Terveys ja sosiaaliset mahdollisuudet:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Terveys ja sosiaaliset mahdollisuudet:"

Transkriptio

1 Terveys ja sosiaaliset mahdollisuudet: Kansainvälinen vertailu Tampereen yliopisto

2 Kytkentä teemaan: Terveyteen liittyvä sosiaaliturva Euroopassa, Joka ilmenee sosiaalipoliittisen panostuksen kautta, Joka etenee hyvän kehän mekanismin kautta, Jossa pääosassa ovat eriarvoisuus ja sosiaalinen pääoma, Jossa näillä vaikutetaan terveyteen perustarpeena Ja sitä kautta sosiaalisiin mahdollisuuksiin.

3 Hyvän kehän teorian pääpiirteet Sosiaalisten mahdollisuuksien teoria Terveyden ja koulutuksen yhteydet eriarvoisuuteen ja sosiaaliseen pääomaan Symbioosi Empiiristä testausta

4 Lähtökohtia hyvän kehän muodostamiselle Havainto: Yleinen luottamus ja silloittava sosiaalinen pääoma ovat vahvimpia Pohjoismaissa. Sitova sosiaalinen pääoma on vahvin maissa, joissa julkinen sosiaaliturva on matalalla tasolla. Testataan näiden tulosten relevanssia lisäämällä uusia ulottuvuuksia useassa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa lisätään eriarvoisuuden mittareita. Sosiaalisen pääoman eri muodot tulevat mukaan toisessa vaiheessa. Kolmannessa vaiheessa otetaan mukaan hyvinvoinnin tuotantoprosessin tulokset. (Outcome) Kehä umpeutuu palaamalla hyvinvoinnin tuotannon panostuksiin.

5 Lähtökohtia hyvän kehän muodostamiselle Hyvän kehän hypoteesi rakentuu ajatukselle, jonka mukaan positiivisilla asioilla on taipumus tuottaa positiivisia seurausvaikutuksia. Tällaisia on havaittu erilaisissa yhteyksissä. Esimerkkinä systeemiälyn käsite, jonka mukaan positiivisilla asenteilla voidaan päästä ns. hypertuottavuuden kaltaisiin saavutuksiin. Systeemiäly on luonteeltaan lähellä sosiaalisen pääoman käsitettä.

6 Sosiaalinen pääoma / systeemiäly Toisten arvostamisen kautta yhteisössä supertuottavuuteen 1,0 x 1,0 x 1,0 x 1,0 x 1,0 x 1,0 = 1 0,8 x 0,8 x 0,8 x 0,8 x 0,8 x 0,8 = 0,26 1,2 x 1,2 x 1,2 x 1,2 x 1,2 x 1,2 = 2,99 Epälineaarinen kvanttihyppy positiiviseen yläkierteeseen (R. Hämäläinen ja E. Saarinen, TKK 2006)

7 Myrdalin oivallus: Paha kehä (vicious circle) voi kääntyä hyväksi kehäksi (virtuous circle): Quite obviously a circular relationship between less poverty, more food, improved health and higher working capacity would sustain a cumulative process upward instead of downward. Gunnar Myrdal, 1957, p. 12.

8 Hyvän kehän ajatus aikaisemmassa kirjallisuudessa Pierre Bordieu (1986) ja sosiaalinen pääoma. Voimavara, joka saa aikaan taloudellista ja kulttuuripääomaa. Sosiaalinen pääoma edellyttää investointia taloudelliseen ja kulttuuripääomaan. Kehä on valmis. Yeh-Yun Lin (2000) eriarvoisuusteoria. Historialliset prosessit synnyttävät rakenteellisia sosioekonomisia eroja. Vaikuttavat sosiaalisen pääoman eri muotojen välityksellä epätasaisuutta lisäävästi. Seurauksena kasvavia sosioekonomisia eroja. Kehävaikutuksena kasvava eriarvoisuus. Rothstein ja Uslaner (2005). Kehäajattelu tuottaa tasa-arvoa ja hyvinvointia. Universaalin sosiaalipolitiikan toteuttaminen tuottaa yleisen luottamuksen kasvua joka johtaa universaalin sosiaalipolitiikan toteuttamiseen, joka lisää yleistä luottamusta.

9 Kangas ja Palme (2009) näkevät hyvän kehän taustalla institutionaalisia tekijöitä. Mahdollisuus osallistua paikalliseen päätöksentekoon vahvisti kansalaisten yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tätä kautta Pohjoismaissa muodostui hyvä kehä demokratian ja sosiaalipolitiikan välille. Castells & Himanen (2008) Suomi on esimerkki tietohyvinvointivaltiosta, jonka ytimenä on tietotalouden ja hyvinvointivaltion hyvä kehä. Tietotoimialoilla luodaan rahoituksellinen perusta. Koulutus-, terveys- ja sosiaalipalvelut takaavat riittävästi koulutettuja terveitä työntekijöitä ja tämän johdosta hyvinvointivaltion kannatus on voimakasta.

10 Hyvän kehän hypoteesi (Kajanoja & Hagfors)

11 Hyvän kehän neljä askelta Ydin Ulkokehä liittyy teemaan

12 Hyvän kehän riippuvuuksien selvittäminen edellyttää operationalisointia: Määritellään latentit muuttujat: Panostus, eriarvoisuus, sosiaalinen pääoma, hyvinvointi Määritellään indikaattorimuuttujat: Empiirinen aineisto Valitaan tilastollinen menetelmä Monimuuttujamenetelmä

13 Tilastoaineisto neljässä ryhmässä: Hyvinvointipanostuksen mittarit (welfare effort) Eriarvoisuuden mittarit Sosiaalisen pääoman mittarit Hyvinvointimittarit Tilastotiedot 15 EU-maasta sekä AUS, US, CAN, NZ, JAP, NO, IC, SWI, 2000-luvun alku.

14 Hyvinvointipanostus Eriarvoisuuden indikaattorit Dekommodifikaatio Julkiset hyvinvointipalvelut Sosiaaliset tulonsiirrot Aktivoiva työllisyyspolitiikka Julkiset koulutusmenot Tuloissa mitattu eriarvoisuus (Gini) Sukupolvien välinen tuloliikkuvuus Valinnanvapauden rajoittuneisuuden aste YK:n Human Poverty Indeksi Global Gender Gap -indeksi

15 Sosiaalisen pääoman indikaattorit Hyvinvoinnin indikaattorit Yleinen luottamus Luottamus instituutioihin Passiivinen osallistuminen Aktiivinen osallistuminen Tyytyväisyys elämään Elämän laatu Turvallisuus Lasten hyvinvointi BKT/capita/ppp

16 Rakenneyhtälömallit (SEM) Voidaan vastata kysymyksiin silloin, kun mielenkiinto kohdistuu muuttujiin, jotka eivät ole suoraan havaittavissa. Tällaisia latentteja muuttujia voivat olla esim. älykkyys ja oikeudenmukaisuus. Mallissa tehdään simultaanisesti regressioanalyyseja ja faktorianalyyseja. Muuttujien ja parametrien kautta määräytyvät vapausasteet joilla on merkitystä identifioituvuuden kannalta. Stabiilisuus on edellytyksenä ratkaisulle. Kertoimien tulee toteuttaa stabiilisuusehdot. Arbuckle J Amos User s quide (SPSS)

17 Suorat, välilliset ja kokonaisvaikutukset kaavamaisesti X 2 p 12 p 2 X 1 p 1 p 3 Y X 3 X 1 vaikuttaa suoraan (p 1 ), mutta myös välillisesti X 2 :n kautta. (p 12 x p 2 ). Kokonaisvaikutus on näiden summa: X 1 :n kokonaisvaikutus Y-muuttujaan on [p 1 + (p 12 x p 2 )]

18 Hyvä kehä rakenneyhtälömallissa Gini Tuloliikkuvuus HPI-indeksi Valinnnan rajoitukset GGG-indeksi Dekommodifikaatio Aktiivinen osallistuminen Eriarvoisuus Hyvinvointipalvelut Passivinen osallistuminen Luottamus instituut. Sosiaalinen pääoma Panostus Sosiaaliset tulonsiirrot Yleistetty luottamus Hyvinvointi Julkiset koulutusmenot Tyytyväisyys elämään Elämän laatu Turvallisuus Lasten hv BKT/cap/ppp Aktivoiva työll.pol. Latentit muuttujat Indikaattorimuuttujat Laskentamalli Rakennemalli Suorat vaikutukset Välilliset vaikutukset Rekursiiviset mallit Ei-rekursiiviset mallit (takaisinsyöttö)

19 Doyalin ja Goughin teoria A Theory of Human Need 1991 Terveys ja autonomia ovat edellytyksenä yksilön osallistumiselle yhteiskunnalliseen elämään ja muodostavat siten objektiiviset ja universaalit perustarpeet. Näiden tarpeiden tyydyttäminen on kaikkien yksilöiden perusoikeus. Teorian mukaan kaikilla yksilöillä on yhteiset perustarpeet, jotka ei voi eritellä kulttuuritaustan pohjalta. Perustarpeita kuvaavia indikaattoreita käyttämällä voidaan mitata ja vertailla valtioita keskenään. Yksilön edellytykset osallistua yhteiskunnan toimintaan ovat edellytyksenä sosiaalisten mahdollisuuksien toteuttamiselle. Miten määritellään sosiaaliset mahdollisuudet näiden indikaattoreiden avulla?

