Vuoden 2015 syksyn palkantarkistukset

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuoden 2015 syksyn palkantarkistukset"

Transkriptio

1 Edunvalvonta on joukkuelaji Vuoden 2015 syksyn palkantarkistukset Edunvalvonta on joukkuelaji TUTKIMUSYKSIKÖN JULKAISUJA 7/2015 POLIITTINEN ILMAPIIRI VÄHENTÄNYT HALUKKUUTTA PAIKALLISEEN SOPIMISEEN Työpaikoista 93 prosenttia toteutti palkankorotukset perälaudan mukaan. Kolme prosenttia työpaikoista korotti palkkoja enemmän kuin 10 senttiä/tunti. Noin prosentti työpaikoista toteutti korotukset aikaisemmin kuin Kahdessa prosentissa työpaikoista palkkoja ei korotettu. Kolmanneksella työpaikoista ei keskustella työpaikan tilanteesta eikä neuvotella lainkaan korotusten toteutuksesta. Vaikka paikallisten palkkaratkaisujen määrä väheni selvästi tällä kierroksella, on palkankorotusten osittaista paikallista sopimista kannattavien osuus suurempi kuin sitä vastustavien. JOHDANTO Kesäkuussa 2015 Teknologiateollisuus ry ja Metallityöväen Liitto ry sopivat neuvotteluissaan työmarkkinakeskusjärjestöjen sopiman työllisyys- ja kasvusopimuksen toisen jakson mukaiset palkkaratkaisun kustannusvaikutukset sekä toteutusajankohdan. Palkkaratkaisussa oli päämääränä, että työpaikoilla keskusteltaisiin talous-, tilauskanta- ja työllisyyskehityksestä sekä palkanmuodostuksen kannustavuudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Näiden keskustelujen pohjalta oli tarkoitus tehdä työpaikan tarpeita vastaava paikallinen palkkaratkaisu. Paikallisessa palkkaratkaisussa oli mahdollista sopia palkankorotuksen suuruus, toteutustapa sekä ajankohta. Tämä sopimus tuli tehdä pääluottamusmiehen kanssa viimeistään Ellei palkankorotuksista tehty paikallista sopimusta, palkkoja korotettiin 10 senttiä/tunti tai 16 euroa/kuukausi kuitenkin vähintään 0,43 % suuruisella yleiskorotuksella viimeistään tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta (perälauta). Tämä raportti antaa hyvän ja edustavan kuvan siitä miten korotukset työpaikoilla toteutettiin. Kyselyn toteutuksesta ja edustavuudesta kerrotaan tarkemmin raportin lopussa. Pyöristysten takia kuvioissa esitettyjen prosenttiosuuksien summa ei välttämättä ole aina 100. TAULUKKO 1. Palkankorotusten toteutuminen vuosina , osuudet työpaikoista Paikallinen Perälauta, % ratkaisu, % Lähde: Metalliliiton kyselyt Vuoden 2015 syksyn palkantarkistukset 1

2 PAIKALLISET NEUVOTTELUT Vastaajista 66 prosenttia oli keskustellut työpaikan talous-, tilauskanta- ja työllisyystilanteesta ja 63 prosenttia oli neuvotellut korotusten suuruudesta. Korotusneuvotteluissa riittävät tiedot oli saanut 79 prosenttia neuvotteluja käyneistä. Neuvottelujen ja tietojen saannin osalta osuudet ovat olleet samalla tasolla jo useamman vuoden ajan. Noin kolmannes työpaikoista ei keskustele tilanteesta eikä neuvottele korotuksista millään tavalla. Näissä työpaikoissa palkkoja on, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, korotettu perälaudan mukaisesti. Työpaikoista 13 prosentissa oli neuvotteluiden aikana esitetty, ettei palkkoja korotettaisi lainkaan. PALKANKOROTUSTEN TOTEUTUS Palkankorotusten toteutustapoja voi tarkastella kahdella tavalla. Ensimmäinen tapa on tarkastella tehtyjä sopimuksia työpaikoittain, jolloin jokainen yksittäinen vastaus on samanarvoinen, eikä työpaikan työntekijämäärällä ole merkitystä. Toinen tapa on painottaa jokaista vastausta työpaikan työntekijämäärällä. Tällöin saadaan parempi käsitys siitä, kuinka suuri peitto saadaan, eli kuinka suurta osuutta työntekijöistä tehty ratkaisu koskee. Palkankorotus oli toteutunut perälauta-mallilla 93 prosentissa työpaikoista ja koski 91 prosenttia työntekijöistä (Taulukko 2). Paikallisen palkkaratkaisun oli tehnyt seitsemän prosenttia työpaikoista. Osuus on pienin kuuteen vuoteen, eli koko siltä ajalta, jolloin on palkantarkistuksissa on ollut nykyisen kaltainen paikallisen sopimisen mahdollisuus. Korkeampiin kuin 10 sentin korotuksiin oli päädytty kolmessa prosentissa työpaikoista ja se koski viittä prosenttia työntekijöistä. Tämä kertoo siitä, että suuremmilla, vähintään 250 hengen työpaikoilla, tehtiin muita enemmän paikallisia ratkaisuja ja ne olivat paljolti kymmentä senttiä korkeampia (Taulukko 3). Vähintään 500 hengen työpaikoilla ei tehty lainkaan alle 10 sentin korotusratkaisuja. TAULUKKO 2. Palkankorotuksen toteutuminen Korotustapa Perälauta Työntekijöitä TAULUKKO 3. Palkankorotuksen toteutuminen työpaikan henkilöstön kokoluokan mukaan, % Osuus työntekijöistä, % Yli 10 senttiä Tasan 10 senttiä Työpaikkoja Alle 10 senttiä Osuus työpaikoista, % Perälauta Aikaistettu Yli 10 senttiä Yli 10 senttiä Myöhemmin Yli 10 senttiä Aikaistettu Tasan 10 senttiä Tasan 10 senttiä Myöhemmin Tasan 10 senttiä 542 1,2 6 0, ,8 11 1, ,9 2 0, ,0 2 0,3 81 0,2 3 0, ,0 5 0,7 Alle 10 senttiä 108 0,2 2 0,3 korotusta 794 1,7 14 2,1 YHTEENSÄ korotusta Alle 20 92,7 3,1 1,0 1,0 2, ,5 1,3 1,3.. 3, ,6 2,7 2,0.. 0, ,5 2,4 0,8 0,8 2, ,5 4,8 2,4.. 2,4 Väh ,3 13,3 3,3.... YHTEENSÄ 93,4 2,8 1,5 0,3 2,1 Palkkoja ei ollut korotettu lainkaan kahdessa prosentissa työpaikoista. Osassa työpaikoista korotuksesta oli luovuttu sopien, mutta joissain työpaikoissa korotusta ei vain ole kuulunut. Noin prosentti työpaikoista toteutti korotukset aikaisemmin kuin ja tämä koski kahta prosenttia työntekijöistä. Prosentilla työpaikoista korotus toteutetaan myöhemmin, koskien kahta prosenttia työntekijöistä. Paikallisten ratkaisujen vähäisen määrän takia niistä ei voi tehdä kovinkaan yleistettäviä havaintoja tai johtopäätöksiä laisista korotusten jakotavoista. Jo nyt taulukossa kaksi olevalla luokittelulla jää havaintojen määrä joissain luokituksissa kahteen työpaikkaan. 2 METALLILIITTO 2015

