TILI PROFIILI OY ASIAKASTIEDOTE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TILI PROFIILI OY ASIAKASTIEDOTE 2014 1"

Transkriptio

1 1 TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2014 Verotili, kausiveroilmoitukset sekä maksujen eräpäivät työnantajasuoritukset ja arvonlisäverot (kuukausimenettelyn piiriin kuuluvilla) joka kuun 12. päivä Sekä työnantajasuoritusten että arvonlisäverojen ilmoitus- ja maksupäivä on aina kunkin kuukauden 12. päivä kuitenkin niin, että esimerkiksi tammikuun 2014 ennakonpidätysten ja sotumaksujen eräpäivä on ja tammikuun 2013 arvonlisäverojen eräpäivä on arvonlisäverojen yhteenvetoilmoitus (tavaroiden ja palvelujen EU-myynti) joka kuun 20. päivä Palkkahallinnon vuosi-ilmoitukset 2013 työeläke- ja tapaturmavakuutusyhtiöt verohallinto (paperisena) verohallinto (sähköisesti) Veroilmoitukset osakeyhtiöt jättävät veroilmoitukset 4 kk:n kuluessa tilikauden päättymisestä liikkeen- ja ammatinharjoittajat / / henkilöyhtiöt (tilikaudesta riippumatta) Ennakon täydennysmaksut ilman jäännösveron korkoa luonnolliset henkilöt yhteisöillä veroilmoituksen viimeiseen antopäivään saakka Verokortit 2014 uudet verokortit tulevat voimaan (ellei muutosverokorttia ole haettu jo tammikuulle) Osakaslainat vuosi-ilmoitus (vuodelta 2013) TYÖNANTAJAMAKSUT Työnantajan sotumaksu Yleinen 2,140 % 2,040 % Vuodesta 2010 lähtien on ollut voimassa vain yksi sotumaksuluokka. Työeläkemaksut TyEL-maksu työnantaja (keskimäärin) 18,65 % 18,25 % työntekijä 5,55 % 5,15 % yhteensä (keskimäärin) 24,20 % 23,40 % TyEl-alaraja eur per kk (18-67-vuotiaasta työntekijästä) 56,55 55,59 eläkevakuutusmaksut koskevat vuotiaita työntekijöitä mutta niin, että 53-vuotiailta tai sitä vanhemmilta palkasta tehtävä TyEL-pidätys on 7,05 % 6,50 %

2 2 TYÖNANTAJAMAKSUT Yrittäjän eläkevakuutusmaksut YEL-maksu vuotiailta 23,30 % 22,50 % 53-vuotiailta tai sitä vanhemmilta 24,80 % 23,85 % alaraja per vuosi 7 430, ,99 yläraja per vuosi , ,00 Yritystoiminnan ensimmäisen kerran aloittava yrittäjä saa 25%:n alennuksen maksusta neljältä ensimmäiseltä vuodelta. Vuodesta 2011 lähtien YEL:n piiriin kuuluu johtavassa asemassa oleva yrittäjä, joka yksin oimistaa yli 30 prosenttia tai yhdessä perheenjäsentensä kanssa yli 50 prosenttia yrityksen osakepääomasta tai osakkeiden tuottamasta äänimäärästä. Työttömyysvakuutusmaksut työnantaja 0,75 % 0,80 % työntekijä 0,50 % 0,60 % yhteensä 1,25 % 1,40 % Osaomistajan maksu työnantaja 0,75 % 0,80 % työntekijä 0,19 % 0,20 % 0,94 % 1,00 % Ryhmähenkivakuutusmaksu työnantaja, keskimäärin 0,067 % 0,068 % Vähimmäismaksu on EUR 10,00 EUR 10,00 Työtapaturmavakuutusmaksu työnantaja, keskimäärin 1,00 % 1,00 % Maksu vaihtelee tapaturmariskin ja yrityksen koon mukaan välillä noin 0,30-7,00 %. VEROVAPAAT KUSTANNUSTEN KORVAUKSET Päivärahoja kotimaa, kokopäivä 39,00 38,00 kotimaa, osapäivä 18,00 17,00 Britannia 68,00 69,00 Kiina 64,00 64,00 Ruotsi 66,00 66,00 Saksa 61,00 61,00 Viro 51,00 51,00 Yhdysvallat 63,00 65,00

3 3 VEROVAPAAT KUSTANNUSTEN KORVAUKSET kokopäivärahan edellytys on, että matka kestää yli 10 h tai jos viimeinen matkavuorokausi ylittyy vähintään kuudella tunnilla. osapäivärahan edellytys on, että matka kestää yli 6 h tai jos viimeinen matkavuorokausi ylittyy vähintään kahdella tunnilla. monille kaupungeille kuten Lontoo, New York tai Hong Kong on vahvistettu omat päivärahansa. Kilometrikorvaukset oman auto 0,43 0,45 käyttöetuauto 0,13 0,13 Ateriakorvaukset enimmäismäärä 9,75 9,50 ateriakorvauksen edellytys on ettei päivärahaa makseta. VALTIOVARAINMINISTERIÖN PERUSKORKO ajalle ,50 % ajalle ,50 % ajalle ,75 % ARVONLISÄVEROPROSENTIT yleinen verokanta 24 % 24 % ravintolaruoka 14 % 14 % elintarvikkeet sekä rehut 14 % 14 % alkoholijuomat ja tupakkavalmisteet 24 % 24 % kirjat, lääkkeet, liikuntapalvelut, henkilökuljetutukset sekä kulttuuri- ja viihdetilaisuudet 10 % 10 % lehtien tilausmaksut 10 % 10 % parturit, kampaamot, suutarit, pyöräkorjaamot 24 % 24 %

