DEHKO-raportti 2003:1

Transkriptio

1 DEHKO-raportti 2003:1 Täydennyskoulutuksen lisääminen ja kehittäminen vastaus Dehkon haasteisiin? Outi Himanen Pirjo Ilanne-Parikka 1

2 Täydennyskoulutuksen lisääminen ja kehittäminen vastaus Dehkon haasteisiin? Outi Himanen, Pirjo Ilanne-Parikka. DEHKO-raportti 2003:1. Suomen Diabetesliitto ry, 2003 TIIVISTELMÄ Terveydenhuollossa työskentelevien tehtävänä on edesauttaa diabeteksen ehkäisyä ja vastata diabetesta sairastavien asianmukaisesta hoidosta sekä hoidonohjauksesta osana omaa työtään. Erityisesti perusterveyden- ja työterveyshuollon vastuu ja osaaminen korostuvat tulevaisuudessa, koska diabetesta sairastavien määrä lisääntyy ja väestö ikääntyy. Yhä laajemman työntekijäjoukon diabetekseen liittyvä osaaminen on turvattava. Varsinaisten diabetesvastuuhenkilöiden tehtävät tulevat painottumaan aikaisempaa enemmän myös konsultointiin, suunnitteluun, koordinointiin, tiedottamiseen, laadunvalvontaan sekä juuri kouluttamiseen. Potilaan hyvä hoito ja oma ammatillinen kehittyminen edellyttävät terveydenhuollon työntekijöiltä jatkuvasti uusien tietojen ja taitojen omaksumista ja tähän tarvitaan järjestelmällistä täydennyskoulutusta. Diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelman (Dehko) yksi avaintoimenpide on diabetestietouden lisääminen kaikilla terveydenhuollon sektoreilla. Tavoitteen toteuttamiseksi on tässä raportissa kuvattu nykyisiä täydennyskoulutuksen haasteita, nykyisiä diabetestyön kouluttautumismahdollisuuksia sekä terveydenhuollon ammattilaisten näkemiä koulutustarpeita ja ajatuksia diabetestyön koulutuksen kehittämiseksi. Kyselyn pohjalta tehdyn raportin tavoite on käynnistää keskustelu ja johtaa eri tahoja yhteistyöhön, jotta Dehkon avaintoimenpide 9 saataisiin käytäntöön. Kyselyyn vastasi 70 terveydenhuollon eri sektorilla toimivaa ammattilaista: lääkäreitä, hoitajia, ravitsemusterapeutteja sekä jalkojenhoitajia ja jalkaterapeutteja. Tällä hetkellä diabetestyön koulutusta järjestävät useat tahot. Tarjolla on hyvin päivittävää koulutusta diabetestyön asiantuntijoille sekä hyvät perustiedot omaaville. Vähemmän on tarjolla pysyttävää koulutusta, jossa asteittain mahdollistuisi diabetestyössä tarvittavien taitojen kehittäminen työtehtävien edellyttämälle tasolle. Kouluttautumistarpeita on kyselyn perusteella diabetestyössä paljon. Ne kohdistuvat tietoon ja osaamiseen sekä moniammatillisen yhteistyön ja toimintamallien kehittämiseen. Koulutusta tarvitaan myös tukemaan työssä jaksamista, herättämään mielenkiintoa diabetestyöhön ja tuomaan esille diabetestyön tärkeys niin diabetesta sairastavan hyvän terveyden ylläpitämisessä kuin yhteiskunnalle aiheutuvien kustannusten vähentämisessä. Koulutusta tulee järjestää aikaisempaa enemmän paikallisesti ja organisaatioiden sisällä, mutta myös alueellisesti ja valtakunnallisesti. Koulutusta olisi oltava tarjolla kullekin ammattiryhmälle erikseen. Myös eri työpisteissä toimiville tulisi olla aikaisempaa enemmän kohdennettua koulutusta. Lisäksi tarvitaan moniammatillista koulutusta. Tiimioppimisen tai oppivan organisaation periaatteella toteutettavalle koulutukselle on selkeästi tarvetta. Koulutusta järjestettäessä erityishuomiota toivotaan kiinnitettävän osallistujien odotuksiin ja työstä nouseviin tarpeisiin sekä tiedon ja osaamisen lähtötasoon. Myös erilaisten opetusmenetelmien hyödyntäminen ja kouluttajan ammattitaito, erityisesti käytännön diabetestyön tuntemus, merkitsevät paljon. Diabetesta sairastavan hyvä omahoito edellyttää, että hän tietää, osaa ja jaksaa soveltaa hoitoaan arkipäivän muuttuvissa tilanteissa. Oikein räätälöity hoito, asiakaslähtöinen jatkuva hoidonohjaus ja väestön terveiden elintapojen edistäminen ovat avainasemassa diabetesta sairastavan hyvän terveyden ylläpitämiselle, omahoidon toteutumiselle sekä diabeteksen ennaltaehkäisylle. Täydennyskoulutus diabetestyössä on haasteiden edessä. 2

3 SISÄLLYSLUETTELO Tiivistelmä 1. JOHDANTO DIABETES JA DEHKO. 4 Diabetes sairautena ja miksi sitä kannattaa hoitaa.. 4 Diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelma (Dehko) asettaa haasteita terveydenhuollon koulutukselle 5 3. TÄYDENNYSKOULUTUKSEN LISÄÄMINEN JA KEHITTÄMINEN VASTAUS DEHKON HAASTEISIIN? 6 Täydennyskoulutus on osa aikuiskoulutusta 6 Ammatillinen täydennyskoulutus tulevaisuuden terveydenhuollossa 7 Täydennyskoulutus ja omaehtoinen opiskelu diabetestyössä 8 4. KOULUTUSSELVITYKSEN TAVOITTEET JA TOTEUTUS. 12 Kyselyn toteutus KOULUTUSSELVITYKSEN TULOKSET.. 13 Vastaajien kuvauksia saamastaan diabetestyön täydennyskoulutuksesta ja kouluttajatahoista.. 15 Vastaajien koulutustarpeet diabetestyössä 16 Vastaajien näkemyksiä diabetestyön täydennyskoulutuksen kehittämisestä POHDINTAA KYSELYSTÄ NOUSSEITA AJATUKSIA PÄHKINÄNKUORESSA TOIMENPIDE-EHDOTUS. 34 Lähteet 35 Liitteet. 37 3