3 NÄKEMYKSET KOROTUSTEN PAIKALLISESTA SOPIMISESTA Jo useana vuonna työehtosopimuksen palkankorotuksiin on liittynyt paikallista soveltamista. Korotuksen suuruudesta, toteutustavasta tai ajankohdasta on ollut mahdollista tehdä paikallinen sopimus, joko osittain tai koko korotuksen osalta. Liitot ovat myös sopineet valmiita palkankorotusmalleja sekä perälaudan tilanteeseen, jossa paikallista sopimusta ei ole saavutettu. Liiton tutkimusyksikön tekemissä kyselyissä on korotuksen toteutumisen ohella kysytty myös vastaajien mielipiteitä paikallisen palkoista sopimisen toimivuudesta ja edellytyksistä. Tehtyjen kyselyjen tulokset eivät ole täysin vertailukelpoisia, koska sopimusmallit ovat vaihdelleet vuosina, mutta ne antavat kuitenkin hyvän kuvan vastaajien kokemuksien ja näkemyksien kehityksestä. Vastaajista 73 prosenttia oli ainakin osittain väittämästä Palkankorotuksesta sopimisessa ei ollut ongelmia (Kuvio 1). Samaa olevien osuus on hieman kasvanut edellisiin, maaliskuun 2015, palkantarkistuksiinverrattuna. Vuoden 2014 palkantarkistuksiin verrattuna muutos on hyvin pieni. 18 prosenttia oli ainakin osittain väittämästä. Työpaikan kokoluokittain tarkasteltuna nähdään jo aikaisemmilta vuosilta tuttu havainto; vähiten ongelmia sopimisessa on ollut alle sadan hengen työpaikoilla (Kuvio 2). Tätä suuremmissa työpaikoissa sopimisessa oli ongelmia noin joka neljännellä ja yli 500 hengen työpaikoilla lähes puolella. Näkemykset korotusten paikallisesta sopimisesta ovat pysyneet muuttumattomina maaliskuuhun verrattuna (Kuvio 3). Vastaajista 44 prosenttia kannattaa ainakin osittain korotusten osittaista paikallista sopimista. Tätä vastustaa jossain määrin 39 prosenttia. Myös korotusten paikallisessa sopimisessa on sama trendi kuin aikaisempina vuosina; paikallisen sopimisen suosio vähenee työpaikkakoon kasvaessa (Kuvio 4 ). Alle 50 hengen työpaikkojen pääluottamusmiehistä noin puolet kannattaa jossain määrin paikallista sopimista, vähintään 500 hengen työpaikoista enää noin 30 prosenttia. KUVIO 1. Mielipiteet palkankorotuksen paikallisen sopimisen/toteuttamisen ongelmallisuudesta, % 2015, N= , N= , N= , N= , N= , N= KUVIO 2. Mielipiteet palkankorotuksen paikallisen sopimisen ongelmallisuudesta kokoluokittain vuonna 2015, % KAIKKI TYÖPAIKAT, N= Väh. 500 henkilöä, N= , N= , N= , N= , N=237 Alle 20 henkilöä, N= KUVIO 3. Mielipiteet palkankorotuksen paikallisesta sopimisesta, % 17 Palkankorotuksesta sopimisessa ei ollut ongelmia KUVIO 4. Mielipiteet palkankorotuksen paikallisesta sopimisesta kokoluokittain vuonna 2015, % KAIKKI TYÖPAIKAT, N=677 Väh. 500 henkilöä, N= , N= , N= , N= , N=237 Alle 20 henkilöä, N= , N= , N= , N= , N= , N= , N= Palkankorotuksesta sopimisessa ei ollut ongelmia Palkankorotuksesta tulee voida sopia osittain paikallisesti Palkankorotuksesta tulee voida sopia osittain paikallisesti Vuoden 2015 syksyn palkantarkistukset 3

4 Arviot pääluottamusmiehen edellytyksistä tehdä sopimuksia ovat parantuneet hieman parissa edellisessä kyselyssä (Kuvio 5). Tässä kyselyssä 61 prosenttia vastaajista piti edellytyksiä ainakin jokseenkin hyvinä. 24 prosenttia piti edellytyksiä ainakin osittain huonoina. Kokoluokittain tarkasteltuna näkemykset ovat hyvin samanlaiset suurimpia, yli 500 hengen työpaikkoja lukuun ottamatta (Kuvio 6). Suurilla työpaikoilla jokseenkin heikkoina sopimisen edellytyksiä piti 40 prosenttia pääluottamusmiehistä. Suurilla työpaikoilla näkemykset myös jakautuvat selvemmin kahtia, koska niiden osuus, jotka eivät osaa arvioida edellytyksiään, on selvästi pienempi kuin muilla työpaikoilla. LOPUKSI Toteutettujen kyselyjen perusteella pääluottamusmiehistä korotusten paikallista neuvottelemista ja sopimista kannattaa hieman suurempi osuus kuin tätä vastustaa. Toisaalta lähes joka viidennellä pääluottamusmiehellä ei ole selvää kantaa korotusten paikalliseen sopimiseen. Tämä vahvistaa jo aikaisempien kyselyn perusteella tehtyä havaintoa, jossa osassa työpaikoista neuvottelusuhteet toimivat ja mahdollistavat paikalliset ratkaisut. Osassa työpaikoista taas on mahdotonta saada minkäänlaista yhteisymmärrystä, jolloin liittojen sopima perälauta on ainoa mahdollisuus. Perälauta on myös joillekin työpaikoille suoraan käyttökelpoinen vaihtoehto. Paikallisten ratkaisujen vähyys näyttäisi heijastelevan myös yhteiskunnallista tilannetta. Työmarkkinoiden ja valtiovallan vastakkainasettelu on kommenttien perusteella vähentänyt halukkuutta paikallisiin korotusratkaisuihin. Keskustelu laisista palkanalennuksista ja työajanpidennyksistä on osaltaan heikentänyt työpaikkojen neuvotteluilmapiiriä. KUVIO 5. Mielipiteet työpaikan pääluottamusmiehen edellytyksistä sopia, prosenttia vastanneista työpaikoista, % 2015, N= , N= , N= , N= , N= , N=979 KUVIO 6. Mielipiteet työpaikan pääluottamusmiehen edellytyksistä sopia kokoluokittain vuonna 2014, % KAIKKI TYÖPAIKAT, N=707 Väh. 500 henkilöä, N= , N= , N= , N= , N=248 Alle 20 henkilöä, N= Omalla työpaikallani pääluottamusmiehen edellytykset sopia ovat hyvät Omalla työpaikallani pääluottamusmiehen edellytykset sopia ovat hyvät 4 METALLILIITTO 2015

5 KYSELYN TOTEUTUS JA EDUSTAVUUS Kysely toteutettiin marraskuussa 2015 sähköpostitse lähetetyllä verkkokyselyllä suomen ja ruotsin kielellä. Kysely lähetettiin metallin pääalan, pelti- ja teollisuusstysalan ja kaivosalan pääluottamusmiehelle. Kyselyyn vastasi 677 pääluottamusmiestä. Vastausprosentti oli 58,9. Jäsenrekistssä on edellä mainittujen sopimusalojen pääluottamusmiestä, joten kyselyyn vastanneet pääluottamusmiehet kattavat 55 prosenttia kaikista pääluottamusmiehistä. Kyselyyn vastanneilla työpaikoilla oli yhteensä työntekijää (Taulukko 4). Työntekijämäärä kattaa hieman yli puolet koko metalliteollisuuden työntekijöistä. Työpaikoista 80 prosenttia oli Teknologiateollisuus Ry:n jäseniä ja kaksi prosenttia jonkin muun työnantajajärjestön jäseniä. 15 prosenttia ei ollut työantajajärjestön jäseniä ja kolme prosenttia ei tiennyt työnantajan jäsenyyttä. Työntekijöistä lähes 90 prosenttia työskenteli Teknologiateollisuuden jäsenyrityksissä, noin kaksi prosenttia jonkin muun työnantajajärjestön jäsenyrityksissä ja kahdeksalla prosentilla työnantaja ei kuulunut mihinkään työnantajajärjestöön tai siitä ei ollut tietoa. Työehtosopimuksen mukainen työnvaativuuden määrittely oli tehty 58 prosentissa työpaikoista. Teknologiateollisuus ry:n jäsentyrityksissä työnvaativuuden määrittely oli tehty 66 prosentissa työpaikoista, muilla työpaikolla 27 prosentissa. Työpaikkojen osuus, joissa työnvaativuuden määrittely on tehty, on pysynyt samana usean vuoden ajan. TAULUKKO 4. Kyselyyn vastanneiden työpaikkojen lukumäärät ja niiden työntekijät henkilöstön kokoluokittain Henkilöstömäärä Työpaikkoja Osuus työpaikoista, % Työntekijöitä Osuus työntekijöistä, % Alle , , , , , , , ,4 Yli , ,8 YHTEENSÄ Työpaikoista 88 prosentissa palkkaustapa oli tuntipalkka, 11 prosentissa kuukausipalkka, yhdessä prosentissa käytössä oli molempia palkkaustapoja. Työntekijöistä 87 prosenttia oli tuntipalkan piirissä ja 13 prosenttia kuukausipalkan. Kyselyyn vastanneet työpaikat edustavat varsin hyvin koko metalliteollisuutta sekä alueellisesti että kokojakauman osalta, lukuun ottamatta alle 20 hengen työpaikkoja. Kyselyn antamaa kuvaa palkankorotuksen toteuttamisesta voidaan siten pitää edustavana Jukka Saviluoto, vastaava tutkija Vuoden 2015 syksyn palkantarkistukset 5

