Naantalin kaupungin tavoiteorganisaatio

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Naantalin kaupungin tavoiteorganisaatio 1.1.2015"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Naantalin kaupungin tavoiteorganisaatio / /2013 KH 413 Hallintojohtaja Riitta Luotio: Vuoden 2011 talousarvion käsittelyn yhteydessä on tehty pöytäkirjamerkintä siitä, että "vuoden 2011 aikana laaditaan henkilöstömitoitus ja tavoitehenkilöstö 2014" -selvitys. Talousarviossa tehtäväalueen "Hallinto" strategiseksi tavoitteeksi on vuoden 2012 talousarviossa kirjattu "Tehokas ja toimiva organisaatio" ja toimenpiteenä on mainittu "Organisaation kokonaistarkastelu vuonna 2012". Vuoden 2013 talousarviossa tehtäväalueen "Hallinto" strategisena tavoitteena on edelleen "Tehokas ja toimiva organisaatio". Toimenpiteenä on mainittu "Palvelustrategian laadinta kevään 2013 aikana" sekä "Henkilöstömitoitus/tavoiteorganisaatio valmis ennen vuoden 2014 talousarvion valmistelua." Tavoiteorganisaatiotyö edellyttää kultakin sektorilta arviota palvelutarpeiden kehittymisestä, palvelujen nykytilanteesta, mahdollisista rakenteellisista muutoksista, vaihtoehtoisista tuotantotavoista, eri tuotantotapoihin käytettävissä olevista resursseista sekä toiminnan tehostumisen ja eläköitymisen vaikutuksista työvoimaan. Oman toiminnan kehittämisen lisäksi kaupungin on jatkuvasti aktiivisesti selvitettävä ja arvioitava vaihtoehtoisten tuotantotapojen hyödyntämismahdollisuuksia. Palvelustrategia kertoo, kuinka kaupunki aikoo tulevaisuudessa palvelut tuottaa. Palvelustrategia hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa Hyväksytty palvelustrategia ohjaa tavoiteorganisaatiotyötä, mutta ei sido sitä. Tavoiteorganisaatio kuvaa kaupunkiorganisaatiota tiettynä valittuna ajankohtana ( ). Myös tavoiteorganisaatiotyön aikana voi nousta uusia ideoita organisaation kehittämiseksi. Tavoiteorganisaatiotyöskentely aloitettiin kaupunginhallituksen puheenjohtajan, vs. kaupunginjohtajan ja virastopäälliköiden muodostamassa työryhmässä maaliskuussa Kevään aikana työryhmässä on työstetty virastojen nykyisen organisaation kuvauksia sekä laskettu olemassa olevia vakansseja ja henkilötyövuosia. Lähtötilanneselvityksessä on huomioitu palvelustrategiatyössä valitut

2 kehittämiskohteet. Työryhmän koostama lähtötilanneselvitys on tallennettu sähköiseen kokoushallintaan kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston kansioihin. Oheismateriaali (kaupunginhallitukselle ja valtuutetuille): Lähtötilanneselvitys Työryhmän työskentelyn alussa todettiin, että henkilöstön mitoitusta käsittelevän suunnitelman laadinta varsin ongelmallista. Nykyisessä eläkejärjestelmässä vanhuuseläkkeelle voi jäädä joustavasti 63 ja 68 ikävuosien välillä. Keva ei enää luovuta kunnille henkilökunnan painotettuja eläkeikiä, vaan ilmoittaa näistä laskelmista ainoastaan henkilölle itselleen. Henkilöllä on oikeus itse valita milloin hän jää eläkkeelle. Lisäksi eläkkeelle on mahdollista jäädä ennen henkilökohtaista eläkeikää, jolloin eläke jää pienemmäksi. Työkyvyttömyyseläkkeiden tai osatyökyvyttömyyseläkkeiden osalta ei myöskään ole olemassa minkäänlaista ennakointijärjestelmää. Organisaatiossa tapahtuu myös jatkuvaa ennakoimatonta muuttumista esimerkiksi henkilökunnan päättäessä vaihtaa työpaikkaa. Henkilöstöä koskevat määrälliset ja rakenteelliset sekä osaamiseen ja hyvinvointiin liittyvät tavoitteet määritellään kaupungin resurssien, palvelutarpeen ja käytännön toimintatapojen mukaisesti. Palvelustrategiassa määritellyt linjaukset tuotantotavoista linjaavat kaupungin rekrytointipolitiikkaa. Tavoitteista ja toimintatavoista riippuu, miten paljon ja minkälaista henkilöstöä tarvitaan. Nykyisen osaamisen tuntemus ja palvelustrategiaan pohjautuva näkemys tulevaisuudessa tarvittavasta osaamisesta linjaa henkilöstön kehittämisen suuntaviivat. Virastoissa on kuntaliitoksen jälkeen tehty monenlaisia organisaatiomuutoksia ja kehittämistyötä ja tätä työtä jatketaan. Joissakin virastoissa ei välttämättä ole suuria muutostarpeita olemassa olevaan organisaatioon. Keskusviraston tavoiteorganisaatiota on mahdollista lähteä muodostamaan vasta, kun kaupunginjohtaja-asiaan on saatu ratkaisu. Onnistuminen osaavan työvoiman rekrytoinnissa ja työvoiman pitäminen kaupungin palveluksessa on tulevaisuudessa suurin haaste. Hoidon ja hoivan tarpeen kasvu aiheuttaa painetta henkilöstörakenteen muutokseen. Vuoteen 2025 mennessä noin puolet kaupungin nykyisestä henkilökunnasta on siirtynyt eläkkeelle. Kilpailu työvoimasta kiristyy. Työvoimavaltainen kunta-ala tarvitsee jatkossakin tekijöitä. Varautuminen tulevaan on aloitettava ajoissa. Tavoitteena on, että kaupunginhallitus ohjeistaa lautakunnat käsittelemään tavoiteorganisaation lähtötilanneselvitykseen valittavat kehittämiskohteet. Lautakuntien käsittely toteutetaan marras - joulukuun 2013 aikana. Lautakunnat voivat käytävän keskustelun pohjalta muuttaa, poistaa tai lisätä lähtötilanneselvityksen yhteydessä nostettuja kehittämiskohteita. Valtuusto käsittelee tavoiteorganisaation kehittämiskohteet ja tekee niistä valinnan tammikuussa 2014.

3 KH 119 Hallintojohtaja Riitta Luotio: Tavoiteorganisaatiotyöhön liitetään toimistohenkilökunnan osalta laadittu resurssitarkastelu. Myös hallintokuntien rajapinnat on otettava käsittelyyn. Tavoiteorganisaatioprosessiin liitetään myös toimivaltakysymykset: hallintosäännön muuttaminen ja delegointien lisääminen. Päätösoikeuksia voidaan delegoida lautakunnilta viranhaltijoille ja myös kaupunginhallitukselta alaspäin. Yhteistyötoimikunnan kokouksessa on esillä työryhmän laatima lähtötilanneselvitys. VS. KAUPUNGINJOHTAJA: KOKOUSKÄSITTELY: Kaupunginhallitus merkitsee tavoiteorganisaatiotyön tilanteen tiedoksi ja lähettää asian hallintokuntiin valmisteltavaksi. Valmistelun tulee tapahtua yhteistyössä henkilöstön edustajien kanssa. Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Marja-Terttu Paju oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan. KAUPUNGINHALLITUS: Vs. kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin. Lautakunnat ovat käsitelleet tavoiteorganisaatiota seuraavasti: Rakennuslautakunta Kaavoitus- ja ympäristölautakunta Vapaa-aikalautakunta Koulutuslautakunta Kulttuurilautakunta Sosiaali- ja terveyslautakunta Tekninen lautakunta ja Lisäksi teknisen lautakunnan tilapalvelujaosto on käsitellyt tavoiteorganisaatiota Rakennuslautakunta on todennut tavoiteorganisaatiosta seuraavaa: "Rakennusvalvonnan tehtäväkenttä perustuu pääsääntöisesti lakisääteisiin tehtäviin. Tähän tämän tehtäväalueen ominaispiirteeseen peilaten tarkastelujakso mennessä on lyhyt. Suurinta osaa tehtävistä ei voida lakkauttaa, vaan mahdollisuudet toiminnan tehostamiseen ovat niiden tuottamisen uudelleen järjestämisellä, joko uusia toimintatapoja käyttöön ottamalla tai muodostamalla