20 Sosiaaliset mahdollisuudet Doyalen ja Goughin mukaan Terveys Autonomia Sosiaaliset mahdollisuudet Latentti muuttuja

21 Sosiaalisten mahdollisuuksien indikaattorit Terveys: Itse arvioitu terveys. European value survey. 1 = hyvä terveys, 5 = huono terveys Autonomia: Koulutukseen osallistumisen aste. Gross enrolment rate. GER h = (E h / P h,a ) * 100

22

23

24 Hyvän kehän teoria Eriarvoisuus Sosiaalinen pääoma Panostus Hyvinvointi Terveys Koulutus Sosiaaliset mahdollisuudet Doyal & Gough -teoria

25 Taustaksi symbioosille: Eriarvoisuus ja terveys: Eriarvoisuuden ja terveyden välistä suhdetta on tutkittu lähinnä käsittäen eriarvoisuus tuloeroina. Laajalti hyväksytyn käsityksen mukaan väestön terveys ei ole riippuvainen maan tulotasosta, vaan tulojen ja varallisuuden jakautumisesta (Fritzell 2006). Sosiaalisen pääoman matala taso aiheuttaa seurausvaikutuksia terveyteen (Fritzell 2007, Rostila 2007). Tuloerojen ja terveyden välisen epälineaarisen käänteisen yhteyden on havainnut Fritzell 2004, 2005, Ruotsissa ja Lundberg ym koskien 17 OECD-maata. Laajemmin määritellyn eriarvoisuuden vaikutus elinajanodotteeseen ja itse arvioituun terveyteen on negatiivinen (Hagfors & Kajanoja 2009).

26 Taustaksi symbioosille: Eriarvoisuus ja koulutus: Koulutuksen laajentaminen koskemaan aikaisempaa suurempaa osaa lapsista lisää sukupolvien välistä tuloliikkuvuutta (Pekkarinen & co. 2006) Sosiaalisen pääoman ja inhimillisen pääoman välillä on positiivinen riippuvuus. Eriarvoisuus vaikuttaa suoraan terveyteen ja koulutukseen negatiivisesti sekä välillisesti positiivisesti sosiaalisen pääoman kautta.

27 Positiivinen vaikutus terveyteen Eriarvoisuus Positiivinen vaikutus henkiseen pääomaan Sosiaalinen pääoma II III I IV Hyvinvointipanostus Hyvinvointi

28 - Eriarvoisuus - Sosiaalinen pääoma Panostus + Terveys Hyvinvointi Koulutus + + Sosiaaliset mahdollisuudet HK -teorian ja DG -teorian symbioosi

29 -0,78 (-0,14) Eriarvoisuus -0,85 Sosiaalinen pääoma 0,44 Panostus 0,03-0,08 0,39-0,01 Hyvinvointi 0,74 Terveys Koulutus O,12 0,90 Sosiaaliset mahdollisuudet HK -teorian ja DG -teorian symbioosi rakenneyhtälömallissa testattuna

30 Vaikutuksia hyvällä kehällä I: Hyvinvointipanostuksen ja eriarvoisuuden välillä vallitsee negatiivinen riippuvuussuhde. Eriarvoisuuden ja sosiaalisen pääoman välillä vallitsee negatiivinen riippuvuussuhde. Vaikutus kulkee eriarvoisuudesta sosiaaliseen pääomaan, ei toisinpäin. Tästä seuraa, että ns. crowding out hypoteesi tulee hylätyksi.

31 Vaikutuksia hyvällä kehällä II: Sosiaalisen pääoman ja hyvinvoinnin välillä vallitsee positiivinen riippuvuus. Hyvinvoinnin osaindikaattoreista luottamus terveydenhoitojärjestelmiin ja tyytyväisyys elämään ovat merkittäviä osatekijöitä. Kansalaisten kokema turvattomuus on selvä negatiivinen hyvinvoinnin indikaattori.

32 Vaikutuksia hyvällä kehällä III: Hyvinvoinnin ja hyvinvointipanostuksen välillä on positiivinen riippuvuus. Tämä sulkee kehän. Hyvinvointipanostus ei vaikuta suoraan sosiaaliseen pääomaan, vaan vaikutus on välillinen eriarvoisuuden kautta. Sosiaalinen pääoma vaikuttaa välillisesti hyvinvointipanostukseen hyvinvoinnin ja luottamuksen kautta.

33 Hyvinvointivaltion kestävyys Panostamalla yhteiskunnan hyvinvointiin voidaan eriarvoisuuden alenemisen kautta lisätä sosiaalista pääomaa, joka puolestaan lisää yhteiskunnan hyvinvointia ja vaikuttaa kansalaisten luottamukseen ja tukeen hyvinvointivaltiota kohtaan. Sellainen hyvinvointivaltio on sosiaalisesti kestävä! [(-0,85) x ( 0,14) x 0,44 x 0,74] = 0,04 > 0!!!

34 Terveys ja sosiaaliset mahdollisuudet Eriarvoisuudella on suora negatiivinen vaikutus terveyteen Sosiaalisen pääoman suora vaikutus terveyteen ja koulutukseen on positiivinen Eriarvoisuuden välillinen vaikutus sosiaalisen pääoman kautta on negatiivinen ja suurempi koulutukseen kuin terveyteen. Eriarvoisuuden kokonaisvaikutus koulutukseen on suurempi kuin terveyteen. Koulutuksella on suurempi paino sosiaalisten mahdollisuuksien kannalta. Näiden kausaalisuutta koskevien päätelmien kanssa tulee olla varovainen johtuen aineiston poikkileikkausluonteesta.

35 Lisää aiheesta: Hagfors R. & Kajanoja J. Toimeentuloturva investointina sosiaaliseen pääomaan. Julkaisussa: P. Arajärvi ja R. Särkelä: Leipää ja lämpöä. Näkökulmia sosiaaliturvan uudistamiseksi. STKL. Helsinki Hagfors R. & Kajanoja J. The Welfare State, Inequality and Social Capital. Presented at the ESRC Social Contexts and responses to Risk Network (SCARR)) Conference on Risk & rationalities March 2007, Queens College, Cambridge. Hagfors R. & Kajanoja J. Näkökulmia sosiaaliseen kestävyyteen. Valtioneuvoston kanslian raportteja 2/2009. Hagfors R. & Kajanoja J. The Virtuous Circle. Kelan tutkimusosasto. Käsikirjoitus keväällä Hagfors R. & Kajanoja J. Hyvän kehän teoria. Ilmestyy julkaisussa: Saari J. (toim.) Hyvinvointi. Ilmestyy keväällä 2010 Kajanoja J. & Hagfors R. Hyvän kehän teoria ja sosiaaliset mahdollisuudet. Ilmestyy julkaisussa: Saari J. & Hiilamo H. (toim.) Sosiaaliset mahdollisuudet. Kesällä 2010.

