Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997"

Transkriptio

1 Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997 Toimittajat: Aarre Peltola Helena Herrala-Ylinen Tuontiraakapuusta viisi kuudesosaa tuli Venäjältä Saksaan ja Iso-Britanniaan vietiin kolmannes metsäteollisuustuotteistamme Raakapuu Vuonna 1997 raaka- ja jätepuuta tuotiin Suomeen 8,9 miljoonaa kuutiometriä. Aiemmin vain vuonna 1995 puuta on tuotu Suomeen tätä enemmän. Tuonnista 7,5 miljoonaa kuutiometriä oli peräisin Venäjältä. Tuontipuusta noin puolet oli koivua. Raakapuuta tuotiin Suomeen 8,4 miljoonaa kuutiometriä, josta Venäjän tuonti kattoi 83 prosenttia. Seuraavaksi tärkeimmät tuontimaat olivat Viro (10 %) ja Latvia (3 %). Jätepuuta tuotiin maahan 0,5 miljoonaa kuutiometriä. Jätepuusta 95 prosenttia tuli Venäjältä ja loput Virosta. Raakapuun vienti 0,9 miljoonaa kuutiometriä lisääntyi 9 prosenttia edellisvuodesta. Tärkein kohdemaa oli Ruotsi, jonka osuusraakapuun viennistä oli 48 prosenttia. Seuraavia olivat Egypti (13 %) ja Japani (10 %). Kaksi kolmannesta viennistä oli havuraakapuuta. Metsäteollisuustuotteet Metsäteollisuustuotteiden viennin arvo oli 63,1 miljardia markkaa vuonna Arvo lisääntyi 14 prosentilla edellisvuodesta. Tuoteryhmien vientihinnat olivat yleensä edellisvuotista korkeammat. Paperin vientihinta oli kuitenkin 8 prosenttia edellisvuotista alempi. Paperin viennin arvo kattoi yksinään puolet Suomen metsäteollisuustuotteiden viennistä. Suomen tärkeimmät kauppakumppanit metsäteollisuustuotteiden viennissä olivat Saksa (18 % viennin arvosta), Iso-Britannia (17 %), Ranska (7 %) ja Alankomaat (6 %). Suomen metsäteollisuustuotteiden viennistä 68 prosenttia oli Euroopan Unionin sisäkauppaa. Massa- ja paperiteollisuuden tuotteiden viennin arvo oli 48,0 miljardia markkaa, josta paperin vienti kattoi 31,6 miljardia markkaa. Massa- ja paperiteollisuudessa viennin tärkeimmät kohdemaat olivat Saksa (18 % viennin arvosta), Iso-Britannia (17 %), Ranska (7 %) ja Yhdysvallat (6 %). Puutavarateollisuuden tuotteita vietiin 15,1 miljardin markan arvosta. Tärkeimmät puutavarateollisuuden tuoteryhmät olivat sahatavara (viennin arvo 8,6 mrd. mk) ja vaneri (2,8 mrd. mk). Puutavarateollisuuden tuotteita vietiin eniten Saksaan (osuus arvosta 19 %) ja Iso-Britanniaan (15 %). Seuraavina tulivat Alankomaat, Ranska, Tanska ja Japani kukin 7 prosentin osuudella. Metsäteollisuustuotteita tuotiin Suomeen 4,3 miljardin markan arvosta vuonna Tuonnin arvo oli vain 7 prosenttia vastaavasta viennin arvosta. Eniten metsäteollisuustuotteita tuotiin Ruotsista (1,3 mrd. mk) ja Saksasta (0,6 mrd. mk). Tuonnin tärkein tuoteryhmä oli paperin ja kartongin jalosteet.

2 2 12 milj. m³ Tuonti 9 Vienti Nettotuonti Vuosi Kuva 1. Raakapuun ulkomaankauppa mrd. mk Kartonki sekä paperin ja kartongin jalosteet 150 Suomen kokonaisvienti Raakapuu ja metsäteollisuustuotteet Vuosi Kuva 2. Suomen viennin reaaliarvo (Rahanarvot muunnettu tuotannon hintaindeksillä) 100 % 80 Kartonki sekä paperin ja kartongin jalosteet 60 Paperi 40 Massat 20 Puutavarateollisuuden tuott 0 Raakapuu Vuosi Kuva 3. Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden osuudet metsäteollisuuden viennin arvosta

3 3 Taulukkoluettelo sivu Raakapuun vienti 1997 ja Raakapuun tuonti 1997 ja Raakapuun ja jätepuun vienti maittain Raakapuun ja jätepuun tuonti maittain Suomen ulkomaankaupan jakautuminen maittain Metsäteollisuustuotteiden vienti 1997 ja Metsäteollisuustuotteiden tärkeimmät vientimaat Puutavarateollisuuden tuotteiden tärkeimmät vientimaat Massojen tärkeimmät vientimaat Paperin, kartongin sekä paperin ja kartongin jalosteiden tärkeimmät vientimaat Metsäteollisuustuotteiden vientimäärät maittain 1997 (1)...12 Metsäteollisuustuotteiden vientimäärät maittain 1997 (2)...13 Metsäteollisuustuotteiden viennin arvo maittain 1997 (1)...14 Metsäteollisuustuotteiden viennin arvo maittain 1997 (2)...15 Metsäteollisuustuotteiden tuonti 1997 ja Metsäteollisuustuotteiden tärkeimmät tuontimaat Liitteet Tilaston laatuseloste (Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain)...18 Tullitilaston käyttämän Combined Nomenclature-nimikkeistön muuntaminen tavaralajeiksi...20 Tilastossa käytetty maaluokitus...21

4 4 RAAKAPUUN VIENTI 1997 JA Muutos 1997/ Puutavaralaji määrä arvo yks. arvo määrä arvo yks. arvo määrä arvo yks. arvo 1000 m³ milj. mk mk/m³ % % % 1000 m³ milj. mk mk/m³ RAAKAPUU Havupuu, josta mänty kuusi muut havupuut Lehtipuu, josta koivu muut lehtipuut Polttopuu Hake Kyllästetty puu, josta kyllästetyt havupylväät muu kyllästetty puu JÄTEPUU KAIKKIAAN RAAKAPUUN TUONTI 1997 JA Muutos 1997/ Puutavaralaji määrä arvo yks. arvo määrä arvo yks. arvo määrä arvo yks. arvo 1000 m³ milj. mk mk/m³ % % % 1000 m³ milj. mk mk/m³ RAAKAPUU Havupuu, josta mänty kuusi muut havupuut Lehtipuu, josta koivu eukalyptus muut lehtipuut Polttopuu Hake Kyllästetty puu, josta kyllästetyt havupylväät muu kyllästetty puu JÄTEPUU KAIKKIAAN

5 5 RAAKA- JA JÄTEPUUN VIENTI MAITTAIN 1997 Mänty Kuusi Muut havupuut Havupuut yhteensä maa määrä arvo maa määrä arvo maa määrä arvo maa määrä arvo 1000 m³ milj. mk 1000 m³ milj. mk 1000 m³ milj. mk 1000 m³ milj. mk Ruotsi Japani Yhdysvallat 0 0 Ruotsi Egypti Ruotsi 28 6 Egypti Iso-Britannia Tanska 6 2 Japani Turkki Norja 4 1 Iso-Britannia Irlanti Turkki Arabiemiirik Irlanti Norja 10 3 Norja 14 4 Kreikka 9 6 Arabiemiirik Saksa 8 8 Saksa 9 9 Israel 6 6 Kreikka 9 6 Muut 10 9 Muut 1 1 Muut YHTEENSÄ YHTEENSÄ YHTEENSÄ 0 0 YHTEENSÄ Lehtipuut yhteensä maa määrä arvo 1000 m³ milj. mk Saksa 7 13 Ruotsi 6 3 Latvia 4 5 Japani 2 1 Sveitsi 1 2 Muut 2 2 YHTEENSÄ Polttopuu Hake Kyllästetty puu Jätepuu maa määrä arvo maa määrä arvo maa määrä arvo maa määrä arvo 1000 m³ milj. mk 1000 m³ milj. mk 1000 m³ milj. mk 1000 m³ milj. mk Ruotsi 2 0 Ruotsi Iso-Britannia Ruotsi 11 1 Norja 2 1 Turkki Venäjä 0 0 Libya Syyria 11 9 Irlanti 7 5 Muut 1 1 Muut Muut 0 1 YHTEENSÄ 4 1 YHTEENSÄ YHTEENSÄ YHTEENSÄ 11 1

6 6 RAAKA- JA JÄTEPUUN TUONTI MAITTAIN 1997 Mänty Kuusi Muut havupuut Havupuut yhteensä maa määrä arvo maa määrä arvo maa määrä arvo maa määrä arvo 1000 m³ milj. mk 1000 m³ milj. mk 1000 m³ milj. mk 1000 m³ milj. mk Venäjä Venäjä Ruotsi 10 1 Venäjä Viro Viro Venäjä 1 0 Viro Saksa Ruotsi 1 0 Viro 0 0 Saksa Latvia Saksa 0 0 Latvia Valko-Venäjä 41 7 Valko-Venäjä 41 7 Ruotsi 27 5 Ruotsi 38 6 YHTEENSÄ YHTEENSÄ YHTEENSÄ 12 2 YHTEENSÄ Koivu Eukalyptus Muut lehtipuut Lehtipuut yhteensä maa määrä arvo maa määrä arvo maa määrä arvo maa määrä arvo 1000 m³ milj. mk 1000 m³ milj. mk 1000 m³ milj. mk 1000 m³ milj. mk Venäjä Uruguay Venäjä Venäjä Viro Viro Viro Latvia Latvia 8 2 Latvia Valko-Venäjä 33 6 Saksa 1 4 Uruguay Ruotsi 6 1 Valko-Venäjä 33 6 Norja 0 0 Ruotsi 6 1 Saksa 1 4 Muut 0 2 Muut 1 1 YHTEENSÄ YHTEENSÄ YHTEENSÄ YHTEENSÄ Polttopuu Hake Kyllästetty puu Jätepuu maa määrä arvo maa määrä arvo maa määrä arvo maa määrä arvo 1000 m³ milj. mk 1000 m³ milj. mk 1000 m³ milj. mk 1000 m³ milj. mk Venäjä 47 2 Venäjä Venäjä 0 0 Venäjä Viro Viro 0 0 Viro 26 3 Latvia 29 4 Muut 0 0 Muut 0 0 Muut 1 1 YHTEENSÄ 47 2 YHTEENSÄ YHTEENSÄ 0 0 YHTEENSÄ

