LIIKENNESUUNNITELMAT Ohessa:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LIIKENNESUUNNITELMAT Ohessa:"

Transkriptio

1 LIIKENNESUUNNITELMAT Ohea: - alueen liikennemäärät, nykyinen ja ennuteliikennemäärä. Aihetta on tarkateltu jo vuonna 2008 ja päivitetty - Kekukadun huoltotilaa varten laadittu luonno huollon uuntailiittymätä o luonnokea Kekukadun huoltoliittymä toimii ainoataan uuntailiittymänä, jolloin huoltotilaan pääevät ajamaan iään vain oikealta Kanankadun uunnata tulevat ajoneuvot. Suuntailiittymän etuna on e, että lännetä kekukatua pitkin tuleville henkilöautoille voidaan järjetää kunnollinen kääntymikaita pyäköintihalliin. Pidemmällä kääntymikaitalla aadaan pienennettyä Kekukadun läniuunnan viivytykiä. Luonnokea Kekukadulta poituii yki uojatie. - kaki luonnovaihtoehtoa kaitajärjetelyitä kokien Kekukatua, Kanankatua ja valtatie 12 (Hämeenlinnantie) o vaihtoehdoa 1 (VE 1) Kekukatua on laajennettu ekä etelän että pohjoien uuntaan o vaihtoehdoa 2 (VE 2) Kekukatua on laajennettu ainoataan etelään - ajouratarkatelu Kekukadun huoltotilaan aapuvita ja lähtevitä ajoneuvoita

2 Pjektiryhmän kokou 3 LIIKENNEMÄÄRÄT 2008/12/11 Hollolan kuntakekuhanke

3 NYKYISET LIIKENNEMÄÄRÄT 2008/12/11 Hollolan kuntakekuhanke

4 ENNUSTE LIIKENNEMÄÄRÄ, TOIMIVUUS 2008/12/11 Hollolan kuntakekuhanke

5 Kanankatu iään huoltotilaan iään parkkihalliin Kekukatu VT12 KEVYTLIIKENNE KATU VIHERALUE, SAAREKE i Hankkeen nimi Piirutuk en iältö Muuto HOLLOLAN KUNTAKESKUSHANKE S uun n. ASEMAPIIRUSTUS, HUOLLON SUUNTAISLIITTYMÄ PL25, Säterinkatu ESPOO :33 vaip FILE=V:\1190\ _Hollolan_kuntakeku\08_Liikenne\Suunnitelmat\LS-1190_11_uuntailiittymä.dwg LAYOUT=LS Pm v - Tiereki Mittak aav a 1:600 Piirutun LS-03-05

6 Kanankatu VE 1 iään huoltotilaan iään parkkihalliin Kekukatu VT12 KEVYTLIIKENNE KATU VIHERALUE, SAAREKE i Hankkeen nimi Piirutuk en iältö Muuto HOLLOLAN KUNTAKESKUSHANKE S uun n. ASEMAPIIRUSTUS, KESKUSKADUN KAISTAJÄRJESTELYT PL25, Säterinkatu ESPOO :20 vaip FILE=V:\1190\ _Hollolan_kuntakeku\08_Liikenne\Suunnitelmat\LS-1190_10.dwg LAYOUT=LS Pm v - Tiereki Mittak aav a 1:600 Piirutun LS-03-05

7 Kanankatu VE 2 iään huoltotilaan iään parkkihalliin Kekukatu VT12 KEVYTLIIKENNE KATU VIHERALUE, SAAREKE i Hankkeen nimi Piirutuk en iältö Muuto HOLLOLAN KUNTAKESKUSHANKE S uun n. ASEMAPIIRUSTUS, KESKUSKADUN KAISTAJÄRJESTELYT PL25, Säterinkatu ESPOO :23 vaip FILE=V:\1190\ _Hollolan_kuntakeku\08_Liikenne\Suunnitelmat\LS-1190_11.dwg LAYOUT=LS Pm v - Tiereki Mittak aav a 1:600 Piirutun LS-03-05

8 151,5 HUOLTO LIIKETILA 290 m 2 10,00 % 5,00 % Huoltoajo, aapuvat 175 m2 5,00 % Kekukatu +153,00 D Kekukatu A i Muuto ,20 S uun n. u Hankkeen nimi Hollolan kuntakeku Piirutuk en iältö Huollon ajouratarkatelu, tulevat PL3, Piipanmäentie ESPOO :35 vaip FILE=V:\1190\ _Hollolan_kuntakeku\08_Liikenne\Suunnitelmat\LS_01_Huollon ajouratarkatelu.dwg LAYOUT=LS-01-01_tulevat Pm v Tiereki Mittak aav a 1:250 Piirutun LS-01-01_tulevat

9 151,5 HUOLTO LIIKETILA 290 m 2 10,00 % 5,00 % Huoltoajo, lähtevät 175 m2 5,00 % Kekukatu +153,00 D Kekukatu A i Muuto ,20 S uunn. u Hankkeen nimi Hollolan kuntakeku Piirutuk en iältö Huollon ajouratarkatelu, lähtevät PL3, Piipanmäentie ESPOO :29 vaip FILE=V:\1190\ _Hollolan_kuntakeku\08_Liikenne\Suunnitelmat\LS_01_Huollon ajouratarkatelu.dwg LAYOUT=LS-01-02_Lähtevät Tiereki Mitta kaav a 1:250 Pi rutun LS-01-02_Lä

SUUNNITTELUPERUSTEET TAMPEREEN JA TURUN MODERNI RAITIOTIE 31.12.2013

SUUNNITTELUPERUSTEET TAMPEREEN JA TURUN MODERNI RAITIOTIE 31.12.2013 TAMPEREEN JA TURUN MODERNI RAITIOTIE 31.12.2013 Suunnitteluperuteiiin on koottu tärkeimmät tiedot raitiotien linjauken yleiuunnittelua varten. Ohje perutuu Sakalaieen BOStrab ohjeeeen ja iältää tietoja

Lisätiedot

RUOKAKESKO RUOKAKESKON HAKKILAN VARASTON KV2 LAAJENNUS. Liikenne, maisema

RUOKAKESKO RUOKAKESKON HAKKILAN VARASTON KV2 LAAJENNUS. Liikenne, maisema RUOSO RUOSO HIL VRSTO V2 LJUS Liikenne, maiema 12/2012 Heimo ekiaari RUOSO V2: LJUS Liikenne, maiema SISÄLLYSLUTTLO 1. IVISTLMÄ 2. SUUITTLU ULU 3. YYL Ruokakeko ykytilanteen katuverkko 4. TULVISUUS Ruokakeko

