HARMAAN TALOUDEN TILANNEKUVA III/2011
|
|
- Niko Salo
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Harmaan talouden selvitysyksikkö HARMAAN TALOUDEN TILANNEKUVA III/2011 Harmaan talouden valvonta
2 Harmaan talouden selvitysyksikkö Julkaisuaika 9/2011 Tekijä Toimitus HTSY Julkisuus Asiakirja on julkinen Julkaisun nimi Harmaan talouden tilannekuva III/ Harmaan talouden valvonta Julkaisutapa Vain sähköinen julkaisu Sivuja 41 Tiivistelmä Harmaan talouden selvitysyksikön julkaisussa Harmaan talouden tilannekuva III/2011 käsitellään viranomaisyhteistyönä suoritettuja harmaan talouden torjuntahankkeita sekä yksikön omien ilmiöselvitysten tuloksia. Raportissa esitellään näiden lisäksi harmaan talouden tämänhetkisen toimintaympäristön kannalta keskeinen oikeustapaus. Lyhyesti -palstalla käydään totuttuun tapaan läpi ajankohtaisia asioita. Verohallinnon vetämistä yhteistyöhankkeista esitellään yritysryppäiden valvontahanke, jonka toteutettiin vuosina Raportissa todetaan, että omistajuus on usein verkostoitunutta ja yrityksistä on muodostettu saman intressipiirin määräysvallassa olevia yhtiökeskittymiä. Yritysryppäisiin näyttää kohdistuvan keskimääräistä enemmän maksuunpanoesityksiä ja niissä todetaan myös useammin verorikoksia. Rakennusalaan keskittyvässä artikkelissa esitellään havaintoja rakennusalan harmaasta taloudesta sekä keskeiset tulokset edelleen käynnissä olevan rakennusalan RAKSA-08 - hankkeen osalta. Pimeät palkat ovat edelleen rakennusalan harmaan talouden ydintä ja niitä on paljastunut hankkeessa jo noin 150 miljoonan euron edestä ja joka kymmenes verotarkastus näyttää edelleen johtavan rikosilmoituksen tekemiseen ja esitutkinnan käynnistämiseen. Viranomaisyhteistyö on ollut pohjana myös artikkelissa, jossa kuvataan Pohjois- ja Etelä-Savon liiketoimintakieltoon määrättyjen henkilöiden valvontaa. Harmaan talouden selvitysyksikössä on valmistunut eräitä ilmiöselvityksiä, joiden pohjalta on kirjoitettu useita artikkeleita tähän Tilannekuva-julkaisuun. Julkisiin tukiin liittyvästä selvityksestä käsiteltiin Tekesin myöntämiä tukia vuosina Havaintojen mukaan tukien saajilla on melko vähän näkyviä häiriöitä lakisääteisten velvoitteiden hoitamisessa tukiprosessin aikana. Sen sijaan kokonaisriskin arvioiminen edellyttäisi tukienmyöntäjien tietojensaantioikeuden laajentamista nykyisestä. Majoitus- ja ravitsemisalaa koskevassa kirjoituksessa kuvataan toimialan harmaan talouden ilmenemismuotojen lisäksi Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) vetämän valvontahankkeen keskeiset tulokset. Artikkelissa pohditaan myös toimialan harmaan talouden torjunnan uudistamistarpeita. Ulkomaisten yritysten rekisteröitymisestä verorekistereihin on laadittu erillinen tilastollinen selvitys, jossa tilastojen lisäksi esitetään nykyinen säädöspohja rekisteröitymisvelvoitteen osalta ja siihen liittyviä erityiskysymyksiä. Raportin viimeisessä artikkelissa esitellään juttukuvaus harmaasta taloudesta, jossa kahden suomalaisen yhtiön nimissä harjoitettuun liiketoimintakokonaisuuteen ja yritysryppääseen sisältyneitä verorikoksia on käsitelty aina tuomioistuimessa asti. Toiminnassa käytettiin hyväksi yhtätoista suomalaista ja kahta virolaista yhtiötä. Tapausesimerkki kuvastaa nykypäivän kansainvälistynyttä, ryvästynyttä ja samalla myös vakavoitunutta harmaata taloutta. Avainsanat Harmaa talous, talousrikollisuus, rakennusala, majoitus- ja ravitsemisala, julkiset tuet, yritystuki, verotus, liiketoimintakielto, verorikos
3 Utredningsenheten för grå ekonomi Publikationstid 9/2011 Författare UGE redaktion Offentlighet Offentlig publikation Publikations namn Lägesbild av den grå ekonomin III/ Övervakning av grå ekonomi Publikations redigering Endast som elektronisk publikation Sidoantal 41 Sammandrag Utredningsenheten för grå ekonomi har gett ut publikationen Harmaan talouden tilannekuva III/2011 där man behandlar resultaten av utredningsenhetens egna fenomenutredningar och projekt för bekämpning av grå ekonomi som har genomförts som myndighetssamarbete. Utöver dessa finns det i rapporten ett rättsfall som är centralt ur den aktuella verksamhetsmiljöns synvinkel. I kolumnen I korthet går man som vanligt igenom aktuella ärenden. I rapporten presenteras Skatteförvaltningens samarbetsprojekt om övervakningen av kluster. Projektet genomfördes åren I rapporten konstateras att ägande är oftast nätverksbaserade och företagen utgör kluster som kontrolleras av samma intressekrets. Det ser ut att det i kluster finns fler debiteringar av skatt än i genomsnitt och det där finns också fler skattebrott. I artikeln som fokuserar sig till byggnadsbranschen presenteras iakttagelser av grå ekonomin inom branschen och centrala resultaten av RAKSA-08 -projektet som pågår fortfarande. Svarta löner ligger fortfarande i den grå ekonomins kärna och under projektet har man avslöjat cirka 150 miljoner euro i svarta löner. Var tionde skattegranskning verkar fortfarande leda till en polisanmälan och förundersökning. Samarbetet mellan myndigheterna har varit grunden också för artikeln som beskriver övervakning av personer som har meddelats näringsförbud i Norra och Södra Savolax. Utredningsenheten för grå ekonomi har avfattat några fenomenutredningar i vilka Lägesbildartiklarna grundar sig på. I utredning av offentliga stöd behandlas Tekes stöd som beviljat åren Enligt observationerna har stödmottagare ganska få synliga störningar i handlingen av lagstadgande skyldigheter under stödprocessen. I stället skulle bedömningen av helhetsrisken kräva utvidgningen av de stödbeviljande myndigheternas rätt att få information. Utöver grå ekonomins fenomen inom hotell- och restaurangbranschen presenteras det i artikeln också de centrala resultaten av övervakningsprojektet som Tillstånds- och tillsynsverket för social- och hälsovården (Valvira) har lett. I artikeln behandlas också behov av att modernisera bekämpningsmedel mot grå ekonomi inom branschen. Det har upprättats en separat statistisk utredning om skatteregistreringen av utländska bolag. Utöver statistiken presenteras det i utredningen den nuvarande lagstiftningsgrunden som gäller registreringsplikten samt de särskilda frågorna. I den sista artikeln presenteras ett rättsfall där skattebrott hade begåtts i två finska bolags namn i verksamhetsgenen och klustret. I aktiviteten utnyttjades elva finska och två estniska bolag. Det här exemplet illustrerar dagens internationaliserade, klusteriserade och samtidigt allvarligare grå ekonomi. Nyckelord Grå ekonomi, ekonomisk brottslighet, byggnadsbransch, hotell- och restaurangbransch, offentliga stöd, företagsstöd, beskattning, näringsförbud, skattebrott
4 Sisällys 1. YRITYSRYPPÄIDEN VEROVALVONTA ON JATKOSSA KOKONAISVALTAISTA RAKENNUSALAN HARMAA TALOUS - HAVAINTOJA RAKSA-08 VEROVALVONTAHANKKEESTA SELVITYS POHJOIS- JA ETELÄ-SAVON LIIKETOIMINTAKIELTOON MÄÄRÄTYISTÄ HENKILÖISTÄ JULKISET TUET - TEKESIN TUENSAAJAT HARMAA TALOUS JA TALOUSRIKOLLISUUS MAJOITUS- JA RAVITSEMISALALLA ULKOMAALAISET YRITYKSET YHDEN LIIKETOIMINTAKOKONAISUUDEN VEROASIOIDEN SELVITTELYÄ VIRANOMAIS- JA OIKEUSPROSESSISSA LYHYESTI...38 YHTEYSTIETOJA... 41
5 1 1. Yritysryppäiden verovalvonta on jatkossa kokonaisvaltaista Tapio Kelanti, osastopäällikkö, Pohjois-Suomen verotarkastusyksikkö Yritysten toimintaympäristössä on tapahtunut viime vuosikymmeninä merkittäviä muutoksia. Yritysten lukumäärä on lisääntynyt ja liiketoiminta on yhä kansainvälisempää. On myös hyvin tavanomaista, että yksittäiset henkilöt omistavat samanaikaisesti useita yrityksiä. Omistajuus on verkostoitunutta ja yrityksistä on muodostunut saman intressipiirin määräysvallassa olevia yhtiökeskittymiä eli yritysryppäitä. Määräysvalta yritysryppäässä perustuu joko suoraan omistukseen tai tosiasiallisen omistajavallan luonteisen päätösvallan käyttöön samoissa yhtiöissä. Muutokset toimintaympäristössä vaativat Verohallinnolta kykyä reagoida sekä havaita aivan uudenlaisia riskejä ja ilmiöitä. Verovalvonnassa on tähän asti keskitytty pääosin yksittäisen henkilön tai yrityksen valvontaan. Verovalvonta on ollut alueellista ja sidottu kotipaikkaan. Myös Verohallinnon tietojärjestelmät on rakennettu pääosin yksittäisen asiakkaan verovalvonnan toteuttamiseksi. Muuttunut taloudellinen toimintaympäristö on pitänyt ottaa huomioon myös verovalvonnassa. Verohallituksen verotarkastusyksikkö toteutti yhteistyössä muiden Verohallinnon yksiköiden kanssa yritysryppäiden valvontahankkeen vuosina Hankkeen tavoitteena oli luoda verovalvontaan uusi, laajempi ja kokonaisvaltaisempi asiakasnäkökulma ja kehittää siihen soveltuvia verovalvontamalleja. Kun aiemmin verovalvonta on kohdistunut pääsääntöisesti jokaiseen henkilöön ja yhtiöön erikseen, yritysrypäshankkeessa lähtökohtana oli kohdistaa verovalvonta samanaikaisesti kaikkiin yritysryppääseen kuuluviin yhtiöihin ja niiden lähipiiriin. Seuraavassa on esimerkki yritysryppäästä visuaalisesti esitettynä: Kuvassa verovalvonta kohdistetaan yleensä jokaiseen henkilöön ja yhtiöön erikseen, mutta yritysrypäshankkeessa verovalvonta kohdistetaan samanaikaisesti koko yritysryppääseen Hankkeen kohdejoukoksi valikoitui yhteensä 723 yhtiötä, jotka kuuluivat 202 eri yritysryppääseen. Hankkeen päättyessä kohdejoukkoon tehtyjen verotarkastusten tuloksia verrattiin kaikkiin vastaavana aikana tehtyjen verotarkastusten tuloksiin.
