HEINÄVEDEN KUNTA SUUNNITELMA IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TUKEMISEKSI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HEINÄVEDEN KUNTA SUUNNITELMA IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TUKEMISEKSI 2016-2018"

Transkriptio

1 HEINÄVEDEN KUNTA SUUNNITELMA IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TUKEMISEKSI Kysykää neuvoa vanhuksilta, sillä heidän silmänsä ovat nähneet vuosien kasvot ja heidän korvansa ovat kuulleet elämän äänet. Ja vaikka heidän neuvonsa eivät miellyttäisi teitä, niin ottakaa niistä vaarin. -Kahlil Gibran- Heinäveden kunta Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1

2 Sisällys 1 JOHDANTO TAUSTATIEDOT JA TILASTOT Heinäveden kunta Väestökehitys, väestöosuudet, huoltosuhde ja väestöennuste Taloudelliset resurssit Talouden tunnusluvut Sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Terveyden- ja vanhustenhuollon tarvevakioidut menot Ikääntyneiden asuminen ja elinympäristö, liikenne ja palvelut IKÄÄNTYNEITÄ JA HEIDÄN HYVINVOINTIAAN KUVAAVAT TILASTOT Ikääntyneiden terveys Ikääntyneiden muistisairaudet Dementian esiintyvyys Dementian esiintyvyys ennusteet Ikääntyneen toimintakyky ja sen arviointi Toimintakyky Toimintakyvyn arviointi Ikääntyneiden taloudellinen tilanne Eläköityminen ja eläkkeet Kelan eläkkeensaajan hoitotuki ja asumistuki Ikääntyneiden asuminen ja ympäristö IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUJA TURVAAVAT LAIT JA SUOSITUKSET Ikääntyneiden palveluja turvaavat lait Ikäihmisten palvelujen laatusuositus IKÄÄNTYNEIDEN TOIMINTAKYKYÄ YLLÄPITÄVÄT PALVELUT JA TOIMINNOT HEINÄVEDELLÄ Kotipalvelu ja kotisairaanhoito Kotihoitoasiakkaiden toimintakyky ja hoitoisuus Palveluasuminen ja lyhytaikaishoito Palveluasuntojen ja ryhmäkodin asiakkaiden toimintakyky ja hoitoisuus Yksityiset palveluntuottajat Tukipalvelut Ateriapalvelu

3 5.4.2 Siivouspalvelu Turvapalvelut Kauppa-asiointi Kuljetuspalvelu Virike- ja muistiohjaus Omaishoidontuki Ikääntyneiden sosiaalityö Palveluohjaus Asiakkaiden sijoittaminen Ikääntyneen edunvalvonta Sosiaali- ja potilasasiamies Palveluseteli IKÄÄNTYNEIDEN TERVEYDENHUOLLON PALVELUT Perusterveydenhuolto Erikoissairaanhoito Hammashuolto Terveyskeskuksen vuodeosasto Terveyskeskuksen vuodeosaston asiakkaiden toimintakyky ja hoitoisuus IKÄÄNTYNEIDEN KUNTOUTTAVAT JA KORJAAVAT PALVELUT SEKÄ TOIMINNOT Kuntoutus ja kuntouttavat palvelut Mielenterveyspalvelut Päihdepalvelut IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUJEN HENKILÖSTÖRESURSSIT Ohjaavat rakenteet Henkilöstömitoitus ja sen merkitys Kotihoidon henkilöstöresurssit Palveluasumisen henkilöstöresurssit Vuodeosaston henkilöstöresurssit Ikääntyviä palvelevan henkilöstön kelpoisuus ja koulutus OSALLISTAVAT TOIMINNAT JA ERI YHTEISÖJEN TOIMIJAT IKÄÄNTYNEIDEN PARISSA Vanhusneuvosto Kolmas sektori

4 9.3 Heinäveden evankelisluterilainen seurakunta Muut uskonnolliset yhteisöt Heinäveden kulttuuritoimi, kirjastopalvelut ja Soisalo-opisto Liikuntapalvelut PALVELURAKENTEEN KEHITTÄMISOHJELMA IKÄIHMISTEN PALVELUJEN LAATUSUOSITUS SEURANTAINDIKAATTORIT LÄHTEET

5 1 JOHDANTO Sosiaali- ja terveysministeriö sekä Kuntaliitto julkistivat vuonna 2001 ensimmäisen ikäihmisten hoitoa ja palvelua koskevan valtakunnallisen laatusuosituksen. Suosituksen mukaan kunnalla tulee olla valtuuston hyväksymä, ajantasainen ja ikääntyneiden sosiaaliset oikeudet turvaava vanhuspoliittinen strategia ja palvelurakenteen kehittämisohjelma. Heinäveden kunnan edellinen ikääntymispoliittinen strategia ja palvelurakenteen kehittämisohjelma vuosille on hyväksytty vuonna Kyseisessä suunnitelmassa keskeisimmistä tavoitteista toteutumatta jäi Helmikodin saneeraaminen palveluasunnoiksi sekä palveluseteli kokeilu, joka jäi selvityksen jälkeen toteutumatta. Palveluohjaajan määräaikainen tehtävä on muutettu toistaiseksi voimassaolevaksi sekä vuorohoitoa on pystytty kehittämään. Uuden hoivakodin rakentaminen on helpottanut tehostetun palveluasumisen tarvetta. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012 (ns. vanhuspalvelulaki) edellyttää (5 ) suunnitelmaa ikääntyneen väestön tukemiseksi. Kunnan on laadittava suunnitelma vastaamaan edellä mainittuihin tavoitteisiin, jonka on oltava osa kunnan strategista suunnittelua. Kunnanvaltuusto hyväksyy suunnitelman ja sitä tarkastellaan valtuustokausittain. Uuden ikäihmisten palvelujen laatusuosituksen (2013) kokonaistavoitteena on turvata mahdollisimman terve ja toimintakykyinen ikääntyminen koko ikääntyneelle väestölle sekä laadukkaat ja vaikuttavat palvelut niitä tarvitseville iäkkäille henkilöille. Laatusuositus tukee kuntia ja yhteistoiminta-alueita kehittämään ikäihmisten palveluja paikallisista tarpeista ja voimavaroista lähtien yhteistyössä ikäihmisten, muiden kuntalaisten, palvelun käyttäjien ja heidän läheistensä, järjestöjen, yrittäjien ja seurakuntien kanssa. Ikääntyneiden palvelujen laatusuositus koskee ikääntyneiden säännöllisesti käyttämiä palveluja, kuten kotihoitoa, omaishoidontukea, palveluasumista, pitkäaikaista hoivaa ja hoitoa tehostetun palveluasumisen yksiköissä ja laitoksissa, sekä laajemmin ikäihmisten hyvinvointia ja terveyttä edistäviä toimia. Uuden lain mukainen suunnitelma ikääntyneiden palveluista lähtee näistä samoista laatusuosituksista; jatkossa ne on kirjattava kunnan toimintaohjeisiin tarkemmin, tavoitteena kuntien ohjeistuksen yhdenmukainen arviointimahdollisuus ja kehittäminen. Kuitenkaan laissa ei ole rajattu 5

6 tarkkaan esim. henkilöstön määrää, palvelusuunnitelman tai muiden käytettävien dokumenttien muotoa. Heinäveden valtuustokausittaisessa hyvinvointikertomuksessa vuosille ikääntyneiden palvelujen kehittämiskohteissa painottuvat myös vanhuspalvelulain edellyttämät ennaltaehkäisevät kotikäynnit, liikunnallisuuden esiintuominen suunnittelussa/toiminnassa, kotiin annettujen palvelujen tehostaminen sekä palvelutarpeen arviointien kehittäminen. Suosituksessa tavoitteeksi asetettu palvelurakenteen muutos hillitsee toteutuessaan sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten kasvua. Mikäli palvelurakenteita ja toimintaa ei uudisteta, kustannusten kasvua on vaikea hillitä, kun väestön ikärakenne muuttuu nopeasti ja palvelutarpeet kasvavat. Vanhustenhuollon palvelujen järjestämistä ohjaa taloudellisuuden ja tehokkuuden lisäksi pitkän aikavälin vaikuttavuus tavoitteena heinäveteläisten turvallinen ja arvokas vanhuus. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta ja iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012 (ns. vanhuspalvelulaki) tuli voimaan , jolloin suurinta osaa pykälistä alettiin soveltaa heti, osaa ja loppuja Lain tarkoituksena on tukea ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista sekä parantaa sen mahdollisuutta osallistua elinoloihinsa vaikuttavien päätösten valmisteluun ja tarvitsemiensa palvelujen kehittämiseen kunnassa Suunnitelmassa on arvioitava ikääntyneen väestön hyvinvoinnin tilaa, ikääntyneelle väestölle tarjolla olevien palvelujen riittävyyttä ja laatua sekä ikääntyneen väestön palveluntarpeeseen vaikuttavia tekijöitä. Siinä tulee määritellä tavoitteet ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi sekä ikääntyneelle väestölle tarvittavien palveluiden määrän ja laadun kehittämiseksi. Suunnitelmassa tulee myös määritellä toimenpiteet, joilla vastataan edellä mainittujen tavoitteiden toteutumiseen ja arvioitava voimavarat, jotka tähän tarvitaan. Määriteltäväksi tulee myös kunnan eri toimialojen vastuut edellä mainittujen toimenpiteiden toteuttamisessa. Suunnitelma on otettava huomioon valmisteltaessa ikääntyneen väestön asemaan ja iäkkäiden henkilöiden tarvitsemiin palveluihin vaikuttavia päätöksiä, talousarviota ja suunnitelmaa, sekä terveydenhuoltolain mukaista raporttia ja hyvinvointikertomusta. 6

7 2. TAUSTATIEDOT JA TILASTOT 2.1 Heinäveden kunta Heinävesi on noin asukkaan kunta Etelä-Savon maakunnassa. Kunnan vahvuutena on matkailullinen tunnettavuus Heinävesi on tunnettu muun muassa Pohjoismaiden ainoista ortodoksisista luostareista Valamon munkkiluostarista sekä Lintulan nunnaluostarista. Heinävesi on myös tunnettu kauniista, Suomen suosituimpiin vesireitteihin kuuluvasta Heinäveden reitistä ja sen kuudesta sulkukanavasta. Luonnonkauniin kunnan pinta-alasta noin 18 prosenttia on vettä. Sen suurimmat järvet Kermajärvi ja Juojärvi kuuluvat Suomen puhdas- ja kirkasvetisimpiin järviin. Kermajärvi on Natura-alue ja täten tärkeä rantojen- ja vesistöjensuojelualue sekä osa Suomen kansallismaisemaa. Kesällä 2007 Heinäveden kunta julistautui Suomen ensimmäiseksi hyvän olon kunnaksi. Heinäveden naapurikuntia ovat Leppävirta, Liperi, Outokumpu, Savonlinna, Tuusniemi ja Varkaus. 2.2 Väestökehitys, väestöosuudet, huoltosuhde ja väestöennuste Heinäveden kunta kuuluu Etelä-Savon maakuntaan ja Savonlinnan seutukuntaan. Etelä-Savossa oli vuoden 2013 lopussa asukasta eli noin asukasta vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Tilastokeskuksen vuoteen 2040 ulottuvan väestöennusteen mukaan Etelä-Savon väkiluku supistuu noin 10 prosenttia seuraavien runsaan kahdenkymmenen vuoden aikana. Vuonna 2040 Etelä- Savossa ennustetaan olevan asukasta. (Etelä-Savo lukuina.) Väestönkehitys on muuttanut Etelä-Savon ikärakennetta niin, että vanhempien ikäluokkien osuus on kasvanut ja lasten sekä nuorten ikäluokkien osuudet ovat pienentyneet. Työikäisen väestön osuus on pysynyt suunnilleen samalla tasolla, mutta työikäisten määrä on vähentynyt viimeisten kymmenen vuoden ajan noin tuhat henkilöä vuodessa. Etelä-Savon väestö on selvästi ikääntyneempää kuin koko Suomen. (Etelä-Savo lukuina.) Maakunnittain tarkasteltuna 65 vuotta täyttäneiden osuus väestöstä oli suurin Etelä-Savon maakunnassa, 26,0 prosenttia. ( 7

8 Vaikka Tilastokeskus ennakoikin muuttoliikkeen kääntyvän Etelä-Savolle positiiviseksi jonkin ajan kuluttua, lisääntyy vanhempien ikäluokkien osuus väestössä. Näissä ikäryhmissä Etelä-Savo on saanut muuttovoittoa, ja koska väestön odotettavissa oleva elinaika nousee jatkuvasti, ennakoidaan sodan jälkeen syntyneistä suurista ikäluokista huomattavan osan olevan elossa vielä 20 vuoden kuluttua. Syntyvyyden aleneminen on odotettavissa mm. hedelmällisyysikäisen väestön vähenemisen kautta. (Etelä-Savo lukuina.) Heinäveden asukasmäärässä on tapahtunut merkittävä väheneminen viimeisen 30 vuoden aikana. Heinävedellä oli 5785 asukasta vuonna 1980 ja vuonna 1990 asukkaita oli Vuosien välisenä aikana kokonaisväestömäärä on vähentynyt 337 hengellä. Vuoden 2014 lopussa heinäveteläisiä oli Väestöryhmien osuudessa nähdään kehitys väestön vanhenemisesta; ikääntyneiden osuus kasvaa ja nuorempien ikäryhmien vähenee. Sama kehitys on nähtävissä ympäristökunnissakin. Heinäveden väestöennuste vuodelle 2020 on 3244 henkilöä, vuodelle 2030 väestöennuste on 2910 ja 2725 henkilöä vuodelle (SOTKAnet ja Tilastokeskus.) Heinävesi yht Taulukko 1. Heinäveteläisten väestökehitys v THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet Indikaattori ilmaisee kunnassa vakinaisesti asuvan väestön (miehet ja naiset yhteensä) lukumäärän vuoden viimeisenä päivänä. Ne henkilöt, joilla väestötietojärjestelmän mukaan oli kotipaikka Suomessa vuoden lopussa, kuuluvat väestöön kansalaisuudestaan riippumatta, samoin ne Suomen kansalaiset, jotka asuvat tilapäisesti ulkomailla Väestö Heinävesi vuotiaat, % väestöstä 5,5 5,5 5,3 4,8 4,9 5, vuotiaat, % väestöstä 12,7 12,8 12,7 12,4 12,1 12, vuotiaat % väestöstä 7,2 7,3 7,4 7,5 7,2 7, vuotiaat, % väestöstä 57,9 57,1 56,4 55,2 53,9 53, vuotiaat, % väestöstä 14,4 14,9 15,5 16,5 17,1 17, vuotiaat, % väestöstä 10,7 10,7 10,9 11,2 11,5 11,6 75 vuotta täyttäneet, % väestöstä 14,1 14,2 14,5 14,9 15,8 16,2 85 vuotta täyttäneet, % väestöstä 3,4 3,5 3,6 3,7 4,3 4,5 Taulukko 2: Heinäveteläisten 0-85 vuotta täyttäneiden % osuus väestöstä v THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet Indikaattori ilmoittaa kunkin ikäryhmän osuuden prosentteina koko väestöstä (miehet ja naiset yhteensä) vuoden viimeisenä päivänä. 8

9 65 vuotta täyttäneet, % väestöstä 28,6 29,1 30,0 31,4 32,9 33,7 Taulukko 3: Heinäveden 65 vuotta täyttäneiden % osuus väestöstä v THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet Indikaattori ilmoittaa 65 v. täyttäneiden osuuden prosentteina koko väestöstä (miehet ja naiset yhteensä) vuoden viimeisenä päivänä Väestö vuotiaat, lkm väestöstä vuotiaat, lkm väestöstä vuotta täyttäneet, lkm väestöstä Taulukko 4: Heinäveteläisten 65 vuotta täyttäneiden lukumäärät ikäluokittain väestöstä v THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet Indikaattori ilmoittaa kunkin ikäryhmän osuuden lukumääränä koko väestöstä (miehet ja naiset yhteensä)vuoden viimeisenä päivänä. Yksi ikäpolitiikan käytetyimmistä käsitteistä on huoltosuhde. Huoltosuhteella (elatussuhde) ilmaistaan väestön vanhenemisesta johtuvaa ongelmaa. Tavallisimmin huoltosuhdetta kuvataan määreillä väestöllinen (demografinen) tai taloudellinen. Huoltosuhde on kasvanut Heinävedellä vuosina voimakkaimmin verrattuna naapurikuntiin Liperiin ja Outokumpuun sekä Joensuuhun ja koko maahan Heinävesi 70,2 72,3 74,5 77,9 81,7 84,8 Liperi 55,0 55,2 57,4 58,4 59,6 61,1 Outokumpu 55,7 58,6 61,2 63,4 66,1 68,8 Joensuu 46,1 46,9 47,8 48,7 49,9 50,7 Koko maa 50,6 51,6 52,9 54,3 55,8 57,1 9

10 Taulukko 5. Huoltosuhde, demografinen Heinävedellä, Liperissä, Outokummussa, Joensuussa ja koko maassa vuosina THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet Demografinen (tai väestöllinen) huoltosuhde ilmaisee, kuinka monta alle 15-vuotiasta ja 65 vuotta täyttänyttä on sataa vuotiasta (työikäistä) kohti. Mitä enemmän on lapsia ja/tai eläkeikäisiä, sitä korkeampi huoltosuhteen arvo on. Väestöennuste 2020 Väestöennuste 2030 Väestöennuste Taulukko 6: Heinäveden väestöennuste v vuosina THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet Tilastokeskuksen ennusteen mukaan heinäveteläisten vuotiaiden prosenttiosuus tulee laskemaan vuosien aikana 20,2 %:sta 15,6 %:iin eli vähennystä noin 230 hengellä. Sen sijaan ennusteen mukaan ikäluokissa vuotta tulee olemaan kasvua 12.9 %:sta 17 %:iin eli 45 hengellä. Merkittävin kasvu tulee kuitenkin olemaan 85 vuotta täyttäneiden osuudessa, joka kasvaa 5,5 %:sta 10,5 %:iin eli 109 henkeä Väestöennuste yht vuotiaat, % väestöstä 20,2 19,3 15, vuotiaat, % väestöstä 12,9 17,5 17,0 85 v. täyttäneet, % väestöstä 5,5 7,3 10,5 65 vuotta täyttäneet, % väestöstä 38,6 44,1 43,1 Taulukko 7: Ennuste Heinäveteläisten v., v. ja 85 vuotta täyttäneiden % osuus väestöstä vuosina 2020, 2030 ja THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet Väestöennuste yht vuotiaat, lkm väestöstä vuotiaat, lkm väestöstä v. täyttäneet, lkm väestöstä vuotta täyttäneet, lkm väestöstä

11 Taulukko 8: Heinäveden väestöennuste lukumäärinä v ikäluokissa v., v. ja 85 v. täyttäneet. THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet Väestöennuste kuvaa tulevaa väestönkehitystä. Tilastokeskuksen väestöennusteet ovat ns. demografisia trendilaskelmia, joissa lasketaan mikä olisi alueen tuleva väestö, jos viimevuosien väestönkehitys jatkuisi samanlaisena. 2.3 Taloudelliset resurssit Talouden tunnusluvut Tarkasteluvuosina Heinäveden kunnan vuosikate oli korkeimmillaan 612,00 /asukas vuonna 2010 ja vuonna 2012 alimmillaan -54 euroa/asukas. Kunnan vuosikate kertoo kunnan tulorahoituksen riittävyydestä. Vuosikate ilmoittaa kunnan tulorahoituksen, joka jää käytettäväksi investointeihin, sijoituksiin ja lainan lyhennyksiin. Tulorahoitus on ylijäämäinen, kun vuosikate ylittää poistot ja alijäämäinen, kun vuosikate alittaa poistot. Alijäämäinen vuosikate siis merkitsee, että kunnan tulorahoitus on heikko. Heinäveden verotulot olivat korkeimmillaan 3080 /asukas vuonna 2013 ja matalimmillaan 2738 /asukas vuonna Kunnan nettokustannukset yhteensä, euroa / asukas Kunnan nettokustannukset yhteensä, 1000 euroa Lainakanta, euroa/ asukas Vuosikate, euroa / asukas Vuosikate, % poistoista 105,9 264,4 85,5 16,0 80,6 Verotulot, euroa / asukas Valtionosuudet yhteensä euroa / asukas Taulukko 9: Heinäveden kunnan talouden kehitys v THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOT- KAnet

12 2.3.2 Sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Kuntien sosiaali- ja terveystoimen menot ovat nettokustannuksia, jotka lasketaan vähentämällä käyttökustannuksista (sis. toimintamenot, poistot ja arvonalentumiset sekä vyörytyserät) käyttötuotot (toimintatulot ja vyörytyserät). Menot eivät sisällä asiakasmaksuja. Sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Heinävedellä ovat nousseet noin 860 /asukas viimeisen viiden vuoden aikana. Vuonna 2013 sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset olivat 4858 euroa/asukas. Naapurikuntiin ja lähialueeseen verrattuna kustannukset ovat Heinävedellä noin euroa korkeammat. Kuntien nettokustannukset terveydenhuoltoon ja sairaanhoitoon ovat vain osa terveydenhuollon menoista. Työterveyshuolto ja yksityissektori tuottavat sairaanhoidon palveluja sairastuneille ja sairastaville eri kunnissa erisuuruisia osuuksia väestön käyttämistä palveluista. Kotitaloudet, Kela, työnantajat, vakuutusyhtiöt ja yritykset maksavat nämä kustannukset. Tämän vuoksi kuntien nettokustannuksia ei pidä tulkita terveydenhuollon kokonaiskustannuksiksi. Sama pätee myös osaan sosiaalitoimen palveluista. On myös tärkeää huomata kuntien ja alueiden väestön erilaisuudet. Etäisyydet, työllisyys/työttömyys, väestön kasvu/väheneminen, laitosvaltaiset rakenteet ja kunnan tarjoamien palvelujen osuus näkyvät sosiaali- ja terveystoimen nettomenoissa per asukas Heinävesi Liperi Outokumpu Varkaus Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiiri Koko maa Taulukko 10. Sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset, euroa /asukas Heinävedellä, Liperissä, Outokummussa, Varkaudessa, Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirissä ja koko maassa vuosina THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet

13 Indikaattori ilmaisee kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset euroina asukasta kohti. Käyttökustannuksiin lasketaan toimintamenot ja poistot sekä arvonalentumiset ja vyörytyserät. Käyttötuottoihin lasketaan toimintatulot ja vyörytyserät. Nettokustannukset saadaan vähentämällä käyttökustannuksista käyttötuotot Heinävesi Liperi Outokumpu Varkaus Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiiri Koko maa Taulukko 11. Erikoissairaanhoidon nettokustannukset, euroa /asukas Heinävedellä, Liperissä, Outokummussa, Varkaudessa, Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirissä ja koko maassa vuosina THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet Indikaattori ilmaisee kuntien erikoissairaanhoidon nettokustannukset euroina asukasta kohti. Tehtäväluokkaan "Erikoissairaanhoito" sisältyy erikoissairaanhoidon vuodeosastohoito mukaan lukien terveyskeskusten erikoissairaanhoidon yksiköiden vuodeosastotoiminta, erikoissairaanhoidon avosairaanhoito mukaan lukien myös terveyskeskusten erikoissairaanhoidon avosairaanhoitotoiminta, erikoissairaanhoidon päivä- ja yö sairaanhoito (kun läsnäoloaika enintään 15 h/vrk.), psykiatrian puoliavoimet hoitomuodot (asuntolat, kuntoutuskodit, pienkodit, perhehoito jne.). Mukaan lukeutuu myös erikoissairaanhoidon palvelujen osto kuntayhtymiltä. Käyttökustannuksiin lasketaan toimintamenot ja poistot sekä arvonalentumiset ja vyörytyserät. Käyttötuottoihin lasketaan toimintatulot ja vyörytyserät. Nettokustannukset saadaan vähentämällä käyttökustannuksista käyttötuotot Terveyden- ja vanhustenhuollon tarvevakioidut menot Sosiaali- ja terveydenhuollon menoja tulee nettokustannusten lisäksi tarkastella tarvevakioinnilla, jossa menoista poistetaan kuntien erilaisen väestörakenteen ja muiden palvelujen tarpeeseen vaikuttavien tekijöiden, kuten sairastavuuden vaikutus. Tarvevakioinnilla kunnat saatetaan samalle viivalle ja niitä vertaillaan oikeudenmukaisesti. Tarvevakiointi parantaa olennaisesti kuntien menoja ja toimintaa kuvaavien tietojen vertailukelpoisuutta. Tarvevakioidut menot kertovat käyttääkö kunta runsaasti, niukasti vai tavanomaisesti rahaa palvelujen järjestämiseen suhteessa väestön tarpeisiin. Tarvevakioitujen menotietojen perusteella ei voi suoraan päätellä kunnan järjestämien palvelujen laatua, toiminnan taloudellisuutta tai tarkoituksenmukaisuutta. Niiden tulisi kuitenkin kannustaa toiminnan kriittiseen arviointiin. 13

14 Koko maan tarvekerroin on 1,0. Jos tarvekerroin on suurempi kuin 1.0, on palvelujen tarve suurempi kuin maassa keskimäärin. Jos kerroin on alle 1.0, on tarve pienempi. Keskeisin tarpeeseen vaikuttava tekijä on väestön ikärakenne - mitä iäkkäämpää väestö on, sitä suurempi on terveydenhuollon palvelujen tarve. Koko maan tarvevakioitujen menojen indeksi on 100. Jos indeksi on suurempi kuin 100, ovat menot suuremmat kuin maassa keskimäärin. Esimerkiksi tarvevakioitujen menojen indeksi 124 tarkoittaa, että kun tarvetekijät on otettu huomioon, kustannukset ovat 24 % korkeammat kuin maassa keskimäärin. Kuntien, joissa tarvevakioitu menoindeksi on korkea, tulisi arvioida kriittisesti, tarjoaako kunta tavanomaista tasoa runsaammat ja laadultaan muita paremmat palvelut väestölleen tai onko kunnan käyttämien palvelujen tuottajien tuottavuudessa, palveluprosessien sujuvuudessa ja toiminnan organisoinnissa ja johtamisessa parantamisen varaa. Niiden kuntien, joissa tarvevakioitu menoindeksi on matala, tulisi arvioida kriittisesti, tarjoaako kunta väestölleen määrältään ja laadultaan riittävät palvelut vai jääkö kunnan väestö ilman tarvitsemiaan palveluja. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on vuonna 2014 julkaissut kuntien ja sairaanhoitopiirien terveyden- ja vanhustenhuollon tarve- ja olosuhdevakioidut menot vuodelta Terveydenhuollon menoihin sisältyvät perusterveydenhuollon (ml. hammashuollon) ja erikoissairaanhoidon nettomenot. Vanhustenhuollon menoja ovat vanhusten laitoshoidon (vanhainkotihoidon) ja 65 vuotta täyttäneiden kotihoidon, omaishoidontuen ja palveluasumisen (ympärivuokautisen ja muun) menot. ( Häkkinen ja Kapiainen, 2014.) Heinävedellä terveyden- ja vanhustenhuollon tarvekerroin on 1.33 eli lähialueen kuntiin verrattuna korkeampi ja tarvevakioitu indeksi vuonna 2012 on 120. Tämä on korkeampi kuin lähimpien naapurikuntien tarvevakioitu indeksi. Tarvekerroin kertoo, että Heinävedellä on muuhun maahan verrattuna suuremmat menot. Osasyynä tähän vaikuttanee ikäihmisten suuri määrä, maantieteelliset seikat sekä sairastavuus. Palveluprosessien sujuvuutta tutkitaan muun muassa ulkopuolisen tahon toteuttaman seurannan ja analyysin avulla syksyllä

15 2012 Nettomenot Nettomenot, indeksi Tarvekerroin Tarvevakioidut menot, indeksi Euroa/asukas Manner- Suomi=100 Manner- Suomi=1,00 Manner- Suomi=100 Heinävesi , Liperi ,04 97 Outokumpu , Tuusniemi ,34 98 Joensuu ,07 93 Enonkoski , Joroinen ,13 94 Varkaus ,17 97 Taulukko 12. Terveyden- ja vanhustenhuollon tarvevakioidut menot v Heinävedellä, Liperissä, Outokummussa, Tuusniemellä, Joensuussa, Enonkoskella, Joroisissa ja Varkaudessa Ikääntyneiden asuminen ja elinympäristö, liikenne ja palvelut Ikääntyneen väestön näkökulmasta hyvinvointia tukeva elinympäristö muodostuu erilaisten asumismuotojen vaihtoehdoista, palvelurakenteesta sekä fyysisen, sosiaalisen ja kulttuurisen ympäristön tekijöistä. Ikääntyneen henkilön elämänlaadun kannalta keskeisin asumisen paikka on oma koti. Oma koti tukee itsemääräämisoikeutta, osallisuutta ja mielekästä tekemistä. Asumisen ja elinympäristön kannalta erityisen tärkeää on sovittaa suunnitelma yhteen kunnan yhdyskuntasuunnittelun kanssa. Ikääntyneen väestön hyvinvoinnin kannalta tärkeitä asioita ovat esimerkiksi asuinalueiden sijainti, joukkoliikenneratkaisut ja esteettömyys. Kunnan on varauduttava vanhenemisen mukanaan tuomiin asumisen muutostarpeisiin asuntokannan muutostöissä ja uudisrakentamisessa sekä muissa elinympäristöön vaikuttavissa asioissa. Kuntasuunnittelussa ja julkisessa uudisrakentamisessa kiinnitetään huomiota esteettömyyteen. Asuntotuotannossa kannustetaan yksikerroksisten omakotitalojen tai rivitalojen rakentamiseen. Kerrostaloissa ei saa olla rappuja ilman luiskaa eikä raskaita ulko-ovia. Vanhusten asuinympäristö on nykymuodossaan haasteellinen. Valta-osa Suomen nykyisestä asuntoja asuinympäristökannasta on luvulta, jolloin Suomessa koettiin suuri asumisen rakenne- 15

16 muutos. Asuminen siirtyi tuolloin pois kaupunkikeskustoista ja ns. lähiöasuminen lisääntyi. Vanhukset asuvat usein eristettynä pois kunnan keskustasta. Asuntojen sijainti on syrjäinen, palveluja on vähäisesti ja julkinen liikenne on puutteellista Nykyinen asuntokantamme Heinävedellä soveltuu huonosti ikääntyvien ja toimintakyvyltään heikkojen asukkaiden käyttöön. Asuinympäristön aktiviteetit ovat vähäisiä kohtaamispaikoista on puutetta, ympäristö on virikkeetön (esteellisyyteen ei ole kiinnitetty huomiota) eivätkä asuntojen keskeiset tilat tue vanhusten omatoimisuutta ja itsenäistä elämää. Tilat ovat haasteellisia myös avustajien näkökulmasta. Asunnoissa on paljon toimimattomuutta, merkittävä osa luvun rakennuksia on kolmikerroksisia ja niistä puuttuvat hissit, kylpyhuoneet ovat usein alle kokosuositusten, ja niissä on esim. pyörätuolissa liikkuvan henkilön vaikea toimia itsenäisesti. Asuntojen muutostyöt ja peruskorjaaminen on mahdollista, mutta vaatii runsaasti resursseja. Asuntojen peruskorjauksissa tulee huomioida esteettömyys mutta myös alueen palvelutarjonnan mahdollistaminen. Vanhusystävällistä ympäristöä luotaessa on muistettava, että palveluiden on sijaittava lähellä kotia. Kodin läheisyydestä tulisi löytyä virikkeitä, sosiaalista kanssakäymistä mahdollistava kohtaamispaikka, julkisen liikenteen pysäkki sekä arkipalveluja (esim. kotihoito/tukipalvelut) 16

17 3. IKÄÄNTYNEITÄ JA HEIDÄN HYVINVOINTIAAN KUVAAVAT TILASTOT 3.1 Ikääntyneiden terveys Ikäihmisten palvelujen suunnittelemiseksi ja kehittämiseksi tarvitaan tietoa ikääntyneiden terveydentilasta, toimintakyvystä ja elinoloista. Ikääntyneiden terveydentilaa kuvataan sairastavuusindeksin sekä astma-, verenpaine-, psykoosi- ja diabeteslääke korvausten avulla. Kansaneläkelaitos tuottaa vuosittain tilastotietoa väestön sairastavuudesta. Jokaiselle Suomen kunnalle on laskettu Kelan rekisteritietojen avulla indeksiluku, joka kertoo, miten tervettä tai sairasta väestö on suhteessa koko maan keskiarvoon (= 100). Kuntien väliset erot tasoittuvat, kun indeksiluvut vakioidaan iän mukaan. Sairastavuusindeksin avulla voidaan vertailla kuntien välistä sairastavuutta sekä tarkastella missä kunnissa Suomessa sairastetaan eniten ja missä vähiten. Indeksin avulla voidaan myös arvioida miten kunnat sijoittuvat sairastavuudeltaan maan keskiarvoon nähden. Sairastavuusindeksi lasketaan kuolleisuuden, työkyvyttömyyseläkkeen saajien ja erityiskorvattaviin lääkkeisiin oikeutettujen summan indeksinä. Sairastavuus vaihtelee hyvin paljon maan eri kunnissa ja sairastavuuden alueellinen jakautuminen kuvaa osaltaan kuntien ikärakennetta ja kunnan kuntatyyppiä. Sairastavuusindeksi on maan keskiarvoa alhaisempi pääkaupunkiseudulla, Ahvenanmaalla ja Pohjanmaan rannikolla. Korkein sairastavuusindeksi on Kainuun pohjoisosissa ja Savossa. Heinävedellä sairastavuusindeksi on ollut vuosien aikana maan keskiarvoa huomattavasti korkeampi. Vuonna 2012 Heinäveden sairastavuusindeksi (136,6) on ollut Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirin kunnista korkein Heinävesi 142,7 145,9 141,1 136,6 133,8 133,1 Pohjois-Karjalan sh-piiri 114,4 114,9 113,2 113,5 112,9 113,9 Taulukko 13. Sairastavuusindeksi, ikävakioitu Heinävedellä ja Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirissä vuosina ; THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet

18 Indikaattori ilmaisee jokaiselle Suomen kunnalle lasketun indeksin avulla miten tervettä tai sairasta väestö on suhteessa koko maan väestön keskiarvoon (= 100). Luku on laskettu sekä sellaisenaan että ikävakioituna. Indeksi perustuu kolmeen rekisterimuuttujaan: kuolleisuuteen, työkyvyttömyyseläkkeellä olevien osuuteen työikäisistä ja erityiskorvattaviin lääkkeisiin oikeutettujen osuuteen väestöstä. Kukin muuttujista on suhteutettu erikseen maan väestön keskiarvoon, jota merkitään luvulla 100. Lopullinen indeksi on kolmen osaindeksin keskiarvo. Erityiskorvattaviin lääkkeisiin oikeutettujen 65 vuotta täyttäneiden osuus Heinävedellä vuonna 2013 oli 71,5 % vastaavan ikäisistä eli 1205 henkilöstä sai Kelan erityiskorvauksen vakavaan tai pitkäaikaista lääkitystä vaativaan sairauteen Heinävesi yht. % 73,4 72,5 72,2 72,3 71,5 71,2 yht. yli 65 v. lkm Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiiri % yht. % 68,3 67,8 67,2 68,5 67,9 67 Koko maa % yht.% 62,5 62,1 61,7 63,2 62,6 62 Taulukko 14. Erityiskorvattaviin lääkkeisiin oikeutettuja 65 vuotta täyttäneitä, % ja lukumäärä vastaavan ikäisestä väestöstä Heinävedellä, Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirissä ja koko maassa vuosina ; THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet Indikaattori ilmaisee vuoden lopussa erityiskorvattaviin lääkkeisiin oikeutettujen osuuden prosentteina (ja lukumäärä) vastaavan ikäisestä väestöstä. Väestötietona käytetään keskiväkilukua. Yksi henkilö on voinut olla oikeutettu yhteen tai useampaan erityiskorvausoikeuteen yhdessä tai useammassa eri korvausluokassa. Oikeus erityiskorvaukseen tarkoittaa, että kyseisellä henkilöllä on jokin vakava ja pitkäaikaista lääkitystä vaativa sairaus. Kullekin sairaudelle on laadittu yhtenäiset kriteerit, joiden perusteella oikeus voidaan myöntää. Hakemus edellyttää yleensä erikoislääkärin lausuntoa. Heinävedellä 65 vuotta täyttäneistä 153 henkilöllä oli astman vuoksi oikeus erityiskorvattaviin lääkkeisiin eli 12.5 % vastaavan ikäisestä väestöstä, kun Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirissä oikeutettuja oli 11.9 % ja koko maassa 8.9 % vastaavan ikäisestä väestöstä lkm yht Taulukko 15. Erityiskorvattaviin lääkkeisiin astman vuoksi oikeutettuja 65 vuotta täyttäneitä, lukumäärä vastaavanikäisestä väestöstä Heinävedellä vuosina

19 Heinävesi 13,9 13,7 13,0 12,6 12,3 12,5 Pohjois-Karjalan sh-piiri 11,3 11,4 11,5 11,7 11,7 11,9 Koko maa 8,6 8,7 8,8 8,8 8,9 8,9 Taulukko 16. Erityiskorvattaviin lääkkeisiin astman vuoksi oikeutettuja 65 vuotta täyttäneitä, % vastaavan ikäisestä väestöstä Heinävedellä, Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirissä ja koko maassa vuosina ; THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet Indikaattori ilmaisee erityiskorvattavaan (75 %) astmalääkitykseen oikeutettujen 65 vuotta täyttäneiden osuuden ko. ikäryhmästä prosentteina kalenterivuoden lopussa. Erityiskorvattaviin lääkkeisiin diabeteksen vuoksi oikeutettuja 65 vuotta täyttäneitä Heinävedellä vuonna 2014 oli 19.9 % vastaavan ikäisestä väestöstä eli 244 henkilöä. Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirissä oikeutettuja oli 17.3 % ja koko maassa 15,5 % vastaavan ikäisestä väestöstä yht. lkm Taulukko 17. Erityiskorvattaviin lääkkeisiin diabeteksen vuoksi oikeutettuja 65 vuotta täyttäneiden lukumäärä vastaavan ikäisestä väestöstä vuosina Heinävesi 14,1 15,2 16,6 17,4 18,3 19,9 Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiiri 13,6 14,4 15,5 16,1 16,7 17,3 Koko maa 11,6 12,4 13,4 14,1 14,8 15,5 Taulukko 18. Erityiskorvattaviin lääkkeisiin diabeteksen vuoksi oikeutettuja 65 vuotta täyttäneitä, % vastaavan ikäisestä väestöstä Heinävedellä, Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirissä ja koko maassa vuosina ; THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet Indikaattori ilmaisee erityiskorvattavaan (75 %) diabeteslääkitykseen oikeutettujen 65 vuotta täyttäneiden osuuden ko. ikäryhmästä prosentteina kalenterivuoden lopussa 19

20 Erityiskorvattaviin lääkkeisiin verenpainetaudin vuoksi oikeutettuja 65 vuotta täyttäneitä Heinävedellä vuonna 2013 oli 37.7 % vastaavan ikäisestä väestöstä eli 456 henkilöä. Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirissä oikeutettuja oli 32.4 % ja koko maassa 29 % vastaavan ikäisestä väestöstä lkm yht Taulukko 19. Erityiskorvattaviin lääkkeisiin verenpainetaudin vuoksi oikeutettuja 65 vuotta täyttäneitä lukumäärät vastaavan ikäisestä väestöstä Heinävedellä vuosina Heinävesi 40,7 40,4 39,9 38,6 37,7 37,5 Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiiri 34,9 34,4 33,9 33,2 32,4 31,6 Koko maa 31,5 31,1 30,6 29,8 29,0 28,2 Taulukko 20. Erityiskorvattaviin lääkkeisiin verenpainetaudin vuoksi oikeutettuja 65 vuotta täyttäneistä, % vastaavan ikäisestä väestöstä Heinävedellä, Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirissä ja koko maassa vuosina ; THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet Indikaattori ilmaisee erityiskorvattavaan (75 %) verenpainelääkitykseen oikeutettujen 65 vuotta täyttäneiden osuuden ko. ikäryhmästä prosentteina kalenterivuoden lopussa Depressio- eli masennuslääkkeitä käyttävien yli 65-vuotiaiden lukumäärä on vähentynyt 6 henkilöllä vuosien välillä. Vuonna 2013 Heinävedellä 65 vuotta täyttäneistä 12.7 % vastaavan ikäisestä väestöstä sai korvausta depressiolääkkeistä. Koko maassa vastaava luku oli 11.5 %. Erityiskorvattaviin lääkkeisiin psykoosin vuoksi oikeutettuja 65 vuotta täyttäneistä vastaavan ikäistä vuonna 2013 Heinävedellä oli 5.4 % ja koko maassa 2.8 % lkm yht Taulukko 21. Depressiolääkkeistä korvausta saaneet 65 vuotta täyttäneet, lukumäärät vastaavan ikäisestä väestöstä Heinävedellä ; THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet

21 Heinävesi yht. 14,6 14,1 13,8 13,6 12,6 12,7 Koko maa yht. 11,2 11,5 11,9 12,1 12,1 11,5 Taulukko 22. Depressiolääkkeistä korvausta saaneet 65 vuotta täyttäneet, % vastaavan ikäisestä väestöstä Heinävedellä ja koko maassa ; THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet Indikaattori ilmaisee vuoden aikana depressiolääkkeistä korvausta saaneiden 65 vuotta täyttäneiden osuuden prosentteina vastaavan ikäisestä väestöstä Heinävesi yht. 4,8 5,1 5,0 5,4 5,4 5,5 Koko maa yht. 2,9 2,9 2,9 2,8 2,8 2,7 Taulukko 23. Erityiskorvattaviin lääkkeisiin psykoosin vuoksi oikeutettuja 65 vuotta täyttäneitä % vastaavan ikäisestä väestöstä Heinävedellä ja koko maassa ; THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet Indikaattori ilmaisee erityiskorvattaviin lääkkeisiin psykoosin vuoksi oikeutettujen 65 vuotta täyttäneiden osuuden prosentteina vastaavan ikäisestä väestöstä vuoden lopussa. Vammojen ja myrkytysten vuoksi sairaalassa hoidettujen 65 vuotta täyttäneiden lukumäärät Heinävedellä ovat vuosina vaihdelleet henkilön välillä. Keskimäärin joka vuosi noin kolmekymmentäviisi 65 vuotta täyttänyttä joutuu sairaalahoitoon vammojen ja myrkytysten vuoksi lkm yht Taulukko 24. Vammojen ja myrkytysten vuoksi sairaalassa hoidetut 65 vuotta täyttäneet, lukumäärät vastaavan ikäisestä väestöstä Heinävedellä vuosina ; THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet Indikaattori ilmaisee vuoden aikana päädiagnoosilla vammat, myrkytykset ja eräät muut ulkoisten syiden seuraukset (ICD 10: S00-T78) sairaalahoidossa olleiden 65 vuotta täyttäneiden osuuden tuhatta vastaavan ikäistä kohti. Väestötietona käytetään keskiväkilukua. Sairaalahoito sisältää sekä julkisen sektorin (kunnat, kuntayhtymät ja valtio) että yksityisen sektorin järjestämän sairaalahoidon. 21

22 3.2 Ikääntyneiden muistisairaudet Dementian esiintyvyys Dementia on etenevä aivotoiminnan häiriö, jonka takia henkilön kyky huolehtia itsestään ja asioistaan heikkenee niin, että hän lopuksi on paljolti toisten avun varassa. Noin 70 % dementiapotilaista kärsii Alzheimerin taudista, 15 % vaskulaarisesta dementiasta ja 15 % Lewyn kappale -taudista. Suomessa Parkinsonin tautia sairastaa noin henkilöä (Sulkava 2005, Kelo, Launiemi, Takaluoma ja Tiittanen 2015) Keskivaikean ja vaikean dementian esiintyvyys Suomessa on vuotiailla noin 4 %, vuotiailla 11 % ja 85 vuotta täyttäneillä noin 35 %. Esiintyvyys yli 65-vuotiaassa väestössä on 7 % ja yli 75-vuotiailla 23 %. Tämän lisäksi lievästä dementiasta kärsii yli 75-vuotiaista 8 %. Epidemiologiset tutkimukset viittaavat siihen, että dementian ilmaantuvuus ja esiintyvyys ovat pysyneet lähes samoina viime vuosikymmeninä. (Sulkava 2005.) Dementiaa sairastavien ikääntyneiden määristä ei ole olemassa tarkkoja paikkakuntakohtaisia selvityksiä. Heinäveden dementiaa sairastavien ikääntyneiden lukumäärät ovat laskettu em. dementian esiintyvyysprosentin perusteella. Dementian esiintyvyys ikäluokassa vuotta on noin 4 % eli vuonna 2014 Heinävedellä sairastaa dementiaa 26 henkilöä kyseisestä ikäluokasta. Ikäluokassa vuotta dementian esiintyvyys Heinävedellä on noin 11 % eli noin 47 henkilöä sairastaa dementiaa vuonna Vanhimmassa ikäluokassa eli 85 vuotta täyttäneiden keskuudessa esiintyvyys on noin 35 % eli noin 57 henkilöllä on dementoiva sairaus Väestö yht vuotiaat, lkm väestöstä yht Dementian esiintyvyys n. 4 % lkm Taulukko 25. Arvio dementian esiintyvyys Heinävedellä ikäluokassa vuotta, lukumäärinä vuosina

23 Väestö yht vuotiaat, lkm väestöstä yht Dementian esiintyvyys n. 11 % lkm Taulukko 26. Arvio dementian esiintyvyys Heinävedellä ikäluokassa vuotta, lukumäärinä vuosina Väestö yht vuotta täyttäneet, lkm väestöstä yht Dementian esiintyvyys n. 35 % lkm Taulukko 27. Arvio dementian esiintyvyys Heinävedellä 85 vuotta täyttäneillä, lukumäärinä vuosina Dementiaa sairastavat 65 vuotta täyttäneet yhteensä noin lkm Taulukko 28. Arvio dementiaa sairastavien lukumäärä 65 vuotta täyttäneillä yhteensä Heinävedellä vuosina Dementian esiintyvyys ennusteet Mikäli dementian ilmaantuvuus ja esiintyvyys tulevat pysymään lähes samoina kuin viime vuosikymmeninä, voidaan dementiaan sairastuvien lukumääristä tehdä ennusteita. Väestöennusteen mukaan vuosina ikäluokassa vuotta ikääntyneiden määrä tulee laskemaan, jolloin myös dementiaa sairastavien lukumäärä tulee vähenemään noin kymmenellä hengellä. Ikäluokassa vuotta dementiaa sairastavien osuudessa ei tapahdu merkittävää muutosta vuosien välillä, jolloin dementiaa sairastavia kyseisessä ikäluokassa on noin henkilöä. 23

24 Sen sijaan ennusteen mukaan merkittävin muutos dementiaa sairastavien 85 vuotta täyttäneiden osuus tulee kasvamaan samalla tavalla kuin kyseisen ikäluokan ikääntyneiden lukumääräkin. Vuonna 2020 dementiaa sairastavia 85 vuotta täyttäneitä tulisi ennusteen mukaan olemaan 61 henkilöä, 73 henkilöä vuonna 2030 ja vuonna 2040 dementiaa sairastavia olisi 100 henkilöä kyseisessä ikäluokassa. Verrattuna vuoteen 2013 vuonna 2020 dementiaa sairastavia 85 vuotta täyttäneitä tulee olemaan noin 6 henkilöä enemmän, vuonna 2030 noin 18 henkilöä enemmän ja vuonna 2040 noin 45 henkilöä enemmän. Ennusteen mukaan Heinävedellä nuoremmissa ikäluokissa dementiaa sairastavien osuus tulee hieman laskemaan tai pysymään ennallaan ja vanhemmassa ikäluokassa taasen merkittävästi nousemaan. Dementiaa sairastavien kokonaislukumäärä verrattuna vuoteen 2014 tulee olemaan 2 henkilöä enemmän vuonna 2020, 21 henkilöä enemmän vuonna 2030 ja 38 henkilöä enemmän vuonna Toisaalta viime vuosina on kehitetty lääkeaineita, jotka hidastavat tai jopa pysäyttävät dementoivan sairauden etenemisen ja näin lääketieteen kehitys vuoteen 2040 mennessä voi laskea esiintyvyyttä merkittävästi. Ellei dementiaan vaikuttavien vaaratekijöiden ja sairauksien yleisyys muutu, dementiapotilaiden lukumäärän lisääntyminen merkitsee tehostetun palveluasumisen tarpeen kasvua. Erityisesti tulisi kiinnittää huomiota dementiaa sairastavien ikäihmisten erityistarpeiden huomioimiseen muun muassa fyysisten tilojen suhteen sekä henkilöstön erikoistumiskoulutukseen heidän suhteensa vuotiaat, lkm väestöstä ennuste yht Ennuste dementian esiintyvyys 4 % lkm Taulukko 29. Ennuste dementian esiintyvyydestä lukumäärinä Heinävedellä vuosina 2020, 2030 ja 2040 ikäluokassa vuotta vuotiaat, lkm väestöstä ennuste yht Ennuste dementian esiintyvyys 11 % lkm Taulukko 30. Ennuste dementian esiintyvyydestä lukumäärinä Heinävedellä vuosina 2020, 2030 ja 2040 ikäluokassa vuotta. 24

25 v. täyttäneet, lkm väestöstä ennuste yht Ennuste dementian esiintyvyys 35 % lkm Taulukko 31. Ennuste dementian esiintyvyydestä lukumäärinä Heinävedellä 85 vuotta täyttäneillä vuosina 2020, 2030 ja Ennuste dementiaa sairastavat 65 vuotta täyttäneet yhteensä noin Taulukko 32. Ennuste dementiaa sairastavien lukumäärä 65 vuotta täyttäneillä Heinävedellä vuosina 2020, 2030 ja Ikääntyneen toimintakyky ja sen arviointi Toimintakyky Toimintakyky tarkoittaa laajana käsitteenä kokonaisuutta, johon fyysisten toimintojen lisäksi sisältyvät myös psyykkiset ja sosiaaliset toiminnot. Ikääntyneille annettavissa palveluissa toimintakyky tarkoittaa ihmisen kykyä selviytyä päivittäisissä perustoimissa sekä arkirutiineissa ja käsitteeseen sisältyvät em. fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset osa-alueet sekä toimintaympäristö. Ikääntyneen toimintakyky ei ole pysyvä tila, vaan se muuttuu monien eri tekijöiden vaikutuksesta, mistä johtuen myös avuntarve voi vaihdella. Biologiset vanhenemismuutokset ovat pääasiallinen syy fyysisen toimintakyvyn heikkenemiseen ikääntyneillä. Ikääntyneillä muutoksia tapahtuu tuki- ja liikuntaelimistössä, sydämen ja verenkierron toiminnoissa, hengitystoiminnoissa sekä aisteissa, mutta muutokset ovat hyvin yksilöllisiä, jolloin muutokset toimintakyvyssäkin ovat yksilöllisiä. Psyykkiseen toimintakykyyn liittyy esim. muisti, oppiminen, havaitseminen ja mieliala. Sosiaalista toimintakykyä ei voida kokonaan erottaa psyykkisestä toimintakyvystä, sillä nämä kaksi toimintakyvyn osa-aluetta muodostavat kokonaisuuden. Sosiaalisella toimintakyvyllä tarkoitetaan sopeutumiskykyä yhteiskuntaan, sosiaalisia suhteita ystäviin, perheeseen sekä sosiaalisia taitoja ja toimintoja. Ikääntyneen sosiaalisen toimintakyvyn muutoksia tutkittaessa on havaittu, että sosiaaliset taidot ovat vanhemmilla ihmisillä paremmat kuin 25

26 nuoremmilla, sen sijaan sosiaalinen osallistuminen on nuorilla aktiivisempaa kuin iäkkäillä. Tähän voi olla osaltaan syynä monet fyysiset ja psyykkiset tekijät esim. huono liikuntakyky, aistitoimintojen heikkeneminen ja muistin huononeminen. Kun arvioidaan ikääntyneen toimintakykyä, tulee huomioita kiinnittää myös toimintaympäristöön. Vaikka ikääntyneellä voimavarat vähenevät, hänen kotona asumistaan voidaan tukea vielä hyvin suunnitellulla kotihoidon ympäristöllä, mm. kiinnittämällä huomioita kodin varusteluun ja turvallisuuteen. Erityisesti maaseudulla asuvien vanhusten liikkumista vaikeuttavat pitkät etäisyydet ja julkisen liikenteen puuttuminen Toimintakyvyn arviointi Ikääntyneen toimintakyvyn arviointiin on olemassa erilaisia mittareita. Heinäveden kunnassa ikääntyneiden toimintakyvyn ja päivittäisen avun tarpeen arvioinnissa käytetään RAVAtoimintakykymittaria. Kotipalvelu ja kotisairaanhoito ovat lähimpiä ikäihmisten toimintakyvyn arvioijia vanhuksen kotioloissa ja samalla he voivat arvioida myös apuvälineiden tai asunnon muutostöiden tarvetta. RAVA-toimintakykymittaria käytetään apuna myös palveluasunnoilla, ryhmäkodilla, vuodeosastolla sekä palveluohjauksessa. Toimintakykyä arvioidaan seuraavien toimintojen avulla: näkö, kuulo, puhe, liikkuminen, rakon toiminta, suolen toiminta, syöminen, lääkitys, pukeutuminen, peseytyminen, muisti ja psyyke. Mittarin avulla asiakkaalle lasketaan RAVA-indeksi, jota voidaan hyödyntää asiakkaan toimintakyvyn ja palvelutarpeen arvioinnissa, muutosten seurannassa sekä palveluun tai hoitoon liittyvien asioiden todentamiseen, perusteluihin ja valintoihin. RAVA-indeksiä voidaan hyödyntää myös toimintayksikön kehittämisessä ja arvioinnissa, voidaan tehdä vertailuja eri yksiköiden, osastojen ja tiimien välillä, vahvistaa johtamista ja käyttää apuvälineenä henkilöstötarpeen arviointiin, resurssisuunnitteluun ja kustannusten arviointiin sekä määritellä asiakas- ja palvelumaksuja. Kunnan ja valtakunnan tasolla RAVA-mittaria voidaan hyödyntää omaishoidon tuen määrittämisessä, palveluiden arvioinnissa ja päätöksenteossa, palvelurakenteen ohjauksessa ja arvioinnissa sekä valtakunnallisissa poikkileikkaustutkimuksissa. RAVA-indeksille on laadittu ohjeellisia viitearvoja, joita käytetään palveluohjauksessa. Esimerkiksi kotihoidon ja laitoshoidon osalta ovat vakiintuneet tietyt RAVA- indeksin arvot. Yksittäisen henki- 26

27 lön tasolla RAVA-indeksin arvo on viitteellinen, sitä ei voi yksinään käyttää palvelujen antamisen tai epäämisen perusteena. Indeksin arvo RAVA-luokka Hoitosuositus 1,29 1,49 1 Itsenäisesti tai omaisen avulla kotona 1,50 1,99 2 Kotihoito / tehostettu palveluasuminen erityistilanteissa 2,00 2,49 3 Tehostettu kotihoito/tehostettu palveluasuminen 2,50 2,99 4 Tehostettu palveluasuminen vanhainkoti/tehostettu kotihoito 3,00 3,49 5 Vanhainkotihoito / TK- sairaala /tehostettu kotihoito 3,50-4,02 6 TK - sairaala /vanhainkoti /tehostettu kotihoito Taulukko 33. Esimerkki RAVA-indeksin käytöstä palveluohjauksessa. Kun ikääntyneellä on muistiongelmia, silloin älyllisen toimintakyvyn arvioinnissa ja seurannassa hyödynnetään usein lyhyitä seulontatestejä. Vaikeamman, dementia-asteisen häiriön seulonnassa käytetään MMSE-asteikkoa. MMSE-tulos on aina viitteellinen, sillä koulutus, harjaantuneisuus ja kielelliset kyvyt vaikuttavat tulokseen. Pelkkä testitulos ei sulje pois vaikeampaa, jo dementian asteista häiriötä. Lievempien muistihäiriöiden ja esimerkiksi alkavan Alzheimerin taudin seulonnassa voidaan käyttää laajempaa CERAD-tehtäväsarjaan perustuvaa tutkimusta, joka arvioi tarkemmin muutoksia mm. episodisessa muistissa. 3.4 Ikääntyneiden taloudellinen tilanne Eläköityminen ja eläkkeet Eläkkeensaajia Heinävedellä vuonna 2011 oli kaikkiaan 1662 henkilöä ja vuonna 2013 eläkkeensaajia oli yhteensä 1639 henkilöä. Keskimääräinen kokonaiseläke vuonna 2011 oli 1138 euroa ja 1260 euroa vuonna Kelan rintamalisää saaneiden yli 65-vuotiaiden lukumäärä on vähentynyt 53 henkilöllä vuodesta 2008 vuoteen Toimeentulotukea vuonna 2012 sai 35 yli 65-vuotiasta henkilöä Heinävedellä. Toimeentulotukea saaneiden osuudessa ei ole tapahtunut merkittävää muutosta viime vuosien aikana. Heinävedellä keskimääräinen eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2013 oli 58.4 vuotta, joka on samaa luokkaa kuin koko maassa keskimäärin. Kelan myöntämät vanhuuseläkkeen saajien osuus 65 vuotta täyttäneistä on pysynyt tarkasteluvuosien aikana Heinävedellä samanlaisena eli noin 1200 henkilössä. Sen sijaan täyttä kansaneläkettä saaneiden 65 vuotta täyttäneiden osuus vastaavan 27

28 ikäisestä väestöstä on laskenut tarkasteluvuosien aikana laskenut 5.6 %:sta 4.1 %:iin. Täyden kansaneläkkeen saajia ovat henkilöt, joilla on vain vähän tai ei lainkaan ansioeläkkeitä Heinävesi yhteensä 57,1 58,3 58,4 58,5 58,4 58,7 Koko maa yhteensä 58,8 59,0 59,0 59,2 59,4 59,6 Taulukko 34. Keskimääräinen eläkkeelle siirtymisikä Heinävedellä ja koko maassa vuosina ; THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet Indikaattori ilmaisee eläkkeelle (vanhuus-, työkyvyttömyys-, työttömyys- tai maatalouden erityiseläkkeelle) siirtyneiden aritmeettisen keskiarvoiän. Osa-aikaeläkkeelle siirtyneet eivät ole mukana keskiarvossa lkm yht Taulukko 35. Kelan myöntämät vanhuuseläkkeen saajat 65 v. täyttäneillä Heinävedellä vuosina ; THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet Täyttä kansaneläkettä saaneet 65 vuotta täyttäneet, % ja lkm vastaavan ikäisestä väestöstä Heinävesi % 5,6 5,3 5,2 4,5 4,0 4,1 Koko maa % 4,1 3,8 3,5 3,2 2,8 2, Heinävesi lkm yht Taulukko 36. Täyttä kansaneläkettä saaneet 65 vuotta täyttäneet, % ja lukumäärä vastaavan ikäisestä väestöstä Heinävedellä ja koko maassa vuosina ; THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet Indikaattori ilmaisee täyttä kansaneläkettä vuoden lopussa saaneiden 65 vuotta täyttäneiden osuuden prosentteina vastaavan ikäisestä väestöstä. Väestötietona käytetään keskiväkilukua. Täyden kansaneläkkeen saajia ovat henkilöt, joilla on vain vähän tai ei lainkaan ansioeläkkeitä. 28

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013

Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013 Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013 Tuula Kärkkäinen sh yamk Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittäminen ja johtaminen

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA IKÄÄNTYMISPOLIITTINEN STRATEGIA JA PALVELURAKENTEEN KEHITTÄMISOHJELMA 2010 2015

HEINÄVEDEN KUNTA IKÄÄNTYMISPOLIITTINEN STRATEGIA JA PALVELURAKENTEEN KEHITTÄMISOHJELMA 2010 2015 Perusturvalautakunta 27.1.2010: Esityslistan liite no 1 HEINÄVEDEN KUNTA IKÄÄNTYMISPOLIITTINEN STRATEGIA JA PALVELURAKENTEEN KEHITTÄMISOHJELMA 2010 2015 Kysykää neuvoa vanhuksilta, sillä heidän silmänsä

Lisätiedot

Sipoon väestön terveyspalvelujen tarve on, lähinnä väestön ikärakenteesta ja sairastavuudesta johtuen, keskimääräistä vähäisempää.

Sipoon väestön terveyspalvelujen tarve on, lähinnä väestön ikärakenteesta ja sairastavuudesta johtuen, keskimääräistä vähäisempää. SIPOO Väestökehitys on runsaan 17 100 asukkaan kunta (väkiluku 31.12.1999) itäisellä Uudellamaalla. Kunnan väestö on keskimääräistä nuorempaa, alle 15 vuotiaita on noin 12 % väestöstä eli selvästi enemmän

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen tilastot vuodelta 2013, SOTKANET

Vanhuspalvelujen tilastot vuodelta 2013, SOTKANET 1 Vanhuspalvelujen tilastot vuodelta 213, SOTKANET Koonnut hanketyöntekijä Tuija Koivisto Sisällys 1. Ikääntyneiden tavallinen palveluasuminen... 3 2. Ikääntyneiden tehostettu palveluasuminen... 5 3. Vanhainkotihoito...

Lisätiedot

Kuntien nettokustannukset vuonna 2014 Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella: erikseen

Kuntien nettokustannukset vuonna 2014 Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella: erikseen Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Kuntien nettokustannukset vuonna 2014 Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella: erikseen 1. sosiaalitoimi: 351,1 M, ei sisällä lasten päivähoitoa 2. perusterveydenhuolto:

Lisätiedot

INDIKAATTORIT RUOVEDEN HYVINVOINTIKERTOMUKSEEN 2012

INDIKAATTORIT RUOVEDEN HYVINVOINTIKERTOMUKSEEN 2012 INDIKAATTORIT RUOVEDEN HYVINVOINTIKERTOMUKSEEN 2012 1. Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen koordinaation suosittelemat indikaattorit kunnille Väestön taustatietoja kuvaavat indikaattorit Kokonaisväestömäärä

Lisätiedot

Mitä sairauksien hoito maksaa pohjalaiskunnissa?

Mitä sairauksien hoito maksaa pohjalaiskunnissa? Mitä sairauksien hoito maksaa pohjalaiskunnissa? Mihin pohjalaismaakunnat ovat menossa? Pohjalaismaakunnat tilastojen ja tutkimusten valossa -seminaari 9.3.2012, Seinäjoki Hannu Puolijoki Professori, johtajaylilääkäri

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelut

Ikäihmisten palvelut Ikäihmisten palvelut Ikäihmisten palvelut sisältävät palveluohjauksen, kotihoidon tukipalveluineen, omaishoidontuen, palveluasumisen ja terveyskeskussairaalan palvelut ja ennakoivan ja kuntouttavan toiminnan

Lisätiedot

Hoito-hoiva tietopaketin KUVAindikaattorit. Keski-Suomen kuntien vertailut Koonnut I&O muutosagentti Tuija Koivisto

Hoito-hoiva tietopaketin KUVAindikaattorit. Keski-Suomen kuntien vertailut Koonnut I&O muutosagentti Tuija Koivisto Hoito-hoiva tietopaketin KUVAindikaattorit Keski-Suomen kuntien vertailut Koonnut I&O muutosagentti Tuija Koivisto KUVA-indikaattorit KUVA indikaattorit Osana sote-uudistusta valmistellaan yhtenäistä mittaristoa

Lisätiedot

Hyvinvointi-indikaattorit Hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman tilastoaineiston päivitys Päivitetty maaliskuussa 2015 /HR

Hyvinvointi-indikaattorit Hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman tilastoaineiston päivitys Päivitetty maaliskuussa 2015 /HR Dnro:504/00.01.01/2015 Hyvinvointi-indikaattorit 2003-2013 Hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman 2012-2013 tilastoaineiston päivitys Päivitetty maaliskuussa 2015 /HR Vertailuun on valittu hyvinvointikertomuksen

Lisätiedot

Vanhojen ihmisten pitkäaikaishoidon trendit. Leena Forma tutkijatohtori tutkijakollegium Kollegiumluento 12.11.2013

Vanhojen ihmisten pitkäaikaishoidon trendit. Leena Forma tutkijatohtori tutkijakollegium Kollegiumluento 12.11.2013 Vanhojen ihmisten pitkäaikaishoidon trendit Leena Forma tutkijatohtori tutkijakollegium Kollegiumluento 12.11.2013 Case Tampere Tampere myllää perusteellisesti vanhuspalvelunsa (Yle 18.9.2013) Asiakkaalle

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Vanhustyö

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Vanhustyö UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Vanhustyö RAVA-MITTAUS UUDESSAKAUPUNGISSA VIIKOLLA 42/2014 Raija Yrttimaa Kirsi Routi-Pitkänen Jaana Aitta 8.12.2014 RAVA-TOIMINTAKYKYMITTARI RAVA-toimintakykymittari

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Vanhustyö

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Vanhustyö 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Vanhustyö RAVA-MITTAUS UUDESSAKAUPUNGISSA VIIKOLLA 42/2017 Raija Yrttimaa Kirsi Routi-Pitkänen Jaana Aitta 11.12.2017 2 RAVA-TOIMINTAKYKYMITTARI RAVA-toimintakykymittari

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset ja niiden vertailu

Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset ja niiden vertailu Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset ja niiden vertailu Teija Mikkola, erityisasiantuntija VTT, FL, KTM Sosiaalialan ajankohtaisfoorumi 14.4.2016 Esityksen rakenne Taustasta Kustannusten alueellisessa

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Vanhustyö

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Vanhustyö 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Vanhustyö RAVA-MITTAUS UUDESSAKAUPUNGISSA VIIKOLLA 42/2016 Raija Yrttimaa Kirsi Routi-Pitkänen 10.1.2017 2 RAVA-TOIMINTAKYKYMITTARI RAVA-toimintakykymittari

Lisätiedot

MUONION KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Vanhusneuvosto

MUONION KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Vanhusneuvosto MUONION KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 MUONION VANHUSNEUVOSTON KOKOUS Aika KLO 14.00 16.30 Paikka Läsnä Sosiaalitoimiston kokoushuone Kutsutut/osallistujat Läsnä Yrjö Perkkiö veteraanijärjestöjen edustaja,

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen tilastot vuodelta 2014, SOTKANET Hankekuntien vertailu

Vanhuspalvelujen tilastot vuodelta 2014, SOTKANET Hankekuntien vertailu 1 Vanhuspalvelujen tilastot vuodelta 214, SOTKANET Hankekuntien vertailu Koonnut Keski-Suomen SOTE 22-hanke Hanketyöntekijä Tuija Koivisto Sisällys 1. Kotona asuvien 75 vuotta täyttäneiden osuus... 3 2.

Lisätiedot

Tupakoi päivittäin, % 8.- ja 9.-luokan oppilaista (id: 288)

Tupakoi päivittäin, % 8.- ja 9.-luokan oppilaista (id: 288) Liite 4a VERTAILU KOKO MAAN JA PÄIJÄT-HÄMEEN KESKIARVOIHIN Lasten ja nuorten hyvinvointi ja terveys 25 Tupakoi päivittäin, % 8.- ja 9.-luokan oppilaista (id: 288) 20 15 10 5 0 Heinola 2008 Heinola 2013

Lisätiedot

TIETOJA KYS-ERVA-ALUEEN SAIRAANHOITOPIIREISTÄ KUVIOINA

TIETOJA KYS-ERVA-ALUEEN SAIRAANHOITOPIIREISTÄ KUVIOINA Keski-Suomen sairaanhoitopiiri TIETOJA KYS-ERVA-ALUEEN SAIRAANHOITOPIIREISTÄ KUVIOINA - Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset asukasta kohti sairaanhoitopiireittäin - Väestön ikärakenne

Lisätiedot

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet 1 (5) Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet Johdanto n ja Imatran kaupungin kotihoidon toiminta perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista,

Lisätiedot

Pohjois-Savon väestörakenne v. 2013 sekä ennuste v. 2020 ja v. 2030

Pohjois-Savon väestörakenne v. 2013 sekä ennuste v. 2020 ja v. 2030 POHJOIS-SAVON SOTE-PALVELUIDEN TUOTTAMINEN Pohjois-Savon väestörakenne v. 2013 sekä ennuste v. 2020 ja v. 2030 Lähde: Tilastokeskus, ennuste vuodelta 2012 21.1.2015 Väestö yhteensä sekä 75 vuotta täyttäneet

Lisätiedot

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Vanhustyö 2015 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Lähde: Laatusuositus 2013 2 Tavoitteena ikäystävällinen Suomi Seitsemän teema-aluetta ikäystävällisen Suomen rakentamiseksi

Lisätiedot

Sirkka Jakonen Johtaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto. Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue. Vanhuspalvelulaki seminaari 27.3.

Sirkka Jakonen Johtaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto. Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue. Vanhuspalvelulaki seminaari 27.3. Vanhuspalvelulain valvonta Sirkka Jakonen Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Vanhuspalvelulaki seminaari 27.3.2014 Tavoitteena ikäystävällinen Suomi! Vanhuspalvelulailla pyritään turvaamaan

Lisätiedot

Esityksen sisältö. Hilmo-tietoa ja koulutusta kotihoidon tiedontuottajille 28.9.2011

Esityksen sisältö. Hilmo-tietoa ja koulutusta kotihoidon tiedontuottajille 28.9.2011 Hilmo-tietoa ja koulutusta kotihoidon tiedontuottajille 28.9.2011 28.9.2011 Riikka Väyrynen 1 Esityksen sisältö THL tilastoviranomaisena Hilmo-kokonaisuus Kotihoidon laskenta 30.11. Tiedonkeruuprosessi

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET 2014 Tilastotiedote 11/ 2015

TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET 2014 Tilastotiedote 11/ 2015 TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET 2014 Tilastotiedote 11/ 2015 Kuntaliitto on julkaissut suurten kaupunkien terveydenhuollon kustannusvertailun 2014 kesäkuussa 2015. Julkaisun mukaan n terveydenhuollon ikävakioidut

Lisätiedot

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Nuorten ja aikuisten toisen asteen koulutus ja muu aikuiskoulutus Kulttuuri, liikunta ja vapaa-ajanpalvelut Terveyspalvelut

Lisätiedot

RAVA -tiedon hyödyntäminen kunnallisessa organisaatiossa

RAVA -tiedon hyödyntäminen kunnallisessa organisaatiossa RAVA -tiedon hyödyntäminen kunnallisessa organisaatiossa KIRSI HYNNINEN, KOTIHOIDON ESIMIES VARKAUS-JOROINEN SOSIAALI - JA TERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA -ALUE Tervehdys Joroisista Joroinen sijaitsee

Lisätiedot

Hoidonporrastuksen kriteerit JJR 10.3.2010. KOTIHOIDON JA HOIDONPORRASTUKSEN KRITEERIT 2010 JJR KUNNISSA Hyv./ perusturvalautakunta 18.3.

Hoidonporrastuksen kriteerit JJR 10.3.2010. KOTIHOIDON JA HOIDONPORRASTUKSEN KRITEERIT 2010 JJR KUNNISSA Hyv./ perusturvalautakunta 18.3. KOTIHOIDON JA HOIDONPORRASTUKSEN KRITEERIT 2010 JJR KUNNISSA Hyv./ perusturvalautakunta 18.3.2010 YLEISTÄ Kotona asumista tuetaan ensisijaisesti tukipalvelujen avulla (ateria-, turva- ja kuljetuspalvelu).

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä) POSIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 633 30,8 % (1163 hlöä) 2975 2766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1123 (31 %) 1341 (45%) kasvu

Lisätiedot

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän

Lisätiedot

Hyvästä parempaan RAI muutoksen tukena

Hyvästä parempaan RAI muutoksen tukena Hyvästä parempaan RAI muutoksen tukena RAI - seminaari 10.3.2010 Kirsi Kiviniemi, kehittämispäällikkö 11.3.2010 1 Hyvästä parempaan - missä olemme nyt? Muutoksella kohti parempaa Ikäihmisten palveluiden

Lisätiedot

Mitä keskisuomalaiset sairastavat? Vesa Kataja Johtajaylilääkäri, KSSHP

Mitä keskisuomalaiset sairastavat? Vesa Kataja Johtajaylilääkäri, KSSHP Mitä keskisuomalaiset sairastavat? Vesa Kataja Johtajaylilääkäri, KSSHP Sopimusohjauksen kehysseminaari 29.4.2015 Mitä suomalaiset sairastavat? Suomessa suurta alueellista vaihtelua Sairastavuudessa Kuolleisuudessa

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä) KEMIJÄRVI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 7 892 31,9 % (2617 hlöä) 6 517 6 068 Ikääntynden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 2 544 (32%) 2 901 (45%) kasvu

Lisätiedot

ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI SOSTERI SAVONLINNAN KAUPUNKI

ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI SOSTERI SAVONLINNAN KAUPUNKI ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI SOSTERI SAVONLINNAN KAUPUNKI IKÄÄNTYMISPOLIITTINEN STRATEGIA JA SUUNNITELMA IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TUKEMISEKSI 2019-2020 Hitaasti olen vanhentunut, voimani siirtyneet maahan ja

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (296 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (296 hlöä) PELKOSENNIEMI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 947 29,9 % (296 hlöä) 807 766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 289 (30%) 354 (44%) kasvu

Lisätiedot

1) Perusterveydenhuollon (mukaan lukien hammashuolto) nettokustannukset, euroa / asukas (id: 1072 info )

1) Perusterveydenhuollon (mukaan lukien hammashuolto) nettokustannukset, euroa / asukas (id: 1072 info ) Mielenterveys ja päihdeohjelman laadinnassa koottuja indikaattoritietoja nykytilanteesta Rovaniemellä elokuu 2011/TK Mielenterveys ja päihdeindikaattoreita v.2008 20010 vertailutietoa : koko maa, Lappi,

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu SALLA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 781 31,9 % (1258 hlöä) 3 091 2 852 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1 240 (32%) 1 430 (46%) kasvu

Lisätiedot

Vanhuspalvelulaki 10 Kunnan voimavarat:

Vanhuspalvelulaki 10 Kunnan voimavarat: Kunnanhallitus 19 12.01.2015 Kunnanhallitus 62 16.02.2015 Vanhusneuvoston asettaminen vuosille 2015-2016 Khall 12.01.2015 19 Lain ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali-

Lisätiedot

Keski-Suomen väestön hyvinvoinnin ja terveyden nykytila

Keski-Suomen väestön hyvinvoinnin ja terveyden nykytila Keski-Suomen väestön hyvinvoinnin ja terveyden nykytila Liiteosa II Keski-Suomen Sote - aineistoa, syksy 2017 Markku Harvisalo, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri KESKI-SUOMEN SOTE AINEISTOA, SYKSY 2017 15.9.2017

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa 2016. Palvelut. Konserniesikunta, Strategia ja kehittäminen 15.4.2016

Toimintaympäristön tila Espoossa 2016. Palvelut. Konserniesikunta, Strategia ja kehittäminen 15.4.2016 Palvelut Konserniesikunta, Strategia ja kehittäminen 1..01 Tyytyväisyys palveluihin lisääntynyt Espoolaisten tyytyväisyys kaupungin palveluihin on lisääntynyt viime vuosina. Koko Espoossa ja etenkin Matinkylä-Olarin

Lisätiedot

Ulvila MERIKARVIA PORI PORIN PERUSTURVAKESKUS

Ulvila MERIKARVIA PORI PORIN PERUSTURVAKESKUS MERIKARVIA PORI ULVILA KUNTAKORTTI 6 Väestöennuste Huoltosuhde ja ennusteet 5, 5 ja 4 Väestöennuste Huoltosuhde ja ennusteet vuosille 5, 5 ja 4 6 4 9 8 7 65, 7,9 8,6 79,8 4 5 6 8 7 95 5 5 6 4 5 4 4 8 7

Lisätiedot

Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue

Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue 1 Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue 8 YLEISTIETOJA JA TUNNUSLUKUJA KUNNASTA..... 15 Kuntien lukumäärä 1 1 1 1 1 30 Asukasluku 31.12.2011 22020 4798 102308 15027 16369 60 Henkilökunnan

Lisätiedot

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Punkalaidun. Verotulot, euroa / asukas Koko maa Punkalaidun

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Punkalaidun. Verotulot, euroa / asukas Koko maa Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi Punkalaidun Verotulot, euroa / asukas Kunnan nettokustannukset yhteensä, euroa / asukas Erikoissairaanhoidon nettokustannukset, euroa / asukas Perusterveydenhuollon

Lisätiedot

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä)

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä) KITTILÄ 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 6 470 18,7 % 7 476 7 835 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 211 (19%) 1 798 (24%) kasvu 587 hlöä

Lisätiedot

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Sastamala. Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusopetuksessa, pistemäärä Koko maa Sastamala

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Sastamala. Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusopetuksessa, pistemäärä Koko maa Sastamala Indikaattorien osoittama hyvinvointi Sastamala Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusopetuksessa, pistemäärä Kunnan nettokustannukset yhteensä, euroa / asukas Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusterveydenhuollossa,

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) % (317 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) % (317 hlöä) SAVUKOSKI 2. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 1 103 28 % (317 hlöä) 986 943 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 315 (28 %) 453

Lisätiedot

Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet

Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet Johanna Sinkkonen Koti- ja erityisasumisen johtaja Järvenpään kaupunki Kolme kokeilua menossa: 1. tyhjillään oleva liikehuoneisto muutetaan asumiskäyttöön

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 %

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 % KOLARI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 840 23,2 % 4 168 4 247 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 901 (23%) 1 312 (32%) kasvu 411 hlöä 75

Lisätiedot

Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue

Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue 1 Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue Asikkala Hartola Heinola Hämeenkoski Padasjoki Sysmä 8 YLEISTIETOJA JA TUNNUSLUKUJA KUNNASTA...... 15 Kuntien lukumäärä 1 1 1 1 1 1 30 Asukasluku

Lisätiedot

Koko kunta ikääntyneen asialla

Koko kunta ikääntyneen asialla 1 Kuka hoitaa ikäihmiset tulevaisuudessa? 21.9.2010 Rita Oinas palvelujohtaja Vanhuspalvelut Oulun kaupunki Koko kunta ikääntyneen asialla 2 Oulun kaupungin vanhustyötä ohjaa kaupungin strateginen tavoite,

Lisätiedot

Opas omaishoidontuesta

Opas omaishoidontuesta Opas omaishoidontuesta 1 2 Omaishoito Omaishoito on hoidettavan kotona tapahtuvaa hänen henkilökohtaista hoitoa. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan avo- tai aviopuoliso, vanhempi, lapsi tai muu hoidettavalle

Lisätiedot

Pori MERIKARVIA PORI PORIN PERUSTURVAKESKUS

Pori MERIKARVIA PORI PORIN PERUSTURVAKESKUS MERIKARVIA PORI ULVILA KUNTAKORTTI 216 Väestöennuste Huoltosuhde 21 ja ennusteet 21, 22 ja 24 9 8418 8 71,7 7,1 8 7 7 6 9,8 61, 62, 6 4 2 2947 214 21 22 22 2 2 24 4 2 1 1914 84 6721 641 2441-6 7-14 1-64

Lisätiedot

Sosiaali- ja potilasasiamiesten yhteydenotot pl. ESH PKSSK 459 446 459 ovk Velkaneuvonnan yhteydenotot 1 946 1 830 1 946 ovk Terveyspalvelut

Sosiaali- ja potilasasiamiesten yhteydenotot pl. ESH PKSSK 459 446 459 ovk Velkaneuvonnan yhteydenotot 1 946 1 830 1 946 ovk Terveyspalvelut JOENSUU Hallinto- ja talouspalvelut Sosiaali- ja potilasasiamiesten yhteydenotot pl. ESH PKSSK 459 446 459 Velkaneuvonnan yhteydenotot 1 946 1 830 1 946 Terveyspalvelut Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiaaat

Lisätiedot

Kuntien tunnusluvut 2014 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue

Kuntien tunnusluvut 2014 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue BDO Audiator/Risto Hyvönen 7.12.2015 1(14) Kuntien tunnusluvut 2014 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue 8 YLEISTIETOJA JA TUNNUSLUKUJA KUNNASTA 15 Kuntien lukumäärä 1 1 1 1 1 1 1 57 320 30 Asukasluku

Lisätiedot

Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella?

Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella? Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella? Maisema-seminaari 23.04.2009 Helsinki Tilaajapäällikkö Eeva Päivärinta Ikäihmisten palvelujen ydinprosessi Tampereen kaupunki

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta 16.02.2009 OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT

TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta 16.02.2009 OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT Sos. ltk. 5 Vuonna 2008 Tuusniemellä on maksettu omaishoidon tukea kaikkiaan 40 henkilölle, joista muutama on ollut kehitysvammainen ja sotainvalidi. Omaishoidon tuki on porrastettu

Lisätiedot

Merikarvia MERIKARVIA PORI ULVILA PORIN PERUSTURVAKESKUS

Merikarvia MERIKARVIA PORI ULVILA PORIN PERUSTURVAKESKUS MERIKARVIA PORI ULVILA KUNTAKORTTI 6 Väestöennuste Huoltosuhde 3 ja ennusteet, ja 4 3 346, 4,6 3 4 8 79,8 8,9 8, 77 6 3 3 4 4 6 8 483 36 64-6 7-4 -64 6-74 7-84 8- yhteensä 3 4 4 *Tilastokeskus *Tilastokeskus

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemista sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista - pääkohtia

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemista sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista - pääkohtia Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemista sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista - pääkohtia Satu Loippo 27.3.2013 Satu Loippo 1 Vanhuspalvelulain tarkoitus 1 Tuetaan ikääntyneen väestön

Lisätiedot

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Li 2 Ikla 15.12.2010 3 Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Yleiset perusteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvaa säännöllisen

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,1 % (544 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,1 % (544 hlöä) MUONIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 2 375 22,1 % (544 hlöä) 2 313 2 297 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 527 (22%) 658

Lisätiedot

Hyke valtuustokausi Sastamala ja Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi

Hyke valtuustokausi Sastamala ja Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi Hyke valtuustokausi 2013-2016 Sastamala ja Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi Suhteellinen velkaantuneisuus, % 52.0 Koko maa : 52.0 24.1 Verotulot, euroa / asukas Koko maa : 3967.0 3266.0

Lisätiedot

.XQWDMDSDOYHOXUDNHQQHXXGLVWXV

.XQWDMDSDOYHOXUDNHQQHXXGLVWXV 16.8.2007/RLÖ/hul.XQWDMDSDOYHOXUDNHQQHXXGLVWXV Kunta- ja palvelurakenneuudistusta koskevan lain 10 :n mukaisen selvityksen ja toimeenpanosuunnitelman keskeisten tietojen toimittaminen valtioneuvostolle

Lisätiedot

MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Sosiaalilautakunta 6.3.2014. 1 Sosiaalitoimen talouden ja toiminnan katsaus 1.1 28.2.

MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Sosiaalilautakunta 6.3.2014. 1 Sosiaalitoimen talouden ja toiminnan katsaus 1.1 28.2. MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Sosiaalilautakunnan kokous 6.3.2013 klo 17:00 19:27 pykälät otsikko 1 Sosiaalitoimen talouden ja toiminnan katsaus 1.1 28.2.2014 2 Sosiaalitoimen toiminnallisten

Lisätiedot

ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT

ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT HYVÄN ARJEN TUKENA Rovaniemen kaupungin vammaispalvelut edistää vammaisten ja pitkäaikaissairaiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Autamme asiakkaitamme ylläpitämään toimintakykyään

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (930 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (930 hlöä) RANUA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 4 093 21,8 % (930 hlöä) 3 254 3 040 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 904 (22 %) 1

Lisätiedot

VANHUSTEN PITKÄAIKAINEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOITO JA HUOLENPITO JA SEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2015 ALKAEN

VANHUSTEN PITKÄAIKAINEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOITO JA HUOLENPITO JA SEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2015 ALKAEN VANHUSTEN PITKÄAIKAINEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOITO JA HUOLENPITO JA SEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2015 ALKAEN PITKÄAIKAINEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOITO JA HUOLENPITO Lainsäädännöllinen perusta ja kaupungin vanhustyön

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI Omaishoidon tuen ohje SISÄLLYS 1. Yleistä... 1 2. Omaishoidon tuen myöntäminen... 1 2.1. Tuen hakeminen... 1 2.2. Tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Hoitopalkkio...

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN

LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN 1 LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN (Laki omaishoidontuesta 2.12.2005/937) Omaishoidon tuen sisältö: Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen

Lisätiedot

KESTÄVÄN KUNTATUOTTAVUUDEN JA TULOKSELLISUUDEN MITTARISTO. Tuloksellisuuden ulottuvuudet, tarkastelu valtakunnan tasolla ja kuntakohtaisesti

KESTÄVÄN KUNTATUOTTAVUUDEN JA TULOKSELLISUUDEN MITTARISTO. Tuloksellisuuden ulottuvuudet, tarkastelu valtakunnan tasolla ja kuntakohtaisesti 1(6) 29.9.2014 KESTÄVÄN KUNTATUOTTAVUUDEN JA TULOKSELLISUUDEN MITTARISTO Tuloksellisuuden ulottuvuudet, tarkastelu valtakunnan tasolla ja kuntakohtaisesti Tuottavuus ja taloudellisuus Palvelujen laatu

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko 1 75 vuotta täyttäneen väestön määrän absoluuttinen ja suhteellinen kehitys Kuusikossa

Lisätiedot

Kuntien tuottavuustyön valtakunnalliset tavoitteet. neuvotteleva virkamies Hannele Savioja 16.6.2011

Kuntien tuottavuustyön valtakunnalliset tavoitteet. neuvotteleva virkamies Hannele Savioja 16.6.2011 Kuntien tuottavuustyön valtakunnalliset tavoitteet neuvotteleva virkamies Hannele Savioja 16.6.2011 Valtakunnallisten tuottavuustavoitteiden valmistelu Tuottavuusohjelman koordinaatio- ja seurantatyöryhmän

Lisätiedot

Asiakas Sukunimi ja etunimi Henkilötunnus. Lääkitys (mihin tarkoitukseen/lääkityksestä vastaava taho)

Asiakas Sukunimi ja etunimi Henkilötunnus. Lääkitys (mihin tarkoitukseen/lääkityksestä vastaava taho) PALVELUSUUNNITELMA Päiväys ja paikka: Asiakas Sukunimi ja etunimi Henkilötunnus Puhelinnumero Lähiomainen Sukunimi ja etunimi Suhde asiakkaaseen Puhelinnumero Muut perheen jäsenet ja lähiverkosto Edunvalvoja

Lisätiedot

Laitoshoidosta omaan kotiin -laskentamalli

Laitoshoidosta omaan kotiin -laskentamalli Laitoshoidosta omaan kotiin -laskentamalli Tuula Pehkonen-Elmi KTM, TtM (Terveystaloustiede) Aija Kettunen VTT Marjo Pulliainen TtM (Terveystaloustiede) 19.3.2014 1 Selvityksen toimijat Tilaaja ARA Toteuttaja

Lisätiedot

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Nuorten ja aikuisten toisen asteen koulutus ja muu aikuiskoulutus Kulttuuri, liikunta ja vapaa-ajanpalvelut Terveyspalvelut

Lisätiedot

Palvelutarpeen arviointi on vuorovaikutuksellinen tapahtuma

Palvelutarpeen arviointi on vuorovaikutuksellinen tapahtuma Palvelutarpeen arviointi on vuorovaikutuksellinen tapahtuma Palvelutarpeen arvioinnin kriteerit lainsäädännössä Erityisasiantuntija Marja Pajukoski, THL 29.3.2012 1 Yleiset tarpeen arvioinnin kriteerit

Lisätiedot

Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen. voimavarojen käyttöä ja päätöksentekoa kotihoidossa.

Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen. voimavarojen käyttöä ja päätöksentekoa kotihoidossa. Kotihoidon id myöntämisen perusteet 1.4.2014 alkaen - Rovaniemi Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen kohdentumista t (oikea-aikaisuus, i saavutettavuus), tt varattujen voimavarojen

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu 2015

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu 2015 Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu 2015 1 75 vuotta täyttäneen väestön määrän absoluuttinen ja suhteellinen kehitys Kuusikossa 31.12.2011 31.12.2015

Lisätiedot

MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Sosiaalitoimi Puthaanrannantie 15 99300 MUONIO 24.10.2013

MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Sosiaalitoimi Puthaanrannantie 15 99300 MUONIO 24.10.2013 MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Puthaanrannantie 15 99300 MUONIO 24.10.2013 VANHUS- JA VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNTA Aika Torstai 24.10.2013 klo 14.00 15.30 Paikka Läsnä sto Osallistujat

Lisätiedot

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon

Lisätiedot

Tietopaketti 4: Ikäihmiset. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer)

Tietopaketti 4: Ikäihmiset. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Tietopaketti 4: Ikäihmiset Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Sisältö Väkiluvut ja väestöennusteet eri ikäryhmittelyillä 65 vuotta täyttäneet,

Lisätiedot

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta Liite Peruspalvelulautakunta 10.12.2013 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Peruspalveluliikelaitos Jyta SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2014 1. Säännöllinen kotihoito Henkilömäärä

Lisätiedot

Kysymys omaishoidon tuen maksamisen kriteereistä Raisiossa

Kysymys omaishoidon tuen maksamisen kriteereistä Raisiossa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 217 10.12.2014 Asianro 1011/05.12.00/2014 8 Kysymys omaishoidon tuen maksamisen kriteereistä Raisiossa Päätöshistoria Sosiaali-

Lisätiedot

Stltk 27.1.2016 5 liite 3 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on?

Stltk 27.1.2016 5 liite 3 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on? Stltk 27.1.2016 5 liite 3 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Omaishoito Mitä se on? Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa

Lisätiedot

Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin tukemiseksi vuosille 2014-2016

Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin tukemiseksi vuosille 2014-2016 1 Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin tukemiseksi vuosille 2014-2016 1. Suunnitelman lakisääteinen perusta Ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti

Espoon kaupunki Pöytäkirja Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4727/00.01.03/2014 96 Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti Valmistelijat / lisätiedot: Niina Savikko, puh. 043 825 3353 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Tukevasti kotona - myös muistisairaana Yhteinen vastuu ikääntyneistä Tulit juuri oikeaan paikkaan

Tukevasti kotona - myös muistisairaana Yhteinen vastuu ikääntyneistä Tulit juuri oikeaan paikkaan Tukevasti kotona - myös muistisairaana Yhteinen vastuu ikääntyneistä Tulit juuri oikeaan paikkaan Juha Jolkkonen geriatrian erikoislääkäri, EMBA osastopäällikkö sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut 21.9.2015

Lisätiedot

Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018

Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018 Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018 SHL 21 :n mukaista tehostettua asumispalvelua henkilöille, joilla hoidon ja huolenpidon tarve on ympärivuorokautinen palvelusuunnitelman mukaisesti

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA KÄYTTÖTALOUS

LAUKAAN KUNTA KÄYTTÖTALOUS LAUKAAN KUNTA KÄYTTÖTALOUS Toimielin Tehtäväalue Toiminta-ajatus Perusturvalautakunta Vanhusten palvelut Vanhusten palvelujen tulosyksikön tehtävänä on tuottaa ja kehittää vanhuksille ja pitkäaikaissairaille

Lisätiedot

KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI

KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI Tämä ohjeistus astuu voimaan 01.01.2009 ja on voimassa toistaiseksi. Ohjeistusta tarkistetaan tarvittaessa. 1. TUEN HAKU Omaishoidon tuesta säädetään

Lisätiedot

Liite. Hyvinvointikertomuksen indikaattorit

Liite. Hyvinvointikertomuksen indikaattorit Liite Hyvinvointikertomuksen indikaattorit 1 TALOUS JA ELINVOIMA Talous: tulot Suhteellinen velkaantuneisuus, % Kokemäki : 52.9 52.0 Eura : 47.5 Huittinen : 41.9 Loimaa : 41.6 Satakunta : 39.4 Valtionosuudet

Lisätiedot

Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen ja korkea-asteen koulutus ja kirjastopalvelut

Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen ja korkea-asteen koulutus ja kirjastopalvelut Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen ja korkea-asteen koulutus ja kirjastopalvelut Terveyspalvelut Perusterveydenhuollon avohoidon lääkärin

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOTE AINEISTOA 2017

KESKI-SUOMEN SOTE AINEISTOA 2017 KESKI-SUOMEN SOTE AINEISTOA 2017 Keski-Suomen maakunnan väestörakenne ja väestöennuste vuodesta 2014 vuosiin 2030 ja 2040. Terveyden- ja vanhustenhuollon tarvevakioidut menot Keski-Suomen maakunnassa vuonna

Lisätiedot

MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY

MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY Omaishoidontuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidetavalle läheisen henkilön avulla.

Lisätiedot

Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammaispalvelut.

Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammaispalvelut. Sosiaalilautakunta 18.2.2016 1 liite 1 Toimintakertomus 2015 Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammais. Talousarviota ja toimintasuunnitelmaa

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2010 lopussa Suositus, 2008 Asui

Lisätiedot

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ennaltaehkäisevä kuntoutus toimintakyvyn hiipuessa Akuuttiin sairastumiseen liittyvä kuntoutus OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TIEDONKULKU RAKENTEET Riskitekijöiden

Lisätiedot

TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA?

TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA? TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA? Senioriliikkeen kevätkokous 22.04.2013 Helsinki Aulikki Kananoja LAKI l l Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden

Lisätiedot

Sosiaalijohdon neuvottelupäivä

Sosiaalijohdon neuvottelupäivä Sosiaalijohdon neuvottelupäivä Teemaryhmä: Ikäihmisten hyvinvointi ja sosiaalipalvelut Erityisasiantuntija Eevaliisa Virnes 27.3.2014 Kuntatalo, Helsinki Ikäihmisten hyvinvointi ja sosiaalipalvelut Kansallinen

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 24.1.2017 Liisa Niiranen 10,1 % 9 % 7,5 % 11,3 % Timo Aro 2016 Lapin väestöennuste Ennuste 2040 Ennuste 2030 Ennuste 2020

Lisätiedot