Palkkatukiuudistus, Hallituksen esitys 198/2014

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Palkkatukiuudistus, Hallituksen esitys 198/2014"

Transkriptio

1 Palkkatukiuudistus, Joulukahvitilaisuus, asiantuntija Anna Palinsaari 1

2 Palkkatukiuudistus, Hallitus antoi esityksen julkisia työvoima- ja yrityspalveluita koskevista lakimuutoksista eduskunnalle Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Lain ehdotetaan tulemaan voimaan Pyritään parantamaan työnantajien ja työnhakijoiden yhdenvertaista kohtelua tukipäätösten ennakoitavuutta palkkatuetun työn vaikuttavuutta Pyritään ottamaan nykyistä paremmin huomioon kilpailuneutraliteettiin liittyvät seikat heikossa työmarkkina-asemassa olevat Pyritään vähentämään palkkatukeen liittyvää hallinnollista työtä ja nopeuttamaan palkkatukihakemusten käsittelyä ja palkkatuen maksatusta 2

3 Palkkatuki, Palkkatuetun työn tarkoituksena on parantaa työttömän työnhakijan ammatillista osaamista ja edistää avoimille työmarkkinoille työllistymistä Palkkatuen myöntäminen edellyttää, että TE-toimisto arvioi tuella palkattavan tuottavuuden olevan tarjolla olevassa työtehtävässä alentunut ammatillisessa osaamisessa olevien puutteiden johdosta. Palkkatuki voidaan kuitenkin myöntää, vaikka tuella palkattavan ammatillisessa osaamisessa ei ole puutteita, jos tuella palkattava on täyttänyt 60 vuotta ja ollut yhtäjaksoisesti työtön vähintään 12 kuukautta välittömästi ennen palkkatuen myöntämistä. Palkkatuen myöntäminen vamman tai sairauden perusteella edellyttää, että TE-toimisto arvioi vamman tai sairauden olennaisesti ja pysyvästi tai pysyväisluonteisesti alentavan työttömän työnhakijan tuottavuutta tarjolla olevassa työtehtävässä. 3

4 Palkkatuen määrä ja enimmäiskesto, Perustuki + lisäosa mallista siirrytään prosenttiperusteiseen palkkatukeen, jossa palkkatuen määrä on 30, 40 tai 50 prosenttia palkkauskustannuksista Tuen määrä ja enimmäiskesto määräytyvät tuella palkattavan työttömyyden keston tai vamman/sairauden perusteella 4

5 Palkkatuella katettavat palkkauskustannukset, Palkkatuella katettavia palkkauskustannuksia ovat: työntekijälle maksettava palkka ennen vakuutetun lakisääteisten maksujen ja verojen pidätystä (bruttopalkka) työnantajan lakisääteiset sivukulut: - sosiaaliturvamaksu - työeläkevakuutusmaksu - tapaturmavakuutusmaksu - työttömyysvakuutusmaksu - pakollinen ryhmähenkivakuutusmaksu Palkkauskustannuksiin ei lueta: lomakorvausta tai sitä vastaavaa korvausta palkkaa ajalta, jolta työnantajalla on oikeus saada tuella palkatun palkkauskustannuksiin sairausvakuutuslain 7 luvun 4 :n nojalla päivärahaetuutta tai tapaturmavakuutuslain 26 :n nojalla päivärahaetuutta tai korvausta sitä palkan osuutta, joka määräytyy tuella palkatun työn tuloksen perusteella 5

6 Palkkatuen määrä ja enimmäiskesto 1/2, Työttömyys kestänyt alle 12 kk tukijakso enintään 6 kk tuki 30 % palkkauskustannuksista Työttömyys kestänyt vähintään 12 kk 14 kk:n aikana tukijakso enintään 12 kk tuki 40 % palkkauskustannuksista Työttömyys kestänyt vähintään 24 kk 28 kk:n aikana tukijakso enintään 24 kk tuki enintään 12 kk:n ajan 50 % palkkauskustannuksista, minkä jälkeen 30 % palkkauskustannuksista Jos tuki myönnetään elinkeinotoimintaa harjoittavalle työnantajalle ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisena tukena, edellytetään lisäksi, ettei tuella palkattava ole ollut toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa palkkatuen myöntämistä välittömästi edeltäneiden 24 kk:n aikana 6

7 Palkkatuen määrä ja enimmäiskesto 2/2, Vamma tai sairaus, joka alentaa olennaisesti ja pysyvästi tai pysyväisluonteisesti tuottavuutta tarjolla olevassa tehtävässä tukijakso enintään 24 kk kerrallaan tuen määrä 50 % palkkauskustannuksista palkkatuki voidaan myöntää uudelleen ilman jäähyä 7

8 Tuen määrä ja enimmäiskesto eräissä tapauksissa 1/4, Yhdistys tai säätiö palkkaa muihin kuin elinkeinotoiminnaksi katsottaviin tehtäviin vähintään 24 kk 28 kk:n aikana työttömänä olleen tuki enintään 12 kk:n ajan 100 % palkkauskustannuksista enintään 65 %:een työaikaan saakka, kuitenkin enintään valtion talousarvion mukainen enimmäismäärä kuukaudessa 12 kk:n jälkeen 30 % palkkauskustannuksista enintään 12 kk Enimmäismäärä vuoden 2015 talousarvion mukaan e/kk henkilöä kohti, minkä lisäksi lomaraha 65 %:n työajan osalta 65 % työaika lasketaan työehtosopimuksen mukaisesta säännöllisestä enimmäistyöajasta tai, jollei sovellettavaa työehtosopimusta ole, työaikalain mukaisesta säännöllisestä enimmäistyöajasta (40 h/viikko) 8