36 er1 er2 er3 er4 er5 er6 Passivinen er7,32 osallistuminen er8 er9 Aktiivinen osallistuminen,11 Luottamus,48 i nstitut. 1,00 Yleist. luottamus res1 res3 Gini,99 Sosiaalinen pääoma TuloliikkuvuusI-indeksrajoitukset-indeksi HP Valinta- GGG -,78,71,03 -,08 Arvioitu terveys,98 Eriarvoisuus,39,12,90 -,01 Koulutus,99,04 res2 res4 Sosiaaliset mahdollisuudet

Robert Hagfors ja Jouko Kajanoja Hyvän kehän hypoteesi Teoreettista taustaa ja empiiristä arviointia

Robert Hagfors ja Jouko Kajanoja Hyvän kehän hypoteesi Teoreettista taustaa ja empiiristä arviointia Nettityöpapereita 11/2010 Robert Hagfors ja Jouko Kajanoja Hyvän kehän hypoteesi Teoreettista taustaa ja empiiristä arviointia Kelan tutkimusosasto Kirjoittajat Robert Hagfors, VTT, dosentti, johtava taloustutkija

Lisätiedot

Oikeudenmukaisuus terveyspolitiikassa ja terveydenhuollossa Suomen sosiaalifoorumi Tampere 18.5.2008

Oikeudenmukaisuus terveyspolitiikassa ja terveydenhuollossa Suomen sosiaalifoorumi Tampere 18.5.2008 Tiedosta hyvinvointia 1 Oikeudenmukaisuus terveyspolitiikassa ja terveydenhuollossa Suomen sosiaalifoorumi Tampere 18.5.2008 Marita Sihto Stakes Tiedosta hyvinvointia 2 Esityksen sisältö! Terveyspolitiikan

Lisätiedot

Köyhyys ja huono-osaisuus hyvinvointivaltiossa

Köyhyys ja huono-osaisuus hyvinvointivaltiossa Köyhyys ja huono-osaisuus hyvinvointivaltiossa Jouko Karjalainen eapn-fin 29.11.2013 1 Tulkintakehikot Yksilön vastuu Yhteisöjen vastuu Yhteiskunnan vastuu 2 Mitä on köyhyys? vastentahtoinen tilanne, rajoittaa

Lisätiedot

SOSIAALITURVA JA LUOTTAMUS. Heikki Ervasti Seminaarialustus Työeläkepäivä

SOSIAALITURVA JA LUOTTAMUS. Heikki Ervasti Seminaarialustus Työeläkepäivä SOSIAALITURVA JA LUOTTAMUS Heikki Ervasti Seminaarialustus Työeläkepäivä 20.10.2010 2 Mitä on luottamus? Sosiaalinen pääoma = yhdistystoiminta + luottamus Luottamus instituutioita kohtaan Luottamus toisia

Lisätiedot

SOSIAALISEN ONNELLISUUDEN POLITIIKKA. Juho Saari (VTT, MA Econ.) Professori, Kuopion Yliopisto Juho.saari@uku.fi. 22.4.2010 (c) Juho Saari 2009 1

SOSIAALISEN ONNELLISUUDEN POLITIIKKA. Juho Saari (VTT, MA Econ.) Professori, Kuopion Yliopisto Juho.saari@uku.fi. 22.4.2010 (c) Juho Saari 2009 1 SOSIAALISEN ONNELLISUUDEN POLITIIKKA Juho Saari (VTT, MA Econ.) Professori, Kuopion Yliopisto Juho.saari@uku.fi 1 Onnellisuus ja hyvinvointipolitiikka Pohjoismaisessa tutkimusperinteessä hyvinvointi on

Lisätiedot

Suomalaisen hyvinvointivaltion poliittinen historia: lyhyt mutta huikea oppimäärä

Suomalaisen hyvinvointivaltion poliittinen historia: lyhyt mutta huikea oppimäärä Suomalaisen hyvinvointivaltion poliittinen historia: lyhyt mutta huikea oppimäärä Olli Kangas Tutkimusprofessori / Osastopäällikkö Tutkimusosasto / Kela Ml/kesk kokoomus vasemmisto Poliittinen rakenne

Lisätiedot

Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen

Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 21.4.2017 ESITYS VALIOKUNNASSA Professori Marja Vaarama, Itä-Suomen yliopisto marja.vaarama@uef.fi Marja Vaarama 20.4.2017 1 Kestävä

Lisätiedot

ALUEELLISEN HYVINVOINTIMITTARISTON KEHITTÄMINEN. SATAKUNNAN LAPSI- JA NUORISOPOLIITTINEN FOORUMI 16.9.2014 Ari Karppinen & Saku Vähäsantanen

ALUEELLISEN HYVINVOINTIMITTARISTON KEHITTÄMINEN. SATAKUNNAN LAPSI- JA NUORISOPOLIITTINEN FOORUMI 16.9.2014 Ari Karppinen & Saku Vähäsantanen ALUEELLISEN HYVINVOINTIMITTARISTON KEHITTÄMINEN SATAKUNNAN LAPSI- JA NUORISOPOLIITTINEN FOORUMI 16.9.2014 Ari Karppinen & Saku Vähäsantanen 2 Koulukiusaaminen Satakunnan kunnissa 2013 3 Onko koulukiusauskokemuksella

Lisätiedot

Verotus ja talouskasvu. Essi Eerola (VATT) Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.09.2009

Verotus ja talouskasvu. Essi Eerola (VATT) Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.09.2009 Verotus ja talouskasvu Essi Eerola (VATT) Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.09.2009 Johdantoa (1/2) Talouskasvua mitataan bruttokansantuotteen kasvulla. Pienetkin erot talouden BKT:n kasvuvauhdissa

Lisätiedot

Asiakas, potilas, asukas toimija-asemien erilaisuus

Asiakas, potilas, asukas toimija-asemien erilaisuus Asiakas, potilas, asukas toimija-asemien erilaisuus Liisa Häikiö Kansalaisuus on monitahoinen käsite Yhteiskunnallinen taso Sosiaalinen taso Yksilötaso Tarkastelunäkökulma Rakenteet, kulttuuri, instituutiot

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen eriarvoisuus -ohjelma. Sakari Karvonen SOTERKOn itsearviointi

Yhteiskunnallinen eriarvoisuus -ohjelma. Sakari Karvonen SOTERKOn itsearviointi Yhteiskunnallinen eriarvoisuus -ohjelma Sakari Karvonen SOTERKOn itsearviointi Ohjelman tausta ja tarkoitus Väestön eriarvoisuuden nopea kasvu Yhteiskunnallinen eriarvo vaikuttaa koko väestön hyvinvointiin,

Lisätiedot

Terveyspalvelut ja terveyserot. Kristiina Manderbacka SLY-seminaari 14.4.2015

Terveyspalvelut ja terveyserot. Kristiina Manderbacka SLY-seminaari 14.4.2015 Terveyspalvelut ja terveyserot Kristiina Manderbacka SLY-seminaari 14.4.2015 Yksinkertaistettu teoreettinen kehikko terveyserojen synnystä Sosioekonominen ja poliittinen ympäristö Hallintojärjestelmä Politiikat

Lisätiedot

Työterveysyhteistyöllä eteenpäin 9.6.2015 Helsinki. Työn arvo ja asenne työhön ennen ja nyt Professori Heikki Hiilamo Helsingin yliopisto

Työterveysyhteistyöllä eteenpäin 9.6.2015 Helsinki. Työn arvo ja asenne työhön ennen ja nyt Professori Heikki Hiilamo Helsingin yliopisto Työterveyden Edistämisyhdistyksen juhlaseminaari Työterveysyhteistyöllä eteenpäin 9.6.2015 Helsinki Työn arvo ja asenne työhön ennen ja nyt Professori Heikki Hiilamo Helsingin yliopisto Kokonaishedelmällisyys

Lisätiedot

Vastuullisuussuunnitelma 2018

Vastuullisuussuunnitelma 2018 Vastuullisuussuunnitelma 2018 Kelan vastuullisuussuunnitelma perustuu Kelan yhteiskunnalliseen asemaan. Olemme kansallisesti merkittävä toimija, ja toimintamme heijastuu laajasti koko yhteiskuntaan. Yhteiskunnallinen

Lisätiedot

LAPSIPERHEITTEN VALINNANMAHDOLLISUUDET. Seinäjoki 14.8 2013

LAPSIPERHEITTEN VALINNANMAHDOLLISUUDET. Seinäjoki 14.8 2013 LAPSIPERHEITTEN VALINNANMAHDOLLISUUDET Seinäjoki 14.8 2013 OLLI KANGAS TUTKIMUSJOHTAJA / PROFESSORI KELAN TUTKIMUSOSASTO Sosiaalipolitiikan dosentti Turun yliopisto olli.kangas@kela.fi Esityksen rakenne

