Miten nykyinen palvelujärjestelmä kohtaa nuoret aikuiset? Nykyisen palvelujärjestelmän analyysi ja kritiikki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Miten nykyinen palvelujärjestelmä kohtaa nuoret aikuiset? Nykyisen palvelujärjestelmän analyysi ja kritiikki"

Transkriptio

1 Miten nykyinen palvelujärjestelmä kohtaa nuoret aikuiset? Nykyisen palvelujärjestelmän analyysi ja kritiikki Minna Kivipelto, THL 1

2 Heikoimmassa asemassa olevat nuoret V Suomessa noin työn ja koulutuksen ulkopuolella olevaa vuotiasta nuorta, joilla ei ole perusasteen jälkeistä tutkintoa NEET: (not in employment, education or training) nuorten osuus 11,8 %, Ruotsissa 7,8 %, EU-maiden keskiarvo 15,4 %. (Eurostat 2015) Näistä nuorista 1/3 asuu yksin ja 4800 on asunnottomana Toimeentulotuen asiakkaista suuri osa nuoria aikuisia (Lähde: SotkaNet, 2013, 2014)

3 Miksi? Taustalla vakavia terveydellisiä ongelmia Nuorilla aikuisilla hyvinvointivajeet liittyvät useimmiten toimeentuloon, työllisyyteen ja terveydentilaan (Kivipelto ym. 2013) Vuonna 2009 työkyvyttömyyseläkkeelle jäi kaikkiaan 2612 alle 30-vuotiasta nuorta. Näistä nuorista 75 % eläkepäätöksen syynä mielenterveyden häiriö. (Raitasalo & Maaniemi 2011) NEET -nuorista 17 % (8 900) kertoi olevansa työkyvytön (Larja 2013) Kuva: ESS Minna Kivipelto, THL 3

4 (Saikkonen ym. 2015) Minna Kivipelto, THL 4

5 Heikennyksiä ja pulmakohtia palvelujärjestelmässä Etuudet Toimeentulotuen perusosan alentaminen (20 % tai 40 %) Vuodesta 2011 lähtien täysi-ikäiselle alle 25-vuotiaalle myönnettävää toimeentulotuen perusosaa on voitu alentaa, jos hän on keskeyttänyt koulutuksen tai kieltäytynyt koulutuksesta niin, ettei hän tällä perusteella ole oikeutettu työttömyysetuuteen Palvelut Paljon toimijoita, sektoroitunutta, päällekkästä tekemistä, passivoivaa puolesta tekemistä Aktivointi ja velvoitteet koetaan usein kontrollikoneistona Asumisen tuki usein puutteellista TE-palvelut eivät toimi

6 Ehdotetut toimet Alle 30-vuotiaille ei koskaan yksin taloudellista tukea Tieto kuntaan, jos perusosaa alennetaan Sosiaalityön tuki ja ohjaus kytkettävä perusosan alentamiseen SHL:n (2014) mukainen asiakassuunnitelma Monialaiset matalan kynnyksen palvelut Vrt Hollannin Social Community Teams (European Commission 2016) Terveystarkastukseen pääsy on taattava vuotiaiden nuorten toimeentulotukeen ehdotettu tulevaisuustukea, jossa on enemmän tukitoimia ja vähemmän vaatimuksia (yhteiskuntaosallistumiseen kannustava kokeilu) Kunnan tasolla hyvinvointi- ja terveyseroihin vaikuttaminen

7 Vaikuttavuuden arviointi osaksi palvelujen kokonaisuutta Arvion ja suunnitelman tekeminen systematisoitava (esim. AVAIN-mittari) Tavoitteet: alkutilanne, lopuksi: miten saavutettiin Menetelmät: millaisia menetelmiä käytettiin, menetelmät joilla yhteys hyvin saavutettuihin tavoitteisiin Tilannetekijät: tavoitteen saavuttamista edistävät ja ehkäisevät tilannetekijät Minna Kivipelto, THL 7

8 Tavoitteiden saavuttaminen Tarkastelujaksolla hyvin saavutettuja tavoitteita mm arjen toiminnoissa selviytyminen ja toimintakyvyn paraneminen Huonommin on saatu muutosta työllistymiseen ja osallistumiseen, kuten harrastusten saamiseen Minna Kivipelto, THL 8

9 Menetelmät Yksilökohtaisen työn menetelmät käytetyimpiä Ryhmätyö ja perheen tukeminen vähäisempiä tarkastelujaksolla Minna Kivipelto, THL 9

10 Tilannetekijät - Nuorten vahvuuksien esiin saaminen tavoitteiden saavuttamisessa (vihreät palkit) - Rakenteellisia toimia vaativien asioiden tunnistaminen (esim. koulutuspaikkojen puute) - Terveydellisten ongelmien tunnistaminen Minna Kivipelto, THL 10

11 Lähteitä AVAIN-mittari. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Blomgren, S & Karjalainen, J & Karjalainen, P & Kivipelto, M & Saikkonen, P & Saikku, P (2016) Perustoimeentulotuki siirtyy Kelaan - miten asiakas saa sosiaalityön palvelut? Päätösten tueksi 1/2016. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. European Commission (2016) Social Community Teams against poverty. Peer Review in Social Protection and Social Inclusion The Netherlands, January Eurostat (2015) Young people neither in employment nor in education and training by sex and age (NEET rates) Minna Kivipelto, THL 11

12 Kivipelto, M & Blomgren, S & Karjalainen, P & Saikkonen, P (toim.) (2013) Vaikuttavaa aikuissosiaalityötä arviointimalleista mittareihin. Tutkimus- ja kehittämishankkeen loppuraportti. THL. Raportteja 8. Helsinki. Larja, L (2013) Nuorten elinoloja ei voi kuvata pelkän työttömyysasteen avulla. Hyvinvointikatsaus 1/ Määttä, M & Määttä, A (toim.) (2015) Parempia ratkaisuja koulutuksen ja työn ulkopuolella olevien nuorten tukemiseen. Valtion selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 16/2015. Helsinki: Valtioneuvosto. Raitasalo, R. & Maaniemi, K. (2011). Nuorten mielenterveyden häiriöiden aiheuttamat sairauspoissaolot ja työkyvyttömyys vuosina Nettityöpapereita 23. Helsinki:Kelan tutkimusosasto. Saikkonen, P & Blomgren, S & Karjalainen, P & Kivipelto, M (2015) Poistaako sosiaalityö huonoosaisuutta? Tutkimusjulkaisu 89. Helsinki, Kunnallisalan kehittämissäätiö Sosiaalihuoltolaki (1301/2014) FINLEX. Helsinki: Eduskunta. SotkaNet (2016) Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. THL (2016) Terveys- ja hyvinvointierot Minna Kivipelto, THL 12

