Minäkö mediakasvattaja? Isabella Holm// Mediakasvatusseura
|
|
- Harri Pasi Lehtinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Minäkö mediakasvattaja? Isabella Holm// Mediakasvatusseura
2 Tällä asteikolla, kuinka mediakasvattajana pidät itseäsi, kun ajattelet _ihan tavallista_ työpäivää? En tee lainkaan mediakasvatustyötä Teen erittäin paljon mediakasvatustyötä
3 MIHIN MEDIAKASVATUS PERUSTUU? Minä ymmärrän. Parannetaan nuorten kasvu- ja elinoloja lisäämällä tasavertaisuutta, ymmärrystä erilaisuudesta, herättämällä keskustelua ihmisten kohtaamisesta ja kohtelusta sekä vahvistamalla kulttuurien tuntemusta. Minä olen hyvä näin. Tuetaan nuoren kasvua ja itsenäistymistä keskustelemalla mediasta, tarjoamalla oikeaa tietoa ja tukemalla terveen mediasuhteen syntymistä. Minä pystyn vaikuttamaan. Tuetaan nuorta aktiivisen kansalaisen roolissa: tarjotaan nuorelle osallistumisen, itseilmaisun, sisällöntuotannon ja julkaisun mahdollisuuksia. Minä osaan. Edistetään nuorten sosiaalista vahvistamista mahdollistamalla yhdessä tekeminen, voimaantuminen ja oman osaamisen sekä kompetenssin huomaaminen median parissa. Yhteinen arvopohja
4 MEDIAKASVATUKSEN PERUSTANA LAPSEN OIKEUKSIEN SOPIMUS (+ MUUT LAPSIA JA NUORIA KOSKETTAVAT LAIT JA SÄÄDÖKSET) Mediataidot ovat tärkeitä kansalaistaitoja, joita tuetaan ja kehitetään mediakasvatuksella. Mediakasvatuksen ydintä ovat ohjaus ja opetus mediasta ja median avulla. Mediakasvatus on kohtaamista ja kiinnostuksen osoittamista lasten ja nuorten mediakulttuuria kohtaan. Mediataidot ovat nykypäivänä välttämättömiä kriittisen ajattelun taitoja, yhteistyön ja vuorovaikutuksen taitoja sekä kykyä jäsentää, arvottaa ja hallita tietoa. Teknologian käyttötaidot ovat osa mediataitoja, mutta ne pitävät sisällään myös itsetuntemuksen ja rohkeuden ilmaista itseään sekä kyvyn vaikuttaa. Mediakasvatus on keino valtauttaa lapset ja nuoret hallitsemaan oman elämänsä keskeistä osa-aluetta, mediaa. Mediakasvatuksella tuetaan eettisyyttä sekä oman mediasuhteen kehittymistä kokonaisvaltaisesti. Mediakasvatuksen avulla taataan tasa-arvoisia mahdollisuuksia median turvalliseen käyttöön ja kunnioittavaan kohtaamiseen, omaehtoiseen itseilmaisuun ja yhteiskunnalliseen mediaosallistumiseen.
5 TYÖN SUUNNITTELU LÄHTEE MEDIASUHTEESTA Millaisia mediataitoja minulla on? Mitä tiedän medioista? Millaisia mediakokemuksia minulla on, miten suhtaudun mediaan? Miten käytän medioita omassa arjessani? Mitä tuotan tai teen itse medioissa/medioiden avulla? Miten työyhteisöni ja kaveripiirini suhtautuu medioihin? JOKAINEN ON OMANLAINEN.
6 TYÖN SUUNNITTELU LÄHTEE OMASTA MEDIASUHTEESTA. MISTÄ HENKILÖKOHTAINEN MEDIASUHDE KOOSTUU? Omat mediataidot (myös taitamattomuus) Hyvät ja huonot mediakokemukset Omaksuttu tietoisuus mediasta Oma toiminta mediassa Vuorovaikutusympäristö, muiden ihmisten näkökulmat, työyhteisön suhtautuminen mediaan Median kulutuksen tavat ja tyylit, mikä mediasisältö miellyttää, mikä ei. Miksi? Jokainen on omanlainen!
