Lausunto kansalaisaloitteesta kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lausunto kansalaisaloitteesta kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa"

Transkriptio

1 Lausunto kansalaisaloitteesta kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa Matti Pohjola Professori, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Euron edut ja haitat Euroon liittyy taloudelliselta kannalta sekä hyötyjä että haittoja. Euron hyötyjen (mm. suurtuotannon edut, valuuttakurssiriskin poistuminen ja pääomamarkkinoiden tehostuminen) vaikutuksesta kansantalouden kokonaistuotanto kasvaa jäsenmaissa ja siten koko euroalueella. Elintasoerojen pitäisi myös supistua yritysten kiristyneen kilpailun karsiessa tehottomia toimintoja ja vahvistaessa tehokkaita. Uudet jäsenmaat pääsevät hyötymään jo luoduista instituutioista ja kehitetystä teknologiasta. Lupaus paremmasta elintasosta onkin ollut tärkeä syy liittyä sekä Euroopan unioniin että talous- ja rahaliittoon. Euron haitoista on eniten saanut huomiota osakseen epäsymmetristen häiriöiden mahdollisuus. Näillä tarkoitetaan suhdannehäiriöiden epätasaista jakautumista jäsenmaiden välillä. Epäsymmetristen häiriöiden perustana ovat talouksien rakenteiden keskinäiset erot, mistä syystä taloudelliset häiriöt vaikuttavat eri jäsenmaissa eri tavalla. Esimerkiksi Suomessa metsäteollisuuden merkitys viennille on ollut suurempi kuin muissa jäsenmaissa. Kun Suomessa pohdittiin euroalueeseen liittymistä 199-luvulla, eräät taloustieteilijät myös tämän lausunnon antaja olivat sitä mieltä, että euron hyöty on haittaa suurempi pitkällä aikavälillä. Perustelu oli varsin yksinkertainen: epäsymmetriset häiriöt voivat olla sekä negatiivisia että positiivisia vientikysyntä voi sekä heikentyä että vahvistua, jolloin niiden vaikutukset kumoavat toisensa pitkällä aikavälillä. Pienikin kasvuvauhdin kiihtyminen riittää silloin nostamaan hyödyn haittaa suuremmaksi. Todennäköisenä ei pidetty sellaista ongelmaa, johon euroalue on eräiden valtioiden liiallisen velkaantumisen takia joutunut vuoden 21 jälkeen. Euroalueen rakenneongelma Poliittisista syistä euroalueesta tehtiin laajempi, kuin jos se olisi rakennettu pelkästään taloudellisten hyötyjen ja haittojen vertaamisen näkökulmasta, jolloin epäsymmetrisille häiriölle alttiita maita ei olisi otettu mukaan. Euron taloudellisten hyötyjen pitäisi pitkällä aikavälillä näkyä siten paitsi siten, että koko euroalueen talous kasvaa vahvasti, myös siten, että maiden väliset elintasoerot supistuvat köyhempien maiden saavuttaessa rikkaimpien tulotasoa. Tämä tapahtuu työn tuottavuuden kasvun kautta. Työn tuottavuus on kansantalouden kilpailukyvyn yksinkertaisin mittari. Sitä mitataan bruttokansantuotteella tehtyä työtuntia kohden. Kuviossa 1 verrataan eteläistä, Espanjan, Italian, Kreikan ja Portugalin muodostamaa euroaluetta ydinalueeseen, joka koostuu sta, Ranskasta ja Benelux-maista. Erikseen kuviossa esitetään ja Irlanti, joita pidettiin talous- ja rahaliittoa perustettaessa reuna-alueina, sekä jäljempänä tehtävää vertailua varten euroalueeseen kuulumaton. Kuvion 1 a-osasta näkyy, ettei eteläinen euroalue ole saavuttanut ydinaluetta elintasossa. Finanssikriisin aiheuttaman taantuman ja euroalueen velkariisin seurauksena elintasoero on kasvanut voimakkaasti työttömyyden kasvun myötä. Euron toimivuuden ja sen tulevaisuuden

