Nuorten tulevaisuusseminaari Kirkko 2020

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nuorten tulevaisuusseminaari Kirkko 2020"

Transkriptio

1 Nuorten tulevaisuusseminaari Kirkko 2020 Nuorteniltapaketti - Kirkon rakentajat Tämä ohjelmamateriaali on tarkoitettu toteutettavaksi nuortenillassa, nuorten leirillä tai isoskoulutuksessa. Ohjelman voi toteuttaa joko nuorten kanssa tai kutsumalla yhteiseen iltaan myös seurakunnan lapsiasiainhenkilön ja luottamushenkilöitä. Materiaalin tavoitteena on kuunnella ja koota nuorten ajatuksia tulevaisuuden seurakunnasta ja kirkosta. Nuorteniltapakettiin kootut tehtävät voi tehdä yhden illan aikana tai harjoituksia voi jakaa useampaan tapaamiseen. Jos seurakunnan Kirkko tulevaisuusseminaarin osallistujat on jo valittu, voi heidät ottaa mukaan illan suunnitteluun. Seminaariedustajat voi myös valita illan aikana. Palautettujen tehtävien pohjalta valitaan Kirkko tulevaisuusseminaarin teemat. Työskentelyistä tehdään raportti, joka välitetään kirkolliskokousedustajille viestinä nuorten seurakuntalaisten ajatuksista tulevaisuuden kirkosta. Nuortenillan raportointi kuuluu seminaariin osallistuvien ennakkotehtäviin. Muutkin voivat kuitenkin lähettää meille kokemuksiaan ohjelman järjestämisestä. Kaikki tieto aiheeseen liittyen on arvokasta! Tarkemmat ohjeet raportoinnista löytyvät tämän ohjeistuksen alalaidasta Nuorteniltapakettiin kuuluu: - Virittäytymistehtävä - Tulevaisuuden kirkon ja seurakunnan rakentamisharjoitus - Hartausideoita Virittäytyminen Haluaisin, että kirkko johon kuulun on Leikin tavoitteena on johdatella ajatuksia illan aiheeseen, herätellä miettimään mitä minä ajattelen kirkosta ja synnyttää keskustelua. Ohjeet virittäytymisleikkiin löydät Kirkko seminaarin ennakkotehtä- Tulevaisuuden kirkon ja seurakunnan rakentaminen Tarvikkeet: tusseja, värillisiä papereita, sinitarraa tai teippiä. Tehtävän voi toteuttaa myös tietokoneella sopivalle alustalle. Tavoitteet: pohtia seurakunnan merkitystä ja toimintaa nuoren näkökulmasta. Luottamushenkilötkin pohtivat kysymyksiä nuorten näkökulmasta. Työskentely on viisiosainen ja se voidaan toteuttaa joko yhden illan aikana tai jakaa useampaan tapaamiseen. Työskentelyn aikana nuoret rakentavat eriväristen papereiden avulla yhteisen tulevaisuuden kirkon esim. nuortentilan seinälle ja lopuksi pohtivat miten tavoitteet on mahdollista saavuttaa. Osa 1: Mikä seurakunnassa on tärkeintä? (kesto 30 min) Osa 2: Jos minä saisin päättää (kesto 30 min) Osa 3: Meille aurinko paistaa, meille hymyilee kuu. (kesto 40 min) Osa 4: Haaveista hallintoon. Osa 5: Kirkko seminaarin ennakkotehtävä / raportti nuortenillasta Toimintaa muuallekin Nuorteniltoja joka viikko Nuorille päätös- Toiminta vastaa nuorten tarpeita Isostoiminnasta vapaaehtoistoimin- Nuoret mukaan toiminnan suunnit- Kristillinen identiteetti vahvistuu ei voi Nuorisotyö voisi olla enemmän kuin isoskoulutus Esimerkki valmiista kirkkosalista

2 Tehtävä voidaan osallistujamäärän mukaan toteuttaa joko ryhmätyönä tai yksilötyönä. Ryhmät voivat koostua joko nuorista ja luottamushenkilöistä tai pitää heidät omina ryhminään. Jos nuoria on paljon, voidaan ryhmät jakaa tekemään useampaa erillistä kirkkoa. Osa 1: Mikä seurakunnassa on tärkeintä? (kesto 30 min) Pohditaan kirkon ydinsanomaa ja tärkeimpiä asioita seurakunnassa. Yhteisen työskentelyn tuloksena rakennetaan kirkon kivijalka. Apukysymyksiä: - Mikä on tärkeintä toiminnan, tavoitteiden tai arvopohjan näkökulmasta? - Millaiset asiat seurakunnassa ovat nuorelle tärkeitä ja merkityksellisiä? - Mitkä asiat tukevat nuorten identiteettiä ja kristittynä kasvamista? Yksilö/Pienryhmätyöskentely: Kirkon kivijalka (n min) - Nuorille jaetaan värillistä paperia (esim. ruskeaa), jokaisella ryhmällä tai nuorella on oma tussiväri käytössä. - Papereihin kirjoitetaan vastauksia kysymykseen Mikä seurakunnassa on tärkeintä? - Yksi ajatus / paperi Yhteinen keskustelu: Työmaakokous (kesto 10 min) - Yksilö- tai pienryhmätyöskentely puretaan yhteisessä työmaakokouksessa - Nuoret esittelevät pohdintojensa tulokset ja papereista rakennetaan seinälle / lattialle / näytölle yhteinen kirkon kivijalka Esimerkki kivijalasta Osa 2: Jos minä saisin päättää (kesto 30 min) Suunnataan osallistujien ajatukset tulevaisuuteen ja siihen miten seurakunnan toimintaa tulisi kehittää jotta se pysyisi osana nuorten elämää. Yhteisen työskentelyn tuloksena rakennetaan kivijalan päälle kirkkosali. Apukysymyksiä: - Mitä tämän hetken toiminnasta tulee säilyttää? - Millaista toimintaa pitäisi kehittää jatkossa? - Mitä uusia ideoita ja juttuja nykyisten lisäksi tai tilalle voisi kehittää? Yksilö/Pienryhmätyöskentely: Kirkkosali (15-20 min): - Nuorille jaetaan uuden väristä paperia (esim. vihreää), jokaisella nuorella / ryhmällä on edelleen käytössä oma tussiväri. - Papereihin kirjoitetaan vastauksia tulevaisuuden seurakunnan toiminnasta. - Yksi ajatus / paperi. Yhteinen keskustelu: Harjannostajaiset (kesto 10 min) - Yksilö- tai pienryhmätyöskentely puretaan yhteisissä harjannostajaisissa. - Kirkon rakentamista jatketaan kirkkotilan kokoamisella. - Ryhmät esittelevät pohdintojensa tuotokset ja papereista rakennetaan kivijalan päälle seinälle / lattialle / näytölle kirkkosali.