7 TRENDISETTERI Yhdistelet perustyöhösi palasia populaarikulttuurista ja tämän hetken trendimedioista. VAHTIKOIRA Haluat nuorten ymmärtävän miten median taloudelliset ja poliittiset kontekstit vaikuttavat elämäämme. MAKUNYSTYRÄINEN Kulttuurisen osaamisen vahvistaminen on pop: taide, kirjallisuus, tiede ja historia ovat suhteessa mediaan. VAIHTOEHTOINEN Mediat ovat väline, joilla voidaan tehdä asioita uudella tavalla, luovasti ja boksin ulkopuolelta. HYVINVOINTIKOUTSI Tehtävänäsi on lisätä nuorten sosiaalista ja emotionaalista hyvinvointia medioiden avulla ja kautta. NÖRTTI Parasta ikinä=digitaaliset teknologiat ja niiden monipuolinen käyttö omassa työssä. PALJASTAJA Haluat nuorten ymmärtävän, että media on rakennelma ja se vain näyttää todelta olematta sitä oikeasti. KANSALAISVAIKUTTAJA Media on väline maailman muuttamiseen. Nuorten on otettava välineet haltuun kansalaisina. MOTIVAATTORI Ihan sama miten ja mä oon aina valmis, kunhan mennään kohderyhmän ehdoilla, luovasti ja uteliaasti. AMMATTIMIES Työn tavoitteena laadukkaat mediatuotokset ja nuoret, joilla on erinomaiset mediatuotannon taidot. RAAMITTAJA Medioita käytetään vain, jos ne tukevat säädettyjen tavoitteiden toteutumista. SOMETYYPPI Sinulle on tärkeää kansallinen ja kansainvälinen vuorovaikutus, verkkokohtaaminen ja verkkotyön kehittäminen. powerfulvoicesforkids. com/
8 ASKELEET KOHTI TIEDOSTETUMPAA MEDIASUHDETTA Pidä mediapäiväkirjaa ja kirjoita mediaelämänkertasi Pidä silmät ja korvat auki, älä uraudu. Vaihda kanavaa. Katso uutiset vieraalla kielellä. Lue lehteä, johon et ikinä tarttuisi. Puhu mediasta aikuisten kanssa. Puhu siitä nuorten kanssa. Älä arvostele, älä arvota omaa tai toisen media-arkea. Tee yhdessä. Yksin ei tarvitse osata eikä kaikkeen venyä. Löydä myös oma asiantuntijuutesi - jokainen on omanlaisensa mediakasvattaja. Et voi tietää, ellet kokeile. Pelaa. Leiki. Kokeile joka kuukausi jotakin uutta mediamenetelmää tai ideaa. Pidä huolta mediasuhteestasi: monipuolista sitä, rajaa median käyttöä, tunnista ongelmakohdat, raivaa aikaa olennaiselle. Tutki: sisältää satoja menetelmiä ja ideoita mediakasvatukseen!
9 MITEN MEDIAKASVATETAAN? Mediakasvatus on yhteinen tehtävä. Sen tavoitteena on tarjota nuorelle riittävät mediataidot. Mediataitoja ovat esteettiset ja luovat taidot, kriittisen analyysin taidot, turvataidot, tiedon hallinnan taidot sekä tekniset taidot. Päättäkää, mitä tavoitteita työssänne edistätte ja mitkä on teidän välineet työhön. Pohtikaa, millaiset mediakasvatusvalmiudet teillä on. Mitä tukea tarvitsette? Mitä menetelmiä ja laitteita teillä jo on käytössä? Tehkää suunnitelma yhdessä nuorten ja toiminnan kohderyhmien kanssa. Päättäkää miten arvioitte onnistumista ja kehitätte toimintaa jatkossa. Kääritään hihat. Mediakulttuurissa elävän nuoren kasvun ja hyvinvoinnin tukeminen on työn tärkein lähtökohta.
10 MEDIAKASVATUKSEN ASKELMAT Innostu projektista: valistusvessa, mediateemaiset työpajat ja keskustelut, oma sarjakuvanäyttely? Muista yhteistyö! Ota nuoret vertaisohjaajiksi Ideoikaa käytännön toimintaa Kokeile arkisen rutiinin haltuunottoa Edistä hyvää ja fiksua median käyttöä arjessa Keskustele nuorten kanssa medioista Auta, neuvo, ohjaa. Ota selvää, mitä muotoja ja toimintaa tarjolla on Mediakasvatus tietoiseksi osaksi arkityötä
11 MALLEJA MEDIAKASVATUKSELLISEEN TOIMINTAAN Keskustelu Neuvontatyö Medioiden saatavuuden varmistaminen Tiedonhaussa tukeminen Säännöt ja ohjeet mediaan liittyen Tiedottavat julisteet, selaimen etusivut ym. kouluilla, toimipisteissä Kansallisten kampanjoiden esiintuominen ja niihin osallistuminen Mediateemainen ryhmäyttäminen Nuorten ottaminen mukaan esim. mainonnan ja some-toiminnan suunnitteluun Median haittojen tunnistaminen, ennaltaehkäisy ja auttaminen Peli-illat Leffa-illat / leffakerhot, joissa tehdään itse Koodauskerhot Pelinkehittäminen Nuorten toimitukset Mobiilityöpajat (esim. tyttöjen kännykkäkuvapaja) Medialeirit Blogitoiminta Radio-ohjelmien tekeminen Mielipidevideot ja muu verkkovaikuttamistoiminta Vertaistoiminta (esim. verkk@rit) Mediakasvatus.fi:stä lisää
12 MEDIAKASVATUKSEN HYÖTYJÄ JA MOTIIVEJA Mediakasvatuksella tuetaan eettisyyttä ja kunnioittavaa kohtaamista Toiminnallinen mediakasvatus motivoi ja ryhmäyttää: kaikille riittää mielekästä tekemistä ja aktiivisia rooleja Mediataidot tukevat aktiivista kansalaisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia omassa ympäristössä Mediakasvatuksella ennaltaehkäistään median negatiivisia vaikutuksia ja tuodaan esiin median tuomaa iloa ja hyötyä Mediakasvatus on nuoren oikeus & aikuisen mahdollisuus tukea nuoren kasvua, osallisuutta ja hyvinvointia
13 Mille nyt tuntuu? En tee edelleenkään mediakasvatustyötä Voin kuvitella tekeväni jatkossa erittäin paljon mediakasvatustyötä
14 KIITOS! Kysymykset ja tiedustelut
Mediakasvatuksella monilukutaitoiseksi
Mediakasvatuksella monilukutaitoiseksi MEMO2 - Mediapolulta monilukutaitoa täydennyskoulutushanke Rauna Rahja / Mediakasvatusseura Outi Laine / Maija Puska / Aikakausmedia Päivän agendalla Mediakasvatusta
Tukea ja työkaluja koulujen mediakasvatukseen. MEMO-koulutus, kevät 2015 Rauna Rahja / koordinaattori Mediakasvatusseura
Tukea ja työkaluja koulujen mediakasvatukseen MEMO-koulutus, kevät 2015 Rauna Rahja / koordinaattori Mediakasvatusseura Mediakasvatus Mediakasvatuksen ydintä on ohjaus ja opetus mediasta ja median avulla.