6 LIITE 1. KYSELYLOMAKE Vuoden 2015 palkankorotusten toteutuminen Työpaikan taustatiedot 1. Vastaajan työpaikka ja paikkakunta 2. Työpaikan henkilöstömäärät Laske seuraavissa henkilömääriin mukaan myös lomautetut, mutta ei vuokratyöntekijöitä. Koko henkilöstö? Tuotannon työntekijät? 3. Mikä palkanmääritysjakso työpaikallasi on käytössä? Tuntipalkka (sisältää myös palkkio-, urakka- ja osaurakkapalkat) Kuukausipalkka Jokin muu, mikä? 4. Työnantaja on Teknologiateollisuus ry:n jäsen MTHL:n jäsen Jonkin muun työnantajaliiton jäsen, minkä? ole työnantajaliiton jäsen En osaa 5. Mitä työehtosopimusta työpaikallasi sovelletaan? Teknologiateollisuuden työehtosopimus Malmikaivosten työehtosopimus Pelti- ja teollisuusstysalan työehtosopimus Jokin muu, mikä? 6. Onko työpaikalla käytössä työehtosopimuksen mukainen työn vaativuuden määrittely (parake)? 6 METALLILIITTO 2015

7 Jokin muu, mikä? 6. Onko työpaikalla käytössä työehtosopimuksen mukainen työn vaativuuden määrittely (parake)? En osaa 7. Onko työpaikallasi käytetty vuokratyövoimaa vuoden 2015 aikana? Paikalliset neuvottelut ja palkankorotusten toteutus 8. Käytiinkö työpaikalla keskustelu työpaikan talous-, tilauskanta- ja työllisyyskehityksestä? En osaa 9. Neuvoteltiinko työpaikalla palkankorotusten suuruudesta, toteutustavasta tai ajankohdasta? En osaa 10. Käytiinkö neuvotteluissa keskustelua korotuksesta luopumisesta? 11. Saitko työnantajalta riittävät tiedot neuvottelutilanteessa? En En osaa 12. Toteutettiinko palkankorotus 10 senttiä/tunti tai 16 euroa/kuukausi (kuitenkin vähintään 0,43 %) suuruisella yleiskorotuksella tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta? * Paikallinen palkkaratkaisu 13. Miten palkankorotus toteutettiin? Kaikille yhtä suurena korotuksena Osa saman suuruisina ja osa henkilökohtaisina korotuksina Koko palkankorotus henkilökohtaisesti laskettuina korotuksina 14. Mikä oli palkankorotuksen suuruus? (Keskimäärin, jos korotus jaettiin suuruisina Vuoden korotuksina) 2015 syksyn palkantarkistukset 7 Merkitse alla oleviin kenttiin se tapa, miten palkankorotus työpaikallasi toteutettiin, joko prosentteina tai

8 Osa saman suuruisina ja osa henkilökohtaisina korotuksina Koko palkankorotus henkilökohtaisesti laskettuina korotuksina 14. Mikä oli palkankorotuksen suuruus? (Keskimäärin, jos korotus jaettiin suuruisina korotuksina) Merkitse alla oleviin kenttiin se tapa, miten palkankorotus työpaikallasi toteutettiin, joko prosentteina tai sentti/euromääräisenä. Käytä desimaalierottimena pilkkua. prosenttia, tai senttiä/tunti, tai euroa/kuukausi 15. Mikä on/oli palkankorotuksen ajankohta? Valitse kalentsta päivämäärä, jolloin korotukset astuivat voimaan. Päivämäärä: 16. Mikäli korotukset toteutettiin aikaisemmin kuin (tai lähinnä sen jälkeen alkavan alusta), tuliko korotus silloin kaikille työntekijöille vai ainoastaan osalle työntekijöistä? Kaikille n aikaan Osalle aikaisemmin, osalle En osaa 17. Mahdollisia lisätietoja korotuksen toteutuksesta. Esimerkiksi: miten korotus porrastettiin, jakoperusteet, konsernin ohjeistus yms. 18. Mitä olet seuraavista väitteistä? Palkankorotuksesta sopimisessa ei ollut ongelmia Palkankorotuksista tulee voida sopia osittain paikallisesti Omalla työpaikallani pääluottamusmiehen edellytykset sopia ovat hyvät 19. Kommenttisi palkankorotukseen liittyen tai muita terveisiä Metalliliitolle Kiitos vastauksestasi. Paina vielä "Lähetä"-painiketta, jotta vastauksesi tallentuvat. 100% valmiina 8 METALLILIITTO 2015

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 TutkimusYksikön julkaisuja 1/2012 Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 perälauta suosituin korotusvaihtoehdoista JOHDANTO Metallityöväen Liitto ry ja Teknologiateollisuus ry sopivat lokakuussa 2011

Lisätiedot

Vuoden 2014 palkankorotusten toteutuminen

Vuoden 2014 palkankorotusten toteutuminen TUTKIMUSYKSIKÖN JULKAISUJA 1/2015 Vuoden 2014 palkankorotusten toteutuminen KONSERNIOHJAUS VAIKEUTTAA TYÖPAIKKAKOHTAISTA SOPIMISTA Työpaikoista 86 prosenttia toteutti palkankorotukset perälaudan mukaisesti.

Lisätiedot

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2012

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2012 TUTKIMUSYKSIKÖN JULKAISUJA 1/2013 Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2012 PAIKALLISET RATKAISUT HARVASSA, YLEISKOROTUS YLEISIN VAIHTOEHTO JOHDANTO Metallityöväen Liitto ry ja Teknologiateollisuus ry

Lisätiedot

Syksyn 2012 yrityskohtainen palkkaneuvottelu UIL & YTN

Syksyn 2012 yrityskohtainen palkkaneuvottelu UIL & YTN Syksyn 2012 yrityskohtainen palkkaneuvottelu UIL & YTN Agenda Avaus ja esittäytyminen Yrityskohtainen sopiminen (paikallinen sopiminen) Taustat ja tavoite Ohjeet Miten syksyn 2011 palkkaneuvottelut sujuivat?

