Kirkosta monitoimitila?
|
|
- Anneli Järvinen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Saman katon alle Kirkosta monitoimitila?
2 Kirkkotilatyöryhmän tehtävä ja kokoonpano Kirkon tulevaisuuskomitean mietintö 2016 taustalla Kirkkohallituksen täysistunto asetti 2017 lopulla työryhmän, jonka tehtävänä oli valmistella suunnitelma kirkkotilojen kehittämisestä yhteisöjen keskuksiksi yhteistyössä Museoviraston kanssa. Mietintö valmistui alkuvuodesta Jäsenet edustivat eri sektoreita ja alueita: piispa Jari Jolkkonen Kuopion hiippakunta (pj) diakoni Ulla Anttila, Alajärven srk, Lehtimäen kappelisrk dosentti, TT Sari Dhima, Aalto-yliopisto kaplan Camilla Ekholm, Sibbo svenska församling toimittaja, kirkkohallituksen täysistunnon jäsen Pekka Heikkilä, Turku kouluttaja Juhani Holma, Kirkon koulutuskeskus; yliarkkitehti Sirkkaliisa Jetsonen, Museovirasto yliarkkitehti Antti Pihkala, Kirkkohallitus lakimiesasessori Riikka Ryökäs, Kuopion hiippakunta talousjohtaja Anneli Salo, Kempeleen srk kulttuuriperintöasiantuntija Saana Tammisto, Kirkkohallitus Sihteerinä toimi TT Arto Kuorikoski. Lähitulevaisuudessa muutoksia on tarpeen tehdä useimpiin kirkkoihin
3 Työryhmän toiminta Tutustuttiin seurakuntien muutostarpeisiin ja arvioitiin kirkkotilan monipuolisemman käytön haasteista Arvioitiin rakennushankkeita, joissa suojeltua kirkkotilaa on pyritty muuttamaan siten, että se tukisi jumalanpalveluselämän lisäksi myös muun seurakunnan toiminnan keskittämistä kirkkotilaan. Käyntejä kirkkotiloihin, joihin muutossuunnitelmia Arvioitiin kirkkotiloihin liittyvän kehityksen kansainvälistä tilannetta Preserve, Use, and Develop - konferenssin (Lund 2018) esitysten ja Societas liturgica konferenssien pohjalta Tehtiin tutustumismatka Ruotsiin kolmen hiippakunnan alueelle.
4 Työryhmän työskentelyn näkökulmia 1. Jumalan huone ja seurakunnan koti kirkkotilan teologinen merkitys 2. Kirkkotila yhteisön keskuksena 3. Kirkollinen kulttuuriperintö on arvokkainta kulttuuriperintöämme 4. Kirkkojen rakentamiseen ja muutoksiin liittyvät oikeudelliset kysymykset 5. Kirkkotilojen ylläpito ja talous 6. Kirkkotilan AV-tekniset haasteet ja mahdollisuudet 7. Kirkkotilan monitoimisuuden kehittäminen suojelluissa kirkoissa
5 Kirkkotilojen ylläpito ja seurakuntien talousnäkymät Seurakuntien talouden heikentyessä tulee säästöjä löytää myös kiinteistöistä Yksi säästökohde on homeisesta tai toimimattomasta seurakuntatalosta luopuminen ja kirkkosalin muuttaminen yhteisön monikäyttöiseksi keskukseksi jossa kokoonnutaan seitsemänä päivänä viikossa. Seurakuntien tulee ennakkoluulottomasti hyödyntää uusia soveltuvia rahoitus- ja toimintatilamahdollisuuksia. Valtionrahoitus ei kata kaikkia kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kiinteistöjen ylläpidosta ja korjauksista aiheutuvia kuluja Hyvä kiinteistöjohtaminen maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin
6 Kirkollinen kulttuuriperintö on arvokkainta kulttuuriperintöämme Kirkot ovat sekä arvokkainta yhteistä hengellistä, henkistä ja aineellista kulttuuriperintöämme että seurakuntien omistamia käyttörakennuksia. Kirkon ja sen esineistön käytön ja hoidon sekä niihin tehtävien muutosten tulee pohjautua kattavaan tietoon historiasta ja säilyttämistavoitteista. Kirkkotilan arvot ja merkitykset on ymmärrettävä. Suomessa kirkkorakennukset ovat hyvin eri tyyppisiä, joten kaikki muutokset on käsiteltävä tapauskohtaisesti. Yksityiskohtaisten ohjeiden antaminen olisi ongelmallista siksi, että jokainen kirkkotila on ainutlaatuinen yksilö.
7 Kulttuuriperinnön näkökulma Perehtyvä ja asiantunteva suunnittelu on välttämätöntä. Suunnitteluun ja toimenpidevaihtoehtojen arviointiin tulee varata aikaa. Museovirasto arvioi muutoksia asiantuntijana ja lausunnonantajana. Toimintaa kannattaa testata ennen kuin muutoksia kirkkotilaan tehdään. Tulee arvioida, kuinka paljon muutoksia kirkkotila kestää menettämättä eheyttään ja niitä ominaisuuksia, joiden vuoksi se puhuttelee kävijää.
8 Hidingen kirkko esimerkki kirkkotilan interiöörin ja uuden toiminnan hyvästä vuoropuhelusta Tulee arvioida, kuinka paljon muutoksia kirkkotila kestää menettämättä eheyttään ja niitä ominaisuuksia, joiden vuoksi se puhuttelee kävijää.