AVAIN- Mittari sosiaalityön vaikuttavuuden arviointiin Minna Kivipelto & Sanna Blomgren & Pekka Karjalainen & Paula Saikkonen

AVAIN- Mittari sosiaalityön vaikuttavuuden arviointiin Minna Kivipelto & Sanna Blomgren & Pekka Karjalainen & Paula Saikkonen AVAIN- Mittari sosiaalityön vaikuttavuuden arviointiin Minna Kivipelto & Sanna Blomgren & Pekka Karjalainen & Paula Saikkonen 17.11.2016 15.11.2016 1 Tausta 1990-luku: arvioinnin esiintulo 2000 - vaikuttavuus,

Lisätiedot

Viimesijaisen turvan huono-osaiset sosiaalityön asiakkaina

Viimesijaisen turvan huono-osaiset sosiaalityön asiakkaina Viimesijaisen turvan huono-osaiset sosiaalityön asiakkaina THL:n tutkimushanke sosiaalityön ja siihen liittyvien palvelujen ja etuuksien vaikuttavuudesta Tutkimuksen tausta Sosiaalityö, siihen liittyvät

Lisätiedot

Sosioekonomiset syrjäytymisriskit ja niiden kasautuminen nuorilla aikuisilla

Sosioekonomiset syrjäytymisriskit ja niiden kasautuminen nuorilla aikuisilla Sosioekonomiset syrjäytymisriskit ja niiden kasautuminen nuorilla aikuisilla (ilari.ilmakunnas@thl.fi) Tohtorikoulutettava, Turun yliopisto & Vieraileva tutkija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Nuorten

Lisätiedot

Osallisuutta edistämällä nuorten arkeen pitävä turvaverkko

Osallisuutta edistämällä nuorten arkeen pitävä turvaverkko Osallisuutta edistämällä nuorten arkeen pitävä turvaverkko Reija Paananen, FT, tutkija Sokra/Pohjois-Suomi Diakonia-ammattikorkeakoulu 11.11.2015 Jos jonkun säikäyttää liian monta kertaa, hän muuttuu näkymättömäksi.

Lisätiedot

Aikuissosiaalityön vaikuttavuuden arviointimittari AVAIN

Aikuissosiaalityön vaikuttavuuden arviointimittari AVAIN Aikuissosiaalityön vaikuttavuuden arviointimittari AVAIN Tausta ja tämänhetkinen vaihe 26.1.2017 Sosiaalipolitiikan tutkimus 2 AVAIN-mittaria on kehitetty THL:ssä 2010 alkaen (STM:n & THL:n välinen tulossopimustehtävä)

Lisätiedot

Toimeentulotukiuudistus - vaikutukset aikuissosiaalityölle. Verkkokonsultit Poske Erikoistutkija Paula Saikkonen

Toimeentulotukiuudistus - vaikutukset aikuissosiaalityölle. Verkkokonsultit Poske Erikoistutkija Paula Saikkonen Toimeentulotukiuudistus - vaikutukset aikuissosiaalityölle Verkkokonsultit Poske 29.5. Erikoistutkija Paula Saikkonen 1 Blomgren, S., Kivipelto, M., Karjalainen, J., Karjalainen P., Saikkonen, P. & Saikku,

Lisätiedot

Rakenteinen tieto ja asiakastietojärjestelmä sosiaalityön pakotettu muutos

Rakenteinen tieto ja asiakastietojärjestelmä sosiaalityön pakotettu muutos Rakenteinen tieto ja asiakastietojärjestelmä sosiaalityön pakotettu muutos Sosiaalihuollon asiakastiedot ja niiden hyödyntäminen Sosiaalityön tutkimuksen päivät Helsingissä 2017 Erikoistutkija Paula Saikkonen,

Lisätiedot

miten asiakas saa sosiaalityön palvelut?

miten asiakas saa sosiaalityön palvelut? PÄÄTÖSTEN TUEKSI 1 2016 Perustoimeentulotuki siirtyy Kelaan miten asiakas saa sosiaalityön palvelut? Julkaisu perustuu THL:n tutkimuskokonaisuuteen Sosiaalityön, vähimmäisturvan ja aktiivitoimien vaikuttavuus.

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA

KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA Peppi Saikku Kuntouttava työtoiminta tie osallisuuteen vai pakkotyötä? 20.10.2016 SSOS Kuntien lakisääteisiä palveluita ja muita velvoitteita työllisyydenhoidossa

Lisätiedot

Toimeentulotukiuudistus: vaikutuksista aikuissosiaalityölle. Valtakunnalliset Aikuissosiaalityön päivät Erikoistutkija Paula Saikkonen

Toimeentulotukiuudistus: vaikutuksista aikuissosiaalityölle. Valtakunnalliset Aikuissosiaalityön päivät Erikoistutkija Paula Saikkonen Toimeentulotukiuudistus: vaikutuksista aikuissosiaalityölle Valtakunnalliset Aikuissosiaalityön päivät 25.1.2017 Erikoistutkija Paula Saikkonen 1 Blomgren, S., Kivipelto, M., Karjalainen, J., Karjalainen

Lisätiedot

Etuus- ja palvelujärjestelmän yhteinen vaikuttavuus M I N N A K I V I P E L T O, T H L

Etuus- ja palvelujärjestelmän yhteinen vaikuttavuus M I N N A K I V I P E L T O, T H L Etuus- ja palvelujärjestelmän yhteinen vaikuttavuus M I N N A K I V I P E L T O, T H L Perusturvan ja toimeliaisuuden uudistushanke TOIMIhankkeen keskustelutilaisuus 26.4.2018 P I K K U P A R L A M E N

Lisätiedot

Pitkäaikaistyöttömien työkyky ja kuntoutuksen tarve

Pitkäaikaistyöttömien työkyky ja kuntoutuksen tarve Pitkäaikaistyöttömien työkyky ja kuntoutuksen tarve 22.2.2011 Raija Kerätär työterv.huollon erik.lääk, kuntoutuksen erityispätevyys www.oorninki.fi Tässä esityksessä Työkyvyn arvio? Työttömien terveys

Lisätiedot

Aikuissosiaalityön vaikuttavuusmittari tulevaisuuden työkaluna

Aikuissosiaalityön vaikuttavuusmittari tulevaisuuden työkaluna Aikuissosiaalityön vaikuttavuusmittari tulevaisuuden työkaluna Vaikuttavuuden arvioinnin tarve toimeentulotukityössä Asiakkaan oikeudet Saako asiakas tarvitsemansa avun ja tuen? Miten saatu tuki vaikuttaa?

