Oppimalla ammattiin, tekijöitä yrityksiin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oppimalla ammattiin, tekijöitä yrityksiin"

Transkriptio

1 Oppimalla ammattiin, tekijöitä yrityksiin OPPISOPIMUKSISTA RATKAISU OSAAMISPULAAN Keskuskauppakamarin naisjohtajien mentoriohjelman erityishanke 2013

2 Elinkeinoelämä Yhteiskunta Nuoriso Lähtötilanne Suomessa Tekijätason ihmisistä kasvava pula Hiljaisen tiedon siirtyminen hankalaa Huoltosuhde nyt jo ongelma tuleva tilanne vielä huonompi Syrjäytymisen seuraukset yhteisöille ja yksilöille Syrjäytymisvaarassa olevia nuoria nyt Lasku yhteiskunnalle 1,2m per nuori Oppisopimuskoulutus yrityksissä tuo ammatin, koulutuksen ja työllisyyttä kaikki hyötyvät

3 Keskuskauppakamarin naisjohtajaohjelman erityishanke Nostaa esiin yhteiskunnallisesti merkittävä asian, jolla on myös merkitystä elinkeinoelämälle Luo 100 uutta oppisopimuspaikkaa Suomen eturivin yrityksiin Nostaa oppisopimuskoulutuksen profiilia Suomessa Esimerkkejä muualta maailmasta (Saksa, Sveitsi) Esimerkkejä/hyötyjä jo olemassa olevista ohjelmista Luo mielenkiintoa aiheeseen julkisuuskampanjalla

4 Mitä yrityksiltä odotetaan? Sitoutuminen Työpaikkailmoitus; oppisopimuskoulutettavan palkkaaminen Ohjaajan identifioiminen Osallistuminen Koulutuksen läpivienti Ammatillisen kehityksen läpivienti Viestintähalukkuus Haastattelut Artikkelit

5 Naisjohtajat järjestävät: Koordinointipisteen Helsingin Oppisopimuskeskuksessa Oppisopimustarkastaja Elina Kivi; ; puh Oppisopimusneuvoja Tuija Lehvä; ; puh Ohjaajien koulutus Rahoitustuki yrityksille Koulutuksen räätälöinti yrityksen tarpeisiin Palveleva puhelin kysymyksille (koko Suomi) Julkisuuskampanjan yhteistyössä Keskuskauppakamarin ja mediakumppaneiden kanssa Tiedotuksen yhteiskunnallisille tahoille (työministeriö, ammattiliitot, EK, muut)

6 Kustannukset Itse kampanjaan osallistumiseen ei liity kustannuksia yritykselle, olennaista on nuoren työllistäminen. Kampanjan tärkein ulostulo on valtakunnallisen päälehden etusivun ilmoitus syksyllä Yrityksillä on samassa lehdessä työpaikkailmoitus, jossa ilmoitetaan omasta oppisopimuspaikasta. Ilmoitus on yrityksen oman brändin mukainen. Ilmoituskustannus on arviolta 3500 e/yritys. Tällä yritys saa osuuden näkyvässä yhteiskuntavastuukampanjassa, jolla on valtakunnallinen huomio.

7 Hankkeen aikataulu 2013 Toukokuu 2013: yritysten rekrytointi alkaa Syyskuu 2013: hankkeen julkistus kansallisella tasolla Syksy 2013: hankkeen seuranta (viestintä yritysten ja median kanssa)

8 Konkreettiset toimenpiteet juuri nyt: Osallistuvan yrityksen nimi ja yhteyshenkilö(t) osoitteessa oppisopimushaaste.fi Oppisopimuskoulutettavaan sitoutuminen sekä: A) Tehtävänimike, jos jo tiedossa (esim. konepiirtäjä, teknikko); tai B) Yleinen sitoutuminen oppisopimuskoulutettavan palkkaamiseen (tehtävä katsotaan myöhemmin) Ilmoittaudu osoitteessa oppisopimushaaste.fi Yrityksen sitoutuminen rekrytointi-ilmoituksen julkaisemiseen valtakunnallisessa päälehdessä.

9 Oppisopimusprosessi Työntekijä Työnantaja HR Center Henk.keh. Tuotevas- taava 2. Tavoitteesta sopiminen: Tutkinto Osatutkinto Osaamisen laajentaminen työpaikalla 3. Oppi-sopimuksen solmiminen Työsuhde: Määräaikainen tai toistaiseksi Työpaikkaohjauksesta sopiminen ja ohjaajien kouluttaminen Koulutustarpeen tunnist aminen Oppimissuunnitelman ja henkilökohtaisen näyttösuunnitelman laatiminen 5. Näytöt Oppimissuunnitelman toteuttaminen, väliarvioinnit, loppuarvioinnit Tutkintomaksu Raportointi Tutkintostipendin haku työmarkkinajärjestöjen koulutusrahastolta 10. TES:n mukainen palkkio tutkinnon suorittamisesta Oppisopimusten ja kustannusten raportointi 12. Oppisopimusprosessin toimivuuden arvioiminen ja palautteen anto 13. Koulutustoiminnan kehittäminen Oppisopimustoimisto Koulutuksen järjestäjät Muut sidosryhmät (OPM, OPH, ELO, tutkintotoimikunnat, jne ) Lait, asetukset määräykset, sopimukset, tutkintotavoitteet jne Tavoitteet: 8. Koulutuskorvausten maksaminen ta:lle 7.Valtionosuuden maksaminen * henkilöstön ammatillisen osaamisen kehittäminen 9. Todistukset Mittarit: * sidosryhmien tyytyväisyys * väliarvioinnit * sopimusmäärät * suoritetut tutkinnot

10 Viestintästrategia Toukokuu 2013: Kampanjasaitti: oppisopimushaaste.fi, jossa perustiedot hankkeesta, ohjeet yrityksille sekä osallistuvien yritysten logot. Lehdistötiedote sekä sosiaalisen median postaukset, joissa kerrotaan hankkeesta. Syyskuu 2013: Yhteinen ilmoitus valtakunnallisen päälehden etusivulla ja työpaikkasivuilla riippuen osallistujayritysten määrästä ja sen myötä käytössä olevasta budjetista. Lehdistötiedotteet sekä raportointi sosiaalisessa mediassa. Kickoff loppusyksy 2013: Oppisopimuskoulutettavat, ohjaajat sekä mentorointiohjelman jäsenet kohtaavat Kickoff-tilaisuudessa, median edustajat kutsutaan paikalle. Medialle ehdotetaan juttusarjaa, jossa ohjelman oppisopimus-koulutettavia tavataan työpaikoilla.