9 Rådmasnön ja Svärtan kirkot monitoimitiloiksi 1800-luvun puolivälissä rakennetun kirkkotilan muutos joustavaksi monitoimitilaksi Srk-toiminnan lisäämiseksi (srk-koti myyty) muutostöitä keskiaikaisessa kirkossa, jota muokattu useina vuosisatoina.
10 Jumalan huone ja seurakunnan koti kirkkotilan teologinen merkitys Visiot pyhästä ja kodikkaasta kirkkotilasta / 600 pastoraalikurssilaista Useimpiin muutostoiveisiin voidaan vastata myönteisesti. Tämä edellyttää, että kirkkotilan teologinen ja liturginen merkitys on sisäistetty. Jokaista kirkkotilaa tulee kehittää sen yksilöllisiä historiallisia ja arkkitehtonisia perusratkaisuja kunnioittaen. Erilaisten käyttötarkoitusten lisääminen edellyttää huolellista kokonaisarviota.
11 Kirkkotila yhteisön keskuksena Yhteisöllisyys on muutoksessa. Kirkkorakennuksella on merkitystä yksilön kristillisen identiteetin ja yhteisöllisyyden näkökulmasta. Millainen kokemus kirkossa käymisestä jää? Esim. missä istun ja miten? Kirkkotilan muutokset heijastavat kunkin aikakauden kokemusta yhteisöllisyydestä. Kirkkoon liittyy hengellistä kulttuurihistoriaa ja henkilökohtaisia herkkiä muistoja. Yhteisöt muuttuvat yhä moni-ilmeisemmiksi. Sosiologiset muutokset haastavat kirkkotilaa. Selvitettävä mahdollisuudet siirtää viikkotoimintaa kirkkoon. Olisi kiinnitettävä huomiota tilan muunneltavuuteen ja seurakuntalaisten mahdollisuuteen olla vapautuneemmin ja kodikkaammin pyhän edessä. Alttari määrittää kirkkoon sopivan toiminnan
12 Agricolan kappelin uusi elämä - tavoitteena yhteisöllisempi läsnäolo alttarin äärellä
13 Liturgisen uudistusliikkeen pyrkimykset Alttarin keskeisyys, vuorovaikutteisempi läsnäolo, kirkkotilan muunneltavuus
14 LITURGINEN UUDISTUSLIIKE Würzburgin katedraali muutoksen tuulissa
15
16 Case Lieto Muutoksen tulisi olla koko yhteisön yhteinen prosessi ja tavoite. Kirkkotilan muuttaminen vaatii seurakunnan tai seurakuntayhtymän johdolta herkkyyttä, viisautta ja pitkäjänteisyyttä. Jokainen sukupolvi on tehnyt kirkkoihinsa muutoksia liturgisista, sosiologisista tai arkkitehtonisista syistä
17 Esteettömyys henkinen, hengellinen ja fyysinen
18 Lapset ja lasten kaltaiset yhteisön rakentajina Sallikaa lasten tulla ja olla ja palvella!
19 Avaimet osallisuuden ja luottamuksen symbolina - lukitut vai avoimet ovet?
20 Kirkkokahvit yhteisöllisyyden vahvistajana
21 Kirkkotilan AV-tekniset haasteet ja mahdollisuudet Äänentoiston ja esitystekniikan suunnittelu lähtee liikkeelle tarvekartoituksesta. Suunnitteluvastuu alan ammattilaisille. Loppukäyttäjien tarpeiden välittäminen suunnittelijalle tärkeää. Kaikki kiinteät järjestelmät vaativat huolellista suunnittelua ja usein yhteensovittamista. Yhteistyö arkkitehdin ja eri järjestelmien sekä valaistuksen suunnittelijoiden ja asiantuntijoiden kesken tärkeää. Striimauspalveluista ja niiden tarpeista, mikrofonit, valaistus Esitystekniikka kehittyy. Valaistustekniikan mahdollisuuksia voidaan hyödyntää tunnelman luomisessa tai tilan arkkitehtonisten yksityiskohtien korostamisessa Lisätty todellisuus (AR) ja virtuaalinen todellisuus (VR), mahdollisuus uudenlaisia sisältöihin, elämyksiin ja kohtaamisiin
22 Kirkkotilojen muuttamisen periaatteita / tavoitteita Samalla kertaa PYHÄ ja KODIKAS Alttarin keskeisyys Liturgisesti ja toiminnallisesti perusteltuja muutoksia Kulttuurihistorialliset arvot huomioiden Yhteisöllisyyden vahvistaminen Kaiken ikäisten osallisuuden parantaminen Esteettömyys Muunneltavuus Taloudellisuus Nykytekniikka huomioiden Käyttö on parasta rakennussuojelua!
23 Kiitos!
24
25 Rantasalmen kirkko Carl-Johan Slotte - edellä aikaansa
Saman katon alle Kirkkotilatyöryhmä ja kulttuuriperinnön näkökulma. Yliarkkitehti Sirkkaliisa Jetsonen
Saman katon alle Kirkkotilatyöryhmä ja kulttuuriperinnön näkökulma Yliarkkitehti Sirkkaliisa Jetsonen 20.5.2019 Kirkkotilatyöryhmän tehtävä ja kokoonpano Kirkon tulevaisuuskomitean mietintö 2016 taustana
Museoviraston rooli kirkollisen kulttuuriperinnön hoidossa
Museoviraston rooli kirkollisen kulttuuriperinnön hoidossa Lapuan hiippakunnan johtamisen päivät Seinäjoki 5.9.2019 Yliarkkitehti Sirkkaliisa Jetsonen 5.9.2019 Kirkollinen kulttuuriperintö on arvokkainta
Olet sydämellisesti tervetullut Tuomasmessuun! Olet sydämellisesti tervetullut Tuomasmessuun!