4 4 LUONTOISEDUT AUTOETU Ikäryhmä A Käyttöönottovuosi ( ) ( ) VAPAA AUTOETU uushankintahinnasta 1,40 % 1,40 % 285,00 285,00 tai 0,19 / km tai 0,19 / km AUTON KÄYTTÖETU uushankintahinnasta 1,40 % 1,40 % 105, ,00 tai 0,07 / km tai 0,06 / km Ikäryhmä B Käyttöönottovuosi ( ) ( ) VAPAA AUTOETU 1,20 % 1,20 % uushankintahinnasta + 300, ,00 tai 0,20 / km tai 0,20 / km AUTON KÄYTTÖETU 1,20 % 1,20 % uushankintahinnasta ,00 tai 0,08 / km tai 0,07 / km Ikäryhmissä A ja B uushankintahinnasta vähennetään EUR 3 400,00. Tästä hinnasta lasketaan mainittu prosentti ja saatu arvo pyöristetään lähinnä alempaan EUR 10,00. Uushankintahinnalla tarkoitetaan automallin maahantuojan tai sen puuttuessa tukkukaupan ilmoittamaa auton käyttöönottokuukauden alussa voimassa ollutta automallin yleistä suositushintaa. Ikäryhmissä A ja B autoon hankitut lisävarusteet autopuhelinta ja tavanomaisua talvipyöriä lukuunottamatta otetaan huomioon autoedun arvoa määritettäessä. Lisävarusteiden arvo lisätään auton uushankintahintaan siltä osin kuin niiden arvo arvo ylittää EUR 850,00. Ikäryhmä C Käyttöönottovuosi (ennen 2008) (ennen 2008) VAPAA AUTOETU 0,90 % 0,90 % uushankintahinnasta + 315, ,00 tai 0,21 / km tai 0,21 / km AUTON KÄYTTÖETU 0,90 % 0,90 % uushankintahinnasta + 135, ,00 tai 0,09 / km tai 0,08 / km

5 5 LUONTOISEDUT Ulkomailla saatu autoetu Käyttöönottovuosi (ennen 2008) (ennen 2008) kk-kohtainen arvo vapaa autoetu 744,00 744,00 auton käyttöetu 444,00 444,00 tai perusarvo (ajopäiväkirja tms) vapaa autoetu 264,00 264,00 auton käyttöetu 264,00 264,00 + km-koht arvo mk / km vapaa autoetu 0,32 0,32 auton käyttöetu 0,12 0,12 Veortusta toimitettaessa autoedun arvoa voidaan korottaa, jos on ilmeistä, että autolla vuoden aikana ajettujen yksityisajojen määrä on ylittää kilometriä. Ulkomailla saadun autoedun arvo määräytyy auton rekisteriotteeseen merkityn käyttöönottovuoden perusteella. Vuoden 2007 jälkeen käyttöönotettujen autojen perusarvo lasketaan niin, että auton uushankintahinta on auto hankintamaan hinta mahdollisine veroineen vähennettynä eurolla. Jos luontoisetuautolla ajettujen työajojen määrä on kalenterivuoden aikana yli km edun perusarvo on 80 % perusarvosta. ASUNTOETU PÄÄKAUPUNKISEUTU (Helsinki, Espoo, Kauniainen ja Vantaa) asunto valmistunut ( tai peruskorjattu) ennen , ,80 / m2 171, ,30 / m2 vuosina ,00 + 8,20 / m2 159,00 + 7,90 / m2 vuonna 1984 tai myöhemmin 173,00 + 9,10 / m2 166,00 + 8,70 / m2 MUU SUOMI asunto valmistunut ( tai peruskorjattu) ennen ,00 + 5,80 / m2 105,00 + 5,60 / m2 vuosina ,00 + 6,8 / m2 108,00 + 6,60 / m2 vuonna 1992 tai myöhemmin 117,00 + 8,00 / m2 113,00 + 7,70 / m2 Rajoittamaton sähkönkäyttöoikeus + (ei sisällä asunnon lämmitystä sähköllä) 0,73 / m2 0,72 / m2 Mikäli palkansaaja vastaa itse lämmityskustannuksista, arvoa vähennetään: 1,21 / m2 1,21 / m2

6 6 LUONTOISEDUT Asuntoetuun luoetaan asuinhuoneet sekä muut rakennustilat kuten sauna, uima-allas ja askartelutilat. Autotallia ei lueta asunnon pinta-alaan. Tuloverolain mukaan ulkomailla saadun asuntoedun arvo on asunnon käypä vuokra, mutta kuitenkin enintään 50 % pääkaupunkiseudulla sijaitsevan vuonna 1984 tai sen jälkeen valmistuneen asunnon luontoisetuarvosta. AUTOTALLIETU LÄMMIN AUTOTALLI / HALLIPAIKKA pääkaupunkiseutu 73,00 71,00 muu Suomi 48,00 46,00 KYLMÄ AUTOTALLI / HALLIPAIKKA pääkaupunkiseutu 48,00 46,00 muu Suomi 37,00 36,00 RAVINTOETU Ravintoedun arvo per ateria jos työnantajalle aiheutuneiden välittömien kustannusten ja alv:n vuonna 2014: määrä on 6,10-10,00 6,10 vuonna 2013: määrä on 5,90-9,70 5,90 Sopimusruokailuun liittyvän ruokailulipukkeen tai vastaavan edun arvo on 75 % ruokailulipukkeen arvosta vaihteluvälin ollessa EUR 6,10--10,00 EUR 5,90--9,70 PUHELINETU Kotipuhelinetu 20,00 20,00 Käsipuhelinetu 20,00 20,00 PÄÄKAUPUNKISEUDUN JA LÄHIKUNTIEN KUNNALLISVEROT Espoo 18,00 % 17,75 % Helsinki 18,50 % 18,50 % Kauniainen 16,50 % 16,50 % Kirkkonummi 19,50 % 19,00 % Sipoo 19,25 % 19,25 % Vantaa 19,00 % 19,00 % PÄÄOMATULOJEN VEROTUS Veroaste alle EUR ,00 30,00 % yli EUR ,00 32,00 % alle EUR ,00 30,00 % yli EUR ,00 32,00 %

