Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) hyödyntäminen hyvinvointikertomustyössä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) hyödyntäminen hyvinvointikertomustyössä"

Transkriptio

1 Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) hyödyntäminen hyvinvointikertomustyössä Hankekoordinaattori Eeva Elomäki Hankekoordinaattori Sari Turunen Perusterveydenhuollon yksikkö, PKSSK

2 ATH-tutkimus (julkistettu 1/2014) Aikuisväestöä koskien tätä varten on käynnistetty THL:ssä uusi tutkimusperinne Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus ATH Alue- ja kuntatoimijoiden sekä muiden sidosryhmien hyvä yhteistyö THL:n terveyden ja hyvinvoinnin osaamisen kanssa on paras tapa vahvistaa niin paikallista kuin kansallista terveys- ja hyvinvointiseurantaa. Luotettavan väestöryhmittäisen tiedon ja seurannan avulla voidaan pätevästi suunnitella palveluja ja muita väestön terveyttä ja hyvinvointia edistäviä toimia ja arvioida niiden vaikuttavuutta, jatkossa myös aluetasolla.

3 ATH laajenee kansalliseksi vuosina Vähintään suomalaisen otoskokonaisuus poimitaan kahdeksassa kansallisesti edustavassa osassa, jotka koostuvat noin tutkittavasta. Otoksen poiminta osissa mahdollistaa päätösten vaikuttavuuden seurannan ja arvioinnin myös kansallisella tasolla. Lisäksi alueille luodaan mahdollisuudet täydentää omia otoksiaan, omien tarpeidensa mukaan. Yli 75-vuotiaita poimitaan kaksinkertaisella poimintatodennäköisyydellä. Vuonna 2014 tietosisällön peittävyyttä lisätään myös ulkomaista syntyperää oleviin (

4 ATH Pohjois-Karjalassa Pohjois-Karjala alueena mukana valtakunnallisessa otoksessa, jossa pohjoiskarjalaisia on noin 5000 Maakuntaliiton ja PKSSK:n yhteistyönä rahoitettu Pohjois-Karjalasta 5000 henkilön lisäotos, joka mahdollistaa seutukunnalliset tarkastelut Ensimmäiset tulokset lisäotoksesta ja valtakunnallisen otoksen ensimmäisistä tiedonkeruista julkistettu tammikuussa 2014 Tarkoituksena on saada Pohjois-Karjalan aineisto käytettäväksi alueellisesti, jolloin on mahdollista: Tuottaa siitä muutakin tietoa kuin terveytemme.fi portaalin valmiit tiedot Tehdä aineistosta esim. opinnäytetöitä

5

6 ATH-tutkimuksen keskeisin tehtävä Kerätä seurantatietoa sellaisista terveyden edistämis-toimien suuntaamisen ja vaikuttavuuden arvioinnin kannalta keskeisistä ilmiöistä, joista ei saada tietoa rekistereistä Kehittää samalla tutkimuksen eri vaiheiden teknistä toteutusta käsityötä minimoivalla ja nopeaan raportointiin tähtäävällä tavalla Luoda kunnille/kuntayhtymille edellytykset: seurata väestönsä ja sen osaryhmien terveyttä ja hyvinvointia seurata terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä verrata omia tietojaan muiden alueiden tietoihin koko maan tilanteeseen asetettuihin tavoitteisiin

7 ATH-tutkimuksen sisältö pääteemoittain Taustatiedot: sosiodemografisia ym. tietoja Elinolot, työolot ja hyvinvointi: tulojen riittävyys, köyhyys, asuinympäristö, asunto, kommunikaatiovälineet ja niiden hyödyntäminen, osallisuus ja yhteisöllisyys, avun antaminen avunsaanti ja avuntarve, työelämä, luottamus Terveys ja hyvinvointi: perustiedot: mm. pituus ja paino, koettu terveys, sairaudet, oireilut, lääkkeiden käyttö, seksuaaliterveys, mielenterveys, onnellisuus, elämänlaatu Toiminta- ja työkyky: fyysinen, kognitiivinen ja sosiaalinen toimintakyky, työkyky Elintavat: ruoka, suuhygienia, liikunta, tupakka, alkoholi ja päihteet, elintapamuutokset, uni Tapaturmat ja väkivalta: liikennetapaturmat, muut tapaturmat, suojaimet ja turvavälineet, kaatumiset, väkivallan tekijätahot, osallisuus väkivaltatilanteisiin Palvelut: terveys- ja sosiaalipalvelut, muut palvelut

8

9

10

11 Heti tietoa mihin porautua: valitsin siis pylväskuvan

12 Pohjois-Karjalassa lihavuus on yleistä

13 Lihavuus Pohjois-Karjalassa hieman yleisempää kuin Suomessa keskimäärin. Työikäisistä pohjoiskarjalaisista noin joka viides on lihava

14 Lihavuus Pohjois-Karjalan seutukunnissa

15 Niiden osuus, jotka eivät ole syöneet hedelmiä tai marjoja kertaakaan edellisen viikon aikana

16

17

18

19

20

21 Joka toinen suomainen aikuinen kokee elämänlaatunsa hyväksi. Pohjois-Karjalassa tilanne samaa tasoa kuin suomalaisilla keskimäärin.