4 1. JOHDANTO Diabetes on maailmanlaajuinen kansanterveysongelma ja diabeetikoiden määrä lisääntyy nopeasti. Ellei diabeteksen ehkäisyyn kyetä vaikuttamaan, Suomessa arvioidaan olevan vuonna 2010 yli diabeetikkoa. Diabeteksen tehokas hoito on lisäsairauksien sekundaari preventiota ja parantaa diabeetikoiden elämänlaatua, toimintakykyä, elämän ennustetta sekä tuo kustannussäästöjä yhteiskunnalle. Diabeetikoiden hoidossa on selkeästi parantamisen varaa Suomessa. Hoitotulokset eivät vastaa käytettävissä olevia hoitomahdollisuuksia. Diabeteksen hoitoa on tehostettava ja panostettava diabeteksen ennaltaehkäisyyn. Terveydenhuollon nykyiset toimintakäytännöt, tietotaito ja käytettävissä olevat resurssit eivät tue parhaalla mahdollisella tavalla diabetesta sairastavan tavoitteellista ja pitkäjänteistä hoitoa ja hoidonohjausta. (29) Hyvän hoidon ja hoidonohjauksen peruskivenä on moniammatillinen yhteistyö, jossa diabetesta sairastavalla itsellään on keskeinen rooli ja tehtävä.( Dehko) Enää ei riitä, että vain diabetesvastuuhenkilöillä on ajantasalla olevat tiedot ja taidot diabeteksen ehkäisystä, hoidosta ja ohjauksesta. Yhä laajemman työntekijäjoukon osaamista on lisättävä, jotta terveydenhuolto kykenee vastaamaan entistä paremmin diabetestyön haasteisiin vähenevistä resursseista huolimatta. Erityisesti perusterveyden- ja työterveyshuollon ammattilaisten osaaminen korostuu tulevaisuudessa. Koulutustarve ja -kysyntä on Dehkon käynnistyttyä lisääntynyt huomattavasti. Esim. Diabetesliiton koulutusta tilattiin vuonna 2002 organisaatioihin noin kolminkertainen määrä aikaisempaan verrattuna ja ammattikorkeakoulujen diabetestyön erikoistumisopintoihin on päässyt opiskelemaan vain pieni osa hakijoista. Dehkon avaintoimenpide 9:n toteuttamiseksi ja keskustelun käynnistämiseksi tehtiin kyselykartoitus terveydenhuollon ammattilaisten kokemista koulutustarpeista ja ajatuksista diabetestyön täydennyskoulutuksen kehittämiseksi. Kyselyn tulokset sekä Dehkon esittämät ongelmat ja ratkaisukeinot antavat yhdessä hedelmällisen näkökulman koulutussuunnittelun pohjaksi. Nyt ja tulevaisuudessa tarvitaan eri tahojen yhteistyötä diabetestyössä tarvittavan osaamisen ja mahdollisuuksien turvaamiseksi terveydenhuollon eri sektoreilla. 2. DIABETES JA DEHKO Diabetes sairautena ja miksi sitä kannattaa hoitaa Diabetes on heterogeeninen sairaus, jonka suurimmat alaryhmät ovat tyypin 1 diabetes ja tyypin 2 diabetes. Yhteistä näille on kohonnut veren sokeripitoisuus ja siitä sekä muista aineenvaihduntahäiriöistä aiheutuvat haittavaikutukset eli lisäsairaudet. Suomessa henkilöä sairastaa tyypin 2 diabetesta ja tyypin 1 diabeetikoita on (1). Lisäksi väestötutkimusten perusteella on arvioitu, että ainakin henkilöllä veren sokeripitoisuus ylittää diabeteksen diagnostiset rajaarvot, mutta he ovat vielä oireettomia eivätkä tiedä sairastavansa diabetesta. 4

5 Suomessa diabeetikoiden hoidon taso on kansainvälisen vertailun mukaan suhteellisen hyvä. Tästä huolimatta 1990-luvun alussa vain neljäsosalla tyypin 1 diabeetikoista oli hyvä hoitotasapaino ja noin puolella hoitotasapaino oli huono tai hälyttävän huono (2). Tyypin 2 diabeetikoiden osalta tilanne oli todella synkkä: vain joka kymmenennen hoitotasapaino oli hyvä (v. 2002). Kriittinen kysymys onkin, miksi hoito on epäonnistunut. (3) Puutteellisesti hoidettu diabetes aiheuttaa vakavia, diabeetikon elämänlaatua heikentäviä ja elämän pituutta lyhentäviä lisäsairauksia. Yhteiskunnalle juuri niiden hoito tuo suuria kustannuksia. Valtaosa diabeteksen ja siitä johtuvien sairauksien hoidon kustannuksista (505 miljoonaa euroa/vuosi) aiheutuu tyypin 2 diabeetikoiden hoidosta.( 4, 23) Edellä mainituista syistä tyypin 2 diabeteksen lisäsairauksien ehkäisyyn panostaminen tuo kustannussäästöä ja parantaa diabeetikoiden elämänlaatua merkittävästi. Tällä hetkellä tiedetään, että tyypin 2 diabetesta voidaan ennaltaehkäistä väestön elintapoihin vaikuttamalla (DPS), riskiryhmään kuuluvien tunnistamisella ja heidän terveellisten elintapojen edistämisellä. Lisäksi tyypin 2 diabeteksen varhainen toteaminen, tehostettu elintapahoito ja hoidonohjaus sekä lääkehoidon (verensokeri, rasvat, verenpaine) tehokas aloitus riittävän aikaisessa vaiheessa ennaltaehkäisevät erityisesti sydän- ja verisuonisairauksien syntyä. Hoidon kustannuksia voidaan pitkällä aikavälillä pienentää, kun diabeteksen hoito kohdennetaan oikein, hoito-organisaatiota tehostetaan ja lisäsairauksien syntyä ennaltaehkäistään. (3,4) Diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelma (Dehko) asettaa haasteita terveydenhuollon koulutukselle Suomen Diabetesliitto käynnisti vuonna 1998 mittavan yhteistyöprojektin Dehkon eli Diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelman. Se luo perustan diabeteksen hoidon ja ehkäisyn järjestämiselle maassamme vuosina Toimenpideohjelman laatimisessa oli mukana suuri joukko terveydenhuollon asiantuntijoita, viranomaisia ja diabeetikoita. Ohjelma hyväksyttiin laajassa konsensuskokouksessa tammikuussa Ohjelma sisältää yksitoista päätavoitetta sekä toimenpide-ehdotukset niiden saavuttamiseksi. Dehkon yhdeksi avaintoimenpiteeksi hyväksyttiin perus- ja täydennyskoulutuksen kehittäminen diabetesalalla (liite 1). Tavoitteena on diabetestietouden lisääminen lääkäreiden ja muun hoitohenkilökunnan perus- ja jatkokoulutuksessa sekä terveydenhuollon eri sektoreilla. Dehko korostaa työnantajien osuutta ammatilliseen koulutukseen osallistumisen mahdollistajina. Dehko kiinnittää erityistä huomiota työterveys- ja väestövastuulääkäreiden ja -hoitajien koulutukseen. Lääkäreille on tarkoitus luoda diabeteksen hoidon täydennyskoulutusohjelma ja hoitajien ammatillista täydennyskoulutusta kehitetään Diabeteshoitajien avainasema projektin pohjalta. Tavoitteena on myös luoda hoidonohjauksen moniammatillinen koulutusohjelma. Dehko edellyttää, että diabetesalan koulutusta järjestetään sekä valtakunnallisesti että alueellisesti, jolloin paikalliset olosuhteet voidaan ottaa huomioon. Päävastuu alueellisen koulutuksen järjestämisestä ja sisällöstä on sairaanhoitopiirien diabetestyöryhmillä. (3) 5

