Hyvän elämän edistäminen
|
|
- Petteri Nieminen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hyvän elämän edistäminen Veli-Matti Ahtiainen Puheenjohtaja Lapin sosiaali- ja terveysturva yhdistys ry
2 Hyvä elämä
3 Mitä on hyvä elämä?
4 Jo Aristoteles aikoinaan Teoksessa Politiikka Aristoteles toteaa yhteiskunnan tehtäväksi sen varmistamisen, että jokaisella kansalaisella on aito mahdollisuus onnelliseen elämään. Hän luonnostelee sosiaalipoliittisen ohjelman, johon sisältyvät aineellisista tarpeista huolehtiminen, terveellisen elinympäristön rakentaminen, sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden varmistaminen, kansalaisten kykyjen kehitystä edistävä kasvatus sekä urheilun, kulttuurin ja muun yhteisöelämän edellytysten ylläpito.
5 Elämänlaadun tutkimuksessa käytetään aristoteelista hyvän elämän mallia, kun halutaan kritisoida bruttokansantuotteeseen ja subjektiiviseen tyytyväisyyteen perustuvia mittareita. Hyvinvointivaltiota puolustavat sosiaalipoliitikot soveltavat Aristoteleen ajatuksia valtiosta onnellisen elämän edellytysten takaajana.
6 Hyvinvointivaltio Hyvinvointivaltion tehtävänä pidetään yleensä hyvän elämän lähtökohtien tarjoamista kaikille kansalaisille. Suomalaiset ovat myös valmiita maksamaan veroja hyvinvointivaltion ja sen tarjoamien palvelujen ylläpitämiseksi.
7 Me olemme tienneet, pieni on suurta vähän paljon Olemme nähneet miten kohtaaminen ja läsnäolo kasvaa ihmeeksi Silti maailma muuttuu epäreilummaksi pienistä tehdään pienempiä vähästä mitättömiä hiljaisista äänettömiä
8 Koettu hyvinvointi Yhä useammin koettua hyvinvointia mitataan elämänlaadulla, jota muovaavat terveys ja materiaalinen hyvinvointi, samoin kuin yksilön odotukset hyvästä elämästä, ihmissuhteet, omanarvontunto ja mielekäs tekeminen.
9 Sosiaalinen hyvinvointi Sosiaalisella hyvinvoinnilla tarkoitetaan luontaisen sosiaalisuuden tarpeen tyydyttymistä. Sitä, että ihmisellä on sosiaalista pääomaa eli sosiaalisia suhteita ja verkostoja, kuten perhe, ystäviä tai työyhteisö, joissa toteuttaa sosiaalisuuttaan (Sosiaalinen pääoma 2010). Sosiaalisen hyvinvoinnin voidaan katsoa olevan tila, jossa ihmisten perustarpeet täyttyvät ja ihmiset elävät yhteisössään rauhanomaisesti rinnakkain (Social well-being 2012).
10 Hyvinvointitalous Hyvinvointitalouden päämääränä voidaan kiteytetysti nähdä olevan ihmisten hyvä elämä ja hyvinvointi nojautuen oikeudenmukaisuuteen ja huolenpitoon sekä myös ekologisesti että sosiaalisestikin kestävään talouteen. Hyvinvoinnin kohentamisessa on koko yhteiskunnan tasolla kyse hyvinvointivajeiden, pahoinvoinnin, sosiaalisten ja terveydellisten ongelmien ehkäisystä ja viime kädessä poistamisesta.