Lisätiedot

SOSIAALIPALVELUT JA SOSIAALITYÖ

SOSIAALIPALVELUT JA SOSIAALITYÖ 1 SOSIAALIPALVELUT JA SOSIAALITYÖ Minna Kivipelto Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain tarkoituksena on väestön hyvinvoinnista ja terveydestä huolehtiminen, väestöryhmien välisten hyvinvointi-

Lisätiedot

Kristiina Härkäpää, Lapin yliopisto

Kristiina Härkäpää, Lapin yliopisto Kristiina Härkäpää, Lapin yliopisto Toimintakykyisyyttä? Työkykyisyyttä? Työssä jaksamista? Työllistymistä? Sosiaalista osallisuutta? Työvuosia? Työuralle ohjautuminen: nuorten syrjäytymisen ehkäisy, vammaisten

Lisätiedot

Työttömien työkyky ja työllistyminen. Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri

Työttömien työkyky ja työllistyminen. Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri Työttömien työkyky ja työllistyminen Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri Tänään Mitä työkyvyllä tarkoitetaan? Työttömän työkyky työllisen työkyky? Voiko työkykyä arvioida terveystarkastuksessa?

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit

Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Nuoret Sähköinen hyvinvointikertomus Versio.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Hyvinvoinnin ulottuvuudet (teemat) Elämänkaariajattelu A. Osallisuus & vaikuttaminen B. Elämänlaatu &

Lisätiedot

THL:n mittariprojekti AVAIN-mittari sosiaalityön vaikuttavuuden arvioinnissa

THL:n mittariprojekti AVAIN-mittari sosiaalityön vaikuttavuuden arvioinnissa THL:n mittariprojekti AVAIN-mittari sosiaalityön vaikuttavuuden arvioinnissa Tausta Aikuissosiaalityön vaikuttavuushanke 2011-2012 Tapauskohtainen sosiaalityö: vaikuttavuus syntyy sosiaalityön tavoitteista,

Lisätiedot

Nuoret tarvitsevat sosiaalista vahvistamista

Nuoret tarvitsevat sosiaalista vahvistamista Nuoret tarvitsevat sosiaalista vahvistamista Keskustan Työelämä- ja tasa-arvoverkosto puheenjohtaja Aila Paloniemi Keskustan vaihtoehto Lasten ja nuorten hyvinvointi syntyy lähiyhteisöissä Valtaosalla

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena Elina Palola, STM Syrjäytymisen ehkäisy aloitetaan usein liian myöhään Raskaita lastensuojelutoimia joudutaan tekemään aivan liikaa: ongelmiin

Lisätiedot

SOSIAALIPALVELUT JA SOSIAALITYÖ

SOSIAALIPALVELUT JA SOSIAALITYÖ SOSIAALIPALVELUT JA SOSIAALITYÖ Minna Kivipelto Lakiluonnoksessa tuodaan esiin lain tarkoitukset: väestön hyvinvoinnista ja terveydestä huolehtiminen väestöryhmien välisten hyvinvointi- ja terveyserojen

Lisätiedot

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI 4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI Sosiaalinen kuntoutus pähkinänkuoressa Sosiaaliseen kuntoutukseen kuuluu: 1) sosiaalisen toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen selvittäminen; 2)

Lisätiedot

Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla

Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla Eveliina Pöyhönen Keitä ovat vaikeasti työllistyvät henkilöt? Ei yhtenäistä määritelmää voi tarkoittaa pitkäaikaistyöttömiä, vammaisia, osatyökykyisiä

Lisätiedot

SUUNTA-MITTARI NUORILLE VANHEMMILLE Muutoksen arviointi yhdessä Kykyviisari Abilitator työpaja 17.5.2016 TAINA ERA JOHANNA MOILANEN

SUUNTA-MITTARI NUORILLE VANHEMMILLE Muutoksen arviointi yhdessä Kykyviisari Abilitator työpaja 17.5.2016 TAINA ERA JOHANNA MOILANEN SUUNTA-MITTARI NUORILLE VANHEMMILLE Muutoksen arviointi yhdessä Kykyviisari Abilitator työpaja 17.5.2016 TAINA ERA JOHANNA MOILANEN 1 Nuorten vanhempien suunta työuralle-hanke Manner-Suomen ESR-ohjelma,

Lisätiedot

Nuorisotakuuta yhteisötakuun suuntaan

Nuorisotakuuta yhteisötakuun suuntaan Nuorisotakuuta yhteisötakuun suuntaan Ohjaamoja on kaikkiaan noin 40 ja niissä työskentelee vähintään yhtenä päivänä viikossa yli 400 eri alojen ammattilaista. Vuonna 2016 Ohjaamot ovat tarjonneet yksilöohjausta

Lisätiedot

Työelämän ulkopuolella olevien terveys, työkyky ja kuntoutukseen ohjaaminen. Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö 17.3.2016

Työelämän ulkopuolella olevien terveys, työkyky ja kuntoutukseen ohjaaminen. Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö 17.3.2016 Työelämän ulkopuolella olevien terveys, työkyky ja kuntoutukseen ohjaaminen Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö 17.3.2016 Työttömyys, terveys ja hyvinvointi Työttömät voivat keskimäärin huonommin ja ovat

Lisätiedot

Sisältö. 1. Tilastollinen malli 2. Joukkueen tuloksellisuus

Sisältö. 1. Tilastollinen malli 2. Joukkueen tuloksellisuus Á ÖØ ¹ ÓÙ Ù Ò ÒÚ ØÓ ÒØ Ð ÐÑ Petri Hilli 8.5.2017 Á ÖØ ¹ ÓÙ Ù Ò ÒÚ ØÓ ÒØ Ð ÐÑ Ôº ½ Sisältö 1. Tilastollinen malli 2. Joukkueen tuloksellisuus Á ÖØ ¹ ÓÙ Ù Ò ÒÚ ØÓ ÒØ Ð ÐÑ Ôº ¾ 1. Tilastollinen malli Suomen