6 2 Hankkeen tuloksena voidaan todeta, että yritysrypästarkastukset ovat keskimääräistä vaativampia, työaikaa ja resursseja enemmän vieviä tarkastuskohteita. Yksittäisen yrityksen tarkastuksen kokonaiskesto on ollut rypäskohteissa keskimäärin 220 päivää ja kaikissa verotarkastuksissa 141 päivää. Rypästarkastukset ovat siten kestäneet noin 40 % kauemmin kuin tarkastukset keskimäärin. Hankkeen verotuksellisten tulosten vertailu: Yritysryppäisiin kohdistetut verotarkastukset johtivat keskimääräistä suurempiin jälkiverotusesityksiin verrattuna kaikkiin tarkastuksiin. Seuraavassa on esitettynä hankkeen tulokset verolajeittain. ARVONLISÄVERO Rypästarkastukset määrä kpl % Yhteensä keskiarvo Jälkiveroesitys palautusesitys Ei jälkiveroesitystä Yhteensä Kaikki tarkastukset määrä kpl % Yhteensä keskiarvo Jälkiveroesitys palautusesitys Ei jälkiveroesitystä Yhteensä Arvonlisäveron osalta jälkiverotusesityksiä rypästarkastuksista on tehty 311 kpl (43 %) ja vastaavasti kaikissa tarkastuksista kpl (42 %), eli suhteellisesti tulos on lähes sama. Keskimääräinen maksuunpanoesityksen määrä alv:n osalta on rypästarkastuksissa euroa kun taas kaikissa tarkastuksissa euroa. Tarkastuskertomusten perusteella Alv:n palautukset ovat rypästarkastuksissa ( euroa) olleet keskimäärin yli nelinkertaiset verrattuna kaikkiin tarkastuksiin ( euroa). Tähän syynä voi olla muun muassa se, että ryppään sisällä alv:a joudutaan usein esittämään tarkastuksessa kohdennettavaksi eri yhtiölle (tulojen tai menojen kohdentamisongelma) kuin mitä alun perin yhtiöryppään sisällä on esitetty. Tällöin joudutaan tietenkin tekemään vastaava oikaisuehdotus toisen yhtiön verotukseen, mikä kirjautuu tilastossa palautettavaksi alv:ksi. Keskimääräiset Alv:n maksuunpanoesitykset nettona ovat rypästarkastuksissa olleet kuitenkin selvästi suuremmat ( euroa) kuin keskimäärin kaikissa tarkastuksissa (9 919 euroa). Verovirastojen hankevastaavien näkemyksen mukaan tuloksen eroon vaikuttaa osaltaan myös se, että yritysryppäiden sisältä löytyy selviä alv-palautusten hakemiseen liittyviä väärinkäytöksiä. Tällöin saman yritysryppään sisällä oleva yhtiö laskuttaa verollisena toista yhtiötä, joka hakee alv-palautusta, mutta laskuttava yhtiö ei tilitä sille tilitettäväksi kuuluvaa veroa.
7 3 Verotarkastuskertomuksia, joissa ei esitetty toimenpiteitä alv:n osalta, oli rypästarkastuksista 377 kpl eli 52 % ja kaikissa tarkastuksissa kpl eli 54 %. Suhteellisesti tuloksissa tältä osin ei ole eroavaisuutta. ENNAKKOPERINTÄ Rypästarkastukset määrä kpl % Yhteensä keskiarvo Jälkiveroesitys palautusesitys Ei jälkiveroesitystä Yhteensä Kaikki tarkastukset määrä kpl % Yhteensä keskiarvo Jälkiveroesitys palautusesitys Ei jälkiveroesitystä Yhteensä Ennakkoperinnän osalta jälkiverotusesityksiä rypästarkastuksissa on tehty 249 kpl (34 %) ja vastaavasti kaikissa tarkastuksissa kpl (24 %). Keskimääräinen tarkastuksen maksuunpanoesitys epl:n osalta on rypästarkastuksissa ollut euroa ja kaikissa tarkastuksissa euroa. Rypästarkastuksissa maksuunpanoesityksiä on suhteellisesti enemmän ja keskimääräisesti maksuunpanoesitysten suuruus on yli kaksinkertainen verrattuna kaikkiin tarkastuksiin. Tarkastuskertomusten perusteella epl:n palautukset ( euroa) ovat rypästarkastuksissa olleet keskimäärin selvästi suuremmat, kuin mitä kaikissa tarkastuksissa (9 731 euroa). Tämä johtunee siitä, että ryppään sisällä palkkakuluja esitetään usein kohdennettavaksi eri yhtiölle (tulojen tai menojen kohdentamisongelma) kuin mitä alun perin ryppään sisällä on esitetty. Tällöin joudutaan tietenkin tekemään vastaava oikaisuehdotus toisen yhtiön verotukseen. Keskimääräiset epl:n maksuunpanoesitykset nettona ovat rypästarkastuksissa ( euroa) olleet yli kolminkertaiset, kuin mitä kaikissa tarkastuksissa (7 935 euroa). Tulosta selittää ainakin joiltain osin se, että hankkeen rypäskohdejoukkoon sisältyy muutamia laajoja rakennusalan harmaan talouden kohteita, joissa on harjoitettu kuittikauppaa ja maksettu huomattavia määriä pimeitä palkkoja. Yritysryppäiden käyttö on yleistä varsinkin ammattimaisessa harmaan talouden harjoittamisessa, jossa käytetään laajasti pimeää palkkatyövoimaa (rakennusala). Yritysrypäs muodostuu tällöin usein saman intressi- ja omistajatahon ympärille ns. lyhyen elinkaaren omaavista yhtiöistä. Palkkojen ennakonpidätykset, sosiaaliturvamaksut sekä muut velvoitteet, kuten verot, jätetään tietoisesti maksamatta ja toiminta siirretään aina uuteen perustettavaan yhtiöön. Verotarkastuskertomuksia, joissa ei esitetty toimenpiteitä epl:n osalta, oli rypästarkastuksissa 471 kpl eli 65 % ja kaikissa tarkastuksissa kpl eli 75 %, eli suhteellisesti tuloksissa on jonkin verran eroavuutta. Normaalisti toimivissa yritysryppäissä työntekijät
8 4 on usein keskitetty tiettyihin yhtiöihin ja osa ryppään yrityksistä on keskitetty pelkästään joko omistuksen tai kiinteistöjen hallintaan. ELINKEINOVEROTUS Rypästarkastukset keskiarvo määrä kpl % Yhteensä Jälkiveroesitys palautusesitys Ei jälkiveroesitystä Yhteensä Kaikki tarkastukset määrä kpl % Yhteensä keskiarvo Jälkiveroesitys palautusesitys Ei jälkiveroesitystä Yhteensä Elinkeinoveron osalta jälkiverotusesityksiä rypästarkastuksissa on tehty 320 kpl (44 %) ja vastaavasti kaikissa tarkastuksissa kpl (38 %). Keskimääräinen tarkastuksen maksuunpanoesitys (tulon lisäys) evl:n osalta on rypästarkastuksissa ollut euroa, mutta kaikissa tarkastuksissa euroa. Rypästarkastuksissa makuunpanoesityksiä on hieman suhteellisesti enemmän, mutta keskimääräisesti maksuunpanoesitys on yli puolet pienempi verrattuna kaikkiin tarkastuksiin. Tarkastuskertomusten perusteella esitetyt elinkeinotulon vähennykset ovat rypästarkastuksissa ( euroa) olleet keskimäärin hieman suuremmat verrattuna kaikkiin tarkastuksiin ( euroa). Evl:n osalta maksuunpanoesitykset nettona rypästarkastuksissa olivat keskimäärin euroa ja kaikissa tarkastuksissa keskimäärin euroa. Evl:n maksuunpanot nettona näyttäisivät siis olevan rypästarkastuksissa puolet pienemmät kuin kaikissa tarkastuksissa. Syy tähän voi liittyä ainakin joltain osin edellä esitettyihin alv:n ja epl:n tuloksiin. Suuret maksuunpanot rypästarkastuksissa epl:n osalta ovat johtaneet vastaaviin vähennyksiin evl:ssä. Esim. pimeistä palkoista esitetään verotarkastuskertomuksissa maksuunpantavaksi ennakonpidätykset ja muut työnantajasuoritukset, mutta pimeätkin palkat sivukuluineen esitetään vähennettäväksi bruttomääräisenä menona evl:ssä. Verotarkastuskertomuksia, joissa ei esitetty toimenpiteitä Evl:n osalta, oli rypästarkastuksissa 344 kpl eli 47 % ja kaikissa tarkastuksissa kpl eli 58 %. Eli suhteellisesti rypästarkastuksissa ns. tyhjiä kertomuksia evl:n osalta on hieman vähemmän verrattuna kaikkiin tarkastuksiin.
9 5 Jälkiveroesitysten jakauma Yritysrypästarkastuksista 31 %:ssa ei ole esitetty jälkiverotusehdotuksia ja 39 % tarkastuskertomuksista esitetyn jälkiverotuksen määrä on yli euroa. Vastaavat luvut kaikissa tarkastuksissa on 36 % ja 29 %. Verotusehdotukset jakaantuvat niin rypäskohteissa kuin kaikissa muissakin kohteissa karkeasti ottaen kolmeen kategoriaan. Kolmasosa tarkastuskertomuksista on ns. tyhjiä kertomuksia, kolmasosassa maksuunpanoehdotukset ovat euroa ja kolmasosassa yli euroa. Yritysrypästarkastukset eivät poikkea tästä ainakaan merkittävästi. Suuret maksuunpanot keskittyvät yleensä yritysryppäiden sisällä harvoille kohteille yritysryppäiden toimintatavoista johtuen. Todellinen toiminta keskittyy yleensä laajoissakin yritysryppäissä muutamaan avainyhtiöön muiden yhtiöiden toimiessa apuyhtiöinä. Harmaa talous Harmaata taloutta esiintyi 30,8 prosentissa yritysrypäskohteita kun taas kaikissa tarkastuksissa 20,4 prosentissa. Harmaan talouden määrä yritysrypästarkastuksissa verrattuna kaikkiin muihin tarkastuksiin ei näyttäisi ainakaan tilastollisesti olevan niin suuri, kuin mitä hanketta ennen otaksuttiin. On todettava, että suurin osa yritysryppäistä toimii vastuullisessa ja liiketaloudellisin perustein tapahtuvassa liiketoiminnassa, mutta osaa yritysryppäistä käytetään myös harmaassa taloudessa talousrikosten teko- ja peittelyvälineinä. Silloin, kun kyse on suunnitelmallisesta harmaasta taloudesta ja talousrikollisuudesta, joissa on käytetty hyväksi erityyppisiä yritysjärjestelyjä, verotarkastukset tehdään yleensä viranomaisyhteistyönä. Rikosilmoituksia yritysrypäskohteista tehtiin suhteellisesti ottaen lähes kaksinkertainen määrä verrattuna kaikkiin tarkastuksiin (7,3 % / 4,2 %). Yhteenvetona voidaan todeta yritysryppäiden kokonaisvaltaisen valvonnan tuottavan lisäarvoa. Yksittäistä yritystä laajempi asiakasnäkökulma tuleekin olemaan jatkossa merkittävä verotarkastuskohteiden valinnassa. Jo hankkeen aikana vuonna 2006 aloitettiin systemaattinen osakeyhtiöiden omistajatietojen tallentaminen Verohallinnon tietokantaan. Tallennettuja omistajatietoja voidaan jatkossa hyödyntää verovalvonnassa muun muassa uusien asiakkaiden rekisteröinnissä, yritysryppäiden kartoituksessa ja verotarkastuksen kohdevalinnassa. Hankkeessa pystyttiin kehittämään ja viemään eteenpäin monia yritysryppäiden verovalvonnassa käyttökelpoisia tietoteknisiä ratkaisuja. Yritysryppäiden kokonaisvaltainen valvonta kuuluu jatkossa yhtenä olennaisena osana Verohallinnon asiakassuhteiden riskienhallintaan. Yritysryppäiden valvontaa edistää myös Verohallinnon uusi valtakunnallinen organisaatiorakenne. Uudessa organisaatiossa verovalvonta ei ole enää sidottu alueellisesti tiettyyn paikkakuntaan. Lisäksi nykyiset tietojärjestelmät mahdollistavat Verohallinnon koko asiakaskunnan yhtenäisen analysoinnin asiakkaan sijaintipaikasta riippumatta. Jatkossa verotuksellisesti samaan intressipiiriin kuuluviin asiakkaisiin voidaan kohdistaa verovalvonta yhtenä kokonaisuutena asiakkaan verotuksellisesta kotipaikasta riippumatta.