6 3. TÄYDENNYSKOULUTUKSEN LISÄÄMINEN JA KEHITTÄMINEN VASTAUS DEHKON HAASTEISIIN? Täydennyskoulutus on osa aikuiskoulutusta Täydennyskoulutus on osa aikuiskoulutusta. Yleisesti täydennyskoulutuksella tarkoitetaan ammatillisen peruskoulutuksen jälkeen tapahtuvaa koulutusta, jolloin tavoitteena on työntekijän ammatillisten valmiuksien ylläpitäminen ja kehittäminen sen hetkisen työn asettamien vaatimusten mukaiseksi. Täydennyskoulutusta ja henkilöstökoulutusta käytetään usein synonyymina. Täydennyskoulutuksesta puhuttaessa näkökulma on yleensä yksilöstä lähtevä kun taas henkilöstökoulutuksessa yleensä organisaatiolähtöinen, jolloin tavoitellaan työn tuottavuuden lisäämistä ja kannattavuutta sekä henkilökunnan työmotivaation tukemista. Täydennyskoulutus ei tuota tutkintoa tai uutta ammattipätevyyttä. (30). Aikuiskoulutuksen tehtävänä on vastata työelämän ja aikuisväestön osaamis- ja koulutustarpeisiin, huolehtia osaamisen jatkuvasta uusintamisesta, edistää työvoiman saatavuutta ja työllistymistä sekä vahvistaa yhteiskunnallista tasa-arvoa ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Aikuiskoulutusta voidaan tarkastella sekä koulutus- että organisointimuodoittain. Koulutusmuodoittain aikuiskoulutus voidaan jakaa tutkintotavoitteiseen ja ei-tutkintotavoitteiseen koulutukseen ja organisointimuodoittain työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen, henkilöstökoulutukseen / täydennyskoulutukseen ja omaehtoiseen opiskeluun (5). Tämän hetken koulutuspoliittisilla ratkaisulla pyritään tukemaan työssä käyvien aikuisten ammattitaidon ylläpitämistä ja kehittämistä. Erittäin merkitykselliseksi tämän hetken koulutuspolitiikassa nostetaan työntekijöiden ammatillisen kehittymisen jatkuva turvaaminen, työssä jaksaminen ja työprosessien yhteisöllinen kehittäminen, ja että työelämää uudistavia toimenpiteitä syvennetään oppivan organisaation periaatteita noudattaen. Tämä tarkoittaa, että organisaation sisällä pyritään luomaan, hankkimaan ja siirtämään tietoa sekä muuttamaan toimintatapoja uuden tiedon ja uusien käsitysten mukaan. Oppiminen ja kouluttautuminen ovat siis tärkeitä osia oppivassa organisaatiossa ja oppimisessa käytetään tietoisesti yksilö ryhmä- ja organisaatiotason oppimisprosesseja (koulutusta), jotta organisaatio muuttuu haluttuun suuntaan (20, 21). Ammatillista aikuiskoulutusta, johon täydennyskoulutus kuuluu, voidaan tarkastella taktisena koulutuksena ja strategisena koulutuksena. Taktinen koulutus keskittyy tarkoin määrätyn oppimistarpeen tyydyttämiseen eli koulutetaan silloin, kun on tarve kouluttaa. Se on lyhytkestoista ja suoraan organisaatioon tai työtehtävään liittyvää. Taktinen koulutus voidaan jakaa päivittävään ja pysyttävään koulutukseen. Taktisen päivittävän koulutuksen tarve syntyy oman erikoisalan ja sen tietoperustan kehityksestä. Koulutuksen tavoitteena on ylläpitää työntekijän ammattitaitoa kehityksen mukana. Taktista pysyttävää koulutusta tarvitaan silloin, kun on tarve nostaa riittämättömäksi käyneet taidot työtehtävän vaatimalle tasolle. Strateginen koulutus taas on systemaattista ja varautuu tulevaan eikä pyri vastaamaan välittömiin oppimistarpeisiin tai työtehtävään. Se voi olla laajentavaa strategista koulutusta, jolloin se joutuu ottamaan huomioon muidenkin alojen kehityksen ja moniulotteisuuden tai kehittävää strategista koulutusta, jolloin tämänhetkistä ja nykyistä toimintaa voidaan tarkastella ulkopuolelta laajoista konteksteista käsin. Strategisesta koulutuksesta voi koota tunnustettuja arvosanoja ja tutkintoja.(22) Kaikilla aikuiskoulutuksen muodoilla on 6

7 oma tärkeä tehtävänsä ja niitä tarvitaan. Mitä nopeampia muutokset ammatti- ja työaloilla ovat, kuten terveydenhuollossa, sitä enemmän täydennyskoulutusta tarvitaan. Päivittävän koulutuksen rinnalle tarvitaan myös usein pitkäkestoista täydennyskoulutusta. Ammatillinen täydennyskoulutus tulevaisuuden terveydenhuollossa Terveydenhuollon kehitysnäkymät vaikuttavat siihen mihin ja miten terveydenhuollon ammattilaisten täydennyskoulutusta tulee suunnata ja kehittää. Terveydenhuoltoon kohdistuvat muutokset aiheutuvat tällä hetkellä esim. asiakkaan aseman korostumisesta, hoidon laatuvaatimusten kasvamisesta, hoito-organisatorisista muutoksista sekä tutkimustiedon lisääntymisestä, mutta myös hoitonäkemysten muutoksista sekä lääketieteellisen tiedon ja hoidon nopeasta kehittymisestä. (6, 11, 12) Täydennyskoulutuksella on tärkeä merkitys terveydenhuollon ammattilaisille, sillä potilaan hyvä hoito ja ammatillinen kehittyminen edellyttävät jatkuvaa uusien tietojen ja taitojen omaksumista, mikä ei ole mahdollista ilman järjestelmällistä täydennyskoulutusta. Ongelmana on tällä hetkellä muun muassa se, että lainsäädäntöön perustuva täydennyskoulutuksen järjestämisvelvollisuus purettiin sosiaali- ja terveysaloilta 1990-luvun alussa. Tällä hetkellä koulutussopimus, joka sisältyy virka ja työehtosopimuksiin on täydennyskoulutuksen osalta suositus. Valtioneuvoston periaatepäätöksessä ( ) otetaan selkeä kanta terveydenhuollon henkilöstön saatavuuden ja osaamisen turvaamiseen. Mm. henkilöstölle esitetään järjestettäväksi täydennyskoulutusta, joka peruskoulutuksen pituudesta sekä työn vaativuudesta ja toimenkuvan muuttumisesta riippuen on keskimäärin 3 10 päivää vuodessa. Täydennyskoulutuksen kustannusvastuu on työnantajalla. (7) Kuvio. Ammatillisen aikuiskoulutuksen strategiat TAKTINEN pysyttävä (operatiivinen) päivittävä (lineaarinen) taidot tiedot laajentava (monitahoinen) kehittävä (ennakoiva) STRATEGINEN Lähde: Raivola, R

8 Tähän asti omaehtoinen opiskelu on terveydenhuollon ammattilaisille ollut välttämätöntä oman ammattitaidon ylläpitämiseksi, mutta ongelmaksi on muodostunut se, että osa terveydenhuollon ammattilaisista käy koulutuksissa hyvinkin aktiivisesti ja osa taas ei juuri lainkaan. Parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän mietinnössä todetaankin, että ammatillinen lisäkoulutus on korkeakoulutetuille nykyisin liian sattumanvaraista ja, että saman ammattialankin piirissä toimivat ovat hyvin eriarvoisessa asemassa mahdollisuuksissaan osallistua niin työnantajan maksamaan kuin muuhunkaan ammatilliseen lisäkoulutukseen. (5, 15, 31) Täydennyskoulutuksesta käytävän keskustelun tulee tänä päivänä pelkän koulutuksen tarkastelun sijasta siirtyä ammatillisen kehittymisen tarkasteluun ja täydennyskoulutuksen tulee tukea ammatillista kehittymistä asteittain. Ammatillinen kehittyminen käsitteenä kattaa varsinaisen koulutuksen sekä erilaisten työstä nousevien toimintakäytäntöjen arvioinnin ja siitä nousevat muutostarpeet. Täydennyskoulutuksen järjestäjien mielenkiinto tuleekin kohdistua paitsi itse koulutukseen ja sen organisointiin, myös oppimiseen ja oppimisen tukemiseen. Oppiminen tulee entistä enemmän sitoa työtehtävissä tarvittavien valmiuksien kehittämiseen ja näin työelämän todellisuuteen eikä pelkästään irralliseen koulutukseen.(8, 9, 14) Aikuinen asiantuntija oppijana Aikuiselle on tyypillistä, että oppimiseen ja ammatilliseen kehittymiseen on oltava merkitys, mieli joka ei välttämättä ole suhteessa organi-saation tai suositusten asettamiin tavoitteisiin, vaan usein se löytyy tiedollisesta ristiriidasta tämänhetkisen ja tavoitellun tilan välillä. Aikuinen onkin oppimisessaan yleensä enemmän ongelmakeskeinen kuin oppiaines keskeinen. Näin motivaatio oman ammattitaidon, asiantuntijuuden kehittämiselle nousee usein tarpeesta löytää ratkaisuja esim. omassa työssä esiin nousseisiin ongelmiin. Tästä syystä koulutukseen osallistuvien henkilökohtaisten oppimis- ja osaamistarpeiden määrittely sekä koulutuksen suunnittelu yhdessä koulutukseen osallistuvien tarpeiden pohjalta on tärkeää. Koska oppimisessa on kyse muutoksen aikaansaamisesta, on henkilökohtaista osaamista voitava rakentaa asteittain. Muutos edellyttää motivaatiota, sitoutumista, mitä puolestaan tukee valinnan vapaus esim. mahdollisuus itse vaikuttaa koulutuksen suunnitteluun ja toteutukseen (9, 10, 15, 26, 32, 33). Asiantuntijuus on enää harvoin vain yksilön osaamista, vaan sille on tyypillistä monen eri henkilön, välineen ja ympäristön vuorovaikutus ja tiedon jakaminen. Lisäksi se edellyttää sosiaalisia valmiuksia. Sosiaalisesti jaettu osaaminen ja tiedon hallitseminen ovatkin yhä tärkeämpiä edellytyksiä työtehtävien hallinnassa. Käytännön työssä tarvitaan tietotaitoa ja ymmärtämistä sekä näiden lisäksi myös osaamista, joka sisältää tietotaidon sovittamisen organisaatiokulttuuriin ja toimintatapoihin. Koulutuksen ja työn yhdistäminen nousevat pedagogisiksi avainkysymyksiksi, miten muodostetaan silta koulutustilaisuudessa teorian, tieteellisen tutkimustiedon ja koulutukseen osallistuvan todellisen työn välille. (14, 36) Täydennyskoulutus ja omaehtoinen opiskelu diabetestyössä Diabetestyössä koulutus on nyt suurten haasteiden edessä. Koulutustarvetta lisää tuntuvasti diabeetikoiden määrän nopea kasvu ja lääketieteellisen tiedon nopea kehitys. Myöskin diabeteksen ehkäisy ja tyypin 2 diabetesta sairastavien hoidon painopisteen siirtyminen perusterveydenhuoltoon, hajautettuun väestövastuuseen ja työterveyshuoltoon ovat tuoneet uusia koulutuksellisia 8

