VARHAISKASVATUSYKSIKÖN VUOSISUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VARHAISKASVATUSYKSIKÖN VUOSISUUNNITELMA 2015 2016"

Transkriptio

1 VARHAISKASVATUSYKSIKÖN VUOSISUUNNITELMA Päiväkoti: KALLIORINNE lukuvuosi Käsitelty päiväkodissa (pvm) Päiväkodin johtajan allekirjoitus

2 1. YKSIKÖN TOIMINTA-AJATUS - yhteisöllisyys, toisaalta kaikki saavat olla yksilöitä - sekä lapset että aikuiset - ryhmärajat ylittävä toiminta, koko talon yhteiset jutut, me-henki - avoin ilmapiiri, autetaan toinen toisiamme, pyydetään myös apua - positiivinen päivähoidon aloitus - vuorovaikutus: vanhempien kanssa ja työntekijöiden välillä, aikuisen aito läsnäolo lasten kanssa - turvallinen toimintaympäristö: kiusaamisen ehkäisy ja fyysisen ympäristön puutteiden korjaaminen - hyvinvoiva ja iloinen lapsi 2. TAVOITTEET määrittyvät tulospalkkauksen mukaan Osallisuus Kiusaamisen ehkäisy 3. PEDAGOGINEN SUUNNITELMA 3.1 Painopisteet Lapsen osallisuus - lasten havainnointi ja vuorovaikutus lasten kanssa, lapsilta kysellään toiveita ja niitä myös toteutetaan - tunne siitä, että kuuluu ryhmään, huomioidaan myös kuka ei ole paikalla - otetaan lapsia mukaan arjen askareisiin, pikku apulaiset - haastetaan lasta: otatko siniset vai punaiset tumput? - aikuinen mahdollistaa valintoja, mutta asettaa niille myös rajat, leikinvalintataulut - omatoimisuuteen kannustaminen - annetaan lapsille myös omaa tilaa ja rauhaa, aikuisten ei tarvitse jatkuvasti tuppautua mukaan - annetaan lapselle mahdollisuus tehdä ja toimia niin yksilönä kuin ryhmän jäsenenä Pienryhmätoiminta - koko toiminnan lähtökohta, henkilökunta on sisäistänyt asian eli ei ole tarvetta eikä halua palata vanhaan - kaikki toimintahetket tapahtuvat pienryhmissä, pienryhmiä jaetaan vielä pienempiin ryhmiin - pienryhmissä ollaan joka päivä: ulkoilu, liikunta, kädentaidot jne. - toiminta on ohjattua, toisaalta myös vapaassa leikissä jakaudutaan pienempiin ryhmiin, kaikenlaisia erilaisia pienryhmiä on käytössä - pienryhmillä mahdollistetaan lapsille suotuisa ympäristö esim. leikkiin ja erilaisiin toimintatuokioihin, mutta myös aikaa lapselle aikuisen kanssa - ikätason mukaista toimintaa

3 Mediakasvatus - sisällöllistä keskustelua esim. ikärajoista lasten kanssa, lasten keskustelunaiheisiin tarttuminen - valokuvaaminen, valokuvia tulostetaan ja laitetaan Tenavanettiin, lapset saavat myös itse kuvata - tabletti, tietokone, elokuvat, värityskuvat, cd:t, kirjat lasten käytössä lasten ikä huomioiden - haetaan kiinnostavia kirjoja kirjastosta - opetellaan lauluja joita lapset haluavat laulaa - huomioidaan lasten mielenkiinnonkohteet, esim. värityskuvat Kestävä kehitys - aikuisen malli ja esimerkki tärkeää - Kierrätys kuntoon! on tänä toimintakautena meidän talon teema eli mietitään, mihin ollaan valmiita sitoutumaan, luodaan siis puitteet kierrätykselle ryhmissä/ koko talossa henkilökunnan sisäistettyä asian, otetaan lapset mukaan ja paneudutaan asiaan syvemmin, esim. joku teemapäivä/ viikko - värityskuvapäivä, ei siis joka päivä tulosteta - kierrätysmateriaalien käyttö esim. askarteluissa - huolehditaan tavaroista yhdessä lasten kanssa, korjataan/ hävitetään asianmukaisesti rikkinäiset Lapselle ominaiset tavat toimia Leikkiminen - lapselle ominainen tapa toimia, kunnioitetaan tätä, esim. leikin saa välillä jättää odottamaan seuraavaa kertaa - opitaan yhdessä leikin lomassa erilaisia taitoja, esim. vuorovaikutus, myös ohjatusti leikin avulla oppiminen - leikit pienryhmissä - leikinvalintataulut käytössä, leikkialueet, sektorikellossa leikkiaika - leikkipäivä ja oman lelun päivä kerran viikossa, välillä myös jonkun teeman mukaan, esim. Varpaat vauhtiin viikoilla oman ulkolelun päivä - pidetään esillä sopiva määrä leluja ja vaihdetaan sopivin määräajoin, lelujen vaihto talon sisällä kerran kuukaudessa - annetaan lapselle mahdollisuus luovaan leikkiin, muistetaan leikinohjauksen tärkeys - aikuinen mukaan leikkiin - leikkihuoneet - lapsen mielenkiinnon kohteet - leikin siivous - havainnoidaan ja dokumentoidaan leikkiä - suunnitellaan toimintaa saatujen ideoiden ja havaintojen perusteella Liikkuminen - salivuorot jaettu ryhmien kesken, sali periaatteessa käytössä melkein koko ajan, vapaan leikin aikana mahdollista valita myös sali, salivuoroilla ohjattua liikuntaa - jumppahetkiä on myös ulkona, ohjattua ulkoliikuntaa ja pihaleikkejä