11 Kunnissa ja maakunnssa
12 Järjestöjen rooli ja tehtävä Hyvän elämän rakentajat Arjen äänen sanoittajat Kohtaamisen asiantuntijat Tekemisen toteuttajat
13 Järjestöjen rooli ja tehtävät Yhdessä Verkostoissa Kumppanuudessa Osallisena osallistujana
14 Maakunnallinen hyvinvointikertomus TOP 5 hyvinvointi ja haasteet - Rakenteet ja elinvoima - Kaikki ikäryhmät - Ikäryhmittäin - Prosessiluonnos Hyvinvointiohjelma 2025 Kärkitoimenpiteet Rakenteet ja elinvoima - Kaikki ikäryhmät - Ikäryhmittäin Rakenne 1. Rakenteet ja elinvoima 2. Kaikki ikäryhmät 3. Lapset, varhaisnuoret ja lapsiperheet 4. Nuoret ja nuoret aikuiset 5. Työikäiset 6. Ikäihmiset Teemat rakenteessa 1. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen 2. Hyvä elämä (koulutus, turvallisuus, työllisyys ) 3. SOTE-palvelutuotanto Tarkastelu - Koko Lappi - Seutukunnat - Kunnat Vertailu - Koko maa - Saman tyyppiset maakunnat Tietopohja - Kompakti indikaattoripaketti, johon yhdistetty muu tietopohja (kunnista, järjestöistä, kyselyistä, palautteista ) - Tietopohjan analysointi Indikaattorikokonaisuuksia - SHKV:n perusindikaattorit - Kuntien HYTE-kannustinind. - Maakuntien HYTE-kerroinind. - Maakuntien SOTE-rahoitusind. - Ed. hv-ohjelman ind. - Muita: STM, THL, SOKRA Yksittäisiä indikaattoreita - Lapissa tärkeäksi katsottuja esim. saamelaiset, työttömyys, turvallisuus, järjestöt, SOTE-palvelutuotanto Muu tietopohja - Kokemustieto, järjestötieto, asukaskyselyt, asiakaspalaute - Kuntien hyvinvointikertomukset
15 joki virtaa vapaana alkukesän hiljaisuus on täynnä lintujen soidinmessua telkkäpariskunta kiitää veden pintaa valo koskettaa valoa laskevan auringon säde luo aamun ruskon Kiitos
Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ
Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin Paikka auki -verkosto Paikka auki -avustusohjelma (2014-2017) edistää erityisesti vaikeasti työllistyvien ja työelämän ulkopuolella olevien
Järjestölähtöinen tiedontuotanto osallisuuden vahvistajana
Järjestölähtöinen tiedontuotanto osallisuuden vahvistajana Marika Ahola, tiedontuotannon koordinaattori Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry Tietoa, minusta, sinusta, meistä, heistä, muista Meistä
Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja
Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja 9.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA
LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPE HANKE TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OVATKO LAPSET JA NUORET ITSESSÄÄN JO
Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja
Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja 12.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen fyysisen,
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja 9.3.2017 Yhteenveto: Sari Mäkinen ja Tiina Konttajärvi 16.3.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Teemat 1. Hyvinvoinnin edistäminen ja hyvinvointierojen kaventaminen
Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?
Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierros 2017 1 11.9.2017 - 2 11.9.2017 - 3 11.9.2017 - 4 11.9.2017 - 5 11.9.2017
Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja
Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja 2.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
Kuntalaisten tarpeiden arviointi
Kuntalaisten tarpeiden arviointi Sähköinen hyvinvointikertomus tutuksi Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Se on tiedolla johtamisen tiimityöväline kuntalaisen hyvinvointi ja kokemus palveluiden toimivuus
Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat?
Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Tk-johdon neuvottelupäivät 07022013 Päivi Hirsso, pth-yksikön johtaja, PPSHP Hyvinvointi järjestämissuunnitelman ytimessä PTH-yksikkö
Osaamisen kehittäminen uusissa sote-rakenteissa
Osaamisen kehittäminen uusissa sote-rakenteissa SeAMK Foorumi 9.2.2017 Harri Jokiranta Osallisuus ja elinvoimakunta Kokonaisreformi Uuden rakenne uudet osaamiset? Maakuntien yhteiset palvelukeskukset (Toimitila,
Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa
Nordia-ilta 26.4.2017 Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitto Tärkeimmät
Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus
Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen
Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja
Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja 26.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
Miten kunnan ja järjestön yhteistyö tulevaisuudessa kohtaa ihmisen?
Miten kunnan ja järjestön yhteistyö tulevaisuudessa kohtaa ihmisen? Päivi Kivelä, Sininauhaliitto, Jyväskylän toimipiste paivi.kivela@sininauha.fi ptkivela@gmail.com 050 5958829 Aiheeseen liittyviä Sininauha-julkaisuja:
Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?
Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierros 2017 1 8.9.2017 - 2 8.9.2017 - 3 8.9.2017 - 4 8.9.2017 - 5 8.9.2017 -
PERHEKESKUS JA HYTE. Hyvinvointia yhdessä Hytekoordinaattori Marja-Liisa Honkanen Varkaus
PERHEKESKUS JA HYTE Hyvinvointia yhdessä Hytekoordinaattori Marja-Liisa Honkanen Varkaus 10.10.2018 Kunta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on kuntien perustehtävä
Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä
Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä Ville Nieminen, projektipäällikkö, Kuntaliitto @ViVaNieminen 1. Hyvinvoinnin edistäminen indikaattoreista toimenpiteisiin 2. Hyvinvointiennakointi
Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.
Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle
Järjestöt-kunta yhteistyöseminaari, 17.9.2014. Hyvinvointijohtaminen kunnan muuttuvassa toimintaympäristössä
Järjestöt-kunta yhteistyöseminaari, 17.9.2014 Hyvinvointijohtaminen kunnan muuttuvassa toimintaympäristössä Miten ihmisen ääni mukana Pohjois-Karjalassa? Hyvinvointikertomus ihmisen ääntä kokoamassa Vesa
Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma
Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus 2017-2020 Toimenpiteet ja suunnitelma Hyvinvointityö Tyrnävällä Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen osana kaikkea kunnan toimintaa Osallisuuden ja yhteisöllisyyden
Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä. Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto
Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto Sähköinen hyvinvointikertomus Tiedolla johtamisen työväline» Käyttäjinä pääasiassa kunnat ja kuntayhtymät
Sähköisen hyvinvointikertomus
Sähköisen hyvinvointikertomus Sähköinen hyvinvointikertomus Tiedolla johtamisen työväline» Käyttäjinä pääasiassa kunnat ja kuntayhtymät Tuottaa vertailevaa tietoa strategiatyöhön sekä toiminnan ja talouden
HYVINVOINTIJOHTAMINEN OSANA KUNTAJOHTAMISTA LIIKENNESUUNNITTELUN JA KAAVOITUKSEN NÄKÖKULMASTA - ONKO KUNTALAINEN KESKIÖSSÄ?
HYVINVOINTIJOHTAMINEN OSANA KUNTAJOHTAMISTA LIIKENNESUUNNITTELUN JA KAAVOITUKSEN NÄKÖKULMASTA - ONKO KUNTALAINEN KESKIÖSSÄ? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Elinvoimainen kunta mistä syntyy? Elinvoimaisuus
Maakunnan hyvinvoinnin tilannekatsaus. Päivi Saukko Sote-koordinaattori E-P sote- ja maakuntauudistus
Maakunnan hyvinvoinnin tilannekatsaus Päivi Saukko Sote-koordinaattori E-P sote- ja maakuntauudistus 5.2.2019 Maakunnan hyte-tehtävä Maakuntien tehtävänä on seurata väestönsä hyvinvointia ja terveyttä
Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja
Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja 14.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen
Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 21.4.2017 ESITYS VALIOKUNNASSA Professori Marja Vaarama, Itä-Suomen yliopisto marja.vaarama@uef.fi Marja Vaarama 20.4.2017 1 Kestävä
Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä
Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Kainuun sote - kunnat / Saara Pikkarainen/ terveyden edistämisen erikoissuunnittelija Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä /Saara
Marika Ahola, tiedontuotannon koordinaattori, Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry Marko Palmgren, verkostojohtaja, Lapin liitto
Marika Ahola, tiedontuotannon koordinaattori, Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry Marko Palmgren, verkostojohtaja, Lapin liitto Maakuntauudistusta koskevan kierroksen tavoitteena on kuulla kuntalaisia
Sähköinen hyvinvointikertomus strategisen hyvinvointijohtamisen välineenä
Sähköinen hyvinvointikertomus strategisen hyvinvointijohtamisen välineenä Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Suomen Kuntaliitto 11.1.2013 Kunnan hyvinvointijohtaminen Kuntalaki 1 : Kunta
Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ
Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry TIETOA Vahvistamme lappilaisten järjestöjen yhteiskunnallista asemaa ja toimintaedellytyksiä kokoamalla,
JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI!
JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI! JÄRJESTÖ 2.0 Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen ja maakunnan
Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana
Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana Ari Evwaraye Sisäministeriö Alueiden uudistumisen neuvottelukunta 17.11.2017 (Valtioneuvoston periaatepäätös 5.10.2107) 10.11.2017 2 Sisäisen turvallisuuden
Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys
Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä Opastavan päätösseminaari 4.4.2017 Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen Järjestämislailla säädetään,
Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta
Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja
Pohjois-Pohjanmaan osallisuusvalmistelu. Helena Liimatainen Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne - hanke
Pohjois-Pohjanmaan osallisuusvalmistelu Helena Liimatainen Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne - hanke Osallisuuden valmistelu Maakuntastrategian valmistelu alkanut Järjestöjen verkostoissa järjestetty
Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja
Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja 4.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
Kulttuurisote. slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA. Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä
slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä Esa Vienamo 9.11.2018 Etelä-Pohjanmaa Ikäihmisten yksinäisyyden ehkäiseminen
Kohti lapsiystävällisiä maakuntia!
Kohti lapsiystävällisiä maakuntia! LAPE = HYVÄÄ ARKEA. YHDESSÄ. LÄHELLÄ. Helsinki Maria Kaisa Aula Hankejohtaja (STM), @AulaMK #lapemuutos LAPE = HYVÄÄ ARKEA. YHDESSÄ. LÄHELLÄ. Motto: Jokainen lapsi ja
KOHTI SOSIAALISESTI KESTÄVÄÄ HYVINVOINTIA Näkökulmia Pohjanmaalta. Pirkko Vartiainen & Maritta Vuorenmaa
KOHTI SOSIAALISESTI KESTÄVÄÄ HYVINVOINTIA Näkökulmia Pohjanmaalta Pirkko Vartiainen & Maritta Vuorenmaa SOSIAALI- JA TERVEYS- HALLINTOTIEDE Yhdistää opetuksessa (kaikilla tasoilla) molemmat hyvinvoinnin
Minimitietosisällön määrittely kunnan ja maakunnan hyvinvointikertomuksiin
Minimitietosisällön määrittely kunnan ja maakunnan hyvinvointikertomuksiin taustaa minimitietolistauksille 21.2.2018 21.2.2018 tapani.kauppinen@thl.fi @TapaniKa 1 Taustaa: laki Laki sosiaali- ja terveydenhuollon
Vuoden 2019 toimintasuunnitelman esittely WHO Healthy Cities tavoitteet kaudella
Vuoden 2019 toimintasuunnitelman esittely WHO Healthy Cities tavoitteet kaudella 2019 2023 12.4.2019 Sanna Ahonen, Terve Kunta -verkoston koordinaattori, THL 1 TERVE KUNTA -VERKOSTON PÄÄTEEMAT VUOSINA
Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä
Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä 18.10.2017 Asko Peltola Maakuntajohtaja Etelä-Pohjanmaan liitto Mitä tapahtuu? Sote-tehtävät siirtyvät kunnilta maakunnille yli puolet kuntien
Miten kestävää hyvinvointia voidaan edistää hyvinvointitalouden avulla? Timo Hämäläinen, Ph.D., Dos., johtava asiantuntija
Miten kestävää hyvinvointia voidaan edistää hyvinvointitalouden avulla? Timo Hämäläinen, Ph.D., Dos., johtava asiantuntija Sitran lausunto Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle 21.4.2017 Suomalainen hyvinvointikäsitys
Hyvinvointitiedolla johtamisen ABC - Onnistumisen avaimet
Hyvinvointitiedolla johtamisen ABC - Onnistumisen avaimet Maria Salenius, Soile Paahtama ja Ville Nieminen 12.9.2019 Haastattelututkimus hyvinvoinnin tilasta kunnissa Kunta hyvinvoinnin edistäjänä verkostoprojektin
Arjen turvaa kunnissa
Arjen turvaa kunnissa Turvallisuusyhteistyön kehittäminen kunnissa Alueellinen sisäisen turvallisuuden yhteistyö Vaasa 25.9.2012 Marko Palmgren, projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto 1.10.2012 1
Yhdyspintapalvelut mitä, miten ja kenelle?