Lisätiedot

SUUNNITTELUPERUSTEET TURUN RAITIOTIEN YLEISSUUNNITELMAN TARKISTUS

SUUNNITTELUPERUSTEET TURUN RAITIOTIEN YLEISSUUNNITELMAN TARKISTUS TURUN RAITIOTIEN YLEISSUUNNITELMAN TARKISTUS 3.3.2017 Suunnitteluperuteiiin on koottu tärkeimmät tiedot raitiotien ja uperbuin linjauken yleiuunnittelua varten. Raitiotien oalta ohje perutuu akalaieen

Lisätiedot

LIDL LIIKENTEELLISET TARKASTELUT -VANTAANLAAKSO

LIDL LIIKENTEELLISET TARKASTELUT -VANTAANLAAKSO LIDL LIIKENTEELLISET TARKASTELUT -VANTAANLAAKSO SISÄLTÖ Ajouratarkastelut Liikenteelliset toimivuustarkastelut Yhteenveto AJOURATARKASTELUT VANTAANLAAKSO Suunnitelman mukainen järjestely mahdollistaa toimivan

Lisätiedot

Tesoman kauppakeskus, liikennetarkastelut. A-insinöörit Oy

Tesoman kauppakeskus, liikennetarkastelut. A-insinöörit Oy Tesoman kauppakeskus, liikennetarkastelut A-insinöörit Oy 3.4.2009 Tesoman kauppakeskus, pysäköinti Kauppakeskus n. 20 000 krs-m2, josta hypermarket 6 500 krsm2 Toiseen kerrokseen mahdollisesti kirjasto,

Lisätiedot

SANTALAHDEN ASEMAKAAVA RANTAVÄYLÄN TOIMIVUUS

SANTALAHDEN ASEMAKAAVA RANTAVÄYLÄN TOIMIVUUS SANTALAHDEN ASEMAKAAVA RANTAVÄYLÄN TOIMIVUUS 28.3.2013 TARKASTELUALUEEN NYKYISET VUOROKAUSILIIKENNEMÄÄRÄT KAAVA-ALUEEN LIIKENNE-ENNUSTE Rakentuneella kaavaalueella 2 800 asukasta (sis. nykyiset asukkaat)

Lisätiedot

SUURLOHJANKADUN LIIKENNESUUNNITTELU (LAURINKATU KAUPPAKATU)

SUURLOHJANKADUN LIIKENNESUUNNITTELU (LAURINKATU KAUPPAKATU) SUURLOHJANKADUN LIIKENNESUUNNITTELU (LAURINKATU KAUPPAKATU) Hankkeen tavoitteet ja yleisesittely Hankkeen suunnittelualue on Suurlohjankatu välillä Laurinkatu Kauppakatu (mukaan lukien Laurintien länsipuoleinen

Lisätiedot

MIILUKORPI II, ASEMAKAAVA TOIMIVUUSTARKASTELU. 1. Työn tausta: 1.1 Suunnitelma

MIILUKORPI II, ASEMAKAAVA TOIMIVUUSTARKASTELU. 1. Työn tausta: 1.1 Suunnitelma MIILUKORPI II, 631900 ASEMAKAAVA TOIMIVUUSTARKASTELU 1. Työn tausta: 1.1 Suunnitelma Työssä tutkittiin Miilukorpi II-asemakaavan vaikutukset liikenteen toimivuuteen ympäröivällä katuverkolla (Nupurintie

Lisätiedot

LIDL LINNAINMAA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT

LIDL LINNAINMAA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT LIDL LINNAINMAA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT MML karttapaikka 2018 21.5.2018 PERUSTEET Toimivuustarkastelut tehtiin Synchro/SimTraffic ohjelmalla. Tarkastelussa tutkittiin Lidlin tuottaman liikenteen

Lisätiedot

MÄSKÄLÄN KAAVARUNKOALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS

MÄSKÄLÄN KAAVARUNKOALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS 1(7) 19.9.2014 MUISTIO MÄSKÄLÄN KAAVARUNKOALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS 1. Yleistä Tässä Mäskälän kaavarunkoalueen liikenteellisessä selvityksessä tarkastellaan kaavakaavarunkoalueen synnyttämän liikenteen

Lisätiedot

K-Supermarket, Kalkkipellontie Liikenteellinen jatkotarkastelu

K-Supermarket, Kalkkipellontie Liikenteellinen jatkotarkastelu K-Supermarket, Kalkkipellontie Liikenteellinen jatkotarkastelu Mikko Yli-Kauhaluoma Trafix Oy 4.5.2018 LS-03-02 Johdanto Tässä raportissa käsitellään Espoon Mäkkylään sijoitettavan K-Supermarket (KSM)

Lisätiedot

KARTANONRINTEEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELU SIPOO

KARTANONRINTEEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELU SIPOO KARTANONRINTEEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELU SIPOO Muistio 16.3.2012 Laatija: Johanna Nyberg, Ramboll Finland Oy Tarkistanut: Ari Sirkiä, Ramboll Finland Oy 1. TYÖN LÄHTÖKOHDAT 1.1

Lisätiedot

25.11.2014 KOIRNIEMEN OSAYLEISKAAVAN LIIKENNESELVITYS

25.11.2014 KOIRNIEMEN OSAYLEISKAAVAN LIIKENNESELVITYS 25.11.2014 KOIRNIEMEN OSAYLEISKAAVAN LIIKENNESELVITYS LIIKENNESELVITYS Tarkastus 04 Päivämäärä 25/11/2014 Laatija Mari Kinttula, Jukka Räsänen, Elina Tamminen Tarkastaja Pekka Kuorikoski Hyväksyjä Tuomas

Lisätiedot

p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen ys_ doc

p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen ys_ doc Jalasjärven kunta Asemakaavan muutos Liikenteen yleissuunnitelma Koulukeskus Rajalanmäki Vt3 Vt3 Rajalantie H-as, Oikotie 27.02.2006 Juha Raappana p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen

Lisätiedot

VERMONTIE PERKKAANTIE SPONDA / NCC ESPOO 507 / ASEMAKAAVALUONNOS / PERKKAA-VERMO

VERMONTIE PERKKAANTIE SPONDA / NCC ESPOO 507 / ASEMAKAAVALUONNOS / PERKKAA-VERMO ERKKAANTIE 066 2.7 068 2.6 4 4 3 4 ERK 3.3 3 3 KAAN 3,2 E KA 3 5 3.2 3.0 I HERKATTO 2,9 HERKATTO AJO IN 60 A UISTO III liikerakennus umppaamo 48 A 16A 3 1 HUOLTOIHA Radiomasto siirretään 30 A 60 A 7 5