2 kannalta ongelmana on, ettei eteläinen euroalue ole saavuttanut ydinaluetta työn tuottavuudessa, vaan ero on kaiken aikaa kasvanut. Alueen maat ovat menettäneet suhteellista kilpailukykyään, ja niiden vaihtotaseet ovat olleet alijäämäisiä. Alijäämät on rahoitettu nettolainanotolla muulta euroalueelta, mutta lainaa ei ole käytetty tuottavuutta parantaviin investointeihin, vaan se on kulunut kulutukseen ja tehottomiin kiinteistöinvestointeihin. Talous- ja rahaliitto ei siten ole luonut näille maille niitä etuja, joita siltä odotettiin. Euroalue on saavutustensa osalta jakautunut kahteen leiriin: eteläiseen ja pohjoiseen. Jotta myös eteläiset maat hyötyisivät eurosta, on euroalueen velkakriisin eri vaiheissa kriisimailta vaadittu taloudellisia reformeja. Niillä tavoitellaan viime kädessä työn tuottavuuden nopeampaa kasvua. eurossa Suomen osalta euroalueeseen liittymisen vaikutuksia koskevat odotukset ovat toteutuneet siinä mielessä, että ydinalueen elintaso (bkt/asukas) saavutettiin vuosina (kuvio 1 a). Menestys perustui työn tuottavuuden (bkt/tehdyt työtunnit) nopeaan kasvuun, vaikkakaan eroa ei saatu kokonaan kurottua umpeen (kuvio 1 b). Elintason kasvun taustalla oli yritysten ja kansantalouden hyvä kilpailukyky. Työn tuottavuuden ripeä kasvu syntyi pääosin tehdasteollisuudessa, erityisesti elektroniikka- ja muussa metalliteollisuudessa sekä metsäteollisuudessa. menestyi elintason ja työn tuottavuuden vähintäänkin yhtä hyvin kuin euroalueeseen kuulumaton aina vuoteen 211 saakka. Sen jälkeen erot ovat kasvaneet n eduiksi syistä, jotka johtuvat Suomen tehdasteollisuuden romahduksesta. Kansalaisaloitteen perusteluissa todetaan, että on kärsinyt yhtenäisvaluutasta enemmän kuin muut kriisimaita tukeneet maat ja että euron vuoksi Suomen talouskasvu on ollut heikkoa ja työttömyys korkealla. Perusteluna esitetään n Suomea parempi kehitys, vaikka kansantaloudet ovat rakenteeltaan hyvin samankaltaiset. Irlanti on toisaalta esimerkki euromaasta, joka on menestynyt sekä tuottavuuden että elintason kasvussa akin paremmin (kuvio 1). Kansantalouden menestymistä pitkällä aikavälillä ei voi selittää valuuttakurssilla, palkoilla eikä hintakilpailukyvyllä, vaan se määräytyy tuottavuuden kasvusta ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Suomen kansantalouden ongelmat 199-luvun puolivälistä vuoteen 28 saakka talouskasvu oli Euroopassa kaikkein nopeinta Irlannissa, Suomessa ja ssa. Selityksenä oli teollisuuden, erityisesti elektroniikkateollisuuden, menestys. Tehdasteollisuuden tuottavuuden tasovertailuissa nämä maat olivat Euroopan kärkeä vuonna 25 (kuvio 2). Tuottavuuden vertailu paljastaa samalla, ettei menesty yhtä hyvin yksityisissä palveluissa. Kaikki maat mukaan lukien kärsivät vuoden 29 taantumasta samalla tavoin (kuvio 3). Suomen teollisuus ei ole siitä kuitenkaan toipunut muiden lailla, vaan tehdasteollisuuden arvonlisäys on vieläkin 11 miljardia pienempi kuin vuonna 28. Tästä menetyksestä 7 miljardia on syntynyt elektroniikkateollisuudessa, 2 miljardia muussa metalliteollisuudessa ja 2 miljardia metsäteollisuudessa. Nokian ongelmat älypuhelimien markkinoilla romahduttivat elektroniikkateollisuuden. Muu metalliteollisuus on kärsinyt vientimarkkinoiden hitaasta kasvusta

3 sekä metallien ja erilaisten terästen alhaisista markkinahinnoista. Metsäteollisuus on puolestaan jo pitkään kohdannut supistuvaa kysyntää internetin viedessä markkinoita paino- ja sanomalehtipaperilta. Yhdessä nämä toisistaan riippumattomat ongelmat saivat aikaan sen, että tehdasteollisuuden osuus kansantalouden kokonaistuotannon arvosta putosi 25 prosentista 17 prosenttiin muutamassa vuodessa (kuvio 4). n kansantalous joutui finanssikriisin jälkeen yhtä syvään taantumaan kuin Suomen talous, mutta se on noussut siitä jo ripeään kasvuun. Kasvu on syntynyt yksityisten palvelujen vahvasta kontribuutiosta. Erityisesti informaatio ja viestintä, rahoitus- ja vakuutuspalvelut sekä muut liikeelämän palvelut ovat luoneet kasvua selvästi enemmän kuin Suomessa (kuvio 4). Teollisuuden kontribuutio ei ole ssa myöskään romahtanut (kuvio 3). Naapurimaamme teollinen rakenne on omaamme paljon monipuolisempi muun muassa vahvan auto- ja lääketeollisuuden ansiosta. Suomen tilanteen tekee vaikeaksi se, että tavaravienti on vielä paljolti niiden teollisten toimialojen varassa metsäteollisuuden ja metalliteollisuuden, joiden vaikutus talouskasvuun on nykyään verrattain vähäinen. ei ole ainakaan vielä pystynyt hyötymään n ja Irlannin tavoin niistä maailmantalouden muutosvoimista digitalisaatiosta ja globalisaatiosta, jotka tuottavuutta ja elintasoa tällä hetkellä kasvattavat. Lopuksi Oma valuutta ei ole n menestyksen selitys eikä euro Suomen ongelmien syy. Syyt ovat paljon syvemmällä talouden rakenteessa. Teknologian kehitys ja elintason kasvu muuttavat sitä nyt siten, että teollisuuden merkitys vähenee ja palvelujen kasvaa. Ne maat menestyvät, jotka osaavat hyödyntää rakennemuutoksen taustalla olevia tekijöitä valuuttakurssijärjestelmästä riippumatta.

4 Kuvio 1. Elintaso ja työn tuottavuus vuosina ostovoimapariteetein vuoden 25 dollareiksi muutettuna (a) Elintaso eli bruttokansantuote asukasta kohden Irlan. Euroalueen ydin Eteläinen euroalue (b) Työn tuottavuus eli bruttokansantuote tehtyä työtuntia kohden Irlan/ Euroalueen ydin Eteläinen euroalue Lähde: OECD Statistical Database

5 Kuvio 2. Työn tuottavuus (bruttoarvonlisäys/työtunnit) suhteessa Yhdysvaltoihin vuonna 25 (hintatasokorjattu) (a) Tehdasteollisuus 1,9 1,8 1,7 1,6 1,5 1,4 1,3 1,2 1,1 1,,9,8,7,6,5,4,3,2,1, Irlan2 Hollan2 Belgia Ranska Itävalta Iso-Britannia Tanska Euroalue Japani Italia EU-27 Espanja Kreikka Portugali (b) Yksityiset palvelut 1,1 1,,9,8,7,6,5,4,3,2,1, Belgia Hollan= Ranska Irlan= Iso-Britannia Tanska Euroalue EU-27 Espanja Italia Japani Kreikka Lähde:

6 Kuvio 3. Tehdasteollisuuden bruttoarvonlisäys ja työvoimakustannukset käyvin hinnoin ja kansallisin valuutoin (miljardia) (a) (b) (c) Lähde: Eurostat Database Huom: Ylempi käyrä = arvonlisäys, alempi = työvoimakustannukset

7 Kuvio 4. Kansantalouden rakennemuutos tehdasteollisuudesta korkean teknologian palveluihin (a) Tehdasteollisuuden osuus bruttokansantuotteesta, % Irlan3 Euroalue (b) Korkean teknologian palvelujen osuus bruttokansantuotteesta,% Irlan/ Lähde: OECD Statistical Database Huom: Korkean teknologian palvelut = informaatio ja viestintä + ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta

Euro ei ole Suomen talousongelmien syy * Matti Pohjola Professori Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Euro ei ole Suomen talousongelmien syy * Matti Pohjola Professori Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Euro ei ole Suomen talousongelmien syy * Matti Pohjola Professori Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Talous- ja rahaliittoa kritisoivassa keskustelussa väitetään Suomen talouskasvun olevan heikkoa ja työttömyyden

Lisätiedot

Suomen talouskriisin luonne ja kasvun edellytykset

Suomen talouskriisin luonne ja kasvun edellytykset Liite 1 Suomen talouskriisin luonne ja kasvun edellytykset 1Mit 1. Miten tähän on tlt? tultu? 2. Miten avittaa talouskasvua? 3. Miten kutistaa kestävyysvajetta? Bengt Holmström, Sixten Korkman ja Matti

Lisätiedot

Osa 15 Talouskasvu ja tuottavuus

Osa 15 Talouskasvu ja tuottavuus Osa 15 Talouskasvu ja tuottavuus 1. Elintason kasvu 2. Kasvun mittaamisesta 3. Elintason osatekijät Suomessa 4. Elintason osatekijät OECD-maissa 5. Työn tuottavuuden kasvutekijät Tämä on pääosin Mankiw

Lisätiedot

Globalisaatio, velkakriisi ja talouskasvu: Miten Suomen käy? Matti Pohjola

Globalisaatio, velkakriisi ja talouskasvu: Miten Suomen käy? Matti Pohjola Globalisaatio, velkakriisi ja talouskasvu: Miten Suomen käy? Matti Pohjola Esityksen rakenne 1) Talouskasvu ja suhdannevaihtelut 2) Globalisaatio 3) Velkakriisi 4) Suomen talouskasvu 5) Miten Suomen käy?

Lisätiedot

Kansantalouden tilinpito

Kansantalouden tilinpito Kansantalouden tilinpito Konsultit 2HPO 1 Bruttokansantuotteen kehitys 1800 1600 1400 1200 1000 800 600 400 200 1926 = 100 0 Lähde: Tilastokeskus. 2 Maailmantalouden kasvun jakautuminen Lähde: OECD. 3

Lisätiedot

Säästämmekö itsemme hengiltä?

Säästämmekö itsemme hengiltä? Säästämmekö itsemme hengiltä? Jaakko Kiander TSL 29.2.2012 Säästämmekö itsemme hengiltä? Julkinen velka meillä ja muualla Syyt julkisen talouden velkaantumiseen Miten talouspolitiikka reagoi velkaan? Säästötoimien

Lisätiedot

Taantumasta rakennemuutokseen: Miten Suomen käy? Matti Pohjola

Taantumasta rakennemuutokseen: Miten Suomen käy? Matti Pohjola Taantumasta rakennemuutokseen: Miten Suomen käy? Matti Pohjola Suomen kansantalouden haasteet 1) Syvä taantuma jonka yli on vain elettävä 2) Kansantalouden rakennemuutos syventää taantumaa ja hidastaa

Lisätiedot

ICT, tuottavuus ja talouskasvu

ICT, tuottavuus ja talouskasvu ICT, tuottavuus ja talouskasvu Taloustieteilijän näkökulma Matti Pohjola 31.1.219 ICT, tuottavuus ja talouskasvu 1) Talouskasvu ja sen lähteet 2) ICT-investointien merkitys 3) Rakennemuutos ja talouskasvu

Lisätiedot

menestykseen Sakari Tamminen 31.3.2009

menestykseen Sakari Tamminen 31.3.2009 Rakennusaineet Lisää tähän otsikkonousuun ja yritysten menestykseen Sakari Tamminen 31.3.2009 Maailmantalouden kriisi leviää aaltoina Suomeen Suhdannekuva yhä synkkä Maailmantalouden kriisi jatkuu Raju

Lisätiedot

31C00300 Suomen talous ja talouspolitiikka. Matti Pohjola

31C00300 Suomen talous ja talouspolitiikka. Matti Pohjola 31C00300 Suomen talous ja talouspolitiikka Matti Pohjola 1. Kurssin osaamistavoitteet Kurssin suorittaneet a) tuntevat Suomen kansantalouden rakenteen ja talouspolitiikan instituutiot, b) tietävät, mitä

Lisätiedot

Hunningolta huipulle

Hunningolta huipulle Hunningolta huipulle Mika Maliranta ETLA & Jyväskylän yliopisto Mikkelin kesäpäivät, Mikkeli 11.6.2015 Myyttejä Suomen tuottavuuskasvun romahduksen syistä yritys- ja työpaikkarakenteiden jäykkyydestä keskisuurten

Lisätiedot

VUOSISADAN TALOUSMURROS KANNATTAA HYÖDYNTÄÄ

VUOSISADAN TALOUSMURROS KANNATTAA HYÖDYNTÄÄ VUOSISADAN TALOUSMURROS KANNATTAA HYÖDYNTÄÄ Elämme nyt teknologian ja talouden murrosta, jollaisia koetaan vain kerran vuosisadassa. Talouden uudet muutosvoimat pitää osata käyttää tälläkin kertaa hyväksi.