pastori Arto Antturi, Helsinki kirkon uskontokasvatussihteeri Pekka Y. Hiltunen piispa Jari Jolkkonen pastori Arto Antturi, Helsinki kirkon uskontokasvatussihteeri Pekka Y. Hiltunen piispa Jari Jolkkonen
MITEN TÄSTÄ ETEENPÄIN? Seurakuntalaiset muutoksen toteuttajina
MITEN TÄSTÄ ETEENPÄIN? Seurakuntalaiset muutoksen toteuttajina Miten tähän on tultu? edustaja-aloite: Kirkon organisaatio-järjestelmän uudistaminen ja keskushallinnon supistaminen kirkolliskokous (kk)
Sisäilma-asioiden huomioiminen suojelluissa kohteissa. Sirkkaliisa Jetsonen Yliarkkitehti Museovirasto
Sisäilma-asioiden huomioiminen suojelluissa kohteissa Sirkkaliisa Jetsonen Yliarkkitehti Museovirasto Rakennussuojelu Turvaa rakennetun kulttuuriympäristön säilymistä ja kulttuurisesti kestävää hoitoa
SUOMEN EVANKELIS-LUTERILAISEN KIRKON KULTTUURITOIMINTA. Taija Roiha KANTU-päivät 2015
SUOMEN EVANKELIS-LUTERILAISEN KIRKON KULTTUURITOIMINTA Taija Roiha KANTU-päivät 2015 Kolmannen sektorin määrittely Institutionalisoitunut rakenne Ei-julkisia Eivät tavoittele taloudellista voittoa Itsehallinnollisuus
Pohjoisen diakonian haasteet. Oulun hiippakunta Kari Ruotsalainen 2017
Pohjoisen diakonian haasteet Oulun hiippakunta Kari Ruotsalainen 2017 Etelä-Pohjoinen? 2 3 4 Seurakuntien jäsenkehitys vuonna 2016 Pohjoisen diakonian haasteet Useimmat haasteet eivät ole etelä-pohjoinen
Anu Laurila Museovirasto
Anu Laurila Museovirasto 21.09.2011 Vähän rakennussuojelusta Vähän historiallisten rakennusten paloturvallisuudesta Turvallisuustekniikan asentamisen periaatteista Esimerkkejä Suomen perustuslain mukaan:
Kirkon ylläpito seurakunnan tehtävänä
Kirkon ylläpito seurakunnan tehtävänä Antti Pihkala Eura 9.10.2013 Tilanteita, toimintatapoja Tilaston kertomaa vuodelta 2011 ja 2012: Valmistuneet kirkot ja kappelit 0 0 Seurakuntataloja valmistunut 2
LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia
LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,
Kirteko ohjelmallista kehittämistä kirkon sektorilla
Kirteko ohjelmallista kehittämistä kirkon sektorilla Kirkon työmarkkinalaitos Oili Marttila 21.3.2017 1 24.3.2017 Esityksen / esittäjän nimi Kirkon henkilöstö 1975-2016 25 000 20 446 21 598 19 786 20 000
Kirkkotila ja kirkolliset toimitukset Liedon kirkossa keskiajalta nykypäivään
Kirkkotila ja kirkolliset toimitukset Liedon kirkossa keskiajalta nykypäivään Kirkkotila avautuu -seminaari 20.5.2019 Liedon kirkko 10.40 11.00 Teologinen tiedekunta / Jyrki Knuutila www.helsinki.fi/yliopisto
KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 4 TAPIOLAN KIRKON PERUSKORJAUKSEN TARVESELVITYKSEN LAATIMINEN 3
Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 7/2011 Aika Paikka 11.10.2011 klo 16.30 Tapiolan kirkon seurakuntasali KÄSITELTÄVÄT ASIAT: KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN
Lyhyt yhteenveto Kirkkohallituksen ohjeistuksesta, miten kulttuuriperinnön kustannukset kirjataan ja tilastoidaan
Lyhyt yhteenveto Kirkkohallituksen ohjeistuksesta, miten kulttuuriperinnön kustannukset kirjataan ja tilastoidaan Maija-Liisa Hietakangas Ohjeistus ja sen tavoite Ohjeistus on annettu yleiskirjeessä 33/2006
Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:
Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi annmari.salmela@vapaaehtoistyo.fi Twitter: @AnnmariSa / @Vapaaehtoistyo Facebook: Vapaaehtoistyofi.fi Trendit uutta yhteisyyttä kohti Seurakunnat
KOTISEURAKUNTANI - kiinteistöstrategia. Kontiolahden seurakunnan kiinteistöstrategia
KOTISEURAKUNTANI - kiinteistöstrategia Kontiolahden seurakunnan kiinteistöstrategia 2017-2020 ARVOMME Usko Yhteys armolliseen Jumalaan on kristityn elämän perusta. Messu hengellisen elämän keskiönä Vapaaehtoisten
MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET UUSI SÄÄKSMÄEN ROVASTIKUNTA
Kokousaika Keskiviikko 22.1. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 KOKOUKSEN AVAUS MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 KONSERTTITARJOTIN 2012 SEURAKUNNAN
PYHÄ TILA. Alustus johtamisen päivillä Simo Peura. Simo Peura
PYHÄ TILA Alustus johtamisen päivillä 5.9.2019 Simo Peura Simo Peura PYHÄ TILA MITÄ SE ON? mitä tulee mieleen ensimmäiseksi sanoista pyhä tila? mietitään hetki hiljaa kirjoita ylös kolme sanaa Luopukaa
Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto
Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto 7.11.2012 Kirkko- ja seurakuntakäsitys, jossa sekä salatulla että näkyvällä on paikkansa Kaksinaisuus kirkon / seurakunnan
