LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 18/2015 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 18/2015 1"

Transkriptio

1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 18/ Kunnanhallitus AIKA klo 16:30-20:01 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 200 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAT VUODEN 2015 YHDISTYSTALOAVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN 203 KAUPPAKIRJOJEN/MAANKÄYTTÖSOPIMUKSIEN HYVÄKSYMINEN, TILAT SAVIKUMPU JA KUMPULA II KAUPPAKIRJAN/MAANKÄYTTÖSOPIMUKSEN HYVÄKSYMINEN, TILA SAVIMÄKI YRITYSTONTIN VARAUSSOPIMUS/KIINTEISTÖKAUPPAA KOSKEVA ESISOPIMUS, UM YHTIÖT OY OMASTA JA/TAI PERUSTETTAVAN YHTIÖN PUOLESTA JA LUKUUN, MARJAMÄKI 905/4 206 YRITYSTONTIN VARAUSSOPIMUS/KIINTEISTÖKAUPPAA KOSKEVA ESISOPIMUS, UM YHTIÖT OY OMASTA JA/TAI PERUSTETTAVAN YHTIÖN PUOLESTA JA LUKUUN, MARJAMÄKI 905/3 207 KATUALUEIDEN OSTAMINEN / JOKELA M601 JA NUORALA M VAIHMALAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, TREDU-KAMPUS 209 KULJUN ASEMAKAAVAN LAAJENTAMINEN, MESIKÄMMENENTIE 210 KIINTEISTÖPALVELUJEN UUDELLEENORGANISOINNIN VÄLIRAPORTTI KUNNANJOHTAJASOPIMUS KUNNANJOHTAJAN VIRANSIJAISEN TEHTÄVÄKOHTAINEN PALKKA 213 KUNNAN OMISTAMIEN KIINTEISTÖN JA HUONEISTON HALLINTAAN OIKEUTTAVIEN OSAKKEIDEN MYYNTI, MURRONTIE 3 B 7 JA KUULATIE VARAUSSOPIMUS/KIINTEISTÖKAUPPAA KOSKEVA ESISOPIMUS, HAHKAWAY OY PERUSTETTAVAN YHTIÖN PUOLESTA JA LUKUUN, MARJAMÄKI

2 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 18/ KAUPPAKIRJAN HYVÄKSYMINEN/MOISION KAIVIN OY, TILA PUUHAMAA, KIINTEISTÖTUNNUS VUODEN 2016 TALOUSARVIORAAMIN HYVÄKSYMINEN EDUSTAJAN NIMEÄMINEN TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUKSEEN LAUTAKUNTIEN PÖYTÄKIRJAT JA VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET SEUTUASIOIDEN KATSAUS 47

3 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 18/ OSALLISTUJAT Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Petäkoski-Hult Tuula 16:30-20:01 puheenjohtaja Hakala Heikki 16:30-20:01 1. varapj. Kärki Mikko 16:30-20:01 2. varapj. Hämäläinen-Ylikahri Maikki 16:30-20:01 jäsen Jokila Killi 16:30-20:01 jäsen Kanarva Kari 16: Jäsen Niemi Veijo 16:30-20:01 jäsen Oikarinen Sanna 16:30-20:01 jäsen Seppä Sirpa 16:30-20:01 jäsen Söderström Päivi 16:30-20:01 jäsen Kivelä Riikka 16:30-20:01 varajäsen Selin Nina 16:30-16:39 varajäsen POISSA Virtanen Kari jäsen MUU Kuisma Juha 16:30-20:01 kvalt pj. Aspila Riina 16:30-19:08 kvalt 1. vpj. Teeri Liisa 16:30-20:01 kvalt 2. vpj. Auvinen Kari 16:30-20:01 esittelijä, vs. kunnanjohtaja, talousjohtaja Helin Vesa 16:30-20:01 sosiaali- ja terveysjohtaja Lehtinen Nina 16:30-20:01 sivistysjohtaja Levonmaa Tiia 16:30-20:01 vs. tekninen johtaja Löytty Kari 16:30-20:01 toimitusjohtaja L:n Kehitys Oy Tolvanen Topi 16:30-20:01 sihteeri/hallintopäällikkö Heikkilä Johanna 17:36-18:23 Ktö Oy Sirkkavuori toimitusjohtaja Hupanen Jaakko 16:30-17:35 hankejohtaja Laakso Toni 17:36-18:23 Lempäälän Lämpö Oy, toimitusjohtaja Nevantie Auli 17:36-18:23 henkilöstöpäällikkö Rasimus Ilari 16:30-17:55 kaavoituspäällikkö ALLEKIRJOITUKSET Tuula Petäkoski-Hult Puheenjohtaja Topi Tolvanen Pöytäkirjanpitäjä KÄSITELLYT ASIAT PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS Killi Jokila Riikka Kivelä PÖYTÄKIRJA YLEISESTI NÄHTÄVILLÄ Topi Tolvanen, hallintopäällikkö

4 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 18/ Kunnanhallitus KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KHAL Kunnanhallituksen kokouksen laillisuuden edellytyksenä on, että kokouskutsu on kunnanhallituksen päättämällä tavalla toimitettu jäsenille ja, että saapuvilla on enemmän kuin puolet kunnanhallituksen jäsenistä. PUHEENJOHTAJA totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Merkittiin, että kokouksessa olivat läsnä kunnanhallituksen varajäsen Nina Selin, hankejohtaja Jaakko Hupanen ja kaavoituspäällikkö Ilari Rasimus. HALL / TT/tt

5 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 18/ Kunnanhallitus PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAT KHAL KUNNANHALLITUS valitsee pöytäkirjan tarkastajiksi Killi Jokilan ja Kari Virtasen. Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastajat olivat Sanna Oikarinen ja Veijo Niemi. HALL KUNNANHALLITUS hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti ja valitsi pöytäkirjantarkastajiksi Killi Jokilan ja Riikka Kivelän. HALL / TT/tt

6 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 18/ Kunnanhallitus VUODEN 2015 YHDISTYSTALOAVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN 435/ /2013 KHAL Vuonna 2000 hyväksyttyjen kriteerien mukaisesti yhdistystaloavustuksia myönnetään pääsääntöisesti kulttuurihistoriallisesti arvokkaiksi todetuille seuraintaloille. Tällaisia Lempäälässä ovat mm. Kuljun työväentalo, Lempäälän työväentalo, Manttaalitalo ja Nuorisoseurantalo. Lisäksi voitiin erityisestä syystä myöntää avustusta myös muiden seuraintalojen korjaamiseen. Avustusten myöntämisessä noudatetaan tarveharkintaa ja avustus voidaan tarvittaessa myöntää vain yhdelle kriteerien mukaiselle korjaushankkeelle.avustusten myöntämisen ehtona on ollut, että taloa voidaan vapaasti vuokrata kaikkien kuntalaisten käyttöön. Vuonna 2003 kunnanhallitus päätti, että avustettavat kohteet erotetaan kahdeksi erilliseksi käyttösuunnitelmavaraukseksi. Valtaosa varatusta summasta kohdennetaan edelleen kulttuurihistoriallisesti arvokkaiksi todetuille seuraintaloille. Lisäksi päätetään erillisellä harkinnalla muiden lempääläisten yhdistysten kiinteistöjen/huoneistojen avustamisesta. Vuoden 2015 avustukset on julistettu haettavaksi kunnan ilmoitustaululla ja Lempäälän-Vesilahden Sanomissa julkaistulla kuulutuksella mennessä. Avustusta ovat määräaikaan meneessä hakeneet Lempäälän työväenyhdistys ry, Kuljun työväenyhdistys ry, Maataloustuottajain Lempäälän yhdistys ry sekä Lempäälän Nuorisoseura ry. Haettujen avustusten yhteismäärä on ja vuoden 2015 yleishallinnon käyttösuunnitelmassa yhdistystaloavustuksiin on varattu Hakemukset sisältävät riittävällä tavalla selvitykset edellisvuonna avustuksen kohteena olleista valmistuneista toimenpiteistä. Lempäälän työväenyhdistys anoo seuraaviin käyttökohteisiin: - juhlasalin lattian uudistaminen Kuljun työväenyhdistys anoo seuraaviin käyttökohteisiin: - talonmiehen asunnon remontin lopputyöt - piha-alueen kunnossapito - muut pienimuotoiset korjaus- ja kunnossapitotyöt Maataloustuottajain Lempäälän yhdistys anoo seuraaviin käyttökohteisiin: - ravintolahuoneen kunnostaminen - patteriverkoston täydentäminen - asfaltin paikkaaminen - vesikaton eristäminen lämpöeristeellä ja ullakotilan kondensioveden estävä tuuletus Lempäälän Nuorisoseura anoo seuraaviin käyttökohteisiin: - puhkikuluneen lämmityskattilan vaihto ja kattilahuoneen muutostyökulut Valmisteluharkinnassa on kiinnitetty huomiota siihen, että avustettavat korjaustoimenpiteet olisivat kohteiden kulttuurihistoriallista arvoa turvaavia. Lisäksi valmistelussa on pyritty ottamaan huomioon yhdistysten omat

7 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 18/ Kunnanhallitus mahdollisuudet kiinteistöjensä ylläpidon turvaamiseen. Hakemusasiakirjat ovat esityslistan lisämateriaalina. KUNNANHALLITUS päättää jakaa vuoden 2015 yhdistystaloavustukset seuraavasti: Lempäälän työväenyhdistys 4.500, Kuljun työväenyhdistys 3.000, Maataloustuottajien Lempäälän yhdistys 2.000, Lempäälän nuorisoseura Täytäntöönpano: tmp taloushallinto ote avustusta hakeneet yhdistykset HALL / KA KUNNANHALLITUS hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti. Merkittiin, että seuraavat henkilöt eivät osallistuneet otsikkoasian käsittelyyn: kunnanhallituksen puheenjohtaja Tuula Petäkoski-Hult (syy: yhteisöjäävi, Lempäälän työväenyhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja), kunnanhallituksen 2. varapuheenjohtaja Mikko Kärki (syy: yhteisöjäävi, Maataloustuottajien Lempäälän yhdistyksen johtokunnan jäsen) sekä kunnanhallituksen jäsen Kari Kanarva (syy: yhteisöjäävi, Kuljun työväenyhdistyksen johtokunnan jäsen). Merkittiin, että kokouksen puheenjohtajana toimi otsikkoasian käsittelyn ajan kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja Heikki Hakala. Merkittiin, että Tuula Petäkoski-Hultin tilalla otsikkoasian käsittelyyn osallistui hänen henkilökohtainen varajäsensä Nina Selin. Merkittiin myös, että Selin poistui kokouksesta otsikkoasian käsittelyn jälkeen klo HALL /TT/tt

