VAROTOIMI- JA ERISTYSLUOKAT LEIKKAUSOSASTOLLA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VAROTOIMI- JA ERISTYSLUOKAT LEIKKAUSOSASTOLLA"

Transkriptio

1 VAROTOIMI- JA ERISTYSLUOKAT LEIKKAUSOSASTOLLA Leikkaustoiminnassa ja toimenpiteissä tulee aina toimia siten, että estetään mikrobien siirtyminen työntekijästä potilaaseen, potilaasta työntekijään ja potilaasta toiseen potilaaseen. Tavanomaisten varotoimien (mm. käsien desinfektio, oikeat työskentelytavat aseptisen työjärjestyksen mukaisesti) noudattaminen kaikkien potilaiden kohdalla on välttämätöntä, sen lisäksi käytetään eri eristys- ja varotoimiluokissa (kosketus-, pisara- ja ilmaeristys ja verivarotoimet) luokan edellyttämiä suojaimia, jotka ovat potilas- ja toimenpidekohtaisia. Eristyksellä pyritään tartuntateiden katkaisuun. Infektioiden ehkäisemiseksi tavanomainen leikkauskäytäntö mm. aseptinen työskentely, puhdistus ja sterilointi ovat usein riittävät. Leikkaussalissa ja heräämössä tulisi aina, ei vain eristystilanteissa, olla niin vähän välineitä ja tarvikkeita, että aseptinen ja joustava työskentely sujuu ongelmitta. Ylimääräiset välineet ja tarvikkeet keräävät pölyä, joissa taudinaiheuttajat viihtyvät hyvin. VARO- TOIMI LUOKKA TAVANOMAISET VAROTOIMET - käytetään kaikkien potilaiden kohdalla. - toimivat perustana eri eristysluokissa käytettäville lisävarotoimille. - neljä keskeistä osaa: oikea käsihygienia oikea suojainten käyttö oikeat työskentelytavat pisto- ja viiltovahinkojen välttäminen. VERIVAROTOIMET - pohjana tavanomaiset varotoimet - HBC - HCV - HIV Sairaalahygienia ja infektiontorjunta Ohje luotu (15)

2 PÄÄASIALLINEN TARTUNTA- REITTI POTILAS- KULJETUS LEIKKAUS- JÄRJESTYS LEIKKAUS- SALI TAVANOMAISET VAROTOIMET Varotoimilla pyritään estämään mikrobien siirtymistä käsien, pintojen, tasojen ja hoitovälineiden kautta työtekijöistä potilaisiin, potilaista työntekijöihin ja potilaasta työntekijän välityksellä toisiin potilaisiin. Käsien merkitys tartunnan levittäjänä oleellinen. Potilas voi odottaa käytävällä. Sänky säilytetään käytävällä. Kuljettaja desinfioi kätensä kuljetuksen jälkeen. Ei vaikuta leikkausjärjestykseen. Ei vaikuta salivalintaan. Leikkauksen aikana leikkaussalin ovet pidetään suljettuina ja yhteydenotot hoidetaan puhelimitse. Leikkaussalissa vain tarpeellinen määrä henkilökuntaa ja salin liikenne rajoitetaan minimiin. Välineet ja tarvikkeet säilytetään ovellisissa kaapeissa. VERIVAROTOIMET Tartuntavaarallinen veri ja veriset eritteet. Erityisesti huomioitava viiltävät ja pistävät välineet (myös siivouksessa). Potilas voi odottaa käytävällä. Sänky säilytetään käytävällä. Kuljettaja desinfioi kätensä kuljetuksen jälkeen. Ei vaikuta leikkausjärjestykseen Ei vaikuta salivalintaan. Leikkauksen aikana leikkaussalin ovet pidetään suljettuina ja yhteydenotot hoidetaan puhelimitse. Leikkaussalissa vain tarpeellinen määrä henkilökuntaa ja salin liikenne rajoitetaan minimiin. Välineet ja tarvikkeet säilytetään ovellisissa kaapeissa. Sairaalahygienia ja infektiontorjunta Ohje luotu (15)

3 LEIKKAUSRYHMÄ ANESTESIARYHMÄ JA VALVOVA HOITAJA TAVANOMAISET VAROTOIMET Aseptisen vaatimuksen mukainen suojaus: steriili leikkaustakki, steriilit leikkauskäsineet, hiussuoja ja kirurginen suu-nenäsuojain. Tarvittaessa silmäsuojain. Vahvistettu leikkaustakki (kosteussuojalaminoitu) toimenpiteissä, joissa työpisteasun kastuminen todennäköistä. Kaksoiskäsineet tai indikaattorikäsineet leikkauksissa, joissa käsineiden rikkoutumisvaara on suurentunut. Leikkauskäsineet vaihdetaan viimeistään kahden (2) tunnin välein tai heti kun huomataan niiden rikkoutuminen. (linkki kirurginen käsien desinfektio) Leikkauskäsineiden vaihtoa suositellaan myös, kun asennetaan implantti, kuten tekonivel, verisuoniproteesi, aivo- ja selkäydinnestehuntti, rinta- tai muu implantti sekä, kun käsitelty/tutkittu kasvainpreparaattia. Leikkauskäsineet vaihdetaan myös, kun infektoituneen/kontaminoituneen leikkausalueen käsittely lopetetaan. Kypärämallinen hiussuoja esim. vierasesinekirurgiassa. Suositellaan konepestäviä työjalkineita. Ehjä iho sekä todettu suoja B-hepatiittia vastaan. Työpisteasu ja hiussuoja. Kirurginen suu-nenäsuojain vierasesinekirurgiassa ja vastustuskyvyltään alentuneiden potilaiden leikkauksissa. Ehjä iho sekä todettu suoja B-hepatiittia vastaan. VERIVAROTOIMET Aseptisen vaatimuksen mukainen suojaus: steriili leikkaustakki, steriilit leikkauskäsineet, hiussuoja ja visiirimaski tai kirurginen suu-nenäsuojain ja silmäsuojain. Vahvistettu leikkaustakki (kosteussuojalaminoitu) toimenpiteissä, joissa työpisteasun kastuminen todennäköistä. Kaksoiskäsineet tai indikaattorikäsineet, jotka ilmaisevat syntyneet reiät. Leikkauskäsineet vaihdetaan viimeistään kahden (2) tunnin välein tai heti kun huomataan niiden rikkoutuminen. (linkki kirurginen käsien desinfektio) Leikkauskäsineiden vaihtoa suositellaan myös, kun asennetaan implantti, kuten tekonivel, verisuoniproteesi, aivo- ja selkäydinneste-shuntti, rinta- tai muu implantti sekä, kun käsitelty /tutkittu kasvainpreparaattia. Leikkauskäsineet vaihdetaan myös, kun infektoituneen/kontaminoituneen leikkausalueen käsittely lopetetaan. Kypärämallinen hiussuojain esim. vierasesinekirurgiassa. Suositellaan konepestäviä työjalkineita. Valitaan kokenut leikkausryhmä, jolla todettu suoja B- hepatiittia vastaan ja ehjä iho. Työpisteasu ja hiussuoja. Kirurginen suu-nenäsuojain vierasesinekirurgiassa ja vastustuskyvyltään alentuneiden potilaiden leikkauksissa. Ehjä iho sekä todettu suoja B-hepatiittia vastaan. Sairaalahygienia ja infektiontorjunta Ohje luotu (15)

4 PREOPERA- TIIVINEN DESINFEKTIO TAVANOMAISET VAROTOIMET Kädet desinfioidaan ennen desinfektiossa tarvittavien välineiden keräämistä. Kaikki desinfektiossa tarvittavat kertakäyttövälineet (mm.pesutaitokset/-sykeröt, kaarimalja /liuoskuppi) ja desinfektioaine (Dermades-liuos, 70 % alkoholi-setrimoni) kerätään erilliselle pöytätasolle. Pöytätason pinta pyyhintään vähintään 70 % alkoholilla. Ihon preoperatiivinen desinfektio suoritetaan joko tehdaspuhtain tai steriilein välinein. Kädet desinfioidaan ennen suojakäsineiden pukemista. Preoperatiivisessa desinfektiossa edetään puhtaasta likaiseen ja huomioidaan desinfektioaineen valumissuunta. Ihon annetaan kuivua ennen peittelyliinojen laittoa. HUOM! Infektoitunut leikkausalue pestään ensin klooriheksidiinivesi- tai Nacl-liuoksella. Pesulappu jätetään suojaksi. Sitten puetaan uudet suojakäsineet, jonka jälkeen infektoituneen alueen ympäristö pestään Dermades - liuoksella (70 % alkoholisetrimoni) huomioiden desinfektioaineen valumissuunta. Ihon annetaan kuivua ennen peittelyliinojen laittoa. (linkki ihon desinfektio-ohjeeseen TULOSSA) VERIVAROTOIMET Kädet desinfioidaan ennen desinfektiossa tarvittavien välineiden keräämistä. Kaikki desinfektiossa tarvittavat kertakäyttövälineet (mm.pesu-taitokset/-sykeröt, kaarimalja /liuoskuppi) ja desinfektioaine (Dermades-liuos, 70 % alkoholi-setrimoni) kerätään erilliselle pöytätasolle. Pöytätason pinta pyyhintään vähintään 70 % alkoholilla. Ihon preoperatiivinen desinfektio suoritetaan joko tehdaspuhtain tai steriilein välinein. Kädet desinfioidaan ennen suoja-käsineiden pukemista. Preoperatiivisessa desinfektiossa edetään puhtaasta likaiseen ja huomioidaan desinfektio-aineen valumissuunta. Ihon annetaan kuivua ennen peittelyliinojen laittoa. (linkki ihon desinfektio-ohjeeseen TULOSSA) ANESTESIA- VÄLINEET Anestesiakoneessa potilaskohtainen bakteerisuodatin. Muu välineistö ks. kohta instrumentit. Anestesiakoneessa potilaskohtainen bakteerisuodatin. Muu välineistö ks. kohta instrumentit. Sairaalahygienia ja infektiontorjunta Ohje luotu (15)

5 INSTRUMENTIT ATK- YM. MUUT NÄPPÄIMISTÖT JA MONITORIT POSTOPE- RATIIVINEN VALVONTA TAVANOMAISET VAROTOIMET Toimitetaan peitettynä suoraan välinehuoltoon huollettavaksi (linkki välinehuolto osastoilla ohjeeseen: ). Huomioidaan terävien, pistävien ja viiltävien välineiden käsittely. Turvatuotteiden käyttö suositeltavaa (esim. turvaneulat). HUOM! oikea instrumentointitekniikka. Leikkauksen alussa esiin vain välttämättömät instrumentit. Infektoituneen leikkausalueen leikkauksissa, lisävälineiden nostoon käytetään erityistä nosto-instrumenttia korista nostettaessa. Kun infektoituneen/kontaminoituneen alueen käsittely lopetetaan, likaiset välineet poistetaan leikkausalueelta ja vaihdetaan instrumentit. Myös leikkauskäsineet vaihdetaan infektoituneen alueen käsittelyn jälkeen. Tarvittaessa uudelleen liinoitus. Kosketaan vain desinfioiduin käsin (ei suojakäsineillä). Näppäimistöt ja muoviosat pyyhitään desinfektioaineella esim. Easydes tai OL. Näyttö pyyhitään mikrokuituliinalla. Heräämössä. Moniresistenteille mikrobeille altistuneet: heräämössä, oma hoitaja suositeltava. VERIVAROTOIMET Toimitetaan peitettynä suoraan välinehuoltoon huollettavaksi (linkki välinehuolto osastoilla ohjeeseen: ). Huomioidaan terävien, pistävien ja viiltävien välineiden käsittely. Turvatuotteiden käyttö suositeltavaa (esim. turvaneulat, turvaneulalliset langat). HUOM! Terävät välineet ojennetaan tarjottimella, ei kädestä käteen. Kosketaan vain desinfioiduin käsin (ei suojakäsineillä). Näppäimistöt ja muoviosat pyyhitään desinfektioaineella esim. Easydes tai OL. Näyttö pyyhitään mikrokuituliinalla. Heräämössä. Sairaalahygienia ja infektiontorjunta Ohje luotu (15)