10 6 2. Rakennusalan harmaa talous - havaintoja RAKSA-08 verovalvontahankkeesta Janne Marttinen, johtaja, HTSY ja Markus Kartano, ylitarkastaja, HTSY. Artikkeliin on koottu ajankohtaisia havaintoja rakennusalan harmaan talouden ilmenemismuodoista sekä edelleen käynnissä olevan rakennusalan verovalvontahankkeen (RAKSA-08) valvontatuloksia. Yleistä rakennusalan harmaasta taloudesta Eduskunnan harmaan talouden tutkimuksen 1 ja myös elinkeinoelämän omien arvioiden mukaan rakennusalan harmaa talous aiheuttaa n miljoonan euron suuruiset verojen ja muiden maksujen vuosittaiset tappiot. Viime vuosina on rakennusalan harmaa talous kansainvälistynyt ja sen vakavuusaste on samalla kasvanut. Ilmiö näkyy mm. lisääntyneinä kansainvälisten virka-apupyyntöjen määrinä. Valvonnassa ilmiö näkyy urakkaketjujen purkamisen yhteydessä, jolloin entistä useammin selvitetään ulkomaisen yritysten nimissä tapahtuneita veroihin ja maksuihin liittyviä epäselvyyksiä. Vakavuusasteen kasvusta kertovat myös viranomaisten tilastot. Veroviranomaisten tietoon tulleista veropetoksista 75 % täyttää nykyisin törkeän teon tunnusmerkistön ja poliisin tilastojen mukaan myös järjestäytynyt rikollisuus näkyy talousrikosten tekijäpiirissä. 2 Vuosina poliisilla avoimena olevia talousrikosjuttuja oli kumpanakin vuonna yli kpl. Vuonna 2008 vastaava luku oli kpl. 3 Poliisiammattikorkeakoulun tekemän tutkimuksen mukaan keskeisen ongelman rakennusalalla muodostaa korkea aliurakointiaste. Kuittikauppa on edelleen rakennusalan ydinongelmia. Tutkimuksen mukaan kuittikauppaan keskittyvät lähinnä pienet ja keskisuuret yhtiöt, jotka käyttävät aliurakointia. Verorikoksissa kuittikauppaa liittyy valtaosaan rikosepäilyjä, ja näissä tapauksissa törkeät tekomuodot ovat yleisempiä verrattuna muihin tapauksiin. 4 Rakennusalan aliurakointi on perinteisesti aiheuttanut valtiolle mm. mittavat arvonlisäverotappiot. Vuoden 2011 huhtikuun alusta voimaan tulleen rakennusalan käännetyn arvonlisäverovelvollisuuden on arvioitu lisäävän rakennusalan yritysten välistä kilpailuneutraliteettia sekä estävän veronkiertoa aliurakointiketjussa. Valtion verotulojen arvioidaan kasvavan noin miljoonaa euroa vuodessa. 5 Keskeistä käännetyn arvonlisäveron käyttöönotossa on, että yritykset ymmärtävät oman roolinsa urakkaketjussa. Uusia petoksentekotapoja, ns. virtuaalipääurakoitsijoita, ei ole havaittu. Rakennustoimialalla tilaajavastuulain noudattamisessa on edelleen ongelmia. Tarkastetuista sopimuksista noin %:ssa on todettu työsuojeluhallinnon toimesta jotain puutteita lain noudattamisessa. Tilanne on jatkunut vastaavana jo useita vuosia. Nykymuodossaan tilaajavastuulaki ei tehoa kovan luokan harmaaseen talouteen. Sitä on helppo kiertää ottamalla käyttöön uusi yritys, jolla ei ole laiminlyöntejä. Vuoden 2011 aikana on rakennuslupien määrä kasvanut edelliseen vuoteen verrattuna. 6 Vaikka rakennusyritysten tilanne näyttää tällä hetkellä lupaavalta rakennuslupien määrän 1 Suomen kansainvälistyvä harmaa talous, Eduskunnan tarkastusvaliokunnan julkaisu 1/ Harmaan talouden tilannekuva I/2011, HTSY, s.17 ja Talousrikollisuuden tilannekuva I/2011, TARTU, ss Talousrikollisuuden tilannekuva I/2011, TARTU, s.4 4 Muttilainen, Vesa, Kankaanranta, Terhi; Kuittikauppa rakennusalan talousrikollisuutena. Poliisiammattikorkeakoulun raportteja 86/ Käännetyn arvonlisäveron siirtymäsäännösten ollessa vielä voimassa on odotetusti havaittu arvonlisäveroilmoituksiin liittyviä ilmoitusvirheitä, joiden arvioidaan pienenevän käytäntöjen vakiintumisen seurauksena. Panostusta neuvontaan ja ohjaukseen tarvitaan kuitenkin jatkossakin. 6 YLE uutiset Eniten lisääntyi liike- ja toimistorakentaminen, mutta myös asuinrakentamisen lupakuutiot kasvoivat noin neljänneksellä. Rakennuslupia myönnettiin kaiken kaikkiaan noin 15 miljoonalle kuutiometrille.
11 7 osalta, arvioivat useat asiantuntijat samanaikaisesti rakentamisen vähenevän vuoden 2012 aikana. Talouden suhdanteet vaikuttavat rakennusalan harmaan talouden ilmenemismuotoihin ja ne näkyvät viranomaisten valvontatilastoissa. Vuosien aikana sekä toimialan konkurssit että niihin liittyvät rikokset lisääntyivät taloudellisen taantuman seurauksena 7. Verohallinnon harmaan talouden tilannekuvassa 1/2011 julkaistun tilaston mukaan on rakentaminen -toimialan verovelkojen kasvu, verrattuna muihin avaintoimialoihin, ollut selkeästi voimakkaampaa. Kasvua on ollut vuoden välisenä aikana n. 64 %. 8 Syksyllä 2011 Suomen talouden näkymiin liittyy edelleen paljon epävarmuustekijöitä. Rakennusalan verovalvontahanke (Raksa -08) - viranomaisten keskeiset havainnot toimialalta Verohallinto on käynnistänyt vuonna 2008 harmaan talouden ilmiöiden pienentämiseksi rakennusalan toimialatarkastuksen, joka yleisemmin tunnetaan RAKSA-08 -hankkeena. Hankkeeseen osallistuu Verohallinnon lisäksi suuri joukko muita toimialaa valvovia viranomaisia. Raksa-08 hankkeen sidosryhmiltä pyydettiin tiivistelmää rakennusalan valvonnasta. Seuraavassa on esitetty yhteistyöviranomaisten tuloksia. Verohallinto. Verohallinto toteuttaa vuosina rakennusalan verovalvontahankkeen yhteistyössä muiden viranomaisten ja sidosryhmien kanssa. Hankkeen tavoitteita ovat mm. ulkomaisen työvoiman verovalvonnan kehittäminen, rakennusalan verovalvontaan liittyvän uuden lainsäädännön hyödyntäminen sekä harmaan talouden torjunta valtakunnallisesti. Toimenpiteillä torjutaan verotukseen kohdistuvia väärinkäytöksiä, turvataan verokertymää sekä edistetään yritysten yhtenäisiä kilpailuolosuhteita. Tärkeimmiksi painopistealueiksi ovat muodostuneet reaaliaikaisen valvonnan vakiinnuttaminen sekä ulkomaisen työvoiman valvonnan kehittäminen. Hanke jatkuu vuoden 2012 aikana. Hankkeessa mukana olevien eri viranomaisten kanssa pyritään saamaan kokonaisvaikuttavuutta harmaan talouden torjunnassa. Raksa-hanke on avannut uusia mahdollisuuksia viranomaisyhteistyön tiivistämiselle ja samalla on pyritty verovalvonnan tehostamiseen, viranomaisyhteistyön lisäämiseen sekä työmenetelmien kehittämiseen. Käännetyn arvonlisäverovelvollisuuden vaikutusta rakennusalaan tullaan seuraamaan tiiviisti. Tarkoitus on ohjata resursseja käännettyyn arvonlisäverovelvollisuuteen liittyviin verotarkastuksiin. Näissä kohteissa panostetaan myös neuvontaan ja ohjaukseen. Harmaata taloutta esiintyy n. 30 % rakennusalan verovalvontakohteista. Näissä liikevaihto jää valtaosin alle euron. Rakennusalan yrityksiä koskevia verotarkastuskertomuksia on valmistunut ajalla yhteensä kpl eli noin 700 kertomusta vuodessa. Tarkastuksia kohdistetaan vuonna 2011 hieman enemmän yrityksiin, joiden liikevaihto on 0,4-5 milj. euroa 9. Vuoden 2011 aikana verotusesityksiä on tehty 78,55 %:ssa ja ei-toimenpiteitä on 21,45 %:ssa tarkastetuissa kohteissa. Harmaata taloutta on löydetty vuonna ,41 % tarkastuskohteista. Määrä on laskenut vuoden 2009 jälkeen. Vaikka harmaata taloutta on löydetty tarkastuksissa alenevana trendinä vuonna 2011, käytetään harmaan talouden 7 Talouskriisin ja heikentyvän taloussuhdanteen vaikutukset harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjuntaan, Talousrikollisuuden tilannekuva II/2009, Viranomaisyhteistyön kehittämisprojekti. 8 Yritystoiminnan verovelkojen kehitys verovelkaisimpien toimialojen osalta, Harmaan talouden tilannekuva 1/2011, HTSY, s vuosi 2011 = 54,46 %, vuosi 2010 = 48,8 %.
12 8 tarkastuksiin kuitenkin runsaasti yli 30 % työajasta. Työaikatilasto kuvastaa juttujen vaikeutta ja samalla kestoa. Harmaan talouden osuuden laskuun vaikuttaa vahva kansainvälistyminen, joka edellyttää usein ulkomaisten yritysten ja ulkomaisen työvoiman käyttöön liittyviä kansainvälisiä virka-apupyyntöjä ja muita selvityksiä. Hankkeeseen kuuluvissa verotarkastuksissa on todettu maksamattomia veroja yhteensä noin 140 milj. euroa. Maksuunpannun arvonlisäveron määrä on 41,5 miljoonaa euroa. Ennakonpidätyksiä ja työnantajan sosiaaliturvamaksuja on esitetty maksuunpantavaksi 53,9 miljoonaa euroa. Mustia palkkoja on tarkastuksissa todettu maksetun 156 milj. euroa. Ennakkoperinnän laiminlyönnit kohdistuvat noin palkansaajan joukkoon. Peiteltyjä osinkoja on esitetty verotettavaksi 70,4 milj. euroa ja EVL:n mukaisia tuloon tehtäviä lisäyksiä 101,6 milj. euron arvosta. Kuittikauppaa on paljastettu 75 milj. euron arvosta. Kuitteja on löydetty kpl. Alkuperäinen hankkeen verotarkastusten kappalemääräinen tavoite, tarkastusta, on saavutettu. Verohallinnon tilastojen mukaan 235 hankkeen tarkastuskohteesta on tehty rikosilmoitus esitutkintaa varten. Näissä ilmoituksissa ovat rikosnimikkeinä olleet valtaosin veropetokset, kirjanpitorikokset ja velallisen rikokset. Viranomaisten linjaus tehdä rikosilmoituksia myös pimeän palkan saajista on omalta osaltaan lisännyt rakennusalan tarkastuksien perusteella tehtyjen rikosilmoitusten määrää. Vastakkaiseen suuntaan ovat puolestaan vaikuttaneet niin sanottuihin ne bis in idem, eli kaksoisrangaistavuustapauksiin liittyvät linjanvedot korkeimmassa oikeudessa. Ratkaisuissa on ollut kysymys siitä, estääkö luonnolliselle henkilölle määrätty veronkorotus tutkimasta tai hyväksymästä häntä vastaan ajetun veropetossyytteen. KKO:n ratkaisuissaan (KKO:2010:45, 2010:46 ja 2010:82) antama oikeusohje koskettaa erityisesti ns. pimeän palkan perusteella työntekijöitä vastaan ajettuja veropetosasioita. Verohallinnon KKO:n ratkaisujen jälkeen antaman ohjeistuksen mukaan silloin, jos oikeusohjeen tarkoittamassa jutussa on lainvoimaisesti määrätty veronkorotus, ei rikosilmoitusta jutusta tule tehdä. Asiaan liittyvä lainsäädäntömuutosesitys on vireillä Valtiovarainministeriössä. Hankkeeseen liittyviä työmaakäyntejä tehdään suunnitelmallisesti julkisen sekä yksityisen sektorin uudis- ja korjausrakennuskohteisiin. Ne toteutetaan yhteistyössä aluehallintoviraston (AVI) työsuojelutarkastajien kanssa hyödyntämällä kohdevalinnassa AVI:n työsuojelun tietoja aloitetuista, meneillään olevista ja alkavista rakennuskohteista. Vuoden 2010 aikana on työmaavalvontakäyntejä tehty myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelle ja niitä pyritään lisäämään tämän vuoden aikana. Viron verohallinnon kanssa on aloitettu viime vuonna rakennusalan yhteistarkastukset. Yhteistyötä tehdään ulkomaisen työvoiman valvonnan sekä virolaisen rakennustyövoimaa koskevan tiedonvaihdon parantamiseksi. Viron ja Suomen välisessä valvontaprojektissa vuosille on tarkastettu kaikkiaan 10 virolaista yritystä, joiden työntekijöitä toimii Suomen rakennustyömailla. Tarkastushavaintoina voidaan mainita mm. tapauksia, joissa Viroon ei ole maksettu Suomen työnantajasuorituksia vastaavaa social tax - veroa. Eräille virolaisille yrityksille on todettu syntyneen kiinteä toimipaikka Suomeen, mutta ne eivät ole olleet Suomen ennakkoperintärekisterissä, minkä seurauksena on maksuunpantu lähdeveroa. Lisäksi eräillä työntekijöillä on ylittynyt kuuden kuukauden työskentely Suomessa, mutta verot ovat jääneet maksamatta. Muita havaintoja ovat peitellyn osingonjaon maksaminen osakkeenomistajille, väärennetyt kuitit sekä ilmoituspuutteet verotuksessa. Simultaanitarkastusten lisäksi on Viron kanssa vaihdettu tietoa rakennusalan yrityksistä. Kulkulupa- ja urakkatietojen vaihdossa oli 140 yrityksen, 36 työmaan ja työntekijän tietoja. Yhteistarkastuksien tuloksista voidaan mainita esimerkkinä suuri maksuunpano virolaiselle yritykselle, jolla katsottiin olevan kiinteä toimipaikka Suomessa: Elinkeinotoiminnan tuloksi arvioitiin euroa vuonna 2008 ja euroa vuonna 2009.