4 - ulkoilulle on varattu aikaa lapsen hoitoaika huomioiden - teemme retkiä metsään, puistoihin, teemme myös kävelyretkiä, esim. sateisella säällä emme jää aina sisälle - ohjatut ryhmätilanteet, kuten aamupiirit, ovat usein toiminnallisia, samoin siirtymätilanteet hyödynnetään, liikuntaa sisällytetään myös esim. odostushetkiin - osallistutaan Varpaat vauhtiin liikuntaohjelmaan syksyisin ja keväisin Pihaseikkailuun - henkilökunta kouluttautuu aktiivisesti - turhat kiellot pois, mietitään esim. pihasääntöjä positiivisen kautta eli mitä saa tehdä - päiväkoti mukaan Ilo kasvaa liikkuen varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelmaan (VALO) - liikkumisessa huomioidaan vuodenajat eli tarjolla erilaisia liikuntamuotoja monipuolisesti, esim. talvella luistelu ja hiihto - huomioidaan lapsen kehitystaso - liikunta yhdistettynä arjentoimintoihin kuten lelujen siivoamiseen, tuolille nousuun jne. - luontoretket: monipuolinen maasto: haasteita sekä jännitystä Tutkiminen - jokapäiväistä - ihmetellään yhdessä lasten kanssa, tartutaan heidän ihmettelyn aiheisiinsa - annetaan ihmettelylle aikaa, esim. pysähdytään retkillä tutkimaan ja keskustelemaan - retkillä on välillä myös ohjattua toimintaa - lapsi käyttää aistejaan ja kehoaan ympäristön hahmottamiseen ja arjen ihmeisiin tutustuessaan - mennään mukaan lapsen maailmaan, miltä jokin tuntuu, maistuu jne. - annetaan mahdollisuuksia ja tilaa kokeilla ja esim. etsiä. - tutkitaan ympäristöä ja taloa - tutustutaan muihin ryhmiin ja lapsiin - etsitään lasten kanssa yhdessä esim. muurahaisia ja leppäkerttuja - annetaan lapselle aikaa kokeiluun ja yrittämiseen Taiteellinen kokeminen - monipuolisesti kaikkea tarjolla, myös ulkopuolisia vierailijoita, lähdemme itse esim. teatteriin - esim. teatterit, varjo- ja nukketeatterit, käden taidot, museoretket, musiikkihetket, näytelmät, kirjallisuus - leikataan, liimataan, askarrellaan, maalataan, tanssitaan, lauletaan jne. - lapsi saa ilmaista itseään monin eri tavoin: musiikin, roolileikkien, kädentaitojen, draaman ja kirjallisuuden kautta - annetaan lasten tutustua erilaiseen materiaaliin ja välineistöön, ei haittaa, jos sotkee - annetaan aiheille ja teemalle aikaa elää ja kasvaa - otetaan huomioon lapsen kehitystaso