11 Koordinaatio Naisjohtajat.fi Projektiryhmä: Tina Nyfors (pj); p Pia Ali-Tolppa; p Salla Vainio; p Tarja Järvinen; p Jaana Suvanto; p Sanna Wester; p Siina Saksi; p Keskuskauppakamarin viestintä

Oppisopimuksia ammattikoululaisille

Oppisopimuksia ammattikoululaisille Oppisopimuksia ammattikoululaisille Jaakko Lainio 20.3.2014 Viimeinen vuosi oppisopimuksella Erinomainen yhdistelmämahdollisuus! Opiskellaan ensin perustaidot koulussa ja siirrytään välillä oppisopimuksella

Lisätiedot

14.10.2013 Päivi Yli-Karro WinNova,

14.10.2013 Päivi Yli-Karro WinNova, Oppisopimustoiminnan i i i ajankohtaiskatsaus k t 14.10.2013 Päivi Yli-Karro WinNova, Henkilöstö 3 ½ koulutustarkastajaa 4 ½ koulutussihteeriä Toimipisteet Otavankatu 5A, Pori ja Satamakatu 17, Rauma Eniten

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Nuorten oppisopimuskoulutus Tarja Orellana, koulutustarkastaja p. 040 341 5189 tarja.orellana@jao.fi

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET. Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET. Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja Oppisopimuskoulutus on käytännönläheistä Oppisopimuskoulutus on ammatillisen koulutuksen järjestämismuoto,

Lisätiedot

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen!

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! OPPISOPIMUS Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! KEUDA 1 1.4.2015 OPPISOPIMUS Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula sekä

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula, Sipoo Opiskelijoita noin 7 000, henkilökuntaa noin 620 12 koulutusyksikköä (Järvenpää,

Lisätiedot

9.00 Tina Nyfors 9.30 Keynote-puheenvuoro: Lauri Ihalainen 10.15 Risto E. J. Penttilä 10.30 10.45 Keynote-puheenvuoro: Liisa Jaakonsaari 11.

9.00 Tina Nyfors 9.30 Keynote-puheenvuoro: Lauri Ihalainen 10.15 Risto E. J. Penttilä 10.30 10.45 Keynote-puheenvuoro: Liisa Jaakonsaari 11. OPPISOPIMUSHAASTE 9.00 Tervetuloa ja Oppisopimushaaste-kampanjan loppuraportti, Tina Nyfors, toimitusjohtaja, Locnet Oy 9.30 Keynote-puheenvuoro: Visioita tulevasta: Miten oppisopimuskoulutus jalkautetaan

Lisätiedot

Asiakirjahallinto oppisopimustoimistossa. Anne Tuomoja koulutussihteeri

Asiakirjahallinto oppisopimustoimistossa. Anne Tuomoja koulutussihteeri Asiakirjahallinto oppisopimustoimistossa Anne Tuomoja koulutussihteeri Oppisopimuskoulutus Noin 80 oppisopimuskoulutuksen järjestäjää Julkishallinnollisia ja yksityisiä 80 % Oppisopimustoimiston tehtävät

Lisätiedot

EK:n 3+6 oppisopimusmalli

EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmallin tavoitteet tukea nuorten työllistymistä lisäämällä alle 25-vuotiaiden mahdollisuuksia oppisopimuskoulutukseen kehittää oppisopimuskoulutusta paremmin

Lisätiedot

EK:n 3+6 oppisopimusmalli

EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmallin tavoitteet tukea nuorten työllistymistä lisäämällä alle 25-vuotiaiden mahdollisuuksia oppisopimuskoulutukseen kehittää oppisopimuskoulutusta paremmin

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii Oppisopimuskoulutus Tekemällä oppii Sopii kuin nakutettu Perustietoa oppisopimuksesta Oppisopimus on käytännöllinen tapa kouluttautua ja kouluttaa yritykseen ammattitaitoista henkilöstöä sekä kehittää

Lisätiedot

Nuorten Oppisopimuskoulutus

Nuorten Oppisopimuskoulutus Nuorten Oppisopimuskoulutus Oppisopimuksella tarkoitetaan työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä harjoitettavia ammatillisia opintoja, joita täydennetään tietopuolisilla opinnoilla. Työ + koulu

Lisätiedot

22.02.12. Oppisopimus. - väylä ammattitaitoon. Pirjo Leskinen koulutustarkastaja Pohjois-Karjalan oppisopimuskeskus. www.pkky.

22.02.12. Oppisopimus. - väylä ammattitaitoon. Pirjo Leskinen koulutustarkastaja Pohjois-Karjalan oppisopimuskeskus. www.pkky. Oppisopimus - väylä ammattitaitoon Pirjo Leskinen koulutustarkastaja Pohjois-Karjalan oppisopimuskeskus www.pkky.fi/oppisopimus Määritelmä: OPPISOPIMUS ON PÄÄOSIN TYÖPAIKALLA KÄYTÄNNÖN TYÖTEHTÄVISSÄ TAPAHTUVA

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN TOTEUTUS VANAJAN VANKILALLA

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN TOTEUTUS VANAJAN VANKILALLA OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN TOTEUTUS VANAJAN VANKILALLA YLEISTÄ OPPISOPIMUKSESTA Hämeenlinnan seudun oppisopimustoimiston tehtävänä on palvella alueensa (Hämeenlinna, Hattula, Janakkala) elinkeinoelämää ja