3 Toimintaa muuallekin Nuorteniltoja joka viikko Nuorille päätösvaltaa Nuoret mukaan toiminnan suunnitteluun Isostoiminnasta vapaaehtoistoimintaan Nuorisotyö voisi olla enemmän kuin isoskoulutus ei voi vähentää Esimerkki kivijalan päälle rakennetusta kirkkosalista Osa 3: Meille aurinko paistaa, meille hymyilee kuu (kesto 40 min) Kirkolle ei rakenneta kattoa, sillä se kehittyy koko ajan. Kirkko ja seurakunta kasvavat nuoren mukana aikuisuuteen. Aurinko ja kuu kuvastavat muutosten positiivisia vaikutuksia, jotka tuovat mukanaan lämpöä ja valoa. Yksilö/Pienryhmätyöskentely: Auringot ja kuut (kesto min) Jos esitetyt kehittämisideat toteutuisivat, mitä positiivista muutosta seurakunnassa syntyisi? Millaisia vaikutuksia muutoksilla tavoitellaan? - Jokainen muutostekijä/muutostila kirjoitetaan omalle värilliselle (esim. keltainen) paperille, paperit voidaan leikataan auringon tai kuun muotoon. Yhteinen keskustelu: Tulevaisuuden lämpöä ja valoa (15-20min) - Kuut ja auringot kiinnitetään kirkon ylle. - Halutessaan voi piirtämällä vaikuttamisviivoja eli yhdistää kehittämisidean ja siihen liittyvän auringon/kuun. - Pohditaan yhdessä ovatko muutosvaikutukset realistisia.

4 Toimintaa muuallekin Nuorteniltoja joka viikko Toiminta vastaa nuorten tarpeita Kristillinen identiteetti vahvistuu Nuoret mukaan toiminnan suunnitteluun ei voi vähentää Nuorille päätösvaltaa Isostoiminnasta vapaaehtoistoimintaan Nuorisotyö voisi olla enemmän kuin isoskoulutus Esimerkki valmiista kirkkosalista Osa 4: Haaveista hallintoon Pohditaan miten osissa 1-3 tulleet kehittämisajatukset viedään työntekijöiden ja luottamushenkilöiden tietoon. Mitkä vaikuttamiskanavat omassa seurakunnassa ovat mahdollisia ja/tai sopivia? Esimerkkejä vaikuttamiskanavista ja -tavoista: - Tehdään virallinen aloite kirkko/seurakuntaneuvostoon nuorisotyöntekijöiden ja/tai luottamushenkilön tuella - Valmistetaan video nuorten terveisistä kirkko/seurakuntaneuvoston tai kirkkovaltuuston kokoukseen - Esitetään tuotokset kirkkoherralle ja nuorisotyöntekijöille työntekijäkokouksessa - Esitetään tuotokset kirkkoherralle ja luottamushenkilöille nuortenillassa, johon heidät kutsutaan - Valmistetaan tuotoksista nettiin huoneentaulu, jonka luottamushenkilöt ja työntekijät voivat käydä allekirjoittamassa - Valitaan luottamushenkilöistä nuorten luottis, johon nuoret voivat olla suoraan yhteydessä kun ideoita tai toiveita syntyy

5 Osa 5: Kirkko tulevaisuusseminaarin ennakkotehtävä / raportti - Ottakaa kuva osissa 1-3 rakennetusta kirkosta. Varmista että papereihin kirjoitetut tekstit ovat luettavissa. o Säästäkää myös kirkon rakennukseen käytetyt paperit, pyydämme muutamia teistä tuomaan kirkkorakennuksen mukananne Kirkko tulevaisuusseminaariin. o Voitte myös viedä rakentamanne tulevaisuuden kirkon seurakunnan nähtäväksi esimerkiksi kirkon aulaan tai muuhun sopivaan tilaan. - Kirkkorakennuksen tekemisestä voi myös tehdä videon tai työn tuloksia voi esitellä videolla. Videon voi tehdä esimerkiksi kännykkäkameroilla, tärkeintä on sisältö, ei niinkään videon tekninen toteutus. - Kirjoittakaa lyhyesti nuortenillan ja erityisesti osan 4 herättämistä ajatuksista. Raportin ei tarvitse olla pitkä, vaan pikemminkin tiivis ja informatiivinen. - Vastaa raportissa esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin lyhyin lausein tai ranskalaisin viivoin: o Missä ja milloin nuortenilta järjestettiin? o Kuka tai ketkä järjestivät nuortenillan ohjelman? o Kuinka paljon nuortenillassa oli osallistujia? o Mitä ajatuksia ryhmätyöskentely herätti kirkon tulevaisuudesta? o Herättikö nuortenilta uusia ajatuksia nuorten vaikuttamismahdollisuuksista kirkossa? - Voit myös jakaa nuorteniltatunnelmia Instagramissa #Kirkko2020 toimii yleisenä tunnelmien ja ajatustenjakokanavana seminaarin osallistujien ja järjestäjien kesken. Löydät meidät Instagramista ja Facebookista nimimerkillä Kirkko Lähetä ennakkotehtävä osoitteeseen viimeistään Loppuhartaus Olemme koonneet loppuhartausehdotukset omaan tiedostoon. Hartauksiksi ehdotamme joko rukouspolun rakentamista tai Ateria Jumalan kanssa -tarinaan pohjautuvaa hiljentymistä. Löydät ohjeet Kirkko seminaarin ennakkotehtäväsivuilta. Jäikö jokin asia epäselväksi? Ota yhteyttä: Tarja Liljendahl puh &

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Tulevaisuusverstas. Toiminnallinen tehtävä