Lisätiedot

PALKKARATKAISU Syksy 2012

PALKKARATKAISU Syksy 2012 MTHL:n Työnantajat ja Metallityöväen Liitto PALKKARATKAISU Syksy 2012 1 Palkkaratkaisu 1. Palkkaratkaisusta neuvotellaan paikallisesti 2. Paikallinen palkkaratkaisu 3. Palkankorotukset, ellei paikallista

Lisätiedot

Palkkaratkaisu syksy 2012. Info syksy 2012 1

Palkkaratkaisu syksy 2012. Info syksy 2012 1 Palkkaratkaisu syksy 2012 Info syksy 2012 1 Palkkaratkaisusta neuvotellaan paikallisesti Neuvottelut aidosti työpaikkatasolla tiedetään menestystekijät, vaatimukset, muutospaineet palkkaratkaisu mitoitetaan

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden ja Metallityöväen liiton yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisusta 1.11.2013 31.10.2016

Teknologiateollisuuden ja Metallityöväen liiton yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisusta 1.11.2013 31.10.2016 Teknologiateollisuuden ja Metallityöväen liiton yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisusta 1.11.2013 31.10.2016 1 1. Työllisyys- ja kasvusopimus Työmarkkinakeskusjärjestöjen 30.8.2013 allekirjoittaman

Lisätiedot

Kysely tietoalojen TES-ratkaisun vuoden 2011 palkkaratkaisun toteutuksesta

Kysely tietoalojen TES-ratkaisun vuoden 2011 palkkaratkaisun toteutuksesta Kysely tietoalojen TES-ratkaisun vuoden 2011 palkkaratkaisun toteutuksesta Vastaajina 88 henkilöstöedustajaa, jotka edustivat 75 yritystä. Vastaajista: 20 % pääluottamusmiehiä 53 % luottamusmiehiä 8 %

Lisätiedot

TEKNOLOGIATEOLLISUUS RY Liite 1 METALLITYÖVÄEN LIITTO RY 9.10.2013 PALKKARATKAISU

TEKNOLOGIATEOLLISUUS RY Liite 1 METALLITYÖVÄEN LIITTO RY 9.10.2013 PALKKARATKAISU Liite 1 PALKKARATKAISU Palkantarkistusten toteutustapa, ajankohta ja suuruus Vuosi 2013 Neuvottelut palkkaratkaisusta ja sen perusteista Palkkaratkaisusta neuvotellaan paikallisesti ottaen huomioon yrityksen

Lisätiedot

Allekirjoituspöytäkirjan liite 1: Palkkaratkaisu 1(6) PALKKARATKAISU

Allekirjoituspöytäkirjan liite 1: Palkkaratkaisu 1(6) PALKKARATKAISU Allekirjoituspöytäkirjan liite 1: Palkkaratkaisu 1(6) PALKKARATKAISU 2(6) Palkat A. Palkkojen tarkistaminen Palkantarkistusten toteutustapa, ajankohta ja suuruus Vuosi 2017 Neuvottelut palkkaratkaisusta

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden palkantarkistuskyselyn tuloksia, syksy 2015

Teknologiateollisuuden palkantarkistuskyselyn tuloksia, syksy 2015 Teknologiateollisuuden palkantarkistuskyselyn tuloksia, syksy 2015 Talous, tilauskanta ja työllisyyskehitys kattavasti esillä yrityksissä Teollisuus 10 9 8 86,3 % 81,8 % 91,2 % 87,8 % 7 6 5 4 3 64,3 %

Lisätiedot

Tietotekniikan palvelualan työehtosopimuksen palkantarkistukset vuodelle 2010

Tietotekniikan palvelualan työehtosopimuksen palkantarkistukset vuodelle 2010 Hanna Hovi 14.1.2010 1(7) Tietotekniikan palvelualan työehtosopimuksen palkantarkistukset vuodelle 2010 Vuoden 2010 palkankorotukset Työehtosopimuksen mukaisesti toteutetaan vuodelle 2010 seuraavat palkankorotukset:

Lisätiedot

Palkantarkistukset syksy Pelti- ja teollisuuseristysalan työehtosopimus

Palkantarkistukset syksy Pelti- ja teollisuuseristysalan työehtosopimus Palkantarkistukset syksy 2018 Pelti- ja teollisuuseristysalan työehtosopimus 1 Palkkaratkaisusta neuvotellaan paikallisesti Neuvottelut aidosti yritys- tai työpaikkatasolla tiedetään menestystekijät, vaatimukset,

Lisätiedot

1 PELTI- JA TEOLLISUUSERISTYSALAN TYÖNTEKIJÖIDEN PALKANKOROTUKSET

1 PELTI- JA TEOLLISUUSERISTYSALAN TYÖNTEKIJÖIDEN PALKANKOROTUKSET METALLITEOLLISUUDENHARJOITTAJAIN LIITTO MTHL:N TYÖNANTAJAT Jukka Huhtala/EL JÄSENTIEDOTE 3/2008 1 (5) 27.8.2008 Jakelu Rakennuspelti- ja teollisuuseristysalan jäsenliikkeet 1 PELTI- JA TEOLLISUUSERISTYSALAN

Lisätiedot

AUTOALAN KAUPAN JA KORJAAMOTOIMINAN TYÖEHTOSOPIMUK- SEN 3. VUODEN PALKANTARKISTUKSIA KOSKEVA PÖYTÄKIRJA

AUTOALAN KAUPAN JA KORJAAMOTOIMINAN TYÖEHTOSOPIMUK- SEN 3. VUODEN PALKANTARKISTUKSIA KOSKEVA PÖYTÄKIRJA AUTOALAN KESKUSLIITTO RY METALLITYÖVÄEN LIITTO RY AUTOALAN KAUPAN JA KORJAAMOTOIMINAN TYÖEHTOSOPIMUK- SEN 3. VUODEN PALKANTARKISTUKSIA KOSKEVA PÖYTÄKIRJA Aika 18.8.2015 Paikka Autoalan Keskusliitto ry

Lisätiedot

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2014 2016 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2014 2016 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2014 2016 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Työllisyys- ja kasvusopimuksen toteuttaminen Tällä työehtosopimuksella toteutetaan työmarkkinakeskusjärjestöjen

Lisätiedot

Vähän ongelmia, mutta heikko tulos

Vähän ongelmia, mutta heikko tulos Tutkimustoiminta Vähän ongelmia, mutta heikko tulos Työpaikkakohtaisen palkankorotuserän toteutuminen pelti-ja teollisuuseristysalalla vuonna 2008 1. Johdanto Metallityöväen liitto ry ja Metalliteollisuudenharjoittajain

Lisätiedot

Apteekkien työntekijöiden apteekkikohtainen erä 1.10.2009

Apteekkien työntekijöiden apteekkikohtainen erä 1.10.2009 Apteekkien työntekijöiden apteekkikohtainen erä 1.10.2009 Apteekkien Työnantajaliiton koulutusaineisto apteekeille 1.6.2009 / JKK 1 Tavoitteet Apteekkikohtainen erä on tarkoitettu henkilökohtaisen hyvän

Lisätiedot

TOIMIHENKILÖIDEN PALKKOJEN TARKISTAMINEN SYKSY 2010

TOIMIHENKILÖIDEN PALKKOJEN TARKISTAMINEN SYKSY 2010 Jäsentiedote 9-2010 / Työmarkkinat Ruooniemi 5.10.2010 TOIMIHENKILÖIDEN PALKKOJEN TARKISTAMINEN SYKSY 2010 Keskustelu yrityksen tilanteesta ja palkanmuodostuksesta On tärkeää, että paikallisesti tarkastellaan

Lisätiedot

Yrityskohtainen erä. Suomen Journalistiliitto Viestinnän Keskusliitto. Helsinki 24.3.2010

Yrityskohtainen erä. Suomen Journalistiliitto Viestinnän Keskusliitto. Helsinki 24.3.2010 Yrityskohtainen erä Suomen Journalistiliitto Viestinnän Keskusliitto Helsinki 24.3.2010 Ohjelma Ohjeita erän käytöstä Kokemuksia helmikuussa -09 paikallisesti neuvotellusta erän käytöstä Miten tästä eteenpäin

Lisätiedot

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.4.2012 30.4.2014 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.4.2012 30.4.2014 1 Kaupan liitto Palvelualojen ammattiliitto VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS

Lisätiedot

Suunnittelu- ja konsulttiala

Suunnittelu- ja konsulttiala Suunnittelu- ja konsulttiala Palkankorotushistoria vuodesta 1990 alkaen Koonnut: Sirkku Pohja, 2018 2 Sisällysluettelo SUUNNITTELU- JA KONSULTTIALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN MUKAISET PALKANKOROTUKSET 2017 2020...

