VARHAISKASVATUSYKSIKÖN VUOSISUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VARHAISKASVATUSYKSIKÖN VUOSISUUNNITELMA 2015 2016"

Transkriptio

1 VARHAISKASVATUSYKSIKÖN VUOSISUUNNITELMA Päiväkoti: ASUNTILA lukuvuosi 201 Käsitelty päiväkodissa (pvm) Päiväkodin johtajan allekirjoitus

2 1. YKSIKÖN TOIMINTA-AJATUS Tavoitteet: Lasten osallistaminen tunne- ja kaveritaitoja painottaen Lasten itsearviointitaitojen ja oman mielipiteen ilmaisutaitojen kehittyminen Keinot: Pienryhmätoiminta Tunneteltta Peukuttaminen (lapsi voi kertoa mm. mistä tykkää / ei tykkää, missä onnistui / ei onnistunut) 2. TAVOITTEET määrittyvät tulospalkkauksen mukaan Osallisuus Kiusaamisen ehkäisy 3. PEDAGOGINEN SUUNNITELMA 3.1 Painopisteet Lapsen osallisuus Kohtaaminen ja aito kuuleminen Ruuan ottaminen itse Leikinvalinta Tavarat lasten saatavilla Arjen tilanteet (esim. pukeutuminen) Lasten kiinnostuksen kohteiden havainnointi ja toiveiden kirjaaminen Leikkien rikastaminen Vahvistetaan lapsen kokemusta ryhmään kuulumisesta Pienryhmätoiminta Kiinteät pienryhmät, jotka toimivat säännöllisesti Aikuiset eivät ole sidottuina yhteen ryhmään vaan ohjaavat vuoroin kaikkia ryhmiä Pienryhmätoiminnan kautta pyrimme myös edistämään lapsen osallisuutta Matematiikkakasvatus Aloitamme päiväkodissamme matematiikkakasvatuksen kehittämisen. Matemaattisten käsitteiden liittäminen arjen toimintoihin on tiedostettua ja suunniteltua

3 Mediakasvatus Tutustumme lasten mediamaailmaan mm. kirjojen, musiikin ja valokuvien kautta Keskustelemme lapsille tutuista hahmoista Harjoittelemme tunnistamaan sadun ja tosiasioiden eroja Kestävä kehitys Materiaalien säännöstely (askartelu, käsien pesu ) Luonnon kunnioittaminen (mm. miten kerätään ulkoa materiaaleja, miten käyttäydytään luonnossa) Tavaroista huolehtiminen Kierrätysmateriaalien käyttö Roskien lajittelu 3.2 Lapselle ominaiset tavat toimia Leikkiminen Päivittäin sisällä ja ulkona Vaihtuvat leikit, joihin lapsilla on mahdollisuus vaikuttaa Käytössä leikinvalintataulut ja sektorikello tukemassa leikin suunnittelua ja ajankäytön hahmottamista Leikitään sekä ohjatusti että itsenäisesti Pyritään mahdollistamaan pitkäkestoinen leikki Lapsi voi vaikuttaa siihen, kenen kanssa leikkii (tuetaan lasten ystävyyssuhteiden kehittymistä) Liikkuminen Viikoittain ohjattu jumppa Ulkoillaan joka päivä, liikuntavälineistöä lasten käytössä Hyödynnetään lähiympäristöä ja lähiliikuntapaikkoja Liitetään liikuntaa mahdollisuuksien mukaan arjen tilanteisiin Tutkiminen Tuetaan lasten luontaista uteliaisuutta pysähtymällä tekemään yhteisiä havaintoja Retket, luonto, leikki, aistien monipuolinen käyttö Taiteellinen kokeminen Rohkaistaan lasta ilmaisemaan itseään taiteen keinoin Korostetaan ilmaisun vapautta (kaikki tavat ovat oikeita, tärkeään on prosessi) Lapsi saa olla luova ja kokeilla erilaisia materiaaleja ja työskentelytapoja 3.3 Perushoidon keskeiset periaatteet Kannustetaan omatoimisuuteen ja harjoitellaan yhdessä Kehuminen ja kannustus Harjoittelu ja yhdessä tekeminen Yhteistyö perheen kanssa