13 9 Rakennusteollisuus RT Ry toimii merkittävänä yhteistyökumppanina rakennusalan valvontahankkeessa edellyttämällä jäseniltään yhteiskunnallisista velvoitteista huolehtimista. Se luo tahollaan edellytyksiä estää vilpillistä kilpailua, joka aiheuttaa monenlaisia ongelmia rakennusalan toiminnassa. Aluehallintovirasto/Tilaajavastuulain valvonta. Vuonna 2010 rakennusalan tilaajavastuutarkastuksia tehtiin 430 kpl. Näistä on mennessä jouduttu kuulemismenettelyyn 80 tarkastuksessa. Laiminlyöntimaksuja määrättiin 30 tilaajalle. Näiden yhteissumma oli euroa. Rakennusalan tarkastuksista 57 %:ssa oli havaittu puutteita. Yleisimmät puutteet ovat olleet verojen maksamisessa ja eläkevakuuttamista koskevissa asioissa. Tarkastuksissa löytyi väärennettyjä vero- tai eläkevakuutusmaksutodistuksia yhteensä 17 kpl. Muita tilaajavastuutarkastuksilla havaittuja rakennusalaa koskevia puutteita olivat ongelmat tunnistekorttien puuttumisena ja joka kolmannessa tarkastuskohteessa oli ongelmia kulkulupakäytänteiden kanssa. Tilaajavastuutarkastusten myötä on otettu yhteyttä poliisiin, koska yrityksen vastuuhenkilö tai taustahenkilö on ollut liiketoimintakiellossa, uuden yrityksen vastuuhenkilöllä on ollut rikostausta tai kyseessä on ollut väärennettyjä asiakirjoja. Muille viranomaisille tehtiin valvontahavainnoista 14 ilmoitusta. Aluehallintovirasto/Ulkomaalaisvalvonta. Vuoden 2010 osalta Ulti-tiimi teki rakennusalan tarkastuksia harmaaseen talouteen liittyvien hankkeiden puitteissa yhteensä 115 kpl. Lisäksi tehtiin vihjetietoihin perustuvia rakennusalan tarkastuksia 148 kpl. Näissä iskuissa Verohallinto oli mukana. Luvattoman työvoiman käyttöä esiintyi vähän. Sen sijaan pienissä järjestäytymättömissä yrityksissä ulkomaalaisten työntekijöiden työnteko-oikeuden varmistamisessa ja lähetettyjen työntekijöiden edustajan asettamisessa oli puutteita. Ongelmana on nähty toisesta EU/ETA-maasta lähetettyjen kolmannen maan kansalaisten työnteko-oikeuden peruste, joka ei aina ole pääurakoitsijan tiedossa. Ulkomaisten työntekijöiden kohdalla suurimmiksi ongelmiksi on todettu työaikakirjanpidon puuttuminen, urakkapalkkaa maksettaessa tehtyjen työtuntien selvittäminen sekä peräkkäisten pitkien työpäivien kohdalla ei ole noudatettu viikkoleposäännöksiä. Yli- ja sunnuntaitöitä ei ole kirjattu eikä niistä ole maksettu asianmukaisia korvauksia. Eläketurvakeskus. Eläketurvakeskus hoitaa työeläkevakuuttamisen valvontaa. Tämä tapahtuu sekä oma-aloitteisesti laajojen rekisteritietoihin perustuvien massavertailujen perusteella että ulkoa tulevien valvontaimpulssien ja muiden yksittäisten tapausten, kuten työntekijöiden tiedusteluiden, kautta. Valvontamenetelminä käytetään erillistä valvontasovellusta, missä Verohallinnon antamia, kuluvaa vuotta koskevia kausiveroilmoituksiin perustuvia palkkatietoja verrataan työnantajien eläkelaitoksille antamiin ansiotietoihin. Vertailu kohdistetaan niille toimialoille, joilla eläkevakuuttamisen laiminlyöntiriskin on todettu olevan keskimääräistä korkeampi. Tätä valvontamuotoa on kohdennettu rakennusalaan vuoden 2010 aikana neljä kertaa. Rakennusalaa valvotaan ETK:n toimesta myös uudella jälkikäteiseen rekisterivertailuun perustuvalla valvontasovelluksella. Tällä verrataan vuosi-ilmoituksella annettuja vahvistettuja palkkatietoja työeläkejärjestelmälle ilmoitettuihin ansiotietoihin. Tämä valvontasovellus on tuonut positiivia tuloksia ja sen myötä on vuoden 2010 aikana saatu selvitettyä aiempia vuosia huomattavasti enemmän vakuutuksista puuttuvia palkkoja sekä työntekijöitä.
14 10 Aktiivisen viranomaisyhteistyön kautta saadaan aineistoa rekisterivertailuihin, tietoa työnantajista sekä harmaista rakennusalan toimijoista. ETK arvioi valvonnan tuloksista kohdistuvan rakennusalalle n. 30 %. Myös huomattava osa työeläkevakuutusmaksupetostapauksista on kohdistunut rakennusalalle. Valvonnan tuloksina ETK on vuonna 2010 selvittänyt n työnantajan vakuuttamisvelvollisuuden, n vakuuttamatonta työntekijää, n. 90 milj. euron vakuutuksista puuttuvia palkkoja sekä uusille työnantajille on lähetetty n vakuuttamisvelvollisuutta koskevaa tiedotetta. Uudenmaan työlupayksikkö. Ulkomaisen työntekijän oleskelulupamenettely on kaksivaiheinen prosessi. Osaratkaisussa harkinta kohdistuu työvoiman saatavuuteen, työehtoihin ja työnantajan edellytyksiin suoriutua velvoitteistaan. Jatkoluvan harkinnassa työvoiman saatavuutta ei selvitetä, jos kyseessä on sama ammattiala kuin edellisessä luvassa. Maahanmuuttovirasto myöntää ensimmäisen oleskeluluvan ja kihlakunnan poliisilaitos jatkoluvan. Vuonna 2010 tehtiin työntekijän oleskelulupien osaratkaisuja kpl. Jatkolupia oli yhteensä kpl. Rakennusalan työntekijöiden oleskelulupien osaratkaisuja oli 253 kpl ja jatkolupien osalta 332 kpl. Uudenmaan työlupayksikön käsittelemistä rakennusalan oleskeluluvista 164 kpl:sta kielteisiä ratkaisuja oli 56 % tapauksista. Jatkoluvista yhteensä 191 kpl:sta kielteisiä oli 43 %. Perusteena kielteisille osaratkaisuille olivat: toimeentulon riittämättömyys, työsuhteen ehdot, työnantajan puutteellinen kyky huolehtia velvoitteistaan, kaikkia pyydettyjä selvityksiä ei ole toimitettu tai työntekijän oleskeluluvan peruste ei toteudu. Työttömyysvakuutusrahasto. Työttömyysvakuutusrahasto hoitaa työttömyysvakuutusmaksujen valvontaa yhteistyössä Tapaturmavakuutuslaitosten liiton (TVL) ja tapaturmavakuutuslaitosten kanssa. Valvontaa varten rahasto saa tapaturmavakuutuslaitoksilta työnantajakohtaista tietoa työntekijöille maksetuista palkoista sekä maksetuista työttömyysvakuutusmaksuista. Lisäksi rahasto saa veroviranomaisilta vuosittain työnantajakohtaiset vertailupalkkasummat, jotka vastaavat lähtökohtaisesti työttömyysvakuutuksen palkkasummakäsitettä. Valvonnan avulla varmistetaan, että työnantajien työttömyysvakuutusmaksujen perusteeksi ilmoitetut palkkasummat ovat oikeat ja maksut peritään oikeansuuruisina. Lisäksi valvonnassa puututaan työttömyys- ja samalla myös tapaturmavakuutusmaksuvelvollisuuden laiminlyönteihin. Valvonta kohdistuu kaikkiin työnantajiin ja toimialoihin. Valvontatapauksista arviolta 20 prosenttia kohdistuu rakennusalan yrityksiin. Työnantajatasoinen työttömyysvakuutusmaksuvalvonta aloitettiin vuonna Rekisteritietojen perusteella valitaan vuosittain lähempään tarkasteluun työnantajan tiedot, joiden perusteella laaditaan noin selvitystä yhteistyössä vakuutuslaitosten ja työnantajien kanssa. Puuttuvia työttömyysvakuutusmaksuja on tähän mennessä todettu yhteensä noin 11 miljoonaa euroa, yhden valvontavuoden puuttuvan maksutulon ollessa noin 5 miljoona euroa. Yhteensä vakuutuksista on löydetty puuttuvia palkkasummia tähän mennessä noin 325 miljoonaa euroa. Lisäksi yhteistyössä TVL:n kanssa noin 100 työnantajan kohdalla on todettu vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyöntejä.
15 11 3. Selvitys Pohjois- ja Etelä-Savon liiketoimintakieltoon määrätyistä henkilöistä Outi Forsström, Itä-Suomen verotarkastusyksikkö ja Heimo Taskinen, Pohjois-Savon ulosottovirasto Pohjois- ja Etelä- Savon liiketoimintakieltovalvonta on keskitetty Pohjois-Savon poliisilaitoksen talousrikosyksikön Iisalmen toimipisteeseen. Kuopion KRP:n rikoshyödyn jäljittämisryhmässä selvitettiin poliisin talousrikosyksikön pyynnöstä liiketoimintakiellon valvontaa varten liiketoimintakieltoon määrättyjen henkilöiden yritysyhteydet, tulot ja varallisuus sekä ulosottovelat. Liiketoimintakieltoon määrättyjen henkilöiden voimassa olevat yrityssuhteet selvitettiin sekä Suomen että Viron kaupparekistereistä ja samoin tulot ja varallisuus verovuodelta 2010 sekä verovelat Verohallinnon rekistereistä. Verovelkojen määrät eivät sisällä viivästysseuraamuksia. Ulosottohallinnon rekisteristä poimitut ulosottovelkojen määrät sisältävät vain aktiivisessa perinnässä olevat saatavat. Poliisin rekisteristä on saatu tiedot henkilöillä avoinna olevista rikosjutuista yksilöimättä henkilöitä. Tarkastelu on ulotettu käsittämään myös liiketoimintakieltoon määrättyjen henkilöiden lähipiiriin; avo- ja aviopuoliso ja lapset, joiden mahdolliset yrityssuhteet on selvitetty sekä Suomessa että Virossa. Liiketoimintakieltoon määrättyjä henkilöitä oli Pohjois- ja Etelä-Savon alueella heinäkuun 2011 alussa yhteensä 54 kappaletta. Tarkastelussa on ollut mukana kaksi henkilöä, joiden liiketoimintakielto päättyi kesäkuussa 2011 sekä henkilö, jonka liiketoimintakielto on keskeytetty siihen saakka, kunnes hovioikeus lausuu asiasta tarkemmin. Tarkastelussa on siis ollut mukana kaikkiaan 57 henkilöä, jotka olivat liiketoimintakiellossa selvityksen käynnistyessä ja sitä tehtäessä. Liiketoimintakielto tulee voimaan tuomioistuimen päätöksen julistamisesta tai antamisesta. Tuomioistuin voi kuitenkin vastaajan pyynnöstä määrätä, että kielto tulee kokonaisuudessaan tai osittain voimaan vasta määrättynä päätöksen jälkeisenä päivänä, jos siihen on erityinen syy. Liiketoimintakiellon määräämistä koskevaa päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei ylempi tuomioistuin vastaajan vaatimuksesta määrää, että päätöstä ei ole kokonaan tai määrätyiltä osin noudatettava. Tarkastellussa joukossa on yksi henkilö, joka on nyt laaditun selvityksen aikana valittanut käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen ja vaatinut samassa yhteydessä liiketoimintakiellon kumoamista. Toinen henkilö on jo aikaisemmin keväällä 2011 saanut hovioikeudelta valvonnan keskeyttämispäätöksen. Liiketoimintakieltoja valvovan poliisin mukaan näyttäisi siltä, että tämä on ainakin Itä-Suomen alueella uusi ja ilmeisen laajeneva käytäntö. Tarkemmin ei ole selvitetty sitä, kuinka monessa yksittäisessä tapauksessa keskeyttämistä on hovioikeuteen valitettaessa pyydetty tai sitä, kuinka monessa tapauksessa vaatimus on evätty. Henkilöistä Liiketoimintakieltoon määrätyistä henkilöistä on 54 miestä ja kolme naista. Henkilöistä kolmella on osoite Ruotsissa ja heistäkin kaksi on saanut palkkatuloa Suomesta. Velkajärjestely on voimassa kahdella henkilöllä ja yhden henkilön osalta velkajärjestely on rauennut.
