Sosiaalipalvelujen toimiala

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sosiaalipalvelujen toimiala"

Transkriptio

1 Sosiaalipalvelujen toimiala HTSY Verohallinto

2 Verohallinto 2 (5) SOSIAALIPALVELUJEN TOIMIALA on laatinut ilmiöselvityksen 32/2011 Sosiaalipalvelujen toimialasta. Selvityksessä on käsitelty toimialan harmaan talouden riskejä, tietojen vaihtoa säätelevää lainsäädäntöä ja toimialan rakennetta harmaan talouden torjunnan näkökulmasta. Sosiaalihuollon palvelujen toimialalla toimii sekä julkisen että yksityisen sektorin palveluntuottajia. Julkisen sektorin osuus tuotettujen työtuntien määrästä oli 68 prosenttia vuonna Yksityiset yritykset ja voittoa tavoittelemattomat yhteisöt (eli säätiöt ja yhdistykset) tuottivat loput, noin 30 prosenttia palveluista. Voimakkain kasvu on ollut yksityissektorilla. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2000 yksityisen sektorin sosiaalihuollon palvelujen tuotoksen arvo oli 1,1 miljardia euroa ja se vastasi noin 23 prosentin osuutta koko toimialan tuotoksesta. Vuonna 2010 yksityisen sektorin tuotoksen arvo oli noin 2,7 miljardia euroa, noin 30 prosenttia koko tuotoksesta. 1 Yksityisen sektorin kokonaistuotoksen osuus on siis kasvussa. Kunnat ostavat merkittävän osan yksityisten sosiaalipalveluyritysten tuottamista palveluista. Toimintayksiköistä noin 73 prosenttia myi vuonna 2010 vähintään puolet palveluistaan kunnille joko ostopalvelusopimusten perusteella tai maksusitoumuksilla. Erityisesti kehitysvammaisten laitos- ja asumispalveluissa sekä lasten ja nuorten laitos- ja perhehoidossa kunnat ostavat lähes kaikki yksityisten yritysten tuottamista palveluista. 2 YKSITYISET SOSIAALIPALVELUT Yksityisillä sosiaalipalveluilla tarkoitetaan sosiaalihuoltolain (710/1982) 17 :ssä mainittuja sosiaalihuollon palveluja sekä niiden järjestämiseen liittyvää sosiaalialan ammatillista ohjausta ja neuvontaa, joita yksityinen henkilö, yhteisö tai säätiö taikka julkisyhteisön perustama liikeyritys tuottaa korvausta vastaan liike- tai ammattitoimintaa harjoittamalla. Lupaviranomaisella tarkoitetaan aluehallintovirastoja (AVI) sekä Sosiaali- ja terveysalan lupaja valvontavirastoa (Valvira). Valvontaviranomaisella tarkoitetaan sosiaalihuoltolain 6 :ssä tarkoitettua kunnan toimielintä tai sen määräämää viranhaltijaa, aluehallintovirastoa sekä Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastoa. Luvanvarainen toiminta Yksityisten sosiaalipalvelujen tuottaminen on luvanvaraista silloin kun yksityinen sosiaalipalvelujen tarjoaja tuottaa jatkuvasti ympärivuorokautisia sosiaalipalveluja. Lupa kattaa kaikki palvelujen tuottajan ympärivuorokautisia sosiaalipalveluja tuottavat toimintayksiköt. Lupaa haetaan siltä aluehallintovirastolta (AVI), jonka toimialueella palveluja tuotetaan. Jos palveluja tuotetaan useamman kuin yhden aluehallintoviraston toimialueella, lupaa haetaan Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolta (Valvira). Ilmoituksenvarainen toiminta Palvelujen tuottaminen on ilmoituksenvaraista silloin kun yksityinen sosiaalipalvelujen tarjoaja tuottaa muita kuin ympärivuorokautisia sosiaalipalveluja. Toiminnasta on tehtävä kirjallinen ilmoitus ennen sen aloittamista tai olennaista muuttamista. Ilmoitus tehdään sen kunnan toimielimelle, jossa palveluja tuotetaan. Ilmoituksessa on mainittava vastaavat tiedot kuin lupahakemuksessa. 1 Tilastokeskus, kansantalouden tilinpito THL julkaisu Yksityiset sosiaalipalvelut 2010, 25/2011

3 Verohallinto 3 (5) Selvityksen kohdejoukko Selvityksen kohdejoukkona toimivat joulukuussa 2011 Valviran rekisteristä poimitut sosiaalihuollon luvan- ja ilmoituksenvaraista palveluntuottajaa. Kohdejoukon yrityksistä: 33 prosenttia oli osakeyhtiöitä ja 29 prosenttia henkilöyhtiöitä (toiminimi). yhdistyksiä ja säätiöitä oli 25 prosenttia ja yhtymiä oli 9 prosenttia. neljällä prosentilla oikeudellinen muoto oli tuntematon. noin yrityksistä oli lopettanut toimintansa Sosiaalihuollon laitospalvelujen tuottajista 60 prosenttia oli osakeyhtiöitä. Sosiaalihuollon avopalveluja tuottivat eniten henkilöyhtiöt, sitten osakeyhtiöt ja yhdistykset. Yritysten koko Sosiaalihuollon toimiala on rakenteeltaan pienyritysvaltainen. Kohdejoukon yrityksistä 64 prosenttia työllisti 0 4 henkilöä, kun yli sata henkeä työllistäviä yrityksiä oli yksi prosentti yrityksistä. Valviran rekisterin mukaan kohdejoukon yrityksissä työskenteli työntekijää tehtävissä, jotka liittyivät sosiaalihuollon palvelujen tuottamiseen. Suurin työllistäjäryhmä olivat yritykset, jotka työllistävät työntekijää. Näissä työskenteli yhteensä noin henkilöä. Yli sata henkeä työllistävissä yrityksissä työskenteli 28 prosenttia ja 0 4 henkeä työllistävissä yrityksissä 8 prosenttia kohdejoukon yritysten työvoimasta. Pienten yritysten alhainen osuus työllisistä selittyy osin sillä, että henkilöstön lukumäärää kuvaavat luvut eivät sisällä yrittäjiä. YKSITYISTÄ SOSIAALIPALVELUA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ Sosiaalipalvelujen toimialaa koskevaa lainsäädäntöä on koottu lakeihin: Laki sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta (669/2008), Aluehallintovirastolaki (896/2009), Laki yksityisistä sosiaalipalveluista (922/2011) ja Kuntalaki (365/1995). Viranomaisten tietojensaantioikeus Sosiaalihuollon palvelutoimintaa harjoittavien yritysten luotettavuuden ja taloudellisten edellytysten arvioinnissa sekä valvonnassa erityisen tärkeään asemaan nousevat muilta viranomaisilta saatavat rekisteri- ja valvontatiedot. Tämä edellyttää, että tietojen vaihtoa koskeva lainsäädäntö on ajan tasalla niin tietoja pyytävässä viranomaisessa, kuin tietoja luovuttavassa viranomaisessa. Valvontaviranomaisilla, sekä sosiaali- ja terveysministeriöllä, on oikeus salassapitosäännösten estämättä saada sosiaalipalvelujen tuottajalta ja toisiltaan tehtäviensä suorittamista varten tarvittavat tiedot ja selvitykset maksutta. Laki ei anna mahdollisuutta valvontaa suorittavalle viranomaiselle saada valvontaa varten tietoja muulta viranomaiselta, kuten Verohallinnolta, ulosotolta, poliisilta ja muilta lakisääteistä tehtävää hoitavilta, kuten Eläketurvakeskukselta. Valviralla, aluehallintovirastoilla ja kunnilla ei ole mahdollisuutta käyttää Verohallinnon harmaan talouden Selvitysyksikön tuottamia palveluita valvontansa tueksi (Laki Harmaan talouden selvitysyksiköstä 1207/2010, 6 ). Tämä edellyttäisi myös ko. lain 6 :n päivitystä.