22

23 Merkitys- ja tulkintatiedolla suuri rooli Ilmiön merkitys ja tulkinta Määritelmä Vaikutus väestön hyvinvointiin Taloudellinen merkitys Miten ilmiöön kyetään vaikuttamaa Mitä kunnassa/alueilla tulisi tehdä Katso myös seuraavat osoittimet Asiasanat Lisätietoja Pohjois-Karjalan tuloksista: Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Kehittämispäällikkö THL Risto Kaikkonen

24

25 Kiitos!

27.11.2015 Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus - paikka- ja aluetietojen käyttö sekä aineiston hyödyntämisen mahdollisuudet

27.11.2015 Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus - paikka- ja aluetietojen käyttö sekä aineiston hyödyntämisen mahdollisuudet 27.11.2015 Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus - paikka- ja aluetietojen käyttö sekä aineiston hyödyntämisen mahdollisuudet Jukka Murto ja Perttu Saarsalmi, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 4.12.2015

Lisätiedot

Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus - paikka- ja aluetietojen käyttö sekä aineiston hyödyntämisen mahdollisuudet

Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus - paikka- ja aluetietojen käyttö sekä aineiston hyödyntämisen mahdollisuudet Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus - paikka- ja aluetietojen käyttö sekä aineiston hyödyntämisen mahdollisuudet Jukka Murto THL, Perttu Saarsalmi THL THL/ATH/2016 1 Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus,

Lisätiedot

ATH laajeni kansalliseksi vuosina

ATH laajeni kansalliseksi vuosina Helsinki 18.12.2014 Terveyden edistämisen suunnittelun työkaluja ja tietolähteitä johtamisen ja kehittämistyön tukena: Esittelyssä Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) tulospalvelun käyttö

Lisätiedot

Millaiseksi ikääntynyt väestö kokee toimintakykynsä ja palvelutarpeensa ennen vanhuspalvelulain voimaantuloa?

Millaiseksi ikääntynyt väestö kokee toimintakykynsä ja palvelutarpeensa ennen vanhuspalvelulain voimaantuloa? Helsinki 13.11.2013 Millaiseksi ikääntynyt väestö kokee toimintakykynsä ja palvelutarpeensa ennen vanhuspalvelulain voimaantuloa? Jukka Murto, tutkija 15.11.2013 THL / Murto 11/2013 1 Vanhuspalvelulain

Lisätiedot

Miten suomalaiset voivat?

Miten suomalaiset voivat? Miten suomalaiset voivat? Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus Paikka- ja aluetietojen käyttö sekä aineiston hyödyntämisen mahdollisuudet Jukka Murto THL, kehittämispäällikkö THL/ATH/2016 1 Alueellinen

Lisätiedot

Turvallisuuden ja hyvinvoinnin erot maalla ja kaupungissa - ATH-tutkimuksen tuloksia, Kaupunki-maaseutu -luokitus

Turvallisuuden ja hyvinvoinnin erot maalla ja kaupungissa - ATH-tutkimuksen tuloksia, Kaupunki-maaseutu -luokitus Joensuu 28.1.2016 28.1.2016 Turvallisuuden ja hyvinvoinnin erot maalla ja kaupungissa - ATH-tutkimuksen tuloksia, Kaupunki-maaseutu -luokitus Jukka Murto, kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

ALUEELLINEN TERVEYS- JA HYVINVOINTITUTKIMUS, ATH

ALUEELLINEN TERVEYS- JA HYVINVOINTITUTKIMUS, ATH ALUEELLINEN TERVEYS- JA HYVINVOINTITUTKIMUS, ATH Risto Kaikkonen, vastuututkija Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus, ATH 1 Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus, ATH 2 TAUSTA Terveyden ja

Lisätiedot

ROMANIEN HYVINVOINTITUTKIMUS: tutkimuksen sisältö ja tutkimusryhmä. Seppo Koskinen ja työryhmä

ROMANIEN HYVINVOINTITUTKIMUS: tutkimuksen sisältö ja tutkimusryhmä. Seppo Koskinen ja työryhmä ROMANIEN HYVINVOINTITUTKIMUS: tutkimuksen sisältö ja tutkimusryhmä Seppo Koskinen ja työryhmä Mikä on Roosa? Roosa on Romanien hyvinvointitutkimus. Se on osa laajempaa DIAKin (Diakonia ammattikorkeakoulun)

Lisätiedot

Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus (ATH) Etelä- Karjalassa

Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus (ATH) Etelä- Karjalassa Lappeenranta 15.1.2015 Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus (ATH) Etelä- Karjalassa Jukka Murto, tutkija THL THL / Murto15.1.2015 1 www.thl.fi/ath THL / Kaikkonen, Murto, Pentala 1/2014 2 ATH-tutkimuksessa

Lisätiedot

ALUEELLINEN TERVEYS- JA HYVINVOINTITUTKIMUS

ALUEELLINEN TERVEYS- JA HYVINVOINTITUTKIMUS ALUEELLINEN TERVEYS- JA HYVINVOINTITUTKIMUS Medicine is a social science, and politics is nothing but medicine at a larger scale (Rudolf Virchow, 1848) 29.10.2009 Pidämme huolta itsestämme ja toisistamme

Lisätiedot

FINSOTE- TULOKSIA MAAKUNNITTAIN

FINSOTE- TULOKSIA MAAKUNNITTAIN FINSOTE- TULOKSIA MAAKUNNITTAIN Vertaisfoorumi 9.5.2019 Jyväskylä Suvi Parikka, Timo Koskela, Noora Marjeta 9.5.2019 FinSote-tutkimus 2018 / Parikka, Koskela, Marjeta 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ FinSote-tutkimuksen

Lisätiedot

Hyvinvoiva ja terve Pohjanmaa seminaari VY 22.09.2011. Pirkko Vartiainen& Maritta Vuorenmaa

Hyvinvoiva ja terve Pohjanmaa seminaari VY 22.09.2011. Pirkko Vartiainen& Maritta Vuorenmaa KOHTI SOSIAALISESTI KESTÄVÄÄ HYVINVOINTIA Hyvinvoiva ja terve Pohjanmaa seminaari VY 22.09.2011 Pirkko Vartiainen& Maritta Vuorenmaa Varpu Rajaniemen ja Pirkko Vartiaisen aamun puheenvuoroon viitaten Kuntalaisten,

Lisätiedot

Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena

Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Marke Hietanen-Peltola Ylilääkäri, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 19.3.2015 Kuntotestauspäivät 2015, Kisakallio Määräaikaiset terveystarkastukset

Lisätiedot

Väestötutkimustieto kuntien hyte-tiedon lähteenä - FinSote tutkimus

Väestötutkimustieto kuntien hyte-tiedon lähteenä - FinSote tutkimus Terve Kunta -verkostopäivä 10.4.2019 Hollola Väestötutkimustieto kuntien hyte-tiedon lähteenä - FinSote tutkimus Suvi Parikka, kehittämispäällikkö, THL FinSote-tulokset/Parikka Esityksen sisältö Mikä on

Lisätiedot

Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) tuloksia

Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) tuloksia Kuopiossa 13.5.2014 Medicine is a social science, and politics is nothing but medicine at a larger scale -Rudolf Virchow, 1848 Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) tuloksia Jukka Murto,

Lisätiedot

Miten vaikuttaa maahanmuuttajien terveyteen ja hyvinvointiin? SOTERKOn tutkimuspäivä: Vaikuttavuus: Yksilöön vai yhteisöön?