9 Tuen määrä ja enimmäiskesto eräissä tapauksissa 2/4, Kunnalla on oikeus saada palkkatukea 50 % palkkauskustannuksista, kun kunta työllistää työttömän työnhakijan 11 luvun 1 :ssä tarkoitetun velvoitteen perusteella 9

10 Tuen määrä ja enimmäiskesto eräissä tapauksissa 3/4, Poikkeukset enimmäiskestoon 60 vuotta täyttänyt ja ollut yhtäjaksoisesti vähintään 12 kk työtön välittömästi ennen palkkatuen myöntämistä tukijakso enintään 24 kk kerrallaan tuen määrä ensimmäisen 12 kk:n ajalta työttömyyden keston perusteella 40 tai 50 % palkkauskustannuksista, tämän jälkeen 30 % palkkauskustannuksista työnsuunnittelija oppisopimus tukijakso enintään 24 kk tuki voidaan myöntää koko oppisopimuskoulutuksen ajaksi Kohdat 2) ja 3): tuen määrä tuella palkattavan työttömyyden keston perusteella 30, 40 tai 50 % palkkauskustannuksista enintään 12 kk:n ajan, minkä jälkeen 30 % palkkauskustannuksista (tai vamman/sairauden perusteella 50 % palkkauskustannuksista) 10

11 Tuen määrä ja enimmäiskesto eräissä tapauksissa 4/4, Alle 30-vuotiaan palkkaamiseen voidaan myöntää palkkatukea enintään 10 kuukaudeksi, vaikka tuella palkattava olisi ollut työtön alle 12 kuukautta Väliaikainen säännös, joka on voimassa vuoden 2016 loppuun saakka Työsuhteen tulee alkaa viimeistään

12 Palkkatuki sosiaaliselle yritykselle, Vamma tai sairaus tukijakso enintään 36 kk kerrallaan Henkilö, joka on ollut työttömänä työnhakijana yhtäjaksoisesti 12 kk tai tähän rinnastettava tukijakso enintään 12 kk tuen määrä 50 % palkkauskustannuksista, kuitenkin enintään 1300 e/kk tai 40 % palkkauskustannuksista ilman enimmäismäärää (edullisuusvertailu) 500 päivää työttömyysetuutta työttömyyden perusteella saanut tuen määrä 50 % palkkauskustannuksista enintään 24 kk Muilta osin palkkatuki myönnettäisiin samoin ehdoin kuin muillekin yrityksille 12

13 Työnantajaan liittyviä palkkatuen edellytyksiä 1/2, Jos työnantaja on tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanonut tai lomauttanut työntekijöitä taikka työnantajan palveluksessa on osa-aikaisia työntekijöitä, palkkatukea voidaan myöntää, jos työnantaja on ennen palkkatukihakemuksen tekemistä työsopimuslaissa tai merityösopimuslaissa säädetyllä tavalla täyttänyt velvollisuutensa tarjota työtä irtisanotuille, lomautetuille ja osa-aikatyötä tekeville Palkkatuen myöntäminen elinkeinotoimintaa harjoittavalle työnantajalle edellyttää lisäksi työsopimuslaissa tai merityösopimuslaissa säädetystä yhdeksän kuukauden takaisinottoajasta poiketen, että työnantaja on tarjonnut työtä sellaiselle tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanomalleen työntekijälle, jonka irtisanomisaika on päättynyt palkkatuen hakemista edeltäneiden 12 kuukauden aikana Palkkatuen myöntämiselle ei ole estettä: jos työn tarjoamiseen ei ole velvollisuutta työsopimuslain mukaan tai työehtosopimuksen määräyksen perusteella jos työnantaja on täyttänyt velvollisuutensa tarjota työtä, mutta työntekijät eivät ota työtä vastaan 13

14 Työnantajaan liittyviä palkkatuen edellytyksiä 2/2, Palkkatukea ei myönnetä, jos: tukeen perustuva työhön ottaminen aiheuttaisi tai voisi aiheuttaa työnantajan palveluksessa olevien muiden työntekijöiden irtisanomisen, lomauttamisen tai osa-aikaistamisen tuki vääristäisi muiden samoja tuotteita tai palveluja tarjoavien tahojen välistä kilpailua työnantaja on olennaisesti laiminlyönyt velvollisuuksiaan suorittaa veroja tai lakisääteisiä maksuja, ellei TE-toimisto tuella palkattavaan liittyvistä erityisistä syistä pidä tuen myöntämistä tarkoituksenmukaisena elinkeinotoimintaa harjoittava työnantaja on valtiontukien yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 2 artiklan 18 kohdassa tarkoitettu vaikeuksissa oleva yritys tai työnantajaa koskee 1 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitettu Euroopan komission aikaisempaan päätökseen perustuva perintämääräys, jossa tuki on julistettu sääntöjen vastaiseksi tai sisämarkkinoille soveltumattomaksi 14

15 Palkkatuen maksamisen esteet, Palkkatukea ei makseta, jos: tuen saaja ei noudata palkkatukipäätöksessä asetettuja ehtoja palkkatuen myöntämisen jälkeen käy ilmi, etteivät työnantajaan, työsuhteeseen tai tuella palkatun siirtämiseen liittyvät palkkatuen edellytykset täyty palkkatukea on myönnetty virheellisesti, liikaa tai perusteettomasti 15

16 Palkkatukiuudistuksen voimaantulo, Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan Alle 30-vuotiaita koskeva mahdollisuus myöntää palkkatukea 10 kuukaudeksi kuuden kuukauden sijasta on voimassa saakka ja sitä sovelletaan palkkatuen myöntämiseen työsuhteeseen, joka alkaa viimeistään Ennen lain voimaantuloa tehtyihin päätöksiin sovelletaan lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä 16