4 Verohallinto 4 (5) Valvontaoikeus ja taloudelliset edellytykset Sosiaalipalvelulain (922/2011) 10 3 edellyttää palvelujen tuottajalta, että se kykenee asianmukaisesti vastaamaan taloudellisista velvoitteistaan. Tämä tarkoittaa, että toimija kykenee vastaamaan mm. veroistaan ja muista lakisääteisistä julkisoikeudellisista maksuista. Palvelujen tuottajan, joka on konkurssissa tai jolla on maksukykyynsä nähden vähäistä suurempia erääntyneitä verovelkoja tai saatavia ulosotossa, ei katsota kykenevän asianmukaisesti vastaamaan taloudellisista velvoitteistaan. Sosiaalipalvelulain 10 antaa siis Valviralle mahdollisuuden tarkistaa yritysten taloudellisia edellytyksiä ja luotettavuutta luvan myöntämisen yhteydessä. Toimintaedellytyksiä koskevassa lain 4 :ssä ja valvontaa koskevassa 14 :ssä ei kuitenkaan ole mainittu taloudellisen luotettavuuden ja edellytysten valvontaa. Tämä tarkoittaa, että toiminnassa olevaa yritystä tarkastaessa ei voida valvoa taloudellisia edellytyksiä ja luotettavuutta. Valvontatehtävän hoitamiseksi olisi tarkoituksenmukaista, että valvontaviranomaisella, eli aluehallintovirastolla, Valviralla ja kunnilla olisi riittävät tiedonsaantioikeudet muiden viranomaisten tietoihin. Lisäksi olisi tarkoituksenmukaista että myös toimiluvan saaneilta yrityksiltä edellytettäisiin lainsäädännössä taloudellisia edellytyksiä ja taloudellista luotettavuutta. Tämä näyttäisi vaativan Sosiaalipalvelulain (922/2011) 4 :n, 10 :n, 14 :n ja 39 :n muutosta. Ilmoituksenvarainen toiminta Sosiaalipalvelujen tarjonnan ilmoituksenvaraisuus voi tuottaa ongelmia palveluntarjoajien rekisteröinnissä. Paikalliset palvelun tuottajat tekevät ilmoituksen toiminnastaan kunnalle, joka toimittaa tiedot aluehallintovirastolle. Aluehallintovirasto vie ilmoituksella annetut toimintatiedot Valviran rekisteriin. Pitkä kirjaustie tuo mukanaan riskejä epätarkkuuksiin. Tämän vuoksi kirjaustien tulisi olla mahdollisimman lyhyt. Alkuperäisen ilmoituksen vastaanottajalla tulisi olla mahdollisuus tehdä kirjaus suoraan rekisteriin. Rekisteriin vietävien ilmoituksenvaraisten palvelun tarjoajien taloudellinen luotettavuus ja edellytykset voivat jäädä tarkistamatta ennen rekisteriin vientiä, koska ilmoituksen vastaanottajalla ei välttämättä ole riittäviä tiedonsaantioikeuksia. HARMAAN TALOUDEN RISKITEKIJÖITÄ TOIMIALALLA Kasvava toimiala Nopeasti kasvavalla toimialalla yrityskannan normaalia suurempi vaihtuvuus voi olla epäterveen kilpailun merkki, jos sen taustalla on yrityskierrätyksen nimellä kutsuttu ilmiö. Yksityisen sektorin sosiaalihuollon toimialoilla yrityskannan vaihtuvuus 4 oli vuosina suurempaa kuin kaikilla toimialoilla keskimäärin. Varsinkin tarkastelujakson alkupuolella yksityisen sosiaalihuollon yrityskannan vaihtuvuus oli nopeaa, noin prosenttia vuodessa, kun Suomen koko yrityskanta uusiutui noin 9 prosentin vuosivauhdilla. Yksityisen sosiaalihuollon yrityskannan vaihtuvuus hidastui 2000-luvun loppua kohti, ollen 9 prosenttia vuonna Sosiaalihuollon toimialalla oli konkursseja saman verran kuin kaikilla toimialoilla keskimäärin. 3 Lupa myönnetään palvelujen tuottajalle, jos sen toimintayksiköt täyttävät 4 :ssä säädetyt edellytykset ja jos se kykenee asianmukaisesti vastaamaan taloudellisista velvoitteistaan. Palvelujen tuottajan, joka on konkurssissa tai jolla on maksukykyynsä nähden vähäistä suurempia erääntyneitä verovelkoja tai saatavia ulosotossa, ei katsota kykenevän asianmukaisesti vastaamaan taloudellisista velvoitteistaan. 4 Vaihtuvuus =[(aloittaneet+lopettaneet)/2]/yrityskanta