8 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 18/ Kunnanhallitus KAUPPAKIRJOJEN/MAANKÄYTTÖSOPIMUKSIEN HYVÄKSYMINEN, TILAT SAVIKUMPU JA KUMPULA II KHAL Mesikämmenentien alueelle vireillä oleva Kuljun asemakaava ja asemakaavan muutos on käsiteltävänä tässä kunnanhallituksen kokouksessa. Asemakaavan hyväksymisen edellytyksenä on, että kaava-alueen maanomistajien kanssa tehdään maankäyttösopimus. Sopimuksessa sovitaan kunnalle luovutettavista alueista, kunnallistekniikan rakentamisaikataulusta sekä mahdollisesta maankäyttömaksusta, joka perustuu maankäyttö- ja rakennuslain 91a-91p :n säädöksiin. Edellä mainitun lainsäädöksen mukaan asemakaavoitettavan alueen maanomistajalla, jolle asemakaavasta koituu merkittävää hyötyä, on velvollisuus osallistua kunnalle yhdyskuntarakentamisesta aiheutuviin kustannuksiin. Lain mukaan kustannuksina voidaan ottaa huomioon katujen, puistojen ja muiden yleisten alueiden hankinta-, suunnittelu- ja rakentamiskustannukset. Nyt kyseessä olevalla alueella ns. arvonnousun leikkausprosentti on 50. Maankäyttömaksuna maanomistaja luovuttaa nyt hyväksyttävillä kauppakirjoilla yhteensä n m2:n määräalat Lempäälän kunnalle. Määräalat käsittävät asemakaavan mukaiset erillispientalojen tontit 442/10 ja 442/12 sekä kaava-alueen VL-, EN- ja katualueet. Lisäksi maanomistajat maksavat kunnalle välirahana ,00. Asemakaavalla muodostettavat muut neljä uutta AO-tonttia jäävät myyjän omistukseen. Liitteet Kauppakirjat/maankäyttösopimukset ovat liitteenä. Kauppakirjat allekirjoitetaan ennen kunnanvaltuuston kokousta, jossa asemakaavan muutos käsitellään. KUNNANHALLITUS hyväksyy liitteiden mukaiset määräalojen kauppakirjat tiloista Savikumpu ja Kumpula II Täytäntöönpano: HALL seuraava kvalt kokous, Kaavoitus- ja rakennusjaosto TEKN /HJ/hj KUNNANHALLITUS hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti. HALL /TT/tt Liitteet KAUPPAKIRJA/MAANKÄYTTÖSOPIMUS, TILA KUMPULA II KAUPPAKIRJA/MAANKÄYTTÖSOPIMUS, TILA SAVIKUMPU KAUPPAKIRJAN/MAANKÄYTTÖSOPIMUKSEN LIITEKARTTA, TILA KUMPULA II KAUPPAKIRJAN/MAANKÄYTTÖSOPIMUKSEN LIITEKARTTA, TILA SAVIKUMPU

9 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 18/ Kunnanhallitus KAUPPAKIRJAN/MAANKÄYTTÖSOPIMUKSEN HYVÄKSYMINEN, TILA SAVIMÄKI KHAL Mesikämmenentien alueelle vireillä oleva Kuljun asemakaava ja asemakaavan muutos on käsiteltävänä tässä kunnanhallituksen kokouksessa. Asemakaavan hyväksymisen edellytyksenä on, että kaava-alueen maanomistajien kanssa tehdään maankäyttösopimus. Sopimuksessa sovitaan kunnalle luovutettavista alueista, kunnallistekniikan rakentamisaikataulusta sekä mahdollisesta maankäyttömaksusta, joka perustuu maankäyttö- ja rakennuslain 91a-91p :n säädöksiin. Edellä mainitun lainsäädöksen mukaan asemakaavoitettavan alueen maanomistajalla, jolle asemakaavasta koituu merkittävää hyötyä, on velvollisuus osallistua kunnalle yhdyskuntarakentamisesta aiheutuviin kustannuksiin. Lain mukaan kustannuksina voidaan ottaa huomioon katujen, puistojen ja muiden yleisten alueiden hankinta-, suunnittelu- ja rakentamiskustannukset. Nyt kyseessä olevalla alueella ns. arvonnousun leikkausprosentti on 50. Maankäyttömaksuna maanomistaja luovuttaa nyt hyväksyttävällä kauppakirjalla n m2:n määräalan Lempäälän kunnalle. Määräala käsittää asemakaavan mukaiset erillispientalojen tontit 442/7 ja 493/3 sekä kaava-alueen puisto- ja katualueet. Lisäksi maanomistajat maksavat kunnalle välirahana 5.000,00. Muut asemakaavalla muodostettavat kolme uutta AO-tonttia jäävät myyjän omistukseen. Liite Kauppakirja/maankäyttösopimus on liitteenä. Kauppakirja allekirjoitetaan ennen kunnanvaltuuston kokousta, jossa asemakaavan muutos käsitellään. KUNNANHALLITUS hyväksyy liitteen mukaisen määräalan kauppakirjan tilasta Savimäki Täytäntöönpano: rakennusjaosto HALL seuraava kvalt kokous, Kaavoitus- ja TEKN /HJ/hj KUNNANHALLITUS hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti. HALL /TT/tt Liitteet KAUPPAKIRJA/MAANKÄYTTÖSOPIMUS, TILA SAVIMÄKI KAUPPAKIRJAN/MAANKÄYTTÖSOPIMUKSEN LIITEKARTTA, TILA SAVIMÄKI

10 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 18/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus YRITYSTONTIN VARAUSSOPIMUS/KIINTEISTÖKAUPPAA KOSKEVA ESISOPIMUS, UM YHTIÖT OY OMASTA JA/TAI PERUSTETTAVAN YHTIÖN PUOLESTA JA LUKUUN, MARJAMÄKI 905/4 1307/ /2014 KHAL UM Yhtiöt Oy haluaa ostaa omaan tai perustettavan yhtiön lukuun kaksi yritystonttia Marjamäen yritys alueelta korttelista 905. Tässä käsiteltävän tontin koko on n m 2, jolle yhtiö rakentaisi vähintään 2500 kem 2 kahden vuoden sisällä ja lisäksi 2500 kem 2 neljän vuoden sisällä. Toisen tontin myynnistä on oma pykälä tämän kokouksen esityslistalla. Kunta on myynyt aiemmin UM Yhtiöt Oy:lle samasta korttelista 905 kaksi yritystonttia pinta-aloiltaan n. 5,6 ha ja n. 4,1 ha. Alueiden rakentaminen on aloitettu. Asiaa selostetaan kokouksessa. KUNNANHALLITUS päättää varata UM Yhtiöt Oy:lle omaan ja/tai perustettavan yhtiön lukuun n m 2 :n yritystontin Marjamäen asemakaavan korttelista 905 sekä hyväksyy liitteenä olevan varaussopimuksen/esisopimuksen. Täytäntöönpano: TEKN sopimuksen allekirjoitus TEKN Keskustelun kuluessa kunnanhallituksen jäsen Kari Virtanen esitti kunnanhallituksen jäsen Veijo Niemen kannattamana, että otsikkoasia jätetään pöydälle. Julistettuaan keskustelun pöydälle jättämisestä päättyneeksi puheenjohtaja Tuula Petäkoski-Hult totesi, että asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen, joka hyväksyttiin yksimielisesti: Ne, jotka ovat sitä mieltä, että otsikkoasian käsittelyä jatketaan kokouksessa äänestävät jaa ja ne jotka ovat Kari Virtasen esittämän pöydälle jättämisen kannalla äänestävät ei. Äänestys toimitetaan kättennostoäänestyksenä. Toimitetussa äänestyksessä annettiin 9 "jaa" -ääntä (Oikarinen, Hämäläinen-Ylikahri, Pirhonen, Seppä, Söderström, Hakala, Petäkoski-Hult, Jokila ja Kanarva) ja 2 "ei" -ääntä (Virtanen ja Niemi). Puheenjohtaja totesi, että otsikkoasian käsittelyä jatketaan kokouksessa. Keskustelun edelleen jatkuessa esittelijä, kunnanjohtaja Olli Viitasaari, teki muutetun päätösehdotuksen: KUNNANHALLITUS päättää varata UM Yhtiöt Oy:lle omaan ja/tai perustettavan yhtiön lukuun n m 2 :n yritystontin Marjamäen asemakaavan korttelista 905 sekä hyväksyy liitteenä olevan varaussopimuksen/esisopimuksen.

11 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 18/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Lisäksi kunnanhallitus kiinnittää huomiota siihen, että alueella on kaukolämpö, johon rakennuttajan kannattaisi liittyä. KUNNANHALLITUS hyväksyi muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti. HALL /TT/tt KHAL UM Yhtiöt Oy / Mikko Uusi-Marttila on esittänyt, että allekirjoitetun varaussopimuksen/kiinteistökauppaa koskevan esisopimuksen mukainen kauppakirja hyväksytään ja Marjamäen korttelin 905 esisopimukset yhdenmukaistetaan. UM Yhtiöt Oy:n tytäryhtiö Lännen Laaturakennus Oy on rakentanut Marjamäen asemakaava-alueelle yhteensä noin 600 m katuja ja noin 750 m vesihuoltolinjoja. Tehdyn esisopimuksen mukaisesti ostajan rakentama kunnallistekniikka ja korvaus katupohjasta hyvitetään tontin kauppahinnassa. Kunnallistekniikan rakentamiskustannukset ovat tehdyn laskelman mukaisesti yhteensä euroa (alv 0%). UM Yhtiöt esittämä esisopimuksien yhdenmukaistamisessa UM Yhtiöt Oy:n / Mikko Uusi-Marttilan omistamien ja nyt myytävien Marjamäen korttelissa 905 sijaitsevien yhteensä noin 15,2 ha:n suuruisten tonttialueiden rakentamisvelvoite on yhteensä k-m2 riippumatta rakennusten sijoittumisesta tonttien alueille. Rakentamisvelvoitteen vähimmäismäärästä on sovittu varaussopimuksen/esisopimuksen kohdassa 8. Rakentamisvelvoite tulee olla täytettynä viimeistään mennessä. Alueelle laadittavan asemakaavamuutoksen myötä myytävän tontin pinta-ala on tarkentunut. Esisopimuksista poiketen myytävän määräalan pinta-ala on m2. Määräalan pinta-alasta on vähennetty asemakaavan mukaiset katualueet. Määräalan yksikköhinnaksi on sovittu 15 euroa/m2, jolloin kauppahinnaksi saadaan ,00 euroa. Mikko Uusi-Marttila on esittänyt, että kaupat tehdään Lännen Laaturakennus Oy:n nimiin. KUNNANHALLITUS päättää myydä Lännen Laaturakennus Oy:lle noin m2:n yritystontin Marjamäen asemakaavan korttelista 905 sekä hyväksyy liitteenä olevan kauppakirjan. UM Yhtiöt Oy:n / Lännen Laaturakennus Oy:n / Mikko Uusi-Marttilan edellytetään rakentavan omistamilleen maa-alueille Marjamäen korttelissa 905 vähintään k-m2 viimeistään mennessä. Kauppa tulee voimaan kauppakirjojen allekirjoituksien myötä. Täytäntöönpano: HAL ote Harri Järvenpää, Lempäälän Kehitys / Kari Löytty, Hannele Lehikoinen, Mari Suominen TEKN /HJ/hj