16 Avoimet rikosasiat LTK henkilöiden tulot 2010 verotusrekisterin mukaan 12 Verohallinnon tietojen mukaan henkilöistä seitsemällä ei ole henkilökohtaisia verovelkoja lainkaan ja 50 henkilöllä on verovelkaa (ilman viivästysseuraamuksia) yhteensä 4,5 miljoona euroa. Vuoden 2010 verotustietojen mukaan henkilöiden tulolähteet ja tulot ovat olleet: Tulolajit ja tulot Eläke Sos etuus Palkka yli 20 t 10 t - 20 t 5 t - 10 t max 5 t ei tuloja henkilöä Ryhmittelyssä sosiaalietuuksiin on laskettu työttömyys - ja sairauspäiväraha. Eläkettä saavien keskiansio on reilusti yli euroa vuositasolla. Muihin tuloluokkiin sisältyy melko tasaisesti sekä palkka- että sosiaalietuuksia saavia henkilöitä. Henkilöistä 45 on ulosotossa aktiiviperinnässä ja heillä on ulosottovelkoja yhteensä 11,2 milj. euroa. Henkilöistä 15 on todettu ulosotossa varattomaksi. Ulosottoon kertyy vähäisiä suorituksia 17 henkilöllä, lähinnä eläkkeen ja palkan ulosmittauksista. Muutamassa tapauksessa henkilö on ottanut lopputilin, kun ulosotto on lähettänyt maksukiellon työnantajalle. Yli puolella henkilöistä tulot ovat niin pienet, ettei ulosottoon suojaosuuden jälkeen kerry mitään suorituksia. Poliisin rekisterin mukaan avoimia rikosilmoituksia on 10 kappaletta kahdeksalla eri henkilöllä: Kavallus Velallisen rikos 1 1 Petos Huumerikos Rek.merkintä rikos Liiketoimintakiellon rikkominen Tutkinnassa oleviin liiketoimintakiellon rikkomisiin liittyy myös velallisen rikos ja petos.
17 Yrityksistä, joihin voimassaoleva suhde, 41 kpl Voimassa olevat yrityssuhteet 13 Yrityssuhteet Voimassa olevia yrityssuhteita löytyi 27 henkilöltä 41 suomalaiseen yritykseen ja neljään virolaiseen yritykseen. Vain yhteen yritykseen oli voimassa oleva suhde 16 henkilöllä ja yhdeksällä henkilöllä useampaan 10 : virolainen yhtiö seitsemän yhtiötä kuusi yhtiötä neljä yhtiötä kolme yhtiötä kaksi yhtiötä yksi yhtiö Ei yritysuhdetta Viron kaupparekisterin mukaan neljästä virolaisesta yhtiöistä kolmelle on rekisteröity päättymispäivä. Yhdelle edelleen voimassa oleva yritykselle ei löytynyt Viron kaupparekisteristä mitään ilmoituksia liiketoiminnasta. Verohallinnon rekistereistä saatujen tietojen mukaan yritysten toiminnasta selvisi seuraavaa: Konkurssi 8 Alv rek voimassa 2 Valvottu 7 Yrittäjät 5 Yhteisöt 36 Ei liikevaihtotietoa 40 Aktiivisia 5 Passiivisia Muutamissa tapauksissa useampi henkilö on tuomittu liiketoimintakieltoon samaan yritykseen liittyvistä teoista.
18 Toimiala ja virasto 14 Lähes 90 % yrityksistä on passiivisia, eli verotusrekisterin kausitietoihin on joko tallennettu totaalisen toiminnan tai elinkeinotoiminnan loppupäivä tai yritys on merkitty lepääväksi. Aktiivisista viidestä yrityksestä kaksi on tällä hetkellä merkittynä alv-rekisteriin. Näistä toinen on toiminimi ja toinen osakeyhtiömuotoinen. Toiminimi on ollut merkittynä alvrekisteriin 11/2008 alkaen ja arvioverotettu vuosina ja toiminimen haltija on määrätty liiketoimintakieltoon 4/2010 alkaen. Osakeyhtiö on toiminut vuodesta 2006 lähtien ja toimii edelleen. Yhtiön hallituksen jäsen on määrätty liiketoimintakieltoon 6/2011 alkaen. Verohallinnon mukaan valvottuja yrityksiä on seitsemän eli yrityksiä, joihin on tehty verotarkastus tai valvontakäynti vuonna 2005 tai sen jälkeen. Jos tarkasteluun otetaan valvontatoimet vuodesta 1999 lähtien, on yrityksistä valvottu 19 kappaletta, eli lähes puolet. Konkurssitieto löytyy kahdeksalle yritykselle. Yrityksien yhteenlasketut verovelat ovat 5,7 milj. euroa. Yritykset jakaantuvat verotuksen toimittavan veroviraston ja toimialan mukaan seuraavasti: ITAV 18 UUSV 21 majoitus ja ravintola 3 kauppa 9 liike-elämän palvelut 10 teollisuus ja rakentaminen Etelä- ja Pohjois-Savoon sijoittuneiden liiketoimintakieltoon määrättyjen henkilöiden yrityksistä yli puolella on kotikunta Uudellamaalla. Verohallinnon rekisteritietojen mukaan Itä-Suomen veroviraston (ITAV) alueen yrityksistä on valvottu 28 % ja Uudenmaan veroviraston (UUSV) alueen yrityksistä 5 %. Yhteenveto liiketoimintakieltoon määrättyjä henkilöitä 57 yli puolella liiketoimintakieltoon määrätyistä henkilöistä tulot ovat alle euroa voimassa olevia yrityssuhteita löytyi puolelle henkilöistä 41 suomalaiseen yritykseen ja neljään virolaiseen yritykseen yrityksistä passiivisia on yli 90 % vain kaksi yritystä on merkittynä arvonlisäverovelvolliseksi lähipiirille löytyi neljä yrityssuhdetta, joissa kahdessa liiketoimintakieltoon määrätty on palkansaajana poliisi tutkii kahta henkilöä liiketoimintakiellon rikkomisesta
19 15 4. Julkiset tuet - Tekesin tuensaajat Jukka Kuosma, ylitarkastaja, HTSY. Kirjoitus perustuu ilmiöselvitykseen 1/2011 Lakisääteisen tehtävänsä mukaisesti Verohallintoon vuonna 2011 perustettu Harmaan talouden selvitysyksikkö tutkii, tuottaa ja jakaa viranomaisille tietoa harmaan talouden ilmiöistä ja vaikutuksista. Harmaan talouden käsitteellä tarkoitetaan tässä sellaista organisaatioiden ja luonnollisten henkilöiden harjoittamaa taloudellista toimintaa, jossa vältellään julkioikeudellisten maksujen ja velvoitteiden asianmukaista hoitoa. 11 Harmaan talouden selvitysyksikön ilmiöselvitys I/2011 valmistui syyskuussa ja kohdistui Tekesin tuensaajiin. Selvityksessä tarkastellaan Tekesin vuosien tuensaajia Verohallinnon rekistereistä saatavien tietojen valossa. Tarkastelussa on kiinnitetty erityistä huomiota tuensaajayritysten toimialaan, kokoon sekä julkisoikeudellisiin maksuihin liittyvään maksu- ja ilmoittamiskäyttäytymiseen. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tekemän tutkimuksen mukaan yritystukijärjestelmän kautta jonkinlaista rahoitusta tai tukea toiminnalleen saa yli 10 prosenttia kaikista suomalaisista yrityksistä, eli yli yritystä. Erilaisia yritystukia maksettiin Suomessa vuonna 2008 yhteensä noin 1,77 miljardia euroa. Näistä suoria tukia oli 29 %, starttirahoja 2 %, lainoja 3 % ja takauksia noin 37 %. Yritystukien määrä kasvoi 44 % verrattuna vuoteen Tekesin myöntämien suorien avustusten osuus kaikista valtion myöntämistä julkisista tuista vaihteli %:n välillä. Lukujen valossa Tekes on ollut kolmanneksi suurin suoraa julkista tukea myöntävä organisaatio. 12 Julkisista varoista rahoitetut tutkimushankkeet ja -projektit edellyttävät yleisesti hakijaorganisaatioilta hyvää hallintoa ja läpinäkyvyyttä sekä täsmällistä ja paikkansapitävää ilmoitustietoa toiminnan luonteesta ja lakisääteisten velvoitteiden hoidosta. Tekesin sitoutuminen avustuksensaajaksi hyväksytyn organisaation kehityshankkeeseen kestää yleensä useita vuosia. Tämän johdosta hakijaorganisaatioille asetetut kriteerit ovat tarkkaan määriteltyjä jo pelkästään hakijoiden tasapuolisen kohtelun ja sopivuuden arvioinnin vaatimusten vuoksi. Tuoreessa selvityksessä ei tarkastella kohdejoukon yritysten sopivuutta tuen saajaksi tai arvioida yritystoimintaan tai yrityksen perustamiseen tai uuden tuotteen markkinoille saattamiseen liittyviä riskejä tai muita liiketoiminnan luonteeseen liittyviä epävarmuustekijöitä. Tekesin toiminnasta Tekes on valtion rahoitustukea myöntävä organisaatio, jonka tehtävänä on mm. jakaa valtion rahoitustukea yrityksille, korkeakouluille ja tutkimuslaitoksille erilaisten teknologiapainotteisten kehityshankkeiden ja projektien läpiviemiseksi. Tekesin tuensaajana voi olla Suomeen rekisteröitynyt yritys, jonka teknologiakehitystyöhön voidaan myöntää suoraa avustusta tai lainantakausmuotoista rahoitustukea julkisista varoista. 13 Toimintaa säätelee mm. valtionapulaki sekä Valtioneuvoston asetus tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan rahoituksesta (298/2008) sekä rakennerahastolaki (1401/2006). 11 Laki harmaan talouden selvitysyksiköstä (1207/2010) 2 :n 3 kohta: Harmaalla taloudella tarkoitetaan organisaation sellaista toimintaa, josta aiheutuvia laki-sääteisiä velvoitteita laiminlyödään verojen, lakisääteisten eläke-, tapaturma- tai työttömyysvakuutusmaksujen taikka tullin perimien maksujen suorittamisen välttämiseksi tai perusteettoman palautuksen saamiseksi. 12 Koski, Heli, Pajarinen, Mika (2010) Yritystukien tarjonta, täydentävyys ja toistuvuus. ETLA keskusteluaiheita no