Tukea ja työkaluja koulujen mediakasvatukseen. Lappeenranta 8.10.2014
Tukea ja työkaluja koulujen mediakasvatukseen Lappeenranta 8.10.2014 Media + kasvatus = mediakasvatus Mitä on mediakasvatus ja miten sitä voi toteuttaa Mediakasvatuksen monet kasvot turvataidoista luovuuteen
Lasten mediankäyttö ja avaimia mediakasvatukseen varhaiskasvatuksessa. koordinaattori Rauna Rahja Varhaiskasvatusmessut, Wanha Satama 5.10.
Lasten mediankäyttö ja avaimia mediakasvatukseen varhaiskasvatuksessa koordinaattori Rauna Rahja Varhaiskasvatusmessut, Wanha Satama 5.10.2012 Mikä Mediakasvatusseura? Mediakasvatusseura Perustettu 2005
Mihin kotityöpalvelu perustuu asiakkaan kanssa tehtyyn sopimukseen
Mihin kotityöpalvelu perustuu asiakkaan kanssa tehtyyn sopimukseen Tässä materiaalissa kerrotaan tärkeät asiat kotityöpalvelusopimuksesta, kartoituskäynnistä asiakkaan kodissa. Laadukkaat kotityöpalvelut
Väli- ja loppuraportointi
Väli- ja loppuraportointi Hyvän raportin merkitys hankkeen tulosten kuvaamisessa Sari Ahvenainen ESR-koordinaattori 25.5.2011 Uudenmaan ELY-keskus Väliraportti (1/8) Miksi väliraportti tehdään? - Tarkoituksena
Kansalaisen taidot 2 (OPH 2011) Opettajan peruskysymykset
- UUSI OPS 2016 - Osallistava opetus ja oppilaan ajattelun kehittäminen Markus Leppiniemi Kansalaisen taidot 1 (OPH 2011) Ajattelun taidot Työskentelyn ja vuorovaikutuksen taidot Käden ja ilmaisun taidot
Vanhemmuus ja kotoutuminen, verkostojen ja vertaisuuden merkitys
Vanhemmuus ja kotoutuminen, verkostojen ja vertaisuuden merkitys Monikulttuurisuuden asiantuntija Mina Zandkarimi mina.zandkarimi@vaestoliitto.fi Puh: 0503256450 19.5.2014 PERHE JA MAAHANMUUTTO Maahanmuutto
Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala
Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala Lasta ei voida ohjelmoida kokemaan sitä mitä aikuiset toivovat hänen kokevan.
Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.
Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja
Lapset netissä Opas vanhemmille. Yhteistyössä
Lapset netissä Opas vanhemmille Yhteistyössä Kukaan ei ole digitaitoinen syntyessään Lapset ottavat nopeasti uusia teknologioita haltuun. He ovat syntyneet kännykkä kädessä ja siksi heitä usein kutsutaan
LAPSET JA NUORET VAIKUTTAJINA MEDIASSA: PEDAGOGISIA NÄKÖKULMIA
LAPSET JA NUORET VAIKUTTAJINA MEDIASSA: PEDAGOGISIA NÄKÖKULMIA S I R K K U K O T I L A I N E N F T, P R O F E S S O R I T A M P E R E E N Y L I O P I S T O Lasten ja nuorten vaikuttaminen mediassa? Miksi
Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015
Esiopetuksen arvot Arvokysely tammikuu 2015 Yleistä kyselystä - Toteutettu Savonlinnan esiopetusyksiköissä - Aikuisille kysely netissä - Lapset keskustelivat ryhmissään aikuisen johdolla (valitsivat 12:sta
Asteen verran paremmin
yhdessä paremmmin Asteen verran paremmin Humap361 perustuu moderniin systeemiseen johtamisajatteluun, jonka lähtökohtana on yhteistyösuhteiden ja koko työyhteisön kehittäminen. me lupaamme Vastuullinen
Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda
Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja
Elämänkatsomustieto. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi. Sari Muhonen
Elämänkatsomustieto Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Elämänkatsomustiedon opetuksen ydintehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä
Maailmankansalaisena Suomessa. Liisa Jääskeläinen Opetusneuvos 4.2.2011
Maailmankansalaisena Suomessa Liisa Jääskeläinen Opetusneuvos 4.2.2011 Globaalikasvatus Tarkoitus Maailmankansalaisena Suomessa -hanke 1) tunnistaa olennaisia globalisoitumisen ilmenemisulottuvuuksia teemat
Kokemusasiantuntijan tarina. Kasvamista kokemusasiantuntijaksi
Kokemusasiantuntijan tarina Kasvamista kokemusasiantuntijaksi Tie päihdekuntoutujasta kokemusasiantuntijaksi on ollut kivinen ja pitkä. En olisi joskus toipumiseni alussa voinut ikinä kuvitellakaan toimivani
LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
1/9 Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien työväline, jonka avulla luodaan
Lapset, nuoret ja media - Tukea digiajan kasvattajalle
Ala-aste vanhempainilta Lapset, nuoret ja media - Tukea digiajan kasvattajalle Paula Aalto 14.4.2016 MLL:n mediakasvatustyö Mediakasvatuksella pyritään edistämään lasten valmiuksia ymmärtää ja tulkita
Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015. Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa
Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015 Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa Kirkolliskokouksen päätös Kirkkojärjestys 23 luku 3 Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen
1/11/2016 Itä-Suomen 11. mediakasvatuspäivä Satu Valkonen / MLL. Varhaiskasvatus, varhaisnuorisotyö ja media
1/11/2016 Itä-Suomen 11. mediakasvatuspäivä Satu Valkonen / MLL Varhaiskasvatus, varhaisnuorisotyö ja media Hyvä(sti) lapsuus? Miten mediat ovat muuttaneet lapsen kasvuympäristöä? Onko muutos luonteeltaan
Mihin huomio kiinnittyy s, e kasvaa ja vahvistuu
Mihin huomio kiinnittyy, se kasvaa ja vahvistuu Marika Tammeaid 31.10.2011 1 1. päivä: ä Ratkaisukeskeisyyden perusteet Ratkaisukeskeisyyden perusteet Ongelmapuheesta ratkaisupuheeseen Arvostavan vuorovaikutuskulttuurin
KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31
KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31 Kukaan
Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena
Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena Tiivistelmät, väli- ja loppuraportit Auli Vuorela ESR-koordinaattori Uudenmaan ELY-keskus 6.5.2013 Raportteja, raportteja, raportteja Loppuraportti
KiVa Koulu -ohjelma. Kiusaamista ennaltaehkäisevä ja vähentävä toimenpideohjelma Kehitetty Turun yliopistossa Opetusministeriön rahoituksella
KiVa Koulu -ohjelma Kiusaamista ennaltaehkäisevä ja vähentävä toimenpideohjelma Kehitetty Turun yliopistossa Opetusministeriön rahoituksella KiVa Koulu -ohjelma Koulumme on yksi 2260:sta suomalaiskoulusta,
Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa
Eskarista ekalle eskariope mukana ekaluokan alussa Taustaa: Kemi mukana Kelpo-kehittämistoiminnan 1. aallossa lv. 2008-2009 alkaen Tavoite: Esi- ja perusopetuksen nivelvaiheen kehittäminen ja yhteistyön
Luottamus ja yrittäjän etiikka
Luottamus ja yrittäjän etiikka S E I N Ä J O K I, 2 6. 4. 2 0 1 6 M I K A E L P E N T I K Ä I N E N Pasi Rahikainen Motto alkuun Voi olla eettistä toimintaa ilman luottamusta mutta ei luottamusta ilman
Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012
Nyt ne kuule miettii, että keitä me Ellun Kanat oikein ollaan ja miten työelämä liittyy viestintätoimistoon Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012 KIRSI
Lukutaidon uudet muodot äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan haasteena Asiantuntijanäkökulma mediakasvatukseen, osa 1
Lukutaidon uudet muodot äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan haasteena Asiantuntijanäkökulma mediakasvatukseen, osa 1 Annukka Uusitalo 28.2.2006 Mediakasvatuskeskus Soveltavan kasvatustieteen laitos
Diakonian tutkimuspäivä 2014
M O N I T I E T E I S I Ä L Ä H E S T Y M I S T A P O J A N U O R T E N T O I M I J U U T E E N J A V O I M A A N T U M I S E E N Diakonian tutkimuspäivä 2014 TM Anna Juntunen TM Johanna Mantere TAUSTALLA
Vanhusneuvostojen rooli Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä -avainalue
Vanhusneuvostojen rooli Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä -avainalue Vanhusneuvosto uusi mahdollisuus ja mahdollistaja Innoittaja: Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn i tukemisesta sekä iäkkäiden
2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu
2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä
Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio
Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio Järki päätti ottaa selvää, keitä koulussamme hiihtelevät ja opoiksi itseään kutsuvat ihmisolennot todellisuudessa oikein ovat ja mistä he tulevat. Opinto-ohjaajat
Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa
Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Partiossa eletään nyt hyvää nousukautta. Jotta sama tilanne jatkuisi, olemme tehneet teille syksyn toiminnan aloittamisen tueksi tarkoitetun vihkon. Viime syksynä
Kulttuurien väliset yhteentörmäykset ja miten ne voidaan välttää
Kulttuurien väliset yhteentörmäykset ja miten ne voidaan välttää JIPOT JA JEKUT, TURUN AMMATTI-INSTITUUTTI 22.4.2009 Marja Sierilä, Omnian ammattiopisto Kulttuurikonfliktit Kulttuurikonflikteja syntyy
Google maps, Facebook, Youtube. Kalle Rapi Etelä- Karjalan kylät ry h3p://kylat.ekarjala.fi
Google maps, Facebook, Youtube Kalle Rapi Etelä- Karjalan kylät ry h3p://kylat.ekarjala.fi Google Maps JulkaisDin 2005 Maailman suurin kar3apalvelu Käytössä InterneDssä, älypuhelimissa, tableteissa Suomessa
Kuka välittää nuoristamme? 9.10.2012 Kuopio
Kuka välittää nuoristamme? 9.10.2012 Kuopio Kehittämiskumppanuuksin & Verkostotyöllä tavoitellaan - alueen nuorten parempaa elämänhallintaa - varhaista puuttumista tilanteisiin - nuorille asiakaslähtöisempiä
AMK verkosto- opetuksen kehittämist. mistä parhaimmillaan. Annika Michelson ja Ari Vesikko
AMK verkosto- opetuksen kehittämist mistä parhaimmillaan Annika Michelson ja Ari Vesikko Kansankynttiläst stä ohjaajaksi... Rohkeat opettajat ottivat haasteen vastaan ja tulivat mukaan kehittämään opetusta...
Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille www.johtamisverkosto.fi
Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille www.johtamisverkosto.fi 28.10.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen
TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Tikkakosken varhaiskasvatuspalvelut 41160 Tikkakoski SISÄLLYS 1. TIKKAKOSKEN VARHAISKASVATUSPALVELUT 2 2. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMIVA ARKI......3 3. HYVINVOIVA
VIESTINNÄN TYÖKALUPAKKI AUKI
VIESTINNÄN TYÖKALUPAKKI AUKI Drum Communications 2014! We re sorry but no part of this publication, whether in hardcopy, electronic or verbal form, may be quoted used or reproduced in any form without
Empatiaosamäärä. Nimi: ********************************************************************************
Empatiaosamäärä EQ Nimi: ******************************************************************************** Luen jokainen väite huolellisesti ja arvioi, miten voimakkaasti olet tai eri sen kanssa. 1. Huomaan
Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen
Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Mäntykangas 2 Kysely toteutettiin strukturoidulla lomakkeella
Mediakasvatus kirjastossa Pirjo Sallmén, Kirjastot.fi
Mediakasvatus kirjastossa Pirjo Sallmén, Kirjastot.fi Taustaa 2006 Uimarengas mediatulvaan kirjastosta 2007 2008 Superkirtsin mediaopit 2008 2011 Lapset, media ja kirjastot - n. 20 aluekouluttajaa. Mediakasvatus
ymmärtää lapsuuden arvon ainutkertaisuuden edistää omalla toiminnallaan lapsen kasvurauhaa tukee lapsen itsetuntoa ja minäkuvan kehittymistä
1 Lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinto VALINNAISET TUTKINNON OSAT ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN LASTEN JA HEIDÄN PERHEIDENSÄ OHJAUS JA TUKEMINEN Näytön antaja Arvioija: Paikka ja aika: AMMATTITAITOVAATIMUS
KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE
KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Valmennusryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli vanhemmille
LASTENSUOJELUN PRAKSIS
LASTENSUOJELUN PRAKSIS vastaa lastensuojelun haasteisiin Kehrä Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät Kehittävä sosiaalityöntekijä 30.9.2011 Tiina Muukkonen Lastensuojelun haasteet niistä on runsaudenpula
Monikulttuurisuuden kohtaaminen terveydenhoitajan työssä. Tehyn terveydenhoitajajaoston opintopäivät 24.11.2015 Ansa Haaviko
Monikulttuurisuuden kohtaaminen terveydenhoitajan työssä Tehyn terveydenhoitajajaoston opintopäivät 24.11.2015 Ansa Haaviko 6.12.2015 2 käsitteitä Maahanmuuttaja = siirtolainen tai pakolainen Siirtolainen=
MIELENTERVEYSTYÖN OMAISSEMINAARI 10.10.2008
MIELENTERVEYSTYÖN OMAISSEMINAARI 10.10.2008 KAIJA RAY projektivastaava, Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitto ry. SANNA LUODEMÄKI projektisuunnittelija, Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitto
Tutkimus järjestäytymisestä
Tutkimus järjestäytymisestä Tutkimuksen taustaa Tutkimuksen taustaa: Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen ammatilliseen järjestäytymiseen liittyen Tutkimus toteutettiin
DEMOKRATIA JA OPPILAIDEN OSALLISUUS KOULUJEN KANSAINVÄLISTÄMISESSÄ
DEMOKRATIA JA OPPILAIDEN OSALLISUUS KOULUJEN KANSAINVÄLISTÄMISESSÄ 5.9.2014 Kristina Kaihari Perusopetuksen ops-uudistuksen keskiössä oppilaiden osallisuutta vahvistava toimintakulttuuri TAVOITTEET Luoda
Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen 14.4.2016
Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen 14.4.2016 Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Osaamiskartan laatiminen ja kehitystyön prosessi lähti liikkeelle osana laajempaa laadun
Oman osaamisen tunnistaminen
Oman osaamisen tunnistaminen Osaaminen ja työelämä - koulutukset Osa humanistisen tiedekunnan koulutussarjaa Kuuluvat opintojaksoille ETNY002 ja HISY002 Muut voivat ilmoittautua mukaan koodilla HTKY002
OPS2016 Monialaisia oppimiskokonaisuuksia kohti. Leena-Maija Niemi apulaisrehtori Kasavuoren koulu 19.10.2015
OPS2016 Monialaisia oppimiskokonaisuuksia kohti Leena-Maija Niemi apulaisrehtori Kasavuoren koulu 19.10.2015 Kasavuoren koulu on peruskoulu Kauniaisissa, vuosiluokat 7-9 340 oppilasta ja 35 opettajaa Kolme
Sähkökaupan eettiset säännöt 1.1.2005 1 ( 5 )
Sähkökaupan eettiset säännöt 1.1.2005 1 ( 5 ) SÄHKÖKAUPAN EETTISET SÄÄNNÖT Nämä säännöt on valmisteltu sovellettaviksi sähkön markkinoinnissa ja myynnissä loppuasiakkaille. Säännöt koskevat tämän liiketoiminnan
Hyvällä mielellä vai pahalla päällä!