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden liikevaihto alan merkittävimmillä alueilla Suomessa. Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2014e

Teknologiateollisuuden liikevaihto alan merkittävimmillä alueilla Suomessa. Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2014e 25.4.2016 TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Vuosi 2015 oli yrityksille haastava, liikevaihto jäi kokonaisuudessaan pakkaselle vuosi 2016 ei tuo olennaista muutosta kokonaiskuvaan Teknologiateollisuuden

Lisätiedot

Raportti vuoden 2007 työehtosopimusratkaisuun liittyvän työpaikkakohtaisen palkankorotuserän toteuttamista selvittäneestä kyselystä

Raportti vuoden 2007 työehtosopimusratkaisuun liittyvän työpaikkakohtaisen palkankorotuserän toteuttamista selvittäneestä kyselystä 1(17) Raportti vuoden 2007 työehtosopimusratkaisuun liittyvän työpaikkakohtaisen palkankorotuserän toteuttamista selvittäneestä kyselystä Jorma Antila Tutkimuspäällikkö Metallityöväen Liitto ry Helsinki

Lisätiedot

Pk-yritys hyvä työnantaja 2009

Pk-yritys hyvä työnantaja 2009 Pk-yritys hyvä työnantaja 2009 Suomen Yrittäjät 8.7.2009 6.7.2009 1 Yritysten määrä kokoluokittain 2007 Keskisuuret yritykset (50-249 hlöä) 2 396; 0,9 % Pienyritykset (10-49 hlöä) 14 578; 5,8 % Suuryritykset

Lisätiedot

1 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO

1 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2014-2016 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Allekirjoittaneet liitot sopivat työmarkkinoiden keskusjärjestöjen 30.8.2013 työllisyys- ja kasvusopimusta koskevan neuvottelutuloksen

Lisätiedot

Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista

Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista -Teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden tes -Tietotekniikan palvelualan tes -Suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden tes

Lisätiedot

Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista

Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista -Teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden tes -Tietotekniikan palvelualan tes -Suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden tes

Lisätiedot

Työ- ja virkaehtosopimusten palkankorotusten luokittelu kesäkuu 2014

Työ- ja virkaehtosopimusten palkankorotusten luokittelu kesäkuu 2014 Palkankorotustyöryhmä 27.6.2014 1 (13) Työ- ja virkaehtosopimusten palkankorotusten luokittelu kesäkuu 2014 Palkankorotustyöryhmä 27.6.2014 2 (13) Työ- ja virkaehtosopimusten palkkaratkaisujen palkankorotusten

Lisätiedot

Tarkentava virkaehtosopimus luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen palkkioista ja palkkauksesta

Tarkentava virkaehtosopimus luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen palkkioista ja palkkauksesta Tarkentava virkaehtosopimus luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen palkkioista ja palkkauksesta Verohallinto sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry., Julkisten ja hyvinvointialojen

Lisätiedot

Tietotekniikan palvelualan työehtosopimus vuosille 2013-2016

Tietotekniikan palvelualan työehtosopimus vuosille 2013-2016 Ruohoniemi 1.11.2013 Liite jäsentiedotteeseen 4/2013 Tietotekniikan palvelualan työehtosopimus vuosille 2013-2016 Tässä jäsentiedotteessa selvitetään tietotekniikan palvelualan työehtosopimuksen palkkaratkaisua

Lisätiedot

YRITYSKOHTAISEN ERÄN JAKAMINEN PAIKALLISESTI SOPIEN TIETOTEKNIIKAN PALVELUALALLA. Infotilaisuudet 2008 Helsinki 4.9., Tampere 5.9., Oulu 8.9.

YRITYSKOHTAISEN ERÄN JAKAMINEN PAIKALLISESTI SOPIEN TIETOTEKNIIKAN PALVELUALALLA. Infotilaisuudet 2008 Helsinki 4.9., Tampere 5.9., Oulu 8.9. YRITYSKOHTAISEN ERÄN JAKAMINEN PAIKALLISESTI SOPIEN TIETOTEKNIIKAN PALVELUALALLA Infotilaisuudet 2008 Helsinki 4.9., Tampere 5.9., Oulu 8.9. Teknologiateollisuus ry Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO

Lisätiedot

Tulos parani, kriittisyys ennallaan

Tulos parani, kriittisyys ennallaan Tutkimustoiminta Tulos parani, kriittisyys ennallaan Työpaikkakohtaisen palkankorotuserän toteutuminen pääalalla vuonna 1. Johdanto Metallityöväen liitto ry ja Teknologiateollisuus ry solmivat kesällä

Lisätiedot

Yrityskohtaisen erän käyttö teknologiateollisuudessa

Yrityskohtaisen erän käyttö teknologiateollisuudessa Yrityskohtaisen erän käyttö teknologiateollisuudessa Toimihenkilöiden työsuhdepäivä 5.2.2009 Silja Symphony Jukka Tiihonen Teknologiateollisuus Roni Jokinen Toimihenkilöunioni TU 4 Palkankorotukset teknologiateollisuudessa

Lisätiedot

JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014

JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014 JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014 KOMISSIO Komissio otetaan käyttöön kaikissa kilpailutuksissa, joiden hankintakausi alkaa 1.1.2012 tai sen jälkeen Raha liikkuu Joensuun seudun hankintatoimen

Lisätiedot

Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta

Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta VAV Asunnot Oy uudistaa ARA-kiinteistöjensä vuokranmääritystä. Uudessa mallissa pääomakulujen lisäksi tasattaisiin

Lisätiedot

Yksityisen sektorin palkankorotukset (päivitetty 1.3.2013)

Yksityisen sektorin palkankorotukset (päivitetty 1.3.2013) Yksityisen sektorin palkankorotukset (päivitetty 1.3.2013) 2013 1.3.2013: Kemian ala: 1,3 % yleiskorotus + 0,6 % paikallinen erä (jos erän käytöstä ei sovita, maksetaan 0,3 % yleiskorotuksena ja 0,3 %

Lisätiedot

Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko.

Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko. PÖYTÄKIRJA Työehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (TES: 331002) Tarkentava virkaehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (VES: 331052) Pöytäkirja Säteilyturvakeskuksen (STUK), Pardia ry:n ja JHL ry:n välisestä neuvottelusta,

Lisätiedot

KUNNALLISEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2012 2013 (TS-12) ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

KUNNALLISEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2012 2013 (TS-12) ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA KUNNALLISEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2012 2013 (TS-12) ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Raamisopimuksen toteuttaminen Tällä virka- ja työehtosopimuksella toteutetaan kunnallisen teknisen

Lisätiedot

^&^uo[^. ^i^)os ZjTJ. 2.^/p tl/o /J. <s>tf- (^. +^:

^&^uo[^. ^i^)os ZjTJ. 2.^/p tl/o /J. <s>tf- (^. +^: ^&^uo[^. ^i^)os ZjTJ. 2.^/p tl/o /J. tf- ^~< (^. +^: MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2018.2019 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA ''. Valtakunnansovittelija Minna Helteen 20. 1. 2018 antaman sovintoesityksen

Lisätiedot

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI /15 N = 3 YHTEENVETOA 5 prosenttia luottamushenkilöistä kertoo, että heidän työpaikallaan on tehty paikallisia sopimuksia viimeisten

Lisätiedot

Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry Julkisten hankintojen lainsäädännön vaikutus arkkitehtipalveluihin Kesä-elokuu 2010, vastaajia: 66

Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry Julkisten hankintojen lainsäädännön vaikutus arkkitehtipalveluihin Kesä-elokuu 2010, vastaajia: 66 Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry Julkisten hankintojen lainsäädännön vaikutus arkkitehtipalveluihin Kesä-elokuu 2010, vastaajia: 66 1 Sisältö Tutkimuksen tausta ja toteutus 3 Vastaajien taustatiedot

Lisätiedot

Tutkimus järjestäytymisestä

Tutkimus järjestäytymisestä Tutkimus järjestäytymisestä Tutkimuksen taustaa Tutkimuksen taustaa: Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen ammatilliseen järjestäytymiseen liittyen Tutkimus toteutettiin

Lisätiedot

Palkkojen tarkistaminen syksy

Palkkojen tarkistaminen syksy Palkkojen tarkistaminen syksy 2010 28.9.2010 1 Sisältö 1. Palkkaratkaisun tausta ja tavoitteet 2. Tuottavuus - Tie menestykseen 3. Yrityskohtainen palkkaratkaisu 4. Muut asiat Isyysvapaa Muutosturva 28.9.2010