20 16 Tekesin kontaktipintana on itse virasto ja omat Internet-sivut, joiden kautta voidaan jättää tukihakemus myös sähköisesti. Tuettavia projekteja valittaessa Tekes suorittaa hakemusten asiatarkastuksia, selvittää hakijayrityksien taustoja sekä kohdistaa tuettuihin yrityksiin tarkastuksia maksatuksen yhteydessä. Tekes kohdistaa yhteistyöorganisaatioihin myös tilintarkastuksia, joissa se käyttää KHT-tilintarkastajayhtiöiden palveluita. Tekesin myöntämistä yritystuista neljänneksen saavat suuret yritykset. Elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskukset ja valtion erityisrahoitusyhtiö Finnvera jakavat suurimman osan tuesta pk-yrityksille. Suurin osa Tekesin tuensaajista on suurehkoja ja vakiintuneita yrityksiä ja ne esiintyvät aineistossa tuensaajina useina vuosina. 14 Kuten missä tahansa riittävän suuressa yritysjoukossa, eivät taloudelliset väärinkäytökset ole tuntemattomia myöskään tukea saavien yritysten joukossa. Tekes on tehnyt 2000-luvulla poliisille 14 tutkintapyyntöä avustusanomuksiin liittyvissä rikosepäilyissä. Tähän mennessä ainakin kolme tapausta on johtanut tuomioon. Esimerkkitapaus 1 Yhtiön hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja saivat pääomaehtoista tuotekehityslainaa euroa. Tekes edellytti, että yhtiön omaa pääomaa korotetaan samalla vähintään eurolla tai yhtiö hankkii vastaavan suuruisen pääomalainan. Pääomalaina kyllä maksettiin miesten toisesta yhtiöstä ohjelmistoyhtiölle, mutta se vain käväisi pankkitilillä. Oikeuden mukaan kyseistä euron summaa ei osittainkaan käytetty projektin kuluihin. Esimerkkitapaus 2 Tekes siirsi ohjelmistoyhtiöön aluksi euroa, jota kulutettiin muun muassa 130 euron tuntipalkkoihin. Projekti kariutui ennen kuin loppuja Tekes-rahoja saatiin siirretyksi. Vankeusrangaistuksen ohella oikeus tuomitsi johtajat palauttamaan maksetun euroa rikoksella aiheutetusta vahingosta. Esimerkkitapaus 3 Tekes, Finnvera, Verohallinto ja muutama muu taho karhuavat lappeenrantalaiselta yhtiöltä yhteensä lähes euron saatavia. Yritys toimi muutaman vuoden ja katosi sitten. Yrityksen saamia tukirahoja käytettiin vastoin hankkeen periaatteita. Tekes on tutkinut 2000-luvulla noin kymmenkunta tuki- tai rahoituspäätöstä, koska niissä on epäilty tapahtuneen taloudellisia väärinkäytöksiä. Kokonaisuuteen suhteutettuna huijausepäilyjä on kuitenkin hyvin vähän. Tekes rahoittaa vuodessa noin yritystä ja rötöksistä epäillään keskimäärin 1,5 yritystä vuodessa. Miljoonaluokan väärinkäytösepäilyjä ei ole juurikaan. Tekes tekee takaisinperintäpäätöksiä kappaletta vuodessa. Osa ilmitulleista väärinkäytöksistä on luonteeltaan sellaisia, että niiden esiintyvyyden riskiä olisi mahdollista arvioida jo etukäteen, mikäli valtionavustuslakia ja rakennerahastolakia muutettaisiin siten, että tukiasioita käsittelevillä viranomaisilla olisi salassapitovelvollisuuden estämättä oikeus pyynnöstä saada muulta viranomaiselta tai julkista tehtävää hoitavalta luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä koskevat tehtäviensä hoitamiseksi välttämättömät tiedot. Viranomaisyhteistyön kehittämisprojekti jätti asiaa koskeva lainsäädäntöaloitteen vuonna 2009, mutta toistaiseksi se ei ole johtanut toimenpiteisiin. 14 Koski, Heli, Pajarinen, Mika (2010) Yritystukien tarjonta, täydentävyys ja toistuvuus. ETLA keskusteluaiheita no 1217
TYÖNANTAJAT VEROHALLINNON REKISTERISSÄ JA SOSIAALIVAKUUTTAMISESSA
TYÖNANTAJAT VEROHALLINNON REKISTERISSÄ JA SOSIAALIVAKUUTTAMISESSA HTSY Verohallinto 4.11.2014 2 (6) TYÖNANTAJAT VEROHALLINNON REKISTERISSÄ JA SOSIAALIVAKUUTTAMISESSA Harmaan talouden selvitysyksikkö on
ELINKEINOTOIMINNAN VEROVELAT
ELINKEINOTOIMINNAN VEROVELAT HTSY Verohallinto 3.3.2015 2 (5) ELINKEINOTOIMINNAN VEROVELAT Vuoden 2013 lopulla elinkeinotoiminnan verovelkaa oli miltei kolme miljardia euroa ja yritysten verovelat näyttävät
Tavaraliikenneluvanhaltijat
Tavaraliikenneluvanhaltijat HTSY Verohallinto 20.8.2012 Verohallinto 2 (5) TAVARALIIKENNELUVANHALTIJAT Yleistä Verovelat Ammattimainen tavarankuljetus tieliikenteessä on pääsääntöisesti luvanvaraista toimintaa.
YKSITYISEN TERVEYDENHUOLLON YRITYKSET
YKSITYISEN TERVEYDENHUOLLON YRITYKSET HTSY Verohallinto Päiväys 27.5.2014 2 (5) YKSITYISEN TERVEYDENHUOLLON YRITYKSET Tässä kirjoituksessa tarkastellaan yksityisen terveydenhuollon yritysten lakisääteisten
TYÖELÄKEVAKUUTUSMAKSUPETOS ESITUTKINNASSA
TYÖELÄKEVAKUUTUSMAKSUPETOS ESITUTKINNASSA HTSY Verohallinto Päiväys Verohallinto 2 (5) TYÖELÄKEVAKUUTUSMAKSUPETOS ESITUTKINNASSA Työeläkevakuutusmaksupetos ja sen törkeä tekomuoto ovat rikosnimikkeitä,
HAKEMISTOPALVELUYRITYKSET POLIISILLE TEHDYISSÄ TUTKINTAPYYNNÖISSÄ
HAKEMISTOPALVELUYRITYKSET POLIISILLE TEHDYISSÄ TUTKINTAPYYNNÖISSÄ HTSY Verohallinto 11.6.2014 2 (5) HAKEMISTOPALVELUYRITYKSET POLIISILLE TEHDYISSÄ TUTKINTAPYYNNÖISSÄ Harmaan talouden selvitysyksikössä
Vinkkejä talousrikollisuuden torjuntaan
Vinkkejä talousrikollisuuden torjuntaan Sähköurakoitsijapäivät 14.4.2011 Helsingin poliisilaitos Talous- ja omaisuusrikosyksikkö Rikostarkastaja Ville Kivistö Helsingin poliisilaitos Talous- ja omaisuusrikosyksikkö
ULKOMAISET YRITYKSET RAKENNUSALAN VEROTARKASTUKSISSA
ULKOMAISET YRITYKSET RAKENNUSALAN VEROTARKASTUKSISSA HTSY Verohallinto Päiväys 29.2.2012 Verohallinto 2 (8) ULKOMAISET YRITYKSET RAKENNUSALAN VEROTARKASTUKSISSA Harmaan talouden selvitysyksikössä on tehty
Metalliteollisuuden yritykset Suomessa
Metalliteollisuuden yritykset Suomessa HTSY Verohallinto 18.12.2012 Verohallinto 2 (6) METALLITEOLLISUUDEN YRITYKSET SUOMESSA Kirjoitus perustuu Harmaan talouden selvitysyksikön ilmiöselvitykseen Metalliteollisuuden
Romukauppa HTSY Verohallinto 23.10.2013
Romukauppa HTSY Verohallinto 23.10.2013 Verohallinto 2 (5) ROMUKAUPPAA KOSKEVA SELVITYS Selvityksen tarkoitus Verohallinnon Harmaan talouden selvitysyksikössä on laadittu romukauppaa koskeva selvitys.
Verohallinto 3 (6) Harmaan talouden selvitysyksikkö. Pääurakoitsijat ilmoittavat ja tilittävät veron urakkaketjussa
Rakentamispalvelujen käännetyn verovelvollisuuden vaikutukset HTSY Verohallinto 27.11.2012 Verohallinto 2 (6) KÄÄNNETTY ARVONLISÄVEROVELVOLLISUUS LAIN VAIKUTUKSET Rakennusalan käännetty arvonlisäverovelvollisuus
Sosiaalipalvelujen toimiala
Sosiaalipalvelujen toimiala HTSY Verohallinto 23.10.2012 Verohallinto 2 (5) SOSIAALIPALVELUJEN TOIMIALA on laatinut ilmiöselvityksen 32/2011 Sosiaalipalvelujen toimialasta. Selvityksessä on käsitelty toimialan
ULOSOTTOMENETTELYSSÄ VARATTOMAKSI TODETUT YRITYKSET
ULOSOTTOMENETTELYSSÄ VARATTOMAKSI TODETUT YRITYKSET HTSY Verohallinto 2.9.2014 2 (5) ULOSOTTOMENETTELYSSÄ VARATTOMAKSI TODETUT YRITYKSET Harmaan talouden selvitysyksikkö on tarkastellut ulosotossa vuosina
TEKES ASIAKASKARTOITUS
TEKES ASIAKASKARTOITUS HTSY Verohallinto 9.10.2014 2 (5) TEKES ASIAKASKARTOITUS Harmaan talouden selvitysyksikkö on selvittänyt Tekesin rahoitusta saaneiden yritysten rekisteröintiasemaa ja taloudellisia
ANNISKELULUVANHALTIJAT SUOMESSA
ANNISKELULUVANHALTIJAT SUOMESSA HTSY 28.10.2014 2 (8) ANNISKELULUVANHALTIJAT SUOMESSA Harmaan talouden selvitysyksikkö on tutkinut Suomen anniskeluluvanhaltijoita vuosina 2011, 2012 ja 2013 ja selvittänyt
Ulosoton velalliskartoitus
Ulosoton velalliskartoitus HTSY Verohallinto 25.9.2012 Verohallinto 2 (5) ULOSOTON VELALLISKARTOITUS Ulosoton velallisista on laadittu ilmiöselvitys. Ulosottovelallisia on tarkastelu ja luokiteltu Verohallinnosta
Tilaajavastuulain vaatimusten toteuttaminen
Tilaajavastuulain vaatimusten toteuttaminen Työsuojelupäivät 25.-26.9.2014 Oulu Reima Lehtola 11.9.2014 Etelä-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue 1 Tilaajavastuulain tavoite on edistää: -
Harmaa talous valvontatilastoja 2012
Harmaa talous valvontatilastoja 212 HARMAAN TALOUDEN SELVITYSYKSIKKÖ 1 2 Sisällysluettelo VEROHALLINNON TILASTOJA Harmaan talouden selvitysyksikkö 5 Verotarkastus 8 Perusvalvonta ja perintä 11 Verohallinnon
LIIKETOIMINTAKIELTOON MÄÄRÄTYT LÄHIPIIRI, YRITYSKYTKENNÄT JA KIELLON RIKKOMISTAPAUKSET
Liiketoimintakieltoon määrätyt Lähipiiri, yrityskytkennät ja kiellon rikkomistapaukset HTSY Verohallinto 23.4.2013 Verohallinto 2 (9) LIIKETOIMINTAKIELTOON MÄÄRÄTYT LÄHIPIIRI, YRITYSKYTKENNÄT JA KIELLON
Viranomaisyhteistyön kehittämisprojekti VIRKE. Toimintasuunnitelma 2010
Viranomaisyhteistyön kehittämisprojekti Hanke VM0151:00/07/02/2000 Viranomaisyhteistyön kehittämisprojekti VIRKE Toimintasuunnitelma 2010 2 1. VIRKE-LAIN VALMISTELU JA TULEVAN VIRKEN TOIMINNAN SUUNNITTELU...