7 7 SUOMEN ULKOMAANKAUPAN JAKAUTUMINEN MAITTAIN 1997 Maa Koko vienti Metsäteollisuus- Muu vienti Koko tuonti Metsäteollisuustuotteiden vienti tuotteiden tuonti milj. mk % milj. mk % milj. mk % milj. mk % milj. mk % EUROOPPA , , , , ,6 Euroopan Unioni , , , , ,5 Alankomaat , , , , ,4 Belgia-Luxemburg , , , ,5 96 2,3 Espanja , , , ,4 67 1,6 Irlanti , , , ,9 4 0,1 Iso-Britannia , , , , ,2 Italia , , , , ,0 Itävalta , , , ,1 35 0,8 Kreikka , , , ,2 14 0,3 Portugali , , , ,8 6 0,2 Ranska , , , , ,8 Ruotsi , , , , ,2 Saksa , , , , ,6 Tanska , , , , ,0 Muu Länsi-Eurooppa , , , , ,3 Islanti 174 0,1 64 0, , ,1 - - Norja , , , , ,7 Sveitsi , , , ,7 28 0,7 Muut 38 0,0 10 0,0 27 0,0 82 0,1 - - Muu Eurooppa , , , , ,8 Bulgaria 148 0,1 74 0,1 74 0,0 49 0,0 0 0,0 Latvia , , , ,1 31 0,7 Liettua 860 0,4 89 0, , ,1 2 0,1 Puola , , , ,1 63 1,5 Slovakia 320 0, , , ,1 10 0,2 Slovenia 179 0,1 30 0, , ,1 13 0,3 Tšekki , , , ,4 13 0,3 Turkki , , , ,2 1 0,0 Ukraina 615 0, , ,3 62 0,0 0 0,0 Unkari , , , ,3 42 1,0 Valko-Venäjä 141 0,1 32 0, ,1 27 0,0 0 0,0 Venäjä , , , , ,1 Viro , , , , ,4 Muut 369 0,2 63 0, ,2 96 0,1 4 0,1 AASIA, josta , , , , ,7 Etelä-Korea , , , ,4 3 0,1 Filippiinit 476 0, , , ,2 1 0,0 Hongkong , , , ,4 2 0,1 Indonesia , , , ,4 29 0,7 Intia , , , ,2 1 0,0 Iran 461 0, , ,2 11 0,0 - - Israel 819 0, , , ,2 2 0,0 Japani , , , ,3 11 0,3 Malesia , , , ,4 23 0,5 Kiina , , , ,8 27 0,6 Saudi-Arabia 606 0, , ,2 21 0,0 - - Singapore , , , ,4 2 0,0 Taiwan , , , ,8 8 0,2 AFRIKKA, josta , , , ,9 79 1,8 Algeria 325 0, ,5 27 0, ,1 - - Egypti 896 0, , ,2 72 0,0 0 0,0 Etelä-Afrikka , , , ,2 57 1,3 Tunisia 226 0, ,3 43 0,0 14 0,0 0 0,0 POHJOIS-AMERIKKA, josta , , , , ,3 Kanada , , , , ,4 Yhdysvallat , , , , ,9 LATINALAINEN AMERIKKA, josta , , , ,2 20 0,5 Argentiina 545 0, , , ,1 0 0,0 Brasilia , , , ,5 4 0,1 Chile 619 0, , , ,4 11 0,3 Kolumbia 243 0, , , ,4 - - OSEANIA, josta , , , ,8 3 0,1 Australia , , , ,6 3 0,1 Uusi Seelanti 386 0, , ,2 82 0,1 0 0,0 YHTEENSÄ , , , , ,0

8 8 METSÄTEOLLISUUSTUOTTEIDEN VIENTI 1997 JA Muutos 1997/ Tavaralaji yks. määrä arvo yks. arvo määrä arvo yks. arvo määrä arvo yks. arvo 1000 yks. milj. mk mk/yks. % % % 1000 yks. milj. mk mk/yks. PUUTAVARATEOLLISUUS Sahatavara, josta m³ Mäntysahatavara m³ Kuusisahatavara m³ Muu havusahatavara m³ Höyläsahatavara m³ Lehtisahatavara m³ Vaneri m³ Viilu m³ Lastulevy m³ Kuitulevy t Huonekalut Muut puuteokset Puutalot MASSA- JA PAPERITEOLLISUUS t Massa, josta t Mekaaninen puumassa t Puolikemiallinen puumassa t Valkaisematon sulfaattisellu t Valkaistu sulfaattisellu, josta t havusulfaatti t lehtisulfaatti t Liukosellu t Valkaisematon sulfiittisellu t Valkaistu sulfiittisellu t Keräyspaperi ja -massa t Muu kuin puumassa t Paperi, josta t Sanomalehtipaperi t Aikakauslehtipaperi, josta t päällystämätön t päällystetty t Hienopaperi, josta t päällystämätön t päällystetty t Säkkipaperi t Muu voimapaperi t Muu paperi t Kartonki, josta t Kraftlaineri t Muu sulfaattikartonki t Fluting t Muu kartonki t Paperin ja kartongin jalosteet t KAIKKIAAN SUOMEN KOKONAISVIENTI

9 9 METSÄTEOLLISUUSTUOTTEIDEN TÄRKEIMMÄT VIENTIMAAT 1997 Puutavarateollisuuden Massa Paperi Kartonki sekä paperin Metsäteollisuustuotteet tuotteet ja kartongin jalosteet maa vienti maa vienti maa vienti maa vienti maa vienti milj. mk milj. mk milj. mk milj. mk milj. mk Saksa Saksa Iso-Britannia Saksa Saksa Iso-Britannia Iso-Britannia 609 Saksa Iso-Britannia Iso-Britannia Alankomaat Ranska 392 Yhdysvallat Venäjä 789 Ranska Ranska Italia 218 Ranska Espanja 772 Alankomaat Tanska Portugali 159 Belgia-Lux Ruotsi 706 Yhdysvallat Japani Ruotsi 158 Espanja Alankomaat 675 Belgia-Lux Venäjä 665 Alankomaat 128 Alankomaat Yhdysvallat 583 Espanja Ruotsi 654 Sveitsi 124 Italia 888 Ranska 482 Tanska Egypti 554 Belgia-Lux. 71 Australia 752 Belgia-Lux. 405 Japani Italia 466 Japani 66 Tanska 742 Tanska 349 Ruotsi Norja 424 Israel 61 Japani 721 Hongkong 305 Venäjä Israel 313 Itävalta 44 Puola 532 Norja 294 Italia Algeria 297 Kiina 40 Ruotsi 528 Kiina 266 Norja Itävalta 286 Espanja 39 Venäjä 479 Italia 265 Australia 936 Belgia-Lux. 249 Indonesia 38 Sveitsi 467 Japani 257 Sveitsi 898 Espanja 210 Yhdysvallat 37 Brasilia 343 Puola 210 Itävalta 805 Irlanti 195 Tšekki 22 Norja 337 Viro 170 Puola 798 Sveitsi 195 Iran 20 Itävalta 331 Australia 155 Egypti 651 Yhdysvallat 186 Venäjä 17 Kreikka 302 Taiwan 145 Kreikka 572 Tunisia 163 Libanon 16 Argentiina 301 Itävalta 144 Hongkong 553 Viro 159 Etelä-Korea 16 Hongkong 231 Etelä-Korea 129 Israel 521 Kreikka 152 Thaimaa 14 Portugali 199 Kreikka 113 Portugali 435 Saudi-Arabia 91 Intia 13 Malesia 193 Sveitsi 112 Viro 400 Marokko 61 Puola 13 Turkki 192 Unkari 101 Irlanti 388 Puola 44 Turkki 8 Kanada 190 Etelä-Afrikka 95 Kiina 383 Islanti 43 Irlanti 8 Etelä-Afrikka 159 Ukraina 93 Brasilia 362 Etelä-Korea 39 Kreikka 6 Unkari 142 Turkki 88 Argentiina 335 Unkari 33 Slovakia 6 Taiwan 130 Saudi-Arabia 79 Turkki 317 Turkki 29 Taiwan 5 Chile 129 Latvia 75 Taiwan 300 Australia 28 Tunisia 5 Singapore 126 Indonesia 69 Algeria 299 Portugali 28 Vietnam 5 Intia 122 Irlanti 68 Unkari 279 Kanada 25 Marokko 5 Irlanti 117 Filippiinit 63 Etelä-Korea 266 Taiwan 20 Syyria 4 Kolumbia 99 Tšekki 62 Saudi-Arabia 263 Tšekki 19 Filippiinit 3 Israel 96 Slovakia 59 Kanada 261 Hongkong 16 Libya 3 Saudi-Arabia 93 Singapore 54 Etelä-Afrikka 258 Ukraina 15 Norja 3 Iran 84 Intia 51 Malesia 250 Latvia 15 Egypti 2 Etelä-Korea 81 Israel 51 Intia 188 Liettua 10 Bulgaria 2 Uusi Seelanti 78 Portugali 49 Singapore 184 Thaimaa 10 Slovenia 2 Kiina 73 Malesia 47 Tunisia 182 Kazakstan 10 Unkari 2 Viro 70 Kanada 45 Indonesia 161 Kypros 9 Malta 2 Egypti 70 Meksiko 44 Ukraina 159 Malesia 9 Malesia 2 Libanon 62 Iran 43 Tšekki 152 Libanon 7 Hongkong 1 Meksiko 60 Kazakstan 38 Iran 149 Slovakia 7 Kuwait 1 Filippiinit 54 Liettua 37 Chile 144 Arabiemiirik. 6 Valko-Venäjä 1 Indonesia 52 Argentiina 34 Latvia 137 Syyria 5 Oman 1 Venezuela 52 Thaimaa 33 Filippiinit 121 Kiina 5 Honduras 1 Thaimaa 51 Bulgaria 30 Slovakia 117 Jordania 5 Ukraina 1 Ukraina 50 Uusi Seelanti 26 Kolumbia 109 Kroatia 4 Jugoslavia 1 Tšekki 49 Egypti 24 Thaimaa 108 Singapore 4 Ecuador 1 Syyria 49 Arabiemiirik. 23 Uusi Seelanti 105 Muut 36 Muut 4 Muut 629 Muut 326 Muut YHTEENSÄ YHTEENSÄ YHTEENSÄ YHTEENSÄ YHTEENSÄ