4 Siisteyskasvatus Harjoitellaan viemään roskat roskikseen Kerätään leikit ennen uutta tekemistä Käsienpesun harjoittelu Omista tavaroista huolehtiminen (harjoitellaan mm. viikkaamaan vaatteet) Ruokailu Harjoitellaan ottamaan ruokaa itse ja mietitään sopivaa annoskokoa Opetellaan kauniita ruokatapoja sekä ruokailuvälineiden käyttöä Opetellaan maistamaan uusia makuja Porrastaminen ruokailuissa Pukeminen Erilliset sisä- ja ulkovaatteet Aikuisen tuki ja ohjaus (mitä, miten ja missä järjestyksessä) Lepohetki Pysyvät nukkumapaikat tuovat turvaa Rauhallinen tila Aikuisen läsnäolo Musiikki/ satu Säännöllinen rytmi Lepohetki on tärkeä päivän keskellä, levon jälkeen voi nousta rauhallisiin leikkeihin ennen välipalaa 3.4. Kieli ja vuorovaikutus Kieli ja vuorovaikutus ovat läsnä jokaisessa hetkessä Toimitaan niin, että lapsi tulee kuulluksi. Samalla opetellaan ottamaan huomioon muita ja lapsi kuulee erilaisia ajatuksia. Tavoitteena on, että lapsi oppii käyttämään kieltä ja muita ilmaisukeinoja mahdollisimman monipuolisesti Satuillaan, lorutellaan, lauletaan, rytmitellään, nimetään asioita ja tunteita. Tuetaan lapsen omaa kerrontaa. Opetellaan neuvottelu- ja kaveritaitoja 3.5 Orientaatiot Matemaattinen orientaatio Pyritään pitämään matemaattiset teemat läsnä arjen toiminnassa Lasketaan (lapsia, käpyjä ), lajitellaan ja luokitellaan, vertaillaan, opetellaan huomaamaan ja tunnistamaan erilaisia geometrisia muotoja, tutkitaan kalenteria Luonnontieteellinen orientaatio Tuetaan lasten kiinnostusta ympäristön tarkkailuun ja havaintojen tekemiseen Tutkitaan yhdessä kaikkea, mitä luonnosta löytyy käyttäen aisteja monipuolisesti

5 Tehdään retkiä lähiympäristöön ja huomataan vuodenaikojen vaihtelut tutuissa paikoissa Opetellaan toimimaan luontoa kunnioittaen Historiallis-yhteiskunnallinen orientaatio Huomioidaan yleiset juhlapyhät Mietitään millaista on ollut ennen ja millaista on nyt Hahmotetaan pikkuhiljaa itseä osana erilaisia yhteisöjä (perhe, päiväkoti, Ylöjärvi, Suomi, Eurooppa ) Eettinen orientaatio Harjoitellaan ottamaan huomioon ympärillä olevat ihmiset ja erilaiset mielipiteet Opetellaan hyviä käytöstapoja ja toisen kohtelemista Pohditaan oikeaa ja väärää sekä harjoitellaan yhteisten sääntöjen noudattamista ja ymmärtämistä Päiväkodissa on käytössä Miniverso-vertaissovittelu, jossa lapset opettelevat ratkaisemaan keskinäisiä ristiriitojaan aikuisen ohjauksessa yhä omatoimisemmin Esteettinen orientaatio Tilojen viihtyisyys ja oppimisympäristön selkeys Huolehtiminen sekä yhteisistä että omista tavaroista Toteutetaan monipuolista taidekasvatusta Laitetaan lasten tekemään taidetta näkyville Uskonnollis-katsomuksellinen Tehdään yhteistyötä seurakunnan kanssa kynttilähetkien ja raamattuhuonekäyntien muodossa Huomioidaan kirkkovuoden tapahtumat Huomioidaan toiminnassa perheiden erilaiset elämänkatsomukset 4. YHTEISTYÖ PERHEIDEN KANSSA 4.1 Vanhempien kanssa tehtävään yhteistyöhön liittyvät tavoitteet, käytännöt ja sisällöt Tiedotus ja yhteistyö vanhempien kanssa Päiväkodissa on käytössä sähköinen kasvunkansio Tenavanetti. Tenavanetistä löytyvät ryhmien viikko-ohjelmat sekä ilmoitusasiat ja sinne lisätään myös kuvia ja terveisiä toiminnasta. Myös päiväkodin ilmoitustauluja (ja ovia) käytetään tiedotuksessa Vanhempien kanssa keskustellaan päivittäin tuonti- ja hakutilanteissa Vanhempainillat Vasu-keskustelut Palautetta ja toiveita saa esittää pitkin vuotta ja niitä myös kerätään vanhemmilta ajoittain mm. kyselyiden avulla