6 NÄYTTEET TAVANOMAISET VAROTOIMET Mikäli näyteastian ulkopinta on tahriintunut, tulee se pyyhkiä vähintään 70 % alkoholilla. Näytteet pakataan niin hyvin, etteivät ne pääse särkymään tai vuotamaan kuljetuksen aikana. Näyteastiaan merkitään näytteenottokohta, potilaan tunnistetiedot ja näytteenottopäivämäärä. Näytettä tulee seurata sähköinen tai paperinen lähete. Näytteet toimitetaan laboratorioon mahdollisimman nopeasti. VERIVAROTOIMET Mikäli näyteastian ulkopinta on tahriintunut, tulee se pyyhkiä vähintään 70 % alkoholilla. Näytteet pakataan niin hyvin, etteivät ne pääse särkymään tai vuotamaan kuljetuksen aikana. Näyteastiaan merkitään näytteenottokohta, potilaan tunnistetiedot ja näytteenottopäivämäärä. Näytettä tulee seurata sähköinen tai paperinen lähete. Näytteet toimitetaan laboratorioon mahdollisimman nopeasti. Laboratorion lähetteeseen verivarotoimimerkintä. Näyteastiaa ei muulla tavoin merkitä. SIIVOUS Laitoshuoltajalla työpisteasu, hiussuoja ja työvaihekohtaiset suojakäsineet. Eritevapaat pinnat: heikosti emäksinen puhdistusaine. Eritepyyhintään käytetään kloori 500 ppm, kun eritteet ensin imeytetään. Eritetahran suorapyyhinnässä käytetään kloori 5000 ppm. Eritetahradesinfektion toteuttaminen on jokaisen työntekijän vastuulla. Veri- ja eritetahrat tulee poistaa välittömästi tahran ilmaantumisen jälkeen. Linkki eritetahradesinfektio ohjeeseen: Laitoshuoltajalla työpisteasu, hiussuoja ja työvaihekohtaiset suojakäsineet. Kertakäyttöiset siivousliinat. Eritevapaat pinnat: heikosti emäksinen puhdistusaine. Eritepyyhintään käytetään kloori 500 ppm, kun eritteet ensin imeytetään. Eritetahran suora-pyyhinnässä käytetään kloori 5000 ppm. Eritetahradesinfektion toteuttaminen on jokaisen työntekijän vastuulla. Veri- ja eritetahrat tulee poistaa välittömästi tahran ilmaantumisen jälkeen. Linkki eritetahradesinfektio ohjeeseen: Sairaalahygienia ja infektiontorjunta Ohje luotu (15)

7 TYÖKENGÄT TAVANOMAISET VAROTOIMET Suositellaan konepestäviä työjalkineita. Työjalkineet tulee puhdistaa vähintään kerran viikossa joko huuhtelu- ja desinfektiokoneessa tai pyyhkimällä klooriliuos 200 ppm. Eritteillä kontaminoituneet työkengät pestään huuhtelu- ja desinfektio-koneessa tai pyyhitään 5000 ppm klooriliuoksella. VERIVAROTOIMET Suositellaan konepestäviä työjalkineita. Eritteillä kontaminoituneet työkengät pestään huuhtelu- ja desinfektiokoneessa tai pyyhitään 5000 ppm klooriliuoksella. PYYKKI JÄTTEET VERI- JA PISTO- TARTUNTA- VAARALLINEN TYÖTAPATURMA Vältetään pöllyttämistä. Likapyykkiä käsitellään suojakäsineet kädessä. Toimipaikkakohtaiset jätteiden käsittelyohjeet. Viiltävä ja pistävä jäte laitetaan suoraan riskijäteastiaan. Eritteillä kontaminoitunut riskijäteastia pyyhitään klooriliuos 5000 ppm. Roskapussi ja riskijäteastia vaihdetaan tarvittaessa välisiivouksessa Tee veri- ja pistotapaturmailmoitus. linkki veritartuntavaarallinen työtapaturma ohjeeseen: Vältetään pöllyttämistä. Likapyykkiä käsitellään suojakäsineet kädessä. Vain eritteiset pyykit saumasta liukenevaan infektiopyykkipussiin. Tiiviisti suljettu muovipussi laitetaan kangaspussiin. Toimipaikkakohtaiset jätteiden käsittelyohjeet. Viiltävä ja pistävä jäte laitetaan suoraan riskijäteastiaan. Eritteillä kontaminoitunut riskijäteastia pyyhitään klooriliuos 5000 ppm. Roskapussi ja riskijäteastia vaihdetaan tarvittaessa välisiivouksessa. Tee veri- ja pistotapaturmailmoitus. linkki veritartuntavaarallinen työtapaturma ohjeeseen: Sairaalahygienia ja infektiontorjunta Ohje luotu (15)

8 ERISTYS- LUOKKA KOSKETUSERISTYS - pohjana tavanomaiset varotoimet PISARAERISTYS - pohjana tavanomaiset varotoimet ILMAERISTYS - pohjana tavanomaiset varotoimet - MRSA, VRE, ResGNS ym. moniresistenttien mikrobien kantajat - suora sairaalasiirto ulkomailta tai Tyks Erva-alueen ulkopuolelta, kunnes kantajuus poissuljettu - ripulitaudit - täit, syyhy - useat hengitystieinfektiot - märkäiset infektiot - Haemophilus influenzae -pneumonia, -sepsis tai -epiglottiitti - meningokokkimeningiitti, -pneumonia tai -sepsis, - difteria - hinkuyskä - streptokokki A faryngiitti, pneumonia tai tulirokko pikkulapsilla - influenssa - sikotauti - vihurirokko - vesirokko - tuhkarokko - yleistynyt vyöruusu - keuhkotuberkuloosi, jos tehokasta lääkitystä < 2vkoa PÄÄASIALLINEN TARTUNTA- REITTI Kosketuksen välityksellä käsien, pintojen, tasojen ja hoitovälineiden kautta siirtyvät mikrobit. Kädet ovat merkittävin tartunnan levittäjä. Suuret pisarat (> 5 m), jotka eivät leijaile pitkään, vaan putoavat nopeasti alas. Eivät yleensä leijaile metriä kauemmas syntypaikastaan. Pienet partikkelit ilmassa. Partikkelit leviävät ilmaa erityisesti potilaan yskiessä, aivastaessa tai aerosolia muodostavien toimenpiteiden yhteydessä. POTILAS- KULJETUS Potilas viedään suoraan saliin. Sänky säilytetään käytävällä. Kuljettaja desinfioi kätensä kuljetuksen jälkeen. linkki Eristyspotilaan kuljettaminen ohjeeseen: Potilaalla kirurginen suu-nenäsuojus. Potilas viedään suoraan saliin. Sänky säilytetään käytävällä. Kuljettaja desinfioi kätensä kuljetuksen jälkeen. Potilaalla kirurginen suu-nenäsuojus. Paitsi keuhkotbc potilas, joka noudattaa yskimishygieniaa. Potilas viedään suoraan saliin. Sänky säilytetään käytävällä. Kuljettaja desinfioi kätensä kuljetuksen jälkeen. Sairaalahygienia ja infektiontorjunta Ohje luotu (15)

9 LEIKKAUS- JÄRJESTYS KOSKETUSERISTYS PISARAERISTYS ILMAERISTYS Ei vaikuta leikkausjärjestykseen. Ei vaikuta leikkausjärjestykseen. Ei vaikuta leikkausjärjestykseen. LEIKKAUS- SALI Oveen: Eristysleikkaus. Leikkauksen aikana leikkaussalin ovet pidetään suljettuina ja yhteydenotot hoidetaan puhelimitse. Leikkaussalissa vain tarpeellinen määrä henkilökuntaa ja salin liikenne rajoitetaan minimiin. Ulkopassari, jos mahdollista. Välineet ja tarvikkeet säilytetään ovellisissa kaapeissa. Oveen: Eristysleikkaus. Leikkauksen aikana leikkaussalin ovet pidetään suljettuina ja yhteydenotot hoidetaan puhelimitse. Leikkaussalissa vain tarpeellinen määrä henkilökuntaa ja salin liikenne rajoitetaan minimiin. Ulkopassari, jos mahdollista. Välineet ja tarvikkeet säilytetään ovellisissa kaapeissa. Oveen: Eristysleikkaus. Salissa, jossa ilmanpaine mahdollista alipaineistaa. Leikkauksen aikana leikkaussalin ovet pidetään suljettuina ja yhteydenotot hoidetaan puhelimitse. Leikkaussalissa vain tarpeellinen määrä henkilökuntaa ja salin liikenne rajoitetaan minimiin. Ulkopassari, jos mahdollista. Vain sellainen saliin jäävä laitteisto roiskesuojataan, joka ei kestä desinfektioaineita. Vain sellainen saliin jäävä laitteisto roiskesuojataan, joka ei kestä desinfektioaineita. Välineet ja tarvikkeet säilytetään ovellisissa kaapeissa. Vain sellainen saliin jäävä laitteisto roiskesuojataan, joka ei kestä desinfektioaineita. Sairaalahygienia ja infektiontorjunta Ohje luotu (15)