Lisätiedot

Positiivisen ilmapiirin merkitys oppimiselle ja osallistumiselle

Positiivisen ilmapiirin merkitys oppimiselle ja osallistumiselle Positiivisen ilmapiirin merkitys oppimiselle ja osallistumiselle Pikkuparlamentti 25,10.2013/Arvostava vuorovaikutus, yliopistonopettaja KTK/erityispedagogiikka erja.kautto-knape@jyu.fi 2 Positiivisen

Lisätiedot

Sata-hanke ALUEELLISEN HYVINVOINTIMITTARISTON KEHITTÄMINEN. Ari Karppinen & Saku Vähäsantanen

Sata-hanke ALUEELLISEN HYVINVOINTIMITTARISTON KEHITTÄMINEN. Ari Karppinen & Saku Vähäsantanen Sata-hanke ALUEELLISEN HYVINVOINTIMITTARISTON KEHITTÄMINEN Ari Karppinen & Saku Vähäsantanen 27.5.2014 2 SATA-HANKE SATA-HANKKEEN TAUSTAA RAHOITUS 2011-2013/2014 Satakuntaliiton myöntämä EAKR-avustus ja

Lisätiedot

Eläkejärjestelmän automaattiset vakautusmekanismit - teoriaa ja kokemuksia elinaikakertoimista ja jarruista. Sanna Tenhunen / Risto Vaittinen

Eläkejärjestelmän automaattiset vakautusmekanismit - teoriaa ja kokemuksia elinaikakertoimista ja jarruista. Sanna Tenhunen / Risto Vaittinen Eläkejärjestelmän automaattiset vakautusmekanismit - teoriaa ja kokemuksia elinaikakertoimista ja jarruista Sanna Tenhunen / Risto Vaittinen Eläketurvakeskus KOULUTTAA Työikäisen (20-64) väestön suhde

Lisätiedot

Hyvinvointi investoinnit hyvinvointitalouden visiossa

Hyvinvointi investoinnit hyvinvointitalouden visiossa Hyvinvointi investoinnit hyvinvointitalouden visiossa Mitä sosiaalinen maksaa? 6. sosiaalialan ajankohtaisfoorumi Jussi Ahokas, pääekonomisti, Hyvinvointitalous tiimin päällikkö, SOSTE Esityksen sisällys

Lisätiedot

Juho Saari, johtaja KWRC, professori. UEF Hyvinvointitutkimuksen workshop, Pieksämäki 3/2011. SUOMALAISEN YHTEISKUNNAN HYVINVONTI

Juho Saari, johtaja KWRC, professori. UEF Hyvinvointitutkimuksen workshop, Pieksämäki 3/2011. SUOMALAISEN YHTEISKUNNAN HYVINVONTI Juho Saari, johtaja KWRC, professori. UEF Hyvinvointitutkimuksen workshop, Pieksämäki 3/2011. SUOMALAISEN YHTEISKUNNAN HYVINVONTI KUKA Juho Saari, syntynyt Kalajoella1967. Väitellyt Turussa sosiaalipolitiikasta

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen tuloksellisuus

Varhaiskasvatuksen tuloksellisuus Varhaiskasvatuksen tuloksellisuus Jouko Kajanoja 28.1.2011 Eduka-messut Teemat 1. Syrjäytymisen ja mentaalisten ongelmien kustannukset ja ehkäisevien toimenpiteiden talous: kustannusten välttäminen 2.

Lisätiedot

Hyvän elämän edistäminen

Hyvän elämän edistäminen Hyvän elämän edistäminen Veli-Matti Ahtiainen Puheenjohtaja Lapin sosiaali- ja terveysturva yhdistys ry Hyvä elämä Mitä on hyvä elämä? Jo Aristoteles aikoinaan Teoksessa Politiikka Aristoteles toteaa yhteiskunnan

Lisätiedot

Maahanmuuttajaperheiden lasten ja nuorten kotoutuminen Suomeen

Maahanmuuttajaperheiden lasten ja nuorten kotoutuminen Suomeen Maahanmuuttajaperheiden lasten ja nuorten kotoutuminen Suomeen Ulla Hämäläinen Yhteistyökumppanit Laura Ansala Aalto Matti Sarvimäki Aalto / VATT 18.4.2016 Vuosi 2015: turvapaikanhakijoiden määrä kymmenkertaistui

Lisätiedot

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna 1 Amartya Sen Demokratia sisältää kaksi ydinlupausta: Kaikkia kohdellaan

Lisätiedot

Talouskurin ja säästäväisyyspolitiikan vaikutuksia eurooppalaisten hyvinvointiin. TELA-seminaari 24.1. 2014. OLLI KANGAS olli.kangas@kela.

Talouskurin ja säästäväisyyspolitiikan vaikutuksia eurooppalaisten hyvinvointiin. TELA-seminaari 24.1. 2014. OLLI KANGAS olli.kangas@kela. Talouskurin ja säästäväisyyspolitiikan vaikutuksia eurooppalaisten hyvinvointiin TELA-seminaari 24.1. 214 OLLI KANGAS olli.kangas@kela.fi Esityksen sisältö Mitä on hyvinvointi Taloudelliset raunaehdot

Lisätiedot

YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ja niitä kuvaavat indikaattorit: sosiaalinen kestävyys, sukupuolten tasa-arvo ja eriarvoisuuden vähentäminen

YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ja niitä kuvaavat indikaattorit: sosiaalinen kestävyys, sukupuolten tasa-arvo ja eriarvoisuuden vähentäminen YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ja niitä kuvaavat indikaattorit: sosiaalinen kestävyys, sukupuolten tasa-arvo ja eriarvoisuuden vähentäminen KUNTIEN JA MAAKUNTIEN TASA-ARVO- JA 10.4.2019 YHDENVERTAISUUSVERKOSTON

Lisätiedot

1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä?

1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä? Kestävä kehitys Kelassa 2012 Sisältö 1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä? 3 Painopisteenä kestävyys 3 Ohjelman perusta ja tavoite 3 Yhteinen globaali haaste 3 Kestävyys on monien asioiden summa 4 2

Lisätiedot

Poliittisen osallisuuden eriytyminen demokratian ongelmana

Poliittisen osallisuuden eriytyminen demokratian ongelmana Poliittisen osallisuuden eriytyminen demokratian ongelmana Hanna Wass akatemiatutkija, yliopistonlehtori hanna.wass@helsinki.fi Twitter: @hanna_wass Suomi 100 -demokratiaviikkojen juhlaseminaari 30.3.2017

Lisätiedot

Miten nykyinen palvelujärjestelmä kohtaa nuoret aikuiset? Nykyisen palvelujärjestelmän analyysi ja kritiikki

Miten nykyinen palvelujärjestelmä kohtaa nuoret aikuiset? Nykyisen palvelujärjestelmän analyysi ja kritiikki Miten nykyinen palvelujärjestelmä kohtaa nuoret aikuiset? Nykyisen palvelujärjestelmän analyysi ja kritiikki 10.3.2016 Minna Kivipelto, THL 1 Heikoimmassa asemassa olevat nuoret V. 2014 Suomessa noin 45

Lisätiedot

HYVINVOINTI JA TALOUDEN REUNAEHDOT. 6.11.2013 Jaakko Kiander Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen

HYVINVOINTI JA TALOUDEN REUNAEHDOT. 6.11.2013 Jaakko Kiander Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen HYVINVOINTI JA TALOUDEN REUNAEHDOT 6.11.2013 Jaakko Kiander Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen 1 MITÄ HYVINVOINTI ON? Perustarpeet: ravinto, asunto Terveys: toimintakyky, mahdollisuus hyvään hoitoon

Lisätiedot

Edustuksellisen demokratian notkelmat ja sillat eriarvoisuustutkimukseen

Edustuksellisen demokratian notkelmat ja sillat eriarvoisuustutkimukseen Edustuksellisen demokratian notkelmat ja sillat eriarvoisuustutkimukseen Hanna Wass akatemiatutkija, yliopistonlehtori hanna.wass@helsinki.fi Twitter: @hanna_wass Sosiaalipolitiikan tulevaisuus -seminaari

Lisätiedot

Mittarityöpaja. Sosiaalityön mittareiden ja indikaattoreiden kokeilu- ja kehittämishankkeita Esityksen nimi / Tekijä

Mittarityöpaja. Sosiaalityön mittareiden ja indikaattoreiden kokeilu- ja kehittämishankkeita Esityksen nimi / Tekijä Mittarityöpaja Sosiaalityön mittareiden ja indikaattoreiden kokeilu- ja kehittämishankkeita 26.1.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Sote-uudistuksessa sosiaalityöhön tarvitaan toimivat vaikuttavuuden arvioinnin

Lisätiedot

KAIKEN MAAILMAN PÄÄOMAT,

KAIKEN MAAILMAN PÄÄOMAT, KAIKEN MAAILMAN PÄÄOMAT, LIITTYKÄÄ YHTEEN! Sosiaalinen pääoma maailmanvalloittajana Esitys Tilastokeskuksen asiakaspäivänä 10.10.2006 Tilastojohtaja Jussi Simpura Tähtiä kuin Otavassa poikia on Jukolassa,

Lisätiedot

Lastensuojelu hyvinvointiinvestointina. Jussi Ahokas, pääekonomisti, SOSTE III monitieteiset lastensuojelun tutkimus- ja kehittämispäivät 1.12.