4 laajempia toimialuekokonaisuuksia esimerkiksi muiden naapurikuntien kanssa. Toisaalta toimialueeseen kohdistuu useita merkittäviä muutosvirtoja, jotka tulevat vaikuttamaan toiminnan tuottamiseen lähivuosina. Ympäristöministeriö on esittänyt valtiovarainministeriölle, että rakennusvalvonnan tehtävät tulee toteuttaa tulevaisuudessa laajemmilla ylikunnallisilla alueellisilla rakennusvalvontayksiköillä. Tätä muutosta tukemaan ollaan suunnittelemassa sen edellyttämiä muutoksia lainsäädäntöihin. Lisäksi käynnissä oleva kuntajakokeskustelu ja sen tuomat ratkaisut tulee muuttamaan toiminnan järjestämistä. Kunta-alueella on myös käynnissä kunnan toimintojen yhtiöittämisprosesseja, jotka tulevat vaikuttamaan osaan rakennusvalvonnan toimialaan kuuluvien tehtävien järjestämiseen. Naantalin kaupungin palvelustrategia asiakirjassa on kirjattu rakennusvalvonnan osalta, että kehitetään sähköistä asiakasrajapintaa ja seudullisten tukipalvelujen käyttöä. Nämä kirjatut toimenpiteet ovat jo käynnissä ja osittain tuotannollisessa käytössä. Organisaatiossa tapahtuvien mahdollisten henkilöstömuutosten yhteydessä tullaan tarkastelemaan tehtävien toteutusvaihtoehdot tapauskohtaisesti ja hakemaan toiminnallisia tehostamistoimenpiteitä järjestelykohtaisesti. Tarkastelujakson ulkopuoliseksi toimenpiteeksi ehdotetaan tarkasteltavaksi rakennusvalvonnan viranhaltijoiden päätäntävallan nostamista samalle tasolle naapurikuntien kanssa hallintosäännön tarkastelutyön yhteydessä. Tässä yhteydessä on mahdollista tarkastella lautakuntarakennetta päätäntävallan muutosten seurauksena." Kaavoitus ja ympäristölautakunta on todennut tavoiteorganisaatiosta seuraavaa: "Asemakaavoituksen kehittämisprojektin tulokset ovat käytettävissä helmikuussa Tällä hetkellä asemakaavoituksen osalta ei ole lausuttavaa. Muussakin toiminnassa painotetaan toimenpiteitä, jotka edistävät kaupungin väestötavoitteen saavuttamista. Ympäristönsuojelun osalta lautakunta lausuu seuraavaa: Edellä esitettyihin perusteluihin viitaten voidaan todeta, että tässä vaiheessa ei Naantalissa ole perusteita yhdistää ympäristönsuojelu- ja rakennusvalvontaviranomaisia yhdeksi yksiköksi. Sen sijaan olisi ajankohtaista lisätä

5 ympäristönsuojeluyhteistyöstä Turun seudulla." Vapaa-aikalautakunta on todennut tavoiteorganisaatiosta seuraavaa: "Alueelliset nuorten palvelut -yksikön toiminnat ovat päättyneet ja osa toiminnosta on siirtynyt nuorisotoimen järjestettäväksi. Lautakunta toteaa, että Nuorisopalvelut-tulosyksikkö pysyy tehtäväalueen kehittämiskohteena. Toiminnan kehittämistyö on alkanut mm. etsivän nuorisotyön osalta. Toimintojen uudistaminen sekä uusien velvoitteiden järjestäminen eivät aiheuta lisäkustannuksia nuorisotoimen talousarvioon. Lisäksi lautakunta esittää valtuustolle, että vapaa-aikalautakunnan kehittämiskohteena säilyy Nuorisopalvelut-yksikkö." Koulutuslautakunta esittää kaupunginvaltuustolle, että "kehittämiskohteina jatkavat päiväkodit, ryhmäperhepäivähoito, aamu- ja iltapäivätoiminta sekä lisäksi varhaiskasvatuksen johto- ja ostopalvelut. Vuorohoidossa on tehty suunnitellut kehittämistoimenpiteet ja se esitetään poistattavaksi kehittämiskohteista." Kulttuurilautakunta on esittänyt kaupunginvaltuustolle, että "kehittämiskohteina jatkavat kirjasto ja kulttuuritoimi. Kolmanneksi kehittämiskohteeksi kulttuurilautakunta esittää museotoiminnan." Sosiaali- ja terveyslautakunta on todennut tavoiteorganisaatiosta seuraavaa: "Olennaisimpana muutoksina ovat terveyspalvelujen tukipalvelut, jotka on vuoden 2014 talousarvion yhteydessä siirretty terveyspalvelujen alle. Muutoksia tulee myös sosiaalityöhön, johon mm. ensi vuoden alusta ollaan liittämässä koko kaupungin työllistämistoimintaa. Tämä luonnollisesti vaikuttaa sosiaalityön organisaatioon henkilöstömäärää kasvattavasti. Muita palvelustrategiasta mahdollisesti aiheutuvia tavoiteorganisaatioon vaikuttavia kehittämistoimenpiteitä tehdään tavoitekaudella: Neuvolatoimintaa sopeutetaan ja työtehtäviä tarkistetaan syntyvyyden ja lapsimäärien suhteessa. Päihdeongelmaisten päivätoimintakeskuksen tuottamistapaa tarkastellaan vuoden 2014 aikana. Suun terveydenhuollon tehtäväalueella tehdään vuoden 2014 alussa selvitys terveyskeskuksen tilojen käyttämisestä virka-aikojen ulkopuolella

6 hammashuollon palvelujen tarjoamiseksi. Lapsiperheiden sosiaalityön tehtäväalueella selvitetään lapsiperheiden kotipalvelun käynnistämistä ja ns. Imatran mallin soveltamista Naantaliin. Vammaispalveluissa tavoitteeksi on asetettu henkilökohtaisessa avussa oman toiminnan kehittämistä siten, että ostopalveluja voidaan vähentää. Vanhainkodilla toteutetaan vuoden 2014 alussa iso palvelujen tuotantotavan muutos muuttamalla laitospaikat tehostetun asumispalvelun paikoiksi. Hoito- ja vanhuspalvelujen tehostetun asumisen paikkamäärä tulee lisääntymään Aurinkosäätiön laajennuksen myötä, tämä tulee vaikuttamaan kaupungin hoitohenkilökunnan määrän runsaaseen lisäämiseen. Sosiaali- ja terveyslautakunta toteuttaa edellä esitetyt kehittämistoimet vuoden 2015 loppuun mennessä." Tekninen lautakunta on antanut kaupunginhallitukselle asiassa seuraavan lausunnon: "Teknisen lautakunnan alaisuudessa olevien teknisten palveluiden tuottamistavat ovat jo päätettyjen palvelustrategiahankkeiden puolesta suurten selvitysten alla. Syksyyn 2014 mennessä tehdään selvitys ateriapalveluiden ulkoistamisesta, siivouspalveluiden ulkoistamisesta ja selvitys siitä, mikä osa kiinteistönhoidosta voitaisiin ulkoistaa. Lisäksi on meneillään autokannan omistamisesta luopuminen ja venesatamien ulkoistamisprojekti. Vesihuollon jakeluyhtiöselvitys etenee Naantalin, Turun, Raision ja Maskun allekirjoittaman aiesopimuksen mukaisesti siten, että uusi jakeluyhtiö aloittaa toimintansa vuoden 2015 alussa, kuitenkin viimeistään vuoden 2016 alussa. Ympäristöviraston meneillään olevat palvelustrategiaan liittyvät kehittämishankkeet ovat laajoja ja merkittäviä ja toteutuessaan myös organisaatioon vaikuttavia. Niiden suunnittelu, valmistelu ja toteutus tulee vaatimaan viraston henkilöstöltä vuoden 2014 aikana muiden töiden lisäksi runsaasti resursseja. Lisäksi selvitysten aiheuttamia mahdollisia organisaatiomuutoksia voidaan arvioida vasta sitten, kun selvitykset ovat valmistuneet ja niihin liittyvät mahdolliset käyttöönottopäätökset on tehty. Tämän perusteella todetaan, että teknisen lautakunnan alaisuudessa järjestettävien teknisten palveluiden osalta keskitytään vuoden 2014 aikana palvelustrategiahankkeiden läpiviemiseen. Näiden selvitysten valmistuttua ja niihin liittyvien mahdollisten käyttöönottopäätösten jälkeen on suunniteltavissa tarvittavat organisaatiomuutokset. Selvitysten keskeneräisyyden vuoksi on tärkeää, että avoimeksi tulevien vakinaisten virkojen, työsuhteiden ja

7 tehtävien osalta menetellään niin kuin talousarvion 2014 täytäntöönpanomääräyksissä kohdassa 9 on määrätty." Oheismateriaali: Yhteenveto lautakuntien esittämistä kehittämiskohteista Keskusviraston kehittämiskohteiksi on palvelustrategiatyön yhteydessä valittu it-tuotantopalvelut (tietohallintostrategian valmistuminen vuonna 2014), palkkahallinto (ohjelmiston uusiminen vuonna 2014), keskusvarasto (varastoselvitys) sekä rahatoimi (laskutusprosessien ja saatavien perintäprosessin yhtenäistäminen vuoden 2013 aikana). Eläköitymisten seurauksena keskusvirastossa on lähivuosina odotettavissa useita tehtävien uudelleenorganisoimismahdollisuuksia. Keskusviraston tavoiteorganisaatiotyöhön liittyvän kehittämiskohteiden valinnan suorittaa kaupunginhallitus. Tavoiteorganisaatiotyön ohjusryhmä (kaupunginhallituksen pj, vs. kaupunginjohtaja ja hallintojohtaja) ovat lautakuntien käsittelyjen jälkeen keskustelleet kunkin virastopäällikön kanssa erikseen tavoiteorganisaatiotyön käsittelystä lautakunnassa sekä virastokohtaista jatkotyöstämistä. Nämä neuvottelut pidettiin 14.1., ja Keskusteluissa todettiin, että tavoiteorganisaatiotyössä nykyistä organisaatiota tulisi tarkastella hyvin ennakkoluulottomasti ja laveasta näkökulmasta. Tavoiteorganisaatiotyössä tulisi harkita, voitaisiinko asioita ja palveluita tehdä tehokkaammalla ja tuottavammalla tavalla nykyisten toimintatapojen sijasta. Tavoiteorganisaatiotyössä tulisi kyetä hälventämään nykyisten organisaatioiden ja yksiköiden rajoja ja tutkia voidaanko toimintoja ja töitä järjestellä uudella tavalla myös toimintojen rajapinnoilla ja yli yksikkö- ja kuntarajojen. Toiminnat, jotka palvelustrategiatyössä on valittu kehittämiskohteiksi, tulisi saattaa yksityiskohtaisempaan tarkasteluun mennessä. Muille kehittämiskohteille voidaan antaa myöhäisempi tarkasteluajankohta. Tavoiteorganisaatiotyön rinnalla tulisi laatia myös ehdotus uudesta toimielinorganisaatiosta (= luottamushenkilöorganisaatiosta). Mahdollisten lautakuntien ja muiden toimielimien yhdistämisen jälkeen olisi mahdollista järjestää myös valmisteluorganisaatiota uudella tavalla. Toimielinorganisaation tarkastelu tulisi suorittaa vuoden 2014 loppuun mennessä. Toimielinorganisaation valmistelu kuuluu kaupunginhallituksen valmisteluvastuulle ja kaupunginvaltuuston tulisi käydä asiassa lähetekeskustelu. Toimielinorganisaation muutokset tulevat voimaan lukien. Lautakuntien käsittelemiin virastojen organisaatiokuvauksiin on virastopäälliköiden ja tavoiteorganisaatiotyön ohjausryhmän keskustelujen jälkeen tehty muutoksia. Viimeisimmät kehittämiskohteet ilmenevät virastokohtaisista organisaatiokaavioista, jotka on liitetty esityslistaan (KH ).

8 Virastokohtaisiin organisaatiokaavioihin on eri väreillä esitetty kehittämiskohteiden aihioita. Kaavioissa käytetyt värit, rajaukset ja lyhenteet ovat seuraavat: violetti rajaus keltainen väri persikan väri punainen viiva sininen viiva v ma htv palvelustrategiassa valittu kehittämiskohde liikkuva organisaatioalue, jossa mahdollisuus todellisiin toiminnallisiin muutoksiin organisaation rajapinta, jossa toimintoja voidaan toteuttaa nykyisestä poikkeavalla ja tehokkaammalla tavalla toimielimen esittelysuhde virasto-organisaation välinen suhde vakinainen määräaikainen henkilötyövuosi Vakanssien ja henkilötyövuosien määrät saattavat poiketa tehtäväalueilla. Vakanssi sijoitetaan aina siihen tehtäväalueeseen, missä käytetään suurin osa työpanoksesta. Työpanosta voidaan kuitenkin jakaa useammalle tehtäväalueelle. Opetuspuolella operoidaan tuntiresurssilla ja esimerkiksi opistossa tuntiopettaja voi tehdä vain muutamaa tuntia muutaman viikon ajan. Lisäksi sivistystoimessa on runsaasti vaihtuvia osa-aikaisia työntekijöitä (tuntiopettajat, koulunkäynnin ohjaajat, aamu- ja iltapäiväkerhojen ohjaajat), joita palkataan tarpeen mukaan. Nämä tiedot muuttuvat päivittäin, jolloin niiden muuttaminen kokonaisiksi vakansseiksi ja henkilötyövuosiksi on haasteellista. Kaupunginvaltuuston tulisi ottaa kantaa siihen, onko kehittämiskohteita vielä lisättävä, vai tulisiko niitä joltain osin poistaa tai muuttaa, sekä antaa muita ohjeita jatkovalmistelutyön pohjaksi. Lisäksi tarvitaan lähetekeskustelua toimielinorganisaation kehittämistarpeista lukien. VS. KAUPUNGINJOHTAJA: KOKOUSKÄSITTELY: Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto käy tavoiteorganisaation kehittämiskohteista ja toimielinorganisaation kehittämistarpeista lähetekeskustelun. Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Marja-Terttu Paju oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan. KAUPUNGINHALLITUS:

9 Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle. KH 136 Virastokohtaiset organisaatiokaaviot kehittämiskohteineen oheistetaan. LIITE B1, KH VS. KAUPUNGINJOHTAJA: KOKOUSKÄSITTELY: Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto käy tavoiteorganisaation kehittämiskohteista ja toimielinorganisaation kehittämistarpeista lähetekeskustelun. Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Marja-Terttu Paju oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan. Vs. kaupunginjohtaja lisäsi kokouksessa ehdotukseensa seuraavaa: Kaupunginhallitus esittää, että lähetekeskustelun aikana ei tehdä päätöksiä eikä ponsia. KAUPUNGINHALLITUS: Kaupunginhallitus hyväksyi vs. kaupunginjohtajan muutetun ehdotuksen ja päätti esittää, että kaupunginvaltuusto käy tavoiteorganisaation kehittämiskohteista ja toimielinorganisaation kehittämistarpeista lähetekeskustelun lähetekeskustelun aikana ei tehdä päätöksiä eikä ponsia. KV 16 Oheismateriaali: Yhteenveto lautakuntien esittämistä kehittämiskohteista Virastokohtaiset organisaatiokaaviot kehittämiskohteineen oheistetaan. LIITE A5, KV KAUPUNGINHALLITUS: Kaupunginvaltuusto käy tavoiteorganisaation kehittämiskohteista ja toimielinorganisaation kehittämistarpeista lähetekeskustelun. Lähetekeskustelun aikana ei tehdä päätöksiä eikä ponsia. KAUPUNGINVALTUUSTO:

10 Kaupunginhallituksen ehdotus hyväksyttiin. KH 276 Hallintojohtaja Riitta Luotio: Kaupunginvaltuusto kävi lähetekeskustelun Hallintokunnissa ja laitoksissa on jätetty täyttämättä seuraavat vakanssit lukien: Keskusvirasto Palkkasihteerin vakanssi on jätetty vakinaisesti täyttämättä ja ti lalle otettu määräaikainen palkkasihteeri, kunnes uusi palkkahallinnon oh jelmisto on uusittu ja saatu tehokkaaseen käyttöön. Palkkasihteerin vakanssi on jätetty täyttämättä lu kien. Eläkkeelle siirtyneen palvelusihteerin paikalle siirrettiin toi mistosihteeri pu helinvaihteesta ja puhelinvaihteen vakanssi jätettiin täyttämättä lu kien. Kehityspäällikkö osa-aikaistui Controllerin vakanssi täyttämättä Yhteyspäällikkö lukien täyttämättä. Vähennys yhteensä 2,4 htv Sivistysvirasto Varhaiskasvatus 1 erityispäivähoitaja 5 lastenhoitajaa 3 lastentarhanopettajaa 3 perhepäivähoitajaa Vähennys 12 htv Sivistys- ja vapaa-aikatoimi Kuparivuoren luokanopettaja on siirtynyt Kultarannan kou luun eläköityneen luokanopettajan tilalle, Kuparivuoreen palkattu määräaikainen opettaja. Kuparivuoren luokanopettajan virka on jätetty täyttämättä elä köitymisen jälkeen. Luokanopettaja on siirtynyt Merimaskusta Taimoon, Meri maskun vakanssi jätetään täyttämättä Suopellon kaksi eläköitynyttä luokanopettajaa on korvattu tunti opettajilla. Maijamäen koulun eläköityneen lehtorin virka on lakkautettu. Maijamäen koulun eläköitynyt lehtori on korvattu määräaikai sella. Irtisanoutuneen erityisnuorisotyöntekijän tilalle on otettu mää räaikai-

11 nen. Nuorisotyöntekijän vakanssi on muutettu etsiväksi nuoriso työntekijäksi. Tällä korvataan aikaisempaa ostopalvelua. Aamu - ja iltapäivätoiminnan ohjaaja on eläköitynyt Vakanssi on täytetty määräaikaisella. Aluekoordinaattorin vakanssi on siirretty sivistystoimesta so teen ja viran haltija on jäänyt virkavapaalle. (Tilalle on otettu työlli syysohjaaja sisäisenä siirtona palkkahallinnosta. Palkkasihteerin tilal le on otettu määräaikainen sijainen). Osa-aikaisen kirjastovirkailijan toimi (0,5) on jätetty täyttä mättä. Sivistystoimen hallinnon toimistosihteerin toimi on jätetty täyttämättä lukien. Oppilashuollossa on jätetty täyttämättä 1,5 koulunkäynnin oh jaajan vakans sia. Kuparivuoren luokanopettaja on irtisanoutunut lu kien. Vakanssi tullaan täyttämään määräaikaisesti Karvetin koulun eläkkeelle siirtyvän luokanopettajan vakanssi jätetään va kinaisesti täyttämättä ja täytetään määräaikaisesti Karvetin koulun irtisanoutumisen seurauksena vapautuva luo kanopettajan vakanssi jätetään täyttämättä vakinaisesti ja täytetään määräaikai sella Vähennys 6 htv Sivistysvirasto, vähennys yhteensä 18 htv Lisäksi määräaikaisten määrä on opetustoimessa vähennetty tuntimäärien vähentämisen myötä. Ympäristövirasto Ruokapalvelutyöntekijän tilalle on otettu oppisopimusopiske lija 2/2015 saakka. Ruokapalvelutyöntekijän tilalle on otettu määräaikainen vuoden 2014 loppuun. Ruokapalvelutyöntekijöiden vakansseista 5 on avoimia ja näistä kolmea ei täytetä. Rymättylän koulun ruokapalveluesimiehen vakanssi on täytet ty sisäisellä siirrolla Katavakodista, jossa puolestaan sijainen. Keskustan päiväkodin ruokapalveluesimiehen vakanssi on avoin, ei täytetä. Rymättylän päiväkodin siivoojan vakanssi on täytetty määrä aikaisella yh distelmätehtävällä vuoden 2014 loppuun saakka. Maijamäen koulun siivoojan vakanssi on täytetty määräaikai sella yhdistel mävakanssilla vuoden 2014 loppuun. Velkuan koulun siivoojan vakanssi on avoin, ei täytetä. Merimaskun koulun siivoojan vakanssi on täytetty määräai kaisella vuo den 2014 loppuun. Lietsalan koulun siivoojan vakanssi avoin. Tähän on siirretty Kultarannan päiväkodista palveluvastaava.

12 Suopellon koulun siivoojan vakanssi jätetty vakinaisesti täyt tämättä, määrä aikainen jatkaa vuoden 2014 loppuun. Ruonan päiväkodin palveluvastaavan vakanssi on täytetty määräaikaisella. Viialan päiväkodin palveluvastaavan vakanssi on täytetty määräaikaisella vuoden 2014 loppuun. Vanhainkodin laitoshoitajan vakanssi on täytetty määräaikai sella vuoden 2014 loppuun. Vakinaisen mittamiehen sijasta on otettu määräaikainen saakka. Työsuojeluvaltuutettuna työskentelevän mittausetumiehen ti lalle otetaan määräaikainen. Putkenlaskijan vakanssi on täytetty määräaikaisesti saakka. Katuosaston työntekijän vakanssi on avoin. Tähän tultaneen hakemaan täyt tölupaa. Puutarhurin vakanssi on täytetty oppisopimusopiskelijalla. Kiinteistönhoitajaksi siirtyneen puutarhurin tilalle on otettu oppisopimus opiskelija. KVV-tarkastajan vakanssi avoin. Kiinteistönhoitajan vakanssi on täytetty määräaikaisesti vuoden 2014 lop puun. Kiinteistönhoitajan vakanssi on avoin. Ympäristöviraston eläköitymisen jälkeen vapautunut toimistosih teerin vakanssi on jätetty täyttämättä. Toimistosihteerin vakanssi on jätetty täyttämättä henkilön elä köitymisen jälkeen. Vesihuoltolaitoksen erikoisammattimiehen vakanssi on avoin. Tehtävänhal tija on siirtynyt määräaikaiseksi rakennusmestariksi saakka. Vähennys 10 htv Sosiaali- ja terveysvirasto Perusturvajohtajan sihteeri n vakanssi on avoin. Toimen halti ja toimii vt. ta louspäällikkönä määräaikaisesti. Tietojärjestelmäasiantuntijan tehtävä on jätetty vakinaisesti täyttämättä. Täytetty määräaikaisesti saakka. Terveydenhoitajan vakanssi on jätetty toistaiseksi täyttämättä irtisanoutumi sen jälkeen. Vakanssin täyttö käsitellään talousarvion yhteydessä. Laboratorionhoitajan vakanssi täyttämättä vakituisesti. Täytet ty määräaikai sella osa-aikaisesti asti. Välinehuoltajan vakanssi jätetty täyttämättä vakituisesti. Täy tetty määräai kaisella osa-aikaisesti asti. Eurolääkäri (koulutusvirka), täytetään aina vain määräaikai sesti. Sosiaalityöntekijän vakanssi jätetty vakinaisesti täyttämättä. Täytetty määrä aikaisesti saakka. Lapsiperheiden sosiaalityöntekijän vakanssi avoin (virka haet tavana). Toinen lapsiperheiden sosiaalityöntekijän virka tulossa avoi meksi lukien. Ei aiota täyttää.

13 Vammaispalvelujen toimistosihteerin vakanssi on jätetty vaki naisesti täyttä mättä. Täytetty määräaikaisesti asti. Vuodeosastolla kaksi hoitajan vakanssia on avoimena. Hoide taan sijaisjär jestelyin. Birgitta-kodissa on neljä hoitajan tointa avoimena. Hoidetaan sijaisjärjeste lyin. Vähennys 3 htv Kaupunginhallituksessa on jälkeen jätetty täyttölupamenettelyn yhteydessä täyttämättä seuraavat vakanssit: Ruokapalvelunohjaajan virka lukien Maankäyttöosaston kartoittajan toimi lukien Rakennusmestarin virka lukien eläköitymisen jäl keen Sivutoiminen (alle 16 h) peruskoulun musiikinopettajan va kanssi (KH ) Vähennys 3 htv Vs. kaupunginjohtaja Martti Sipponen: Koko organisaation osalta henkilöstöresurssin vähennys vuosina on yhteensä 36,4 htv. Vakinaisen henkilökunnan sijasta kaupunginhallitus on antanut luvan vakanssin määräaikaiseen täyttämiseen vuosina 2013 ja 2014 seuraavasti: Tiehöylänkuljettaja kausiluontoisesti ajalle Soten talouspäällikkö sisäisesti täytettynä Kirvesmies Kirvesmiehen vakanssi lukien (ostopalveluna, kun nes tavoiteor ganisaatio/palvelustrategia on käsitelty) Aluekoordinaattorin sijasta työllisyysohjaaja, joka on täytetty sisäisesti (palkkasihteeri) Kiinteistönhoitaja määräaikaisesti Osa-aikainen laboratorion hoitaja asti (KH ) Keskusvaraston kalustonhoitajan vakanssin määräaikainen täyttö Vammaispalvelun toimistosihteerin määräaikainen täyttö Luottamushenkilöorganisaation osalta esitetään harkittavaksi seuraavia muutoksia lukien: Kaupunginhallitukselta siirretään päätösvaltaa jaostoille. Sivistystoimessa kolmen lautakunnan sijaan kaksi lautakuntaa. Rakennusvalvonta siirtyy ylikunnalliseksi lukien valtioneuvoston tekemän pe ri aa te pää tök sen mukaisesti. Ympäristötoimessa harkitaan lupalautakunnan perustamista. Kaavoitus- ja ympäristölautakunnan tiejaosto lakkautetaan.

14 Harkitaan kaavoitusasioiden siirtoa tekniselle lautakunnalle. Sosiaali- ja terveyslautakunnan hyvinvointijaosto lakkautetaan. Satamalautakunta poistuu lukien sataman yhtiöittämisen myötä. VS. KAUPUNGINJOHTAJA: KOKOUSKÄSITTELY: Kaupunginhallitus merkitsee henkilöstössä tapahtuneet muutokset tiedoksi. Kaupunginhallitus edellyttää lautakuntia te ke mään 6 kuukauden talouskatsauksen yhteydessä esi tyk sensä tavoiteorganisaation toteutumisesta tilanteessa Sel vityksessä on erityisesti huomioitava ne organi saatio-osiot, jotka eivät ole palvelustrategian kehittämiskoh teita. Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Marja-Terttu Paju oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan. KAUPUNGINHALLITUS: Vs. kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

SIVISTYSVIRASTO 2013 (30.4.2013 tilanne)

SIVISTYSVIRASTO 2013 (30.4.2013 tilanne) SIVISTYSVIRASTO 2013 (30.4.2013 tilanne) KOULUTUSLTK Esittelijä sivistystoimen johtaja KULTTUURILTK Esittelijä museonjohtaja VAPAA-AIKALTK Esittelijä vapaa-aikatoimen päällikkö SIVISTYSVIRASTO Sivistystoimenjohtaja

Lisätiedot

Sivu 1 / 8. Vai kutus. henkilöstömäärään Kaupunginjohtajan esitys 9.6.2014

Sivu 1 / 8. Vai kutus. henkilöstömäärään Kaupunginjohtajan esitys 9.6.2014 Sivu 1 / 8 Loimaan kaupungin henkilöstövähennykset vuonna 2014 KH 3.3.2014 57 liite 5 a Vaikutus henkilöstömäärään Kaupunginjohtajan esitys 9.6.2014 Vai kutus henkil östöm äärään HALLINTOPALVELUT HALLINTOPALVELUKESKUS

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2015

JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2015 JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2015 SISÄLLYS YLEISTÄ 1 HENKILÖSTÖMÄÄRÄN MUUTOKSET 2013 2015 JA REKRYTOINTITARVE... 1 KESKEISET HUOMIOITAVAT ASIAT HENKILÖSTÖSUUNNITELMAN TOTEUTTAMISESSA JA PÄÄTTÄMISESSÄ...

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma 2016 2018 Yhteenveto

Henkilöstösuunnitelma 2016 2018 Yhteenveto Yhteenveto Henkilöstösuunnitelman yhteenveto TP 2014 TA 2015 TA 2016 TASU 2017 TASU 2018 Yleishallinto htv htv henk.kust. htv henk.kust. htv henk.kust. htv henk.kust. Vakinaiset Yleishallinto 54,31 50,83

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 31.3.2014 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 31.3.2014 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 25 Kokousaika 25.3.2014 klo 17.30 Kokouspaikka Päiväkoti Kuunari Käsiteltävät asiat 22 23 24 25 26 27 28 29 30 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Perusturvan, sivistystoimen ja kulttuuritoimen johtosääntömuutos

Perusturvan, sivistystoimen ja kulttuuritoimen johtosääntömuutos Kaupunginhallitus 4 11.01.2010 Kaupunginhallitus 90 29.03.2010 Kaupunginhallitus 123 10.05.2010 Kaupunginvaltuusto 33 09.06.2010 Kulttuurilautakunta 51 16.06.2010 Perusturvan, sivistystoimen ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Perusopetus / Pajuluoman koulu Luokanopettaja (2) virka 1.8.2012 40 600 - uudet virat, kustannuslisäys 97 500 /vuosi

Perusopetus / Pajuluoman koulu Luokanopettaja (2) virka 1.8.2012 40 600 - uudet virat, kustannuslisäys 97 500 /vuosi Henkilöstösuunnitelma 2012 2015 Hj 29.8.2011, 136 Seinäjoen kaupungin henkilöstösuunnitelman 2012 2015 valmistelu edellyttää henkilöstöresurssin kokonaisarviointia. Valmistelun lähtökohtana on, että henkilöstölisäykset

Lisätiedot

tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki)

tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki) tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki) ma 10/9 ti 11/9 ke 12/9 to 13/9 pe 14/9 ma 17/9 ti 18/9 Viikko 37 / 2012 Viikko

Lisätiedot

Rymättylän Katavakodin vieressä sijaitsevien rivitalojen ja Merimaskun vanhustentalojen käyttötarve ja kannanotto niiden mahdolliseen myyntiin

Rymättylän Katavakodin vieressä sijaitsevien rivitalojen ja Merimaskun vanhustentalojen käyttötarve ja kannanotto niiden mahdolliseen myyntiin KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 32 10.03.2014 Rymättylän Katavakodin vieressä sijaitsevien rivitalojen ja Merimaskun vanhustentalojen käyttötarve ja kannanotto niiden mahdolliseen myyntiin 354/10.01.02/2013

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunkikehityspäällikkö Mika Mannervesi, mika.mannervesi@salo.fi, p. 02 778 5001

Valmistelija: kaupunkikehityspäällikkö Mika Mannervesi, mika.mannervesi@salo.fi, p. 02 778 5001 Kaupunkisuunnittelulautakunta 104 24.06.2014 Kaupunkisuunnittelulautakunta 189 11.11.2014 Kaupunginhallitus 479 17.11.2014 Kaupunkisuunnittelulautakunta 206 09.12.2014 Kaupunginhallitus 32 02.02.2015 Liikennepalveluasiantuntijan

Lisätiedot

Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Sosiaali- ja terveyslautakunta 69 18.09.2014 Kaupunginhallitus 375 29.09.2014 Kaupunginhallitus 383 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 61 13.10.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 92 13.11.2014 Lausunnon antaminen

Lisätiedot

Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin

Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin Koulutuslautakunta 37 27.03.2014 Koulutuslautakunta 46 29.04.2014 Koulutuslautakunta 55 22.05.2014 Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin Koula 27.03.2014 37 Vuoden 2014

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUSMENOT YHTEENSÄ

KÄYTTÖTALOUSMENOT YHTEENSÄ 83 KÄYTTÖTALOUSMENOT SISÄISET JA ULKOISET YLEISHALLINTO 2005 2006 Muutos Henkilöstömenot 493 560 523 660 30 100 Palvelujen ostot 401 540 415 150 13 610 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 32 550 35 800 3 250

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) 239 Esitys kaupunginhallitukselle virkojen perustamisesta HEL 2011-008297 T 01 01 00 Päätös päätti esittää kaupunginhallitukselle, että se perustaisi 1.8.2012

Lisätiedot

1 Perusturvan toimialan vakanssit

1 Perusturvan toimialan vakanssit Kunnanhallitus 386 30.11.2015 Vuoden 2016 talousarvion vakanssimuutokset 904/01.01.00/2015 Kunnanhallitus 386 Kunnanvaltuusto on 16.11.2015 kokouksessaan hyväksynyt kunnan talousarvion vuodelle 2016. Tehdään

Lisätiedot

TERVEYDEN- JA VANHUSTENHUOLLON

TERVEYDEN- JA VANHUSTENHUOLLON TERVEYDEN- JA VANHUSTENHUOLLON UUDISTAMISOHJELMA Päivitetty 13.9.2013 Hyväksytty: Kaupunginhallitus 15.10.2013 249 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...1 Työskentelyn vaiheet... 2 2 UUDISTAMISOHJELMAN PÄÄLINJAT...3 2.1

Lisätiedot

Tekla 47 3.4.2013 Kiinteistöpäällikkö Matti Vesava on irtisanoutunut virastaan 18.3.2013.

Tekla 47 3.4.2013 Kiinteistöpäällikkö Matti Vesava on irtisanoutunut virastaan 18.3.2013. Tekninen lautakunta 47 03.04.2013 Kaupunginhallitus 147 15.04.2013 Tekninen lautakunta 74 19.06.2013 Kaupunginhallitus 231 24.06.2013 Tekninen lautakunta 104 25.09.2013 Kaupunginhallitus 321 07.10.2013

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto 194 559

Kaupunginvaltuusto 194 559 Keskusvirasto Talousarvion 2015 määrärahojen ja tuloarvioiden muutosesitykset 1 varsinaisen TA:n määräraha/tuloarvio, eur Vaalit 54 579 Kokonaismenot alittuvat 5000 eurolla. Alitus muodostuu pääosin henkilöstökuluissa

Lisätiedot

Nivalan nuorisovaltuusto esittäytyy klo 18.00. Nivalan kaupunki. Kaupunginvaltuusto 27.5.2015. Esityslista 4/2015

Nivalan nuorisovaltuusto esittäytyy klo 18.00. Nivalan kaupunki. Kaupunginvaltuusto 27.5.2015. Esityslista 4/2015 -3, KV 27.5.2015 18:30 Nivalan nuorisovaltuusto esittäytyy klo 18.00 Nivalan kaupunki Kaupunginvaltuusto 27.5.2015 Esityslista 4/2015 Ilmoitathan, jos et pääse kokoukseen: Soilille p. 040-344 7205 tai

Lisätiedot

1 Perusturvan toimialan vakanssit

1 Perusturvan toimialan vakanssit Kunnanhallitus 386 30.11.2015 Kunnanhallitus 22 25.01.2016 Vuoden 2016 talousarvion vakanssimuutokset perusturvan osalta 904/01.01.00/2015 Kunnanhallitus 30.11.2015 386 Kunnanvaltuusto on 16.11.2015 kokouksessaan

Lisätiedot

Perusturvan toimialan esitykset toimien perustamisesta ja muuttamisesta

Perusturvan toimialan esitykset toimien perustamisesta ja muuttamisesta Perusturvalautakunta 67 29.09.2010 Perusturvan toimialan esitykset toimien perustamisesta ja muuttamisesta PETUR 67 Vuoden 2011 talousarvion laatimisen yhteydessä on pyydetty toimialoja esittämään myös

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) 213 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätös päätti 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

ML 25 Valmistelija ja esittelijä: Marina Bergheim-Ahlqvist, 040 521 8128. Lähi- ja virkistysmetsät 1 496 ha

ML 25 Valmistelija ja esittelijä: Marina Bergheim-Ahlqvist, 040 521 8128. Lähi- ja virkistysmetsät 1 496 ha Maaseutulautakunta 25 08.04.2010 Elinkeino- ja kehittämisjaosto 36 27.04.2010 Tekninen lautakunta 76 25.05.2010 Kaupunginhallitus 313 30.08.2010 Strategiaehdotus kaupungin metsille ja maa-alueille 506/14.03.02/2010

Lisätiedot

- Yhdenmukaistamista on vielä käsiteltävä valmistelutoimikunnassa/alatyöryhmien välillä.

- Yhdenmukaistamista on vielä käsiteltävä valmistelutoimikunnassa/alatyöryhmien välillä. 2.5.2012 Henkilöstökoonti; Pöytyä, Aura, Pöytyän kttky Vak. Ma Yht. Hallinto ja talous 79 5 84 Perusturva 242 4 246 Varhaiskasvatus 102 18 120 Sivistys 173 65 238 Tekninen 108 2 110 Yhteensä 703 94 797

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset

Lisätiedot

Yrityspalvelun henkilöiden tehtäväkuvaukset on laadittu kehittämisjohtajan johdolla ja ao. työntekijöiden kanssa.

Yrityspalvelun henkilöiden tehtäväkuvaukset on laadittu kehittämisjohtajan johdolla ja ao. työntekijöiden kanssa. Kaupunginhallitus 462 16.12.2013 Kaupunginhallitus 4 13.01.2014 Kaupunginhallitus 41 10.02.2014 Kaupunginhallitus 56 03.03.2014 Yrityspalvelun henkilöstön palkat 267/14.01.00/2013 Kh 16.12.2013 462 Valmistelija:

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 166 14.10.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

bruttosäästönä 1.835.300 euroa veromenetyksenä 441 600 euroa yhteensä 1.393.700 euroa

bruttosäästönä 1.835.300 euroa veromenetyksenä 441 600 euroa yhteensä 1.393.700 euroa Kaupunginhallitus 585 08.12.2014 Kaupunginvaltuusto 122 15.12.2014 Mahdollinen henkilökunnan lomautus ja sen vaikutuksia KH 585 Selostus: Kaupunginhallitus on 2.12.2014 :n 564 kohdalla päättänyt esittää,

Lisätiedot

Hyvinvointitoimikunta 16.09.2014

Hyvinvointitoimikunta 16.09.2014 Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 5/2014 53 Hyvinvointitoimikunta 16.09.2014 Aika 16.09.2014 klo 18:30-20:23 Paikka Kokoushuone Formari Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

vuoden 2006 loppuun saakka.

vuoden 2006 loppuun saakka. PÄÄTÖSVALLAN VASTUUN SIIRTÄMINEN ASIOISSA Heja 22.11.2006 Henkilöstöpäällikkö Koski: Taustaa: Nykyiset delegointipäätökset koskien vakanssien perustamista ja lakkauttamista, nimikemuutoksia ja palkkausta

Lisätiedot

Naantalin kaupungin äänestysaluejako

Naantalin kaupungin äänestysaluejako Kaupunginhallitus 144 18.04.2017 Kaupunginvaltuusto 38 24.04.2017 Naantalin kaupungin äänestysaluejako 187/00.00.00/2016 Kaupunginhallitus 18.04.2017 144 Kaupunginlakimies Turo Järvinen: Naantalin kaupungin

Lisätiedot

Elämänlaatu-prosessin toimien täyttö 305/01.01.00/2012

Elämänlaatu-prosessin toimien täyttö 305/01.01.00/2012 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 48 24.04.2012 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 64 30.05.2012 Henkilöstöjaosto 75 05.06.2012 Yhdistymishallitus 37 06.08.2012 Elmnlaatu-prosessin toimien tyttö 305/01.01.00/2012

Lisätiedot

Toistaiseksi voimassa olevien työsopimussuhteisten vakanssien perustaminen ensihoitoon

Toistaiseksi voimassa olevien työsopimussuhteisten vakanssien perustaminen ensihoitoon Sosiaali- ja terveyslautakunta 442 21.12.2011 Maakuntahallitus I 19 16.01.2012 Maakuntahallitus I 22 06.02.2012 Maakuntahallitus I 53 26.03.2012 Toistaiseksi voimassa olevien työsopimussuhteisten vakanssien

Lisätiedot

Palvelustrategian kiinteistönhoidon painopistehanke

Palvelustrategian kiinteistönhoidon painopistehanke Teknisen lautakunnan tilapalvelujaosto 37 15.10.2014 Tekninen lautakunta 96 29.10.2014 Kaupunginhallitus 435 10.11.2014 Palvelustrategian kiinteistönhoidon painopistehanke 35/00.01.02/2013 TILAJAOS 37

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) 3 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätösehdotus päättää 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU...2 TOIMINNAN YLEISET PERUSTEET...2 1 Toiminta-ajatus...2 2 LUKU...2 ORGANISAATIO...2 2 Lautakunnat...2 3 Lautakunnan kokoonpano...3

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus

Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus Kaupunginhallitus 268 17.10.2012 Kaupunginhallitus 280 23.10.2012 Kaupunginhallitus 282 29.10.2012 Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus

Lisätiedot

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 20 29.04.2014 Kunnanhallitus 105 12.05.2014 Kunnanhallitus 124 26.05.2014 TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 29.04.2014

Lisätiedot

MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 2013 MIKKELIN KAUPUNKI Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunnan johtosääntö Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 3.12.2012 41 Voimaantulo: 01.01.2013

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunnan ja jaoston sekä sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(8)

Sosiaali- ja terveyslautakunnan ja jaoston sekä sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(8) johtosääntö 1(8) SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JA JAOSTON SEKÄ SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 103 ja tulee voimaan 1.1.2013 Muutos KV 10.12.2012

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 29.9.2014 tulevaksi voimaan 1.1.2015. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 29.9.2014 tulevaksi voimaan 1.1.2015. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä. PORIN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 29.9.2014 tulevaksi voimaan 1.1.2015. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI LIITE 1 KAUPUNGINKANSLIA Henkilöstöosasto

HELSINGIN KAUPUNKI LIITE 1 KAUPUNGINKANSLIA Henkilöstöosasto HELSINGIN KAUPUNKI LIITE 1 TÄYTTÖLUPAMENETTELYN SOVELTAMINEN SEKÄ ERÄIDEN VIRKOJEN JA TEHTÄVIEN VAPAUTTAMINEN TÄYTTÖLUVISTA 18.6.2014 ALKAEN Täyttölupamenettelyn tarkoitus ja tavoitteet Kaupungin virkojen

Lisätiedot

TYÖRYHMÄN ESITYS A-KLINIKAN JA TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄN MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHDISTYMISEN TOISESTA VAIHEESTA

TYÖRYHMÄN ESITYS A-KLINIKAN JA TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄN MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHDISTYMISEN TOISESTA VAIHEESTA TYÖRYHMÄN ESITYS A-KLINIKAN JA TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄN MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHDISTYMISEN TOISESTA VAIHEESTA Perusturvalautakunta 28.4.2015 ( 39): Riihimäen seudun terveyskeskuksen yhtymähallitus

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta

Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta Sosiaali- ja terveyslautakunta 14 27.02.2014 Kaupunginhallitus 107 10.03.2014 Kaupunginhallitus 364 12.10.2015 Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta 720/00.01.00.00/2013 Sosiaali-

Lisätiedot

Selvitys työmarkkinatukea saavien henkilöiden työllistämistoimista

Selvitys työmarkkinatukea saavien henkilöiden työllistämistoimista Sosiaali- ja terveyslautakunta 59 21.08.2014 Kaupunginhallitus 335 01.09.2014 Kaupunginhallitus 382 06.10.2014 Selvitys työmarkkinatukea saavien henkilöiden työllistämistoimista 175/13.05/2014 SOTELTK

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan talousarvio 2016

Sivistyslautakunnan talousarvio 2016 1 Oheismateriaali / sivltk 1.9.2015 69 Sivistyslautakunnan talousarvio 2016 Toimintaympäristön muutokset Yhteispalvelut-vastuualue tuottaa sivistysosaston hallinto- ja opiskeluhuollon palveluja, maastouttaa

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 84 12.04.2016 Tekninen lautakunta 93 26.04.2016. Tekniikka- ja ympäristöpalvelut -toimialan organisaatio 1.1.

Tekninen lautakunta 84 12.04.2016 Tekninen lautakunta 93 26.04.2016. Tekniikka- ja ympäristöpalvelut -toimialan organisaatio 1.1. Tekninen lautakunta 84 12.04.2016 Tekninen lautakunta 93 26.04.2016 Tekniikka- ja ympäristöpalvelut -toimialan organisaatio 1.1.2017-11436/00.01.00/2016, 11901/00.01.00/2016 Tela 12.04.2016 84 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Talousarvion 2015 laadinnan ohjelukujen hyväksyminen

Talousarvion 2015 laadinnan ohjelukujen hyväksyminen Kaupunginhallitus 248 02.06.2014 Saaristolautakunta 13 10.06.2014 Talousarvion 2015 laadinnan ohjelukujen hyväksyminen 461/02.02.00/2014 KH 248 Kaupunginkamreeri Juha Heinonen: Taloussuunnitelman 2015-2018

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Sivistyslautakunta 27.10.2015. Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Sivistyslautakunta 27.10.2015. Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 75 76 77 78 79 80 81 82 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

VAKANSSILUETTELO TALOUSARVIO 2014

VAKANSSILUETTELO TALOUSARVIO 2014 VAKANSSILUETTELO TALOUSARVIO TOIMIELIN TEHTÄVÄALUE V=virka, T=toimi, TP=tuntip. 31.12.2013 MUUTOKSET 31.12. V T TP YHT. V T TP YHT. V T TP YHT. TEKNINEN LAUTAKUNTA PALVELUKESKUS Paikkatietosuunnittelija

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 11 09.01.2017 Kaupunginvaltuusto 10 18.01.2017 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 3/00.01.01/2017, 4/00.01.01/2017, 5/00.01.01/2017,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 33/2011 1 (5) Kaupunginhallitus Stj/2 26.9.2011

Helsingin kaupunki Esityslista 33/2011 1 (5) Kaupunginhallitus Stj/2 26.9.2011 Helsingin kaupunki Esityslista 33/2011 1 (5) Päätöshistoria Sosiaalilautakunta 30.08.2011 330 16.8.2011 pöydälle pantu asia HEL 2011-000672 T 01 01 00 Päätös Sosiaalilautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle,

Lisätiedot

Sivistystoimen toimialan vakanssimuutokset, lakkautukset ja uudet vakanssit 2015

Sivistystoimen toimialan vakanssimuutokset, lakkautukset ja uudet vakanssit 2015 Kunnanhallitus 477 17.12.2014 Sivistystoimen toimialan vakanssimuutokset, lakkautukset ja uudet vakanssit 2015 21/01.01.00/2014 Kunnanhallitus 477 Kunnanvaltuuston 29.11.2014 hyväksymään vuoden 2015 talousarvioon

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 11 09.01.2017 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 3/00.01.01/2017, 4/00.01.01/2017, 5/00.01.01/2017, 6/00.01.01/2017 KH 28.11.2016

Lisätiedot

Lautakunnan esittelijänä toimii vapaa-aikatoimenjohtaja.

Lautakunnan esittelijänä toimii vapaa-aikatoimenjohtaja. 1 SIMON KUNTA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty Simon kunnanvaltuusto 15.6.2015 36 Voimaantulo 1.8.2015 1 Toiminta-ajatus Sivistystoimen tehtävänä on varhaiskasvatuksen, koulutuksen

Lisätiedot

Kaarinan henkilöstöpäällikkö Sinikka Valtonen avasi henkilöstötyöryhmän kuudennen kokouksen.

Kaarinan henkilöstöpäällikkö Sinikka Valtonen avasi henkilöstötyöryhmän kuudennen kokouksen. 17.6.2008 MUISTIO 6/2008 Kaarinan ja Piikkiön kuntaliitoksen henkilöstötyöryhmä Aika: 6.6.2008 kello 8.30 12.00 Paikka: Kaarinan-Piikkiön terveyskeskus Läsnä: Merja Kyynäräinen, henkilöstön edustaja, Kaarinan

Lisätiedot

Liite 6: SÄÄSTÖLASKELMAT

Liite 6: SÄÄSTÖLASKELMAT LIITE 6 PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI ASIKKALA-PADASJOKI-SYSMÄ PALVELUYHTEISTYÖSELVITYS Projekti on rahoitettu Euroopan Aluekehitysrahaston osarahoituksella (EAKR) kuntien vastatessa

Lisätiedot

1 Määräysten soveltaminen

1 Määräysten soveltaminen Kuopion kaupunki Sääntö 1 (8) Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 Määräysten soveltaminen Tämän johtosäännön määräyksiä noudatetaan, ellei kunnallisesta viranhaltijasta annetussa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 1 102 Rakennuslautakunnan seurantaraportti I/2014 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600 Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Henkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää lisäksi

Lisätiedot

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa.

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa. Sosiaalijaosto 22 23.04.2010 Sosiaalijaosto 36 31.05.2010 Sosiaalijaosto 52 18.06.2010 Sosiaalijaosto 58 11.08.2010 Sosiaalijaosto 67 08.09.2010 Sosiaalijaosto 76 17.09.2010 Lastensuojelun sijoituspäätökset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Kaupunginhallitus 09.01.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Kaupunginhallitus 09.01.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 09.01.2012 Sivu 1 / 1 13 Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset Päätösehdotus Kaupunginjohtaja: - Kaupunginjohtajan päätöspöytäkirja (Henkilöstöasiat) 33 / 21.12.2011

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Kaupunginhallitus 04.03.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Kaupunginhallitus 04.03.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 04.03.2013 Sivu 1 / 1 95 Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset Päätösehdotus Kaupunginjohtaja: - Kaupunginjohtajan päätöspöytäkirja (Yleiset asiat) 6 / 11.2.2013 (787/2013-1)

Lisätiedot

Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen

Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen Kunnanhallitus 242 12.10.2015 Perusturvalautakunta 54 21.10.2015 Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen Khall 12.10.2015 242 Kunnanjohtaja Unto Murto antaa asiasta 07.10.2015

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Opetuslautakunta POL/4 25.08.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Opetuslautakunta POL/4 25.08.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) 4 Oikaisuvaatimus luokanopettajan virkaan ottamisesta määräajaksi HEL 2015-006724 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n

Lisätiedot

Muutosesitys yleisjaoston vuoden 2014 talousarvioon

Muutosesitys yleisjaoston vuoden 2014 talousarvioon KH - Yleisjaosto 3 13.01.2014 Kaupunginhallitus 34 20.01.2014 Kaupunginvaltuusto 7 24.02.2014 KH - Yleisjaosto 74 22.09.2014 Kaupunginhallitus 391 06.10.2014 Muutosesitys yleisjaoston vuoden 2014 talousarvioon

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta Kaupunginhallitus 28 23.01.2017 Kaupunginhallitus 40 06.02.2017 Kaupunginhallitus 68 27.02.2017 Kaupunginhallitus 83 06.03.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta 656/00.00.00.01/2016