10 LEIKKAUSRYHMÄ KOSKETUSERISTYS PISARAERISTYS ILMAERISTYS Aseptisen vaatimuksen mukainen Aseptisen vaatimuksen mukainen Aseptisen vaatimuksen mukainen suojaus; steriili leikkaustakki, steriilit suojaus; steriili leikkaustakki, steriilit suojaus; steriili leikkaustakki, steriilit leikkauskäsineet, hiussuojain ja leikkauskäsineet, hiussuojain ja leikkauskäsineet, hiussuojain ja kirurginen suu-nenäsuojain. kirurginen suu-nenäsuojain. kirurginen suu-nenäsuojain. Tarvittaessa silmäsuojain. Tarvittaessa silmäsuojain. Tarvittaessa silmäsuojain. Vahvistettu leikkaustakki (kosteussuojalaminoitu) toimenpiteissä, joissa työpisteasun kastuminen todennäköistä Leikkauskäsineet vaihdetaan viimeistään kahden (2) tunnin välein tai heti kun huomataan niiden rikkoutuminen. (linkki kirurginen käsien desinfektio) Leikkauskäsineiden vaihtoa suositellaan myös, kun asennetaan implantti, kuten tekonivel, verisuoniproteesi, aivo- ja selkäydinnestehuntti, rinta- tai muu implantti sekä, kun käsitelty/tutkittu kasvainpreparaattia. Kypärämallinen hiussuojain esim. vierasesinekirurgiassa. Vahvistettu leikkaustakki (kosteussuojalaminoitu) toimenpiteissä, joissa työpisteasun kastuminen todennäköistä Leikkauskäsineet vaihdetaan viimeistään kahden (2) tunnin välein tai heti kun huomataan niiden rikkoutuminen. (linkki kirurginen käsien desinfektio) Leikkauskäsineiden vaihtoa suositellaan myös, kun asennetaan implantti, kuten tekonivel, verisuoniproteesi, aivo- ja selkäydinnestehuntti, rinta- tai muu implantti sekä, kun käsitelty/tutkittu kasvainpreparaattia. Kypärämallinen hiussuojain esim. vierasesinekirurgiassa. HUOM. Keuhkotbc:ssa FFP3-tason, peitetyllä venttiilillä oleva hengityssuojain (esim. hengityssuojain turvaventtiilillä 1883). Henkilö, joka ei ole sairastanut ko. rokkotautia tai jota ei ole rokotettu ei tule osallistua toimenpiteeseen. Vahvistettu leikkaustakki (kosteussuojalaminoitu) toimenpiteissä, joissa työpisteasun kastuminen todennäköistä. Leikkauskäsineet vaihdetaan viimeistään kahden (2) tunnin välein tai heti kun huomataan niiden rikkoutuminen. (linkki kirurginen käsien desinfektio) Leikkauskäsineiden vaihtoa suositellaan myös, kun asennetaan implantti, kuten tekonivel, verisuoniproteesi, aivo- ja selkäydinnestehuntti, rinta- tai muu implantti sekä, kun käsitelty/tutkittu kasvainpreparaattia. Kypärämallinen hiussuojain esim. vierasesinekirurgiassa. Sairaalahygienia ja infektiontorjunta Ohje luotu (15)

11 ANESTESIARYHMÄ JA VALVOVA HOITAJA KOSKETUSERISTYS PISARAERISTYS ILMAERISTYS Työpisteasu ja hiussuoja sekä Työpisteasu, hiussuoja ja kirurginen Työpisteasu, hiussuoja ja kirurginen suojatakki lähihoidossa. suu-nenäsuojain. suu-nenäsuojain. Potilasta koskettaessa toimenpidekohtaiset suojakäsineet. Lisäksi hengitystieoireisen MRSA kantajan kohdalla kirurginen suunenäsuojus. HUOM. Keuhkotbc:ssa FFP3-tason peitetyllä venttiilillä oleva hengityssuojain. (esim. hengityssuojain turvaventtiilillä 1883). Henkilö, joka ei ole sairastanut ko. rokkotautia tai jota ei ole rokotettu ei tule osallistua toimenpiteeseen. PREOPERATIIVINEN DESINFEKTIO Kädet desinfioidaan ennen desinfektiossa tarvittavien välineiden keräämistä. Kaikki desinfektiossa tarvittavat kertakäyttövälineet (mm.pesutaitokset/-sykeröt, kaarimalja /liuoskuppi) ja desinfektioaine (Dermades-liuos, 70 % alkoholisetrimoni) kerätään erilliselle pöytätasolle. Pöytätason pinta pyyhintään vähintään 70 % alkoholilla. Kädet desinfioidaan ennen desinfektiossa tarvittavien välineiden keräämistä. Kaikki desinfektiossa tarvittavat kertakäyttövälineet (mm.pesutaitokset/-sykeröt, kaarimalja /liuoskuppi) ja desinfektioaine (Dermades-liuos, 70 % alkoholisetrimoni) kerätään erilliselle pöytätasolle. Pöytätason pinta pyyhintään vähintään 70 % alkoholilla. Kädet desinfioidaan ennen desinfektiossa tarvittavien välineiden keräämistä. Kaikki desinfektiossa tarvittavat kertakäyttövälineet (mm.pesutaitokset/-sykeröt, kaarimalja /liuoskuppi) ja desinfektio-aine (Dermades-liuos, 70 % alkoholisetrimoni) kerätään erilliselle pöytätasolle. Pöytätason pinta pyyhintään vähintään 70 % alkoholilla. Ihon preoperatiivinen desinfektio suoritetaan joko tehdaspuhtain tai steriilein välinein. Kädet desinfioidaan ennen suojakäsineiden pukemista. Ihon preoperatiivinen desinfektio suoritetaan joko tehdaspuhtain tai steriilein välinein. Kädet desinfioidaan ennen suojakäsineiden pukemista. Ihon preoperatiivinen desinfektio suoritetaan joko tehdaspuhtain tai steriilein välinein. Kädet desinfioidaan ennen suojakäsineiden pukemista. Preoperatiivisessa desinfektiossa edetään puhtaasta likaiseen ja huomioidaan desinfektioaineen valumissuunta. Ihon annetaan kuivua ennen peittelyliinojen laittoa. Preoperatiivisessa desinfektiossa edetään puhtaasta likaiseen ja huomioidaan desinfektioaineen valumissuunta. Ihon annetaan kuivua ennen peittelyliinojen laittoa. Preoperatiivisessa desinfektiossa edetään puhtaasta likaiseen ja huomioidaan desinfektioaineen valumissuunta. Ihon annetaan kuivua ennen peittelyliinojen laittoa. (linkki ihon desinfektio-ohjeeseen (linkki ihon desinfektio-ohjeeseen (linkki ihon desinfektio-ohjeeseen TULOSSA) TULOSSA) TULOSSA) Sairaalahygienia ja infektiontorjunta Ohje luotu (15)

12 ANESTESIA- VÄLINEET INSTRUMENTIT KOSKETUSERISTYS PISARAERISTYS ILMAERISTYS Hengityskoneen letkut vaihdetaan Hengityskoneen letkut vaihdetaan Hengityskoneen letkut vaihdetaan toimenpiteen jälkeen tai käytetään toimenpiteen jälkeen tai käytetään toimenpiteen jälkeen tai käytetään kertakäyttöisiä letkuja. kertakäyttöisiä letkuja. kertakäyttöisiä letkuja. Välineistö ks. kohta instrumentit. Välineistö ks. kohta instrumentit. Välineistö ks. kohta instrumentit. Toimitetaan peitettynä suoraan välinehuoltoon huollettavaksi. Linkki välinehuolto osastoilla ohje: Toimitetaan peitettynä suoraan välinehuoltoon huollettavaksi. Linkki välinehuolto osastoilla ohje: Toimitetaan peitettynä suoraan välinehuoltoon huollettavaksi. Linkki välinehuolto osastoilla ohje: ATK- YM. MUUT NÄPPÄIMISTÖT JA MONITORIT POSTOPE- RATIIVINEN VALVONTA Kosketaan vain desinfioiduin käsin (ei suojakäsineillä). Näppäimistöt ja muoviosat pyyhitään desinfektioaineella esim. Easydes tai OL. Näyttö pyyhitään mikrokuituliinalla. Leikkaussalissa omassa vuoteessa tai heräämön eristystilassa. Kosketaan vain desinfioiduin käsin (ei suojakäsineillä). Näppäimistöt ja muoviosat pyyhitään desinfektioaineella esim. Easydes tai OL. Näyttö pyyhitään mikrokuituliinalla. Leikkaussalissa omassa vuoteessa tai heräämön eristystilassa. Kosketaan vain desinfioiduin käsin (ei suojakäsineillä). Näppäimistöt ja muoviosat pyyhitään desinfektioaineella esim. Easydes tai OL. Näyttö pyyhitään mikrokuituliinalla. Leikkaussalissa omassa vuoteessa tai heräämön eristystilassa. Tbc-potilas leikkaussalissa omassa vuoteessa tai eristystilassa, jossa ilmanpaine mahdollista alipaineistaa. Sairaalahygienia ja infektiontorjunta Ohje luotu (15)

13 NÄYTTEET KOSKETUSERISTYS PISARAERISTYS ILMAERISTYS Näyteastia pyyhitään alkoholilla Mikäli näyteastian ulkopinta on (vähintään 70 %). Näytteet pakattaan tahriintunut, tulee se pyyhkiä vähintään niin hyvin, etteivät ne pääse särkymään 70 % alkoholilla. Näytteet paka- tai vuotamaan kuljetuksen taan niin hyvin, etteivät ne pääse aikana. särkymään tai vuotamaan kuljetuksen aikana. Näyteastiaan merkitään näytteenottokohta, potilaan tunnistetiedot ja näytteenotto päivämäärä. Näytettä tulee seurata sähköinen tai paperinen lähete. Laboratorion näytteenottopyyntöön kosketuseristysmerkintä. Näyteastiaa ei muulla tavoin merkitä. Näytteet toimitetaan laboratorioon mahdollisimman nopeasti. Näyteastiaan merkitään näytteenottokohta, potilaan tunnistetiedot ja näytteenotto päivämäärä. Näytettä tulee seurata sähköinen tai paperinen lähete. Laboratorion näytteenottopyyntöön pisaraeristysmerkintä. Näyteastiaa ei muulla tavoin merkitä. Näytteet toimitetaan laboratorioon mahdollisimman nopeasti. Mikäli näyteastian ulkopinta on tahriintunut, tulee se pyyhkiä vähintään 70 % alkoholilla. Näytteet pakataan niin hyvin, etteivät ne pääse särkymään tai vuotamaan kuljetuksen aikana. Näyteastiaan merkitään näytteenottokohta, potilaan tunnistetiedot ja näytteenotto päivämäärä. Näytettä tulee seurata sähköinen tai paperinen lähete. Laboratorion näytteenottopyyntöön ilmaeristysmerkintä. Näyteastiaa ei muulla tavoin merkitä. Näytteet toimitetaan laboratorioon mahdollisimman nopeasti. Sairaalahygienia ja infektiontorjunta Ohje luotu (15)