Lastensuojelu hyvinvointiinvestointina. Jussi Ahokas, pääekonomisti, SOSTE III monitieteiset lastensuojelun tutkimus- ja kehittämispäivät 1.12. Lastensuojelu hyvinvointiinvestointina Jussi Ahokas, pääekonomisti, SOSTE III monitieteiset lastensuojelun tutkimus- ja kehittämispäivät 1.12.2017 Esitelmän sisältö Mitä ovat hyvinvointi-investoinnit?

Lisätiedot

Terveydenhuollon tasaarvotavoitteeseen

Terveydenhuollon tasaarvotavoitteeseen Terveydenhuollon tasaarvotavoitteeseen vielä matkaa Yksityisten ja työterveyshuollon lääkäripalvelujen käytössä suuret erot Tuoreen tutkimuksen mukaan avohoidon lääkäripalveluiden käytössä oli nähtävissä

Lisätiedot

Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa

Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa Pauli Kettunen Helsingin yliopisto Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos Kestävä hyvinvointi -seminaari Helsingin yliopisto 10.4.2013 Halusimme

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUS, HYVÄT VÄESTÖSUHTEET JA TURVALLISUUS. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö

YHDENVERTAISUUS, HYVÄT VÄESTÖSUHTEET JA TURVALLISUUS. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö YHDENVERTAISUUS, HYVÄT VÄESTÖSUHTEET JA TURVALLISUUS Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö 1 MITEN YHTEISKUNNALLINEN ILMAPIIRI VAIKUTTAA IHMISTEN TURVALLISUUTEEN? MIKSI VÄESTÖRYHMIEN VÄLILLE

Lisätiedot

Ammatillisen kuntoutuksen päivät 17.9.2014, Oulu, Verve Marketta Rajavaara

Ammatillisen kuntoutuksen päivät 17.9.2014, Oulu, Verve Marketta Rajavaara Ammatillisen kuntoutuksen päivät 17.9.2014, Oulu, Verve Marketta Rajavaara Sosiaalisen investoinnin idea? Ammatillinen kuntoutus sosiaalisen investoinnin näkökulmasta? Ylikansalliset organisaatiot OECD,

Lisätiedot

Kommentti Yksilön ääni -kirjaan. Timo Hämäläinen

Kommentti Yksilön ääni -kirjaan. Timo Hämäläinen Kommentti Yksilön ääni -kirjaan Timo Hämäläinen Maailmantalouden murros ja hyvinvointivaltion haasteet dominoivat yhteiskunnallista keskustelua - arkielämän hyvinvoinnin murros jäänyt huomiotta Talous

Lisätiedot

Terveys- ja hyvinvointivaikutukset. seurantatutkimuksen (2009 2012) valossa

Terveys- ja hyvinvointivaikutukset. seurantatutkimuksen (2009 2012) valossa Terveys- ja hyvinvointivaikutukset seurantatutkimuksen (29 212) valossa -kokeilun arviointitutkimuksen päätösseminaari 26.11.213 Seurantatutkimus 29 212: Tavoite: kokeilun vaikutukset terveyteen ja hyvinvointiin

Lisätiedot

Julkistalous, Taloudellinen valta ja Tulonjakauma (Public Economics, Economic Power and Distribution)

Julkistalous, Taloudellinen valta ja Tulonjakauma (Public Economics, Economic Power and Distribution) Julkistalous, Taloudellinen valta ja Tulonjakauma (Public Economics, Economic Power and Distribution) Marja Riihelä VATT Saikat Sarkar TAY Risto Sullström VATT Ilpo Suoniemi PT Hannu Tanninen ISY Matti

Lisätiedot

Tulevaisuustiedon käyttö sosiaali- ja terveyspolitiikan taloudellisessa suunnittelussa 28.9.2007

Tulevaisuustiedon käyttö sosiaali- ja terveyspolitiikan taloudellisessa suunnittelussa 28.9.2007 Tulevaisuustiedon käyttö sosiaali- ja terveyspolitiikan taloudellisessa suunnittelussa Veli Laine Erikoistutkija STM 28.9.2007 Sosiaalimenomalli- SOME Pitkän aikavälin sosiaalimenojen ja niiden rahoituksen

Lisätiedot

Talous ja hyvinvointiprosessit positiivisina mahdollistajina. Kyösti Urponen Valtakunnalliset sosiaali- ja terveyspolitiikan päivät 25.4.

Talous ja hyvinvointiprosessit positiivisina mahdollistajina. Kyösti Urponen Valtakunnalliset sosiaali- ja terveyspolitiikan päivät 25.4. Talous ja hyvinvointiprosessit positiivisina mahdollistajina Kyösti Urponen Valtakunnalliset sosiaali- ja terveyspolitiikan päivät 25.4.2013 Hyvinvointikysymysten kaksi kulttuuria Nykyinen hyvinvointivaltio

Lisätiedot

Yhteinen keittiö sosiologian ja osallisuuden näkökulmasta

Yhteinen keittiö sosiologian ja osallisuuden näkökulmasta Yhteinen keittiö sosiologian ja osallisuuden näkökulmasta Yhteinen keittiö hankkeen aloitusseminaari 3.4.2017, Kirkkohallitus Maria Ohisalo, köyhyystutkija, VTM, Itä-Suomen yliopisto Yli 70 tutkijaa, 5

Lisätiedot

Johtaminen hyvinvointivaltion tulevaisuuden kysymyksenä. Eeva Hellström,

Johtaminen hyvinvointivaltion tulevaisuuden kysymyksenä. Eeva Hellström, Johtaminen hyvinvointivaltion tulevaisuuden kysymyksenä Eeva Hellström, 12.5.2016 Vision Europe Summit 2015: Redesigning European Welfare States Ways Forward Sitra Etunimi Sukunimi 0.0.2015 2 Sitra Eeva

Lisätiedot

Köyhät aina keskuudessamme? Jouko Karjalainen Jäidenlähtöseminaari 9.5.2016

Köyhät aina keskuudessamme? Jouko Karjalainen Jäidenlähtöseminaari 9.5.2016 12.5.2016 Köyhät aina keskuudessamme? Jouko Karjalainen Jäidenlähtöseminaari 9.5.2016 Jouko Karjalainen 1 Käsitteiden käsittäminen Huono-osaisuus on monien tilanteiden ja prosessien (tarkoittamaton) seuraus

Lisätiedot

Tosiasiallinen yhdenvertaisuus ja sen edistäminen sosiaalialalla. Panu Artemjeff Erityisasiantuntija

Tosiasiallinen yhdenvertaisuus ja sen edistäminen sosiaalialalla. Panu Artemjeff Erityisasiantuntija Tosiasiallinen yhdenvertaisuus ja sen edistäminen sosiaalialalla Panu Artemjeff Erityisasiantuntija Amartya Sen:in haaste Demokratia sisältää kaksi ydinlupausta: Kaikkia kohdellaan oikeudenmukaisesti ja

Lisätiedot

SOSIAALINEN JA PSYKOLOGINEN PÄÄOMA

SOSIAALINEN JA PSYKOLOGINEN PÄÄOMA SOSIAALINEN JA PSYKOLOGINEN PÄÄOMA Yrittäjien syyshuolto 10.10.2011 Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos Liisa Hakala Onnistumisten tekeminen näkyväksi Missä asioissa

Lisätiedot

Toimintakyky vaikuttavuuden mittarina

Toimintakyky vaikuttavuuden mittarina Toimintakyky vaikuttavuuden mittarina Vaikuttavuuden arviointi ja toimintakyvyn mittaaminen sosiaalipalveluissa 12.12.2014 Kuntatalo, Helsinki Projektitutkija Elina Aaltio Kuntaliitto elina.aaltio@kuntaliitto.fi

Lisätiedot

Mistä puhutaan kun puhutaan terveyseroista?