Hyvällä mielellä vai pahalla päällä! LAPSI JA TUNTEET Tiina Haapsalo MITÄ AJATTELET JA SANOT MINUSTA SITÄ LUULET MINUSTA SINÄ OLET SELLAINEN MINULLE MITEN NÄET MINUT USKO KUITENKIN ETTÄ MITÄ TEET MINULLE
Kyky-projektin tuloksena opiskelukykyä edistäviä yhteisöjä. Johanna Kujala, A-M. Norrgrann, Laura Heinonen
Kyky-projektin tuloksena opiskelukykyä edistäviä yhteisöjä Johanna Kujala, A-M. Norrgrann, Laura Heinonen Peda-forum 20.8.2013 Työpajan tavoitteet Tutustua opiskelukykyä edistävään Kyky-projektiin Lisätä
Lapset puheeksi työtapa Porin perusturvan perussosiaalityössä
Lapset puheeksi työtapa Porin perusturvan perussosiaalityössä 11.05.2016 / Porin perusturva, sosiaali- ja perhepalvelut /aikuissosiaalityön päällikkö Krista Virtanen Haluatko onnelliseksi porilaiseksi?
Osallisuus, osallistuminen ja yhteisöllisyys: hankkeita, projekteja vai arkista elämää?
Lasten marginalisoitumisen ehkäisy paikkalähtöisen osallistumisen keinoin (SA134949) Lasten ja nuorten marginalisaatioriskin hallinta varhaisen tunnistamisen avulla (SA264436) OSATUTKIMUS II: Lasten ja
KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani. TUTKINNON OSA: Kulttuurilähtöinen valmistaminen LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET
TUTKINTO: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TYÖVALTAINEN OPETUSSUUNNITELMA TUTKINNON OSA: Kulttuurilähtöinen valmistaminen LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON
Oulun kaupungin kulttuuriopetuksen suunnitelma. Kulttuurivoltti Utajärvi 7.9.2016: Satu Jehkonen ja Katri Tenetz
Oulun kaupungin kulttuuriopetuksen suunnitelma Kulttuurivoltti Utajärvi 7.9.2016: Satu Jehkonen ja Katri Tenetz Kulttuurin rooli uuden Valtakunnallisen Opetussuunnitelman perusteissa Kulttuurinen osaaminen
Hyvinvoinnin tilannekatsaus
Hyvinvoinnin tilannekatsaus Hyvinvointikertomus 2014 Tytti Solankallio-Vahteri Hyvinvointikoordinaattori 16.11.2015 16.11.2015 Hyvinvoinnin edistäminen kunnan tehtävänä Kunnan tehtävänä on (Kuntalaki 410/2015)
Ilman huoltajaa tulleen alaikäisen kotoutumissuunnitelma
Täytetään yhdessä lapsen/nuoren ja hänen edustajansa kanssa Lapsen nimi ja kutsumanimi Henkilötunnus Maahanmuuttopäivä ja ikä Äidinkieli (-kielet) Kansalaisuus Uskonto Edustajan nimi ja yhteystiedot Missä
Asiakkaiden osallisuus mitä. Asta Niskala ja Annikki Paajanen 31.10.12 Oulu
Asiakkaiden osallisuus mitä se tarkoittaa kehittämistyössä? i t ä? Asta Niskala ja Annikki Paajanen 31.10.12 Oulu Tavoitteena kehittämishankkeissa jo koko 2000 luvun ajan Asiakkaiden osallisuuden kehittäminen
Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta
Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Kummiyritystoiminta on pitkäjänteistä yhteistyötä yritysten ja oppilaitosten välillä, peruskoulusta ammatilliseen koulutukseen ja. Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta
Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA)
Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) JUHTA 10.5.2016 JulkICT Mistä on kyse? AUTA on kokeiluhanke, jolla etsitään uutta toimimallia asiakkaiden
Mitä on kestävä kehitys
Kestävä kehitys on maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät
Miten esimies voi edistää yhdenvertaisuutta kansainvälistyvässä työyhteisössä?