Miten vaikuttaa maahanmuuttajien terveyteen ja hyvinvointiin? SOTERKOn tutkimuspäivä: Vaikuttavuus: Yksilöön vai yhteisöön? Miten vaikuttaa maahanmuuttajien terveyteen ja hyvinvointiin? SOTERKOn tutkimuspäivä: Vaikuttavuus: Yksilöön vai yhteisöön? 5.2.2016 Päivikki Koponen 1 Maahanmuuttajien terveys- ja hyvinvointitutkimus

Lisätiedot

Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja

Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa 9.11.2015 Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Kainuun tunnuslukuja Sosioekonomiset erot terveydessä ja sen taustatekijöissä ovat Kainuussa

Lisätiedot

Miten menee Etelä-Pohjanmaa?

Miten menee Etelä-Pohjanmaa? Päivähoitoikäisten lasten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Etelä-Pohjanmaalla Ilo kasvaa liikkuen varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Miten menee Etelä-Pohjanmaa? 13.10.2016 Asiantuntijatyöryhmä

Lisätiedot

Terveyden edistäminen Kainuussa

Terveyden edistäminen Kainuussa Terveyden edistäminen Kainuussa Kainuulaiset järjestöt 4.12.2013 Terveyteen vaikuttavat tekijät Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnassa ja kuntayhtymässä Järjestöt, yhdistykset Terveyden edistämisen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin tilannekatsaus

Hyvinvoinnin tilannekatsaus Hyvinvoinnin tilannekatsaus Hyvinvointikertomus 2014 Tytti Solankallio-Vahteri Hyvinvointikoordinaattori 16.11.2015 16.11.2015 Hyvinvoinnin edistäminen kunnan tehtävänä Kunnan tehtävänä on (Kuntalaki 410/2015)

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Kainuun sote - kunnat / Saara Pikkarainen/ terveyden edistämisen erikoissuunnittelija Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä /Saara

Lisätiedot

Sosiaalihuollon tutkimuksen lähestymistavat, sisällöt ja haasteet

Sosiaalihuollon tutkimuksen lähestymistavat, sisällöt ja haasteet Sosiaalihuollon tutkimuksen lähestymistavat, sisällöt ja haasteet Anu Muuri, VTT, dosentti ja yksikön päällikkö/thl 12.3.2013 Anu Muuri 1 12.3.2013 THL 12.3.2013 THL THL:n strategiset linjaukset 1. Väestön

Lisätiedot

Terveys- ja hyvinvointivaikutukset. seurantatutkimuksen (2009 2012) valossa

Terveys- ja hyvinvointivaikutukset. seurantatutkimuksen (2009 2012) valossa Terveys- ja hyvinvointivaikutukset seurantatutkimuksen (29 212) valossa -kokeilun arviointitutkimuksen päätösseminaari 26.11.213 Seurantatutkimus 29 212: Tavoite: kokeilun vaikutukset terveyteen ja hyvinvointiin

Lisätiedot

TURVALLISESTI JÄRVENPÄÄSSÄ. erikoissuunnittelija Tero Seitsonen Lasten ja nuorten & Sivistyksen ja vapaa-ajan palvelualueet

TURVALLISESTI JÄRVENPÄÄSSÄ. erikoissuunnittelija Tero Seitsonen Lasten ja nuorten & Sivistyksen ja vapaa-ajan palvelualueet TURVALLISESTI JÄRVENPÄÄSSÄ erikoissuunnittelija Tero Seitsonen Lasten ja nuorten & Sivistyksen ja vapaa-ajan palvelualueet ALUEELLINEN TERVEYS- JA HYVINVOINTITUTKIMUS Yleistä Toteutettiin vuosien 2013-2015

Lisätiedot

Tilasto- ja seurantatietoja alueittain ja väestöryhmittäin Hyvinvointiklinikka / Terveytemme.fi

Tilasto- ja seurantatietoja alueittain ja väestöryhmittäin Hyvinvointiklinikka / Terveytemme.fi Hyvinvointiklinikka Terveytemme.fi Tilasto- ja seurantatietoja alueittain ja väestöryhmittäin 26.4.2018 Hyvinvointiklinikka / Terveytemme.fi 1 Seuraavat THL:n väestötutkimus- ja rekisteriaineistot hyödyntävät

Lisätiedot

AKTIIVINEN VANHENEMINEN. Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK)

AKTIIVINEN VANHENEMINEN. Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK) AKTIIVINEN VANHENEMINEN Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK) Luennon sisältö: Suomalaisten ikääntyminen Vanheneminen ja yhteiskunta Aktiivinen vanheneminen

Lisätiedot

Terveys 2011 -tutkimus ja sen päätulokset

Terveys 2011 -tutkimus ja sen päätulokset Terveys 2011 -tutkimuksen perustulosten julkistamistilaisuus 21.11.2012 Terveys 2011 -tutkimus ja sen päätulokset Seppo Koskinen Miksi tarvittiin Terveys 2011 -tutkimus? Yhteiskuntapolitiikan keskeisiin