Tulevaisuusverstas. Toiminnallinen tehtävä Toiminnallinen tehtävä Tulevaisuusverstas Tulevaisuusverstaassa pohditaan omaa roolia ja toimintaa kestävän kehityksen edistämisessä. Lisäksi tavoitteena on oppia tulevaisuusajattelua: ymmärtää, että nykyiset

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON OPINTOPIIRIKORTIT

HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON OPINTOPIIRIKORTIT HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON OPINTOPIIRIKORTIT Tähän korttipakkaan on koottu apukeinoja opinto-piirityöskentelyä varten. Voitte noudattaa ohjeita järjestelmällisesti tai soveltaa niitä vapaasti haluamallanne

Lisätiedot

Matkailun muuttuva maailma kulttuuritietous ja kansainvälisyys (3 osp) Opintokokonaisuuden teema: (kirjatkaa työnimi tähän)

Matkailun muuttuva maailma kulttuuritietous ja kansainvälisyys (3 osp) Opintokokonaisuuden teema: (kirjatkaa työnimi tähän) Matkailun muuttuva maailma kulttuuritietous ja kansainvälisyys (3 osp) Opintokokonaisuuden teema: (kirjatkaa työnimi tähän) Tekijät: opiskelija 1 (kirjoita tähän oma nimesi) opiskelija 2 (kirjoita tähän

Lisätiedot

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on VIRITTÄYTYMINEN AIHEESEEN Haluaisin, että kirkko johon kuulun on LEIKIN TAVOITE Johdatella ajatuksia illan aiheeseen. Herätellä miettimään mitä minä ajattelen kirkosta, sekä tuoda esiin myös toisten ajatuksia,

Lisätiedot

Nuorten tulevaisuusseminaari Kirkko 2020

Nuorten tulevaisuusseminaari Kirkko 2020 Nuorten tulevaisuusseminaari Kirkko 2020 Seitsemäs Kirkko 2020 -seminaari järjestettiin Tampereella 16.5.2015 Yhden Hinnalla -tapahtuman yhteydessä. TULEVAISUUDEN KIRKKOA RAKENTAMASSA Seitsemäs Kirkko

Lisätiedot

Musiikkivideon viestit

Musiikkivideon viestit Musiikkivideon viestit - mediakasvatusmateriaali yläkouluille, lukioille ja toisen asteen ammatillisille oppilaitoksille Otsikko / Etusivu Nuorten Akatemia Note www.nuortenakatemia.fi/note Musiikkivideon

Lisätiedot

Konsensus ja alustava palaute sekä johdatus vertaisarviointiraportin valmisteluun

Konsensus ja alustava palaute sekä johdatus vertaisarviointiraportin valmisteluun Koulutuspäivä: VERTAISARVIOINTI JA VERTAISARVIOIJANA TOIMIMINEN Koulutuspäivä 13.2.2012, klo 09.00 16.00 Konsensus ja alustava palaute sekä johdatus vertaisarviointiraportin valmisteluun Opetusneuvos Leena

Lisätiedot

MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle

MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle Hyvä 5.- ja 6. -luokkalaisen opettaja, Mennään ajoissa nukkumaan! on 5.- ja 6. -luokkalaisille tarkoitettu vuorovaikutteinen kotitehtävävihko,

Lisätiedot

Lataa Luonto ja Raamattu - Panu Pihkala. Lataa

Lataa Luonto ja Raamattu - Panu Pihkala. Lataa Lataa Luonto ja Raamattu - Panu Pihkala Lataa Kirjailija: Panu Pihkala ISBN: 9789516278318 Sivumäärä: 95 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 11.78 Mb Tämä kirja sukeltaa kristillisen ympäristökasvatuksen ytimeen

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Helsingin seurakuntayhtymä Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto. Lauttasaaren kirkon seurakuntasali, Myllykallionrinne 1 A

Helsingin seurakuntayhtymä Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto. Lauttasaaren kirkon seurakuntasali, Myllykallionrinne 1 A Helsingin seurakuntayhtymä Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto KOKOUSKUTSU Aika 18.11.2014 klo 18:00 Paikka Lisätietoja Osallistujat Este Lauttasaaren kirkon seurakuntasali, Myllykallionrinne 1

Lisätiedot

Lapset Hittivideon tekijöinä - menetelmä musiikkivideoiden tekemiseen koululuokassa

Lapset Hittivideon tekijöinä - menetelmä musiikkivideoiden tekemiseen koululuokassa Lapset Hittivideon tekijöinä - menetelmä musiikkivideoiden tekemiseen koululuokassa Antti Haaranen, Valveen elokuvakoulu 18.11.2010 GRAFIIKKA: HENNA TOPPI Hittivideo lyhyesti - Elokuva- ja mediakasvatuksen

Lisätiedot

Kartta ja kompassi. 9. lk

Kartta ja kompassi. 9. lk lk artta ja kompassi 1. senteet puntarissa 2. unnetreenit miten viestin? 3. urun sormenjälki surusta ja kriisistä selviytyminen 4. ärkyvää kun mieli voi pahoin 5. atse tulevaisuuteen elämän unelmat ja

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Fiktion käsitteet tutuiksi. Oppitunnit 1 4

Fiktion käsitteet tutuiksi. Oppitunnit 1 4 Oppitunnit 1 4 Oppituntien kulku 1. oppitunti 2. oppitunti 3. oppitunti 4. oppitunti Fiktion käsitteet tutuiksi 1. Oppia fiktion käsitteiden hyödyntämistä kaunokirjallisten tekstien avaamisessa. 2. Oppia

Lisätiedot

Suomen joukkueen Viestintä

Suomen joukkueen Viestintä Suomen joukkueen Viestintä Suomen joukkueen viestintä Jamposti * Suomen joukkueen virallinen tiedotuslehti, joka ilmestyy ennen leiriä neljä kertaa, leirillä joka päivä ja leirin jälkeen kerran. * Nro

Lisätiedot

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN. Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan Minna Koutaniemi ja Esa Malkamäki.