Yhdyspintapalvelut mitä, miten ja kenelle? Anne Taulu, FT, TtM, sh, ylitarkastaja, terveyden, hyvinvoinnin ja liikunnan edistäminen, Lounais-Suomen aluehallintovirasto Työpajatyöskentelyssä mukana: Hanna
Lapin sote johdon seminaari
Lapin sote johdon seminaari 25.11.2016 Veli-Matti Ahtiainen Järjestökoordinaattori Punainen Risti Lapin piiri Muutos on aina myös mahdollisuus. Niin myös järjestöille. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
Hyvinvointia yhdessä ja Marja-Liisa Honkanen
Hyvinvointia yhdessä 25.1.2018 ja 21.2 2018 Marja-Liisa Honkanen Strategian rinnalla hyvinvointikertomus Hyvinvoinnin lisäämiseen tarvitaan kaikkien panosta Yhdessä on enemmän kuin jokainen taho erikseen
Nyt tulisi järjestöjen valmistautua Miten? Mihin? K-S sote järjestöjen alueverkoston tapaaminen
Nyt tulisi järjestöjen valmistautua Miten? Mihin? K-S sote järjestöjen alueverkoston tapaaminen Raili Haaki 5.9.2018 Uudistuksen valtakunnallinen ja maakunnallinen eteneminen Valtakunnallisesti lisäaikaa:
Kohti lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin johtamista uudessa maakunnassa HYVÄÄ ARKEA. YHDESSÄ. LÄHELLÄ.
Kohti lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin johtamista uudessa maakunnassa HYVÄÄ ARKEA. YHDESSÄ. LÄHELLÄ. 22.11.2017 Maria Kaisa Aula Hankejohtaja, LAPE ohjausryhmän puheenjohtaja (STM), @AulaMK #lapemuutos
HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISEN NYKYTILA JA TULEVAISUUS LAPISSA. Ryhmätyöskentelyn tuotokset Työkokous Lapin aluehallintovirasto
HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISEN NYKYTILA JA TULEVAISUUS LAPISSA Ryhmätyöskentelyn tuotokset Työkokous 1.3.2017 Lapin aluehallintovirasto 1 Tehtävä 1: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen, ehkäisevän
Mikä ihmeen hyvinvointi?
Mikä ihmeen hyvinvointi? Kunnat hyvinvoinnin edistäjinä Sini Sallinen, Tulevaisuuden kunta ohjelmapäällikkö, HT #tulevaisuudenkunta @SallinenSini Etunimi Sukunimi titteli Tapahtuma Hyvinvointi on ihmisen
Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus
Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Heli Hätönen, TtT, neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö 1 11.02.2019 Etunimi Sukunimi Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE
Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE KOHTI LAPSIYSTÄVÄLLISTÄ MAAKUNTAA! Maria Kaisa Aula Hankejohtaja, LAPE (STM), @AulaMK #lapemuutos LAPSI - JA PERHELÄHTÖISYYS VALTAVIRTAISTUU
ALUEELLINEN HYVINVOINTIKERTOMUS & ALUEELLISEN HYTE-TYÖN VAIKUTTAVUUS
ALUEELLINEN HYVINVOINTIKERTOMUS & ALUEELLISEN HYTE-TYÖN VAIKUTTAVUUS Sinikka Bots 07 02 2017 HUS HyTe _SB ALUEELLINEN HYVINVOINTIKERTOMUS 07 02 2017 HUS HyTe _SB HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN
Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään?
Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään? Lähisuhde- ja perheväkivallan, ehkäisevän päihdetyön sekä terveyden edistämisen yhdyshenkilöiden verkostopäivä Seinäjoki kehittämispäällikkö Jaana Markkula
Hyvinvointitiedon kehittämispäivä: Poikkitoiminnallisuus sähköisen hyvinvointikertomuksen rikkautena ja haasteena
Hyvinvointitiedon kehittämispäivä: Poikkitoiminnallisuus sähköisen hyvinvointikertomuksen rikkautena ja haasteena 1 Sanna Salmela Hankesuunnittelija, TtT sanna.salmela@ppshp.fi 2 Hyvinvointitieto ja -indikaattorit
Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen
Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009-2013 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Alueellinen TED-työryhmä (2010) Kuntakierros 2009 Kuntien toiveet Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009 Alueellinen
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen
Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen TAUSTAA Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa.. Arjen turvaa kunnissa -hankkeessa
Opetus- ja kulttuuripalvelujen näkökulma yhteistyöhön ja yhdyspinnoille
Opetus- ja kulttuuripalvelujen näkökulma yhteistyöhön ja yhdyspinnoille Kuntamarkkinat 14.9.2017 Irmeli Myllymäki, projektipäällikkö Opetus- ja kulttuuriyksikkö ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ Opetus ja
HYVINVOINTI JA TALOUDEN REUNAEHDOT. 6.11.2013 Jaakko Kiander Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen
HYVINVOINTI JA TALOUDEN REUNAEHDOT 6.11.2013 Jaakko Kiander Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen 1 MITÄ HYVINVOINTI ON? Perustarpeet: ravinto, asunto Terveys: toimintakyky, mahdollisuus hyvään hoitoon
Miten mielenterveyttä vahvistetaan?
Miten mielenterveyttä vahvistetaan? Psyykkisestä, sosiaalisesta ja fyysisestä kunnosta ja hyvinvoinnista huolehtiminen. Arjen rytmitys. Kuormitus ei ohita voimavaroja. Rasitus vs. lepo. Monipuolinen ravinto
Sisäisen turvallisuuden strategia. Ari Evwaraye Sisäministeriö
Sisäisen turvallisuuden strategia Ari Evwaraye Sisäministeriö 26.1.2018 2 Sisäisen turvallisuuden määritelmä Ne yhteiskunnan ominaisuudet, joiden johdosta väestö voi nauttia oikeusjärjestelmän takaamista
Ystäväpiiri-toiminta: koetusta yksinäisyydestä kohti yhteenkuuluvuutta
Ystäväpiiri-toiminta: koetusta yksinäisyydestä kohti yhteenkuuluvuutta 9.11.2017 Laura Rautiainen Alueohjaaja, Länsi-, ja Sisä-Suomi, Lounais-Suomi Twitter @RautiainenLaura sähköposti: laura.rautiainen@vtkl.fi
Järjestöjen kokemustiedon kerääminen osana hyvinvointikertomustyötä
Järjestöjen kokemustiedon kerääminen osana hyvinvointikertomustyötä Sähköinen hyvinvointikertomus työryhmä 5.6.2018 Sara Löyttyjärvi, Hämeen Setlementti ry Yleistä Kokemustietoa keräämällä tavoitetaan
HYTE-TYÖ KUNNISSA Terve Kunta -verkosto ja WHO Healthy Cities tukee hyte-työtä Sanna Ahonen THL 1
HYTE-TYÖ KUNNISSA Terve Kunta -verkosto ja WHO Healthy Cities tukee hyte-työtä 19.6.2019 Sanna Ahonen THL 1 SISÄLTÖ Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnan tehtävänä Terve Kunta -verkosto tukee kuntia
Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Turvallisuusverkosto 19.4.2018 Susanna Leimio Sosiaalialan osaamiskeskus Verso Taustaa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämis (hyte)
Arki terveeksi mieli hyväksi Ehkäisevää työtä Päijät-Hämeessä
Arki terveeksi mieli hyväksi Ehkäisevää työtä Päijät-Hämeessä Terve kunta verkoston seminaari 11.4.2019 Hollola Susanna Leimio Ehkäisevän työn seutukoordinaattori, YTM N E L J Ä T U U L T A HYVINVOINNIN
Kunta hyvinvoinnin edistäjänä
Kunta hyvinvoinnin edistäjänä Suurten kaupunkien ja alueiden seminaari Ville Nieminen @ViVaNieminen 29.8.2019 Ohjelma 9.00 Tervetulokahvi 9.30 Seminaarin avaus ja verkostoprojektin terveiset Ville Nieminen,
Kumajan kysely Uudenmaan alueen kunnille järjestöyhteistyöstä
Kumajan kysely Uudenmaan alueen kunnille järjestöyhteistyöstä Järjestöt ovat kuntien tärkeä kumppani niiden hyvinvointia ja terveyttä edistävässä työssä. Kuntien ja järjestöjen välisen yhteistyön järjestymistä
Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! Sini Sallinen
Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! 14.9.2016 Sini Sallinen 1 Meidän kunta = Hyvinvoinnin johtaminen = Yhteinen väestö Ł Sote on poistunut työnjohdosta, mutta ei kunnan alueelta! Ł Organisaatiolähtöisestä
Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.
