni Emoyhtiö Alajärven Puhelinosuuskunta (APO) perustettu Kiinteistö Oy Vanhakassa JAPO Palvelut Oy (ent. Copro tietojärjestelmät) perustettu Data-info Alajärvi yritysosto (Huolto, datamyynti) - IT-Paja Töysä yritysosto (Huolto/datamyynti) - Nelitek Alajärvi yritysosto (Kodinkonemyynti). Liittyminen Tekniset Henkilöstö 2018: APO (12), Verkosto (7), Palvelut/Myynti (5), Kesätyöntekijöitä verkosto (2) JAPO Palvelut (17), Myynti (4), Huolto (3), Ohjelmistot (10), kesätyöntekijät (1+1) Harjoittelijoita/TET 10-20/vuosi 7

8 JAPO Tieto, koneet ja yhteydet Alajärven puhelinosuuskunta Päätoimiala lankapuhelin ( ) Japo nettipalvelut n Apo.fi domain myönnetty RIPE Jäsenyys 1998 Järviseudun Kunnat liitettiin JAPO internettiin 1999 (2M kotimaa, 0,5M ulkomaa) Laajakaistapalveluidun aloitus Ensimmäinen kuituyhteys VLP 1993 (2M). Vuonna G Ensimmäiset valokuituyhteydet yrityksiin ja koteihin luoma-aholle 2008 Ensimmäiset suuremmat valokuituverkot Itäkylä, Pokela 2011 Alajärven kuiduttamispäätös Valokuituvimpeliin.fi Valokuitulappajarvelle.fi Netti 2003 (4M, telia), (20M-155M, DNA), 2009 (1G, PPO), 2013 (10G, FNE) VOIP-puhelut 2004 LUMO-TV 2009, WATSON 2013 Liittymämäärät Lankapuhelin 765, voip 130 Laajakaista 1345, Valokuitu 1230 Watson 400, www-palvelut 800, Virtuaalipalvelimet 110 8

9 Euronics Alajärvi Liikevaihto 1,83 m Ostotapahtumat myymälä 7130 kpl (679 r ) Ostotapahtumat laskutus 2996 kpl (1084 t ) 33 ostotapahtumaa / pvä 9

10 JAPO Ohjelmistot 10

11 JAPO Tieto,koneet ja yhteydet tänään ja tulevaisuudessa

Laajakaistat markkinalähtöisesti

Laajakaistat markkinalähtöisesti Laajakaistat markkinalähtöisesti Teleyhtiön näkemys Matti Makkonen Toimitusjohtaja Anvia Oyj Anvia Oyj - entinen Vaasan läänin puhelin (VLP) Liikevaihto 2009 104 M Suomen 4. suurin teleoperaattori Johtava

Lisätiedot

Puhelinosuuskunta LPO Katsaus toimintaan 2017

Puhelinosuuskunta LPO Katsaus toimintaan 2017 Puhelinosuuskunta LPO Katsaus toimintaan 2017 1 Puhelinosuuskunta LPO:n konsernin muodostivat tilikauden aikana emo-osuuskunta ja sen kokonaan omistama tytäryhtiö LPOnet Oy Ab sekä Osuuskunta EmsaloNet,

Lisätiedot

14.2.2019 18.2.2019 1 Puhelinverkko Härkätien varteen vuonna 1897... Härkätielle maamme ensimmäinen täysin digitalisoitu kunta (Koski TL) vuonna 1985... Ensimmäinen digitaalinen matkapuhelinverkko (GSM)

Lisätiedot

Pälkäneen Valokuitu Oy

Pälkäneen Valokuitu Oy INFO 15.09.2016 INFO 16.09.2016 Tervetuloa Pälkäneen Valokuitu Oy:n järjestämään infotilaisuuteen valokuituverkon rakentamisesta ja verkossa tarjottavista palveluista Pälkäneen kunnan alueelle Pälkäneen

Lisätiedot

Tehtaantie 5, 31500 KOSKI TL

Tehtaantie 5, 31500 KOSKI TL TRIOTEC OY Tehtaantie 5, 31500 KOSKI TL YRITYKSEN HISTORIA 1978 1981 Perustettu Trional Oy Perustajina: Antti Teollisuus Oy, Vaasan Höyrymylly yy y yoy Tuotteina karjatalouskalusteiden valmistus. Pääosa

Lisätiedot

Aina Group -konserni

Aina Group -konserni Aina Group -konserni Suomalainen AINA GROUP ICT Aina Group konserni on yritysten viestintäratkaisujen toimittaja, jolla on kaksi liiketoiminta-aluetta: media ja ICT. Konsernin emoyhtiö on Aina Group Oyj.

Lisätiedot

Oma valokuituverkko on edullisin ja luotettavin tapa saada huippunopeat tulevaisuuden Internet-yhteydet omakoti- ja rivitaloihin

Oma valokuituverkko on edullisin ja luotettavin tapa saada huippunopeat tulevaisuuden Internet-yhteydet omakoti- ja rivitaloihin Oma valokuituverkko on edullisin ja luotettavin tapa saada huippunopeat tulevaisuuden Internet-yhteydet omakoti- ja rivitaloihin 1. Mihin valokuitua tarvitaan 2. Valokuitu vs kilpailevat teknologiat 3.

Lisätiedot

Tuotteet ja palvelut Ari Hartikainen. Copyright Hartikaari Oy, www.hartikaari.fi info@hartikaari.fi

Tuotteet ja palvelut Ari Hartikainen. Copyright Hartikaari Oy, www.hartikaari.fi info@hartikaari.fi Tuotteet ja palvelut Ari Hartikainen Nettiautomaatti mahdollistaa käyttäjälle edullisen ja yksinkertaisen tavan käyttää Internetiä ja sen tarjoamia palveluita Nettiautomaatti ei tarvitse käyttöpaikassaan

Lisätiedot

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita.

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita. SALON RAUTA OY Salon Rauta Oy:n perustivat 1.9.1998 Antti ja Timo Salo. Antti Salo toimii yrityksessä toimitusjohtajana sekä talousjohtajana ja Timo Salo hallituksen puheenjohtajana sekä myyntijohtajana.