5 3.3 Perushoidon keskeiset periaatteet - kannustetaan lapsia omatoimisuuteen, mutta apuakin saa, aina ei tarvitse osata tai jaksaa - lasta kehotetaan, kannustetaan, ohjataan omatoimisuuteen - opetellaan yhdessä, isommat lapset neuvovat ja auttavat pienempiään - ikätaso huomioiden, annetaan aikaa - toimitaan perheiden kanssa sovitusti uusien taitojen kehittymisen tukemiseksi - rohkaiseminen, kannustaminen, positiivinen palaute - myös vaatiminen tarpeen mukaan - muistetaan käsienpesuntärkeys päivän aikana - ruokailussa kannustetaan lasta maistamaan kaikkea mutta ei pakoteta, tarkkaillaan määriä, pöytätavat - aikuinen päättää, mitä lapsi laittaa ulos päälleen säänmukaisesti - lepohetkellä taataan kaikille lapsille mahdollisuus rauhoittua ja levätä 3.4. Kieli ja vuorovaikutus - tukiviittomat, kuvien käyttö arjen tukena, esim. päiväjärjestys - lorut, leikit, laulut, sadut, kirjat, pöytäteatteri -> kaikkea monipuolisesti ja suunnitelmallisesti tarjolla - piirihetki tärkeä ryhmän yhteinen hetki päivän aikana - oman puheenvuoron pyytäminen ja odottaminen - kuuntelemisen taidon opetteleminen, annetaan muillekin puheenvuoro - suujumppaa - kieliryhmiä tarpeen mukaan - tervehditään - puhutaan lapselle - annetaan lapselle mahdollisuus käyttää ääntä ja osallistua 3.5Orientaatiot Eri orientaatioiden kautta lapsi saa valmiuksia, joiden avulla hän pystyy ymmärtämään ja kokemaan ympäröivän maailman ilmiöitä ja oppimaan uutta. Kaikille orientaatioille on ominaista: - toiminallisuus ja leikinomaisuus - lapsen aktiivinen rooli - eri ikä- ja kehitystasojen huomioiminen - monipuoliset toimintatavat - ryhmä- ja yksilötyöskentelyn vuorottelu - vuorovaikutuskokemukset - onnistumisen ja epäonnistumisen kokemukset - lapsen kannustaminen ja oppimisen ilo - kaikenlaisten tunteiden ilmaisun harjoittelu

6 Matemaattinen orientaatio - arjen matematiikka läsnä joka päivä kaikessa toiminnassa, pienissäkin asioissa. - huomioidaan myös ohjatussa toiminnassa - matikkakaappi - viskaritoiminta koko talossa - Lukuja liikkuen, tavuja touhuten Luonnontieteellinen orientaatio - tutkitaan ja ihmetellään yhdessä lasten kanssa - huomioidaan esim. vuodenajat toiminnan suunnittelussa - lasten saatavilla on esim. tietokirjoja - hyödynnetään metsäretket myös oppimisympäristönä, ei pelkkänä vapaan leikin paikkana - annetaan lapsen havainnoida erilaisia ympäristöjä ja kokeilla ympäristöään - annetaan lapselle mahdollisuus tutustua ympäristön moninaisuuteen ja kannustetaan ja ohjataan ymmärtämään ihmisen ja luonnon välistä vuorovaikutusta - käydään retkellä lähiympäristössä, tutkitaan luontoa - vuodenajanvaihtelut - matkavihko-keväällä (Simo Siili) Historiallis-yhteiskunnallinen orientaatio - toimintaa suunnitellaan juhlapyhien mukaan - kirjallisuuden hyödyntäminen - museoretket - lapsi saa tutustua perheensä, lähiympäristönsä, sekä kotipaikkakuntansa perinteisiin ja historiaan - lasta ohjataan mahdollisuuksien mukaan käyttämään erilaisia palveluita kuten kirjasto jne Eettinen orientaatio - päiväkodin säännöt on laadittu yhdessä lasten kanssa, kaikille on samat säännöt - tavoitteena on lapsen hyvä päivä - oikea ja väärä, teoilla on seuraus, opetellaan ottamaan vastuuta omasta toiminnasta, oman toiminnan ohjaus - ohjataan lapsia toimimaan erilaisissa vuorovaikutustilanteissa - kaveritaidot - varhaiskasvatuksessa etiikka on läsnä kokoajan - tärkein työvälineemme on ammattietiikkamme ja omamalli - lasten käsitys oikeasta ja väärästä, syy- ja seuraussuhteista, sääntöjen ja rajojen merkitys - lasta tulee ohjata esim. kunnioittamaan esim. omaa ja yhteistä omaisuutta ja pitämään niistä huolta - on myös tärkeää, että lasta suojellaan yhteiskunnassa häntä liian varhain uhkaavilta tekijöiltä

7 Esteettinen orientaatio - pidetään yhdessä lasten kanssa huolta tavaroista ja päiväkodin tilojen siisteydestä ja viihtyisyydestä - pidetään huolta ympäristön estetiikasta niin lapset kuin aikuiset - kiinnitetään huomiota yleiseen siisteyteen, viihtyisyyteen ja rauhalliseen toimintaympäristöön Uskonnollis-katsomuksellinen - vietetään juhlapyhiä - huomioidaan perheiden erilaiset toiveet ja kiellot, tarjotaan vaihtoehto - Raamattuhuone, pikkukirkot - lapsi perehtyy kristinuskon mukaiseen maailmankatsomukseen, tapoihin ja perinteisiin - lapselle tarjotaan mahdollisuus hiljaisuuteen ja ihmettelyyn, kyselemiseen ja pohdiskeluun - perheiden katsomus huomioiden, kunnioittaen - lapsen taso, leikinominaisuus 4. YHTEISTYÖ PERHEIDEN KANSSA 4.1 Vanhempien kanssa tehtävään yhteistyöhön liittyvät tavoitteet, käytännöt ja sisällöt Tiedottaminen o suullinen, jokapäiväinen kuulumisten vaihto on tärkeää o vastuu vuorovaikutuksesta on aina työntekijöillä o Tenavanetti, tekstiviestit, sähköposti, kirjeet, ilmoitustaulut Vanhempien osallisuus o Vasut- ym keskustelut, yhteydenpito, avoimet ovet, tiedottaminen eri tavoin o päivittäinen kasvatuskumppanuus painottuu o Mitä vanhemmat oikeasti haluavat? Miten haluavat vaikuttaa? Mihin ovat valmiita osallistumaan? Miten heidät saadaan osallistumaan vieläkin aktiivisemmin? Uusien lasten vastaanottokäytännöt o yhteisen ohjeistuksen luominen selkeyttää tilannetta o omahoitajat tiedossa ajoissa syksyllä o annetaan lapsille aikaa sopeutua, ei suunnitella likaa toimintaa elosyyskuulle Lasten siirtymäkäytännöt o talon sisällä ryhmärajat ylittävä toiminta auttaa jo etukäteen tulevia siirtymiä, tullaan tutuiksi o tiedonsiirtopalaverit talon sisällä o tutustuminen uuteen ryhmään ajoissa o