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN. Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan Minna Koutaniemi ja Esa Malkamäki. Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 4/2015 Aika 2.6.2015 klo 16.30 Paikka Tapiolan kirkon seurakuntasali KÄSITELTÄVÄT ASIAT: KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN

Lisätiedot

Uskalla kokeilla -työpaja Agenda ja tehtävät

Uskalla kokeilla -työpaja Agenda ja tehtävät Uskalla kokeilla -työpaja 13.12..2017 Agenda ja tehtävät Valokuvaus ja videointi Dokumentoimme tilaisuuden ja ryhmien tuotokset kuvin ja videoin. Jos et halua esiintyä kuvissa nosta käsi ylös tai kerro

Lisätiedot

Asumisen ABC - kouluttajan opas

Asumisen ABC - kouluttajan opas Asumisen ABC - kouluttajan opas Nuorisoasuntoliitto ry 16.2.2015 0 Sisällys JOHDANTO... 3 ASUMISEN ABC -MATERIAALIT JA NIIDEN KÄYTTÖ... 3 Kohti omaa kotia -yleisdiat... 3 Teemadiat... 4 Opetusvideot...

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2014 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Järjestöjen elinvoimaisen tulevaisuuden on ratkaissut se, ovatko he vahvistaneet henkilökohtaista merkityksellisyyttä toimintansa ytimessä

Järjestöjen elinvoimaisen tulevaisuuden on ratkaissut se, ovatko he vahvistaneet henkilökohtaista merkityksellisyyttä toimintansa ytimessä Kumppanuuspäivä 2016 Kumppanuuspöytä 4, vetäjinä Mari Brunou ja Tauno Linkoranta Tulevaisuuden kansalaistoiminta Alustuksena Tulevaisuuden kansalaistoiminta PP (liitteenä). Alustuksen jälkeen jakauduttiin

Lisätiedot

Lataa Hauska ihmiskehokirja - Dorling Kindersley. Lataa

Lataa Hauska ihmiskehokirja - Dorling Kindersley. Lataa Lataa Hauska ihmiskehokirja - Dorling Kindersley Lataa Kirjailija: Dorling Kindersley ISBN: 9789522560995 Sivumäärä: 22 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 24.07 Mb Lue, miksi ihostasi irtoaa tuhansia kuolleita

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

Tavoite 1: Ilo elää ihmisissä Kestävää ja uudistuvaa kansalaistoimintaa

Tavoite 1: Ilo elää ihmisissä Kestävää ja uudistuvaa kansalaistoimintaa Miun yhistys toimeenpanosuunnitelma 2015-2017 Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta JANE Käsitelty ja täydennetty JANEn kokouksessa 6.10.2015 (Aikaisemmat vaiheet: JANEn kokouksen 28.8.2015 Learning

Lisätiedot

Säännöt. useamman tunnin kokonaisuus 5.-6.-luokkalaisille

Säännöt. useamman tunnin kokonaisuus 5.-6.-luokkalaisille ET, monialaiset, opetusideoita Säännöt useamman tunnin kokonaisuus 5.-6.-luokkalaisille Johdattelua sääntöihin - lautapeli: oppilaille annetaan pelilauta ja heidän tulee kehittää peliin omat säännöt koonta:

Lisätiedot

KASILUOKKA. Koulutusvalinnat ja sukupuoli

KASILUOKKA. Koulutusvalinnat ja sukupuoli KASILUOKKA Koulutusvalinnat ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on rohkaista nuoria tekemään koulutusvalinnat omien kykyjen ja kiinnostuksen kohteiden perusteella sukupuolen ja siihen liitettyjen

Lisätiedot

1) Käytä valmiita kommunikointikuvastojen sanastoja ja tulosta ne kaksin kappalein. Laminoi ja leikkaa esimerkiksi muistipelikorteiksi

1) Käytä valmiita kommunikointikuvastojen sanastoja ja tulosta ne kaksin kappalein. Laminoi ja leikkaa esimerkiksi muistipelikorteiksi Ideoita kuvallisten kommunikointisanastojen harjoitteluun Muistipeli Maistiaiset Kuka - tekee - mitä? Vastakohtaisuudet ja yhteen liittyvät asiat Kuvasuunnistus Toimintaohjeet Tarrakuvakansio Tähän on

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Sanomalehtiviikko Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Esiopetukseen, 3. 7.2.2014 ala- ja yläkouluun sekä lukioon ja ammatilliseen oppilaitokseen Sanomalehtiviikko: esiopetus Vastatkaa vuoronperään

Lisätiedot

KUTSUMUS TAUSTATIETOA KUTSUMUKSESTA

KUTSUMUS TAUSTATIETOA KUTSUMUKSESTA Andreas-raamatturyhmämateriaali I/03 Kansan Raamattuseuran nuorisotyö Kaisaniemenkatu 8, III krs 00170 HELSINKI nuorisotyö@karas-sana.fi 09/681 55 830 KUTSUMUS Tämän materiaalin sisältö tarkastelee kutsumusta

Lisätiedot

Osallistu kilpailuun Kesän 2017 parhaalle tapahtumalle nimi?

Osallistu kilpailuun Kesän 2017 parhaalle tapahtumalle nimi? Osallistu kilpailuun Kesän 2017 parhaalle tapahtumalle nimi? Kesäkuussa 2017 Lappeenrannassa nähdään ja koetaan sirkusta, kansantanssia ja teatteria lasten ja nuorten esittämänä, kun Nurtsi-nuorisosirkusfestivaali,

Lisätiedot

SUUNNITTELUKORTIT. Etukansi OPAS KYLÄSUUNNITTELUN OHJAAJALLE

SUUNNITTELUKORTIT. Etukansi OPAS KYLÄSUUNNITTELUN OHJAAJALLE SUUNNITTELUKORTIT Etukansi vielä kesken OPAS KYLÄSUUNNITTELUN OHJAAJALLE Sisällysluettelo Lukijalle...3 1. Kestävä kylä -suunnittelukortteja käytetään kyläsuunnittelussa...4 2. Ensimmäinen suunnittelupaja:

Lisätiedot

Kerava 90 vuotta. Lehdistöinfo Keravan aseman kahvio 20.1.2014 klo 10

Kerava 90 vuotta. Lehdistöinfo Keravan aseman kahvio 20.1.2014 klo 10 Kerava 90 vuotta Lehdistöinfo Keravan aseman kahvio 20.1.2014 klo 10 Mistä on kyse? Tämä vuosi on Keravan kaupungille merkittävä, sillä kaupunki viettää 90- vuotisjuhlaansa. 3.1.2014 tuli kuluneeksi tasan

Lisätiedot

Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville?

Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville? Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville? Mikä on tutkimusohjelman tai hankkeen tulos? Tutkijoille työtä, opinnäytteitä, meriittejä

Lisätiedot

Ohjeistus kouluttajille

Ohjeistus kouluttajille Ohjeistus kouluttajille Käytyäsi Tajua mut! -toimintamallin kouluttajakoulutuksen olet valmis perehdyttämään kollegoitasi ja oman työyhteisösi jäseniä Tajua mut! -toimintamallin käyttöön. Jos toimipaikkasi

Lisätiedot

Mitäs peliä sitä oikein pelataan? Susanna Snellman Vyyhti-hanke

Mitäs peliä sitä oikein pelataan? Susanna Snellman Vyyhti-hanke Mitäs peliä sitä oikein pelataan? Case: Vyyhtipeli Susanna Snellman Vyyhti-hanke Pelillisyys vai peli? - Pelillistäminen tarkoittaa toiminnon tai menetelmän pelillistämistä (joskus se voi olla myös leikillistämistä)

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 03/2017 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Taide, terveys ja hyvinvointi osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin Verkostoiva yhteistyöseminaari Tampereella

Taide, terveys ja hyvinvointi osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin Verkostoiva yhteistyöseminaari Tampereella Taide, terveys ja hyvinvointi osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin Verkostoiva yhteistyöseminaari Tampereella Työpajatyöskentelyä Aika: pe 9.10.2015, klo 10 15, Paikka: Kumppanuustalo Artteli ry.,

Lisätiedot

TieVie asiantuntijakoulutus Teknologinen muutos -verkkojakso 16.8. - 26.9.2004.

TieVie asiantuntijakoulutus Teknologinen muutos -verkkojakso 16.8. - 26.9.2004. TieVie asiantuntijakoulutus Teknologinen muutos -verkkojakso 16.8. - 26.9.2004. Teknologinen muutos -verkkojakson tarkoituksena on kartoittaa ajatuksia korkeakoulujen tulevaisuuden toimintakentästä ja

Lisätiedot

Adoptiomaatapaamisen järjestäminen

Adoptiomaatapaamisen järjestäminen Adoptiomaatapaamisen järjestäminen 2016 Aina tulee yllätyksiä. Hyvällä suunnittelulla turvaa paljon, reagointikyvyllä ja hyvillä hermoilla pelastaa kaiken. Tekijä: Julia Kurki 2 Vapaaehtoistyö tapahtuman

Lisätiedot

1) Ravitsemussuositukset osana opetusta jaettu asiantuntijuus

1) Ravitsemussuositukset osana opetusta jaettu asiantuntijuus 1) Ravitsemussuositukset osana opetusta jaettu asiantuntijuus Tehtävänä on koota yhteen koulutukseen osallistujien tiedot nykyisistä ravitsemussuosituksista ja ideoida, miten suosituksia voisi käsitellä

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa.

Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa. Ykkösklubi 2015 Ykkösklubi Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa. Ryhmiä ohjaavat koulutetut kummit. Ykkösklubitoiminta on yhteistyötä terveydenhuollon,

Lisätiedot

tiistai Kaksiosainen: Suoritetaan ensin kohta a, aikaa 15 min. Sen jälkeen paperit kootaan ja aloitetaan kohta b.

tiistai Kaksiosainen: Suoritetaan ensin kohta a, aikaa 15 min. Sen jälkeen paperit kootaan ja aloitetaan kohta b. tehtävä 2: tiistai 13 17 Kaksiosainen: Suoritetaan ensin kohta a, aikaa 15 min. Sen jälkeen paperit kootaan ja aloitetaan kohta b. tehtävä 2 a OMENA ESINEENÄ Omenan voi syödä, mutta miten muuten sitä voisi

Lisätiedot

Koponeuvosto 3.0. Inari & Joni

Koponeuvosto 3.0. Inari & Joni Koponeuvosto 3.0 Inari & Joni Illan ohjelma: Kuulumiset Mitä teille kuuluu? Mitä meille kuuluu? (sis. kansallisen tason koulutuspolitiikka) Kysymyksiä yhdenvertaisuusasioista Case: tentinpalautuskerrat

Lisätiedot

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Ajattelun muuttaminen on ZestMarkin työtä VANHA AJATTELU JA VANHA TOIMINTA " ZestMark on nuorten valmentamisen ja oppimistapahtumien asiantuntija.

Lisätiedot

Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen

Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen Kotitehtävä 2 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä TOINEN TAPAAMINEN Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen Perhehoidossa tarvitaan yhteistyötä monien eri tahojen kanssa. Kukaan ei

Lisätiedot

Erilaisen oppijan ohjaaminen

Erilaisen oppijan ohjaaminen Tutkimuspäällikkö Anna-Liisa Lämsä Ammattiopisto Luovi Näkökulmiani koulutukseen Opetus Opiskelijahuolto Opetuksen hallinto Tutkimus ja kehittämistyö Työskentely eri rooleissa, eri koulutusasteilla Koulumaailman

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

AURINKO VALON JA VARJON LÄHDE

AURINKO VALON JA VARJON LÄHDE AURINKO VALON JA VARJON LÄHDE Tavoite: Tarkkaillaan auringon vaikutusta valon lähteenä ja sen vaihtelua vuorokauden ja vuodenaikojen mukaan. Oppilaat voivat tutustua myös aurinkoenergian käsitteeseen.

Lisätiedot

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja Esittäytyminen Helpottaa tulevan päivän kulkua. Oppilaat saavat lyhyesti tietoa päivästä. Ohjaajat ja oppilaat näkevät jatkossa toistensa nimet nimilapuista, ja voivat kutsua toisiaan nimillä. Maalarinteippi,

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

Tuetun päätöksenteon hyviä käytäntöjä ja tuloksia. Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Sujuvat palvelut täysivaltainen elämä seminaari 29.10.