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

Päätelaitteen asennus. Sähköposti. Laskutus. Yhteystiedot

Päätelaitteen asennus. Sähköposti. Laskutus. Yhteystiedot Ohjeita käyttöönottoon ja jatkoa varten Päätelaitteen asennus Sähköposti Vartonenkin voisi liittyä. Tulisi vauhtia elämään. Laskutus Yhteystiedot Tervetuloa nopean laajakaistan pariin! Onneksi olkoon,

Lisätiedot

PAIMENSAARI JA KYLÄNIEMI ETELÄ-KARJALAN

PAIMENSAARI JA KYLÄNIEMI ETELÄ-KARJALAN PAIMENSAARI JA KYLÄNIEMI ETELÄ-KARJALAN ENSIMMÄISINÄ! Toimitusjohtaja Tuomo Puhakainen Verkottaja Kari Kotirinta Nek Saimaa Oy ESITTELY TUOMO PUHAKAINEN * 1974-1989 -15 VUOTTA SONERAN TEKNIIKASSA, KAAPELITYÖT

Lisätiedot

Valokuituliittymä Pälkäneellä 2016

Valokuituliittymä Pälkäneellä 2016 Valokuituliittymä Pälkäneellä 2016 Huippunopea valokuituverkko nyt tulossa Pälkäneelle! Miksi valokuitu Pälkäneelle valokuitua rakennetaan avoimen verkon periaatteella, jolloin käyttäjä saa vapaasti valita

Lisätiedot

Finda Vuosikertomus 2014

Finda Vuosikertomus 2014 DNA OY VUONNA 2014 YLEISTÄ Yleinen taloustilanne säilyi koko vuoden 2014 haasteellisena, mikä lisäsi epävarmuutta myös tietoliikennealalla. Kuluttajien ostovoiman ja taloudellisen luottamuksen heikentyminen

Lisätiedot

09.12.2014 Ylimääräinen yhtiökokous

09.12.2014 Ylimääräinen yhtiökokous 09.12.2014 Ylimääräinen yhtiökokous Hallituksen täydentäminen Hallitus ehdottaa, että hallitusta täydennetään uudella jäsenellä ja että uudeksi hallituksen jäseneksi valitaan KTM, CEFA Saga Forss (s. 1969).

Lisätiedot

Pörssi-ilta, Jyväskylä Kirsi Jalasaho, VP IR & Marketing

Pörssi-ilta, Jyväskylä Kirsi Jalasaho, VP IR & Marketing Pörssi-ilta, Jyväskylä 21.3.2017 Kirsi Jalasaho, VP IR & Marketing We connect bricks and clicks, front and end Digitaalisen kaupankäynnin ratkaisut myymälästä verkkoon suomalaisille ja globaaleille asiakkaille

Lisätiedot

Laajakaistaseminaari Pertunmaa 15.4.2011 PERTUN KUITU

Laajakaistaseminaari Pertunmaa 15.4.2011 PERTUN KUITU Laajakaistaseminaari Pertunmaa 15.4.2011 PERTUN KUITU Juha Putkonen 4.2.2010 Luottamuksellinen 1 Concept.10 esittely Tuoreella asenteella 2 Luotettava kumppani Concept.10 on yhteinen kattobrändi sen taustalla

Lisätiedot

Viestintävirasto Markkinoiden 1-6, 8, 9, 11, 16 päätösluonnosten diaarinumerot

Viestintävirasto Markkinoiden 1-6, 8, 9, 11, 16 päätösluonnosten diaarinumerot Markkina 1: Kotitalousasiakkaiden pääsy kiinteään puhelinverkkoon 1 Ålands Telefonandelslag 358/934/2003 2 Karis Telefon Ab - Karjaan Puhelin Oy 360/934/2003 3 Jakobstadsnejdens Telefon Ab 362/934/2003

Lisätiedot

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi KHT Antti Ollikainen 23.9.2010 Johdanto: miksi yrityksen pitäisi kasvaa? Suuremmalla yrityksellä on helpompaa esimerkiksi näistä

Lisätiedot

Partel» Vuosikertomus» Vuosikertomus

Partel» Vuosikertomus» Vuosikertomus FO-nummer/Y-tunnus: 0135996-3 Adminstration/hallinto: Malmgatan 6/Malmikatu 6, 21600 Pargas/Parainen 1 FO-nummer/Y-tunnus: 0135996-3 Adminstration/hallinto: Malmgatan 6/Malmikatu 6, 21600 Pargas/Parainen

Lisätiedot

DNA Laajakaistaopas Vason asukkaille

DNA Laajakaistaopas Vason asukkaille DNA Laajakaistaopas Vason asukkaille Ohjeita käyttöönottoon ja käyttöön > Päätelaitteen asennus > Sähköposti > Laskutus > Yhteystiedot DNA VASON ohje SM.indd 1 21.8.2008 10:55:41 Tervetuloa nopean laajakaistan

Lisätiedot

IT- palvelua käyttäjille - ei tekniikkaa tietohallinnolle. Jari Taimi Toimitusjohtaja SataCom Oy

IT- palvelua käyttäjille - ei tekniikkaa tietohallinnolle. Jari Taimi Toimitusjohtaja SataCom Oy IT- palvelua käyttäjille - ei tekniikkaa tietohallinnolle Jari Taimi Toimitusjohtaja SataCom Oy SataCom Oy - Perustiedot Perustettu 1989 Henkilökunta 20 Liikevaihto 3,8 meur (2014) Asiakkaat 90 % Satakunnan

Lisätiedot

perustettu: Vuonna 1977, osakeyhtiöksi v. 1996, nimenmuutos v. 2001, konserniksi v. 2010 omistus: hallituksen pj Simo Leinonen 68%

perustettu: Vuonna 1977, osakeyhtiöksi v. 1996, nimenmuutos v. 2001, konserniksi v. 2010 omistus: hallituksen pj Simo Leinonen 68% perustettu: Vuonna 1977, osakeyhtiöksi v. 1996, nimenmuutos v. 2001, konserniksi v. 2010 omistus: hallituksen pj Simo Leinonen 68% toimitusjohtaja Mika Leinonen perheineen 32% toimipaikat: Kitee ja Tohmajärvi,