8 4.2 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman laatimiseen ja arviointiin liittyvät tavoitteet, käytännöt ja sisällöt - uudistetun Vasu-lomakkeen mukaisesti yhdessä vanhempien kanssa keskustellen - Vasu-keskustelut pidetään vähintään kaksi kertaa toimintakaudessa, syksyisin riittävän ajoissa ja keväällä vielä tarkistetaan suunnitelma - lapsen osallisuus lomake - lapsen vartti 5 VARHAISKASVATUKSEN TUKI 5.1 Millaista on arjen tuki päiväkodissamme - arjen tuki: tukiviittomat, sektorikellon käyttö, siirtymätilanteiden ennakointi, kuvien käyttö tukemaan puhetta - arjen tuen keinot usein käytössä koko ryhmälle, auttavat meitä kaikkia, ei vain tuen lapselle - kolmiportainen tuki tarvittaessa - tehdään tiiviisti yhteistyötä erityisesti päiväkotimme veon kanssa Lasten tehostettu ja erityinen tuki toteutuu yksilöllisten suunnitelmien mukaan. 6 PÄIVÄKOTIKOHTAISET SUUNNITELMAT Turvallisuussuunnitelma on laadittu ja nähtävillä päiväkodin turvallisuuskansiossa Kiusaamisen ehkäisyn suunnitelma 7 YKSIKÖSSÄ TOIMIVAT TYÖRYHMÄT JA PALAVERIKÄYTÄNTEET - talon palaverit viikoittain, joka toinen viikko Heidin palaveri, joka toinen talon oma - tiimipalaverit ryhmien tarpeiden mukaisesti sovittu ja järjestetty, tiimien iltapalaverit tarpeen mukaan (kerran syksyllä ja kerran keväällä) - pedagogiset ryhmät kerran kuukaudessa, välillä oman talon kesken, välillä yhdessä Asuntilan päiväkodin tai jonkun toisen päiväkodin kanssa riippuen aiheesta/ tarpeesta, hoitajien palaverit tarpeen mukaan - erilaiset työryhmät tarpeen mukaan, esim. Varpaat vauhtiin -liikuntatyöryhmä - tiedottaminen ja palaverimuistiot tärkeitä, vastuu muistioiden ym. lukemisesta työntekijöillä itsellään - tavoitteena: pedagogisten tavoitteiden laatiminen, ajankohtaisten asioiden ja suunnitelmien laatiminen ja läpikäyminen, laadukkaan varhaiskasvatuksen mahdollistaminen

9 8 ARVIOINTI Yksikössä käytössä olevat arviointikäytänteet - asiakastyytyväisyyskysely kaksi kertaa vuodessa - työtyytyväisyyskysely kerran vuodessa Miten toteutuu jatkuva arviointi? - joka päivä arvioidaan omaa toimintaa yhdessä tiimikavereiden kanssa - erilaisissa yhteisissä palavereissa käsitellään tapahtuneita Miten vuosisuunnitelman toteutumista arvioidaan? - tammikuun suunnittelupäivässä käydään läpi mennyttä syksyä Lapsen arviointitaitojen tukeminen - lapset näyttävät itse (peukalo, hymynaama/ surunaama, liikennevalot), mitä mieltä olivat jostakin tai miten oma toiminta onnistui - ohjataan lapsia realistiseen itsearviointiin

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Muistamme kaikissa päivän hetkissä, että aikuinen on vuorovaikutuksen mallina. Toimimme sallivasti

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA PÄIVÄKOTI MAJAKKA VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA Majakan päiväkoti on pieni kodinomainen päiväkoti Nurmijärven kirkonkylässä, Punamullantie 12. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Simpukat ja Meritähdet. Henkilökunta:

Lisätiedot

Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012

Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Isokallion päiväkoti Puistotie 15 05200 Rajamäki 2. TOIMINTA-AIKA Esiopetussuunnitelma ajalle 16.8.2011 31.5.2012. Päivittäinen toiminta-aika klo 8.30 12.30.