12 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 18/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus KUNNANHALLITUS hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti. Merkittiin, että hankejohtaja Jaakko Hupanen selosti otsikkoasiaa kokouksessa. HALL /TT/tt Liitteet KAUPPAKIRJA, TILAT JOKELA JA KAUPPAKIRJAN LIITEKARTTA, TILAT JOKELA JA UM YHTIÖT OY:N / MIKKO UUSI-MARTTILAN ESITYS YRITYSTONTIN VARAUSSOPIMUS/KIINTEISTÖKAUPPAA KOSKEVA ESISOPIMUS, UM YHTIÖT OY, MARJAMÄKI 905/4, LIITE

13 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 18/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus YRITYSTONTIN VARAUSSOPIMUS/KIINTEISTÖKAUPPAA KOSKEVA ESISOPIMUS, UM YHTIÖT OY OMASTA JA/TAI PERUSTETTAVAN YHTIÖN PUOLESTA JA LUKUUN, MARJAMÄKI 905/3 1307/ /2014 KHAL UM Yhtiöt Oy haluaa ostaa omaan tai perustettavan yhtiön lukuun kaksi yritystonttia Marjamäen yritys alueelta korttelista 905. Tässä käsiteltävän tontin koko on n m 2, jolle yhtiö rakentaisi vähintään 2000 kem 2 kahden vuoden sisällä ja lisäksi 2000 kem 2 neljän vuoden sisällä. Toisen tontin myynnistä on oma pykälä tämän kokouksen esityslistalla. Kunta on myynyt aiemmin UM Yhtiöt Oy:lle samasta korttelista 905 kaksi yritystonttia pinta-aloiltaan n. 5,6 ha ja n. 4,1 ha. Alueiden rakentaminen on aloitettu. Asiaa selostetaan kokouksessa. KUNNANHALLITUS päättää varata UM Yhtiöt Oy:lle omaan ja/tai perustettavan yhtiön lukuun n m 2 :n yritystontin Marjamäen asemakaavan korttelista 905 sekä hyväksyy liitteenä olevan varaussopimuksen/esisopimuksen. Täytäntöönpano: TEKN sopimuksen allekirjoitus TEKN Keskustelun aluksi esittelijä, kunnanjohtaja Olli Viitasaari, teki muutetun päätösehdotuksen: KUNNANHALLITUS päättää varata UM Yhtiöt Oy:lle omaan ja/tai perustettavan yhtiön lukuun n m 2 :n yritystontin Marjamäen asemakaavan korttelista 905 sekä hyväksyy liitteenä olevan varaussopimuksen/esisopimuksen. Lisäksi kunnanhallitus kiinnittää huomiota siihen, että alueella on kaukolämpö, johon rakennuttajan kannattaisi liittyä. KUNNANHALLITUS hyväksyi muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti. HALL /TT/tt KHAL UM Yhtiöt Oy haluaa ostaa omaan tai perustettavan yhtiön lukuun kaksi yritystonttia Marjamäen yritys alueelta korttelista 905. Tässä käsiteltävän tontin koko on n m 2, jolle yhtiö rakentaisi vähintään 2000 kem 2 kahden vuoden sisällä ja lisäksi 2000 kem 2 neljän vuoden sisällä. Toisen tontin myynnistä on oma pykälä tämän kokouksen esityslistalla. Kunta on myynyt aiemmin UM Yhtiöt Oy:lle samasta korttelista 905 kaksi yritystonttia pinta-aloiltaan n. 5,6 ha ja n. 4,1 ha. Alueiden rakentaminen on aloitettu.

14 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 18/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Asiaa selostetaan kokouksessa. KUNNANHALLITUS päättää varata UM Yhtiöt Oy:lle omaan ja/tai perustettavan yhtiön lukuun n m 2 :n yritystontin Marjamäen asemakaavan korttelista 905 sekä hyväksyy liitteenä olevan varaussopimuksen/esisopimuksen. Täytäntöönpano: TEKN sopimuksen allekirjoitus TEKN Keskustelun aluksi esittelijä, kunnanjohtaja Olli Viitasaari, teki muutetun päätösehdotuksen: KUNNANHALLITUS päättää varata UM Yhtiöt Oy:lle omaan ja/tai perustettavan yhtiön lukuun n m 2 :n yritystontin Marjamäen asemakaavan korttelista 905 sekä hyväksyy liitteenä olevan varaussopimuksen/esisopimuksen. Lisäksi kunnanhallitus kiinnittää huomiota siihen, että alueella on kaukolämpö, johon rakennuttajan kannattaisi liittyä. KUNNANHALLITUS hyväksyi muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti. HALL /TT/tt KHAL UM Yhtiöt Oy haluaa ostaa omaan tai perustettavan yhtiön lukuun kaksi yritystonttia Marjamäen yritys alueelta korttelista 905. Tässä käsiteltävän tontin koko on n m 2, jolle yhtiö rakentaisi vähintään 2000 kem 2 kahden vuoden sisällä ja lisäksi 2000 kem 2 neljän vuoden sisällä. Toisen tontin myynnistä on oma pykälä tämän kokouksen esityslistalla. Kunta on myynyt aiemmin UM Yhtiöt Oy:lle samasta korttelista 905 kaksi yritystonttia pinta-aloiltaan n. 5,6 ha ja n. 4,1 ha. Alueiden rakentaminen on aloitettu. Asiaa selostetaan kokouksessa. KUNNANHALLITUS päättää varata UM Yhtiöt Oy:lle omaan ja/tai perustettavan yhtiön lukuun n m 2 :n yritystontin Marjamäen asemakaavan korttelista 905 sekä hyväksyy liitteenä olevan varaussopimuksen/esisopimuksen. Täytäntöönpano: TEKN sopimuksen allekirjoitus TEKN Keskustelun aluksi esittelijä, kunnanjohtaja Olli Viitasaari, teki muutetun päätösehdotuksen: KUNNANHALLITUS päättää varata UM Yhtiöt Oy:lle omaan ja/tai perustettavan yhtiön lukuun n m 2 :n yritystontin Marjamäen

15 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 18/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus asemakaavan korttelista 905 sekä hyväksyy liitteenä olevan varaussopimuksen/esisopimuksen. Lisäksi kunnanhallitus kiinnittää huomiota siihen, että alueella on kaukolämpö, johon rakennuttajan kannattaisi liittyä. KUNNANHALLITUS hyväksyi muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti. HALL /TT/tt KHAL UM Yhtiöt Oy / Mikko Uusi-Marttila on esittänyt, että allekirjoitetun varaussopimuksen/kiinteistökauppaa koskevan esisopimuksen mukainen kauppakirja hyväksytään ja Marjamäen korttelin 905 esisopimukset yhdenmukaistetaan. UM Yhtiöt Oy:n tytäryhtiö Lännen Laaturakennus Oy on rakentanut Marjamäen asemakaava-alueelle yhteensä noin 600 m katuja ja noin 750 m vesihuoltolinjoja. Tehdyn esisopimuksen mukaisesti ostajan rakentama kunnallistekniikka ja korvaus katupohjasta hyvitetään tontin kauppahinnassa. Kunnallistekniikan rakentamiskustannukset ovat tehdyn laskelman mukaisesti yhteensä euroa (alv 0%). UM Yhtiöt esittämä esisopimuksien yhdenmukaistamisessa UM Yhtiöt Oy:n / Mikko Uusi-Marttilan omistamien ja nyt myytävien Marjamäen korttelissa 905 sijaitsevien yhteensä noin 15,2 ha:n suuruisten tonttialueiden rakentamisvelvoite on yhteensä k-m2 riippumatta rakennusten sijoittumisesta tonttien alueille. Rakentamisvelvoitteen vähimmäismäärästä on sovittu varaussopimuksen/esisopimuksen kohdassa 8. Rakentamisvelvoite tulee olla täytettynä viimeistään mennessä. Alueelle laadittavan asemakaavamuutoksen myötä myytävän tontin pinta-ala on tarkentunut. Esisopimuksista poiketen myytävän määräalan pinta-ala on m2. Pinta-alasta on vähennetty asemakaavan mukaiset katualueet. Määräalan yksikköhinnaksi on sovittu 15 euroa/m2, jolloin kauppahinnaksi saadaan ,00 euroa. Mikko Uusi-Marttila on esittänyt, että kaupat tehdään Lännen Laaturakennus Oy:n nimiin. KUNNANHALLITUS päättää myydä Lännen Laaturakennus Oy:lle noin m2:n yritystontin Marjamäen asemakaavan korttelista 905 sekä hyväksyy liitteenä olevan kauppakirjan. UM Yhtiöt Oy:n / Lännen Laaturakennus Oy:n / Mikko Uusi-Marttilan edellytetään rakentavan omistamilleen maa-alueille Marjamäen korttelissa 905 vähintään k-m2 viimeistään mennessä. Kauppa tulee voimaan kauppakirjojen allekirjoituksien myötä. Täytäntöönpano: HAL ote Harri Järvenpää, Lempäälän Kehitys / Kari Löytty, Hannele Lehikoinen, Mari Suominen TEKN /HJ/hj