Lapinjärven suomalainen seurakunta PÖYTÄKIRJA 1/2008 Seurakuntaneuvosto 30.1.2008 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. 530720
Seurakuntaneuvosto 30.1.2008 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. 530720 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2008 Aika: keskiviikkona 30.1.2008 klo 18.00 20.00 Paikka: Virastotalo (ent.suom.pappila), Kirkonkylä
TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi
TUM-412 Luento 9.11.2017 / JP Yliopistonlehtori Sini Hulmi Jumalanpalveluselämän tehtävät harjoittelun aikana (tarkemmin ohjeita alempana) Kaksi liturgiaa Kaksi saarnaa Osallistuminen kasteen, avioliittoon
Kirkkorakennus muutoksessa - miten arvot ja tarpeet kohtaavat? Kirkkotila avautuu seminaari Liedon kirkossa Hanna Lyytinen, arkkitehti
Kirkkorakennus muutoksessa - miten arvot ja tarpeet kohtaavat? Kirkkotila avautuu seminaari Liedon kirkossa 20.5.2019 Hanna Lyytinen, arkkitehti Arkkitehtitoimisto Kuvassa Kanta-Loimaan Hanna Lyytinen
Johtajuuden uudet haasteet
Johtajuuden uudet haasteet Diakoniatyöntekijöiden neuvottelupäivät 28.9.2011 Oulu Riitta Helosvuori Sisältöalueet Muuttuvat toiminta-alueet Muutosjohtaminen - diakonaatti - työyhteisön hengellisyyden hoitaminen
KOSKELAN KIRKKO JA KOSKELAN SAIRAALAN KAPPELI (12.6.2007) Päivitetty 23.2.2015
KOSKELAN KIRKKO JA KOSKELAN SAIRAALAN KAPPELI (12.6.2007) Päivitetty 23.2.2015 Helsingin kaupungin Koskelan sairaala-aluetta alettiin rakentaa vuosina 1912 1914. Opastaulusta näkyy, että siellä on monenlaisia
HE 247/2016 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2017 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi valtion rahoituksesta evankelis-luterilaiselle kirkolle eräisiin yhteiskunnallisiin tehtäviin annetun lain 2 :n ja ortodoksisesta kirkosta annetun lain 119 :n muuttamisesta
KIRKOT JA USKONNOLLISET YHTEISÖT TUKENA LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN PALVELUIDEN KEHITTÄMISESSÄ
KIRKOT JA USKONNOLLISET YHTEISÖT TUKENA LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN PALVELUIDEN KEHITTÄMISESSÄ JUHA ANTIKAINEN KUOPION HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULI, SUOMEN EV.LUT. KIRKKO ARVOT Lapsen/nuoren etu etusijalla
LIEDON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ Jäsenet Ruskeepää Harri puheenjohtaja
LIEDON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2017 96 Paikka: Seurakuntatalo, Pieni sali Kokousaika: 30.8.2017 klo 18.00 19.23 Jäsenet Ruskeepää Harri puheenjohtaja Lehti Eliisa varapuheenjohtaja Johto Kaisa Jokila Tellervo
Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden
Lundin hiippakunnan visio Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Oppimaan innostaen ja toivon ympärille kokoontuen... kaste perustana kohtaamaan elämän ja maailman haasteet Armoon pohjaten, maailmassa
Rahan henki. Turun arkkihiippakunnan luottamushenkilöiden koulutuspäivä Henna Ahtinen Talouspäällikkö Paimion seurakunta
Rahan henki Turun arkkihiippakunnan luottamushenkilöiden koulutuspäivä 14.11.2015 Henna Ahtinen Talouspäällikkö Paimion seurakunta Kirkon tehtävä Tunnustuksensa mukaisesti kirkko julistaa Jumalan sanaa
Kirkon johtamiskoulutus seurakuntien johtamis- ja esimiestehtävissä. Kirkon koulutuskeskus
Kirkon johtamiskoulutus seurakuntien johtamis- ja esimiestehtävissä toimiville Kirkon koulutuskeskus Kirkon johtamiskoulutus seurakuntien johtamis- ja esimiestehtävissä toimiville Kirkon johtamiskoulutus
Nuorten tulevaisuusseminaari Kirkko 2020
Nuorten tulevaisuusseminaari Kirkko 2020 Nuorteniltapaketti - Kirkon rakentajat Tämä ohjelmamateriaali on tarkoitettu toteutettavaksi nuortenillassa, nuorten leirillä tai isoskoulutuksessa. Ohjelman voi
Kansallisteatteri Kontulassa esimerkki teatterin jalkautumisesta lähiöön Pirjo Virtanen ja Eveliina Heinonen
Kansallisteatteri Kontulassa esimerkki teatterin jalkautumisesta lähiöön 27.11.2014 Pirjo Virtanen ja Eveliina Heinonen Taide ja kulttuuri tukevat monin tavoin ihmisten hyvinvointia. Taiteen ja kulttuurin
Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö
Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuoteen 2015 Kirkon strategia 2015 -työryhmän esitys kirkkohallitukselle KIRKON PERUSTEHTÄVÄ (MISSIO) Kirkon tehtävä on
Globaalin ja lokaalin jännitteessä uudistuva diakonia. Diakonian tutkimuksen päivä 2007 Marjaana Seppänen marjaana.seppanen@stakes.