7 7 YHTEISÖVERO veroaste 20,00 % 24,50 % YLEVERO Yksityishenkilöillä (18 vuotta tai enemmän) kalenterivuoden ansio- ja pääomatulojen yhteismäärästä 0,68 % 0,68 % minimimäärä 50,00 50,00 enimmäismäärä 140,00 140,00 Yhteisöillä (ei koske asunto- eikä henkilöyhtiöitä) jos verotetettava tulo on vähintään EUR ,00 laskukaava elinkeinotoiminnan tulosta (tulos ) x 0,35 % + 140,00 minimimäärä 140,00 140,00 enimmäismäärä 3 000, ,00 Huom! Ylevero on yhteisöillä vähennyskelpoinen kulu. OSINGOT Muusta kuin julkisesti noteeratusta yhtiöstä saadun verohuojennetun osingon euromääräinen yläraja EUR , ,00 VÄHENNYKSET ANSIOTULOISTA TULONHANKKIMISMENOISTA Tulonhankkimisvähennys valtion- ja kunnallisverotuksessa kaikille palkkatuloa saaville 620,00 620,00 Työasuntovähennys Vähennyksen saa työntekijä, joka joutuu varsinaisen työpaikan sijainnin vuoksi vuokraamaan käyttöönsä toisen asunnon. Edellytyksenä on, että vakituinen asunto sijaitsee yli 100 km:n päässä työasunnosta. Ansiotuloista tehtävän vähennyksen enimmäismäärä 250,00 250,00 Työmarkkinajärjestöjen sekä työttömyyskassojen jäsenmaksut Jäsenmaksut vähennetään kokonaan palkkatuloista. Asunnon ja työpaikan väliset matkakulut Asunnon ja työpaikan välisten matkakulujen vähentämisen enimmäismäärä 7 000, ,00 Matkakulujen omavastuuosuus 600,00 600,00

8 8 Pakolliset vakuutusmaksut Luonnollisella henkilöllä on oikeus vähentää ansiotuloistaan palkoista pidäteyt työntekijän eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut, sairausvakuutuksen päivärahamaksut sekä omasta ja puolisonsa pakollisesta eläkevakuutuksesta suorittamansa maksut. VALTION- JA KUNNALLISVEROTUKSESSA Ansiotulovähennys valtionverotuksen työtulovähennys henkilökohtaisessa verotuksessa, enintään 970,00 970,00 vuodesta 2005 alkaen ansiotulovähennyksen on saanut myös ansiotulona verotettavasta osingosta. VÄHENNYKSET ANSIOTULOISTA KUNNALLISVEROTUKSESSA Ansiotulovähennys kunnallisverotuksen ansiotulovähennys henkilökohtaisessa verotuksessa, puhtaasta ansiotulosta, enintään 3 570, ,00 VEROSTA TEHTÄVÄT VÄHENNYKSET Valtionverotuksen työtulovähennys enintään 1 000,00 970,00 Alijäämähyvitys enimmäismäärä 1 400, ,00 Alijäämähyvitys on pääomatuloveroprosentin (30 %) suuruinen osa pääomatulolajin alijäämästä eli määrästä, jolla pääomatuloista verovuonna tehtävät vähennykset ylittävät pääomatulojen määrän. Ensiasunnon lainan korosta alijäämähyvitys on 30 %: Yksinhuoltajan kohdalla enimmäismäärää korotetaan EUR 400,00 per lapsi (kahdesta tai useammasta korotus on EUR 800,00)

9 9 VÄHENNYKSET ANSIOTULOISTA Kotitalousvähennys kotitalous-, hoiva- ja hoitotyöstä 2 400, ,00 asuntojen kunnossapito- ja perusparannustöistä 2 400, ,00 Kotitalousvähennys % palvelun arvonlisäverollisesta hinnasta 45,00 % 45,00 % Vuodesta 2009 alkaen vähennyksen on saanut myös verovelvollisen asunnossa tai vapaa-ajan asunnossa tapahtuvan tieto- tai viestintätekniikkaan liittyvien laitteiden asennus-, kunnossapito- ja opastustyön kustannusten perusteella. Kotitalousvähennys on henkilökohtainen eli molemmat puolisot voivat hakea vähennystä omassa verotuksessaan. Vähennyksen saa myös ostettaessa palvelua vanhemmilleen tai isovanhemmilleen. Kotitalousvähennyksen omavastuu 100,00 100,00

Asuntoedun ja siihen sisältyvän lämmityksen raha-arvot ovat keskuslämmitysasunnoissa seuraavat:

Asuntoedun ja siihen sisältyvän lämmityksen raha-arvot ovat keskuslämmitysasunnoissa seuraavat: Lähde: www.yrittajat.fi Luontoisedut 2015 Asuntoedun ja siihen sisältyvän lämmityksen raha-arvot ovat keskuslämmitysasunnoissa seuraavat: Asuntoedun ja siihen sisältyvän lämmityksen raha-arvot ovat keskuslämmitysasunnoissa

