Kuntoutusta arjen tukiverkoissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuntoutusta arjen tukiverkoissa"

Transkriptio

1 Kuntoutussäätiö Ohjelma Kuntoutusta arjen tukiverkoissa 42. Valtakunnalliset kuntoutuspäivät Helsingin Messukeskus, Messuaukio 1, Helsinki, kongressisiipi

2 2

3 Tervetuloa kuntoutuspäiville Nuoret, tukiverkot ja tulevaisuuden kuntoutus ovat 42. Valtakunnallisten kuntoutuspäivien keskiössä. Olemme kääntäneet tietoisesti fokuksen kohti uusia, yhä suositummiksi muuttuvia kuntoutusmuotoja, jotka muodostavat ketterästi toimivia tukiverkkoja eri tavoin tuen tarpeessa oleville. Ohjelmassa on mukana muun muassa esimerkkejä kuntoutuksesta, jotka toimivat erilaisten mobiilisovellusten avulla ajasta ja paikasta riippumatta ympäri Suomen. Kansainvälisen seminaarimme aihe koskettaa lapsia ja nuoria sekä luo katsauksen Eurooppaan. Tämän vuoden kuntoutuspäivät tarjoaa vastauksia moniin muihinkin tässä ajassa oleviin kysymyksiin: millä tavoin sosiaalinen kuntoutus näyttäytyy, miten kuntoutus otetaan eri sairauksien hoitosuosituksissa huomioon, kuinka voidaan tiivistää kolmannen ja julkisen sektorin kumppanuutta kuntoutuksessa ja mitä muutoksia nuorisolaki ja nuorisotakuu ovat saaneet aikaan kunnissa. Tutustumme konkreettisesti erilaisiin uusiin ja innovatiivisiin työmenetelmiin ja toimintamalleihin, joihin nuorten tilanteen parantamiseksi on kunnissa ryhdytty. Tulemme myös tarkastelemaan kuntien ja kolmannen sektorin uusia ratkaisuja ja mahdollisuuksia tuottaa palveluita yhteistyökumppaneina. Kuntoutuspäivillä ollaan tänäkin vuonna etujoukoissa pohtimassa, millä tavoin osatyökykyistä voidaan tukea jatkamaan työelämässä, millainen rooli työluotsilla on tässä prosessissa ja mitä tarkoittaa työn tuunaus. Kuntoutuspäivillä tarkastellaan edelleen asiakkaan kokemia eettisiä kysymyksiä ja ristiriitoja, jotka olivat esillä jo viime vuonna. Iso kysymys ammattilaisille on, miten on mahdollista, että yksilö on saattanut pudota läpi koko palveluverkoston saamatta tarvitsemaansa tukea? Perinteisempien kuntoutuspalveluiden elinkelpoisuudesta ollaan ammattilaisten parissa huolissaan. Julkiselle vallalle esitetäänkin tiuhaan kysymyksiä, miten kuntoutuspalveluiden tulisi integroitua optimaalisella tavalla osaksi sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmää ja millainen on toimiva järjestämis- ja rahoitusmalli kuntoutuspalvelujen tuottamisen näkökulmasta. Tästä saadaan uutta tietoa päivien aikana. Kuntoutuspäivät tarjoaa omalta osaltaan jatkokoulutusta kuntoutuksen ammattilaisille. Viimeaikaiset selvitykset ovat osoittaneet, että koulutuksen tarve on huutava kuntoutuksessa, erityisesti perusterveydenhuollossa. Toivottavasti pystymme täyttämään tätä aukkoa. Olet tervetullut mukaan kuntoutuksen osaajien joukkoon viihtymään, jakamaan, oppimaan ja pohtimaan. Tervetuloa! Messukeskuksessa nähdään. Pauliina Juntunen kehittämisjohtaja kuntoutuspalvelut Kuntoutussäätiö Veijo Notkola toimitusjohtaja, professori Kuntoutussäätiö 3

4 Ilmoittautuminen ja osallistumismaksu Ilmoittautuminen Kuntoutussäätiön verkkosivujen kautta asti osallistumismaksu on 440 (1. päivä 300, 2. päivä 250 ; hintoihin ei lisätä arvonlisäveroa) alkaen osallistumismaksu on 490 (1. päivä 310 euroa ja 2. päivä 270 euroa). Osallistumismaksu sisältää lounaat, kahvitarjoilut ja cocktailtilaisuuden. Opiskelijahinta 200 molemmat päivät (ei sisällä cocktailtilaisuutta). Ryhmäalennus 5 henkilön ryhmästä á 10 %, 10 henkilön ryhmä á 15 %. Maksutapa ja peruutusehdot Laskutamme etukäteen. Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen tehdyistä peruutuksista perimme 50 % osallistumismaksusta. Kaksi arkipäivää ennen koulutusta tai sen jälkeen tehdyistä peruutuksista perimme osallistumismaksun kokonaisuudessaan. Esteen sattuessa osallistujan voi vaihtaa. Majoituspalvelut ja varausohjeet majoittujille Holiday Inn Helsinki Exhibition & Convention Centre-Messukeskus, Messuaukio 1, Helsinki. Majoitusvaraus suoraan Helsinki.holidayinn@restel. fi tai puh varatessa on mainittava Kuntoutussäätiön kiintiö. Standard-huone yhdelle 140 /vrk ja standard-huone kahdelle 165 /vrk. Majoitushintaan sisältyy buffet-aamiainen ja asiakassauna. Huonevarausten kiintiö umpeutuu Näytteilleasettaja Kuntoutusalan toimijoille tarjoamme mahdollisuuden esitellä omaa toimintaansa ja palvelujaan. Esittelypisteiden koko on 2,5 m x 2,5 m. Pystypöytä (halkaisija 60 cm, korkeus 112 cm) ja etulevyllinen kokouspöytä (pituus 142 cm x leveys 52 cm x korkeus 72 cm). Tarjoamme tätä esittelymahdollisuutta hintaan 800, mikä sisältää yhden hengen osallistumisen kuntoutuspäiville molempina päivinä. Ilmoittautumiset asti verkkosivuillamme: Lisätietoja Seminaarin sisällöt: kehittämisjohtaja, kuntoutuspalvelut Pauliina Juntunen puh Käytännön järjestelyt: koulutussihteeri Pirjo Kuoppala puh Paikka Helsingin Messukeskus Messuaukio 1, Helsinki puh. (09) Järjestäjä Kuntoutussäätiö Pakarituvantie 4-5 (PL 39), Helsinki puh. (09)

5 Sisällys Maanantai Yleisohjelma 7... Työryhmä 1: Työn mieli mikä saa jatkamaan työelämässä osatyökykyisenäkin 8... Työryhmä 2: Kuntoutus hoitosuositusten valossa 9... Työryhmä 3: Kolmannen ja julkisen sektorin kumppanuutta kuntoutuksessa Työryhmä 4: Kuntoutuspalvelujen tuotanto ja rooli tulevassa järjestämis- ja rahoitusmallissa Tiistai Työryhmä 5: Eettisyys asiakastyössä ihmisarvoa vai byrokratiaa? Työryhmä 6: Sosiaalinen kuntoutus huomenna Työryhmä 7: Nuorten osallisuutta tukevat palvelut mikä toimii, mitä kehitettävää? Työryhmä 8: Rehabilitation among children and young adults Transition to work / Lasten ja nuorten kuntoutus kohti työelämää Yleisohjelma Kuntoutuspalvelut 5

6 Maanantai Valtakunnalliset kuntoutuspäivät Juontaja Nicke Lignell Yleisohjelma 9.00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 9.30 Päivien avaus Taiteen Sulattamo 9.50 Tervetuloa kuntoutuspäiville Kuntoutussäätiön hallituksen puheenjohtaja, asiamies Antti Mykkänen, Kunnallisalan kehittämissäätiö Valtiovallan tervehdys Kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee, sosiaali- ja terveysministeriö Kelan tervehdys, Pääjohtaja Liisa Hyssälä, Kansaneläkelaitos Kuntoutusta arjen tukiverkoissa Toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaalakka, Mielenterveyden keskusliitto Kuntoutuksen brändäys Toimitusjohtaja Lisa Sounio, Sonay Oy Työelämän muutos ja ammatillisen kuntoutuksen mahdollisuudet YTT, yliopistonlehtori Jari Lindh, Lapin yliopisto Lounas Cocktailtilaisuus, Talvipuutarha

7 Työryhmä 1 Työn mieli mikä saa jatkamaan työelämässä osatyökykyisenäkin Työurien jatkamisen tuki (Jamit) -hankkeessa kehitetään osatyöky kyisten työkyvyn tukemisen käytäntöjä. Hankkeessa pilotoidaan ns. työluotsitoimintaa. Työterveyshuollolle on tarjottu käyttöön hankkeen ajaksi työluotsin työpanosta tukemaan työhön paluuta edes osittaisella työ kyvyllä tai hakemaan yhdessä työntekijän kanssa ratkaisuja, jotka mahdollistavat työssä jatkamisen tai uuden työuran hakemisen. Hanketyön kokemus on, että hyvin monenlaiset asiat vaikuttavat työssä jatkamiseen, erityisesti työntekijän oma motivaatio ja voimavarat, mutta merkittävästi myös työpaikan tilanne. Onnistumisen kannalta keskeistä on esimiestyö, organisaation sovitut käytännöt ja työyhteisön tuki. Mutta miten niihin voidaan vaikuttaa? Puheenjohtaja: professori Marja-Liisa Manka, Tampereen yliopisto Ohjelma Avaus: onko vaihtoehtoja jatkaa työssä Jamit-hankkeen kokemuksia Kehittämisjohtaja, arviointi, koulutus ja työssä jatkamisen tuki Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö Psykologinen pääoma työelämässä Marja-Liisa Manka Hyväksyvä tietoinen läsnäolo työhyvinvoinnin tukena Ohjelmajohtaja Kirsi Heikkilä-Tammi, Tampereen yliopisto Kahvitauko Työn tuunaus Tutkimusprofessori Jari Hakanen, Työterveyslaitos Paneelikeskustelu: Työn jousto ja muotoilu toimiiko käytännössä? Vetäjänä: kehittämisasiantuntija Riitta-Liisa Larjovuori, Tampereen yliopisto Osallistujat: Marja-Liisa Manka Jari Hakanen vastaava työsuojelusihteeri Juha Pesola, Metalliliitto Työnantajan edustaja, kansliapäällikkö Raija Ranta, Seinäjoen kaupunki (Työntekijöiden edustaja nimetään myöhemmin) Päivän päätös Maanantai

8 Työryhmä 2 Maanantai Yhteistyökumppani: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Kuntoutus hoitosuositusten valossa Seminaarin tavoitteena on edistää tietoa kuntoutusmenetelmistä ja niiden vaikuttavuudesta tutkimustiedon sekä hyvien käytäntöjen pohjalta. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim on jo pitkään laatinut tutkimustietoon perustuvia hoitosuosituksia. Vuonna 2010 alkaneen Käypä kuntoutus -hankkeen tavoitteena on tuoda kuntoutusnäkökulma kaikkiin suosituksiin, joissa siihen on tarvetta. Lääkinnällisen kuntoutuksen perinteisten muotojen lisäksi seminaarissa tarkastellaan kuntoutuksen merkitystä työurien pidentämisessä ja työkyvyn edistämisessä. Puheenjohtaja: dosentti Katriina Kukkonen-Harjula, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ja Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) Ohjelma Avaus Katriina Kukkonen-Harjula Kuntoutuksen huomioiminen hoitosuosituksissa Katriina Kukkonen-Harjula Kuntoutus tuki- ja liikuntaelinten sairauksissa Dosentti Timo Pohjolainen, Orton Mielenterveysongelmien kuntoutus LT Tanja Laukkala, Sotilaslääketieteen keskus Kahvitauko Kuntoutus ja sopeutumisvalmennus lasten diabeteksessa Dosentti Päivi Keskinen, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, Tays Liikunta kuntoutustoimena Katriina Kukkonen-Harjula Kelan näkökulma Asiantuntijalääkäri Tiina Suomela-Markkanen, Kansaneläkelaitos Päivän päätös 8

9 Työryhmä 3 Yhteistyökumppanit: Järvenpään kaupunki, sosiaali- ja terveyspalvelut ja Sovatek säätiö Kolmannen ja julkisen sektorin kumppanuutta kuntoutuksessa KoJu-hankkeessa tutkittiin ja kehitettiin RAY:n rahoituksella kolmannen ja julkisen sektorin palveluyhteistyötä monialaisessa kuntoutuksessa. Julkisella sektorilla palvelu-käsitteen havaittiin olevan sidoksissa julkisen sektorin vastuulle säädettyjen palveluiden järjestämiseen. Järjestötoimijat käsittävät palvelun laveammin viitaten palvelulla kaikenlaiseen järjestön jäsenistölleen ja kansalaisille tarjoamaan toimintaan edunvalvonnasta vertaistoimintaan. Yhteistyön piiriin taas luetaan kaikenlainen yhdessä toimiminen luokittelematta toimintoja esimerkiksi yhteistyön laadun suhteen. Kumppanuus on ymmärretty yleensä tasa-arvoiseksi mahdollisuudeksi toimia ja vaikuttaa. Kuntien roolin järjestöjen yhteistyökumppanina arvioidaan tulevaisuudessa kasvavan edelleen. Siinä missä lakisääteiset palveluvelvoitteet ja kuntalaisten kasvavat palvelutarpeet haastavat kunnat kehittämään uusia ratkaisuja, järjestöt haastetaan löytämään uusia tapoja tehdä yhteistyötä kuntien kanssa. Mitä yhteistyö ja kumppanuus ovat ja miten ne ilmenevät kolmannen ja julkisen sektorin palveluyhteistyössä? Tästä keskustellaan työryhmässä KoJu-hankkeessa ( ) saatujen kokemusten pohjalta. Puheenjohtajat: erityisasiantuntija Ellen Vogt, Kuntaliitto ja projektipäällikkö Pirjo Lehtoranta, Kuntoutussäätiö Ohjelma Avaus Ellen Vogt Julkisen sektorin ja kansalaistoiminnan kuntoutusyhteistyön monialaisuus Erikoistutkija Minna Mattila-Aalto, Kuntoutussäätiö Järjestöjen ja julkisen sektorin kuntoutusyhteistyön kartoitusta Tutkija Timo Saarinen, Kuntoutussäätiö Sosiaalista kuntoutusta kehittämässä kuntien ja kansalaistoiminnan rajapinnalla Erikoistutkija Outi Hietala, Kuntoutussäätiö Aikuissosiaalipalvelujen johtaja Virva Juurikkala, Järvenpään kaupunki Kahvitauko Paneelikeskustelu: Miten lakisääteisistä palveluista ja kansalais toiminnasta muodostuu asiakaslähtöisiä palvelukokonaisuuksia? Vetäjä: hyvinvointipalveluiden professori Marketta Rajavaara, Helsingin yliopisto/kela Osallistujat: Aikuissosiaalipalvelujen johtaja Virva Juurikkala, Järvenpään kaupunki Kehittämispäällikkö Airi Partanen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Järjestöjohtaja Eero Pirttijärvi, Sovatek säätiö Hankekoordinaattori/kokemusasiantuntija Päivi Rissanen, Mielen avain -hanke, Vantaan kaupunki Päällikkö Mikko Tamminen, Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto, Lännen psykiatria- ja päihdekeskus Toiminnanjohtaja Kirsi Tenhunen, Keski-Uudenmaan Klubitalo Työryhmän yhteenveto Päivän päätös Maanantai

10 Työryhmä 4 Maanantai Yhteistyökumppani: Kuntoutuksen toimialayhdistys ry Kuntoutuspalvelujen tuotanto ja rooli tulevassa järjestämis- ja rahoitusmallissa Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen ja hiljattain käynnistetyn rahoitusuudistuksen mahdolliset vaikutukset kuntoutuspalveluihin ovat vielä tarkentumatta. Valmisteltavien ratkaisujen tulisi osaltaan mahdollistaa laadukkaat kuntoutuspalvelut, joihin pääsee ja jotka istuvat palvelujärjestelmän kokonaisuuteen. Millaisen aseman ja merkityksen haluamme kuntoutuspalveluille palvelujärjestelmässämme? Millainen on toimiva järjestämis- ja rahoitusmalli kuntoutuspalvelujen tuottamisen näkökulmasta? Miten kuntoutuspalvelut integroituvat optimaalisella tavalla osaksi sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmää? Näihin kysymyksiin tarvitsemme ratkaisuja tulevalla hallituskaudella. Valmistautuminen on syytä aloittaa. Kuntoutuksen toimialayhdistyksen tavoitteena on toimialan toimintaedellytysten turvaaminen ja kuntoutuksen määrällinen ja ladullinen kehittäminen sekä toisaalta toimia jäsentensä yhteistoiminnan edistäjänä, edunvalvojana ja edustajana. Puheenjohtajat: hallituksen puheenjohtaja Mika Pekkonen ja hallituksen sihteeri Marjukka Aaltonen, Kuntoutuksen toimialayhdistys ry Ohjelma Avaus Mika Pekkonen Nykytila ja keskeiset ratkaistavat ongelmat Neuvotteleva virkamies Taina Mäntyranta, sosiaali- ja terveysministeriö Toimitusjohtaja Merja Hirvonen, Terveyspalvelualan Liitto Kuntoutuksen johtajalääkäri Pertti Heikkilä, Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Vs. ylilääkäri Mauri Kallinen, OYS, lääkinnällinen kuntoutus Kelan rooli kuntoutuksen tulevaisuudessa Kuntoutuspäällikkö Tiina Huusko, Kansaneläkelaitos Kahvitauko Huomisen laadukkaat ja toimivat kuntoutuspalvelut Hallituksen varapuheenjohtaja Hannu Ronkainen, Kuntoutuksen toimialayhdistys Paneelikeskustelu: evästyksiä kuntoutuksen roolin vahvistamiseksi Puheenjohtajana Heikki Hurri, Kuntoutuksen toimialayhdistys Neuvotteleva virkamies Taina Mäntyranta, sosiaali- ja terveysministeriö Kehitysjohtaja Ulla-Maija Laiho, työ- ja elinkeinoministeriö Kehittämispäällikkö Outi Töytäri, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Vs. ylilääkäri Mauri Kallinen, OYS, lääkinnällinen kuntoutus Yhteenveto ja päätössanat Marjukka Aaltonen

11 Työryhmä 5 Eettisyys asiakastyössä ihmisarvoa vai byrokratiaa? Työryhmän tavoitteena on nostaa esiin asiakastyöhön liittyviä eettisiä kysymyksiä ja ristiriitoja. Kuntoutusalan asiakastyössä kohdataan usein sellaisia henkilöitä, joiden elämäntilanne on ajautunut tiukkaan pakkosaumaan. He ovat saattaneet pudota läpi koko palvelujärjestelmän saamatta tarvitsemaansa tukea, tai tiukat velvoitteet ja sanktiot raamittavat heidän tulevaisuudensuunnitelmiaan. Miten toimia eettisesti ja kannustavasti tällaisissa tilanteissa? Miten motivoida asiakasta? Voidaanko tuki ja sanktiot sovittaa yhteen asiakasta kunnioittavalla tavalla? Puheenjohtaja: sosiaalipsykologi, YTM Raija Tiainen, Kuntoutussäätiö Ohjelma 9.00 Avaus 9.10 Mitä kohtuuttomat tapaukset kertovat asiakastyön ehdoista ja etiikasta? Professori Anna Metteri, Itä-Suomen yliopisto 9.50 Miten tukea ihmisiä työmarkkinoille eettisesti ja kestävästi Kehityspäällikkö, VTT Liisa Björklund, Helsingin Diakonissalaitos Kahvitauko Eettisyys asiakastyössä ihmisarvoa vai byrokratiaa? Vuoropuhelu, jossa mukana työryhmän alustajat ja kokemusasiantuntijoita, vetäjänä Raija Tiainen Lounas Tiistai

12 Työryhmä 6 Tiistai Yhteistyökumppani: Innolink Research Oy Sosiaalinen kuntoutus huomenna Sosiaalisen kuntoutuksen käsitettä on määritelty usean kymmenen vuoden ajan. Se on kategorisoitu esimerkiksi lääketieteellisen tai ammatillisen kuntoutuksen rinnalle omaksi kuntoutuksen osa-alueekseen tai mielletty konkreettisemmin syrjäytymistä ehkäiseväksi työksi. Sen perustavoitteet lähtevät sosiaalisen toimintakyvyn parantamisesta ja osallisuuden edistämisestä. Käsitteen määrittelystä on aika siirtyä käytäntöön. Mitä sosiaalinen näkökulma kuntoutuksessa tarkoittaa? Tässä työryhmässä avataan sosiaalisen kuntoutuksen tämän päivän hyviä käytäntöjä ja huomisen tarpeita. Puheenjohtajat: tutkimusjohtaja Mikko Kesä, Innolink Research Oy ja tutkimus- ja kehittämispäällikkö Mika Ala-Kauhaluoma, Kuntoutussäätiö Ohjelma 9.00 Avaus Mika Ala-Kauhaluoma 9.10 Sosiaalinen kuntoutus eilen ja tänään Erikoistutkija Minna Mattila-Aalto, Kuntoutussäätiö 9.35 Sosiaalisen kuntoutuksen käytäntöjä ja käytännön esteitä Sosiaalisen kuntoutuksen selvitystyön pohjalta Mikko Kesä Kahvitauko Kuntien rooli ja tehtävät sosiaalisen kuntoutuksen toimialalla Hankepäällikkö Mari Toivonen, Työllisyydenhoidon palveluyksikkö, Tampereen kaupunki Miten sosiaalinen kuntoutuminen ilmenee yksilötasolla ja mitä se edellyttää käytännön asiakastyöltä? Johtava sosiaalityöntekijä Tuula Jauhiainen ja sairaanhoitaja Kirsi Tuorila, Helsingin kaupunki, Etelän psykiatria- ja päihdekeskus Yhteenveto ja keskustelu Mika Ala-Kauhaluoma ja Mikko Kesä Lounas 12

13 Työryhmä 7 Nuorten osallisuutta tukevat palvelut mikä toimii, mitä kehitettävää? Nuorten syrjäytymisen ehkäisystä on tehty viime vuosina useita tutkimuksia, ja tutkimusten pohjalta piirtyy varsin tarkka kuva siitä, mikä toimii ja mitä pitäisi kehittää. Eri toimijoiden välinen yhteistyö on tiivistynyt kunnissa nuorisolain ja nuorisotakuun avulla, ja kunnissa on kehitetty innovatiivisesti uusia työmenetelmiä ja toimintamalleja. Nyt on aika jalostaa ja levittää näitä hyviä toimintamalleja koko maahan. Puheenjohtajat: vanhempi asiantuntija Matti Tuusa, Kuntoutussäätiö Ohjelma 9.00 Avaus Matti Tuusa Miten nuorten syrjäytymistä ehkäiseviä palveluja pitäisi kehittää? Eduskunnalle tehdyn tutkimuksen johtopäätöksiä ja kehittämisehdotuksia Kommenttipuheenvuorot: 9.30 Koko kaupunki tukemaan nuorten osallisuutta Koulutusjohtaja Jari Lausvaara, Järvenpään kaupunki 9.50 Sosiaalinen kuntoutus osaksi nuorisotakuun palvelukokonaisuutta Johtava sosiaalityöntekijä Kristiina Aho, Helsingin Työvoiman palvelukeskus Järjestöjen rooli nuorten palvelujen kehittäjänä Kehittämispäällikkö Lea Nikula, Nuorten ystävät r.y Kahvitauko Nuorten kuntoutuksen nykytila ja kehittämistarpeet havaintoja ja johtopäätöksiä Kelan kuntoutuspalveluista Tutkija Jaakko Harkko, Kuntoutussäätiö Nuorten osallisuuden edistäminen. Mitä voisimme oppia kansainvälisten kokemuksista? Riippumaton asiantuntija Robert Arnkil, Arnkil Dialogues Loppukeskustelu Lounas Tiistai

14 Workshop 8 Tuesday Partners: RIFI (Rehabilitation International Finnish Committee) and RI Comission on Policy and Services Rehabilitation among children and young adults Transition to work Chair: Professor Veijo Notkola, Chair Commission of Policy and Services RI-Global and Rehabilitation Foundation, Finland Rehabilitation among children should be the key priority in all countries. In this small workshop we have the possibility to look firstly in general way that what are the challenges of rehabilitation of disabled young people in a European context. This presentation is given by professor Alain Roulstone from University of Leeds. More carefully we look the situation in Finland and in Estonia. During the last years we have had good possibility to develop further in particular rehabilitation of learning disabilities in Finland and we feel that in this area we have something to give to the other countries too. This work is done in Rehabilitation Foundation Finland. Mental problems among young people is important topic also in whole Europe. In this area the role of schools has been analyzed. During this afternoon we also have possibility to learn more about vocational rehabilitation services for young adults in Estonia. Probably we have possibility to compare these services also in Finland and in Estonia. Participation fee is 80. Registration among_children_and_young_adults Transition_to_Work_6184 Yhteistyökumppanit: RIFI (Rehabilitation International Finnish Committee) ja RI Comission on Policy and Services Lasten ja nuorten kuntoutus kohti työelämää Puheenjohtaja: Toimitusjohtaja, professori Veijo Notkola, Kuntoutussäätiö Työryhmä 8 Nuorten ja lasten syrjäytyminen on puhuttanut Suomea etenkin kuluneen vuoden aikana. Kuntoutukseen liittyvät kysymykset ovat kuitenkin jääneet taustalle. Aihe on tärkeä. Lasten ja nuorten kuntoutusta koskevassa työryhmässä meillä on mahdollisuus kuulla professori Alain Roulstonen katsaus tilanteeseen ja haasteisiin koko Euroopan tasolla. Kuulemme, kulkeeko Suomi näissä asioissa mahdollisesti omaa tietään. Toinen kansainvälinen esitys tulee naapurimaastamme Virosta. Viro kulkee monessa asiassa meitä edellä ja meillä on varmasti paljon oppimista. On kiinnostavaa kuulla, missä tilanteessa Virossa on nuorten ammatillinen kuntoutus. Suomessa on viime vuosina kehitetty ja viety eteenpäin oppimisvaikeuksiin liittyvää kuntoutusta. Tässä suhteessa erityisesti Kuntoutussäätiö Raha-automaattiyhdistyksen tuella, on ollut aktiivinen. Näistä asioista saamme työryhmässä uutta tietoa. Tarvitsemme uusia avauksia nuorten mielenterveyden kuntoutukseen. Myös tästä aiheesta saamme uutta tietoa. Työryhmä on englanninkielinen. Vain tähän työryhmään osallistuminen maksaa 80. Ilmoittautumiset osoitteessa: Työryhmä sisältyy Kuntoutuspäivien osallistumismaksuun. 14

15 Työryhmä 8 Ohjelma/Programme Opening Ms. Eija Sorvari, Chairman of RIFI The Challenges for Disabled Young People in a European Context Prof Alain Roulstone, University of Leeds Rehabilitation of learning disabilities in Finland Neuropsychologist Johanna Nukari, Rehabilitation Foundation Coffee/tea Tiistai Rehabilitation of young people with depression studying at vocational schools an important investment for future Senior researcher Annamari Tuulio-Henriksson, National Insurance Institute Vocational rehabilitation services for young adults in Estonia Director General Mari Rull, Astangu Vocational Rehabilitation Centre, Tallinn, Estonia Final Discussion 15

16 Tiista Valtakunnalliset kuntoutuspäivät Yleisohjelma Juontaja Nicke Lignell Ohjelma Kuntouttajamitalin jako Kuntoutujista nuoriksi sankareiksi Hankejohtaja Markus Raivio, Sosped säätiö Omaehtoiset kiinnostuksen kohteet nuorten osallisuuden edistämisessä Toiminnanjohtaja Sampo-Ilmari Tuhkalehto, Music Against Drugs ry Vertaistukea ja hyvinvointia verkosta Akatemiatutkija Krista Lagus, Aalto-yliopisto Vertaiset verkossa Toiminnanjohtaja Janet Grundström, Leijonaemot ry Päivien päätössanat Kuntoutussäätiön hallituksen puheenjohtaja, asiamies Antti Mykkänen, Kunnallisalan kehittämissäätiö 16

17 Koulutustilaisuudet vuonna 2014 Työkykyasioiden puheeksiottaminen Mitä tehdä ajelehtivan nuoren kanssa? -hyvät työmenetelmät ja toimintamallit käyttöön 8.5. Kuntouttavan työtoiminnan kehittämispäivät -laatua kuntouttavaan työtoimintaan Kuntoutussäätiö ARVIOI & KOULUTTAA Oikea-aikaisesti kuntoutukseen -kuntoutukseen ohjaamisen koulutuspäivä työterveyshuollon ammattilaisille 2.9. Mitä eläkehylkäyksen jälkeen -mikä neuvoksi, mistä tukea? 9.9. Motivoinnin työvälineet -koulutus -haasteelliset asiakastilanteet hallintaan Kuntoutuksen tiekartta Psyykkisen työkyvyn arviointi

18 Kuntoutuspalvelut Kuntoutussäätiö tuottaa oikea-aikaisia ja asiakaslähtöisiä kuntoutuspalveluja, jotka parantavat työ-, opiskelu- ja toimintakykyä. Palvelut perustuvat tarkasti määriteltyihin periaatteisiin ja laatuvaatimuksiin. Suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavat alan kokeneet asiantuntijat. l ASKEL-kuntoutuskurssi ASKEL on Kelan kustantama kuntoutuskurssi vuotiaille. Kurssi on tarkoitettu pääkaupunkiseudulla asuville nuorille, joilla on diagnosoitu lievä tai keskivaikea masennus, paniikki- tai ahdistuneisuushäiriö. Tavoitteena on nuoren itsetuntemuksen vahvistaminen, omien valintojen pohtiminen, sosiaalisten valmiuksien vahvistaminen ja lisääminen sekä hyvinvoinnin ja liikunnallisen aktiivisuuden lisääminen. Nuori saa kurssilla apua asiantuntijoilta ja vertaistukea samassa tilanteessa olevilta. Lisätiedot kuntoutussuunnittelija Eeva Liuska puh eeva.liuska@kuntoutussaatio.fi l Aikuisten ammatillinen kuntoutuskurssi Kelan kustantama ammatillinen kuntoutus on tarkoitettu vuotiaille vajaakuntoisille, joiden työllistyminen on pitkittynyt. Syinä voivat olla sairaus tai vamma sekä hankala elämäntilanne tai elämänhallinnan ongelmat. Tavoitteena on kuntoutujien ammatillisten suunnitelmien edistäminen ja tukeminen sekä työ- ja toimintakyvyn, elämänhallinnan ja aktiivisuuden kohentaminen. Kuntoutuksen sisältö määräytyy osallistujien tarpeiden ja tavoitteiden mukaan. Kurssiin kuuluu sekä yksilö- että ryhmätapaamisia. Merkittävässä osassa kuntoutusta on kuntoutuslaitoksen ulkopuolella tehtävä työharjoittelu. Lisätiedot kuntoutussuunnittelija Eeva Liuska puh eeva.liuska@kuntoutussaatio.fi l Kuntouttava työtoiminta Kuntoutussäätiö järjestää pitkä- ja lyhytkestoista kuntouttavaa työtoimintaa. Pitkäkestoisessa työtoiminnassa työkeskuksessa on mahdollisuus tehdä erilaisia kokoonpano-, pakkaus- ja postitustöitä sekä kehittää omia työtaitoja ja työssä suoriutumista. Lyhytkestoinen kuntouttava työtoiminta on ryhmämuotoista (starttiryhmät). Ryhmissä selvitetään pitkäaikaistyöttömien elämäntilannetta ja haetaan ratkaisuja pitkittyneen työttömyyden katkaisemiseksi. Molempiin palveluihin sisältyy elämänhallintaa, sosiaalista suoriutumista ja toimintakykyä edistävää ryhmämuotoista toimintaa, liikuntaa, luovaa toimintaa ja keskusteluja. Lisäksi mietitään muita vaihtoehtoja, esimerkiksi kuntoutusta ja koulutusta. Lisätiedot kuntoutusohjaaja Anne Saarinen puh anne.saarinen@kuntoutussaatio.fi Lisätietoja kuntoutuspalveluista kehittämisjohtaja Pauliina Juntunen puh pauliina.juntunen@kuntoutussaatio.fi 18

19 kuntoutusportti.fi Seuraa uutisia, tutkimuksia, näkökulmia ja tapahtumia. Löydät tietokannasta hankkeet, julkaisut ja artikkelit. Tee haku! Tilaa uudistunut uutiskirje 19

20 Kuntoutussäätiö Kuntoutussäätiö on kuntoutuksen tutkija, kehittäjä, arvioija, kouluttaja, tiedottaja ja palveluntuottaja. Säätiö on kuntoutusjärjestelmän toimivuuden, kuntoutustarpeen, toimintakyvyn, työhyvinvoinnin sekä osallisuuden asiantuntija. Työ rakentuu kumppanuuksilla alan toimijoiden kanssa. Yleishyödyllisenä yhteisönä Kuntoutussäätiö saa Raha-automaattiyhdistyksen tukea tutkimus- ja kehittämistoiminnan ja kuntoutustiedon levittämiseen.

Kuntoutussäätiö. Tutkimus ja kehittäminen. Arviointi ja koulutus. Viestintä ja tietopalvelut. Kuntoutussäätiö

Kuntoutussäätiö. Tutkimus ja kehittäminen. Arviointi ja koulutus. Viestintä ja tietopalvelut. Kuntoutussäätiö Tutkimus ja kehittäminen Arviointi ja koulutus Viestintä ja tietopalvelut 1 on on monipuolinen ja kokenut kuntoutuksen tutkija, kehittäjä, arvioija, kouluttaja ja tiedottaja. Erityisiä osaamisalueita ovat

Lisätiedot

Tervetuloa Kuntoutussäätiön koulutukseen 2014

Tervetuloa Kuntoutussäätiön koulutukseen 2014 Tervetuloa Kuntoutussäätiön koulutukseen 2014 Kuntoutussäätiö Pakarituvantie 4 5 PL 39 00410 Helsinki p. (09) 530 41 www.kuntoutussaatio.fi etunimi.sukunimi@kuntoutussaatio.fi 2 / Tervetuloa Kuntoutussäätiön

Lisätiedot

Tutkimus ja kehittäminen

Tutkimus ja kehittäminen Kuntoutussäätiö Tutkii ja kehittää Arvioi ja kouluttaa Välittää tietoa Tuottaa kuntoutuspalveluja Kuntoutussäätiö on kuntoutuksen tutkija, kehittäjä, arvioija, kouluttaja, tiedottaja ja palveluntuottaja.

Lisätiedot

VeTe päätösseminaari VeTeen piirretty viiva 6.9.2011 Tampere-talolla

VeTe päätösseminaari VeTeen piirretty viiva 6.9.2011 Tampere-talolla VeTe päätösseminaari VeTeen piirretty viiva 6.9.2011 Tampere-talolla 9.30 9.45 9.45 10.00 10.00 10.30 10.30 11.00 11.00 11.30 11.30 13.00 13.00 14.00 14.30 16.00 16.15 16.45 Päivän avaus Merja Miettinen,

Lisätiedot

INFO. Varautuminen1.1.2016 voimaantulevaan. lääkinnällisen kuntoutuksen lainmuutokseen

INFO. Varautuminen1.1.2016 voimaantulevaan. lääkinnällisen kuntoutuksen lainmuutokseen INFO Varautuminen1.1.2016 voimaantulevaan vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen lainmuutokseen Kehittämispäällikkö Juhani Rinne Lakimies Lyyti Harju Pääsuunnittelija Riikka Peltonen Asiantuntijalääkäri

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus alkaen

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen - vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus muuttuu Uusi laki tulee voimaan 1.1.2016 (HE 332/2014) Vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta

Lisätiedot

PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke

PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke 1.4.2015-31.3.2018 RAHOITTAA ESR, Sosiaali- ja terveysministeriö HALLINNOI / OSARAHOITTAA Rauman kaupunki, sosiaali- ja terveysvirasto OSAHANKETOIMIJAT / OSARAHOITTAJAT

Lisätiedot

Miten pidennämme työuria? Riikka Shemeikka, Kuntoutussäätiö Työryhmä 1, Kuntoutuspäivät

Miten pidennämme työuria? Riikka Shemeikka, Kuntoutussäätiö Työryhmä 1, Kuntoutuspäivät Miten pidennämme työuria? Riikka Shemeikka, Kuntoutussäätiö Työryhmä 1, Kuntoutuspäivät 17.3.2016 Esityksen tavoite Taustalla mm. käynnissä oleva hanke Työuria pidentävät yhteistoiminnalliset keinot (Typyke),

Lisätiedot

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään?

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Tuloksia valtakunnallisesta kuntakyselystä Jarno Karjalainen Sosiaalisen kuntoutuksen teematyö 8.2.2017 Tampere SOSKU-hanke SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali-

Lisätiedot

Kuntoutuspäivät : Kuntoutuksen marginaalissa

Kuntoutuspäivät : Kuntoutuksen marginaalissa Kuntoutuspäivät 12.-13.4.2011: Kuntoutuksen marginaalissa Puheenjohtajat: tutkimus- ja kehittämispäällikkö Tiina Pensola Kuntoutussäätiö ja professori Ullamaija Seppälä, Helsingin yliopisto Valtiotieteellinen

Lisätiedot

Kuntoutussäätiö. Kuntoutuspalvelukeskus. Kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Koulutus, arviointi ja konsultointi. auttaa kuntoutumaan

Kuntoutussäätiö. Kuntoutuspalvelukeskus. Kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Koulutus, arviointi ja konsultointi. auttaa kuntoutumaan Kuntoutuspalvelukeskus Kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Koulutus, arviointi ja konsultointi auttaa kuntoutumaan tutkii ja kehittää kouluttaa ja konsultoi 1 on Valtakunnallinen työikäisten kuntoutuksen

Lisätiedot

TEMPO Polkuja työelämään Pirkko Mäkelä-Pusa/

TEMPO Polkuja työelämään Pirkko Mäkelä-Pusa/ TEMPO Polkuja työelämään 2015-2018 Pirkko Mäkelä-Pusa/25.8.2016 Osatyökykyisyys ja työelämä Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen edellyttää korkeampaa työllisyysastetta ja pidempiä työuria. Osatyökykyisten

Lisätiedot

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Järvenpään kaupunki Tanja Bergman 11.11.2014 - Työllistymisen palvelut Järvenpäässä & Aikuissosiaalityön rooli - Työikäisten sosiaalityö Järvenpäässä / muutossosiaalityö

Lisätiedot

Terveyden edistämisen politiikkaohjelma ja (työ)hyvinvointi. Sosiaalineuvos Maija Perho

Terveyden edistämisen politiikkaohjelma ja (työ)hyvinvointi. Sosiaalineuvos Maija Perho Terveyden edistämisen politiikkaohjelma ja (työ)hyvinvointi Sosiaalineuvos Maija Perho 29.11.2011 Ohjelman tavoitteet Terveyden edistämisen rakenteiden vahvistaminen Elintapamuutosten aikaansaaminen Terveyttä

Lisätiedot

MIELENTERVEYSPOTILAIDEN SUUN TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMINEN KERAVALLA JA VANTAALLA OSANA SATEENVARJO-PROJEKTIA. Professori Heikki Murtomaa

MIELENTERVEYSPOTILAIDEN SUUN TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMINEN KERAVALLA JA VANTAALLA OSANA SATEENVARJO-PROJEKTIA. Professori Heikki Murtomaa MIELENTERVEYSPOTILAIDEN SUUN TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMINEN KERAVALLA JA VANTAALLA OSANA SATEENVARJO-PROJEKTIA Professori Heikki Murtomaa Helsingin yliopisto Hammaslääketieteen laitos Mielenterveystyön

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017 JÄSENTIEDOTE 2 / 2017 Tervetuloa Jytyliiton jäsenille suunnatulle toimisto- ja hallintotyöntekijöiden KIILA- kuntoutuskurssille 2017 Mikä KIILA kuntoutus (kurssi numero 69310) Kuntoutuksessa saat tukea

Lisätiedot

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 VAHVASTI VERTAISTUKEA koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 Jyväskylä, Kansalaistoiminnan keskus Matara www.matara.fi Virtaako voimaa vertaistoiminnasta? Voiko potilas itse olla terveydenhuollon kumppani?

Lisätiedot

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta Eveliina Pöyhönen Uusi sosiaalihuoltolaki Lain tarkoitus: Edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta Vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta

Lisätiedot

Monitoimijuutta ja kumppanuutta kuntoutusyhteistyön eri tasoilla?

Monitoimijuutta ja kumppanuutta kuntoutusyhteistyön eri tasoilla? Monitoimijuutta ja kumppanuutta kuntoutusyhteistyön eri tasoilla? Erikoistutkija, VTT, KM Minna Mattila-Aalto minna.mattila-aalto@kuntoutussaatio.fi Kuntoutusakatemia 12.12.2013 Messukeskus, Helsinki 13.12.2013

Lisätiedot

Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa

Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa Riitta-Liisa Kokko & Peppi Saikku 26.11.2013 Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa / Riitta-Liisa Kokko & Peppi Saikku 1 Tutkimuksen näkökulma Työikäisten kuntoutuksella

Lisätiedot

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus SARI M I ET T I NEN PÄÄSIHTEER I, KUNTOUTUKSEN UUDISTA M I SKOMITEA Työn lähtökohdat /komitean asettamispäätös * Kuntoutusjärjestelmä on hajanainen ja kuntoutuksen

Lisätiedot

Teh-Kev päätösseminaari. Avaus. Tiina Huusko

Teh-Kev päätösseminaari. Avaus. Tiina Huusko Teh-Kev päätösseminaari Avaus Tiina Huusko 04102013 Human development model mukaeltu Patric Fougeyrollas 2012 Yksilö Ympäristö Vuorovaikutus Osallistuminen, elämänlaatu Kuntoutustarpee n havaitseminen

Lisätiedot

- Kokemusasiantuntija - hoidon ja avun kohteesta omien kokemusten jakajaksi sekä palveluiden kehittäjäksi

- Kokemusasiantuntija - hoidon ja avun kohteesta omien kokemusten jakajaksi sekä palveluiden kehittäjäksi - Kokemusasiantuntija - hoidon ja avun kohteesta omien kokemusten jakajaksi sekä palveluiden kehittäjäksi Kokemustutkija & VTL Päivi Rissanen Erikoistutkija-kehittäjä & VTT Outi Hietala, 18.3.2015 1 Juuret

Lisätiedot

Kuntien ammattilaiset ja kokemusasiantuntijat yhdessä sosiaalista kuntoutusta kehittämässä

Kuntien ammattilaiset ja kokemusasiantuntijat yhdessä sosiaalista kuntoutusta kehittämässä Kuntien ammattilaiset ja kokemusasiantuntijat yhdessä sosiaalista kuntoutusta kehittämässä Outi Hietala, erikoistutkija Tuija Pasanen, sosiaaliohjaaja/aikuissosiaalityö Järvenpään kaupunki 13.12.2013 1

Lisätiedot

HYVINVOINTIA JA ELÄMÄNLAATUA ORTON. - Ihminen on luotu liikkumaan - Anne Ranta, kuntoutuspäällikkö Kirsi Tolvanen, palvelupäällikkö

HYVINVOINTIA JA ELÄMÄNLAATUA ORTON. - Ihminen on luotu liikkumaan - Anne Ranta, kuntoutuspäällikkö Kirsi Tolvanen, palvelupäällikkö HYVINVOINTIA JA ELÄMÄNLAATUA ORTON - Ihminen on luotu liikkumaan - Anne Ranta, kuntoutuspäällikkö Kirsi Tolvanen, palvelupäällikkö Hyvinvoinnin huippuosaaja Suomalainen terveyden ja hyvinvoinnin ainutlaatuinen

Lisätiedot

LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit

LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 65 VUOTTA LAPPILAISTA HYVINVOINTIA 7.-8.9.2017 LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit lappilaiset.fi LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 7.-8.9.2017

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston hoitotieteen laitos, PSSHP:n Koulutuspalvelut ja VeTe hanke

Itä-Suomen yliopiston hoitotieteen laitos, PSSHP:n Koulutuspalvelut ja VeTe hanke 1(5) Kohti parasta mahdollista ja vaikuttavaa toiminnan johtamista! Aika torstaina 16.9.2010 klo 8.40-16.00 Järjestäjä Itä-Suomen yliopiston hoitotieteen laitos, PSSHP:n Koulutuspalvelut ja VeTe Puheenjohtaja:

Lisätiedot

Kuntoutuksen edunvalvontaverkostot KUVE Kuntoutusverkosto

Kuntoutuksen edunvalvontaverkostot KUVE Kuntoutusverkosto Kuntoutuksen edunvalvontaverkostot KUVE Kuntoutusverkosto 4.5.2016 Marjukka Aaltonen Kuntoutusjohtaja, Kiipulasäätiö Kiipulasäätiö Visio: Edelläkävijä työelämävalmiuksien tukemisessa Toimialat: Koulutus

Lisätiedot

LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit

LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 65 VUOTTA LAPPILAISTA HYVINVOINTIA 7.-8.9.2017 LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit lappilaiset.fi LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 7.-8.9.2017

Lisätiedot

Kuntoutuksen edunvalvontaverkostot KUVE Kuntoutusverkosto

Kuntoutuksen edunvalvontaverkostot KUVE Kuntoutusverkosto Kuntoutuksen edunvalvontaverkostot KUVE Kuntoutusverkosto 4.5.2016 Marjukka Aaltonen Kuntoutusjohtaja, Kiipulasäätiö Kiipulasäätiö Visio: Edelläkävijä työelämävalmiuksien tukemisessa Toimialat: Koulutus

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdetyö Suomessa

Mielenterveys- ja päihdetyö Suomessa Tiedosta hyvinvointia 1 Mielenterveys- ja päihdetyö Suomessa Hankkeista kansalliseksi suunnitelmaksi Tiedosta hyvinvointia 2 Taustaa 106 kansanedustajan toimenpidealoite keväällä 2005 Kansallinen mielenterveysohjelma

Lisätiedot

Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma

Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma TTH-lain tarkoitus (1383/2001, 1 2mom) Yhteistoimin edistää: 1. työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisyä; 2. työn ja

Lisätiedot

Kestävä työ ja työkyky - Polkuja työelämään Tempo hanke. Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö

Kestävä työ ja työkyky - Polkuja työelämään Tempo hanke. Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö Kestävä työ ja työkyky - Polkuja työelämään Tempo hanke Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö Osatyökykyisyys ja työelämä Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen edellyttää korkeampaa työllisyysastetta ja pidempiä

Lisätiedot

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kelan työhönvalmennus Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kela tukee työllistymisessä ja opiskelussa Ammatillinen kuntoutusselvitys (2015) Työkokeilu (2015)

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten yhteenliittymä SOTERKO, 2011-2015 Yhteistyöalue: Nuorten aikuisten terveys-, hyvinvointija työhön osallistumisen erojen kaventaminen (NUORET)

Lisätiedot

KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN

KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN ETELÄ-KYMENLAAKSON AMMATTIOPISTO Palvelualojen toimipiste Takojantie 1, 48220 KOTKA Puh. 010 395 9000 Fax. 010 395 9010 S-posti:etunimi.sukunimi@ekami.fi www.ekami.fi SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO,

Lisätiedot

Ohjaamo osana ESR-toimintaa

Ohjaamo osana ESR-toimintaa Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa 23.9.2014 Merja Rossi Ohjelmakausi 2014-2020 yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR

Lisätiedot

Mitä on kuntoutuskumppanuus ja kuinka se voisi toimia Satakunnassa?

Mitä on kuntoutuskumppanuus ja kuinka se voisi toimia Satakunnassa? Mitä on kuntoutuskumppanuus ja kuinka se voisi toimia Satakunnassa? Janne Jalava & Tuomas Koskela / Innokuntoutus 15.6.2009 1 Kuntoutujat-ryhmän kehittämiskonsultoinnin periaatteet Kuntoutuksen uusiin

Lisätiedot

Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa

Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Työpaja ammattikorkeakouluille ja sidosryhmille kuntousalan koulutuksesta 27.5.2014 Johtaja Päivi Voutilainen Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

SOTE- ja maakuntauudistus

SOTE- ja maakuntauudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne muuttuu miten kuntouttava työtoiminta, sosiaalinen kuntoutus ja muu osallisuutta edistävä toiminta asemoituvat muutoksessa Eveliina Pöyhönen SOTE- ja maakuntauudistus

Lisätiedot

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.

Lisätiedot

Uusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo

Uusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo Uusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo HTTHK webinaari 26.9.2014 Finlandiatalo Sosiaali- ja terveysministeriön puheenvuoro lääkintöneuvos Arto Laine Hyvä työterveyshuoltokäytäntö -

Lisätiedot

Verkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa. Jengoilleen hankkeen verkostopäivä 2.9.2014 Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK

Verkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa. Jengoilleen hankkeen verkostopäivä 2.9.2014 Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK Verkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa Jengoilleen hankkeen verkostopäivä 2.9.2014 Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK Tukea läheltä - Työterveyshuollosta Apua työkyvyn ja kuntoutustarpeen

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä. LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen

Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä. LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen Luonnos uudeksi sosiaalihuoltolaiksi: Parhaillaan lausuntokierroksella 6.6.2014 asti

Lisätiedot

Ohjelma. 41. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 10. 11.4.2013. Ihminen ensin tukea, apua ja ratkaisuja

Ohjelma. 41. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 10. 11.4.2013. Ihminen ensin tukea, apua ja ratkaisuja Ohjelma 41. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 10. 11.4.2013 Ihminen ensin tukea, apua ja ratkaisuja Marina Congress Center, Katajanokanlaituri 6, 00160 Helsinki, puh. (09) 16 661 2 Tervetuloa 41. Valtakunnallisille

Lisätiedot

Miten saada tieto ja kehittämistulokset kaikkien käyttöön?

Miten saada tieto ja kehittämistulokset kaikkien käyttöön? Miten saada tieto ja kehittämistulokset kaikkien käyttöön? Johanna Korkeamäki Tutkija-kehittäjä, VTM 15.6.2015 1 Esityksen sisältö Nuorisotakuun jatkosuositukset kuntoutuksen kannalta Matalan kynnyksen

Lisätiedot

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa monipuolisesti, asiakaslähtöisesti ja voimavaralähtöisesti

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa monipuolisesti, asiakaslähtöisesti ja voimavaralähtöisesti Kuntoutumisen tukeminen Sivu 1(10) Arvioinnin kohde Arviointikriteerit 1. Työprosessin Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot Tutkinnon suorittaja: tunnistaa

Lisätiedot

TK2-kuntoutuksen arviointitutkimus. TK2-tutkijaryhmä Tutkimuksen koordinaattori: johtava tutkija Riitta Seppänen-Järvelä, Kela

TK2-kuntoutuksen arviointitutkimus. TK2-tutkijaryhmä Tutkimuksen koordinaattori: johtava tutkija Riitta Seppänen-Järvelä, Kela TK2-kuntoutuksen arviointitutkimus TK2-tutkijaryhmä Tutkimuksen koordinaattori: johtava tutkija Riitta Seppänen-Järvelä, Kela Kuntoutustarve TK2-kuntoutujien ja muun henkilöstön vertailu TK2 kuntoutujat

Lisätiedot

Yleissairaalapsykiatrian päivät Oulussa

Yleissairaalapsykiatrian päivät Oulussa Yleissairaalapsykiatrian päivät Oulussa 10. 11.5.2012 Yleissairaalapsykiatrian päivien ohjelma Torstai 10.5.2012 8.15 9.15 Ilmoittautuminen, aamukahvi 9.15 9.30 Yleissairaalapsykiatrian päivien avaus;

Lisätiedot

Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 12. 13. 4. 2011. Päivien teema: Kuntoutuksen tulokset näkyviksi

Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 12. 13. 4. 2011. Päivien teema: Kuntoutuksen tulokset näkyviksi Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 12. 13. 4. 2011 Päivien teema: Kuntoutuksen tulokset näkyviksi Tervetuloa 39. Valtakunnallisille Kuntoutuspäiville! Kuntoutuksen tulokset näkyviksi Tervetuloa Kuntoutuspäiville!

Lisätiedot

Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk

Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk Kohderyhmä: Kurssi on tarkoitettu Pohjois-Suomessa asuville 16-25 vuotiaille, joille sairaus tai vamma aiheuttaa työkyvyn olennaisen heikentymisen tai työkyvyttömyyden

Lisätiedot

Nuorten tukeminen on Kelan strateginen painopiste. Liisa Hyssälä Pääjohtaja Kela

Nuorten tukeminen on Kelan strateginen painopiste. Liisa Hyssälä Pääjohtaja Kela Nuorten tukeminen on Kelan strateginen painopiste Liisa Hyssälä Pääjohtaja Kela Kelan rooli nuorisotakuun toimeenpanossa Sidosryhmien (ELY-keskukset, TE-toimistot, kunnat) ja Kelan vakuutuspiirien odotukset

Lisätiedot

Kuntoutuksen uudet muodot etäkuntoutus Ohjelma

Kuntoutuksen uudet muodot etäkuntoutus Ohjelma Ohjelma 13:00 Johdanto aiheeseen Erja Poutiainen, johtava tutkija, Kuntoutussäätiö 13:10 Reaalikokemuksia mielenterveyden häiriöiden hoidosta erilaisilla etäkuntoutuksilla Jan-Henry Stenberg, linjajohtaja,

Lisätiedot

YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ VAIKUTTAVAMPAA ELINTAPAOHJAUSTA VERKOSTOLLA HUS PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKÖN JOHTAJA, YLILÄÄKÄRI TAPANI HÄMÄLÄINEN

YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ VAIKUTTAVAMPAA ELINTAPAOHJAUSTA VERKOSTOLLA HUS PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKÖN JOHTAJA, YLILÄÄKÄRI TAPANI HÄMÄLÄINEN YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ 22.8.2018 VAIKUTTAVAMPAA ELINTAPAOHJAUSTA VERKOSTOLLA HUS PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKÖN JOHTAJA, YLILÄÄKÄRI TAPANI HÄMÄLÄINEN 25.9.2017 2 TERVEYDENHUOLTOLAKI 35 PERUSTERVEYDENHUOLLON

Lisätiedot

Kestävä työ ja työkyky Polkuja työelämään Tempo hanke. Pirkko Mäkelä Pusa, Kuntoutussäätiö

Kestävä työ ja työkyky Polkuja työelämään Tempo hanke. Pirkko Mäkelä Pusa, Kuntoutussäätiö Kestävä työ ja työkyky Polkuja työelämään Tempo hanke Pirkko Mäkelä Pusa, Kuntoutussäätiö Osatyökykyisyys ja työelämä Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen edellyttää korkeampaa työllisyysastetta ja pidempiä

Lisätiedot

VeTe päätösseminaari VeTeen piirretty viiva 6.9.2011 Tampere-talolla

VeTe päätösseminaari VeTeen piirretty viiva 6.9.2011 Tampere-talolla VeTe päätösseminaari VeTeen piirretty viiva 6.9.2011 Tampere-talolla 9.00 9.30 9.30 9.45 9.45 10.00 10.00 10.45 10.45 11.30 11.30 13.00 13.00 14.00 14.30 16.00 16.15 16.45 Ilmoittautuminen ja aamukahvi

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA

KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA Peppi Saikku Kuntouttava työtoiminta tie osallisuuteen vai pakkotyötä? 20.10.2016 SSOS Kuntien lakisääteisiä palveluita ja muita velvoitteita työllisyydenhoidossa

Lisätiedot

Monta tarinaa yhteisillä poluilla -seminaari

Monta tarinaa yhteisillä poluilla -seminaari Monta tarinaa yhteisillä poluilla -seminaari 20. 21.10.2016 Jyväskylä Monta tarinaa yhteisillä poluilla 20-21.10.2016 Päihdetyön seminaari järjestetään jo neljättä kertaa. Olemme rakentaneet seminaarin

Lisätiedot

Kuka kuntouttaa, mikä kuntouttaa

Kuka kuntouttaa, mikä kuntouttaa Kuka kuntouttaa, mikä kuntouttaa -Te-toimiston palveluita osatyökykyisille Lääkäripäivät 24.11.2017 Maria von Bonsdorff, Uudenmaan Te-toimisto 24.11.2017 Osatyökykyisyys ja ammatillinen kuntoutus Tetoimistossa

Lisätiedot

Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen

Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen Aikuissosiaalityön päivät 25.1.2017 Lahti Palvelupäällikkö Tuula Kähäri ja sosiaaliohjaaja Henna Nousiainen (Eksote)

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen työterveyslääkäriyhdistys 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Katri Tiitola 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus, työkyvyn tukena

Sosiaalinen kuntoutus, työkyvyn tukena Sosiaalinen kuntoutus, työkyvyn tukena 7.6.2016 Sosiaalinen kuntoutus tarkoittaa - Tuetaan vaikeasti syrjäytyneiden henkilöiden paluuta yhteiskunnalliseen osallisuuteen vahvistamalla sosiaalista toimintakykyä

Lisätiedot

KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN

KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN TURUN AIKUISKOULUTUSKESKUS Kärsämäentie 11, 20360 Turku puh. 0207 129 200 fax 0207 129 209 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA NÄYTTÖTUTKINTO AMMATTITAIDON ARVIOINTI KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN

Lisätiedot

Kelan tukema ja järjestämä työikäisten kuntoutus. Marja-Liisa Kauhanen Ylilääkäri

Kelan tukema ja järjestämä työikäisten kuntoutus. Marja-Liisa Kauhanen Ylilääkäri Kelan tukema ja järjestämä työikäisten kuntoutus Marja-Liisa Kauhanen Ylilääkäri Yleistä Kelan työikäisten kuntoutuksesta Kuntoutukseen hakeutuminen Hoitavan lääkärin laatima B-lausunto tai vastaava, jossa

Lisätiedot

Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Asiantuntija- ja keskustelutilaisuus narkolepsialasten vanhemmille ja aikuispotilaille 4.2.2011 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren,

Lisätiedot

Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä

Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä Heli Hätönen, TtT, erityisasiantuntija Ikäihmisten liikunnan foorumi. 4.12.2013, Helsinki 2.12.2013 Hätönen 1 Sisältö

Lisätiedot

Määrätietoisesti kehittäen, aktiivisesti ja yhdessä

Määrätietoisesti kehittäen, aktiivisesti ja yhdessä Määrätietoisesti kehittäen, aktiivisesti ja yhdessä 18.9.2014 Kuntoutuksen toimialayhdistys Mika Pekkonen Hallituksen puheenjohtaja 1 Kuntoutuksen toimialayhdistys o Perustettu maaliskuussa 2011 o o o

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus

Työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus 23.11.2016 Työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus 2017-2020 Palveluntuottajien koulutus Anne Flak, suunnittelija Kirsi Vainiemi, vastaava asiantuntijalääkäri Maija Rauma, suunnittelija Milla Kaitola,

Lisätiedot

CIMO Osallisuus-työpaja

CIMO Osallisuus-työpaja This project has been funded with support from the European Commission. This publication reflects the views only of the author, and the Commission cannot be held responsible for anyuse which may be made

Lisätiedot

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien

Lisätiedot

TAKUULLA RAKENTEISIIN!

TAKUULLA RAKENTEISIIN! TAKUULLA RAKENTEISIIN! TAKUULLA RAKENTEISIIN! TAVOITE 1. VOIMALA-yhteistyömalli, toiminta rakenteisiin 2. Vanhusten fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin tukeminen kehittämällä luovuutta ja kulttuurisia

Lisätiedot

Nuorisotakuun toteuttaminen

Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinohallinnon uudet toimet syrjäytymisen ehkäisyssä ja työurien pidentämisessä.

Työ- ja elinkeinohallinnon uudet toimet syrjäytymisen ehkäisyssä ja työurien pidentämisessä. Työ- ja elinkeinohallinnon uudet toimet syrjäytymisen ehkäisyssä ja työurien pidentämisessä. Ammatillisen kuntoutuksen päivät Verve, Oulu 18.9. 2014 Patrik Tötterman, FT, ylitarkastaja Työurien pidentäminen

Lisätiedot

PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke

PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke 1.4.2015-31.3.2018 RAHOITUS ESR, Sosiaali- ja terveysministeriö HANKKEEN KOKONAISBUDJETTI n. 4,6 milj., josta ESR osallistuu 80 %, omarahoitus 20 % HALLINNOI

Lisätiedot

EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS. 6.10.2015 Tanja Raappana

EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS. 6.10.2015 Tanja Raappana EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS 6.10.2015 Tanja Raappana Eduro-säätiö Toiminnan ohjaus Työ- ja toimintakyvynarvionninp alvelut Kuntoutuksen palvelut Osaamisen vahvistamisen

Lisätiedot

Hyvinvointia luodaan yhteistyöllä hyvinvointialan yrittäjyys & teknologiat seminaari

Hyvinvointia luodaan yhteistyöllä hyvinvointialan yrittäjyys & teknologiat seminaari Hyvinvointia luodaan yhteistyöllä hyvinvointialan yrittäjyys & teknologiat seminaari Aika: 20.10.2011 klo. 8.30 15.15 Paikka: Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Tekniikan yksikkö, Kotkantie 1 (Auditoriot

Lisätiedot

38. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät

38. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 38. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Osallisuus ja kumppanuus kuntoutuksen sosiaalisina mahdollisuuksina Janne Jalava & Ullamaija Seppälä 18. 19.3.2010 1 Johdanto 18. 19.3.2010 2 Kuntoutus on monitieteellinen

Lisätiedot

Ääreishermo- ja lihassairaudet -kurssi

Ääreishermo- ja lihassairaudet -kurssi Ääreishermo- ja lihassairaudet -kurssi Palveluntuottajien koulutus Anita Ketola suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä Ääreishermo- ja lihassairaudet -kurssi Lasten perhekurssi Nuorten osittainen

Lisätiedot

Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet

Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet Erja Poutiainen ja Kuntoutussäätiön tutkijat Kuntoutuksen suunnannäyttäjä Kuntoutussäätiön tutkimuksella tuemme Kuntoutuksen kokonaisvaltaista uudistumista Työhön

Lisätiedot

Projektipäällikkö Raija Tiainen Tutkimuspäällikkö Nina Nevala. Ohjelma, joka kannattaa. www.stm.fi/osatyokykyiset

Projektipäällikkö Raija Tiainen Tutkimuspäällikkö Nina Nevala. Ohjelma, joka kannattaa. www.stm.fi/osatyokykyiset Projektipäällikkö Raija Tiainen Tutkimuspäällikkö Nina Nevala Ohjelma, joka kannattaa. www.stm.fi/osatyokykyiset Osatyökykyiset työssä -ohjelma, OSKU Osku-tiimi, STM Päivi Mattila-Wiro, ohjelmajohtaja

Lisätiedot

HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus

HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus Outi Ståhlberg outi.stahlberg@mtkl.fi 050 3759 199 Laura Barck laura.barck@mtkl.fi 050 4007 605 Mielenterveyden keskusliitto, kuntoutus ja sopeutumisvalmennus

Lisätiedot

Mielenterveyden häiriöitä sairastavien kuntoutuskurssit

Mielenterveyden häiriöitä sairastavien kuntoutuskurssit Terveysosasto Kuntoutusryhmä Mielenterveyden häiriöitä sairastavien Tiedotustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? Kelan Käpylän toimitalo 29.8.2012 Kurssikokonaisuus vuoden 2013 alusta

Lisätiedot

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen 7.11.2013 Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Nuorten työttömyys on kasvanut 2012 Syyskuun lopussa 29 721

Lisätiedot

Työterveyshuolto kehittää työuria. KT Kuntatyönantajat 3.5.2013

Työterveyshuolto kehittää työuria. KT Kuntatyönantajat 3.5.2013 Työterveyshuolto kehittää työuria KT Kuntatyönantajat 3.5.2013 Diapaketin tarkoitus ja käyttö Diapaketti toimii tukimateriaalina, kun kunnat ja kuntayhtymät miettivät, miten voivat tukea henkilöstön työurien

Lisätiedot

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014)

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Vanhuspalvelulain toteuttamiseen haettu hanke Rahoitus tulee

Lisätiedot

Kuntoutuskumppanuuden mahdollisuudet ja haasteet

Kuntoutuskumppanuuden mahdollisuudet ja haasteet Kuntoutuskumppanuuden mahdollisuudet ja haasteet Janne Jalava 1 Työ- ja toimintakonseptit historiallisessa murroksessa suomalaisissa työorganisaatioissa on tehty viimeisten kymmenen vuoden aikana enemmän

Lisätiedot

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Koordinaatin toimintaa rahoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriön tuella veikkausvoittomäärärahoista.

Lisätiedot

Kuntoutuspäivät 9.3.2015 Kirsi Vainiemi asiantuntijalääkäri Kela

Kuntoutuspäivät 9.3.2015 Kirsi Vainiemi asiantuntijalääkäri Kela 2016 Kuntoutuspäivät 9.3.2015 Kirsi Vainiemi asiantuntijalääkäri Kela 1 Kelan kuntoutus työssä oleville vuonna 2014 Kelan kuntoutujia kaiken kaikkiaan 107 100 (2013: 98 863; 2012: 91 150) Harkinnanvaraisia

Lisätiedot

Turvallisuutta älykkäästi

Turvallisuutta älykkäästi Turvallisuutta älykkäästi Valtakunnallinen turvallisuusseminaari Joensuussa 27. 28.1.2016 Valtakunnallinen turvallisuusseminaari järjestetään 27. 28.1.2016 Joensuussa hotelli Kimmelissä, Itäranta 1, Joensuu.

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ja kuntoutuksen uudistukset työllistymistä tukemassa. Kuntamarkkinat: Työllisyysseminaari 9.9.2015 Ellen Vogt

Sosiaalihuollon ja kuntoutuksen uudistukset työllistymistä tukemassa. Kuntamarkkinat: Työllisyysseminaari 9.9.2015 Ellen Vogt Sosiaalihuollon ja kuntoutuksen uudistukset työllistymistä tukemassa Kuntamarkkinat: Työllisyysseminaari 9.9.2015 Ellen Vogt Edellisen hallituskauden satoa - mikä kaikki on muuttumassa? Keskeisimmät meneillään

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään

Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisille tie työelämään hankepäälikkö Päivi Mattila-Wiro ja projektipäällikkö Raija Tiainen 1 1.11.2017 Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisyys koskettaa lähes jokaista suomalaista työuran

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijuuden ABC

Kokemusasiantuntijuuden ABC Kokemusasiantuntijuuden ABC 1. Terminologiaa Kokemusasiantuntija on henkilö, jolla on omakohtaista kokemusta sairauksista tietää, millaista on elää näiden ongelmien kanssa, millaista sairastaa, olla hoidossa

Lisätiedot

AMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA. Kuntoutuspäivät Ylilääkäri Maija Haanpää

AMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA. Kuntoutuspäivät Ylilääkäri Maija Haanpää AMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA Kuntoutuspäivät 7.6.2018 Ylilääkäri Maija Haanpää TYÖELÄKEKUNTOUTUS = TYÖELÄKEYHTIÖN JÄRJESTÄMÄ AMMATILLINEN KUNTOUTUS Työntekijällä, joka ei ole täyttänyt

Lisätiedot

Koulutuksella Palkkatyöhön-projekti

Koulutuksella Palkkatyöhön-projekti Koulutuksella Palkkatyöhön-projekti Ilmiöitä, merkityksiä, kokemuksia Työttömyys tänään-seminaari 22.10.10 Heidi Kaartinen Projektipäällikkö Asumispalvelusäätiö ASPA People are all different. When you

Lisätiedot

Aikuisten palvelut kansalaisosallisuus prosessi

Aikuisten palvelut kansalaisosallisuus prosessi Aikuisten palvelut kansalaisosallisuus prosessi 11.3.2013 Tärkeimmät kehittämisideat Lääkinnällinen kuntoutus: Miten heidän kuntoutuksen rahoitus, jotka eivät täytä tiukkoja kriteereitä ja eivät täten

Lisätiedot

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä Muutos 26! Projektien rahoituskanavat ja välityömarkkinat 2014 28.1.2014 Pori 27.1.2014 1 Esityksen rakenne RAY kansalaisjärjestötoiminnan mahdollistajana

Lisätiedot

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA!

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! Sisällys Mikä nuorisotakuu? Miksi nuorisotakuu? Nuorisotakuun tavoitteet ja viestit Ketkä toteuttavat nuorisotakuuta? Nuorisotakuun tuloksia Nuorisotakuun kehittämistarpeita

Lisätiedot

TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013

TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013 Tarkistettu 2.1.2013 TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013 Arvoisa vastaanottaja Vuoden 2013 valtakunnallinen paikallisen turvallisuussuunnittelun

Lisätiedot

NUORET SANKARIT. NUORTEN KULTTUURIPAJA-HANKE 2012-2016 Markus Raivio Musiikkiterapeutti Hankejohtaja. 42. Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 11.3.

NUORET SANKARIT. NUORTEN KULTTUURIPAJA-HANKE 2012-2016 Markus Raivio Musiikkiterapeutti Hankejohtaja. 42. Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 11.3. NUORET SANKARIT NUORTEN KULTTUURIPAJA-HANKE 2012-2016 Markus Raivio Musiikkiterapeutti Hankejohtaja 42. Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 11.3.2014 KULTTUURIPAJAT JA TOIMINNALLINEN VERTAISTUKI DEFINITION

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Työkyvyn edistämisen tuki Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri Suomalaisuus on arvokas asia! Meitä jokaista tarvitaan! Mitkä asiat vaikuttavat työkykyyn?

Lisätiedot