Lisätiedot

Suomusjärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Suomusjärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Suomusjärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Suomusjärven päiväkoti on pieni yksikkö maaseudun rauhassa, jossa lapsi saa olla lapsi. Pienessä yksikössä muodostuu helposti läheinen ja lämmin vuorovaikutus

Lisätiedot

Päiväkoti Saarenhelmi

Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi sijaitsee Saarenkylässä kauniilla paikalla Kemijoen rannalla. Läheiset puistot ja talvella jää tarjoavat mahdollisuuden

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN VUOSISUUNNITELMA 2015 2016

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN VUOSISUUNNITELMA 2015 2016 VARHAISKASVATUSYKSIKÖN VUOSISUUNNITELMA 2015 2016 Päiväkoti: ASUNTILA lukuvuosi 201 Käsitelty päiväkodissa (pvm) 10.10.2015-2016 Päiväkodin johtajan allekirjoitus 1. YKSIKÖN TOIMINTA-AJATUS Tavoitteet:

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme toiminnassa korostuu se, että olemme aidosti läsnä ja lapsia varten. Havainnoimme ja kuuntelemme heitä ja vastaamme

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLLYS JOHDANTO 1. TAIDETASSUJEN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI 2. TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT 3. KASVATTAJA 4. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 5. SISÄLTÖALUEET 6. ARVIOINTI JA SEURANTA

Lisätiedot

RANTAKYLÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

RANTAKYLÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA RANTAKYLÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Tavoitteena hyvinvoiva lapsi 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 PÄIVÄKODIN ESITTELY... 3 2 TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT... 4 2.1 Toiminta-ajatus... 4 2.2 Arvot... 4 3 LAPSELLE

Lisätiedot

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet

Lisätiedot

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.

Lisätiedot

Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma

Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Lasten osallisuus Vanhempien osallisuus Varhaiskasvatuksen suunnittelu Leikki Liikunta Luonto Ilmaisu Mediakasvatus Kieli ja kulttuuri

Lisätiedot

HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Haikalan päiväkoti sijaitsee Klaukkalan pohjoisella alueella Haikalassa. Päiväkoti on perustettu 1982. Toimintakaudella 2010-2011 päiväkotimme ryhmät ovat:

Lisätiedot

RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU

RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016-2017 Liite 1 Toimintasuunnitelma suunnittelu pohjautuu lasten ja vanhempien osallisuuden mahdollistamiseen (aloitus- ja vasukeskustelut on käyty ennen

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena

Lisätiedot

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme tunnustetaan leikin merkitys lapsen hyvinvoinnille ja uusien asioiden oppimiselle. Pienryhmässä on turvallinen ilmapiiri,

Lisätiedot

Yksityisen perhepäivähoidon omavalvonta- ja varhaiskasvatussuunnitelma

Yksityisen perhepäivähoidon omavalvonta- ja varhaiskasvatussuunnitelma Yksityisen perhepäivähoidon omavalvonta- ja varhaiskasvatussuunnitelma 1. Palvelujen tuottajaa koskevat tiedot Palvelun tuottaja/vastuuhenkilö, yhteystiedot, Y-tunnus Lapsiryhmän ikärakenne Perushoitotilat/muut

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Raahen kaupunki 30.3.2015 Varhaiskasvatuspalvelut LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Lapsen nimi Syntymäaika / 20 Hoitopaikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) on huoltajien

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme

Lisätiedot

PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN

PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN - laadittu keväällä 2009, päivitetty 2012 PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN Perhepäivähoito on kodinomainen päivähoitomuoto, jossa toimitaan ammatillisesti ja tavoitteellisesti yhdessä sovittujen periaatteiden

Lisätiedot

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 SISÄLLYSLUETTELO 2. Sisällysluettelo 3. Prosessi 4. Toiminta-ajatus 5. Arvot 6. Lapsilähtöisyys 7. Oppimisympäristö 8. Leikkiminen

Lisätiedot

SEPÄN RYHMÄKODIN VARHAIKASVATUSUUNNITELMA 2006-2007 KESKUSTAN PALVELUALUE PYYNIKIN TIIMI

SEPÄN RYHMÄKODIN VARHAIKASVATUSUUNNITELMA 2006-2007 KESKUSTAN PALVELUALUE PYYNIKIN TIIMI SEPÄN RYHMÄKODIN VARHAIKASVATUSUUNNITELMA 2006-2007 KESKUSTAN PALVELUALUE PYYNIKIN TIIMI SISÄLLYSLUETTELO 1. PERHEPÄIVÄHOIDON TOIMINTA-AJATUS 2. ARVOT 3. KASVATUS, OPPIMINEN, TOIMINTA- JA OPPIMISYMPÄRISTÖ