Lisätiedot

SIIRIN ALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS II

SIIRIN ALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS II 1(5) 2.2.2012 MUISTIO SIIRIN ALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS II 1. Yleistä Tämä Siirin alueen toinen liikenteellinen selvitys liittyy Siiri II alueen asemakaavan laadintaan, jossa Iso-Harvoilantieltä alkavaa

Lisätiedot

Mustolan asemakaavan liikenneselvitys Liikenteellinen toimivuustarkastelu

Mustolan asemakaavan liikenneselvitys Liikenteellinen toimivuustarkastelu Mustolan asemakaavan liikenneselvitys Liikenteellinen toimivuustarkastelu Tarkastelussa Lappeenrannan Mustolan asemakaava-alueen liikenteellinen toimivuus ja liiketilan kasvun vaikutukset nykyisen ja vuoden

Lisätiedot

PUISTONIEMEN MATKAILUALUEEN KEHITTÄMINEN LIIKENNESELVITYS

PUISTONIEMEN MATKAILUALUEEN KEHITTÄMINEN LIIKENNESELVITYS Päivämäärä 23.08.2019 PUISTONIEMEN MATKAILUALUEEN KEHITTÄMINEN LIIKENNESELVITYS PUISTONIEMEN MATKAILUALUEEN KEHITTÄMINEN LIIKENNESELVITYS Projekti Puistoniemen matkailualueen kehittäminen Versio 1 Päivämäärä

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KESKUSTAN LÄNSIOSA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT MUISTIO

LAPPEENRANNAN KESKUSTAN LÄNSIOSA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT MUISTIO LAPPEENRANNAN KESKUSTAN LÄNSIOSA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT MUISTIO 23.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 1 1 TARKASTELUN LÄHTÖKOHDAT 2 2 LIIKENNEMÄÄRÄTIEDOT 3 3 LIIKENTEEN TOIMIVUUS 4 3.1 Nykytilanne...

Lisätiedot

Miilukorpi II - katuverkko

Miilukorpi II - katuverkko K6 Suunn. Mlukorp II - katuverkko Prutuken ältö Mlukorp II:n katuverkko Terektertunnu Suunn. Aapel Turunen Pj. pääll. Mtta 1:2000 Prutun LS-03 Tark. Prutuk en ältö PITUUSLEIKKAUS - K1 Terek tertunnu Mttak

Lisätiedot

Palomiehentien liikenteen toimivuustarkastelut

Palomiehentien liikenteen toimivuustarkastelut Palomiehentien liikenteen toimivuustarkastelut Tarkastelumenetelmä ja tarkasteltavat vaihtoehdot Simuloimalla tutkittiin Espoon Sepänkylään toteutettavan erikoistavarakaupan vaikutuksia lähiympäristön

Lisätiedot

Ajorata Maanpinta. Miilukorpi II - katuverkko

Ajorata Maanpinta. Miilukorpi II - katuverkko Hankkeen nm Prutuke nältö Kokoojakadun ptuulekkau PL25, Säternkatu 6 Pm v Terek Mtta kaav a Prutun LS-50-02 Hankkeen nm Prutuk en ältö Tonttkadun K1 ptuulekkau PL 25, Säternkatu 6 Terek Mttak Prutun LS-50-03

Lisätiedot

Vt 12 elinkeinoelämän valtasuoni Lahden läpi vai ohitse?

Vt 12 elinkeinoelämän valtasuoni Lahden läpi vai ohitse? Vt 12 elinkeinoelämän valtasuoni Lahden läpi vai ohitse? 23.8.2010 VT 12 seminaari - Kouvola Jyrki Myllyvirta Kaupunginjohtaja Elinkeinoelämän valtasuoni kuntoon ja vetämään Vt 12 on elinkeinoelämän kannalta

Lisätiedot

MUISTIO J. Rinta-Piirto 4.6.2008 Seinäjoen Itikanmäki Liikenne-ennuste ja arvioita toimivuuksista Lähtökohtia Seinäjoen Itikanmäen alueelle on suunnitteilla uutta maankäyttöä. Tavoitteena on muuttaa joen

Lisätiedot

Outlet-kylän liikenneselvitys

Outlet-kylän liikenneselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA HUMPPILAN KUNTA Outlet-kylän FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 15.1.2014 P22086 1 (5) Miettinen Tuomas 15.1.2014 Sisällysluettelo 1 Kaava-alueen sijainti... 2 2 Lähtökohdat... 2

Lisätiedot

Hongiston asemakaavan meluselvitys, Hämeenlinna Päivitetty väliraportti. Optimia Oy/Eriksson Arkkitehdit

Hongiston asemakaavan meluselvitys, Hämeenlinna Päivitetty väliraportti. Optimia Oy/Eriksson Arkkitehdit Hongiston asemakaavan meluselvitys, Hämeenlinna Päivitetty väliraportti Optimia Oy/Eriksson Arkkitehdit Versio 1.0 Matti Manninen 26.3.2008 2007 Suunnittelukohde 30.4.2008 Page 2 Melulähteet Tässä selvityksen

Lisätiedot

Genimap Oy, lupa L4377. Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii. Mika Räsänen

Genimap Oy, lupa L4377. Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii. Mika Räsänen Genimap Oy, lupa L4377 Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii Mika Räsänen Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii 1 1 LÄHTÖKOHDAT Tehtävä Tehtävänä on tarkastella liittymän toimivuutta

Lisätiedot

ELOVAINION KOHDAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS

ELOVAINION KOHDAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS ELOVAINION KOHDAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS LIIKENNE-ENNUSTE LÄHTÖKOHDAT Liikenteellisiä tarkasteluita varten laadittiin liikenne-ennuste Ylöjärven keskustan alueelta. Ennusteessa on otettu huomioon Ylöjärven

Lisätiedot

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH 10.10.2013 Sisältö 1 Lähtökohdat... 7 2 Nykytila... 9 3 Suunnitelman sisältö... 14 3.1 Toimenpiteet... 14 3.2 Liikennejärjestelyt: nykyiset

Lisätiedot

Valtateiden 2 ja 9 risteysalueen liikenneselvitys. Humppila

Valtateiden 2 ja 9 risteysalueen liikenneselvitys. Humppila Valtateiden 2 ja 9 risteysalueen liikenneselvitys Humppila 12.1.2011 Työn tavoitteet Työn tavoitteena on tutkia valtateiden 2 ja 9 risteysalueelle ja sen läheisyyteen kaavaillun uuden maankäytön synnyttämän