10 10 PUUTAVARATEOLLISUUDEN TUOTTEIDEN TÄRKEIMMÄT VIENTIMAAT 1997 Sahatavara Vaneri ja viilu Lastulevy Kuitulevy maa määrä arvo maa määrä arvo maa määrä arvo maa määrä arvo 1000 m³ milj. mk 1000 m³ milj. mk 1000 m³ milj. mk 1000 t milj. mk Iso-Britannia Saksa Iso-Britannia Iso-Britannia Saksa Alankomaat Ruotsi Saksa 6 9 Ranska Ranska Tanska Alankomaat 5 9 Alankomaat Ruotsi Venäjä Ruotsi 4 7 Egypti Iso-Britannia Islanti 9 10 Kreikka 2 4 Tanska Tanska Viro 9 17 Norja 2 4 Japani Italia Norja 5 9 Viro 2 5 Israel Norja Irlanti 5 5 Venäjä 1 8 Algeria Yhdysvallat Italia 5 5 Tanska 1 3 Italia Belgia-Lux Alankomaat 2 2 Belgia-Lux. 1 2 Tunisia Espanja Irlanti Itävalta Kreikka Sveitsi Itävalta Japani Belgia-Lux Israel Norja Irlanti 7 19 Espanja Turkki 6 24 Saudi-Arabia Portugali 6 18 Marokko Etelä-Korea 4 20 Sveitsi Islanti 4 12 Ruotsi Saudi-Arabia 4 11 Yhdysvallat Puola 3 16 Unkari Malesia 3 8 Taiwan Tšekki 2 6 Islanti Thaimaa 2 5 Muut Muut Muut 3 6 Muut 6 13 YHTEENSÄ YHTEENSÄ YHTEENSÄ YHTEENSÄ MASSOJEN TÄRKEIMMÄT VIENTIMAAT 1997 Mekaaniset massat Sellu Keräyspaperi- ja massa, muu kuin puumassa maa määrä arvo maa määrä arvo maa määrä arvo 1000 t milj. mk 1000 t milj. mk 1000 t milj. mk Yhdysvallat Saksa Saksa Ranska Iso-Britannia Ruotsi 13 8 Alankomaat Ranska Alankomaat 4 4 Italia 9 17 Italia Sveitsi 3 4 Iso-Britannia 8 17 Portugali Venäjä 2 1 Ruotsi 8 16 Ruotsi Espanja 7 12 Sveitsi Tšekki 5 9 Alankomaat Puola 4 9 Japani Saksa 4 7 Israel Turkki 2 4 Belgia-Lux Slovakia 2 4 Indonesia Iran 2 4 Itävalta Belgia-Lux. 2 4 Kiina Unkari 1 2 Espanja Muut 6 11 Muut Muut 9 14 YHTEENSÄ YHTEENSÄ YHTEENSÄ 51 47

11 11 PAPERIN, KARTONGIN SEKÄ PAPERIN JA KARTONGIN JALOSTEIDEN TÄRKEIMMÄT VIENTIMAAT 1997 Sanomalehtipaperi Muu paino- ja kirjoituspaperi Voimapaperi maa määrä arvo maa määrä arvo maa määrä arvo maa määrä arvo 1000 t milj. mk 1000 t milj. mk 1000 t milj. mk 1000 t milj. mk Iso-Britannia Saksa Hongkong Saksa Saksa Iso-Britannia Malesia Iso-Britannia Tanska Yhdysvallat Kanada Italia Espanja Belgia-Lux Portugali Espanja Alankomaat Ranska Intia Ranska Ranska Espanja Etelä-Afrikka Alankomaat Belgia-Lux Alankomaat Turkki Itävalta Australia Italia Chile Yhdysvallat Turkki Australia Unkari Japani Kreikka Japani Singapore Belgia-Lux Japani Puola Kolumbia Ruotsi 6 27 Irlanti Sveitsi Uusi Seelanti Argentiina 5 14 Iran Tanska Israel Syyria 5 12 Portugali Ruotsi Iran Taiwan 5 19 Saudi-Arabia Venäjä Saudi-Arabia Unkari 4 18 Sveitsi Brasilia Etelä-Korea Norja 4 21 Hongkong Norja Meksiko Tanska 4 18 Ruotsi Itävalta Filippiinit Portugali 4 15 Egypti Argentiina Egypti Etelä-Korea 4 19 Israel Kreikka Irlanti Puola 3 17 Muut Muut Muut YHTEENSÄ YHTEENSÄ YHTEENSÄ Muu paperi Kartonki Paperin ja kartongin jalosteet maa määrä arvo maa määrä arvo maa määrä arvo maa määrä arvo 1000 t milj. mk 1000 t milj. mk 1000 t milj. mk 1000 t milj. mk Iso-Britannia Saksa Norja Venäjä Saksa Iso-Britannia Taiwan Saksa Ranska Espanja Saudi-Arabia Ruotsi Belgia-Lux Alankomaat Etelä-Afrikka Taiwan Ruotsi Belgia-Lux Sveitsi Iso-Britannia Espanja Yhdysvallat Turkki Ranska Taiwan 9 54 Ruotsi Unkari Norja Kiina 8 35 Tanska Israel Yhdysvallat Alankomaat 7 44 Kiina Norsunluurann Indonesia Singapore 7 31 Italia Ukraina Viro Australia 7 44 Hongkong Singapore Tanska Turkki 7 23 Ranska Intia Alankomaat 7 53 Italia 6 43 Japani Slovakia Italia 7 63 Thaimaa 5 20 Etelä-Korea Meksiko Espanja 7 61 Kanada 4 15 Kreikka Portugali Puola 7 80 Yhdysvallat 3 29 Filippiinit Malesia Hongkong 6 38 Malesia 3 12 Venäjä Kanada 9 33 Belgia-Lux Indonesia 3 11 Puola Latvia 9 25 Etelä-Korea 5 29 Tanska 3 18 Australia Argentiina 8 22 Unkari 5 34 Sveitsi 3 13 Itävalta Irlanti 8 45 Australia 5 39 Muut Muut Muut YHTEENSÄ YHTEENSÄ YHTEENSÄ

12 12 METSÄTEOLLISUUSTUOTTEIDEN VIENTIMÄÄRÄT MAITTAIN 1997 (1) Maa Saha- Vaneri Lastu- Kuitu- Mekaan. Sellu Muut Massat tavara ja viilu levy levy massat massat yhteensä m³ t t EUROOPPA 5426,9 870,3 194,8 53,1 72,4 1521,0 47,2 1640,5 Euroopan Unioni 5229,2 790,9 151,5 47,6 57,5 1456,2 38,0 1551,7 Alankomaat 726,7 119,4 1,9 5,1 9,7 40,3 4,4 54,4 Belgia-Luxemburg 107,4 23,5 0,3 1,2 1,8 25,9-27,7 Espanja 100,2 20, ,9 11,3 0,0 18,3 Irlanti 131,9 6,9 4,6 1,2 0,3 2,6-2,9 Iso-Britannia 1240,6 83,6 92,6 25,0 7,7 236,9 1,4 246,0 Italia 224,4 40,4 4,5 1,0 9,3 87,4 0,1 96,8 Itävalta 108,3 20, ,0 18,5 0,1 18,5 Kreikka 121,6 1,8-2,0 0,3 2,1-2,5 Portugali 3,5 5, ,7-63,7 Ranska 746,4 91,9-0,5 10,1 150,5 0,1 160,6 Ruotsi 44,3 86,6 27,0 3,7 7,6 52,8 12,9 73,3 Saksa 1066,0 237,6 0,0 6,5 3,7 764,2 19,1 787,0 Tanska 607,8 52,1 20,6 1,3 0,0 0,0-0,0 Muu Länsi-Eurooppa 167,1 60,9 14,1 2,5 0,4 49,2 5,1 54,6 Islanti 10,0 3,8 8,9 0, Norja 103,9 36,4 5,1 1,6 0,3-2,1 2,4 Sveitsi 53,1 20,4-0,1 0,1 48,5 2,9 51,5 Muut 0,2 0,3-0,5-0,7-0,7 Muu Eurooppa 30,6 18,5 29,3 3,1 14,5 15,6 4,1 34,2 Bulgaria 0,0 0,1-0,0 0,1 0,7 0,1 0,8 Latvia 0,1 0,2 1,0 0, ,1 0,1 Liettua 0,1 0,0 0,1 0, Puola 2,6 3,5 0,1 0,0 4,3 1,2 0,0 5,5 Slovakia 0,0 0, ,1 0,6-2,8 Slovenia 0,6 0, ,1 1,0-1,1 Tšekki 1,6 2,3-0,0 4,5 5,1-9,6 Turkki 1,3 6,2-0,0 2,2 1,3 0,2 3,6 Ukraina 0,5 0,0 0,1 0,0-0,1 0,4 0,5 Unkari 15,0 1,0 0,0 0,0 1,0 0,0-1,0 Valko-Venäjä 0,0 0,0 0, ,8 0,8 Venäjä 4,8 1,9 19,2 1,4 0,2 5,5 2,4 8,0 Viro 3,1 1,7 8,6 1,6-0,0 0,2 0,2 Muut 0,7 0,9-0,0 0,1 0,1-0,2 AASIA, josta 933,5 48,1 1,2 2,0 4,3 130,9 2,9 138,1 Etelä-Korea 1,0 4,4 0,4-0,2 7,7-7,9 Filippiinit ,0-2,0 Hongkong 4,4 1, ,2 0,3-0,5 Indonesia - 0, ,1 18,6-18,6 Intia - 0, ,4 0,7 6,1 Iran 1,7 0, ,9 4,9-6,8 Israel 268,9 10,9 0,0 0,4-26,1-26,1 Japani 557,6 15,6 0,1 0,0 0,5 27,6-28,1 Malesia - 3, ,7-0,7 Kiina 0,3 0, ,0 18,2 1,8 20,0 Saudi-Arabia 77,4 3,6 0,5 0, Singapore 0,0 0,6-0,0-0,0-0,0 Taiwan 12,1 0,7-0,0-2,4 0,1 2,5 AFRIKKA, josta 1140,4 0,9 0,1 0,2 0,9 5,2 0,6 6,6 Algeria 259, Egypti 685,1 0, ,5-0,5 1,0 Etelä-Afrikka 0,0 0, ,1-0,1 Tunisia 137, ,0-2,0 POHJOIS-AMERIKKA, josta 24,2 35,6 0,5-11,5 4,7 0,2 16,3 Kanada 0,3 1,9 0,0-0, ,0 Yhdysvallat 23,9 33,8 0,5-11,5 4,7 0,2 16,3 LATINALAINEN AMERIKKA, josta - 0, ,0 0,1-1,1 Argentiina - 0, ,0-0,0 Brasilia - 0, ,0-0,0 Chile - 0, Kolumbia OSEANIA, josta 8,6 0,4-0,3 0, ,2 Australia 8,6 0,4-0,3 0, ,2 Uusi Seelanti - 0, YHTEENSÄ 7533,6 955,9 196,6 55,7 90,2 1661,9 50,8 1802,8