Lisätiedot

TIEDOTE Luontoisedut 2017 RAVINTOETU

TIEDOTE Luontoisedut 2017 RAVINTOETU Luontoisedut 2017 RAVINTOETU Ravintoedun arvo on 6,40 ateriaa kohden, jos edun hankkimisesta työnantajalle aiheutuneiden välittömien kustannusten ja näiden kustannusten arvonlisäveron määrä on vähintään

Lisätiedot

Verohallinnon päätös vuodelta 2013 toimitettavassa verotuksessa noudatettavista luontoisetujen laskentaperusteista

Verohallinnon päätös vuodelta 2013 toimitettavassa verotuksessa noudatettavista luontoisetujen laskentaperusteista Verohallinnon päätös vuodelta 2013 toimitettavassa verotuksessa noudatettavista luontoisetujen laskentaperusteista Vanhempi versio Antopäivä: 26.11.2012 Diaarinumero: 116/200/2012 Voimassaolo: 1.1.2013

Lisätiedot

Verohallituksen päätös vuodelta 2007 toimitettavassa verotuksessa noudatettavista luontoisetujen laskentaperusteista

Verohallituksen päätös vuodelta 2007 toimitettavassa verotuksessa noudatettavista luontoisetujen laskentaperusteista Verohallituksen päätös vuodelta 2007 toimitettavassa verotuksessa noudatettavista luontoisetujen laskentaperusteista Päätös Dnro 1741/32/2006, 24.11.2006 5076 Annettu Helsingissä 24 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

Annettu Helsingissä 11 päivänä joulukuuta 2001

Annettu Helsingissä 11 päivänä joulukuuta 2001 1 3273/32/2001 VEROHALLITUKSEN PÄÄTÖS vuodelta 2002 toimitettavassa verotuksessa noudatettavista luontoisetujen laskentaperusteista Annettu Helsingissä 11 päivänä joulukuuta 2001 Verohallitus on 30 päivänä

Lisätiedot

Verohallinto on vahvistanut luontoisetuarvot vuodelle 2016 (dnro: 165/200/2015).

Verohallinto on vahvistanut luontoisetuarvot vuodelle 2016 (dnro: 165/200/2015). Luontoisedut 2016 Verohallinto on vahvistanut luontoisetuarvot vuodelle 2016 (dnro: 165/200/2015). 1 Kotimaassa ja ulkomailla työnantajalta saadut luontoisedut on arvioitava seuraavien perusteiden mukaan:

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2014. 1028/2014 Verohallinnon päätös

Julkaistu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2014. 1028/2014 Verohallinnon päätös SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2014 1028/2014 Verohallinnon päätös vuodelta 2015 toimitettavassa verotuksessa noudatettavista luontoisetujen laskentaperusteista Annettu

Lisätiedot

Tärkeät päivämäärät 2013

Tärkeät päivämäärät 2013 Tärkeät päivämäärät 2013 Ennakon täydennysmaksu 31.1. ilman jäännösveron korkoa ja yhteisöillä veroilmoituksen viimeiseen arkipäivään ilman yhteisökorkoa. Palkkailmoitus tapaturmavakuutusyhtiölle 31.1.

Lisätiedot

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF VEROVAPAAT MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET VUONNA 2014

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF VEROVAPAAT MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET VUONNA 2014 MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF Kristel Nybondas JÄSENKIRJE Y/10/2013 30.12.2013 1(8) LUONTOISETUJEN VEROTUSARVOT VUONNA 2014 Verohallinto on antanut päätöksen vuoden

Lisätiedot

TIEDOTE 5.1.2015. Luontoisedut 2015 RAVINTOETU

TIEDOTE 5.1.2015. Luontoisedut 2015 RAVINTOETU TIEDOTE 5.1.2015 Luontoisedut 2015 RAVINTOETU Ravintoedun arvo on 6,20 ateriaa kohden, jos edun hankkimisesta työnantajalle aiheutuneiden kustannusten ja näiden kustannusten arvonlisäveron määrä on vähintään

Lisätiedot

Tärkeät päivämäärät 2012

Tärkeät päivämäärät 2012 Tärkeät päivämäärät 2012 Ennakon täydennysmaksu 31.1. ilman jäännösveron korkoa ja yhteisöillä veroilmoituksen viimeiseen arkipäivään ilman yhteisökorkoa. Palkkailmoitus tapaturmavakuutusyhtiölle 31.1.

Lisätiedot

TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2015 2 LUONTOISEDUT 2015 2. Ravintoetu 2. Puhelinetu 3 PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET 3. Kotimaan päivärahat 2015 3

TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2015 2 LUONTOISEDUT 2015 2. Ravintoetu 2. Puhelinetu 3 PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET 3. Kotimaan päivärahat 2015 3 Tärkeitä lukuja vuodelle 2015 Sisällysluettelo: TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2015 2 LUONTOISEDUT 2015 2 Ravintoetu 2 Puhelinetu 3 PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET 3 Kotimaan päivärahat 2015 3 Kilometrikorvaus

Lisätiedot

TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2014 LUONTOISEDUT 2014. Ravintoetu. Puhelinetu PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET. Kotimaan päivärahat 2014.

TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2014 LUONTOISEDUT 2014. Ravintoetu. Puhelinetu PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET. Kotimaan päivärahat 2014. Tärkeitä lukuja vuodelle 01 Sisällysluettelo: TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 01 LUONTOISEDUT 01 Ravintoetu Puhelinetu PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET Kotimaan päivärahat 01 Kilometrikorvaus SOSIAALIVAKUUTUSMAKSUT

Lisätiedot

Asiakastiedote Vuosi vaihtui ja se toi mukanaan muutoksia.