Mistä puhutaan kun puhutaan terveyseroista? Eeva Jokinen, Professori Tiina Laatikainen, Terveyden edistämisen professori Jäidenlähtöseminaari, 12.5.2015 Mistä puhutaan kun puhutaan terveyseroista? 19.5.2015 THL / Kaikkonen /2014 2 Väestöryhmittäiset

Lisätiedot

Yhteisöllisyyden voimistaminen kunnallisen hyvinvointipolitiikan ytimeen: lisää hyvinvointia ja vähemmän kustannuksia?

Yhteisöllisyyden voimistaminen kunnallisen hyvinvointipolitiikan ytimeen: lisää hyvinvointia ja vähemmän kustannuksia? Tutkimusosasto I Syrjäytymisen kustannukset Yhteisöllisyyden voimistaminen kunnallisen hyvinvointipolitiikan ytimeen: lisää hyvinvointia ja vähemmän kustannuksia? Jouko Kajanoja 16.1.2012 Hyvinvointikuntafoorumi

Lisätiedot

Mistä puhutaan kun puhutaan hyvinvointitaloudesta?

Mistä puhutaan kun puhutaan hyvinvointitaloudesta? Mistä puhutaan kun puhutaan hyvinvointitaloudesta? Kunta-järjestö yhteistyöseminaari, 23.9.2015 Jussi Ahokas, pääekonomisti, Hyvinvointitalous-tiimin päällikkö, SOSTE Esityksen sisällys 1. Mitä on hyvinvointitalous?

Lisätiedot

KOHTI SOSIAALISESTI KESTÄVÄÄ HYVINVOINTIA Näkökulmia Pohjanmaalta. Pirkko Vartiainen & Maritta Vuorenmaa

KOHTI SOSIAALISESTI KESTÄVÄÄ HYVINVOINTIA Näkökulmia Pohjanmaalta. Pirkko Vartiainen & Maritta Vuorenmaa KOHTI SOSIAALISESTI KESTÄVÄÄ HYVINVOINTIA Näkökulmia Pohjanmaalta Pirkko Vartiainen & Maritta Vuorenmaa SOSIAALI- JA TERVEYS- HALLINTOTIEDE Yhdistää opetuksessa (kaikilla tasoilla) molemmat hyvinvoinnin

Lisätiedot

STRATEGISEN HYVINVOINNIN JOHTAMINEN. Ossi Aura & Guy Ahonen

STRATEGISEN HYVINVOINNIN JOHTAMINEN. Ossi Aura & Guy Ahonen STRATEGISEN HYVINVOINNIN JOHTAMINEN Ossi Aura & Guy Ahonen Talentum Pro Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media ja kirjoittajat ISBN 978-952-14-2780-0 ISBN 978-952-14-2781-7 (sähkökirja) ISBN 978-952-14-2782-4

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit

Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Nuoret Sähköinen hyvinvointikertomus Versio.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Hyvinvoinnin ulottuvuudet (teemat) Elämänkaariajattelu A. Osallisuus & vaikuttaminen B. Elämänlaatu &

Lisätiedot

Sosiaalipolitiikkaan pyrkivien on lisäksi vastattava aineistokokeen kysymyksiin

Sosiaalipolitiikkaan pyrkivien on lisäksi vastattava aineistokokeen kysymyksiin TAMPEREEN YLIOPISTO Sukunimi SOSIAALIPOLITIIKKA Valintakoekirjan koodinumero 9 Pisteet yhteensä (tarkastaja merkitsee) Anttonen Sipilä, Suomalaista sosiaalipolitiikkaa (2000) Sosiaalipolitiikkaan pyrkivien

Lisätiedot

Sosiaalityö ja vaikuttavuus: kuinka työn vaikuttavuus otetaan haltuun?

Sosiaalityö ja vaikuttavuus: kuinka työn vaikuttavuus otetaan haltuun? Socca Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Sosiaalityö ja vaikuttavuus: kuinka työn vaikuttavuus otetaan haltuun? Petteri Paasio FL, tutkija SoccaPetteri Paasio 1 Huhtikuussa 2015 voimaan tullut

Lisätiedot

Rakenteellisen sosiaalityön ajankohtaisuus ja sisällöt tässä ajassa ja käytännöissä

Rakenteellisen sosiaalityön ajankohtaisuus ja sisällöt tässä ajassa ja käytännöissä Rakenteellisen sosiaalityön ajankohtaisuus ja sisällöt tässä ajassa ja käytännöissä Anneli Pohjola Lapin yliopisto Aikuissosiaalityön päivät Jyväskylä 8.1.2014 Sisältö Rakenteellisen sosiaalityön ajankohtaisuus

Lisätiedot

Miten kuvata taloudellista hyvinvointia? Olli Savela, yliaktuaari, kansantalouden tilinpito Näkökulmia talouteen ja hyvinvointiin seminaari 7.3.

Miten kuvata taloudellista hyvinvointia? Olli Savela, yliaktuaari, kansantalouden tilinpito Näkökulmia talouteen ja hyvinvointiin seminaari 7.3. Miten kuvata taloudellista hyvinvointia? Olli Savela, yliaktuaari, kansantalouden tilinpito Näkökulmia talouteen ja hyvinvointiin seminaari 7.3.2011 Kansantalouden tilinpito Kansainvälinen talouden kuvaus-

Lisätiedot

Poliittisen osallistumisen eriytyminen

Poliittisen osallistumisen eriytyminen Poliittisen osallistumisen eriytyminen Hanna Wass akatemiatutkija, yliopistonlehtori hanna.wass@helsinki.fi Twitter: @hanna_wass Seminaari- ja kuulemistilaisuus valtioneuvoston demokratiapoliittisesta

Lisätiedot

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu

Lisätiedot

Sosiaalisesti kestävä kehitys. Sakari Karvonen Sosiaali- ja terveyspolitiikan ja talouden osasto Osastojohtaja, tutkimusprofessori

Sosiaalisesti kestävä kehitys. Sakari Karvonen Sosiaali- ja terveyspolitiikan ja talouden osasto Osastojohtaja, tutkimusprofessori Sosiaalisesti kestävä kehitys Sakari Karvonen Sosiaali- ja terveyspolitiikan ja talouden osasto Osastojohtaja, tutkimusprofessori Sosiaalinen kestävyys Yhteiskunnan sosiaalinen kestävyys tärkeä strateginen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin mittaamisen haasteet ja mahdollisuudet. Tilastokeskuspäivä Jukka Pekkarinen

Hyvinvoinnin mittaamisen haasteet ja mahdollisuudet. Tilastokeskuspäivä Jukka Pekkarinen Hyvinvoinnin mittaamisen haasteet ja mahdollisuudet Tilastokeskuspäivä 26.1.2011 BKT ja hyvinvointi: vanha debatti 1970-luku: sosiaali-indikaattorit YK: inhimillisen kehityksen indeksi Ekonomistien herännäiset

Lisätiedot

OSAAMINEN JA TYÖKYKY TYÖOLOBAROMETRIN VALOSSA. Pekka Ylöstalo

OSAAMINEN JA TYÖKYKY TYÖOLOBAROMETRIN VALOSSA. Pekka Ylöstalo Osaaminen osana työkykyä seminaari Kuntoutussäätiö 21.1.2010 OSAAMINEN JA TYÖKYKY TYÖOLOBAROMETRIN VALOSSA Pekka Ylöstalo Erityisasiantuntija pekka.ylostalo@tem.fi We can see our forests vanishing, our

Lisätiedot

Strategisen tutkimuksen rahoitus

Strategisen tutkimuksen rahoitus Strategisen tutkimuksen rahoitus HENVI-LUKE-verkottumistilaisuus 26.1.2015 Tiina Petänen 1 Mitä on strateginen tutkimus? Tässä yhteydessä tarkoitetaan tarvelähtöistä tutkimusta tarpeen määrittelee valtioneuvosto

Lisätiedot

Terveys, hyvinvointi ja tuottavuus toimitiloissa

Terveys, hyvinvointi ja tuottavuus toimitiloissa Terveys, hyvinvointi ja tuottavuus toimitiloissa WorldGBC-raportti 23.4.2015 Esityksen kulku Tutkimuksen tausta Tunnuslukuja toimitilojen vaikutuksista Yhteenveto Esityksen kulku Tutkimuksen tausta Tunnuslukuja

Lisätiedot

Köyhyys ja huono-osaisuus hyvinvointivaltiossa. Jouko Karjalainen Päivyt 28.11.2013

Köyhyys ja huono-osaisuus hyvinvointivaltiossa. Jouko Karjalainen Päivyt 28.11.2013 Köyhyys ja huono-osaisuus hyvinvointivaltiossa Jouko Karjalainen Päivyt 28.11.2013 Tulkintakehikot Yksilön vastuu Yhteisöjen vastuu Yhteiskunnan vastuu Sosiaalisten ongelmien määrittely 1. Ongelman tunnistaminen

Lisätiedot

Lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa

Lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa Lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa Reija Paananen, FT, tutkija Lasten ja nuorten hyvinvointi ja terveys yksikkö, THL Oulu (Paananen & Gissler: Kansallinen syntymäkohortti 1987

Lisätiedot

PIDEMPÄÄN TYÖELÄMÄSSÄ HARMAANTUVASSA SUOMESSA. Erkki Pekkarinen

PIDEMPÄÄN TYÖELÄMÄSSÄ HARMAANTUVASSA SUOMESSA. Erkki Pekkarinen PIDEMPÄÄN TYÖELÄMÄSSÄ HARMAANTUVASSA SUOMESSA Erkki Pekkarinen Varma on keskinäinen ja itsenäinen Varma on keskinäinen eli asiakkaidensa omistama yhtiö Päätösvaltaa Varmassa käyttävät kaikki, jotka maksavat

Lisätiedot

Asuinympäristön turvattomuus ja sosiaaliset häiriöt Tuloksia ja pohdintaa

Asuinympäristön turvattomuus ja sosiaaliset häiriöt Tuloksia ja pohdintaa Asuinympäristön turvattomuus ja sosiaaliset häiriöt Tuloksia ja pohdintaa Teemu Kemppainen (Helsingin yliopisto) teemu.t.kemppainen(at)helsinki.fi Esitys: teemunsivu.wordpress.com Kriminologian ja oikeuspolitiikan

Lisätiedot

Surveytutkimusksen Suunnittelu ja Teoreettisten Konstruktioiden Validointi. Seppo Pynnönen Vaasan yliopisto Menetelmätieteiden laitos

Surveytutkimusksen Suunnittelu ja Teoreettisten Konstruktioiden Validointi. Seppo Pynnönen Vaasan yliopisto Menetelmätieteiden laitos Surveytutkimusksen Suunnittelu ja Teoreettisten Konstruktioiden Validointi Seppo Pynnönen Vaasan yliopisto Menetelmätieteiden laitos Teoreettiset konstruktiot Todellisuus Teoria Todellisuuden jäsentely

Lisätiedot

Lähtökohtana ajattelutavan alkuasetukset

Lähtökohtana ajattelutavan alkuasetukset Ekososiaalinen kehitys ja tiedonmuodostus Marjatta Bardy, tutkimusprofessori YMPÄRISTÖ JA SOSIAALIPOLITIIKKA seminaari 1.12.2011 6.12.2011 Esityksen nimi / Tekijä Marjatta Bardy 1 Lähtökohtana ajattelutavan

Lisätiedot

Tilastollisten menetelmien käyttö Kelan tutkimustoiminnassa

Tilastollisten menetelmien käyttö Kelan tutkimustoiminnassa Tilastollisten menetelmien käyttö Kelan tutkimustoiminnassa Risto Lehtonen Helsingin yliopisto Kela 1 Tilastokeskuksen SAS-seminaari 16.11.2009 Aiheita Kelan tutkimustoiminta SAS-sovellukset vaativien

Lisätiedot

SUOMALAISEN YHTEISKUNNALLISEN YRITYSTOIMINNAN ERITYISPIIRTEET

SUOMALAISEN YHTEISKUNNALLISEN YRITYSTOIMINNAN ERITYISPIIRTEET SUOMALAISEN YHTEISKUNNALLISEN YRITYSTOIMINNAN ERITYISPIIRTEET Harri Kostilainen & Saila Tykkyläinen Diak, FinSERN Suomalaisen Työn Liitto KANTU13 Työryhmä Kansalaisyhteiskunnan tutkimus- ja kehittämispäivät

Lisätiedot

Kansalaisyhteiskunta, kehitys ja köyhyyden poistaminen - Ihmisoikeusneuvonantaja Rauno Merisaari UM/POL-40

Kansalaisyhteiskunta, kehitys ja köyhyyden poistaminen - Ihmisoikeusneuvonantaja Rauno Merisaari UM/POL-40 Kansalaisyhteiskunta, kehitys ja köyhyyden poistaminen - Ihmisoikeusneuvonantaja Rauno Merisaari UM/POL-40 Pääpointit Merkitseekö vahva kansalaisyhteiskunta demokratiaa ja vaurautta? Kansalaisyhteiskunnan

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen käytännöt kunnissa - kohti vaikuttavaa?

Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen käytännöt kunnissa - kohti vaikuttavaa? A n t t i S y v ä j ä r v i j a J a a n a L e i n o n e n 2 2. 5. 2 0 1 8 Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen käytännöt kunnissa - kohti vaikuttavaa? Muu logo TUTKIMUSHANKE PROMEQ - Osallistava terveyden

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden tila ja alueelliset erot

Hyvinvoinnin ja terveyden tila ja alueelliset erot Equity matters! Hyvinvoinnin ja terveyden tila ja alueelliset erot Tomi Mäki-Opas & Marja Vaarama Itä-Suomen yliopisto 1 TUTKIMUKSEN TAVOITTEET 1. Lähestyä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen liittyviä

Lisätiedot

Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki. Työterveysyhteistyö ja työkyvyn ylläpitäminen korvaamisen edellytyksinä

Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki. Työterveysyhteistyö ja työkyvyn ylläpitäminen korvaamisen edellytyksinä Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työterveysyhteistyö ja työkyvyn ylläpitäminen korvaamisen edellytyksinä Koulutuskiertue 2012 1 Tavoitteemme on edistää yhteistä näkemystä työterveysyhteistyöstä

Lisätiedot

Prososiaalisen käyttäymisen vahvistaminen leikissä VKK-Metro 3.3.2015

Prososiaalisen käyttäymisen vahvistaminen leikissä VKK-Metro 3.3.2015 Prososiaalisen käyttäymisen vahvistaminen leikissä VKK-Metro 3.3.2015 FT, yliopistonlehtori Eira Suhonen Erityispedagogiikka Luennon teemat Turvallisessa ympäristössä on hyvä leikkiä Leikki vuorovaikutuksellisena

Lisätiedot

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä!

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Reetta Kekkonen Tiimin prosessit Oppiva työprosessi YHTEISÖLLISET PROSESSIT Taidot + valmiudet Reetta Kekkonen Rakenne Foorumit TIIMI / HENKILÖSTÖ VUOROVAIKUTUS

Lisätiedot

Globaali Suomi ja arvot olemmeko vaarassa?

Globaali Suomi ja arvot olemmeko vaarassa? Globaali Suomi ja arvot olemmeko vaarassa? VTT Anneli Portman, Helsingin Yliopisto 3.6.2016 1 Mistä vaarat tulevat? Koemme itsemme uhatuksi joko henkilökohtaisesti tai ryhmätasolla Uhatuksi tulemisen kokemus

Lisätiedot

Varhaiskasvatus ja opintie mitä me todella tiedämme. Jani Erola

Varhaiskasvatus ja opintie mitä me todella tiedämme. Jani Erola Varhaiskasvatus ja opintie mitä me todella tiedämme Jani Erola Taustaa Suomessa päivähoito-oikeus ollut yksi maailman vahvimmista Päivähoidon käyttö huomattavasti vähäisempää kuin muissa Pohjoismaissa

Lisätiedot

Sosiaalipolitiikan uudistumisen esteet

Sosiaalipolitiikan uudistumisen esteet Sosiaalipolitiikan uudistumisen esteet SOSIAALIPOLITIIKAN PÄIVÄT KARI VÄLIMÄKI 23.10.2015 Sosiaalipolitiikka julkiset toimet, joilla pyritään takaamaan väestölle kohtuullinen elintaso, turvallisuus ja

Lisätiedot

Työn n imua, tuottavuutta ja kukoistavia työpaikkoja

Työn n imua, tuottavuutta ja kukoistavia työpaikkoja Työn n imua, tuottavuutta ja kukoistavia työpaikkoja Tuottavuuden pyöre reän pöydän seminaari 19.3.2009 Jari Hakanen, vanhempi tutkija sosiaalipsykologian dosentti Positiivinen kääk äänne työel elämän

Lisätiedot

Lapsiperheiden arki ja hyvinvointi Miten tukea lapset laman yli?

