LAUKAAN KUNTA KÄYTTÖTALOUS
|
|
- Matti Korhonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LAUKAAN KUNTA KÄYTTÖTALOUS Toimielin Tehtäväalue Toiminta-ajatus Perusturvalautakunta Vanhusten palvelut Vanhusten palvelujen tulosyksikön tehtävänä on tuottaa ja kehittää vanhuksille ja pitkäaikaissairaille heidän tarvitsemiaan sosiaali- ja terveyspalveluja. Tavoitteena on, että he selviytyvät omissa kodeissaan ja lähiympäristöissään mahdollisimman pitkään lisääntyvien sairauksien kanssa ja heikommallakin toimintakyvyllä. Palveluihin kuuluu ennaltaehkäisevä työ, ylläpitävä ja kuntouttava huolenpito ja hoito kotona arkielämän eri tilanteissa, tarvittaessa eriasteinen sairaanhoito sekä palvelu- ja hoiva-asuminen. Palvelut tuotetaan lähipalveluna. TAVOITTEET MITTARIT TAVOITETASO TOIMENPITEET TULOS 1.Vanhusten palvelut Tuotetaan palvelut on mitoitettu 75-vuotiaista tai sitä mahdollisimman palvelujen kysyntää vanhemmista: kustannustehokkaasti vastaaviksi. vanhusten n kasvusta ja mm. Painopistealueena kotikuntalain kotihoito. voimaantulosta huolimatta. 2.Ikäihmisten hyvinvointia, terveyttä ja edistävä toiminta. 3.Henkilöstön jaksamisesta huolehditaan mm. muutostilanteissa. Kotona asuvien Kotihoidon kattavuus Palveluasumisen tai laitoshoidon piirissä olevien Omaishoidon tuella olevien Osaamiskartoitus Sairaus poissaolojen Riittävät ja asiakkaiden tarpeita vastaavat palvelut. Kotona asuvien on vähintään 89 %. Säännöllistä kotihoitoa saa 18 % kotona asuvista. Palveluasumisen tai laitoshoidon piirissä enintään 11 %. Omaishoidon tuella vähintään 5 %. 80 vuotta täyttäneille, ei palveluiden piirissä oleville, tehdään hyvinvointia edistävät kotikäynnit. Motivoitunut henkilöstö. Noudatetaan uutta vanhuspalvelulakia mm. henkilöstömitoituksessa. Aloitetaan kotiutushoitajan tehtävät. Huomioidaan asiakaskyselyn tulokset. Laatu Laukaa hanke. Hyödynnetään uutta teknologiaa mm. Menumat. Otetaan palveluseteli käyttöön säännöllisessä kotihoidossa. Omaishoitajia tuetaan hoitotyössä mm. lyhytaikaishoitoa ja omaishoitajien vapaita kehitetään toimeksiantosopimukse lla ja perhehoidolla. Hyvinvointia edistävät kotikäynnit. Toimintakykymittaus 1 x v. Osaamisen varmistaminen Varhainen puuttuminen Pääsääntöisesti toteutunut; asiakasvalituksia lautakunnassa 2. Kotona asuvien 85 % (ryhmäkodin vaikutus). Säännöllistä kotihoitoa sai 21 %. Palveluasumisen tai laitoshoidon piirissä 15 %. Omaishoidon tuella 6,2 %. Koti-Kuuselan henkilöstömitoitus 0,63 (henkilö/ paikka). Hyvinvointia edistävät kotikäynnit (käyntejä 69) ja kotiutushoitaja toteutuneet samoin Laatu Laukaa hanke, Menumat ateriapalvelu, palveluseteli ja RAVA - ym. toimintakykymittaukset. Omaishoitajia tuettu lyhytaikaishoidolla ja perhehoidolla. Henkilökunnan osaamista varmistettu koulutuksen avulla. Hyvinvointivalmenn usta ja työnohjausta
2 Kotihoito: Riittävät ja asiakkaiden tarpeita vastaavat kotihoitoja tukipalvelut. tukeminen ja omaishoidon tuen tarkoituksenmukaine n kohdentaminen. arviointi ASP (asiakkaiden /työntekijät). vapaat 0,19. 16,2 % (14,4 % v. 2012). lakisääteisten vapaapäivien järjestäminen tarpeen mukaisesti. Kokonaisvaltainen arviointi uusille asiakkaille. Ennaltaehkäisevän työn ja palveluohjauksen tehostaminen. Ympäristön turvallisuuden tarkistuslista. Kuntouttavan työn tehostaminen; fysioterapeutin työpanoksen maksimaalinen hyödyntäminen. Kodinhoitajan toimi muutetaan toimeksi Kotikäynnit: hoitoja palvelusuunnitelmat, omaishoitajien vapaat sekä tukitoimet sovitaan yhteistyössä. järjestetty. tehdään lain ( arviointi) mukaan kaikille asiakkaille. Palvelutarpeen arviointia yhtenäistetään seutukunnallisen Oma tupa oma lupa - hankkeen avulla. mm. seniorineuvonta (426 käyntiä) ja neuvola (1106 käyntiä) toimivat tehokkaasti. työpanoksen siirto ennaltaehkäisevään työhön. Tarkistuslista käytössä. fysioterapeutti ohjaa työntekijöitä asiakkaiden kuntoutuksessa.. ei yllä tavoitetasolle, minkä myötä tarve palveluun pääsyn kriteerien tarkistamiseen jatkossa. 