Lisätiedot

SOTERKO. Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten yhteenliittymä

SOTERKO. Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten yhteenliittymä SOTERKO Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten yhteenliittymä Nuorten aikuisten terveys-, hyvinvointija työhön osallistumisen erojen kaventaminen -ohjelma (NUORA) NUORA Nuorten aikuisten ohjelmassa

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

2009 Lastensuojelun asiakkaana olevien alle 18-vuotiaiden osuus ikäluokasta, tavoitteena osuuden pieneneminen.

2009 Lastensuojelun asiakkaana olevien alle 18-vuotiaiden osuus ikäluokasta, tavoitteena osuuden pieneneminen. Sosiaali- ja terveystoimen strategisen palvelusopimuksen mittarit YDINPROSESSI: LASTEN JA NUORTEN KASVUN TUKEMINEN SPS: Tuetaan lasten ja nuorten normaalia kasvua ja kehitystä Lastensuojelun asiakkaana

Lisätiedot

Pitkäaikaistyöttömien kuntoutus

Pitkäaikaistyöttömien kuntoutus Pitkäaikaistyöttömien kuntoutus Peppi Saikku Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 12.-13.4.2011/ Helsinki Mitä tiedetään pitkäaikaistyöttömien kuntoutuksesta? Mitkä asiat selittävät nykyistä tilannetta? Millaisia

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyys Euroopassa. Eurooppafoorumi: Työläisten Eurooppa, Tampere, 6.9.2013 Liisa Larja (liisa.larja@stat.fi)

Nuorisotyöttömyys Euroopassa. Eurooppafoorumi: Työläisten Eurooppa, Tampere, 6.9.2013 Liisa Larja (liisa.larja@stat.fi) Nuorisotyöttömyys Euroopassa Eurooppafoorumi: Työläisten Eurooppa, Tampere, 6.9.2013 Liisa Larja (liisa.larja@stat.fi) 2 Talouskriisin vaikutus nuorisotyöttömyyteen (15-24 v.) 25,0 20,0 15,0 23,3 20,1

Lisätiedot

Vaikeasti työllistyvien tukeminen. Eveliina Pöyhönen

Vaikeasti työllistyvien tukeminen. Eveliina Pöyhönen Vaikeasti työllistyvien tukeminen Eveliina Pöyhönen Keitä ovat vaikeasti työllistyvät henkilöt? Ei yhtenäistä määritelmää voi tarkoittaa pitkäaikaistyöttömiä, vammaisia, osatyökykyisiä tai pitkäaikaissairaita

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat?

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Perhekeskustoimintamallin ja aikuisten palvelujen yhdyspinnat työpaja Sirpa Karjalainen Hankekoordinaattori PRO SOS aikuissosiaalityön kehittämishanke

Lisätiedot

Ekososiaalisen sosiaalityön mahdollisuus? Kestävä hyvinvointi ja eriarvoisuus , Tieteiden talo

Ekososiaalisen sosiaalityön mahdollisuus? Kestävä hyvinvointi ja eriarvoisuus , Tieteiden talo Ekososiaalisen sosiaalityön mahdollisuus? Kestävä hyvinvointi ja eriarvoisuus 30.11.2016, Tieteiden talo Kansainvälinen sosiaalityön määritelmä Sosiaalityö on käytäntöön perustuva ammatti ja akateeminen

Lisätiedot

Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita?

Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita? Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita? Katsaus lasten ja nuorten hyvinvoinnin tilaan Reija Paananen, FT, Erikoistutkija, THL 3.10.2014 1 Yksilö kasvaa osana yhteisöjä, syrjäytymisen tai pärjäämisen

Lisätiedot

Ikääntyvien köyhyys ja sen heijastumat hyvinvointiin

Ikääntyvien köyhyys ja sen heijastumat hyvinvointiin Ikääntyvien köyhyys ja sen heijastumat hyvinvointiin Lahden tiedepäivä 29.11.2011, Antti Karisto & Marjaana Seppänen 1.12.2011 1 Esityksessä tarkastellaan Miten köyhyys kohdentui ikääntyvän väestön keskuudessa

Lisätiedot

1) Perusterveydenhuollon (mukaan lukien hammashuolto) nettokustannukset, euroa / asukas (id: 1072 info )

1) Perusterveydenhuollon (mukaan lukien hammashuolto) nettokustannukset, euroa / asukas (id: 1072 info ) Mielenterveys ja päihdeohjelman laadinnassa koottuja indikaattoritietoja nykytilanteesta Rovaniemellä elokuu 2011/TK Mielenterveys ja päihdeindikaattoreita v.2008 20010 vertailutietoa : koko maa, Lappi,

Lisätiedot

Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut

Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut Ikääntyvien varhainen tuki Vanhuspalvelulaki: Hyvinvointia edistävät palvelut Ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista

Lisätiedot

Orikedon palvelukeskus: 71 paikkanen

Orikedon palvelukeskus: 71 paikkanen Orikedon palvelukeskus: 71 paikkanen Tarjoaa tehostettua ja palveluasumista kaikenikäisille päihdehuollon asiakkaille kuntouttavalla työotteella. 1 hengen asunto 518,00 / kk. 2 hengen asunto 696,00 / kk.

Lisätiedot

Toimeentulotuen Kela-siirto

Toimeentulotuen Kela-siirto Toimeentulotuen Kela-siirto Pasi Moisio Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Sosiaaliturvan uudistukset -seminaari Sosiaalipoliittinen yhdistys 3.2.2015 Tieteiden talo

Lisätiedot

Lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa

Lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa Lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa Reija Paananen, FT, tutkija Lasten ja nuorten hyvinvointi ja terveys yksikkö, THL Oulu (Paananen & Gissler: Kansallinen syntymäkohortti 1987

Lisätiedot

JUST Nyt: Aikuissosiaalityön palvelut ja perustoimeentulotuen Kela-siirto

JUST Nyt: Aikuissosiaalityön palvelut ja perustoimeentulotuen Kela-siirto JUST Nyt: Aikuissosiaalityön palvelut ja perustoimeentulotuen Kela-siirto 31.1.2017 10.1.2017 Toimeentulotuki Toimeentulotuki on tarkoitettu tilapäiseksi tueksi auttamaan yli pahimpien talousvaikeuksien.