Lisätiedot

KUNTIEN LIIKUNTAVIRANHALTIJOIDEN TYÖKOKOUS JOENSUU 26.11.2015

KUNTIEN LIIKUNTAVIRANHALTIJOIDEN TYÖKOKOUS JOENSUU 26.11.2015 KUNTIEN LIIKUNTAVIRANHALTIJOIDEN TYÖKOKOUS JOENSUU 26.11.2015 Mitkä ovat kuntanne suurimmat haasteet liikuntaan liittyvissä asioissa tulevaisuudessa? Talous - Harrastamisen kustannusten nousu - Liikuntapaikkaverkoston

Lisätiedot

Miten THL voi tukea kuntia ja alueita terveydenedistämistyössä

Miten THL voi tukea kuntia ja alueita terveydenedistämistyössä Miten THL voi tukea kuntia ja alueita terveydenedistämistyössä Erkki Vartiainen, professori, ylijohtaja 29.10.2013 Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen päivä 2013 1 Työkaluja Terveyden edistämisen aktiivisuuden

Lisätiedot

Mitä on kestävä kehitys

Mitä on kestävä kehitys Kestävä kehitys on maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN YLIPAINO JA LIHAVUUS

LASTEN JA NUORTEN YLIPAINO JA LIHAVUUS LASTEN JA NUORTEN YLIPAINO JA LIHAVUUS sekä pituus- ja painotietojen kattavuus Avohilmo-rekisterissä (kerätty lastenneuvoloiden ja kouluterveydenhuollon terveystarkastuksissa) 1 AINEISTO JA MENETELMÄT

Lisätiedot

Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut (LTH) -tiedonkeruu

Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut (LTH) -tiedonkeruu Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut (LTH) -tiedonkeruu 1. LTH-TIEDONKERUUN TAUSTA Alle kouluikäisistä lapsista ja heidän perheistään ei säännöllistä ja kattavaa seurantatietoa STM:n toimeksianto THL:lle:

Lisätiedot

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ: Hyvät Käytännöt

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ: Hyvät Käytännöt Ehkäisevän päihdetyön, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan toimijoille LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ:

Lisätiedot

Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi -

Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi - Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi - Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 20.4.2015 1 Terveydenhuoltolaki 12 Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä

Lisätiedot

Terveyserot Pohjois-Pohjanmaalla 28.10.2009 Jukka Murto

Terveyserot Pohjois-Pohjanmaalla 28.10.2009 Jukka Murto Terveyserot Pohjois-Pohjanmaalla 28.10.2009 Jukka Murto 1 Koulutusryhmien väliset erot koetussa terveydessä Pohjois-Pohjanmaalla naisilla hieman suuremmat ja miehillä pienemmät kuin koko Suomessa Terveytensä

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla?

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? YHTEISTOIMINTA-ALUEVERKOSTON XIV TAPAAMINEN 17.2.2011 Helsinki Neuvotteleva virkamies Kerttu Perttilä, STM 1 2.3.2011

Lisätiedot

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet?

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Kotona kokonainen elämä, Hyvinkää6.9.2013 Sirpa Andersson, erikoistutkija VTT, THL, ikäihmisten palvelut -yksikkö 1 Esittelen: vanhuspalvelulakia

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja palveluiden tietopohja uudistuu ja vahvistuu

Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja palveluiden tietopohja uudistuu ja vahvistuu Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja palveluiden tietopohja uudistuu ja vahvistuu Lapsen oikeuksien ajankohtaispäivä 14.11.2017 9.11.2017 1 Lasten, nuorten ja perheiden kansalliset, säännölliset

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus PERTUNMAAN KUNTA HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 12/2012 HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 12/2013

Sähköinen hyvinvointikertomus PERTUNMAAN KUNTA HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 12/2012 HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 12/2013 Sähköinen hyvinvointikertomus PERTUNMAAN KUNTA HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 12/2012 HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 12/2013 KH 6/2012: Hyvinvointityöryhmä Kunnanjohtaja Juha Torniainen Rehtori/ koulutoimen johtaja

Lisätiedot

Maahanmuuttajien terveys- ja hyvinvointitutkimus. Tutkimusprofessori Seppo Koskinen, THL

Maahanmuuttajien terveys- ja hyvinvointitutkimus. Tutkimusprofessori Seppo Koskinen, THL Maahanmuuttajien terveys- ja hyvinvointitutkimus Tutkimusprofessori Seppo Koskinen, THL Ulkomaalaistaustaisten suomalaisten määrä kasvaa nopeasti 1990 2011 Ulkomailla syntyneitä 65 000 266 000 (5 %) Vieraskielisiä

Lisätiedot

9.12 Terveystieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7-9. 7. lk

9.12 Terveystieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7-9. 7. lk 9.12 Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 = Kulttuuri-identiteetti

Lisätiedot

Ehkäisevä päihdetyö nyt ja tulevaisuudessa

Ehkäisevä päihdetyö nyt ja tulevaisuudessa Ehkäisevä päihdetyö nyt ja tulevaisuudessa Hyvinvointi hakusessa - riippuvuus riskinä -hanke Kainuun hankeosion seminaari 23.1.2014 23.1.2014 1 Sisältö Ehkäisevän päihdetyön rakenteet Kainuussa laatu tulevaisuus

Lisätiedot

Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) tulosten hyödyntäminen perusterveydenhuollossa

Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) tulosten hyödyntäminen perusterveydenhuollossa Terve Kunta -verkostotapaaminen, Kuopio 26.9.2014 Medicine is a social science, and politics is nothing but medicine at a larger scale -Rudolf Virchow, 1848 Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen

Lisätiedot

Lataa Maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointi. Lataa

Lataa Maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointi. Lataa Lataa Maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointi Lataa ISBN: 9789522457387 Sivumäärä: 397 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 14.86 Mb Raportissa tarkastellaan venäläis-, somalialais- ja kurditaustaisten maahanmuuttajien

