Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download ""

Transkriptio

1

2

3

4

5

6 ESIPUHE Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri osallistui v (2008) Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyohjelman valtakunnalliseen Dehkon 2D -hankkeeseen. Vuosi 2008 oli jatkohanketta Diabeteksen ja sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisy osaksi perusterveydenhuollon arkea. Jatkohankeaika oli Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä tarpeen, koska Pohjois- Savon sairaanhoitopiiri liittyi kaksi vuotta muita hankealueita myöhemmin valtakunnalliseen hankkeeseen. D2D hankkeen tavoitteena oli soveltaa onnistuneita tieteellisiä tutkimustuloksia väestötasolla normaalin terveydenhuollon arkipäivässä. Tavoite oli haastava, siihen liittyi ajatus uusien toimintakäytäntöjen käyttöönotosta lähes olemassa olevilla resursseilla. Samaan aikaan kunnissa selvitettiin kunta- ja palvelurakenneuudistukseen liittyviä kysymyksiä. Perusterveydenhuollosta ja työterveyshuollosta löytyi runsaasti D2D-hankkeesta ja siinä esitetyistä kehittämisasioista innostuneita toimijoita. Jotta heidän innostuneisuutensa jatkuisi ja kehittämistyö saisi toimipaikoissa laajan kannatuksen, tarvitaan terveyden edistämisen arvostusta ja siihen riittäviä resursseja ja sitoutumista myös toimipaikkojen johdolta ja erityisesti kuntien johdolta. Kansalaisten vastuuta terveydestä ja hyvinvoinnista korostetaan yhä enemmän. On kuitenkin tärkeää, että kansalaiset saavat elämän eri vaiheissa riittävästi terveyteen liittyvää tietoa ja että eri toimijat, niin terveydenhuollosta kuin terveydenhuoltoa tukevilta sektoreilta, tukevat kansalaisia tekemään terveytensä kannalta hyviä valintoja. Eri toimijoiden välisen yhteistyön merkitys on tiedostettu ja paljon uusia toimintakäytäntöjä yhteistyön lisäämiseksi suunnitellaan. Tämä raportti on kuvaus siitä, miten Pohjois-Savon D2D-hanke toteutettiin, miten hanke organisoitiin sekä miten toimintaa saatiin mahdollisimman paljon käytäntöön ja mitä hankkeesta opittiin. Paikallishankekuvaukset ovat toimipaikkojen D2D-yhdyshenkilöiden tai niiden vastuuhenkilöiden kirjoittamia. Hyvät toimintakäytännöt toimintamallikuvauksina pohjautuvat v alueelta Diabetesliiton tietokantaan raportoituihin kuvauksiin. Hankkeen yhteiset hanketyöntekijät ovat kirjoittaneet omaan työhönsä ja toimenkuvaansa liittyvistä asioita. Varhaisen diagnoosin ja hoidon strategian tutkimusosuus perustuu LK Tiina Kiiskisen syventäviin opintoihin. Aluekoordinaattori Mervi Lehmusaho on ollut päävastuussa tämän raportin toimittamisesta. Koko hanketyöryhmä kiittää kentän innostuneita toimijoita, jotka ovat kaikessa kiireessä ja muutostilanteissa jaksaneet toimia yhteisen tavoitteen hyväksi. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin johdolle, hankkeen valtakunnalliselle johtoryhmälle sekä Suomen Diabetesliitolle kiitos siitä, että Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri on saanut osallistua tähän edistykselliseen hankkeeseen. Kuopiossa 12. tammikuuta 2009 Leo Niskanen, professori PSSHP:n D2D-hankkeen hankevastaava ja ohjaustyöryhmän puheenjohtaja Mervi Lehmusaho, THM PSSHP:n D2D-hankkeen aluekoordinaattori, Suomen Diabetesliitto Leena Moilanen, dosentti PSSHP:n D2D-hankkeen vastuutyöryhmän puheenjohtaja

7

8

9

10

11

12

13

14

15

16

17

18

19 5 Kuva 1. Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri v Pohjakartta Affecto Finland Oy, Karttakeskus, Lupa L7687/08. Alueella sijaitseva Kuopion yliopistollinen sairaala (KYS) on yksi maamme viidestä yliopistollisesta sairaalasta ja siellä toimivat kaikki lääketieteen erikoisalat. Opetussairaalana toimiva KYS tekee läheistä yhteistyötä Kuopion tiedelaakson kanssa; tiedelaaksossa keskeisiä tutkimusalueita ovat terveys, ravinto ja ympäristö. KYSin keskeisiä lääketieteen tutkimusalueita ovat krooniset kansantaudit kuten diabetes, valtimonkovettumatauti, Alzheimerin tauti, aivoverisuonitaudit ja lihavuus; niin niiden syntymekanismit ja genetiikka kuin hoito ja ehkäisy. (Pohjois- Savon sairaanhoitopiiri 2008a).

20

21

22

23

24

25

26

27

28

29

30

31

32

33

34

35

36 22 uudestaan tilapäisapuna hankkeen viimeisenä syksynä. KYSin sisätautien hallinnon toimistosihteeri Tuija Nenonen avusti hanketta monissa hallinnollisissa kysymyksissä oman toimensa ohessa ja vastasi aluekoordinaattorin tuella hankkeen talousraportoinnista Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin. Kuva 4. D2D-tiimi joulukorttikuvassa v Laura Rantalainen, Mervi Lehmusaho, Annikki Sutinen, Pasi Räsänen, Leo Niskanen ja Leena Moilanen Alueellinen ohjaus- ja vastuutyöryhmä Sairaanhoitopiirin D2D-ohjaustyöryhmän puheenjohtajana toimi hankevastaava, professori Leo Niskanen. Ohjaustyöryhmä kokoontui 2-3 kertaa vuosittain, yhteensä 7 kertaa v Hankevastaavan keskeinen tehtävä oli alussa toiminnan käynnistäminen ja yhteydenpito ja tiedottaminen hankkeesta eri tahoille sekä toimia yhdyshenkilönä ja jäsenenä valtakunnallisessa D2D-hankkeen johtoryhmässä. Hankkeen alkuvaiheessa hankevastaava kiersi suurimman osan alueen terveyskeskuksia mm. alustamalla aiheesta koulutustilaisuuksissa valtaosin yhdessä aluekoordinaattorin kanssa. Ohjausryhmään kuului keskeisten sidosryhmien edustajia, jotka saivat ajankohtaista tietoa hankkeen etenemisestä sekä antoivat arvokkaita mielipiteitä ja vinkkejä hankkeen tavoitteiden saavuttamiseksi.

37

38

39

40

41

42

43

44

45

46

47

48

49

50

51

52

53

54

55 41 Kuva 6. Pohjois-Savon D2D-hanke mukana Farmari 2007 Terveystorilla; työvuorossa ravitsemuskoordinaattori Laura Rantalainen ja Nilsiästä terveydenhoitajat Eija Miettinen ja Tuula Hukkanen. Kuva 7. Farmari 2007 Terveystorilla hankekoordinaattori Annikki Sutinen ja liikuntakoordinaattori Pasi Räsänen.

56

57 43 Savolaiset terveystalkoot Kuopio : Järjestelyistä vastasivat Kuopion sosiaali- ja terveystoimi, Pohjois-Savon shp:n D2D-hanke ja Savoniaammattikorkeakoulu. Messuilla oli asiaa ja luentoja painonhallinnasta, diabeteksesta ja terveellisistä elintavoista; luennoitsijoina olivat mm. ravitsemusterapeutti Hanna Partanen ja dosentti Leena Moilanen. Messut juonsi maalaislääkäri Tapani Kiminkinen ja ohjelmaa kevensi Teatteri Eurooppa Neljän esitykset Jotain tarttis tehdä. Näyttelyalueella oli lisäksi ravintonäyttely, testauspiste ja 25 näytteilleasettajaa. Päällekkäisyyksien välttämiseksi oli sovittu ravitsemusneuvonnasta siten, että Pohjois-Savon Martat kertoivat kuidusta, Maa- ja kotitalousnaiset elintarvikepakkauksien merkinnöistä ja muut paikalliset terveys- ja potilasjärjestöt ja yritykset omista toiminnoista ja palveluista. D2D-osastolla oli terveellisen aamupalan maistiaiset ja samalla kerrottiin terveellisen aamupalan koostamisesta elintarvikeyrityksien lahjoittamilla elintarvikkeilla. Ravitsemustieteen opiskelijat jakoivat aamupalaksi tuorepuuroa marjoista (Raisio ja Pakkasmarja), vähärasvaisia maitotaloustuotteita (Valio), Sydänmerkki-leipää (Moilas) kasvirasvalevitteen (Raisio) ja tomaatin (Tarvaisen puutarha) kanssa. Messuvieraita oli vajaa 500. Kuva 8. Savolaiset terveystalkoot Kuopiossa Kuvassa hanketoimijat Leena Damstén, Laura Rantalainen, Pasi Räsänen, Mervi Lehmusaho ja Annikki Sutinen.

58

59

60

61

62

63 49 Karjalan lennosto järjestää Alokkaiden terveyspäivän aina ensimmäisen varusmiespalvelukuukauden aikana. Nyt päivät olivat ja , joihin D2D-hankkeen ravitsemus- ja liikuntakoordinaattori pyydettiin mukaan. Paikalla olivat myös Terveys ry. ja Hengitysliitto Heli tupakkavalistuksella ja poliisin huumeyksikkö kertomassa huumeiden vaikutuksista, SPR tartuntatauti- ja ehkäisyvalistuksella ja Liikenneturva päihde- ja liikenneasialla. Alokkaat kiersivät päivän aikana teemapisteet ja tekivät muistiinpanoja terveystarkastuksia varten. D2Dhankkeen ravitsemuskoordinaattorilla oli ravitsemusluento ja liikuntakoordinaattorilla liikuntaluento. Kantahenkilökunnalla oli mahdollisuus tutustua aineistoon ja tehdä diabetesriskitesti lounastauon aikana. Molempina päivinä mukana oli 130 alokasta ja 20 henkilökuntaan kuuluvaa. Kuva 9. D2D-hanke mukana Karjalan lennoston alokkaiden terveyspäivässä 2/2008. KYS-henkilökunnan liikuntapäivää vietettiin ja Kuopio-hallissa. D2D-hankkeen näyttelyssä oli päivien aikana mahdollista tutustua juomanäyttelyyn, täyttää diabetesriskitestiä, mittauttaa oma verensokeri ja tutustua vuorotyötä tekevien terveellisiin lounasaterioihin.

64 50 Pohjois-Savon Sydänpiiri ry:n kanssa tehtiin monipuolisesti yhteistyötä. Koululaisiin kohdennetun ravitsemusostopalvelun lisäksi Sydänpiiriltä oli edustus Pohjois- Savon D2D-hankkeen työryhmissä ja D2D-hankkeesta oli edustus Pohjois-Savon Sydänpiirin koollekutsumassa terveyden edistämisen työryhmässä. Kesällä 2008 neuvoteltiin Sydänpiirin toimijoiden mahdollisuudesta ottaa D2D-Sydän-hankkeen toivomat täydentävät kysymykset mukaan syksyn terveydenhuollon kuntakierrokselle. Yhteistyötä tehtiin myös erilaisissa yleisötapahtumissa ja Sydänpiirin neuvontapisteessä Kuopion Prismalla, missä D2D-hanketyöntekijät pitivät esillä muutamina iltapäivinä diabetesriskin arviointilomaketta ja muuta oheismateriaalia sekä juomanäyttelyä energiapitoisuusvertailuin. Tämä oli hyvä paikka keskusteluun kauppaostoksille suuntaavien kanssa. Kuva 10. D2D-neuvontatyötä Prismalla Työryhmien toiminta Hankkeen kaikissa työryhmissä oli keskeistä hankeasioista tiedottaminen. Erityisesti tiimikokouksissa sekä hankevastaavan, vastuutyöryhmän puheenjohtajan ja aluekoordinaattorin kokouksissa ja vastuutyöryhmän kokouksissa hanketoimintaa

65

66

67

68

69

70 56 Kuva 11. Pohjois-Savon D2D-hankepäivä Valamon luostarissa Kiitosseminaari Kuva 12. Pohjois-Savon D2D-Sydän-hankkeen kiitosseminaarissa luotiin katsaus menneeseen, kiitettiin alueen toimijoita ja visioitiin tulevaa.

71

72

73

74

75

76 62 Muut koulutukset Intervention aloitusvaiheessa ravitsemuskoordinaattori osallistui yhdessä muiden hanketyöntekijöiden kanssa terveyskeskusten ja työterveyshuoltojen työntekijöiden ja muiden yhteistyökumppaneiden kouluttamiseen. Terveyskeskusten hoitajia koulutettiin interventiolomakkeiden käyttämiseen potilasohjauksessa Lapinlahdella, Juankoskella, Kuopiossa alueellisen lihavuuskoulutuksen ja alueellisen diabeteskoulutuksen yhteydessä, sekä PPP-ohjaajakoulutuksessa. Koulutuksiin osallistui 128 hoitajaa. Työterveyshoitajia (8 henk.) ja lääkäreitä (4 henk.) koulutettiin interventioiden toteuttamiseen Lääkärikeskus Mehiläisen, OmaLääkäri-aseman, Kemira Grow-How:n työterveyshuolloissa. KYS-piirin sairaala- ja terveyskeskusravitsemusterapeutteja koulutettiin D2D-potilaista ja interventiosta koulutuspäivillä Siilinjärvellä ja Kuopiossa, koulutuksiin osallistui 30. KYSin ravitsemusyhdyshenkilöiden koulutuspäivissä koulutettiin hoitajia diabetesriskitestin ja muun ohjausmateriaalin käytöstä sekä sepelvaltimotautipotilaiden sokerirasituksesta ja jatkoohjauksesta. Kuva 13. Pohjois-Savon D2D-hanke oli mukana Kuopiossa järjestetyssä The 25th International Symposium on Diabetes and Nutrition symposiumissa 6/2007.

77

78

79

80

81

82

83

84

85 71 tammikuussa 2009 yhteinen koulutusmatka DEHKO-päiville 2009, mikä oli myös yhteinen D2D-hankkeen päätöstilaisuus. Yhteiselle koulutusmatkalle osallistui Pohjois-Savosta yli 40 terveydenhuollon toimijaa. Kuva 14. Pohjois-Savon D2D-koordinaattorit Dehko-päivillä Kuva 15. Pohjois-Savon toimijoita Dehko-päivillä Tampereella 1/2009.

86

87

88 74 Terve Kuopio ohjelma Terve Kuopio on Kuopion kaupungin ja Kuopion seudun aluekeskusohjelman toteuttama ohjelma, jonka tavoitteena on edistää alueen asukkaiden terveyttä toimintakäytännöillä, jotka tukevat aktiivista elämäntapaa ja toimintakykyä. Terve Kuopio korostaa hyvinvoinnin tasa-arvoa ja terveyserojen kaventamista lasten ja nuorten, työikäisten sekä ikääntyvien arjessa. Terve Kuopio ohjelmaan kuuluu useita osahankkeita, mm. Aktiivinen lapsuus ja nuoruus hanke, jossa on kehitelty liikuntapolkua ja kulttuuripolkua, nettipalvelu harrastehaku, mistä löytyy vinkkejä ja vaihtoehtoja Kuopion seudun harrastuksista sekä Terve Kuopio toimintakortti, johon voi ladata lippuja liikuntapalveluihin ja tulevaisuudessa mahdollisesti myös kulttuuripalveluihin. Kansainvälisesti Terve Kuopio on näkynyt WHO:n Healthy City verkostossa. (mm. Terve Kuopio esite 2007, Vireä elämä, Valoisa tulevaisuus ja ). Kuva 16. Terve Kuopio ohjelman savolaisen perheen Tomi.

89

90

91

92

93

94

95

96

97

98

99

100

101

102

103

104

105

106

107

108

109

110

111

112

113

114

115

116

117

118

119

120

121

122 108 Sokerirasitukset PSSHP:ssä vuosittain V V V V V V Kuva 17. Kahden tunnin sokerirasituskokeet Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä vuosittain Varhaisen diagnoosin ja hoidon strategian toteutuminen Diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelmaan (DEHKO) kuuluvan tyypin 2 diabeteksen ehkäisyohjelman varhaisen diagnoosin ja hoidon strategian keskeisin asia on diabeteksen toteaminen varhaisessa vaiheessa ja potilaan saaminen hoidon piiriin mahdollisimman pian komplikaatioiden kehittymisen ehkäisemiseksi. Lääketieteen kandidaatti Tiina Kiiskisen (2008) tutkimuksen päätavoitteena oli tutkia strategian toteutumista kokonaisuudessaan, ja alatavoitteina oli tarkastella diagnoosin asettamista ja strategian toteuttamista käytännössä. Tutkimuksen aineistona olivat Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueella Siilinjärven, Leppävirran ja Lapinlahden kunnissa vuosina seulonnassa todetut uudet diabeetikot. Tulosten mukaan diabetesdiagnoosi myöhästyi kahdeksalta (21 %) diabeetikolta, ja neljälle diagnoosi jäi kokonaan tekemättä. Tämä viittaa siihen, että diabetesdiagnoosi tehdään edelleen liian varovaisesti. 87 % tutkittavis-

123

124

125

126

127

128

129 115 ton kanssa; esimerkkeinä mallit Liikunta elämäntavaksi Sohvaperunasta liikkujaksi ja Irti tupakasta radiokurssi kansalaisopisto Kirsi-Tiina Ikonen; KKI-Iisalmi (vastuuhenkilö liikuntasuunnittelija Pekka Partanen; toteuttajatahot: kunta, kuntayhtymä, terveyskeskus, kunnallinen työterveyshuolto, yksityinen työterveyshuolto) & ohjatun liikunnan kalenteri Kuva 18. Esimerkkejä Iisalmen toimintamalleista.

130

131

132

133

134

135

136

137

138

139

140

141

142

143

144

145

146

147

148

149

150

151

152

153

154

155

156

157

158

159

160

161

162

163

164

165

166

167

168

169

170

171

172

173

174

175

176

177

178

179

180

181

182

183

184

185

186

187

188

189

190

191 177 - Dokumentointi oli Pohjois-Savon hankkeessa heikosti suunniteltu ja se vaikeutti myös hankemateriaalin arkistointa. - Raportointivaiheessa oli huomattavia eroja mm. hanketyöntekijäresursseissa eri sairaanhoitopiireissä. Raportoinnissa aluekoordinaattori olisi toivonut koko hankkeessa tehdyn enemmän yhteistyötä. Kuva 19. Aluekoordinaattorit Mervi Lehmusaho, Kaija Korpela, Karita Pesonen, Auli Pölönen ja Arja Hyytiä. Keskellä valtakunnallinen koordinaattori Timo Saaristo. 7.7 Hankkeen jälkeen Ehkäisevän työn tulevaisuus Nykyinen hallitusohjelma, STM:n Kaste-ohjelma ja mm. Valtioneuvoston periaatepäätös terveyttä edistävän liikunnan ja ravinnon kehittämislinjoista osaltaan tukevat ja kannustavat ehkäisevän työn tekoon ja hallintokuntarajat ylittävään yhteistyöhön. Niiden lisäksi tarvitaan toimipaikka- ja kuntapäättäjätasolla ehkäisevän työn arvostusta ja voimavarojen osoittamista työhön. Terveysliikunta ja ravitsemus näkyvät myös monissa Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin Käypä hoito - suosituksissa keskeisinä hoitomuotoina useissa pitkäaikaissairauksissa joko yksin tai yhdistettynä muihin elintapamuutoksiin ja hoitoihin. Liikunnan merkityksestä on v ilmestynyt oma Käypä hoito suositus (Suomalainen Lääkäriseura Duode-

192

193

194

195

196

197

198

199

200

201

202

203

204

205

206

207

208

209

ESIPUHE Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri osallistui v. 2005 2007(2008) Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyohjelman valtakunnalliseen Dehkon 2D -hankkeeseen. Vuosi 2008 oli jatkohanketta Diabeteksen ja sydän- ja

Lisätiedot

Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon?

Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon? Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon? Työttömän henkilön hoito ja palveluprosessi -koulutus 8.12.2015 Katariina Korkeila Turun hyvinvointitoimiala, terveyspalvelut

Lisätiedot

Tavoitteena terveyttä ja hyvinvointia

Tavoitteena terveyttä ja hyvinvointia POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Terveyden edistämisen toimintamuodot Pohjois Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä Veikko Kujala Johtaja, Terveyden edistäminen 2 Tavoitteena terveyttä ja hyvinvointia Investointi

Lisätiedot

KUNTIEN LIIKUNTAVIRANHALTIJOIDEN TYÖKOKOUS JOENSUU 26.11.2015

KUNTIEN LIIKUNTAVIRANHALTIJOIDEN TYÖKOKOUS JOENSUU 26.11.2015 KUNTIEN LIIKUNTAVIRANHALTIJOIDEN TYÖKOKOUS JOENSUU 26.11.2015 Mitkä ovat kuntanne suurimmat haasteet liikuntaan liittyvissä asioissa tulevaisuudessa? Talous - Harrastamisen kustannusten nousu - Liikuntapaikkaverkoston

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen Miten lisätä hallintokuntien välistä yhteistyötä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja kuntien liikuntapalveluketjuja

Lisätiedot

Järjestämissuunnitelma hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työvälineenä. TERVESOS 2012 Tampere 9.5.2012

Järjestämissuunnitelma hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työvälineenä. TERVESOS 2012 Tampere 9.5.2012 Tampere-talo 8. 9.5.2012 Järjestämissuunnitelma hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työvälineenä TERVESOS 2012 Tampere 9.5.2012 Terveydenhuoltolaki Lain tarkoituksena on edistää ja ylläpitää väestön

Lisätiedot

Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015

Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015 Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015 Esitelmä Lapin sairaanhoitopiirin asiakasraadille Lapin keskussairaalassa tapahtuvasta saattohoidosta Tarja Huumonen Diakonissa-sairaanhoitaja AMK Saattohoito Saattohoidolla

Lisätiedot

Vastasairastuneen tyypin 1 diabeetikon hoidon seurantavihko

Vastasairastuneen tyypin 1 diabeetikon hoidon seurantavihko Tämä vihko on tarkoitettu tuoreen tyypin 1 diabeetikon hoidon seurannan avuksi. Seurantavihko tukee omaa oppimistasi sairauden alkuvaiheessa. Tämän avulla sinä ja hoitajasi pystytte tarkkailemaan ohjattujen

Lisätiedot

STESOn toimintaa. STESO-verkosto terveyden edistämistyön tukena 24.3.2014

STESOn toimintaa. STESO-verkosto terveyden edistämistyön tukena 24.3.2014 Terveyttä ja hyvinvointia yhteistyöllä Itä-Suomessa Kevätkoulutuspäivät 20.-21.3.2014 KYS, Kuopio STESO-verkosto terveyden edistämistyön tukena Veikko Kujala, puheenjohtaja Suomen terveyttä edistävät sairaalat

Lisätiedot

D2D-hanke Diabeteksen ehkäisyn sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen haasteet

D2D-hanke Diabeteksen ehkäisyn sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen haasteet D2D-hanke Diabeteksen ehkäisyn sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen haasteet Karita Pesonen suunnittelija, ravitsemusterapeutti Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä D2D-hanke 2003: Miksi 2D-hanke?

Lisätiedot

Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) hyödyntäminen hyvinvointikertomustyössä

Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) hyödyntäminen hyvinvointikertomustyössä Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) hyödyntäminen hyvinvointikertomustyössä Hankekoordinaattori Eeva Elomäki Hankekoordinaattori Sari Turunen Perusterveydenhuollon yksikkö, PKSSK ATH-tutkimus

Lisätiedot

YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ VAIKUTTAVAMPAA ELINTAPAOHJAUSTA VERKOSTOLLA HUS PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKÖN JOHTAJA, YLILÄÄKÄRI TAPANI HÄMÄLÄINEN

YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ VAIKUTTAVAMPAA ELINTAPAOHJAUSTA VERKOSTOLLA HUS PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKÖN JOHTAJA, YLILÄÄKÄRI TAPANI HÄMÄLÄINEN YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ 22.8.2018 VAIKUTTAVAMPAA ELINTAPAOHJAUSTA VERKOSTOLLA HUS PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKÖN JOHTAJA, YLILÄÄKÄRI TAPANI HÄMÄLÄINEN 25.9.2017 2 TERVEYDENHUOLTOLAKI 35 PERUSTERVEYDENHUOLLON

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Panu Peitsaro 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

SUUN TERVEYDENHUOLTO SATEENVARJO -HANKKEEN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET

SUUN TERVEYDENHUOLTO SATEENVARJO -HANKKEEN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Sateenvarjo-projekti 2005-2009 Suun terveydenhuolto Sateenvarjo -hankkeen päätösseminaari Helsingin yliopiston hammaslääketieteen laitoksella 6.11.2009 SUUN TERVEYDENHUOLTO SATEENVARJO -HANKKEEN LÄHTÖKOHDAT

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Vaasan sairaanhoitopiirin ky 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Göran Honga 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

STM:n asetus (23.9.2014) kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä

STM:n asetus (23.9.2014) kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä STM:n asetus (23.9.2014) kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä Esko Vanninen palvelualuejohtaja 13.10.2014 Mitä päivystys on? Terveydenhuoltolaki, 50 Kiireellisellä

Lisätiedot

Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen

Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Mäntykangas 2 Kysely toteutettiin strukturoidulla lomakkeella

Lisätiedot

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUJA UUDISTETAAN

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUJA UUDISTETAAN LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUJA UUDISTETAAN Kehittämistyön suunnittelu- ja työkokous /Etelä-Suomi 14.3.2013 Etelä-Suomen nuorten elinvoimaisuuden vahvistamiseksi ja syrjään jäämisen ehkäisemiseksi

Lisätiedot

FIILIS-HANKE LAPSIPERHEIDEN TERVEYDEN EDISTÄMISTÄ PERHEIDEN, KOULUJEN JA YHTEISÖJEN YHTEISTYÖNÄ

FIILIS-HANKE LAPSIPERHEIDEN TERVEYDEN EDISTÄMISTÄ PERHEIDEN, KOULUJEN JA YHTEISÖJEN YHTEISTYÖNÄ FIILIS-HANKE LAPSIPERHEIDEN TERVEYDEN EDISTÄMISTÄ PERHEIDEN, KOULUJEN JA YHTEISÖJEN YHTEISTYÖNÄ 10.5.2019 Erikoistutkija Katja Wikström, Kansanterveyden edistäminen yksikkö, THL 1 FEEL4DIABETES eli FIILIS

Lisätiedot

Hoidon porrastus Onko Käypä hoito-suosituksista apua? Pasi Salmela 8.10.09 OYS

Hoidon porrastus Onko Käypä hoito-suosituksista apua? Pasi Salmela 8.10.09 OYS Hoidon porrastus Onko Käypä hoito-suosituksista apua? Pasi Salmela 8.10.09 OYS Hoitosuositus asiantuntijoiden laatima tieteelliseen näyttöön perustuva kannanotto tietyn taudin, harvemmin tietyn oirekuvan

Lisätiedot

Diabetesseulontaa ja varhaista hoitoa outokumpulaisittain

Diabetesseulontaa ja varhaista hoitoa outokumpulaisittain Diabetesseulontaa ja varhaista hoitoa outokumpulaisittain Kansallinen Diabetesfoorumi 2012 Helsinki 15.5.2012 Hilkka Tirkkonen Yleislääketieteen erikoislääkäri, diabeteksen hoidon erityispätevyys Outokumpu

Lisätiedot

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin sairaaloita koskeva TERVEYDEN EDISTÄMISEN TOIMINTAOHJELMA vuosille 2009-2013

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin sairaaloita koskeva TERVEYDEN EDISTÄMISEN TOIMINTAOHJELMA vuosille 2009-2013 Keski-Suomen sairaanhoitopiirin sairaaloita koskeva TERVEYDEN EDISTÄMISEN TOIMINTAOHJELMA vuosille 2009-2013 Käsitelty Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtoryhmässä 18.5.2009 Johtajaylilääkäri Jukka Puolakka

Lisätiedot

Anna-Maija Koivusalo 24.2.13. Kivuton sairaala projekti vuonna 2012

Anna-Maija Koivusalo 24.2.13. Kivuton sairaala projekti vuonna 2012 Anna-Maija Koivusalo 24.2.13 Kivuton sairaala projekti vuonna 2012 Kivun arviointi projekti toteutettiin seitsemännen kerran syksyllä 2012 pääosin viikolla 42. Mukana oli niin erikoissairaanhoidon kuin

Lisätiedot

Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymän toiminta ja tavoitteet

Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymän toiminta ja tavoitteet Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymän toiminta ja tavoitteet Research Centre for Comparative Effectiveness and Patient Safety (RECEPS) Anna-Maija Tolppanen 26.9.2013 III sosiaali-

Lisätiedot

Väli- ja loppuraportointi

Väli- ja loppuraportointi Väli- ja loppuraportointi Hyvän raportin merkitys hankkeen tulosten kuvaamisessa Sari Ahvenainen ESR-koordinaattori 25.5.2011 Uudenmaan ELY-keskus Väliraportti (1/8) Miksi väliraportti tehdään? - Tarkoituksena

Lisätiedot

Sosioekonomisen aseman ja suvun diabetestaustan vaikutus elintapaohjauksen tehoon D2Dhankkeessa. Diabeteksen ehkäisy kannattaa- seminaari 27.9.

Sosioekonomisen aseman ja suvun diabetestaustan vaikutus elintapaohjauksen tehoon D2Dhankkeessa. Diabeteksen ehkäisy kannattaa- seminaari 27.9. Sosioekonomisen aseman ja suvun diabetestaustan vaikutus elintapaohjauksen tehoon D2Dhankkeessa TUTKIJARYHMÄ: Nina Rautio, Pirkanmaan shp, nina.rautio@oulu.fi Jari Jokelainen, Oulun yliopisto Heikki Oksa,

Lisätiedot

MUUTTUVAT HOITOPROSESSIT YKSITYISSEKTORIN NÄKÖKULMASTA

MUUTTUVAT HOITOPROSESSIT YKSITYISSEKTORIN NÄKÖKULMASTA MUUTTUVAT HOITOPROSESSIT YKSITYISSEKTORIN NÄKÖKULMASTA Päivi Metsäniemi Kehittämisylilääkäri, Vastaanottotoiminnan palvelujohtaja Terveystalo 2016 14.3.2016 1 Esittely ja sidonnaisuudet LL 2003 Helsinki

Lisätiedot

Dehkon 2D -hanke (D2D) 2003 2007. Lisälehti vuonna 2004 julkaistuun projektisuunnitelmaan

Dehkon 2D -hanke (D2D) 2003 2007. Lisälehti vuonna 2004 julkaistuun projektisuunnitelmaan Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Dehkon 2D -hanke (D2D) 2003 2007 Lisälehti

Lisätiedot

Tukioppilaat hyvinvoinnin rakentajina koulussa tukioppilastoimintaa 40 vuotta

Tukioppilaat hyvinvoinnin rakentajina koulussa tukioppilastoimintaa 40 vuotta Tukioppilaat hyvinvoinnin rakentajina koulussa tukioppilastoimintaa 40 vuotta Tukioppilastoiminnan uusi esittelyvideo (linkki) Tukioppilastoiminnan toimijat ja yhteistyökumppanit Toimijat koulun tukioppilastoiminnassa

Lisätiedot

-kansanterveysohjelma Esitteitä 2001:8

-kansanterveysohjelma Esitteitä 2001:8 Terveys 2015 -kansanterveysohjelma Esitteitä 2001:8 Terveys 2015 -kansanterveysohjelma Valtioneuvosto hyväksyi toukokuussa 2001 periaatepäätöksen Terveys 2015 -kansanterveysohjelmasta, joka linjaa Suomen

Lisätiedot

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt 1. VIRTA OULUNKAAREN ALAHANKKEEN VIESTINTÄ Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt Koordinaatiohankkeen ja alahankkeiden työntekijät Oulunkaaren

Lisätiedot

Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymä. RECEPS Research Centre for Comparative Effectiveness and Patient Safety

Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymä. RECEPS Research Centre for Comparative Effectiveness and Patient Safety Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymä RECEPS Research Centre for Comparative Effectiveness and Patient Safety Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta sekä Yhteiskuntatieteiden

Lisätiedot

Tani Savolainen ja Eveliina Kantola LAPIN AMK 2015

Tani Savolainen ja Eveliina Kantola LAPIN AMK 2015 Kehittämistyö Tani Savolainen ja Eveliina Kantola LAPIN AMK 2015 Aina Aina ajatellaan, ajatellaan että se on joku muu muu, joka juo. juo Itse asiassa alkoholin suurkuluttajat ovat meillä mukana työelämässä,

Lisätiedot

Opiskelijavastaavan ja lähiohjaajan tehtävät. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015

Opiskelijavastaavan ja lähiohjaajan tehtävät. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015 Opiskelijavastaavan ja lähiohjaajan tehtävät Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015 Opiskelijavastaavan tehtävät Koordinoi ja vastaa laadukkaasta näyttöön perustuvasta opiskelijan harjoittelujakson suunnittelusta,

Lisätiedot

PARANTAA Kuopion yliopistollinen sairaala, KYS, on yksi Suomen viidestä yliopistosairaalasta.

PARANTAA Kuopion yliopistollinen sairaala, KYS, on yksi Suomen viidestä yliopistosairaalasta. parantaa. PARANTAA Kuopion yliopistollinen sairaala, KYS, on yksi Suomen viidestä yliopistosairaalasta. KYS antaa korkeatasoista kliinistä hoitoa, tekee kansainvälisesti arvostettua tutkimusta ja kouluttaa

Lisätiedot

Rakennuspalikoita hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitteluun ja johtamiseen

Rakennuspalikoita hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitteluun ja johtamiseen Rakennuspalikoita hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitteluun ja johtamiseen Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa - Sähköinen hyvinvointikertomus ja vaikutusten ennakkoarviointi

Lisätiedot

Asukkaiden ääni Siun sotessa. Kuntalaiset keskiöön- seminaari 26.2.2015/Heli Aalto

Asukkaiden ääni Siun sotessa. Kuntalaiset keskiöön- seminaari 26.2.2015/Heli Aalto Asukkaiden ääni Siun sotessa Kuntalaiset keskiöön- seminaari 26.2.2015/Heli Aalto 1 Asukkaiden osallisuus Siun sotessa Järjestämislaki 30 - tuottamisvastuussa olevan on kerättävä alueensa asukkaiden näkemyksiä

Lisätiedot

PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali

PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali 6.9.2011 -päätösseminaari Tamperetalo Marita Päivärinne projektisuunnittelija, TtM Minna Pohjola projektipäällikkö, th ylempi

Lisätiedot

Muutos on mahdollisuus

Muutos on mahdollisuus Muutos on mahdollisuus Tarja Honkalampi, sh, TtM, yrittäjä Tictum Oy www.tictum.fi www.tictum.fi Twitter: @thonkalampi LinkedIn: tarja.honkalampi@tictum.fi Tictum Oy: sosiaali- ja terveysalan asiantuntijapalveluita,

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI. Laatutyö - laadukas toiminta terveydenhuollossa

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI. Laatutyö - laadukas toiminta terveydenhuollossa POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Laatutyö - laadukas toiminta terveydenhuollossa Mitä on laatu? Laatu on esim. asian, asiantilan, tuotteen, toiminnan ominaisuus, jolla kuvataan sitä, MISSÄ MÄÄRIN arvioinnin

Lisätiedot

Terveyden edistäminen Kainuussa

Terveyden edistäminen Kainuussa Terveyden edistäminen Kainuussa Kainuulaiset järjestöt 4.12.2013 Terveyteen vaikuttavat tekijät Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnassa ja kuntayhtymässä Järjestöt, yhdistykset Terveyden edistämisen

Lisätiedot

HAKEMUSLOMAKE OHJATTUUN RYHMÄTOIMINTAAN KOIVUTARHAAN (KANNUS), KOTIPÄÄSKYYN (KOKKOLA) JA VASKOOLIIN (VETELI)

HAKEMUSLOMAKE OHJATTUUN RYHMÄTOIMINTAAN KOIVUTARHAAN (KANNUS), KOTIPÄÄSKYYN (KOKKOLA) JA VASKOOLIIN (VETELI) HAKEMUSLOMAKE OHJATTUUN RYHMÄTOIMINTAAN KOIVUTARHAAN (KANNUS), KOTIPÄÄSKYYN (KOKKOLA) JA VASKOOLIIN (VETELI) Vastaanottaja täyttää: Hakija: Hakemus nro: / Saapunut: 1 Hakeutumisohje: Tällä hakemuksella

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017. 1. Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017. 1. Johdanto AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston

Lisätiedot

Seppo Soine-Rajanummi, Suomen Syöpäyhdistys

Seppo Soine-Rajanummi, Suomen Syöpäyhdistys Seppo Soine-Rajanummi, Suomen Syöpäyhdistys seppo.soine-rajanummi@cancer.fi Suomen Syöpäyhdistyksen terveyden edistämisen hanke 2015-2018 Hankkeen kohderyhmänä alle 25 vuotiaat työelämän ja opiskelun ulkopuolella

Lisätiedot

Työterveyshuollon muutokset 1.6.2012

Työterveyshuollon muutokset 1.6.2012 Työterveyshuollon muutokset 1.6.2012 Päivärahan hakuajan lyheneminen Lausunto 90 sairauspäivärahapäivän jälkeen Elise Kivimäki 17.1.2012 Hallitusohjelmasta lainmuutokseksi Hallitusohjelman mukaan työterveyshuoltoa

Lisätiedot

Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena

Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena Tiivistelmät, väli- ja loppuraportit Auli Vuorela ESR-koordinaattori Uudenmaan ELY-keskus 6.5.2013 Raportteja, raportteja, raportteja Loppuraportti

Lisätiedot

Muistio Keski Suomen mielenterveys ja päihdepalvelujen ohjausryhmän kokouksesta 9.9.2010

Muistio Keski Suomen mielenterveys ja päihdepalvelujen ohjausryhmän kokouksesta 9.9.2010 1 Keski Suomen sairaanhoitopiiri Muistio Keski Suomen mielenterveys ja päihdepalvelujen ohjausryhmän kokouksesta 9.9.2010 Aika: Torstai 9.9.2010 klo 13.00 15.30 Paikka: Keski Suomen keskussairaala, Ravintola

Lisätiedot

Terveyskeskuksen innovaatiorahastosta rahoitettujen hankkeiden loppuraportti

Terveyskeskuksen innovaatiorahastosta rahoitettujen hankkeiden loppuraportti Terveyskeskuksen innovaatiorahastosta rahoitettujen hankkeiden loppuraportti RUISTA RANTEESEEN OTE OMASTA ELÄMÄSTÄ INNOVAATIORAHASTOHANKE (1.1 31.12.2012) Hankkeen tavoitteet Hankkeen tavoitteena on vahvistaa

Lisätiedot

VESOTE vaikuttavaa elintapaohjausta

VESOTE vaikuttavaa elintapaohjausta VESOTE vaikuttavaa elintapaohjausta Järjestöt Meijän maakunnassa järjestöfoorumi 25.1.2018 Eeva Elomäki, VESOTE hankekoordinaattori, kliinisen hoitotyön asiantuntija, Siun sote 26.1.2018 1 Vaikuttavaa

Lisätiedot

Vanhusneuvostojen rooli Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä -avainalue

Vanhusneuvostojen rooli Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä -avainalue Vanhusneuvostojen rooli Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä -avainalue Vanhusneuvosto uusi mahdollisuus ja mahdollistaja Innoittaja: Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn i tukemisesta sekä iäkkäiden

Lisätiedot

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013-2016

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013-2016 Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013-2016 Päivitys vuosille 2014-2016 LSHP perusterveydenhuollon yksikkö Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Yleiset tavoitteet Vuonna 2017 sosiaalipalvelut,

Lisätiedot

Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö

Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö Projektikoordinaattori Sydämen vajaatoimintapotilaan potilasohjauksen kehittämistyön taustaa Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueella vajaatoimintaa

Lisätiedot

Mitä hankkeella tavoitellaan?

Mitä hankkeella tavoitellaan? Mitä hankkeella tavoitellaan? VESOTE vaikuttavaa elintapaohjausta sosiaali- ja terveydenhuoltoon poikkihallinnollisesti Päivi Hirsso, yksikön johtaja, PPSHP/perusterveydenhuollon yksikkö VESOTE-hankkeen

Lisätiedot

Terveyserot Pohjois-Pohjanmaalla 28.10.2009 Jukka Murto

Terveyserot Pohjois-Pohjanmaalla 28.10.2009 Jukka Murto Terveyserot Pohjois-Pohjanmaalla 28.10.2009 Jukka Murto 1 Koulutusryhmien väliset erot koetussa terveydessä Pohjois-Pohjanmaalla naisilla hieman suuremmat ja miehillä pienemmät kuin koko Suomessa Terveytensä

Lisätiedot

TerveysInfo. 10 myyttiä maidosta Lehtinen kumoaa maitoon liittyviä myyttejä.

TerveysInfo. 10 myyttiä maidosta Lehtinen kumoaa maitoon liittyviä myyttejä. TerveysInfo osteoporoosi 10 myyttiä maidosta Lehtinen kumoaa maitoon liittyviä myyttejä. Vegaaniliitto ry 2008, A5 : 4 s. : piirr. http://www.vegaaniliitto.fi/esitteet/10mm.pdf Hakusanat: ravitsemus, ruokavaliot,

Lisätiedot

Raportteja 7 Yhtenäinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintamalli KYS-erva-alueen sairaanhoitopiirien terveyden edistämisen rakenteet

Raportteja 7 Yhtenäinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintamalli KYS-erva-alueen sairaanhoitopiirien terveyden edistämisen rakenteet Raportteja 7 Yhtenäinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintamalli KYS-erva-alueen sairaanhoitopiirien terveyden edistämisen rakenteet Ulla Ojuva Mervi Lehmusaho Timo Renfors Ulla Ojuva ulla.ojuva@isshp.fi

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015. Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa

Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015. Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015 Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa Kirkolliskokouksen päätös Kirkkojärjestys 23 luku 3 Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen

Lisätiedot

Kandikysely 2012. Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2012

Kandikysely 2012. Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2012 Kandikysely 2012 Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2012 Kyselytutkimus lääketieteen opiskelijoille Toteutettiin Lääkäriliiton ja Medisiinariliiton yhteistyönä Tiedot kerättiin

Lisätiedot

Mietteitä vanhusneuvoston jäsenyyden päättyessä. Vanhusneuvosto 19.11.2014 Seurakuntien talo, III linja Yrjö Mattila

Mietteitä vanhusneuvoston jäsenyyden päättyessä. Vanhusneuvosto 19.11.2014 Seurakuntien talo, III linja Yrjö Mattila Mietteitä vanhusneuvoston jäsenyyden päättyessä Vanhusneuvosto 19.11.2014 Seurakuntien talo, III linja Yrjö Mattila Eduskunnan oikeusasiamies ja välikysymys vanhuspalvelulain taustalla Eduskunnan oikeusasiamies

Lisätiedot

Terveyden edistäminen osana terveydenhuollon laatutyötä

Terveyden edistäminen osana terveydenhuollon laatutyötä Terveyskeskusten ja sairaanhoitopiirin yhteistyöseminaari 18.10.2012 Terveyden edistäminen osana terveydenhuollon laatutyötä Veikko Kujala ja Leea Järvi, Perusterveydenhuollon yksikkö Terveyden edistäminen

Lisätiedot

POTILAIDEN TERVEYDEN EDISTÄMINEN SAIRAALASSA - Kysely kirurgian klinikan hoitohenkilökunnalle. Taustatiedot. 1) Sukupuolesi?

POTILAIDEN TERVEYDEN EDISTÄMINEN SAIRAALASSA - Kysely kirurgian klinikan hoitohenkilökunnalle. Taustatiedot. 1) Sukupuolesi? POTILAIDEN TERVEYDEN EDISTÄMINEN SAIRAALASSA - Kysely kirurgian klinikan hoitohenkilökunnalle Taustatiedot 1) Sukupuolesi? Nainen Mies 2) Mikä on ikäsi? vuotta 3) Mikä on nykyinen tehtävänimikkeesi? apulaisosastonhoitaja

Lisätiedot

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää. Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön sekä verkkonuorisotyön avustukset. Emma Kuusi 19.5.2016

Nuorten tieto- ja neuvontatyön sekä verkkonuorisotyön avustukset. Emma Kuusi 19.5.2016 Nuorten tieto- ja neuvontatyön sekä verkkonuorisotyön avustukset Emma Kuusi 19.5.2016 Perusta Nuorisolaki Valtionavustuslaki Valtion talousarviossa kuvatut toimialan vaikuttavuus- ja tuloksellisuustavoitteet

Lisätiedot

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 10.2.2011 Kuntatalo Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus PERTUNMAAN KUNTA HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 12/2012 HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 12/2013

Sähköinen hyvinvointikertomus PERTUNMAAN KUNTA HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 12/2012 HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 12/2013 Sähköinen hyvinvointikertomus PERTUNMAAN KUNTA HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 12/2012 HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 12/2013 KH 6/2012: Hyvinvointityöryhmä Kunnanjohtaja Juha Torniainen Rehtori/ koulutoimen johtaja

Lisätiedot

Tietyömaiden turvallisuus Maanrakennuskuljetus 2010 seminaari

Tietyömaiden turvallisuus Maanrakennuskuljetus 2010 seminaari Tietyömaiden turvallisuus Maanrakennuskuljetus 2010 seminaari Pasi Patrikainen Kunnossapitopäällikkö POS ELY Pasi Patrikainen POS ELY/ L-vastuualue 5.10.2010 1 Sisältö Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Terveyden edistäminen

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Terveyden edistäminen POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Terveyden edistäminen MIKSI PPSHP PANOSTAA TERVEYDEN EDISTÄMISEEN? Sairastavuutemme on korkea maakunnassamme on terveyseroja palvelujen

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ProGlobal hankkeen esittely tutkijan kommenttipuheenvuoro Kari Kuulasmaa 14.4.2010 ProGlobal - tutkijan näkökulma / Kari Kuulasmaa 1 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Aloitti toimintansa Kansanterveyslaitoksen

Lisätiedot

VESOTE-hanke. UKK-instituutti KKI-ohjelma Diabetesliitto Mielenterveyden keskusliitto STM

VESOTE-hanke. UKK-instituutti KKI-ohjelma Diabetesliitto Mielenterveyden keskusliitto STM VESOTE-hanke Vaikuttavaa elintapaohjausta sosiaali- ja terveydenhuoltoon poikkihallinnollisesti (VESOTE) -hanke Yksi STM:n rahoittamista hallituksen kärkihankkeista (2017 18) Edistetään terveyttä ja hyvinvointia

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes Sydän- ja verisuonisairaudet Terveyden edistäminen Valtimoterveyttä kaikille. Projektisuunnitelma 2009 2010

Tyypin 2 diabetes Sydän- ja verisuonisairaudet Terveyden edistäminen Valtimoterveyttä kaikille. Projektisuunnitelma 2009 2010 Tyypin 2 diabetes Sydän- ja verisuonisairaudet Terveyden edistäminen Valtimoterveyttä kaikille Projektisuunnitelma 2009 2010 Sosiaali- ja terveysministeriö / Terveyden edistämisen politiikkaohjelma Suomen

Lisätiedot

ASIAKASLÄHTÖINEN HOITOYHTEISTYÖ LUO PERUSTAN TYYPIN 2 DIABETEKSEN HOITOON. Diabeteksen hoidon kehittämisen tarpeista ja keinoista

ASIAKASLÄHTÖINEN HOITOYHTEISTYÖ LUO PERUSTAN TYYPIN 2 DIABETEKSEN HOITOON. Diabeteksen hoidon kehittämisen tarpeista ja keinoista ASIAKASLÄHTÖINEN HOITOYHTEISTYÖ LUO PERUSTAN TYYPIN 2 DIABETEKSEN HOITOON Diabeteksen hoidon kehittämisen tarpeista ja keinoista Pirjo Ilanne-Parikka, sisätautien el, diabeteslääkäri ylilääkäri, Diabetesliitto

Lisätiedot

Tilaajavastuulain muutokset 1.9.2015

Tilaajavastuulain muutokset 1.9.2015 Tilaajavastuulain muutokset 1.9.2015 Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä annetun lain muuttamisesta 678/2015 Hallituksen esitys HE 161/2014 vp Työelämä-

Lisätiedot

Kyky-projektin tuloksena opiskelukykyä edistäviä yhteisöjä. Johanna Kujala, A-M. Norrgrann, Laura Heinonen

Kyky-projektin tuloksena opiskelukykyä edistäviä yhteisöjä. Johanna Kujala, A-M. Norrgrann, Laura Heinonen Kyky-projektin tuloksena opiskelukykyä edistäviä yhteisöjä Johanna Kujala, A-M. Norrgrann, Laura Heinonen Peda-forum 20.8.2013 Työpajan tavoitteet Tutustua opiskelukykyä edistävään Kyky-projektiin Lisätä

Lisätiedot

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008 1 Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, lokakuu 2008 Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008 2

Lisätiedot

Moniammatillinen lääkehoidon arviointi. Maija Pirttijärvi

Moniammatillinen lääkehoidon arviointi. Maija Pirttijärvi Moniammatillinen lääkehoidon arviointi Taustaa Fimea kokosi vuoden 2012 alusta moniammatillista verkostoa ikäihmisten lääkkeiden käytön järkeistämiseksi Verkoston ydin rakentui tiiviistä kehittämisverkostosta,

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua?

Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua? Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua? Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden kevätpäivät, Lahti 22.5.2012 Round Table -keskustelu Marjo Piironen ja Liisa Timonen Marjo Piironen ja Liisa

Lisätiedot

PISARA Pitkäaikaissairauksien alueellinen toimintamalli hankekokonaisuuden aloitusseminaari

PISARA Pitkäaikaissairauksien alueellinen toimintamalli hankekokonaisuuden aloitusseminaari 1 PISARA Pitkäaikaissairauksien alueellinen toimintamalli hankekokonaisuuden aloitusseminaari 29.4.2010 Keijo Koski 2 Oulun kaupungin tahdonilmaisu 1. Oulun seudulla on asukkaiden tarpeista lähtevä, hyvinvointia

Lisätiedot

Vuosittainen raportti

Vuosittainen raportti Vuosittainen raportti Eeva Ruutiainen, terveyden edistämisen suunnittelija Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus, Väestöterveyttä yhteistyöllä -hanke 15.5.2014 Hyvinvointikertomuksen vaiheet 2014 ILO

Lisätiedot

Kaija Blom suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto. 8.9.2014 Mikkeli. Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kaija Blom

Kaija Blom suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto. 8.9.2014 Mikkeli. Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kaija Blom Kuntakyselyn tuloksia Itä-Suomesta nuorisotakuun kannalta Miten kunnat ovat järjestäneet nuorten ohjausja palveluverkostoja ja miten ne tukevat nuorisotakuun onnistumista? Kaija Blom suunnittelija Itä-Suomen

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009-2013 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Alueellinen TED-työryhmä (2010) Kuntakierros 2009 Kuntien toiveet Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009 Alueellinen

Lisätiedot

Tytöt LVI-alalla - Perusraportti

Tytöt LVI-alalla - Perusraportti Tytöt LVI-alalla - Perusraportti 1. Ikäni on Tämä kysymys antoi harhaanjohtavan tuloksen, sillä kaksi tytöistä täyttää 16 vuotta tänä vuonna mutta kaksi 17, vielä loppuvuoden aikana. 2. Aiempi koulutukseni

Lisätiedot

Tiina Laatikainen Terveyden edistämisen professori. Kansallisten ehkäisyohjelmien toteutuminen paikallisesti

Tiina Laatikainen Terveyden edistämisen professori. Kansallisten ehkäisyohjelmien toteutuminen paikallisesti Tiina Laatikainen Terveyden edistämisen professori Kansallisten ehkäisyohjelmien toteutuminen paikallisesti T2D potilaiden ikävakioimaton ja ikävakioitu esiintyvyys kunnittain 11.10.2016 3 DEHKO kokemuksia

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Pelkosenniemi 15.2.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde

Lisätiedot

STOP DIABETES Tiedosta ratkaisuihin (StopDia)

STOP DIABETES Tiedosta ratkaisuihin (StopDia) STOP DIABETES Tiedosta ratkaisuihin (StopDia) Suomen Akatemia, Strateginen tutkimusneuvosto Terveys, hyvinvointi ja elämäntavat ohjelma, 2016 2019 11.10.2017 1 7 työpakettia Monipuolista osaamista ja vahvaa

Lisätiedot

SOTE-UUDISTUS: MISSÄ MENNÄÄN JA MITÄ UUDISTUS TARKOITTAA JÄRJESTÖJEN KANNALTA?

SOTE-UUDISTUS: MISSÄ MENNÄÄN JA MITÄ UUDISTUS TARKOITTAA JÄRJESTÖJEN KANNALTA? SOTE-UUDISTUS: MISSÄ MENNÄÄN JA MITÄ UUDISTUS TARKOITTAA JÄRJESTÖJEN KANNALTA? KESKI-SUOMEN JÄRJESTÖAREENA 13.9.2013 Marja Heikkilä, Koske Sisältö 1. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän

Lisätiedot

Äitiysneuvolapalvelujen johtaminen ml henkilöstömitoitus. Valtakunnalliset neuvolapäivät 9-10.10.2013 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM

Äitiysneuvolapalvelujen johtaminen ml henkilöstömitoitus. Valtakunnalliset neuvolapäivät 9-10.10.2013 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Äitiysneuvolapalvelujen johtaminen ml henkilöstömitoitus Valtakunnalliset neuvolapäivät 9-10.10.2013 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Sisältö Johtamisen tehtävä äitiysneuvolassa Hyvin suunniteltu

Lisätiedot

Potilasohjauksen kehittäminen näyttöön perustuvaksi

Potilasohjauksen kehittäminen näyttöön perustuvaksi Potilasohjauksen kehittäminen näyttöön perustuvaksi VeTePO -osahanke 18.10.2011 Kehittämisen lähtökohdat 1 VeTe Potilasohjaus on yksi hoitamisen ydintehtävistä, joka kuuluu lain perusteella potilaan oikeuksiin

Lisätiedot

AIKUISTEN AVOMUOTOISEN MIELENTERVEYSKUNTOUTUKSEN KEHITTÄMISHANKE (AMI)

AIKUISTEN AVOMUOTOISEN MIELENTERVEYSKUNTOUTUKSEN KEHITTÄMISHANKE (AMI) AIKUISTEN AVOMUOTOISEN MIELENTERVEYSKUNTOUTUKSEN KEHITTÄMISHANKE (AMI) 01. Ohjaajan nimi 02. Kyselyyn vastaamisen päivämäärä 03. Kuntoutuslaitos 1 Arinna Oy 2 Avire-Kuntoutus Oy 3 KK-Kunto Oy, Lappeenrannan

Lisätiedot

Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma. Osaamisala SAIRAANHOITO JA HUOLENPITO. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Lähihoitaja

Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma. Osaamisala SAIRAANHOITO JA HUOLENPITO. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Lähihoitaja Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma Osaamisala SAIRAANHOITO JA HUOLENPITO Näyttötutkinnon suorittaja: Tutkintotilaisuuden paikka ja aika: Työpaikka ja työpaikkakoodi: Tutkintotilaisuuden ajankohta

Lisätiedot

Kokous- ja kongressipalvelut

Kokous- ja kongressipalvelut Mirja Rautiainen - Mika Siiskonen Kokous- ja kongressipalvelut Luku12: Kongressin budjetointi HARJOITUSTEHTÄVIÄ 1. Mitä asioita tulisi ottaa huomioon budjetin suunnitteluvaiheessa? 2. Mikä on budjetoinnin

Lisätiedot

Toimenpiteet kevään 2013 kuntaneuvotteluissa esille nostetuista asioista

Toimenpiteet kevään 2013 kuntaneuvotteluissa esille nostetuista asioista Kuntaneuvottelut syksy 2013 Toimenpiteet kevään 2013 kuntaneuvotteluissa esille nostetuista asioista hallintoylihoitaja Päivi Nygren / Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelman asiantuntijatyöryhmä

Lisätiedot

Elämänkatsomustieto. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi. Sari Muhonen

Elämänkatsomustieto. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi. Sari Muhonen Elämänkatsomustieto Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Elämänkatsomustiedon opetuksen ydintehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä

Lisätiedot

Hoitotyön yhteenvedon käyttöönotto Kuopion yliopistollisessa sairaalassa

Hoitotyön yhteenvedon käyttöönotto Kuopion yliopistollisessa sairaalassa Hoitotyön yhteenvedon käyttöönotto Kuopion yliopistollisessa sairaalassa FinCC-seminaari 28.2.2012, Helsinki Minna Mykkänen, Kuopion yliopistollinen sairaala Esityksen sisältö Potilasturvallisuus Rakenteisesti

Lisätiedot

Terveydenhuollon laitteet ja tarvikkeet omavalvonnan osana myös sosiaalihuollon palveluissa

Terveydenhuollon laitteet ja tarvikkeet omavalvonnan osana myös sosiaalihuollon palveluissa Terveydenhuollon laitteet ja tarvikkeet omavalvonnan osana myös sosiaalihuollon palveluissa Valtakunnallinen Sosiaali- ja terveydenhuollon omavalvontaseminaari Ylitarkastaja Tarja Vainiola Omavalvontasuunnitelma

Lisätiedot

Ikääntyminen ja hyvinvointi Pohjois-Savossa ikäihmiset ovat aktiivisia

Ikääntyminen ja hyvinvointi Pohjois-Savossa ikäihmiset ovat aktiivisia Ikääntyminen ja hyvinvointi Pohjois-Savossa ikäihmiset ovat aktiivisia Ylä-Savon seutuseminaari pidettiin Savonia-ammattikorkeakoululla Iisalmessa 4.6.2013. Tapaamiseen kokoontui Ylä-Savon soten edustajia,

Lisätiedot

LÄÄKÄRI 2013. Kyselytutkimus lääkäreille

LÄÄKÄRI 2013. Kyselytutkimus lääkäreille LÄÄKÄRI 2013 Kyselytutkimus lääkäreille Tutkimusryhmän jäsenet Teppo Heikkilä LL, tutkijalääkäri Kuopion yliopistollinen sairaala Jukka Vänskä VTM, tutkimuspäällikkö Suomen Lääkäriliitto Hannu Halila LKT,

Lisätiedot

ristön terveysriskien ehkäisy

ristön terveysriskien ehkäisy Kylmän n ja kuuman ympärist ristön terveysriskien ehkäisy yksikön johtaja Veikko Kujala Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, Terveyden edistäminen Projektin tarkoitus Projektin päämäärä on estää ja vähentää

Lisätiedot

Lihavuuden hoidon on oltava pitkäjänteistä ja johdettava pysyvään muutokseen elintavoissa

Lihavuuden hoidon on oltava pitkäjänteistä ja johdettava pysyvään muutokseen elintavoissa Lihavuuden hoidon on oltava pitkäjänteistä ja johdettava pysyvään muutokseen elintavoissa Kansallisen lihavuusohjelman käynnistämisseminaari THL 26.10.2012 Jussi Pihlajamäki, sisätautilääkäri Professori,

Lisätiedot

Kainuun maakuntaohjelman 2009-2013 laatimisen käynnistysseminaari 13.10. klo 12.00 Bio Rex Kajaani

Kainuun maakuntaohjelman 2009-2013 laatimisen käynnistysseminaari 13.10. klo 12.00 Bio Rex Kajaani Kainuun maakuntaohjelman 2009-2013 laatimisen käynnistysseminaari 13.10. klo 12.00 Bio Rex Kajaani Annikki Aitoaho terveyden edistämisen suunnittelija Kainuun maakunta-kuntayhtymä VÄLÄHDYKSIÄ SUOMALAISESTA

Lisätiedot