Miten esimies voi edistää yhdenvertaisuutta kansainvälistyvässä työyhteisössä? Tutkija Päivi Vartiainen tutkimushanke, Tampereen yliopisto, kasvatustieteiden yksikkö Kulttuurien välisen työn valmiuksien
Toimialan ja yritysten uudistuminen
Toimialan ja yritysten uudistuminen - mahdollisuuksia ja karikoita Jari Kuusisto MIT Sloan School of Management University of Vaasa 1 Jari Kuusisto University of Vaasa Esityksen rakenne Metsäsektorin lähtötilanne
Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015
Strategia, johtaminen ja KA 29.4.2015 Valtiovarainministeriö Talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VM vastaa vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta valtiontalouden
Isännän Ääni- Seuraseminaari. Kokkola 12.2.2016. SJK - juniorit
Isännän Ääni- Seuraseminaari Kokkola 12.2.2016 SJK - juniorit Kokemuksia Talentvalmentajan toiminnasta 2014-2015 Päätavoitteet Selkeyttää pelaajien käsitystä siitä, mitä on ja mitä tarkoittaa kokonaisvaltainen
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Vaasan sairaanhoitopiirin ky 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Göran Honga 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema
www.johtamisverkosto.fi February 27, 2012 Johtamisen kehittämisverkosto. www.johtamisverkosto.fi
www.johtamisverkosto.fi February 27, 2012 Johtamisen kehittämisverkosto. www.johtamisverkosto.fi 1 Johtamisen kehittämisverkosto - miksi? Hyvällä johtamisella on suuri vaikutus ihmisen työhyvinvointiin
Meneekö viesti perille?
Meneekö viesti perille? Viestintäkoulutus Mitä viestintä on? Viestintä on sekä sanomien siirtämistä että merkitysten tuottamista. Olennaista ei ole vain tiedon tai informaation välittäminen vaan yhteisen
Näkökulmia oppilaan ja opiskelijan kohtaamiseen
Näkökulmia oppilaan ja opiskelijan kohtaamiseen MITEN OPPILAS/OPISKELIJAHUOLTO VOI TUKEA KOHTAAMISTA? POP Oppilashuollon laadun ja palvelurakenteen kehittämisohjelma 24.9.2009 Ritva Järvinen Opetusneuvos
SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE. syksy 2016 ja kevät 2017
Hyvinvointi ja palveluala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Otavankatu 4 50100 MIKKELI SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE syksy 2016 ja kevät 2017 Työelämän edustajina,
Teen koko ajan aktiivista mainontaa Googlessa. Tavoite on olla etusivulla, kun haetaan henkisiä tapahtumia, kursseja, yrittäjiä.
1 Palvelut ja Hinnasto 4.3.2016 Palvelut Ilmaisia sivuja ovat Tapahtumakalenteri, Yrityksiä ja Vuokrattavia tiloja. Näillä sivuilla on lomakkeet, joilla saat tapahtuman ja yrityksesi sivuille. Valokeilassa
MATALAN KYNNYKSEN TOIMINTAA NUORILLE YHTEISTYÖNÄ
MATALAN KYNNYKSEN TOIMINTAA NUORILLE YHTEISTYÖNÄ Nuorten syrjäytyminen ja palveluiden ulkopuolelle jääminen on kestoteema. Syrjäytymisen inhimillinen puoli ja sen pitkäaikaisvaikutukset ja nuorten syrjäytymisen
Mitä on osallistava mediakasvatus?
Mitä on osallistava mediakasvatus? Pirjo Sinko, opetusneuvos, Opetushallitus Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 4.12.2012 Helsinki Media auttaa lapsia ja nuoria osallistumaan Osallistaminen - suomalaisen
Juho Saari, UEF, KWRC. SOSIAALIPUMMI - Kylmän kauden sosiaalipolitiikka
Juho Saari, UEF, KWRC SOSIAALIPUMMI - Kylmän kauden sosiaalipolitiikka ERIARVOISTUMINEN ON POLITIIKAN ASIALISTOILLA Hyvinvointi ja sosiaalinen kestävyys 13.6.2015 PAITSI SUOMESSA, JOSSA TILANNEKUVA : Tuloerot
Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016
Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016 Mikä on opetussuunnitelma? Opetussuunnitelma on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Siinä kerrotaan,
YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU
YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU Mertanen / Martikainen 1 Esimerkkinä yksilölliset aamutoimet Mertanen / Martikainen 2 Kyse on ajattelu- ja toimintatavasta Henkilö saa osallistua oman elämän suunnitteluun
L U PA T E H D Ä F I K S U M M I N. #Työ2.0
L U PA T E H D Ä F I K S U M M I N #Työ2.0 O N L U PA J O H TA A R O H K E A S T I JOHTAMISEN KANNALTA OLEELLISTA ON miettiä koko yhteiskunnan etua olla innostava esimerkki antaa tilaa uudelle O N L U
Miksi kysyttäisiin sosiaalityön asiakkailta?