Lisätiedot

NÄYTTÖTUTKINTOJEN JÄRJESTÄMISSOPIMUKSET JA -SOPIMUSTEN TEKEMINEN

NÄYTTÖTUTKINTOJEN JÄRJESTÄMISSOPIMUKSET JA -SOPIMUSTEN TEKEMINEN NÄYTTÖTUTKINTOJEN JÄRJESTÄMISSOPIMUKSET JA -SOPIMUSTEN TEKEMINEN Opetushallitus 2001 ISBN 952 13 1064 2 1 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN DNO 70/011/2000 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava PÄIVÄMÄÄRÄ

Lisätiedot

NUORTEN OPPISOPIMUS 2+1 MALLI POINT COLLEGESSA

NUORTEN OPPISOPIMUS 2+1 MALLI POINT COLLEGESSA NUORTEN OPPISOPIMUS 2+1 MALLI POINT COLLEGESSA 2 + 1 MALLIIN SIIRTYMISEN EDELLYTYKSET Opiskelijalla tulee olla: ammattitaito täydentävät opinnot (35 op) suoritettu kahden vuoden opinnot suoritettuna tai

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä.

OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä. OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä. MITÄ OPPISOPIMUKSELLA VOI OPISKELLA? Oppisopimus on työssäoppimista ja opiskelua oppilaitoksessa Oppisopimuksen avulla voit suorittaa perustutkinnon

Lisätiedot

NUORTEN TUETTU OPPISOPIMUS alle 25-vuotiaille vantaalaisille. OPAS NUORELLE JA TYÖPAIKALLE Nuorisopalvelut/Työpajatoiminta

NUORTEN TUETTU OPPISOPIMUS alle 25-vuotiaille vantaalaisille. OPAS NUORELLE JA TYÖPAIKALLE Nuorisopalvelut/Työpajatoiminta NUORTEN TUETTU OPPISOPIMUS alle 25-vuotiaille vantaalaisille OPAS NUORELLE JA TYÖPAIKALLE Nuorisopalvelut/Työpajatoiminta Sisällysluettelo Nuorelle 3 Työpaikalle 4 Opiskelija / työpaikkaohjaaja / esimies

Lisätiedot

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille Sidosryhmätyöpaja 4.9.2013 Koulutuspäällikkö Matti Tuusa 10.9.2013 1 Kyselyn tuloksia 10.9.2013 2 Taustatiedot Kysely lähetettiin 18 henkilölle, joista

Lisätiedot

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio tori t Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi

Lisätiedot

REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010

REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 Kuntoutuksen mahdollisuudet ja rooli syrjäytymisen ehkäisyssä 17.2.2011 Pirjo Kannisto Opetusministeriön linjauksia tulevaisuuden oppisopimuskoulutukseen

Lisätiedot

Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund

Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Vuoden 2014 oppisopimuskoulutuksen lisäkoulutuksen paikat Päätös

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen laatuhankkeen loppuraportin keskeiset viestit koulutuksen järjestäjille

Oppisopimuskoulutuksen laatuhankkeen loppuraportin keskeiset viestit koulutuksen järjestäjille 11.5.2011 Oppisopimuskoulutuksen laatuhankkeen loppuraportin keskeiset viestit koulutuksen järjestäjille Pasi Kankare, Opetushallitus Oppisopimusten määrän kehitys Oppisopimuskoulutuksella koko tutkinnon

Lisätiedot

Oppisopimuksella ammattiin

Oppisopimuksella ammattiin Oppisopimuksella ammattiin Video: oppisopimuskoulutus: Puualan perustutkinto https://www.youtube.com/watch?v=pvxiyx zaivm Oppisopimus on Työssä oppimista, jota täydennetään opiskelulla oppilaitoksessa

Lisätiedot

Opiskelija siirtyy suorittamaan ammatillisen perustutkinnon loppuun oppisopimuskoulutuksena (2+1 malli)

Opiskelija siirtyy suorittamaan ammatillisen perustutkinnon loppuun oppisopimuskoulutuksena (2+1 malli) Opiskelija siirtyy suorittamaan ammatillisen perustutkinnon loppuun oppisopimuskoulutuksena (2+1 malli) Aloitusvaihe Opinto-ohjaaja tiedottaa opiskelijaryhmiä mahdollisuudesta tehdä tutkinto loppuun oppisopimuskoulutuksena

Lisätiedot

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa Näyttötutkinnot Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa Tietoa näyttötutkinnoista tutkintoja järjestävistä oppilaitoksista työvoimatoimistoista oppisopimustoimistoista kirjastoista

Lisätiedot

Opsodiili, nuorten oppisopimuskoulutuksen toteutusedellytysten vahvistaminen

Opsodiili, nuorten oppisopimuskoulutuksen toteutusedellytysten vahvistaminen Opsodiili, nuorten oppisopimuskoulutuksen toteutusedellytysten vahvistaminen Pertti Karhunen, Esedu Hannu Fyhr, SAMIedu Juva 8.5.2015 Vedet virtaamaan - Etelä-Savon oppimisen, ohjauksen - Ja nuorisotakuun

Lisätiedot

OPPISOPIMUS. www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen

OPPISOPIMUS. www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen OPPISOPIMUS www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen OPPISOPIMUSKOULUTUS TYÖSSÄ OPPIMINEN TEORIAOPINNOT TUTKINTOTILAISUUDET työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettäviä

Lisätiedot

Jyväskylän oppisopimuskeskuksen yleisesittely

Jyväskylän oppisopimuskeskuksen yleisesittely Jyväskylän oppisopimuskeskuksen yleisesittely Jyväskylän oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus on työpaikalla käytännön työssä toteutettavaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään oppilaitoksessa järjestettävillä

Lisätiedot

Oppisopimusopiskelijan arviointi työpaikalla

Oppisopimusopiskelijan arviointi työpaikalla OPPISOPIMUS Oppisopimusopiskelijan arviointi työpaikalla Palaute jokapäiväisessä työssä Työssä oppimisen arviointi - työpaikkakouluttaja Tutkinnon suorittaminen Aikuisilla tutkintotilaisuudet Nuorilla

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO UNELMISTA INNOSTUMISTA, BLOGGAAJIA JA UUSIA YRITYKSIÄ Vuosi 2016 alkoi varsin vilkkaasti oppisopimuskoulutuksen osalta uusia oppisopimuksia aloitettiin ensimmäisen

Lisätiedot

Oppisopimus on HyväDiili

Oppisopimus on HyväDiili Oppisopimus on HyväDiili Nuoret osaajat yritysten voimavarana- Yritykset oppisopimuksen mahdollistajana Minna Sainio 040 868 0631 minna.sainio@sedu.fi OpsoDiili Länsi-Suomi 1.4.2015 31.12.2017 Nuorten

Lisätiedot

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET Ammatillisen tutkinnon suorittamista ja ammatillista koulutusta koskevat yleiset siirtymäsäännökset Vuoden 2018 alusta

Lisätiedot

Näyttötutkintojen rahoitus. Olli Vuorinen

Näyttötutkintojen rahoitus. Olli Vuorinen Näyttötutkintojen rahoitus Olli Vuorinen Ammatillinen peruskoulutus tutkintoon johtava (opetussuunnitelmaperusteinen ammatillinen peruskoulutus) tutkintoon valmistava (näyttötutkintona suoritettavaan ammatilliseen

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen Oppisopimuskoulutus Alkupalaveri, jossa arvioidaan oppisopimuksen edellytykset.

Lisätiedot

Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus

Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Vankilaopetuspäivät 7.-8.10.2015 Tampere Riikka Vacker opetusneuvos Ammatillisen perus- ja aikuiskoulutus yksikkö 1.8.2015 alkaen, työn alla juuri nyt näyttötutkintoihin

Lisätiedot

Hankkeen rahoitus 8.6.2015 2

Hankkeen rahoitus 8.6.2015 2 Hankkeen rahoitus 8.6.2015 2 Hankkeen perustiedot OpsoDiili Itä-Suomi, Nuorten oppisopimuskoulutuksen toteutusedellytysten vahvistaminen Hankeaika1.5.2015-31.12.2017 Rahoittaja: ESR / Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON TIE NÄYTTÖTUTKINTOON Käytännönläheinen opiskelijan opas Porvoon Kauppaoppilaitos Yrityspalvelu Företagsservice Opistokuja 1, 06100 Porvoo www.pkol.fi 019-5740700 yp@ pkol.fi 1 Opas on tarkoitettu opiskelemaan

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Aikuiskoulutukselle asetetut tavoitteet 18-64-vuotiaista vähintään 60 prosenttia osallistuu vuosittain aikuiskoulutukseen Aliedustettujen ryhmien osallistumisen kasvattaminen

Lisätiedot

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi Yrityskansio sisältö Työllisyyden kuntakokeilu Koulutus- ja työhönvalmennus Työkokeilu Palkkatuki Esimerkkilaskelmat palkkatuesta

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi. Mirja Hannula 20.4.2016

Ammatillisen koulutuksen reformi. Mirja Hannula 20.4.2016 Ammatillisen koulutuksen reformi Mirja Hannula 20.4.2016 Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi - hallitusohjelman kirjaukset Vahvistetaan ammatillisen koulutuksen yhteiskunnallista merkitystä.

Lisätiedot

ISS Palveluiden esitys Työ- ja elinkeinoministeriölle nuorten työllisyyden kehittämisestä. Maria Dahlberg 1.12.2011

ISS Palveluiden esitys Työ- ja elinkeinoministeriölle nuorten työllisyyden kehittämisestä. Maria Dahlberg 1.12.2011 ISS Palveluiden esitys Työ- ja elinkeinoministeriölle nuorten työllisyyden kehittämisestä Maria Dahlberg 1.12.2011 Tavoitteemme nuorten yhteiskuntatakuu projektiin liittyen 1. Haluamme olla mukana kehittämässä

Lisätiedot

Jyväskylän koulutuskuntayhtymän 2+1 -malli. Vastuut toimijoiden kesken

Jyväskylän koulutuskuntayhtymän 2+1 -malli. Vastuut toimijoiden kesken Jyväskylän koulutuskuntayhtymän 2+1 -malli Vastuut toimijoiden kesken 2 + 1 malliin siirtymisen edellytykset Opiskelijalla tulee olla: ammattitaito täydentävät opinnot (20 ov) suoritettu 18 v ikä, pääsääntöisesti

Lisätiedot

Ajankohtaista tutkintotoimikunta-asiaa ja näyttötutkintojen järjestämissopimusten uusiminen

Ajankohtaista tutkintotoimikunta-asiaa ja näyttötutkintojen järjestämissopimusten uusiminen Ajankohtaista tutkintotoimikunta-asiaa ja näyttötutkintojen järjestämissopimusten uusiminen Markku Kokkonen Koulutus- ja tutkintotoimikunnat Opetushallitus Näyttötutkintojen järjestämissopimukset (1) Näyttötutkinto-opas

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2010-2011 Hallitus 3.3.2010

Toimintasuunnitelma 2010-2011 Hallitus 3.3.2010 1/5 Toimintasuunnitelma 2010-2011 Hallitus 3.3.2010 Yleistä Sääntöjensä mukaisesti Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry Edistää ry:n jäsenten välistä yhteistoimintaa ja parantaa alan yleisiä toimintaedellytyksiä.

Lisätiedot

OPPISOPIMUS on HYVÄ DIILI!

OPPISOPIMUS on HYVÄ DIILI! OPPISOPIMUS on DIILI! HYVÄ Oppisopimuksella osaajaksi stadissa. Työelämälähtöistä oppisopimuskoulutusta Keski- Uudellamaalla. Oppisopimukset Itä- Uudellamaalla. OPPISOPIMUS Viikkotyöaika: min. 25h/vko

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS. Oppisopimusopiskelijoiden liikkuvuusjaksot ja ECVET. Työelämä. 14.10.2014 Virpi Spangar ECVET expert OPPIMINEN JA OHJAUS

OPPISOPIMUSKOULUTUS. Oppisopimusopiskelijoiden liikkuvuusjaksot ja ECVET. Työelämä. 14.10.2014 Virpi Spangar ECVET expert OPPIMINEN JA OHJAUS Oppisopimusopiskelijoiden liikkuvuusjaksot ja ECVET 14.10.2014 Virpi Spangar ECVET expert OPPISOPIMUSKOULUTUS OPPIMINEN JA OHJAUS AMMATTIALAN TYÖPAIKASSA OPPIMINEN JA OHJAUS KOULUSSA PALKKA Työelämä OPINTOSOSIAALISET

Lisätiedot

Näyttötutkinnon suorittaminen, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Näyttötutkinnon suorittaminen 2008

Näyttötutkinnon suorittaminen, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Näyttötutkinnon suorittaminen 2008 , sosiaali- ja terveysalan perustutkinto 1 1 Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot Sinä voit osoittaa eli näyttää ammattitaitosi, kun teet näyttötutkinnon. Näyttötutkinnon jälkeen voit saada tutkintotodistuksen,

Lisätiedot

Valo-valmennus oppilaitosyhteistyön aloittaminen:

Valo-valmennus oppilaitosyhteistyön aloittaminen: 1 Valo-valmennus oppilaitosyhteistyön aloittaminen: 1. Kartoitetaan valmennusyksikössä suoritettavat koulutusalat a. Etsitään valmennusyksikön aloja vastaavia koulutusaloja tarjoavat oppilaitokset. i.

Lisätiedot

Metsäalan tutkintotoimikuntien yhteiset käytännöt ammattitutkintojen järjestämisessä

Metsäalan tutkintotoimikuntien yhteiset käytännöt ammattitutkintojen järjestämisessä Metsäalan näyttötutkintoseminaari 16. - 17.9.2008 Pieksämäellä Päivitetty 22.8.2011 Muistio Metsäalan tutkintotoimikuntien yhteiset käytännöt ammattitutkintojen järjestämisessä 1. Arviointi Tutkintotoimikunnille

Lisätiedot

Tullialan ammattitutkinnon infotilaisuus 9.3.2012 Tullin asiakkaille. Munkkiniemen koulutustalo/ Tullin koulutus Hollantilaisentie 11, Helsinki

Tullialan ammattitutkinnon infotilaisuus 9.3.2012 Tullin asiakkaille. Munkkiniemen koulutustalo/ Tullin koulutus Hollantilaisentie 11, Helsinki Tullialan ammattitutkinnon infotilaisuus 9.3.2012 Tullin asiakkaille Munkkiniemen koulutustalo/ Tullin koulutus Hollantilaisentie 11, Helsinki Tullialan ammattitutkinnon kohderyhmä (lähde: OPH/ Näyttötutkinnon

Lisätiedot

Työssäoppimisen laajentaminen kokeilumallilla 2 + 1, jatkohakemus

Työssäoppimisen laajentaminen kokeilumallilla 2 + 1, jatkohakemus 1 (5) Päivämäärä: Suunnitelman laatija(t): Salme Lehtinen Osahankkeen nimi Työssäoppimisen laajentaminen kokeilumallilla 2 + 1, jatkohakemus Valtionavustus Dno 290/422/2009 12.10.2009 ( TP3, rakennusalan

Lisätiedot

Muokkaa lomaketta [ PRIIMA itsearviointilomake: Oppisopimuskoulutuksen edellytys...

Muokkaa lomaketta [ PRIIMA itsearviointilomake: Oppisopimuskoulutuksen edellytys... Sivu 1/5 13vastaukset Tiivistelmä Näytä vastaukset kokonaisuudessaan Vastaajan tiedot Heli Mattila, Keuda oppisopimuskeskus, Koulutussuunnittelija Satu Matikainen Keudan oppisopimuskeskuskoulutussihteeri

Lisätiedot

Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII -

Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus p Perus, ammatti- ja erikoisammattitutkintokoulutusta Yhteistyöoppilaitokset 17 kuntaa Valittavana yli 360 tutkintoa Tietopuolinen

Lisätiedot

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio. Asiakaspalvelu p. 044 785 3067

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio. Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi tai oppisopimuskeskus@sakky.fi

Lisätiedot

Keskusjärjestöjen yhteiskuntasopimusneuvottelut

Keskusjärjestöjen yhteiskuntasopimusneuvottelut TYÖMARKKINAKIRJE 2/2015 Keskusjärjestöjen yhteiskuntasopimusneuvottelut Keskusjärjestöt neuvottelevat paraikaa yhteiskuntasopimuksesta. Hallitus edellyttää, että yksikkötyökustannukset alenisivat viidellä

Lisätiedot

Jyväskylän oppisopimuskeskuksen yleisesittely

Jyväskylän oppisopimuskeskuksen yleisesittely Jyväskylän oppisopimuskeskuksen yleisesittely Jyväskylän oppisopimuskeskus Jyväskylän oppisopimuskeskus on keskisuomalaisten yritysten ja työelämän kasvun tuki. Ammatillisen koulutuksen asiantuntijamme

Lisätiedot

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena Axxell Utbildning Ab Opiskelu aikuisena 1. YLEISTÄ VALMISTAVASTA KOULUTUKSESTA JA NÄYTTÖTUTKINNOISTA Näyttötutkintojärjestelmä perustuu läheiseen yhteistyöhön työelämän kanssa ja tarjoaa etenkin aikuisille

Lisätiedot

Yhteistyö tutkinnon järjestäjän ja vankilan välillä. Näyttötutkintojen arviointi

Yhteistyö tutkinnon järjestäjän ja vankilan välillä. Näyttötutkintojen arviointi Yhteistyö tutkinnon järjestäjän ja vankilan välillä Näyttötutkintojen arviointi Sirpa Rintala Tekemällä oppii -projekti TEKEMÄLLÄ OPPII 1.8.2010-31.12.2013 Vankeudesta vapauteen ja opiskelusta työpaikalle

Lisätiedot

Ammatillinen perustutkinto oppisopimuskoulutuksella

Ammatillinen perustutkinto oppisopimuskoulutuksella Ammatillinen perustutkinto oppisopimuskoulutuksella Tuija Laukkanen 14.11.2013 19.11.2013 1 Oppisopimuskoulutuksen lähtökohdat koulutuksen järjestäjä, jolla on OKM:n myöntämä ammatillisen peruskoulutuksen

Lisätiedot

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 Markku.haurinen@jns.fi Yrityskansio sisältö Työllisyyden kuntakokeilu Koulutus- ja työhönvalmennus Työkokeilu Palkkatuki Esimerkkilaskelmat palkkatuesta

Lisätiedot

TOPHOPS-OPSO hankkeen toteuttajakohtainen toimintasuunnitelma / Kanneljärven Opisto

TOPHOPS-OPSO hankkeen toteuttajakohtainen toimintasuunnitelma / Kanneljärven Opisto TOPHOPS-OPSO hankkeen toteuttajakohtainen toimintasuunnitelma / Kanneljärven Opisto Hankkeen nimi: TOPSHOPS-OPSO Hankeaika: Vuoden 2016 loppuun Toimijat: Kanneljärven Opisto, Lohjan Nuorisopalvelut, Vantaan

Lisätiedot

Paula Kukkonen 19.4.2012

Paula Kukkonen 19.4.2012 Paula Kukkonen 19.4.2012 1 Työhön kuntoutuksen ja työelämään valmennuksen toimiala = työssä ja työpaikoilla tapahtuva valmennus, sosiaalinen työllistäminen ja lakisääteinen ammatillinen kuntoutus Toimialan

Lisätiedot

Metsäalan tutkintotoimikunnat

Metsäalan tutkintotoimikunnat Metsäalan tutkintotoimikunnat 8.2.2012 Metsäalan tutkintotoimikuntien yhteiset käytännöt näyttötutkintojen järjestämisessä Metsäalan tutkintotoimikunnilla on käytössä yhteiset lomakepohjat, jotka ovat

Lisätiedot

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA Oppisopimuskoulutus on ammatillista peruskoulutusta, joka koostuu työnopetuksesta työpaikalla ja tietopuolisesta opetuksesta oppilaitoksessa sekä ohjatuista

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta Mitä muutoksia on tulossa 2017-2019 http://www.oph.fi/download/171627_toisen_asteen_ammatillisen_koulutuksen_reformi.pdf Ammatillisen koulutuksen reformi on esitelty eduskunnalle ja tulee päätettäväksi

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN OPPIMISTULOSTEN ALKAVAT ARVIOINNIT SYKSYLLÄ 2013

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN OPPIMISTULOSTEN ALKAVAT ARVIOINNIT SYKSYLLÄ 2013 AMMATILLISEN KOULUTUKSEN OPPIMISTULOSTEN ALKAVAT ARVIOINNIT SYKSYLLÄ 2013 Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen, prosessiteollisuuden ja audiovisuaalisen viestinnän perustutkinnot Perehdytystilaisuus 7.11.2013

Lisätiedot

Opsotäppä X. Vastaus asiakaslähtöisyyteen. Taitajapedagogiikkaa parhaimmillaan. Lisäarvoa asiakkaille opiskelijalle ja työnantajalle.

Opsotäppä X. Vastaus asiakaslähtöisyyteen. Taitajapedagogiikkaa parhaimmillaan. Lisäarvoa asiakkaille opiskelijalle ja työnantajalle. Opsotäppä X Vastaus asiakaslähtöisyyteen. Taitajapedagogiikkaa parhaimmillaan. Lisäarvoa asiakkaille opiskelijalle ja työnantajalle. https://www.youtube.com/watch?v=hudvcsibcyo https://www.youtube.com/playlist?list=plmhprup4imy4hrconl7cujhtcjl5ygerf

Lisätiedot

Osahankkeen nimi Työssäoppimisen laajentaminen kokeilumallilla Hankkeen tavoitteet Kohderyhmät ja hyödynsaajat...

Osahankkeen nimi Työssäoppimisen laajentaminen kokeilumallilla Hankkeen tavoitteet Kohderyhmät ja hyödynsaajat... 1 (5) Päivämäärä: Suunnitelman laatija(t): Salme Lehtinen Osahankkeen nimi Työssäoppimisen laajentaminen kokeilumallilla 2 + 1 Valtionavustus 346/422/2008 13.10.2008 Hankkeen hallinnointi, kustannuspaikka,

Lisätiedot

Omnian oppisopimustoimisto järjestää työpaikkakouluttajille ilmaista koulutusta, joka tukee työpaikalla tapahtuvaa opiskelijan ohjausta.

Omnian oppisopimustoimisto järjestää työpaikkakouluttajille ilmaista koulutusta, joka tukee työpaikalla tapahtuvaa opiskelijan ohjausta. Yleistä oppisopimuksesta Oppisopimustoimisto laatii virallisen oppisopimuksen yhdessä työnantajan ja opiskelijan kanssa. Oppisopimus on juridisesti pätevä määräaikainen työsopimus, jossa noudatetaan normaaleja

Lisätiedot

Henkilökohtaistamisprosessi oppisopimuskoulutuksessa

Henkilökohtaistamisprosessi oppisopimuskoulutuksessa Henkilökohtaistamisprosessi oppisopimuskoulutuksessa 28.9.2016 Paasitorni, Helsinki Opetusneuvos Riikka Vacker Henkilökohtaistaminen näyttötutkinnoissa Mitä tarkoittaa? Opiskelijan aiemmin hankitun osaamisen

Lisätiedot

työpaikka oppisopmuskoulutus koulutus Ammatti tutkinto yrittäjä

työpaikka oppisopmuskoulutus koulutus Ammatti tutkinto yrittäjä työpaikka oppisopmuskoulutus koulutus Ammatti tutkinto yrittäjä Hanki tutkinto tai kehitä osaamistasi! OPISKELE AMMATTI OPPISOPIMUKSELLA. Oppisopimuskoulutus on työsuhteeseen tai yrittäjyyteen perustuvaa

Lisätiedot

Tervetuloa. oppisopimuskoulutukseen

Tervetuloa. oppisopimuskoulutukseen Tervetuloa oppisopimuskoulutukseen Stadin oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus Tervetuloa oppisopimuskoulutukseen! Kun haluat yhdistää työnteon ja opiskelun, oppisopimuskoulutus on juuri sinulle sopiva

Lisätiedot

Järjestämisedellytysten arviointi, uusi järjestämissopimusohje ja uudet lomakkeet. Markku Kokkonen Koulutus- ja tutkintotoimikunnat Opetushallitus

Järjestämisedellytysten arviointi, uusi järjestämissopimusohje ja uudet lomakkeet. Markku Kokkonen Koulutus- ja tutkintotoimikunnat Opetushallitus Järjestämisedellytysten arviointi, uusi järjestämissopimusohje ja uudet lomakkeet Markku Kokkonen Koulutus- ja tutkintotoimikunnat Opetushallitus Näyttötutkintojen järjestämissopimukset (1) Näyttötutkinto-opas

Lisätiedot

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA SEUROISSA TYÖSKENTELEVILLE

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA SEUROISSA TYÖSKENTELEVILLE LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA SEUROISSA TYÖSKENTELEVILLE Oppisopimuskoulutus on ammatillista peruskoulutusta, joka koostuu työnopetuksesta työpaikalla ja tietopuolisesta opetuksesta

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖELÄMÄN OSAAMISEN VARMISTAMISEKSI. Meriti Veki

YHTEISTYÖ TYÖELÄMÄN OSAAMISEN VARMISTAMISEKSI. Meriti Veki YHTEISTYÖ TYÖELÄMÄN OSAAMISEN VARMISTAMISEKSI Meriti Veki 20.3.2014 Tutkintotoimikunnan rooli O Toimii virkavastuulla O Työelämän ja opetusalan asiantuntemus O Tutkinnon järjestäjän yhteistyökumppani O

Lisätiedot

Ammattiopisto Livia. Peimarin koulutuskuntayhtymä

Ammattiopisto Livia. Peimarin koulutuskuntayhtymä Ammattiopisto Livia Peimarin koulutuskuntayhtymä Maaseutuopisto Paimio Maaseutuopisto Tuorla Sosiaali- ja terveysopisto Kalatalous- ja ympäristöopisto Maaseutuopiston toimipaikat Tuorla, Kaarina Paimio

Lisätiedot

Oppisopimustoimisto. Äänekosken oppisopimustoimisto: Koulutustarkastaja Heli Skantz 014-5192 218, 040-766 4063. Piilolantie 17 44100 ÄÄNEKOSKI

Oppisopimustoimisto. Äänekosken oppisopimustoimisto: Koulutustarkastaja Heli Skantz 014-5192 218, 040-766 4063. Piilolantie 17 44100 ÄÄNEKOSKI Oppisopimustoimisto Äänekosken oppisopimustoimisto: Koulutustarkastaja Heli Skantz 014-5192 218, 040-766 4063 Koulutussuunnittelija Janne Autioniemi 0400-475 611, 014-5192 232 Koulutussuunnittelija Maarit

Lisätiedot

SATAKUNNAN OPPISOPIMUSKESKUS

SATAKUNNAN OPPISOPIMUSKESKUS SATAKUNNAN OPPISOPIMUSKESKUS Opas Oppisopimusopiskelijan työpaikkakouluttajalle Sisällys Onnittelut roolistasi työpaikkakouluttajana... 3-4 Työpaikkakouluttajan tehtävät... 5-7 Oppisopimusjärjestelmään

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen ennakkojaksosta VALMAan

Oppisopimuskoulutuksen ennakkojaksosta VALMAan Oppisopimuskoulutuksen ennakkojaksosta VALMAan Susanna Kosonen Projektipäällikkö Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso-hanke Keuda Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso OPPISOPIMUS Ennakkojaksolta valmiuksia

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ LVI-koulutus 2018 -seminaari MS Viking Mariella to 28.9.2017 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Työelämäyhteistyön monet muodot Ammatillisten

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutus ammatillisen peruskoulutuksen osana (2+1 malli) luonnos /ar/mk/eo 1/8. Koulutustarkastaja

Oppisopimuskoulutus ammatillisen peruskoulutuksen osana (2+1 malli) luonnos /ar/mk/eo 1/8. Koulutustarkastaja Oppisopimuskoulutus ammatillisen perus osana (2+1 malli) luonnos 15.10.2013 /ar/mk/eo 1/8 Kun tarve herää Opiskeli Ryhmänoha Opinto-oha Opintosihteeri Koulutustarkasta Työnanta Työpaikkakoulutta Saa tietoa

Lisätiedot

Oppisopimuksen brändi, onko sitä, tulisiko olla? Miten brändi luodaan? Tuukka Turunen Contium Oy 31.3.2009

Oppisopimuksen brändi, onko sitä, tulisiko olla? Miten brändi luodaan? Tuukka Turunen Contium Oy 31.3.2009 Oppisopimuksen brändi, onko sitä, tulisiko olla? Miten brändi luodaan? Tuukka Turunen Contium Oy 31.3.2009 Mikä on brändi? Oppisopimuksen brändi Oppisopimuksen brändi Q Kuinka hyvin oppisopimus tunnetaan

Lisätiedot

Hakeminen ja hakeutuminen oppisopimuskoulutukseen

Hakeminen ja hakeutuminen oppisopimuskoulutukseen Hakeminen ja hakeutuminen oppisopimuskoulutukseen Luokka Prosessin tarkoitus Prosessin omistaja Prosessin asiakkaat ja sidosryhmät Prosessin asiakastarpeet ja -odotukset Prosessin lähtötilanne Prosessin

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi Tutkintotoimikunnan uutisia

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi Tutkintotoimikunnan uutisia Liiketalouden perustutkinto, merkonomi Tutkintotoimikunnan uutisia Jukka Koivisto puheenjohtaja, liiketalouden tutkintotoimikunta 30.1.2014 Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivät Liiketalouden tutkintotoimikunnan

Lisätiedot

Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus

Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus Luonnonvara- ja ympäristöalan ammatillisen koulutuksen kehittämispäivä 3.-4.11.2015 Anne Liimatainen Esityksen aiheet Ajankohtaiset säädösmuutokset

Lisätiedot

Nuorten oppisopimuskoulutus ja koulutussopimus

Nuorten oppisopimuskoulutus ja koulutussopimus Nuorten oppisopimuskoulutus ja koulutussopimus Suomen Yrittäjien näkökulma Miikka Venäläinen Päijät-Hämeen Yrittäjät 1 Suomen Yrittäjät Yrittäjien oma järjestö Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt

Lisätiedot

Opas. Oppisopimusopiskelijan työpaikkakouluttajalle. Jyväskylän oppisopimuskeskus

Opas. Oppisopimusopiskelijan työpaikkakouluttajalle. Jyväskylän oppisopimuskeskus Opas Oppisopimusopiskelijan työpaikkakouluttajalle Jyväskylän oppisopimuskeskus Sisällys Onnittelut roolistasi työpaikkakouluttajana...3 Työpaikkakouluttajan tehtävät oppisopimuskoulutuksen eri vaiheissa...4

Lisätiedot

POHJOISEN KESKI-SUOMEN AMMATTIOPISTO

POHJOISEN KESKI-SUOMEN AMMATTIOPISTO POHJOISEN KESKI-SUOMEN AMMATTIOPISTO OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN OPISKELIJAPALAUTE kevät 2017 Vastausprosentti: 35,8 % I Oppisopimuskoulutuksen järjestäjän toiminta (oppisopimustoimisto) eri 1. Saan tarvittaessa

Lisätiedot

Nuorten aikuisten osaamisohjelma ja TNO-palvelut nuorten tukena

Nuorten aikuisten osaamisohjelma ja TNO-palvelut nuorten tukena Nuorten aikuisten osaamisohjelma ja TNO-palvelut nuorten tukena Aikuiskoulutusjohtaja Anni Miettunen Projektisuunnittelija Niina Tikkanen 21.1.2014 Mikä NAO? Nuorten aikuisten osaamisohjelma osa nuorisotakuuta

Lisätiedot

Tervetuloa. oppisopimuskoulutukseen

Tervetuloa. oppisopimuskoulutukseen Tervetuloa oppisopimuskoulutukseen Stadin aikuisopisto Oppisopimuskoulutus Tervetuloa oppisopimuskoulutukseen! Kun haluat yhdistää työnteon ja opiskelun, oppisopimuskoulutus on juuri sinulle sopiva vaihtoehto.

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutusta koskevien selvitysten tuloksia Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund

Oppisopimuskoulutusta koskevien selvitysten tuloksia Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Oppisopimuskoulutusta koskevien selvitysten tuloksia 3.6.2015 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Käsiteltävät selvitykset: Selvitys nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimenpideohjelman tuloksellisuudesta

Lisätiedot

SAVONLINNAN AMMATTI- JA AIKUISOPISTO OPPISOPIMUSTOIMISTO. Ari Haapasaari

SAVONLINNAN AMMATTI- JA AIKUISOPISTO OPPISOPIMUSTOIMISTO. Ari Haapasaari SAVONLINNAN AMMATTI- JA AIKUISOPISTO OPPISOPIMUSTOIMISTO Ari Haapasaari MIKSI OPPISOPIMUSKOULUTUS? Oppisopimuskoulutus on yrittäjälle hyvä vaihtoehto kun haluat laajentaa tai päivittää omaa ammatillista

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutus ja tarkastukset - käytännön esimerkkejä ja mitä niistä olisi opittavaa? Tuija Laukkanen Syksy 2013

Oppisopimuskoulutus ja tarkastukset - käytännön esimerkkejä ja mitä niistä olisi opittavaa? Tuija Laukkanen Syksy 2013 Oppisopimuskoulutus ja tarkastukset - käytännön esimerkkejä ja mitä niistä olisi opittavaa? Tuija Laukkanen Syksy 2013 Käytännön esimerkit ja mitä niistä olisi opittavaa? Tarkastuskohteet ja päätökset;

Lisätiedot

Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin?

Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin? Kati Lounema Jukka Vepsäläinen Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin? AmKesu-aluetilaisuus Helsinki 26.11.2014 Osaamisen For learning ja and sivistyksen competence parhaaksi Helsingin

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi mikä muuttuu? Aikuisten opiskelumahdollisuudet seminaari

Ammatillisen koulutuksen reformi mikä muuttuu? Aikuisten opiskelumahdollisuudet seminaari Ammatillisen koulutuksen reformi mikä muuttuu? Aikuisten opiskelumahdollisuudet seminaari 10.11.2017 Jatta Herranen Kehitysjohtaja jatta.herranen@pkky.fi 2 Ajankohtaista Organisaatio ja johtamisjärjestelmä

Lisätiedot

Lisätietoja ja syvempää tietoa työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta ja koulutuksesta ja

Lisätietoja ja syvempää tietoa työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta ja koulutuksesta  ja Starttikoulutus 1 Sisällys Mitä oppisopimuskoulutus tarkoittaa? 2 Yhteistyön osapuolet, roolit ja tehtävät 3-5 Oppisopimuksen alussa sovittavat asiat 7-8 Työpaikalla tapahtuvan koulutuksen suunnittelu

Lisätiedot

VALMA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus. Käynnistyy 11.8.2015

VALMA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus. Käynnistyy 11.8.2015 VALMA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus Käynnistyy 11.8.2015 Korvaa nykyiset neljä koulutusta Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (Ammattistartti) Ammatilliseen

Lisätiedot

POHJOISEN KESKI-SUOMEN AMMATTIOPISTO

POHJOISEN KESKI-SUOMEN AMMATTIOPISTO POHJOISEN KESKI-SUOMEN AMMATTIOPISTO OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN OPISKELIJAPALAUTE kevät 2016 Vastausprosentti: 38,9 % Oppisopimuskoulutuksen järjestäjän toiminta (oppisopimuskeskus, oppisopimustoimisto tai

Lisätiedot

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Kaikissa toisen asteen

Lisätiedot