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden työehtosopimuksen palkankorotukset vuonna 2008

Teknologiateollisuuden työehtosopimuksen palkankorotukset vuonna 2008 Teknologiateollisuuden työehtosopimuksen palkankorotukset vuonna 2008 Sisältö: 1 Yleiskorotus 1.10.2008 2 Työpaikkakohtainen erä 1.10.2008 12.8.2008 1 Palkankorotus 1.10.2008 Palkkoja korotetaan 1.10.2008

Lisätiedot

NEUVOTTELUTULOS YLIOPISTOJEN YLEISEKSI TYÖEHTOSOPIMUKSEKSI

NEUVOTTELUTULOS YLIOPISTOJEN YLEISEKSI TYÖEHTOSOPIMUKSEKSI Tiedote (1/2) 31.10.2013 NEUVOTTELUTULOS YLIOPISTOJEN YLEISEKSI TYÖEHTOSOPIMUKSEKSI Sivistystyönantajat ry ja yliopistojen henkilöstöä edustavat henkilöstöjärjestöt saavuttivat neuvottelutuloksen 25.10.2013

Lisätiedot

MTHL:n Työnantajat ja Metallityöväen Liitto TYÖEHTOSOPIMUSRATKAISU

MTHL:n Työnantajat ja Metallityöväen Liitto TYÖEHTOSOPIMUSRATKAISU MTHL:n Työnantajat ja Metallityöväen Liitto TYÖEHTOSOPIMUSRATKAISU 28.10.2011 31.10.2013 TES 1 Palkkaratkaisu 1. Palkkaratkaisusta neuvotellaan paikallisesti 2. Paikallinen palkkaratkaisu 3. Palkankorotukset,

Lisätiedot

Sisältö. 1. Raamisopimus 2. Tietotekniikan palvelualan työehtosopimus 3. Palkkaratkaisu 4. Tekstikysymykset

Sisältö. 1. Raamisopimus 2. Tietotekniikan palvelualan työehtosopimus 3. Palkkaratkaisu 4. Tekstikysymykset Teknologiateollisuuden ja YTN ry/tietoalan toimihenkilöiden yhteiset tiedotustilaisuudet tietotekniikan palvelualan työehtosopimusratkaisusta 9.11.2011 31.10.2013 Sisältö 1. Raamisopimus 2. Tietotekniikan

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN YLEISEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

YLIOPISTOJEN YLEISEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA YLIOPISTOJEN YLEISEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Allekirjoittaneet järjestöt ovat sopineet Yksityisen Opetusalan Liitto ry:n jäsenenä olevien yliopistojen palveluksessa olevien työntekijöiden

Lisätiedot

VES 340751 1(3) 1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus

VES 340751 1(3) 1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus VES 340751 1(3) Tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 2 päivänä kesäkuuta 2009 sisäasiainministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Palkansaajajärjestö Pardia ry:n ja Julkisten

Lisätiedot

Aluksi. 2.1. Kahden muuttujan lineaarinen epäyhtälö

Aluksi. 2.1. Kahden muuttujan lineaarinen epäyhtälö Aluksi Matemaattisena käsitteenä lineaarinen optimointi sisältää juuri sen saman asian kuin mikä sen nimestä tulee mieleen. Lineaarisen optimoinnin avulla haetaan ihannearvoa eli optimia, joka on määritelty

Lisätiedot

VENEENRAKENNUSTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMISTA KOSKEVA ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

VENEENRAKENNUSTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMISTA KOSKEVA ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA VENEENRAKENNUSTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMISTA KOSKEVA ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Aika 13.1.2011 Paikka Läsnä Eteläranta 10, Helsinki Veneteollisuuden Työnantajat ry Timo Sarparanta Puu- ja erityisalojen

Lisätiedot

Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa?

Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa? Tuomo Alasoini Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa? Teknologinen kehitys muuttaa työtä vauhdilla. Digitaaliset alustat tarjoavat uusia mahdollisuuksia jakaa työtä ja tehdä työtarjouksia ihmisille,

Lisätiedot

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2014

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2014 NÄKYMIÄ KESÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Tuunia Keränen 0295 020 914 Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/ Julkaisuvapaa torstaina 31.7. klo 9.00 Työttömyys edelleen kasvussa Uudellamaalla Uudenmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Palkankorotusohje 2018 työntekijät

Palkankorotusohje 2018 työntekijät Muistio 1 (8) 5.1.2018 Palkankorotusohje 2018 työntekijät Sisällys 1 Palkkojen korotukset... 2 1.1 Palkkojen korottamiseen käytettävä rahasumma... 2 1.2 Palkkojen korottamisesta sopiminen... 2 1.3 Ellei

Lisätiedot

IV-kuntotutkimushanke_tutkijat

IV-kuntotutkimushanke_tutkijat IV-kuntotutkimushanke_tutkijat 1. 1. Kuinka käyttökelpoisena pidät SuLVIn IV-kuntotutkimusohjeistusta yleisesti? 1 2 3 4 5 Yhteensä Keskiarvo Asteikko 0 0 0 3 0 3 4 2. 2. Kuinka hyvänä pidät IV-kuntotutkimuksen

Lisätiedot

Paikallisen neuvottelutoiminnan ja sopimisen edistäminen

Paikallisen neuvottelutoiminnan ja sopimisen edistäminen Paikallisen neuvottelutoiminnan ja sopimisen edistäminen PALKANTARKISTUKSET AJALLE 1.12.2017 31.10.2020 KUMITEOLLISUUS RY TEOLLISUUSLIITTO RY 1 Sisällysluettelo 1. Paikallisten palkkaneuvotteluiden tavoitteet...

Lisätiedot

1.2 Työllisyys- ja kasvusopimuksen keskeinen sisältö

1.2 Työllisyys- ja kasvusopimuksen keskeinen sisältö Teknologiateollisuuden, Tietoalan toimihenkilöiden ja YTN:n yhteiset tiedotustilaisuudet Tietotekniikan palvelualan työehtosopimusratkaisusta 1.11.2013 31.10.2016 1 Sisältö 1. Työllisyys- ja kasvusopimus

Lisätiedot

TEA»:;llis usalojen ammattiliitto

TEA»:;llis usalojen ammattiliitto TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry Saa te 2 (2) Edunvalvontaosasto/Petri Ahokas/ssi 11.11.2015 Palkantarkistusten toteuttaminen Uusien urakoiden laskenta-aikaa varataan helmikuun 2016 loppuun asti.

Lisätiedot

AUTO- JA KORJAAMOALAN TYÖEHTOJEN PALKARAKENNE 2000

AUTO- JA KORJAAMOALAN TYÖEHTOJEN PALKARAKENNE 2000 1 (7) AUTO- JA KORJAAMOALAN TYÖEHTOJEN PALKARAKENNE 2000 LASKENTAOHJE 2011 2013 1 PALKANKOROTUKSET Palkkojen korotukset ja tarkistukset Palkkojen korottaminen 1.10.2011 Henkilökohtaisia aika-, kuukausi

Lisätiedot

1 (10) Palkankorotusohje 2019 lasikeraamisen alan työntekijät

1 (10) Palkankorotusohje 2019 lasikeraamisen alan työntekijät 1 (10) Palkankorotusohje 2019 lasikeraamisen alan työntekijät Sisällys 1 Palkkojen korotukset... 2 1.1 Palkkojen korottamiseen käytettävä rahasumma... 2 1.2 Palkkojen korottamisesta sopiminen... 2 1.3

Lisätiedot

Palkkoja korotetaan tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta yleiskorotuksella, jonka suuruus on 1,24 %.