Hilkka Halonen toimitusjohtaja Meriva sr hilkka.halonen@meriva.com Hyvinvointi määritelmät Elintaso tulot, asuminen, työllisyys, koulutus ja terveys Yhteisyyssuhteet paikallis- ja perheyhteisyys, ystävyyssuhteet
Siun sote tapa ajatella, lupa kehittää Kunta-sote -rajapinta Kuntamarkkinat , Pekka Kuosmanen
Siun sote tapa ajatella, lupa kehittää Kunta-sote -rajapinta Kuntamarkkinat 10.9.2015, Pekka Kuosmanen Pohjois-Karjalan sote-hanke tekee suunnitelman kuntien päätöksentekoa varten siitä, miten alueen sosiaali-
Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena
Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena KS Järjestöareena 15.9.17 Anne Astikainen & Anu Hätinen Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Tavoitteena järjestöjen roolin, aseman ja osallisuuden vahvistaminen
Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki
Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 28.8.2017 Martta October 1 28.8.2017 Esityksen nimi / Tekijä 2 Väkivallan ehkäisy
LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA
Teemme lasten, nuorten ja perheiden Hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA Johtamisen päivä lapsiperhepalvelujen lähiesimiehille Espoo, 19.1.2018 Mitä me tavoittelemme? Lapsen, nuoren
Kansallinen näkökulma toimintakyvyn seuraamiseen ja visioita tulevaan. Kristiina Mukala, lääkintöneuvos STM
Kansallinen näkökulma toimintakyvyn seuraamiseen ja visioita tulevaan Kristiina Mukala, lääkintöneuvos STM Mitä toimintakyky on? Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia edellytyksiä
Kokemustiedon kerääminen järjestöiltä hyvinvointikertomukseen
Kokemustiedon kerääminen järjestöiltä hyvinvointikertomukseen Terve Kunta verkostopäivä 29.9.2017 Erityisasiantuntija Marjo Riitta Tervonen, SOSTE, Oulun työpiste vastuualueena järjestö-kuntayhteistyö,
Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön?
Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön? Pekka Puustinen, LT, MPH, TM Sp. pekka.puustinen@kuh.fi 1) Kuinka kokonaiskuva hallitaan? Pohjois-Savossa iso työkenttä
YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen
YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen Miten lisätä hallintokuntien välistä yhteistyötä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja kuntien liikuntapalveluketjuja
Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön
Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön Merkittävin muutos on sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen ja tuotannon sekä rahoituksen kanavoimisen
Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa
Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa Kansalaistoiminta ja kumppanuus maakuntauudistuksen tukena tilaisuus, 19.4.2017 Mikkeli Erityisasiantuntija Jaana Joutsiluoma Esityksessä: 1. Dynaaminen ja uudistuva
Yksin vietetty aika & ajankäytön muutokset Suomessa
Yksin vietetty aika & ajankäytön muutokset Suomessa 1987 2010. Timo Anttila, Tomi Oinas, Armi Mustosmäki, Mari Kivitalo Jyväskylän yliopisto Yksin yhteiskunnassa -hanke Koneen säätiö Suomalaisten yksinäisyys
Maakunnallisen hyvinvointiohjelman satoa. Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen UEF, PKSSK ja THL
Maakunnallisen hyvinvointiohjelman satoa Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen UEF, PKSSK ja THL Hyvinvointiohjelma 1) Hyvinvoiva ja terve väestö 2) Asiakaslähtöiset ja taloudellisesti kestävät
SAIRAAN HYVÄLLE MAAKUNNALLE
SAIRAAN HYVÄLLE MAAKUNNALLE SOTE-SOPAN ALKUPALOJA JA KUNNON JÄLKKÄRIT MAAKUNNAN HYVINVOINTIOHJELMA LEIKKUULAUDALLA Suvi Helanen suunnittelija PPSHP Tellus Innovation Arena 14.04.2016, Oulun yliopisto Kansansairauksien