17 Yhteydenotot palkkatukiasioissa Työnantajien palkkatukeen liittyvät kysymykset ja palkkatukipaikkojen ilmoittaminen Pohjois-Pohjanmaan TE-toimistoon: sähköposti: yrityspalveluiden puhelinpalvelu: Palkkatukihakemuksen jättäminen ja maksatus sähköisesti TE-palveluiden verkkopalvelun kautta: ntiin/palkkatuki/index.html 17

Uudistunut palkkatuki 1.1.2015

Uudistunut palkkatuki 1.1.2015 Uudistunut palkkatuki 1.1.2015 Palkkatuen uudistamisen tavoitteet Pyritään parantamaan työnantajien ja työnhakijoiden yhdenvertaista kohtelua tukipäätösten ennakoitavuutta palkkatuetun työn vaikuttavuutta

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014. 1366/2014 Laki

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014. 1366/2014 Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014 1366/2014 Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Annettu Helsingissä

Lisätiedot

Uudistuva palkkatuki. Välkky Välityömarkkinafoorumi 8.12.2014 Ritva Sillanterä

Uudistuva palkkatuki. Välkky Välityömarkkinafoorumi 8.12.2014 Ritva Sillanterä Uudistuva palkkatuki Välkky Välityömarkkinafoorumi 8.12.2014 Ritva Sillanterä Uudistamisen tavoitteet Tavoitteena on parantaa Työnantajien ja työnhakijoiden yhdenvertaista kohtelua Tukipäätösten ennakoitavuutta

Lisätiedot

Palkkatuki v. 2016. Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki (JTYPL) 916/2012, luku 7. 14.1.2016 Keski-Suomen TE-toimisto

Palkkatuki v. 2016. Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki (JTYPL) 916/2012, luku 7. 14.1.2016 Keski-Suomen TE-toimisto Palkkatuki v. 2016 Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki (JTYPL) 916/2012, luku 7 1 Palkkatuen käsite ja palkkatuella tuettavan työn tarkoitus Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi

Lisätiedot

Palkkatukea oppisopimuskoulutukseen. Oppisopimuskoulutuksen tietotori 13.5.2014, Helsinki Ylitarkastaja Kirsti Haapa-aho Työ- ja elinkeinoministeriö

Palkkatukea oppisopimuskoulutukseen. Oppisopimuskoulutuksen tietotori 13.5.2014, Helsinki Ylitarkastaja Kirsti Haapa-aho Työ- ja elinkeinoministeriö Palkkatukea oppisopimuskoulutukseen Oppisopimuskoulutuksen tietotori 13.5.2014, Helsinki Ylitarkastaja Kirsti Haapa-aho Työ- ja elinkeinoministeriö Sovellettavat säädökset ja ohjeet Laki julkisesta työvoima-

Lisätiedot

Kun ilmoitat avoimen työpaikan TE-toimistoon, kerro, oletko kiinnostunut rekrytoimaan palkkatuen avulla.

Kun ilmoitat avoimen työpaikan TE-toimistoon, kerro, oletko kiinnostunut rekrytoimaan palkkatuen avulla. Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jota TE-toimisto voi käytettävissään olevien määrärahojen puitteissa myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin.

Lisätiedot

Välityömarkkinafoorumi. Ritva Sillanterä 6.3.2015

Välityömarkkinafoorumi. Ritva Sillanterä 6.3.2015 Välityömarkkinafoorumi Ritva Sillanterä 6.3.2015 Uudistunut palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jonka TE-toimisto myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin

Lisätiedot

Työtön eri palveluissa Kuntoutus työllistymisen tukena

Työtön eri palveluissa Kuntoutus työllistymisen tukena Työtön eri palveluissa Kuntoutus työllistymisen tukena Sirpa Syrjäläinen asiantuntija, kuntoutuspalvelut Varsinais-Suomen TE-toimisto 1 TE-palvelut www.te-palvelut.fi 2 1 Ammatillisen kuntoutuksen tarpeen

Lisätiedot

PALKKATUKIUUDISTUS 1.1.2015

PALKKATUKIUUDISTUS 1.1.2015 PALKKATUKIUUDISTUS 1.1.2015 Uudenmaan hanketoimijoiden seminaari 23.1.2015 Riitta Somero ja Hellä Neuvonen-Seppänen Uudenmaan ELY-keskus ja TE-toimisto 17.2.2015 1 Palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen

Lisätiedot

Palkkatuki 25.11.2010 3

Palkkatuki 25.11.2010 3 Palkkatuki Tarkoituksena on parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa sekä edistää pitkään työttömänä olleen pääsemistä avoimille työmarkkinoille Palkkatukea koskevat

Lisätiedot

Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus 10.10.2017 Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu harkinnanvarainen tuki. Palkkatuen

Lisätiedot

Lainsäädännön muutoksia koskien työllistämistä 2015. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 15.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen

Lainsäädännön muutoksia koskien työllistämistä 2015. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 15.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen Lainsäädännön muutoksia koskien työllistämistä 2015 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 15.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen Taustalla olevat hallituksen päätökset Hallitusohjelma ja hallituksen rakennepoliittinen

Lisätiedot

Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus

Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus Palkkatuki (vamman tai sairauden perusteella) Työolosuhteiden järjestelytuki Ritva Sillanterä 11.6.2014

Lisätiedot

Palkkatuki. Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki (916/2012, luku 7)

Palkkatuki. Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki (916/2012, luku 7) Palkkatuki Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki (916/2012, luku 7) 1 1 Palkkatuen käsite ja palkkatuella tuettavan työn tarkoitus Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu

Lisätiedot

Palkkatuen muutokset 2017

Palkkatuen muutokset 2017 Palkkatuen muutokset 2017 Timo Jalvanti Pirkanmaan TE-toimisto/Tukitiimi 1 Palkkatuen muutoksia vuoden 2017 alusta. Tuen hakeminen - Palkkatukihakemuksessa ei enää kysytä työsopimuslakiin viittaavia asioita