Palkkoja korotetaan tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta yleiskorotuksella, jonka suuruus on 1,24 %. ETL:n työmarkkinatiedote 14.4.2011 MEIJERIALA 13/11 PALKANTARKISTUKSET 1.4.2011 1. TYÖNTEKIJÄT Tausta Elintarviketeollisuusliitto ja Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry hyväksyivät 24.5.2010 valtakunnansovittelijan

Lisätiedot

SAK ry ESITYS TULOPOLIITTINEN SOPIMUS VUOSILLE , PALKANTARKISTUKSET

SAK ry ESITYS TULOPOLIITTINEN SOPIMUS VUOSILLE , PALKANTARKISTUKSET SAK ry ESITYS 1 TULOPOLIITTINEN SOPIMUS VUOSILLE 2005-2006, PALKANTARKISTUKSET 1 LÄHTÖKOHDAT Sopimuksen tavoitteena on myönteisen talous- ja työllisyyskehityksen saavuttamiseksi turvata palkansaajien suotuisa

Lisätiedot

1.2 Työllisyys- ja kasvusopimuksen keskeinen sisältö

1.2 Työllisyys- ja kasvusopimuksen keskeinen sisältö Teknologiateollisuuden ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN yhteiset tiedotustilaisuudet ylempien toimihenkilöiden työehtosopimusratkaisusta 1.11.2013 31.10.2016 1 Sisältö 1. Työllisyys- ja kasvusopimus 2. Teknologiateollisuuden

Lisätiedot

Tämän sopimuksen on valtiovarainministeriö tarkastanut ja hyväksynyt.

Tämän sopimuksen on valtiovarainministeriö tarkastanut ja hyväksynyt. VES322551 PL:01 TES322501 PL:01 ja 02 Tekes - Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry/tekes TEK ry ja Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksen

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden, Tietoalan toimihenkilöiden ja YTN:n yhteiset tiedotustilaisuudet Tietotekniikan palvelualan työehtosopimusratkaisusta

Teknologiateollisuuden, Tietoalan toimihenkilöiden ja YTN:n yhteiset tiedotustilaisuudet Tietotekniikan palvelualan työehtosopimusratkaisusta Teknologiateollisuuden, Tietoalan toimihenkilöiden ja YTN:n yhteiset tiedotustilaisuudet Tietotekniikan palvelualan työehtosopimusratkaisusta 1.11.2013 31.10.2016 1 Sisältö 1. Työllisyys- ja kasvusopimus

Lisätiedot

Henkilökohtainen palkanlisä, siirtymäkauden lisä ja henkilökohtainen lisä

Henkilökohtainen palkanlisä, siirtymäkauden lisä ja henkilökohtainen lisä KT Yleiskirjeen 17/2007 liite 4 1 (6) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2007 2009) allekirjoituspöytäkirjan soveltamisohjeet Palkantarkistukset, järjestelyerät ja kertaerä

Lisätiedot

Oulun korkeakouluopiskelijoiden kansalaisuuskäytännöt ja sosiaalinen media:

Oulun korkeakouluopiskelijoiden kansalaisuuskäytännöt ja sosiaalinen media: Oulun korkeakouluopiskelijoiden kansalaisuuskäytännöt ja sosiaalinen media: Osallistuminen ja vaikuttaminen kyselyn tulokset Tässä esitettävän Osallistuminen ja vaikuttaminen - kyselyn vastaukset on saatu

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2014

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2014 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2014 Syyskuun työllikatsaus 9/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 21.10.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2014 Kaakkois-Suomessa oli kuun lopussa 20042 työtä vailla olevaa työnhakijaa.

Lisätiedot

Tytöt LVI-alalla - Perusraportti

Tytöt LVI-alalla - Perusraportti Tytöt LVI-alalla - Perusraportti 1. Ikäni on Tämä kysymys antoi harhaanjohtavan tuloksen, sillä kaksi tytöistä täyttää 16 vuotta tänä vuonna mutta kaksi 17, vielä loppuvuoden aikana. 2. Aiempi koulutukseni

Lisätiedot

Muistio 1 (8)

Muistio 1 (8) Muistio 1 (8) Palkankorotusohje 2019 Sisällys 1 Palkkojen korotukset... 2 1.1 Palkkojen korottamiseen käytettävä rahasumma... 2 1.2 Palkkojen korottamisesta sopiminen... 2 1.3 Ellei paikallisessa sopimisessa

Lisätiedot

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 ALLEKIRJOITUS- KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2005 2007 ALLEKIRJOITUS 1 Tulopoliittisen sopimuksen toteuttaminen Tällä työehtosopimuksella toteutetaan 29.11.2004 allekirjoitettu

Lisätiedot

PUUSEPÄNTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

PUUSEPÄNTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA PUUSEPÄNTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2015-2017 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Allekirjoittaneet liitot sopivat työmarkkinoiden keskusjärjestöjen 30.8.2013 työllisyys- ja kasvusopimusta koskevan neuvottelutuloksen

Lisätiedot

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN TOISTA JAKSOA KOSKEVA ALLEKIRJOITUS- PÖYTÄKIRJA

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN TOISTA JAKSOA KOSKEVA ALLEKIRJOITUS- PÖYTÄKIRJA KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2014 2016 TOISTA JAKSOA 1.1.2016 31.1.2017 KOSKEVA ALLEKIRJOITUS- PÖYTÄKIRJA 1 Työmarkkinakeskusjärjestöjen neuvottelutuloksen toteuttaminen koskien

Lisätiedot

Työsuojelukysely. Johdanto. Kyselyn toteutus. Teknologiateollisuus ry Metallityöväen liitto ry 24.10.2010. Taustatiedot

Työsuojelukysely. Johdanto. Kyselyn toteutus. Teknologiateollisuus ry Metallityöväen liitto ry 24.10.2010. Taustatiedot Teknologiateollisuus ry Metallityöväen liitto ry 24.10.10 Työsuojelukysely Johdanto Teknologiateollisuus ry ja Metallityöväen Liitto ry toteuttivat keväällä 10 toisen yhteisen kyselyn työturvallisuudesta

Lisätiedot

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2018 2019 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Sopimuksen voimassaoloaika ja sopimuksen mahdollinen irtisanominen 2 Yleiskorotukset Tämä työehtosopimus (TTES)

Lisätiedot

Taloustieteen perusteet 31A00110 2016 Mallivastaukset 3, viikko 4

Taloustieteen perusteet 31A00110 2016 Mallivastaukset 3, viikko 4 Taloustieteen perusteet 31A00110 2016 Mallivastaukset 3, viikko 4 1. Tarkastellaan pulloja valmistavaa yritystä, jonka päiväkohtainen tuotantofunktio on esitetty alla olevassa taulukossa. L on työntekijöiden

Lisätiedot

Puusepänteollisuuden TES

Puusepänteollisuuden TES Puusepänteollisuuden TES 2018-2020 1 Työehtosopimuksen 2018-2020 keskeinen sisältö Työehtosopimus on voimassa 1.2.2018-31.1.2020 Työehtosopimus sisältää palkantarkistukset sekä vuodelle 2018 että vuodelle

Lisätiedot

TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU

TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU VIESTINNÄN KESKUSLIITTO MEDIAUNIONI TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU Aika 23.11.2011 Paikka Viestinnän Keskusliiton kokoustilat, Helsinki Läsnä VKL Johanna Varis Elina Nissi

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2016

TILASTOKATSAUS 4:2016 Tilastokatsaus 6:212 TILASTOKATSAUS 4:216 1 24.3.216 YKSINASUVIEN TULOT VANTAALLA VUOSINA 2 213 Yksinasuvien määrä Vantaalla oli vuoden 213 lopussa kaikkiaan 95 4 asuntokuntaa, joista yksinasuvien asuntokuntia

Lisätiedot

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin perustiedot Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2013 Kyselyn vastaajia 1347 Opetusalan ammattijärjestön ja Finlands Svenska Lärarförbundin

Lisätiedot

TES neuvottelutulos. Palkankorotukset sopimuskaudella Työaikamallityöryhmä Palkkausjärjestelmätyöryhmä Meijerin palvelusvuosilisäratkaisu