13 13 METSÄTEOLLISUUSTUOTTEIDEN VIENTIMÄÄRÄT MAITTAIN 1997 (2) Maa Sanoma- Aikakaus- Hieno- Aikakaus- Voima- Muu Paperi Kartonki Paperin ja Massa- ja lehtipaperi lehtipaperi paperi lehti- ja paperi paperi yhteensä kartongin paperiteoll. hienopap. jalosteet yhteensä t EUROOPPA 972,1 3244,9 1934,5 5179,3 280,5 277,8 6709,7 1510,1 330, ,6 Euroopan Unioni 889,5 2919,4 1706,2 4625,6 257,8 254,6 6027,6 1323,6 211,0 9114,0 Alankomaat 70,5 171,1 181,6 352,7 17,2 7,4 447,8 130,1 7,2 639,4 Belgia-Luxemburg 38,0 341,6 184,6 526,1 7,1 32,1 603,4 113,7 5,7 750,5 Espanja 77,9 270,8 101,0 371,8 29,9 12,3 491,9 212,3 7,1 729,7 Irlanti 20,4 2,2 11,1 13,3 0,5 2,3 36,5 7,8 3,7 51,0 Iso-Britannia 299,7 644,4 483,3 1127,7 42,6 77,3 1547,3 222,7 30,4 2046,4 Italia 9,1 142,8 75,3 218,1 32,0 5,7 264,9 60,2 7,1 429,1 Itävalta 9,0 49,8 22,6 72,3 16,9 2,0 100,3 21,6 4,4 144,8 Kreikka 28,6 42,3 19,1 61,4 2,1 1,5 93,6 34,2 1,8 132,1 Portugali 15,2 31,7 8,2 39,9 4,2 0,9 60,1 9,7 1,1 134,5 Ranska 49,1 247,7 246,2 493,9 27,8 32,8 603,5 53,9 26,3 844,4 Ruotsi 12,2 53,7 46,1 99,8 6,4 13,4 131,7 70,8 52,2 328,0 Saksa 168,7 854,0 277,9 1131,8 67,1 63,8 1431,5 322,6 52,9 2593,9 Tanska 91,1 67,4 49,3 116,8 4,2 3,1 215,1 63,9 11,0 290,1 Muu Länsi-Eurooppa 24,0 153,9 47,6 201,5 7,3 3,5 236,3 38,6 22,0 351,5 Islanti 0,1 0,6 1,8 2,3 0,0 0,1 2,6 0,1 0,9 3,5 Norja 10,2 47,6 30,0 77,6 4,4 0,5 92,6 21,2 18,2 134,5 Sveitsi 12,8 105,7 15,6 121,3 2,9 2,7 139,7 17,3 2,9 211,3 Muut 0,9-0,3 0,3-0,3 1,5 0,1 0,0 2,2 Muu Eurooppa 58,5 171,6 180,7 352,2 15,4 19,6 445,7 147,8 97,3 725,1 Bulgaria 2,1 2,5 4,7 7,2 0,1 2,4 11,8 6,0 0,4 19,0 Latvia 1,0 3,4 5,2 8,6 0,5 1,4 11,5 9,0 4,3 24,9 Liettua 1,3 3,2 4,8 8,0 0,3 0,1 9,6 1,1 2,6 13,3 Puola 9,7 96,1 36,4 132,5 3,3 0,4 146,0 27,8 6,5 185,8 Slovakia 1,0 3,5 6,6 10,1-1,2 12,3 10,3 1,4 26,8 Slovenia 0,1 2,1 2,7 4,8 0,9 0,0 5,9 0,6 0,2 7,8 Tšekki 1,1 3,9 5,0 9,0 2,7 0,0 12,8 7,5 3,7 33,5 Turkki 29,2 20,0 10,0 29,9 0,9 6,7 66,8 17,2 2,6 90,2 Ukraina 0,3 2,4 6,1 8,5 0,0 1,1 10,0 12,2 2,2 24,9 Unkari 7,1 16,9 10,7 27,6 4,4 1,4 40,5 14,8 4,7 61,0 Valko-Venäjä 0,1 0,9 1,9 2,8-1,4 4,2 1,0 1,3 7,3 Venäjä 0,9 6,0 75,9 81,9 0,4 2,3 85,5 32,6 54,5 180,7 Viro 4,5 4,9 7,6 12,6 0,1 1,0 18,2 6,4 12,1 36,9 Muut 0,2 5,6 3,1 8,6 1,8 0,1 10,7 1,2 0,7 12,9 AASIA, josta 157,1 319,8 149,6 469,4 40,6 46,0 713,1 364,0 82,8 1298,0 Etelä-Korea 0,3 15,2 0,0 15,2 3,7 0,4 19,6 36,5 5,5 69,4 Filippiinit - 2,0 11,7 13,8 0,0 1,9 15,7 33,4 0,7 51,8 Hongkong 12,5 32,7 19,6 52,3 1,2 0,3 66,3 56,2 6,5 129,4 Indonesia 0,1 7,9 4,8 12,7 0,2 3,2 16,1 7,6 13,4 55,7 Intia 7,2 29,7 6,6 36,3 2,3 0,1 45,9 11,3 1,4 64,6 Iran 15,7 15,7 0,9 16,5 0,1 0,3 32,7 4,5 2,6 46,6 Israel 10,6 11,8 4,7 16,6 2,9 1,0 31,2 13,8 2,7 73,7 Japani 26,7 156,2 7,1 163,3 10,2 1,9 202,1 50,5 0,1 280,8 Malesia 0,8 8,5 40,5 49,0 3,0 3,3 56,2 9,5 2,3 68,7 Kiina 0,5 4,2 2,4 6,6 3,1 8,1 18,4 61,6 1,3 101,3 Saudi-Arabia 13,2 2,8 13,4 16,2 0,1 1,1 30,7 17,6 1,7 49,9 Singapore 7,0 7,4 13,7 21,1 0,2 7,0 35,3 11,7 0,9 48,0 Taiwan 8,3 9,0 2,6 11,6 4,7 9,3 33,8 20,6 33,9 90,9 AFRIKKA, josta 22,4 35,7 42,4 78,2 5,5 6,4 112,4 64,8 5,7 189,5 Algeria - - 0,1 0, ,1 0,3 0,0 0,4 Egypti 11,0 3,7 9,6 13,3 0,5 0,1 24,9 7,5 0,4 34,0 Etelä-Afrikka 1,0 31,1 4,8 35,8 1,5 2,3 40,6 17,4 3,0 61,2 Tunisia 0,0-0,0 0,0 0,3-0,4 2,3 0,4 5,2 POHJOIS-AMERIKKA, josta 7,6 581,4 71,2 652,6 13,0 7,1 680,4 91,9 16,2 804,9 Kanada - 37,5 7,9 45,4 0,5 3,7 49,5 9,5 0,9 59,9 Yhdysvallat 7,6 544,0 63,3 607,2 12,6 3,5 630,9 82,5 15,3 745,0 LATINALAINEN AMERIKKA, josta 15,4 177,5 56,7 234,2 9,7 1,8 261,1 33,9 4,3 300,4 Argentiina 0,5 67,9 4,2 72,0 4,9 0,0 77,4 7,8 1,0 86,2 Brasilia 8,5 59,6 18,1 77,7 2,1 0,5 88,6 1,4 0,3 90,4 Chile - 18,7 11,0 29,7 0,1 0,2 30,0 1,5 2,1 33,7 Kolumbia 0,0 6,4 14,2 20,7 1,9 0,5 23,1 1,9 0,1 25,2 OSEANIA, josta 36,4 140,0 45,6 185,6 1,5 6,9 230,4 29,6 5,4 265,5 Australia 36,3 127,2 38,6 165,8 1,3 6,8 210,1 26,0 4,5 240,8 Uusi Seelanti 0,1 12,9 6,9 19,8 0,2 0,1 20,3 3,6 0,8 24,7 YHTEENSÄ 1210,9 4499,3 2300,0 6799,3 350,8 346,0 8707,0 2094,2 444, ,8

14 14 METSÄTEOLLISUUSTUOTTEIDEN VIENNIN ARVO MAITTAIN 1997 (1) Maa Saha- Vaneri Lastu- Kuitu- Muu Puutavara- Mekaan. Sellu Muut Massat tavara ja viilu levy levy puutavara- teolisuus massat massat yhteensä teollisuus yhteensä milj. mk EUROOPPA 6370,3 2746,6 229,6 110,2 2786, ,0 148,8 3652,0 40,8 3841,6 Euroopan Unioni 6105,2 2472,5 155,0 90,7 1747, ,5 118,5 3488,2 31,3 3638,0 Alankomaat 740,9 291,8 2,1 9,1 43,0 1086,8 22,2 102,2 3,9 128,3 Belgia-Luxemburg 102,3 75,3 0,3 1,7 69,3 248,9 4,0 67,0-71,0 Espanja 105,6 80, ,1 210,3 12,0 27,4 0,0 39,5 Irlanti 159,1 18,7 5,0 2,3 10,2 195,4 0,7 7,1-7,8 Iso-Britannia 1622,4 295,7 90,1 52,0 232,9 2293,1 17,4 588,1 3,4 608,8 Italia 296,2 139,4 4,6 1,9 23,7 465,8 17,0 200,6 0,0 217,5 Itävalta 118,7 86, ,9 286,3 0,0 43,5 0,0 43,6 Kreikka 136,6 5,4-3,8 5,7 151,5 0,6 5,6-6,3 Portugali 4,1 17, ,9 27,5-158,7-158,7 Ranska 809,7 215,3-0,6 52,5 1078,1 21,4 370,9 0,1 392,3 Ruotsi 61,4 258,9 36,7 7,3 289,5 653,8 15,8 133,6 8,2 157,6 Saksa 1230,1 812,2 0,0 8,8 799,1 2850,2 7,4 1783,5 15,7 1806,6 Tanska 718,2 174,9 16,2 3,2 110,3 1022,8 0,0 0,1-0,1 Muu Länsi-Eurooppa 205,5 198,1 18,4 6,0 236,5 664,7 0,7 122,4 5,9 129,0 Islanti 12,2 11,9 9,5 0,6 8,5 42, Norja 126,4 124,8 8,9 4,4 159,9 424,4 0,5-2,1 2,6 Sveitsi 66,7 59,9-0,2 68,0 194,8 0,2 120,6 3,8 124,5 Muut 0,2 1,5-0,9 0,1 2,7-1,8-1,8 Muu Eurooppa 59,6 75,9 56,1 13,5 802,7 1007,8 29,6 41,4 3,7 74,6 Bulgaria 0,0 0,3-0,0 0,6 0,9 0,2 2,0 0,1 2,4 Latvia 0,5 2,2 1,8 0,0 10,3 14, ,1 0,1 Liettua 0,1 0,2 0,5 0,0 9,3 10, Puola 3,8 16,2 0,3 0,2 23,4 43,9 8,9 3,5 0,1 12,6 Slovakia 0,1 4, ,6 6,8 4,2 1,7-5,9 Slovenia 0,8 0, ,2 1,3 0,2 1,9-2,1 Tšekki 2,1 6,3-0,1 10,8 19,3 8,9 12,7-21,6 Turkki 2,0 23,6-0,2 3,5 29,3 4,4 3,3 0,4 8,1 Ukraina 1,3 0,0 0,3 0,1 13,2 14,9-0,3 0,4 0,6 Unkari 22,4 4,9 0,2 0,0 5,7 33,4 2,0 0,0-2,0 Valko-Venäjä 0,0 0,0 0,0-2,5 2, ,8 0,8 Venäjä 16,0 6,3 36,2 7,5 599,0 665,1 0,4 15,3 1,5 17,1 Viro 9,2 8,6 16,9 5,2 119,4 159,3-0,1 0,3 0,4 Muut 1,2 2,7-0,0 2,2 6,2 0,2 0,6-0,8 AASIA, josta 1078,3 145,8 1,8 4,5 339,6 1570,0 8,7 293,7 4,4 306,9 Etelä-Korea 2,7 19,6 0,6-16,0 38,9 0,4 16,0-16,3 Filippiinit ,3 1,3-3,1-3,1 Hongkong 9,3 3, ,5 16,4 0,4 0,7-1,1 Indonesia - 0, ,3 2,1 0,1 38,1-38,2 Intia - 1, ,0 1,0-12,6 0,9 13,5 Iran 1,6 0, ,0 2,2 4,4 15,8-20,2 Israel 272,1 33,6 0,0 1,2 6,2 313,1-60,6-60,6 Japani 687,0 40,1 0,1 0,1 278,7 1005,9 1,0 65,0-66,0 Malesia - 8, ,4 8,8-1,7-1,7 Kiina 0,5 3, ,4 5,1 0,1 36,9 2,7 39,7 Saudi-Arabia 78,6 11,2 0,5 0,0 0,7 91, Singapore 0,1 2,1-0,0 1,5 3,6-0,1-0,1 Taiwan 14,5 2,4-0,1 2,5 19,5-4,8 0,2 5,0 AFRIKKA, josta 1074,1 4,0 0,1 0,3 3,2 1081,7 1,7 12,7 1,6 15,9 Algeria 296, ,0 296, Egypti 553,1 0, ,2 553,8 1,1-1,4 2,4 Etelä-Afrikka 0,0 2, ,8 3,3-0,3-0,3 Tunisia 163, ,0 163,1-5,0-5,0 POHJOIS-AMERIKKA, josta 47,3 107,3 1,0-56,3 211,8 23,4 13,8 0,1 37,4 Kanada 0,5 14,0 0,0-10,9 25,4 0, ,1 Yhdysvallat 46,8 93,3 1,0-45,4 186,4 23,3 13,8 0,1 37,3 LATINALAINEN AMERIKKA, josta - 2, ,7 2,7 1,8 0,4-2,2 Argentiina - 0, ,0 0,1-0,1-0,1 Brasilia - 0, ,4 0,9-0,0-0,0 Chile - 0, ,1 0, Kolumbia OSEANIA, josta 16,9 3,4-0,7 7,6 28,6 0, ,4 Australia 16,9 3,4-0,7 7,3 28,3 0, ,4 Uusi Seelanti - 0, ,3 0, YHTEENSÄ 8586,8 3009,1 232,4 115,8 3193, ,9 184,8 3972,6 46,9 4204,4

15 15 METSÄTEOLLISUUSTUOTTEIDEN VIENNIN ARVO MAITTAIN 1997 (2) Maa Sanoma- Aikakaus- Hieno- Aikakaus- Voima- Muu Paperi Kartonki Paperin ja Massa- ja lehtipaperi lehtipaperi paperi lehti- ja paperi paperi yhteensä kartongin paperiteoll. hienopap. jalosteet yhteensä milj. mk EUROOPPA 2708, ,0 7842, ,4 1102,7 1479, ,0 6123,8 3126, ,3 Euroopan Unioni 2511, ,9 6763, ,0 1001,5 1375, ,7 5272,7 1820, ,9 Alankomaat 188,7 542,0 762,2 1304,2 71,4 44,3 1608,5 622,3 52,7 2411,8 Belgia-Luxemburg 102,9 1154,5 657,7 1812,2 29,5 152,0 2096,5 352,5 52,8 2572,8 Espanja 197,7 907,8 382,5 1290,4 104,7 53,6 1646,3 711,3 60,7 2457,7 Irlanti 51,6 8,1 41,8 49,9 2,2 13,1 116,7 44,6 23,2 192,3 Iso-Britannia 921,2 2571,1 2049,8 4620,8 202,4 478,4 6222,8 1074,6 236,5 8142,7 Italia 25,4 444,9 271,8 716,7 102,7 42,9 887,6 202,7 62,6 1370,5 Itävalta 24,2 161,9 86,6 248,5 47,1 11,3 331,1 91,8 52,0 518,4 Kreikka 68,3 145,3 73,4 218,7 6,7 7,8 301,5 93,7 19,5 421,0 Portugali 36,6 112,0 31,4 143,4 15,2 4,1 199,3 40,8 8,3 407,0 Ranska 141,9 856,3 954,1 1810,4 113,5 193,8 2259,6 249,2 233,0 3134,1 Ruotsi 34,9 189,7 208,8 398,6 27,1 67,5 528,0 278,6 427,7 1391,9 Saksa 458,4 2877,4 1023,9 3901,3 261,4 289,0 4910,1 1297,4 455,9 8469,9 Tanska 259,4 227,8 219,0 446,8 17,7 17,6 741,6 213,3 135,7 1090,7 Muu Länsi-Eurooppa 65,5 511,0 193,9 704,8 33,5 17,5 821,2 198,2 217,8 1366,2 Islanti 0,3 2,5 7,9 10,4 0,1 0,7 11,5 0,5 9,3 21,2 Norja 27,3 162,9 123,9 286,9 20,9 2,3 337,3 111,3 182,8 634,1 Sveitsi 35,3 345,5 60,9 406,4 12,5 12,9 467,1 85,9 25,6 703,2 Muut 2,6-1,1 1,1-1,6 5,3 0,5 0,0 7,7 Muu Eurooppa 131,4 603,2 885,4 1488,6 67,8 86,3 1774,1 652,9 1088,6 3590,2 Bulgaria 4,6 7,6 18,5 26,1 0,3 9,0 40,1 28,0 2,5 72,9 Latvia 2,6 13,0 25,5 38,5 3,0 3,3 47,5 25,0 49,9 122,6 Liettua 3,8 12,0 24,2 36,2 1,3 0,6 41,9 6,0 31,1 79,1 Puola 26,7 329,0 156,6 485,6 17,1 2,4 531,9 129,7 80,0 754,1 Slovakia 2,6 11,7 26,0 37,7-5,3 45,6 44,5 14,3 110,4 Slovenia 0,2 7,0 10,2 17,2 4,1 0,2 21,6 3,8 1,3 28,9 Tšekki 3,4 14,0 20,9 34,9 10,7 0,1 49,1 31,2 31,1 133,0 Turkki 56,8 69,9 38,7 108,6 3,5 23,3 192,1 60,5 27,1 287,8 Ukraina 1,1 12,4 31,4 43,7 0,2 5,4 50,4 57,9 35,3 144,2 Unkari 18,5 53,8 46,2 100,0 17,5 6,2 142,4 67,3 34,1 245,8 Valko-Venäjä 0,3 3,7 10,8 14,5-5,4 20,2 3,4 4,7 29,1 Venäjä 2,5 31,1 426,3 457,4 1,9 17,3 479,1 169,0 619,8 1285,0 Viro 7,8 18,6 36,1 54,6 0,5 7,3 70,2 18,7 151,0 240,3 Muut 0,5 19,4 14,0 33,4 7,6 0,6 42,0 7,9 6,4 57,1 AASIA, josta 368,9 1075,1 562,2 1637,3 150,5 217,1 2373,8 1377,4 368,8 4426,9 Etelä-Korea 0,5 59,2 0,0 59,2 19,2 2,4 81,3 100,2 29,2 227,1 Filippiinit - 4,2 42,7 46,9 0,1 6,7 53,7 58,7 4,5 120,0 Hongkong 29,5 116,9 78,2 195,1 4,4 1,8 230,8 267,1 37,8 536,8 Indonesia 0,2 23,6 15,9 39,5 0,9 11,5 52,0 27,7 41,3 159,2 Intia 13,9 80,9 20,5 101,4 6,0 0,6 121,9 45,4 5,9 186,6 Iran 36,5 39,1 6,3 45,4 0,4 1,3 83,6 22,3 20,5 146,6 Israel 25,4 37,8 19,0 56,8 9,4 4,4 96,0 40,0 11,1 207,7 Japani 80,1 559,2 33,3 592,5 30,2 17,8 720,6 253,8 3,3 1043,7 Malesia 1,9 24,4 136,0 160,4 18,9 11,5 192,8 33,0 13,9 241,3 Kiina 1,1 13,8 9,9 23,7 12,5 35,5 72,8 255,9 9,9 378,2 Saudi-Arabia 27,8 9,4 51,3 60,8 0,7 3,9 93,1 63,7 15,5 172,4 Singapore 15,1 25,3 53,5 78,9 1,4 30,8 126,1 42,9 10,8 179,9 Taiwan 18,6 28,5 9,6 38,0 19,5 53,9 130,0 65,2 79,8 280,0 AFRIKKA, josta 46,7 127,0 147,4 274,3 22,8 35,2 379,0 198,9 31,1 624,9 Algeria - - 0,4 0, ,4 1,5 0,2 2,1 Egypti 23,6 12,6 31,5 44,1 1,9 0,6 70,2 19,6 4,7 96,9 Etelä-Afrikka 2,2 111,5 22,1 133,6 8,0 15,3 159,2 84,9 10,5 254,9 Tunisia 0,1-0,2 0,2 1,1-1,4 10,3 2,6 19,3 POHJOIS-AMERIKKA, josta 21,9 2063,5 317,7 2381,3 70,7 44,0 2517,7 382,3 245,5 3183,0 Kanada - 136,0 35,1 171,1 3,5 15,3 190,0 33,1 12,0 235,2 Yhdysvallat 21,9 1927,6 282,6 2210,1 67,1 28,6 2327,8 349,2 233,6 2947,8 LATINALAINEN AMERIKKA, josta 32,0 692,3 262,6 954,8 30,8 13,7 1031,3 126,4 35,3 1195,2 Argentiina 1,1 266,0 20,2 286,2 13,8 0,3 301,4 22,5 11,3 335,3 Brasilia 17,4 229,5 86,1 315,5 7,0 3,3 343,2 12,5 5,0 360,7 Chile - 77,6 49,9 127,5 0,6 0,9 128,9 5,9 9,0 143,9 Kolumbia 0,1 26,9 61,7 88,6 5,5 4,8 98,9 8,4 1,3 108,6 OSEANIA, josta 93,9 486,2 198,7 684,9 6,5 45,1 830,4 131,5 50,0 1012,2 Australia 93,5 441,8 167,3 609,1 5,3 44,1 751,9 115,8 39,5 907,6 Uusi Seelanti 0,4 44,4 31,4 75,8 1,3 1,0 78,4 15,6 10,4 104,5 YHTEENSÄ 3271, ,1 9330, ,9 1384,0 1834, ,3 8340,3 3857, ,4