Lapsiperheiden arki ja hyvinvointi Miten tukea lapset laman yli? Lapsiperheiden arki ja hyvinvointi Miten tukea lapset laman yli? Maritta Törrönen Sosiaalityön professori Miten kannatella lapset laman yli? 8.3.2016 Pikkupalamentti, auditorio, Arkadiankatu 3, Helsinki

Lisätiedot

LAPSET TULEVAISUUDEN TÄRKEIN INVESTOINTIMME

LAPSET TULEVAISUUDEN TÄRKEIN INVESTOINTIMME LAPSET TULEVAISUUDEN TÄRKEIN INVESTOINTIMME VALTAKUNNALLISET LASTENSUOJELUPÄIVÄT 4.10. 2012 OLLI KANGAS TUTKIMUSPROFESSORI / TUTKIMUSJOHTAJA KELAN TUTKIMUSOSASTO olli.kangas@kela.fi Esityksen rakenne Suomi

Lisätiedot

ERIARVOISUUS VANHUUDESSA JA TERVEYDESSÄ

ERIARVOISUUS VANHUUDESSA JA TERVEYDESSÄ ERIARVOISUUS VANHUUDESSA JA TERVEYDESSÄ Eero Lahelma, professori Helsingin yliopisto Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto eero.lahelma@helsinki.fi Kohti parempaa vanhuutta, Konsensuskokous Hanasaari

Lisätiedot

Tuloerojen kehitys Suomessa 1966-2007. Marja Riihelä Valtion taloudellinen tutkimuskeskus Verotyöryhmän kokous 9.9.2009

Tuloerojen kehitys Suomessa 1966-2007. Marja Riihelä Valtion taloudellinen tutkimuskeskus Verotyöryhmän kokous 9.9.2009 Tuloerojen kehitys Suomessa 1966-2007 Marja Riihelä Valtion taloudellinen tutkimuskeskus Verotyöryhmän kokous 9.9.2009 Suomessa eriarvoisuuden kasvu viimeisen kymmenen vuoden aikana oli poikkeuksellista

Lisätiedot

Korrelaatiokerroin. Hanna Heikkinen. Matemaattisten tieteiden laitos. 23. toukokuuta 2012

Korrelaatiokerroin. Hanna Heikkinen. Matemaattisten tieteiden laitos. 23. toukokuuta 2012 Korrelaatiokerroin Hanna Heikkinen 23. toukokuuta 2012 Matemaattisten tieteiden laitos Esimerkki 1: opiskelijoiden ja heidän äitiensä pituuksien sirontakuvio, n = 61 tyttären pituus (cm) 155 160 165 170

Lisätiedot

Strategisen tutkimuksen infotilaisuus 5.3. 2015 Kansallismuseo

Strategisen tutkimuksen infotilaisuus 5.3. 2015 Kansallismuseo Strategisen tutkimuksen infotilaisuus 5.3. 2015 Kansallismuseo Per Mickwitz STN:n puheenjohtaja 1 SUOMEN AKATEMIA STN:n ensimmäiset ohjelmat Valtioneuvosto päätti vuoden 2015 teemoista 18.12.2014. Strategisen

Lisätiedot

Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana

Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana Ari Evwaraye Sisäministeriö Alueiden uudistumisen neuvottelukunta 17.11.2017 (Valtioneuvoston periaatepäätös 5.10.2107) 10.11.2017 2 Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

Tulonsiirrot sosiaalisena investointina. Vakuutustieteen juhlaseminaari Tampere

Tulonsiirrot sosiaalisena investointina. Vakuutustieteen juhlaseminaari Tampere Tulonsiirrot sosiaalisena investointina Vakuutustieteen juhlaseminaari 30.3. 2017 Tampere OLLI KANGAS, VTT, professori, yhteiskuntasuhdejohtaja Kela olli.kangas@kela.fi ESITYKSEN SISÄLTÖ 2 Vanha versus

Lisätiedot

Isien perhevapaat ja tasa-arvo

Isien perhevapaat ja tasa-arvo Isien perhevapaat ja tasa-arvo Perhe ja ura tasa-arvosuunnittelun haasteena Ulla Hämäläinen & Pentti Takala 31.1.2008 Perhevapaajärjestelmän tasaarvotavoitteista Yleinen perhevapaiden kehittämistavoite

Lisätiedot

KENEN VASTUULLA ON TERVEYDEN ERIARVOISUUDEN VÄHENTÄMINEN? Hannele Palosuo

KENEN VASTUULLA ON TERVEYDEN ERIARVOISUUDEN VÄHENTÄMINEN? Hannele Palosuo Tieto toiminnaksi eväitä päätöksen tekoon - palvelujärjestelmäseminaari Kajaani 27.5.2009 KENEN VASTUULLA ON TERVEYDEN ERIARVOISUUDEN VÄHENTÄMINEN? Hannele Palosuo 27.5.2009 Hannele Palosuo 1 Kenen vastuulla

Lisätiedot

Miten yrittäjä jaksaa?

Miten yrittäjä jaksaa? Miten yrittäjä jaksaa? Hyvinvoinnin aamukahvit Fennialla, Jyväskylä 27.8.2019 Anne Kukkola Työkykyjohtamisen kehittämispäällikkö, Työeläkeyhtiö Elo 27.8.2019 Menesty yrittäjänä Anne Kukkola Julkinen 1

Lisätiedot

Mitkä asiat haastavat hyvinvointia? Havaintoja sosiaalisesti kestävät kaupungit projektista ja Kuntoutussäätiön Ak 6 -toiminnasta (alueverkostotyö)

Mitkä asiat haastavat hyvinvointia? Havaintoja sosiaalisesti kestävät kaupungit projektista ja Kuntoutussäätiön Ak 6 -toiminnasta (alueverkostotyö) Mitkä asiat haastavat hyvinvointia? Havaintoja sosiaalisesti kestävät kaupungit projektista ja Kuntoutussäätiön Ak 6 -toiminnasta (alueverkostotyö) Kuntien hyvinvointiseminaari 15.5.2019 VTT, toimitusjohtaja

Lisätiedot

Arvot ja etiikka maakuntauudistuksessa. Tommi Lehtonen

Arvot ja etiikka maakuntauudistuksessa. Tommi Lehtonen Arvot ja etiikka maakuntauudistuksessa Tommi Lehtonen 2.2.2018 Jeremy Bentham (1748 1832) Yhteiskunnan tehtävä on lisätä onnellisuutta ja vähentää kärsimystä. 2.2.2018 2 John Rawlsin oikeudenmukaisuusteoria

Lisätiedot

SUOMI, SUOMALAISUUS JA SUOMI 100 -ILMIÖ. Antti Maunu Valt. tri, tutkijatohtori Turun yliopisto Tmi Antti Maunu

SUOMI, SUOMALAISUUS JA SUOMI 100 -ILMIÖ. Antti Maunu Valt. tri, tutkijatohtori Turun yliopisto Tmi Antti Maunu SUOMI, SUOMALAISUUS JA SUOMI 100 -ILMIÖ Antti Maunu Valt. tri, tutkijatohtori Turun yliopisto Tmi Antti Maunu maunuan@gmail.com www.anttimaunu.fi Näkökulma arviointiin ja tutkimukseen Suomi 100 ei ehkä

Lisätiedot

Sosiaalinen Eurooppa Mitä kansalaisjärjestöt tavoittelevat?

Sosiaalinen Eurooppa Mitä kansalaisjärjestöt tavoittelevat? Sosiaalinen Eurooppa Mitä kansalaisjärjestöt tavoittelevat? Varapuheenjohtaja Juha Mikkonen (mikkonen [ät] iki.fi) EAPN-Finland (Suomen köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen verkosto) Sosiaali- ja terveysturvan

Lisätiedot