16 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 18/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus KUNNANHALLITUS hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti. Merkittiin, että hankejohtaja Jaakko Hupanen selosti otsikkoasiaa kokouksessa. HALL /TT/tt Liitteet KAUPPAKIRJA, TILAT PERÄSALO , NUORALA , JA JOKELA KAUPPAKIRJAN LIITEKARTTA, TILAT PERÄSALO , NUORALA , JOKELA JA UM YHTIÖT OY:N / MIKKO UUSI-MARTTILAN ESITYS YRITYSTONTIN VARAUSSOPIMUS/KIINTEISTÖKAUPPAA KOSKEVA ESISOPIMUS, UM YHTIÖT OY, MARJAMÄKI 905/3, LIITE

17 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 18/ Kunnanhallitus KATUALUEIDEN OSTAMINEN / JOKELA M601 JA NUORALA M / /2015 KHAL Marjamäen alueelle valmisteltavan asemakaavan muutoksen mukaisten korttelissa 905 sijaitsevien katualueiden siirtymisestä kunnan maanomistukseen on sovittu samasta korttelista myytävien tonttien kauppaneuvottelujen yhteydessä. Katualueen pinta-ala on yhteensä noin 4430 m2. Alueen katu ja muu kunnallistekniikka on rakennettu maanomistajan toimesta. Kunnallistekniikan rakentamisesta aiheutuneet kustannukset on huomioitu myyjän kanssa tehtävien tonttikauppojen kauppahinnoissa. Katualueen maapohja lunastetaan samalla hinnalla kuin millä kunta on vuonna 2013 myynyt alueen maanomistajalle. KUNNANHALLITUS päättää, että Lempäälän kunta ostaa yhteensä noin 4430 m2:n suuruisen määräalan tilasta Jokela 9:1143 ja Nuorala 17:6 lohkomattomista määräaloista M601 ja Nuorala M ,00 euron kauppahinnalla. Muilta osin noudatetaan liitteen mukaisen kauppakirjan ehtoja. Kauppa tulee voimaan kauppakirjojen allekirjoituksien myötä. Täytäntöönpano: HAL ote Harri Järvenpää, Hannele Lehikoinen, Mari Suominen TEKN /HJ/hj KUNNANHALLITUS hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti. Merkittiin, että hankejohtaja Jaakko Hupanen selosti otsikkoasiaa kokouksessa, ja että hän poistui kokouksesta otsikkoasian käsittelyn jälkeen klo HALL /TT/tt Liitteet KAUPPAKIRJA, TILAT JOKELA M602 JA M601 KAUPPAKIRJAN LIITEKARTTA, TILAT JOKELA M602 JA M601

18 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 18/ Kaavoitus- ja rakennusjaosto Kaavoitus- ja rakennusjaosto Kaavoitus- ja rakennusjaosto Kunnanhallitus Kunnanhallitus VAIHMALAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, TREDU-KAMPUS 1276/ /2014 KAAVRAKJ Tredu-kampuksen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen tar koi tuk sena on mahdollistaa Tampereen seudun ammattiopiston ja Lempäälän lukion tilojen sijoittaminen ammattiopiston käytössä olevalle kiinteistölle, jol la ei ole asemakaavaa. Samalla on tarkoitus tarkistaa Val kea kos ken tien tiealueen asemakaavaa, joka on vahvistettu Tiealueen kaa vamer kin tä on LYT, yleisen tien alue. Kaavoitus- ja rakennusjaoston jäsenille jaetaan esityslistan mukana kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Lisätietoja antaa kaavoitusarkkitehti Soili Lampinen, puh Esittelijä: kaavoituspäällikkö Ilari Rasimus KAAVOITUS- JA RAKENNUSJAOSTO asettaa osallistumis- ja ar vioin tisuun ni tel man nähtäville ja ilmoittaa MRL 63 :n mukaisesti kaa voi tuk sen vireilletulosta. Täytäntöönpano: Lampinen jatkotoimenpiteet KAAVOITUS- JA RAKENNUSJAOSTO hyväksyi ehdotuksen yk si mie li ses ti keskustelun jälkeen. KAAVRAKJ TEKN /EH/eh Tredu-kampuksen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen luon nok sessa on osoitettu ammattiopiston alue opetustoimintaa palvelevien ra ken nusten korttelialueeksi (YO). Kerrosluku on III. Rakennusoikeus, kerrosala-m2, mahdollistaa hankesuunnitelman mukaisten ra ken nus ten rakentamisen. Valkeakoskentien alue on osoitettu yleisen tien alueeksi (LT). Asemakaavaluonnoksen kaavakartta ja kaavaselostus liitteineen jae taan jaoston jäsenille esityslistan mukana. KAAVOITUS- JA RAKENNUSJAOSTO päättää asettaa ase ma kaa va luonnok sen MRL 62 :n mukaisesti nähtäville ja pyytää siitä alustavat lau sunnot. Täytäntöönpano: Lampinen jatkotoimenpiteet

19 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 18/ Kaavoitus- ja rakennusjaosto Kaavoitus- ja rakennusjaosto Kaavoitus- ja rakennusjaosto Kunnanhallitus Kunnanhallitus KAAVOITUS- JA RAKENNUSJAOSTO hyväksyi ehdotuksen yk si mie li ses ti keskustelun jälkeen. KAAVRAKJ TEKN /EH/eh Tredu-kampuksen asemakaavasta ja asemakaavan muutoksesta on valmis tu nut kaavaehdotus. Luonnosvaiheen jälkeen on tehty useita li sä sel vityk siä: Piipon huvila on inventoitu, rakennushankkeen poh ja ve si vai ku tuksis ta on tehty arviointi ja hallintasuunnitelma, Natura-vaikutusten ar vioin nin tarveselvitys on valmistunut ja Tredun liittymästä on tilattu liit ty mä sel vi tys, joka valmistuu kaavaehdotuksen nähtäville asettamiseen men nes sä. Valkeakoskentien tiealue on muutettu ELY-keskuksen lau sun non johdosta katualueeksi. Kaavakarttaan on lisätty joitakin teknisen huol lon linjoja ja ohjeellinen jätevedenpumppaamon aluevaraus sekä yk si pima-kohde kunnostettavana maa-alueena. Pohjavedensuojelua kos ke vaa yleismääräystä on täydennetty ja meluntorjuntaa koskeva yleis mää räys on lisätty. Asemakaavaluonnoksesta saatu palaute vas ti nei neen on selostuksen liitteenä 3. Kaavakartta ja selostus liitteineen jae taan jaoston jäsenille esityslistan mukana. KAAVOITUS- JA RAKENNUSJAOSTO päättää esittää kun nan hal li tuk selle, että se asettaa kaavaehdotuksen nähtäville ja pyytää siitä tar vit ta vat lau sun not. Toimenpiteet: Lampinen tmp TEKN Ennen keskustelua esittelijä Ilari Rasimus teki seuraavan täydennetyn ehdo tuk sen: KAAVOITUS- JA RAKENNUSJAOSTO päättää esittää kun nan hal li tuk selle, että se asettaa kaavaehdotuksen nähtäville pohjavesiä ja hu le ve siä koskevien määräysten osalta täydennettynä ja pyytää siitä tar vit ta vat lausunnot. KAAVOITUS- JA RAKENNUSJAOSTO hyväksyi täydennetyn eh do tuk sen yksimielisesti keskustelun jälkeen. Merkittiin, että kunnanhallituksen edustaja Päivi Söderström saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo TEKN /EH/eh KHAL Kunnanhallituksen jäsenille on jaettu esityslistan mukana kaavakartta ja kaavaselostus liitteineen. Pohjavesiä koskevaa kaavamääräystä on tarkistettu ympäristövalvonnan ohjeiden mukaisesti.

20 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 18/ Kaavoitus- ja rakennusjaosto Kaavoitus- ja rakennusjaosto Kaavoitus- ja rakennusjaosto Kunnanhallitus Kunnanhallitus KUNNANHALLITUS hyväksyy kaavoitus- ja rakennusjaoston esityksen. Täytäntöönpano: TEKN tmp /SL/sl Keskustelun kuluessa esittelijä, kunnanjohtaja Olli Viitasaari, teki täydennyksen ehdotukseensa: KUNNANHALLITUS päättää asettaa kaavaehdotuksen nähtäville seuraavilla muutoksilla ja täydennyksillä: - rakennusalaa laajennetaan luoteisreunalta yhdestä kohden noin 25 m2 laajuisesti - johtoa varten varatun alueen osan rajausta korttelin eteläreunassa tarkennetaan - lisätään pysäköintiä ja polkupyöräpaikkoja koskevat yleismääräykset KUNNANHALLITUS hyväksyi täydennetyn päätösehdotuksen yksimielisesti. Merkittiin, että kaavoituspäällikkö Ilari Rasimus selosti otsikkoasiaa kokouksessa. HALL /TT/tt KHAL Tredu-kampuksen asemakaavaehdotus oli nähtävillä Kaavaehdotuksesta saatiin viisi lausuntoa ja yksi muistutus. Kaavaehdotuksesta saatu palaute vastineineen on selostuksen liitteenä 4. Palautteen perusteella on tehty joitakin täydennyksiä kaavaselostukseen, lähinnä luontoon ja kulttuuriympäristöön kohdistuvien vaikutusten osalta. Kaavakarttaan ei ole tehty muutoksia ehdotuksen nähtävilläolon jälkeen. Kunnanhallituksen jäsenille on jaettu esityslistan mukana kaavakartta ja kaavaselostus liitteineen. Kunnanhallitus hyväksyy kaavaehdotuksen palautteeseen annetut vastineet ja päättää esittää kunnanvaltuustolle asemakaavan ja asemakaavan muutoksen hyväksymistä nähtävillä olleessa muodossa. Täytäntöönpano: ed. kvalt TEKN /SL/sl KUNNANHALLITUS hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

21 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 18/ Kaavoitus- ja rakennusjaosto Kaavoitus- ja rakennusjaosto Kaavoitus- ja rakennusjaosto Kunnanhallitus Kunnanhallitus Merkittiin, että kaavoituspäällikkö Ilari Rasimus selosti otsikkoasiaa kokouksessa. Merkittiin, että KOy Sirkkavuoren toimitusjohtaja Johanna Heikkilä, Lempäälän Lämpö Oyn toimitusjohtaja Toni Laakso ja henkilöstöpäällikkö Auli Nevantie saapuivat kokoukseen otsikkoasian käsittelyn aikana klo HALL /TT/tt