Lisätiedot

Yritysmarkkinoiden tila. Toimitusjohtaja Juha Rantanen, Suomen Yrityskaupat Finlandia-talo

Yritysmarkkinoiden tila. Toimitusjohtaja Juha Rantanen, Suomen Yrityskaupat Finlandia-talo Yritysmarkkinoiden tila Toimitusjohtaja Juha Rantanen, Suomen Yrityskaupat Finlandia-talo 6.11.2018 Juha Rantanen 2 Historiaa - 1997 ei markkinoita, muutamia päätoimisia yritysvälittäjiä - 1999 Ov-barometri

Lisätiedot

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa heti AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON Autosalpa Oy ja Renor Oy ovat sopineet torstaina, 19.6.2008, tonttikaupasta Lahden Asemantaustan kaupunginosassa olevasta

Lisätiedot

STARK AMMATTILAINEN ASIALLA

STARK AMMATTILAINEN ASIALLA STARK AMMATTILAINEN ASIALLA Suomen suurin yksiomisteinen rakennustarvikeketju Rakennusalan ammattilaisten paras yhteistyökumppani Täsmällinen ja joustava logistiikka sujuvuustakuulla Suomen suurin noutopiha

Lisätiedot

Myydään leipomokahvilasekatavarakauppa

Myydään leipomokahvilasekatavarakauppa Myydään leipomokahvilasekatavarakauppa Juankosken keskustassa huippupaikalla Yrityksen nimi: Sepon Valinta Oy Yrityksen osoite: Juankoskentie 17, 73500 Juankoski Perustamisvuosi: 1986 Toimiala: Kauppa

Lisätiedot

Lounea Oy:n osavuosikatsaus Q3/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku)

Lounea Oy:n osavuosikatsaus Q3/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku) Julkaisuvapaa 28.10.2016 kello 9:00 Lounea Oy:n osavuosikatsaus Q3/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku) Lounea konsernin liikevaihto kasvoi ja kannattavuus parani viime vuodesta Jimm s verkkokaupan

Lisätiedot

Mikä on Keksintösäätiö? Perustiedot.

Mikä on Keksintösäätiö? Perustiedot. Mikä on Keksintösäätiö? Perustiedot. Perustettu vuonna 1971 Yksityinen säätiö; rahoitus työ- ja elinkeinoministeriön budjetista Toimipaikka: Innopoli, Espoo, alueverkosto: Innovaatioasiantuntijat ELY-keskuksissa

Lisätiedot

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 26.11.2015 klo 12.00. Asiantuntijan kuuleminen ja kirjallinen asiantuntijalausunto

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 26.11.2015 klo 12.00. Asiantuntijan kuuleminen ja kirjallinen asiantuntijalausunto Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 26.11.2015 klo 12.00 Asiantuntijan kuuleminen ja kirjallinen asiantuntijalausunto Saimaan Kuitu Oy toimitusjohtaja Tuomo Puhakainen Asia: HE 116/2015 vp Hallituksen

Lisätiedot

22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY. Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011

22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY. Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011 22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011 22.04.09 2 LIIKEIDEA Iivari Mononen -konserni valmistaa ja myy infrastruktuurin rakentamisessa tarvittavia korkean

Lisätiedot

Oulu Seinäjoki Raahe Tampere Kokkola Pietarsaari Varkaus Vaasa Vantaa Kista, Ruotsi Helsinki

Oulu Seinäjoki Raahe Tampere Kokkola Pietarsaari Varkaus Vaasa Vantaa Kista, Ruotsi Helsinki Sisältö SESCA Innovations Oy KTT Marko Forsell SESCA Oy konserni Tulevaisuuden haasteita Muutama trendi ja kiinnostava teknologia Kommunikointi osana yrityksen toimintaa Paina ja Puhu -tuotekonsepti SESCA

Lisätiedot

Ilmi ipilecom ja kokemuksia siitä YIT:llä. Betonipaaluseminaari 2013 28.11.2013 Tuukka Pasanen Ilmi Solutions Oy Henri Kiiski YIT Rakennus Oy

Ilmi ipilecom ja kokemuksia siitä YIT:llä. Betonipaaluseminaari 2013 28.11.2013 Tuukka Pasanen Ilmi Solutions Oy Henri Kiiski YIT Rakennus Oy Ilmi ipilecom ja kokemuksia siitä YIT:llä Henkilöiden esittely Henri Kiiski YIT:llä Vastaavana työnjohtajana 15 vuotta paalutuksen parissa Tuukka Pasanen Ilmi Solutions Oy:llä tuotantopäällikkönä 15 vuotta

Lisätiedot

Tietoliikenneyhteydet ja kaapeli-tv-ratkaisut taloyhtiöille ja asukkaille Porvoon kiinteistöyhdistyksen laajakaistailta 26.11.2013

Tietoliikenneyhteydet ja kaapeli-tv-ratkaisut taloyhtiöille ja asukkaille Porvoon kiinteistöyhdistyksen laajakaistailta 26.11.2013 Tietoliikenneyhteydet ja kaapeli-tv-ratkaisut taloyhtiöille ja asukkaille Porvoon kiinteistöyhdistyksen laajakaistailta 26.11.2013 LPOnet Oy Ab toimitusjohtaja Gustaf Forsberg Agenda: 1. LPOnet Oy Ab 2.

Lisätiedot

Älykäs lipunmyyntiratkaisu älykästä tulevaisuutta varten YRITYS

Älykäs lipunmyyntiratkaisu älykästä tulevaisuutta varten YRITYS Älykäs lipunmyyntiratkaisu älykästä tulevaisuutta varten YRITYS PayiQ kehittää pilvipalveluihin perustuvia älykkäitä mobiililippujen myynti-, maksu- ja tarkistusratkaisuja älykkäille kaupungeille, liikennöitsijöille

Lisätiedot

Heeros-sijoittajaesittely. Helsingin Osakesäästäjät

Heeros-sijoittajaesittely. Helsingin Osakesäästäjät Heeros-sijoittajaesittely Helsingin Osakesäästäjät 9.1.2018 Matti Lattu CEO Nopeasti kasvava TALOUSHALLINNON OHJELMISTORATKAISUJEN TOIMITTAJA Yleistä Heeros perustettiin vuonna 2000 Yhtiö toimittaa taloushallinnon