Tuetun päätöksenteon hyviä käytäntöjä ja tuloksia. Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Sujuvat palvelut täysivaltainen elämä seminaari 29.10. Tuetun päätöksenteon hyviä käytäntöjä ja tuloksia Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Sujuvat palvelut täysivaltainen elämä seminaari 29.10.2014 Tuetusti päätöksentekoon- projekti Projektin toiminta-aika:

Lisätiedot

PORTFOLIO-OHJEET. 1. Periodi. Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet

PORTFOLIO-OHJEET. 1. Periodi. Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet PORTFOLIO-OHJEET Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet 1. Periodi portfolioryhmä, keskustelu, kirjoitus (2-3 sivua) Palautuspäivä: ennen keskustelua tai viimeistään 20.10.2006 klo 16:00 Perusharjoittelun

Lisätiedot

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu 61 TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu Kvartti-malli LAPSEN TUKEMINEN SIIRTYMÄVAIHEESSA Malli koostuu kahdesta osasta:

Lisätiedot

Maatalouden vesitalouden hallinta menetelmät käyttöön paikallisella yhteistyöllä

Maatalouden vesitalouden hallinta menetelmät käyttöön paikallisella yhteistyöllä Maatalouden vesitalouden hallinta menetelmät käyttöön paikallisella yhteistyöllä Työpaja 13.6.2014 Kati Berninger Tutkimusjohtaja Tyrsky-Konsultointi Oy Ohjelma 9.00-9.30 Aamukahvi 9.30-9.45 Johdanto Osanottajien

Lisätiedot

4/27 Ympäristötyöryhmän jäsenen valitseminen alueseurakunnan ympäristötyöryhmään

4/27 Ympäristötyöryhmän jäsenen valitseminen alueseurakunnan ympäristötyöryhmään AIKA 09.03.2016 klo 18.00 PAIKKA Vaajakosken kirkko Kirkkotie 11 40800 Vaajakoski Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3/23 Työjärjestyksen hyväksyminen 3/24

Lisätiedot

Jyväskylän Taiteilijaseura ry

Jyväskylän Taiteilijaseura ry OMAKUVA RULLALLA TYÖPAJA Tutustu työtoveriisi ja itseesi paremmin leikkimielisellä piirustustehtävällä, jossa pareittain jaryhmänä etsitään työtiimin henkisiä voimavaroja kuvin ja värein. Ryhmässä piirretään

Lisätiedot

TYÖELÄMÄÄN OHJAUS -Opintopiirin työkirja. Minä työsuhteen päättyessä. ESR/Väylä -hanke Rita Koivisto 30.5.2013 Rovaniemi

TYÖELÄMÄÄN OHJAUS -Opintopiirin työkirja. Minä työsuhteen päättyessä. ESR/Väylä -hanke Rita Koivisto 30.5.2013 Rovaniemi TYÖELÄMÄÄN OHJAUS -Opintopiirin työkirja Minä työsuhteen päättyessä ESR/Väylä -hanke Rita Koivisto 30.5.2013 Rovaniemi TYÖELÄMÄÄN OHJAUS - Opintopiirin työkirja Työelämään ohjauksen opintopiirin työkirja

Lisätiedot

Arvioin palvelusuunnitelmani tekemistä

Arvioin palvelusuunnitelmani tekemistä Arvioin palvelusuunnitelmani tekemistä Mitä tämä vihko sisältää? 1. Kuka minä olen? 4 2. Miten aloitimme palvelusuunnitelman tekemisen? 5 3. Miten suunnittelin palvelujani ennen palvelusuunnitelmakokousta?

Lisätiedot

Lukkari-loppukäyttäjäkysely. Tuloksissa huomioitu muut kuin seurakunnan työntekijät yht. 845 vastaajaa, lisäksi erikseen suodatettuna maltilliset

Lukkari-loppukäyttäjäkysely. Tuloksissa huomioitu muut kuin seurakunnan työntekijät yht. 845 vastaajaa, lisäksi erikseen suodatettuna maltilliset Lukkari-loppukäyttäjäkysely Tuloksissa huomioitu muut kuin seurakunnan työntekijät yht. 845 vastaajaa, lisäksi erikseen suodatettuna maltilliset Sivuston eniten herättämä tunne kaikki 83 % / maltilliset

Lisätiedot

Askarrellaan lorukortteja

Askarrellaan lorukortteja Askarrellaan lorukortteja Valitse lapsen kanssa mieluisimmat lorut liitteestä tai muistelkaa omia lempilorujanne. Kirjoita tai leikkaa ja liimaa loru kartongille. Kortista tulee lapselle entistä kiinnostavampi,

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalista mediaa kannattaa hyödyntää tiedottamisessa ja markkinoinnissa monipuolisesti. Somen avulla tieto tapahtumastanne voi

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUJEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT OHJEET KÄYTÄNNÖN KUVAAMISEKSI. Kehitysvammaliitto / Hyvät käytännöt -projekti

KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUJEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT OHJEET KÄYTÄNNÖN KUVAAMISEKSI. Kehitysvammaliitto / Hyvät käytännöt -projekti 1 KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUJEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT OHJEET KÄYTÄNNÖN KUVAAMISEKSI Kehitysvammaliitto / Hyvät käytännöt -projekti 2 Tuotetaan käytännöstä tietoa yhdessä Käytännön kuvaamisen tarkoituksena on

Lisätiedot

Tuntisuunnitelma: Teema 3

Tuntisuunnitelma: Teema 3 Tuntisuunnitelma: Teema 3 Aika: Oppimiskokonaisuuden 3. oppitunti Mobiililaboratorio-oppimiskokonaisuus, 7.-9. lk Aihe: Tulkitaan mittaustuloksia paikkatiedon avulla Oppitunnin tavoitteet: Oppilaat tutustuvat

Lisätiedot

Ideoita oppitunneille aiheesta Kemia työelämässä

Ideoita oppitunneille aiheesta Kemia työelämässä Ideoita oppitunneille aiheesta Kemia työelämässä Ideat on koottu Kemia työelämässä täydennyskoulutuskurssille osallistuneiden opettajien kurssiin liittyneistä etätehtävistä. Tehtävän tarkoituksena oli

Lisätiedot

Toivoa tulevaan -kirjakampanja

Toivoa tulevaan -kirjakampanja Ennakkokartoitus seurakuntien päättäjille. Vastaukset 28.2.2014 mennessä! Syrjäytymisen ehkäisemiseksi Toivoa tulevaan -kirjakampanja NUORILLE AUTTAJILLE PÄÄTTÄJILLE KASVATTAJILLE HAASTE Hyvä Sanoma ry

Lisätiedot

Orimattilan seurakunnassa ja Artjärven kappeliseurakunnassa

Orimattilan seurakunnassa ja Artjärven kappeliseurakunnassa YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Katja Kerkkänen 050 5546531 katja.kerkkanen@evl.fi kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat:

Lisätiedot

Opetuksen uudistajat I -juonne klo Vetäjä: Merja Ruotsalainen (OY)

Opetuksen uudistajat I -juonne klo Vetäjä: Merja Ruotsalainen (OY) Opetuksen uudistajat I -juonne 6.5.2004 klo 13.30 17.00 Vetäjä: Merja Ruotsalainen (OY) Aikataulu to klo 13.30 17.00 Juonne- ja vertaisryhmien tavoite (10 min) Esittäytyminen (30 min) Vertaisryhmien muodostaminen,

Lisätiedot

Kirjoittaminen siis tukee tutkimuksen etenemistä alusta alkaen.