9 haasteita terveydenhuollon ammatilliselle peruskoulutukselle ja diabetestyön täydennyskoulutukselle. Haastetta tuovat myös tehtäväkuviin ja työnjakoon liittyvät keskustelut, joita käydään poliittisella tasolla ja käytännössä, esim. lääkäreiden ja terveyden- ja sairaanhoitajien työnjaosta tyypin 2 diabetesta sairastavien potilaiden pitkäaikaisseurannassa, joka toisi tulevaisuudessa uudenlaisia koulutustarpeita myös diabetestyöhön. (6, 24) Dehkon käynnistyminen on herättänyt koulutustarpeita ja lisännyt koulutuskysyntää eri puolilla mm. Diabetesliiton koulutus suoraan organisaatioihin on vuonna 2002 kasvanut kolminkertaiseksi. Terveyden- ja sairaanhoitajien ammattikorkeakoulujen diabetestyön erikoistumisopintoihinkin on kyetty ottamaan vain pieni osa hakijoista opiskelemaan. Monet toimijatahot ovat pyrkineet vastaamaan diabetestyössä jatkuvasti kasvavaan koulutuskysyntään ja -tarpeeseen. Sairaanhoitopiirien epäviralliset diabetestyöryhmät ovat vastanneet alueellisesta diabetestyön koulutuksesta lukujen vaihteesta ja toimivat tällä hetkellä varsin aktiivisesti. Sairaanhoitopiirien diabetestyöryhmät järjestävät alueellisia koulutuspäiviä ja vastaavat alueellaan diabetestyön koulutuksista ja kehittämisestä. Suomen Diabetesliitto on vuodesta 1976 alkaen, Valtion sokeritautikomitea mietinnön ohjaamana (27), järjestänyt diabetestyön täydennyskoulutusta, erityisesti terveyden- ja sairaanhoitajille luvulla täydennyskoulutusta Diabetesliitossa suunnattiin enenevässä määrin hoitotiimeille, joihin kuuluvat diabeteslääkäri, -hoitaja sekä osassa terveydenhuollon toimipisteitä ravitsemusterapeutti ja jalkojenhoitaja/jalkaterapeutti. Viime vuosina Diabetesliiton järjestämää koulutusta on entistä enemmän tilattu suoraan työpisteisiin ja organisaatioihin. Diabetestyön täydennyskoulutukseen ovat lisäksi osallistuneet mm. erikoislääkäriyhdistykset, Suomen Diabetestutkijat ja Diabetologit ry, Diabeteshoitajat ry, lastentautien yksiköiden diabetesvastuulääkärien ja -hoitajien muodostama Pediatriklubi ja Suomen DESG (Diabetes Education Study Group). Tyypin 2 diabeteksen monimuotoisuus on tuonut mukaan verkostoitumisen tarvetta esim. laihdutustutkijoiden ja -ohjaajien ja Sydänliiton kanssa. Tyypin 1 diabeteksen hoito edellyttää puolestaan erilaista vankkaa erityisosaamista, asiantuntijuutta kuin tyypin 2 diabeteksen hoito. Lääkäreiden diabetestyön täydennyskoulutus Lääkäreiden diabetestyön ammatillista täydennyskoulutusta ovat järjestäneet mm. sairaanhoitopiirien diabetestyöryhmät, lääketieteen erikoisalojen yhdistykset, Suomen Diabetestutkijat ja Diabetologit ry, lääketeollisuus, kansainväliset diabetesalan koulutus- ja kongressijärjestäjätahot, sairaalat ja terveyskeskukset omalla sisäisellä koulutuksellaan. Myös Diabetesliitto on vuosittain järjestänyt ajankohtais- ja teemapäiviä lääkäreille ja viime aikoina enenevässä määrin koulutusta on suunnattu diabetestiimeille. Sisätautien, lastentautien ja yleislääketieteen erikoislääkärit ovat voineet vuodesta 1994 lähtien hakea Suomen Lääkäriliiton myöntämää diabeteksen hoidon erityispätevyyttä täytettyään tietyt kokemus- ja kelpoisuusehdot. Erityispätevyyden myöntämisen jälkeen asianomainen lääkäri voi käyttää itsestään nimitystä diabeteslääkäri. Lääkärien täydennyskoulutusta kehitetään tällä hetkellä laajapohjaisena yhteistyönä. Kolme valtakunnallista lääkärijärjestöä Suomen Lääkäriliitto, Finska Läkaresällskapet ja Suomalainen Lääkäriseura Duodecim perustivat helmikuussa 2002 lääkärien ammatillisen kehittämisen arviointineuvoston, jonka tavoitteena on luoda täydennyskoulutuksen laatukriteerit ja päättää niiden pohjalta 9