Lisätiedot

Yhdistysten palkkatuki-info

Yhdistysten palkkatuki-info Yhdistysten palkkatuki-info Juha Vähälä 23.11.2011 1 Julkisen työvoimapalvelun tavoitteet julkisen työvoimapolitiikan tavoitteet työllisyysasteen nostaminen osaavaa työvoimaa joustavasti työantajan tarpeisiin

Lisätiedot

TE-toimiston palvelut työllistämisen tueksi 2015

TE-toimiston palvelut työllistämisen tueksi 2015 TE-toimiston palvelut työllistämisen tueksi 2015 Välityömarkkinat- ja yritysyhteistyöseminaari työllistämisen ajankohtaiset asiat 11.02.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Lisätiedot

YHDISTYS TYÖNANTAJANA 3.10.2013

YHDISTYS TYÖNANTAJANA 3.10.2013 YHDISTYS TYÖNANTAJANA 3.10.2013 Työllistämistuet käyttöön! 1 Uuden lainsäädännön vaikutuksia työnhakijalle, jolla on vamma tai sairaus Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta (916/2012) 4.10.2013

Lisätiedot

Palkkatuki. TEM:n hallinnonalan itse toteutettavien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus 31.8.2010 Kirsti Haapa-aho

Palkkatuki. TEM:n hallinnonalan itse toteutettavien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus 31.8.2010 Kirsti Haapa-aho Palkkatuki TEM:n hallinnonalan itse toteutettavien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus 31.8.2010 Kirsti Haapa-aho TYÖLLIST LLISTÄMISTUKIJÄRJESTELMÄ TYÖLLIST LLISTÄMISTUKI TYÖNANTAJALLLE PALKKATUKI

Lisätiedot

PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI

PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI 11.5.2017 1 Palkkatuen myöntämisen yleiset edellytykset 1) työ- ja elinkeinotoimisto arvioi työttömän työnhakijan työttömyyden johtuvan ammatillisen

Lisätiedot

Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle

Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle TAMPEREEN TYÖLLISTÄMISTUKI Tampereen työllistämistuen tavoitteena on edistää yksilöllisiä erityispalveluita tarvitsevien työnhakijoiden työllistymistä, parantaa tamperelaisten välityömarkkinoiden toimivuutta

Lisätiedot

Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen

Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen Etelä-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto MUUTOKSET PALKKATUKEEN Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen Välityömarkkinatoimijoille määräkiintiöt - yhdistyksille,

Lisätiedot

TE-palvelut työnantajille. 25.9.2014 Toimisto Otsikko

TE-palvelut työnantajille. 25.9.2014 Toimisto Otsikko TE-palvelut työnantajille 1 Ilmoita avoin työpaikka Paikan ilmoittaminen verkossa, te-palvelut.fi Kun teet työnantajana yhteistyösopimuksen TE-toimiston kanssa, saat omalta TE-toimistoltasi käyttöösi verkkopalvelutunnukset

Lisätiedot

Henkilöstön asema ja järjestöjen palvelut

Henkilöstön asema ja järjestöjen palvelut Henkilöstön asema ja järjestöjen palvelut Tuotannollistaloudellinen irtisanominen ja irtisanomisaika Helsingin Yliopisto Irtisanomisen oikeudellinen perusta Työnantajan noudattamista irtisanomisperusteista

Lisätiedot

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.4.2012 30.4.2014 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.4.2012 30.4.2014 1 Kaupan liitto Palvelualojen ammattiliitto VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS

Lisätiedot

HE 226/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia

HE 226/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 11 luvun :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia siten, että niitä perusteita, joilla soviteltua työttömyysetuutta

Lisätiedot

OULULAISILLE YRITYKSILLE MYÖNNETTÄVÄ KUNTALISÄ OPPISOPIMUSKOULUTUKSEEN (450 (350 eur/kk)

OULULAISILLE YRITYKSILLE MYÖNNETTÄVÄ KUNTALISÄ OPPISOPIMUSKOULUTUKSEEN (450 (350 eur/kk) 2014 OULULAISILLE YRITYKSILLE MYÖNNETTÄVÄ KUNTALISÄ OPPISOPIMUSKOULUTUKSEEN (450 (350 eur/kk) Työllistymiseen liittyvänä tukimuotona Oulun kaupunki myöntää yritysten palkkatuettuihin oppisopimustyösuhteisiin

Lisätiedot

Yritysten kehittämispalvelut. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus (POP Ely) Esa Räisänen

Yritysten kehittämispalvelut. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus (POP Ely) Esa Räisänen Yritysten kehittämispalvelut 2015 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus (POP Ely) 1 Yritysten kehittämispalvelut Palvelujen kohderyhmänä toimivat pkyritykset, joilla on vähintään yksi vahvistettu tilinpäätös takana

Lisätiedot

Työllisyyspolliittinen avustus vuonna 2015 ja palkkatukiuudistus

Työllisyyspolliittinen avustus vuonna 2015 ja palkkatukiuudistus Työllisyyspolliittinen avustus vuonna 2015 ja palkkatukiuudistus 19.11.2014 Työllisyyspoliittinen avustus vuonna 2015 19.11.2014 Työllisyyspoliittisen avustuksen tavoitteena on parantaa työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

HE 222/2009 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 4 ja 6 luvun väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 222/2009 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 4 ja 6 luvun väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 222/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 4 ja 6 luvun väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väliaikaisesti työttömyysturvalakia.