Kirjoittaminen siis tukee tutkimuksen etenemistä alusta alkaen. Aalto-yliopisto Kielikeskus Inkeri Lehtimaja, Tiina Airaksinen Opinnäytetyön kirjoitusprosessi Kandidaatintyön kieliasun tulee vastata tieteellisen tekstin vaatimuksia ja noudattaa opinnäytetyölle tyypillisiä

Lisätiedot

OSALLISUUSPROSESSIN ARVIOINTI MENETELMÄN KULKU: Citisense Kouluttajatiimi Hakakatu 1 L 106 89600 Suomussalmi citisense@citisense.

OSALLISUUSPROSESSIN ARVIOINTI MENETELMÄN KULKU: Citisense Kouluttajatiimi Hakakatu 1 L 106 89600 Suomussalmi citisense@citisense. METHOD Citisense Kouluttajatiimi Hakakatu 1 L 106 89600 Suomussalmi citisense@citisense.fi 050 3645 070 OSALLISUUSPROSESSIN ARVIOINTI TAVOITE: Arvioida osallisuuden tasoa palvelutuotantoprosessin eri osissa

Lisätiedot

LUKUVALMENTAJA MARIA KOTILA

LUKUVALMENTAJA MARIA KOTILA LUKUVALMENTAJA MARIA KOTILA 16.10.2015 PALVELUN MÄÄRITELMÄ LYHYESTI (Lukuvalmentajapalvelun konseptin mukaan) Lukuvalmentaja-palvelu on Helsingin kaupunginkirjaston henkilökohtainen, räätälöity opastuspalvelu,

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 19 Kirkkovaltuusto 29.10.2012

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 19 Kirkkovaltuusto 29.10.2012 19 17 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 17 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään viikkoa ennen kokousta

Lisätiedot

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Tuomas Niskanen 050 5546531 kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat: Marja Salo 050 33 99 128

Lisätiedot

DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 NOUSE TAKAISIN YLÖS, TEFIK! Elokuvan esittely:

DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 NOUSE TAKAISIN YLÖS, TEFIK! Elokuvan esittely: lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 NOUSE TAKAISIN YLÖS, TEFIK! Elokuvan esittely: 10-vuotias Tefik on kotoisin Kosovosta mutta asuu tällä hetkellä perheensä kanssa

Lisätiedot

Lataa Body - Aino Mäkelä. Lataa. Lataa kirja ilmaiseksi suomalainen Body Lataa Luettu Kuunnella E-kirja Suomi epub, Pdf, ibook, Kindle, Txt, Doc, Mobi

Lataa Body - Aino Mäkelä. Lataa. Lataa kirja ilmaiseksi suomalainen Body Lataa Luettu Kuunnella E-kirja Suomi epub, Pdf, ibook, Kindle, Txt, Doc, Mobi Lataa Body - Aino Mäkelä Lataa Kirjailija: Aino Mäkelä ISBN: 9789523210844 Sivumäärä: 253 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 35.38 Mb Päivä päivältä opimme uusia asioita ja matkan varrella koetut hetket tekevät

Lisätiedot

Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin

Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin Luomun koordinaatiohanke käynnistyi 20.8.2015 Helsingissä järjestetyllä kick off -työpajalla, johon osallistui noin 40 henkilöä. Työpajan rahoitti Manner-Suomen

Lisätiedot

OPPITUNTIMATERIAALIT MEDIAKASVATUS Netiketti Säännöt

OPPITUNTIMATERIAALIT MEDIAKASVATUS Netiketti Säännöt OPPITUNNIN KUVAUS OPPITUNNIN NIMI Sisältö Luokka-aste Suositeltu ohjelmiston kokemustaso Tavoitteet Kesto Tarvikkeet Tehtävän sanastoa Petra s Planet for Schools -ohjelmiston pelisäännöt Käydään läpi netikettiä

Lisätiedot

VAPAAEHTOISUUS - AMMATILLISUUS

VAPAAEHTOISUUS - AMMATILLISUUS VAPAAEHTOISUUS - AMMATILLISUUS 28.9.2011 Diakoniatyöntekijöiden neuvottelupäivät Kirkon vapaaehtoistoiminnan kehittämishanke 2009-2012 Etsitään ja löydetään yhdessä seurakuntien kanssa vapaaehtoistoiminnan

Lisätiedot

Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa?

Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa? Kuvallinen viikkotiedote Mitä se tarkoittaa? Taustaa Työskentelen Ammattiopisto Luovin Liperin yksikössä. Olen tehnyt työtä erityisopettajana ja kotitalousopettajana kehitysvammaisten nuorten ja aikuisten

Lisätiedot

LEIKIN VOIMA 16.1.2015. Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä

LEIKIN VOIMA 16.1.2015. Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä LEIKIN VOIMA 16.1.2015 Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä Leikkiagenttien matkat - Ryhmä on mukana Vantaan leikkipilotti- hankkeessa mukana Leikkiagentteina

Lisätiedot

PELISÄÄNNÖT - työpaja. Lasten ja nuorten osallisuus eri elämänvaiheissa Mikkeli / Katri Pesonen

PELISÄÄNNÖT - työpaja. Lasten ja nuorten osallisuus eri elämänvaiheissa Mikkeli / Katri Pesonen PELISÄÄNNÖT - työpaja Lasten ja nuorten osallisuus eri elämänvaiheissa Mikkeli 26.4.2017 / Katri Pesonen Kuka? Katri Pesonen informaatikko/joensuun lähikirjastot vastuualue: lasten- ja nuortenkirjastotyö