Lisätiedot

LPOnet Osk Anl Katsaus toimintaan 2018

LPOnet Osk Anl Katsaus toimintaan 2018 1 LPOnet Osk Anl Katsaus toimintaan 2018 LPOnet Osk Anl-konsernin muodostivat tilikauden aikana emo-osuuskunta LPOnet Osk Anl ja sen kokonaan omistama tytäryhtiö Osuuskunta EmsaloNet, joka omistaa LPOnetin

Lisätiedot

Kevätseminaari 2016 Suomen Seutuverkot ry Silja Symphony

Kevätseminaari 2016 Suomen Seutuverkot ry Silja Symphony Kevätseminaari 2016 Suomen Seutuverkot ry Silja Symphony Mikko Kurtti toimitusjohtaja, CEO Kaisanet Oy mikko.kurtti@kaisanet.fi 044 7344 240 22.4.2016 Kurtti Mikko 1 Omistus ja hallinto Kaisanet Oy jatkaa

Lisätiedot

VMWare SRM kahdennetussa konesalipalvelussa. Kimmo Karhu Kymen Puhelin konserni Optimiratkaisut Oy

VMWare SRM kahdennetussa konesalipalvelussa. Kimmo Karhu Kymen Puhelin konserni Optimiratkaisut Oy VMWare SRM kahdennetussa konesalipalvelussa Kimmo Karhu Kymen Puhelin konserni Optimiratkaisut Oy Yrityksemme Optimiratkaisut Oy on KYMP konserniin kuuluva ITpalvelutalo Kymen Puhelin Oy on 05-telealueen

Lisätiedot

Kulutusindikaattorit. Marraskuu 2016

Kulutusindikaattorit. Marraskuu 2016 Kulutusindikaattorit Marraskuu 2016 Kulutusindikaattorit Kulutusindikaattorit on koottu Tilastokeskuksen Kuluttajabarometria varten keräämistä tiedoista. Indikaattorit kuvaavat joidenkin kaupan alaa koskevien

Lisätiedot

Vauhtia verkkoon. Sadan megan Suomi

Vauhtia verkkoon. Sadan megan Suomi Vauhtia verkkoon Sadan megan Suomi 1 Sisältö 1. Mikä 100 megan laajakaista? sivu 2-3 4. Mitä kaikkea valokuidulla saa? sivu 6 2. Tee sijoitus tulevaisuuteen sivu 4 5. Tilaa huippunopea laajakaista kotiisi

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Ulkomaan rahan määräisten erien muuntaminen Ulkomaanrahan määräiset liiketapahtumat on kirjattu tapahtumapäivän kurssiin. Tilikauden päättyessä avoimina olevat

Lisätiedot

Henkilöstöpalvelut. Liikevaihtotiedustelu. Henkilöstövuokraus. Henkilöstöpalvelut. Henkilöstöpalveluiden. oli henkilöstövuokrauspalvelut.

Henkilöstöpalvelut. Liikevaihtotiedustelu. Henkilöstövuokraus. Henkilöstöpalvelut. Henkilöstöpalveluiden. oli henkilöstövuokrauspalvelut. Liikevaihtotiedustelu zhenkilöstöpalvelualan kokonaisliikevaihto kesäkuussa selvästi vuoden takaista suurempi Tiedustelun tiedot on tarkoitettu jäsenliiton sisäiseen käyttöön, eikä niitä saa julkaista

Lisätiedot

YRITYSTEN KASVUN SUUNTA 2017

YRITYSTEN KASVUN SUUNTA 2017 1 YRITYSTEN KASVUN SUUNTA 2017 Yrityksen toimipaikkakunta? (N=487) Vaala N=6 Utajärvi N=9 Tyrnävä N=9 Taivalkoski N=9 Siikalatva N=6 Siikajoki N=10 Raahe N=43 Pyhäntä N=1 Pyhäjärvi N=9 Pyhäjoki N=2 Pudasjärvi

Lisätiedot

ansiot: Valittu vuoden yritykseksi vuonna 1986

ansiot: Valittu vuoden yritykseksi vuonna 1986 perustettu: Vuonna 1977, osakeyhtiöksi v. 1996, nimenmuutos v. 2001, konserniksi v. 2010 omistus: hallituksen pj Simo Leinonen 50% toimitusjohtaja Mika Leinonen perheineen 50% toimipaikat: Kitee ja Tohmajärvi,

Lisätiedot

VASO-ASUKKAAN OPAS. DNA Kiinteistölaajakaista

VASO-ASUKKAAN OPAS. DNA Kiinteistölaajakaista VASO-ASUKKAAN OPAS DNA Kiinteistölaajakaista 1 Tervetuloa nopean laajakaistan pariin! Onneksi olkoon, olet tehnyt hyvän valinnan muuttaessasi Vason asuntoon.tämä on opas laajakaistan käyttöönottoon ja

Lisätiedot

Kuitu 5G:n mahdollistajana lisäansaintaa kuituverkolle Seutuverkkojen kevät seminaari, Jarmo Matilainen

Kuitu 5G:n mahdollistajana lisäansaintaa kuituverkolle Seutuverkkojen kevät seminaari, Jarmo Matilainen Kuitu 5G:n mahdollistajana lisäansaintaa kuituverkolle Seutuverkkojen kevät seminaari, Jarmo Matilainen Sisältö Lyhyesti Finnetistä Kuumimmat teknologiatrendit Telecom markkinoista EU:n tavoitteet 5G ja

Lisätiedot

Olemassa olevien asiakkaiden hinnasto ei enää uusmyyntiä

Olemassa olevien asiakkaiden hinnasto ei enää uusmyyntiä Olemassa olevien asiakkaiden hinnasto ei enää uusmyyntiä KYMP Viihde alk. 39,90 /kk KYMP Laajakaista Tarjous! ADSL 10/1 M 16,00 /kk (Kotkan alue. 18 kk sopimus ensimmäiset 6 kk -50 %. Norm. 32,00 /kk,

Lisätiedot

Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.

Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet. Sivu 1 / 4 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 28.03.2017 Raportti voimassa asti 14.06.2017 Arkistointitunnus 1490346489050 FIN yritystiedot Yrityksen nimi Taratest Oy Y-tunnus 0939835-0 Tietolähteiden

Lisätiedot

Synergiaa monialaisesti ja alueellisesti Kemin Vesi Oy osaksi Kemin Energia Oy:tä ja Meri-Lapin Vesi Oy alueellisena tukkuyhtiönä

Synergiaa monialaisesti ja alueellisesti Kemin Vesi Oy osaksi Kemin Energia Oy:tä ja Meri-Lapin Vesi Oy alueellisena tukkuyhtiönä 12.11.2016 Synergiaa monialaisesti ja alueellisesti Kemin Vesi Oy osaksi Kemin Energia Oy:tä ja Meri-Lapin Vesi Oy alueellisena tukkuyhtiönä KEMIN VESI OY Kemin Vesi vastaa Kemissä Vedenjakelusta Jäteveden

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS

YHTIÖKOKOUS YHTIÖKOKOUS 26.4.2017 YHTIÖKOKOUS 26.4.2017 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS: MARKKU VIRTANEN VUODEN 2016 TÄRKEIMMÄT TAPAHTUMAT Tammikuu Helmikuu Smile Henkilöstöpalvelut osti TOR-Palvelut Classic American Diner,

Lisätiedot

Pienestä kiinni yrittäjän haasteet virtuaalimaailmassa

Pienestä kiinni yrittäjän haasteet virtuaalimaailmassa Pienestä kiinni yrittäjän haasteet virtuaalimaailmassa Etelä-Savon noin 6700 yrityksestä valtaosa on pieniä, muutaman henkilön yrityksiä. < 10 henkilön yrityksiä 95% Yksinyrittäjiä 44% (Etelä-Savon Yrittäjien

Lisätiedot

Päätösluonnos huomattavasta markkinavoimasta kiinteään puhelinverkkoon laskevan puheliikenteen tukkumarkkinoilla

Päätösluonnos huomattavasta markkinavoimasta kiinteään puhelinverkkoon laskevan puheliikenteen tukkumarkkinoilla Päätösluonnos 1 (5) Dnro: 25.1.2013 829/9411/2012 Päätösluonnos huomattavasta markkinavoimasta kiinteään puhelinverkkoon laskevan puheliikenteen tukkumarkkinoilla 1. Teleyritykset, joita päätösluonnos

Lisätiedot

Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena

Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena Tytteli Karvonen-Juntura Team Finland-koordinaattori Lapin ELY-keskus 05.09.2018 2 Tietoa, työkaluja ja verkostoja suomalaisten yritysten ja muiden toimijoiden

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri 1/2007 Kaikki Päätoimiala Henkilökunnan määrä Vastaajan asema

Pk-yritysbarometri 1/2007 Kaikki Päätoimiala Henkilökunnan määrä Vastaajan asema TALOUSTUTKIMUS OY 20070305 13:56:40 TYÖ 4561.00 TAULUKKO 1005 ss VER % Pk-yritysbarometri 1/2007 Kaikki Päätoimiala Henkilökunnan määrä Vastaajan asema teolli raken kauppa pal -4 5-9 10-19 20-49 50- yrit

Lisätiedot

Televisio ja videopalvelut nyt ja tulevaisuudessa 2019 SANOMA MEDIA FINLAND TINA ÅSTRÖM

Televisio ja videopalvelut nyt ja tulevaisuudessa 2019 SANOMA MEDIA FINLAND TINA ÅSTRÖM Televisio ja videopalvelut nyt ja tulevaisuudessa 2019 SANOMA MEDIA FINLAND TINA ÅSTRÖM 4.9.2019 JOHDANTO Osin samanlainen tutkimus toteutettiin vuosina 2013, 2015, 2017 ja 2018. Eri vuosien tuloksia vertaillaan

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 16.5.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 14.674.840 euroa. Liikevaihto kasvoi 9,9 % edellisen

Lisätiedot

Taloyhtiöinfo. Keski-Suomen Valokuituverkot Oy

Taloyhtiöinfo. Keski-Suomen Valokuituverkot Oy Taloyhtiöinfo Keski-Suomen Valokuituverkot Oy Taloyhtiöinfo 1 Sisältö Keski-Suomen Valokuituverkot Oy Tuotteet taloyhtiöille Valokuituliittymän hinta Internetpalvelut Valokuitu palvelujen mahdollistajana

Lisätiedot

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja EVENTES BUSINESS GARDEN Espoo 1 Liikeideamme Peab on rakennusalan yritys, jonka tärkein tavoite on ehdoton LAATU ja AMMATTITAITO rakennusprosessin kaikissa vaiheissa.

Lisätiedot

INTERNET-UUTISET. 5. vuosikerta - Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti - Julkaisija: Info Center Finland Oy - Kesä 2008 (n:o 2/2008) - Jakelu 76.

INTERNET-UUTISET. 5. vuosikerta - Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti - Julkaisija: Info Center Finland Oy - Kesä 2008 (n:o 2/2008) - Jakelu 76. INTERNET-UUTISET 5. vuosikerta - Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti - Julkaisija: Info Center Finland Oy - Kesä 2008 (n:o 2/2008) - Jakelu 76.000 kpl Videoneuvottelu säästää aikaa, rahaa, hermoja ja ympäristöä

Lisätiedot

Kiinteistöjen tietoverkkoinfrastruktuurin modernit ratkaisut ja kehitysnäkymät

Kiinteistöjen tietoverkkoinfrastruktuurin modernit ratkaisut ja kehitysnäkymät Kiinteistöjen tietoverkkoinfrastruktuurin modernit ratkaisut ja kehitysnäkymät Veijo Happonen DAXTUM OY Gsm: 040-5254232, e-mail: veijo.happonen@daxtum.com BAFF / Automaatio Talotekniikassa LUENNON SISÄLTÖ

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.4.2004 30.6.2004 1 Elisan Q2 2004 Markkinakatsaus ja taloudellinen tilanne Toiminnan kehittäminen Tulevaisuuden näkymät 2 Q2 2004 keskeiset asiat Matkaviestinnässä liittymämäärän kasvu

Lisätiedot

Tervetuloa Avoimeen Kuituun!