6 Aloittaminen päiväkodissa tai uudessa ryhmässä Perheille tarjotaan mahdollisuutta tulla tutustumaan päiväkotiin ennen hoidon aloitusta Perhe täyttää perustietolomakkeen, joka käydään vielä läpi vasu-keskustelussa Ryhmän toimintatavoista kerrotaan lapsille ja aikuisille aina toimintakauden alussa Esiopetukseen siirryttäessä järjestetään tiedonsiirtopalaveri Lasten siirtyessä ryhmästä toiseen pyritään siihen, että edellisestä ryhmästä ainakin yksi tuttu aikuinen siirtyy mukana ryhmästä toiseen 4.2 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman laatimiseen ja arviointiin liittyvät tavoitteet, käytännöt ja sisällöt Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma laaditaan syksyllä vanhempien kanssa käytävässä vasu-keskustelussa. Ennen keskustelua lapsen kanssa on yhdessä mietitty lapsen omia mielipuuhia päiväkodissa. Henkilökunnan tekemät havainnot lapsesta käydään läpi yhdessä tiimin kanssa ennen keskustelua. Suunnitelman arviointi tehdään keväällä. Tavoitteena on saada perheelle ja kasvattajatiimille yhtenäinen ja kokonaisvaltainen käsitys lapsen taidoista, mielenkiinnonkohteista ja tavoitteista. Keskustelussa huoltajilla on mahdollisuus esittää toiveita ja ajatuksia ryhmän toimintaan liittyen 5 VARHAISKASVATUKSEN TUKI 5.1 Millaista on arjen tuki päiväkodissamme Päivärytmin ja oppimisympäristön selkiyttäminen Porrastaminen siirtymätilanteissa ja tarvittaessa myös esim. ruokailussa Pienryhmätoiminta Lasten havainnointi ja tarvittavien tukitoimien käyttöönotto (esim. kuvien käyttö) Lasten tehostettu ja erityinen tuki toteutuu yksilöllisten suunnitelmien mukaan. 6 PÄIVÄKOTIKOHTAISET SUUNNITELMAT Turvallisuussuunnitelma on laadittu ja nähtävillä kahvihuoneessa turvallisuuskansiossa Kiusaamisen ehkäisyn suunnitelma 7 YKSIKÖSSÄ TOIMIVAT TYÖRYHMÄT JA PALAVERIKÄYTÄNTEET

7 Tiimipalaverit järjestetään säännöllisesti 1-2 viikon välein Talon yhteisiä palavereja järjestetään n. neljä kertaa kuukaudessa Lastentarhanopettajat muodostavat pedagogisen ryhmän yhdessä Kalliorinteen päiväkodin lastentarhanopettajien kanssa Myös lastenhoitajat kokoontuvat muutaman kerran toimintakaudessa Yhteisiä tapahtumia suunnittelemaan kootaan aina omat suunnitteluryhmänsä (edustaja jokaisesta tiimistä) 8 ARVIOINTI Asiakas- ja työtyytyväisyyskyselyt käydään yhdessä läpi ja sen pohjalta mietitään uusia kehityskohteita Tulospalkkatavoitteiden toteutumista arvioidaan kirjallisesti Jatkuva arviointi toteutuu arjen keskusteluissa Tuetaan lapsen arviointitaitojen kehittymistä yhteisillä keskusteluilla arjen tilanteissa (esim. pukeminen, ruokailu) Lapset arvioivat omaa ja koko ryhmän toimintaa yhdessä aikuisten kanssa (esim. mikä oli parasta retkellä, tuntuiko jokin tehtävä vaikealta) Opetellaan miettimään saadun palautteen paikkansapitävyyttä Yksikön tavoitteet laaditaan alkuvuodesta ja arvioidaan keväällä ja jouluna omalle lomakkeelle ( laatutavoite osana tulospalkkiosopimusta)

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti Toimintakulttuurimme Kaiken toimintamme pohjana on luoda lapselle kokonaisvaltainen tunne turvallisuudesta. Lapsi kohdataan yksilönä

Lisätiedot

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Päiväkodissamme toteutetaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta vahvasti leikin, liikunnan ja luovuuden kautta. Leikki ja liikunta kuuluvat päivittäin

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä

Lisätiedot

Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kasvattajat sanoittavat lapsille päivittäin huomaamiaan positiivisia asioita lapsissa ja heidän toiminnassaan, näin opetamme lapsia

Lisätiedot

RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU

RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016-2017 Liite 1 Toimintasuunnitelma suunnittelu pohjautuu lasten ja vanhempien osallisuuden mahdollistamiseen (aloitus- ja vasukeskustelut on käyty ennen

Lisätiedot

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA PÄIVÄKOTI MAJAKKA VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA Majakan päiväkoti on pieni kodinomainen päiväkoti Nurmijärven kirkonkylässä, Punamullantie 12. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Simpukat ja Meritähdet. Henkilökunta:

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1 / 11 Lapsen nimi: JOENSUUN KAUPUNKI LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka

Lisätiedot

SUUNNITELMA KASVATTAJAYHTEISÖN TOIMINTA- TAVOISTA

SUUNNITELMA KASVATTAJAYHTEISÖN TOIMINTA- TAVOISTA SUUNNITELMA KASVATTAJAYHTEISÖN TOIMINTA- TAVOISTA Lapsen varhaiskasvatus ja esiopetuksen oppimissuunnitelmat ovat perusta tiimien työn suunnittelulle. Suunnitelma kasvattajayhteisön toimintatavoista on

Lisätiedot

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu kokopäiväpedagogiikkaan; jokainen hetki tukee lapsen kehitystä ja oppimista. Kasvattajat mahdollistavat lasten

Lisätiedot

Melukylän Päiväkoti. Alatalo Välitalo Ylätalo. Varhaiskasvatussuunnitelma

Melukylän Päiväkoti. Alatalo Välitalo Ylätalo. Varhaiskasvatussuunnitelma Melukylän Päiväkoti Alatalo Välitalo Ylätalo Varhaiskasvatussuunnitelma Melukylän päiväkodin VASU:n sisällysluettelo: Melukylän päiväkodin talot ja ryhmät Päiväjärjestys Arvot Visiot Toiminta-ajatus Kasvatuskumppanuus

Lisätiedot

Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS LEIKKI LUOVUUS YSTÄVYYS TUNTEET TURVALLISUUS LAPSI EI LEIKI OPPIAKSEEN, MUTTA OPPII LEIKKIESSÄÄN Leikissä lapsi oppii toimimaan yhdessä

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN VUOSISUUNNITELMA 2015 2016

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN VUOSISUUNNITELMA 2015 2016 VARHAISKASVATUSYKSIKÖN VUOSISUUNNITELMA 2015 2016 Päiväkoti: KALLIORINNE lukuvuosi 201 5-2016 Käsitelty päiväkodissa (pvm) 9.10.2015 Päiväkodin johtajan allekirjoitus 1. YKSIKÖN TOIMINTA-AJATUS - yhteisöllisyys,

Lisätiedot

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Kopio vasusta siirtyy huoltajan mukana lapsen vaihtaessa varhaiskasvatuspaikkaa Sivu 1 / 14 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: / 20 Syntymäaika: Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

Lisätiedot

Poutapilvi. Varhaiskasvatussuunnitelma

Poutapilvi. Varhaiskasvatussuunnitelma Poutapilvi Varhaiskasvatussuunnitelma Sisällysluettelo 1. Poutapilvi s. 3 2. Arvot s. 5 3. Pienryhmät s. 7 4. Kasvatuskumppanuus s. 8 5. Hyvinvoiva lapsi s. 10 Perushoitotilanteet 6. Lapselle ominaiset

Lisätiedot

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Muistamme kaikissa päivän hetkissä, että aikuinen on vuorovaikutuksen mallina. Toimimme sallivasti

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Apila-Lemmikin toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma perustuu Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin ja Helsingin

Lisätiedot

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme sitä jatkuvasti. Näin toimien mahdollistamme

Lisätiedot

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Kopio siirtyy lapsen mukana Sivu 1 / 14 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: / 20 Ikä: Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lisätiedot

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Liitteet

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Liitteet Kopio siirtyy lapsen mukana Sivu 1 / 13 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 Lapsen nimi: Ikä: Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lisätiedot

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU 1 Kädentaidot ja tehtävät pelit, laulut ja ystävät ulkoiluhetket ja metsäretket leikki, satuilu ja syli läheisyys käy kaiken yli. Päiväkodin yhteystiedot:

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä

Lisätiedot

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Yhteiset tilat koulun kanssa mahdollistavat sen, että tilat ja henkilöstö tulevat tutuiksi lapsille jo päiväkotiaikana. Tämä helpottaa

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.

Lisätiedot

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme tunnustetaan leikin merkitys lapsen hyvinvoinnille ja uusien asioiden oppimiselle. Pienryhmässä on turvallinen ilmapiiri,

Lisätiedot

TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKOTI Päiväkotimme sijaitsee Tahiniemessä, Pieksäjärven rannalla, rauhallisella omakotialueella. Lähistöllä on uimaranta ja metsikköä,

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma 2012-2013 Nuppusten Varhaiskasvatussuunnitelma 2012-2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. NUPPUSTEN RYHMÄKUVAILU 2. NUPPUSTEN TOIMINTA-AJATUS 3. VARHAISKASVATUSYMPÄRISTÖ 4. KIELELLINEN KEHITYS JA KIELEN MERKITYS VARHAISKASVATUKSESSA

Lisätiedot

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA

VUOSISUUNNITELMA VUOSISUUNNITELMA 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Metsätähti RYHMIEN NIMET: Kissankellot (1-3v.) ja Päivänkakkarat (3-5v.) LASTEN MÄÄRÄ: 33 paikkaa (kuluvana toimintavuotena 38 lasta) Päiväkodin aukioloaika

Lisätiedot

Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016

Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016 1 Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016 2 Kuusjoen päiväkoti Kuusjoen päiväkoti on perustettu vuonna 2010. Päiväkoti sijaitsee Kuusjoen koulun yhteydessä Salon Kuusjoella

Lisätiedot

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS 1 LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 Lapsen nimi syntymäaika Kasvatuskumppanit: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN JA TUOKKOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

SAVONLINNAN KAUPUNGIN JA TUOKKOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA SAVONLINNAN KAUPUNGIN JA TUOKKOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Hyväksytty sosiaalilautakunnassa 01.08.2006 132 Hyväksytty koulutuslautakunnassa 16.08.2006 110 Hyväksytty koulutuslautakunnassa

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju

Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju Yksikön toimintasuunnitelma 2017-2018 Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju YKSIKKÖMME VARHAISKASVATUSTA OHJAA VALTAKUNNALLINEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA HELSINGIN VARHAISKASKASVATUSSUUNNITELMA. OLEMME

Lisätiedot

MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS

MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS Tarjotaan lapsille perhepäivähoitoa kodinomaisessa ja turvallisessa ympäristössä. Laadukkaan hoidon ja kasvatuksen tavoitteena on onnellinen

Lisätiedot

Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma

Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä päivittäin esim. leikin, toiminnan ja ruokailun aikaan. Pienryhmät muotoutuvat lasten kehitystason, mielenkiinnon

Lisätiedot

Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012

Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Isokallion päiväkoti Puistotie 15 05200 Rajamäki 2. TOIMINTA-AIKA Esiopetussuunnitelma ajalle 16.8.2011 31.5.2012. Päivittäinen toiminta-aika klo 8.30 12.30.

Lisätiedot

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Myllyojan päiväkodissa toimintakulttuurimme lähtee yhteisistä tavoitteista ja säännöistä, joita arvioimme ja kehitämme säännöllisesti.

Lisätiedot

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä.

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Toivion päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Päiväkodissamme toteutamme

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1 Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen vasun tekeminen perustuu varhaiskasvatuslakiin. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Herukka-Vaapukka

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Herukka-Vaapukka Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Herukka-Vaapukka VARHAISKASVATUKSEN ALOITTAMINEN Tarjoamme vanhemmille mahdollisuuden tukea lapsensa varhaiskasvatuksen aloittamista portaittain. Kannustamme

Lisätiedot

varhaiskasvatussuunnitelma ajalle --

varhaiskasvatussuunnitelma ajalle -- varhaiskasvatussuunnitelma ajalle -- Henkilöstö: Ryhmävasu on työväline, joka auttaa henkilöstöä suunnittelemaan, toteuttamaan ja arvioimaan työtään varhaiskasvatuslain ja valtakunnallisen vasun sisällön

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen esiopetussuunnitelma (esiops) on esiopetuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm. Keskusteluun osallistujat LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen Vasu) on vanhempien ja päivähoidon henkilöstön välinen työväline, jonka avulla luodaan

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa kuvaamme, miten varhaiskasvatusta käytännössä pedagogisesti toteutetaan Meripirtissä.

Lisätiedot

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien

Lisätiedot

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.

Lisätiedot

Huikkaan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Huikkaan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Huikkaan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Huikkaan päiväkoti sijaitsee Tampereen kaupungin itäisellä alueella hyvien bussiyhteyksien varrella (bussit 6, 29, 27). Päiväkoti sijaitsee kerrostalon alimmaisessa

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN VUOSISUUNNITELMA

VARHAISKASVATUKSEN VUOSISUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSEN VUOSISUUNNITELMA 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon päiväkoti RYHMÄN NIMI: Tiitiäiset, 3-5 -vuotiaat KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Tulevaisuuslautakunta hyväksynyt Pvm. LASTEN LUKUMÄÄRÄ

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen

Lisätiedot

Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma

Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma Vy Liinakko-Loimi-Varhela Toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintasuunnitelmassamme kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Liinakko-Loimi-Varhela pedagogisesti käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (Lapsen vasu) on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien yhteinen työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia siitä, miten kunkin lapsen yksilöllistä

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meille on tärkeää perheen, lapsen ja työkaverin kohtaaminen aidosti, lämpimästi ja välittäen. Ylläpidämme toiminnassamme ME HENKEÄ yhdessä

Lisätiedot

Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma

Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Lasten osallisuus Vanhempien osallisuus Varhaiskasvatuksen suunnittelu Leikki Liikunta Luonto Ilmaisu Mediakasvatus Kieli ja kulttuuri

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (LAPSEN VASU)

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (LAPSEN VASU) Lapsen nimi: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (LAPSEN VASU) Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma laaditaan jokaiselle varhaiskasvatuksessa olevalle lapselle yhdessä huoltajien kanssa. Se on henkilöstön ja

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma

Varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatussuunnitelma Nuolialan päiväkoti on Pirkkalan suurin, 126- paikkainen päiväkoti. Nuolialan päiväkoti sijaitsee osoitteessa Killonvainiontie 2. Toiminta päiväkodilla alkoi 2.1.2009 avoimilla

Lisätiedot

HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Haikalan päiväkoti sijaitsee Klaukkalan pohjoisella alueella Haikalassa. Päiväkoti on perustettu 1982. Toimintakaudella 2010-2011 päiväkotimme ryhmät ovat:

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Suomusjärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Suomusjärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Suomusjärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Suomusjärven päiväkoti on pieni yksikkö maaseudun rauhassa, jossa lapsi saa olla lapsi. Pienessä yksikössä muodostuu helposti läheinen ja lämmin vuorovaikutus

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö Näin meidän yksikössä/ryhmässä : Pienryhmätoimintaan on mahdollisuus päivittäin.

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pyrimme avoimeen ja lämpimään yhteistyöhön Muokkaamme leikki- ja oppimistiloja yhdessä

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Vanhemmuutta tukien, yhteistyössä kotien kanssa annetaan lapsille turvallinen kasvuympäristö.

Varhaiskasvatussuunnitelma. Vanhemmuutta tukien, yhteistyössä kotien kanssa annetaan lapsille turvallinen kasvuympäristö. Varhaiskasvatussuunnitelma Vanhemmuutta tukien, yhteistyössä kotien kanssa annetaan lapsille turvallinen kasvuympäristö. 2014 Ypäjän varhaiskasvatuspalvelut Päiväkoti Heporanta: Pollet, Ponit ja Varsat

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma Tämä on lapsen varhaiskasvatussuunnitelma, joka sisältää esiopetuksen oppimissuunnitelman sekä mahdollisen tehostetun eli varhaisen tai

Lisätiedot

SEPÄN RYHMÄKODIN VARHAIKASVATUSUUNNITELMA 2006-2007 KESKUSTAN PALVELUALUE PYYNIKIN TIIMI

SEPÄN RYHMÄKODIN VARHAIKASVATUSUUNNITELMA 2006-2007 KESKUSTAN PALVELUALUE PYYNIKIN TIIMI SEPÄN RYHMÄKODIN VARHAIKASVATUSUUNNITELMA 2006-2007 KESKUSTAN PALVELUALUE PYYNIKIN TIIMI SISÄLLYSLUETTELO 1. PERHEPÄIVÄHOIDON TOIMINTA-AJATUS 2. ARVOT 3. KASVATUS, OPPIMINEN, TOIMINTA- JA OPPIMISYMPÄRISTÖ

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma 2017

Varhaiskasvatussuunnitelma 2017 Varhaiskasvatussuunnitelma 2017 Sastamalan kaupunki Varhaiskasvatuksen aluejohtaja Marjut Vuokko Tampere 24.3.2017 4.4.2017 2 Vasu työ Ensin Ohjausryhmä - varhaiskasvatuksen päällikkö - varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SISÄLLYS 1. Siilin päiväkoti 2. Päiväkodin tärkeät asiat 3. Lapsilähtöisyys 4. Varhaiskasvatuksen suunnittelu 5. Varhaiskasvatuksen toteuttaminen 6. Erityinen

Lisätiedot

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 PÄIVÄKOTIMME TOIMINTA-AJATUS: tarjoamme hyvällä ammattitaidolla laadukasta varhaiskasvatusta alle 6 -vuotiaille lapsille meillä lapsella on mahdollisuus

Lisätiedot

Lapsiryhmäkohtainen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsiryhmäkohtainen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsiryhmäkohtainen varhaiskasvatussuunnitelma Itsearvioinnin, ryhmätyöskentelyn ja suunnittelun tueksi Ryhmävasu tehdään kauden alussa ja sitä arvioidaan vähintään kaksi kertaa toimikauden aikana; vuoden

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA ELMERIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Sisällysluettelo 1. Arvot 2. Toiminta-ajatus 3. Toimiva kasvattajayhteisö 4. Varhaiskasvatusympäristö 5. Oppimisen ilo 6. Kielen ja vuorovaikutuksen merkitys

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaskisavu-Pentinkulma 30.10.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Aamu- ja välipalat valmistetaan päiväkodissa, mutta lounasateria tuodaan Meri-Lapin Kuntapalvelun ravintokeskus Merestä.

Aamu- ja välipalat valmistetaan päiväkodissa, mutta lounasateria tuodaan Meri-Lapin Kuntapalvelun ravintokeskus Merestä. 1 MÖYLYNLEHDON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1. Möylynlehdon päiväkoti Möylynlehdon päiväkoti on perustettu vuonna 1977. Sen pinta-ala on 294 m 2 ja tiloissa toimii tällä hetkellä kaksi lapsiryhmää;

Lisätiedot

KILPIÄISTEN PÄIVÄKODIN VARHAIS- KASVATUS- SUUNNITELMA

KILPIÄISTEN PÄIVÄKODIN VARHAIS- KASVATUS- SUUNNITELMA KILPIÄISTEN PÄIVÄKODIN VARHAIS- KASVATUS- SUUNNITELMA TOIMINTA-AJATUKSEMME Kilpiäisten päiväkoti tarjoaa lapsille laadukasta varhaiskasvatusta vuonna 2009 valmistuneissa tiloissa. Päiväkotimme on avara,

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meillä lasta kannustetaan leikkiin. Tiedostamme leikin tärkeän merkityksen lapsen hyvinvoinnille ja oppimiselle. Aikuiset ja lapset

Lisätiedot

KYÖSTIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

KYÖSTIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA KYÖSTIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA Kyöstin päiväkoti Kyöstin päiväkoti on 105-paikkainen yksikkö, joka on kahdessa eri rakennuksessa toimiva kokonaisuus. Idyllisessä Kartano-rakennuksessa

Lisätiedot

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina

Lisätiedot

VASU LAPSEN SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS-

VASU LAPSEN SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS- VASU LAPSEN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA Hyvä Kotiväki, Koti ja perhe ovat lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö. Kodin ohella päivähoidon on oltava turvallinen paikka, jossa lapsesta huolehditaan

Lisätiedot

Varhaiskasvatusyksikkö Katajanokka-Masto-Suomenlinna. Toimintasuunnitelma

Varhaiskasvatusyksikkö Katajanokka-Masto-Suomenlinna. Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Katajanokka-Masto-Suomenlinna Toimintasuunnitelma 2017-2018 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu juhlitaan kalenterivuoden mukaisia juhlia, jotka tutustuttavat varsinkin

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen esiopetussuunnitelma on esiopetuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia siitä,

Lisätiedot

Yksityisen perhepäivähoidon omavalvonta- ja varhaiskasvatussuunnitelma

Yksityisen perhepäivähoidon omavalvonta- ja varhaiskasvatussuunnitelma Yksityisen perhepäivähoidon omavalvonta- ja varhaiskasvatussuunnitelma 1. Palvelujen tuottajaa koskevat tiedot Palvelun tuottaja/vastuuhenkilö, yhteystiedot, Y-tunnus Lapsiryhmän ikärakenne Perushoitotilat/muut

Lisätiedot

Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito 30.9.2009. Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN

Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito 30.9.2009. Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN Onnistuneen kasvatuskumppanuuden aloittamisen kannalta on tärkeää, että päivähoitoa koskevaa tietoa on saatavilla kun tarve lapsen päivähoidolle syntyy.

Lisätiedot