Lisätiedot

Euroalue tyhjäkäynnillä Eräiden maiden kokonaistuotanto neljänneksittäin, 2008/2 2012/3, indeksi (2008/2=100)

Euroalue tyhjäkäynnillä Eräiden maiden kokonaistuotanto neljänneksittäin, 2008/2 2012/3, indeksi (2008/2=100) Euroalue tyhjäkäynnillä Eräiden maiden kokonaistuotanto neljänneksittäin, 2008/2 2012/3, indeksi (2008/2=) 105 95 USA Saksa Ruotsi Euroalue Suomi 85 Venäjä 2008/2 2009/2 2010/2 2011/2 2012/2 Lähteet: OECD

Lisätiedot

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Talous tutuksi - Tampere Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Maailmantalouden kehitys 2 Bruttokansantuotteen kasvussa suuria eroja maailmalla Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 125

Lisätiedot

Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula?

Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula? Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula? Pääjohtaja Erkki Liikanen Kaupan päivä 23.1.2006 Marina Congress Center Talouden arvonlisäys, Euroalue 2004 Maatalous ja kalastus 3 % Rakennusala 5 % Teollisuus

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät

Teknologiateollisuuden talousnäkymät Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat

Lisätiedot

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 5 2012 Talouden näkymät TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 Suomen kokonaistuotannon kasvu on hidastunut voimakkaasti vuoden 2012 aikana. Suomen Pankki ennustaa vuoden 2012 kokonaistuotannon kasvun

Lisätiedot

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Kansantalouden kehityskuva Talouden rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Suomen talous vuonna 21 euroalueen keskimääräiseen verrattuna Euroalue Suomi Työttömyys, % 12 1 8 6 4 Julkisen

Lisätiedot

talouskasvun lähteenä Matti Pohjola

talouskasvun lähteenä Matti Pohjola Työn tuottavuus talouskasvun lähteenä Matti Pohjola Tuottavuuden määritelmä Panokset: -työ - pääoma Yit Yritys tai kansantalous Tuotos: - tavarat - palvelut Tuottavuus = tuotos/panos - työn tuottavuus

Lisätiedot

31C00300 Suomen talous ja talouspolitiikka. Matti Pohjola

31C00300 Suomen talous ja talouspolitiikka. Matti Pohjola 31C00300 Suomen talous ja talouspolitiikka Matti Pohjola 1. Kurssin osaamistavoitteet Kurssin suorittaneet a) tuntevat Suomen kansantalouden rakenteen ja talouspolitiikan instituutiot, b) tietävät, mitä

Lisätiedot

Miten lisää kilpailukykyä? Partneripäivät 12.9.2014 Leena Mörttinen

Miten lisää kilpailukykyä? Partneripäivät 12.9.2014 Leena Mörttinen Miten lisää kilpailukykyä? Partneripäivät 12.9.2014 Leena Mörttinen Suomen talous yskii Bruttokansantuote 2014 BKT kasvu, % Latvia Vuosimuutos, % Liettua Puola Ruotsi Iso-Britannia Luxemburg Romania Unkari

Lisätiedot

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa 1. Mitkä ovat kasvun tyylilajit yleensä? 2. Globalisaatio haastaa rikkaat maat; olemme siis hyvässä seurassa 3. Kasvu tulee tuottavuudesta; mistä tuottavuus

Lisätiedot

Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla. Leena Mörttinen/EK 6.5.2014

Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla. Leena Mörttinen/EK 6.5.2014 Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla Leena Mörttinen/EK 6.5.2014 Suomen rakennemuutoksessa kasvun eväät luotava yhdessä uudestaan 1. Suomen tehtävä oma rankka rakennemuutoksensa samalla kun globalisoitunutta

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 80 % Suomi 75 70 65 60 EU-15 Suomi (kansallinen) 55 50 80 82 84 86 88 90 92 94 96 98 00 02 9.9.2002/SAK /TL Lähde: European Commission;

Lisätiedot

4. Kansantalouden rakennemuutos

4. Kansantalouden rakennemuutos 4. Kansantalouden rakennemuutos 1) Elinkeinorakenteen muutos 186-215 2) Kansantalouden nykyinen rakennekriisi/murros a) Tehdasteollisuuden kasvu on romahtanut, mutta yksityiset palvelut pitävät kasvua

Lisätiedot

23. Yhteisvaluutta-alueet ja Euroopan rahaliitto (Mankiw&Taylor, Ch 38)

23. Yhteisvaluutta-alueet ja Euroopan rahaliitto (Mankiw&Taylor, Ch 38) 23. Yhteisvaluutta-alueet ja Euroopan rahaliitto (Mankiw&Taylor, Ch 38) 1. Euron synty 2. Yhteisvaluutan hyödyt ja kustannukset 3. Onko EU optimaalinen yhteisvaluutta-alue? 4. Yhteisvaluutta-alueet ja

Lisätiedot

Kustannuskilpailukyky kasvumenestyksen ehtona Mittausta, osatekijöitä ja tulkintaa

Kustannuskilpailukyky kasvumenestyksen ehtona Mittausta, osatekijöitä ja tulkintaa Kustannuskilpailukyky kasvumenestyksen ehtona Mittausta, osatekijöitä ja tulkintaa Mika Maliranta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA Helsinki, 26.8.2014 Suomen talous kärsii nestevajauksesta, mikä haittaa

Lisätiedot

Euroalueen kriisin ratkaisun avaimet

Euroalueen kriisin ratkaisun avaimet Euroalueen kriisin ratkaisun avaimet Lindorff Suomen Profittable 2012 -seminaari Helsingin musiikkitalo, Black Box 29.3.2012 Paavo Suni, ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS Mrd. USD 600 Maailmantalous