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 129/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon

Lisätiedot

Palkkatuki muutoksia10.5.2010

Palkkatuki muutoksia10.5.2010 Palkkatuki muutoksia10.5.2010 Iisalmi 15.6. ja Kuopio 18.6.2010 13.8.2010 1 Palkkatuki muutoksia Palkkatuen myöntäminen elinkeinotoiminnan harjoittajille muuttui 10.5.2010 EY:n valtiotukisäännösten lähtökohtana

Lisätiedot

Välityömarkkinatoimijat ja palkkatuki

Välityömarkkinatoimijat ja palkkatuki Välityömarkkinatoimijat ja palkkatuki Iisalmi 20.1.2017 ja Kuopio 23.1.2017 Esityksessä käsitellään lyhyesti 1.1.2017 voimaan tulleita palkkatukeen liittyviä muutoksia. Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTAMENETTELY TYÖVOIMAN KÄYTTÖÄ VÄHENNETTÄESSÄ

YHTEISTOIMINTAMENETTELY TYÖVOIMAN KÄYTTÖÄ VÄHENNETTÄESSÄ YHTEISTOIMINTAMENETTELY TYÖVOIMAN KÄYTTÖÄ VÄHENNETTÄESSÄ Tämä ohje on tarkoitettu muistilistaksi luottamusmiehille työvoiman käytön vähentämiseksi käytävää yhteistoimintamenettelyä varten. Näitä neuvotteluja

Lisätiedot

Yrittäjän työssäoloehdon laskenta

Yrittäjän työssäoloehdon laskenta Sivu 1/6 Yrittäjän työssäoloehdon laskenta Peruspäivärahan saamisen edellytyksenä on työssäoloehdon täyttäminen. Yrittäjän työssäoloehto täyttyy, kun henkilö on lähinnä edellisen 48 kuukauden aikana työskennellyt

Lisätiedot

Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle

Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle Tätä ohjetta sovelletaan ennen 1.10.2016 alkaneisiin työsuhteisiin. TAMPEREEN TYÖLLISTÄMISTUKI Tampereen työllistämistuen tavoitteena on edistää yksilöllisiä erityispalveluita tarvitsevien työnhakijoiden

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain ja työttömyysturvalain muuttamisesta

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain ja työttömyysturvalain muuttamisesta TEM / TYO / RATO 23.6.2016 LUONNOS Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain ja työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion

Lisätiedot

Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla 22.5.2017 Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 1 20.9.2017 Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi

Lisätiedot

TE-toimiston palvelut. 11.11.2014 Jutta Jänkävaara-Lempiäinen, palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, tuetun työllistymisen palvelut

TE-toimiston palvelut. 11.11.2014 Jutta Jänkävaara-Lempiäinen, palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, tuetun työllistymisen palvelut TE-toimiston palvelut Jutta Jänkävaara-Lempiäinen, palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, tuetun työllistymisen palvelut Alueelliset TE-palvelut Uudenmaan TE-toimisto Varsinais-Suomen TE-toimisto Satakunnan

Lisätiedot

Nuoret ja työttömyysturva. Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Nuoret ja työttömyysturva. Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Nuoret ja työttömyysturva Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Työttömyysetuus Työttömyysetuutta maksetaan työttömän työnhakijan toimeentulon turvaamiseksi siltä ajalta, kun hän etsii uutta työtä

Lisätiedot

Palkkatuki. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava Toimisto Otsikko

Palkkatuki. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava Toimisto Otsikko Palkkatuki Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava 26.1.2018 1 Palkkatuen määrä Työttömyyden keston perusteella määräytyvä palkkatuki palkkauskustannuksista: Enintään 30 % enintään 6 kk ajan jos

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus. 23.9.2014 Petri Lehtimäki

Työllisyyspoliittinen avustus. 23.9.2014 Petri Lehtimäki Työllisyyspoliittinen avustus Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työllisyyspoliittisella avustuksella edistetään työttömien työnhakijoiden työllistymistä. Avustuksella rahoitettavan toiminnan tulee

Lisätiedot

Nuorisokuntatakuun toteutumisesta Satakunnassa alkuvuonna 2013. Juhani Sundell Satakunnan ELY-keskus

Nuorisokuntatakuun toteutumisesta Satakunnassa alkuvuonna 2013. Juhani Sundell Satakunnan ELY-keskus Nuorisokuntatakuun toteutumisesta Satakunnassa alkuvuonna 2013 Juhani Sundell Satakunnan ELY-keskus 6.6.2013 Mikä nuorisotakuu? Nuorisotakuulla tarkoitetaan: Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto Työllisyyspoliittinen avustus 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työttömien työnhakijoiden työllistymisen edistäminen * parannetaan yleisiä työmarkkinavalmiuksia ja ammatillista osaamista Erityisesti

Lisätiedot

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti Työllistymisen toimenpidesuunnitelma 2017-2018 Ruokolahti 2(7) Aluksi Työllistymisen toimenpidesuunnitelma on kunnan ja työllistymistä edistävän monialainen yhteispalvelun (TYP) välinen suunnitelma rakennetyöttömyyden

Lisätiedot

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi Yrityskansio sisältö Työllisyyden kuntakokeilu Koulutus- ja työhönvalmennus Työkokeilu Palkkatuki Esimerkkilaskelmat palkkatuesta

Lisätiedot

Työharjoittelu. www.mol.fi. Työharjoittelu ja työelämävalmennus

Työharjoittelu. www.mol.fi. Työharjoittelu ja työelämävalmennus Työharjoittelu www.mol.fi Työharjoittelu ja työelämävalmennus Työtön työnhakija voi osallistua työharjoitteluun tai työelämävalmennukseen perehtyäkseen työelämään sekä edistääkseen työhönsijoittumistaan

Lisätiedot

HE 126/2007 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 126/2007 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 126/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 7 luvun 12 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi julkisesta

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 01 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 01 toisella neljänneksellä, prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0, prosenttiyksikköä. Helsingissä