14 SIIVOUS KOSKETUSERISTYS PISARAERISTYS ILMAERISTYS Työpisteasu, hiussuoja, suojatakki ja Työpisteasu, hiussuoja ja työvaihekohtaiset suojakäsineet. työvaihekohtaiset suojakäsineet. Kertakäyttöiset siivousliinat. Eritevapaat pinnat: muutoin heikosti emäksinen, paitsi: - impetigo/pemphigus; klooriliuos 200 ppm - influenssa klooriliuos 500ppm - MRSA,VRE tai muu moniresistentin mikrobin kantaja/ jatkuva altistus; klooriliuos 500 ppm - ripulitaudit (Clostridium difficile ja noro); klooriliuos 1000 ppm Siivousvälineiden desinfektio käytön jälkeen Eritepyyhintään käytetään kloori 500 ppm, kun eritteet ensin imeytetään. Eritetahran suorapyyhinnässä käytetään kloori 5000 ppm. Linkki Eritetahradesinfektio ohje: Eritetahradesinfektion toteuttaminen on jokaisen työntekijän vastuulla. Verija eritetahrat tulee poistaa välittömästi tahran ilmaantumisen jälkeen. Kertakäyttöiset siivousliinat. Eritevapaat pinnat: heikosti emäksinen puhdistusaine. Siivousvälineiden desinfektio käytön jälkeen. Eritepyyhintään käytetään kloori 500 ppm, kun eritteet ensin imeytetään. Eritetahran suora-pyyhinnässä käytetään kloori 5000 ppm. Linkki Eritetahradesinfektio ohje: Eritetahradesinfektion toteuttaminen on jokaisen työntekijän vastuulla. Verija eritetahrat tulee poistaa välittömästi tahran ilmaantumisen jälkeen. Työpisteasu, hiussuoja ja työvaihekohtaiset suojakäsineet ja lisäksi kirurginen suunenäsuojain: - keuhkotbc - jos ei immuniteettia rokoille tai vyöruusulle. Kertakäyttöiset siivousliinat. Eritevapaat pinnat: heikosti emäksinen puhdistusaine. Siivousvälineiden desinfektio käytön jälkeen. Eritepyyhintään käytetään kloori 500 ppm, kun eritteet ensin imeytetään. Eritetahran suorapyyhinnässä käytetään kloori 5000 ppm. Linkki Eritetahradesinfektio ohje: Eritetahradesinfektion toteuttaminen on jokaisen työntekijän vastuulla. Verija eritetahrat tulee poistaa välittömästi tahran ilmaantumisen jälkeen. TYÖKENGÄT Eritteillä kontaminoituneet kengät pestään huuhtelu- ja desinfektiokoneessa tai pyyhitään 5000 ppm klooriliuoksella. Eritteillä kontaminoituneet kengät pestään huuhtelu- ja desinfektiokoneessa tai pyyhitään 5000 ppm klooriliuoksella. Eritteillä kontaminoituneet kengät pestään huuhtelu- ja desinfektiokoneessa tai pyyhitään 5000 ppm klooriliuoksella. Sairaalahygienia ja infektiontorjunta Ohje luotu (15)

15 PYYKKI JÄTTEET KOSKETUSERISTYS PISARAERISTYS ILMAERISTYS Saumasta liukeneva infektiopyykkipussi. Saumasta liukeneva infektiopyykki- Saumasta liukeneva infektiopyykki- Tiiviisti suljettu muovipussi pussi. Tiiviisti suljettu muovipussi pussi. Tiiviisti suljettu muovipussi laitetaan kangaspussiin. laitetaan kangaspussiin. laitetaan kangaspussiin (ei tbc). Toimipaikkakohtaiset jätteiden käsittelyohjeet. Toimipaikkakohtaiset jätteiden käsittelyohjeet. Toimipaikkakohtaiset jätteiden käsittelyohjeet. Viiltävä ja pistävä jäte suoraan riskijäteastiaan. Viiltävä ja pistävä jäte suoraan riskijäteastiaan. Viiltävä ja pistävä jäte suoraan riskijäteastiaan. Eritteillä kontaminoitunut riskijäteastia pyyhitään klooriliuos 5000 ppm. Eritteillä kontaminoitunut riskijäteastia pyyhitään klooriliuos 5000 ppm. Eritteillä kontaminoitunut riskijäteastia pyyhitään klooriliuos 5000 ppm. Roskapussi ja riskijäteastia vaihdetaan tarvittaessa välisiivouksessa. Roskapussi ja riskijäteastia vaihdetaan tarvittaessa välisiivouksessa. Roskapussi ja riskijäteastia vaihdetaan tarvittaessa välisiivouksessa. VERI- JA PISTO TARTUNTA- VAARALLINEN TYÖTAPATURMA Tee veri- ja pistotapaturmailmoitus. linkki veritartuntavaarallinen työtapaturma ohjeeseen: Tee veri- ja pistotapaturmailmoitus. linkki veritartuntavaarallinen työtapaturma ohjeeseen: Tee veri- ja pistotapaturmailmoitus. linkki veritartuntavaarallinen työtapaturma ohjeeseen: Sairaalahygienia ja infektiontorjunta Ohje luotu (15)

VAROTOIMI- JA ERISTYSLUOKAT LEIKKAUSOSASTOLLA

VAROTOIMI- JA ERISTYSLUOKAT LEIKKAUSOSASTOLLA VAROTOIMI- JA ERISTYSLUOKAT LEIKKAUSOSASTOLLA Leikkaustoiminnassa ja toimenpiteissä tulee aina toimia siten, että estetään mikrobien siirtyminen työntekijästä potilaaseen, potilaasta työntekijään ja potilaasta

Lisätiedot

KOSKETUSERISTYS PISARAERISTYS ILMAERISTYS PUHTAUSLUOKKA IV KUULUVAT TOIMENPITEET

KOSKETUSERISTYS PISARAERISTYS ILMAERISTYS PUHTAUSLUOKKA IV KUULUVAT TOIMENPITEET VAROTOIMET JA TARTUNTAERISTYKSET LEIKKAUSOSASTOLLA 1/9 TIUKENNETTU PISARAERISTYS ILMAERISTYS PUHTAUSLUOKKA IV ERISTYS- LUOKKA PÄÄASIALLINEN TARTUNTAREITTI LEIKKAUS- JÄRJESTYS TIUKENNETTU KOSKETUS- ERISTYS

Lisätiedot

Influenssapotilaan eristyskäytännöt

Influenssapotilaan eristyskäytännöt Influenssapotilaan eristyskäytännöt Terveyskeskusten ja pitkäaikaishoitolaitosten infektioyhdyshenkilöiden koulutuspäivä 3.11.2014 Tuula Keränen, hygieniahoitaja infektioiden torjuntayksikkö Puh. 040 5094097

Lisätiedot

Eristyssiivousohje. Pintojen puhdistaminen ja desinfektio. Eritetahradesinfektio: Klorilli 1000 ppm tai Erisan Oxy+ 2 % ja kertakäyttöpyyhe

Eristyssiivousohje. Pintojen puhdistaminen ja desinfektio. Eritetahradesinfektio: Klorilli 1000 ppm tai Erisan Oxy+ 2 % ja kertakäyttöpyyhe 1 (9) siivousohje: potilashuoneeseen, toimenpidehuoneeseen ja leikkaussaliin. Tätä ohjetta noudatetaan välisiivouksessa, päivittäisessä siivouksessa ja loppusiivouksessa. Pääsääntöisesti käytetään mikrokuituista

Lisätiedot

Eristyspotilas leikkaussalissa Anestesiakurssi 2014

Eristyspotilas leikkaussalissa Anestesiakurssi 2014 Eristyspotilas leikkaussalissa Anestesiakurssi 2014 Eija Similä Hygieniavastaava, leikkausosastot Oulun yliopistollinen sairaala eija.simila@ppshp.fi Tavanomainen toiminta Toimintamalli jonka on toteuduttava

Lisätiedot

Influenssapotilaan pisaraja kosketusvarotoimet

Influenssapotilaan pisaraja kosketusvarotoimet Influenssapotilaan pisaraja kosketusvarotoimet Terveyskeskusten ja pitkäaikaishoitolaitosten infektioyhdyshenkilöiden koulutuspäivä 17.10.2016 Tuula Keränen, hygieniahoitaja infektioiden torjuntayksikkö

Lisätiedot

Eristyspotilas leikkaussalissa. Eija Similä Hygieniavastaava, leikkausosastot Oulun yliopistollinen sairaala eija.simila@ppshp.fi

Eristyspotilas leikkaussalissa. Eija Similä Hygieniavastaava, leikkausosastot Oulun yliopistollinen sairaala eija.simila@ppshp.fi Eristyspotilas leikkaussalissa Eija Similä Hygieniavastaava, leikkausosastot Oulun yliopistollinen sairaala eija.simila@ppshp.fi Oulun yliopistollinen sairaala Tavanomainen toiminta Toimintamalli jonka

Lisätiedot

Eritetahradesinfektio: Klorilli 1000 ppm tai Erisan Oxy+ 2 % ja kertakäyttöpyyhe.

Eritetahradesinfektio: Klorilli 1000 ppm tai Erisan Oxy+ 2 % ja kertakäyttöpyyhe. 1 (5) Eristyssiivoustaulukko Tätä ohjetta noudatetaan välisiivouksessa, päivittäisessä siivouksessa ja loppusiivouksessa. Nocospray vetyperoksidikuivasumutin laitetta käytetään loppusiivouksen jälkeen

Lisätiedot

Eritetahradesinfektio: Klorilli 1000 ppm tai Erisan Oxy+ 2 % ja kertakäyttöpyyhe.

Eritetahradesinfektio: Klorilli 1000 ppm tai Erisan Oxy+ 2 % ja kertakäyttöpyyhe. 1 (5) Eristyssiivoustaulukko Tätä ohjetta noudatetaan välisiivouksessa, päivittäisessä siivouksessa ja loppusiivouksessa. Nocospray vetyperoksidikuivasumutin laitetta käytetään loppusiivouksen jälkeen

Lisätiedot

Pisaravarotoimet PISAROITA SYNTYY

Pisaravarotoimet PISAROITA SYNTYY Pisaravarotoimet Hygieniahoitaja Jaana Sinkkonen Alueellinen sairaalahygieniapäivä 15.11.2018 PISAROITA SYNTYY Puhuessa, yskiessä, niistäessä, aivastaessa hengitysteiden toimenpiteissä Pisarat eivät tavallisesti

Lisätiedot

Tavanomaiset varotoimet Kosketusvarotoimet Pisaravarotoimet Ilmaeristys Käsien desinfektio. kuten tavanomaisissa

Tavanomaiset varotoimet Kosketusvarotoimet Pisaravarotoimet Ilmaeristys Käsien desinfektio. kuten tavanomaisissa Varotoimiluokat (päivitetty 5.9.2018) Tavanomaiset varotoimet ovat käytössä aina, muut valitaan mikrobin tartuntareitin mukaan. Mikrobi saattaa levitä useita eri tartuntareittejä, jolloin käytetään samanaikaisesti

Lisätiedot

PISARA- JA KOSKETUSVAROTOIMET MILLOIN JA MITEN?