Tervetuloa Avoimeen Kuituun! 23.12.2015 1 (6) Tervetuloa Avoimeen Kuituun! Kotisi on kytketty Avoimeen Kuituun ja pääset pian tilaamaan haluamiasi palveluja. Tämä opas kertoo sinulle, miten otat valokuituyhteyden käyttöön ja miten

Lisätiedot

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla.

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla. TIEDOTE 1 (5) 23.8.2004 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä HPO-YHTYMÄN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2004 HPO-yhtymän liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 27.312.662 euroa. Liikevaihto kasvoi 6,1 % edellisen

Lisätiedot

... ja uusia näkökulmia

... ja uusia näkökulmia Energiatehokkuuden mittarit... ja uusia näkökulmia 02.12.2009 Erkki Aalto Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry CO 2 jalanjälki- visio 2010-20502050 Kehitysaukot t Puuttuvat lenkit Todellisuus

Lisätiedot

Asiakashallintaan tehokkuutta maksuvalvonnan ja perinnän ulkoistuksella. It-viikko Seminaari Juha Pihlajamäki Intrum Justitia Oy 20.11.

Asiakashallintaan tehokkuutta maksuvalvonnan ja perinnän ulkoistuksella. It-viikko Seminaari Juha Pihlajamäki Intrum Justitia Oy 20.11. Asiakashallintaan tehokkuutta maksuvalvonnan ja perinnän ulkoistuksella It-viikko Seminaari Juha Pihlajamäki Intrum Justitia Oy 20.11.2008 Sisältö Intrum Justitia lyhyesti Yleisen taloustilanteen kehittymisen

Lisätiedot

Aldata Solution Oyj. Yhtiökokous 15.4.2004

Aldata Solution Oyj. Yhtiökokous 15.4.2004 Aldata Solution Oyj Yhtiökokous 15.4.2004 Matti Hietala, toimitusjohtaja Aldata Solution Oyj lyhyesti Perustettu 1988 Toimiala Aldata kehittää, markkinoi ja asentaa integroituja kaupan ohjelmistoratkaisuja.

Lisätiedot

Elisa teema-aamu 08.02.2005

Elisa teema-aamu 08.02.2005 Elisa teema-aamu 08.02.2005 Elisa työministeriön tietoliikennepalveluiden kokonaistoimittaja Petri Heino senior account manager Elisa Oyj Visio 2010 Suomi on osaamiseen perustuva hyvinvointiyhteiskunta,

Lisätiedot

Antennitelevision muutokset taloyhtiöissä. pekka.viitanen@dna.fi suunnittelupäällikkö +358 44 721 2340

Antennitelevision muutokset taloyhtiöissä. pekka.viitanen@dna.fi suunnittelupäällikkö +358 44 721 2340 Antennitelevision muutokset taloyhtiöissä pekka.viitanen@dna.fi suunnittelupäällikkö +358 44 721 2340 1 SISÄLTÖ DNA lyhyesti Taajuusmuutos ja T2-siirtymä Yle HD:n siirtovelvoite Yhteenveto 2 DNA LYHYESTI

Lisätiedot

Myydään menestyvä kahvila Kuopiossa

Myydään menestyvä kahvila Kuopiossa Myydään menestyvä kahvila Kuopiossa Yrityksen nimi: Kahvila Malliyritys Oy Yrityksen osoite: Kauppakatu 1, Kuopio, Suomi Internet-osoite: www.kahvila.fi Perustamisvuosi: 2012 Toimiala: Majoitus, ravintola,

Lisätiedot

1. Missä yrityksenne päätoimipaikka sijaitsee?

1. Missä yrityksenne päätoimipaikka sijaitsee? 1. Missä yrityksenne päätoimipaikka sijaitsee? 100% 90% 80% 70% 60% 50% 52,9% 40% 34,1% 30% 20% 10% 0% 9,4% Etelä-Kymenlaakso Pohjois-Kymenlaakso Sekä Etelä- että Pohjois- Kymenlaakso 3,6% Muu, mikä? 1.

Lisätiedot

Rakennustieto, historia

Rakennustieto, historia Rakennustieto, historia Rakennustaito-lehti, 1905 Rakentajain kalenteri, 1916 97. vuosikerta, myös e-kirjana Pysyväinen rakennusainenäyttely 1932, myöhemmin Helsingin rakennuskeskus Lopetettiin kesällä

Lisätiedot

DNA LAAJAKAISTA TUOTEKUVAUS

DNA LAAJAKAISTA TUOTEKUVAUS TIEDOTE 1 (5) DNA LAAJAKAISTA TUOTEKUVAUS Kohderyhmä dna Laajakaista soveltuu yksittäisen PC:n liikennöimiseen internetiin. Tyypillisin käyttäjäryhmä yksityistaloudet. Pääasiallinen käyttötarkoitus Yksityishenkilön

Lisätiedot

Henkilöstöpalvelut. Henkilöstövuokrauspalveluiden liikevaihdon. arvo oli 1 019,76 miljoonaa euroa. Kasvua vuoteen 2014 nähden oli 13,9 prosenttia.

Henkilöstöpalvelut. Henkilöstövuokrauspalveluiden liikevaihdon. arvo oli 1 019,76 miljoonaa euroa. Kasvua vuoteen 2014 nähden oli 13,9 prosenttia. Liikevaihtotiedustelu Henkilöstöpalvelut zhenkilöstöpalvelualan kokonaisliikevaihto oli joulukuussa 95,62 vuoden 214 joulukuuhun verrattuna 28,5 prosenttia. Tiedustelun tiedot on tarkoitettu jäsenliiton

Lisätiedot

Kulutusindikaattorit. Huhtikuu 2017

Kulutusindikaattorit. Huhtikuu 2017 Kulutusindikaattorit Huhtikuu 2017 Kulutusindikaattorit Kulutusindikaattorit on koottu Tilastokeskuksen Kuluttajabarometria varten keräämistä tiedoista. Indikaattorit kuvaavat joidenkin kaupan alaa koskevien

Lisätiedot

F-Secure Oyj:n yhtiökokous 2011 Toimitusjohtajan katsaus

F-Secure Oyj:n yhtiökokous 2011 Toimitusjohtajan katsaus F-Secure Oyj:n yhtiökokous 2011 Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio Protecting the irreplaceable f-secure.com F-Secure tänään Globaali liiketoiminta Tytäryhtiöt 16 maassa Yli 200 operaattorikumppania

Lisätiedot

JÄRVISEUDUN SEUTUKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2009 Sivu Järviseudun aluekehitysjaosto KOKO ohjelman hakemus ja rahoitus...