Lisätiedot

Kainuun maakuntaohjelman 2009-2013 laatimisen käynnistysseminaari 13.10. klo 12.00 Bio Rex Kajaani

Kainuun maakuntaohjelman 2009-2013 laatimisen käynnistysseminaari 13.10. klo 12.00 Bio Rex Kajaani Kainuun maakuntaohjelman 2009-2013 laatimisen käynnistysseminaari 13.10. klo 12.00 Bio Rex Kajaani Annikki Aitoaho terveyden edistämisen suunnittelija Kainuun maakunta-kuntayhtymä VÄLÄHDYKSIÄ SUOMALAISESTA

Lisätiedot

TIETOA JA TIETOTARPEITA VAMMAISUUDESTA

TIETOA JA TIETOTARPEITA VAMMAISUUDESTA TIETOA JA TIETOTARPEITA VAMMAISUUDESTA Päivi Nurmi-Koikkalainen Johtava asiantuntija paivi.nurmi-koikkalainen@thl.fi @paivink VAMMAINEN VAI EI? 21.8.2018 Päivi Nurmi-Koikkalainen 2 TIETOA JA TIETOTARPEITA

Lisätiedot

Tutkimusta järjestöjen tavoittamista kansalaisista mitä tiedämme nyt?

Tutkimusta järjestöjen tavoittamista kansalaisista mitä tiedämme nyt? Tutkimusta järjestöjen tavoittamista kansalaisista mitä tiedämme nyt? Vanhempi tutkija, FT, Tuuli Pitkänen A-klinikkasäätiö Järjestötyöpaja DIAK, 18.8.2015 Pitkänen 2015 1 Tutkijan rooli järjestötoiminnassa

Lisätiedot

Mietteitä vanhusneuvoston jäsenyyden päättyessä. Vanhusneuvosto 19.11.2014 Seurakuntien talo, III linja Yrjö Mattila

Mietteitä vanhusneuvoston jäsenyyden päättyessä. Vanhusneuvosto 19.11.2014 Seurakuntien talo, III linja Yrjö Mattila Mietteitä vanhusneuvoston jäsenyyden päättyessä Vanhusneuvosto 19.11.2014 Seurakuntien talo, III linja Yrjö Mattila Eduskunnan oikeusasiamies ja välikysymys vanhuspalvelulain taustalla Eduskunnan oikeusasiamies

Lisätiedot

Mitä eteläkarjalaisille kuuluu? - EKSOTEn alueellisen terveys- ja hyvinvointi (ATH) tutkimuksen tulokset

Mitä eteläkarjalaisille kuuluu? - EKSOTEn alueellisen terveys- ja hyvinvointi (ATH) tutkimuksen tulokset Lappeenranta 20.03.2013 Mitä eteläkarjalaisille kuuluu? - EKSOTEn alueellisen terveys- ja hyvinvointi (ATH) tutkimuksen tulokset Jukka Murto, tutkija Risto Kaikkonen, kehittämispäällikkö 22.3.2013 THL

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Nuorten aikuisten terveyden ja elintapojen alue-erot ATH-tutkimuksen tuloksia erityisvastuualueittain (suunnitellut sote-alueet)

Nuorten aikuisten terveyden ja elintapojen alue-erot ATH-tutkimuksen tuloksia erityisvastuualueittain (suunnitellut sote-alueet) ATH-tutkimuksen tuloksia erityisvastuualueittain (suunnitellut sote-alueet) Ydinviestit Joka viides nuori aikuinen koki terveytensä huonoksi tai keskitasoiseksi. Miehillä koettu terveys oli huonompi Läntisellä

Lisätiedot

-kansanterveysohjelma Esitteitä 2001:8

-kansanterveysohjelma Esitteitä 2001:8 Terveys 2015 -kansanterveysohjelma Esitteitä 2001:8 Terveys 2015 -kansanterveysohjelma Valtioneuvosto hyväksyi toukokuussa 2001 periaatepäätöksen Terveys 2015 -kansanterveysohjelmasta, joka linjaa Suomen

Lisätiedot

Alueelliset erot nuorten aikuisten terveydessä ja elintavoissa Suomessa 2012 2013 ATH-tutkimuksen tuloksia

Alueelliset erot nuorten aikuisten terveydessä ja elintavoissa Suomessa 2012 2013 ATH-tutkimuksen tuloksia TUTKIMUKSESTA TIIVIISTI 9 HUHTIKUU 14. Suomessa 12 13 ATH-tutkimuksen tuloksia Päälöydökset 34-vuotiaista nuorista aikuisista joka viides (22 %) koki terveytensä huonoksi tai keskitasoiseksi. Heikoimmaksi

Lisätiedot

Vuosittainen raportti

Vuosittainen raportti Vuosittainen raportti Eeva Ruutiainen, terveyden edistämisen suunnittelija Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus, Väestöterveyttä yhteistyöllä -hanke 15.5.2014 Hyvinvointikertomuksen vaiheet 2014 ILO

Lisätiedot

Kaija Blom suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto. 8.9.2014 Mikkeli. Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kaija Blom

Kaija Blom suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto. 8.9.2014 Mikkeli. Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kaija Blom Kuntakyselyn tuloksia Itä-Suomesta nuorisotakuun kannalta Miten kunnat ovat järjestäneet nuorten ohjausja palveluverkostoja ja miten ne tukevat nuorisotakuun onnistumista? Kaija Blom suunnittelija Itä-Suomen

Lisätiedot

IKIHYVÄ PÄIJÄT-HÄME Ikääntyminen, sosiaaliset tekijät ja hyvinvointi

IKIHYVÄ PÄIJÄT-HÄME Ikääntyminen, sosiaaliset tekijät ja hyvinvointi IKIHYVÄ PÄIJÄT-HÄME Ikääntyminen, sosiaaliset tekijät ja hyvinvointi Tutkimus- ja kehittämishanke 2002-2012 - HY/ Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia - HY/ Yhteiskuntapolitiikan laitos - Kansanterveyslaitos

Lisätiedot

Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon?

Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon? Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon? Työttömän henkilön hoito ja palveluprosessi -koulutus 8.12.2015 Katariina Korkeila Turun hyvinvointitoimiala, terveyspalvelut

Lisätiedot

Seurantaindikaattorit

Seurantaindikaattorit KANSALLINen lihavuusohjelma 2012 2015 Seurantaindikaattorit TULOSINDIKAATTORIT Paino Ikäryhmä Tietolähde 1. Iso-BMI:n perusteella ylipainoiset ja lihavat lapset ikäryhmittäin, % 0 18-v. THL: AvoHILMO 2.

Lisätiedot

PALTAMON TYÖLLISTÄMISMALLI

PALTAMON TYÖLLISTÄMISMALLI PALTAMON TYÖLLISTÄMISMALLI Terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointi 09.02.2009 Seppo Koskinen, Riitta-Liisa Kokko, Tuija Martelin ja projektiryhmä TAUSTA Pitkäaikaistyöttömyys, syrjäytyminen ja suuret

Lisätiedot

Terveempi Itä-Suomi TERVIS 1.1.2013 31.10.2015

Terveempi Itä-Suomi TERVIS 1.1.2013 31.10.2015 Terveempi Itä-Suomi TERVIS 1.1.2013 31.10.2015 Hankejohtaja Mervi Lehmusaho ja koordinaattorit Hankkeen avausseminaari Hotelli Scandic Kuopio 17.5.2013 Kolmen sairaanhoitopiirin (ESSHP, PKSSK, PSSHP) ja

Lisätiedot

Sote ammattilainen ennaltaehkäise ja toimi asiakasta kuullen. POPmaakunta

Sote ammattilainen ennaltaehkäise ja toimi asiakasta kuullen. POPmaakunta Sote ammattilainen ennaltaehkäise ja toimi asiakasta kuullen Harrastukset Aikaa on Mielekäs tekeminen Edullisia harrasteita Työhistoria /voimavara Toimivan arjen kannalta uusien taitojen opettelu Ikäyliopisto

Lisätiedot

Hyöty irti verkkoportaaleista: Etsitkö tukea hankesuunnitteluun, vaikuttamistyöhön ja arviointiin?

Hyöty irti verkkoportaaleista: Etsitkö tukea hankesuunnitteluun, vaikuttamistyöhön ja arviointiin? Hyöty irti verkkoportaaleista: Etsitkö tukea hankesuunnitteluun, vaikuttamistyöhön ja arviointiin? Opi hyödyntämään TEAviisarin, Hyvinvointikompassin ja Terveytemme -verkkopalvelujen tietoa väestön hyvinvoinnista,

Lisätiedot

Maakunnallisen hyvinvointiohjelman satoa. Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen UEF, PKSSK ja THL

Maakunnallisen hyvinvointiohjelman satoa. Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen UEF, PKSSK ja THL Maakunnallisen hyvinvointiohjelman satoa Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen UEF, PKSSK ja THL Hyvinvointiohjelma 1) Hyvinvoiva ja terve väestö 2) Asiakaslähtöiset ja taloudellisesti kestävät

Lisätiedot

Elinvoimaa lähiöihin. Kehittyvä Pansio-Perno. Minna Sartes, toimialajohtaja vapaa-aikatoimiala. Pekka Sundman, johtaja konsernihallinto 17.3.

Elinvoimaa lähiöihin. Kehittyvä Pansio-Perno. Minna Sartes, toimialajohtaja vapaa-aikatoimiala. Pekka Sundman, johtaja konsernihallinto 17.3. Elinvoimaa lähiöihin Kehittyvä Pansio-Perno Minna Sartes, toimialajohtaja vapaa-aikatoimiala Pekka Sundman, johtaja konsernihallinto 17.3.2016 Turun kaupungin visio Suomen Turku on kiinnostava ja rohkeasti

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnissa ja alueilla

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnissa ja alueilla Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnissa ja alueilla Perusterveydenhuollon hoitotyön johtajien työkokous 10.4.2015 Helsinki Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Lataa Lihavuus laskuun - Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta - Kansallisen Lihavuusohjelman Ohjelmatyöryhmä THL. Lataa

Lataa Lihavuus laskuun - Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta - Kansallisen Lihavuusohjelman Ohjelmatyöryhmä THL. Lataa Lataa Lihavuus laskuun - Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta - Kansallisen Lihavuusohjelman Ohjelmatyöryhmä THL Lataa Kirjailija: Kansallisen Lihavuusohjelman Ohjelmatyöryhmä THL ISBN: 9789522459473

Lisätiedot

Päihteet ja elintavat puheeksi neuvolassa. Tuovi Hakulinen Dosentti (Terveyden edistäminen)

Päihteet ja elintavat puheeksi neuvolassa. Tuovi Hakulinen Dosentti (Terveyden edistäminen) Päihteet ja elintavat puheeksi neuvolassa Tuovi Hakulinen Dosentti (Terveyden edistäminen) 7.2.2017 Tuovi Hakulinen 1 Miksi ehdotimme teemaa? Vanhempien elintavat, esim. päihteiden riskikäyttö vaikuttavat

Lisätiedot

Kartoituksista uusiin terveysoppimateriaaleihin

Kartoituksista uusiin terveysoppimateriaaleihin Bykachev Kirsi, projektipäällikkö Itä-Suomen yliopisto, Kuopio Addressing challenging health inequalities of children and youth between two Karelias (AHIC), 2013 2014 Kartoituksista uusiin terveysoppimateriaaleihin

Lisätiedot

Ikäihmisten oma kokemus liikkumisen turvallisuudesta Pohjois-Karjalassa

Ikäihmisten oma kokemus liikkumisen turvallisuudesta Pohjois-Karjalassa Ikäihmisten oma kokemus liikkumisen turvallisuudesta Pohjois-Karjalassa Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus (ATH) ja keskustelu Joensuun vanhusneuvoston kanssa 18.9.2014 Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

Rakennuspalikoita hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitteluun ja johtamiseen

Rakennuspalikoita hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitteluun ja johtamiseen Rakennuspalikoita hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitteluun ja johtamiseen Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa - Sähköinen hyvinvointikertomus ja vaikutusten ennakkoarviointi

Lisätiedot

Lapset puheeksi työtapa Porin perusturvan perussosiaalityössä

Lapset puheeksi työtapa Porin perusturvan perussosiaalityössä Lapset puheeksi työtapa Porin perusturvan perussosiaalityössä 11.05.2016 / Porin perusturva, sosiaali- ja perhepalvelut /aikuissosiaalityön päällikkö Krista Virtanen Haluatko onnelliseksi porilaiseksi?