Lisätiedot

Suomen talouden näkymät

Suomen talouden näkymät Suomen talouden näkymät Vesa Vihriälä Kruununhaan Maneesi 11.4. 2013 Suomen tilanne Globaali kriisi iski Suomeen kovemmin kuin muihin EAmaihin, vahvat taseet suojasivat kerrannaisvaikutuksilta Toipuminen

Lisätiedot

Kansainvälisen talouden näkymät

Kansainvälisen talouden näkymät Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kansainvälisen talouden näkymät Elvyttävä talouspolitiikka vauhdittaa kasvua 1 Teemat Maailmantalouden näkymät ja riskit: Heikomman kehityksen riskit varjostavat noususuhdannetta

Lisätiedot

14 Talouskasvu ja tuottavuus

14 Talouskasvu ja tuottavuus 14 Talouskasvu ja tuottavuus 1. Elintason kasvu 2. Kasvun mittaamisesta 3. Elintason osatekijät Suomessa 4. Elintason osatekijät OECD-maissa 5. Työn tuottavuuden kasvutekijät Tämä on pääosin Mankiw n ja

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-25 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 EU-25 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 21.9.24/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

Kustannuskilpailukyvyn tasosta

Kustannuskilpailukyvyn tasosta Suomen Pankki Kustannuskilpailukyvyn tasosta Kommenttipuheenvuoro Pekka Sauramon esitykseen Tulkitsen samoin kuin Pekka Kustannuskilpailukyky on heikentynyt vuosituhannen vaihteen jälkeen Kustannuskilpailukyvyn

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 3.11.23/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15

Lisätiedot

Talouden näkymät kiinteistö- ja rakentamisalan kannalta

Talouden näkymät kiinteistö- ja rakentamisalan kannalta Talouden näkymät kiinteistö- ja rakentamisalan kannalta 29.1.2014 Leena Mörttinen/EK Suomen rakennemuutoksessa kasvun eväät luotava yhdessä uudestaan 1. Suomella edessä oma rankka rakennemuutos samalla,

Lisätiedot

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 1989-23 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 8 % Suomi EU 7 65 6 55 5 89 91 93 95 97 99 1* 3** 13.1.23/SAK /TL Lähde: OECD Economic Outlook December 22 2 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa

Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Euro & talous 4/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 28.9.2017 Teemat Maailmantalouden ja euroalueen

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 7.2.217

Lisätiedot

Talouden näkymät ja Suomen haasteet

Talouden näkymät ja Suomen haasteet Talouden näkymät ja Suomen haasteet Juhlaseminaari Suomen talous ja tulevaisuus muuttuvassa maailmassa Raahesali 12.12.2012 Johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen 1 Finanssikriisi jättänyt pitkän

Lisätiedot

Miten Suomen käy? Kansantaloutemme kilpailukyky nyt ja tulevaisuudessa

Miten Suomen käy? Kansantaloutemme kilpailukyky nyt ja tulevaisuudessa Miten Suomen käy? Kansantaloutemme kilpailukyky nyt ja tulevaisuudessa Matti Pohjola Kilpailukyky Yhteiskunnan kilpailukyky = kansalaisten hyvinvointi aineellinen elintaso = tulotaso = palkkataso työllisyys

Lisätiedot

Talouskatsaus missä tilassa maa makaa?

Talouskatsaus missä tilassa maa makaa? Talouskatsaus missä tilassa maa makaa? Lapin EK-foorumi 26.5.2015 Rovaniemi Penna Urrila Aiheita: Maailmantalouden näkymät toukokuussa 2015 Miksi Suomen kituminen jatkuu? Julkisessa taloudessa iso urakka

Lisätiedot

Talouskasvun edellytykset

Talouskasvun edellytykset Pentti Hakkarainen Suomen Pankki Talouskasvun edellytykset Martti Ahtisaari Instituutin talousfoorumi 16.5.2016 16.5.2016 Julkinen 1 Talouden supistuminen päättynyt, mutta kasvun versot hentoja Bruttokansantuotteen

Lisätiedot

Suomi on kestänyt vielä melko hyvin Saksan ja globaalin teollisuuden viimeaikaisen stagnaation

Suomi on kestänyt vielä melko hyvin Saksan ja globaalin teollisuuden viimeaikaisen stagnaation Talouskatsaus 10.9.2019 Jukka Palokangas 9.9.2019 Teknologiateollisuus 1 Suomi on kestänyt vielä melko hyvin Saksan ja globaalin teollisuuden viimeaikaisen stagnaation 9.9.2019 Teknologiateollisuus 2 Teknologiateollisuus

Lisätiedot

Talousnäkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas

Talousnäkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas Talousnäkymät 5.4.2018 Pääekonomisti Jukka Palokangas 4.4.2018 Teknologiateollisuus 1 Maailmankauppa on ollut hyvässä vauhdissa Tuonnin määrän kehitys 4.4.2018 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond, The

Lisätiedot

Suhdannekatsaus. Johtava ekonomisti Penna Urrila 8.8.2014

Suhdannekatsaus. Johtava ekonomisti Penna Urrila 8.8.2014 Suhdannekatsaus Johtava ekonomisti Penna Urrila 8.8.2014 Maailmantalouden iso kuva ? 160 140 120 100 80 USA:n talouden kehitystä ennakoivia indikaattoreita Vasen ast. indeksi 1985=100 Kuluttajien luottamusindeksi,

Lisätiedot

Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa

Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa 24.9.2013 Pääekonomisti Jukka Palokangas Maailmantalouden kasvunäkymät vuodelle 2014 (ennusteiden keskiarvot koottu syyskuussa

Lisätiedot

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Samu Kurri Suomen Pankki Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Euro & talous 1/2015 25.3.2015 Julkinen 1 Maailmantalouden suuret kysymykset Kasvun elementit nyt ja tulevaisuudessa