KANSALAISYHTEISKUNTA VOIMAVARA JA MAHDOLLISUUS. Aaro Harju filosofian tohtori pääsihteeri
KANSALAISYHTEISKUNTA VOIMAVARA JA MAHDOLLISUUS Aaro Harju filosofian tohtori pääsihteeri Yhteiskuntakokonaisuus Perhe Julkinen Yksityinen Sektori Ihminen sektori Rajapinnat Tunkeutumiset Kansalaisyhteiskunta
TERVETULOA HUS-HYTE VERKOSTON KEHITTÄMISPÄIVÄÄN Ikääntyneiden terveys ja hyvinvointi
TERVETULOA HUS-HYTE VERKOSTON KEHITTÄMISPÄIVÄÄN 29.5.2015 Ikääntyneiden terveys ja hyvinvointi 1 6/4/201526.3.2013 2 INDIKAATTORITIETOA HYKS ERVAN 75+ -VUOTIAISTA AINEELLINEN HYVINVOINTI Indikaattori HYKS
Kunta HYTE hanke. Kuntien hyvinvointityön kehittäminen
Kunta HYTE hanke Kuntien hyvinvointityön kehittäminen 2017-2019 Kunta-HYTE hankkeen tilannekatsaus 21.6.2017 Järjestöt maakuntauudistuksessa -tilaisuus, Joensuu Projektipäällikkö Kari Hyvärinen Hyvinvointijohtaminen
Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit
Nuoret Sähköinen hyvinvointikertomus Versio.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Hyvinvoinnin ulottuvuudet (teemat) Elämänkaariajattelu A. Osallisuus & vaikuttaminen B. Elämänlaatu &
Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä
Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:n neuvottelupäivät Vantaa 29.8.2013 Janne Juvakka Janne Juvakka 1 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Valtakunnallinen sosiaali-
Sosiaali- ja terveydenhuolto, turvallisuus ja varautuminen & hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Satakunnan kuntapäivä
Sosiaali- ja terveydenhuolto, turvallisuus ja varautuminen & hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Satakunnan kuntapäivä 8.5.2018 Terttu Nordman Muutosjohtaja, Satakunta Maakunnan tehtävät Hyvinvoinnin
Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä
Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Uudenmaan Maakuntaparlamentti 23. 24.11.2017 Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja Järvenpää Kuntien nykyisten tehtävien muuttuminen maakunta-
Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle
Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle 23.3.2017 23.3.2017 tapani.kauppinen@thl.fi @TapaniKa 1 Taustaksi: Ennakkoarvioinnissa vertailtaan eri päätösvaihtoehtojen hyte-vaikutuksia 1 vaikutus
Palvelutori Päijät-Hämeessä
Palvelutori Päijät-Hämeessä Arja-Tuulikki Wilén, HT, Projektipäällikkö Päijät-Hämeen liitto arja-tuulikki.wilen@paijat-hame.fi Terveydenhuollon atk-päivät 25.5.2016 Kansalaisen aktiivinen rooli sote-palvelukentässä
Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään?
Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään? Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Hyvinvoinnin ja terveyden edistämien Hyvinvoinnin
Me teemme yhdessä Uutta Tuusulaa! Hyvinvointiseminaari Arto Lindberg
Me teemme yhdessä Uutta Tuusulaa! Hyvinvointiseminaari Arto Lindberg 3.10.2017 3. Tulevaisuuden kunnan kysymystä: Mistä tulemme? Missä olemme? Mihin haluamme mennä? Hallitus päätti neuvottelussaan 5.7.2017,
Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne
Hyvinvointijohtaminen Salossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Tavoitteita tulevaisuuden kunnan ja maakunnan väliselle yhteistyölle hyvinvoinnin edistämisessä SALON HYVINVOINTIKERTOMUS vuosilta
Kunta hyvinvoinnin edistäjänä
Kunta hyvinvoinnin edistäjänä Verkostoseminaari Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 1 Elinvoiman, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen tulevaisuuden kunnan perustyötä 2 Hyvinvoinnin edistäminen kuntalaissa
JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA
JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen kesken sekä järjestöjen ja maakunnan