5 Verohallinto 5 (5) Verovelat Verotarkastukset Kohdejoukon yrityksistä 12 prosentilla oli verovelkaa ja 4 prosentin (181 yritystä) verovelkaa voitiin pitää merkittävänä 5. Useimmin verovelkaa oli henkilöyrittäjillä (17,9 prosentilla). Toiseksi eniten verovelkaisia oli osakeyhtiöiden joukossa (14,4 prosenttia). Osakeyhtiöillä verovelkaa oli myös euromääräisesti eniten; osuus kokonaisverovelasta oli 56 prosenttia. Liikevaihtoon suhteutettuna osakeyhtiöiden verovelka oli kuitenkin pienin, 0,1 prosenttia liikevaihdosta, kun se henkilöyhtiöillä oli 2,1 prosenttia. Sosiaali- ja terveydenhuollon yrityksiin tehdyt verotarkastukset ovat tärkeä tietolähde harmaan talouden riskien kartoittamiseksi. Alan yrityksiin tehtiin vuosina kaikkiaan 359 verotarkastusta. Tarkastuksista 154 koski sosiaalipalveluja tuottavia yrityksiä. Toimenpiteitä kohdistettiin kaikkiaan 103 kohteeseen, eli 67 prosenttia tarkastuksista johti toimenpiteisiin. 6 Jälkiveroesitykset johtuvat usein siitä, että yksityismenoja on liitetty liiketoiminnan kuluiksi. Vähennyskelvottomia menoja, yksityismenoja, peiteltyä osinkoa ja muita tulolähteeseen liittymättömiä menoja oli keskimäärin 0,09 prosenttia kaikkien Suomen yritysten liikevaihdosta. Sosiaalialan yritysten tarkastuksilla edellä mainitut tulon lisäykset olivat 0,88 prosenttia tarkastettujen liikevaihdosta eli lähes kymmenkertaiset. 7 Kokonaisuudessa arvioiden sosiaalialan veroriskit ovat tällä hetkellä vähäisiä muihin työvoimavaltaisiin toimialoihin verrattuna. Viime vuosien verotarkastushavaintojen mukaan lähinnä vastuuhenkilöiden muuhun liiketoimintaan liittyvät veroriskit, kuten yhtiön hallituksen jäsenen tai toimitusjohtajan konkurssitausta, ovat toimialan eräillä osa-alueilla nousseet esiin keskimääräistä merkittävämpinä. Huoli veroriskien lisääntymisestä tulevaisuudessa on toimialan voimakkaan kasvun ja palvelurakenteiden muutosten myötä kuitenkin aiheellinen. Palkkapainotteinen kustannusrakenne voi aiheuttaa riskin työvoimaan liittyvien harmaan talouden ilmiöiden, kuten pimeiden palkkojen ja sosiaalimaksujen laiminlyönnin harjoittamiseen toimialalla. KEHITYSESITYKSIÄ Harmaan talouden selvitysyksikön mielestä viranomaisten tietojenvaihtoa säätelevää lainsäädäntöä olisi kehitettävä paremmin tukemaan lupakäsittelyä ja valvontaa. Lisäksi tulisi kiinnittää huomiota kahdensuuntaiseen tiedonvaihtoon viranomaisten välillä. Harmaata taloutta voitaisiin torjua tehokkaasti sosiaalipalvelujen toimialalla, mikäli lakiin määritellyt toimiluvan edellytykset sisältäisivät lakisääteisten velvoitteiden hoitamisen ja myös taloudellisen luotettavuuden edellytykset. Toimialan luvanhaltijayritysten vastuuhenkilöpiirissä oli henkilöitä, joilla oli aikaisempia konkursseja tai verovelkaa muussa liiketoiminnassa. Arvioitaessa vastuuhenkilöiden luotettavuutta ja edellytyksiä toimia elinkeinossa tulisi huomioida myös muun liiketoiminnan vastuuasemissa syntyneet velvoitteet. Selvitysyksikkö ehdottaa kehitysajatuksena ilmoituksenvaraisuudesta luopumista ja lupamenettelyn ulottamista kaikkiin yksityisiä sosiaalipalveluja tuottaviin yrityksiin. Kirjoitus perustuu Harmaan talouden selvitysyksikön ilmiöselvitykseen 32/2011 Lisätiedot ja materiaalitilaukset 5 verovelkaa oli yli euroa tai velan määrä oli vähintään 5 prosenttia vuosiliikevaihdosta 6 Lähde: Verohallinto, tarkastustilastot 7 Lähde: Verohallinnon tarkastuksen tilastot

YKSITYISEN TERVEYDENHUOLLON YRITYKSET

YKSITYISEN TERVEYDENHUOLLON YRITYKSET YKSITYISEN TERVEYDENHUOLLON YRITYKSET HTSY Verohallinto Päiväys 27.5.2014 2 (5) YKSITYISEN TERVEYDENHUOLLON YRITYKSET Tässä kirjoituksessa tarkastellaan yksityisen terveydenhuollon yritysten lakisääteisten

Lisätiedot

YKSITYISET SOSIAALIPALVELUT. Ilmoituksenvarainen toiminta ja luvanvarainen toiminta

YKSITYISET SOSIAALIPALVELUT. Ilmoituksenvarainen toiminta ja luvanvarainen toiminta YKSITYISET SOSIAALIPALVELUT Ilmoituksenvarainen toiminta ja luvanvarainen toiminta Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, ylitarkastaja Paula Mäkiharju-Brander 2.3.2017 1 Valvira ja aluehallintovirastot

Lisätiedot

Kunta ja aluehallintovirasto yksityisten sosiaalipalvelujen valvojina Lupaviranomaisten yhteistyö ja velvoitteet

Kunta ja aluehallintovirasto yksityisten sosiaalipalvelujen valvojina Lupaviranomaisten yhteistyö ja velvoitteet Kunta ja aluehallintovirasto yksityisten sosiaalipalvelujen valvojina Lupaviranomaisten yhteistyö ja velvoitteet 1 Yksityinen sosiaalipalvelu? Laki yksityisistä sosiaalipalveluista (922/2011) 3 Sosiaalihuoltolain(1301/2014)

Lisätiedot

Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 3.2.2011 1 YKSITYINEN SOSIAALIPALVELU: Laki yksityisten

Lisätiedot

Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 13.12.2010 1 YKSITYINEN SOSIAALIPALVELU: Laki

Lisätiedot

SOSIAALIPALVELUIDEN OHJAUKSEN JA VALVONNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ KUNNILLE JA YKSITYISILLE PALVELUJEN TUOTTAJILLE KUNTA JA ALUEHALLINTOVIRASTO

SOSIAALIPALVELUIDEN OHJAUKSEN JA VALVONNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ KUNNILLE JA YKSITYISILLE PALVELUJEN TUOTTAJILLE KUNTA JA ALUEHALLINTOVIRASTO SOSIAALIPALVELUIDEN OHJAUKSEN JA VALVONNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ KUNNILLE JA YKSITYISILLE PALVELUJEN TUOTTAJILLE 15.4.2015 KUNTA JA ALUEHALLINTOVIRASTO YKSITYISTEN SOSIAALIPALVELUJEN VALVOJINA LUPAVIRANOMAISTEN

Lisätiedot

Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 15.2.2012 1 YKSITYINEN SOSIAALIPALVELU: Laki yksityisistä

Lisätiedot

ILMOITUS YKSITYISTEN SOSIAALIPALVELUJEN TUOTTAMISESTA. osakeyhtiö. Helsinki. Helsinki. 1. Ilmoitus. 2. Palvelujen tuottaja

ILMOITUS YKSITYISTEN SOSIAALIPALVELUJEN TUOTTAMISESTA. osakeyhtiö. Helsinki. Helsinki. 1. Ilmoitus. 2. Palvelujen tuottaja V i r a n o m a i n e n t ä y t t ä ä Dnro ILMOITUS YKSITYISTEN SOSIAALIPALVELUJEN TUOTTAMISESTA 1. Ilmoitus Kunta, jolle ilmoitus osoitetaan Toimipaikkamme on. Mutta koska kyseessä on asennusta, koulutusta

Lisätiedot

Mikkeli 3.11.2015. Sirkka Koponen Sosiaalihuollon ylitarkastaja

Mikkeli 3.11.2015. Sirkka Koponen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Mikkeli 3.11.2015 Sirkka Koponen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto, Sirkka Koponen, PEOL 3.11.2015

Lisätiedot

Yksityisten sosiaalipalvelujen toimintaedellytykset, sosiaalipalvelujen määrittely sekä lupa- ja rekisteröintimenettely

Yksityisten sosiaalipalvelujen toimintaedellytykset, sosiaalipalvelujen määrittely sekä lupa- ja rekisteröintimenettely Yksityisten sosiaalipalvelujen toimintaedellytykset, sosiaalipalvelujen määrittely sekä lupa- ja rekisteröintimenettely Järvenpään seurakuntaopisto 9.11.2017 1 Aluehallintovirastot Peruspalvelut, oikeusturva

Lisätiedot

Palveluseteli-info 23.2.2012

Palveluseteli-info 23.2.2012 Palveluseteli-info 23.2.2012 Tilaajapäällikkö Niina Korpelainen Niina Korpelainen 1 Ilmoituksenvaraiset palvelut Ilmoituksenvarainen toiminta on muuta kuin ympärivuorokautista sosiaalipalvelua ympärivuorokautisuudella