TES neuvottelutulos. Palkankorotukset sopimuskaudella Työaikamallityöryhmä Palkkausjärjestelmätyöryhmä Meijerin palvelusvuosilisäratkaisu TES 2017-2021 neuvottelutulos Palkankorotukset sopimuskaudella Työaikamallityöryhmä Palkkausjärjestelmätyöryhmä Meijerin palvelusvuosilisäratkaisu Palkankorotukset sopimuskaudella Sopimuskausi 1.2.2017-31.1.2021

Lisätiedot

NEUVOTTELUTULOS. Helsinki xx.yy.2013. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry. LIITE neuvottelutulos

NEUVOTTELUTULOS. Helsinki xx.yy.2013. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry. LIITE neuvottelutulos NEUVOTTELUTULOS Energiateollisuus ry, Ammattiliitto Pro ry sekä Suomen Konepäällystöliitto ry ovat 21.10.2013 saavuttaneet neuvottelutuloksen keskusjärjestöjen 30.8.2013 solmiman työllisyys- ja kasvusopimuksen

Lisätiedot

Toimihenkilöitä ja ylempiä toimihenkilöitä koskevat työehtosopimukset vuosille

Toimihenkilöitä ja ylempiä toimihenkilöitä koskevat työehtosopimukset vuosille Tiihonen, Ruohoniemi 1.11.2013 Liite jäsentiedotteeseen 3/2013 Toimihenkilöitä ja ylempiä toimihenkilöitä koskevat työehtosopimukset vuosille 2013-2016 Teknologiateollisuus on uudistanut työntekijöitä,

Lisätiedot

SOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPAN MAKSUJÄRJESTELYISTÄ

SOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPAN MAKSUJÄRJESTELYISTÄ 1 (7) SOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPAN MAKSUJÄRJESTELYISTÄ 1. OSAPUOLET 1.1. Hankintayksikkö Helsingin kaupunki, Y-tunnus 0201256-6 jota edustaa kiinteistölautakunta PL 2200, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI (jäljempänä:

Lisätiedot

OHJE 1 (6) Sopimuskorotus = Työehtosopimuksella sovitut palkankorotukset yleisesti.

OHJE 1 (6) Sopimuskorotus = Työehtosopimuksella sovitut palkankorotukset yleisesti. OHJE 1 (6) Suunnitteluala/THa, MKo 29.1.2008 SOPIMINEN SUUNNITTELUALAN TYÖPAIKKAKOHTAISESTA ERÄSTÄ YTN suosittelee, että - luottamusmies selvittää henkilöstön näkemyksiä työehtosopimuksen työpaikkaerän

Lisätiedot

Kenguru 2016 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) Ratkaisut

Kenguru 2016 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) Ratkaisut sivu 1 / 11 TEHTÄVÄ 1 2 3 4 5 6 VASTAUS E B C D D A TEHTÄVÄ 7 8 9 10 11 12 VASTAUS E C D C E C TEHTÄVÄ 13 14 15 16 17 18 VASTAUS A B E E B A sivu 2 / 11 3 pistettä 1. Anni, Bert, Camilla, David ja Eemeli

Lisätiedot

Kuntosaliharjoittelun kesto tunteina Kokonaishyöty Rajahyöty 0 0 5 1 5 10 2 15 8 3 23 6 4 29 4 5 33 -

Kuntosaliharjoittelun kesto tunteina Kokonaishyöty Rajahyöty 0 0 5 1 5 10 2 15 8 3 23 6 4 29 4 5 33 - Harjoitukset 1 Taloustieteen perusteet Ratkaisuehdotukset Kesäyliopisto 2014 1. Oheisessa taulukossa on esitettynä kuluttajan saama hyöty kuntosaliharjoittelun kestosta riippuen. a) Laske taulukon tyhjään

Lisätiedot

Farmaseuttisen henkilöstön apteekkikohtainen erä 1.9.2009

Farmaseuttisen henkilöstön apteekkikohtainen erä 1.9.2009 Farmaseuttisen henkilöstön apteekkikohtainen erä 1.9.2009 Apteekkien Työnantajaliiton koulutusaineisto apteekeille 25.5.2009 / JKK 1 Tavoitteet Apteekkikohtainen erä on tarkoitettu henkilökohtaisen hyvän

Lisätiedot

METALLITEOLLISUUDENHARJOITTAJAIN LIITTO - MTHL:N TYÖNANTAJAT RY. TOIMINTAKERTOMUS 2011

METALLITEOLLISUUDENHARJOITTAJAIN LIITTO - MTHL:N TYÖNANTAJAT RY. TOIMINTAKERTOMUS 2011 METALLITEOLLISUUDENHARJOITTAJAIN LIITTO - MTHL:N TYÖNANTAJAT RY. TOIMINTAKERTOMUS 2011 Toimintakertomus 2011 1 Vuoden 2011 toiminta... 3 2 Toimintaympäristö... 3 2.1 Yleistä... 3 2.2 Yritystoiminnan kehitys

Lisätiedot

Tehtäväkohtaista palkkaa korotetaan 3,4 prosentilla, jos tehtäväkohtainen palkka on vähintään 1 588,24 euroa kuukaudessa

Tehtäväkohtaista palkkaa korotetaan 3,4 prosentilla, jos tehtäväkohtainen palkka on vähintään 1 588,24 euroa kuukaudessa 1 ALLEKIRJOITUS- KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2007 2009 ALLEKIRJOITUS 1 Sopimuksen voimassaoloaika 2 Palkantarkistukset Tämä virka- ja työehtosopimus on voimassa 1.10.2007

Lisätiedot

MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa!

MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Kysely Välkky-projektissa keväällä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Aika ja paikka: 11.3.2011, MTC Oy, Pori Kouluttajat: Timo Martelius

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Syyskuun työllikatsaus 9/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 22.10.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömien työnhakijoiden määrä on lisääntynyt

Lisätiedot

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN:n neuvottelutulos

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN:n neuvottelutulos KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN:n neuvottelutulos 8.2.2018 JHL:n edustajisto 15.2.2018 Hannu Moilanen/Marja Lehtonen KUNNALLINEN TUNTIPALKKAISTEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUS Sopimuksen

Lisätiedot

PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYKSEN OPETUSALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN (PTYOTES) 2014 2017 ALLEKIRJOITUS- PÖYTÄKIRJA

PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYKSEN OPETUSALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN (PTYOTES) 2014 2017 ALLEKIRJOITUS- PÖYTÄKIRJA PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYKSEN OPETUSALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN (PTYOTES) 2014 2017 ALLEKIRJOITUS- PÖYTÄKIRJA 1. Työllisyys- ja kasvusopimuksen toteuttaminen Työmarkkinoiden keskusjärjestöt ovat 30.8.2013

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.9.2014. Elokuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.8.2014)

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.9.2014. Elokuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.8.2014) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.9.2014 Elokuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.8.2014) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui toisena kuukautena peräkkäin Pirkanmaan TE-toimistossa

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 3/2015. Kehittyvät maat aiheuttavat huolta s. 3. Uudet tilaukset ja tilauskanta kasvaneet erityisesti laivatilausten ansiosta s.

Tilanne ja näkymät 3/2015. Kehittyvät maat aiheuttavat huolta s. 3. Uudet tilaukset ja tilauskanta kasvaneet erityisesti laivatilausten ansiosta s. Tilanne ja näkymät 3/215 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Kehittyvät

Lisätiedot

Uusyrittäjien vastaukset. Suomalaisen Työn Liitto Suomen Yrittäjät 30.8.2011

Uusyrittäjien vastaukset. Suomalaisen Työn Liitto Suomen Yrittäjät 30.8.2011 Yrittäjyysilmapuntari il t i 2011 Uusyrittäjien vastaukset Suomalaisen Työn Liitto Suomen Yrittäjät 30.8.2011 Yrittäjyysilmapuntari 2011 Yrittäjyysilmapuntari 2011 -tutkimus on Suomalaisen Työn Liiton

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 37 TYÖLLSYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSNGSSÄ 3. VUOSNELJÄNNEKSELLÄ Helsingin työllisyysaste oli vuoden kolmannella neljänneksellä 74,1 prosenttia, mikä oli 0,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosi sitten. Työllisten

Lisätiedot