JÄRVISEUDUN SEUTUKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2009 Sivu Järviseudun aluekehitysjaosto KOKO ohjelman hakemus ja rahoitus... JÄRVISEUDUN SEUTUKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2009 Sivu Järviseudun aluekehitysjaosto 18.6.2009 75 38 KOKO ohjelman hakemus ja rahoitus... 77 Aluekehitysjaosto 18.6.2009 76 KOKOUSAIKA Torstai 18.6.2009 klo 10.00

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2014

Osavuosikatsaus 1-6/2014 Osavuosikatsaus 1-6/2014 8.8.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden 1-6/2014 pääkohdat Digia-konserni 1-6/2014 1-6/2013 Muutos % Liikevaihto 48 455 51 523-6,0 % Liikevoitto

Lisätiedot

TRAILCONT - miehittämätön raskaan ajoneuvokaluston varaosamyymälä

TRAILCONT - miehittämätön raskaan ajoneuvokaluston varaosamyymälä TRAILCONT - miehittämätön raskaan ajoneuvokaluston varaosamyymälä Logistiikkapäällikkö Markku Hirvonen BPW Kraatz Oy TRAILCONT - miehittämätön raskaan ajoneuvokaluston varaosamyymälä Sisältö: Yritysesittelyt

Lisätiedot

Netel -yritysesittely. Tietoliikenne- ja sähkönsiirtoverkkojen asiantuntija Skandinaviassa vuodesta 2000.

Netel -yritysesittely. Tietoliikenne- ja sähkönsiirtoverkkojen asiantuntija Skandinaviassa vuodesta 2000. Yritysesittely 2019 Netel -yritysesittely Tietoliikenne- ja sähkönsiirtoverkkojen asiantuntija Skandinaviassa vuodesta 2000. 2019 Netel lyhyesti Mitä teemme Netel suunnittelee, rakentaa ja ylläpitää tele-

Lisätiedot

Harri-Pekka Kaukonen Toimitusjohtaja, Sanoma 8.4.2015

Harri-Pekka Kaukonen Toimitusjohtaja, Sanoma 8.4.2015 Harri-Pekka Kaukonen Toimitusjohtaja, Sanoma 8.4.2015 Markkinaympäristö Kuluttajan käyttäytyminen 3 Mainosmarkkina 2014 Hollanti +4 % Suomi -2 % 4 Sanoman kehitys 2014 EUR Liikevaihto Liikevoitto ilman

Lisätiedot

Kulutusindikaattorit

Kulutusindikaattorit Kulutusindikaattorit Syyskuu 2017 Kulutusindikaattorit Kulutusindikaattorit on koottu Tilastokeskuksen Kuluttajabarometria varten keräämistä tiedoista. Indikaattorit kuvaavat joidenkin kaupan alaa koskevien

Lisätiedot

Asiantuntijayrityksen johtaminen. Sami Kettunen

Asiantuntijayrityksen johtaminen. Sami Kettunen Asiantuntijayrityksen johtaminen Sami Kettunen 26.3.2015 Osaamista vaativimpiinkin hankkeisiin Bitcomp Oy:lla on yli 20 vuoden kokemus toiminnan- ja työnohjauksen tietojärjestelmistä Paikkatiedon ja liiketoiminnan

Lisätiedot

AUTOALAN OPETTAJA- JA KOULUTTAJAPÄIVÄT Autotalon odotukset yhteistyöstä autoalan koulutuslaitoksen kanssa

AUTOALAN OPETTAJA- JA KOULUTTAJAPÄIVÄT Autotalon odotukset yhteistyöstä autoalan koulutuslaitoksen kanssa AUTOALAN OPETTAJA- JA KOULUTTAJAPÄIVÄT Autotalon odotukset yhteistyöstä autoalan koulutuslaitoksen kanssa Sokos Hotelli Torni, Tampere 23.4.2015 Mikko Järvinen Tekninen johtaja Autokauppaa vuodesta 1960

Lisätiedot

Consultor Finland Oy. Paasitorni / Markus Andersson Toimitusjohtaja

Consultor Finland Oy. Paasitorni / Markus Andersson Toimitusjohtaja Consultor Finland Oy Paasitorni / Markus Andersson Toimitusjohtaja Consultor Finland Oy Consultor (lat. kysyy neuvoja, on neuvoja, neuvonantaja) Consultor Finland Oy on (1) suomalainen edelläkävijä (2)

Lisätiedot

Yritysraportti Large

Yritysraportti Large Yritysraportti Large 19.2.2018 Bisnode Finland Oy Y-tunnus 2014838-7 DUNS-numero 539506084 Puhelinnumero 09-75119100 Sähköposti Verkkosivut asiakaspalvelu@bisnode.com www.bisnode.fi Osoitteet (Bisnode)

Lisätiedot

Liideri livenä Tampereella 4.6.2014. Pk-yritysten verkostokumppanuusmalli uudet mallit liiketoimintaan ja johtajuuteen Janne Aaltonen Kehitysjohtaja

Liideri livenä Tampereella 4.6.2014. Pk-yritysten verkostokumppanuusmalli uudet mallit liiketoimintaan ja johtajuuteen Janne Aaltonen Kehitysjohtaja Liideri livenä Tampereella 4.6.2014 Pk-yritysten verkostokumppanuusmalli uudet mallit liiketoimintaan ja johtajuuteen Janne Aaltonen Kehitysjohtaja Tampereen Puhelin Oy on vuonna 2003 perustettu tietoliikenne-

Lisätiedot

Tanhua Tanhuan alueella on selvitetty joulukuun aikana kyläläisten kiinnostusta liittyä valokuituverkkoon

Tanhua Tanhuan alueella on selvitetty joulukuun aikana kyläläisten kiinnostusta liittyä valokuituverkkoon Savukosken kunta ja Kuitua Pohjoiseen-hanke ovat käynnistäneet kartoituksen kiinnostuksesta liittyä alueelle mahdollisesti rakennettavaan valokuituverkkoon. Kyselyyn vastaaminen ei sido mihinkään. Kyseessä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.7. - 30.9.2001