Lisätiedot

Tukea ja palveluita työllistymiseen Asperger-henkilöille

Tukea ja palveluita työllistymiseen Asperger-henkilöille Tukea ja palveluita työllistymiseen Asperger-henkilöille Tuet ja palvelut käyttöön Työpaikkaa etsittäessä on toisinaan hyödyllistä käyttää erilaisia kunnan tai Työ- ja elinkeinotoimiston (TE-toimiston)

Lisätiedot

TE-palvelut työllistymisen tukena. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto

TE-palvelut työllistymisen tukena. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto TE-palvelut työllistymisen tukena Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto 5.11.2013 TE-palvelut Vuoden 2013 alusta TE-toimiston palvelut ovat nimeltään työ- ja elinkeinopalvelut (TE-palvelut) TE-palvelut määritellään

Lisätiedot

Hollolan kunta 1/5 Tehtävä

Hollolan kunta 1/5 Tehtävä Hollolan 1/5 KV KH lau TYÖNANTAJATOIMINNOT Kunnalle työnantajana kuuluvat tehtävät, ellei niitä ole siirretty muulle viranomaiselle Kunnan henkilöstöpolitiikan ohjaus ja siitä yleisohjeiden antaminen Työnantajan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta

Lisätiedot

TE-palvelut. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto

TE-palvelut. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto TE-palvelut Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto 5.11. TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista TE-palvelut ovat julkisia työ- ja elinkeinopalveluita, joita tarjoavat Työ- ja

Lisätiedot

Yrityksen yt-tilanne ja TE-palvelut

Yrityksen yt-tilanne ja TE-palvelut Yrityksen yt-tilanne ja TE-palvelut Muutos yrityksessä henkilöstön vähentäminen Hallitse tilanne muutospalveluiden avulla Minimoi muutostilanteen negatiiviset vaikutukset Hallittu läpivienti on imagotekijä

Lisätiedot

HE 176/2013 vp. ansiopäivärahan sovitellun päivärahan ja työtulon enimmäismäärä korotettaisiin ansiopäivärahan

HE 176/2013 vp. ansiopäivärahan sovitellun päivärahan ja työtulon enimmäismäärä korotettaisiin ansiopäivärahan Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi annetun hallituksen esityksen (HE 90/2013 vp) täydentämisestä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Työsopimus/ käsiteltäviä asioita

Työsopimus/ käsiteltäviä asioita Työsopimus/ käsiteltäviä asioita Työsuhteen määritelmä Työsuhteen ehtojen määräytyminen Työsopimuksen muoto Työsopimustyypit Työsopimuksen sisältö Koeaika Palkka ja oikeus palkkaan eräissä poissaolotilanteissa

Lisätiedot

Vammaisten henkilöiden osallistuminen työelämään uuden lainsäädännön valossa. Jaana Pakarinen toimitusjohtaja

Vammaisten henkilöiden osallistuminen työelämään uuden lainsäädännön valossa. Jaana Pakarinen toimitusjohtaja Vammaisten henkilöiden osallistuminen työelämään uuden lainsäädännön valossa Jaana Pakarinen toimitusjohtaja Kunnan intressi? 2 Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää

Lisätiedot

Omaehtoinen opiskelu. www.mol.fi. Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu

Omaehtoinen opiskelu. www.mol.fi. Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Omaehtoinen opiskelu www.mol.fi Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Vuoden 2010 alusta lukien voit tietyin edellytyksin opiskella päätoimisia

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 24 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2013 toisella neljänneksellä 74,0 prosenttia. Työllisyysaste aleni vuoden takaisesta hivenen. Positiivisena

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen ELY-keskus toteaa lausunnossaan seuraavaa (TE-toimistojen kommentit omana kohtanaan lausunnon lopussa):

Kaakkois-Suomen ELY-keskus toteaa lausunnossaan seuraavaa (TE-toimistojen kommentit omana kohtanaan lausunnon lopussa): LAUSUNTO KASELY/498/00.02.00/2012 10.8.2012 Työ- ja elinkeinoministeriö Viite Asia TEMin lausuntopyyntö; luonnos hallituksen esitykseksi laiksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta sekä eräiden siihen

Lisätiedot

Työmarkkinatilastoista, niiden käytöstä ja tulkinnoista

Työmarkkinatilastoista, niiden käytöstä ja tulkinnoista Työmarkkinatilastoista, niiden käytöstä ja tulkinnoista Jarkko Pietilä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 27.3.2015 Pohjois-Pohjanmaan väestö 2013 VÄESTÖ 403 287 TYÖVOIMA 184 542 TYÖVOIMAN ULKOPUOLISET 218

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 37 TYÖLLSYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSNGSSÄ 3. VUOSNELJÄNNEKSELLÄ Helsingin työllisyysaste oli vuoden kolmannella neljänneksellä 74,1 prosenttia, mikä oli 0,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosi sitten. Työllisten

Lisätiedot

HE 150/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi uusjakojen tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 150/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi uusjakojen tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi uusjakojen tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uusjakojen tukemisesta annettua lakia siten,

Lisätiedot

KUNNALLISEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2012 2013 (TS-12) ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

KUNNALLISEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2012 2013 (TS-12) ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA KUNNALLISEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2012 2013 (TS-12) ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Raamisopimuksen toteuttaminen Tällä virka- ja työehtosopimuksella toteutetaan kunnallisen teknisen

Lisätiedot

Tähtäimessä työmarkkinat polkuja ja poteroita

Tähtäimessä työmarkkinat polkuja ja poteroita Tähtäimessä työmarkkinat polkuja ja poteroita Uudenmaan TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 22.9.2015 Uudenmaan TE-toimisto Anne Hirvonen Tilastotietoa koko maa 2 22.9.2015 Uudenmaan TE-toimisto