Lisätiedot

TURKULAISET NUORET AIKUISET PALVELUJÄRJESTELMÄSSÄ

TURKULAISET NUORET AIKUISET PALVELUJÄRJESTELMÄSSÄ TURKULAISET NUORET AIKUISET PALVELUJÄRJESTELMÄSSÄ Syrjäytymisriskissä olevien nuorten asiakkuusprosessit ja niihin vaikuttaminen Minna Ylikännö & Jarkko Rasinkangas Turku 10.3.2016 LÄHTÖKOHTIA Politiikkatoimenpiteiden

Lisätiedot

MIX TSEMPATA? Marina Steffansson Eriarvoistumisen pysäyttäminen

MIX TSEMPATA? Marina Steffansson Eriarvoistumisen pysäyttäminen MIX TSEMPATA? Marina Steffansson Eriarvoistumisen pysäyttäminen 13.6.2018 Taustaa TSEMPPAA HYVÄ FIILIS- HANKKEEN PÄÄTAVOITTEENA ON KEHITTÄÄ UUSI INNOVATIIVINEN TOIMINTAMALLI NEET-NUORTEN AKTIVOIMISEKSI

Lisätiedot

Nuorten kuntoutuspalveluiden kehittäminen Kelassa Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela

Nuorten kuntoutuspalveluiden kehittäminen Kelassa Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela 1 Nuorten kuntoutuspalveluiden kehittäminen Kelassa 22.2.2018 Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela 2 Mitä kuntoutuspalveluita tarjoamme nuorille nyt ja jatkossa? kuntoutuskurssit eri sairausryhmille,

Lisätiedot

Kuntoutus monialaisen verkoston yhteistyönä

Kuntoutus monialaisen verkoston yhteistyönä Kuntoutus monialaisen verkoston yhteistyönä Raija Kerätär 2.11.2015 www.oorninki.fi Kuntoutus Järvikoski 2013 Korjaavaa tai varhaiskuntoutuksellista toimintaa, joka käynnistyy Työ- ja toimintakykyisyyden

Lisätiedot

Toimivat(ko) monialaiset verkostot?

Toimivat(ko) monialaiset verkostot? Toimivat(ko) monialaiset verkostot? Santa Claus 6.2.2015 9.2.2015 1 Nuorisolain 7 a :n mukainen monialainen yhteistyö lähti liikkeelle v. 2010 Paikallisten viranomaisten monialaisen yhteistyön yleistä

Lisätiedot

Paikka: SeAMK / Koskenalan yksikkö, Koskenalantie 17, Seinäjoki.

Paikka: SeAMK / Koskenalan yksikkö, Koskenalantie 17, Seinäjoki. 1 VAIKUTTAVUUSARVIOINNIN TYÖPAJA Aika: 28.5.2014 klo 9.00-11.30 Paikka: SeAMK / Koskenalan yksikkö, Koskenalantie 17, Seinäjoki. Neuvotteluhuone A165, 1. krs. Osallistujat: Veli Tuominiemi, Eija Hautamäki,

Lisätiedot

Foorumin teema Kansallisen lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn ohjelman näkökulmasta

Foorumin teema Kansallisen lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn ohjelman näkökulmasta Foorumin teema Kansallisen lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn ohjelman näkökulmasta 13.9.2012 II Lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn foorumi, Säätytalo Tutkija Jaana Markkula, Tapaturmien ehkäisyn

Lisätiedot

TOIMEENTULO- TUKIUUDISTUS EDUSKUNTA- KÄSITTELYSSÄ

TOIMEENTULO- TUKIUUDISTUS EDUSKUNTA- KÄSITTELYSSÄ TOIMEENTULO- TUKIUUDISTUS EDUSKUNTA- KÄSITTELYSSÄ Ennakoimattoman ennakoituvuus Pieksämäki kesäkuu 2018 18.6.2018 Kansalaisuuden kuilut ja kuplat 1 LÄHTÖKOHTIA Toimeentulotuen siirrosta Kelaan keskusteltu

Lisätiedot

ö 14.1.2013 Minna Kivipelto, THL

ö 14.1.2013 Minna Kivipelto, THL Kehittämisen i arviointi i työyhteisössä ö 14.1.2013 Minna Kivipelto, THL 1 FinSoc FinSocin tehtävä Edistää arviointimenetelmien tuntemusta ja arviointitiedon käyttöä sosiaalipalveluissa ja sosiaalityössä

Lisätiedot

Minkälaisia haasteita osaamiselle ja innovaatioille sote-uudistus asettaa? SOTE Ennakointiseminaari 17.5.2016 Metropolia ammattikorkeakoulu

Minkälaisia haasteita osaamiselle ja innovaatioille sote-uudistus asettaa? SOTE Ennakointiseminaari 17.5.2016 Metropolia ammattikorkeakoulu Minkälaisia haasteita osaamiselle ja innovaatioille sote-uudistus asettaa? SOTE Ennakointiseminaari 17.5.2016 Metropolia ammattikorkeakoulu Antti Hautamäki Tutkimusprofessori (emeritus), JY Dosentti, HY

Lisätiedot

Miten ottaa huomioon yhdenvertaisuus? Kokemuksia toimeentulotukiuudistuksesta

Miten ottaa huomioon yhdenvertaisuus? Kokemuksia toimeentulotukiuudistuksesta Miten ottaa huomioon yhdenvertaisuus? Kokemuksia toimeentulotukiuudistuksesta Erikoistutkija, VTT, Paula Saikkonen XIII Bruno Sarlin seminaari 16.11.2017 17.11.2017 Sosiaalipolitiikan tutkimus / Paula

Lisätiedot

Miksi vaikuttavuuden mittaaminen on tärkeää ja miten sitä voi tehdä?

Miksi vaikuttavuuden mittaaminen on tärkeää ja miten sitä voi tehdä? Miksi vaikuttavuuden mittaaminen on tärkeää ja miten sitä voi tehdä? Esimerkkinä realistinen arviointi Vaikuttavuuden määritelmä Vaikuttavuus on saanut merkillisen paljon sananvaltaa yhteiskunnassa ottaen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet

Espoon kaupunki Pöytäkirja Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet 16.02.2017 Sivu 1 / 1 594/2017 02.05.00 18 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet Valmistelijat / lisätiedot: Arja Puronen, puh. 046 877 3807 Jaana

Lisätiedot

Tavoitteena yhdenvertaisuus toimeentulotukiuudistuksessa - Mission impossible?