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työkyvyn ja työhyvinvoinnin ylläpitäminen: mikä auttaa jaksamaan jatkuvassa muutoksessa? Erikoistutkija Marjo Wallin TTL:n määritelmä työhyvinvoinnille Työhyvinvointi tarkoittaa, että

Lisätiedot

Kuinka voivat maahanmuuttajataustaiset nuoret ja miten saada tietoa siitä? Kokemuksia Etnokids-tutkimushankkeesta

Kuinka voivat maahanmuuttajataustaiset nuoret ja miten saada tietoa siitä? Kokemuksia Etnokids-tutkimushankkeesta Kuinka voivat maahanmuuttajataustaiset nuoret ja miten saada tietoa siitä? Kokemuksia Etnokids-tutkimushankkeesta Lotta Haikkola, VTT, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 26.11.2013 Maahanmuuttajataustaisten

Lisätiedot

PYLL-seminaari 30.3.2011. Näkökulmia Etelä-Savon shp:n väestön hyvinvoinnin seurantaan ja strategisiin johtopäätöksiin

PYLL-seminaari 30.3.2011. Näkökulmia Etelä-Savon shp:n väestön hyvinvoinnin seurantaan ja strategisiin johtopäätöksiin PYLL-seminaari 30.3.2011 Näkökulmia Etelä-Savon shp:n väestön hyvinvoinnin seurantaan ja strategisiin Sairaalajohtaja Jari Välimäki PYLL -menetelmä perustuu kuolleen iän ja odotettavissa olevan eliniän

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Lasten terveyskäräjät 1.12.2015 Anni Matikka THL Kouluterveyskysely Tuottaa kattavasti seurantatietoa 14-20 vuotiaiden terveydestä ja hyvinvoinnista Paikallisen päätöksenteon

Lisätiedot

VÄESTÖTUTKIMUKSET: miksi niitä tehdään? Seppo Koskinen ja työryhmä

VÄESTÖTUTKIMUKSET: miksi niitä tehdään? Seppo Koskinen ja työryhmä VÄESTÖTUTKIMUKSET: miksi niitä tehdään? Seppo Koskinen ja työryhmä Tutkimusten tarkoitus 1) Tilanteen kuvaaminen Millaisia terveys- ja hyvinvointiongelmia väestössä on? (esim. sydäntaudit, allergiat, mielenterveysongelmat,

Lisätiedot

Hyvinvointia yhdessä ja Marja-Liisa Honkanen

Hyvinvointia yhdessä ja Marja-Liisa Honkanen Hyvinvointia yhdessä 25.1.2018 ja 21.2 2018 Marja-Liisa Honkanen Strategian rinnalla hyvinvointikertomus Hyvinvoinnin lisäämiseen tarvitaan kaikkien panosta Yhdessä on enemmän kuin jokainen taho erikseen

Lisätiedot

Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen

Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 21.4.2017 ESITYS VALIOKUNNASSA Professori Marja Vaarama, Itä-Suomen yliopisto marja.vaarama@uef.fi Marja Vaarama 20.4.2017 1 Kestävä

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sote-hanke

Pohjois-Karjalan sote-hanke Pohjois-Karjalan sote-hanke Pohjois-Karjalan sote-hanke tekee suunnitelman kuntien päätöksentekoa siitä, miten alueen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut tuotetaan ja organisoidaan 1.1.2017 alkaen.

Lisätiedot

Päihteet Pohjois-Karjalassa

Päihteet Pohjois-Karjalassa Tiina Laatikainen, Terveyden edistämisen professori, Itä-Suomen yliopisto Tutkimusprofessori, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Päihteet

Lisätiedot

ALUEELLISEN HYVINVOINTIMITTARISTON KEHITTÄMINEN. SATAKUNNAN LAPSI- JA NUORISOPOLIITTINEN FOORUMI 16.9.2014 Ari Karppinen & Saku Vähäsantanen

ALUEELLISEN HYVINVOINTIMITTARISTON KEHITTÄMINEN. SATAKUNNAN LAPSI- JA NUORISOPOLIITTINEN FOORUMI 16.9.2014 Ari Karppinen & Saku Vähäsantanen ALUEELLISEN HYVINVOINTIMITTARISTON KEHITTÄMINEN SATAKUNNAN LAPSI- JA NUORISOPOLIITTINEN FOORUMI 16.9.2014 Ari Karppinen & Saku Vähäsantanen 2 Koulukiusaaminen Satakunnan kunnissa 2013 3 Onko koulukiusauskokemuksella

Lisätiedot

Palosuojelurahasto 2025. Aktiivisesti ja avoimesti tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämisen puolesta

Palosuojelurahasto 2025. Aktiivisesti ja avoimesti tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämisen puolesta Palosuojelurahasto 2025 Aktiivisesti ja avoimesti tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämisen puolesta 1 1. Toimintaympäristön muutokset, joihin rahaston strategialla pyritään osaltaan vastaamaan

Lisätiedot

Suunterveyden huomioiminen OPY-työssä

Suunterveyden huomioiminen OPY-työssä Suunterveyden huomioiminen OPY-työssä Yhteisöterveyden vastaava hammaslääkäri Marjo Tipuri, YTHS 17.5.2016 Suunterveyden huomioiminen OPY-työssä Lähtökohtana on opiskelijoiden oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön

Lisätiedot

Miten jaksan omaisena?