Lisätiedot

hanke Apua ja tukea rekrytoinnin eri vaiheisiin www.rakennerahastot.fi TE -toimiston palkkatuki Kaupungin työllistämistuki

hanke Apua ja tukea rekrytoinnin eri vaiheisiin www.rakennerahastot.fi TE -toimiston palkkatuki Kaupungin työllistämistuki hanke Apua ja tukea rekrytoinnin eri vaiheisiin TE -toimiston palkkatuki Kaupungin työllistämistuki Kaupungin kesätyöllistämistuki nuorille TE-palvelut Oppisopimus Työkokeilu Rekrytointikoulutus www.rakennerahastot.fi

Lisätiedot

Tilaajavastuulain muutokset 1.9.2015

Tilaajavastuulain muutokset 1.9.2015 Tilaajavastuulain muutokset 1.9.2015 Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä annetun lain muuttamisesta 678/2015 Hallituksen esitys HE 161/2014 vp Työelämä-

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,5 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,5 %.

Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,5 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,5 %. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.2.2014 Tilannekatsaus 31.1.2014 Työttömyyden kasvuvauhti hidastui Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli tammikuun 2014 lopussa 35068 työtöntä työnhakijaa.

Lisätiedot

Yhteishankintakoulutukset

Yhteishankintakoulutukset z Yhteishankintakoulutukset RekryKoulutus, TäsmäKoulutus ja MuutosKoulutus Mari Tuomikoski Palvelujohtaja Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Yhteishankintakouluksella lisää ammatillista osaamista Työvoimakoulutuksena

Lisätiedot

TE-toimiston tehtävät ja palvelut kotouttamisessa 20.4.2016

TE-toimiston tehtävät ja palvelut kotouttamisessa 20.4.2016 TE-toimiston tehtävät ja palvelut kotouttamisessa 20.4.2016 Palveluesimies Sanna Rautio-Väliheikki Palvelujohtaja Mari Tuomikoski TE-toimiston tehtävät 1) edistää työvoiman saatavuuden turvaamista ja työllisyyden

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,8 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,6 %.

Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,8 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,6 %. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.1.2014 Tilannekatsaus 31.12.2013 Työttömyys kasvoi erittäin paljon Työttömien työnhakijoiden määrä kasvaa yleensä joulukuussa kausiluonteisista syistä johtuen;

Lisätiedot

Työterveyshuollon muutokset 1.6.2012

Työterveyshuollon muutokset 1.6.2012 Työterveyshuollon muutokset 1.6.2012 Päivärahan hakuajan lyheneminen Lausunto 90 sairauspäivärahapäivän jälkeen Elise Kivimäki 17.1.2012 Hallitusohjelmasta lainmuutokseksi Hallitusohjelman mukaan työterveyshuoltoa

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 113/2012 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 113/2012 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 113/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle varhennettua vanhuuseläkettä ja osa-aikaeläkettä koskevien säännösten muuttamiseksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä varhennettua

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 35 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 kolmannella neljänneksellä 73,6 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0,6 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

Ajankohtaista TE-toimistosta

Ajankohtaista TE-toimistosta Ajankohtaista TE-toimistosta Oikeus- ja työministeri Jari Lindström 12.4.2016 - Tavoitteena on 72 % työllisyysaste (vuoden 2015 työllisyysaste oli keskimäärin 68,1 % ) - Kilpailukykysopimus tuo 35 0000-45

Lisätiedot

Työnantajan on irtisanoessaan työsopimuksen noudatettava työsuhteen jatkuttua keskeytyksettä

Työnantajan on irtisanoessaan työsopimuksen noudatettava työsuhteen jatkuttua keskeytyksettä 1 (5) IRTISANOMISSUOJASOPIMUS 2002 (TT-STTK) I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1. Yleinen soveltamisala Tämä sopimus koskee toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen irtisanomista toimihenkilöstä johtuvasta tai hänen

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2001 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2001 N:o 1464 1470. Valtioneuvoston asetus. N:o 1464

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2001 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2001 N:o 1464 1470. Valtioneuvoston asetus. N:o 1464 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2001 N:o 1464 1470 SISÄLLYS N:o Sivu 1464 Valtioneuvoston asetus työnhakuvalmennukseen osallistuvien ylläpitokorvauksesta... 4045

Lisätiedot

AVUSTAJATOIMINTA Avustajien ohjaus työelämään hanke. Antti Mikkola Projektipäällikkö Sotainvalidien Veljesliiton Kanta-Hämeen piiri ry

AVUSTAJATOIMINTA Avustajien ohjaus työelämään hanke. Antti Mikkola Projektipäällikkö Sotainvalidien Veljesliiton Kanta-Hämeen piiri ry AVUSTAJATOIMINTA Avustajien ohjaus työelämään hanke Antti Mikkola Projektipäällikkö Sotainvalidien Veljesliiton Kanta-Hämeen piiri ry Valtakunnallinen avustajatoimintahanke Sotainvalidien Veljesliitto

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 8,4 7,8 8,0 7,9

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 8,4 7,8 8,0 7,9 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK 30.3.2016 Asiantuntija Katja Leppänen

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK 30.3.2016 Asiantuntija Katja Leppänen Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan julkinen kuuleminen 30.3.2016 NOLLASOPIMUSTEN KIELTÄMINEN LAILLA (KANSALAISALOITE 5/2015 vp) Mitä ns. nollatyösopimukset ovat? Kansalaisaloitteen sisältö Pyydettynä

Lisätiedot

Tarkentava virkaehtosopimus luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen palkkioista ja palkkauksesta

Tarkentava virkaehtosopimus luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen palkkioista ja palkkauksesta Tarkentava virkaehtosopimus luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen palkkioista ja palkkauksesta Verohallinto sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry., Julkisten ja hyvinvointialojen

Lisätiedot

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2014

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2014 NÄKYMIÄ KESÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Tuunia Keränen 0295 020 914 Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/ Julkaisuvapaa torstaina 31.7. klo 9.00 Työttömyys edelleen kasvussa Uudellamaalla Uudenmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Poikkeuksellinen säännöllinen työaika ja jaksotyön teettäminen. Ensihoitopalvelu. Dnro 13/2015, annettu 15.2.2016.

Poikkeuksellinen säännöllinen työaika ja jaksotyön teettäminen. Ensihoitopalvelu. Dnro 13/2015, annettu 15.2.2016. Poikkeuksellinen säännöllinen työaika ja jaksotyön teettäminen. Ensihoitopalvelu. Dnro 13/2015, annettu 15.2.2016. Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös kumottiin ja asia palautettiin aluehallintovirastoon

Lisätiedot

HE 121/2000 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kehitysalueelle. Kehitysalueelle tehtävien investointien korotetuista

HE 121/2000 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kehitysalueelle. Kehitysalueelle tehtävien investointien korotetuista HE 121/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kehitysalueelle tehtävien investointien korotetuista poistoista annetun lain 2 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN TYÖLLISTÄMISSUUNNITELMA VUODELLE 2016

TAMMELAN KUNNAN TYÖLLISTÄMISSUUNNITELMA VUODELLE 2016 1 TAMMELAN KUNNAN TYÖLLISTÄMISSUUNNITELMA VUODELLE 2016 TYÖLLISTÄMISSUUNNITELMAN TARKOITUS Tämän suunnitelman avulla pyritään aktiivisesti työllistämään tammelalaisia työttömiä. Työllistämissuunnitelma

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.9.2014. Elokuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.8.2014)

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.9.2014. Elokuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.8.2014) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.9.2014 Elokuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.8.2014) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui toisena kuukautena peräkkäin Pirkanmaan TE-toimistossa

Lisätiedot

Työntekijän palkkaaminen Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy

Työntekijän palkkaaminen Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy Työntekijän palkkaaminen 25.10.2017 Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy Uuden työntekijän tarve? Toimiako yksin vai toiminko työantajana ja kasvatan yritystä? Kysynnän ja tarjonnan suhde? Kasvaako yritys

Lisätiedot

2016:20 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2016

2016:20 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2016 2016:20 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2016 Työpaikkojen määrä kasvoi Helsingissä vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä prosentilla vuoden takaisesta. Liukuvan vuosikeskiarvon

Lisätiedot

HE 165/2004 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 165/2004 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 165/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Henkilöstökoulutuksiin liittyvien poissaololajien käsittely Kiekujärjestelmässä

Henkilöstökoulutuksiin liittyvien poissaololajien käsittely Kiekujärjestelmässä Henkilöstökoulutuksiin liittyvien poissaololajien käsittely Kiekujärjestelmässä Koulutuspoissaolot Koulutukseen liittyviä poissaololajeja on Kieku-järjestelmässä seuraaviin koulutustapahtumiin: - Henkilöstökoulutus

Lisätiedot

Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015

Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015 Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015 Verkostoja hyödyntäen järjestöjen kautta aitoon työllistymiseen 15.10.2014 1 17.10.2014 Etelä-Savon TE-toimisto/ Rakennepoliittinen ohjelman

Lisätiedot

HE 200/2013 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 200/2013 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettua lakia ehdotetaan

Lisätiedot

Etelä-Savossa huhtikuussa työttömiä työnhakijoita 400 edellisvuotta enemmän

Etelä-Savossa huhtikuussa työttömiä työnhakijoita 400 edellisvuotta enemmän NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa huhtikuussa työttömiä työnhakijoita 400 edellisvuotta enemmän Työllisyyskatsaus, huhtikuu 2012 22.5.2012 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

PERHEVAPAAT. Aalto-yliopisto, AA Katriina Vierula. www.dlapiper.com 2015 0

PERHEVAPAAT. Aalto-yliopisto, AA Katriina Vierula. www.dlapiper.com 2015 0 PERHEVAPAAT Aalto-yliopisto, AA Katriina Vierula 2016 www.dlapiper.com 2015 0 Perhevapaat TSL 4 luku Äitiysvapaa työntekijälle, jonka raskaus on kestänyt vähintään 154 päivää, on annettava äitiysvapaana

Lisätiedot

Liite 1 (6) 27.1.2015

Liite 1 (6) 27.1.2015 Liite 1 (6) Liite 1 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain, ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain sekä vapaasta sivistystyöstä annetun

Lisätiedot

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa ja näin edistää hänen työllistymistään avoimille työmarkkinoille TE-toimisto arvioi,

Lisätiedot

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko Green Care seminaari Kokkolan työvoiman palvelukeskus 1 Kokkolan työvoiman palvelukeskus (TYP) Työvoiman palvelukeskus on TE-toimiston, kaupungin sekä KELAN yhteinen palveluyksikkö Tavoitteena on moniammatillisesti

Lisätiedot

Työpaikalla tapahtuva oppiminen ja työllistämisen tukitoimet OPAS TYÖNANTAJALLE

Työpaikalla tapahtuva oppiminen ja työllistämisen tukitoimet OPAS TYÖNANTAJALLE Työpaikalla tapahtuva oppiminen ja työllistämisen tukitoimet OPAS TYÖNANTAJALLE Sisällys 1) Työkokeilu tarvittavan työkokemuksen hankkimiseksi 2) Palkkatuen hyödyntäminen osatyökykyisen työllistämisen

Lisätiedot

HE 128/2005 vp. oli 4,85 prosenttia, kun työttömyysvakuutusmaksua

HE 128/2005 vp. oli 4,85 prosenttia, kun työttömyysvakuutusmaksua HE 128/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki

Lisätiedot