Asiakastiedote Vuosi vaihtui ja se toi mukanaan muutoksia. ASIAKASTIEDOTE 3.1.2016 1 Asiakastiedote 2017 Vuosi vaihtui ja se toi mukanaan muutoksia. Uudet arvot ja prosentit löytyvät seuraavilta sivuilta. Myös internetin kautta osoitteesta http://www.vero.fi löytyy

Lisätiedot

Luontoisedut vuonna 2019

Luontoisedut vuonna 2019 Luontoisedut vuonna 2019 Verohallinto on vahvistanut luontoisetuarvot vuodelle 2019 (linkki). 1 Kotimaassa ja ulkomailla työnantajalta saadut luontoisedut on arvioitava seuraavien perusteiden mukaan: Asuntoetu

Lisätiedot

Ennakkoperinnän avainluvut 2016

Ennakkoperinnän avainluvut 2016 Ennakkoperinnän avainluvut 2016 Hyvä lukija, Olen koonnut tähän esitteeseen vuoden 2016 ennakkoperinnän keskeiset avainluvut. Esitteeseen on kerätty tietoa seuraavista aiheista: valtion tuloveroasteikko

Lisätiedot

Verotus, työnantajamaksut ja -vakuutukset

Verotus, työnantajamaksut ja -vakuutukset LUVUT 2010 TÄRKEÄT Verotus, työnantajamaksut ja -vakuutukset VALTION VEROTUS 2010 Verohallituksen antama luettelo kuntien, evankelisluterilaisen kirkon ja ortodoksisen kirkkokunnan seurakunnan tuloveroprosenteista

Lisätiedot

Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015. Eteran palkkahallintopäivä

Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015. Eteran palkkahallintopäivä Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015 Eteran palkkahallintopäivä Sisältö: Verolait keskeisimmät lainsäädäntömuutokset Verokortit 2015 verokorttien voimaantulo ja ulkoasu suorasiirrot Vuosi-ilmoitukset

Lisätiedot

Avaintiedot 2015. Puhelinetu 2015. Palkan sivukuluprosentit 2015. Pääomatulovero

Avaintiedot 2015. Puhelinetu 2015. Palkan sivukuluprosentit 2015. Pääomatulovero Avaintiedot 2015 Pääomatulovero Pääomatulon verokanta on 30 prosenttia, mutta siltä osin kuin verovelvollisen verotettavan pääomatulon määrä ylittää 30.000 euroa, verokanta on 33 prosenttia. Yhteisövero

Lisätiedot

TILITOIMISTO S. YLI-RAHKO OY

TILITOIMISTO S. YLI-RAHKO OY TILITOIMISTO S. YLI-RAHKO OY ASIAKASTIEDOTE 15.1.2008 1(5) Arvoisa asiakkaamme Tästä tiedotteestamme löydät ajankohtaisia uudistuksia ja muutoksia lakeihin ja viranomaismääräyksiin. Tilintarkastuslaki

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE ASIAKASKIRJE 15.01.2016 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2016! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita

Lisätiedot

ASIAKASTIEDOTE 1/2009

ASIAKASTIEDOTE 1/2009 ASIAKASTIEDOTE 1/ SISÄLLYSLUETTELO: 1. ilmoitusvelvollisuutta koskevia tärkeitä päivämääriä vuonna 2. MYYNTISAAMISTEN SEURAAMINEN JA REKISTERI-ILMOITUS 3. Perintö- ja lahjaverotus sekä uudet verokortit

Lisätiedot

Asiakastiedote Vuosi vaihtui ja se toi mukanaan muutoksia.

Asiakastiedote Vuosi vaihtui ja se toi mukanaan muutoksia. ASIAKASTIEDOTE 3.1.2019 1 Asiakastiedote 2019 Vuosi vaihtui ja se toi mukanaan muutoksia. Uudet arvot ja prosentit löytyvät seuraavilta sivuilta. Myös internetin kautta osoitteesta http://www.vero.fi löytyy

Lisätiedot

Auto yrityksessä. Yhtiön vai osakkaan auto?

Auto yrityksessä. Yhtiön vai osakkaan auto? Auto yrityksessä. Yhtiön vai osakkaan auto? Auto yrityksessä Auton käyttö voidaan toteuttaa kahdella tavalla: 1. Oman auton käyttö yrityksen ajoihin, mahdollisuus verovapaaseen kilometrikorvaukseen henkilöyhtiöt

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2005 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä joulukuuta 2005 N:o 997 1006. Laki. N:o 997

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2005 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä joulukuuta 2005 N:o 997 1006. Laki. N:o 997 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä joulukuuta 2005 N:o 997 1006 SISÄLLYS N:o Sivu 997 Laki työnantajan kansaneläkemaksun suuruudesta vuonna 2006... 4593 998 Laki kansaneläkelain

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1437. Valtioneuvoston päätös kihlakuntajaosta annetun valtioneuvoston päätöksen 5 :n muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 1437. Valtioneuvoston päätös kihlakuntajaosta annetun valtioneuvoston päätöksen 5 :n muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1995 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 1995 N:o 1437 1442 SISÄLLYS N:o Sivu 1437 Valtioneuvoston päätös kihlakuntajaosta annetun valtioneuvoston päätöksen 5 :n muuttamisesta...