10 koulutustilaisuuksien ja koulutuksen järjestäjien hyväksymisestä. Neuvosto tulee valvomaan lääkäreiden täydennyskoulutustarpeita ja seuraamaan täydennyskoulutuksen toteutumista ja kehittämään sitä laatukriteeristöönsä nojautuen. Neuvosto tulee myös pitämään yhteyttä kansainvälisiin täydennyskoulutuksen organisaatioihin. Arviointineuvos ton toiminnalla pyritään systematisoimaan ja parantamaan lääkäreiden täydennyskoulutusta Suomessa. Hoitajien diabetestyön koulutus Hoitajien diabetestyöhön liittyvää koulutusta ovat järjestäneet terveydenhuollon organisaatiot omalla sisäisellä koulutuksellaan sekä sairaanhoitopiirien diabetestyöryhmät monin eri tavoin alueellaan. Diabetesliitto on vuodesta 1976 järjestänyt diabetestyön ammatillista täydennyskoulutusta erityisesti terveyden- ja sairaanhoitajille, mutta myös perus- ja lähihoitajille, työterveyshoitajille ja väestövastuuhoitajille sekä hoitotiimeille. Diabeteshoitajat ry järjestää vuosittain kaksipäiväiset koulutuspäivät terveyden- ja sairaanhoitajille. Vuonna 1998 Diabeteshoitajat ry aloitti diabeteshoitajien ammatillisen pätevyyden kehittämiseen tähtäävän projektin. Sen ensimmäisessä vaiheessa määriteltiin diabeteshoitajien ammatillinen pätevyys ottaen huomioon työelämän vaatimukset ja diabetesta sairastavien terveystarpeet ja odotukset. (16) Tämän pohjalta on tehty esiselvitys esitettyjen toimenpide-ehdotusten sekä Dehkon avaintoimenpiteen 9a ja 9c saattamiseksi käytäntöön. (16) Terveyden- ja sairaanhoitajien on ollut mahdollista osallistua pitkäkestoiseen diabetestyön lisäkoulutukseen (10 12 ov) muutamassa terveydenhuolto-oppilaitoksessa ja ammattikorkeakoulussa. Vuonna 1997 alkoivat ensimmäiset ammattikorkeakoulun erikoistumisopinnot (20 ov) Satakunnan ammattikorkeakoulussa. Tällä hetkellä erikoistumiskoulutuksen voi suorittaa kolmessa ammattikorkeakoulussa. Erikoitumiskoulutusten laatua ei vielä valvota. Diabetestyön koulutusta ovat järjestäneet myös lääke- ja tuoteyritykset sekä kansainväliset kongressi- ja kouluttajatahot esim. FEND (Federation of European Nurses with Diabetes FEND tarjoaa vuosittaisten koulutuspäivien lisäksi mahdollisuuden osallistua diabetestyön täydennyskoulutusohjelmaan, joka toteutetaan yhteistyössä kolmen Eurooppalaisen yliopiston kanssa. Ravitsemusterapeuttien diabetestyön koulutus Ravitsemusterapeutteja toimii terveydenhuollossa kahdeksankymmentä. Ammattikunnan pienuudesta johtuen sen omiin tarpeisiin suunnattua diabetestyön koulutusta on vähän. Ravitsemusterapeutit kokoavat diabetekseen liittyvää täydennyskoulutusta pääasiassa terveydenhuollon yleisestä koulutustarjonnasta. Diabetesliitto on pyrkinyt vastaamaan ravitsemusterapeuttien koulutustarpeeseen järjestämällä ravitsemusterapeuttien koulutuspäivät kerran 1 2 vuodessa. Jalkojenhoitajien ja jalkaterapeuttien diabetestyön koulutus 10

11 Jalkojenhoitajien nykyisin jalkaterapeuttien koulutuksen yhtenä tavoitteena on ollut saada jalkoihin kohdistuvat ehkäisevät ja hoidolliset toimenpiteet osaksi kokonaisvaltaista diabeteshoitoa. Jalkojenhoitopalvelut kuuluvat julkisen terveydenhuollon tarjoamiin palveluihin vain pienessä osassa Suomen kuntia. Jotkut kunnat ostavat jalkojenhoitopalveluita yksityisiltä palveluntuottajilta. Monin paikoin diabeetikot joutuvat itse hankkimaan jalkojenhoitopalvelut yksityiseltä palvelun tuottajalta. Jalkojenhoitajille ja jalkaterapeuteille suunnattua täydennyskoulutusta järjestävät nykyisin lähinnä jalkaterapeutteja kouluttavat ammattikorkeakoulut, Suomen Jalkojenhoitaja- ja Jalkaterapeuttiliitto ry, lääke- ja hoitovälineteollisuus sekä muutamat aktiiviset yksityiset yhdistykset esimerkiksi Haavanhoitoyhdistys ry. Diabetesliitto järjesti luvuilla koulutusta jalkojenhoitajille ja jalkaterapeuteille. Viime aikoina diabeetikoiden jalkojenhoitoon keskittyvää koulutusta Diabeteskeskuksessa on suunnattu pääsääntöisesti terveyden- ja sairaanhoitajille. 11

12 4. KOULUTUSSELVITYKSEN TAVOITTEET JA TOTEUTUS Dehkon avaintoimenpide 9:n diabetestietoutta lisätään kaikilla terveydenhuollon sektoreilla toteuttamiseksi tehtiin joulukuussa 2001 kysely 210 terveydenhuollon ammattilaiselle. Tarkoituksena oli keskustelun käynnistämiseksi kuvata, minkälaista ja millä tavalla järjestettyä diabetestyön koulutusta, Dehkon tavoitteiden saavuttamiseksi, diabetestyössä tarvitaan. Koulutussuunnittelulle haluttiin yksi lisänäkökulma Dehkon esiintuomien ongelmien ja ratkaisuehdotusten rinnalle. Kyselyn tavoitteena oli: a. Täydentää kuvaa diabetestyön koulutuksesta ja sitä järjestäneistä tahoista. b. Saada kuva terveydenhuollon ammattilaisten kokemista koulutustarpeista diabetestyössä. c. Saada kuva terveydenhuollon ammattilaisten ajatuksista, miten diabetestyön täydennyskoulutusta tulee kehittää Kyselyn toteutus Kohderyhmä Kyselyn kohderyhmäksi valittiin diabetes-(vastuu)lääkärit, -hoitajat, ravitsemusterapeutit ja jalkojenhoitajat/jalkaterapeutit. Aineisto pyrittiin kokoamaan koko maata kattavaksi poimimalla postinumeroiden perusteella maan kaikkia osia edustava otos terveydenhuollon organisaatioista. Käytössä olivat Diabetesliiton terveyskeskusten ja keskussairaaloiden osoitteet sekä Suomen työterveyshuollon osoitteet (Suomen Teollisuuslääketieteen yhdistys ry:n ylläpitämä). Lisäksi varmistettiin, että aineistoon tuli mukaan diabeteksen hoidon erityispätevyyden saaneita lääkäreitä käyttämällä Suomen Lääkäriliiton heistä ylläpitämää tiedostoa. Aineistoon valittiin mukaan myös diabetestyön pidempikestoiseen lisäkoulutukseen osallistuneita hoitajia. Ravitsemusterapeutit poimittiin Ravitsemusterapeuttien yhdistys ry:n jäsenrekisteristä ja jalkojenhoitajat ja jalkaterapeutit Suomen Jalkojenhoitaja- ja Jalkaterapeuttiliitto ry:n jäsenrekisteristä. Kyselyn vastaanottajat (n=210): - 80 lääkäriä (perusterveydenhuollon diabetesvastuulääkäreitä 31 %, työterveyslääkäreitä 31 %, aikuisten erikoissairaanhoidon diabetesvastuulääkäreitä 14 %, lasten erikoissairaanhoidon diabetesvastuulääkäreitä 14 %, Diabeteskeskuksessa työterveyslääkäreiden ja -hoitajien kurssille osallistuneita lääkäreitä 10 %). Kyselyn saaneista lääkäreistä 15:llä oli diabeteksen hoidon erityispätevyys hoitajaa (perusterveydenhuollon diabetesvastuuhoitajia 31 %, työterveyshoitajia 31 %, aikuisten erikoissairaanhoidon diabeteshoitajia 14 %, lasten erikoissairaanhoidon diabeteshoitajia 14 %, Diabeteskeskuksessa työterveyslääkäreiden ja -hoitajien kurssille osallistuneita hoitajia 10 %). Kyselyn saaneista terveyden- ja sairaanhoitajista 15:llä oli pidempikestoinen diabetestyön lisäkoulutus ravitsemusterapeuttia - 12 jalkojenhoitajaa ja 13 jalkaterapeuttia 12