PISARA- JA KOSKETUSVAROTOIMET MILLOIN JA MITEN? PISARA- JA KOSKETUSVAROTOIMET MILLOIN JA MITEN? Terveyskeskusten ja pitkäaikaishoitolaitosten infektioyhdyshenkilöiden koulutuspäivä 25.4.2016 13.45-14.30, Ls 5 Hygieniahoitaja Sirpa Ukkola p. 040-5094107

Lisätiedot

Pisaraeristys ja pisaravarotoimet

Pisaraeristys ja pisaravarotoimet Pisaraeristys ja pisaravarotoimet Pisaraeristyksen tavoitteena on katkaista pisaroiden välityksellä tapahtuva tartunta. Tartunnan levittäjinä toimivat potilaan hengitysteistä ympäristöön lentävät pisarat

Lisätiedot

Pientoimenpiteiden aseptiikka

Pientoimenpiteiden aseptiikka Pientoimenpiteiden aseptiikka 30.11.2016 Hygieniahoitaja Rauni Ikonen Pientoimenpide Invasiivinen toimenpide (=elimistön sisälle ulottuva, kajoava, ihon rikkova), joka vaati hyvää aseptiikkaa hoitoon liittyvien

Lisätiedot

Infektioiden torjunta leikkausosastolla ja heräämössä

Infektioiden torjunta leikkausosastolla ja heräämössä Infektioiden torjuntaohje 1 (10) Infektioiden torjunta leikkausosastolla ja heräämössä Tässä ohjeessa esitellään jokaisen potilaan kohdalla toteutettavat infektioiden torjunnan perusperiaatteet ja ohjeet

Lisätiedot

Siivous ja desinfektio. Laitoshuoltopäällikkö Tanja Salomaa 16.11.2009

Siivous ja desinfektio. Laitoshuoltopäällikkö Tanja Salomaa 16.11.2009 Siivous ja desinfektio Laitoshuoltopäällikkö Tanja Salomaa 16.11.2009 Sairaalasiivous siivouksen tavoitteena on luoda edellytykset tilan varsinaiselle toiminnalle huomioiden: hygieenisyys viihtyisyys edustettavuus

Lisätiedot

TARTTUVA OKSENNUS- JA RIPULITAUTI

TARTTUVA OKSENNUS- JA RIPULITAUTI TARTTUVA OKSENNUS- JA RIPULITAUTI Terveyskeskusten ja pitkäaikaishoitolaitosten infektioyhdyshenkilöiden koulutus 6.5.2013 Hygieniahoitaja Reija Leiviskä P: 08-315 2574, e-mail: Reija.Leiviska@ppshp.fi

Lisätiedot

Asiaa moniresistenteistä mikrobeista päivitettyjä ohjeita. Tarja Kaija hygieniahoitaja p

Asiaa moniresistenteistä mikrobeista päivitettyjä ohjeita. Tarja Kaija hygieniahoitaja p Asiaa moniresistenteistä mikrobeista päivitettyjä ohjeita Tarja Kaija hygieniahoitaja tarja.kaija@ppshp.fi p. 3152574 Moniresistentit mikrobit Bakteeriviljelynäyte haavalta MRSA VRE losteviljelynäyte ESBL

Lisätiedot

Moniresistentin mikrobin (MRSA/ VRE /CPE /Klebsiella ESBL) kantaja pitkäaikaishoidon yksikössä

Moniresistentin mikrobin (MRSA/ VRE /CPE /Klebsiella ESBL) kantaja pitkäaikaishoidon yksikössä Moniresistentin mikrobin (MRSA/ VRE /CPE /Klebsiella ESBL) kantaja pitkäaikaishoidon yksikössä Tämä ohje koskee moniresistentin mikrobin kantajan hoitoa pitkäaikaishoidossa. Pitkäaikaishoidon yksiköillä

Lisätiedot

INFEKTIOIDEN TORJUNTA LEIKKAUSOSASTOLLA JA HERÄÄMÖSSÄ

INFEKTIOIDEN TORJUNTA LEIKKAUSOSASTOLLA JA HERÄÄMÖSSÄ HOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ 1 INFEKTIOIDEN TORJUNTA LEIKKAUSOSASTOLLA JA HERÄÄMÖSSÄ Tässä ohjeessa esitellään infektioiden torjunnan perusperiaatteet jokaisen potilaan hoidossa ja eristystilanteet vaativan

Lisätiedot

Toiminta leikkausosastolla. Eija Similä Leikkaussairaanhoitaja Keskusleikkausosasto Oys

Toiminta leikkausosastolla. Eija Similä Leikkaussairaanhoitaja Keskusleikkausosasto Oys Toiminta leikkausosastolla Eija Similä Leikkaussairaanhoitaja Keskusleikkausosasto Oys Leikkausalueen infektio Hoitoon liittyvä infektio Terveydenhuollon toimintayksikössä annetun hoidon aikana tai alkunsa

Lisätiedot

RIPULOIVAN POTILAAN ERISTYSKÄYTÄNNÖT

RIPULOIVAN POTILAAN ERISTYSKÄYTÄNNÖT RIPULOIVAN POTILAAN ERISTYSKÄYTÄNNÖT Terveyskeskusten ja pitkäaikaishoitolaitosten infektioyhdyshenkilöiden koulutus 3.11.2014 Hygieniahoitaja Reija Leiviskä P:040 509 4107 e-mail: Reija.Leiviska@ppshp.fi

Lisätiedot

Eristyksen kesto. Sairauden kesto. Sairauden kesto. Oireiden kesto. Oireiden kesto

Eristyksen kesto. Sairauden kesto. Sairauden kesto. Oireiden kesto. Oireiden kesto 1 KOSKETUSERISTYS Käytetään potilailla, joilla tiedetään tai epäillään olevan helposti suoran tai epäsuoran kosketuksen välityksellä leviävä infektio. Kosketuseristyksen tarkoituksena on katkaista kosketustartuntatie.

Lisätiedot

Infektioiden torjunta leikkausosastolla

Infektioiden torjunta leikkausosastolla Infektioiden torjunta leikkausosastolla S R-N 09.10.2014 Potilaan oikeudet Terveydenhuollon ammattihenkilöstöstä annetussa laissa kerrotaan hyvän hoidon periaatteet ja niiden potilaalle koituva hyöty ja

Lisätiedot

Aseptiikka pientoimenpiteissä Eija Similä, Leikkaussairaanhoitaja, hygieniavastaava Keskusleikkausosasto Oulun yliopistollinen sairaala

Aseptiikka pientoimenpiteissä Eija Similä, Leikkaussairaanhoitaja, hygieniavastaava Keskusleikkausosasto Oulun yliopistollinen sairaala Aseptiikka pientoimenpiteissä 28.09.2018 Eija Similä, Leikkaussairaanhoitaja, hygieniavastaava Keskusleikkausosasto Oulun yliopistollinen sairaala Aseptiikka Tarkoittaa kaikkia toimenpiteitä tai toimintatapoja,

Lisätiedot

Infektioiden torjuntaa haava-, skopia- ja yleispoliklinikalla

Infektioiden torjuntaa haava-, skopia- ja yleispoliklinikalla Infektioiden torjuntaa haava-, skopia- ja yleispoliklinikalla Helena Ojanperä Hygieniahoitaja/osastonhoitaja 5.10.2012 Alueellinen infektioiden torjunnan koulutuspäivä Hoitoon liittyvät infektiot avohoidossa

Lisätiedot

SUOJAUTUMINEN VAROTOIMISSA, MIKSI JA MITEN? KATARIINA KAINULAINEN INFEKTIOLÄÄKÄRI, HUS 5/9/2019 1

SUOJAUTUMINEN VAROTOIMISSA, MIKSI JA MITEN? KATARIINA KAINULAINEN INFEKTIOLÄÄKÄRI, HUS 5/9/2019 1 SUOJAUTUMINEN VAROTOIMISSA, MIKSI JA MITEN? 9.5.2019 KATARIINA KAINULAINEN INFEKTIOLÄÄKÄRI, HUS 5/9/2019 1 HYGIENIA Potilaan turvallisuus Oma turvallisuus 5/9/2019 2 HOITOON LIITTYVÄ INFEKTIO SUOMESSA

Lisätiedot

KÄSIHYGIENIA, MITÄ VÄLIÄ? KATARIINA KAINULAINEN INFEKTIOLÄÄKÄRI, HUS 4/26/2018 1

KÄSIHYGIENIA, MITÄ VÄLIÄ? KATARIINA KAINULAINEN INFEKTIOLÄÄKÄRI, HUS 4/26/2018 1 KÄSIHYGIENIA, MITÄ VÄLIÄ? 25.4.2018 KATARIINA KAINULAINEN INFEKTIOLÄÄKÄRI, HUS 4/26/2018 1 KÄSIHYGIENIA Potilaan turvallisuus Oma turvallisuus 4/26/2018 2 HOITOON LIITTYVÄ INFEKTIO SUOMESSA 6-7% sairaalapotilaista

Lisätiedot

OHJE AMMATTILAISILLE. Kosketusvarotoimet

OHJE AMMATTILAISILLE. Kosketusvarotoimet Kosketusvarotoimet Kosketusvarotoimien tavoitteena on katkaista kosketustartuntatie. Valtaosa infektioita aiheuttavista mikrobeista leviää kosketuksen välityksellä. Jokaisen potilaan hoidon perustana ovat

Lisätiedot

Mistä kaikki alkaa ja mihin päättyy? Hygieenistä pohdintaa

Mistä kaikki alkaa ja mihin päättyy? Hygieenistä pohdintaa Mistä kaikki alkaa ja mihin päättyy? Hygieenistä pohdintaa Puhtaus- ja hygienia-alan alueellinen koulutuspäivä Maire Matsinen hygieniahoitaja Sairaalahygienia on tartuntojen ja infektoiden torjunnan perusperiaatteiden

Lisätiedot

Mitä moniresistentin mikrobin kantajuus tarkoittaa? Eristääkö vai ei?

Mitä moniresistentin mikrobin kantajuus tarkoittaa? Eristääkö vai ei? Mitä moniresistentin mikrobin kantajuus tarkoittaa? Eristääkö vai ei? Infektioiden torjunnalla turvaa ja laatua hoitolaitoksiin Alueellinen koulutuspäivä 29.11.2016 Hygieniahoitaja, Anu Harttio-Nohteri/VSSHP

Lisätiedot

KÄSIHYGIENIA JA TAVANOMAISET VAROTOIMET PIAMARI KAARIO HYGIENIAHOITAJA

KÄSIHYGIENIA JA TAVANOMAISET VAROTOIMET PIAMARI KAARIO HYGIENIAHOITAJA KÄSIHYGIENIA JA TAVANOMAISET VAROTOIMET PIAMARI KAARIO HYGIENIAHOITAJA 040 584 2844 6.6.2018 KÄSIHYGIENIA JA TAVANOMAISET VAROTOIMET TAVANOMAISET VAROTOIMET Käsihygienia Suojaimet Ympäristö Hoito- Eritetahradesinfektio

Lisätiedot

ERISTYS- JA VAROTOIMET LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN ERISTYS- JA 1 (21) Infektio- ja sairaalahygieniayksikkö 9.4.2008

ERISTYS- JA VAROTOIMET LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN ERISTYS- JA 1 (21) Infektio- ja sairaalahygieniayksikkö 9.4.2008 LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN ERISTYS- JA 1 (21) ERISTYS- JA LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN ERISTYS- JA 2 (21) JOHDANTO Potilaan hoidossa erilaisilla varotoimilla ja eristämisellä pyritään estämään

Lisätiedot

Antibiooteille vastustuskykyisen bakteerin kantaja pitkäaikaishoidon ja tehostetun palveluasumisen yksiköissä

Antibiooteille vastustuskykyisen bakteerin kantaja pitkäaikaishoidon ja tehostetun palveluasumisen yksiköissä Antibiooteille vastustuskykyisen bakteerin kantaja pitkäaikaishoidon ja tehostetun palveluasumisen yksiköissä Tämä ohje koskee antibiooteille vastustuskykyisen bakteerin kantajan hoitoa pitkäaikaishoidossa

Lisätiedot

OHJE. Infektio- ja sairaalahygieniayksikkö KOSKETUSERISTYS

OHJE. Infektio- ja sairaalahygieniayksikkö KOSKETUSERISTYS KOSKETUSERISTYS Käytetään potilailla, joilla tiedetään tai epäillään olevan helposti suoran tai epäsuoran kosketuksen välityksellä leviävä infektio. Kosketuseristyksen tarkoituksena on katkaista kosketustartuntatie.