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 131. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1. Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaoston 16.3.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 131. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1. Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaoston 16.3. Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1 131 Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset Päätösehdotus Kaupunginjohtaja: - Kaupunginhallituksen konsernijaoston 23.3.2015 pöytäkirja Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Matti Lohen koulu, Rautalampi 29.1.2010

Matti Lohen koulu, Rautalampi 29.1.2010 RAUTALAMMIN KUNTA Sivistyslautakunta Sivu 1 (17) Nro 1 / 2010 PÖYTÄKIRJA KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 20.1.2010 klo 18.00 20.00 Matti Lohen koulu Emma Ilomäki Sirpa

Lisätiedot

Koulutuslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Lisämäärärahan myöntäminen koulutuslautakunnalle

Koulutuslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Lisämäärärahan myöntäminen koulutuslautakunnalle Koulutuslautakunta 54 25.05.2016 Kaupunginhallitus 91 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 21 13.06.2016 Lisämäärärahan myöntäminen koulutuslautakunnalle 141/01.01.01/2016 KLTK 54 Valmistelija: koulutusjohtaja

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi

Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi Koulutuslautakunta 60 13.08.2014 Koulutuslautakunta 65 08.09.2014 Koulutuslautakunta 76 23.09.2014 Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi 395/02.01.00/2014 Koulutuslautakunta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 20/2014 1 (6) Kaupunginhallitus Stj/1 19.5.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 20/2014 1 (6) Kaupunginhallitus Stj/1 19.5.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 20/2014 1 (6) Päätöshistoria Sosiaali- ja terveysvirasto 7.5.2014 HEL 2014-005402 T 01 01 00 Sosiaali- ja terveysvirasto esittää, että kaupunginhallitus päättäisi seuraavista

Lisätiedot

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 Kunnanhallitus 16.5.2016 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.1. Henkilöstömäärän kehitys ja palvelusuhteen luonne......

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012. Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö. 1 Toiminta-ajatus ja toimiala

Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012. Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö. 1 Toiminta-ajatus ja toimiala Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012 Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö 1 Toiminta-ajatus ja toimiala Opetustoimen toiminta-ajatuksena on tukea lapsen ja nuoren kehittymistä ja kasvua yhteistyökykyiseksi,

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 81 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Talousarvion ja -suunnitelman perusta Talousarvion ja -suunnitelman perustana on Haapaveden kaupungin strategia. Sen mukaisesti

Lisätiedot

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOON LIITTYVÄT VIRKOJEN JA TOIMIEN PERUSTAMISET

HYVINVOINTIPALVELUJEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOON LIITTYVÄT VIRKOJEN JA TOIMIEN PERUSTAMISET Sosiaali- ja terveysltk 165 22.09.2015 Sosiaali- ja terveysltk 172 29.09.2015 Sosiaali- ja terveysltk 177 06.10.2015 HYVINVOINTIPALVELUJEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOON LIITTYVÄT VIRKOJEN JA TOIMIEN PERUSTAMISET

Lisätiedot

VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ

VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ Kaupunginvaltuusto 92 01.07.2013 Kaupunginhallitus 275 19.08.2013 Kaupunginhallitus 88 16.03.2015 Tekninen lautakunta 94 28.10.2015 Kaupunginhallitus 80 29.03.2016 Kaupunginvaltuusto 18 25.04.2016 VALTUUSTOALOITE

Lisätiedot

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se toteaa lausuntonaan oikeusministeriölle, että Vihdin kunnanvaltuustoon valitaan vuoden

Lisätiedot

Hallintokuntien johtajat ja puheenjohtajat ottavat kantaa alustavasti.

Hallintokuntien johtajat ja puheenjohtajat ottavat kantaa alustavasti. Perusturvalautakunta 60 28.08.2014 Perusturvatoimen vuoden 2015 talousarvio (ohm 13 ja 14) Ptltk 60 Tase 28.4.2014 Kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 18.12.2013 aikataulun, jonka mukaan menoraamia

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1 /2014 1 YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1 /2014. Keskusseurakuntatalo, Suokatu 22, 70100 Kuopio

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1 /2014 1 YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1 /2014. Keskusseurakuntatalo, Suokatu 22, 70100 Kuopio KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1 /2014 1 Aika tiistai 14.1.2014 klo 18.00 19.00 Paikka Keskusseurakuntatalo, Suokatu 22, 70100 Kuopio Kokoonpano ja läsnäolo puheenjohtaja Ilkka Raninen valtuutetut

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 113. Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 113. Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 113 Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset Päätösehdotus Kaupunginjohtaja: - Kaupunginhallituksen konsernijaoston pöytäkirja 25.2.2013 - Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Lisäksi selvitysmiehelle toimitetaan erillinen tilanteen mukainen virka- ja toimirekisteri (vakanssit).

Lisäksi selvitysmiehelle toimitetaan erillinen tilanteen mukainen virka- ja toimirekisteri (vakanssit). Nilakan kunnat HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS Yhdistymisselvitykseen koottavat tiedot Alla olevaan tiedostoon kirjataan suoraan kunnan palveluksessa (ei ostopalveluissa) oleva vakinainen henkilöstö. Yhdistelmävirat

Lisätiedot

Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin nykyisen yhteistyösopimuksen irtisanominen / Pihtipudas

Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin nykyisen yhteistyösopimuksen irtisanominen / Pihtipudas Kunnanhallitus 88 18.04.2017 Kunnanvaltuusto 30 29.05.2017 Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin nykyisen yhteistyösopimuksen irtisanominen / Pihtipudas Viitasaaren kaupunginhallitus 03.04.2017 80

Lisätiedot

177 HYVINVOINTIPALVELUJEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOON LIITTYVÄT VIRKOJEN JA TOIMIEN PERUSTAMISET

177 HYVINVOINTIPALVELUJEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOON LIITTYVÄT VIRKOJEN JA TOIMIEN PERUSTAMISET Sosiaali- ja terveysltk 165 22.09.2015 Sosiaali- ja terveysltk 172 29.09.2015 Sosiaali- ja terveysltk 177 06.10.2015 177 HYVINVOINTIPALVELUJEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOON LIITTYVÄT VIRKOJEN JA TOIMIEN PERUSTAMISET

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 349. Kaupunginhallitus 23.11.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 349. Kaupunginhallitus 23.11.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 23.11.2015 Sivu 1 / 1 349 Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset Päätösehdotus Kaupunginjohtaja: - Kaupunginhallituksen konsernijaoston pöytäkirja 9.11.2015 - Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Organisaatiomuutokset toimialoittain:

Organisaatiomuutokset toimialoittain: Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginhallitus 83 12.03.2018 Kaupunginvaltuusto 30 16.04.2018 Uudenkaupungin kaupungin hallinnollinen organisaatio 152/00.01.01/2018 KHALL 26.02.2018 65 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Naantalin varhaiskasvatuksen ja koulujen tila- ja palveluverkkosuunnitelma 2026

Naantalin varhaiskasvatuksen ja koulujen tila- ja palveluverkkosuunnitelma 2026 Koulutuslautakunta 14 16.02.2016 Koulutuslautakunta 29 12.04.2016 Koulutuslautakunta 61 14.06.2016 Koulutuslautakunta 76 06.09.2016 Koulutuslautakunta 90 19.10.2016 Naantalin varhaiskasvatuksen ja koulujen

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS

JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS SISÄLLYS YLEISTÄ 1 HENKILÖSTÖMÄÄRÄN REKRYTOINTITARVE... 1 KESKEISET HUOMIOITAVAT ASIAT HENKILÖSTÖSUUNNITELMAN TOTEUTTAMISESSA JA PÄÄTTÄMISESSÄ... 2 VIRKAMUUTOKSET VUODELLE 2017... 3 YLEISTÄ Henkilöstösuunnitelman

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutettu: 22.1.2007 Muutettu:8.12.2008 (jäsenmäärä), voimaantulo 1.1.2009 Muutettu: 12.3.2012

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan viran täyttäminen

Kaupunginjohtajan viran täyttäminen Kaupunginhallitus 5 13.01.2014 Kaupunginhallitus 77 17.02.2014 Kaupunginhallitus 88 24.02.2014 Kaupunginhallitus 95 03.03.2014 Kaupunginhallitus 123 17.03.2014 Kaupunginhallitus 138 24.03.2014 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

laajemmin sivistystoimen toimialaan kuuluvien tapahtumien toteuttamista.

laajemmin sivistystoimen toimialaan kuuluvien tapahtumien toteuttamista. Liite VIRKOJA JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET Yhteenvedossa vasemmalla on esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi laskettu sosiaaliturvamaksut,

Lisätiedot