Tilaajavastuulain valvontahavainnot rakennusalalla
Tilaajavastuulain valvontahavainnot rakennusalalla Valvontatuloksia vuosilta 2007-2014 Tarkastaja Joonas Heinilä, ESAVI, työsuojelun vastuualue Tilaajavastuulain valvonta rakennusalalla Tilaajavastuulain
Rakentamisen tiedonantovelvollisuus
Rakentamisen tiedonantovelvollisuus urakka- ja työntekijätiedoista lainsäädännön vaikuttavuus Selvityksen julkaisutilaisuus 14.3.2017 Ohjelma ja esiintyjät 9.00-9.10 Tilaisuuden avaus ja selvityksen taustat
Talousrikollisuus ja harmaa talous rakennusalalla
Talousrikollisuus ja harmaa talous rakennusalalla Sähköurakoitsijapäivä 14.4.2011 Hämeenlinna Rakennusteollisuus RT Tapio Kari työmarkkinajohtaja Rakennusalan harmaan talouden menetykset vuonna 2008 Arvonlisävero
urakka- ja työntekijätiedoista
Rakentamisen tiedonantovelvollisuus urakka- ja työntekijätiedoista lainsäädännön vaikuttavuus Eduskunta valtiovarainvaliokunta verojaos 31.3.2017 Selvityksen taustat Rakennusalalle on toteutettu useita
Poliisin näkökulma harmaan talouden torjunnasta Helsingissä
Poliisin näkökulma harmaan talouden torjunnasta Helsingissä Rakennuskonepäivät 21.1.21 Helsingin poliisilaitos Rikostarkastaja Ismo Siltamäki 21.1.21 Helsingin poliisilaitos AVOIMET, ILMOITETUT JA PÄÄTETYT
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät
LAKI HARMAAN TALOUDEN SELVITYSYKSIKÖSTÄ...
Sisällys 1 ESIPUHE... 3 2 LAKI HARMAAN TALOUDEN SELVITYSYKSIKÖSTÄ... 4 3 VEROHALLINNON RIKOSASIAT 2010... 9 VEROTARKASTUS... 9 VEROHALLINNON RIKOSILMOITUKSET... 13 RIKOSILMOITUSTEN SEURAAMUKSET... 18 4
HE 97/2017 vp. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto
HE 97/2017 vp Valtiovarainvaliokunnan verojaosto 10.11.2017 Rikosilmoitusharkinta Verohallinnossa rikosilmoitusharkinnan suorittavat verorikoksiin perehtyneet asianvalvojat Verorikokset ovat rangaistavia
TUPAKKAVERO JA HARMAA TALOUS
TUPAKKAVERO JA HARMAA TALOUS HTSY Verohallinto 3.5.2016 2 (5) TUPAKKAVERO JA HARMAA TALOUS Harmaan talouden selvitysyksikössä on tutkittu tupakkaveroon liittyvää harmaata taloutta ja tupakkaveroluvallisten
Ajankohtaista verotarkastuksesta. Veroinfot taloushallintoalan ammattilaisille Joulukuu 2013
Ajankohtaista verotarkastuksesta Veroinfot taloushallintoalan ammattilaisille Joulukuu 2013 on syvällisin yksittäiseen verovelvolliseen kohdistuva verovalvonnan muoto 2 Säädeltyä viranomaistoimintaa Verotusmenettelylaissa
POLIISI HARMAAN TALOUDEN EHKÄISIJÄNÄ RIKOSKOMISARIO KIRSI ALASPÄÄ 28.10.2013
POLIISI HARMAAN TALOUDEN EHKÄISIJÄNÄ RIKOSKOMISARIO KIRSI ALASPÄÄ 28.10.2013 POLIISI HARMAAN TALOUDEN EHKÄISIJÄNÄ RIKOSKOMISARIO KIRSI KUJALA 29.10.2013 POLIISIN TIETOON TULLEET TALOUSRIKOKSET Poliisi
Lappeenrannan toimialakatsaus 2014
Lappeenrannan toimialakatsaus 2014 14.10.2014 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten
Selvitys pikalainayrityksistä
Selvitys pikalainayrityksistä HTSY Verohallinto 10.4.2013 Verohallinto 2 (6) SELVITYS PIKALAINAYRITYKSISTÄ Harmaan talouden selvitysyksikössä on tutkittu pikalainayritysten toimintaa, niiden taloudellisia
Harmaan talouden tilannekuva IV/2011. Harmaa talous 2011 HARMAAN TALOUDEN SELVITYSYKSIKKÖ
Harmaan talouden tilannekuva IV/2011 Harmaa talous 2011 HARMAAN TALOUDEN SELVITYSYKSIKKÖ SISÄLTÖ 1. HARMAA TALOUS. 3 2. HARMAA TALOUS JA SIIHEN LIITTYVÄ RIKOLLISUUS. 10 3. HARMAAN TALOUDEN TORJUNTA YHTEISTYÖVIRANOMAISIA
Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.
Sivu 1 / 5 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 23.02.2016 Raportti voimassa asti 12.05.2016 Arkistointitunnus 1455740611768 FIN yritystiedot Yrityksen nimi Y-tunnus 1955941-0 Tietolähteiden perusteella
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen
Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.
Sivu 1 / 7 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 05.02.2016 Raportti voimassa asti 14.03.2016 Arkistointitunnus 1454446257910 FIN yritystiedot Yrityksen nimi Jokiväri Oy Y-tunnus 2136744-2 Tietolähteiden
Ajankohtaista rakennusalan valvonnassa. Etelä-Suomen aluehallintovirasto / työsuojelun vastuualue Ylitarkastaja Riku Rajamäki
Ajankohtaista rakennusalan valvonnassa 1 Esityksen sisältö 1) Tunnistekortti- ja luettelovalvonta 2) Viranomaisyhteistyö rakennusalalla; syksyn 2015 yhteistarkastukset 3) Rakennusalan ulkomaalaisvalvonnan
Lappeenrannan toimialakatsaus 2015
Lappeenrannan toimialakatsaus 2015 26.10.2015 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
LAKIALOITE 126/2008 vp Laki arvonlisäverolain muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Aloitteella esitetään käyttöönotettavaksi käännetty arvonlisäverojärjestelmä. Sillä tarkoitetaan
Uudistettu kuulemismenettely ja verotarkastushavainnot TOP-10. Veroinfo taloushallinnon ammattilaisille
Uudistettu kuulemismenettely ja verotarkastushavainnot TOP-10 Veroinfo taloushallinnon ammattilaisille Sisältö 1. Uudistettu kuulemismenettely 2. Luopuminen alustavasta verotarkastuskertomuksesta 3. TOP-10
Lupahakemuksen ja Turun hovioikeuden päätös Nro 3190, Dnro U/09/1250 valituksen kohde 22.12.2009
1 Tapio Yli-Kovero Valituslupahakemus ja valitus Torikatu 27 13130 Hämeenlinna 050-61331 10.02.2010 KORKEIMMALLE OIKEUDELLE Lupahakemuksen ja Turun hovioikeuden päätös Nro 3190, Dnro U/09/1250 valituksen
Lausunto koskien Verohallinnon ohjetta Hallintoelimen jäsenen ja toimitusjohtajan palkkion verotus
1/5 Verohallinto Ylitarkastaja Janne Myllymäki PL 325 0052 VERO janne.myllymaki@vero.fi Lausunto koskien Verohallinnon ohjetta Hallintoelimen jäsenen ja toimitusjohtajan palkkion verotus Lausunnonantajasta
Tilastokatsaus 2:2014
Tilastokatsaus 2:2014 Vantaa 1 17.1.2014 Tietopalvelu B2:2014 Vantaalaisten tulot ja verot vuonna 2012 (lähde: Verohallinnon Maksuunpanon Vantaan kuntatilasto vuosilta 2004 2012) Vuonna 2012 Vantaalla
TEHOSTETTU HARMAAN TALOUDEN JA TALOUSRIKOLLISUUDEN TORJUNNAN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2012 2015
TEHOSTETTU HARMAAN TALOUDEN JA TALOUSRIKOLLISUUDEN TORJUNNAN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2012 2015 Rakennuskonepäivät 8.11.2012 Janne Marttinen Johtaja Harmaan talouden selvitysyksikkö 1 Esityksen sisältö
ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2013
ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2013 Tietoisku 8/2013 Sisällys 1. Asuntokuntien keskikoko pieneni hieman 2. Perheiden keskikoko pysynyt ennallaan 3. Monilapsisuus yleisintä Pohjois-Espoossa 4. Perheiden kaksikielisyys
Ajankohtaista harmaan talouden torjunnasta
Ajankohtaista harmaan talouden torjunnasta Kuntaliiton koulutustilaisuus: Julkishallinto harmaan talouden torjujana Janne Marttinen Johtaja Harmaan talouden Selvitysyksikkö Verohallinto Harmaan talouden
Veronumero ja ilmoitusvelvollisuus pakollisiksi ammattimaisessa rakentamisessa seuraavana omakotitalotyömaiden vuoro?
Veronumero ja ilmoitusvelvollisuus pakollisiksi ammattimaisessa rakentamisessa seuraavana omakotitalotyömaiden vuoro? Talonrakennusteollisuus ry Ville Wartiovaara Rakennusalan harmaa talous Pesii pitkissä
Jukka Mononen 1 27.4.2010
Verojen perintä Jukka Mononen 1 Verohallinto 1.1.2010 1 Pääjohtaja Veronkantokeskus Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö Verohallitus Tietohallinto Hallintopalvelu Verovirastot Jukka Mononen 2 Verohallinto
EK on valmis talkoisiin
EK on valmis talkoisiin Ajankohtaisseminaari harmaan talouden torjunnasta 10.1.2011 Toimitusjohtaja Mikko Pukkinen Elinkeinoelämän keskusliitto Harmaa talous Harmaan talouden ongelmiin suhtauduttava vakavasti
VEROHALLINTO ESITTÄÄ. Uusi yrittäjä pulassa Pimeä työ pettää Sinä valitset!
VEROHALLINTO ESITTÄÄ Uusi yrittäjä pulassa Pimeä työ pettää Sinä valitset! Uusi yrittäjä 2 Uusi yrittäjä, toimi näin: Hanki tilitoimisto Voit keskittyä oman yrityksesi toimintaan. Saat sieltä apua ja neuvoja.
III RIKOLLISUUSKONTROLLI
III RIKOLLISUUSKONTROLLI Tässä jaksossa käsitellään virallisen kontrollijärjestelmän toimintaa kuvailemalla muun muassa rikosten ilmituloa, ilmi tulleiden rikosten selvittämistä, rikoksentekijöiden syytteeseen
HELSINGIN KAUPUNGIN HANKINNAT
HELSINGIN KAUPUNGIN HANKINNAT HTSY Verohallinto 19.5.2015 2 (6) HELSINGIN KAUPUNGIN HANKINNAT Harmaan talouden selvitysyksikössä on valmistunut raportti Helsingin kaupungin hankinnoista vuosilta 2006 2013.
Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2014
01:13 Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 0 Helsingissä mediaanitulo 00 euroa Helsinkiläisen vuositulot keskimäärin 34 00 euroa Tulokehitys heikkoa Keskimääräisissä pääomatuloissa laskua Veroja ja
Lappeenrannan toimialakatsaus 2018
Lappeenrannan toimialakatsaus 2018 24.10.2018 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten
Lappeenrannan toimialakatsaus 2013
Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 14.10.2013 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten
Työsuojelun vastuualue. Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Työsuojelun vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Strateginen ohjaus, tavoitteet ja resurssit Toiminnallinen ohjaus Strategisen ohjauksen yhteistyö STM OKM OM TEM VM MMM SM YM Ylijohtaja Työsuojelu
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto. Alkoholihallinto, Jyväskylä
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Alkoholihallinto, Jyväskylä Yleistä alkoholihallinnosta Toiminnan lähtökohtana on alkoholilaki ja sen nojalla annetut säädökset ja määräykset. Alkoholilain tarkoituksena
Tilaajavastuu.fi. Muutoshistoria. Suomen Tilaajavastuu Oy. Raporttinoutaja Rajapinta yritysten tilaajavastuutietojen tarkistamiseen
Suomen Tilaajavastuu Oy Tilaajavastuu.fi Raporttinoutaja Rajapinta yritysten tilaajavastuutietojen tarkistamiseen Suomen Tilaajavastuu Oy Muutoshistoria Päivämäärä Tekijä Versio 21.11.2013 Sami Sinisalo
2 HARMAAN TALOUDEN ROOLIT JA NÄYTTÄMÖ Harmaan talouden osapuolet Harmaan talouden puitteet ja rajoitukset...
SISÄLLYSLUETTELO ALKUSANAT... V 1 HARMAAN TALOUDEN JA TALOUSRIKOLLISUUDEN KÄSITTEET... 1 1.1 Kansantaloudellinen harmaa talous... 2 1.2 Fiskaalinen harmaa talous ja erot sen ja kansantaloudellisen harmaan
RAKENNUSALAN TEKOTAPASELVITYS SELVITYS 22/2014
RAKENNUSALAN TEKOTAPASELVITYS SELVITYS 22/2014 Harmaan talouden selvitysyksikkö Tekijä Mäki, Jarkko Julkaisun nimi Rakennusalan tekotapaselvitys Julkaisutapa sähköinen Julkisuus Julkinen Lisätietoja medialle:
Lappeenrannan toimialakatsaus 2016
Lappeenrannan toimialakatsaus 2016 30.9.2016 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten
ANNISKELULUVANHALTIJAT 2016
ANNISKELULUVANHALTIJAT 2016 HTSY Verohallinto Päiväys 28.2.2017 2 (5) ANNISKELULUVANHALTIJAT Harmaan talouden selvitysyksikössä (HTSY) on tutkittu Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valviran)
Rakentamisen uudet velvoitteet. Ylitarkastaja Pirkko Vuori Helsinki 15.5.2015
Rakentamisen uudet velvoitteet Ylitarkastaja Pirkko Vuori Helsinki 15.5.2015 Taustaa Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus Harmaan talouden torjuntaan liittyvä lakipaketti 2 hyväksyttiin eduskunnassa
Nykytila. 1994 vp - HE 133. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi veronkantolain muuttamisesta ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÅLTÖ
1994 vp - HE 133 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi veronkantolain muuttamisesta ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi veronkantolakia, jossa säädettäisiin avoimen yhtiön
HE 198/1996 vp. Laki. liiketoimintakiellosta annetun lain muuttamisesta
EV 195/1997 vp - HE 198/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi liiketoimintakiellosta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Eduskunnalle on vuoden 1996 valtiopäivillä annettu
VIRKAMIEHENKADUN SANEERAUS VÄLILTÄ KOSKELANKATU - VIRTASALMENTIE
1/5 MÄNTTÄ - VILPPULAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS Seppälän puistotie 15 35800 Mänttä TARJOUSPYYNTÖ VIRKAMIEHENKADUN SANEERAUS VÄLILTÄ KOSKELANKATU - VIRTASALMENTIE 1 Tarjouspyynnön kohde Mänttä -
VAASAN YLIOPISTO KAUPPATIETEELLINEN TIEDEKUNTA TALOUSOIKEUS
VAASAN YLIOPISTO KAUPPATIETEELLINEN TIEDEKUNTA TALOUSOIKEUS Olli-Pekka Tuominen HARMAAN TALOUDEN TORJUNTAKEINOT RAKENNUSALALLA Talousoikeuden Pro gradu -tutkielma VAASA 2015 1 SISÄLLYSLUETTELO SIVU TIIVISTELMÄ
TIEDOTE 4/2014 TYÖSSÄKÄYNTI KUOPIOSSA
KUOPION KAUPUNKI Konsernipalvelu Talous- ja strategiapalvelu Elokuu 213 TIEDOTE 4/214 TYÖSSÄKÄYNTI KUOPIOSSA Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Kuopiossa 31.12.212 Tilastokeskuksen keväällä 214 julkaisemien
Y-TUNNUKSEN HAKEMINEN OSASTOLLE
Y-TUNNUKSEN HAKEMINEN OSASTOLLE Yritys- ja yhteisötunnus eli Y-tunnus on Patentti- ja rekisterihallituksen tai Verohallinnon yritykselle ja yhteisölle antama tunnus. Y-tunnus yksilöi yrityksen. Jos osastolla
Tuomioistuinten työtilastoja vuodelta 2012
Toiminta ja hallinto Verksamhet och förvaltning 21/2013 Tuomioistuinten työtilastoja vuodelta 2012 21/2013 Tuomioistuinten työtilastoja vuodelta 2012 Oikeusministeriö, Helsinki 2013 18.4.2013 Julkaisun
Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015
NÄKYMIÄ MAALISKUU 2016 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015 ELY-keskuksen rahoitus Hämeen maakuntiin 72 milj. euroa Hämeen ELY-keskuksen toimialueen maakuntien työllisyyden, yritystoiminnan
Lappeenrannan toimialakatsaus 2017
Lappeenrannan toimialakatsaus 2017 10.10.2017 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten
Poliisin menettely esitutkinnassa
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 18.03.2015 Dnro OKV/1150/1/2014 1/5 ASIA Poliisin menettely esitutkinnassa KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille 4.6.2014 osoittamassaan kantelussa arvostellut poliisilaitoksen menettelyä
Asianajo- ja lakiasiaintoimistojen työsuojeluvalvonta 2013 2016 Raportti valvonnan havainnoista
Asianajo- ja lakiasiaintoimistojen työsuojeluvalvonta 2013 2016 Raportti valvonnan havainnoista Työsuojelun vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto 23.3.2016 TILAAJAVASTUUVALVONTA 2015 TYÖSUOJELUN
Poliisin kehitysnäkymät ja rikollisuus Suomessa. Poliisijohtaja Robin Lardot
Poliisin kehitysnäkymät ja rikollisuus Suomessa Poliisijohtaja Robin Lardot Poliisin tehtävä Poliisilaki, 1 Poliisin tehtävä. Poliisin tehtävänä on oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, yleisen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä
Espoon kaupunki Pöytäkirja 27. Valtuusto 27.02.2012 Sivu 1 / 1
Valtuusto 27.02.2012 Sivu 1 / 1 6603/02.03.01/2011 Kaupunginhallitus 19 23.1.2012 27 Valtuustokysymys veropaosta ja sen määrästä Espoossa sekä kaupunginhallituksen toimenpiteistä asiassa Valmistelijat
TILAAJAJAN VASTUUT. Tilaajavastuulalain muutokset ja ilmoitusmenettelyn viimeisimmät lisäykset. Kirkkonummen huolto 10.2.2016
TILAAJAJAN VASTUUT Tilaajavastuulalain muutokset ja ilmoitusmenettelyn viimeisimmät lisäykset Kirkkonummen huolto 10.2.2016 Lars Albäck toimitusjohtaja Suomen Tilaajavastuu Oy +358 40 503 3672 Lars.alback@tilaajavastuu.fi
88/2010. Palkan ulosmittauksen kehittäminen
88/2010 Palkan ulosmittauksen kehittäminen 88/2010 Palkan ulosmittauksen kehittäminen Oikeusministeriö, Helsinki 2011 31.12.2010 Julkaisun nimi Tekijä Oikeusministeriön julkaisu Palkan ulosmittauksen
Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.
1 HYVINVOINTIALAN LIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja paikka Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. Liitto on Elinkeinoelämän
Harmaan talouden torjunta
Harmaan talouden torjunta - hallituksen tavoitteet ja keinot Julkishallinto harmaan talouden torjujana Seminaari 23.5.2012 Lauri Ihalainen Harmaan talouden tilanne Harmaa talous on selvitysten mukaan viime
Harmaa talous 2014 HARMAAN TALOUDEN SELVITYSYKSIKKÖ
Harmaa talous 2014 HARMAAN TALOUDEN SELVITYSYKSIKKÖ SISÄLTÖ HARMAA TALOUS 2014. 3 1. HARMAA TALOUS LAKISÄÄTEISTEN VELVOITTEIDEN LAIMINLYÖNTIÄ. 4 2. TUTKITTUA JA MITATTUA. 8 3. HARMAAN TALOUDEN TORJUNTA.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.
TILAAJAVASTUULAKI 1233/2006. Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä
TILAAJAVASTUULAKI 1233/2006 Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä 1233/2006 Mikä on tilaajavastuulaki? Tilaajavastuulaki, virallisesti laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta
Investoinnit johtaja Jukka Riikonen 23.12.2011 TALOUSRIKOLLISUUDEN TORJUNTA SENAATTI-KIINTESTÖJEN RAKENNUS- HANKKEISSA
TALOUSRIKOLLISUUDEN TORJUNTA SENAATTI-KIINTESTÖJEN RAKENNUS- HANKKEISSA Rakennuttajakonsultin toimintaohje 1 Yleistä Senaatti-kiinteistöjen hallinnassa on yli 11 000 rakennusta, joiden kokonaispinta-ala
TARKASTUSHAVAINTOJA LEADER-RAHOITTEISISTA YRITYS- JA HANKETUISTA
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 TARKASTUSHAVAINTOJA LEADER-RAHOITTEISISTA YRITYS- JA HANKETUISTA Leader-toimintaryhmätyön ajankohtaispäivät 25.5.2012 suunnittelija Taru Niemelä Jatkotoimenpideyksikkö,
Nro 354 voimassa 30.9.2016
Nro 354 voimassa 30.9.2016 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että T Maijala Oy Y-tunnus 0648504-5 kotipaikka Haapajärvi
Tiemerkintä A & E Oy
Nro 1038 voimassa 30.4.2017 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Tiemerkintä A & E Oy Y-tunnus 0648365-6 kotipaikka
Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa
Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa SKILLNADEN II Samverkan som strategi MUUTOS II Strategiana yhteistyö 24.11.2015 Tua Heimonen Specialplanerare,
Eläkepalkkakaton vaikutus eläkettä kartuttaviin ansioihin
Muistio 1 (10) Eläkepalkkakaton vaikutus eläkettä kartuttaviin ansioihin Eläkekatto mielletään yleensä euromääräiseksi rajaksi, joka rajaa tietyn osan kertyneestä eläkkeestä pois. Eläkepalkkakatto taas
Ohje viranomaisille 9/2013 1 (5)
Ohje viranomaisille 9/2013 1 (5) Jakelussa mainituille Puuttuminen tupakkatuotteiden ja tupakointivälineiden myyntiin alaikäisille Lainsäädäntö Tupakkalain (693/1976) 14 :n perusteella Sosiaali- ja terveysalan
12.5.2015. Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä: info@mestar.fi
TARJOUSPYYNTÖ Koulutus 1. Hankintayksikön perustiedot Yhteystiedot: Mestar Varikkokatu 2 70620 Kuopio www.mestar.fi Osoite, josta saa lisätietoja: Katso edellä hankintayksikön yhteystiedot Osoite, johon
Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015
Sosiaali- ja terveyslautakunta 212 16.12.2014 Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015 1010/05/03/00/2014 SosTe 212 Valmistelija; palvelujohtaja
Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset
Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Tiina Herttuainen 09 1734 3619 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Joensuu 24.11.2011 24.11.2011 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat
TARJOUSYHTEENVETO LIITE 6.1 SISÄLTÖ KASELY/268/2016, 23.2.2016
KASELY/268/2016, 23.2.2016 TARJOUSYHTEENVETO LIITE 6.1 SISÄLTÖ IMATRA-LAPPEENRANTA LIIKENTEEN LIIKENNÖINTISOPIMUS 6.6.2016 ALKAEN 1 1. Tarjoajan tiedot 1 1.1 Päävastuullinen toimittaja 1 1.2 Mahdolliset
Havaintoja rakentamista koskevan tiedonantovelvollisuuden käynnistymisestä
Havaintoja rakentamista koskevan tiedonantovelvollisuuden käynnistymisestä Rakennuskonepäivä 6.11.2014 Pekka Muinonen, Verohallinto Rakentamisilmoitukset - urakka- ja työntekijätiedot Rakennustöistä on
Rakennusalan verovalvontahanke RAKSA 2008 2012. Loppuraportti
Rakennusalan verovalvontahanke RAKSA 2008 2012 Loppuraportti Laatijat Tuomo Karvonen, Pekka Muinonen Verohallinto Verotarkastus/Ohjaus ja kehittämisyksikkö Päiväys 21.2.2014 Verohallinto RAKSAHANKKEEN
Päätös. Laki. hovioikeuslain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 28/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi hovioikeuslain ja hallinto-oikeuslain 1 ja 2 :n sekä eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2012 valtiopäivillä
YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA
1 YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA Maksatuksen yleisiä edellytyksiä... 1 Hakemuksen täyttöohjeita... 2 Hakijan perustiedot... 3 Maksatuksen tiedot...