16 16 METSÄTEOLLISUUSTUOTTEIDEN TUONTI 1997 JA Muutos 1997/ Tavaralaji yks. määrä arvo yks. arvo määrä arvo yks. arvo määrä arvo yks. arvo 1000 yks. milj. mk mk/yks. % % % 1000 yks. milj. mk mk/yks. PUUTAVARATEOLLISUUS Sahatavara, josta m³ Mäntysahatavara m³ Kuusisahatavara m³ Muu havusahatavara m³ Höyläsahatavara m³ Lehtisahatavara m³ Vaneri m³ Viilu m³ Lastulevy m³ Kuitulevy t Huonekalut Muut puuteokset Puutalot MASSA- JA PAPERITEOLLISUUS t Massa, josta t Mekaaninen puumassa t Puolikemiallinen puumassa t Valkaisematon sulfaattisellu t Valkaistu sulfaattisellu, josta t havusulfaatti t lehtisulfaatti t Liukosellu t Valkaisematon sulfiittisellu t Valkaistu sulfiittisellu t Keräyspaperi ja -massa t Muu kuin puumassa t Paperi, josta t Sanomalehtipaperi t Aikakauslehtipaperi, josta t päällystämätön t päällystetty t Hienopaperi, josta t päällystämätön t päällystetty t Säkkipaperi t Muu voimapaperi t Muu paperi t Kartonki, josta t Kraftlaineri t Muu sulfaattikartonki t Fluting t Muu kartonki t Paperin ja kartongin jalosteet t KAIKKIAAN SUOMEN KOKONAISTUONTI

17 17 METSÄTEOLLISUUSTUOTTEIDEN TÄRKEIMMÄT TUONTIMAAT 1997 Sahatavara Massa Paperi Kartonki Paperin ja kartongin jalosteet maa tuonti maa tuonti maa tuonti maa tuonti maa tuonti milj. mk milj. mk milj. mk milj. mk milj. mk Venäjä 83 Ruotsi 99 Ruotsi 267 Ruotsi 382 Ruotsi 292 Yhdysvallat 50 Kanada 96 Saksa 112 Saksa 56 Saksa 285 Kanada 37 Etelä-Afrikka 56 Venäjä 85 Alankomaat 37 Alankomaat 112 Viro 31 Espanja 20 Iso-Britannia 47 Unkari 28 Iso-Britannia 95 Ranska 29 Norja 16 Tanska 39 Iso-Britannia 26 Ranska 93 Puola 27 Venäjä 15 Belgia-Lux. 35 Norja 13 Tanska 43 Thaimaa 19 Chile 11 Alankomaat 31 Sveitsi 8 Belgia-Lux. 35 Saksa 19 Saksa 10 Ranska 19 Itävalta 7 Italia 29 Norsunluurann. 15 Tanska 7 Norja 15 Italia 7 Norja 24 Ruotsi 12 Yhdysvallat 6 Yhdysvallat 13 Venäjä 3 Yhdysvallat 22 Tanska 9 Itävalta 2 Espanja 13 Ranska 3 Espanja 21 Unkari 9 Viro 2 Itävalta 12 Yhdysvallat 3 Viro 18 Belgia-Lux. 8 Brasilia 2 Italia 11 Puola 3 Kreikka 14 Australia 3 Ranska 1 Sveitsi 10 Belgia-Lux. 2 Venäjä 12 Latvia 3 Hongkong 1 Tšekki 5 Latvia 1 Kiina 11 Muut 17 Muut 1 Muut 14 Muut 3 Muut 59 YHTEENSÄ 371 YHTEENSÄ 347 YHTEENSÄ 729 YHTEENSÄ 585 YHTEENSÄ Puutavarateollisuus Massa- ja paperiteollisuus Metsäteollisuustuotteet yhteensä maa tuonti maa tuonti maa tuonti milj. mk milj. mk milj. mk Ruotsi 289 Ruotsi Ruotsi Viro 208 Saksa 463 Saksa 579 Saksa 116 Alankomaat 180 Viro 230 Venäjä 102 Iso-Britannia 169 Venäjä 218 Italia 83 Ranska 117 Alankomaat 187 Yhdysvallat 80 Venäjä 116 Iso-Britannia 181 Tanska 78 Kanada 98 Tanska 169 Puola 60 Tanska 90 Ranska 162 Kanada 47 Belgia-Lux. 73 Kanada 145 Ranska 45 Norja 69 Italia 130 Norja 44 Etelä-Afrikka 56 Yhdysvallat 125 Latvia 30 Espanja 54 Norja 113 Thaimaa 28 Italia 47 Belgia-Lux. 96 Indonesia 26 Yhdysvallat 45 Espanja 67 Belgia-Lux. 24 Unkari 30 Puola 63 Malesia 23 Itävalta 29 Etelä-Afrikka 57 Norsunluurann. 17 Sveitsi 27 Unkari 42 Kiina 17 Viro 23 Itävalta 35 Espanja 13 Kreikka 14 Thaimaa 32 Unkari 12 Japani 11 Latvia 31 Muut 94 Muut 75 Muut 267 YHTEENSÄ YHTEENSÄ YHTEENSÄ 4 258

Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998

Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998 Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998 Toimittajat: Aarre Peltola Helena Herrala-Ylinen 19.7.1999 491 Tuontipuu virtasi Venäjältä Suomeen Saksaan ja Iso-Britanniaan 34 prosenttia metsäsektorimme viennistä

Lisätiedot

Raaka- ja jätepuu Suomeen tuotiin viime vuonna 12,9 miljoonaa kuutiometriä raaka- ja jätepuuta.

Raaka- ja jätepuu Suomeen tuotiin viime vuonna 12,9 miljoonaa kuutiometriä raaka- ja jätepuuta. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2000 Toimittaja: Aarre Peltola 20.8.2001 589 Tuontipuusta 84 prosenttia tuli Venäjältä Saksaan viidennes metsäteollisuuden viennistä Raaka- ja jätepuu Suomeen

Lisätiedot

ja Latvian 4 prosenttia. Muiden maiden osuudet jäivät alle prosenttiin. Ulkomaankaupan tavaraluokituksen parantuminen mahdollisti

ja Latvian 4 prosenttia. Muiden maiden osuudet jäivät alle prosenttiin. Ulkomaankaupan tavaraluokituksen parantuminen mahdollisti A JI Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2002 JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Aarre Peltola 1.8.2003 685 Puun tuonnissa 16 miljoonan

Lisätiedot

Tuodusta puusta 78 prosenttia (15,6 milj. m³) oli peräisin Venäjältä.

Tuodusta puusta 78 prosenttia (15,6 milj. m³) oli peräisin Venäjältä. A JI Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2006 JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Aarre Peltola 27.7.2007 877 Metsäteollisuustuotteiden

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 43/2013 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2012 8.11.2013 Aarre Peltola Puun tuonti 10 miljoonaa kuutiometriä ja metsäteollisuustuotteiden

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa joulukuu Puun tuonti päätyi lähes ennätyslukemiin vuonna Metsäteollisuustuotteiden

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa joulukuu Puun tuonti päätyi lähes ennätyslukemiin vuonna Metsäteollisuustuotteiden Metsäteollisuuden ulkomaankauppa joulukuu 2 Toimittaja: Aarre Peltola 1..21 68 Puun tuonti päätyi lähes ennätyslukemiin vuonna 2 Metsäteollisuustuotteiden entinen vientiennätys lyötiin jälleen Raaka- ja

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE 48/2014

METSÄTILASTOTIEDOTE 48/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 48/2014 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2013 21.11.2014 Aarre Peltola Puuta tuotiin 11 miljoonaa kuutiometriä ja metsäteollisuustuotteita

Lisätiedot

vuoden kaikkien kuukausien keskiarvoa. Tuonti Nettotuonti Vienti 11 98/1 99/1

vuoden kaikkien kuukausien keskiarvoa. Tuonti Nettotuonti Vienti 11 98/1 99/1 Metsäsektorin ulkomaankauppa elokuu 1 Toimittajat: Aarre Peltola Kimmo Sareva 1..1 0 Puuta virtasi vuolaasti maahamme elokuussa Raaka- ja jätepuu Elokuussa Suomeen tuotiin runsaasti raaka- ja jätepuuta.