13 Tietojen keruu ja tulkinta Tietojen keruu tapahtui marraskuussa 2001 kyselylomakkeella (liite 2), jossa oli sekä avoimia että strukturoituja kysymyksiä. Kyselylomakkeen mukana lähetettiin Diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelman tiivistelmä, johon vastaajia pyydettiin tutustumaan ja jonka pohjalta heitä pyydettiin nostamaan esiin työssään ja työyhteisössään näkemiään koulutuksellisia tarpeita ja ajatuksiaan täydennyskoulutuksen kehittämiseksi. Koska työterveyshuollosta vastauksia palautui niukasti pyydettiin Diabeteskeskuksen työterveyslääkäreiden ja -hoitajien koulutuspäiville joulukuussa 2001 osallistuneita vastaamaan kyselyyn. Aineiston strukturoidun osan jatkuvista muuttujista laskettiin keskiarvot ja -hajonnat ja luokitelluista muuttujista tehtiin ristiintaulukointeja ja muodostettiin jakaumia excel-taulukkolaskentaohjelmaa hyväksi käyttäen. Avointen kysymysten vastaukset yhdistettiin ja käsiteltiin kokonaisuutena, lukuunottamatta kysymystä 13, johon vastauksia tuli niukasti. Mukaan otettiin myös strukturoituihin kysymyksiin liittyneet kommentit. Aineistoa lähdettiin tiivistämään induktiivisesti niin, että vastauksissa esiin tuotuja koulutustarpeita ja ajatuksia täydennyskoulutuksen kehittämisestä kykeni kuvaamaan lyhyesti ja yleistävästi. Strukturoitujen kysymysten tulokset ja avoimien kysymysten antamaa lisätietoa tuodaan esille suhteessa strukturoitujen kysymysten antamiin tietoihin. 5. KOULUTUSSELVITYKSEN TULOKSET Kyselyyn vastasi 70 terveydenhuollon ammattilaista, mikä on 33 % kyselyn saaneista. Lääkäreistä kyselyyn vastasi 30 %, hoitajista 36 %, ravitsemusterapeuteista 32 % ja jalkojenhoitajista/jalkaterapeuteista 36 %. Vastanneista lääkäreitä oli 34 % (N=24), sairaan- ja terveydenhoitajia 42 % (N=29), ravitsemusterapeutteja 11 % (N=8) ja jalkojenhoitajia/jalkaterapeutteja 13 % (N=9) (kuva 1.). Kuva 1. Koulutusselvitykseen vastanneet ammattikunnittain (%) 13 % 11 % 42 % Hoitajat Lääkärit rav.ter. jalk.hoit/jalk.terap 34 % Lääkäreistä oli pediatreja kolme, väestövastuulääkäreitä kuusi. Työterveyshuollon lääkäreistä yksityisessä työterveyshuollossa toimi neljä, yrityksen sisäisessä työterveyshuollossa kaksi ja julkisen sektorin työterveyshuollossa kaksi. Lääkäreistä kuudella oli diabeteksen hoidon erityispätevyys. Hoitajista lasten diabeteshoitajia oli kolme, väestövastuussa hoitajista toimi yhdeksän. Työterveyshuollon hoitajista yksityisessä työterveyshuollossa kuusi, yrityksen sisäisessä työterveyshuollossa kaksi ja julkisen sektorin työterveyshuollossa neljä. Pidempikestoinen diabetestyön lisäkoulutus (10 12 ov) oli neljällä vastanneista hoitajista. Vastaajien jakautuminen perusterveydenhuollon, työterveyshuollon, yksityisen sektorin ja erikoissairaanhoidon kesken esitetty kuvassa 2. 13

14 Kuva 2. Koulutuskyselyyn vastanneiden ammattiryhmien taustaorganisaatiot (%) 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % yksityinen työterveysh. perusth. erik.sh. Hoitajat rav.ter. jalk.hoit/jalk.terap Työkokemus diabetestyössä ja diabetestyön täydennyskoulutukseen osallistuminen Kyselyyn vastanneiden työkokemus vaihteli diabetestyötä aloittelevista 25 vuotta diabetestyötä tehneisiin (Taulukko 1). Alle viisi vuotta diabetestyötä tehneitä oli 5. Peruskoulutuksen jälkeen diabetestyön täydennyskoulutukseen oli osallistunut 79 % vastaajista: lääkäreistä 92 %, hoitajista 52 %, ravitsemusterapeuteista 100 % ja jalkojenhoitajista/jalkaterapeuteista 78 %. Taulukko 1. Heidän työkokemuksensa ja diabetestyön täydennyskoulutus ammattiryhmittäin. Lääkärit N=24 Hoitajat N=29 Ravitsemusterapeutit N=8 Jalkojenhoitajat/ Jalkaterapeutit N=9 Kaikki N=70 Työkokemus (vuotta) keskiarvo 15,3 11,3 12,6 9,5 12,6 vaihteluväli Diabetestyön täydennyskoulutukseen osallistuneiden osuus 92 % 52 % 100 % 78 % 74 % 14

15 Erikoissairaanhoidossa työskentelevistä lääkäreistä ja hoitajista kaikki kyselyyn vastanneet olivat osallistuneet diabetestyön täydennyskoulutukseen. Perusterveydenhuollossa toimivista lääkäreistä kaikki ja hoitajista suurin osa oli osallistunut diabetestyön täydennyskoulutukseen. Työterveyshuollossa toimivista lääkäreistä suurin osa ja hoitajista yksi oli osallistunut diabetestyön täydennyskoulutukseen. Vastaajien kuvauksia saamastaan diabetestyön täydennyskoulutuksesta ja kouluttajatahoista Vastaajien kuvaukset diabetestyön koulutustilanteista, joihin he olivat osallistuneet, olivat hyvin vaihtelevia. Vastaukset kertoivat, että suurin osa täydennyskoulutuksesta on ollut tiedon päivittämiseen perustuvia luentoja ajankohtaisista tutkimuksista ja asioista. Työterveyshuollon vastaukset kertovat, että saatu koulutus on ollut enimmäkseen yksittäisiä diabetesluentoja yleisen koulutuspäivän osana. Kaksi työterveyshuollon lääkäriä oli osallistunut sairaanhoitopiirin järjestämiin koulutuspäiviin. Vastauksista nousee selkeästi esille sairaanhoitopiirien diabetestyöryhmien järjestämien koulutuspäivien tärkeä merkitys alueen terveydenhuollon ammattilaisille. Ajankohtainen tieto on saatu pääosin näiltä koulutuspäiviltä sekä lääketeollisuuden järjestämistä koulutuksista. Sairaanhoitopiirien järjestämillä koulutuspäivillä on ollut mahdollista keskustella alueellisista toimintatavoista ja käytännöistä, mikä on vastaajista ollut hyvin tärkeää. Väestövastuulääkäri: Sairaanhoitopiirin koulutuspäivät: luentoja ajankohtaisista aiheista ja keskustelua yhteisistä linjoista + miten toimitaan. Kuvaukset kertovat, että sairaanhoitopiireissä ja terveydenhuollon organisaatioissa on käynnistetty erilaisia projekteja diabetestyön kehittämiseksi. Osallistuminen sairaanhoitopiirien diabetesprojekteihin on koettu tärkeäksi täydennyskoulutukseksi. Väestövastuuhoitaja: Sairaanhoitopiirin projektin innoittamana meillä on talon sisällä diabetes valittu kehityskohteeksi ja projektiin liittyen on järjestetty sisäisiä koulutuksia eri aiheista. On erittäin tärkeää että koko henkilökunta osallistuu koulutukseen, sillä muuten mikään ei muutu. Diabeteskeskuksessa järjestettävään eri ammattiryhmille tai tiimeille suunnattuun ammatilliseen täydennyskoulutukseen oli osallistunut kyselyyn vastanneista lääkäreistä 25 %, hoitajista 45 %, ravitsemusterapeuteista 88 % ja jalkojenhoitajista sekä jalkaterapeuteista 67 %. Kyselyn mukaan Diabeteskeskuksen koulutustilaisuuksissa on lähestytty diabetesta ja sen hoitoa käytännön työn kautta. Vastaukset kertoivat että diabetestiimeille suunnatuissa koulutustilaisuuksissa (sairaanhoitopiirit, Diabeteskeskus), on ollut mahdollista kehittää niin omaa kuin tiiminkin toimintaa. Muutama vastaaja on osallistunut oman organisaation ja Diabeteskeskuksen yhteistyössä suunnittelemaan koulutukseen. Nämä ns. räätälöidyt koulutukset on toteutettu työpaikkakoulutuksena. 15