Lisätiedot

ANNISKELULUVANHALTIJAT SUOMESSA

ANNISKELULUVANHALTIJAT SUOMESSA ANNISKELULUVANHALTIJAT SUOMESSA HTSY 28.10.2014 2 (8) ANNISKELULUVANHALTIJAT SUOMESSA Harmaan talouden selvitysyksikkö on tutkinut Suomen anniskeluluvanhaltijoita vuosina 2011, 2012 ja 2013 ja selvittänyt

Lisätiedot

TYÖNANTAJAT VEROHALLINNON REKISTERISSÄ JA SOSIAALIVAKUUTTAMISESSA

TYÖNANTAJAT VEROHALLINNON REKISTERISSÄ JA SOSIAALIVAKUUTTAMISESSA TYÖNANTAJAT VEROHALLINNON REKISTERISSÄ JA SOSIAALIVAKUUTTAMISESSA HTSY Verohallinto 4.11.2014 2 (6) TYÖNANTAJAT VEROHALLINNON REKISTERISSÄ JA SOSIAALIVAKUUTTAMISESSA Harmaan talouden selvitysyksikkö on

Lisätiedot

TEKES ASIAKASKARTOITUS

TEKES ASIAKASKARTOITUS TEKES ASIAKASKARTOITUS HTSY Verohallinto 9.10.2014 2 (5) TEKES ASIAKASKARTOITUS Harmaan talouden selvitysyksikkö on selvittänyt Tekesin rahoitusta saaneiden yritysten rekisteröintiasemaa ja taloudellisia

Lisätiedot

Kunnan velvollisuus valvoa yksityisiä sosiaalipalveluja Oulu Hanna Ahonen

Kunnan velvollisuus valvoa yksityisiä sosiaalipalveluja Oulu Hanna Ahonen Kunnan velvollisuus valvoa yksityisiä sosiaalipalveluja Oulu 28.5.2013 Hanna Ahonen 28.5.2013 Hanna Ahonen 1 Yksityisten sosiaalipalvelujen valvonta Laki yksityisistä sosiaalipalveluista ja sitä koskeva

Lisätiedot

KOTITYÖPALVELUT eli arjen tukipalvelut (mm. siivous ) - milloin arvonlisäverottomana?

KOTITYÖPALVELUT eli arjen tukipalvelut (mm. siivous ) - milloin arvonlisäverottomana? KOTITYÖPALVELUT eli arjen tukipalvelut (mm. siivous ) - milloin arvonlisäverottomana? Lähteet: verohallinnon ohjeistus, Valviran ohjeistus, www.elias.fi (Taija Härkki), Sosiaalihuoltolaki, Arvonlisäverolaki,

Lisätiedot

Metalliteollisuuden yritykset Suomessa

Metalliteollisuuden yritykset Suomessa Metalliteollisuuden yritykset Suomessa HTSY Verohallinto 18.12.2012 Verohallinto 2 (6) METALLITEOLLISUUDEN YRITYKSET SUOMESSA Kirjoitus perustuu Harmaan talouden selvitysyksikön ilmiöselvitykseen Metalliteollisuuden

Lisätiedot

Tavaraliikenneluvanhaltijat

Tavaraliikenneluvanhaltijat Tavaraliikenneluvanhaltijat HTSY Verohallinto 20.8.2012 Verohallinto 2 (5) TAVARALIIKENNELUVANHALTIJAT Yleistä Verovelat Ammattimainen tavarankuljetus tieliikenteessä on pääsääntöisesti luvanvaraista toimintaa.

Lisätiedot

HAKEMISTOPALVELUYRITYKSET POLIISILLE TEHDYISSÄ TUTKINTAPYYNNÖISSÄ

HAKEMISTOPALVELUYRITYKSET POLIISILLE TEHDYISSÄ TUTKINTAPYYNNÖISSÄ HAKEMISTOPALVELUYRITYKSET POLIISILLE TEHDYISSÄ TUTKINTAPYYNNÖISSÄ HTSY Verohallinto 11.6.2014 2 (5) HAKEMISTOPALVELUYRITYKSET POLIISILLE TEHDYISSÄ TUTKINTAPYYNNÖISSÄ Harmaan talouden selvitysyksikössä

Lisätiedot

Sosiaalipalveluiden ohjauksen ja valvonnan ajankohtaispäivä kunnille ja yksityisille palvelujen tuottajille

Sosiaalipalveluiden ohjauksen ja valvonnan ajankohtaispäivä kunnille ja yksityisille palvelujen tuottajille Sosiaalipalveluiden ohjauksen ja valvonnan ajankohtaispäivä kunnille ja yksityisille palvelujen tuottajille 22.4.2015 Lakimiehen laatikko Ylitarkastaja Riikka Jackson 1 Kysymys: Tuottaja on merkitty kunnan

Lisätiedot

SAIRAANKULJETUS HTSY Verohallinto Päiväys

SAIRAANKULJETUS HTSY Verohallinto Päiväys SAIRAANKULJETUS HTSY Verohallinto Päiväys 27.5.2014 2 (6) SAIRAANKULJETUS Tässä kirjoituksessa kuvataan Harmaan talouden selvitysyksikön sairaankuljetusalaa koskeva selvityksen tuloksia. Selvityksessä

Lisätiedot

ELINKEINOTOIMINNAN VEROVELAT

ELINKEINOTOIMINNAN VEROVELAT ELINKEINOTOIMINNAN VEROVELAT HTSY Verohallinto 3.3.2015 2 (5) ELINKEINOTOIMINNAN VEROVELAT Vuoden 2013 lopulla elinkeinotoiminnan verovelkaa oli miltei kolme miljardia euroa ja yritysten verovelat näyttävät

Lisätiedot

VAMMAISPALVELUN JA KEHITYSVAMMAHUOLLON OHJAUS JA VALVONTA. 20.11.2014 Kehitysvammaisten Tukiliiton tilaisuus / Jyväskylä 20.11.

VAMMAISPALVELUN JA KEHITYSVAMMAHUOLLON OHJAUS JA VALVONTA. 20.11.2014 Kehitysvammaisten Tukiliiton tilaisuus / Jyväskylä 20.11. VAMMAISPALVELUN JA KEHITYSVAMMAHUOLLON OHJAUS JA VALVONTA 20.11.2014 Kehitysvammaisten Tukiliiton tilaisuus / Jyväskylä 20.11.2014 PM-B 1 Aluehallintovirastot - Toimialueet maakuntajakoon pohjautuvia -

Lisätiedot

Selvitys pikalainayrityksistä

Selvitys pikalainayrityksistä Selvitys pikalainayrityksistä HTSY Verohallinto 10.4.2013 Verohallinto 2 (6) SELVITYS PIKALAINAYRITYKSISTÄ Harmaan talouden selvitysyksikössä on tutkittu pikalainayritysten toimintaa, niiden taloudellisia

Lisätiedot

KUNTIEN OMAVALVONNAN ORGANISOINTI

KUNTIEN OMAVALVONNAN ORGANISOINTI KUNTIEN OMAVALVONNAN ORGANISOINTI Vaasa 20.8.2013 Tampere 23.8.2013 Jyväskylä 27.8.2013 2.9.2013 1 VALVIRAN TEHTÄVÄT Reaktiivinen valvonta (jälkikäteisvalvonta) kantelut ja valtakunnalliset selvitykset

Lisätiedot

Romukauppa HTSY Verohallinto 23.10.2013

Romukauppa HTSY Verohallinto 23.10.2013 Romukauppa HTSY Verohallinto 23.10.2013 Verohallinto 2 (5) ROMUKAUPPAA KOSKEVA SELVITYS Selvityksen tarkoitus Verohallinnon Harmaan talouden selvitysyksikössä on laadittu romukauppaa koskeva selvitys.