Tavoitteena yhdenvertaisuus toimeentulotukiuudistuksessa - Mission impossible? Tavoitteena yhdenvertaisuus toimeentulotukiuudistuksessa - Mission impossible? Paula Saikkonen & Minna Ylikännö 13.-14.6.2017 Pieksämäen kesäkoulu Tackling Inequalities in Time of Austerity Toimeentulotuen

Lisätiedot

Terveyden edistäminen Kainuussa

Terveyden edistäminen Kainuussa Terveyden edistäminen Kainuussa Kainuulaiset järjestöt 4.12.2013 Terveyteen vaikuttavat tekijät Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnassa ja kuntayhtymässä Järjestöt, yhdistykset Terveyden edistämisen

Lisätiedot

Sosiaalipalveluohjaajat. Anna Kinnunen & Katja Pietikäinen. Sosiaalitoimisto, Lapinlahden kunta

Sosiaalipalveluohjaajat. Anna Kinnunen & Katja Pietikäinen. Sosiaalitoimisto, Lapinlahden kunta Sosiaalipalveluohjaajat Anna Kinnunen & Katja Pietikäinen Sosiaalitoimisto, Lapinlahden kunta www.lapinlahti.fi 10.067 asukasta Vireä kulttuuri- ja liikuntapitäjä Kuntaliitos Varpaisjärven kunnan kanssa

Lisätiedot

Onko aktivointi myös hyvinvointipolitiikkaa? Vappu Karjalainen Esityksen nimi / Tekijä 1

Onko aktivointi myös hyvinvointipolitiikkaa? Vappu Karjalainen Esityksen nimi / Tekijä 1 Onko aktivointi myös hyvinvointipolitiikkaa? Vappu Karjalainen 18.1.2011 2.2.2011 Esityksen nimi / Tekijä 1 Vaikea työttömyys vajaakuntoisuus: kyse on mittavasta eri sektoreita yhdistävästä ilmiöstä Vaikeasti

Lisätiedot

OSALLISTAVAN SOSIAALITURVAN KUNTAKOKEILU

OSALLISTAVAN SOSIAALITURVAN KUNTAKOKEILU OSALLISTAVAN SOSIAALITURVAN KUNTAKOKEILU 2018-2019 Aikuissosiaalityön palvelut, Kuopion kaupunki www.kuopio.fi 1.11.2018 2018-2019 STM:n yhdessä THL:n kanssa toteuttama hanke v. 2018-2019. Hankkeeseen

Lisätiedot

Lääkärin työhyvinvointi. Erikoisalakohtaisia vertailuja Lääkärin Työolot ja terveys 2015 -tutkimus

Lääkärin työhyvinvointi. Erikoisalakohtaisia vertailuja Lääkärin Työolot ja terveys 2015 -tutkimus Lääkärin työhyvinvointi Erikoisalakohtaisia vertailuja Lääkärin Työolot ja terveys 2015 -tutkimus Lääkärin työolot ja terveys 2015 -tutkimus Yhteistyössä Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos,

Lisätiedot

TENONLAAKSON SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN KEHITTÄMISHANKKEEN LOPPUSEMINAARI 12.9.2012 POHJOIS-SUOMEN KASTE-TEOT

TENONLAAKSON SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN KEHITTÄMISHANKKEEN LOPPUSEMINAARI 12.9.2012 POHJOIS-SUOMEN KASTE-TEOT TENONLAAKSON SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN KEHITTÄMISHANKKEEN LOPPUSEMINAARI 12.9.2012 POHJOIS-SUOMEN KASTE-TEOT Margit Päätalo Kaste-ohjelma, ohjelmapäällikkö Pohjois-Suomi Väkiluku Pohjois-Suomessa

Lisätiedot

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä Lappi/ Kainuu (Kaste-ohjelma) 2013-2015 14.2.2014 / Saara Pikkarainen, terveyden edistämisen suunnittelija

Lisätiedot

Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret ja perheet yksikkö. 8.3.2016 Onko laman lapsista opittu mitään/ Ristikari

Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret ja perheet yksikkö. 8.3.2016 Onko laman lapsista opittu mitään/ Ristikari Onko laman lapsista opittu mitään? Tiina Ristikari Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 8.3.2016 Onko laman lapsista opittu mitään/ Ristikari 1 Seuranta vuonna 1987 syntyneistä Aineistona

Lisätiedot

Lapsiperheiden palvelut

Lapsiperheiden palvelut Lapsiperheiden palvelut Vaasa ja Pietarsaari Eeva Liukko Erityisasiantuntija Järjestelmät/Reformit Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 15.2.2019 1 SOSIAALIHUOLTOLAIN UUDISTAMINEN VUONNA 2015 LAPSIPERHEIDEN

Lisätiedot

ymmärtää nuoruuden arvon ja ainutkertaisuuden edistää omalla toiminnallaan nuoren itsenäistymistä tukee nuoren itsetuntoa ja minäkuvan kehittymistä

ymmärtää nuoruuden arvon ja ainutkertaisuuden edistää omalla toiminnallaan nuoren itsenäistymistä tukee nuoren itsetuntoa ja minäkuvan kehittymistä 1 Lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinto VALINNAISET TUTKINNON OSAT ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN NUORTEN JA HEIDÄN PERHEIDENSÄ OHJAUS JA TUKEMINEN Näytön antaja: Näytön arvioija: Paikka ja aika:

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Lasten terveyskäräjät 1.12.2015 Anni Matikka THL Kouluterveyskysely Tuottaa kattavasti seurantatietoa 14-20 vuotiaiden terveydestä ja hyvinvoinnista Paikallisen päätöksenteon

Lisätiedot

Mikä on todellisuus indikaattorien takana? Prof. Kristian Wahlbeck Vasa kompetenscentrum för mentalvård Vaasan mielenterveystyön osaamiskeskus

Mikä on todellisuus indikaattorien takana? Prof. Kristian Wahlbeck Vasa kompetenscentrum för mentalvård Vaasan mielenterveystyön osaamiskeskus Mikä on todellisuus indikaattorien takana? Prof. Kristian Wahlbeck Vaasan mielenterveystyön osaamiskeskus Väestöosoittimia. Pohjanmaa Koko maa Ikääntyneet (>65 vuotta) v. 2003 18 % 16 % Ikääntyneet (>65

Lisätiedot

Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS. Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012

Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS. Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012 Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012 9. 3. 2 0 1 Vaikeavammaisten yksilöllisen kuntoutusjakson standardi Uudistustyön tavoitteena oli rakentaa intensiivisesti

Lisätiedot

SELKEYTTÄMINEN. Yksin tulleiden sosiaalinen tuki vastaanottovaiheessa. TRUST-konsepti 2/2018