16 Väestövastuuhoitaja: on järjestetty tiimikoulutusta, joka on ollut todella antoisaa. Olemme voineet kehittää asioita yhdessä ja sopia toimintatavoista Vastaajien kuvausten perusteella erilaisissa ohjaukseen suuntautuvissa koulutustilanteissa, sekä terveyden- ja sairaanhoitajien pitkäkestoisessa diabetestyön lisäkoulutuksessa (10 12 ov) on ollut mahdollista kokeilla asioita omassa työssä mikä vastausten perusteella koetaan mielekkääksi. Lisäksi vastaukset kertovat, että useissa koulutustilaisuuksissa on oppimista tuettu käyttämällä erilaisia oppimismenetelmiä. Näistä vastaajat kertovat löytäneensä vastauksia juuri käytännön työnsä ongelmiin. Diabetestyöhön liittyvää täydennyskoulutusta järjestäneet tahot Vastausten perusteella diabetestyön koulutusta järjestävät useat eri tahot (Taulukko 2). Vastaajat olivat hankkineet diabetestyöhön liittyvää koulutusta kansainvälisiltä, kansallisilta, alueellisilta ja paikallisilta koulutuksen järjestäjätahoilta. Vastaajien koulutustarpeet diabetestyössä Koulutustarpeet suuntautuivat viiteen osa-alueeseen; tietoon, osaamiseen, yhteistyön ja toimintamallien kehittämiseen, asenteisiin vaikuttamiseen sekä työssä jaksamiseen. Vastauksissa tuodaan esille myös diabetestyön kehittämistarpeita koulutuksellisina haasteina. Vastaukset kertovat, että diabetestyön asiantuntijoille ja hyvät perustiedot omaaville on tarjolla hyvin päivittävää koulutusta ja että sitä tarvitaan jatkuvasti ammattitaidon ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi. Vastauksissa korostetaan, että koulutusta tulee nyt ja tulevaisuudessa tarjota erityisesti sille suurelle joukolle terveydenhuollon ammattilaisia, jotka joutuvat tulevaisuudessa uutena haasteena vastaamaan diabeteksen ehkäisystä, diabetesta sairastavien hoidosta sekä hoidonohjauksesta osana omaa työtään. Erityisesti vastauksissa nostetaan esille perusterveydenhuollon ja työterveyshuollon koulutustarpeisiin vastaaminen. Esh. lääkäri: Käytännönläheistä koulutusta tulee erityisesti suunnata työterveys- sekä perusterveydenhuoltoon Väestövastuuhoitaja: Koulutusta tulisi tulevaisuudessa järjestää ennen kaikkea muille kuin diabetesvastuuhoitajille ja -lääkäreille Lääkäreiden kokemat koulutustarpeet Perusterveyden- ja työterveyshuollossa toimivien lääkäreiden ilmaisemat koulutustarpeet painottuivat perustietojen kertaamiseen tämän päivän tutkimustiedon valossa. Suuri osa vastaajista toivoi, että tutkimustietoa nivottaisiin aikaisempaa enemmän juuri käytännön työhön ja osa toivoi 16

17 selkeitä hoitomalleja. Moni heistä nosti koulutustarpeena esille hoidon toteuttamisen käytännön työssä, moniammatillisessa tiimissä sekä työyhteisössä eli osaamisen. Väestövastuulääkäri: Sepelvaltimotaudin, verenpainetaudin ja MBO:n / tyypin 2 diabeteksen kokonaishahmotus ja lääkehoidon käytännön toteutus. Väestövastuulääkäri Tietoa uusista tutkimuksista ja mitä merkitsee kliinikolle. Perusterveydenhuollon lääkäri: Perustietojen kertaamista tutkimustiedon valossa, hoidon toteuttaminen käytännön työssä ja selkeä toimintasuunnitelma miten toimitaan. Pieni osa lääkäreistä kaipasi perustietoa hoidonohjauksesta, hoitomotivaatiosta sekä elintapamuutoksiin vaikuttamisen mahdollisuuksista. Muutama vastaaja toi esille, että lääkärit tarvitsevat asennemuutosta suhteessa hoidonohjaukseen. Pediatrien vastauksissa kaivattiin tutkimustiedon lisäksi koulutusta eri-ikäisten lasten ja nuorten hoidonohjaukseen ja sen kehittämiseen niin, että koko työryhmä olisi mukana. Myös ryhmäohjaukseen haluttiin koulutusta. Väestövastuulääkäri Liikunnan, laihdutuksen ja painonhallinnan ohjaus tarvitaan koulutusta. Työterveyshuollossa toimivista lääkäreistä lähes kaikki nostivat tiedon lisäksi esille paikallisen yhteistyön ja työnjaon kehittämisen tarpeen työterveyshuollon ja julkisen terveydenhuollon välillä. Alueellisen yhteistyön kehittämisen tarve ilmeni puolestaan perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon vastauksista. Perusterveyden- ja työterveyshuollon ja muutamassa erikoissairaanhoidon vastauksissa nostettiin koulutustarpeeksi koko organisaation ja työpisteen sisäisten toimintamallien kehittäminen sekä eri ammattiryhmien tehtäväkuvien ja työnjaon selkiyttäminen. Myös tiimityöskentelyn taidoista haluttiin koulutusta. Erikoissairaanhoidossa toimivien lääkäreiden vastauksissa nostettiin lisäksi esille eri erikoisaloilla ja toimipisteissä työskentelevien koulutustarpeet perustietojen päivittämisessä. Työterveyslääkäri: Työterveyshuollon ja julkisen sektorin työnjakoon projektikoulutusta Väestövastuulääkäri: jossa omaan yksikköön luodaan selkeä suunnitelma miten toimitaan Terveyskeskuslääkäri: Lääkärin rooli diabeteksen hoidossa ja hoitotiimissä tarvitaan tiimikoulutusta Perusterveydenhuollon vastaajista muutama piti vaikeana diabetesvastuuhenkilön kouluttajan ja koordinoijan roolia, vaikka koulutustarve olisi nähty organisaation sisällä suureksi. Mielenkiinnon herättäminen ja asenteisiin vaikuttaminen suhteessa diabetestyöhön nostettiin lääkärien vastauksissa myös koulutukselliseksi haasteeksi. Koulutuksella koettiin olevan tärkeä merkitys työssä jaksamiseen ja muutama lääkäri nosti esille, että koulutustilaisuuksissa tulisi käsitellä aikaisempaa enemmän juuri työssä jaksamista. Väestövastuulääkäri: Ennaltaehkäisyn kuten diabeteksenkin lääkärit kokevat usein työläänä koulutuksiin mukaan myös asenne asiaa? 17

18 Taulukko 2. Kyselyn vastauksista kootut diabetestyön täydennyskoulutuksen järjestäjätahot. Järjestäjätaho Lääkärit Hoitajat Ravitsemusterapeutit Kansainvälinen IDF (International Diabetes FEND (Federation Nutrition Study Group koulutus Federation) of European of EASD Nurses in Diabetes) EASD (European Association for the Study of Diabetes) Jalkojenhoitajat, jalkaterapeutit ADA (American Diabetes Association) ISPAD (International Society for Pediatric and Adolescent Diabetes) Kansalliset järjestöt, yhdistykset ja muut valtakunnalliset tahot Suomen Endokrinologiyhdistys Suomen Diabetestutkijat ja Diabetologit Lastenlääkäriyhdistys, Pediatriklubi Diabeteskeskus Diabeteshoitajat ry Suomen DESG Suomen Diabeteskeskus Ravitsemusterapeuttien yhdistys Suomen Lihavuustutkijat Diabeteskeskus Suomen Jalkojenhoitaja- ja Jalkaterapeuttiliitto ry Diabeteskeskus Suomen sisätautilääkäreiden yhdistys Lääkäriseura Duodecim, alueelliset lääkäripäivät Laihdutusohjaajat KELA Kuntakoulutus Suomen Laihdutusohjaajat Suomen DESG (Diabetes Education Study Group) Suomen haavanhoitoyhdistys Alueelliset tahot Paikalliset tahot Lääke- ja hoitovälineteollisuus Sairaanhoitopiiri/ alueellinen diabetes-työryhmä Ammattikorkeakoulut / terveydenhuoltooppilaitokset Sairaanhoitopiiri/ alueellinen diabetestyöryhmä Sairaanhoitopiiri/ alueellinen diabetestyöryhmä Ammattikorkeakoulut Sairaanhoitopiiri/ alueellinen diabetestyöryhmä Terveydenhuollon yksikkö Terveydenhuollon Terveydenhuollon Terveydenhuollon (sisäinen koulutus) yksikkö (sisäinen yksikkö (sisäinen koulutus) yksikkö (sisäinen Terveydenhuollon yksikkö koulutus) koulutus) ja Diabeteskeskus yhteistyössä Terveydenhuollon Terveydenhuollon yksikkö ja Diabe- yksikkö ja Diabetes- (räätälöity koulutus) teskeskus yhteistyössä keskus yhteistyössä (räätälöity (räätälöity koulutus) koulutus)