Lisätiedot

YKSITYISTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN VALVONTA JA SUUNNITELMA VUODELLE 2017

YKSITYISTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN VALVONTA JA SUUNNITELMA VUODELLE 2017 SoTe kuntayhtymä YKSITYISTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN VALVONTA JA SUUNNITELMA VUODELLE 2017 SISÄLLYSLUETTELO 1 LAINSÄÄDÄNTÖPOHJA JA MÄÄRITELMÄT 1 2 VALVONTAVIRANOMAISET JA TEHTÄVÄT 2 2.1 Valvira

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN HANKINNAT

HELSINGIN KAUPUNGIN HANKINNAT HELSINGIN KAUPUNGIN HANKINNAT HTSY Verohallinto 19.5.2015 2 (6) HELSINGIN KAUPUNGIN HANKINNAT Harmaan talouden selvitysyksikössä on valmistunut raportti Helsingin kaupungin hankinnoista vuosilta 2006 2013.

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAHUOLLON OHJAUS JA VALVONTA 15.5.2014 1

KEHITYSVAMMAHUOLLON OHJAUS JA VALVONTA 15.5.2014 1 KEHITYSVAMMAHUOLLON OHJAUS JA VALVONTA 15.5.2014 1 Aluehallintoviraston ohjaus ja valvonta Aluehallintoviraston ohjauksen eri muodot: seminaarit, ohjeet, kannanotot, Internet, sähköposti- ja puhelinohjaus,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 215/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain annetun lain, yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetun lain annetun lain ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetun

Lisätiedot

Ilmoituksenvaraisen yksityisen varhaiskasvatuksen rekisteröinti ja omavalvontasuunnitelma

Ilmoituksenvaraisen yksityisen varhaiskasvatuksen rekisteröinti ja omavalvontasuunnitelma Ilmoituksenvaraisen yksityisen varhaiskasvatuksen rekisteröinti ja omavalvontasuunnitelma Jyväskylä 25.10.2016 Marja-Liisa Keski-Rauska Ylitarkastaja (varhaiskasvatus) 1 Ilmoitus yksityisestä sosiaalipalvelutoiminnasta

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Sivistystoimen neuvottelupäivät 4.10.2012 Tarja Kahiluoto, neuvotteleva virkamies Esityksen aiheita Poimintoja hallitusohjelmasta

Lisätiedot

Harmaan talouden selvitysyksikköä esittää lausuntonaan seuraavaa:

Harmaan talouden selvitysyksikköä esittää lausuntonaan seuraavaa: 1 (6) Harmaan talouden selvitysyksikkö PL 325 00052 VERO Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta stv@eduskunta.fi LAUSUNTO 6.11.2017 Asia Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta käsittelee alkoholilain

Lisätiedot

sosiaalipalvelujen tuottajille

sosiaalipalvelujen tuottajille LUPA VAI ILMOITUS? Tietoa ilmoitus- ja lupamenettelyistä sekä arvonlisäveromenettelyistä sosiaalipalvelujen tuottajille ja lopussa pikkiriikkisen yksityisistä terveydenhuollon palveluista Tiina Strandén,

Lisätiedot

Ohje 1/2015 1 (6) Dnro 6174/06.00.00.02/2014 6.2.2015. Jakelussa mainituille

Ohje 1/2015 1 (6) Dnro 6174/06.00.00.02/2014 6.2.2015. Jakelussa mainituille Ohje 1/2015 1 (6) Jakelussa mainituille Yksityistä sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevan lainsäädännön soveltaminen yksityisten koulutuksen järjestäjien tuottamiin sosiaali- ja terveyspalveluihin Taustaa

Lisätiedot

HAKEMUS AVOIMEN VARHAISKASVATUSTOIMINNAN PALVELUNTUOTTAJAKSI

HAKEMUS AVOIMEN VARHAISKASVATUSTOIMINNAN PALVELUNTUOTTAJAKSI HÄMEENLINNAN KAUPUNKI LASTEN JA NUORTEN PALVELUT Palveluseteli/Varhaiskasvatus HAKEMUS AVOIMEN VARHAISKASVATUSTOIMINNAN PALVELUNTUOTTAJAKSI Vastaanottaja: Saapumispäivämäärä: Uusi hakemus Muutoshakemus

Lisätiedot

OMAVALVONTA KÄYTÄNNÖSSÄ

OMAVALVONTA KÄYTÄNNÖSSÄ OMAVALVONTA KÄYTÄNNÖSSÄ VALTAKUNNALLISET KOTITYÖPALVELUPÄIVÄT Riitta Husso, LM Valvira 18.1.2013 22.1.2013 1 VALVIRAN TEHTÄVÄT Reaktiivinen valvonta (jälkikäteisvalvonta) kantelut ja valtakunnalliset selvitykset

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ilmoitukset ja päätökset: Hakija/palvelujen tuottaja: Palveluja tuottava toimipaikka:

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ilmoitukset ja päätökset: Hakija/palvelujen tuottaja: Palveluja tuottava toimipaikka: Hallitus 127 17.06.2015 Ilmoitusasiat H 127 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ilmoitukset ja päätökset: 1) Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston, Valviran päätös 29.5.2015

Lisätiedot

AVIn rooli infektioiden torjunnassa ja laadun varmistamisessa

AVIn rooli infektioiden torjunnassa ja laadun varmistamisessa AVIn rooli infektioiden torjunnassa ja laadun varmistamisessa Lääninlääkäri Katja Paakkola, Lounais-Suomen aluehallintovirasto Infektioiden torjunnalla turvaa ja laatua hoitolaitoksiin Terveydenhuolto/sosiaalihuolto

Lisätiedot

ANNISKELULUVANHALTIJAT 2016

ANNISKELULUVANHALTIJAT 2016 ANNISKELULUVANHALTIJAT 2016 HTSY Verohallinto Päiväys 28.2.2017 2 (5) ANNISKELULUVANHALTIJAT Harmaan talouden selvitysyksikössä (HTSY) on tutkittu Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valviran)

Lisätiedot

YKSITYISTEN SOSIAALIPALVELUJEN VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE

YKSITYISTEN SOSIAALIPALVELUJEN VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE YKSITYISTEN SOSIAALIPALVELUJEN VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE 2016-2018 Perusturvalautakunta 14.6.2016 63 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. VALVONTAA OHJAAVA LAINSÄÄDÄNTÖ 2 2. VALVIRAN JA ALUEHALLINTOVIRASTON TEHTÄVÄT

Lisätiedot

Kauppakamari voi lisäksi hoitaa muita sille määrättyjä julkisia tehtäviä.