Lisätiedot

Desinfektio- ja puhdistusaineiden käyttö Laitoshuoltajien hygieniailtapäivä syksy 2017

Desinfektio- ja puhdistusaineiden käyttö Laitoshuoltajien hygieniailtapäivä syksy 2017 Desinfektio- ja puhdistusaineiden käyttö Laitoshuoltajien hygieniailtapäivä syksy 2017 Heli Piirtola Hygieniahoitaja Kliininen asiantuntija, sh yamk Desinfektioaineiden käyttökohteita Ihodesinfektio Käsihygienia

Lisätiedot

Desinfektio- ja puhdistusaineiden käyttö Laitoshuoltajien hygieniailtapäivä kevät 2018

Desinfektio- ja puhdistusaineiden käyttö Laitoshuoltajien hygieniailtapäivä kevät 2018 Desinfektio- ja puhdistusaineiden käyttö Laitoshuoltajien hygieniailtapäivä kevät 2018 Heli Piirtola, Ninni Viitala Hygieniahoitaja Kliininen asiantuntija, sh yamk Desinfektioaineiden käyttökohteita Ihodesinfektio

Lisätiedot

Suojainten käyttö. Käytä eristyssiivouksessa eristyssiivousohjeistuksen mukaisia suojaimia. Suojaimet puetaan seuraavassa järjestyksessä.

Suojainten käyttö. Käytä eristyssiivouksessa eristyssiivousohjeistuksen mukaisia suojaimia. Suojaimet puetaan seuraavassa järjestyksessä. 1 Suojainten käyttö Käytä eristyssiivouksessa eristyssiivousohjeistuksen mukaisia suojaimia. Suojaimet puetaan seuraavassa järjestyksessä. Suojainten pukeminen Suusuojus à Suojalasit à Suojatakki à Suojakäsineet

Lisätiedot

Kosketuseristys potilas leikkaussalissa

Kosketuseristys potilas leikkaussalissa Kosketuseristys potilas leikkaussalissa Piia Hirvonen Apulaisosastonhoitaja Leikkaus- ja anestesiayksikkö Lapin Keskussairaala Hygieniahoitaja Piia Hirvonen Tavanomaiset varotoimet Tavanomaisilla varotoimilla

Lisätiedot

Moniresistentin gram-negatiivisen sauvabakteerin kantaja pitkäaikaishoidon yksikössä

Moniresistentin gram-negatiivisen sauvabakteerin kantaja pitkäaikaishoidon yksikössä Moniresistentin gram-negatiivisen sauvabakteerin kantaja pitkäaikaishoidon yksikössä Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö 06.11.2009 1 (5) Moniresistentin gram-negatiivisen sauvabakteerin kantaja

Lisätiedot

INFEKTIOIDEN TORJUNTA VARO- JA ERISTYSTOIMIEN AVULLA

INFEKTIOIDEN TORJUNTA VARO- JA ERISTYSTOIMIEN AVULLA POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- TOIMINTAOHJE 1 (6) INFEKTIOIDEN TORJUNTA VARO- JA ERISTYSTOIMIEN AVULLA Päivitetty Infektioiden torjunta sairaalassa (Suomen Kuntaliitto 5. painos 2005) kirjan mukaan. Taulukko

Lisätiedot

VRE -kantaja pitkäaikaishoidossa

VRE -kantaja pitkäaikaishoidossa VRE -kantaja pitkäaikaishoidossa Tämä ohje koskee VRE (vankomysiinille resistentti enterokokki) -kantajan hoitoa pitkäaikaishoidossa. Pitkäaikaishoidon yksiköillä tarkoitetaan vanhainkoteja, palvelutaloja

Lisätiedot

VAROTOIMI- JA ERISTYSSUOSITUKSET INFEKTIOSAIRAUKSISSA¹

VAROTOIMI- JA ERISTYSSUOSITUKSET INFEKTIOSAIRAUKSISSA¹ Henkilökunta ohje/ Taulukko Varotoimi ja eristyssuositukset infektiosairauksissa ¹ VAROTOIMI- JA ERISTYSSUOSITUKSET INFEKTIOSAIRAUKSISSA¹ Absessi: - runsaasti erittävä http://ohjepankki.vsshp.fi/fi/6303/10027/

Lisätiedot

Työ- ja suojavaatteet sekä suojainten käyttö

Työ- ja suojavaatteet sekä suojainten käyttö Ohje henkilökunnalle 1 Työ- ja suojavaatteet sekä suojainten käyttö Infektioiden torjunta perustuu tartuntareittien katkaisuun. Infektioiden torjunta edellyttää hyvää käsihygieniaa ja aseptisia työtapoja.

Lisätiedot

Perifeeristen kanyylien infektiot ja niiden ehkäisy

Perifeeristen kanyylien infektiot ja niiden ehkäisy Perifeeristen kanyylien infektiot ja niiden ehkäisy Anita Pahkamäki hygieniahoitaja Tampereen yliopistollinen sairaala Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Perifeeristen kanyyli-infektion ehkäisyssä huomioitavat

Lisätiedot

MRSA -kantaja pitkäaikaishoidon yksikössä

MRSA -kantaja pitkäaikaishoidon yksikössä Ohje henkilökunnalle / MRSA -kantaja pitkäaikaishoidossa MRSA -kantaja pitkäaikaishoidon yksikössä Tämä ohje koskee MRSA (metisilliinille resistentti Staphylococcus aureus) -bakteeritartunnan saaneen kantajan

Lisätiedot

INFEKTIOIDEN TORJUNTA LEIKKAUKSEN AIKANA

INFEKTIOIDEN TORJUNTA LEIKKAUKSEN AIKANA INFEKTIOIDEN TORJUNTA LEIKKAUKSEN AIKANA 39. Valtakunnalliset sairaalahygieniapäivät 12.-13.3.2013 Helsinki Congress Paasitorni Jaana Palosara Hygieniakoordinaattori TAVOITTEET Toimenpiteisiin liittyvien

Lisätiedot

Ryhtiä pientoimenpiteiden aseptiikkaan. Hygieniahoitaja Maija-Liisa Lauritsalo Keski-Suomen keskussairaala 25.3. 2014

Ryhtiä pientoimenpiteiden aseptiikkaan. Hygieniahoitaja Maija-Liisa Lauritsalo Keski-Suomen keskussairaala 25.3. 2014 Ryhtiä pientoimenpiteiden aseptiikkaan Hygieniahoitaja Maija-Liisa Lauritsalo Keski-Suomen keskussairaala 25.3. 2014 Pientoimenpide Invasiivinen toimenpide, joka vaati hyvää aseptiikkaa hoitoon liittyvien

Lisätiedot

Yhdyshenkilöiden kokemuksia opitun soveltamisesta käytäntöön. HUS / HYKS Jorvin sairaala sh Eeva Roivas

Yhdyshenkilöiden kokemuksia opitun soveltamisesta käytäntöön. HUS / HYKS Jorvin sairaala sh Eeva Roivas Yhdyshenkilöiden kokemuksia opitun soveltamisesta käytäntöön HUS / HYKS Jorvin sairaala sh Eeva Roivas Hygieniayhdyshenkilönä osastolla NE3 Neurologian vuodeosasto, potilaspaikkoja 22-24 (2 ylipaikkaa)

Lisätiedot

Keskuslaskimokanyyliin liittyvien infektioiden torjunta

Keskuslaskimokanyyliin liittyvien infektioiden torjunta Keskuslaskimokanyyliin liittyvien infektioiden torjunta Kuvallisten ohjeiden kehittäminen Kehittämistyö, Arcada, Hygieniahoitajan opinnot Maarit Juti Sisältö Miksi nämä ohjeet? Verinäytteenotto CVK:sta

Lisätiedot

Moniresistenttien mikrobien kantajien/altistuneiden hoito ja viljelynäytteet akuuttisairaanhoidon osastoilla ja poliklinikoilla

Moniresistenttien mikrobien kantajien/altistuneiden hoito ja viljelynäytteet akuuttisairaanhoidon osastoilla ja poliklinikoilla 1(5) Moniresistenttien mikrobien kantajien/altistuneiden hoito ja viljelynäytteet akuuttisairaanhoidon osastoilla ja poliklinikoilla Yleistä Sairaalaympäristössä mikrobien keskeisin tartuntareitti on kosketustartunta.

Lisätiedot

OPAS ASEPTIIKASTA DOULATOIMINNASSA

OPAS ASEPTIIKASTA DOULATOIMINNASSA OPAS ASEPTIIKASTA DOULATOIMINNASSA 1 SISÄLLYSLUETTELO ASEPTIIKKA 3 VAROTOIMET 3 VALMISTAUTUMINEN DOULAUKSEEN 4 SAAPUMINEN SAIRAALAAN 4 KÄSIENPESU 5 SUOJAKÄSINEET 5 KÄSIENPESUOHJE 6 KÄSIDESINFEKTIO 7 SYNNYTYSSALISSA

Lisätiedot

Hoitotyön hyvät hygieniakäytännöt tehostetussa palveluasumisessa OHJE HENKILÖKUNNALLE

Hoitotyön hyvät hygieniakäytännöt tehostetussa palveluasumisessa OHJE HENKILÖKUNNALLE Hoitotyön hyvät hygieniakäytännöt tehostetussa palveluasumisessa OHJE HENKILÖKUNNALLE Jasmiina Lindberg & Pauliina Oja-Lipasti SeAMK Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma Opinnäytetyö 2018 HOITOHENKILÖKUNNALLE

Lisätiedot

VRE-torjuntaohjeita terveyskeskusten vuodeosastoille ja pitkäaikaishoitolaitoksiin

VRE-torjuntaohjeita terveyskeskusten vuodeosastoille ja pitkäaikaishoitolaitoksiin VRE-torjuntaohjeita terveyskeskusten vuodeosastoille ja pitkäaikaishoitolaitoksiin Ohje on tarkoitettu hygieniavastuuhenkilöiden käyttöön laitoksen omien toimintaohjeiden pohjaksi. 1. VRE-kantaja Vankomysiinille

Lisätiedot

Ryhtiä pientoimenpiteiden aseptiikkaan. Hygieniahoitaja Maija-Liisa Lauritsalo Keski-Suomen keskussairaala Jyväskylä

Ryhtiä pientoimenpiteiden aseptiikkaan. Hygieniahoitaja Maija-Liisa Lauritsalo Keski-Suomen keskussairaala Jyväskylä Ryhtiä pientoimenpiteiden aseptiikkaan Hygieniahoitaja Maija-Liisa Lauritsalo Keski-Suomen keskussairaala 19.5.2017 Jyväskylä Pientoimenpide Invasiivinen toimenpide, joka vaati hyvää aseptiikkaa hoitoon

Lisätiedot

KÄSIHYGIENIAOHJE LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN. KÄSIHYGIENIAOHJE KUNTAYHTYMÄ Infektio- ja sairaalahygieniayksikkö 28.11.2012

KÄSIHYGIENIAOHJE LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN. KÄSIHYGIENIAOHJE KUNTAYHTYMÄ Infektio- ja sairaalahygieniayksikkö 28.11.2012 MITÄ KÄSIHYGIENIALLA TARKOITETAAN? Käsihygienialla tarkoitetaan käsiin kohdistuvia toimenpiteitä, joilla pyritään vähentämään infektioiden ja niitä aiheuttavien mikrobien siirtymistä käsien välityksellä.