Lisätiedot

puusta 44 prosenttia oli koivua. Raaka- ja jätepuuta vietiin tammikuussa ulkomaille 0,1 miljoonaa kuutiometriä. Vienti oli pääasiassa havupuuta.

puusta 44 prosenttia oli koivua. Raaka- ja jätepuuta vietiin tammikuussa ulkomaille 0,1 miljoonaa kuutiometriä. Vienti oli pääasiassa havupuuta. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa tammikuu 21 Toimittaja: Aarre Peltola 17.4.21 71 Metsäteollisuustuotteiden vienti jatkui tammikuussa viimevuotista vauhtia Raaka- ja jätepuu Tammikuussa ulkomaista raaka-

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 43/2012 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2011 24.10.2012 Aarre Peltola Puun tuonti 10,5 miljoonaa kuutiometriä ja metsäteollisuustuotteiden

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2010

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 40/2011 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2010 10.10.2011 Aarre Peltola Puun tuonti ja metsäteollisuustuotteiden vienti

Lisätiedot

vuoden aikana entinen puun tuontiennätys

vuoden aikana entinen puun tuontiennätys A JI Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2004 JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Aarre Peltola 8.7.2005 781 Puun tuonti paisui

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 1/2015 TILASTO: Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 15.1.2015 Aarre Peltola TILASTO Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 15.1.2015 Aarre Peltola

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa

METSÄTILASTOTIEDOTE. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2014 50/2014 4.12.2014 Annu Kaila Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa

Lisätiedot

Metsäteollisuustuotteita vietiin tammi elokuussa 7,43 miljardin euron arvosta

Metsäteollisuustuotteita vietiin tammi elokuussa 7,43 miljardin euron arvosta Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2014 46/2014 5.11.2014 Annu Kaila Metsäteollisuustuotteita vietiin tammi elokuussa 7,43

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011 24/2011 10.6.2011 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti kasvoi reaalisesti

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012 3/2013 18.1.2013 Aarre Peltola Puun tuonti nousussa lokakuussa Puun kuukausittainen

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa elokuu Raakapuu. Metsäteollisuustuotteet. Metsäteollisuuden viennin arvo viisi prosenttia.

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa elokuu Raakapuu. Metsäteollisuustuotteet. Metsäteollisuuden viennin arvo viisi prosenttia. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa elokuu 22 Toimittaja: Jukka Torvelainen 22..22 648 Metsäteollisuuden viennin arvo viisi prosenttia jäljessä viime vuodesta Raakapuu Suomeen tuotiin elokuussa puuta 1, miljoonaa

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014 18/2014 15.5.2014 Aarre Peltola Venäläisen puun osuus tuonnista kasvussa Suomeen

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011 17/2011 6.5.2011 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden viennin arvo jatkoi kasvuaan

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2011 31/2011 3.8.2011 Aarre Peltola Puun tuonti kiihtyi toukokuussa Suomeen tuotiin

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012 33/2012 3.8.2012 Aarre Peltola Suomeen tuotiin tammi toukokuussa 3,8 miljoonaa

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2014 38/2014 8.9.2014 Annu Kaila Puun tuonti laski 12 prosenttia ensimmäisellä vuosipuoliskolla

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2010

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2010 37/2010 8.9.2010 Aarre Peltola Puun tuonti on lisääntynyt tasaisesti Puun tuonti

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2012 9/2013 8.3.2013 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti ja puun tuonti supistuivat

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013 9/2014 13.3.2014 Aarre Peltola Puun tuonti ja metsäteollisuustuotteiden vienti

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2009 42/2009 10.11.2009 Aarre Peltola Puuta tuotiin Suomeen tammi elokuussa vain 5,8 miljoonaa

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 2008

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 28 38/28 6.1.28 Aarre Peltola Puun tuonti vauhdissa heinäkuussa Puun tuonti Suomeen

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2009 46/2009 11.12.2009 Aarre Peltola Puun tuontivauhti jäi alle puoleen viime vuodesta

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2009 36/2009 9.9.2009 Aarre Peltola Polttopuun tuonti on moninkertaistunut edellisvuodesta

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2007

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2007 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2007 07/2008 6.3.2008 Aarre Peltola Suomeen tuotiin runsaasti puuta vuonna 2007, määrä

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2009 12/2009 14.4.2009 Aarre Peltola Puun tuonti Suomeen romahti tammikuussa Tammikuussa

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2009 17/2009 8.5.2009 Aarre Peltola Puun tuontivauhti on puolittunut viime vuodesta

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2008

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2008 22/2008 9.6.2008 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti notkahti maaliskuussa

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2014 13/2014 14.4.2014 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti käynnistyi tammikuussa

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2008

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2008 7/2009 6.3.2009 Aarre Peltola Puuta tuotiin yli 20 miljoonaa kuutiometriä vuonna

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, marraskuu 2008

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, marraskuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, marraskuu 2008 5/2009 9.2.2009 Aarre Peltola Puun tuontivauhti hidastui hieman marraskuussa Puun

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2014 24/2014 5.6.2014 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti kasvussa maaliskuussa

Lisätiedot

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Espanja 50 236 1,6 44 468-1,6 50 271-1,7 30 500 Kreikka 17 306 Iso-Britannia 11 204-7,5 10 037 21,7 2 940 44,3 866 Alankomaat 9 736 23,3 11 472 30,4 7 444

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO) 1 / 9 Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain 2005 2015 (Lähde: CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 8487 8610 8232 8667 9388 10123 9931 10014 10189 10171 10139 Aasia 885 1019 1088 1256 1552 1790 1737 1727 1920

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2014 34/2014 7.8.2014 Annu Kaila Metsäteollisuuden vienti jatkui toukokuussa vakaana

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO) 1 / 9 Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain 2000 2011 (Lähde: CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 6880 7475 7434 7555 8241 8487 8610 8232 8667 9388 10123 9931 Aasia 515 524 574 512 773 885 1019 1088

Lisätiedot

Suomesta 1 / 9. Kaikki yhteensä. 515 Afganistan. 3 Arabiemiirikunnat. 2 Armenia Azerbaidžan Bangladesh. 2 5 Georgia Hongkong.

Suomesta 1 / 9. Kaikki yhteensä. 515 Afganistan. 3 Arabiemiirikunnat. 2 Armenia Azerbaidžan Bangladesh. 2 5 Georgia Hongkong. / Vaihto opiskelu Suomesta kohde ja lähtömaittain 000 00 (Lähde: CIMO) Suomesta 000 00 000 00 00 00 00 00 00 00 00 Kaikki yhteensä 0 0 0 Aasia Afganistan Arabiemiirikunnat Armenia Azerbaidžan Bangladesh

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 2014. Koivukuitupuun tuonti kasvussa

METSÄTILASTOTIEDOTE. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 2014. Koivukuitupuun tuonti kasvussa Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 2014 42/2014 7.10.2014 Annu Kaila Koivukuitupuun tuonti kasvussa Koivukuitupuun tuonti

Lisätiedot

Coloplastin paikallistoimistot

Coloplastin paikallistoimistot Afrikka Aasia Australia Eurooppa Pohjois-Amerikka Etelä-Amerikka Afrikka Algeria (ranska, arabia) (maksuton*) +213 0560 16 50 18, +213 0560 16 59 59 sunnuntai torstai, 9.00 17.00 dzconsumerservice@coloplast.com

Lisätiedot

Kuvio 1 Lukutaidon kansalliset suorituspistemäärät

Kuvio 1 Lukutaidon kansalliset suorituspistemäärät Kuvio 1 Lukutaidon kansalliset suorituspistemäärät ( ) Keskihajonta Kansallinen keskiarvo Hongkong 571 (61) h Venäjä 568 (66) h Suomi 568 (64) h Singapore 567 (80) h Pohjois-Irlanti 558 (76) h Yhdysvallat

Lisätiedot

Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain (Lähde: Vipunen ja CIMO)

Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain (Lähde: Vipunen ja CIMO) Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain 2008 2017 (Lähde: Vipunen ja CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 8667 9388 10123 9931 10014 10189 10171 10139 10444 9551 Aasia 1256 1552 1790 1737 1727 1920 1783 1762

Lisätiedot

Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017

Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017 Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 217 Bkt:n kehitys 217 / 216, % Pohjois-Amerikka: +2,2 % USA +2,2 % Kanada +2, % Etelä- ja Väli-Amerikka: +2,1 % Brasilia +1,2 % Meksiko +2,2 % Argentiina

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO) 1 / 10 Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain 2004 2013 (Lähde: CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 8241 8487 8610 8232 8667 9388 10123 9931 10014 10189 Aasia 773 885 1019 1088 1256 1552 1790 1737

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 1/2018 4.4.2018 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 9/2018 4.12.2018 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 12/2018 28.2.2019 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 10/2018 2.1.2019 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 2/2019 30.4.2019 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 2/2017 3.5.2017 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tullihallitus Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 12/2016 6.3.2017 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tullihallitus Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 5/2017 31.7.2017 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tullihallitus Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 9/2017 4.12.2017 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tullihallitus Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 4/2016 30.6.2016 Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain *) Pl. henkilöautojen

Lisätiedot

MDP in Information Security and CryptogIran 1 1

MDP in Information Security and CryptogIran 1 1 1 (6) B MDP in Futures Studies Australia 1 1 Iran 2 1 3 Itävalta 1 1 Latvia 1 1 Puola 1 1 Suomi 2 6 8 4 20 Tsekki 1 1 Valko-Venäjä 1 1 Venäjä 1 1 2 Viro 1 1 Z_tieto puuttuu 6 3 4 17 30 MDP in Futures Studies

Lisätiedot

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN?

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? Jouni Välijärvi, professori Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto EDUCA 2014 Helsinki 25.1.2014 30.1.2014 Suomalaisnuorten osaaminen

Lisätiedot

Suomeen tuotiin viime vuonna ennätykselliset

Suomeen tuotiin viime vuonna ennätykselliset A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden ulkomaankauppa joulukuu 2 Toimittaja: Jukka Torvelainen..24 1 Metsäteollisuustuotteiden

Lisätiedot

Turun yliopisto Kv-maisteriohjelmien uudet opiskelijat ohjelmittain aiemman tutkinnon maan mukaan

Turun yliopisto Kv-maisteriohjelmien uudet opiskelijat ohjelmittain aiemman tutkinnon maan mukaan 1 (6) International Master in Management of IT Alankomaat 1 5 5 5 6 Australia 1 1 Belgia 1 1 Intia 2 1 Japani 1 Kiina 2 2 2 2 1 1 3 Kolumbia 1 Libanon 1 Norja 1 Papua-Uusi-Guinea 1 Portugali 1 Puola 1

Lisätiedot

Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa

Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa 24.9.2013 Pääekonomisti Jukka Palokangas Maailmantalouden kasvunäkymät vuodelle 2014 (ennusteiden keskiarvot koottu syyskuussa

Lisätiedot

Suosituimmat kohdemaat

Suosituimmat kohdemaat Suosituimmat kohdemaat Maakuntanro Maakunta Kohdemaa Maakoodi sum_lah_opisk 21 Ahvenanmaa - Kreikka GR 3 Åland Italia IT 3 Turkki TR 2 Saksa DE 1 09 Etelä-Karjala Venäjä RU 328 Britannia GB 65 Ranska FR

Lisätiedot

KUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET. Muualla ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä!

KUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET. Muualla ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä! KUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET ALBANIA Taajamissa ALGERIA Taajamissa ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä! AZERBAIDZHAN Taajamissa 40 km/h 70 km/t BELGIA Taajamissa yli 7,5 t kokonaispainoiset

Lisätiedot

Kuvio 1 Matematiikan kansalliset suorituspistemäärät

Kuvio 1 Matematiikan kansalliset suorituspistemäärät Kuvio 1 Matematiikan kansalliset suorituspistemäärät Kansallinen keskiarvo jakauma Korea 613 (90) h Singapore 611 (84) h Taiwan 609 (106) h Hongkong 586 (84) h Japani 570 (85) h Venäjä 539 (81) h Israel

Lisätiedot

Maailman valutuotanto

Maailman valutuotanto Maailman valutuotanto Yhteenveto Modern Castings-lehden ja American Foundry Society (AFS) - yhdistyksen tilastoimista luvuista vuosilta 2004, 2006, 2008, 2010 ja 2012 Tuula Höök 9.9.2014 Tilastoinnissa

Lisätiedot

kasvanut, ja lokakuun tuonnista sen osuus oli jo 10 prosenttia.

kasvanut, ja lokakuun tuonnista sen osuus oli jo 10 prosenttia. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden ulkomaankauppa lokakuu 2007 Toimittaja: Aarre Peltola 4.1.2008 894 Puun tuonti Suomeen

Lisätiedot

Suomeen tuotiin vuoden 2004 marraskuussa

Suomeen tuotiin vuoden 2004 marraskuussa A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden ulkomaankauppa marraskuu 24 Toimittaja: Aarre Peltola.2.25 5 Puun tuonti ennätysvauhdissa

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa marraskuu Metsäteollisuustuotteet. Puu. 1,1 miljardia euroa marraskuussa

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa marraskuu Metsäteollisuustuotteet. Puu. 1,1 miljardia euroa marraskuussa A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden ulkomaankauppa marraskuu 2 Toimittaja: Jukka Torvelainen.2.26 84 Metsäteollisuustuotteiden

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa Kauppa 2011 Handel Trade Metsäteollisuuden ulkomaankauppa Kuvio 1. Suomen metsäteollisuusvienti ja tuonti v. 2004-2011(1-3) 13 12 11 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Mrd. e 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2010

Lisätiedot

11 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA

11 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA 11 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA Raakapuuta tuotiin Suomeen 8,1 miljoonaa kuutiometriä vuonna 1996. Metsäteollisuustuotteiden viennin arvo väheni edellisvuodesta 8 prosenttia 55 miljardiin markkaan,

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maaliskuu Puu. metsäteollisuustuotteiden. Puun tuonti ylitti ensimmäistä kertaa 2 miljoonan kuutiometrin rajan

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maaliskuu Puu. metsäteollisuustuotteiden. Puun tuonti ylitti ensimmäistä kertaa 2 miljoonan kuutiometrin rajan A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maaliskuu 2 Toimittaja: Aarre Peltola.6.2 6 Puun tuonti ylitti ensimmäistä

Lisätiedot

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Kansantalouden kehityskuva Talouden rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Suomen talous vuonna 21 euroalueen keskimääräiseen verrattuna Euroalue Suomi Työttömyys, % 12 1 8 6 4 Julkisen

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa helmikuu Sahatavaran vientihinnan nousu jatkui helmikuussa. Puu. Metsäteollisuustuotteet 9.5.

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa helmikuu Sahatavaran vientihinnan nousu jatkui helmikuussa. Puu. Metsäteollisuustuotteet 9.5. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden ulkomaankauppa helmikuu 27 Toimittaja: Jukka Torvelainen..27 866 Sahatavaran vientihinnan

Lisätiedot

Tasavallan presidentin asetus

Tasavallan presidentin asetus Tasavallan presidentin asetus Suomen ulkomaanedustustojen sijaintipaikoista ja konsulipalveluiden järjestämisestä ulkoasiainhallinnossa Tasavallan presidentin päätöksen mukaisesti säädetään ulkoasiainhallintolain

Lisätiedot

Vuoden ensimmäisen neljänneksen tuonnista oli koivukuitupuuta 30 prosenttia, eli 1,5 miljoonaa kuutiota. Seuraavaksi eniten tuotiin kuusikuitupuuta

Vuoden ensimmäisen neljänneksen tuonnista oli koivukuitupuuta 30 prosenttia, eli 1,5 miljoonaa kuutiota. Seuraavaksi eniten tuotiin kuusikuitupuuta A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maaliskuu 26 Toimittaja: Jukka Torvelainen.6.26 824 Metsäteollisuuden viennin

Lisätiedot

Tj Leif Fagernäs: Työehdot Suomessa ja kilpailijamaissa. EK-elinkeinopäivä Jyväskylä 15.9.2005

Tj Leif Fagernäs: Työehdot Suomessa ja kilpailijamaissa. EK-elinkeinopäivä Jyväskylä 15.9.2005 Tj Leif Fagernäs: Työehdot Suomessa ja kilpailijamaissa EK-elinkeinopäivä Jyväskylä 15.9.2005 Työvoimakustannukset EU-maissa 2005 Teollisuuden työntekijät Tanska Saksa Belgia Suomi Alankomaat Ruotsi Itävalta

Lisätiedot

Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014

Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014 Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014 Sisällysluettelo Venäläisten ulkomaanmatkailu kasvoi 13 % Kuva 1: Matkojen määrien muutokset kymmeneen suosituimpaan kohdemaahan 2012 2013 Taulukko 2:

Lisätiedot

Sis i äi s nen äi Tervetuloa taloon!

Sis i äi s nen äi Tervetuloa taloon! Tervetuloa taloon! Perehdytyksellä hyvä startti työuralle! ISS Perehdytyskäytäntöihin sisältyvät: Perehdytyskortin käyttöönotto Tervetuloa Taloon -perehdytys tai -verkkokurssi Tehtäväkohtainen perehdytys

Lisätiedot

Maa Komission tuontipäätös Maahantuonti hyväksytty kansallisesti. Alankomaiden antillit. Albania 95/90/EY Algeria Angola

Maa Komission tuontipäätös Maahantuonti hyväksytty kansallisesti. Alankomaiden antillit. Albania 95/90/EY Algeria Angola 1884 Liite 1 Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan muita kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita, piikkinahkaisia, vaippaeläimiä ja merikotiloita

Lisätiedot

Toimitus. Kuljetus Suomi:

Toimitus. Kuljetus Suomi: Toimitus Kuljetus Suomi: Toimitusmaksu alle 150,00 tilauksille on 9,95. Me tarjoamme ilmaisen toimituksen, jos tilauksen summa ylittää 150,00 (paitsi toimitus ulkomaille ja erityistapaukset ylimitoitettu

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa syyskuu Sahatavaran vientihinta nousi 10 prosenttia tammi syyskuussa. Puu. Metsäteollisuustuotteet

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa syyskuu Sahatavaran vientihinta nousi 10 prosenttia tammi syyskuussa. Puu. Metsäteollisuustuotteet A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden ulkomaankauppa syyskuu 26 Toimittaja: Jukka Torvelainen 11.12.26 846 Sahatavaran vientihinta

Lisätiedot

Aikuisten ylipainon & lihavuuden esiintyvyys maailmassa alueittain

Aikuisten ylipainon & lihavuuden esiintyvyys maailmassa alueittain Aikuisten ylipainon & lihavuuden esiintyvyys maailmassa alueittain Euroopan alue Albania 2008-9 Kansallinen 10302 15-49 44.8 8.5 29.6 9.7 DHS Armenia 2005 Kansallinen 6016 15-49 26.9 15.5 DHS Itävalta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6936/17 ADD 4 JAI 189 ASIM 22 CO EUR-PREP 14 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 2. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 8.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Webinaari Kulttuuritietoinen ohjaus Sanna Matikainen, OAKK

Webinaari Kulttuuritietoinen ohjaus Sanna Matikainen, OAKK Webinaari 1.10.2012 Kulttuuritietoinen ohjaus Sanna Matikainen, OAKK Maahanmuuttajakoulutus OAKK:ssa OAKK:n maahanmuuttajakoulutukseen on osallistunut vuodesta 1989 alkaen lähes 4000 opiskelijaa 114 eri

Lisätiedot

tammikuun luvuista lähtien. Tullihallitus kerää raakapuun vienti- ja tuontitiedot kansainvälisen tilastokäytännön

tammikuun luvuista lähtien. Tullihallitus kerää raakapuun vienti- ja tuontitiedot kansainvälisen tilastokäytännön A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden ulkomaankauppa tammikuu 2 Toimittaja: Aarre Peltola 1.4.2 66 Puun tuonti jatkui vilkkaana

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 28.2.217

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa marraskuu Puun tuontimäärä kutistui edelleen marraskuussa. Puu. Metsäteollisuustuotteet 8.2.

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa marraskuu Puun tuontimäärä kutistui edelleen marraskuussa. Puu. Metsäteollisuustuotteet 8.2. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden ulkomaankauppa marraskuu 26 Toimittaja: Jukka Torvelainen 8.2.27 82 Puun tuontimäärä kutistui

Lisätiedot

N:o Liite 1. Seuraavien kolmansien maiden osalta komissio. ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita,

N:o Liite 1. Seuraavien kolmansien maiden osalta komissio. ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita, N:o 338 965 Liite 1 Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan muita kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita, piikkinahkaisia, vaippaeläimiä ja

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 7.2.217

Lisätiedot

Suomeen tuotiin heinäkuussa puuta 1,7 miljoonaa kuutiometriä. Määrä oli kesäkuun tapaan uusi kuukausikohtainen

Suomeen tuotiin heinäkuussa puuta 1,7 miljoonaa kuutiometriä. Määrä oli kesäkuun tapaan uusi kuukausikohtainen A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden ulkomaankauppa heinäkuu 26 Toimittaja: Jukka Torvelainen 13.1.26 841 Tammi heinäkuussa

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 217 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-217 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Osaamisen johtaminen monikansallisessa ympäristössä

Osaamisen johtaminen monikansallisessa ympäristössä Osaamisen johtaminen monikansallisessa ympäristössä 2 4/14/2016 [Presentation name / Author] Koulutuksen kehitys Strategisten kompetenssien kuvaaminen Osaamisen hallinta 3 14.4.2016 [Presentation name

Lisätiedot