Kauppakamari voi lisäksi hoitaa muita sille määrättyjä julkisia tehtäviä. OULUN KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka Oulun kauppakamari toimii kauppakamarilaissa tarkoitettuna kauppakamarina Keskuskauppakamarin sille määräämällä toiminta-alueella kotipaikkanaan

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta EV 44/1996 vp - HE 22/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys

Lisätiedot

Harri Markku varajäsen Hannola Janne jäsen Yliluoma Satu jäsen, poistui klo Fofonoff Sergei Kp jäsen

Harri Markku varajäsen Hannola Janne jäsen Yliluoma Satu jäsen, poistui klo Fofonoff Sergei Kp jäsen 9/2017 134 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika 28.11.2017 klo 15:00-15:26 Kokouspaikka Virtaniemi, Nellim Saapuvilla olleet jäsenet Oikarinen Eira puheenjohtaja Akujärvi Kari varajäsen Hirvelä Ritva

Lisätiedot

ULOSOTTOMENETTELYSSÄ VARATTOMAKSI TODETUT YRITYKSET

ULOSOTTOMENETTELYSSÄ VARATTOMAKSI TODETUT YRITYKSET ULOSOTTOMENETTELYSSÄ VARATTOMAKSI TODETUT YRITYKSET HTSY Verohallinto 2.9.2014 2 (5) ULOSOTTOMENETTELYSSÄ VARATTOMAKSI TODETUT YRITYKSET Harmaan talouden selvitysyksikkö on tarkastellut ulosotossa vuosina

Lisätiedot

Valvontasuunnitelma. Aikuisväestön palvelut

Valvontasuunnitelma. Aikuisväestön palvelut 2015 Valvontasuunnitelma Aikuisväestön palvelut Taitto Johanna Kuusisto Kuvitus Kuvat omistaa Kouvolan kaupunki Kouvolan kaupungin julkaisu Aikuisväestön lautakunta 11.6.2014 73 Valvontasuunnitelma SISÄLTÖ

Lisätiedot

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa. Laatimispäivä: 1/2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Katuosoite: Kuopion

Lisätiedot

ILMOITUKSENVARAISTA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA ILMOITUSLOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE

ILMOITUKSENVARAISTA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA ILMOITUSLOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE ILMOITUKSENVARAISTA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA ILMOITUSLOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE ILMOITUKSENVARAINEN TOIMINTA Yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajan, joka tuottaa muita kuin ympärivuorokautisia sosiaalipalveluja,

Lisätiedot

Työnjako ja. sosiaali- ja. tehtävän siirrot. terveydenhuollossa

Työnjako ja. sosiaali- ja. tehtävän siirrot. terveydenhuollossa Työnjako ja tehtävän siirrot sosiaali- ja terveydenhuollossa Yksityissektorilla työskentelevien bioanalyytikkojen ja laboratoriohoitajien koulutuspäivät 15.-16.4.2016, Tampere Mervi Flinkman, sh, TtT Työvoimapoliittinen

Lisätiedot

Sijaishuollon valvonnasta aluehallintovirastossa

Sijaishuollon valvonnasta aluehallintovirastossa Sijaishuollon valvonnasta aluehallintovirastossa Näkökulmia sijaishuollon lastensuojelutyöhön Petrea 29.10.2014 1 Toimivaltapykäliä SHL 3.2 : aluehallintovirastolle kuuluu sosiaalihuollon suunnittelu,

Lisätiedot

Ulosoton velalliskartoitus

Ulosoton velalliskartoitus Ulosoton velalliskartoitus HTSY Verohallinto 25.9.2012 Verohallinto 2 (5) ULOSOTON VELALLISKARTOITUS Ulosoton velallisista on laadittu ilmiöselvitys. Ulosottovelallisia on tarkastelu ja luokiteltu Verohallinnosta

Lisätiedot

Tilastoja sote-alan markkinoista

Tilastoja sote-alan markkinoista Tilastoja sote-alan markkinoista Helsinki 15.6.2017 Eduskunta, talousvaliokunta Aino Närkki 13.6.2017 Sosiaalipalvelualan tuotos ja osuus palvelutuotannosta tuottajittain 2000-2015 Sosiaalipalveluiden

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 7/

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 7/ ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 7/2015 55 Kokousaika 11.11.2015 kello 18.00 19.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali, Koulutie 2 Läsnä Anne-Mari Kaarto, puheenjohtaja

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 6/

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 6/ ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 6/2015 49 Kokousaika 7.10.2015 kello 18.00-19.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali, Koulutie 2 Läsnä Anne-Mari Kaarto, puheenjohtaja Ilkka

Lisätiedot

LIITE 1. REKISTERIN TIETOSISÄLTÖ

LIITE 1. REKISTERIN TIETOSISÄLTÖ LIITE 1. REKISTERIN TIETOSISÄLTÖ Yksityiset terveydenhuollon palvelujen tuottajat 1) Yhteisön rekisteriotteen mukainen nimi 2) Toiminimi 3) Yhtiömuoto 4) Y tunnus 5) OID koodi 6) Yhteystiedot (osoite,

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Hanna Heikinheimo (09) 1734 2978 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Lahti 11.5.2011 11.5.2011 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat

Lisätiedot

257/00.00 04 00/2015, 221/00.00 04 00/2015, 674/00.00 04 00/2013, 791/00.00 04 00/2013, 13/00.00 04 00/2014

257/00.00 04 00/2015, 221/00.00 04 00/2015, 674/00.00 04 00/2013, 791/00.00 04 00/2013, 13/00.00 04 00/2014 Hallitus 75 22.04.2015 Ilmoitusasiat 257/00.00 04 00/2015, 221/00.00 04 00/2015, 674/00.00 04 00/2013, 791/00.00 04 00/2013, 13/00.00 04 00/2014 H 75 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston

Lisätiedot

TEKES ASIAKASKARTOITUS

TEKES ASIAKASKARTOITUS TEKES ASIAKASKARTOITUS HTSY Verohallinto 7.10.2014 2 (5) TEKES ASIAKASKARTOITUS Harmaan talouden selvitysyksikkö on selvittänyt Tekesin rahoitusta saaneiden yritysten rekisteröintiasemaa ja taloudellisia

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 5/

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 5/ ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 5/2017 41 Kokousaika 24.8.2017 kello 18.00 18.50 Kokouspaikka Palvelutalo, Turuntie 8 Läsnä Eija-Liisa Suisto, puheenjohtaja Ilkka Tuomisto, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

ILMOITUKSENVARAISTA VARHAISKASVATUSTOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA ILMOITUSLOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE

ILMOITUKSENVARAISTA VARHAISKASVATUSTOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA ILMOITUSLOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE ILMOITUKSENVARAISTA VARHAISKASVATUSTOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA ILMOITUSLOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE ILMOITUKSENVARAINEN TOIMINTA Yksityisten varhaiskasvatuspalvelujen tuottajan, joka tuottaa muita kuin ympärivuorokautisia

Lisätiedot

Sosiaalipalveluyritysten kehitysnäkymiä

Sosiaalipalveluyritysten kehitysnäkymiä Hyvinvointialan toimialatietopäivä Joensuu 2.2.2011 Sosiaalipalveluyritysten kehitysnäkymiä Riitta Kettunen Asiantuntija, yritysten kehittäminen Etelä-Savon ELY-keskus Esityksen sisältö Toimialan kehityksestä

Lisätiedot

REKISTERÖINTI JA. Ammattihenkilölaki-ilta Lakimies Riitta Husso, Valvira 7.3.2016 9.3.2016 1

REKISTERÖINTI JA. Ammattihenkilölaki-ilta Lakimies Riitta Husso, Valvira 7.3.2016 9.3.2016 1 REKISTERÖINTI JA VALVONTA Ammattihenkilölaki-ilta Lakimies Riitta Husso, Valvira 7.3.2016 9.3.2016 1 Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki Lakia sovelletaan julkista tehtävää hoitavan yhteisön yksityisen

Lisätiedot

KULUTTAJALUOTONANTAJAT, PERINTÄ- TOIMISTOT, PANTTILAINAUSLAITOKSET JA LÖYTÖTAVARATOIMISTOT

KULUTTAJALUOTONANTAJAT, PERINTÄ- TOIMISTOT, PANTTILAINAUSLAITOKSET JA LÖYTÖTAVARATOIMISTOT KULUTTAJALUOTONANTAJAT, PERINTÄ- TOIMISTOT, PANTTILAINAUSLAITOKSET JA LÖYTÖTAVARATOIMISTOT HTSY Verohallinto 16.2.2016 2 (6) KULUTTAJALUOTONANTAJAT, PERINTÄTOIMISTOT, PANTTILAINAUSLAITOKSET JA LÖYTÖTAVARA-

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ / LIITE Z 1 (6) Kelpoisuusehdot LUONNOS XXXX/XXX/2013 2013. Autismin kirjon asiakkaiden asumispalvelujen hankinta.