Lisätiedot

Maailmantalouden tasapainottomuudet ja haasteet Eurooppa, Aasia, Amerikka

Maailmantalouden tasapainottomuudet ja haasteet Eurooppa, Aasia, Amerikka Maailmantalouden tasapainottomuudet ja haasteet Eurooppa, Aasia, Amerikka Talousvaliokunnan seminaari 20.4.2005 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 Piirteitä maailmantalouden kehityksestä Globaalinen osakekurssien

Lisätiedot

Kilpailukyvyllä kiinni kasvuun. Penna Urrila Varsinais-Suomen ELY-keskus Turku

Kilpailukyvyllä kiinni kasvuun. Penna Urrila Varsinais-Suomen ELY-keskus Turku Kilpailukyvyllä kiinni kasvuun Penna Urrila Varsinais-Suomen ELY-keskus 25.1.2016 Turku Maailmantalouden kasvu kohtalaista Kasvun painopiste on kaukana Suomesta Kiinan kasvunäkymät heikkenevät EU:ssa

Lisätiedot

Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain

Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain 2018-2023 26.4.2018 Teknologiateollisuus *) IMF ennuste euroalueelle huhtikuussa 2018: 2,4 % vuonna

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 28.2.217

Lisätiedot

Suhteellinen etu, ulkomaankauppa ja elinkeinorakenteen muutos Matti Pohjola (luku tekeillä olevasta käsikirjoituksesta Suomi murroksessa)

Suhteellinen etu, ulkomaankauppa ja elinkeinorakenteen muutos Matti Pohjola (luku tekeillä olevasta käsikirjoituksesta Suomi murroksessa) 1 Suhteellinen etu, ulkomaankauppa ja elinkeinorakenteen muutos Matti Pohjola (luku tekeillä olevasta käsikirjoituksesta Suomi murroksessa) Suhteellisen edun periaate on taloustieteen teorioista tärkein:

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 29.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 217 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-217 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin. Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK

Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin. Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK 125 120 Bruttokansantuote Vol.indeksi 2005=100, kausitas. Hidas kasvu: - työttömyys -

Lisätiedot

Elintarvikkeiden hintataso ja hintojen kehitys 12.9.2011

Elintarvikkeiden hintataso ja hintojen kehitys 12.9.2011 ja hintojen kehitys Elintarvikkeiden kuluttajahinnat Suhteessa maan yleiseen hintatasoon on elintarvikkeiden hinta Suomessa Euroopan alhaisimpia. Arvonlisäverottomilla hinnoilla laskettuna elintarvikkeiden

Lisätiedot

Miten euroalue kehittyy?

Miten euroalue kehittyy? Miten euroalue kehittyy? Pasi Holm, Janne Huovari ja Markus Lahtinen Tutkimuksen on rahoittanut Perussuomalaiset rp Suomen Perusta ajatuspajan lukuun. Euron uhka: elintasoerot Vaihtotasekriisi, pankkikriisi

Lisätiedot

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Julkinen keskustelu työn murroksesta ja suuri osa

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät

Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät 26.1.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 25.1.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa 25.1.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond,

Lisätiedot

5. Kansantalouden rakennemuutos

5. Kansantalouden rakennemuutos 5. Kansantalouden rakennemuutos Elinkeinorakenteen nopea muutos on jäänyt talouden heikon suhdannekehityksen varjoon. Tässä luennossa sitä tuodaan esiin: 1) Elinkeinorakenteen muutos 186-215 2) Rakennemuutoksen

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 8.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

Euro & talous 4/2012 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous

Euro & talous 4/2012 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Euro & talous 4/212 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Pääjohtaja Erkki Liikanen 12.9.212 1 Euro & talous 4/212 sisältö Pääartikkeli: Rahapolitiikka ja taloudellinen tilanne Suhdannetilanne, maailmantalouden

Lisätiedot

Suomen talous korkeasuhdanteessa

Suomen talous korkeasuhdanteessa Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Suomen talous korkeasuhdanteessa Euro & talous 3/2018 19.6.2018 1 E & t -julkaisu 3/2018 Pääkirjoitus Suhdanne-ennuste 2018 2020 Kehikot Ennusteen oletukset,

Lisätiedot

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus Juha Kilponen Suomen Pankki Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus ELY Areena Talousseminaari Turku, 25.1.2016 25.1.2016 Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 8 % Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 7 Suomi 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15 15

Lisätiedot

Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics)

Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics) Vähäpäästöisen talouden haasteita Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics) Haaste nro. 1: Kasvu Kasvu syntyy työn tuottavuudesta Hyvinvointi (BKT) kasvanut yli 14-kertaiseksi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Pääekonomisti Jukka Palokangas

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Pääekonomisti Jukka Palokangas Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas 19.9.2012 Toimialojen ja erityisesti yritysten tilanne vaihtelee suuresti Teknologiateollisuuden yritykset ovat kehittyneet epäyhtenäisesti

Lisätiedot

Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä

Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä Ylä-Savon kauppakamariosasto 16.5.2011 Pentti Hakkarainen Johtokunnan varapuheenjohtaja Suomen Pankki Maailmantaloudessa piristymisen merkkejä 60 Teollisuuden ostopäällikköindeksi,

Lisätiedot

Vienti osana kansantaloutta Teknologiateollisuus

Vienti osana kansantaloutta Teknologiateollisuus Vienti osana kansantaloutta 1 Mistä vienti koostuu nykyään? Mikä on viennin rooli kansantaloudessamme? Onko Suomi riippuvainen viennistä? Miksi vientisektorille on tärkeää miten muiden toimialojen työvoimakustannukset

Lisätiedot

Taloustieteen perusteet 31A00110 18.04.2016. Opiskelijanumero Nimi (painokirjaimin) Allekirjoitus

Taloustieteen perusteet 31A00110 18.04.2016. Opiskelijanumero Nimi (painokirjaimin) Allekirjoitus Taloustieteen perusteet 31A00110 18.04.2016 Opiskelijanumero Nimi (painokirjaimin) Allekirjoitus Pisteytys: 1 2 3 4 5 6 Yht Vastaukseen käytetään vain tätä vastauspaperia. Vastaa niin lyhyesti, että vastauksesi

Lisätiedot

Euroopan talousnäkymät

Euroopan talousnäkymät Sixten Korkman, ETLA TAF-seminaari Suomi vuonna 2025, Helsingin Messukeskus, 27.1.2012 Euroopan talousnäkymät 1. Missä mennään? 2. Mistä lähdettiin liikkeelle? 3. Mikä meni pieleen? 4. Minkälaisen rahaliiton

Lisätiedot

Kuinka vahvistaa kasvun pohjaa? Tuottavuuden kehitys avainasemassa

Kuinka vahvistaa kasvun pohjaa? Tuottavuuden kehitys avainasemassa Kuinka vahvistaa kasvun pohjaa? Tuottavuuden kehitys avainasemassa Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 Maailmantalouden kasvu jatkuu mutta edessä väliaikainen hidastuminen BKT:n kasvu keskeisillä talousalueilla

Lisätiedot

Jatkuuko euroalueen erkaantuminen miten käy Suomen. Talouden näkymät Kuntamarkkinat 11.9.2013 Pasi Holm

Jatkuuko euroalueen erkaantuminen miten käy Suomen. Talouden näkymät Kuntamarkkinat 11.9.2013 Pasi Holm Jatkuuko euroalueen erkaantuminen miten käy Suomen Talouden näkymät Kuntamarkkinat 11.9.2013 Pasi Holm Johtopäätökset Talouden kolmoisongelma (suhdannetilanne, talouden rakennemuutos sekä julkisen talouden

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Talvi 2017 Tiedotustilaisuus 19.12.2017 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 19.12.2017 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Noususuhdanne jatkuu tulevina vuosina. Maailmantaloudessa

Lisätiedot

Euroopan Unionin talouskriisi ja Suomen talouden näkymät

Euroopan Unionin talouskriisi ja Suomen talouden näkymät Euroopan Unionin talouskriisi ja Suomen talouden näkymät Sixten Korkman ETLA Suuryritysten riskienhallintapäivä, Finlandia talo 25.1.2012 If Vahinkovakuutusyhtiö Globaalinen talouskehitys Iso murros: muuttuva

Lisätiedot

Digitaalinen talous ja kilpailukyky

Digitaalinen talous ja kilpailukyky Digitaalinen talous ja kilpailukyky Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Industrialismi + nationalismi => Suomen vaurastuminen 64"000" Bkt$asukasta$kohden$(euroa$vuoden$2010$hinnoin)$ 32"000"

Lisätiedot

17.2.2015 Matti Paavonen 1

17.2.2015 Matti Paavonen 1 1 Uusi vuosi vanhat kujeet 17.2.2015, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti 2 Pohjalla voi liikkua myös horisontaalisesti BKT:n volyymin kausitasoitettu kuukausi-indeksi 116 2005 = 100

Lisätiedot

Eurooppa maailmassa Suomi Euroopassa

Eurooppa maailmassa Suomi Euroopassa Eurooppa maailmassa Suomi Euroopassa Vesa Vihriälä Kuntamarkkinat 12.9.2012 Sisältö Eurooppa maailmataloudessa Lähiajan näkymät Miksi eurokriisi niin sitkeä? Miten tästä eteenpäin? Kriisi ja Suomi Eurooppa

Lisätiedot

Talouskatsaus. Ilkka Kaukoranta pääekonomisti, SAK Maarakennuspäivät,

Talouskatsaus. Ilkka Kaukoranta pääekonomisti, SAK Maarakennuspäivät, Talouskatsaus Ilkka Kaukoranta pääekonomisti, SAK Maarakennuspäivät, 28.9.2017 Talouden iso kuva Suunta on hyvä, mutta taso on yhä heikko. Pieni avotalous on suhdanneherkkä. Erityistä kilpailukykyongelmaa

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 214 27.2.215 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-214 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Talouden näkymät finanssikriisin uudessa vaiheessa

Talouden näkymät finanssikriisin uudessa vaiheessa Talouden näkymät finanssikriisin uudessa vaiheessa Helsingin seudun kauppakamari 16.11.2011 Johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen 1 Teemat 1. Finanssikriisin uusi vaihe uhkaa katkaista maailmantalouden

Lisätiedot

Talous. TraFi Liikenteen turvallisuus- ja ympäristöfoorumi. Toimistopäällikkö Samu Kurri 3.10.2012. 3.10.2012 Samu Kurri

Talous. TraFi Liikenteen turvallisuus- ja ympäristöfoorumi. Toimistopäällikkö Samu Kurri 3.10.2012. 3.10.2012 Samu Kurri Talous TraFi Liikenteen turvallisuus- ja ympäristöfoorumi Toimistopäällikkö Samu Kurri 3.10.2012 1 Esityksen aiheet Talouden näkymät Suomen Pankin kesäkuun ennusteen päätulemat Suomen talouden lähiaikojen

Lisätiedot

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit

Lisätiedot

Kuinka huono Suomen hintakilpailukyky oikein on? Pekka Sauramo. Vapaus Valita Toisin seminaari Helsinki 18.5. 2015 TUTKIMUSLAITOS PALKANSAAJIEN

Kuinka huono Suomen hintakilpailukyky oikein on? Pekka Sauramo. Vapaus Valita Toisin seminaari Helsinki 18.5. 2015 TUTKIMUSLAITOS PALKANSAAJIEN Kuinka huono Suomen hintakilpailukyky oikein on? Vapaus Valita Toisin seminaari Helsinki 18.5. 2015 Pekka Sauramo Alustuksen tarkoituksena on Kommentoida suomalaisen kilpailukykykeskustelun tiettyjä piirteitä:

Lisätiedot

Digitalisaatio tuottavuuskasvun mahdollistajana ja taloudellisen kasvun lähteenä. Matti Pohjola

Digitalisaatio tuottavuuskasvun mahdollistajana ja taloudellisen kasvun lähteenä. Matti Pohjola Digitalisaatio tuottavuuskasvun mahdollistajana ja taloudellisen kasvun lähteenä Matti Pohjola Suomen talouskasvu on pysähtynyt Volyymi-indeksi, 1975 = 1 2 siksi että työn tuottavuus supistuu Indeksejä,

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämisrahoitusta valtion talousarviossa leikattu

Tutkimus- ja kehittämisrahoitusta valtion talousarviossa leikattu 1 (14) Vastaanottaja Eduskunta Työ- ja elinkeinojaosto 00102 EDUSKUNTA Viite Asia Viite Lausuntopyyntö työ- ja elinkeinojaosto 20.10.2017 Tutkimus- ja kehittämistoiminta sekä innovaatiotoiminta tilastojen

Lisätiedot

Miten toimintaympäristömme muuttuu? Digitalisaatio ja globalisaatio talouden uusina muutosvoimina

Miten toimintaympäristömme muuttuu? Digitalisaatio ja globalisaatio talouden uusina muutosvoimina Miten toimintaympäristömme muuttuu? Digitalisaatio ja globalisaatio talouden uusina muutosvoimina Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Industrialismi + nationalismi => Suomen vaurastuminen

Lisätiedot

Rahapolitiikka ja taloudellinen tilanne

Rahapolitiikka ja taloudellinen tilanne 1 2013 Rahapolitiikka ja taloudellinen tilanne Euroalueen velkakriisin syveneminen lisäsi epävarmuutta ja heikensi rahoitusmarkkinoiden toimintaa loppukeväästä 2012 lähtien. Epävarmuus ja rahoitusolojen

Lisätiedot

Yliopisto ja yhteiskunta. Leena Mörttinen Elinkeinoelämän keskusliitto EK 15.8.2013

Yliopisto ja yhteiskunta. Leena Mörttinen Elinkeinoelämän keskusliitto EK 15.8.2013 Yliopisto ja yhteiskunta Leena Mörttinen Elinkeinoelämän keskusliitto EK 15.8.2013 Yliopistojen menestys Suomen kohtalon kysymys 1. Meneillään merkittävä rakennemuutos globaalisti ja Suomessa Robert Gordon

Lisätiedot

Talouden näkymät vuosina

Talouden näkymät vuosina Talouden näkymät vuosina 2013-2015 Euro & talous 3/2013 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 Kansainvälinen talous: markkinatilanne suotuisa, reaalitalouden kehitys vaimeaa 2 Osakeindeksit nousseet Yhdysvallat

Lisätiedot

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.211 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki 13 12 11 1 9 8 7 6 4 3 2 1-1 -2-3 -4 - -6-7 -8-9 -1-11 Maailma: Bkt ja maailmankauppa %, volyymin vuosikasvu

Lisätiedot

Suhdannetilanne ja talouden rakenneongelmat - millaista talouspolitiikkaa tarvitaan? Mika Kuismanen, Ph.D. Pääekonomisti Suomen Yrittäjät

Suhdannetilanne ja talouden rakenneongelmat - millaista talouspolitiikkaa tarvitaan? Mika Kuismanen, Ph.D. Pääekonomisti Suomen Yrittäjät Suhdannetilanne ja talouden rakenneongelmat - millaista talouspolitiikkaa tarvitaan? Mika Kuismanen, Ph.D. Pääekonomisti Suomen Yrittäjät Esityksen runko 1. Suhdannetilanne 2. Pidemmän aikavälin kasvunäkymät

Lisätiedot

Euro & talous 4/2011. Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous

Euro & talous 4/2011. Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Euro & talous 4/2011 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Pääjohtaja Erkki Liikanen 19.9.2011 1 Aiheet Maailmantalouden näkymät heikentyneet Suomen Pankin maailmantalouden kasvuennustetta laskettu Riskit

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2018 2019 11.4.2018 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Seija Ilmakunnas Hannu Karhunen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Heikki Taimio KYSYNNÄN JA TARJONNAN

Lisätiedot

Sata vuotta taloutta mitä seuraavaksi?

Sata vuotta taloutta mitä seuraavaksi? Sata vuotta taloutta mitä seuraavaksi? Riihimäen Hyvinkään kauppakamari Syyskokous 5.12.2017 Jussi Mustonen 2 Suomi maailman väestökartalla - näkyy juuri ja juuri Väestön jakautuminen nyt Väestön jakautuminen

Lisätiedot

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen Talouden näkymiä Reijo Heiskanen 24.9.2015 Twitter: @Reiskanen @OP_Ekonomistit 2 Maailmankauppa ei ota elpyäkseen 3 Palveluiden suhdanne ei onnu teollisuuden lailla 4 Maailmantalouden hidastuminen pitkäaikaista

Lisätiedot

Kauppasodan uhka. Hämeen kauppakamarin kevätkokous Johnny Åkerholm

Kauppasodan uhka. Hämeen kauppakamarin kevätkokous Johnny Åkerholm Kauppasodan uhka Hämeen kauppakamarin kevätkokous 15.5.2018 Näyttää uhkaavalta Trumpilla yksi hyvä argumentti suhteessa Kiinaan: Immateriaalioikeudet Muuten heikot perustelut: Kauppaa ei pidä tarkastella

Lisätiedot