SELKEYTTÄMINEN. Yksin tulleiden sosiaalinen tuki vastaanottovaiheessa. TRUST-konsepti 2/2018 SELKEYTTÄMINEN Yksin tulleiden sosiaalinen tuki vastaanottovaiheessa TRUST-konsepti 2/2018 SAATTEEKSI TRUST-konseptit TRUST-konseptit ovat yksin tulleiden turvapaikanhakijanuorten hoivaan ja sosiaaliseen

Lisätiedot

Nuorten työnhakijoiden hyvinvointi. Tiina Ristikari, Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret, perheet- yksikkö Hyvinvointiosasto

Nuorten työnhakijoiden hyvinvointi. Tiina Ristikari, Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret, perheet- yksikkö Hyvinvointiosasto Nuorten työnhakijoiden hyvinvointi Tiina Ristikari, Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret, perheet- yksikkö Hyvinvointiosasto 20.4.2016 Tiina Ristikari 1 Taustaa Nuorten syrjäytyminen noussut voimakkaasti

Lisätiedot

Mahdolliset linkit valtioneuvoston strategioihin ja muuhun selvitys- ja tutkimustoimintaan:

Mahdolliset linkit valtioneuvoston strategioihin ja muuhun selvitys- ja tutkimustoimintaan: 3.3.1 Miten eri maissa lasten ja nuorten terveyttä ja hyvinvointia edistävät palvelut tuotetaan eri hallintokuntien kuten sosiaali-, terveys- ja koulutoimen yhteistyöllä? Koko: 100 000 Aikajänne: 3/2016

Lisätiedot

TOIMINTAOHJE TYÖTERVEYSHUOLLON HENKILÖSTÖLLE AMMATILLISEEN JA LÄÄKINNÄLLISEEN KUNTOUTUKSEEN OHJAUTUMISESTA TYÖTERVEYSHUOLLOSSA

TOIMINTAOHJE TYÖTERVEYSHUOLLON HENKILÖSTÖLLE AMMATILLISEEN JA LÄÄKINNÄLLISEEN KUNTOUTUKSEEN OHJAUTUMISESTA TYÖTERVEYSHUOLLOSSA TOIMINTAOHJE TYÖTERVEYSHUOLLON HENKILÖSTÖLLE AMMATILLISEEN JA LÄÄKINNÄLLISEEN KUNTOUTUKSEEN OHJAUTUMISESTA TYÖTERVEYSHUOLLOSSA TYÖKYVYN VARHAINEN TUKI Työterveyshuoltolain (1383/2001) perusteella työterveyshuollon

Lisätiedot

Helsinki 19.12.2012 10 / 2012

Helsinki 19.12.2012 10 / 2012 KUNTAINFO Helsinki 19.12.2012 10 / 2012 Muutoksia toimeentulotukilakiin 1.1.2013 lukien Toimeentulotukilain 11 :ää muutetaan 1.1.2013 lukien siten, että työttömyysturvan aktiiviajan korotusosat luetaan

Lisätiedot

Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat?

Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Tk-johdon neuvottelupäivät 07022013 Päivi Hirsso, pth-yksikön johtaja, PPSHP Hyvinvointi järjestämissuunnitelman ytimessä PTH-yksikkö

Lisätiedot

Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi. Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus

Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi. Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus Helsinkiläisten terveyseroista (1) Helsinkiläisten miesten

Lisätiedot

Ravitsemustaidoilla hyvinvointia Päijät-Hämeeseen

Ravitsemustaidoilla hyvinvointia Päijät-Hämeeseen Ravitsemustaidoilla hyvinvointia Päijät-Hämeeseen Raportti Päijät-Hämeen ravitsemusterveyden edistämisen suunnitelmaan liittyvän kyselyn tuloksista 2015 Ravitsemussuunnitelman tavoitteissa erittäin tärkeää

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJAT Mikkeli Kati Honkanen, THL & Esa Iivonen, MLL

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJAT Mikkeli Kati Honkanen, THL & Esa Iivonen, MLL LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJAT Mikkeli 16.11.201 TYÖPAJOJEN TEEMAT 1) Perhekeskusverkostoon kuuluva avoin kohtaamispaikka 2) Mielenterveyttä kaikille kasiluokkalaisille 3) Kuka muu muka? Minusta

Lisätiedot

Opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön kehitys ja nykytila

Opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön kehitys ja nykytila Opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön kehitys ja nykytila Maire Kolimaa, neuvotteleva virkamies STM 25.05.11 Opiskeluterveydenhuolto kansanterveyslakiin vuonna 1977 kunnan velvollisuudeksi, terveyskeskukset

Lisätiedot

YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA

YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA - ikääntyvien hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hattulassa ja Janakkalassa Minna Heikkilä, Kanta-Hämeen POLKKA -hanke 2009 2011 Oppaan kirjoittaja: Kuvittaja: Tekstintoimittaja:

Lisätiedot

Toimeentulotukiuudistus - saako asiakas tarvitsemansa tuen ja palvelut?

Toimeentulotukiuudistus - saako asiakas tarvitsemansa tuen ja palvelut? Toimeentulotukiuudistus - saako asiakas tarvitsemansa tuen ja palvelut? Verkkokonsulttien työkokous, Poske 29.5.2017 Sanna Blomgren, tutkija, THL 24.5.2017 Sanna Blomgren/ THL 1 Toimeentulotuen saajat

Lisätiedot

Toimeentulotuki tilastojen valossa. Tuija Korpela, tutkija, Kelan tutkimusryhmä Miniseminaari toimeentulotuesta Kelan auditorio

Toimeentulotuki tilastojen valossa. Tuija Korpela, tutkija, Kelan tutkimusryhmä Miniseminaari toimeentulotuesta Kelan auditorio Toimeentulotuki tilastojen valossa Tuija Korpela, tutkija, Kelan tutkimusryhmä Miniseminaari toimeentulotuesta 6.3.2018 Kelan auditorio Perustoimeentulotuki siirtyi Kelaan vuonna 2017 Perustoimeentulotuki:

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Marjut Eskelinen marjut.eskelinen@avi.fi

Lisätiedot

Nuoret tarvitsevat apua aikaisemmin

Nuoret tarvitsevat apua aikaisemmin Nuoret tarvitsevat apua aikaisemmin KAIKISTA MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖISTÄ ALKAA 50 % ennen14. ikävuotta ja 75 % ennen24. ikävuotta Lähde: Lifetime prevalence and age-of onset distributions of DSM-IV disorders

Lisätiedot

Osallistavan sosiaaliturvan esteet ja mahdollisuudet. Pieksämäki Minna Kivipelto, YTT, dos. THL

Osallistavan sosiaaliturvan esteet ja mahdollisuudet. Pieksämäki Minna Kivipelto, YTT, dos. THL Osallistavan sosiaaliturvan esteet ja mahdollisuudet Pieksämäki 13.6.2018 Minna Kivipelto, YTT, dos. THL Konteksti Perustulo jatkoa ei tulossa Ei tukea sitä tarvitseville Kallis, tehoton OECD: Yleistuki

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus hyvän työterveyshuoltokäytännön periaatteista, työterveyshuollon sisällöstä sekä ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden koulutuksesta Annettu Helsingissä 10 päivänä lokakuuta 2013

Lisätiedot

TYP:n lähikehityksen jäljillä mihin suuntaan ja miten Lahdessa?