Miten jaksan omaisena? Miten jaksan omaisena? Rovaniemi 20.4.2007 Eija Stengård, PsT Omaisten rooli muuttunut Tiedon antaja Etiologinen tekijä Sairauden kulkuun vaikuttava tekijä Hoidon ja kuntoutuksen voimavara Omainen omana

Lisätiedot

PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali

PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali 6.9.2011 -päätösseminaari Tamperetalo Marita Päivärinne projektisuunnittelija, TtM Minna Pohjola projektipäällikkö, th ylempi

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn muutosta tukemassa

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn muutosta tukemassa Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn muutosta tukemassa Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille, myös työelämän ulkopuolella oleville.

Lisätiedot

Työkyky, terveys ja hyvinvointi

Työkyky, terveys ja hyvinvointi Työkyky, terveys ja hyvinvointi Miia Wikström, tutkija, hankejohtaja miia.wikstrom@ttl.fi www.kykyviisari.fi kykyviisari@ttl.fi Mitä työkyky on? Työkyky voidaan määritellä yhdistelmäksi terveyttä, toimintakykyä,

Lisätiedot

Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut (LTH) tutkimus. Maaret Vuorenmaa, Reija Klemetti, Rika Rajala, THL

Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut (LTH) tutkimus. Maaret Vuorenmaa, Reija Klemetti, Rika Rajala, THL Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut (LTH) tutkimus Maaret Vuorenmaa, Reija Klemetti, Rika Rajala, THL Tutkimuksen kohderyhmät ja aikataulu 1. Kolmi-nelikuiset vauvat perheineen, jotka osallistuvat

Lisätiedot

Hankkeen esittely ja virittäytyminen seminaaripäivän teemoihin

Hankkeen esittely ja virittäytyminen seminaaripäivän teemoihin Hankkeen esittely ja virittäytyminen seminaaripäivän teemoihin Elina Harju Aluekoordinaattori EPSHP 13.9.2011 1 Hankkeen taustaa Liikenne terveeksi -esiselvitys (Roine, M. & Mattila, I. 2008) onnettomuuksien

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille,

Lisätiedot

Verkostoituvan ja moniammatillisen työotteen merkitys ja haasteet terveyden edistämisessä

Verkostoituvan ja moniammatillisen työotteen merkitys ja haasteet terveyden edistämisessä Verkostoituvan ja moniammatillisen työotteen merkitys ja haasteet terveyden edistämisessä TERVEEMPI ITÄ-SUOMI (TERVIS) aloitusseminaari, Kuopio 17.05.2013 Heli Hätönen, TtT, Eritysasiantuntija Terveyskäyttäytymisen

Lisätiedot

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUJA UUDISTETAAN

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUJA UUDISTETAAN LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUJA UUDISTETAAN Kehittämistyön suunnittelu- ja työkokous /Etelä-Suomi 14.3.2013 Etelä-Suomen nuorten elinvoimaisuuden vahvistamiseksi ja syrjään jäämisen ehkäisemiseksi

Lisätiedot

Maahanmuuttajanuorten terveystutkimus ja kotoutumisen indikaattorit

Maahanmuuttajanuorten terveystutkimus ja kotoutumisen indikaattorit Maahanmuuttajanuorten terveystutkimus ja kotoutumisen indikaattorit Tutkimusprofessori Tiina Laatikainen 21.5.2012 Esityksen nimi / Tekijä 1 Maahanmuuttajat Suomessa Vuonna 2011 Suomessa n. 183 000 ulkomaan

Lisätiedot

Maahanmuuttajaväestön toimintakyky ja kuntoutuspalveluiden käyttö

Maahanmuuttajaväestön toimintakyky ja kuntoutuspalveluiden käyttö Maahanmuuttajaväestön toimintakyky ja kuntoutuspalveluiden käyttö Shadia Rask, tutkija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Apuvälinealan valtakunnalliset koulutus- ja neuvottelupäivät 12.10.2016 Shadia Rask

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa Ehkäisevän päihdetyön, ja terveyden edistämisen sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä

Lisätiedot

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu

Lisätiedot

Suuri SOTE-uudistus pienen ihmisen asialla miten kunta edistää ja maakunta korjaa?

Suuri SOTE-uudistus pienen ihmisen asialla miten kunta edistää ja maakunta korjaa? Suuri SOTE-uudistus pienen ihmisen asialla miten kunta edistää ja maakunta korjaa? 2.6.2016 Erityisliikunnan symposio Paula Risikko, TtT Nykytila 02.06.2016 Paula Risikko 2 Kansansairaudet ja niiden ehkäisy

Lisätiedot

Pohjanmaa hankkeessa tapahtunutta ja tulevaa. Vaasa 27.11.2007. Antero Lassila Projektijohtaja Pohjanmaa hanke

Pohjanmaa hankkeessa tapahtunutta ja tulevaa. Vaasa 27.11.2007. Antero Lassila Projektijohtaja Pohjanmaa hanke Pohjanmaa hankkeessa tapahtunutta ja tulevaa Vaasa 27.11.2007 Antero Lassila Projektijohtaja Pohjanmaa hanke Pohjanmaa hanke Pohjanmaa hanke kuuluu laajojen, kansanterveydellisesti merkittävien suomalaisten

Lisätiedot

Terveystieto, minimipaketti

Terveystieto, minimipaketti Terveystieto, minimipaketti Opiskelijan nimi: Ryhmä: Tekijä Miia Siukola Koulutuskeskus Sedu Lehtori, liikunta ja terveystieto Lähteet Kalaja S, Länsikallio R, Porevirta J, Tanhuanpää S. 2010: Lukion terveystieto,

Lisätiedot