Globaalin ja lokaalin jännitteessä uudistuva diakonia Diakonian tutkimuksen päivä 2007 Marjaana Seppänen marjaana.seppanen@stakes.fi 1 Esitys pohjautuu artikkeliin: Seppänen, Marjaana & Toikkanen, Tuulikki
Koulutusta tulevaisuuden kirkkoon
Koulutusta tulevaisuuden kirkkoon Diakin kehittämispäivät 17.9.2010 Kirkkona elämisen kerrokset I kerrostuma Dominoi 1800-luvun puoliväliin saakka Staattinen Paikallisyhteisökeskeinen Olla ihminen oli
Tietosuoja-asioiden osalta kulunut kesä on lomien vuoksi ollut hiljaista aikaa Oulun hiippakunnan seurakunnissa.
HIIPPAKUNNALLINEN TIETOSUOJATYÖRYHMÄ Aika: tiistai 21.8.2018, klo 9.30 11.00 Paikka: Oulun hiippakunnan tuomiokapituli, toiminnallisen puolen neuvottelutila Jäsenet: Veijo Koivula, aluekeskusrekisterin
SAVONLINNAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 02/2017 Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 kappelineuvosto
Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 Kokousaika Maanantai 27.03.2017 kello 17.00 19.20 Kokouspaikka Rantasalmen seurakuntatalo Kirkkorinne Läsnä Eronen Juha Härmälä Irja Julkunen Pia Hynninen
Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja
Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä
Pyhä Helig VIESTINTÄSUUNNITELMA. Suomen evankelis-luterilainen kirkko PÄIVITETTY
Pyhä Helig VIESTINTÄSUUNNITELMA PÄIVITETTY 26.11.2009 Suomen evankelis-luterilainen kirkko 1 Pyhä-hanke rohkaisee puhumaan uskosta ja arvoista Pyhä on luterilaisen kirkon kolmivuotinen hanke, jonka tavoitteena
Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna. Pirneskoski Toivo Simoska Kyllikki
1 Kokoustiedot Aika Tiistai 13.2.2018 klo 19.00 19.28 Paikka Seurakuntakeskus Osallistujat Päätöksentekijät Aalto Ilkka Hamari Helena Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna
Kirkon keskushallinnon sääntökokoelma :3 kotelo Kirkkolaki, kirkkojärjestys, kirkon vaalijärjestys, säädöskokoelma
Kirkon keskushallinnon arkistoluettelo 2002- (Yksiköitten arkistoluettelot ovat erikseen.) 0 Yleishallinto 0.1 Kirkon keskushallinnon yleishallintoa koskevat normit ja ohjeet Kirkon keskushallinnon sääntökokoelma
keskiviikkona 10.9.2014 klo 18
Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 10.9.2014 klo 18 Tyrnävän seurakuntatalon takkahuoneessa. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45.
ORIVEDEN SEURAKUNTA KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 SIVU 01/2017
KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 SIVU 01/2017 AIKA Torstaina 9.3.2017 klo 17 18.45 PAIKKA Oriveden seurakuntakeskus, kokoushuone LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj. HAIKKA Juha, saapui paikalle
JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Kirkkoneuvosto 15.4.2014. Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen
,Aika 15.4.2014 klo 17.30 - Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Elo Veijo jäsen Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Kangas Anja varajäsen Pihkala Isto jäsen Selinummi
KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO
KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA 5.9.2017 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 77 - Kokouksen avaus 78 - Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 79 - Pöytäkirjantarkastajien
Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 3/2014. Sonkajärven srk-talo, Rutakontie 20, Sonkajärvi
Pöytäkirja 3/2014 Sonkajärven seurakunnan seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston kokous Aika Torstaina 11.9.2014 klo 18.00-21.10 Paikka Sonkajärven srk-talo, Rutakontie 20, 74300 Sonkajärvi Osallistujat:
VARTIOKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/
SEURAKUNTANEUVOSTO 7.9.2011 1/5 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikkona 7.9.2011. klo 18 Paikka: Matteuksenkirkko, Olavus-sali Osallistujat: Poissa: Jukka Pakarinen, puheenjoht. Max Isaksson Eija
A S I A L U E T T E L O:
IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 1 (9) A S I A L U E T T E L O: 94. Kokouksen avaus 95. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 96. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 97. Ääntenlaskijoiden valinta 98.
AINEOPINNOT Käytännöllisen teologian näkökulmia (KT205): Osa A (5 op) Liisa Lampela
AINEOPINNOT Käytännöllisen teologian näkökulmia (KT205): Osa A (5 op) 103091 16.10. ti 16-17 PR aud XIV 30.10. - 20.11. ti 10-12 PR aud XIV 27.11. ti 10-12 PR aud XII 4.12. ti 9-12 PR aud XIV Liisa Lampela
Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN
Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 Kulttuuriperintövuosi Projekteja, tapahtumia, aloitteita, kampanjoita ympäri Eurooppaa. Toteuttajina EU:n jäsenvaltiot, alueelliset ja paikalliset viranomaiset/toimijat,
Rakennusperinnön ja korjausrakentamisen neuvottelupäivä EDUSKUNTATALO
Rakennusperinnön ja korjausrakentamisen neuvottelupäivä 11.04.2018 EDUSKUNTATALO... kompromisseja arvojen ja käytön vaatimusten suhteen peruskorjauksessa... Peter Verhe, arkkitehti SAFA, Helin & Co Arkkitehdit
Virtuaalisen organisaation haasteet. Jenni Nevasalo Etä- ja joustotyöseminaari
Virtuaalisen organisaation haasteet Jenni Nevasalo Etä- ja joustotyöseminaari 5.2.2015 Mistä työn joustavuuden kokemus syntyy? Sovitut periaatteet Vaikutuksia ja haasteita henkilöstöhallinnolle / -johtamiselle
KUOPION MÄNNISTÖN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1(5) Ampujanpolku 2, KUOPIO PÖYTÄKIRJA 3/2019 p SEURAKUNTANEUVOSTO 9.4.