Osavuosikatsaus 1.7. - 30.9.2001 Osavuosikatsaus 1.7. - 30.9.2001 1 Elisan kasvu jatkui ja taloudellinen asema säilyi hyvänä Valitun strategian mukainen ohjelma eteni Osakevaihtotarjous Soonin osakkeenomistajille toteutui, Elisan omistus

Lisätiedot

Nuoret sosiaalisessa mediassa. Case: IRC-Galleria

Nuoret sosiaalisessa mediassa. Case: IRC-Galleria Nuoret sosiaalisessa mediassa Case: IRC-Galleria Heini Varjonen 10.2.2010 Mikä IRC-Galleria on? Yhteisöpalvelu, jossa käyttäjät voivat keskustella, lisätä kuvia ja päiväkirjamerkintöjä, liittyä yhteisöihin

Lisätiedot

Kulutusindikaattorit. Lokakuu 2016

Kulutusindikaattorit. Lokakuu 2016 Kulutusindikaattorit Lokakuu 2016 Kulutusindikaattorit Kulutusindikaattorit on koottu Tilastokeskuksen Kuluttajabarometria varten keräämistä tiedoista. Indikaattorit kuvaavat joidenkin kaupan alaa koskevien

Lisätiedot

DNA LIITTYMÄHINNASTO 9/2019

DNA LIITTYMÄHINNASTO 9/2019 DNA LIITTYMÄHINNASTO 9/2019 DNA Puhelinliittymät DNA RAJATON DNA Rajaton -liittymät sisältävät rajattomasti puheluita ja teksti- ja multimediaviestejä kotimaassa ja EU/ETA-alueella. DNA Max 4G Rajaton

Lisätiedot

MAKSULIIKEUUTISET 1 (5) JOULUKUU 2010. Yritysasiakkaat suosittelevat e laskua Kultalinkki ja taloushallinnon ohjelmistot SEPA aikaan

MAKSULIIKEUUTISET 1 (5) JOULUKUU 2010. Yritysasiakkaat suosittelevat e laskua Kultalinkki ja taloushallinnon ohjelmistot SEPA aikaan MAKSULIIKEUUTISET 1 (5) JOULUKUU 2010 Yritysasiakkaat suosittelevat e laskua Kultalinkki ja taloushallinnon ohjelmistot SEPA aikaan MAKSULIIKEUUTISET 2 (5) E laskulla rahanarvoisia etuja Tässä Maksuliikeuutisten

Lisätiedot

TELIASONERA FINLAND OYJ:N JA KONEYRITTÄJIEN LIITTO RY:N VÄLINEN PUITESOPIMUS, LIITE SONERAN YRITYSSOPIMUKSEEN

TELIASONERA FINLAND OYJ:N JA KONEYRITTÄJIEN LIITTO RY:N VÄLINEN PUITESOPIMUS, LIITE SONERAN YRITYSSOPIMUKSEEN SOPIMUS 1 (6) TELIASONERA FINLAND OYJ:N JA KONEYRITTÄJIEN LIITTO RY:N VÄLINEN PUITESOPIMUS, LIITE SONERAN YRITYSSOPIMUKSEEN TeliaSonera Finland Oyj ja KONEYRITTÄJIEN LIITTO RY, Y-tunnus: 0201722-8, ovat

Lisätiedot

Suomalaisten Some-käyttö monipuolistunut Instagram & Twitter nousussa

Suomalaisten Some-käyttö monipuolistunut Instagram & Twitter nousussa DNA Viihde- ja digitaalisten sisältöjen tutkimus 2: Suomalaisten Some-käyttö monipuolistunut Instagram & Twitter nousussa Yhteenveto medialle Viihde- ja digitaalisten sisältöjen tutkimus 2 Yhteenveto /

Lisätiedot

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA KOKO MAA (n=3783) Keski-Pohjanmaa (n=121) Kaustisen seutu (n=39) Kokkolan seutu (n=82) 24 24 26 23 Pietarsaaren seutu (n=5) 14 63 4 5 Saldoluku (suurempi

Lisätiedot

Havainne Oy. Älyliikenteen turvallisuustuotteita ja palveluja. 6.8.2010 Jonas Geust, CEO Havainne Oy

Havainne Oy. Älyliikenteen turvallisuustuotteita ja palveluja. 6.8.2010 Jonas Geust, CEO Havainne Oy Havainne Oy Älyliikenteen turvallisuustuotteita ja palveluja 6.8.2010 Jonas Geust, CEO Havainne Oy : : 1 Elokuu.2010 Agenda Yritys, tausta ja tavoite Välkky-havainnekapseli Koulureitti.fi Yrityksen rakentaminen

Lisätiedot

dna Laajakaistaopas Vason asukkaille

dna Laajakaistaopas Vason asukkaille dna Laajakaistaopas Vason asukkaille Ohjeita käyttöönottoon ja käyttöön > Päätelaitteen asennus > Sähköposti > Laskutus > Yhteystiedot Tervetuloa nopean laajakaistan pariin! Onneksi olkoon, olet tehnyt

Lisätiedot

KYBERTURVAMARKKINA KASVAA TEEMME KYBERTURVASTA TOTTA

KYBERTURVAMARKKINA KASVAA TEEMME KYBERTURVASTA TOTTA KYBERTURVAMARKKINA KASVAA TEEMME KYBERTURVASTA TOTTA Petri Kairinen, toimitusjohtaja (twitter: @kairinen) Nordnet-aamiaistilaisuus, Helsinki, 24.9.2015 24.9.2015 Nixu 2015 1 PIDÄMME DIGITAALISEN YHTEISKUNNAN

Lisätiedot

Karakortteli; Etelän viertotie 1 Torikatu 16, 10 530 m2. Riihimäki KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI

Karakortteli; Etelän viertotie 1 Torikatu 16, 10 530 m2. Riihimäki KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI LISÄTIEDOT, MYYNTI- JA VUOKRAUSNEUVOTTELUT: Erkki Pursiainen, LKV gsm 050 595 9715 erkki@sadepisara.fi Rainer Sourander, LKV

Lisätiedot