TARJOUSPYYNTÖ / LIITE Z 1 (6) Kelpoisuusehdot LUONNOS XXXX/XXX/2013 2013. Autismin kirjon asiakkaiden asumispalvelujen hankinta. TARJOUSPYYNTÖ / LIITE Z 1 (6) Autismin kirjon asiakkaiden asumispalvelujen hankinta Tarjoaja Tarjoajan posti- ja sähköpostiosoite (päätöksen tiedoksiantoa varten) Tarjousten vertailuvaiheeseen pääsevät

Lisätiedot

KUOPION KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka

KUOPION KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka KUOPION KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka 1 (5) Kuopion kauppakamari Kuopio handelskammare toimii kauppakamarilaissa tarkoitettuna kauppakamarina Keskuskauppakamarin sille määräämällä

Lisätiedot

Sosiaalialan hankintojen laatukriteerit lupaja valvontaviranomaisen näkökulmasta

Sosiaalialan hankintojen laatukriteerit lupaja valvontaviranomaisen näkökulmasta Sosiaalialan hankintojen laatukriteerit lupaja valvontaviranomaisen näkökulmasta Hankintaseminaari 16.10.2012 Hanna Ahonen sosiaalineuvos Valvira 16.10.2012 Hanna Ahonen 1 Sosiaalihuollon lähtökohdat Suomen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 208. Laki. Sopimuksen Euroopan energiaperuskirjasta ja siihen liittyvän pöytäkirjan eräiden määräysten hyväksymisestä

SISÄLLYS. N:o 208. Laki. Sopimuksen Euroopan energiaperuskirjasta ja siihen liittyvän pöytäkirjan eräiden määräysten hyväksymisestä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä maaliskuuta 1998 N:o 208 213 SISÄLLYS N:o Sivu 208 Laki Sopimuksen Euroopan energiaperuskirjasta ja siihen liittyvän pöytäkirjan eräiden määräysten

Lisätiedot

ILMOITUS YKSITYISTEN SOSIAALIPALVELUJEN TUOTTAMISESTA

ILMOITUS YKSITYISTEN SOSIAALIPALVELUJEN TUOTTAMISESTA V i r a n o m a i n e n t ä y t t ä ä Dnro ILMOITUS YKSITYISTEN SOSIAALIPALVELUJEN TUOTTAMISESTA 1. Ilmoitus Kunta, jolle ilmoitus osoitetaan Uusi ilmoitus Toiminnan muutos, mikä: Toiminnan suunniteltu

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä 14.6.2017 1 14.6.2017 Kuka voi tuottaa sotepalveluja? Julkisia sotepalveluja voivat tuottaa maakunnan liikelaitos sekä maakunnan yhtiö, yksityinen yritys

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU klo Viranomainen VESANNON KUNTA. Perusturvalautakunta 4/2017. Kokousaika

KOKOUSKUTSU klo Viranomainen VESANNON KUNTA. Perusturvalautakunta 4/2017. Kokousaika Viranomainen KOKOUSKUTSU Perusturvalautakunta 4/2017 Kokousaika 31.8.2017 klo 13.00- Kokouspaikka Simolan palvelukeskus, Hoivayksikön neuvotteluhuone Käsiteltävät asiat Asia Liite 31 1, 2 Perusturvan osavuosiraportti

Lisätiedot

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri. Vahvistus tarjouksen lähettämisestä A 4/2015 Päiväys 10.09.2015

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri. Vahvistus tarjouksen lähettämisestä A 4/2015 Päiväys 10.09.2015 1/6 TARJOUS A 4/2015 Tarjouspyyntö A 4/2015 / Eksoten natiiviröntgentutkimuksien sanelujonojen purkaminen ja radiologipalvelut ultraäänitutkimuksiin ja niihin liittyviin ultraääniohjattuihin toimenpiteisiin

Lisätiedot

YKSITYISEN PALVELUJEN TUOTTAJAN TOIMINTAKERTOMUS 2015 LUVANVARAISET SOSIAALIPALVELUT

YKSITYISEN PALVELUJEN TUOTTAJAN TOIMINTAKERTOMUS 2015 LUVANVARAISET SOSIAALIPALVELUT YKSITYISEN PALVELUJEN TUOTTAJAN TOIMINTAKERTOMUS 2015 LUVANVARAISET SOSIAALIPALVELUT 1. Perustiedot palvelujen tuottajasta Palvelujen tuottajan nimi (yhtsön rekisteriotteen mukainen nimi) Y-tunnus Toiminimi

Lisätiedot

Mikä ihmeen tuottajalaki? Kirsi Markkanen Kehittämispäällikkö Tehy

Mikä ihmeen tuottajalaki? Kirsi Markkanen Kehittämispäällikkö Tehy Mikä ihmeen tuottajalaki? Kirsi Markkanen Kehittämispäällikkö Tehy 28.1.2017 Miksi minun pitäisi tietää lainsäädännöstä? Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä: Ammattieettiset velvollisuudet ( 15) sovellettava

Lisätiedot

Yksityiset sosiaalipalvelut ja ennakollinen valvonta

Yksityiset sosiaalipalvelut ja ennakollinen valvonta Yksityiset sosiaalipalvelut ja ennakollinen valvonta Anssi Tulkki, ylitarkastaja Valvira - Yksityiset luvat ja sosiaalihuollon valvonta osasto Rovaniemi 2.4.2014 2014 3.4.2014 Tähän esityksen nimi/tekijä

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Hanna Heikinheimo (09) 1734 2978 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Lohja 12.10.2011 12.10.2011 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat

Lisätiedot

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa. Laatimispäivä: 1/2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Katuosoite: Kuopion

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä 9.5.2017 1 16.5.2017 Kuka voi tuottaa sotepalveluja? Julkisia sotepalveluja voivat tuottaa maakunnan liikelaitos sekä maakunnan yhtiö, yksityinen yritys

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 1/2016 1

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 1/2016 1 ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 1/2016 1 Kokousaika 20.01.2016 kello 18.00 19.40 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali, Koulutie 2 Läsnä Anne-Mari Kaarto, puheenjohtaja Ilkka

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 94 20.10.2015. 94 Asianro 1466/00.02.03/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 94 20.10.2015. 94 Asianro 1466/00.02.03/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) 94 Asianro 1466/00.02.03/2015 Tiedonantoja Valvontatarkastaja Kauko Pursiaisen 7.10.2015 antama tarkastuskertomus sosiaalihuollon ympärivuorokautisen hoidon ja