TYP:n lähikehityksen jäljillä mihin suuntaan ja miten Lahdessa? Tiedosta hyvinvointia 1 TYP:n lähikehityksen jäljillä mihin suuntaan ja miten Lahdessa? Vappu Karjalainen Stakes 29.3.2007 Tiedosta hyvinvointia 2 TYP- toiminta valtakunnallisesti missä nyt mennään? -TYP-verkosto

Lisätiedot

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri Perusterveydenhuollon yksikkö

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri Perusterveydenhuollon yksikkö Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri Perusterveydenhuollon yksikkö Kehittämispäällikkö Merja Haapakorva-Kallio, p. 040 142 6919 Sähköposti: etunimi.sukunimi@lpshp.fi 3.6.2015 1 Alueellisen Hyte-työn painotukset

Lisätiedot

TYÖLLISYYSPOLIITTISELLA AVUSTUKSELLA TUETUN HANKKEEN LOPPURAPORTTI

TYÖLLISYYSPOLIITTISELLA AVUSTUKSELLA TUETUN HANKKEEN LOPPURAPORTTI Liite G 28 Pohjanmaa TYÖLLISYYSPOLIITTISELLA AVUSTUKSELLA TUETUN HANKKEEN LOPPURAPORTTI Raporttiaika: 1.5.2007-31.12.2010 (Työttömille suunnatut hankkeet) 1. Taustatiedot 1.1 Hankkeen nimi ALMA (Alkava

Lisätiedot

RIIPPUVUUDEN HOITO JA KUNTOUTUS RIIPPUVUUDESTA TOIPUMINEN JA HOITOON/KUNTOUTUKSEEN SITOUTUMINEN 10.9.2015 ARJA LIISA AHVENKOSKI

RIIPPUVUUDEN HOITO JA KUNTOUTUS RIIPPUVUUDESTA TOIPUMINEN JA HOITOON/KUNTOUTUKSEEN SITOUTUMINEN 10.9.2015 ARJA LIISA AHVENKOSKI RIIPPUVUUDEN HOITO JA KUNTOUTUS RIIPPUVUUDESTA TOIPUMINEN JA HOITOON/KUNTOUTUKSEEN SITOUTUMINEN 10.9.2015 ARJA LIISA AHVENKOSKI RIIPPUVUUDESTA TOIPUMISEN VAIHEET 1. ESIHARKINTA -> ONGELMAN KIELTÄMINEN,

Lisätiedot

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ennaltaehkäisevä kuntoutus toimintakyvyn hiipuessa Akuuttiin sairastumiseen liittyvä kuntoutus OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TIEDONKULKU RAKENTEET Riskitekijöiden

Lisätiedot

Toiminnan vaikutukset on todennettava. Reija Paananen, FT, tutkija, Diakonia-ammattikorkeakoulu

Toiminnan vaikutukset on todennettava. Reija Paananen, FT, tutkija, Diakonia-ammattikorkeakoulu Toiminnan vaikutukset on todennettava Reija Paananen, FT, tutkija, Diakonia-ammattikorkeakoulu Kolme näkökulmaa huono-osaisuuteen Kainulainen, Paananen & Surakka: Maakunnan ihmisten elämänlaatu sote-palveluiden

Lisätiedot

Pakka-toimintamallin esittely Mistä kyse ja miksi Pakka kannattaa?

Pakka-toimintamallin esittely Mistä kyse ja miksi Pakka kannattaa? Pakka-toimintamallin esittely Mistä kyse ja miksi Pakka kannattaa? Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi! -road show 26.3.2014, Rovaniemi Kehittämispäällikkö Jaana Markkula Alkoholiohjelma, Terveyden

Lisätiedot

Tukevasti kotona - myös muistisairaana Yhteinen vastuu ikääntyneistä Tulit juuri oikeaan paikkaan

Tukevasti kotona - myös muistisairaana Yhteinen vastuu ikääntyneistä Tulit juuri oikeaan paikkaan Tukevasti kotona - myös muistisairaana Yhteinen vastuu ikääntyneistä Tulit juuri oikeaan paikkaan Juha Jolkkonen geriatrian erikoislääkäri, EMBA osastopäällikkö sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut 21.9.2015

Lisätiedot

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo-hankkeessa luodaan Pirkanmaalle yhteinen neuvonta ja asiakasohjaus toiminto Hankkeessa kehitetään Pirkanmaan yhteinen ikäihmisten

Lisätiedot

Kannustimet ja sanktiot työttömyysturvassa. Heikki Ervasti Turun yliopisto Sosiaalitieteiden laitos

Kannustimet ja sanktiot työttömyysturvassa. Heikki Ervasti Turun yliopisto Sosiaalitieteiden laitos Kannustimet ja sanktiot työttömyysturvassa Heikki Ervasti Turun yliopisto Sosiaalitieteiden laitos heikki.ervasti@utu.fi Kannustin- ja sanktiopolitiikan ongelmia Tulkinta työttömyyden syistä on karkea

Lisätiedot

Kohti kuntoutuskumppanuutta? Millaista uutta vuorovaikutusta on syntymässä?

Kohti kuntoutuskumppanuutta? Millaista uutta vuorovaikutusta on syntymässä? Kohti kuntoutuskumppanuutta? Millaista uutta vuorovaikutusta on syntymässä? Vappu Karjalainen 19.3.2010 22.4.2010 Esityksen nimi / Tekijä 1 Kuntoutusjärjestelmä Asiakas: millaisin ehdoin edetään? Kuntoutusjärjestelmä:

Lisätiedot

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja 14.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten

Lisätiedot