Lisätiedot

Laki. tuloverolain muuttamisesta

Laki. tuloverolain muuttamisesta Laki tuloverolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan tuloverolain (1535/1992) 54 d :n 2 momentti, 80 :n 9 kohta, 92 :n 26 kohta, 95 :n 1 momentin 1 kohta, 96 a :n 1 momentti, 100 :n

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE ASIAKASKIRJE 15.01.2019 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2019! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita

Lisätiedot

TILITOIMISTO S. YLI-RAHKO OY

TILITOIMISTO S. YLI-RAHKO OY TILITOIMISTO S. YLI-RAHKO OY ASIAKASTIEDOTE 23.1.2007 1 Arvoisa asiakkaamme Selvittelemme tässä tiedotteessamme ajankohtaisia uudistuksia ja muutoksia lakeihin ja viranomaismääräyksiin. Tilintarkastuslakiuudistus

Lisätiedot

Vuoden 2016 muistilista

Vuoden 2016 muistilista 1 Vuoden 2016 muistilista Asuntoetu Asuntoedun ja siihen sisältyvän lämmityksen raha-arvot ovat keskuslämmitysasunnoissa seuraavat: Alue Helsinki 1 Helsinki 2 Helsinki 3, Espoo, Kauniainen Helsinki 4,

Lisätiedot

TILITOIMISTO S. YLI-RAHKO OY

TILITOIMISTO S. YLI-RAHKO OY TILITOIMISTO S. YLI-RAHKO OY ASIAKASTIEDOTE 21.1.2009 1(5) Arvoisa asiakkaamme Perjantaina 23.1. suljemme toimistomme poikkeuksellisesti jo kello 13.00. Elintarvikkeiden alv alenee 1.10.2009 Elintarvikkeiden

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus Apulaisprofessori Tomi Viitala Eriytetty tuloverojärjestelmä - Tulolajit Luonnollisilla henkilöillä kaksi tulolajia: ansiotulo ja pääomatulo

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE ASIAKASKIRJE 17.01.2017 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2017! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita

Lisätiedot

TUKIPAKETIN VEROTUS JA

TUKIPAKETIN VEROTUS JA TUKIPAKETIN VEROTUS JA TULONTASAUS Verohallinto Sisällys Tukipaketin verotus Tukipaketin verotus Tulontasaus ansiotulojen verotuksessa (Verohallinnon ohje 7.9.2015) Verokortin hakeminen Vero.fi-sivuston

Lisätiedot

TÄRKEÄT LUVUT 2014. Verotus, työnantajamaksut ja -vakuutukset. www.bdo.fi

TÄRKEÄT LUVUT 2014. Verotus, työnantajamaksut ja -vakuutukset. www.bdo.fi TÄRKEÄT LUVUT 2014 Verotus, työnantajamaksut ja -vakuutukset www.bdo.fi 2 Tärkeät luvut 2014 LUONTOISEDUT Kotimaassa ja ulkomailla työnantajalta saadut luontoisedut arvioidaan seuraavien perusteiden mukaan:

Lisätiedot

Vuoden 2018 tärkeät päivämäärät

Vuoden 2018 tärkeät päivämäärät Vuoden 2018 tärkeät päivämäärät Oma-aloitteisten verojen (mm. arvonlisävero, työnantajasuoritukset) tiedot tulee ilmoittaa on sähköisesti. Veroilmoitus oma-aloitteisista veroista voidaan ainoastaan erityisestä

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus Apulaisprofessori Tomi Viitala Eriytetty tuloverojärjestelmä - Tulolajit Luonnollisilla henkilöillä kaksi tulolajia: ansiotulo ja pääomatulo

Lisätiedot

TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA

TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN 4.12.2018 CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA Miten ja milloin ilmoitetaan tulorekisteriin? Jos joulukuun palkat maksetaan tammikuun alussa, ilmoitetaanko

Lisätiedot

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 33 %

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 33 % TIEDOTE 2015 Mitä muuttuu yrittäjän elämässä vuoden 2015 alusta 1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 33 % 2. Osinkojen verotus - julkisesti

Lisätiedot

SISÄLLYS. alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta... 5072

SISÄLLYS. alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta... 5072 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 10 päivänä joulukuuta 2009 N:o 1012 1020 SISÄLLYS N:o Sivu 1012 Laki Montenegron kanssa sijoitusten edistämisestä ja suojaamisesta tehdyn sopimuksen lainsäädännön

Lisätiedot

Pidätyksen alaisen palkan määrä (sis. luontoisedut) Perusprosentti Lisäprosentti Palkkakauden tuloraja perusprosentille

Pidätyksen alaisen palkan määrä (sis. luontoisedut) Perusprosentti Lisäprosentti Palkkakauden tuloraja perusprosentille TULOVEROTUS 1 Ongelma Ennakonpidätys Kesällä 2012 Satu on kesätöissä. Hän on työnantajansa kanssa sopinut kuukausipalkakseen 1600 euroa. Palkanmaksupäivänä hänen tililleen on maksettu 1159,00 euroa. Satu

Lisätiedot

BRONEX SOFTWARE OY , 15:07:25, Sivu 1. Lähtö. Ehdotus A TULOT OSAKKAALLE KÄTEEN (1000 )

BRONEX SOFTWARE OY , 15:07:25, Sivu 1. Lähtö. Ehdotus A TULOT OSAKKAALLE KÄTEEN (1000 ) EHDOTUSLASKELMA, Verovuosi 2014 Nimi: Erkki Esimerkki Jakopohjana oleva nettovarallisuus: 100000.00 113.5 +3.2 D KUSTANNUKSET YHTIÖLLE (1000 ) 108.7-1.6 103.9-6.4 99.1-11.2 B Lähtö Ehdotus C 94.3-16.0

Lisätiedot

CS34A0050 YRITYKSEN PERUSTAMINEN

CS34A0050 YRITYKSEN PERUSTAMINEN CS34A0050 YRITYKSEN PERUSTAMINEN Eri yritysmuotojen verotus ja oman pääoman merkitys Yliopisto-opettaja, Tiina Sinkkonen Yritysmuodot Ammatinharjoittaja Yksityisyritys eli toiminimi (T:mi) Elinkeinoyhtymä