KUOPION MÄNNISTÖN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1(5) Aika 3.4.2019 klo 16.30-17.40 (tarjoilu 16.00) Paikka Pyhän Johanneksen kirkon srk-sali, Ampujanpolku 2 Kokoonpano ja läsnäolo Kokoukseen oikeutetut
SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Tiistai klo Piiluvan leirikeskuksen sali, Taipalsaarentie 476, Lappeenranta.
10-2016 Aika Tiistai 20.12.2016 klo 17.00 Lappeenrannan evankelisluterilaiset seurakunnat Paikka Piiluvan leirikeskuksen sali, Taipalsaarentie 476, Lappeenranta ASIALISTA 123 KOKOUKSEN AVAUS 124 KOKOUKSEN
HAASTEENA AKTIIVISET SENIORIT MYÖS MARGINAALISSA!
HAASTEENA AKTIIVISET SENIORIT MYÖS MARGINAALISSA! Diak Länsi 29.11.2007 Rehtori, dosentti Jorma Niemelä 1. Ihmisarvoinen vanhuus kuuluu jokaiselle. Siihen kuuluu oikeus olla osallisena ympäröivästä yhteisöstä
Pakilan seurakuntaneuvosto
Palosuontie 1 00660 Helsinki (09) 2340 5500 pakila.srk@evl.fi www.helsinginseurakunnat.fi/pakila Pakilan seurakuntaneuvosto kokous 6 / 2012 aika tiistaina klo 18.30 paikka Hyvän Paimenen kirkko, Paimensali,
Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 16.7.2015 klo 18
Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 16.7.2015 klo 18 Tyrnävän seurakuntatalon kerhohuone. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45. Tervetuloa!
Alppilan kirkon 50-vuotisjuhlaseminaari
Alppilan kirkon 50-vuotisjuhlaseminaari ENNALTAEHKÄISEVÄ KONSERVOINTI KIRKOLLISEN KULTTUURIPERINNÖN SÄILYTTÄJÄNÄ 1 Kirkolliset arvoesineet Kirkollisia arvoesineitä ovat muun muassa: ehtoollisvälineet kastevälineet
SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015
SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Kokousaika: ma 16.3.2015 klo 18 (yhteinen kahvihetki klo 17.30 alkaen) Paikka: Vuosaaren kirkon Taivaanranta-sali, Satamasaarentie 7 Läsnä: Jussi Mäkelä, puheenjohtaja
RYMÄTTYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017. Seurakuntaneuvosto SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS. Aika: Keskiviikko klo
1 RYMÄTTYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Seurakuntaneuvosto 30.8.2017 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko 30.8.2017 klo 17.00-18.10 Paikka: Seurakuntakoti Läsnä: Sirén Petri puheenjohtaja Aho
KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2015. Keskustan seurakuntakeskus, kokoushuone Toppelius. Läsnä Holma Sisko kirkkoneuvoston jäsen
Kirkkoneuvoston kokous 4.11.2015, 8/2015 1 KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2015 PL 28, 90441 KEMPELE KIRKKONEUVOSTO p. 08-561 4500 kempeleen.seurakunta@evl.fi Aika Keskiviikkona 4.11.2015 klo 18.00-19.08
JANAKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2011 Kirkkoneuvosto 10.5.2011. Haapala Heikki jäsen. Kiukkonen Sirpa jäsen
Aika 10.5.2011 klo 17.00 - Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Elo Veijo jäsen Haapala Heikki jäsen Kautto Kaisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Pihkala Isto jäsen Selinummi
1900-LUVUN RAKENNUSPERINNÖN SUOJELUN PERIAATTEITA, MADRIDIN ASIAKIRJA 2011
1900-LUVUN RAKENNUSPERINNÖN SUOJELUN PERIAATTEITA, MADRIDIN ASIAKIRJA 2011 ONKO MODERNILLA VÄLIÄ? Seminaari Oulu 8.5.2014 Yliarkkitehti Sirkkaliisa Jetsonen ICOMOS ICOMOS on kansainvälinen asiantuntijajärjestö,
Opiskelijoidemme näköinen Salpaus
Opiskelijoidemme näköinen Salpaus Oppilaitoksen toimintakulttuurin kehittäminen; osallistavan toimintatutkimuksen tulokset TutkeOpe2015 -hanke 15.9.2016 Pedagogiset huiput seminaari, Levi Merja Tirkkonen,
Strategiatyö Viitasaaren seurakunnassa
Strategiatyö Viitasaaren seurakunnassa Lapuan hiippakunnan luottamushenkiöiden neuvottelupäivä 23.9.2017 Jyväskylä Kirkkovaltuuston pj. Maria Kaisa Aula Viitasaaren seurakunnan strategiatyö Meidän kirkko
Aika 4.9.2012 klo 18.00 (kahvi klo 17.30) Kahvin aikana näytetään kuvia Albertin seurakunnan
Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 6 / 2012 Aika 4.9.2012 klo 18.00 (kahvi klo 17.30) Kahvin aikana näytetään kuvia Albertin seurakunnan vierailusta Paikka Olarin kirkon kerhosiiven kerhohuone Läsnä Viitapohja,
Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017
Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä
KIRKKONEUVOSTO 4.2.2014 KUULUTUS
1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkoneuvoston 4.2.2014 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 10.2.2014-11.3.2014 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston
Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 6/2018 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto
Esityslista/Pöytäkirja 6/2018 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston kokous Aika: maanantai 3.12.2018 klo 18 19.03 Paikka: seurakuntasali, Mykkäläntie 6, 73100 Lapinlahti Osallistujat:
Seurakuntavaalit Espoossa Vaali-info
Seurakuntavaalit Espoossa 2018 Vaali-info 3.10.2018 Seurakuntavaalit pähkinänkuoressa Espoossa valitaan vuosiksi 2019 2022 61 jäsentä yhteiseen kirkkovaltuustoon Esbo svenska 6 Tuomiokirkkoseurakunta 16
Esityslista. Seurakuntien talo, kokoushuone Rooma, Näsilinnankatu 26
lista 06/2019 Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvoston kokous Kokousaika Kokouspaikka klo 17:00 Seurakuntien talo, kokoushuone Rooma, Näsilinnankatu 26 Osallistujat Jäsenet Hallikainen Olli
LAPPEEN SEURAKUNTA ASIALISTA 1 SEURAKUNTANEUVOSTO 9 2008 Kirkkokatu 10 53101 LAPPEENRANTA PUH. 05 612600, FAX 05 6126236
LAPPEEN SEURAKUNTA ASIALISTA 1 Kirkkokatu 10 53101 LAPPEENRANTA PUH. 05 612600, FAX 05 6126236 Aika 10.9.2008 klo 17.00 20.31 Paikka Kaislarannan leirikeskus, Lappeenranta. Käsiteltävät asiat 97 KOKOUKSEN
Liitteet 1 Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, 66
LAURITSALAN SEURAKUNTA ASIALISTA 1 (6) Hallituskatu 15, PL 1018 53301 LAPPEENRANTA PUH. 05 6126401, 6126406 Aika Keskiviikkona 16.4.2008 klo 17.30 18.25 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Keskuskatu 1.
Pöytäkirja Lappeen srk-sali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta
PL 45, 53101 Lappeenranta P. 040 3126 601, 040 3126 602 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 21.8.2017 klo 17.00 17.48 Paikka Lappeen srk-sali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta ASIALISTA 63 KOKOUKSEN
Kohtaamisen kirkko tulevaisuuden kynnyksellä. Mikkelin hiippakunnan luottamushenkilöpuheenjohtajien koulutuspäivä
Kohtaamisen kirkko tulevaisuuden kynnyksellä Mikkelin hiippakunnan luottamushenkilöpuheenjohtajien koulutuspäivä 14.2.2015 Kirkon haasteet Monimuotoistuva kulttuuri ja itseohjautuva ihminen Muuttoliike
PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän
PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän PERUSTEHTÄVÄ / MISSIO Seurakunta kutsuu ihmisiä armollisen ja kolmiyhteisen Jumalan yhteyteen, julistaa evankeliumia ja rohkaisee
TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi
Tämä ja luennon alkuosuus nähtävissä kurssikotisivulla https://courses.helsinki.fi/fi/tum- 412/124268595 Materiaali myös blogipalvelussa, josta myös harjoittelunohjaajat näkevät nämä! TUM-412 Luento 5.11.2018
KAIKKI MUKAAN! Lasten osallisuus päiväkodissa
KAIKKI MUKAAN! Lasten osallisuus päiväkodissa Aiheita Osallistumisen alkuun Onnistumisen avaimia Osallistumisen hyötyjä ja haasteita Osallisuuden käsitteitä Lasten osallisuus päiväkodissa Keskiössä yhteisössä
ARVOTTAMINEN OSANA KULTTUURIPERINNÖN HOITOA JA SUOJELUA!
ARVOTTAMINEN OSANA KULTTUURIPERINNÖN HOITOA JA SUOJELUA! Korjausrakentamisen seminaari 1, rakennusvalvonta, Oulu 2013! Helena Hirviniemi" arkkitehti, Arkkitehtitoimisto Helena Hirviniemi" tutkija, Oulun
Läsnäolon yhteisö. Hallintovirkamiehet 7.6.2007. Voitto Huotari
Läsnäolon yhteisö Hallintovirkamiehet Voitto Huotari Seurakuntarakennetyöryhmä Tehtävänä on» seurata kuntarakenteen muutoksia ja niiden vaikutuksia kirkkoon ja seurakuntiin» tehdä ehdotuksia seurakuntien
KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, Savilahdentie 18 ASIALUETTELO
KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA 26.6.2018 klo 19.00 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, Savilahdentie 18 ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 10 - Kokouksen avaus 11 - Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 12 - Pöytäkirjantarkastajien
Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi Setlementti Louhela ry
Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi 2.2.2016 Setlementti Louhela ry Oikeus hyvään elämään iästä ja toimintakyvystä riippumatta Iäkkäät ihmiset eivät ole yhtenäinen
Käyttäjälähtöisyys keskiössä onnistuneessa projektissa CASE: JUST- Järvenpään Uusi Sosiaali- ja Terveyskeskus Jari Toivo, KOy Järvenpään Terveystalo
Käyttäjälähtöisyys keskiössä onnistuneessa projektissa CASE: JUST- Järvenpään Uusi Sosiaali- ja Terveyskeskus Jari Toivo, KOy Järvenpään Terveystalo LCI-Päivä 2016 Järvenpään Uusi Sosiaali - ja Terveyskeskus
Vapaaehtoistoimintaa tukevien verkkokoulutusten ja - palveluiden kehittäminen digitaalisten sovellusten kautta. Vapaaehtoisverkostopäivät 7.11.