19 Hoitajien kokemat koulutustarpeet Kyselyyn vastanneiden hoitajien koulutustarpeet koskivat perustietoa diabeteksesta sairautena, nykypäivän hoidon periaatteita, hoidonohjausta sekä hoitovälineitä. He korostivat ajan tasalla olevien perustietojen merkitystä ohjattaessa diabetesta sairastavaa. Erityisesti hoitajien vastauksissa nostettiin esille ruokaan ja nykypäivän lääkehoitoon liittyvät perustiedot sekä mitä ja miten ohjata diabetesta sairastavaa käytännössä tekemään ruokaan liittyviä valintoja arkielämässä. He toivoivat myös koulutusta siitä, miten ohjata diabetesta sairastavaa säätelemään hoitoaan (lääkitys, ruoka, liikunta) verensokeri-vastausten perusteella kotioloissa. Hoitajat kaipasivat myöskin uutta tutkimustietoa ohjauksesta ja toivoivat, että tutkimuksia käsiteltäisiin entistä käytännönläheisemmin. Diabeteksen ehkäisy on uusi asia ja koulutusta kaivattiin mm. siitä, mistä diabeteksen ehkäisyssä on kysymys, miten riskiryhmään kuuluvat saadaan kiinni ja paikallisten toimintatapojen sopimisesta. Diabeteshoitaja, terveyskeskus: Tarvitaan tietopaketteja mistä diabeteksessa on kysymys ja miten nykyään hoidetaan. Erityisesti ruokavaliosta sekä lääkehoidosta tarvitaan käytännön tietoa ja tietoa miten ohjataan potilasta Väestövastuuhoitaja: tietoa uusista tutkimuksista, mutta ei liian korkealentoisesti. Työterveydenhoitaja: Perustietoa MBO:sta ja aikuistyypin diabeteksesta. Lisäksi tietoa siitä mitä diabeteksen ehkäisy tänä päivänä on ja miten työterveyshuollon käytännöissä toimitaan. Yhteistyötä tarvitaan perusterveydenhuollon ja työterveyshuollonvälillä esim. yhteisiä koulutuksia. Lähes jokainen hoitaja näki tarvittavan koulutusta erityisesti potilaslähtöisestä ohjauksesta ja hoidonohjauksesta, kroonista sairautta sairastavan potilaan pitkäjänteisestä ja tavoitteellisesta ohjaamisesta, hoitomotivaatioon liittyvistä asioista, ryhmäohjauksesta sekä elintapamuutoksiin vaikuttamisen mahdollisuuksista. Vastauksista nousivat esille koulutustarpeena myös omien ohjaustaitojen kehittäminen kuten vuorovaikutustaitojen ja erilaisten uusien ohjausmenetelmien hyödyntäminen ja kehittäminen. Hoidonohjausta tulisi useamman hoitajan mielestä myös tutkia aikaisempaa enemmän. Lastenalan hoitajien koulutustarpeet liittyivät eri-ikäisten lasten ja nuorten hoidonohjauksen kehittämiseen. Lasten diabeteksen erityispiirteistä, ryhmäohjauksesta sekä perhetyöskentelystä kaivattiin lisää koulutusta. Lasten diabeteshoitaja: Lapsidiabeetikon ja perheen hoidonohjauksen erityispiirteistä ja esim. ryhmäohjauksesta. Yleensäkin eri-ikäisten lasten ja nuorten ohjaamisesta sekä ohjauksen kehittämisestä Väestövastuuhoitaja: Tarvittaisiin enemmän tietoa opetusmenetelmistä, opettamisesta erilaisille ja eri ikäryhmiin kuuluville ihmisille Terveydenhoitaja, terveyskeskus: Insuliinihoidon käytännön toteutus: lääkkeen, aterian ja verensokerin välinen yhteys ja miten ohjata potilasta 19

20 Väestövastuuhoitaja: Vuorovaikutusasiat, tulisi tutkia omaa ohjaustapaa ja saada opastusta, Perusterveydenhuollossa toimivien hoitajien vastauksissa nostettiin esille työyksikön sisäisten toimintamallien ja yhteistyötaitojen kehittäminen. He korostavat selkeiden toimintamallien merkitystä lääkäripulan ollessa todellista arkea ja lääkäreiden vaihtuessa jatkuvasti. He korostavat myös alueellisen yhteistyön ja toimintatapojen kehittämistä. Useat työterveyshuollon hoitajat nostivat vastauksessaan esille julkisen terveydenhuollon, erityisesti perusterveydenhuollon sekä työterveyshuollon työnjaon selkiyttämisen tarpeen. Lisäksi hoitajien vastauksissa nähdään koulutustarvetta yhteistyön kehittämisessä diabetesta sairastavan sekä terveydenhuollon ammattilaisten kesken. Väestövastuuhoitaja: Hoitoketjujen yhtenäistämisen lisäksi tiimin työnjakoa selkiytettäväselkeä sabluuna miten toimitaan sillä lääkärit vaihtuvat jatkuvasti. Tarvitaan ilmeisesti ulkopuolista kouluttajaa. Työterveyshoitaja: Yksityisen työterveyshuollon ja perusterveydenhuollon työnjakoa kehitettävä Väestövastuuhoitaja: Kaikkien on ymmärrettävä mitä tarkoittaa diabeetikko tasavertaisena tiimin jäsenenä Osassa vastauksia esitettiin, että työyhteisön sisäistä koulutusta olisi lisättävä, mutta siinä nähtiin myös ongelmia, esimerkiksi resurssipula ja diabetesvastuuhenkilöiden vaikeus toimia omassa työyhteisössä kouluttajana. Muutama hoitaja koki koulutustarvetta opettamisen ja kouluttamisen perustiedoissa sekä kouluttajantaidoissa. Erikoissairaanhoidossa työskentelevien hoitajien vastauksista nousi edellisten lisäksi eri erikoisaloilla työskentelevien ammattilaisten koulutustarpeet diabeteksen perusasioissa sekä oman organisaation sisäisen konsultaation kehittäminen. Diabeteshoitaja, esh: Didaktiikka-opetusoppi olisi tarpeen esim. henkilökunnan koulutustilanteiden vetäminen Diabeteshoitaja: Huomioikaa myös, että koulutusta tarvitaan eri erikoisaloille sillä perustiedot eivät ole ajan tasalla eikä konsultoida. Lisäksi useat hoitajat uskoivat koulutuksen herättävän terveydenhuollon ammattilaisten mielenkiintoa diabetestyötä kohtaan, ja joku näki juuri tästä syystä tarvittavan ruohonjuuritason koulutusta. Työssä jaksaminen nousi hyvin monen hoitajan vastauksissa esille ja koulutuksen merkitystä korostettiin työssä jaksamisen tukemisessa. Väestövastuuhoitaja: Hoitajien jaksamiseen kiinnitettävä koulutuksissa huomiota ja esim. psykologin luentoja voisi sisältyä koulutuksiin. Jo se, että saa yleensäkin mahdollisuuden osallistua koulutuksiin antaa aina uutta voimaa. Perusterveydenhuollon sairaanhoitaja: Olisi oltava erilaista koulutusta tarjolla, esim. osastotyötä tekevät eivät lähde edes sairaanhoitopiirin koulutuspäiville koska eivät ymmärrä mistä siellä puhutaan. 20