Lisätiedot

BRONEX SOFTWARE OY , 9:40:01, Sivu 1 Laatija: Esittely. Lähtö. Ehdotus A TULOT OSAKKAALLE KÄTEEN (1000 )

BRONEX SOFTWARE OY , 9:40:01, Sivu 1 Laatija: Esittely. Lähtö. Ehdotus A TULOT OSAKKAALLE KÄTEEN (1000 ) EHDOTUSLASKELMA, Verovuosi 2013 Jakopohjana oleva nettovarallisuus: 100000.00 109.5 +3.0 D KUSTANNUKSET YHTIÖLLE (1000 ) 104.5-2.1 99.4-7.1 94.4-12.1 B Lähtö Ehdotus C 89.4-17.2 A 56.9 59.4 61.9 64.4 66.8

Lisätiedot

Luontoisedut ja tulorekisteri

Luontoisedut ja tulorekisteri Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 1.1 Työntekijätiedot... 3 2 Asuntoetu... 4 2.1 Esimerkki Asuntoedusta... 4 2.1.1 Vaihtoehto 1/ Kirjataan Asuntoetu täysimääräisenä... 4 2.1.2 Vaihtoehto 2/ Kirjataan Asuntoedun

Lisätiedot

POSTI- JA TELEHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. Kiertokirje nro 15 Virkojen julistaminen haettavaksi

POSTI- JA TELEHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. Kiertokirje nro 15 Virkojen julistaminen haettavaksi POSTI- JA TELEHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1989 Nro 15 Kiertokirje nro 15 Virkojen julistaminen haettavaksi Posti- ja telelaitos julistaa haettavaksi seuraavat virat: PTL-Posti Ahvenanmaan postipiirissä

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE ASIAKASKIRJE 16.01.2018 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2018! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita

Lisätiedot

Seija Karttunen Virpi Pasanen. Luontoisedut ja muut henkilökuntaedut. verotuksessa

Seija Karttunen Virpi Pasanen. Luontoisedut ja muut henkilökuntaedut. verotuksessa Seija Karttunen Virpi Pasanen Luontoisedut ja muut henkilökuntaedut verotuksessa Talentum Pro Helsinki 2016 Copyright Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2616-2

Lisätiedot

Ajankohtaista kirjanpitäjälle

Ajankohtaista kirjanpitäjälle Ajankohtaista kirjanpitäjälle Marjo Salin kirjanpidon asiantuntija, KTM Veronmaksajat Tilinpäätöksen antama oikea ja riittävä kuva Kirjanpitolain oikean ja riittävän kuvan vaatimusta koskevasta säännöksestä

Lisätiedot

Ajankohtaista ennakkoperinnässä 2016

Ajankohtaista ennakkoperinnässä 2016 Ajankohtaista ennakkoperinnässä 2016 Eteran talous- ja palkkahallintopäivä Verohallinto Sisältö: Keskeisimmät verolainsäädäntömuutokset vuodelle 2016 Verokortit 2016 Vuosi-ilmoituksiin tulevat muutokset

Lisätiedot

VEROKORTTIHAKEMUS JA/TAI ENNAKKOVEROHAKEMUS

VEROKORTTIHAKEMUS JA/TAI ENNAKKOVEROHAKEMUS HAE VERKOSSA vero.fi/omavero Verohallinto PL 700 00052 VERO Hae tällä lomakkeella verokorttia ja/tai ennakkoveroa, jos olet yleisesti verovelvollinen henkilöasiakas, liikkeen- tai ammatinharjoittaja, maa-

Lisätiedot

Mab7_Osa2_Verotus.notebook. April 16, 2015. Suvi Ilvonen 1. huhti 21 10:42

Mab7_Osa2_Verotus.notebook. April 16, 2015. Suvi Ilvonen 1. huhti 21 10:42 huhti 21 10:42 Suvi Ilvonen 1 huhti 21 10:42 Suvi Ilvonen 2 huhti 21 10:42 Suvi Ilvonen 3 huhti 21 10:43 Suvi Ilvonen 4 Valtion tulovero vuonna 2015 Verotettava ansiotulo, euroa Vero alarajan kohdalla,

Lisätiedot

Mikä on kotitalousvähennys?

Mikä on kotitalousvähennys? Kotitalousvähennys Mikä on kotitalousvähennys? Verosta tehtävä vähennys pienentää maksettavan veron määrää on henkilökohtainen poikkeuksena puolisovähennys Saat vähentää kuluja, jotka ovat aiheutuneet

Lisätiedot

Palkanlaskenta_Raporttitulostin_Tilastoryhmät

Palkanlaskenta_Raporttitulostin_Tilastoryhmät 2 Sisällys Palkanlaskenta_Raporttitulostin_Tilastoryhmät... 3 1 Palkanlaskennan raporttien ohjaukset tilastoryhmillä... 4 2 Ilmoitusten määritykset tilastoryhmillä... 19 2.1 Saajakohtainen erittely (vuosi-ilmoitus)...