22 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 18/ Kaavoitus- ja rakennusjaosto Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennusjaosto Kunnanhallitus KULJUN ASEMAKAAVAN LAAJENTAMINEN, MESIKÄMMENENTIE 1492/ /2014 KAAVRAKJ Pertti ja Kaija Nuora, Jukka ja Tuula Laitinen sekä Ari ja Maria Nuora ovat esittäneet tilojen Metsämäki 9:570, Metsämäki 2:175, Pel to mä ki 17:1, Kettunen 17:2 ja Peräpelto 17:3 asemakaavoittamista. Kun nan hal litus on kokouksessaan päättänyt antaa teknisen toi men tehtäväksi selvittää alueen kaavoitusaikataulua seuraavan ta lous suun ni telman yhteydessä. Mika ja Maria Häkli ovat pyytäneet , että kunta kaavoittaisi heidän omistamansa tilat Pelkkamäki 6:6 ja Pelkkamäki 9:765. Kaa voi tusjaos to on kokouksessaan päättänyt laatia alueelle ase ma kaa van ns. Nuoran alueen kaavoituksen yhteydessä vuonna Reko ja Raili Kulmala ovat jättäneet kunnalle esityksen ase makaa van laatimiseksi tiloille Jokiranta 9:839, Jokiranta 10:180 ja Liut tu nen 5:491. Kunnanhallitus on kokouksessaan päättänyt an taa teknisen toimen tehtäväksi laajentaa Moisionjoentien kaava-aluetta myös nyt esitetylle yleiskaavan mukaiselle AP-alueelle lä hi ym pä ris töi neen. Tapani ja Liisa Mäkitalo ovat pyytäneet, että vuoden 2009 kaavoi tus oh jel mas sa olevan Moisionjoentien kaava-aluetta laa jen ne taan myös heidän omistamansa tilan Karhumäki 9:956 alueelle. Kun nan hal li tus on kokouksessaan päättänyt antaa taknisen toi men tehtäväksi laajentaa Moisionjoen kaava-aluetta tilalle Karhumäki 9:956 ja sen viereisille yleiskaavan AP-alueille. Alue on otettu Lempäälän kunnan vuoden 2010 kaavoitusohjelmaan. Suunnittelualue sijaitsee Kuljussa noin 7 km:n päässä Lempäälän kes kustas ta. Kaava-alue rajautuu länsipuolella Moisionjokeen ja itäpuolella Tampe reen tie hen. Pohjois- ja eteläpuolella kaava-alueen raja kulkee pel to ja halkovia ojia pitkin. Pohjoisosaltaan alue rajautuu Kuk ko lan mä en asemakaava-alueeseen. Lisäksi kaavoitettavaan alueeseen kuuluu Tampe reen tien itäpuolelta Nallenpolun ja Mesikämmenentien välinen kaa voit tama ton alue. Suunnittelualueen kiinteistöt ovat yksityisessä omistuksessa. Alue on loivas ti kumpuilevaa mäkimaisemaa, jonka Tampereentien län nen puo lei set osat ovat pääosin peltomaata ja luonnonmetsää. Moisionjoentien var res sa on jonkin verran haja-asutusluonteista rakentamista ja Tam pe reen tien varressa tiiviimpää taajamamaista asutusrakennetta. Tam pe reen tien itäpuolen alueella on kasvihuoneita ja kaksi asuinrakennusta, muil ta osin alue on rakentamatonta joutomaata. Kaava-alueen ko ko nais pin ta-ala on noin 48,7 hehtaaria. Tavoitteena on laatia nykyisille lähinnä maatalous- ja metsämaina ole vil le alueille asemakaava, joka mahdollistaa pientalorakentamisen yleis kaa van antamien lähtökohtien pohjalta. Yleiskaavassa alue on osoitettu pien ta loalu eek si (AP), lähivirkistysalueeksi ja osin maa- ja met sä ta lous alu eek si. Lisäksi alueelle jo rakentunut, osin taajamarakenteen muo dos ta va,

23 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 18/ Kaavoitus- ja rakennusjaosto Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennusjaosto Kunnanhallitus rakennuskanta kaavoitetaan. Kaavoituksessa selvitetään ra ken ta mat ta jäävien reuna-alueiden käyttö virkistysalueina. Kaavoitus on käynnistynyt osallistumis- ja arviointisuunnitelman laa din nalla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on jaettu kaavoitus- ja ra ken nus jaoston jäsenille esityslistan mukana. KAAVOITUSJAOSTO ilmoittaa MRL 63 :n mukaisesta kaavoituksen vireil le tulosta ja asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman näh tä vil le. Täytäntöönpano: Rautavuori jatkotoimenpiteet TEKN KAAVOITUS- JA RAKENNUSJAOSTO hyväksyi ehdotuksen yk si mie li ses ti keskustelun jälkeen. KAAVRAKJ TEKN /eh/EH Moisionjoentien asemakaava-alue osoitetaan pientalovaltaiseksi asun toalu eek si, jolla on 31 nykyisen erillispientalon tontin (AO) lisäksi 54 uut ta AO-tonttia ja (noin 2,5 ha) 6 x asuinpientalojen tontteja (AP), joille voi daan rakentaa arviolta 80 rivi-, pari-, tai erillispientaloasuntoa. Alu eel la on myös julkisen lähipalvelurakennuksen tontti päiväkotia varten. Te hok kain rakentaminen keskittyy Tampereentien ja Moisionjoentien liit ty män tuntumaan. Asuntoalueiden välissä sijaitsevia metsäisiä alueita on pyritty varaamaan virkistysalueiksi. Suunnittelualueen reuna-alueet on sosoitettu maa- ja metsätalousalueiksi. Tampereentien varressa si jait se van taajamamaisen pientaloalaueen kulkuyhteydet on osoitettu ase ma kaa vassa ja suorat tonttiliittymät Tampereentielle siirretään tont ti ka tu jen puolelle. Suunnittelualuen luoteiskulmassa olevat kosteikot on luon to sel vi tyk sen perusteella osoitettu maa- ja metsätalousalueeksi, jol la on luontoarvoja. Kaavaluonnoskartta ja selostus liitteineen jaetaan kaavoitus- ja ra ken nusjaos ton jäsenille esityslistan mukana. KAAVOITUS- JA RAKENNUSJAOSTO päättää asettaa ase ma kaa va luonnok sen MRL 62 :n mukaisesti nähtäville sekä pyytää alustavat lau sun not luonnoksesta. Täytäntöönpano: Lampinen tmp TEKN KAAVOITUS- JA RAKENNUSJAOSTO hyväksyi ehdotuksen yk si mie li ses ti keskustelun jälkeen. TEKN /EH/eh

24 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 18/ Kaavoitus- ja rakennusjaosto Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennusjaosto Kunnanhallitus KAAVRAKJ Moisionjoentien asemakaavaluonnos oli nähtävillä Me sikäm me nen tien alueen osalta saadusta palautteesta on yhteenveto kaa vase los tuk sen kohdassa Kaavaluonnoksesta saatu palaute ja sen huomi oon ot ta mi nen. Kunnanvaltuusto päätti hyväksyessään kaavoituskatsauksen , että Moisionjoentien asemakaavaa jatketaan tois tai sek si vain Mesikämmenentien alueen osalta. Mesikämmenentien alueen kaa voitus ta puoltaa se, että kaava-aluetta itään päin laaajentamalla voi daan asemakaavassa osoittaa Marjamäen yritysalueen hulevesille reit ti Moisionjokeen. Moisionjoentien asemakaavaluonnoksen pohjalta on laadittu Me si käm menen tien alueen asemakaavaehdotus, johon on otettu mukaan Me si käm menen tien asuntoalueen itäpuolisia virkistys- ja suojaviheralueita. Vir kis tys- ja suojaviheralueille on merkitty Marjamäen alueen hu le ve si suun ni tel man mukainen ohjeellinen alue hulevesien johtamista ja vii vyt tä mis tä varten. Mesikämmenentien alueelle on osoitettu 13 tonttia, jois ta 11 on uusia. Kulku uusille tonteille ja toiselle rakennetuista tonteista ta pah tuu Mesikämmenentien kautta. Lisätietoja asiasta antaa kaavoitusarkkitehti Soili Lampinen, puh Kaavaehdotuskartta ja kaavaselostus liitteineen jaetaan esityslistan mu kana. KAAVOITUS- JA RAKENNUSJAOSTO esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy kaavaehdotuksen, asettaa sen nähtäville ja pyytää siitä tar vit tavat lausunnot. Täytäntöönpano: Lampinen khall:lle KAAVOITUS- JA RAKENNUSJAOSTO hyväksyi ehdotuksen yk si mie li ses ti keskustelun jälkeen. TEKN /EH/eh Merkittiin, että Anita Haapasalmi poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Perustelut: Intressijäävi (maanomistaja) KHAL Kunnanhallituksen jäsenille on jaettu esityslistan mukana kaavakartta ja kaavaselostus liitteineen. Kunnanhallitus hyväksyy kaavoitusjaoston esityksen. Täytäntöönpano: Tekn. tmp TEKN /SL/eh

25 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 18/ Kaavoitus- ja rakennusjaosto Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennusjaosto Kunnanhallitus KUNNANHALLITUS hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti. HALL /TT/tt KAAVRAKJ Mesikämmenentien asemakaavaehdotus oli nähtävillä Kaavaehdotuksesta saatiin viisi lausuntoa ja yksi muis tu tus. Kaavaehdotuksesta saatu palaute vastineineen on se los tuk sen liiitteenä 3. Saadun palautteen perusteella muutettiin Mesirinteen lin jaus ta siten, että kadun pohjoispuolisen olemassa olevan asuin ra ken nuk sen pihapiiri pystytään paremmin säilyttämään. Yhden tontin paik kaa muutettiin. Tampereentien varressa olevalle uudelle tontille mer kit tiin johtorasite. Mesirinteen katualuetta levennettiin Mesikämmenentien puo lei ses ta päästä, jotta katu voitaisiin paremmin sovittaa jyrkkään rin tee seen. Hulevesialueiden vuoksi kaavamääräyksiin lisättiin velvoite ton tin aitaamisesta virkistysaluieiden puoleiselta sivulta. Puistoalueelle li sät tiin muuntamon aluevaraus. Näistä muutoksista kuultiin niitä maan omis ta jia, joiden kiinteistöjä muutokset koskivat. Maanomistajilla ei ollut muu tok sis ta huomautettavaa. Kaavoitus- ja rakennusjaoston jäsenille on jaettu esityslistan mukana kaava kart ta ja -selostus liitteineen. Lisätietoja antaa kaavoitusarkkitehti Soili Lampinen, puh KAAVOITUS- JA RAKENNUSJAOSTO esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy lausuntoihin ja muistutukseen annetut vastineet ja esittää edelleen kunnanvaltuustolle kaavaehdotuksen hyväksymistä nähtävillä ol leessa muodossa edellä esitetyin muutoksin. Taytäntöönpano: Lampinen khall:lle TEKN KAAVOITUS- JA RAKENNUSJAOSTO hyväksyi ehdotuksen yk si mie li ses ti keskustelun jälkeen. TEKN /EH/eh Merkittiin, että Anita Haapasalmi poistui kokouksesta esteellisenä tä män pykälän käsittelyn ajaksi. Perustelut: Intressijäävi (maanomistaja). KHAL Kunnanhallituksen jäsenille on jaettu listan mukana kaavakartta ja kaavaselostus liitteineen. Asemakaavaehdotuksesta saadut lausunnot ja muistutukset vastineineen ovat selostuksen liitteenä 4. KUNNANHALLITUS hyväksyy kaavoitus- ja rakennusjaoston esityksen. Täytäntöönpano: ed. kvalt TEKN /SL