Lisätiedot

Niiralan asemakaavamuutos, liikenneennuste ja toimivuustarkastelut

Niiralan asemakaavamuutos, liikenneennuste ja toimivuustarkastelut Niiralan asemakaavamuutos, liikenneennuste ja toimivuustarkastelut Ennakkoaineisto 13.1.2015 Sito Oy Ympäristösi parhaat tekijät 2 Liikenneselvityksen sisältö Työssä on tarkasteltu Niiralan asemakaava-alueelle

Lisätiedot

LIITE 5 BASTUKÄRRIN LOGISTIIKKA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS

LIITE 5 BASTUKÄRRIN LOGISTIIKKA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS LIITE 5 BASTUKÄRRIN LOGISTIIKKA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS MUISTIO 16.10.2007 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 1 1 TARKASTELUALUE 2 1.1 Tarkastelukohde ja liikennemäärät... 2 1.2 Liittymäjärjestelyt... 3

Lisätiedot

16.0T-1 1 (5) VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA, TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE. 16.0T-1_Liikenne-ennuste.doc

16.0T-1 1 (5) VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA, TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE. 16.0T-1_Liikenne-ennuste.doc 16.0T-1 1 (5) VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA, TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE 16.0T-1_Liikenne-ennuste.doc 2 (5) VT 6 TAAVETTI - LAPPEENRANTA TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE Yleistä Tiesuunnitelman liikenne-ennuste

Lisätiedot

Kehä I:n ja Itäväylän eritasoliittymän yleissuunnittelu

Kehä I:n ja Itäväylän eritasoliittymän yleissuunnittelu a) Nykytilanne (2011) b) Ennustetilanne 2035 ilan uusia eluesteitä (Ve0+) RAHELINNANTIE RAHELINNANTIE VISYNKATU VISYNKATU Kehä I:n ja n eritasoliittyän yleissuunnittelu d (A3) 1:5000 LS-04-01 NYKYISET

Lisätiedot

Lappeenrannan sairaalan liittymien liikenteellinen toimivuustarkastelu

Lappeenrannan sairaalan liittymien liikenteellinen toimivuustarkastelu Lappeenrannan sairaalan liittymien liikenteellinen toimivuustarkastelu Mikko Yli-Kauhaluoma Trafix Oy 28.4.2015 Johdanto Työssä on tarkasteltu Lappeenrannan sairaalan ympäristön uusien liittymäjärjestelyiden

Lisätiedot

Trafix Oy Kuva 1. Tarkastelussa käytetyt liikennejärjestelyt; yksikaistainen kiertoliittymä (VE1).

Trafix Oy Kuva 1. Tarkastelussa käytetyt liikennejärjestelyt; yksikaistainen kiertoliittymä (VE1). Mutkakadun kiertoliittymän toimivuustarkastelu Toimivuustarkastelussa tutkittiin Mutkakadun ja Snellmaninkadun liittymän muuttamista kiertoliittymäksi ennusteen 2014 ja vuoden 2025 iltahuipputunnin liikennemäärillä.

Lisätiedot

VT 19 Hankearviointi. Alustavat tulokset. Sito Parhaan ympäristön tekijät

VT 19 Hankearviointi. Alustavat tulokset. Sito Parhaan ympäristön tekijät Alustavat tulokset Sito Parhaan ympäristön tekijät Lähtökohdat ja tarkastellut vaihtoehdot Tässä hankearvioinnissa on tarkasteltu valtatien 19 parantamista välillä Seinäjoki- Lapua ja siihen liittyviä

Lisätiedot

Oulun tiepiiri VT 20:N JA MT 848:N LIITTYMÄN TOIMIVUUS: SIMULOINTITARKASTELU JA LIIKENNEVALO-OHJAUKSEN TARVE

Oulun tiepiiri VT 20:N JA MT 848:N LIITTYMÄN TOIMIVUUS: SIMULOINTITARKASTELU JA LIIKENNEVALO-OHJAUKSEN TARVE Oulun tiepiiri VT 20:N JA MT 848:N LIITTYMÄN TOIMIVUUS: SIMULOINTITARKASTELU JA LIIKENNEVALO-OHJAUKSEN TARVE MUISTIO 22.2.2005 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 1 1 TARKASTELUALUE JA MENETELMÄT 2 2 TOIMIVUUS

Lisätiedot

#% & ' # ( )! " #! $%! #% ) *+' % +)! """ # $

#% & ' # ( )!  #! $%! #% ) *+' % +)!  # $ #%& '# ()! "#!$%! #%) *+'%+)! """#$ ,((,,-./(0,..1.2(00,--34.5(6(10/ &' (! ) +=' )' +%>? + %'%&'&!!! **(+!!!(, / -+%+ % ( % - *%!(.!(!(/* / ''+# =&>)#' %&+%+ %&& > %&%& %&& > %&%& ' >>? 4& %&?+'&&)& 5)>=?

Lisätiedot

Lappeenrannan monitoimihalli

Lappeenrannan monitoimihalli LIITE 9 Lappeenrannan monitoimihalli Liikenteellinen toimivuustarkastelu Mikko Yli-Kauhaluoma Trafix Oy 24.5.2018 Tarkastelualue Ve1 Lappeenrantaan suunnitellun monitoimihallin sijainti Lappeenkadun katetulla

Lisätiedot

Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo

Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAAVOITUS 2012 (9.3.2012) 1 TYÖN TARKOITUS Tässä melumallinnuksessa on tarkasteltu Ysitien(Vt 9) tieliikenteen aiheuttamaa melutasoa Etelä-Keljon

Lisätiedot

Asemakaava 8489 liikennevaikutukset

Asemakaava 8489 liikennevaikutukset 12.1.2018 Asemakaava 8489 liikennevaikutukset Tampereen keskustan liikenneverkkosuunnitelma 2013 Keskustan liikenneverkkosuunnitelman (TAKLI) mukaisesti Teiskontie ja Kalevantie ovat pääkatuja, jotka toimivat

Lisätiedot

Kivenlahden Metrokeskus

Kivenlahden Metrokeskus Kivenlahden Metrokeskus Liikenteellinen toimivuustarkastelu Mikko Yli-Kauhaluoma Trafix Oy 8.5.2018 Työn lähtökohdat Tässä työssä on tutkittu Kivenlahteen rakennettavan Metrokeskuksen liikenteellistä toimivuutta

Lisätiedot

Turvesuonkadun hypermarketin liittymän toimivuustarkastelut 17.10.2007. WSP Finland Oy

Turvesuonkadun hypermarketin liittymän toimivuustarkastelut 17.10.2007. WSP Finland Oy Turvesuonkadun hypermarketin liittymän toimivuustarkastelut 17.10.2007 WSP Finland Oy 1. TARKASTELUN LÄHTÖKOHDAT Työn tarkoituksena oli tutkia eri liittymäratkaisujen liikenteellistä toimivuutta Turvesuonkadun

Lisätiedot

Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä

Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä Ramboll Knowledge taking people further --- Jyväskylän kaupunki Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä Lokakuu 2008 Sisällys Tiivistelmä 1 1. Johdanto 5 2. Osayleiskaava-alue

Lisätiedot

HAURUKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS LIIKENNESELVITYS

HAURUKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS LIIKENNESELVITYS Tiekuva.com HAURUKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS LIIKENNESELVITYS 19.10.28 TYÖN LÄHTÖKOHDAT Valtatien 4 länsipuolella on nykyään asemakaavoitettu alue Haurukyläntien liittymän pohjoispuolella Alue on rakentamaton

Lisätiedot

VOIMALANTIE 5-6 VANTAA Asemakaavan muutos nro LIIKENNE SUUNNITTELUALUE

VOIMALANTIE 5-6 VANTAA Asemakaavan muutos nro LIIKENNE SUUNNITTELUALUE SUUNNITTELUALUE MAANKÄYTTÖSUUNNITELMAT 1.VAIHE Murata Electronics Oy:n laajennus noin 8500 kem2 Voimalantie 6:n alueelle Muratan työntekijöiden pysäköinti, noin 500 autopaikkaa. Nykyisin autopaikkoja on

Lisätiedot

Multimäki II, kunnallistekniikan YS

Multimäki II, kunnallistekniikan YS 1 / 7 Liikenteelliset tarkastelut Tero Rahkonen L1 28.5.2014 2 / 7 2 (7) 28.5.2014 SISÄLTÖ 1 LIIKENNEMÄÄRÄT... 3 1.1 Nykyliikenne... 3 1.2 Ennusteliikenne... 3 2 LIIKENTEEN TOIMIVUUS... 4 2.1 Toimivuustarkastelut...

Lisätiedot

Tasoliittymät ja perusverkon eritasoliittymät 6.5.2015

Tasoliittymät ja perusverkon eritasoliittymät 6.5.2015 Tasoliittymät ja perusverkon eritasoliittymät 6.5.2015 Ajankohtainen T&K Valmistuneet ja tekeillä olevat T&K -selvitykset Valmistunut selvitys Turvasaarekkeella varustetut liittymät Liikenneturvallisuus

Lisätiedot

Liikenne ja autonomistajuus

Liikenne ja autonomistajuus Liikenne ja autonomistajuus Matleena Lindeqvist/ HSL matleena.lindeqvist[at]hsl.fi Päivitetty 1.3.2017 Liikenne ja autonomistajuus Liikennemäärät Henkilöauto heys Helsingin seudun kunnissa 1969 2015 Henkilöautotiheyden

Lisätiedot

Länsirannan asemakaavan muutos

Länsirannan asemakaavan muutos Länsirannan asemakaavan muutos Liikennetuotos ja liikennejärjestelyjen toimivuus 30.1.2014 Ympäristösi parhaat tekijät Liikennetuotokset illan huipputunnilla 2 Liikennetuotoksen arvioissa on käytetty kulkutapana

Lisätiedot

Tampereen läntinen ratayhteys, uusi järjestelyratapiha, valtatien 3 Lempäälä - Pirkkala -oikaisu ja 2- kehän länsiosa sekä näihin liittyvä maankäyttö

Tampereen läntinen ratayhteys, uusi järjestelyratapiha, valtatien 3 Lempäälä - Pirkkala -oikaisu ja 2- kehän länsiosa sekä näihin liittyvä maankäyttö Tampereen läntinen ratayhteys, uusi järjestelyratapiha, valtatien 3 Lempäälä - Pirkkala -oikaisu ja 2- kehän länsiosa sekä näihin liittyvä maankäyttö Erika Helin 10.6.2014 Suunnittelun tavoitteet ja eteneminen

Lisätiedot

PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS

PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS 1(10) 15.11.2010 MUISTIO PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS 1. Yleistä Painokankaan-Karanojan osayleiskaava-alue (kuva 1) sijaitsee valtatien 10, Orsitien ja valtatien 3 eteläpuolella. Alueen toteutuneen

Lisätiedot

HIPPOSKYLÄN LIIKENNESUUNNITELMA. Nykytila-analyysi ja tavoiteverkot

HIPPOSKYLÄN LIIKENNESUUNNITELMA. Nykytila-analyysi ja tavoiteverkot HIPPOSKYLÄN LIIKENNESUUNNITELMA Nykytila-analyysi ja tavoiteverkot 27.11.2018 1 TYÖN TARKOITUS Työ liittyy Tampereen kaupungin asemakaavaan nro 8549, jossa tutkitaan Hipposkylän eteläpuolen, Hipposkylän

Lisätiedot

VANTAAN AKSELI 2 LIIKENNESUUNNITELMA

VANTAAN AKSELI 2 LIIKENNESUUNNITELMA Vastaanottaja Jarmo Pajunen liikenneinsinööri, DI Vantaan kaupunki/kuntatekniikan keskus Kielotie 13 13 Vantaa Asiakirjatyyppi POJEKTIMUISTIO Päivämäärä 12.12.212 VANTAAN AKSELI 2 LIIKENNESUUNNITELMA Tarkastus

Lisätiedot

KYTÖLÄN ALUE 2. vaihe 1. SUUNNITTELUKOHDE

KYTÖLÄN ALUE 2. vaihe 1. SUUNNITTELUKOHDE KUNNALLISTEKNIIKKA 1 KYTÖLÄN ALUE 2. vaihe LIIKENNESELVITYS ttv,ur 1. SUUNNITTELUKOHDE Kytölän aluetta kaavoitetaan kolmessa vaiheessa. Tämä liikenneselvitys tehdään Kytölän alueen 2. vaiheen kaavan (A-2508)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2015 1 (5) 396 Atlantinkaaren alueen liikennesuunnitelma HEL 2014-014704 T 08 00 00 Hankenro2361_2 Esitys esitti kaupunginhallitukselle Atlantinkaaren alueen liikennesuunnitelman

Lisätiedot

Satamakatu 9 ja 11 Luotsikatu 1 ja 1a

Satamakatu 9 ja 11 Luotsikatu 1 ja 1a ja 11 1 ja 1a Kirkkohallituken Katajananokan toimitilojen muuto auinkäyttöön Luonnouunnitelmat 4.6.2014 Archeu Oy HELSINGFORS SKATUDDEN 1 ( 7) 1a 14.06 Katajanokka, L01 Luonnouunnitelmakoote 7-11 1:1,2405,

Lisätiedot

Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut. Strafica Oy 27.11.2014

Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut. Strafica Oy 27.11.2014 LIITE 6 Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut Strafica Oy 27.11.2014 Kantasataman lopputilanne 6.11.2014 2 Liikenne-ennuste Keväällä 2014 laadittua liikenne-ennustetta päivitettiin

Lisätiedot

SIPOON MASSBYN RATSASTUSKESKUKSEN JA OMAKOTIALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS, LIIKENNE

SIPOON MASSBYN RATSASTUSKESKUKSEN JA OMAKOTIALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS, LIIKENNE 4.8.2015 SIPOON MASSBYN RATSASTUSKESKUKSEN JA OMAKOTIALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS, LIIKENNE LIIKENNE Tarkastus 01 Päivämäärä 4/8/2015 Laatija Mari Kinttua Tarkastaja Jukka Räsänen Hyväksyjä Tuomas Lehteinen

Lisätiedot

Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti

Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti Asemakaavan 8559 yleisötilaisuus, 04.05.2016 04.05.2016 Katri Jokela Henkilö- ja autopaikkamäärät sekä vertailu Määrät Linnainmaankatu 120 28 12-15 14

Lisätiedot

KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014

KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 LIIKENNE-ENNUSTEET ja LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT Kivistön kaupunkikeskuksen suunnittelun yhteydessä on laadittu HSL:n tuoreimpia liikennemalleja hyödyntäen

Lisätiedot

Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä

Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä 28.3.2017 / TPi, TPe Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä Tutkitut liikennejärjestelyvaihtoehdot Puustellinkallion kaavoituksen aikana on tutkittu erilaisia liikennejärjestelyitä

Lisätiedot

Asemakaavan havainnekuva 2

Asemakaavan havainnekuva 2 Puustellinkallion kaava alueen liikennetekninen tarkastelu 08.06.2017 Ympäristösi parhaat tekijät Asemakaavan havainnekuva 2 Julkisen liikenteen saavutettavuus 3 Tarkasteluvaihtoehtojen kerrosneliöt (Kerrosneliömäärät

Lisätiedot

Lohjan liikenne-ennusteen päivitys 2035

Lohjan liikenne-ennusteen päivitys 2035 Lohjan liikenne-ennusteen päivitys 2035 Muistio 10.3.2011 Linea Konsultit Oy 1. Työn tausta ja sisältö Lohjan liikennejärjestelmä- ja liikenneturvallisuussuunnitelma valmistui helmikuussa 2007. Suunnitelmassa

Lisätiedot

Kaupunkimaisten sisääntuloväylien suunnittelua yhteistyössä case Vihdintie

Kaupunkimaisten sisääntuloväylien suunnittelua yhteistyössä case Vihdintie Kaupunkimaisten sisääntuloväylien suunnittelua yhteistyössä case Vihdintie Valtion näkökulma Liikenne ja maankäyttö 9.10.2019, johtava asiantuntija/ Helsingin seutu Esityksen sisältö o Vihdintien (seututie

Lisätiedot

Ratapihakorttelit Suunnitteluperiaatteet. KSV Pasila-projekti

Ratapihakorttelit Suunnitteluperiaatteet. KSV Pasila-projekti Keski-Pasila Ratapihakorttelit Suunnitteluperiaatteet Lähtökohdat Noudatetaan Keski-Pasilan osayleiskaavaa listatekstissä selostetuin muutoksin Alueen kerrosalatavoite on noin 155 000 k-m2 Alue rakennetaan

Lisätiedot

Prisman liikennesuunnittelu. Orimattila, asemakaava A198

Prisman liikennesuunnittelu. Orimattila, asemakaava A198 Prisman liikennesuunnittelu Orimattila, asemakaava 198 Suunnittelun lähtökohtia 2 Suunnittelualue (asemakaava 198) sijaitsee keskeisellä paikalla, Orimattilan keskustassa, Erkontien varrella. Se rajautuu

Lisätiedot

KUINKA PALJON VAROISTA OSAKKEISIIN? Mika Vaihekoski, professori. Lappeenrannan teknillinen yliopisto

KUINKA PALJON VAROISTA OSAKKEISIIN? Mika Vaihekoski, professori. Lappeenrannan teknillinen yliopisto KUINKA PALJON VAROISTA OSAKKEISIIN? Mika Vaihekoki, proeori Lappeenrannan teknillinen yliopito Näin uuden vuoden alkaea ueat meitä miettivät ijoitualkkuna kootumuta. Yki kekeiitä kyymykitä on päätö eri

Lisätiedot

JANKAN JA RISTINARKUN LIIKENTEELLINEN TARKASTELU

JANKAN JA RISTINARKUN LIIKENTEELLINEN TARKASTELU JANKAN JA RISTINARKUN LIIKENTEELLINEN TARKASTELU 10.6.2015 SISÄLTÖ 1) Lähtökohdat 2) Tarkastelualueen nykytilanne 3) Maankäytön kehittämisen vaikutus liikenteen toimivuuteen LÄHTÖKOHDAT Tässä liikenneselvityksessä

Lisätiedot

Luolala, Aluepelastuslaitoksen asemakaava. Liikenteen toimivuustarkastelu

Luolala, Aluepelastuslaitoksen asemakaava. Liikenteen toimivuustarkastelu NAANTALIN KAUPUNKI Ympäristövirasto Luolala, Aluepelastuslaitoksen asemakaava Liikenteen toimivuustarkastelu 1.9.2009 Liikennesuunnitelma Työ n:o 9052 NAANTALIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO LUOLALA Aluepelastuslaitoksen

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI. PIIRUSTUSLUETTELO Sitowise Oy HSY Vesi Piir.nro. Muutospvm. Piirustusnro. Nimi Mittakaava Alkup. pvm.

ESPOON KAUPUNKI. PIIRUSTUSLUETTELO Sitowise Oy HSY Vesi Piir.nro. Muutospvm. Piirustusnro. Nimi Mittakaava Alkup. pvm. .. ESPOON KAUPUNKI SATUKUJAN ASEMAKAAA-ALUEEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA PIIRUSTUSLUETTELO Sitowise Oy.. Piirustusnro Nimi Mittakaava Alkup. pvm. Muutospvm. HSY esi Piir.nro Kunnallistekniikan

Lisätiedot

Maunulan keskusta K01. Ostari. Itäpuoli. Länsipuoli. Valintatalo. Metsäpurontie. Suunnittelualue

Maunulan keskusta K01. Ostari. Itäpuoli. Länsipuoli. Valintatalo. Metsäpurontie. Suunnittelualue K01 P P a a k k i i l l a a n n t t i i e e Ostari Länsipuoli Itäpuoli Valintatalo Metsäpurontie Suunnittelualue K02 Asukassuunnitelmia 2002 Paavo Kaipainen Matti Pöyry Aija Staffans Klaus Luohio Maunulan

Lisätiedot

Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut. Strafica Oy

Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut. Strafica Oy Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut Strafica Oy 20.12.2014 Kantasataman lopputilanne 6.11.2014 2 Liikenne-ennuste Keväällä 2014 laadittua liikenne-ennustetta päivitettiin 6.11.2014

Lisätiedot

TEIVAANRINTEEN HOTELLIKAAVA LIIKENNESELVITYS Tarja Tolvanen-Valkeapää SUUNNITTELUKOHDE

TEIVAANRINTEEN HOTELLIKAAVA LIIKENNESELVITYS Tarja Tolvanen-Valkeapää SUUNNITTELUKOHDE 1 TEIVAANRINTEEN HOTELLIKAAVA LIIKENNESELVITYS Tarja Tolvanen-Valkeapää SUUNNITTELUKOHDE KAAVATILANNE Lahden keskustan tuntumaan Teivaanmäen rinteeseen Jalkarannantien varteen suunnitellaan hotellia. Kävelymatkan

Lisätiedot

Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 20, Yrityskylän liittymä, Kiiminki

Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 20, Yrityskylän liittymä, Kiiminki Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 20, Yrityskylän liittymä, Kiiminki Mika Räsänen Valtatie 20, Yrityspuiston liittymä 1 1 LÄHTÖKOHDAT Tehtävä Tehtävänä on tarkastella liittymän toimivuutta nykyisin

Lisätiedot

SAAREN KOULU LIIKENNESELVITYS. Tilanne

SAAREN KOULU LIIKENNESELVITYS. Tilanne SAAREN KOULU LIIKENNESELVITYS Tilanne 7.12.2028 LÄHTÖKOHTIA Suunnittelukohteena Saaren koulu keskustaajamassa Nykyisiä rakennuksia korvataan uudisrakennuksilla Etäisyyskartta 3/5 km Ala- ja yläkoulurakennukset

Lisätiedot

Mäkelänkadun toimivuustarkastelut Aamuhuipputunti 2020 Iltahuipputunti

Mäkelänkadun toimivuustarkastelut Aamuhuipputunti 2020 Iltahuipputunti Mäkelänkadun toimivuustarkastelut Aamuhuipputunti 2020 Iltahuipputunti 2020 (AHT) (IHT) Yleistä 2 Mäkelänkadun toimivuustarkasteluissa on käytetty nykyistä liikenneverkkoa täydennettynä Hämeentien eteläosan

Lisätiedot

KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS

KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KUNNALLISTEKNIIKKA 1 SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUKOHDE... 2 Taustaa... 2 Kaavatilanne... 2 2. LIIKENNEVERKKO... 3 Autoliikenne... 3 Jalankulku

Lisätiedot

20306 NASTOLAN KUNTA TURPEENSALMEN ALUEEN LIIKENNESUUNNITELMA LISÄSELVITYKSET 13.4.2006. SÄHKÖPOSTI/E-MAIL proy@ristola.com INTERNET www.ristola.

20306 NASTOLAN KUNTA TURPEENSALMEN ALUEEN LIIKENNESUUNNITELMA LISÄSELVITYKSET 13.4.2006. SÄHKÖPOSTI/E-MAIL proy@ristola.com INTERNET www.ristola. 20306 TURPEENSALMEN ALUEEN LIIKENNESUUNNITELMA 13.4.2006 OSOITE/ADDRESS Terveystie 2 FIN-15870 HOLLOLA PUH./TEL +358-(0)3-52 351 FAKSI/TELEFAX +358-(0)3-523 5252 SÄHKÖPOSTI/E-MAIL proy@ristola.com INTERNET

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN KATUYHTEYS

HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN KATUYHTEYS Vastaanottaja Hollolan kunta Asiakirjatyyppi Tilanvaraussuunnitelma Päivämäärä 7.12.2016 Viite 1510030125 HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN KATUYHTEYS HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN KATUYHTEYS Päivämäärä 7.12.2016 Laatija

Lisätiedot

Ojalan ja Lamminrahkan alueen yleiskaava

Ojalan ja Lamminrahkan alueen yleiskaava Ojalan ja Lamminrahkan alueen yleiskaava Liikenne-ennuste 1 1. Johdanto Tässä työraportissa esitellyt liikennemallitarkastelut liittyvät Ojalan ja Lamminrahkan alueen yleiskaavan vaikutusten arviointiin.

Lisätiedot

Servo-case, tilanne 16.9.2005

Servo-case, tilanne 16.9.2005 Servo-case, tilanne.9.25 Jari Halme Tutkija jari.halme@vtt.fi Case: Servomoottorin toimintakunnon valvonta ja testaus Vastuullinen yritys ja vastuuhenkilö: Kimmo Ukkonen, Foxconn Oy Muut osallistuvat yritykset:

Lisätiedot

RAIKKOSEN ASEMAKAAVAN VAIKUTUKSET LIIKEN- TEESEEN KARJUSAARENKADULLA

RAIKKOSEN ASEMAKAAVAN VAIKUTUKSET LIIKEN- TEESEEN KARJUSAARENKADULLA 5.11.2014 RAIKKOSEN ASEMAKAAVAN VAIKUTUKSET LIIKEN- TEESEEN KARJUSAARENKADULLA Ramboll Säterinkatu 6 PL 25 02601 ESPOO T +358 20 755 611 F +358 20 755 6201 www.ramboll.fi Päivämäärä 17/10/2014 Laatija

Lisätiedot

VALTATIE 15, KELTAKANKAAN LIITTYMÄN PARANTAMINEN ERITASOLIITTYMÄKSI, KOUVOLA TIESUUNNITELMA

VALTATIE 15, KELTAKANKAAN LIITTYMÄN PARANTAMINEN ERITASOLIITTYMÄKSI, KOUVOLA TIESUUNNITELMA 16T2 FCG Finnish Consulting Group Oy VLTTIE 15, KELTKNKN LIITTYMÄN PRNTMINEN ERITSOLIITTYMÄKSI, KOUVOL TIESUUNNITELM Liikenteelliset tarkastelut KaakkoisSuomen ELYkeskus FCG Finnish Consulting Group Oy

Lisätiedot

Muistio. Valo-ohjaamattomien liittymien (Sääskensuontie ja Madekoskentie) toimivuustarkastelu. Sääskensuontien liittymä

Muistio. Valo-ohjaamattomien liittymien (Sääskensuontie ja Madekoskentie) toimivuustarkastelu. Sääskensuontien liittymä Muistio Tiehallinto, Oulun tiepiiri Oulun kaupunki Vt 22 kehittämisselvitys välillä valtatie 4 kaupungin raja, Oulu Valo-ohjaamattomien liittymien (Sääskensuontie ja Madekoskentie) toimivuustarkastelu

Lisätiedot

KUNNALLISTEKNIIKKA KÄRPÄNEN VARIKON ALUE. LIIKENNESELVITYS ttv, ur

KUNNALLISTEKNIIKKA KÄRPÄNEN VARIKON ALUE. LIIKENNESELVITYS ttv, ur KUNNALLISTEKNIIKKA KÄRPÄNEN VARIKON ALUE LIIKENNESELVITYS ttv, ur KUNNALLISTEKNIIKKA 1 1. SUUNNITTELUKOHDE... 2 2. KAAVALUONNOSVAIHTOEHDOT... 3 Vaihtoehtojen vertailu... 3 Sopenkorven katujen yleissuunnitelma...

Lisätiedot

Niskanperän liittymäselvitys

Niskanperän liittymäselvitys LAPIN ELY-KESKUS Niskanperän liittymäselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P28789 Raportti 1 (7) Saara Aavajoki Sisällysluettelo 1 Yleistä... 1 2 Nykytilanteen liikennejärjestelyt... 1 2.1

Lisätiedot

Toimivuustarkastelut. Talman osayleiskaavan liikenneselvityksen päivitys, When infrastructure counts.

Toimivuustarkastelut. Talman osayleiskaavan liikenneselvityksen päivitys, When infrastructure counts. Toimivuustarkastelut Talman osayleiskaavan liikenneselvityksen päivitys, When infrastructure counts. 2 Toimivuustarkastelut, liikennemäärät Tarkasteltuina on mt148 ja mt140 kriittiset liittymäalueet Keravan

Lisätiedot

Jaakko Tuominen 14.1.2013 1 (8)

Jaakko Tuominen 14.1.2013 1 (8) Jaakko Tuominen 14.1.2013 1 (8) 1 Yleistä Tarkastelualue sijaitsee Tuusulassa Vantaan rajalla. Kuva 1: tarkastelualueen sijainti (www.tuusula.fi) Kelatien alue on pienteollisuusaluetta ja alueen toteutunut

Lisätiedot

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 849/10.03.01.00/2013 390 Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv historia Kaupunginvaltuusto 2.9.2013

Lisätiedot

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 390 15.12.2014 Asianro 849/10.03.01.00/2013 9 Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista historia

Lisätiedot

Saukonpuiston koulun asemakaavahanke

Saukonpuiston koulun asemakaavahanke Saukonpuiston koulun asemakaavahanke Liikenne ja pysäköintiselvitys / Sito Sito Parhaan ympäristön tekijät Saukonpuiston kouluhanke Saukonpuistoon suunnitellun uuden päiväkodin laskennalliset matkatuotokset

Lisätiedot

Aulangontie 1, Hämeenlinna

Aulangontie 1, Hämeenlinna Aulangontie 1, Hämeenlinna Liikenteen toimivuustarkastelut Sito Parhaan ympäristön tekijät Simulointimallit: nyky- ja vertailuverkko NYKYVERKKO VERTAILUVERKKO Kääntyvien kaista, johon mahtuu 2 henkilöautoa

Lisätiedot

Karnaisten alueen maankäytön kehittäminen Liikenne

Karnaisten alueen maankäytön kehittäminen Liikenne Suunnittelualue Suunnittelualueena on valtatien 1 ja Karnaistentien sekä Hossanmäentien rajaama alue sekä Hossantien varsi Ruotiontien liittymästä valtatien ramppiliittymiin. Alueella sijaitsee nykyisin

Lisätiedot

Härmälän liikennejärjestelyjen esiselvitys Herkkyystarkastelu, Härmäläntanta II asukasmäärä / Antti Soisalo

Härmälän liikennejärjestelyjen esiselvitys Herkkyystarkastelu, Härmäläntanta II asukasmäärä / Antti Soisalo Härmälän liikennejärjestelyjen esiselvitys Herkkyystarkastelu, Härmäläntanta II asukasmäärä 14.6.2012 / Antti Soisalo Huipputunnin liikennetuotokset korjattu ja simulointitulokset päivitetty 4.10.2012

Lisätiedot

Tekijänoikeus - Copyright @ ARKKITEHDIT NRT OY 2013. Kalevankatu 31 00100 HELSINKI puh 09-6866 780

Tekijänoikeus - Copyright @ ARKKITEHDIT NRT OY 2013. Kalevankatu 31 00100 HELSINKI puh 09-6866 780 Tekijänoikeus - Copyright @ ARKKTEHDT NRT OY 2013 KORTTELLUONNOKSA Tekijänoikeus - Copyright @ ARKKTEHDT NRT OY 2013 TARKASTELUALUE Uusi puisto Suojeluskuntamuseo ALAR AALLON KATU MATT SANNN KUJA Uusi

Lisätiedot

ASKOLA. MONNINKYLÄ KAUPPAPAIKKA ASEMAKAAVAN MUUTOS Luonnos. Helsinki 13.10.2011.

ASKOLA. MONNINKYLÄ KAUPPAPAIKKA ASEMAKAAVAN MUUTOS Luonnos. Helsinki 13.10.2011. ASKOLA MONNINKYLÄ KAUPPAPAIKKA ASEMAKAAVAN MUUTOS Luonnos Helsinki 13.10.2011. Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, 00520 Helsinki p. 09-1481943, 0400-425390 email: phartikainen@kolumbus.fi Vireille

Lisätiedot

SÄRKÄNNIEMEN YLEISSUUNNITELMA, LIIKENNE 19.10.2015

SÄRKÄNNIEMEN YLEISSUUNNITELMA, LIIKENNE 19.10.2015 SÄRKÄNNIEMEN YLEISSUUNNITELMA, LIIKENNE 19.10.2015 YLEISSUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA LIIKENTEELLISET TAVOITTEET Rantatunnelin valmistuminen vähentää merkittävästi kaupungin länsi-itä suuntaista liikennettä.

Lisätiedot