Lisätiedot

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa. Laatimispäivä: 4 /2016 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Nimi: Katuosoite:

Lisätiedot

Sote-uudistus ja laki sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisesta mikä muuttuu? Kirsi Markkanen

Sote-uudistus ja laki sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisesta mikä muuttuu? Kirsi Markkanen Sote-uudistus ja laki sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisesta mikä muuttuu? Kirsi Markkanen 19.11.2016 Sote-uudistuksen tavoitteet Ihmisten hyvinvointija terveyserot vähenevät Integraatio Asiakaskeskeiset,

Lisätiedot

Asia: LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA

Asia: LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA LAUSUNTO 1.11.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖLLE Asia: LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry on

Lisätiedot

lainsäädännön uudistaminen

lainsäädännön uudistaminen Yksityisen sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön uudistaminen Yksityisen terveydenhuollon ajankohtaispäivä 19.5.2016, PSAVI Lakimies Maarit Karjalainen, Valvira 21 Työryhmän tehtävät (STM työryhmä

Lisätiedot

Laatua luvalla. HYVÄ-kehittäjäristeily 1.10.2014. Hanna Ahonen. Valvira. 1.10.2014 Hanna Ahonen 1

Laatua luvalla. HYVÄ-kehittäjäristeily 1.10.2014. Hanna Ahonen. Valvira. 1.10.2014 Hanna Ahonen 1 Laatua luvalla HYVÄ-kehittäjäristeily 1.10.2014 Hanna Ahonen Sosiaalineuvos Valvira 1.10.2014 Hanna Ahonen 1 Luvan ja ilmoituksenvaraiset sosiaalipalvelut - Ympärivuorokautinen (asiakkailla säännöllinen

Lisätiedot

Valvonnasta muuttuvissa rakenteissa

Valvonnasta muuttuvissa rakenteissa Valvonnasta muuttuvissa rakenteissa Kuntajohdon, sosiaali- ja terveydenhuollon johdon, esimiesten ja luottamushenkilöiden hallintopäivä 6.2.2014 5.2.2014 1 Sosiaali- ja terveyspalvelujen valvonnasta Julkisella

Lisätiedot

yritysten ja markkinoiden kehitys Tampere 30.9.2013

yritysten ja markkinoiden kehitys Tampere 30.9.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelualan yritysten ja markkinoiden kehitys HYVÄ -hankeryhmä Ulla-Maija Laiho Ulla Maija Laiho Tampere 30.9.2013 Tietopohja TEM raportteja 34/2013 Yksityiset sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa. Laatimispäivä: 1/2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Nimi: Katuosoite:

Lisätiedot

Päätös 1 (5) Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen

Päätös 1 (5) Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen Päätös 1 (5) Saaristonkatu 22 90100 Oulu ASIA Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen HAKIJA/PALVELUJEN TUOTTAJA Saaristonkatu 22 90100 Oulu Y-tunnus: 1824918-9 HAKEMUS

Lisätiedot

PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ Perusturvalautakunta LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ Perusturvalautakunta LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2015 97 Perusturvalautakunta 27.08.2015 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Sivu 52 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN TOTEAMINEN 99 53 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 100 54 ILMOITUS YKSITYISTEN

Lisätiedot

YKSITYISTEN SOSIAALIPALVELUJEN VALVONTA LAINSÄÄDÄNTÖ JA SEURAAMUSTOIMENPITEET. Jarno Virtanen

YKSITYISTEN SOSIAALIPALVELUJEN VALVONTA LAINSÄÄDÄNTÖ JA SEURAAMUSTOIMENPITEET. Jarno Virtanen YKSITYISTEN SOSIAALIPALVELUJEN VALVONTA LAINSÄÄDÄNTÖ JA SEURAAMUSTOIMENPITEET Jarno Virtanen 29.9.2008 Yksityiset sosiaalipalveluyksiköt 2002 2006 Etelä-Suomen läänissä 2500 2000 1500 1000 500 941 621

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Tiina Herttuainen 09 1734 3619 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Joensuu 24.11.2011 24.11.2011 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat

Lisätiedot

Sosiaalipalveluiden ohjauksen ja valvonnan ajankohtaispäivä kunnille ja yksityisille palvelujen tuottajille

Sosiaalipalveluiden ohjauksen ja valvonnan ajankohtaispäivä kunnille ja yksityisille palvelujen tuottajille Sosiaalipalveluiden ohjauksen ja valvonnan ajankohtaispäivä kunnille ja yksityisille palvelujen tuottajille 15.4.2015 Lakimiehen laatikko Ylitarkastaja Riikka Jackson Kysymys: Kuinka mielestänne parhaiten

Lisätiedot

30 suurimman suomalaisen kunnan hankinnat ja palvelualoitemenettely

30 suurimman suomalaisen kunnan hankinnat ja palvelualoitemenettely 30 suurimman suomalaisen kunnan hankinnat ja palvelualoitemenettely Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tilaaja on Keskuskauppakamari ja Helsingin seudun kauppakamari Tutkimuksen tarkoitus on tuottaa mahdollisimman

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN VAMMAISPALVELUJEN YKSITYISTEN YMPÄRIVUO- ROKAUTISTEN ASUMISPALVELUJEN VALVONTARAPORTTI vuodelta 2013

ESPOON KAUPUNGIN VAMMAISPALVELUJEN YKSITYISTEN YMPÄRIVUO- ROKAUTISTEN ASUMISPALVELUJEN VALVONTARAPORTTI vuodelta 2013 ESPOON KAUPUNGIN VAMMAISPALVELUJEN YKSITYISTEN YMPÄRIVUO- ROKAUTISTEN ASUMISPALVELUJEN VALVONTARAPORTTI vuodelta 2013 Sosiaali- ja terveystoimi Perhe- ja sosiaalipalvelut Vammaispalvelut 2 (8) Johdanto

Lisätiedot

Laki. terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta

Laki. terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 6 :n 3 momentti, sellaisena kuin

Lisätiedot

TUPAKKAVERO JA HARMAA TALOUS

TUPAKKAVERO JA HARMAA TALOUS TUPAKKAVERO JA HARMAA TALOUS HTSY Verohallinto 3.5.2016 2 (5) TUPAKKAVERO JA HARMAA TALOUS Harmaan talouden selvitysyksikössä on tutkittu tupakkaveroon liittyvää harmaata taloutta ja tupakkaveroluvallisten

Lisätiedot

Nimi: Perusturvajohtaja Mari Antikainen, puh. 044 718 6401. Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.

Nimi: Perusturvajohtaja Mari Antikainen, puh. 044 718 6401. Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa. Laatimispäivä: 1/2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Nimi: Kuopion

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry 2. Vastauksen kirjanneen

Lisätiedot

Ulla Maija Laiho. HYVÄ ohjelman aluekierros, helmikuu 2015

Ulla Maija Laiho. HYVÄ ohjelman aluekierros, helmikuu 2015 MISSÄ SOTE ALALLA MENNÄÄN? Ulla Maija Laiho kehitysjohtaja, TEM HYVÄ ohjelman aluekierros, helmikuu 2015 Esityksen sisältö Toimintaympäristö SOTE alan yritystoiminnan kehitys (Lith 2015) Työvoimakysymys

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2017 Perusturvalautakunta. Keskiviikko klo Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2017 Perusturvalautakunta. Keskiviikko klo Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2017 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 26.4.2017 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot