MITÄ OPPIMINEN ON JA MITÄ OPITAAN?

Transkriptio

1 Elämä on täynnä asioita, joita olemme oppineet. Millä eri tavoilla ihmiset ovat oppineet pitämään hauskaa? 2 > Teorioita oppimisesta Oppiminen ja opiskelu MITÄ OPPIMINEN ON JA MITÄ OPITAAN? Oppiminen on eräs inhimillisen toiminnan ominaispiirteistä. Ihmisellä on muihin eläviin olentoihin verrattuna ylivertainen kyky oppia eli omaksua uusia asioita. Ihminen voi myös säädellä omaa käyttäytymistään oman oppimisensa perusteella. Opimme päivittäin lukuisia asioita, eikä oppiminen rajoitu mihinkään ikävaiheeseen. Ihminen oppii kognitiivisia (tiedonkäsittelyyn) liittyviä asioita ja taitoja, motorisia taitoja, sosiaalisia vuorovaikutustaitoja sekä asenteita, motiiveja ja tunteita. Kognitiiviset tiedot käsittävät tiedot ja käsitykset maailmasta ja itsestämme. Kielen käyttäminen puhumalla tai kirjoittamalla on merkittävä kognitiivinen taito. Siten tietoja voidaan muokata ja tallentaa tehokkaasti, mutta puhe- ja lukutaito myös itsessään kehittävät kognitiivisia taitoja. Ihminen voi kirjaa lukiessaan loihtia mielikuvan kirjan maailmasta; psykologian kielellä sanottuna luoda itselleen kehittyneitä sisäisiä malleja. Kognitiivisia taitoja, kuten muistamista ja oppimista, voi harjaannuttaa ja oppia. Motoriset taidot kehittyvät etenkin varhaislapsuudessa, ja joiltain osin motoriset taidot voivat olla huipussaan jo kymmenen ikävuoden jälkeen. Motorisia taitoja opitaan lapsuudessa etenkin leikeissä ja peleissä. Myös aikuinen ja vanhus voivat oppia uusia motorisia taitoja. Esimerkiksi tietokoneen kirjoittamisen kymmensormijärjestelmän voi oppia aikuisiässäkin. Psykologia tutkii myös motorisia taitoja. Eräitä lapsuusiän kehityshäiriöitä ja vanhuusiässä tapahtuvia aivojen toimintahäiriöitä voidaan havaita tutkimalla yksilön motorisia toimintoja. Myös vaativien motoristen taitojen, kuten oikea-aikaisen ponnistamisen harjoittelua mäkihypyssä, voidaan tehostaa mielikuvaharjoitusten avulla. Sosiaaliset vuorovaikutustaidot ja hallintakeinot kehittyvät läpi elämän. Opimme Monet pelkäävät hammaslääkärissä käyntiä. Miten tämä pelko opitaan? kokemusten perusteella toimintatapoja, joilla voimme vaikuttaa muiden toimintaan. Opituilla hallintakeinoilla säätelemme myös omaa käyttäytymistämme. Sosiaalisten hallintakeinojen oppiminen on tehokasta erityisesti vaativissa tilanteissa, joihin meillä ei ole valmista hallintakeinoa. Esimerkiksi vihaisen vieraskielisen ihmisen kohtaaminen vaatii tilannearviota siitä, miten kannattaisi toimia. Jokaiselle on kokemusten ja niiden tulkinnan perusteella kehittynyt lukemattomia sisäisiä malleja siitä, kuinka hallittavia eri tilanteet ovat itselle. Tilanteen hallinta-arvion sisäisen mallin osatekijät ovat alustava arvio, tarkentava arvio ja palaute. Alustavassa arviossa selvitämme onko tilanne uhkaava jollain tasolla ja liittyykö tilanteeseen mahdollisuus menettää jotain. Tarkentavassa arviossa asiaa pohditaan eri näkökulmista ja punnitaan mahdollisia seurauksia. Tilanteen jälkeinen palaute antaa meille tietoa tarkentavassa arviossa valittujen keinojen toimivuudesta opimme tästä seuraavia tilanteita varten. Asenteet, motiivit ja tunteet ovat opittuja mielen toimintoja. Ne antavat merkityksen asioille, joita koemme. Varhaiskehityksestä alkaen ihminen omaksuu ympäristöstä malleja siitä, miten tulee suhtautua asioihin, mitkä asiat ovat vaikuttimia toimintaan ja miten eri tilanteissa koetaan tunteita. Osa tunteista on synnynnäisiä, mutta esimerkiksi sosiaalisten pelkojen synty voidaan usein nähdä oppimiskokemuksista johtuviksi. Ahdistustila on tunne, jonka alkuperää on ahdistuksen kokijan itse vaikea tiedostaa; usein ahdistus on opittu reagointitapa. Motiivit eli vaikuttimet syntyvät suurelta osin suhteessa muihin ihmisiin. Ne asiat, mitä muut näyttävät arvostavan tai joiden kautta saamme itselle merkityksellistä hyväksyntää muilta, ovat motivoivampia kuin muille yhdentekevät asiat. Asenteet ovat yksilön suhtautumistapoja. Asenteita ilmenee muun muassa sukupuolirooleissa, suhtautumisessa itselle vieraisiin asioihin ja suhteessa eri-ikäisiin ihmisiin. Asenteissa voidaan erottaa tiedollinen, toiminnallinen ja tunneosatekijä. Mainonta ja propaganda ovat asenteisiin vaikuttamista

2 Mitä oppiminen ei ole? > Mitä Teorioita oppiminen oppimisesta on ja mitä opitaan? Kypsyminen, vaistotoiminnot, aistien mukautuminen ja näennäinen sosiaalinen sopeutuminen ovat toimintoja, joiden ansiosta käyttäytyminen muuttuu, vaikka kyse ei ole varsinaisesti oppimisesta. KYPSYMINEN Geenien ohjaama kypsyminen muuttaa toimintaa. Esimerkiksi lapset oppivat perusliikkeet samassa järjestyksessä, mutta oppimisen aikataulu on yksilöllinen. Vaikka lapsi ottaa uudet liikevalmiutensa ahkeraan käyttöön ja vaikuttaa itse niiden oppimiseen, motoristen taitojen kehitysjärjestys perustuu kuitenkin hermoston ja lihaksiston kypsymiseen. Kokemukset voivat hidastaa tai nopeuttaa kypsymistä, mutta ne eivät silti vaikuta sen vaiheisiin. VAISTOTOIMINNAT Vaistoiksi sanotaan eläinten oppimista ja käyttäytymistä sääteleviä perinnöllisiä toimintamekanismeja, jotka laukeavat avainärsykkeen vaikutuksesta. Ns. leimautumisilmiön keksi saksalainen eläintutkija Lorenz havainnoidessaan hanhenpoikasten kuoriutumista seuraavia tapahtumia. Normaalisti hanhiuntuvikko lähtee seuraamaan emoaan kuoriutumisen jälkeen. Lorenzin kokeessa poikanen lähti seuraamaan mitä tahansa liikkuvaa kohdetta elollista tai elotonta. Liike toimi siis avainärsykkeenä. Leimautuminen on herkimmillään tuntia kuoriutumisesta, joten se edellyttää jonkinlaista kypsymistä. Ihmisellä ei ole samankaltaisia toimintaa sääteleviä vaistoja kuten eläimillä. Ihmisen toimintaan vaikuttaa biologinen perimä, mutta se ei ohjaa toimintaa samalla tavalla kuin eläinten vaistotoiminnat. AISTIEN MUKAUTUMINEN Aistijärjestelmä mukautuu eli adaptoituu ärsykkeisiin. Esimerkki luokassa toteutettavasta hajuadaptaatiokokeesta: sopikaa aluksi, kuka ryhmästä suostuu vapaaehtoiseksi koehenkilöksi. Koejärjestelyssä vapaaehtoinen poistuu luokasta noin viideksi minuutiksi. Tällä ajalla luokkaan tuotu haju- tai partavesipullo avataan. Korkki poistetaan pullosta ja tuoksua käydään levittämässä jokaisen opiskelijan luona. Aluksi uusi tuoksu aistitaan selvästi mutta hyvin pian hajuaisti adaptoituu tuoksuun. Lopuksi koekaniini pyydetään luokkaan ja häneltä kysytään havaintoja siitä, mikä luokkatilassa on muuttunut. NÄENNÄINEN SOSIAALINEN SOPEUTUMINEN Ihmiset muuttavat käyttäytymistään tilanteen mukaan. Esimerkiksi kun poliisiauto on paikalla, nopeusrajoituksia noudatetaan, mutta poliisin poistuttua monet lisäävät vauhtia. Kysymyksessä ei ole oppiminen, koska toiminta heijastaa vain hetkellistä mukautumista ympäristön vaatimuksiin. Edellä kuvatuilla ilmiöillä on yhteistä se, ettei niissä välttämättä edellytetä muistia. Oppimisilmiöiden rajausta vaikeuttaa se, että kypsyminen ja näennäinen sopeutuminen luovat kokemuksia, jotka edistävät oppimista. Tämän vuoksi muistin käsitettä tarvitaan oppimisen määrittelyyn. Tarkoituksellinen oppiminen vaatii keskittymistä ja käsiteltävän asian aktiivista liittämistä aiempiin tietoihin. Mitkä eri tekijät haittaavat keskittymistäsi opiskeluun? Nykyisin oppimisen kognitiivinen tutkimus on määritellyt oppimiseen kuuluvan: - tiedon lisääntymistä ja uusien tietojen keräämistä, - ulkoaoppimista ja muistamista, - sellaista tietojen ja toimintatapojen omaksumista, jotka voidaan pitää mielessä ja/tai joita voidaan siirtää käytäntöön, - tiettyjen sisältöjen ymmärtämistä sekä - yksilön ymmärryksen ja käsitysten muuttumista. Määritelmiä oppimisesta Behavioristinen psykologian suuntaus tutki oppimista paljon 1900-luvun alusta lähtien. Erään tämän suuntauksen mukainen määritelmä oppimisesta oli se, että oppiminen on kokemukseen perustuva suhteellisen pysyvä käyttäytymisen muutos. Oppiminen eri muotoineen on kuitenkin hyvin monimuotoinen käsite, joten edellinen määritelmä ei kata kaikkia oppimisen muotoja. Näissä määritelmissä ilmenee se, että oppimiseen liittyy sekä toistava toiminta että jonkin muuttuminen ja kehittyminen. Eräs tapa tarkastella kognitiivista oppimista ilmiönä on Bloomin kategorisointi. Oppiminen on eritasoista oppimisprosessin syvyyden mukaan. Oppimisen perustaso on tietäminen, esimerkiksi kertotaulun osaaminen. Ymmärtäminen vaatii syvempää prosessia, tietämisen yhdistämistä merkityksen arviointiin. Tästä korkeampi taso on kyky soveltaa opittua. Neljäs taso on kyky analysoida ja luokitella opittua. Toiseksi korkein taso on kyky tehdä yhteenveto opitusta ja korkein taso on arvioida opitun merkitystä

3 > Teorioita > Teorioita oppimisesta oppimisesta TEORIOITA OPPIMISESTA Tahaton oppiminen behavioristisen psykologian teoriat oppimisesta Tahaton oppiminen Oppimisen voidaan sanoa olevan tahatonta tai tarkoituksellista. Tahatonta oppimista kutsutaan myös automaattiseksi tai spontaaniksi oppimiseksi. Behavioristisen psykologian käsityksen mukaan oppiminen on sitä, että ihminen oppii reagoimaan ympäristön säännönmukaisuuksiin. Tämänkaltainen käsitys oppimisesta ei edellytä opitun aineksen tietoista käsittelyä. Behavioristinen oppimiskäsitys on ollut merkittävä osa psykologian oppimiskäsityksen kehittymistä ja se selittää edelleen monia oppimisen ilmiöitä esimerkiksi eläinten koulutuksessa. Myös kouluopetus on perustunut pitkään behavioristiseen oppimiskäsitykseen. Behavioristisen psykologian käsitys oppimisesta oli hallitseva käsitys psykologian parissa aina 1900-luvun alusta 1960-luvulle asti. Behavioristinen psykologia sai alkunsa John B. Watsonin vuonna 1913 kirjoittamasta artikkelista Psychology as a behaviorist views it. Artikkelissaan Watson esitti behavioristisen psykologian perusolettamukset. Behaviorismin mukaan oppimista kuten muutakin ihmisen toimintaa tuli tutkia mitattavien tulosten perusteella luonnontieteen tapaan. Seikka, jota ei voitu mitata objektiivisesti kokeellisilla laitteilla, ei ollut tieteellistä. Oppimisen perusta behaviorismin mukaan oli se, että oppija reagoi saamaansa ärsykkeeseen säännönmukaisella tavalla. Oppimisen ajateltiin olevan sitä, että oppija on ulkopuolelta tulevan vaikuttamisen kohde. Oppijan tietoisuus tai tunne ei ollut laitteilla mitattavissa ja siten tutkimuksen ulkopuolella. Suuri osa behavioristisista oppimistutkimuksista tehtiin eläimillä, koska ihmisten ja eläinten käyttäytymisreaktioiden uskottiin olevan laadullisesti samanlaisia. Ihmisen käyttäytyminen on behaviorismin mukaan ohjailtavissa ja manipuloitavissa ehdollistumisen kautta. Klassinen ehdollistuminen Klassisen ehdollistumisen lähtökohtana ovat venäläisen fysiologin Ivan Pavlovin ( ) koirakokeet. Hän tutki koirien syljeneritystä ja ruuansulatusta. Kun koira haistaa ruuan tuoksun, sen suuhun erittyy kuolaa. Tätä kutsutaan ehdottoman ärsykkeen (ruuan tuoksu) ja ehdottoman reaktion (kuolaaminen) suhteeksi. Pavlovin kokeessa tilanteeseen liitettiin neutraali ärsyke (kellon kilahdus). Kun ruuan antamiseen liitettiin ääni (kellon kilahdus) aina ennen ruuan antamista, niin jonkin ajan kuluttua koiralla erittyy kuolaa jo kuultuaan kellon kilahduksen. Koira ehdollistui liittämään alun perin neutraalin ärsykkeen (kellon kilahdus) ehdottomaan ärsykkeeseen (ruuan tuoksu). Kellon kilahduksesta tuli ehdollinen ärsyke, joka aiheutti saman reaktion (kuolaaminen) kuin ehdoton ärsyke. Tällaisen oppimistapahtuman ehtona on ärsykkeiden peräkkäisyys ja toistuminen. Reaktio toistuneisiin ärsykkeisiin syntyy ilman oppijan omaa aktiivisuutta ja tietoisuutta asiasta. Klassinen ehdollistuminen voi tapahtua myös hyvin nopeasti, esimerkiksi yksi traumaattinen kokemus voi synnyttää pelon. Yhden vihaisen koiran kohtaaminen voi johtaa koirapelkoon. Ehdollistuma voidaan myös poisoppia eli sammuttaa. Sammuttaminen esimerkiksi Pavlovin koirakokeessa olisi se, että ruoka jätettäisiin toistuvasti pois, vaikka äänimerkki annettaisiinkin. Lopulta kellon kilahdus ei toimisi enää ehdollisena ärsykkeenä. Vaikka klassisen ehdollistumisen esiintymistä ihmisillä on arvosteltu, voidaan tällaista oppimista ENNEN EHDOLLISTUMISTA Ehdoton ärsyke (ruoka) Ehdoton reaktio (syljeneritys lisääntyy) Neutraali ärsyke (kellonsoitto) Ei ehdollistunutta reaktiota Millaisia temppuja olet opettanut lemmikkieläimellesi? Millaisia asioita ihminen oppii klassisen ehdollistumisen periaatteen mukaisesti? EHDOLLISTUMINEN Ehdottomaan ärsykkeeseen (ruoka) liitetään Neutraali ärsyke (kellonsoitto) Ehdoton reaktio (syljeneritys lisääntyy) EHDOLLISTUMISEN JÄLKEEN Ehdollinen ärsyke (kellonsoitto) Ehdollinen reaktio (syljeneritys lisääntyy) ajatella tapahtuvan jossain määrin myös ihmisillä, esimerkiksi juuri pelkojen synnyssä. Watson ( ) sai 11-kuukautisen Albertin pelkäämään valkoisia hiiriä, kun hän yhdisti hiiriin Albertia pelottavan kovan äänen. Pelko yleistyi myös muihin valkoisiin karvaisiin asioihin, kuten äidin turkkiin tai jäniksiin. Behaviorismiin liittyi kasvatusoptimismi, jonka mukaan ihmisiä voitaisiin opettaa omaksumaan mitä tahansa taitoja ja ominaisuuksia sopivan ehdollistamisen avulla. Tätä optimistia kuvaavat Watsonin kuuluisat sanat: Tuokaa minulle tusinan verran terveitä vauvoja, jotka ovat kaikki hyvin kehittyneitä, antakaa minulle myös oma spesifinen maailma, jossa heitä kasvattaisin, niin voin taata, että voisin ottaa minkä tahansa heistä ja kouluttaa hänestä minkä tahansa valitsemani spesialistin ---- riippumatta siitä, mitkä hänen lahjansa, taipumuksensa tai kutsumuksensa on, taikka siitä, minkä rotuisia hänen esivanhempansa olivat. Myöhemmissä psykologian tutkimuksissa on havaittu, että ihmiset eivät ehdollistu ärsykkeisiin keskenään samalla tavalla. Toiminnasta seuraava mahdollinen rangaistus, kuten esimerkiksi jälki-istunto myöhästymisten vuoksi, pelästyttää jotkut, mutta toisissa rangaistuksen uhka herättää uhmaa; jotkut taas ovat välinpitämättömiä mahdollista rangaistusta kohtaan

4 > Teorioita > Teorioita oppimisesta oppimisesta Kaavio klassisen ehdollistumisen ja väline-ehdollistumisen eroista Väline-ehdollistuminen (operantti ehdollistuminen) Väline-ehdollistuminen on oppimista, jossa opitaan toiminnan seurauksista. Jos käyttäytymistä palkitaan, sen esiintymisen todennäköisyys kasvaa. Rangaistut tai palkitsematta jääneet toiminnot puolestaan vähenevät. Tämän niin kutsutun vaikutuksen lain laati amerikkalainen Edward Thorndike ( ). Tunnetuimpia välineehdollistumisen tutkijoita on amerikka-lainen F. B. Skinner ( ), ENNEN EHDOLLISTUMISTA kissa häkissä kissa pyrkii pois kissa avaa vahingossa salvan (VAHVISTAVA REAKTIO) kissa pääsee pois (VAHVISTAJA) EHDOLLISTUMISEN JÄLKEEN joka eläinkokeillaan sai muun muassa rotat painamaan vipua laatikossa ja kyyhkyset pelaamaan pöytätennistä. Tällainen oppiminen perustuu Skinnerin mukaan vahvisteisiin. Positiiviset vahvisteet (esimerkiksi ruoka, raha, hellyys tai muu palkinto) lisäävät oppimista ja negatiiviset vahvisteet (moite, rangaistus) puolestaan vähentävät eli sammuttavat sitä. Eläimillä vahvisteet ovat usein primaareja (ensisijaisia, elintoimintoihin liittyviä), kuten esimerkiksi ruoka. Ihmisillä myös sekundaarit (toissijaiset) vahvisteet ovat vaikuttavia. Näitä voivat olla esimerkiksi koenumero, raha tai kiitoksen saaminen. Vahvisteet voivat olla jatkuvia (aina ilmiön esiintyessä), osittain säännöllisiä (joka toisella kerralla esiintyviä) tai osittaisia epäsäännöllisiä (ennakoimattomia). On havaittu, että halutessa pitää oppijan reaktiota yllä, on tehokkain vahvistamisen muoto osittainen epäsäännöllinen vahvistaminen. Jos esimerkiksi urheiluvalmentaja pyrkii kehuilla aktivoimaan pelaajiaan, on kehujen vaikutus pienempi, jos ne toistuvat aina suorituksen jälkeen tai ennakoidusti joka toinen kerta tai tasan palaajien kesken. Osittainen epäsäännöllinen vahvistaminen tuntuu palkitsevammalta kuin ennakoitavissa oleva kiitos. Klassinen ehdollistuminen Neutraali ärsyke - ei reaktiota Ehdoton ärsyke - ehdoton reaktio Ehdollistumisen jälkeen: ehdollinen ärsyke - ehdollinen reaktio Oppiminen on ehdollisen ja ehdottoman ärsykkeen kytkeytymistä Opittu ehdollistuminen sammuu, jos ehdollista ärsykettä ei seuraa ehdoton ärsyke Oppija ei ole aktiivinen Väline-ehdollistuminen Vahvistava reaktio - vahvistaja Ehdollistumisen jälkeen: opittu reaktio - vahvistaja kissa häkissä kissa painaa heti salvan aukaisijaa (OPITTU REAKTIO) kissa pääsee pois (VAHVISTAJA) Oppiminen on reaktion ja vahvistajan kytkeytymistä Opittu ehdollistuminen sammuu jos reaktiota ei seuraa vahvistaja Oppija vaikuttaa omalla toiminnallaan vahvistajan esiitymiseen Väline-ehdollistumisen sovelluksia ovat muun muassa käyttäytymisterapiat ja haitallisten taipumusten hoito (esimerkiksi tupakointi). Skinner kehitti teoriansa perusteella myös kouluopetukseen sopivan ohjelmoidun opetuksen mallin. Ohjelmoidussa opetuksessa oppimistehtävä jaetaan osatehtäviin, joiden suorittamista seuraa välitön vahvistaminen. Tällöin palkkio eli positiivinen palaute seuraa oikean suorituksen jälkeen ja rankaisu eli negatiivinen palaute seuraa väärän vastauksen jälkeen. Skinner korosti positiivisen vahvistamisen olevan merkittävämpää; ohjelmoidussa opetuksessa oppijaa ohjataan oikeisiin vastauksiin vihjeillä (esim. sanan ensimmäinen kirjain tai lauseen ensimmäinen sana). Ohjelmoidun opetuksen ohjelmat ovat rakenteeltaan joko lineaarisia tai haarautuvia. Lineaarisissa tehtävissä kaikki oppijat käyvät läpi saman materiaalin samassa järjestyksessä. Haarautuvissa tehtävissä on monia etenemisreittejä, jotka määräytyvät oppijan oikeiden ja väärien vastausten perusteella. Väärän vastauksen annettuaan oppija jää kertaamaan osiota, joka tuotti vaikeuksia. Monet opetustarkoitukseen tehdyt Internet-tehtävät ja tietokoneohjelmat on laadittu ohjelmoidun opetuksen periaatteiden mukaisesti. Mallioppiminen (sosiaalinen oppiminen) Kanadalais-yhdysvaltalaista Albert Banduraa (s. 1925) pidetään mallioppimisen isänä. Hänen mukaansa ihminen oppii tarkkailemalla ja jäljittelemällä muiden toimintaa. Bandura puhuu myös sijaisoppimisesta (sijaisvahvistamisesta), joka tarkoittaa sitä, että myös mallien (muiden ihmisten) saamat palkkiot ja rangaistukset ohjaavat havainnoitsijan oppimista. Tehokas malli on arvostettu, palkittu ja samankaltainen kuin itse. Banduran mukaan jopa valtaosa sosiaalisen käyttäytymisen malleistamme on opittu ympäristön malleja jäljittelemällä. Hänen teoriaansa kutsutaan sosiaalis-kognitiiviseksi. Bandura on tunnettu aggressiotutkimuksistaan, joissa tutkittiin mallin vaikutusta lasten käyttäytymiseen. Aggressiivinen malli lisäsi lasten aggressiivisuutta. Tämä on johtanut lukuisiin tutkimuksiin TV-väkivallan vaikutuksesta lasten aggressiivisuuteen. Mallioppimista tapahtuu etenkin lapsuudessa ja nuoruudessa. Lapsi ottaa monissa asioissa mallia vanhemmiltaan, sisaruksiltaan ja myöhemmin kavereiltaan. Nuorilla mallioppiminen näkyy muun muassa muoti-ilmiöiden seuraamisena, ryhmiin kuulumisen tarpeena ja idoleihin samastumisena. Mallioppimista voidaan pitää siltana behavioristisesta oppimisen teoriasta kognitiiviseen oppimiskäsitykseen. Mallioppimisen mukaan muiden toiminnalla on vaikutus meidän oppimiseemme, mutta kuitenkin käsittelemme ja tulkitsemme muiden vaikutuksen oman ajattelumme ja tulkintatapamme kautta. Arvioi erilaisten vahvisteiden tehokkuutta. Miten mallioppiminen näkyy harrastuksissa ja vapaa-ajanvietossa? 64 65

5 > Teorioita oppimisesta > Teorioita oppimisesta Tarkoituksellinen oppiminen - kognitiivinen ja konstruktiivinen teoria oppimisesta Oppiminen, muisti ja tiedon käsittely Nykyinen painopiste oppimisen psykologiassa on tarkoituksellisen oppimisen tutkimuksessa. Tarkoituksellisen oppimisen teoriat selittävät esimerkiksi sen, miten ihminen oppii koulussa vaadittavia tietoja ja miksi joku oppii muita tehokkaammin. Tarkoituksellinen oppiminen on tietoista pyrkimystä muistaa ja ymmärtää käsiteltävä asia. Tarkoituksellista oppimista nimitetään myös kognitiiviseksi oppimiseksi. Käsite kognitiivinen tarkoittaa tiedonkäsittelyyn liittyviä toimintoja: muistia, ajattelua, päättelyä, luovuutta, tarkkaavaisuutta ja tietoisuuden kohdentamista. Tämän mukaan opittua on se, jonka muistaa, ymmärtää, osaa liittää muihin asioihin ja jota kykenee soveltamaan eri tilanteisiin. Koulussa kokeilla mitattava oppiminen on kognitiivista oppimista. Koulussa opitaan kognitiivisten tietojen lisäksi toki myös motorisia taitoja, sosiaalisia taitoja, asenteita ja asioita myös tahattoman oppimisen kautta. Kognitiivinen oppiminen edellyttää tarkkaavaisuuden kiinnittämistä opittavaan asiaan ja tietoista asian prosessointia eli käsittelyä. Tietoisessa mielessä käy päivän aikana lukuisia asioita. Jos oppiminen määritellään siten, että voimme palauttaa asian myöhemmin mieleen ja opittu asia on muuttanut käsitystämme ja ymmärrystämme joltain osin, niin silloin emme voi oppia kaikkia tietoisuudessa käyneitä asioita. Ihmisen tiedonkäsittelyssä muisti on välttämätön väline oppimiselle. Muistin toimintoja kuvataan oppimisen kannalta käsitteillä työmuisti ja säilömuisti. Työmuisti toimii joka hetki kun ajattelet jotain. Kun teet havaintoja, työmuistin avulla arvioit, mihin pitää tai kannattaa kiinnittää huomiota. Voit tietoisuuden avulla useimmiten valita, mihin huomiosi kiinnität. Kun pyöräilet koulusta kotiin, voit valita, muisteletko viimeisen oppitunnin asioita vai lasketko kuinka monta lyhtypylvästä on jollain matkalla. Työmuistin kapasiteetti on rajallinen: et voi suorittaa edellä mainittuja molempia asioita menestyksellisesti samaan aikaan. Osa työmuistissa käsitellyistä asioista siirtyy säilömuistiin. Säilömuisti on ikään kuin varasto niille asioille joita muistamme. Säilömuisti liittyy vahvasti minuuden käsitteeseen. Se sisältää kaiken sen tiedon, joka tekee juuri minusta minut: missä asun ja mikä on puhelinnumeroni, keitä ihmisiä tunnen ja mikä on heidän nimensä, mistä asioista pidän ja mitä inhoan, mitkä ovat olleet minulle merkittäviä tapahtumia elämän aikana jne. Kaikki työmuistissa käsitellyt asiat eivät siirry säilömuistiin. Siihen, mitkä asiat siirtyvät säilömuistin pitkäkestoiseen tallennukseen, vaikuttavat: asian toistojen määrä, asian käsittelyn syvällisyys, asian merkityksellisyys itselle, sekä miten hyvin uusi asia liittyy tietoihin, joita Miten formulasimulaattorilla ajaessa suorituksen toistaminen vahvistaa sisäistä mallia? on ennestään. Jonkin asian voi muistaa kertakuulemisella, jotain toista on vaikea muistaa vaikka sitä olisi päntännyt mieleen useita kertoja. Asian palauttamista säilömuistista työmuistin käsittelyyn kutsutaan muistamiseksi. Esimerkiksi koetilanteessa opiskelijan haasteena on aktivoida kysyttyyn asiaan liittyvät tiedot mielessään. Näitä eri lukuisiin teemoihin liittyviä tietoja kutsutaan säilömuistin tietorakenteiksi, tiedon sisäisiksi malleiksi. Jos tietorakenne on kehittynyt, niin kysyttyyn teemaan liittyvät asiat on helppo palauttaa mieleen. Kehittynyttä tietorakennetta voi kuvata monipuoliseksi, hyvin jäsennellyksi eikä siinä tällöin ole pahoja puutteita, ristiriitaisuuksia tai aukkoja. Aistien välityksellä saatava tieto maailmasta Aistitiedon valikointi tarkkaavuuden avulla Osa tiedosta katoaa (merkityksetön tieto, torjunta, unohtaminen) Tiedon käsittely työmuistissa Kaaviokuva ihmisen tiedonkäsittelytoiminnoista Käsitelty tieto tallentuu säilömuistiin Säilömuisti (yksilöllinen tietovaranto kokemuksista ja opituista asioista) Kognitiivinen oppimisteoria 1960-luvun alusta lähtien oppimistutkimuksen painopiste siirtyi kognitiivisen psykologian kehittymisen myötä oppijan mielensisäisten tekijöiden tutkimiseen. Näitä sisäisiä tekijöitä ovat: oppimisen prosessit, oppimisstrategiat ja kognitiivisten (tiedollisten) rakenteiden kehittymiset. Kognitiivisen oppimisen psykologian keskeisiä käsitteitä ovat skeema, representaatio ja sisäinen malli. Skeema tarkoittaa aiempien kokemusten tai tietojen mukaista toimintamallia tai tietorakennetta jostain asiasta. Skeemoja ovat esimerkiksi hampaiden pesu, hampurilaisbaarissa käynti, keskustelu isovanhempien kanssa ja hammaslääkärissä käynti. Skeemat voivat olla myös mielikuvia fyysisistä tiloista, esimerkiksi muistissa oleva skeema käymäsi ala-asteen koulurakennuksesta. Skeemat ohjaavat oppimista ja havainnointia. Representaatio on muistissa oleva tietoedustus. Voimme palauttaa jonkin muistamamme tiedon tai asian ajattelun kohteeksi, jolloin esitämme (representoimme) tiedon itsellemme siinä muodossa kuin olemme sen ymmärtäneet. Representaatioon liittyy aina oma tulkinta. Kielellinen representaatio on esimerkiksi kertomus jostain tilanteesta. Piirtäessäsi kartan kotikaupungistasi käytät visuaalista representaatiota tiedosta. Oppimisessa syntyy kognitiivisen teorian mukaan muuttuneita tai kehittyneempiä skeemoja ja tietorakenteita. Oppimisen katsotaan olevan oppijan tietorakenteiden kehittymistä. Näitä ajatuksia oppimisesta esitti jo kuuluisa sveitsiläinen psykologi Jean Piaget luvulla. Myös venäläisen psykologin Lev Vygotskin 1900-luvun alkupuolen oppimisenteoriassa oli paljon samaa kuin nykyisessä kognitiivisen psykologian oppimisnäkemyksessä. Varsinaisesti kognitiivisen psykologian oppimisteorian katsotaan kehittyneen 1960-luvulta alkaen

6 > Teorioita > Teorioita oppimisesta oppimisesta Konstruktiivinen oppimisteoria Konstruktiivinen oppimisteoria on kehittynyt kognitiivisen oppimiskäsityksen pohjalta 1990-luvulla. Se perustuu käsitykselle oppijasta tiedon aktiivisena kokoajana ja muokkaajana. Oppiminen on tiedonrakentamista, jossa tärkeää on aiemman tietorakenteen kehittyminen, oppijan itseohjautuvuus, oppimaan oppiminen ja vuorovaikutus muiden oppijoiden kanssa. Itseohjautuvuus tarkoittaa sitä, että oppija arvioi itse oman oppimisensa etenemistä. Tähän tarvitaan metakognitiivisten taitojen kehittymistä, jotta oppija voi itse arvioida menestyksekkäästi sitä, onko oppimisen tavoite saavutettu ja olivatko oppimismenetelmät ja -strategiat sopivia. Näiden taitojen kehittyessä oppija oppii oppimaan. Oppija vertaa omaa tiedonkäsitystään muiden oppijoiden käsityksiin; tämän prosessin avulla rakennetaan omaa ymmärrystä opittavasta asiasta. Tiedon rakentaminen tapahtuu hahmottamalla ongelma, jäsentelemällä tietoa, muodostamalla kysymyksiä ja alakysymyksiä, ja lopulta liittämällä opittu tieto tai käsitys osaksi aiempia tietorakenteita. Oppimistilanteessa tapahtuvaan tiedonrakennukseen vaikuttavat uuden tiedon ja sen käsittelyn lisäksi oppijan ennakko-oletukset ja aikaisempi tieto sekä sosiaalinen oppimistilanne. Saavutettu tieto on oppijan oma tulkinta, joka liittyy hänen aiempiin tietorakenteisiinsa. Mikäli tieto jää irralliseksi kokonaisuudeksi, ei tiedon konstruointi ole onnistunut. Oppijan oma aktiivisuus on edellytys oppimiselle. Oppija ei ole tyhjä astia, joka täytetään tiedolla, vaan aktiivisesti merkityksiä etsivä ja niitä rakentava toimija. Oppilaan oman aktiivisuuden ajatellaan lisäävän sisäistä motivaatiota, kun taas behaviorismin mukaan palkitseminen ja rankaiseminen opettamisessa lisäisivät motivaatiota ulkoisten tekijöiden avulla. Oppijan ja opettajan roolit ovat erilaisia kuin opettajajohtoisessa oppimistilanteessa. Konstruktivistisen oppimiskäsityksen mukaan opettajan rooli muuttuu perinteisestä tiedon siirtämisestä oppilaslähtöisen oppimisprosessin ohjaajaksi. Opettajalla voi edelleen olla tärkeä rooli tiedon esittäjänä, mutta tärkeämpää on se, miten opettaja järjestää oppimistilanteet oppijan oppimisprosessia tukeviksi. Opettaja voi edesauttaa oppijan oppimisprosessien mahdollistumisen luomalla sopivan sosiaalisen oppimistilanteen ja ohjaamalla oppijaa antamalla oppijoiden tasoon sopivia oppimistehtäviä, tukemalla oppijan oppimistyötä sopivalla hetkellä antamalla vihjeitä ja antamalla palautetta opiskelijan ajatustyöhön (reflektointi). Kognitiivis-konstruktiivisen teorian mukaisia opetusmenetelmiä ovat mm. ongelmakeskeinen oppiminen, tutkiva oppiminen ja tiedon mallintamiseen liittyvät tehtävät, kuten käsitekaavioiden (mind map) teko. Opiskelijan on tärkeää opiskella siten, että hän kehittää tiedonrakenteitaan eikä pyri vain toistamaan opiskeltavaa materiaalia. Opiskelijan tiedonkäsittelytapoja on kognitiivisessa psykologiassa kuvattu oppimisen strategioilla (esimerkiksi pinta- ja syväsuuntautunut opiskelustrategia), käsitteellä tiedonkäsitys ja tiedon siirtovaikutuksella (transfer). Konstruktiivisen oppimisteorian eri suuntauksia Konstruktiivisen oppimisteorian suuntauksia ovat yksilökeskeinen konstruktivismi (radikaali konstruktivismi) ja sosiokonstruktivismi. Yksilökeskeisen konstruktivismin mukaan tieto ja ymmärrys eivät ole henkilöltä toiselle siirtyviä kohteita vaan kunkin yksilön rakentamia tulkintoja. Yksilökeskeistä konstruktivismia on kritisoitu siitä, että se ei huomioi oppimiseen liittyviä sosiaalisia ja kulttuurisia tekijöitä, vaan olettaa kunkin oppijan oppivan ikään kuin vapaana ulkoisesta todellisuudesta. Sosiokonstruktiivinen suuntaus korostaa kunkin yksilön tiedon rakennustyön tapahtuvan kontekstuaalisesti. Kontekstuaalisuus tarkoittaa sitä, että oppimiseen ja tulkintaan vaikuttavat kulttuuri, historiallinen tilanne ja sosiaalinen tilanne; mikään opittava asia ei ole irrallaan kontekstista. Käsitteiden tasa-arvo ja ihmisoikeudet oppiminen ovat erilaisia Suomessa kuin maassa, jossa on orjuutta ja ihmisten vainoamista esimerkiksi sukupuolen tai ihonvärin perusteella. Tällöin opittavia asioita ei ole sosiokonstruktiivisen suuntauksen mukaan tarkoitus oppia vain niiden itsensä vuoksi, vaan opiskeltavat asiat ovat työkaluja oppijaa ympäröivän todellisuuden ymmärtämiseksi. Sosiokonstruktiivisen suuntauksen varhainen kehittäjä oli neuvostoliittolainen L.S. Vygotsky. Vygotskyn oppimisteorian paljon lainattu käsite on oppimisen lähikehityksen vyöhyke (Zone of Proximal Development, ZPD). Tällä Vygotsky tarkoitti tiedollisen toiminnan aluetta tai tasoa, jolla oppija pystyy toimimaan pätevän ohjaaja tuen avulla, mutta ei siis itsenäisesti. Vygotskyn mukaan laadukkaan opetuksen olisi suuntauduttava lähikehityksen vyöhykkeelle ja pyrittävä laajentamaan sitä oppijan kykyjen mukaan. Oppimiseen vaikuttavat omien aiempien tietojen lisäksi sosiaalinen ympäristö, kulttuuri ja historiallinen tilanne. Pohdi, miksi tietokoneen käytön oppiminen on helpompaa nuorella kuin vanhalle. Humanistisen psykologian oppimiskäsitys Humanistinen psykologia on nimitys monille suuntauksille, joille on yhteistä käsitys ihmisen elämän ainutlaatuisuudesta ja elämän tarkoituksellisuuden kokemuksen tärkeydestä. Nämä suuntaukset pyrkivät ihmisen kokonaisvaltaiseen ymmärtämiseen sekä luovuuden ja henkisen kasvun edistämiseen. Humanistisen psykologian nousu merkittäväksi suuntaukseksi ajoittui ja 1960-luvuille. Sen kannatus oli suurta etenkin Yhdysvalloissa. Humanistisen psykologian merkittävimpiä edustajia ovat Abraham Maslow (teoria motiivien hierarkkisuudesta) ja Carl Rogers, joka tunnetaan humanistisen terapiasuuntauksen kehittäjänä. Humanistisen psykologian näkemys oppimisesta korostaa oppijan ainutkertaisuutta, yksilöllisyyttä ja itseohjautuvuutta. Humanistisen oppimisteorian taustalla on 1920-luvulla Saksassa syntynyt hahmopsykologia. Hahmoteoriat syntyivät vastareaktioksi behavioristista ihmis- ja oppimiskäsitystä kohtaan. Hahmopsykologian perusajatus oli se, että oppiminen on ymmärrykseen johtava oivallus. Hahmopsykologiasta vaikutteita saanut humanistis-kokemuksellinen oppimisenteoria korostaa oppijassa tapahtuvaa prosessia. Oppiminen on ymmärryksen ja minuuden kehittymistä. Opetuksen tulee tukea oppijan oivallusten ja merkitysten ymmärtämisen syntyä. Opiskelijalla on kyky itse arvioida ja ohjata oppimistaan. Humanistisen oppimiskäsityksen kehittäjä oli John Dewey ( ). Hänen kehittämänsä learning by doing oppimismallinsa vaikuttaa yhä moniin oppimissuuntauksiin. Humanistis-kokemuksellisella oppimiskäsityksellä on yhteisiä piirteitä konstruktiivisen oppimiskäsityksen kanssa. Erottavana tekijänä on muun muassa se, että humanistis-kokemuksellinen näkemys korostaa enemmän oppijan vapaata tulkintaa ja oman merkityksen löytämistä oppimisprosessissa sekä persoonan kokonaisvaltaista kasvua, ei ainoastaan tietorakenteiden kehittymistä

7 OPPIMISEEN VAIKUTTAVIA TEKIJÖITÄ Oppimisstrategiat > > Teorioita Oppimiseen oppimisesta vaikuttavia tekijöitä Strategia on toimintatapa tai keino, jolla pyritään tavoitteeseen. Opiskelija pyrkii oppimaan vaaditut tehtävät valitsemiensa oppimisstrategioiden avulla. Erilaisissa tehtävissä ja oppiaineissa tarvitaan erilaisia strategioita. Myös saman oppijan oppimisstrategiat vaihtelevat eri tilanteissa. Pinta- ja syväsuuntautunut oppimisstrategia Ruotsalainen Ference Marton tutki 1970-luvulla koululaisten oppimista. Martonin mukaan oppijoiden oppimisstrategiat jakautuvat pintasuuntautuneeseen ja syväsuuntautuneeseen oppimisstrategiaan. Näiden oppimisstrategioiden tunnusmerkkejä ovat: PINTASUUNTAUTUNUT (atomistinen) oppimisstrategia: Oppija keskittyy asioiden yksityiskohtiin opettelee tekstin paloina lukee vain alleviivaukset, tärpit tai tekstin otsikot opiskelee selvitäkseen kokeista, ei oppiakseen käsiteltävän asian. SYVÄSUUNTAUTUNUT (holistinen) oppimisstrategia: Oppija pyrkii hahmottamaan kokonaiskuvan opittavasta asiasta jakaa opiskeltavan aineksen oppimistavoitteiksi pyrkii ymmärtämään, mikä on tekstin sanoma ja merkitys analysoi ja arvioi opiskeltavaa tekstiä miettii sovelluksia ja esimerkkejä pyrkii liittämään opittavan aineksen aiemmin opiskeltuun suhtautuu tietoon kriittisesti. Oppimisorientaatiot Arvioi miten edellä mainitut viisi stretegiaa esiintyvät omissa lukio-opinnoissasi eri oppiaineissa. Arvioi missä tilanteissa tai eri oppiaineissa sinä toimit eri oppimisorientaatioiden mukaan. Miten oppiminen muuttuu, mikäli oppimistapahtuma keskittyy a) esitetyn tiedon seuraamiseen, b) omaan tiedonhankintaan, c) asian soveltamiseen käytäntöön tai d) yhteiseen pohtimiseen? Syväsuuntautunutta opiskelua tarvitaan sitä enemmän mitä vaativimpia opiskeltavat asiat ovat. Pintasuuntautuneella opiskelustrategialla voi oppia lyhyeksi aikaa rajallisen määrän uutta tietoa. Mikäli kurssin koe mittaa opiskeltavien asioiden muistinvaraista toistamista, voi pintasuuntautuneella strategialla pärjätä yhtä hyvin tai paremmin kuin enemmän aikaa vievällä syväsuuntautuneella opiskelustrategialla. Kun opittua asiaa kysytään myöhemmin uudestaan, tuottaa syväsuuntautunut opiskelustrategia paremman tuloksen, vaikka koe mittaisi vain muistinvaraista toistoa. Selvimmin ero näkyy, mikäli opiskeltua ainesta mitataan tehtävillä, jotka vaativat tiedon yhdistämistä aiempiin tietoihin, tiedon arviointia ja luokittelua sekä yhteenvetojen tekemistä. Oppimisen strategioita Suomessa erilaisia oppimisen strategioita on tutkinut Marja Vauras (1991). Hänen erittelyssään on viisi erilaista oppimisen strategiaa: 1) Holistinen strategia. Oppija käsittelee opittavaa asiaa kokonaisuutena ja yrittää luoda siitä itselleen kokonaiskuvan (vrt. syväsuuntautunut strategia). 2) Meristinen strategia. Oppija käsittelee asiat peräkkäisinä itsenäisinä kokonaisuuksina, joita hän pyrkii omaksumaan yksi kerrallaan miettimättä kokonaiskuvaa. 3) Atomistinen strategia. Oppija keskittyy opittavan aineiston yksityiskohtiin, eikä pyri isojen kokonaisuuksien hallintaan (vrt. pintasuuntautunut strategia). 4) Serialistinen strategia. Oppija pyrkii jäsentämään asiat jonkin itselleen sopivan periaatteen nojalla, esimerkiksi aikajärjestyksessä. 5) Transformaatiostrategia. Oppija sitoo asiat omiin aiempiin tietoihinsa arvioimalla ja luokittelemalla. Oppimisorientaatiot kuvaavat oppijan suhtautumistapoja ja asenteita opiskeluun. Eri oppimisorientaatioita ovat: tehtävään suuntautunut, riippuvuuteen suuntautunut, minää puolustava suuntautuminen ja suuntautumaton orientaatio. Oppimisorientaatiot ovat läheisessä yhteydessä opiskelumotivaatioon ja myös opiskelumenestykseen. Tehtävään suuntautunut opiskelija haluaa ymmärtää saamansa tehtävän. Hän ottaa vastuun työstään ja kokee voivansa vaikuttaa oppimiseensa. Hän keskittyy ja paneutuu opiskeluun. Suorituksen päätyttyä opiskelija ei koe väärää vastausta epäonnistumiseksi; hän kokee, että tehtävän ratkaisu on vielä kesken. Riippuvuuteen suuntautunut oppilas hakee opettajaltaan tai opiskelukavereiltaan hyväksyntää työskentelylleen. Mikäli opettaja ei huomioi hänen ponnisteluaan, opiskelijan motivaatio laskee. Hän on myös altis jättämään tehtävän kesken mikäli muutkin tekevät niin. Tällainen opiskelija saattaa vaikuttaa innostuneelta, mutta opiskelutehtävän ratkaisu ei ole hänelle niin tärkeää kuin positiivisen palautteen saaminen. Minää puolustava suuntautuminen on tyypillistä opiskelijalle, jolla on epäonnistumisen kokemuksia oppijana. Hänen kielteiset tunteensa opiskelua kohtaan heräävät helposti tehtävässä, johon liittyy mahdollisuus epäonnistua tai suoriutua huonosti. Mikäli opiskelija kokee tehtävän uhkaksi, hän saattaa käyttäytyä häiritsevästi. Opiskelija saattaa jättää tehtävän tekemättä tai ei osallistu koetilanteeseen välttääkseen epäonnistumisen. Opiskeluun suuntautumaton (omistautumaton) opiskelija ei koe oppimistavoitteita mielekkäinä eikä sitoudu niihin. Tällainen suuntautuminen näkyy poissaoloina tai piittaamattomuutena ja kriittisyytenä opetustilanteissa. Syinä omistautumattomaan orientaatioon voivat olla esimerkiksi pettymys opiskelupaikan valintaan, elämäntilanteesta johtuva kriisi, masentuminen, tunne siitä, että ei selviä vaikka kuinka yrittäisi tai myös erikoinen lahjakkuus, jolloin opiskeltava asia on liian helppo eikä tarjoa haasteita. Opiskeluun suuntautumattomien on vaikea selvitä opinnoissa eteenpäin

8 > > Teorioita Oppimiseen oppimisesta vaikuttavia tekijöitä Opiskeluattribuutiot Ihminen etsii selityksiä oman ja muiden toiminnan tuloksellisuuden syistä. Esimerkiksi kokeessa onnistuminen tai epäonnistuminen selitetään jollain tavalla. Varsinkin yllättävä heikko tai erinomainen suoritus tarvitsee selittää jollain syillä itselleen ja muille. Näitä syyselityksiä kutsutaan psykologian kielellä attribuutioksi. Niiden avulla pyritään ylläpitämään vakaata ja hallittavaa minäkuvaa. Attribuutioiden ominaisuuksia ovat: syyn sijainti, syyn pysyvyys ja syyn kontrolloitavuus. Syyn sijainti voi olla sisäinen tai ulkoinen. Sisäisen syyn mukaan epäonnistuminen johtuu itsestä ( olen huono tässä aineessa ); ulkoisen syyn mukaan syy epäonnistumiseen voi johtua muiden aiheuttamasta häiriöstä tai sattumasta johtuneista tekijöistä ( kotona oli niin paljon melua, etten voinut lukea kunnolla, ja koekin oli liian vaikea ). Syyn pysyvyys voi olla aina tapahtuva ( en koskaan opi matematiikkaa ) tai tilapäinen ( minulla oli nyt niin kiire etten ehtinyt opiskella kunnolla ). Syyn kontrolloitavuus jakautuu kontrolloitavissa oleviin ( tähän kokeeseen itsekurini ei riittänyt lukemiseen, mutta yleensä kyllä riittää ) ja syihin joihin ei voi vaikuttaa ( opettaja etenee liian nopeasti ja esittää liian paljon asioita ). Opiskelussa syyselitykset liittyvät keskeisesti onnistumis- ja epäonnistumistilanteisiin. Jos koulumenestystä selitetään sisäisillä syillä ( olen itse omalla työlläni ansainnut menestyksen ), niin silloin tällä selitysmallilla tuetaan tai vahvistetaan omaa itsetuntoa opiskelijana. Jos menestymistä taas pidetään muiden aiheuttamana tai sattumana ja epäonnistumista puolestaan itsestä johtuvana, itsetunto heikkenee tai se on uhattuna. Alemmuudentuntoa lisää myös se, jos epäonnistumista pidetään pysyvänä asiana tai jos siihen ei itse pysty mitenkään vaikuttamaan. Jos puolestaan tuntee itse voivansa vaikuttamaan opiskeluun (kontrolloitavuus), opiskelumotivaatiokin yleensä kasvaa. Oppija voi tällöin ottaa itse vastuuta oppimisestaan. Ihmisillä on taipumus käyttää samaa tapaa syyn attribuoinnissa. tapahtuu sekä tahattomasti ja tahallisesti. Opiskelussa positiivista siirtovaikutusta voidaan pyrkiä lisäämään ja negatiivista siirtovaikutusta välttämään. Esimerkiksi pienet tauot samantapaisten kotitehtävien tekemisen välissä voi vähentää opittavien asioiden sekoittumista toisiinsa. Transferilla tarkoitetaan aikaisemmin opitun asian vaikutusta uuden asian oppimiseen tai yleisemmin tiedon soveltuvuutta useisiin eri konteksteihin (asiayhteyksiin). Transfer voi olla positiivista, jolloin aikaisemmin opittu helpottaa nykyistä oppimisprosessia tai negatiivista, jolloin uuden asian oppiminen vaikeutuu aikaisemmin opitun vaikutuksesta. Kun opittu tieto on laajalti transferoituvaa, sitä voidaan soveltaa useissa eri konteksteissa, jolloin se edesauttaa uuden oppimista. 1) Positiivinen proaktiivinen (eteenpäin suuntautuva) transfer. Aikaisemmin opittu helpottaa myöhempää oppimista. Esimerkiksi luistelu helpottaa rullaluistelun oppimista. 2) Negatiivinen proaktiivinen transfer. Aikaisemmin opittu vaikeuttaa uuden oppimista. Esimerkiksi aiemmin opittu ruotsin kielen sana fönster vaikeuttaa saksan Fenster sanan oppimista ja muistamista. 3) Positiivinen retroaktiivinen (taaksepäin suuntautuva) transfer. Myöhemmin opittu helpottaa aikaisemmin opitun muistamista. Esimerkiksi psykologiassa havaintokehän käsite helpottaa sisäisen mallin käsitteen ymmärtämistä, jos sisäinen malli on opittu ensin. 4) Negatiivinen retroaktiivinen transfer. Myöhemmin opittu vaikeuttaa aikaisemmin opitun muistamista. Esimerkiksi historian tunnilla opitut uudet vuosiluvut vaikeuttavat aiemmin opittujen vuosilukujen muistamista. 5) Molempiin suuntiin tapahtuva positiivinen transfer. Kumpikin aines helpottaa toisen oppimista. Esimerkiksi matematiikka ja fysiikka tukevat toisiaan. Siirtovaikutus oppimisessa (transfer) Kun kaksi tai useampi oppimistapahtuma vaikuttavat toisiinsa, puhutaan siirtovaikutuksesta eli transferista. Siirtovaikutus vaihtelee laadultaan tai suunnaltaan. Siirtovaikutusta 6) Molempiin suuntiin tapahtuva negatiivinen transfer. Kumpikin aines vaikeuttaa toisen oppimista. Esimerkiksi kahden kielen opiskelussa molemmat häiritsevät toisiaan. MIKÄ TRANSFERIN MUOTO? Ai miksikö olen niin hyvä cheerleadingissä? Olenhan koko pienen ikäni harrastanut jazz-balettia, aerobiccia, hip hoppia ja kaikkea sellaista. A. Uuden kännykän käytön opettelu häiritsee aikaisemmin opittua. Vanhan laitteen käyttö ei enää sujukaan. B. Heikki on soittanut kitaraa 10 vuotta. Pari vuotta sitten hän opetteli soittamaan bassoa. Kitaran soitto helpotti basson soiton opettelua. Toisaalta myös kitaran soitto on vahvistunut basson soiton myötä. C. Ala-asteella aloitettu englannin kielen opiskelu helpottaa ruotsin oppimista yläasteella. D. Oppilaalla menevät ruotsin ja saksan kielen sanat aina sekaisin. E. Pasi oli harrastanut pitkään luisteluhiihtoa. Rullaluistelun harrastamisen aloittaminen paransi luisteluhiihdon tekniikkaa. F. Kun vanhat ihmiset olivat tottuneet maksamaan markoilla, heillä on vaikeuksia tottua hahmottamaan hintojen suuruus euroina. A B C D E F 72 73

9 sinänsä positiivisesti, mutta monet muut mielenkiinnon kohteet vievät niin paljon aikaa, ettei ehdi opiskella kunnolla. Opiskelijan selviytymismotivaatio on pyrkimys päästä eroon opiskelutehtävästä suorittamalla se pienimmällä mahdollisella vaivalla. Tällainen opiskelu edustaa oppimiskäsitykseltään pintaprosessointia, jossa opiskelu perustuu muistamiseen. Saavutusmotivaatio tähtää hyvään opiskelutulokseen, mutta itse asian oppiminen ei ole päämäärä, vaan väline hyviin arvosanoihin. Opiskelijan sisäinen motivaatio on opiskelun kannalta paras motivaation taso. Mielenkiinto asiasisältöä kohtaan tähtää oman ymmärryksen kehittämiseen. Opiskelu on luonteeltaan syväprosessoivaa. > Teorioita Oppimiseen oppimisesta vaikuttavia tekijöitä Opiskelumotivaatio ja siihen vaikuttavia tekijöitä Miten hyvä opiskelumotivaatio ilmenee? Voiko sitä kehittää? Motivaatiolla tarkoitetaan taipumusta ja halukkuutta toimia tietyllä tavalla. Nykyisten oppimiskäsitysten mukaan tehokas oppiminen ei voi tapahtua ulkoisten ärsykkeiden kautta, vaan oppijan oma, aktiivinen ajattelutoiminta on oppimisprosessin keskeisin tekijä. Oppimisen kannalta onkin tärkeää, että oppija suuntaa mielenkiintonsa ja huomionsa asian kannalta keskeisiin asioihin. Motivaation taso vaikuttaa keskittymiseen ja vireystasoon (aktivaatioon). Aktivaatiotaso vaikuttaa puolestaan opittavan aineksen pohdintaan ja assosiaatioiden muodostumiseen eli prosessointiin, ja sen kautta opiskellun aineksen muistamiseen. Keskittyminen vaikuttaa valittuihin oppimistekniikoihin, pitkäjänteisyyteen sekä valittuihin opiskelustrategioihin. Opiskelumotivaation kannalta on tärkeää, että oppija tiedostaa opiskelun päämäärän. Tällöin on helpompaa asettaa itselleen opiskelun tavoite ja omaksua se tietoiseksi päämääräksi. On myös tärkeää, että opiskelutavoite tuntuu mahdolliselta ja saavutettavissa olevalta. Ristiriitaiset ja kilpailevat motiivit tulee käsitellä tai sulkea pois. Mikäli opiskelutyön kanssa kilpailevia motiiveja ovat televisio-ohjelman katsominen, puhelimessa rupatteleminen tai verkossa chattaileminen, on opiskelutyön onnistumisen todennäköisyys pienempi. Opiskelumotivaatioon on havaittu vaikuttavan myös opiskelun jako osa- ja välitavoitteisiin sekä opiskelun realistinen aikataulu. Taitava opiskelija voi myös itse tietoisesti vaikuttaa motivaatiotasoonsa mielikuvatyöskentelyllä ( miltä tuntuu ja mitä tapahtuu kun osaan tämän ). Monet asettavat itselleen myös palkitsemis- ja rankaisujärjestelmiä motivoidakseen itseään. Heikko opiskelumotivaatio ilmenee opiskeluun käytettynä vähäisenä aikana, negatiivisina tunteina opiskelua kohtaan (syyllisyys, ärtyneisyys, tuskaisuus), väsymyksen tunteena sekä opiskelun välttämisenä. Opiskelumotivaation tasot Opiskeluun liittyvän motivaation voi jakaa erityyppisiin tasoihin. Estynyt opiskelumotivaatio tarkoittaa tilaa, jossa erilaiset tiedostamattomat ja tiedostetut ongelmat estävät tehokkaan opiskelun. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi elämäntilanne, joka vaatii kaiken huomion tai pelko opiskelussa epäonnistumisessa, joka kanavoituu opiskelun välttämiseen, jotta ei kohtaisi epäonnistumista ja sen kautta vahvistuvaa huonommuuden tunnetta. Hajaantuneen opiskelumotivaation tilanteessa opiskelija suhtautuu opiskeluun Esimerkkejä eritasoisista opiskelumotivaatioista: Estynyt motivaatio: En ole lukenut kokeeseen enkä olisi kuitenkaan oppinut mitään. Hajaantunut motivaatio: Luen heti oppilaskunnan kokouksen jälkeen ennen viulutuntia, ja silmäilen vielä illan elokuvan mainostauoilla. Selviytymismotivaatio: Millä pistemäärällä pääsee läpi? Saavutusmotivaatio: Mitä vaaditaan kiitettävään? Sisäinen motivaatio: Tämähän liittyy viime kurssin asiaan. Mielenkiintoista! Tietokäsitys Tietokäsitys on oppijan käsitys eli sisäinen malli siitä, mitä tieto ja tietäminen ovat kulloisenkin oppimistapahtuman yhteydessä. Tämä malli ohjaa oppimistoimintaa ja vaikuttaa oppimisen laadullisiin tuloksiin. Tietokäsitys ilmenee myös oppimateriaalien tavassa esittää tieto ja opettajan tavassa opettaa asiaa. Tieto voidaan nähdä faktojen kokonaisuudeksi, jolloin tietäminen on yksittäisten tietoyksiköiden hallintaa. Tällöin oppija toimii tiedon käsittelyssä lähinnä muistin ja muistamisen avulla. Mikäli tietäminen määritellään kyvyksi soveltaa opittua tietoa käytäntöön, on tietäminen sovelluskykyä. Muita tietämisen luokitteluja ovat tiedon arviointi ja tiedon kytkeminen aiemmin opittuihin tietoihin. Kehittyneessä tiedonkäsityksessä ilmenee seuraavia seikkoja: Käsiteltävää tietoa käytetään hyväksi jonkin kysymyksen tai ongelman ratkaisemiseksi. Oppija hakee tietoa useista lähteistä ja arvioi sekä luokittelee tietoa. Oppija puntaroi erilaisia tulkintoja ja luo omia mallejaan tiedosta. Tiedonmuodostuminen on pitkäkestoinen prosessi. Psykologi William Perry on tutkinut Yhdysvalloissa nuorten tietokäsityksen kehitystä. Perry havaitsi nuorilla ilmenevän kolmentasoista tietokäsitystä: 1) Tieto omaksuttuna totuutena. Tämän näkemyksen mukaan tieto on oikeita vastauksia esitettyihin kysymyksiin. Tieto syntyy ulkoa opettelun ja muistamisen avulla oppimiseen ei liity tiedon omakohtaista jäsentelyä. 2) Tieto on perusteltu kannanotto. Tieto on suhteellista ja sen pätevyys riippuu menetelmistä ja näkökulmista. Opiskelija ymmärtää sen, että vaikka eri tieteet vastaavat samaan kysymykseen eri tavoin, voivat ne kaikki olla samaan aikaa päteviä vastauksia. 3) Tieto on itse muodostettu käsitys. Tämän tietokäsityksen ylimmän tason saavuttaneet opiskelijat haluavat luoda tiedosta itsenäisen tulkinnan

10 > > Teorioita Oppimiseen oppimisesta vaikuttavia tekijöitä Tiedon käsittelyn strategiat opiskelussa Opiskelu on tiedon käsittelyä. Oppija pyrkii muistamaan ja ymmärtämään oppimistavoitteet, mutta vaadittu tieto ei siirry oppijalle ilman opiskelutyötä. Opiskelutyössä oppija toimii niillä tavoilla, joiden avulla uskoo saavuttavansa mahdollisimman tai riittävän hyvin oppimistavoitteen. Opiskelutyö jakautuu pääluokiltaan kahdenlaisiin tiedonkäsittelyn strategioihin: TIETOA TOISTAVA STRATEGIA: Opiskelija pyrkii omaksumaan opiskeltavan aineksen sellaisena kuin se oli alkuperäisessä muodosssaan esitetty (oppikirjasta, opettajan esityksestä). Oppiminen on oikein muistamista. Opiskelukeinoina toimivat usein ulkoluku, alleviivaukset, kirjan aukeamien muistelu ja pänttääminen. TIETOA MUOKKAAVAT STRATEGIAT: Opittavaa tietoaineista kehitetään omaan itselle käsitettävään muotoon. Välineinä tähän kehittämiseen ovat mm. tiedon soveltaminen esimerkkejä keksimällä, tiedon uudenlainen jäsennys tiivistelmillä ja käsitekartoilla sekä oman oppimisen arvioiminen oppimispäiväkirjan avulla. Tietoa muokkaavat strategiat ovat syvällisen oppimisen kannalta tehokkaampia, koska tieto kytkeytyy tehokkaamman käsittelyn avulla omiin aiempiin tietoihin. Kun asian ymmärtää ja osaa liittää muihin asioihin, se on myös helppo muistaa. Useissa tutkimuksissa on todettu vaativissa oppimistehtävissä hyviä oppimistuloksia saavuttavien opiskelijoiden käyttävän juuri tietoa muokkaavia strategioita. Metakognition vaikutus opiskeluun ja oppimiseen Metakognitiolla tarkoitetaan tietoa, jota yksilöllä on omista tiedonkäsittelyn prosesseistaan, kuten ajattelusta ja muistista ( tietoa tietämisestä ). Metakognitiivisen tiedon perusteella oppija pystyy tietämään, tietääkö tai onko hän oppinut vaadittavan asian. Tällöin voi tietoisesti säädellä omaa oppimis- ja ajattelutoimintaa. Oppimisen yhteydessä puhutaan usein metakognitiivisista opiskelutaidoista, joita ovat oman oppimisprosessin seuraamisen ja ohjaamisen taidot. Metakognitiiviset taidot ovat erittäin tärkeitä oppimisen kannalta etenkin sellaisissa oppimistilanteissa, joissa oppija itse ohjaa etenemistään. Muita metakognitiivisia toimintoja ovat muun muassa muistin ja tarkkaavaisuuden ohjaaminen. Tarkkaavaisuus on resurssi, jota on käytössä vain rajallinen määrä. Uudet ja vaikeat asiat Metakognition avulla tiedän, että en tiedä, minkä niminen breakdanceliike on menossa. voivat viedä ihmisen kaiken käytettävissä olevan tarkkaavaisuuden, kun tutut hyvin opitut toiminnot puolestaan sujuvat lähes ilman tarkkaavaisuutta. Muistia, ymmärtämistä, tarkkaavaisuutta ja muita kognitiivisia prosesseja koskeva tieto karttuu iän ja kokemuksen myötä. Tämä ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita sitä, että tieto muuttuisi toimintaa ohjaavaksi. Metakognitiivinen tieto voi olla niin yleistä, ettei kokenutkaan opiskelija osaa yhdistää sitä konkreettisiin oppimistilanteisiin. Samoin se voi jäädä kytkeytymättä omaan toimintaan niin, että siitä tulisi tätä säätelevää. Oppimaan oppimisen kannalta on havaittu tärkeäksi, että oppija on tietoinen käyttämistään oppimisstrategioista; hänellä on kyky valita tavoitteen, tilanteen ja omien suoritusedellytystensä kannalta sopiva oppimisstrategia. Pelkkä yleinen metakognitiivinen tieto ei siis riitä, vaan tarvitaan omaan toimintaan liittyvää tehtäväkohtaista metakognitiivista tietoisuutta ja tähän perustuvaa toiminnan säätelyä. Metakognitiivisia taitoja voidaan siis kehittää tietoisesti tarkkailemalla omaa oppimistoimintaa ja oppimisen tuloksellisuutta ja opettelemalla tavoitteiden kannalta sopivien oppimisstrategioiden valintaa. Oppijan motivaatiolla on kuitenkin todettu olevan suuri merkitys tulosten pysyvyyden kannalta; alhainen motivaatio ei innosta kehittyneiden strategioiden käyttämiseen. Neurologisista syistä johtuvat oppimishäiriöt Melkein jokaisesta koululuokasta löytyy lapsi tai lapsia, joilla on oppimisvaikeuksia. Usein syynä näihin ovat aivotoiminnan häiriöt. Oppimisvaikeuksien taustalla voivat olla kielelliset ongelmat (dysfasia, lukivaikeudet), visuospatiaalisen hahmottamisen vaikeudet, tarkkaavaisuuden ja keskittymisen ongelmat, selkeät neurologiset sairaudet tai häiriöt, kuten epilepsia tai cp-vamma. Tarkkaavuus- ja keskittymisvaikeuksista kärsivä lapsi ei pysty pitkäjänteiseen, tarkkuutta vaativaan työhön. Hän on impulsiivinen ja häiriöherkkä. Vaikka hän olisi älyllisesti normaalitasoinen ja osaisi jonkin tehtävän hyvin, voi huomiokyvyn herpaantuminen johtaa heikkoon suoritukseen. Tarkkaavuushäiriöille on tyypillistä, että keskittymiskyky vaihtelee ja levon jälkeen suoriutuminen voi olla parempaa. Ulkopuoliset ärsykkeet, esimerkiksi luokassa kaverin kynän tippuminen lattialle, vetävät tarkkaavuushäiriöisen huomion herkästi puoleensa, jolloin varsinaisen tehtävän suorittaminen häiriintyy. Myös kaverisuhteissa on usein ongelmia, koska tällainen lapsi monesti tekee ennen kuin ajattelee. Tarkkaavuushäiriö voi ilmetä myös passiivisuutena ja omiin ajatuksiin vaipumisena. Joidenkin tutkimusten mukaan tarkkaavuushäiriöisillä oikea otsalohko ei olisi niin aktivoitunut valppautta vaativissa tehtävissä kuin muilla koehenkilöillä. Oppimisvaikeudet on tärkeä huomata ajoissa, jotta tukitoimet voidaan aloittaa mahdollisimman varhain. Useat oppimisvaikeuksista kärsivät käyvät normaalisti koulua, jotkut tarvitsevat henkilökohtaisen opetussuunnitelman, koulunavustajan tai erityisluokan. Joillekin tarkkaavuushäiriöisille voi olla apua myös lääkityksestä. Oppimisvaikeuksista kärsivät hyötyvät myös mm. neuropsykologisesta kuntoutuksesta, puhe-, toiminta- tai musiikkiterapiasta. Aivojen hienotoimintojen häiriöihin kuuluvat oppimisvaikeuksien ja tarkkaavuushäiriöiden lisäksi puheen ja kielen kehityksen häiriöt, motoriikan vaikeudet sekä sosiaalisen vuorovaikutuksen häiriöt. Suomessa käytettiin aiemmin käsitettä MBD (Minimal Brain Dysfunction) ja Ruotsissa DAMP (Deficit in Attention, Motor Control and/or Perception), mutta näistä määreistä on luovuttu, koska ne ovat varsin laaja-alaisia. Suomessa käytetään nykyään ICD-10 tautiluokitusta, jota tarvittaessa tarkennetaan DSM-5 luokituksella. Näillä perustein tarkkaavuushäiriö tunnetaan nykyään käsitteinä ADHD tarkkaavuusylivilkkausoire ja ADD tarkkaavuuden säätelyn vaikeus. Jälkimmäisessä on kyse alivilkkaasta lapsesta, tämä ilmiö on yleisempi tytöillä

11 > Keinoja, Teorioita joilla oppimisesta oppimista voi kehittää KEINOJA, JOILLA OPPIMISTA VOI KEHITTÄÄ Oppiminen on prosessi, johon vaikuttaa monet opiskelijaan itseensä liittyvät seikat ja opiskelijan opiskelutilanteen ympäristötekijät. Oppimisen lähtötilanteessa opiskelijalla on lähes aina jotain ennakkotietoa opittavasta asiasta. Uusi opiskeltava aines käynnistää prosessin, jossa oppija pyrkii liittämään aiempiin tietorakenteisiin uutta tietoa. Omat opiskelutekniikat sekä oppimisen taito vaikuttavat oppimisprosessiin. Eri oppijoilla on kullakin omanlaisensa luontainen tapa oppia ja opiskella. Oman opiskelutyylin tiedostaminen on opiskelua tehostava tekijä. Oppimistulokseen voidaan vaikuttaa valituilla opiskelumenetelmillä. Monissa tutkimuksissa on havaittu, että aktivoivilla opiskelumenetelmillä on yhteys hyviin oppimistuloksiin. Lisäksi oppimiseen vaikuttavat opiskelijan uskomukset itsestään oppijana (minäkuva ja itsetunto) sekä tunne-elämän tasapainoisuus oppimistilanteessa. Ympäristöön ja tilanteeseen liittyviä opiskeluprosessiin vaikuttavia tekijöitä ovat: ympäristön rauhallisuus, virikkeiden vähäisyys ja oppijan vireystila. Ympäristöpsykologian tutkimuksia voidaan hyödyntää koulurakennusten suunnittelussa. Opiskeluympäristön virikkeiden suuri määrä häiritse opiskelutyötä. Esimerkiksi toistuva kännykän sointi keskeyttää ajatuksen. Väsymys laskee keskittymiskykyä ja sen myötä opiskeltavan aineksen prosessointia. Useat lukiolaiset opiskelevat myöhäisinä kellonaikoina, mikä ei edistä oppimisen tuloksellisuutta. Oppiminen taitona Opiskelu ja oppiminen ovat taitoja, joita voi oppia ja kehittää. Taitavasta opiskelusta on voitu tunnistaa tiettyjä piirteitä. Taitava oppija suhtautuu opiskelutehtävään aktiivisesti ja päämäärätietoisesti, ja hänen tavoitteenaan on ymmärtää opittava asia. Taitava oppija tuntee opittavaa asiaa vähintään jossain määrin, jotta hän voi liittää oppimansa asiat aiempiin käsityksiin. Hän käyttää hyväksi aiemmin oppimaansa tietoa ja laatii itse tietojensa perusteella uusia kysymyksiä opittavasta asiasta. Hän myös tunnistaa itselleen ominaiset oppimistavat (esimerkiksi alleviivaus, tiivistelmien teko, keskustelu) ja osaa arvioida oman oppimisen etenemistä sekä tarvittaessa muuttaa oppimiskäytäntöjään. Taitavaan oppimiseen kuuluu myös leikkisyys opiskelussa, uusien toimintamallien kokeilu ja yhteistyö muiden oppijoiden kanssa. Näin opiskeleva opiskelija suhtautuu tietoon arvioiden ja käyttää mahdollisuuksien mukaan monia lähteitä, joiden perusteella hän muokkaa oman käsityksensä opittavasta asiasta. Pelkkä ulkoinen palaute, esimerkiksi opettajan hyväksyvä palaute, ei riitä taitavalle opiskelijalle. Itseohjautuvuus on osa taitavaa oppimista. Itseohjautuvan opiskelun piirteitä ovat: sisäinen motivaatio, itse asetettu realistinen oppimistavoite, suunnitelmallisuus, itsenäinen opiskelutyön toteutus, itseluottamus omiin oppimiskykyihin, joustavuus tehtävän ongelmakohdissa ja oman oppimisen arviointi ja kontrollointi. Taitavaa oppimista voi tietoisesti harjoitella. Koska kyseessä on kokemuksen ja tulkinnan perustella syntynyt kognitiivinen malli siitä, mitä oppiminen on, ei tämä malli ole kenelläkään synnynnäisesti hyvä tai huono. Taitava opiskelu pyrkii metakognitiivisten taitojen kehittämiseen. Oppimistulokseen vaikuttavat tiedonkäsittelytaitojen lisäksi oppijan asenteet opiskeluun ja itseen oppijana. Kognitiivinen psykologia selittää oppijoiden välisiä eroja opiskeluasenteissa ja opiskeluitseluottamuksessa käsitteiden opiskeluorientaatio ja oppimisattribuutio avulla. Opiskelutekniikan kehittäminen Opiskelu on mielensisäistä tiedonkäsittelyä, mutta opiskelutulokseen vaikuttavat myös yksilön opiskelutavat ja -tekniikat. Oma käsitys itselle sopivasta opiskelutekniikasta syntyy opiskelukokemusten perusteella. Oppija kuitenkin pitäytyy helpommin vanhoissa oppimistekniikoissa, kuin ottaa riskin kokeilla uusia tapoja kokeeseen valmistautuessa tai näkee vaivan omien oppimistapojen uudistamiseen. Oppimista edistäviä oppimistekniikoita: Opiskelun suunnitteleminen ennen opiskelutyön aloittamista. Aikataulun laatiminen opiskeluun. Aihepiirin silmäily ennen opiskelua kokonaiskuvan luomiseksi. Opiskelutavoitteiden pilkkominen osiin. Omien muistiinpanotekniikoiden kehittäminen (esimerkiksi mind mapit). Kertaustekniikoiden kehittäminen (yhteenvedot, avainsanojen kerääminen). Omien kysymysten laatiminen opiskeltavasta aineksesta. OPPIMISPROFIILI Millainen opiskeluympäristö on sinun mielestäsi hyvä? Entä millainen ympäristö tekee opiskelun vaikeaksi? Opiskelijalla on opiskeluvalmiuksissaan ja oppimistekniikoissaan vahvempia ja heikompia puolia. Kaikkia oppimiseen vaikuttavia valmiuksia ja tekniikoita voi koettaa kehittää. Pyydä ystävääsi arvioimaan seuraavien väitteiden sopivuutta sinuun asteikolla 1-5 (1= ei sovi lainkaan, 2= sopii melko huonosti, 3 = siltä väliltä, 4= sopii melko hyvin, 5 = sopii erittäin hyvin). Arvioi myös itse omat valmiutesi. Merkitse numero väitteen perään. 1. Luotan itseeni opiskelijana. Olen hyvä oppimaan Osaan lukea siten, että omaksun uudet asiat tehokkaasti Minulla on positiivinen asenne opiskeluun Minulla on hyvä muisti Olen motivoitunut opiskelemaan lukiossa Olen tyytyväinen omiin tapoihini tehdä muistiinpanoja Osaan hyvin keskittyä koulunkäyntiin ja läksyjen tekoon Osaan kuunnella tunneilla keskittyneesti ja opin paljon kuunnellessani En stressaannu koulunkäynnistä Ajankäyttöni on hyvin hallinnassa..... Mihin osa-alueeseen sait heikoimmat ja parhaimmat pisteet oman arvioisi mukaan tai ystäväsi arvion mukaan? Pohdittuasi ja arvioituasi omia opiskelutekniikoistasi ja henkisiä valmiuksiasi opiskelijana, mitä ominaisuutta haluaisit kehittää paremmaksi

12 MIKÄ ON SINULLE TYYPILLISIN TAPA OPPIA? Ihmiset oppivat asioita eri tavoin. Eräs tapa selittää oppimisen eroja on tarkastella kullekin luontaisinta tapaa suuntautua oppimiseen. Oppimiseen suuntaudutaan eri havaintokanavien kautta. Havaintokanavia ovat kuuloaisti (auditiivinen oppija), näköaisti (visuaalinen oppija) ja tekeminen ja toimiminen (kinesteettinen oppija). Kaikki käyttävät oppimiseen kaikkia havaintokanavia ja monilla eri kanavat ovat tasavertaisessa asemassa oppimisessa. Jotkut kokevat oppimisen jonkin havaintokanavan kautta luontaisimpana tai tehokkaimpana tapana. Jokainen kuitenkin voi oppia asioita minkä havaintokanavan kautta tahansa. > Keinoja, Teorioita joilla oppimisesta oppimista voi kehittää Miksi ryhmätöiden tuloksia kannattaa esittää luokassa! Miten voi perustella sen, että muutkin oppilaat voivat oppia jonkun ryhmän työn tuloksista. Oppimistyylin tiedostaminen Oppimistyyli tarkoittaa kunkin oppijan luonteenomaista tapaa tehdä havaintoja, ajatella ja oppia. Omaan oppimistyyliin vaikuttavat luonteenpiirteet ja luontaiset valmiudet, ikä, kokemus, ennakkotieto asiasta ja opiskeluympäristö. Oppimisstrategiat ovat tapoja muokata tietoa. Käsite oppimistyyli puolestaan kuvaa kullekin oppijalle luontaisinta tapaa olla oppijana. Erään oppimistyylien jaottelun mukaan oppijat voidaan luokitella: aktiivisiksi toimijoiksi, loogisiksi ajattelijoiksi, käytännön toteuttajiksi ja harkitseviksi tarkkailijoiksi. Aktiivinen toimija on opiskelija, joka asettaa itse itselleen oppimistavoitteet, suuntautuu opiskeluun saamansa palautteen perusteella ja haluaa ottaa tiedon hallintaansa. Aktiivinen toimija työskentelee mielellään yksin tai aktiivisessa ryhmässä. Looginen ajattelija pohtii ja arvioi tehtävää ja sen yhteyksiä muihin tietoihin. Hän haluaa tehdä suunnitelman ennen työn aloittamista ja on kiinnostunut pohtimaan erilaisia vaihtoehtoja. Looginen ajattelija ymmärtää erilaisia näkökulmia käsiteltävään asiaan. Käytännön toteuttaja lähestyy tehtävää ongelmakeskeisesti ja haluaa nähdä asian sovellettavuuden. Hän haluaa edetä tehtävässä kohti ratkaisua ja ottaa tehokkaasti mallia muiden onnistuneista ratkaisuista. Harkitseva tarkkailija tarkastelee ja tutkii muiden tapaa ratkaista tehtäviä. Harkinnan jälkeen hän etenee tarkan suunnitelman perusteella eikä ole halukas ensimmäisenä kokeilemaan asiaa tai esittämään ratkaisumallia. Toisen periaatteen mukaan oppijat voidaan jakaa auditiivisiin, kinesteettisiin ja visuaalisiin oppijoihin. Auditiivinen oppija oppii mieluiten kuuntelemalla. He voivat oppitunnin jälkeen käsitellä muistin avulla kuulemaansa ja yhdistellä asioita aiempiin tietoihin. Visuaalinen oppija hyötyy näköhavainnoista, kuten kaavioista, hahmotelmista ja kuvista. Hänelle asioiden visuaalinen hahmottaminen edesauttaa oppimista. Kinesteettinen oppija oppii parhaiten tekemällä ja kokeilemalla. Hänelle on tyypillistä kokeilla asioita ja ohjata itse omaa oppimistaan. HAVAINTOKANAVATESTI (SUUNTAA-ANTAVA) 1) Taidenäyttelyssä haluaisin.. a) katsella töitä rauhassa b) keskustella töistä jonkun kanssa c) kosketella ja tunnustella töitä 2) Tavatessani uuden ihmisen kiinnitän erityisesti huomiota hänen.. a) silmiinsä b) ääneensä c) kädenpuristukseen 3) Kun minulla on tylsää, niin tavallisimmin.. a) katselen ympärilleni b) hyräilen ja lauleskelen c) hyppelen tai liikehdin 4) Minulle ominaisin tapa ilmaista iloa tai suuttumusta on a) ilmaista tunne kasvojen ilmeillä b) äänensävyillä c) eleillä 5) Toivoisin opettajan kannustavan minua a) laittamalla töitäni tai tekstejäni näytille b) kannustavan minua puheellaan c) halaamalla tai muuten koskettamalla 6) Läksyjen tekoani häiritsee eniten a) ympärillä oleva liike tai esineiden epäjärjestys b) ympäriltä kuuluvat äänet c) epämukavat olosuhteet 7) Pitkällä automatkalla viihdyn parhaiten kun a) katson uusia maisemia b) kuuntelen musiikkia c) luon autoon mukavan paikan vaikka tyynyjen avulla 8) Riidellessäni kiinnitän huomion... a) siihen mitä toinen koettaa sanoa b) siihen miltä toinen kuulostaa (esimerkiksi äänensävyt) c) miltä toisesta mahtaa tuntua 9) Jos saisin päättää mitä tekisin koko illan, niin mieluiten menisin... a) luontoon b) musiikkikonserttiin c) tanssimaan 80 81

13 > Keinoja, Teorioita joilla oppimisesta oppimista voi kehittää Aktivoivat opetus- ja opiskelutavat edistävät oppimista Ongelmakeskeinen oppiminen, tutkiva oppiminen ja yhteistoiminnallinen oppiminen ovat opiskelijan tietorakenteita aktivoivia opiskelutapoja. Ongelmalähtöinen oppiminen (PBL = Problem Based Learning) Ongelmanratkaisu tarkoittaa uusien ratkaisujen luomista sellaisiin kysymyksiin, joihin ei ole valmiita ratkaisuja. Ongelmanratkaisu ei siis tarkoita tiedon soveltamista. Ongelmanratkaisu vaatii oppijalta metakognitiivisia taitoja. Oppijan tulee tiedostaa: mitä hän ei vielä tiedä, mitkä ovat olennaiset kysymykset, miten ne voidaan ratkaista ja arvioida ja milloin ongelma on ratkaistu. Psykologian oppimistutkimusten tulosten mukaan ongelmakeskeinen oppiminen on tehokas tapa oppia, koska sen avulla voi aktivoida oppijan ajatteluprosesseja. Ongelmakeskeistä oppimista käytetään paljon myös ammatillisessa koulutuksessa, koska sen avulla voidaan käytännön elämään liittyvien ongelmanratkaisutehtävien avulla kytkeä tieto todellisiin ongelmatilanteisiin. Ongelmalähtöinen oppiminen tapahtuu seitsemässä vaiheessa. Aluksi tutustutaan oppimistavoitteisiin liittyvään oppimisvirikkeeseen, joka voi olla tilannekuvaus, henkilön haastattelu tai kommentti, tai muu materiaali. Tämän jälkeen ongelmalähtöisen oppimisen menetelmä etenee seuraavin vaihein: 1. Käsitteiden selventäminen. Opittavaan materiaaliin tutustumisen jälkeen opiskelijat etsivät ja tuovat ilmi sellaiset virikkeeseen liittyvät käsitteet, joita he eivät ymmärtäneet tai jotka aiheuttivat heille hämmennystä. Mikäli aihepiiri ja termit ovat tuttuja, voidaan siirtyä suoraan seuraavaan vaiheeseen. 2. Ratkaistavan ongelman määrittäminen. 3. Aivoriihi. Aivoriihen tarkoituksena on palauttaa mieliin eli aktivoida aikaisemmat tietorakenteet aihepiiristä. Väline tähän työhön on vapaa ja kritiikitön ideointi mielleyhtymien avulla. Tässä vaiheessa kootaan erilaisia selitysmalleja ja vaihtoehtoisia lähestymistapoja tarkasteltavaan ongelmaan. 4. Ongelman analysointi. Aivoriihessä esiin nousseet ajatukset kootaan kokonaisuuksiksi, joiden välille etsitään yhteyksiä ja syy-seuraus -suhteita. Tällöin huomataan vielä selitystä vaativat kohdat. 5. Oppimistavoitteiden muodostaminen, yhteisten oppimistavoitteiden määrittely. Oppijoiden tulisi huomata ja määritellä se, mitä he eivät vielä tiedä. 6. Itseopiskelu. Oppijat perehtyvät materiaaliin, jonka avulla opittua voidaan syventää. Tämä materiaali voi olla joko opettajan määrittelemää tai itse etsittyä. 7. Purku ja arviointi. Tässä vaiheessa tarkastellaan, mitä on saatu selville sekä arvioidaan opittua. Ongelmalähtöisessä oppimisessa oppii - ongelmanratkaisutaitoja - ongelmien määrittelyn ja kysymysten esittämisen taitoja - vuorovaikutus- ja ryhmätyötaitoja - itseohjautuvan oppimisen taitoja - oman oppimisen arvioinnin taitoja - itseilmaisun (suullinen ja kirjallinen) taitoja - tieteellisen ajattelun ja päättelyn taitoja - kykyä hankkia tietoa itsenäisesti ja arvioida sitä kriittisesti. Tiedon luonne ja tiedon hankkimisen tavat ovat muuttuneet merkittävällä tavalla viime vuosikymmenten aikana. Tietoverkkojen avulla on saatavissa nopeasti paljon tietoa lähes mihin asiaan tahansa, mutta uutena haasteena on se, miten käyttää saatavilla olevaa tietoa. Perinteisen muistamista painottavan opetuksen avulla on vaikea ratkoa aitoja ongelmia. Ongelmalähtöisessä oppimisessa opiskelijoilla on parempi mahdollisuus muodostaa pysyvämpiä ja kehittyneempiä tietorakenteita irrallisen faktatiedon muistamisen sijaan. Ongelmalähtöisen oppimisen menetelmässä korostuu tietojen oppimisen lisäksi juuri erilaisten oppimistaitojen hankkiminen. Tutkiva oppiminen Tutkiva oppiminen -ajatuksen mukaan se, että oppija ymmärtää jonkun muun aikaisemmin luomansa tiedon, on psykologisella tasolla samantyyppinen prosessi kuin uuden tiedon luominen tieteiden parissa. Silloin, kun yksilö yrittää ymmärtää jonkun jo keksimää teoriaa tai muuta selitystä, hän käy mielikuvissaan läpi samankaltaisia prosesseja kuin teorian keksinyt tutkija. Tutkivan oppimisen mukaan oppiminen on parhaimmillaan tutkimusprosessi, joka synnyttää uutta ymmärrystä ja uutta tietoa. Tarkoituksena on jäljitellä tieteellisille tutkimusryhmille tai asiantuntijaorganisaatioille tyypillisiä tehokkaita ja hyviä tiedonrakentamisen käytäntöjä. 3 Miten voin selvittää Tutkiva oppiminen käynnistyy ihmettelystä. Pohtikaa pareittain, mitä koulussa opittuja asioita olette jääneet ihmettelemään. 4 5 Miten täydennän tietojani? kriittinen arviointi syventäminen Onko löytämäni vastaus/ selitys ongelmaan riittävä? asettamani työskentelyteorian ongelman? luominen Tiedon jakaminen muille ja 2 yhteinen kehittäminen ongelmien asettaminen Mitä haluan 1 kontekstin luominen selvittää itselleni? Mistä on kysymys ja mitä tiedän siitä? tarkentuvan ongelman asettaminen Mitkä seikat vaativat edelleen tarkastelua? 6 uuden työskentelyteorian luominen Miten osaan ratkaista ongelman 7opitun jälkeen? 82 83

14 > Keinoja, Teorioita joilla oppimisesta oppimista voi kehittää Oppimispäiväkirja Oppimispäiväkirja on opiskelutapa, jossa oppija pohdiskelee opittavaa asiaa kirjoittamisen avulla. Kirjoittaminen on prosessi, jossa oppija jatkaa aiempia ajatuksiaan uusien oppimisvirikkeiden jälkeen. Opettaja ohjeistaa ne asiat, joihin kirjoitusprosessissa tulee kiinnittää huomiota. Ei ole tärkeää pyrkiä toistamaan opittavaa tekstiä, vaan keskeistä on aktiivinen tiedonrakennustyö ja oman oppimisen arviointi. Oppimispäiväkirjan kirjoittaminen ei ole omien tuntemusten vapaata kuvausta, vaan se tähtää opittavan aineksen syvälliseen käsittelyyn ja tiedon omakohtaistamiseen. Kun opiskelija pohtii tiedon merkitystä aiempien tietojensa valossa, hän ymmärtää ja muistaa opittavan asian myös paremmin. Oppimispäiväkirjan kirjoittaminen siis aktivoi tietorakenteita tehokkaasti syvemmällä tavalla. Jotkut opiskelijat kokevat oppimispäiväkirjan kirjoittamisen turhana tai tehottomana, kun sitä verrataan esimerkiksi luentojen seuraamiseen muistiinpanoja tehden. Oppimispäiväkirjan kirjoittamisen on kuitenkin oppimistutkimuksissa havaittu olevan tehokas tapa oppia ja kirjoittamisprosessi harjaannuttaa ajattelun taitoja tiedollisen aineksen karttumisen lisäksi. Oppimistapahtuma muuttuu prosessin tarkkailuksi, kun taas perinteinen kokeeseen päättyvä kurssi korostaa usein toistamisen taitoa ja vain lopputuloksen arviointia. Prosessimainen ajattelu on tietoista opiskelua ja opettaa tarkastelemaan itseä oppijana. Kirjoittaessaan huomaa helposti ne seikat, joita ei vielä ymmärrä tai joita ei tiedä. Käsitekaavio ja mind map Oppimistutkimukset ovat osoittaneet, että opiskellessa tehtyjen muistiinpanojen laatu vaikuttaa oppimistuloksiin. Muistiinpanojen tekeminen ei ainoastaan helpota asian mieleenpalauttamista ja kertaamista. Oppimisprosessia tutkittiin tilanteessa, jossa opiskelijat tekivät muistiinpanoja opittavasta asiasta. Vaikka muistiinpanot kerättiin pois, korkeatasoisia muistiinpanoja tehneet olivat jo niitä tehdessään oppineet asian tehokkaasti. Oppimisessa on tärkeää opittavan asian sellainen käsittelytapa, jossa opittava aines kytkeytyy monipuolisesti aiempiin tietoedustuksiimme muistissa. Muistiinpanojen tekeminen oppimisen aikana on siis henkilökohtainen oppimisprosessi toiselta lainatut muistiinpanot eivät aina täysin avaudu. Mikäli muistiinpanot tehdään esimerkiksi tietoa muokkaamalla kaavioiden muotoon, kuvastavat ne henkilökohtaista oppimisprosessia ja ovat siten vaikeasti siirrettäviä toiselle oppijalle. Käsitekartta ja mind map ovat tehokkaita tapoja tehdä muistiinpanoja oppimisen aikana. Termejä käsitekartta ja mind map käytetään usein synonyymeinä. Tästä muistiinpanotekniikasta on useita eri versioita; niille kaikille on yhteistä tiedon esittäminen asioiden välisinä suhteina. Kartta rakentuu avainsanojen ympärille. Hahmottamista helpottaa värien ja symbolien käyttö. Kartta voi rakentua hierarkkiseksi tai säteittäiseksi. Avainkäsitteet voivat sijoittua joko käsitteiden solmukohtiin tai säteisiin. Tärkeintä karttojen teossa on se, että muistiinpanot ovat tekijälleen selkeitä ja ymmärrettäviä. Käsitekarttaa ja mind mapia voi käyttää muun muassa ideointiin, jäsentelyyn ja myöhemmän mieleen palauttamisen helpottamiseen. Ajatuskartan tekeminen ei ole mahdollista, mikäli asiaa ei ymmärrä. Ajatuskarttatekniikan perusidea onkin se, että käsiteltävä asia pyritään ymmärtämään ja painamaan mieleen saman tien. Mikäli kartan teko ei onnistu, se ilmentää puutteellista oppimista. Monille oppijoille perinteinen kopiointiin perustuvat muistiinpanotekniikat saattavat tuntua ajatuskarttaa turvallisemmilta. Siksi käsitekarttojen tekoa on harjoiteltava, jotta tekniikkaa voisi tehokkaasti hyödyntää esimerkiksi koetilanteessa. Ohjeita käsitekartan ja mind mapin laatimiselle 1. Laita paperi, mielellään A3-kokoa, eteesi vaakasuuntaan. 2. Kirjoita kartan aihe keskelle paperia. 3. Piirrä viivoja keskeltä ulospäin. Kaikilla viivoilla on kytkentä keskikuvioon tai johonkin toiseen viivaan. 4. Kirjoita viivojen päälle avainsanoja ja lukuja tai piirrä kuvia ja symboleita. Valitse avainsanoiksi mieluiten substantiiveja tai verbejä. 5. Käytä enintään kahta sanaa viivalla. Poikkeuksena ovat täsmällisyyttä vaativat asiat, kuten lainaukset, nimet, matemaattiset kaavat tai määritelmät, jotka voidaan sijoittaa kartan reunaan ja varustaa viittauksella tai nuolella avainsanaan päin. 6. Laita vain yksi sana viivalle käyttäessäsi tekniikkaa ideointiin. 7. Käytä mielellään paljon värejä. 8. Piirrä geometrisia kuvioita, merkkejä, symboleita, nuolia, piirroksia ja käytä värejä osoittamaan tärkeysjärjestystä ja viittauksia

15 > Keinoja, Teorioita joilla oppimisesta oppimista voi kehittää PELIT JA OPPIMINEN Liikunnallisten pelien oppimisessa hyödynnetään nykyisin kaikkia tunnettuja oppimisen muotoja. Mallioppiminen on tyypillisin tapa, jota valmentajat käyttävät opettaessaan jonkin uuden taidon lajin harrastajille. Useimmiten valmentaja tai muita edistyneempi pelaaja näyttää esimerkkisuorituksen, jonka jälkeen muut harjoittelevat asiaa toistojen avulla. Mallioppimista voi tapahtua myös itsenäisesti. Taitava harhautus tekee vaikutuksen junioriin, joka jäljittelee taitoa omassa harjoittelussaan. Monesti mallioppimista täydennetään palautteella, joka suoritusten aikana voi olla kehuja tai jonkin yksityiskohdan hiomista. Tällainen toivotun asian vahvistaminen on välineellistä ehdollistamista, mikä edustaa behavioristista oppimiskäsitystä. Mielikuvien merkitys jää usein vähälle huomiolle, kun arvioidaan oppimistapahtumaa. Pieni lapsi voi tiedostamattaan omaksua toimintamalleja aikuisten peleistä. Pienet pelaajat voivat alkaa jäljittelemään purkukiekkoja jääkiekkopeleissään, kun ovat huomanneet, miten isot pelaavat varmanpäälle. Mielikuvan avulla opitaan sekä pelien kokonaissysteemejä että yksittäisiä taitoja. Kognitiivista oppimista peleissä edustavat erilaiset pelin roolit ja strategiat. Mihin sijoitun, kun oman joukkueen hyökkääjä on vienyt kiekon kulmaan? Motorisia taitojakin voi kehittää luomalla yhä tarkempia skeemoja siitä, mikä on toivottu kokonaissuoritus. Harjoittelun kautta pyritään automatisoimaan liikkeet (esimerkiksi luistelu- ja syöttöliikkeet), tällöin tietoisuutta vapautuu havainnoimaan muiden pelaajien liikkeitä. Peleissä opitaan käsittelemään omaan sisäiseen mielentilaan liittyviä asioita. Useissa peleissä psyykkiset tekijät nousevat erottelevaan asemaan, kun lajin huippuja pyritään valikoimaan. Tunne-elämä on eräs merkittävä oppimisen osa-alue. Pelit virittävät erilaisin käännekohdin ja tapahtumin pelaajien tunteita. Pieni lapsi voi olla hämillään esimerkiksi vihan tunteen kohtaamisessa. Sääntöjen vastainen teko voi jäädä tuomarilta huomaamatta eikä pintaan nousevaa vihan tunnetta tahdo kestää sisällään. Tällaisessa tilanteessa valmentaja voi auttaa kanavoimaan tunteet energiaksi peliin. Kun 8-vuotias poika sisuuntuu väärästä taklauksesta ja päättäväisesti edeten tekee maalin, voidaan puhua itsensä voittamisesta. Lapsi oppii saamaan tunteistaan voimaa toimintaansa. Tunteista tulee voimavara toiminnalle, jota ei torjuta tai pureta aggressiiviseen toimintaan. Pelien oppiminen voi vahvistaa itseluottamusta. Kun taidot karttuvat, uskaltaa kokeilla uudenlaisia haasteita. Lukiolaiset vastasivat seuraavaan kysymykseen: Sinulla on koeviikolla kokeita jokaisena päivänä. Miten valmistaudut yksittäiseen kokeeseen, jotta menestyisit hyvin? Lue lukiolaisten vastauksia ja arvioi niitä tämän luvun oppimiseen liittyvien käsitteiden avulla. - Luen kaikki otsikot, tiivistelmät, kuvatekstit. Ei kannata ruveta lukemaan koko aluetta sana sanalta, vaan opettelee tiivistelmät todella hyvin, niin osaa kaiken olennaisen. - Lukisin kaikki sivut huolellisesti läpi. Olisin kyllä aloittanut lukemisen jo muutamaa päivää aikaisemmin. Samassa kun luen, teen joka kappaleesta muistiinpanoja, joihin sisällytän kappaleen tärkeimmät asiat. Sen jälkeen kertailen tekemiäni muistiinpanoja ja mahdollisia alleviivauksia kirjasta. - Silmäilisin koealueen moneen kertaan läpi ja lukisin ulkoa opetellen. - Menen heti koulusta päästyäni lukemaan ja luen yöhön asti. - Kertaisin kirjaa silmäilemällä ja lukisin tarkemmin epäselvät asiat, luen vihkosta muistiinpanot. Opettelen jotain nippelitietoa ja erilaisia termejä, joilla saa ylimääräisiä pisteitä kokeessa. Koitan miettiä valmiiksi millaisia kysymyksiä kokeessa voi olla. Millaisia itseluottamusta kohottavia kokemuksia olet saanut harrastuksistasi? Millä tavalla lukiossa voidaan toteuttaa yhteistoiminnallista oppimista eri aineissa? Yhteistoiminnallinen oppiminen Yhteistoiminnallisella oppimisella tarkoitetaan opiskelua, jossa ryhmä työskentelee yhdessä käyttäen hyväksi kaikkien ryhmän jäsenten tietämystä. Sosiaalinen vuorovaikutus nähdään tärkeänä oppimisen välineenä. Kaikki vuorovaikutus ryhmässä ei automaattisesti lisää oppimisen tuloksellisuutta. Vuorovaikutukseen perustuva yhteistoiminnallinen oppiminen on tehokasta silloin, kun ryhmän jäsenet toimivat aktiivisesti oppimistehtävän parissa. Oppijat esittelevät omia ajatuksiaan, kommentoivat ja keskustelevat ryhmän jäsenten esittämistä ajatuksista, ja kehittävät uusia ratkaisuja oppimistehtävään yhdistellen ryhmän kaikkien jäsenten tietämystä. Näin pyritään edistämään ryhmän yhteisen tietämyksen avulla myös jokaisen yksittäisen oppijan tiedollisia prosesseja. Miten voisit kehittää omia opiskelutaitojasi psykologian tietojen avulla? 86 87