Vapaaehtoistoimintaa tukevien verkkokoulutusten ja - palveluiden kehittäminen digitaalisten sovellusten kautta Vapaaehtoisverkostopäivät 7.11.2018 Vapaaehtoistoiminnan kehittämisen taustaa Suomen ortodoksisen
TULEVAISUUDEN SEURAKUNTATYÖ. Luottamushenkilöiden neuvottelupäivä Ruokolahti Hiippakuntadekaani Marko Marttila
TULEVAISUUDEN SEURAKUNTATYÖ Luottamushenkilöiden neuvottelupäivä 14.10.2017 Ruokolahti Hiippakuntadekaani Marko Marttila TULEVAISUUSTYÖN TAUSTAA Nykyinen tulevaisuustyöskentely käynnistyi 25 kirkolliskokous-edustajan
KIRKKONEUVOSTO 11.11.2015 KUULUTUS
1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkoneuvoston 11.11.2015 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 16.11.2015-17.12.2015 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa
Puheenjohtaja luki Päivän tunnussanan ja avasi kokouksen klo Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
12 Kokouksen avaus Puheenjohtaja luki Päivän tunnussanan ja avasi kokouksen klo 18.19. 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 14
KOTKA-KYMIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 6/2016 KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNTA ( 1 ) Läsnä: Ville Mielonen puheenjohtaja.
KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNTA ( 1 ) Aika: Paikka: 9.9.2016 katselmuskierroksen jälkeen Ristiniemen kurssikeskus Läsnä: Ville Mielonen puheenjohtaja Kari Hentunen varapuheenjohtaja Onni Hämäläinen
LEMPÄÄLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA k:nro 06/ 2014
Kirkkoneuvosto Kokousaika: Tiistai 19.08.2014, klo 17.30 18.45 Kokouspaikka: Lempoisten seurakuntatalo Käsiteltävät asia 65 KOKOUKSEN AVAUS 66 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 67 PÖYTÄKIRJANTARKISTAJIEN
KIRKKONEUVOSTO KUULUTUS
1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkoneuvoston 18.07.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 24.7.2017 25.8.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston
Pöytäkirja on ollut nähtävänä Ylivieskan seurakunnan kirkkoherranvirastossa 4.12.2014 klo 9-12
YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKKIRJA 12/2014 59 Aika Keskiviikko 26.11.2014 klo 18-20.05 Paikka Läsnä Kokoushuone Lagus Timo Määttä, puheenjohtaja Tuomo Haikola, poissa tilalla Juhani Isotalo Marja
Lasten ja nuorten osallisuus seurakunnassa Lapsivaikutusten arviointi. 31.10.2011, Helsinki Kaisa Rantala
Lasten ja nuorten osallisuus seurakunnassa Lapsivaikutusten arviointi 31.10.2011, Helsinki Kaisa Rantala MIKSI PUHUMME OSALLISUUDESTA? Osallisuus on ohittamattoman tärkeää kirkon tulevaisuudelle. Missä
KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN. Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan Minna Koutaniemi ja Esa Malkamäki.
Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 4/2015 Aika 2.6.2015 klo 16.30 Paikka Tapiolan kirkon seurakuntasali KÄSITELTÄVÄT ASIAT: KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN
Museovirasto sekä Turun kaupunki, jota edustaa tätä sopimusta koskevissa asioissa Turun maakuntamuseo.
YHTEISTYÖSOPIMUS Sopijapuolet: Museovirasto sekä Turun kaupunki, jota edustaa tätä sopimusta koskevissa asioissa Turun maakuntamuseo. Turun maakuntamuseosta käytetään jäljempänä nimitystä maakuntamuseo.
SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Keskiviikko klo Neuvotteluhuone, Kirkkokatu 10, Lappeenranta.
Aika Keskiviikko 20.3.2019 klo 16.30 18.12 Lappeenrannan evankelisluterilaiset seurakunnat Paikka Neuvotteluhuone, Kirkkokatu 10, Lappeenranta ASIALISTA 29 KOKOUKSEN AVAUS 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, tulee hänen ilmoittaa siitä varajäsenelleen.
JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2017 1 AIKA klo 17.30 PAIKKA Tikkakosken kirkko, seurakuntasali, Kirkkokatu 18 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2
jäsen, varapuheenjohtaja yleisen seurakuntatyön pastori, esittelijä, sihteeri kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja
YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA YLEISEN SEURAKUNTATYÖN JOHTOKUNTA Pöytäkirja 1/2018 Aika 18.1.2018 klo 18.00-20.00 Paikka Seurakuntakeskus, Arkki, Kirkkotanhuantie 1 Kutsuttu: Jorma Rienoja Marja Erkkilä Risto Holma
Tulevaisuuden Museo-Suomi. Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia
Tulevaisuuden Museo-Suomi Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia 24.10.2010 Taiteen ja kulttuurin luova vaikutus säteilee elämän kaikille alueille. Hallitusohjelma Kattavin
VAHVAT JUURET, KANTAVAT SIIVET. - Kirkon lastenohjaajan ammatilliset arvot ja etiikka
VAHVAT JUURET, KANTAVAT SIIVET - Kirkon lastenohjaajan ammatilliset arvot ja etiikka Lastenohjaajan arvot Lastenohjaajan arvojen perusta on kristillinen ihmiskäsitys ja rakastava Jumala. tyon taustaa Lastenohjaajan