15,3 %. Toteutuneet. Hoito- ja palvelusuunnitelmat tehty kaikille lain edellyttämällä tavalla. Päivätoiminnan tulospaikka: päiväsairaanhoito, päiväkeskus, puolipäivätoiminta, seniorinevola ja - neuvonta: 1.Päivätoiminnan toimintaperiaatteiden ja sisällön yhtenäistäminen. Jonotusajat/hoitojaks ot Lihaskuntotestit Asiakkaiden kotona pärjääminen ja toimintakyvyn tukeminen ja edistäminen. Laitoshoidon tarpeen siirtäminen. Ikäihmiset samanarvoisessa asemassa Kotona asumista tukeva kylillä tapahtuva päivätoiminta. Asiakkaiden osallistaminen. Kuntouttava hoitotyö. Terveydentilan kokonaisvaltainen seuranta. Palveluohjaus. kylillä asiakkaita / ryhmä. Päiväsairaanhoito ja keskus asiakkaita n. 20/ pv. Toimintaperiaatteet yhtenäistyneet. Fysioterapeutin työpanos yksilö- ja ryhmähoitoon sekä henkilökunnan
3 2.Asiakkaiden kotihoitoa ja tukevat palvelut. 3. tukeminen päivätoimintapaikast a riippumatta. Virkistystoiminta. Fysioterapeutin osaamisen hyödyntäminen Ergonomiakortti - koulutus kanssa tehtävä yhteistyö, omaishoitajaryhmät / virkistysvapaiden ja vapaapäivien järjestäminen kuntouttavan työotteen ohjaamiseen. Ennaltaehkäisevän työn korostuminen; palveluohjaus, omatoimisuus. tarpeen mukaan. Ryhmäkotitoiminnan käynnistäminen: 1.Asukkaiden toimintakyvyn ylläpitäminen ja edistäminen. 2.Yhteisöllinen asuminen. 3.Lyhytaikaishoitopa ikkojen maksimaalinen käyttö. Vanhusten palveluasuminen: 1.Huonokuntoisten asiakkaiden tarpeita vastaavat ja tukevat palvelut (74 % asiakkaista laitoshoitotasoa v. 2012) Jonotusajat Asiakkaiden siirrot Runsas avo- ja laitoshoitopalvelujen käyttö Turvallinen elämä. Laitoshoidon siirtäminen. Tarpeen-/suositusten mukainen henkilöstö. Asiakkaan vastaava hoitopaikka -muistisairauksia sairastavat -fyysisesti paljoa apua tarvitsevat asiakkaat -erityisryhmät Yhteistyö kotihoidon, päivätoiminnan ja Männikön palvelutalon kanssa. Asukkaiden osallistaminen. Kuntouttava hoitotyö asukkaiden kattavan arvioinnin pohjalta. Teknologian hyödyntäminen. Yöhoito ostopalveluna tarvittaessa. Perustetaan kaksi lähihoitajan tointa ryhmäkotiin. Kotihoidosta siirretään kaksi kodinhoitajan tointa ryhmäkotiin. Kodinhoitajan toimen muuttaminen toimeksi 0,5 työpanos ryhmäkotiin. Yksilöllinen arviointi eri yksiköiden kesken. Hoitosuunnitelmien säännöllinen tarkistus sekä hoitotuen että asumistuen oikea taso. Yhdelle uudelle asiakkaalle ostetaan tehostettu Yhteistyö toteutunut suunnitellusti. kyseessä tuettu palveluasuminen. asiakkaiden omatoimisuus; arvioinnin pohjalta kuntouttava hoitotyö fysioterapeutin ohjauksen avulla. Yhteisöllisyyttä kehitetty draamaryhmätoiminn an ja asukaspalaverien avulla. Teknologiaa hyödynnetty mm. valvonnassa. Toteutuneet; tarve ja käytäntö osoittavat henkilöstötarpeen pitemmällä tähtäimellä. arvioinnit tehdään kaikille asiakkaille lain mukaan. hoitosuunnitelmat tehdään kaikille asiakkaille. Lisäksi ostettu viidelle (5) uudelle asiakkaalle (2 shp, 1 vammais-
4 2.Perhehoidon laajentaminen 3.Palveluseteli Hoiva-asuminen: 1.Toimintakyvyn ylläpito kuntouttavan työotteen avulla. Kustannustietoisuus Toimintakyvyn ylläpito. Sairaalahoitoa vaativat tapaturmat minimissä (vähentynyt 55 % vuodesta 2010). palveluasumispaikka Toimintoja ohjaavat kokoukset 1 x v. Laajennetaan perhehoitoa omaishoitajien lakisääteisten vapaiden järjestämiseksi. Fysioterapeutin konsultaatiot ja työpanos palvelulta vapautunut ja kaksi (2) muistisairaalle tarvittavaa tehostetun hoidon asiakaspaikkaa. Laitoshoitotasoa 62 % asiakkaista; hoidon piirissä enemmän alle 65 v. osittain. Perhehoidon resurssi ei ollut käytettävissä suunnitellusti. Käytetty omaishoitajien tukemiseen, asiakkaiden toimintakyvyn arviointiin ja kriisitilanteissa, kunnes jatkohoito järjestyy. yksilöja ryhmäohjausta, henkilökunnan ohjausta kuntouttavaan työtapaan mm. tasapainoharjoittelu 2.Asukkaiden saama hoito vastaa heidän tarpeitaan asukkaan ja omaisten kanssa tehdyn hoito- ja palvelusuunnitelman mukaisesti. 3.Hoitopaikkojen ml. lyhytaikaishoito maksimaalinen käyttö. 4. Hyvä viimeisen ajan hoito Hoitotyöhön osallistuvien Hoito- ja palvelusuunnitelma palaverit Käyttöprosentti Asukkaiden saama hoito vastaa heidän tarpeitaan ja kaikilla on hoito- ja palvelusuunnitelma. 0,65 hoitajaa/asukas (0,63 v. 2013). 21,4 % (19,0 % v. 2012) Hoitopaikkojen ml. lyhytaikaishoito käyttö 100 %. Asiakkaat hoidetaan tutussa hoitoympäristössä. n kasvattaminen; laitosapulaisen 0,5 toimi muutetaan kokonaiseksi toimeksi, josta 0,5 kohdentuu kotiutushoitajan tehtävään kotihoidossa. Välttämättömien sijaisten käyttäminen. Saattohoito Koti- Kuuselassa. kotiutushoitajan toimi perustettu, kaikilla asukkailla on hoito- ja palvelusuunnitelma lain mukaan. 0,63. 21,4 % Sijaisten minimointi; ei sijaisia alle 3 pv:n sijaisuuksiin, ei vuosilomia pitkinä arkipyhinä Käyttöprosentti 100
5 Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen Toteutuma 2013: Toimintatuotot ,6 % Toimintakulut ,4 % Toimintakate ,9 % Vanhusten palveluissa toimintakate alittui 3,1 % ( ). Toimintakate kasvoi vuoteen 2012 verrattuna 3,9 %. Toimintatuotot: Asiakasmaksutuloja kertyi ennakoitua enemmän, yhteensä Kodinhoitoavun asiakasmaksutulot kasvoivat edellisestä vuodesta 25 %, syynä käyntimäärien kasvu sekä asiakkaiden tulotason nousu. Myös palveluasumisen asiakasmaksutulot lisääntyivät 12 %. Kotikuntakorvauksia entisiltä kotikunnilta saatiin (ed. vuonna ). Toimintakulut: Henkilöstökulut kasvoivat edellisestä vuodesta 6,4 %, ilman lomapalkkavelan kirjausta kasvu olisi ollut 3,4 %. Vanhusten palveluihin perustettiin ja täytettiin uusi kotiutushoitajan toimi, yksi lähihoitajan toimi muutettiin toimeksi ja Lievestuoreella syksyllä aloittaneeseen ryhmäkotiin lisättiin kaksi lähihoitajan toimea. Hyvinvointia edistävät kotikäynnit tehtiin suunnitellusti 80 vuotta täyttäneille. Asiakaspalvelujen ostoon tarvittiin , lähinnä ostettiin tehostettua palveluasumista. Palveluseteleitä myönnettiin euron arvosta. Perustelutietona asetettujen tavoitteiden toteutuminen (suoritetiedot) SUORITTEET TA 2013 TP 2013 Kodinhoitoapua vuoden aikana saaneet kaikki asiakkaat Kodinhoitoapua (säännöllistä) vuoden aikana saaneet vanhusperheet Kodinhoitoapua (säännöllistä) vuoden aikana saaneet alle 65 vuotiaat Kotihoito, kaikki käynnit, joista 65-vuotta täyttäneiden luokse tehdyt käynnit Kotihoito; sairaanhoitajat, kaikki käynnit Kotihoito, asiakkaalle käytetty työaika (h/v) Tukipalveluasiakkaat Omaishoidon tuella hoidettuja vuodessa / vanhukset Omaishoidon tuella hoidettuja vuodessa / alle 65-vuotiaat Päiväkeskuksen asiakkaat Päiväkeskuksen asiakkaat, koko vuosi Päiväkeskuksen hoitopäivät Päiväsairaanhoidon asiakkaat Päiväsairaanhoidon asiakkaat, koko vuosi Päiväsairaanhoidon hoitopäivät Vanhusten palveluasumisen asiakkaat Vanhusten palveluasumisen hoitopäivät, josta lyhytaikaiset hoitopäivät
6 Lyhytaikaisen perhehoidon as. Lyhytaikaiset hoitopäivät Palveluseteliasiakkaat Palveluseteliasiakkaiden hoitovuorokaudet Ryhmäkotien hoitopaikat Ryhmäkotien hoitopäivät, joista lyhytaikaiset hoitopäivät Koti-Kuuselan hoitopaikat Koti-Kuuselan hoitopäivät, joista lyhytaikaiset hoitopäivät Henkilökunnan : 126,
TAVOITTEET MITTARIT TAVOITETASO TOIMENPITEET TULOS 1. Vanhusten palvelut on mitoitettu palvelujen kysyntää
LAUKAAN KUNTA KÄYTTÖTALOUS Toimielin Tehtäväalue PERUSTURVALAUTAKUNTA Vanhusten palvelujen ty Toiminta-ajatus Vanhusten palvelujen tulosyksikön tehtävänä on tuottaa ja kehittää vanhuksille ja pitkäaikaissairaille
Ikäihmisten palvelut
Ikäihmisten palvelut Ikäihmisten palvelut sisältävät palveluohjauksen, kotihoidon tukipalveluineen, omaishoidontuen, palveluasumisen ja terveyskeskussairaalan palvelut ja ennakoivan ja kuntouttavan toiminnan
LAUKAAN KUNTA KÄYTTÖTALOUS. Toiminnan kuvaus:
LAUKAAN KUNTA KÄYTTÖTALOUS Toimielin: Tehtäväalue: Perusturvalautakunta Vanhusten palvelut Toiminnan kuvaus: Vanhusten palvelujen tulosyksikön tehtävänä on tuottaa ja kehittää vanhuksille ja pitkäaikaissairaille
Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ
Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän
Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje
Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI Omaishoidon tuen ohje SISÄLLYS 1. Yleistä... 1 2. Omaishoidon tuen myöntäminen... 1 2.1. Tuen hakeminen... 1 2.2. Tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Hoitopalkkio...
PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET
perusturvaltk 17.3.2015 LIITE 2. PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET 1 SÄÄDÖKSET 1.1 Ohjaava lainsäädäntö - Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidontuesta (937/2005). -
SOPEUTTAMISTOIMENPITEET VUODELLE 2017 Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito
SOPEUTTAMISTOIMENPITEET VUODELLE 2017 Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito Palveluvaliokunta 20.6.2017 21.6.2017 Raija Inkala 1 Talouden toteuma: toukokuu 2017 (5kk) KOKO IKÄHOIVAN KOKONAISUUS/SISÄISET JA
TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI
TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI Muutokset mahdollisia 18.10.2017 Tehostettu palveluasuminen Tehostettu palveluasuminen on tarkoitettu ikäihmisille, joilla on fyysistä, psyykkistä tai sosiaalista
HOITO- JA HOIVAPALVELUT
Hoito- ja hoivapalvelut Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT IKÄIHMISTEN OMAISHOITO Myöntämisperusteet Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä PL 4 (Meijerikatu 2) 74101 Iisalmi Puhelinvaihde (017) 272
Miten onnistutaan palvelurakenteen keventämisessä. 30.9.2010 Eeva Laine Kotihoidon johtaja. Järvenpään kaupunki 1
Miten onnistutaan palvelurakenteen keventämisessä 30.9.2010 Eeva Laine Kotihoidon johtaja 1 30.9.2010 Miksi tarvittiin palvelurakenteen keventäminen? Kaupunginhallitus päätti v. 2007, että kaikkien hoidon
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Hyvinvointitoimiala Palvelualue: Vanhus- ja vammaispalvelut Sopimuksen tarkoitus: Operatiivisessa sopimuksessa määritellään palvelualueen tavoitteet palveluiden järjestämiseen,
LOPEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OHJELMA 2016 2018
Lopen kunta Perusturvalautakunta 26.1.2016 Perusturva Vanhuspalvelut LOPEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OHJELMA 2016 2018 Sisko Haapanen Vanhuspalvelujen johtaja JOHDANTO Seudullinen ikäihmisten ohjelma 2015 2018
Hoidonporrastuksen kriteerit JJR 10.3.2010. KOTIHOIDON JA HOIDONPORRASTUKSEN KRITEERIT 2010 JJR KUNNISSA Hyv./ perusturvalautakunta 18.3.
KOTIHOIDON JA HOIDONPORRASTUKSEN KRITEERIT 2010 JJR KUNNISSA Hyv./ perusturvalautakunta 18.3.2010 YLEISTÄ Kotona asumista tuetaan ensisijaisesti tukipalvelujen avulla (ateria-, turva- ja kuljetuspalvelu).
Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet
Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet Sisällys 1. YLEISTÄ... 3 2. LYHYTAIKAINEN HOITO, TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN,
Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito. Toimenpiteet ja suunnitelmat tavoitteiden saavuttamiseksi
Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito Toimenpiteet ja suunnitelmat tavoitteiden saavuttamiseksi Palveluvaliokunta R Inkala 10.2.2016 Tavoite vuodelle 2016: Tehostetun kotihoidon käynnistäminen kuntaan - yöpartiotoiminta=
Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammaispalvelut.
Sosiaalilautakunta 18.2.2016 1 liite 1 Toimintakertomus 2015 Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammais. Talousarviota ja toimintasuunnitelmaa
Vanhusten palvelut Helsinki
Vanhusten palvelut Helsinki Arja Peiponen, VTL, THM, emba Palvelualuejohtaja Helsingin kaupunki Sosiaali ja terveysvirasto Helsinki Väestömäärä n. 600 000 Yli 65 v n. 100 000 Yli 75 v. 42 000 Sosiaali
IKÄIHMISTEN PALVELUT JA NIIDEN KEHITTÄMINEN
IKÄIHMISTEN PALVELUT JA NIIDEN KEHITTÄMINEN YHTEENVETO IKÄIHMISTEN PALVELUT Lapissa ikäihmisten palveluiden peittävyys on korkea Kolaria, Pelloa ja Rovaniemeä lukuun ottamatta, ja erityisen korkea se on
Ikäihmisten palvelulinja 2018
Ikäihmisten palvelulinja 2018 Ella Suojalehto Eläkeläisneuvosto 2.11.2017 14.11.2017 1 Hyvinvointipalvelujenorganisaatio 2017 14.11.2017 2 Ikäihmisten palvelulinjan organisaatio 2017 14.11.2017 3 Avo-
Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue
Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue TP 2013 TP 2014 TA2015 Henkilöstömäärä 1196 1134 1071 Toimintakulut 102,4 M 99,4M 97,8 M joista henkilöstökulut 54 M 52,4 M joista asumis- ja hoiva-palvelujen ostot
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden. ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet 2016 Sisällys 1. YLEISTÄ... 3 2. LYHYTAIKAINEN HOITO,
Vanhustenhuolto 1.1.2017 alkaen: Vastuut ja roolit. 9.3.2016 v. 7. (Esimiesasemassa olevat numeroitu)
1 Vanhustenhuolto 1.1.2017 alkaen: Vastuut ja roolit 9.3.2016 v. 7 (Esimiesasemassa olevat numeroitu) Viranhaltija Roolit Vastuut 1) Asiakkuuspäällikkö Kaisu Korpela Strateginen johtaminen - Erityisasumisen
Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet
Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet Perusturvalautakunta 17.12.2013 165 1 Omaishoidon tuki Omaishoidon tuki perustuu omaishoidon tuesta annettuun lakiin (937/2005) ja siihen tehtyihin muutoksiin
Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet
Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet Johanna Sinkkonen Koti- ja erityisasumisen johtaja Järvenpään kaupunki Kolme kokeilua menossa: 1. tyhjillään oleva liikehuoneisto muutetaan asumiskäyttöön
Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen. voimavarojen käyttöä ja päätöksentekoa kotihoidossa.
Kotihoidon id myöntämisen perusteet 1.4.2014 alkaen - Rovaniemi Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen kohdentumista t (oikea-aikaisuus, i saavutettavuus), tt varattujen voimavarojen
Yhdessä ikääntyen, voimavaroja tukien VANHUSPALVELUT
Yhdessä ikääntyen, voimavaroja tukien VANHUSPALVELUT SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMEN VANHUSPALVELUT HAAPAVEDEN KARTANONVÄKI Rautionkuja 1 Alice Pekkala 050 374 8968, hoitajat p. 043 211 1573 IIN KARTANONVÄKI
Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013
Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013 Tuula Kärkkäinen sh yamk Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittäminen ja johtaminen
VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA
VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA ASUKASFOORUMI 15.3.2011 Minna-Maria Behm, Teija Malinen, Erja Inkiläinen & Eeva-Liisa Saarinen Vanhusten palvelut Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksotessa Vanhusten
Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK
Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten
Vairinen-Salmela, Johanna, j. 7 Paasonen, Jaana, vj. - Sosiaali- ja terveyslautakunta. TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Toiminta-ajatus
TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Vastuuhenkilö Sosiaali- ja terveyslautakunta Hallinto Pentti Taimen Toiminta-ajatus Sosiaali- ja terveyslautakunnan tehtävänä on vastata tarpeellisten sosiaali- ja terveyspalvelujen
Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä. Sirkka Karhula Selvityshenkilö 23.5.
Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä Sirkka Karhula Selvityshenkilö Toimintakyky ja arjensujuvuuspalvelukokonaisuuden asiakkaat Vanhukset Vammaiset
Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto
Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet 1 (5) Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet Johdanto n ja Imatran kaupungin kotihoidon toiminta perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista,
Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. Vahvuudet ja kehittämiskohteet
Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa Vahvuudet ja kehittämiskohteet Päivi Tikkanen I&O muutosagentti, TtT FAKTOJA POHJOIS- SAVOSTA: 75v täyttäneiden
Neuvonta, palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi. OIVA keskus. Miia Autiomäki 18.2.2015
Neuvonta, palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi OIVA keskus Miia Autiomäki 18.2.2015 20.2.2015 Johdon tukipalvelut vastuualuejohtaja Anssi Niemelä Toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistäminen/ OIVA-keskus
Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET
PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET 1 ASIAKKAAKSI TULEMINEN Päivätoimintaan tullaan palvelutarpeenarvioinnin kautta, jolloin kartoitetaan kokonaisvaltaisesti asiakkaan selviytyminen päivittäiseistä
TERVETULOA PALVELUKESKUS JOUSEEN
Sitten, kun en enää muista nimeäni, sitten, kun tämä päivä on sekoittunut eiliseen, sitten, kun aikuiset lapseni ovat kasvaneet muistoissani pieniksi jälleen, sitten, kun en enää ole tuottava yksilö. Kohdelkaa
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 30.11.2010
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 322 9.11.2010 pöydälle pantu asia LAUSUNTO VANHUSTEN HOITOPAIKKOJEN SÄILYTTÄMISTÄ JA LISÄÄMISTÄ KOSKEVASTA VALTUUSTOALOITTEESTA Terke 2010-2346 Esityslistan asia
TeHoSa-Lappeenranta Lappeenranta / Taipalsaari. TeHoSa-Savitaipale Savitaipale / Lemi. TeHoSa-Luumäki Luumäki / Ylämaa
akohtaiset palvelut Kunt Kotiin annettavat palvelut Ikäihmisten kotona selviytymistä tuetaan järjestämällä erilaisia palveluja kotiin. Kotiin annettavia palveluita on kotihoito, kotihoidon tukipalvelut,
Mittari(t) Nykytaso Tavoitetaso 2021
Toimiala: Hyvät ja toimivat peruspalvelut Kotona asuvien yli 75-vuotiaiden määrä 90% 91% 91,50% 92% 92,50% 93% Laitoshoidossa olevien yli 75-vuotiaiden määrä 2,88% 2,50% 2,50% 2% 2% 1,50% Tehostetussa
IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA
IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA Sosiaali- ja terveysjohtaja Eeva-Sirkku Pöyhönen eeva-sirkku.poyhonen@paimio.fi Kemiönsaaren valtuustoseminaari 31.12.2016 Paimiossa oli 75 vuotta täyttäneitä
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016: tilinpäätösraportointi
OPERATIIVINEN SOPIMUS : tilinpäätösraportointi Vanhus- ja vammaispalvelut Taloudelliset tavoitteet 1.1 Määrärahat 1.000 TP TAM TP Tulot 34 738 33 824 33 640 Menot 179 494 180 327 176 929 Netto 144 756
OSAVUOSIKATSAUKSEN 30.6.2015 LIITETIEDOT
2015 OSAVUOSIKATSAUKSEN LIITETIEDOT Sisällysluettelo Erikoissairaanhoito... 1 Kuntien palvelukäyttö 1.1.... 1 Ympäristöterveydenhuolto... 2 Kuntien palvelukäyttö 1.1.... 2 Sosiaali- ja perusterveydenhuolto...
TP 2014 TP 2015 TA 2016 Huhtikuu
JOENSUU Terveyspalvelut Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 35 565 35 043 39 740 18 570 KV kk kumulatiivinen lääkäriasiakkaat 24 341 26 548 12 112 kk kumulatiivinen hoitaja-asiakkaat 29 164 28
Stltk 17.12.2012, liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on
Stltk 17.12.2012, liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Omaishoito Mitä se on Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen
OMAIS JA PERHEHOITO Sari Lähteenmäki
OMAIS JA PERHEHOITO 8.9.2017 Sari Lähteenmäki Omaishoitosopimukset Omaishoidon sopimuksia yhteensä 1207 kpl alaikäiset 157 18 64 v. 180 65 74 v. 207 75 84 v. 399 +85 v. 264 Omaishoidettavista 72 % yli
Sosiaali- ja terveystoimen tuotantolautakunta. Mikkelin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen palveluasumisen suunnitelma
Sosiaali- ja terveystoimen tuotantolautakunta Mikkelin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen palveluasumisen suunnitelma Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 3 2. PALVELUASUMISEN KÄSITTEET JA VALTAKUNNAN LINJAUKSET...
Esperi Care Anna meidän auttaa
Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi palvelee, kasvaa ja kehittää. Valtakunnallinen Esperi Care -konserni tarjoaa kuntouttavia asumispalveluja ikääntyneille, mielenterveyskuntoutujille ja vammaispalvelun
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT Asumispalvelut
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT Asumispalvelut Asumispalvelut Laatija: Tarja Huttunen Hyväksyjä: Palvelutasomääritykset ja myöntämisperusteet Sisältö 1. SÄÄDÖKSET 2 2. KÄSITTEET 2 3.
Kuntapalveluja markkinamekanismilla. Riitta Pylvänen palvelupäällikkö
Kuntapalveluja markkinamekanismilla Riitta Pylvänen palvelupäällikkö 4.12.2013 Markkinoiden hyödyntäminen / hyvinvointipalvelut osa elinkeinopolitiikkaa Jyväskylän näkökulma Jyväskylässä on riittävän suuri
EP Ikä-sote 29.4.2016. Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen
EP Ikä-sote 29.4.2016 Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen 2 -Onni asuu kotona VISIO Jokaisen vastuu omasta hyvinvoinnistaan, omaehtoinen toiminta ja omahoito, 3- sektori ja vapaaehtoistoiminta, sähköiset
LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN
1 LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN (Laki omaishoidontuesta 2.12.2005/937) Omaishoidon tuen sisältö: Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen
VANHUSTENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto Gun Sirén
VANHUSTENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Gun Sirén Toiminta Toimintaa ohjaa vuosiksi 2011 2015 laadittu vanhuspoliittinen strategia, jonka kaupunginvaltuusto hyväksyi 13.4.2011. Toiminta käsittää
Omaishoitajan lakisääteiset vapaat
Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 20.12.2018 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Omaishoitajan lakisääteiset vapaat... 2 2
SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSTEN ASUMISPALVELUJEN KRITEERIT
2015 SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSTEN ASUMISPALVELUJEN KRITEERIT 1 Yleiset periaatteet Suonenjoen kaupungin vanhuspalvelut tuottavat ja järjestävät sosiaalihuoltolain ( :t 17, 22, 23, 24 ja 25) mukaisia asumispalveluja
Miten tästä eteenpäin?
Miten tästä eteenpäin? Eija Tolonen, vanhuspalvelujohtaja, YTL Kainuun muutosagentti puh. 044 7101 669 Kainuu asukasluku 31.3.2016 72 437 (Puolanka ei mukana 2 765) Ivalo 661 km Oulu 182 km väkiluku yli
ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA
1 ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA Toimintaohjeen tarkoituksena on antaa tietoa Espoon vanhusten palvelujen kotihoidon toimintaperiaatteista kuntalaisille, kotihoidon asiakkaille
(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää)
1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 alkaen (Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1. Omaishoidon tuen perusteet Laki omaishoidon tuesta (937/ 2005) Asiakasmaksulaki
Tavoitetaso kotihoidon piirissä vähintään 25 % omaishoidon tuen piirissä 4 % ympärivrk hoitopaikkoja riittävästi. suoritetaan vuosittain
1 Liite 9 TOTEUTTAMISSUUNNITELMA 2007-2008 Vaikuttavuus ja palvelukyky Kriittiset menestystekijät Kriteerit/ Mittarit Palvelujen saatavuus 75 v täyttäneiden palvelujen kattavuus/v Tavoitetaso 2007 2008
ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET
ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET 15.11.2017 Asumispalveluiden käsitteet Asumispalveluilla tarkoitetaan sosiaalihuoltolain (130/2014) mukaisia palveluja joita järjestetään ensisijaisesti
IKÄIHMISTEN PALVELUKETJUN ANALYYSI TILANTEESSA. Terveys- ja hoivapalveluiden johtoryhmä
IKÄIHMISTEN PALVELUKETJUN ANALYYSI 18.4.16 TILANTEESSA Terveys- ja hoivapalveluiden johtoryhmä 12..16 Ikäihmisten palveluiden strategiassa 12-1-2 on pidetty palveluketjun kehittämistä ohjaavana valtakunnallista
KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa. 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava
KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)
Tämän hetkisen arvion mukaan talousarvio on ylittymässä noin 1 058 300, josta erikoissairaanhoidon osuus on 670 000.
1 PERUSTURVALAUTAKUNTA Yleistä perusturvan taloudesta ajalta 1-4/2016: Perusturvan toimintakulut 1-4/2016 ovat 8 193 995 (käyttö 102,6%) ja toimintakulujen ylitys 208 325. Ylitystä selittää suurimmaksi
PALVELUSETELI TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN JA OMAISHOIDON LAKISÄÄTEISTEN VAPAAPÄIVIEN JÄRJESTÄMISEEN PALVELUSETELITASO JA HINTA:
Liite 2 PALVELUSETELI TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN JA OMAISHOIDON LAKISÄÄTEISTEN VAPAAPÄIVIEN JÄRJESTÄMISEEN PALVELUSETELITASO JA HINTA: Kuvaus tehostetun palveluasumisen asiakkaiden hoidon, hoivan ja
Kehittämishankkeet vuodelle 2015, Joensuu
Kehittämishankkeet vuodelle 2015, Joensuu Palveluohjelma: Työikäisten palvelut Avopalvelujen vahvistaminen Kehittämishanke: Avopalvelujen vahvistaminen mielenterveystyö ja vastaanottotoiminta Tuotantopuolen
OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE
1 ESPOON KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Perhe- ja sosiaalipalvelut Vanhusten palvelut OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveyslautakunta 18.5.2006, voimaan 1.6.2006 25.1.2007, voimaan 1.1.2007
Sosiaali- ja potilasasiamiesten yhteydenotot pl. ESH PKSSK 459 446 459 ovk Velkaneuvonnan yhteydenotot 1 946 1 830 1 946 ovk Terveyspalvelut
JOENSUU Hallinto- ja talouspalvelut Sosiaali- ja potilasasiamiesten yhteydenotot pl. ESH PKSSK 459 446 459 Velkaneuvonnan yhteydenotot 1 946 1 830 1 946 Terveyspalvelut Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiaaat
Omaishoitajan lakisääteiset vapaat
Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 25.3.2019 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Omaishoitajan lakisääteiset vapaat... 2 2
Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon
VAVAn asiakas- ja henkilöstöpalautejärjestelmän kehittäminen. Projektityö Riitta Matikainen
VAVAn asiakas- ja henkilöstöpalautejärjestelmän kehittäminen Projektityö Riitta Matikainen 11.3.2015 VAVAn asiakaspalveluja, joista tarve Vanhusten saada palautetta neuvonta, ohjaus ja palvelutarpeen arviointi
Palvelutarpeen arviointi - työpaja 2.4.2014
Palvelutarpeen arviointi - työpaja 2.4.2014 Arja Kumpu, Ikääntyneiden palvelujen johtaja 3.4.2014 Kirjoita tähän nimi dian perustyyli -tilassa 2 Risto- hankkeen ja Kotona kokonainen elämä hankkeiden tavoitteet
Palveluseteli: hyötyä kunnalle ja yrittäjälle palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta
Palveluseteli: hyötyä kunnalle ja yrittäjälle palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Kunta / Tuotannon arviointi Seuranta arviointi
2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen
2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Oma valtuustokauden tavoite Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri Seuranta 30.4. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus
Vanhuspalvelulain velvoitteiden toteutuminen Kokkolassa ja Kruunupyyssä. Maija Juola Vanhustenhuollon palvelujohtaja 29.5.2015
Vanhuspalvelulain velvoitteiden toteutuminen Kokkolassa ja Kruunupyyssä Maija Juola Vanhustenhuollon palvelujohtaja 29.5.2015 Menettelytapasäännöksiä Vanhuspalveluissa ei subjektiivisia uusia oikeuksia
Stltk 27.1.2016 5 liite 3 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on?
Stltk 27.1.2016 5 liite 3 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Omaishoito Mitä se on? Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa
2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä)
KITTILÄ 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 6 470 18,7 % 7 476 7 835 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 211 (19%) 1 798 (24%) kasvu 587 hlöä
Lyhytaikaisen palveluasumisen palveluseteli
Lyhytaikaisen palveluasumisen palveluseteli 16.8.2018 Sanna Kanniainen ja Jaana Pekkola 20.8.2018 Lyhytaikaisen palveluasumisen palveluseteli Lyhytaikaisen palveluasumisen (LAH-palveluseteli) tavoitteena
Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja
Vanhustyö 2015 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Lähde: Laatusuositus 2013 2 Tavoitteena ikäystävällinen Suomi Seitsemän teema-aluetta ikäystävällisen Suomen rakentamiseksi
KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava
KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 20.10.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)
Ikääntyvän väestön kodinomainen ja toimintakykyä tukeva palvelu
PERHEHOITO Ikääntyvän väestön kodinomainen ja toimintakykyä tukeva palvelu PERHEHOITO PALVELUNA Perhehoidolla tarkoitetaan iäkkään henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen,
Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018
Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018 SHL 21 :n mukaista tehostettua asumispalvelua henkilöille, joilla hoidon ja huolenpidon tarve on ympärivuorokautinen palvelusuunnitelman mukaisesti
Palveluseteli, taustat, käyttöönotto ja kokemukset - rohkeasti kokeilemaan. Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Jyväskylän kaupunki
Palveluseteli, taustat, käyttöönotto ja kokemukset - rohkeasti kokeilemaan Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Jyväskylän kaupunki Markkinoiden hyödyntäminen / hyvinvointipalvelut osa elinkeinopolitiikkaa
Koko kunta ikääntyneen asialla
1 Kuka hoitaa ikäihmiset tulevaisuudessa? 21.9.2010 Rita Oinas palvelujohtaja Vanhuspalvelut Oulun kaupunki Koko kunta ikääntyneen asialla 2 Oulun kaupungin vanhustyötä ohjaa kaupungin strateginen tavoite,
JOENSUU. TP 2014 TA 2015 TA 2016 Raportointitaso. Hallinto- ja talouspalvelut. Terveyspalvelut MITTARIT. Vastaanotto
JOENSUU MITTARIT Hallinto- ja talouspalvelut Sosiaali- ja potilasasiamiesten yhteydenotot pl. ESH PKSSK 459 446 459 Velkaneuvonnan yhteydenotot 1 946 1 830 1 946 Terveyspalvelut Vastaanotto Avohoito- /
Päihde- ja mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut
Sosiaali- ja terveyslautakunta 149 16.12.2015 Mielenterveys- ja päihdekuntoutuksesta perittävät maksut 1.1.2016 2305/02.05.00.01/2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 16.12.2015 149 Valmistelija: terveyspalvelujen
yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) % (317 hlöä)
SAVUKOSKI 2. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 1 103 28 % (317 hlöä) 986 943 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 315 (28 %) 453
yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä)
POSIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 633 30,8 % (1163 hlöä) 2975 2766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1123 (31 %) 1341 (45%) kasvu
yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä)
KEMIJÄRVI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 7 892 31,9 % (2617 hlöä) 6 517 6 068 Ikääntynden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 2 544 (32%) 2 901 (45%) kasvu
yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,1 % (544 hlöä)
MUONIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 2 375 22,1 % (544 hlöä) 2 313 2 297 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 527 (22%) 658
Vanhuspalvelut 23.9.2014. Jaana Mäklin vs. vanhuspalvelujohtaja. 24.9.2014 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä
Vanhuspalvelut 23.9.2014 Jaana Mäklin vs. vanhuspalvelujohtaja 24.9.2014 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Vanhuspalvelujen Perustehtävät Vanhuspalvelujen tulosalue tuottaa, järjestää ja
Kiteen kaupunki Kotihoidon palvelut ja myöntämisperusteet
Kiteen kaupunki Kotihoidon palvelut ja myöntämisperusteet Perustuvalautaunta 17.12.2013 167, Liite 1 Kotihoito Kotihoidon palveluilla tarkoitetaan sosiaalihuoltolain (710/1982) ja sosiaalihuoltoasetuksen
Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011
Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011 Omaishoidon tuki Laki omaishoidon tuesta (2.12.2005/937) lakisääteinen sosiaalipalvelu,
LIITE 2. Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI. Myöntämisperusteet ja ohjeet. 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen
LIITE 2 Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI Myöntämisperusteet ja ohjeet 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen Omaishoidon tuella tarkoitetaan kokonaisuutta, joka muodostuu vanhuksen, vammaisen
Vanhus- ja vammaispalvelut 2016
Vanhus- ja vammaispalvelut 2016 VANHUS- JA VAMMAISPALVELUT vanhus- ja vammaispalveluiden johtaja Soili Partanen HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT PALVELUT palvelupäällikkö Kirsi Oksanen PALVELUOHJAUS RUORI Ateriapalvelu
ASIAKASOHJAUS PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ
ASIAKASOHJAUS PROSESSI PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ 16.4.2014 PALVELUOHJAUS - MITÄ, KENELLE, MITEN? 16.4.2014 2 Palveluohjaus perustuu Asiakkaan ja hänen palveluohjaajansa
Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä Liisa Niiranen
Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä 24.5.2017 Liisa Niiranen 21.9.2017 1 Toiminta-ohjeen valmistelu Kysely kunnille omaishoidon tuen nykytilanteesta. Kaikille kunnille lähetetty kutsu osallistua
Liite 4 / johtokunta 17.11.2014 SEUDULLINEN SAS -TOIMINTA HOIDON JA HOIVAN PALVELUISSA 1.1.2015 ALKAEN
Liite 4 / johtokunta 17.11.2014 SEUDULLINEN SAS -TOIMINTA HOIDON JA HOIVAN PALVELUISSA 1.1.2015 ALKAEN Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. SAS työryhmän tehtävät... 1 3. Asumispalvelun hakeminen, asiakkaan
KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA. Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja
KANSALLINEN OMAISHOIDON KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA 21.8.2014 1 Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja - Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja
SKH:n tuki ikääntyneille päihdeongelmaisille
SKH:n tuki ikääntyneille päihdeongelmaisille Merja Etholén-Rönnberg Sairaala-, kuntoutus- ja hoivaosasto Idän palvelualueen johtaja 22.1.2014 Vanhusneuvosto Strategiset/tärkeät linjaukset päihdepalvelujen