Lisätiedot

HYGIENIAOHJEISTUS. TPA Tampere: hygieniaohjeistus

HYGIENIAOHJEISTUS. TPA Tampere: hygieniaohjeistus HYGIENIAOHJEISTUS 1 PERUSTIETO Mikrobit ja tartunta Moniresistentit mikrobit Ripulitaudit Käsihygienia Suojaimien oikeaoppinen käyttö Hoitovälineet ja tarvikkeet Ruokailu Saunominen Eritetahrojen poisto

Lisätiedot

Resistentin mikrobin kantaja tai tartunnanvaarallinen potilas päivystyksessä miten toimia?

Resistentin mikrobin kantaja tai tartunnanvaarallinen potilas päivystyksessä miten toimia? Resistentin mikrobin kantaja tai tartunnanvaarallinen potilas päivystyksessä miten toimia? Infektiolääkäri Pertti Arvola, TAYS Vaikeiden infektioiden alkuhoito symposium Helsinki 5.5.2011 Sisältö Leviävätkö

Lisätiedot

Kotoa leikkaukseen Ihon puhdistus ja desinfektio ennen leikkausta

Kotoa leikkaukseen Ihon puhdistus ja desinfektio ennen leikkausta Kotoa leikkaukseen Ihon puhdistus ja desinfektio ennen leikkausta Eija Similä Sairaanhoitaja, hygieniavastaava Keskusleikkausosasto Oulun yliopistollinen sairaala eija.simila@ppshp.fi p. 08 3152202 Ihon

Lisätiedot

Henkilösuojainten valinta

Henkilösuojainten valinta Henkilösuojainten valinta Hygieniahoitaja Jaana Kaappa Tays Valkeakoski Työturvallisuus laki 738/2002 Työnantajan on hankittava ja annettava työntekijän käyttöön apuväline tai muu varuste, silloin kun

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI

VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI HOSPITAL DISTRICT OF SOUTHWEST FINLAND VRE (vankomysiiniresistenttienterokokki)- kantaja pitkäaikaishoidossa Enterokokki kuuluu ihmisen suoliston normaaliin bakteerikasvustoon.

Lisätiedot

Miten taudit tarttuvat? Tartuntatiet

Miten taudit tarttuvat? Tartuntatiet Miten taudit tarttuvat? Tartuntatiet 9.5.2019 Janne Laine Infektiolääkäri Tartuntatiet Kosketustartunta Pisaratartunta Ilmatartunta Veritartunta Elintarvikevälitteinen tartunta Vektorin välityksellä tapahtuva

Lisätiedot

Välinehuollon pintojen puhtaus. Tiina Kurvinen Hygieniahoitaja, Oh, TtM VSSHP/Sairaalahygienia ja infektiontorjunta 2015

Välinehuollon pintojen puhtaus. Tiina Kurvinen Hygieniahoitaja, Oh, TtM VSSHP/Sairaalahygienia ja infektiontorjunta 2015 Välinehuollon pintojen puhtaus Tiina Kurvinen Hygieniahoitaja, Oh, TtM VSSHP/Sairaalahygienia ja infektiontorjunta 2015 Ylläpitosiivous Henkilöhygienia, käsihygienia, tavanomaiset varotoimet Työskentelypintojen

Lisätiedot

HYGIENIAKÄYTÄNNÖT JA ASEPTINEN LÄÄKKEIDEN KÄYTTÖKUNTOON SAATTAMINEN

HYGIENIAKÄYTÄNNÖT JA ASEPTINEN LÄÄKKEIDEN KÄYTTÖKUNTOON SAATTAMINEN HYGIENIAKÄYTÄNNÖT JA ASEPTINEN LÄÄKKEIDEN KÄYTTÖKUNTOON SAATTAMINEN Kirsi Terho, hygieniahoitaja, sh, TtM VSSHP Sairaalahygienia ja infektiontorjuntayksikkö 19.9.2018 Aseptiikan periaatteiden noudattaminen

Lisätiedot

Tuberkuloosi ja raskaus. Esa Rintala, ylilääkäri Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 16.4.2015

Tuberkuloosi ja raskaus. Esa Rintala, ylilääkäri Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 16.4.2015 Tuberkuloosi ja raskaus Esa Rintala, ylilääkäri Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 16.4.2015 Tuberkuloosi Suomessa 500 450 400 350 Tapauksia 300 250 200 Keuhkotbc Muu tbc 150 100 50

Lisätiedot

MRSA(Metisilliiniresistentti Staphylococcus aureus)- KANTAJA PITKÄAIKAISHOIDON YKSIKÖSSÄ

MRSA(Metisilliiniresistentti Staphylococcus aureus)- KANTAJA PITKÄAIKAISHOIDON YKSIKÖSSÄ MRSA(Metisilliiniresistentti Staphylococcus aureus)- KANTAJA PITKÄAIKAISHOIDON YKSIKÖSSÄ Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP/TYKS PL 52, 20520 Turku p. (02) 313 2431 Laadittu 1.11.2010

Lisätiedot

Hoitoympäristön puhdistaminen. 3.11.2014 Sirpa Pekkala Sairaalahuoltopäällikkö PPSHP

Hoitoympäristön puhdistaminen. 3.11.2014 Sirpa Pekkala Sairaalahuoltopäällikkö PPSHP Hoitoympäristön puhdistaminen 3.11.2014 Sirpa Pekkala Sairaalahuoltopäällikkö PPSHP SISÄLTÖ Puhdistamisen tavoite Puhtaustasovaatimukset Siivousmenetelmät Puhdistusaineet Tartuntojen torjunta PUHDISTAMISEN

Lisätiedot

Saunotuksen ja suihkutuksen hygienia

Saunotuksen ja suihkutuksen hygienia Saunotuksen ja suihkutuksen hygienia Koti- ja ympärivuorokautisen hoidon yksiköiden hygieniayhdyshenkilöiden koulutuspäivä 10.10.2017 Aluehygieniahoitaja Rauni Ikonen Määrittelyjä Hygienia ja puhtaus Hygienia

Lisätiedot

Infektioiden torjunta sädehoitopotilaalla

Infektioiden torjunta sädehoitopotilaalla Infektioiden torjunta sädehoitopotilaalla hygieniahoitaja 18.4.2013 Yleistä Syöpäpotilas on itse riskipotilas ca, hoidot, immuunipuutos, ab, oper. Hän voi olla myös tartuttava Resistentit mikrobit, ripulitaudit,

Lisätiedot

Clostridium difficile - infektioiden torjunta

Clostridium difficile - infektioiden torjunta Clostridium difficile - infektioiden torjunta Sairaalainfektio-ohjelma (SIRO) Terveysturvallisuusosasto 24.1.2019 1 Clostridium difficile -infektioiden torjunta Varhainen diagnoosi Seuranta Koulutus ja

Lisätiedot

Hygieniahoitaja Jaana Sinkkonen, Tays

Hygieniahoitaja Jaana Sinkkonen, Tays 9.5.2018 Hygieniahoitaja Jaana Sinkkonen, Tays } Ihon desinfektioaineet 1.1.2018-31.12.2019 } Käsihuuhteet ja pintadesinfektioaineet 1.4.2018-31.3.2020, lisäksi mahdollisuus käyttää kaksi optiovuotta 1

Lisätiedot

HYGIENIAOHJEISTUS. TPA Tampere: hygieniaohjeistus

HYGIENIAOHJEISTUS. TPA Tampere: hygieniaohjeistus HYGIENIAOHJEISTUS 1 PERUSTIETO Mikrobit ja tartunta Moniresistentit mikrobit Ripulitaudit Käsihygienia Suojaimien oikeaoppinen käyttö Hoitovälineet ja tarvikkeet Ruokailu Saunominen Eritetahrojen poisto

Lisätiedot

Käsien pesu, desinfektio ja suojakäsineiden käyttö

Käsien pesu, desinfektio ja suojakäsineiden käyttö Käsien pesu, desinfektio ja suojakäsineiden käyttö Ohje henkilökunnalle 29.3.2011 1 Käsihygienia Kynnet, sormukset ja korut Sormuksien, rannekellon ja rannerenkaiden käyttö ei ole suotavaa terveydenhuoltotyössä,

Lisätiedot

SUOJAINTEN KÄYTTÖ VÄLINEHUOLLOSSA. 26.Välinehuollon valtakunnalliset koulutuspäivät Päivi Turunen Palveluesimies, Siun sote

SUOJAINTEN KÄYTTÖ VÄLINEHUOLLOSSA. 26.Välinehuollon valtakunnalliset koulutuspäivät Päivi Turunen Palveluesimies, Siun sote SUOJAINTEN KÄYTTÖ VÄLINEHUOLLOSSA 26.Välinehuollon valtakunnalliset koulutuspäivät 11.10.2018 Päivi Turunen Palveluesimies, Siun sote Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Perustettu

Lisätiedot

Ajankohtaista infektioiden torjunnasta ja välinehuollon järjestämisestä. Jaana Alapulli 14.9.2011

Ajankohtaista infektioiden torjunnasta ja välinehuollon järjestämisestä. Jaana Alapulli 14.9.2011 Ajankohtaista infektioiden torjunnasta ja välinehuollon järjestämisestä Jaana Alapulli 14.9.2011 1 Aseptinen toiminta välinehuollossa Mahdollisimman tyhjät pinnat Neutraali tai heikosti emäksinen yleispuhdistusaine

Lisätiedot

Ebola. VSSHP Sairaalahygienia- ja infektiontorjunta

Ebola. VSSHP Sairaalahygienia- ja infektiontorjunta Ebola VSSHP Sairaalahygienia- ja infektiontorjunta 17.12.2014 Ebola Verenvuotokuumevirus (Filovirus) Tarttuu pisara- ja kosketustartuntana Luonnossa eläimillä (lepakot, jyrsijät ym.) -> siirtyy ihmiseen

Lisätiedot

VÄLINEHUOLLON ERITYISPIIRTEET HAMMASHUOLLOSSA ANITA STARCK TURUN AMMATTI-INSTITUUTTI, AIKUISKOULUTUS

VÄLINEHUOLLON ERITYISPIIRTEET HAMMASHUOLLOSSA ANITA STARCK TURUN AMMATTI-INSTITUUTTI, AIKUISKOULUTUS VÄLINEHUOLLON ERITYISPIIRTEET HAMMASHUOLLOSSA 11.5.2017 ANITA STARCK TURUN AMMATTI-INSTITUUTTI, AIKUISKOULUTUS SUUN TERVEYDENHUOLTO SUUN TERVEYDENHUOLLON PALVELUJEN KÄYTTÖ RUNSASTA V. 2014 TERVEYSKESKUKSISSA

Lisätiedot

Hygieniavaatimukset kauneushoitoloissa ja ihon läpäisevissä toimenpiteissä

Hygieniavaatimukset kauneushoitoloissa ja ihon läpäisevissä toimenpiteissä Hygieniavaatimukset kauneushoitoloissa ja ihon läpäisevissä toimenpiteissä Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät 09.09.2014 Oulu Päivi Aalto Esityksen sisältö Taudinaiheuttajat ja tartuntariskit

Lisätiedot

TYÖNTEKIJÄN INFEKTIOUHAT. Ville Lehtinen infektiolääkäri PHKS

TYÖNTEKIJÄN INFEKTIOUHAT. Ville Lehtinen infektiolääkäri PHKS TYÖNTEKIJÄN INFEKTIOUHAT Ville Lehtinen infektiolääkäri PHKS Sidonnaisuudet Sairaalahygieniayhdistyksen hallituksen jäsen Luentopalkkioita ja kokousmatkoja (Gilead, Janssen, Novartis, Pfizer) Työntekijän

Lisätiedot

Infektio/ sairaus Varotoimet/ eristys Toimenpiteiden kesto, huomautuksia. Absessi: - runsaasti erittävä Kosketusvarotoimet Kunnes runsas eritys loppuu

Infektio/ sairaus Varotoimet/ eristys Toimenpiteiden kesto, huomautuksia. Absessi: - runsaasti erittävä Kosketusvarotoimet Kunnes runsas eritys loppuu VAROTOIMET JA ERISTYS ERI INFEKTIOTAUDEISSA Absessi: - runsaasti erittävä Kunnes runsas eritys loppuu Adenovirus, pikkulapsilla ja pisaraeristys Anthrax (pernarutto) - kliininen sairaus - altistuminen

Lisätiedot

Infektio/ sairaus Varotoimet/ eristys Toimenpiteiden kesto, huomautuksia. Adenovirus, pikkulapsilla Kosketusvarotoimet ja pisaraeristys Oireiden kesto

Infektio/ sairaus Varotoimet/ eristys Toimenpiteiden kesto, huomautuksia. Adenovirus, pikkulapsilla Kosketusvarotoimet ja pisaraeristys Oireiden kesto VAROTOIMET JA ERISTYS ERI INFEKTIOTAUDEISSA Absessi: - runsaasti erittävä eri infektiotaudeissa https://hoitoohjeet.fi/ohjepankkivsshp/%20eri%2 0infektiotaudeissa.pdf Kunnes runsas eritys loppuu Adenovirus,

Lisätiedot

VÄLINEHUOLTAJAN AMMATTITUTKINTO TUTKINTOSUORITUKSEN ARVIOINTI

VÄLINEHUOLTAJAN AMMATTITUTKINTO TUTKINTOSUORITUKSEN ARVIOINTI PAKOLLISET OSAT: 2 PUHDISTAMINEN JA DESINFEKTIO NÄYTTÖYMPÄRISTÖ/ YMPÄRISTÖT Aseptisesti työskenteleminen noudattaa hyviä sairaalahygieniatapoja sekä aseptista työjärjestystä edeten puhtaasta likaiseen

Lisätiedot

Sivu 1 / 5. Ohje on tarkoitettu hygieniavastuuhenkilöiden käyttöön laitoksen omien toimintaohjeiden pohjaksi.

Sivu 1 / 5. Ohje on tarkoitettu hygieniavastuuhenkilöiden käyttöön laitoksen omien toimintaohjeiden pohjaksi. Sivu 1 / 5 MRSA Torjuntaohjeita pitkäaikaishoitolaitoksiin Ohje on tarkoitettu hygieniavastuuhenkilöiden käyttöön laitoksen omien toimintaohjeiden pohjaksi. MRSA-kantaja MRSA-kantaja on henkilö, jolla

Lisätiedot

Tutkimus- ja hoitovälineiden huolto

Tutkimus- ja hoitovälineiden huolto Tutkimus- ja hoitovälineiden huolto Ajankohtaista infektioiden torjunnasta. Alueellinen koulutus 5.10.2012 Hygieniahoitaja Reija Leiviskä Puh. 08 315 2898 tai reija.leiviska@ppshp.fi Mitä teen käytetyille

Lisätiedot

Ylilyönnit ja rimanalitukset!

Ylilyönnit ja rimanalitukset! Ylilyönnit ja rimanalitukset! Reetta Huttunen infektiolääkäri Kahvihuoneelta kuuluu tyytyväisiä hyrinöitä: Nyt kun meillä on kaikki huoneet yhden hengen huoneita, niin ei kyllä pöpöt leviä! Pöpöt leviävät

Lisätiedot

Norovirus ja Clostridium difficile sairaalassa. Hygieniahoitaja Ella Mauranen Kuopion yliopistollinen sairaala Infektioyksikkö 4620 28.5.

Norovirus ja Clostridium difficile sairaalassa. Hygieniahoitaja Ella Mauranen Kuopion yliopistollinen sairaala Infektioyksikkö 4620 28.5. Norovirus ja Clostridium difficile sairaalassa Hygieniahoitaja Ella Mauranen Kuopion yliopistollinen sairaala Infektioyksikkö 4620 28.5.2008 1 Tavanomaiset varotoimet Tavanomaiset varotoimet Noudatetaan

Lisätiedot

Siivouskäytännöt - tekniikat ja menetelmät

Siivouskäytännöt - tekniikat ja menetelmät Siivouskäytännöt - tekniikat ja menetelmät Uimahallit, kylpylät ja kosteat tilat Sisältö Siivoushenkilöstön ammattitaitovaatimukset Henkilökohtainen hygienia Aseptiikka Siivouksen ajankohta Siivousmenetelmät,

Lisätiedot

Pesutilojen siivous. Siivouksen tavoite

Pesutilojen siivous. Siivouksen tavoite Pesutilojen siivous Hygieniailtapäivä laitoshuoltajille 2017 ja 2018 Hygieniahoitaja Rauni Ikonen Siivouksen tavoite Saavuttaa tarkoituksenmukainen puhtaus Palauttaa toiminnasta aiheutuneet puhtaustason

Lisätiedot

Hygieniaohjeet kotihoidossa

Hygieniaohjeet kotihoidossa Hygieniaohjeet kotihoidossa (20.8.2018) CLOSTRIDIUM DIFFICILE POTILAAN KOTIHOITO-OHJE Clostridium difficile on itiöitä tuottava bakteeri, joka voi aiheuttaa ripulia. Ripulitauti kehittyy tavallisesti antibioottihoitojen

Lisätiedot

Infektioiden torjunta laitoshuollossa

Infektioiden torjunta laitoshuollossa Infektioiden torjunta laitoshuollossa 22.10.2018 Hygieniahoitaja Minna Kärki Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Sisältö Infektioiden torjunnan merkitys Käsi- ja henkilöhygienia

Lisätiedot

Hygieniavaatimukset kauneushoitoloissa ja ihon läpäisevissä toimenpiteissä

Hygieniavaatimukset kauneushoitoloissa ja ihon läpäisevissä toimenpiteissä Hygieniavaatimukset kauneushoitoloissa ja ihon läpäisevissä toimenpiteissä Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät 7. 8.10.2014 Tampere Päivi Aalto Ohjeen sisältö Vuosien 2015 2019 tesu-valvontaohjelman

Lisätiedot

CPE-torjuntaohjeita terveyskeskusten vuodeosastoille ja pitkäaikaishoitolaitoksiin

CPE-torjuntaohjeita terveyskeskusten vuodeosastoille ja pitkäaikaishoitolaitoksiin CPE-torjuntaohjeita terveyskeskusten vuodeosastoille ja pitkäaikaishoitolaitoksiin Ohje on tarkoitettu hygieniavastuuhenkilöiden käyttöön laitoksen omien toimintaohjeiden pohjaksi. 1. CPE-kantaja Karbapenemaasia

Lisätiedot

ESBL Klebsiella pneumoniae -epidemia

ESBL Klebsiella pneumoniae -epidemia ESBL Klebsiella pneumoniae -epidemia INTO-päivät 7.11.2018 Infektiolääkäri Laura Pakarinen, Helsingin kaupunki 1 Helsingin kaupungin sairaalat Suursuon sairaala MalmiH sairaala MalmiP sairaala Laakson

Lisätiedot

VERIVAROTOIMIEN MERKITSEMISEN MERKITYS KÄYTÄNNÖSSÄ

VERIVAROTOIMIEN MERKITSEMISEN MERKITYS KÄYTÄNNÖSSÄ VERIVAROTOIMIEN MERKITSEMISEN MERKITYS KÄYTÄNNÖSSÄ TYKS:n Infektiopoliklinikka Sh Tanja Sindén 16.5.2017 VERITEITSE TARTTUVAT TAUDIT: B-hepatiitti C-hepatiitti HIV 1 VERITEITSE TARTTUVAT TAUDIT, tartunnan

Lisätiedot

ASEPTIIKKA LÄÄKEHOIDOSSA

ASEPTIIKKA LÄÄKEHOIDOSSA Aseptiikka = kaikki toimenpiteet, joilla pyritään ehkäisemään ja estämään infektioiden syntyminen ASEPTIIKKA LÄÄKEHOIDOSSA LÄÄKEHOITO 1 A. KENTTÄ/M. M-K Aseptiikka lääkehoidon osana Lääkehoidon toteuttaminen

Lisätiedot

Infektioiden torjunnan suositusten toteutumisen kartoitus 2012

Infektioiden torjunnan suositusten toteutumisen kartoitus 2012 Infektioiden torjunnan suositusten toteutumisen kartoitus 2012 Terveyskeskusten ja pitkäaikaishoitolaitosten infektioyhdyshenkilöiden koulutuspäivä 12.11.2012 hygieniahoitaja Tuula Keränen Infektioiden

Lisätiedot

onko panostettava tartunnan torjuntaan vai lisäksi infektiontorjuntaan? Mari Kanerva SIRO-päivä

onko panostettava tartunnan torjuntaan vai lisäksi infektiontorjuntaan? Mari Kanerva SIRO-päivä Moniresistenttien ongelmamikrobien aiheuttama sairaalainfektiotaakka onko panostettava tartunnan torjuntaan vai lisäksi infektiontorjuntaan? Mari Kanerva SIRO-päivä 2.10.2013 Moniresistenttien mikrobien

Lisätiedot

Sivu 1 / 3. Ohje on tarkoitettu hygieniavastuuhenkilöiden käyttöön laitoksen omien toimintaohjeiden pohjaksi.

Sivu 1 / 3. Ohje on tarkoitettu hygieniavastuuhenkilöiden käyttöön laitoksen omien toimintaohjeiden pohjaksi. Sivu 1 / 3 HOITO-OHJE HUS Mobiiliyksikkö www.hus.fi ESBL Torjuntaohjeita pitkäaikaishoitolaitoksiin Ohje on tarkoitettu hygieniavastuuhenkilöiden käyttöön laitoksen omien toimintaohjeiden pohjaksi. ESBL-kantaja

Lisätiedot

Aseptinen omatunto, mitä se on

Aseptinen omatunto, mitä se on Aseptinen omatunto, mitä se on Välinehuollon valtakunnalliset koulutuspäivät 1.10.2015 Tampere Anita Kalliomaa Taustaa itsestäni Koulutus Apuhoitaja 1982 Sairaanhoitaja 1988 Erikoissairaanhoitaja (leikkaus-

Lisätiedot

Käsihygieniahavainnoinnit väline potilasturvallisuuden edistämiseen

Käsihygieniahavainnoinnit väline potilasturvallisuuden edistämiseen Käsihygieniahavainnoinnit väline potilasturvallisuuden edistämiseen Hygieniahoitaja Saija Dahl Miten käsihygienian tulee toteutua? toteutettava yhtä hyvin jokaisen potilaan/asiakkaan kohdalla, riippumatta

Lisätiedot