Lisätiedot

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lähtökohtanamme on lapsen yksilöllisyyden huomioiminen. Teemme tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Tavoitteenamme on avoin ja

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Iso ja pieni on yhdessä kaksi. Kaksi voi yhdessä leikkiä. Ei tunne itseään vieraaksi. Hellyydellä voi täyttyä. Iso ylettyy helposti korkealle, pieni taas mahtuu

Lisätiedot

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 PÄIVÄKOTIMME TOIMINTA-AJATUS: tarjoamme hyvällä ammattitaidolla laadukasta varhaiskasvatusta alle 6 -vuotiaille lapsille meillä lapsella on mahdollisuus

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä

Lisätiedot

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu kokopäiväpedagogiikkaan; jokainen hetki tukee lapsen kehitystä ja oppimista. Kasvattajat mahdollistavat lasten

Lisätiedot

Lapsiryhmäkohtainen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsiryhmäkohtainen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsiryhmäkohtainen varhaiskasvatussuunnitelma Itsearvioinnin, ryhmätyöskentelyn ja suunnittelun tueksi Ryhmävasu tehdään kauden alussa ja sitä arvioidaan vähintään kaksi kertaa toimikauden aikana; vuoden

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pyrimme avoimeen ja lämpimään yhteistyöhön Muokkaamme leikki- ja oppimistiloja yhdessä

Lisätiedot

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Päiväkodissamme toteutetaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta vahvasti leikin, liikunnan ja luovuuden kautta. Leikki ja liikunta kuuluvat päivittäin

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Vanhemmuutta tukien, yhteistyössä kotien kanssa annetaan lapsille turvallinen kasvuympäristö.

Varhaiskasvatussuunnitelma. Vanhemmuutta tukien, yhteistyössä kotien kanssa annetaan lapsille turvallinen kasvuympäristö. Varhaiskasvatussuunnitelma Vanhemmuutta tukien, yhteistyössä kotien kanssa annetaan lapsille turvallinen kasvuympäristö. 2014 Ypäjän varhaiskasvatuspalvelut Päiväkoti Heporanta: Pollet, Ponit ja Varsat

Lisätiedot

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Kopio siirtyy lapsen mukana Sivu 1 / 14 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: / 20 Ikä: Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lisätiedot

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Liitteet

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Liitteet Kopio siirtyy lapsen mukana Sivu 1 / 13 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 Lapsen nimi: Ikä: Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lisätiedot

Poutapilvi. Varhaiskasvatussuunnitelma

Poutapilvi. Varhaiskasvatussuunnitelma Poutapilvi Varhaiskasvatussuunnitelma Sisällysluettelo 1. Poutapilvi s. 3 2. Arvot s. 5 3. Pienryhmät s. 7 4. Kasvatuskumppanuus s. 8 5. Hyvinvoiva lapsi s. 10 Perushoitotilanteet 6. Lapselle ominaiset

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU Honkajoen kunta Sivistystoimi Varhaiskasvatus KIS KIS KISSANPOIKA KISSA TANSSII JÄÄLLÄ SUKAT KENGÄT KAINALOSSA HIENO PAITA PÄÄLLÄ VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU 3-5 VUOTIAAT Lapsen nimi Syntymäaika Päivähoitopaikka

Lisätiedot

SYRJÄKYLÄN SYLVIT VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

SYRJÄKYLÄN SYLVIT VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA PERHEPÄIVÄHOITO SYRJÄKYLÄN SYLVIT VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA SYLI, HALI, HUUMORI, RAVINTO, RAJAT JA RAKKAUS; SIINÄ TARJOOMAMME PAKKAUS SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO ARVOT KASVATUSPÄÄMÄÄRÄT

Lisätiedot

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Kopio vasusta siirtyy huoltajan mukana lapsen vaihtaessa varhaiskasvatuspaikkaa Sivu 1 / 14 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: / 20 Syntymäaika: Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

Lisätiedot

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (Lapsen vasu) on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien yhteinen työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia siitä, miten kunkin lapsen yksilöllistä

Lisätiedot

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI VASU TAVOITTEET Tasapainoinen, tyytyväinen ja hyvinvoiva lapsi Lapsen tulee tuntea, että hänestä välitetään Haluamme välittää lapselle tunteen, että maailma on hyvä ja siihen uskaltaa kasvaa VIHREÄ LIPPU

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1 / 11 Lapsen nimi: JOENSUUN KAUPUNKI LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma 2012-2013 Nuppusten Varhaiskasvatussuunnitelma 2012-2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. NUPPUSTEN RYHMÄKUVAILU 2. NUPPUSTEN TOIMINTA-AJATUS 3. VARHAISKASVATUSYMPÄRISTÖ 4. KIELELLINEN KEHITYS JA KIELEN MERKITYS VARHAISKASVATUKSESSA

Lisätiedot

MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS

MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS Tarjotaan lapsille perhepäivähoitoa kodinomaisessa ja turvallisessa ympäristössä. Laadukkaan hoidon ja kasvatuksen tavoitteena on onnellinen

Lisätiedot

KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VARHAISKASVATUS KULHON PÄIVÄKODISSA Kulhon päiväkoti Pönkäniementie 4a2 80910 Kulho p.040 140 8145 p. 040 707 3375 (päiväkodin johtaja/raija Pynnönen) Kulhon

Lisätiedot

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme sitä jatkuvasti. Näin toimien mahdollistamme

Lisätiedot

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä

Lisätiedot

SYRJÄLÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2010-2011

SYRJÄLÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2010-2011 SYRJÄLÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2010-2011 1 Syrjälän päiväkoti Päiväkotimme on valmistunut 1987 ja sijaitsee Syrjälän koulun yhteydessä Klaukkalan eteläisellä päivähoitoalueella. Talossamme

Lisätiedot

KILPIÄISTEN PÄIVÄKODIN VARHAIS- KASVATUS- SUUNNITELMA

KILPIÄISTEN PÄIVÄKODIN VARHAIS- KASVATUS- SUUNNITELMA KILPIÄISTEN PÄIVÄKODIN VARHAIS- KASVATUS- SUUNNITELMA TOIMINTA-AJATUKSEMME Kilpiäisten päiväkoti tarjoaa lapsille laadukasta varhaiskasvatusta vuonna 2009 valmistuneissa tiloissa. Päiväkotimme on avara,

Lisätiedot

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meillä lasta kannustetaan leikkiin. Tiedostamme leikin tärkeän merkityksen lapsen hyvinvoinnille ja oppimiselle. Aikuiset ja lapset

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2009 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 2.4.-1.6.2012 Päiväkoti Huvikumpu, Oulu

RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 2.4.-1.6.2012 Päiväkoti Huvikumpu, Oulu RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 2.4.-1.6.2012 Päiväkoti Huvikumpu, Oulu Jokilaakojen koulutuskuntayhtymä Oulaisten ammattiopisto/ sosiaali- ja terveysala Jukka Tervola Sisällysluettelo 1. Yhteenveto.. 3 2. Taustatiedot

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1/9 Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien työväline, jonka avulla luodaan

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.

Lisätiedot

Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019

Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019 Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019 Toimintakulttuuri Luomme myönteisyyden ilmapiiriä lapsen aidolla kohtaamisella: tervehtimällä, laskeutumalla lapsen korkeudelle ja kuuntelemalla lasta. Harjoittelemme

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm. Keskusteluun osallistujat LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen Vasu) on vanhempien ja päivähoidon henkilöstön välinen työväline, jonka avulla luodaan

Lisätiedot

RYHMIS PEUKALOISEN VASU

RYHMIS PEUKALOISEN VASU RYHMIS PEUKALOISEN VASU Ryhmis Peukaloinen 01.01.2014 Karjalanharjuntie 3 R 56 50100 Mikkeli 015-177 002/ 044 794 5329 peukaloinenrpphk@mikkeli.fi Yksikön esittely Peukaloisessa hoidossa 12 lasta, joiden

Lisätiedot

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina

Lisätiedot

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä.

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Toivion päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Päiväkodissamme toteutamme

Lisätiedot

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,

Lisätiedot

Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma

Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme jatkettu aukiolo joustaa perheiden erilaisten hoidontarpeiden mukaan. Tällöin myös sisarukset saavat toimia samassa

Lisätiedot

NALLELAN TÄRKEIMMÄT ARVOT

NALLELAN TÄRKEIMMÄT ARVOT Nallelan ryhmäperhepäiväkoti on perustettu Nurmoon syksyllä 2003. Nallelan ryhmä koostuu kahdesta perhepäivähoitajasta ja vastaavasta hoitajasta. Lapsia voi ryhmässä olla 12 jotka iältään ovat 1v-6v. Lapset

Lisätiedot

RAITIN PÄIVÄKOTI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2015 -> Mitä se on Miten lapsilähtöisyys meillä toteutuu Liikkumisen riemu Pienryhmätoiminta Leikki

RAITIN PÄIVÄKOTI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2015 -> Mitä se on Miten lapsilähtöisyys meillä toteutuu Liikkumisen riemu Pienryhmätoiminta Leikki RAITIN PÄIVÄKOTI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2015 -> SISÄLTÖ: 1. PÄIVÄKOTIMME 2. TOIMINTA-AJATUKSEMME 3. PÄIVÄKOTIMME ARVOT 4. KASVATUSKSELLISET TAVOITTEEMME 5. LAPSILÄHTÖISYYS Mitä se on Miten lapsilähtöisyys

Lisätiedot

Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma

Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu pienryhmätoimintaan jota hyödynnämme myös ulkoilu- ja siirtymätilanteissa. Uusia, opittavia asioita lähestymme toiminnan

Lisätiedot

RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI TILHI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI TILHI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1 PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI TILHI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLTÖ Tilhin toiminta-ajatus 1 Kasvatuspäämäärät ja -tavoitteet 1.1. Tärkeät asiat 1.2. Hyvinvoiva lapsi 1.3. Päivähoidon

Lisätiedot

Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma

Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä päivittäin esim. leikin, toiminnan ja ruokailun aikaan. Pienryhmät muotoutuvat lasten kehitystason, mielenkiinnon

Lisätiedot

Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma. Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla

Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma. Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Atalan päiväkoti Metsästäjän päiväkoti Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla Toiminta-ajatus Luomme

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1 Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen vasun tekeminen perustuu varhaiskasvatuslakiin. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Edivan lomakkeen pohjalta muokattu) Salassa pidettävä, arkistoitava, kopio siirtyy lapsen mukana

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Edivan lomakkeen pohjalta muokattu) Salassa pidettävä, arkistoitava, kopio siirtyy lapsen mukana 1 F:\koti\_Varhaiskasvatus\Vasu\Lapsen-vasulomake-2015.doc Lapsen nimi: (kuva) Synt.aika: Tärkeimmät puh.nrot: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Keskusteluun osallistujat:

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS 1 LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 Lapsen nimi syntymäaika Kasvatuskumppanit: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO Ryhmiksen toiminta-ajatus 1. Kasvatuspäämäärät ja tavoitteet 1.1 Arvoperusta 1.2 Hyvinvoiva lapsi 1.3 Päivähoidon

Lisätiedot

Iidesranta-Järvensivun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Iidesranta-Järvensivun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Iidesranta-Järvensivun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS Pöllöntaival Lapselle perusturvallinen hyvä arki päiväkodissamme Iidesranta ja Järvensivu Yhteystiedot Arvot ja strategiaperusta

Lisätiedot

Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016

Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016 1 Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016 2 Kuusjoen päiväkoti Kuusjoen päiväkoti on perustettu vuonna 2010. Päiväkoti sijaitsee Kuusjoen koulun yhteydessä Salon Kuusjoella

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti Toimintakulttuurimme Kaiken toimintamme pohjana on luoda lapselle kokonaisvaltainen tunne turvallisuudesta. Lapsi kohdataan yksilönä

Lisätiedot

Kurikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Edivan lomakkeen pohjalta muokattu) Salassa pidettävä, arkistoitava, kopio siirtyy lapsen mukana

Kurikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Edivan lomakkeen pohjalta muokattu) Salassa pidettävä, arkistoitava, kopio siirtyy lapsen mukana 1 Lapsen nimi: (kuva) Synt.aika: Tärkeimmät puh.nrot: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Ediva ) Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA. Lepsämän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

NURMIJÄRVEN KUNTA. Lepsämän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma NURMIJÄRVEN KUNTA Lepsämän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 SISÄLTÖ JOHDANTO... 3 1. LEPSÄMÄN PÄIVÄKODIN ARVOT... 4 1.1 LAPSILÄHTÖISYYS... 4 1.2 KASVATUSKUMPPANUUS... 4 1.3 TOIMIVA TYÖYHTEISÖ...

Lisätiedot

Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma

Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma Vy Liinakko-Loimi-Varhela Toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintasuunnitelmassamme kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Liinakko-Loimi-Varhela pedagogisesti käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI TIITIÄINEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2011

PÄIVÄKOTI TIITIÄINEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2011 PÄIVÄKOTI TIITIÄINEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2011 (Suunnitelma pohjautuu Länsi-Saimaan kuntien Seudulliseen Varhaiskasvatussuunnitelmaan (SeutuVasuun) PÄIVÄKOTI TIITIÄINEN Osoite: Kanavakuja 7,

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Ilmaisun monet muodot

Ilmaisun monet muodot Työkirja monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin (ops 2014) Ilmaisun monet muodot Toiminnan lähtökohtana ovat lasten aistimukset, havainnot ja kokemukset. Lapsia kannustetaan kertomaan ideoistaan, työskentelystään

Lisätiedot

Ritaharjun päiväkodin toimintasuunnitelma

Ritaharjun päiväkodin toimintasuunnitelma Ritaharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Ritaharjun päiväkoti on osa Ritaharjun monitoimitalon toimintakokonaisuutta. Toimimme yhteistyössä koulun, kirjaston ja nuorisopalveluiden

Lisätiedot

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meille on tärkeää perheen, lapsen ja työkaverin kohtaaminen aidosti, lämpimästi ja välittäen. Ylläpidämme toiminnassamme ME HENKEÄ yhdessä

Lisätiedot

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Myllyojan päiväkodissa toimintakulttuurimme lähtee yhteisistä tavoitteista ja säännöistä, joita arvioimme ja kehitämme säännöllisesti.

Lisätiedot