Lisätiedot

POP- Paremman Oppimisen Puolesta

POP- Paremman Oppimisen Puolesta POP- Paremman Oppimisen Puolesta PedaForum 20.8.2013 Elina Lehkonen Elsa Mannila Jukka Parviainen Sisältö POP esittely Ryhmätehtävä: Vuorovaikutuksellisen opetuksen kehittäminen Palauteryhmät ja POP Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Jutellaan murrosiästä! Tietoa ja tehtäviä kasvamisesta ja kehittymisestä 5.- ja 6.-luokkalaisille

Jutellaan murrosiästä! Tietoa ja tehtäviä kasvamisesta ja kehittymisestä 5.- ja 6.-luokkalaisille Jutellaan murrosiästä! Tietoa ja tehtäviä kasvamisesta ja kehittymisestä 5.- ja 6.-luokkalaisille 1 Hei koululainen! Tässä tehtävävihkossa käsitellään murrosikään liittyviä asioita. Tehtävät ovat kotitehtäviä,

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

100 UUTTA TAPAA TEHDÄ PARTIOTA

100 UUTTA TAPAA TEHDÄ PARTIOTA 100 UUTTA TAPAA TEHDÄ PARTIOTA Rahaa lippukunnan toimintaan Partio saa osan Yhteisvastuukeräyksen tuotoista lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn Osa tästä rahasta jaetaan lippukunnille toimintaan,

Lisätiedot

Venäjän kieli ja TVT:n käyttömahdollisuudet

Venäjän kieli ja TVT:n käyttömahdollisuudet Venäjän kieli ja TVT:n käyttömahdollisuudet Taina Salonen Oppimistulosten arviointiin venäjän kielessä osallistuneiden koulujen välillä oli suuria eroja tieto- ja viestintätekniikan käytössä, autenttisen

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia, naisia ja miehiä. Ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu

Lisätiedot

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3 Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 6/2014 Aika Paikka 3.6.2014 klo 16.30 Tapiolan kirkon seurakuntasali KÄSITELTÄVÄT ASIAT: KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN

Lisätiedot

Monimuotoisen työyhteisön hyvinvointi

Monimuotoisen työyhteisön hyvinvointi Työpaikkavalmenta koulutusmateriaali Monimuotoisen työyhteisön hyvinvointi Sisältö Riittävän hyvä työyhteisö Työpaikan työyhteisön voimavaro lisäävät tekijät Esimiehen, työsuojeluvaltuutetun luottamusmiehen

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN SEURAKUNTATYÖ. Luottamushenkilöiden neuvottelupäivä Ruokolahti Hiippakuntadekaani Marko Marttila

TULEVAISUUDEN SEURAKUNTATYÖ. Luottamushenkilöiden neuvottelupäivä Ruokolahti Hiippakuntadekaani Marko Marttila TULEVAISUUDEN SEURAKUNTATYÖ Luottamushenkilöiden neuvottelupäivä 14.10.2017 Ruokolahti Hiippakuntadekaani Marko Marttila TULEVAISUUSTYÖN TAUSTAA Nykyinen tulevaisuustyöskentely käynnistyi 25 kirkolliskokous-edustajan

Lisätiedot

Kangas osallistamisen polulla

Kangas osallistamisen polulla Kangas osallistamisen polulla 21.2.2013 Tanja Oksa Jyväskylän kaupunki, Kaupunkirakennepalvelut JYVÄSKYLÄN KANGAS Keskusta Paperinvalmistusta 130 vuotta. Tehdas suljettiin kesällä 2010 Kaupungin omistukseen

Lisätiedot

OPISKELIJAN MUISTILISTA

OPISKELIJAN MUISTILISTA Kuvataiteen lukiodiplomin tukimateriaali opiskelijalle OPISKELIJAN MUISTILISTA Kuvataiteen lukiodiplomi muodostuu teoksesta sekä työskentelyprosessia, itsearviointia ja kuvataiteen tuntemusta kuvaavasta

Lisätiedot

YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio

YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio Pienryhmäohjauksen mahdollisuuksia lukiossa - kokemuksia Itäkeskuksen lukiosta YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio Lukion

Lisätiedot

Lepoa ja latausta. Max 3 pistettä I. Nojatkaa pareittain hetki selät tai tuolien selkämykset vastakkain. Voitte laskea pään toisen hartialle. 2 p.

Lepoa ja latausta. Max 3 pistettä I. Nojatkaa pareittain hetki selät tai tuolien selkämykset vastakkain. Voitte laskea pään toisen hartialle. 2 p. Max 3 pistettä I. Nojatkaa pareittain hetki selät tai tuolien selkämykset vastakkain. Voitte laskea pään toisen hartialle. II. Sanokaa lopuksi parillenne jokin myönteinen asia. 1 p. Max 4 pistettä I. Mikä

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen ennakkojaksosta VALMAan

Oppisopimuskoulutuksen ennakkojaksosta VALMAan Oppisopimuskoulutuksen ennakkojaksosta VALMAan Susanna Kosonen Projektipäällikkö Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso-hanke Keuda Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso OPPISOPIMUS Ennakkojaksolta valmiuksia

Lisätiedot

6.5.2015. Läsnä Hermonen Merja puheenjohtaja. Tuomarila Sinikka. Janne Aso, Laura Langh-Lagerlöf, Sanna Tähkämaa

6.5.2015. Läsnä Hermonen Merja puheenjohtaja. Tuomarila Sinikka. Janne Aso, Laura Langh-Lagerlöf, Sanna Tähkämaa PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika klo 17.00 Paikka Piikkiön pappila Läsnä Hermonen Merja puheenjohtaja Koho Matti Janne Ason vara Hilakari Laura klo 17.21 lähtien, 56 Huoponen Kirsi Kanervavuori

Lisätiedot

Yhteisen viestin voima

Yhteisen viestin voima Yhteisen viestin voima Liikkujan polku verkoston viestinnän teemaryhmä O Miten innostamme kaikki viestijöiksi? O Mitä yhteisiä viestejä syntyy? O Miten verkoston viestintä rakennetaan? Ryhmässä: Anne-Mari

Lisätiedot