26 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 18/ Kaavoitus- ja rakennusjaosto Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennusjaosto Kunnanhallitus KUNNANHALLITUS hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti. Merkittiin, että kaavoituspäällikkö Ilari Rasimus poistui kokouksesta otsikkoasian käsittelyn jälkeen klo HALL /TT/tt

27 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 18/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus KIINTEISTÖPALVELUJEN UUDELLEENORGANISOINNIN VÄLIRAPORTTI 1328/ /2014 KHAL Kunnanvaltuusto on päättänyt , että kiinteistöpalveluihin liittyvät resurssit keskitetään Kiinteistö Oy Sirkkavuoren alle perustettavaan tytäryhtiöön. Kunnanvaltuuston päätöslauselma ja sitä seurannut kunnanhallituksen jatkovalmistelua ohjaava täytäntöönpanopäätös on koottu esityslistan litteeksi. Alkuvuoden kuluessa valmistelua on viety eteenpäin usealla eri osa-alueella. Niistä tärkeimmät ovat: 1. Palvelusopimuskokonaisuuden valmistelu Kunnanjohtaja on nimennyt kiinteistöhuollon organisointiin työryhmän Työryhmän puheenjohtaja on Johanna Heikkilä, jäsenet Lempäälän Lämmön kiinteistöhuollon yksikönpäällikö Arto Yltiö, tilapalvelupäällikkö Timo Kujanpää ja siivouspäällikkö Miia Heiskanen. Työryhmän tehtävänä on pohtia esitustä siitä, miten uuden yhtiön tuotanto, tilaaminen ja laadunvalvonta organisoidaan. Työryhmän tulee kuulla käyttäjäpalveluiden edustajia tarvittavassa laajuudessa sekä muita asiantuntijoita ja viranhaltijoita jotta tehokkaat, tarkoituksenmukaiset ja laadukkaat sopimusmallit saadaan laadittua. Organisointityöryhmä on laatinut konsulttia apuna käyttäen palvelusopimusmallin, johon suunniteltu kuntakonsernin yhteistyö perustuu. Lisämateriaalina on esitetty palvelusopimuksen tiivistelmä sisällysluettelona. Toimitusjohtaja Johanna Heikkilä esittelee laajaa palvelusopimusta ja myös sen liitteiden sisältöä ja merkitystä suunnitellussa toimintamallissa tarvittavilta osin kokouksessa. Tavoitteena on, että palvelusopimus liitteineen on kokonaan valmis syksyllä Yhtiön perustamistoimet ja uudelleenorganisointiin liittyvien Lempäälän kunnan ja Lempäälän Lämpö Oy:n eri tuotantoyksiköiden henkilöstön ja toimintojen siirto LEKITEK OY:öön Lempäälän kiinteistöhuolto ja tekniikka LEKITEK Oy (ent. Majaus- Huolto Oy) on merkitty kaupparekisteriin Lempäälän Lämpö Oy omistaa LEKITEK Oy:n. Yhtiön omistuspohja siirretään Kiinteistö Oy Sirkkavuorelle vuoden 2015 aikana. Deloitte & Touche selvittää liiketoiminnan siirron järjestämistä Lempäälän Lämmön osalta. Yhtiön toimialana on tuottaa kiinteistöjen huoltoon ja kunnossapitoon liittyviä palveluja pääsääntöisesti Lempäälän kuntakonsernille ja pääsääntöisesti Lempäälän kunnan alueella. Lisäksi yhtiö saa omistaa ja hallita kiinteistöjä ja arvopapereita ja käydä niillä kauppaa ja harjoittaa muuta laillista liiketoimintaa.yhtiöllä on velvollisuus raportoida toiminnastaan suoraan Lempäälän kunnalle erikseen määrättävällä tavalla. Yhtiöllä on hallitus, jonka puheenjohtaja on Jukka Patakangas, jäseniä ovat Kari Kanarva (kunnanhallituksen edustaja), Sanna Oikarinen, Päivi

28 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 18/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Söderström ja Kari Virtanen. Toimitusjohtaja on Johanna Heikkilä. Hallitus on kokoontunut kuukausittain vahvistettuna asiantuntijoilla: Toni Laakso, Kari Auvinen, Jaakko Hupanen ja Olli Viitasaari. Liikkeenluovutuksen ja siihen liittyvien yksityiskohtien valmistelua Lempäälän kunnan osalta esittelee kokouksessa henkilöstöpäällikkö Auli Nevantie. Lempäälän Lämmön ja LEKITEK Oy:n osalta asiaa esittelevät kokouksessa toimitusjohtajat Toni Laakso ja Johanna Heikkilä. 3. Uudelleenorganisointiin liittyvien tilaaja- ja tuottajaorganisaatioiden toiminnan suunnittelu ja resursointi Asiaa on yhteisvalmisteltu konsernijohdon, LEKITEK Oy:n ja tilaaja- ja tuottajaorganisaation avainhenkilöiden kanssa. Organisaatioluonnokset ja niihin liittyvät perustelut esitellään kokouksessa sekä LEKITEK Oy:n että kunnan teknisen toimen ja tilapalvelun toimesta. 4. Uudelleenorganisoidun kiinteistöpalvelun vaikutukset palveluhinnoitteluun, kuntakonsernin eri yksiköiden tulevaan talousarviosuunnitteluun loppuvuonna 2015 sekä taloudenhoitoon ja -seurantaan vuonna Tuotettavan kiinteistöpalvelun hinnoittelu tarkoittaa aiempaa laajempaa kustannuserien aukilaskentaa ja kustannuslaskennan periaatteiden vakioimista. Lisäksi toimintamalli muuttaa oleellisesti etenkin kunnan talousarvioon varattavien määrärahojen budjetointiperiaatteita. Kuten vuonna 2014 laaditusta työryhmäraportistakin ilmenee, tavoittena on vuodesta 2016 lähtien budjetoida ja kohdistaa kiinteistö- ja käyttäjäpalvelujen kustannukset käytön mukaan eri tehtäväalueille talousarvion sitovina erinä. Kaikkian kiinteistöistä aiheutuvia kustannuksia ja muuta tietoa on jo kerrytetty tietojärjestelmään (Haahtela), jota jatkossa voivat hyödyntää sekä kunnan tilapalvelu, tytäryhtiöt että LEKITEK Oy. Edellä todettujen toimenpiteiden jatkovalmistelua varten on perustettu erillinen taloustyöryhmä, jonka tehtävänä on valmistella asiaa edelleen LEKITEK Oy:n, kunnan tilapalvelun ja käyttäjätehtäväalueiden käytettäväksi tilivuodelle Lisäksi työryhmän tulee valmistella esitys LEKITEK Oy:n taloushallinnon organisoimiseksi konserniyhteistyönä. LEKITEK Oy:n tarvitseman henkilöstöhallinnon osalta valmistelu tehdään niin ikään konserniyhteistyönä ja siihen osallistuu myös kunnan henkilöstöpäällikkö. 5. Edellä todetun valmistelun ja toimintamuutosten yleisinformointi Lempäälän kuntakonsernin eri yksiköille keväällä 2015, syksyllä 2015 ja myös toiminnan käynnistymisen jälkeen vuonna Kunnanvaltuuston päätöksen mukaisesti kunnanhallitus on velvoitettu määrittämään konserniohjauksella LEKITEK Oy:lle tarvittavan toiminta-ajatuksen ja palveluvelvoitteen sekä toiminnan taloudelliset tavoitteet. Osittain asia ilmenee yhtiöjärjestyksen toimialapykälän ja palvelusopimukseen kirjatun toiminnan tarkoituksen kautta, mutta etenkin toiminnan taloudellisten ja muiden tavoitteiden määrittämiseksi

29 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 18/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus konserniohjausta olisi perusteltua täydentää viimeistään kesäkuussa, jolloin myös kunnanvaltuusto käsittelee asiaa. LEKITEK Oy:n tavoitteena on jatkaa yhtiöön siirtyvän henkilöstön sitouttamista uuteen työhön ja toimintatapaan välittömästi henkilöstösiirtoja koskevien lopullisten päätösten jälkeen. Edellä todettu toiminnan tavoitteiden esittely edistää sekä LEKITEK Oy:n tulevan henkilöstön sitoutouttamisprosessia että uuden toimintatavan tiedottamista tilaajaorganisaatioissa ja kunnassa yleisemminkin. Valmistelutilanne esitellään toukokuun aikana ensin väliraportointina kunnanhallitukselle Tämän jälkeen esittelykierros jatkuu toukokuussa sosiaali- ja terveyslautakunnalle kasvatus- ja opetuslautakunnalle, tekniselle lautakunnalle ja vapaa-aikalautakunnalle mahdollisimman yhdenmukaisin väliraportointitilaisuuksin. Lisäksi väliraportointi annetaan myös yt-komitealle ja asiaan liittyvien tytäryhtiöiden hallituksille. Väliraportointikierros toteutetaan LEKITEK Oy:n johdon, tilaaja- ja tuottajaorganisaation avainhenkilöiden ja konsernijohdon yhteisesiintymisenä. Valmistelun on tarkoitus edetä raportointikierroksen jälkeen siten, että kunnanhallitus esittää asian tiedoksi ja arvioitavaksi pidettävän kunnanvaltuston kokoukseen. Esityslistan liitteenä on toimitettu väliraportointiin liittyvää materiaalia. Asiaa selostetaan tarkemmin kokouksessa. KUNNANHALLITUS merkitsee annetun väliraportoinnin tiedoksi. KUNNANHALLITUS hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti. Merkittiin, että otsikkoasiaa selostettiin kokouksessa selostusosassa todetuilta osin. Merkittiin, että tämän pykälän aikana kokouksessa olivat kutsuttuina läsnä LEKITEK Oy:n toimitusjohtaja Johanna Heikkilä ja hallituksen puheenjohtaja Jukka Patakangas, Lempäälän Lämpö Oy:n toimitusjohtaja Toni Laakso, otsikkoasiaa valmistelleen työryhmän jäsenet: tilapalvelupäällikkö Timo Kujanpää ja siivouspäällikkö Miia Heiskanen Lempäälän kunnasta ja Arto Yltiö Lempäälän Lämpö Oy:stä. Lisäksi paikalle on kutsuttu kunnan henkilöstöpäällikkö Auli Nevantie sekä Kiinteistö Oy Sirkkavuoren hallituksen jäsenet Juhani Ojala ja Sanna Kanerva. Lisäksi merkittiin, että sosiaali- ja terveysjohtaja Vesa Helin poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 19:25. KHAL 210 HALL /KA Väliraportointikierroksen yhteydessä asia ja sen valmistelutilanne esiteltiin vapaa-aikalautakunnassa, kasvatus- ja opetuslautakunnassa, teknisessä lautakunnassa, sosiaali- ja terveyslautakunnassa ja yt-komiteassa.

1. Palvelusopimuskokonaisuuden valmistelu

1. Palvelusopimuskokonaisuuden valmistelu Kunnanhallitus 164 04.05.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 48 13.05.2015 KIINTEISTÖPALVELUJEN UUDELLEENORGANISOINNIN VÄLIRAPORTTI KHAL 04.05.2015 164 Kunnanvaltuusto on päättänyt 26.11.2014 92, että

Lisätiedot

SÄÄKSJÄRVEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLA KORTTELEITA 52 JA 54 SEKÄ LÄHIALUEELLA, VIKKINIITTY, KAAVA NRO 1096

SÄÄKSJÄRVEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLA KORTTELEITA 52 JA 54 SEKÄ LÄHIALUEELLA, VIKKINIITTY, KAAVA NRO 1096 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 22 03.03.2016 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 42 12.05.2016 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 85 06.10.2016 Kunnanhallitus 247 17.10.2016 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 114 08.12.2016

Lisätiedot

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014 Kunnanhallitus 34 03.03.2014 Kunnanhallitus 143 16.06.2014 Kaavoitusjaosto 5 25.02.2015 Kunnanhallitus 189 18.05.2015 Kaavoitusjaosto 7 03.03.2016 Kunnanhallitus 47 21.03.2016 Korttelin 53 asemakaavan

Lisätiedot

HATTULANMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 561/ /2013 KAAVRAKJ

HATTULANMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 561/ /2013 KAAVRAKJ Kaavoitus- ja rakennusjaosto 62 05.06.2014 Kunnanhallitus 197 23.06.2014 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 82 04.09.2014 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 22 05.02.2015 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 77 01.09.2016

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 21/2015 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 21/2015 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 21/2015 1 Kunnanhallitus 10.08.2015 AIKA 10.08.2015 klo 16:30-18:40 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 239 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

1. Palvelusopimuskokonaisuuden valmistelu

1. Palvelusopimuskokonaisuuden valmistelu Kunnanhallitus 164 04.05.2015 Kunnanhallitus 210 08.06.2015 KIINTEISTÖPALVELUJEN UUDELLEENORGANISOINNIN VÄLIRAPORTTI 1328/10.03.02.03/2014 KHAL 04.05.2015 164 Kunnanvaltuusto on päättänyt 26.11.2014 92,

Lisätiedot

Kaavoitusjaoston jäsenille jaetaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma esitys lis tan mukana.

Kaavoitusjaoston jäsenille jaetaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma esitys lis tan mukana. Kaavoitus- ja rakennusjaosto 19 07.02.2013 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 4 16.01.2014 Kunnanhallitus 26 03.02.2014 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 6 14.01.2016 Kunnanhallitus 50 15.02.2016 Kaavoitus- ja rakennusjaosto

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta Kaupunkisuunnittelulautakunta 191 13.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 60 22.03.2016 Kaupunginhallitus 119 04.04.2016 Kaupunginhallitus 219 20.06.2016 Kaupunginvaltuusto 53 27.06.2016 Asemakaavan muutos,

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

Olemme halukkaita tulemaan esittelemään tarkemmin hanketta se kä keskustelemaan hankkeesta kaavoitukseen liittyvissä asioissa.

Olemme halukkaita tulemaan esittelemään tarkemmin hanketta se kä keskustelemaan hankkeesta kaavoitukseen liittyvissä asioissa. Kunnanhallitus 138 07.11.2012 Kunnanvaltuusto 39 12.11.2012 Kunnanhallitus 9 21.01.2013 Kunnanhallitus 74 15.04.2013 Kunnanhallitus 156 04.11.2013 Kunnanhallitus 4 07.01.2014 Kunnanvaltuusto 4 13.01.2014

Lisätiedot

Tiilitehtaanpuisto, asemakaavan muutoksen ehdotuksen nähtäville asettaminen. Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Tiilitehtaanpuisto, asemakaavan muutoksen ehdotuksen nähtäville asettaminen. Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 310 07.11.2011 Ympäristölautakunta 116 15.12.2011 Ympäristölautakunta 18 07.03.2012 Ympäristölautakunta 53 07.06.2012 Kaupunginhallitus 151 18.06.2012 Tiilitehtaanpuisto, asemakaavan

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46 Kunnanhallitus 81 15.04.2019 Kunnanhallitus 95 13.05.2019 Kaava- ja maapoliittinen 6 22.05.2019 työryhmä Kunnanhallitus 123 03.06.2019 Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46 2004/55.551/2019

Lisätiedot

Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11.

Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11. ILMAJOKI 16.12.2015 Ahonkylä Asemakaavan muutoksen selostus, KORTTELI 281, TONTIT 1 JA 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: VIHTAKALLION ALUE Kunta: ILMAJOKI Kunnanosa: AHONKYLÄN KUNNANOSA

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9 Tarkastuslautakunta Aika 18.05.2016 klo 14:00-16:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 12 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 Kunnanhallitus 15.02.2016 AIKA 15.02.2016 klo 16:58-20:20 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 43 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016 Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on kunnan esitys yhteistyötavasta osallisille. Se määrittelee kaavan valmistelussa ja kaavan vaikutusten

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia Lempäälän kunnan aloitteesta.

LEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia Lempäälän kunnan aloitteesta. 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA 2090 Moisio-Hakkarin asemakaava, Kiviahon pohjoisosan laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.3.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

RYYNIKÄN JA LEMPOISTEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, YDINKESKUSTAKORTTELIT, KAAVANUMERO 5022/4041

RYYNIKÄN JA LEMPOISTEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, YDINKESKUSTAKORTTELIT, KAAVANUMERO 5022/4041 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 61 07.05.2015 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 113 01.10.2015 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 31 07.04.2016 Kunnanhallitus 127 18.04.2016 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 54 02.06.2016

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8 Tarkastuslautakunta Aika 10.05.2017 klo 15:00-15:35 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 16 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014 Kunnanhallitus 326 16.11.2010 Kunnanhallitus 116 17.04.2012 Kunnanhallitus 210 19.08.2014 Kunnanhallitus 146 02.06.2015 Kunnanhallitus 174 11.08.2015 Kunnanvaltuusto 42 31.08.2015 Rantayleiskaavan muutos

Lisätiedot

3. Maanomistus Kanava-alueen omistaa Suomen valtio. Muutoin suunnittelualueen omistaa Lempäälän kunta.

3. Maanomistus Kanava-alueen omistaa Suomen valtio. Muutoin suunnittelualueen omistaa Lempäälän kunta. 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA Hemminkilän asemakaavan muutos, Viialantien lämpökeskus Kaava numero 8036 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.1.2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS Asemakaavan muutos koskien Karvian keskustan kortteleita 82 ja 83 sekä M aluetta. Tilat 230-405-8-76, 8-180, 8-179, 8-220 11.11.2013 Pohjois-Satakunnan

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

1. 1 KUNNAN ILMOITUSTEN SAATTAMINEN KUNTALAISTEN TIETOON VUONNA 2008

1. 1 KUNNAN ILMOITUSTEN SAATTAMINEN KUNTALAISTEN TIETOON VUONNA 2008 ASIALISTA 1/2008 Kunnanvaltuusto 21.01.2008 **************************************************************************************** Kokousaika Ma 21.01.2008 klo 18.00 Kokouspaikka Johtokeskus Käsiteltävät

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT

Lisätiedot

Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2016 1. Rautjärven kunnantalo, kunnanhallituksen huone, Simpele

Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2016 1. Rautjärven kunnantalo, kunnanhallituksen huone, Simpele Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2016 1 Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta Aika 27.01.2016 klo 16:00-18:30 Paikka Rautjärven kunnantalo, kunnanhallituksen huone, Simpele Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Vesihuoltoliikelaitoksen

Lisätiedot

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen Kunnanhallitus 528 14.12.2015 Kunnanhallitus 149 11.04.2016 Kunnanhallitus 332 05.09.2016 Kunnanhallitus 7 16.01.2017 Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus

Lisätiedot

Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, Kolomaan teollisuusalue-laatimisvaiheen kuuleminen, vastineet

Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, Kolomaan teollisuusalue-laatimisvaiheen kuuleminen, vastineet Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, Kolomaan teollisuusalue-laatimisvaiheen kuuleminen, vastineet Vastineet luonnosvaiheen palautteeseen: -8kpl lausuntoja -0kpl mielipiteitä? 1. Lapin Elinkeino-,

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2016 1. Asia Otsikko Sivu

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2016 1. Asia Otsikko Sivu LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2016 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Tekninen 10, Tampereentie 10 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

Lisätiedot

1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia Lempäälän kunnan aloitteesta. Kaavoitushanke on mukana Lempäälän kunnan kaavoitusohjelmassa 2013.

1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia Lempäälän kunnan aloitteesta. Kaavoitushanke on mukana Lempäälän kunnan kaavoitusohjelmassa 2013. 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA Sääksjärven asemakaava, Kurrenkujan alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.4.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

Auvaisten asemakaavan laajennus A3440

Auvaisten asemakaavan laajennus A3440 Kaarinan kaupunki Auvaisten asemakaavan laajennus osallistumis- ja arviointisuunnitelma DA: 112/2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys:

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys: ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078 Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10 Kaavan päiväys: 12.11.2009 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT / KAAVOITUS 1 PERUS- JA

Lisätiedot

MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8

MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8 MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: korttelin 35 tontteja 6-8 MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8 MAANKÄYTTÖOSASTO 2 ULVILA Mukulamäen asemakaavan muutos 1. PERUS- JA

Lisätiedot

Tiealueet MT ja MT (Vanhatie) sekä MT (Virastotie) asemakaavan muutos / OAS /Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

Tiealueet MT ja MT (Vanhatie) sekä MT (Virastotie) asemakaavan muutos / OAS /Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen Kunnanhallitus 83 27.02.2017 Kunnanhallitus 97 13.03.2017 Kunnanhallitus 303 21.08.2017 Valtuusto 110 25.10.2017 asemakaavan muutos / OAS /Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen 15/10.02.03/2017 Khall 27.02.2017

Lisätiedot

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Asiakirjatyyppi KAAVASELOSTUS, KAAVAEHDOTUSVAIHE Päivämäärä 28.03.2014 / 04.08.2014 Hyväksymispäivämäärä ja -pykälä 25.8.2014 31 Kaavatunnus 261V250814A 31 KITTILÄN KUNTA LEVIN

Lisätiedot

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä)

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä) Ympäristölautakunta 54 26.05.2015 Kaupunginhallitus 178 01.06.2015 Ympäristölautakunta 95 24.11.2015 Kaupunginhallitus 361 01.12.2015 Kaupunginvaltuusto 77 07.12.2015 Kankaanpään keskustan ja sitä ympäröivien

Lisätiedot

107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS. Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy

107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS. Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy 107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (14) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3)

Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Kaavaselostus 3.9.2014 Tammelan kunnan kaavoitus kaavoittaja Miika Tuki 31300 Tammela puh 050 4643274 miika.tuki@tammela.fi TUNNISTETIEDOT Kaavan nimi:

Lisätiedot

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281 Ympäristölautakunta 36 23.04.2013 Ympäristölautakunta 89 24.09.2013 Kaupunginhallitus 370 02.10.2013 Ympäristölautakunta 79 23.09.2014 Kaupunginhallitus 308 01.10.2014 HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma LOIMAAN KAUPUNKI Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.09.2013 Nahinlahden alue (Myllykylä) 1( 5) Kaava-alueen sijainti Ilmakuva kaava-alueesta. Mikä osallistumis-

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 9/2013 1

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 9/2013 1 Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 9/2013 1 Kunnanhallitus 25.06.2013 AIKA 25.06.2013 klo 14:00-17:26 PAIKKA Kunnanvirasto johtokeskus KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 151 Kokouksen järjestäytyminen 3 152 Kunnanjohtajan

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia yksityisen maanomistajan aloitteesta.

LEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia yksityisen maanomistajan aloitteesta. 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA Moision asemakaavan muutos, Hattulanmäki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 4.8.2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Kaavatoimikunta AIKA 08.03.2016 kello 16:00-16:55 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Yhdyskuntatekniikan lautakunta 78 10.12.2014

Yhdyskuntatekniikan lautakunta 78 10.12.2014 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 78 10.12.2014 Sarvvikinportin (ent. Kurkiranta) asemakaava (hanke 34500), osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkistaminen ja hyväksyminen MRL 62 :n ja 63 :n mukaisesti

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN KESKUSTIEN LÄNSIPUOLISELLA ALUEELLA

ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN KESKUSTIEN LÄNSIPUOLISELLA ALUEELLA Kaupunginhallitus 354 12.11.2012 Ympäristölautakunta 38 19.03.2013 Kaupunginhallitus 107 25.03.2013 Ympäristölautakunta 131 22.10.2013 Tekninen lautakunta 126 12.11.2013 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN KESKUSTIEN

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10 Tarkastuslautakunta Aika 28.09.2016 klo 15:00-16:45 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 19 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen

Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen Kaavatoimikunta 11 24.08.2015 Kaavatoimikunta 1 08.02.2016 Valtuusto 46 23.05.2016 Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen 101/10.02.02/2015, 421/10.02.02/2012 Kaavatmk 24.08.2015 11 Kaavatoimikunta

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti Ympäristölautakunta 105 16.11.2011 Ympäristölautakunta 6 09.02.2012 Kaupunginhallitus 45 27.02.2012 Ympäristölautakunta 22 07.03.2012 Kaupunginhallitus 58 12.03.2012 Ympäristölautakunta 54 07.06.2012 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus on käsitellyt asiaa edellisen kerran :

Kunnanhallitus on käsitellyt asiaa edellisen kerran : Kunnanhallitus 63 04.03.2019 Rakennuskiellon jatkaminen osalla Hollon rataoikaisun aluetta 126/10.02.05/2018 KHAL 02.04.2013 153 Kunnanhallitus on käsitellyt asiaa edellisen kerran 11.4.2011 108: Kunnassa

Lisätiedot

MANSIKKANIEMENRANNAN ASEMAKAAVAMUUTOS 204/ /2014

MANSIKKANIEMENRANNAN ASEMAKAAVAMUUTOS 204/ /2014 Kunnanhallitus 209 10.08.2015 Ympäristölautakunta 127 16.12.2015 Tekninen lautakunta 16 10.02.2016 Kunnanhallitus 116 18.04.2016 Tekninen lautakunta 47 17.08.2016 Ympäristölautakunta 74 31.08.2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6.

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6. Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 449/10.02.03/2014 8 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) asemakaavan ja siihen liittyvän tonttijaon sekä Korinpunojankadun katualueen osaa ja suojaviheraluetta

Lisätiedot

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja, p. 0400 559 034, s-posti: harri.anttila@rautjarvi.fi. Kunnanjohtaja selostaa asiaa kokouksessa.

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja, p. 0400 559 034, s-posti: harri.anttila@rautjarvi.fi. Kunnanjohtaja selostaa asiaa kokouksessa. Kunnanhallitus 174 12.08.2013 Kunnanhallitus 227 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 60 11.11.2013 Kunnanhallitus 29 15.02.2016 Esisopimus ja maankäyttösopimus K Vizitin Oy:n kanssa 47/14.02/2013 Kh 12.08.2013

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 397 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 113 10.11.2014. Maakauppa Asuntilassa ja Kirkonseudulla / Laatu RN:o 1:422 541/52.

Kaupunginhallitus 397 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 113 10.11.2014. Maakauppa Asuntilassa ja Kirkonseudulla / Laatu RN:o 1:422 541/52. Kaupunginhallitus 397 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 113 10.11.2014 Maakauppa Asuntilassa ja Kirkonseudulla / Laatu RN:o 1:422 541/52.521/2014 KAUPHALL 27.10.2014 397 Kaavoitusinsinööri Seppo Reiskanen

Lisätiedot

Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos. TL 137/26.11.2008 Valmistelija: Kaupunginarkkitehti Maaria Mäntysaari

Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos. TL 137/26.11.2008 Valmistelija: Kaupunginarkkitehti Maaria Mäntysaari Tekninen lautakunta 77 19.04.2011 Tekninen lautakunta 141 25.10.2011 Kaupunginhallitus 284 14.11.2011 Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos 341/10.02.03/2011 TL 137/26.11.2008

Lisätiedot

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...

Lisätiedot

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kaavoitus- ja 11 25.01.2017 rakennuslautakunta Kunnanhallitus 4 30.01.2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 43 29.03.2017 Kirkonkylän asemakaavan muutos; Kortteli 58 40/10.02.03/2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Lisätiedot

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa.

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa. Sosiaalijaosto 22 23.04.2010 Sosiaalijaosto 36 31.05.2010 Sosiaalijaosto 52 18.06.2010 Sosiaalijaosto 58 11.08.2010 Sosiaalijaosto 67 08.09.2010 Sosiaalijaosto 76 17.09.2010 Lastensuojelun sijoituspäätökset

Lisätiedot

Jyri VIII asemakaava-alue, tonttien luovutusehdot Tykistöntiellä ja Tykkimiehenkujalla kortteleissa 445,446,435,436 ja 437

Jyri VIII asemakaava-alue, tonttien luovutusehdot Tykistöntiellä ja Tykkimiehenkujalla kortteleissa 445,446,435,436 ja 437 Tekninen lautakunta 21 10.02.2015 Jyri VIII asemakaava-alue, tonttien luovutusehdot Tykistöntiellä ja Tykkimiehenkujalla kortteleissa 445,446,435,436 ja 437 436/10.00.02/2012 Tekla 21 Liperin kunnanvaltuusto

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (8) Kiinteistölautakunta To/17 01.10.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (8) Kiinteistölautakunta To/17 01.10.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (8) 437 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle kiinteistönkaupan esisopimuksen tekemiseksi Espoon Hannuksenpellossa sijaitsevista tonteista (Espoo,

Lisätiedot

Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut

Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut KAPULIN YRITYSALUEEN III-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ PROJ.NRO 188 Asemakaava OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Alueen ohjeellinen rajaus on

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/ Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/ Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 19.09.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 38 Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 1 NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aloite Asemakaava laaditaan yksityisen anomuksesta. Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus LAUSUNTO 16.1.2018 LAPELY/3392/201 6 Kittilän kunta Valtatie 15 99100 KITTILÄ Lausuntopyyntö 29.12.2017 Akanvuoma/Taivaanvalkeat ranta-asemakaavaehdotus, Kittilä

Lisätiedot

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61 Valtuusto 6 09.09.2013 6 S 19 C Joensuun venesataman asemakaavan hyväksyminen 152/10.02.03/2012 KAAVJAOS 61 Kaavoitusjaosto 12.6.2012 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva matti.kanerva (at)

Lisätiedot

Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet

Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet Kaupunginhallitus 5 18.01.2010 Kaupunginvaltuusto 6 25.01.2010 Kaupunginhallitus 66 29.03.2010 Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet 57/520/2010 KhallV 5 Kaupunginvaltuusto on

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Kaavatoimikunta AIKA 01.02.2018 kello 16:15-17:15 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 3 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUUN KAUPUNKI KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2015 Kaava-alueen ohjeellinen sijainti, kaava-alue rajattu punaisella. Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen TEKNINEN LAUTAKUNTA 127 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 471 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 157 08.12.2014 Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1836/10.1000.100002/2014 TELA 127

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 V I R R A T KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY.

Lisätiedot