Miksi kysyttäisiin sosiaalityön asiakkailta? Asiakaslähtöinen kehittäminen Valtion ja kansalaisyhteiskunnan tavoitteiden yhteen sovittamista Viranomaisammattilaisten ja kansalaisasiakkaiden jaettua asiantuntijuutta
Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt. Työkaluja monialaisen oppimiskokonaisuuden toteutumisen seurantaan ja arviointiin - OPS2016
Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt Työkaluja monialaisen oppimiskokonaisuuden toteutumisen seurantaan ja arviointiin - OPS2016 Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt Arvioinnin
Seniorin mediataidot. Tuulikki Paturi
Seniorin mediataidot Tuulikki Paturi 19.2.2018 Mitä on mediakasvatus tietoista, tavoitteellista ja suunnitelmallista toimintaa, kasvatusta, opetusta, ohjausta ja sisällöntuottamista, jolla edistetään ja
Sanomalehtien Liitto
12.6.2019 Sanomalehtien Liitto Mediakasvatuksen asema perusopetuksessa Terhi Hyvönen, Emilia Valtola & Kati Valta TIIVISTELMÄ Mediakasvatuksen tärkeys Kuinka tärkeänä näet mediakasvatuksen? Erittäin tärkeänä
Asiantunteva ja asiakaslähtöinen avoin yliopisto. Osaamishaasteet
Asiantunteva ja asiakaslähtöinen avoin yliopisto Dosentti Pirjo Vuokko ÅA, Arken 5.10.2007 Osaamishaasteet Asiantuntijaosaaminen & Organisaatio-osaaminen Asiantuntijaorganisaation suuri haaste on estää
Verkkokaupan perustaminen - CASE NANSO GROUP OY. Thea Forstén 6.11.2012
Verkkokaupan perustaminen - CASE NANSO GROUP OY Thea Forstén 6.11.2012 NANSO GROUP LYHYESTI Vuonna 1921 perustettu vaatetusalan perheyhtiö Tunnettuja brändejä ovat Nanso, Finnwear, Black Horse, Vogue,
OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI
OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on
Kahden vakaumuksen parisuhde ja vanhemmuus. Sosionomi-opiskelija ja vertaisohjaaja Minna Taipale Familia ry
Kahden vakaumuksen parisuhde ja vanhemmuus Sosionomi-opiskelija ja vertaisohjaaja Minna Taipale Familia ry Parisuhteen muodostumisen vaiheet Parisuhteen muodostumisessa on eri vaiheita, jotka seuraavat
FORSSAN OHJAAMO. Satakunnan toimijoiden vierailu 14.4.2016. Jukka Lidman Projektipäällikkö Ohjaamo Forssa jukka.lidman@forssa.
FORSSAN OHJAAMO Satakunnan toimijoiden vierailu 14.4.2016 Jukka Lidman Projektipäällikkö Ohjaamo Forssa jukka.lidman@forssa.fi 040 6685 157 Ohjaamotoiminta Ohjaamo on valtakunnallisesti koordinoitu nuorten
Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake
NOSACQ-50- Finnish Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake Kyselylomakkeen tarkoitus on kartoittaa sinun käsityksesi työturvallisuudesta tällä työpaikalla. Vastauksiasi käsitellään tietokoneella
PROJEKTIN OHJAUS JA SEURANTA JOUNI HUOTARI, ESA SALMIKANGAS
PROJEKTIN OHJAUS JA SEURANTA JOUNI HUOTARI, ESA SALMIKANGAS PROJEKTIN JOHTAMINEN ON YKSINKERTAISTA PUUHAA Projektin suunnittelua Projektin toteutusta Listaa tehtävät Tehkää tehtävät Projektin ohjausta
#rohkee-kampanja ja sen taustat. Viestintäpäällikkö Kaisa Hara 19.4.2016
#rohkee-kampanja ja sen taustat Viestintäpäällikkö Kaisa Hara 19.4.2016 Liikenneturva Edistää tieliikenteen turvallisuutta vaikuttamalla liikennekäyttäytymiseen Keinoina viestintä, tieto ja kasvatus Yhteistyötä
MITEN HANKINTAMENETTELYILLÄ VOIDAAN VAIKUTTAA TIETOMALLIEN KÄYTÖN TEHOKKUUTEEN RAKENNUSHANKKEISSA
Image size: 7,94 cm x 25,4 cm MITEN HANKINTAMENETTELYILLÄ VOIDAAN VAIKUTTAA TIETOMALLIEN KÄYTÖN TEHOKKUUTEEN RAKENNUSHANKKEISSA -Infrahankkeiden näkökulma Mikko Leppänen 28.5.2013 Infrarakentaminen vuonna
Arviointi johtamisen tukena
Arviointi johtamisen tukena Marion Fields Suunnittelija, OK-opintokeskus 26.11.2014 27.11.2014 1 Mitä näet tässä kuvassa? 27.11.2014 2 Arviointi on kuin valokuva Se näyttää yhdistyksen tai järjestön tilan
VASU2017 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden uudistaminen
VASU2017 KOONTI KYSELYSTÄ HUOLTAJILLE VASU2017 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetushallitus valmistelee parhaillaan varhaiskasvatussuunnitelman perusteita, ja niiden mukaan laadittava
Avaimia työpajojen vaikuttamistyöhön
Avaimia työpajojen vaikuttamistyöhön Verkkokoulutus 2.6.2016 Mari Ahonen-Walker, TPY Esityksen rakenne 1. Valtakunnallisen vaikuttamistyön näkökulmat & ajankohtaiset painopisteet 2. Vaikuttamistyön hyvät