Lisätiedot

Remontti kotona, mitä veroasioita pitää huomioida. Harri Rajala Lakimies Veronmaksajain keskusliitto

Remontti kotona, mitä veroasioita pitää huomioida. Harri Rajala Lakimies Veronmaksajain keskusliitto Remontti kotona, mitä veroasioita pitää huomioida Harri Rajala Lakimies Veronmaksajain keskusliitto Kotitalousvähennys remonttityöstä Vakituisen ja vapaa-ajan asunnon kunnossapito- ja perusparannustöiden

Lisätiedot

// VEROHALLINTO TASKUTILASTO 2014

// VEROHALLINTO TASKUTILASTO 2014 // VEROHALLINTO TASKUTILASTO 2014 // VEROTUS SUOMESSA Suomen verotuksesta päätetään eduskunnassa, Euroopan unionissa ja kunnissa. Verotusta säätelevät verolait, jotka valmistellaan valtiovarainministeriössä

Lisätiedot

Kotitalousvähennys ja päivähoitopalvelut Palveleva Helsinki -hanke 31.3.2010 Satu Grekin Veroasiantuntija Suomen Yrittäjät ry

Kotitalousvähennys ja päivähoitopalvelut Palveleva Helsinki -hanke 31.3.2010 Satu Grekin Veroasiantuntija Suomen Yrittäjät ry Kotitalousvähennys ja päivähoitopalvelut Palveleva Helsinki -hanke 31.3.2010 Satu Grekin Veroasiantuntija Suomen Yrittäjät ry 8.4.2010 1 Kotitalousvähennys pähkinänkuoressa 1. Kotona 2. Tavanomainen hoito-

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA VEROTUKSESTA JA TALOUSHALLINNOSTA

AJANKOHTAISTA VEROTUKSESTA JA TALOUSHALLINNOSTA AJANKOHTAISTA VEROTUKSESTA JA TALOUSHALLINNOSTA Oheisesta tiedotteesta löydät tärkeää tietoa mm. vuodenvaihteen veromuutoksista, eläkeuudistuksesta sekä verovapaista kustannusten korvauksista. Tulevista

Lisätiedot

Mikä on kotitalousvähennys?

Mikä on kotitalousvähennys? Kotitalousvähennys Mikä on kotitalousvähennys? Verosta tehtävä vähennys pienentää maksettavan veron määrää on henkilökohtainen poikkeuksena puolisoiden välinen vähennysoikeus Saat vähentää osan kuluista,

Lisätiedot

Verohallinnon päätös Dnro 1813/32/2008, 24.11.2008

Verohallinnon päätös Dnro 1813/32/2008, 24.11.2008 1(17) www.vero.fi» Vero-ohjeet» Verohallinnon päätöksiä Verohallinnon päätös vuodelta 2009 toimitettavassa verotuksessa noudatettavista luontoisetujen laskentaperusteista Verohallinnon päätös Dnro 1813/32/2008,

Lisätiedot

Verotus, työnantajamaksut ja -vakuutukset

Verotus, työnantajamaksut ja -vakuutukset LUVUT 2011 TÄRKEÄT Verotus, työnantajamaksut ja -vakuutukset www.bdo.fi 2 LUONTOISEDUT 2011 ASUNTOETU a) Pääkaupunkiseutu, (Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa) näitä arvoja yleisesti kunnassa alentaa,

Lisätiedot

1. YLEISTÄ... 4 1.1. VUODEN 2010 VEROILMOITUS... 4 1.2. VEROVELVOLLISUUDESTA... 4 2. TYÖSUHTEISET... 5

1. YLEISTÄ... 4 1.1. VUODEN 2010 VEROILMOITUS... 4 1.2. VEROVELVOLLISUUDESTA... 4 2. TYÖSUHTEISET... 5 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 4 1.1. VUODEN 2010 VEROILMOITUS... 4 1.2. VEROVELVOLLISUUDESTA... 4 2. TYÖSUHTEISET... 5 2.1. VERONALAISET TULOT... 5 2.1.1. ANSIOTULOT... 5 2.1.2. LUONTOISEDUT... 6 2.1.3.

Lisätiedot

VEROTUS SUOMESSA. Veronmaksajilla on oikeus vähentää tulojen hankkimisesta tai säilyttämisestä aiheutuneet menot.

VEROTUS SUOMESSA. Veronmaksajilla on oikeus vähentää tulojen hankkimisesta tai säilyttämisestä aiheutuneet menot. 2015 Taskutilasto VEROTUS SUOMESSA.Suomen verotuksesta päätetään eduskunnassa, Euroopan unionissa ja kunnissa. Verotusta säätelevät verolait, jotka valmistellaan valtiovarainministeriössä ja hyväksytään

Lisätiedot

HE 135/2016 vp. Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg Ylitarkastaja Pertti Nieminen

HE 135/2016 vp. Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg Ylitarkastaja Pertti Nieminen HE 135/216 vp Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg Ylitarkastaja Pertti Nieminen Vero-osasto 16.9.216 Sisältö Vuoden 217 ansiotulon tuloveroasteikko Kunnallisverotuksen perusvähennys

Lisätiedot

Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset

Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntamarkkinat 2015 Jukka Hakola, Veroasiantuntija Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntaliiton verotuloennuste 1.9.2015» Yleistaloudellinen

Lisätiedot

VEROVAPAAT MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET VUONNA 2016

VEROVAPAAT MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET VUONNA 2016 JÄSENKIRJE Y/12/2015 17.12.2015 1(18) Kristel Nybondas LUONTOISETUJEN VEROTUSARVOT VUONNA 2016 Verohallinto on antanut päätöksen vuoden 2016 ennakkoperinnässä noudatettavista luontoisetujen verotusarvoista.

Lisätiedot

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 %

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 % TIEDOTE 2016 Mitä muuttuu yrittäjän elämässä vuoden 2016 alusta 1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 % 2. Osinkojen verotus - julkisesti

Lisätiedot

Ensiasunnon ostajan vero-ohjeet

Ensiasunnon ostajan vero-ohjeet Ensiasunnon ostajan vero-ohjeet Hanna Silander Lakimies Veronmaksajain Keskusliitto ry 15.3.2017 Oman asunnon ostaminen ja verotus Rahoitus Säästöt Laina Lahja Asunnon ostaminen Varainsiirtovero / ensiasunnon

Lisätiedot

Myyntitulo -28 % -Vero nettotulosta -Metsätalouden alijäämä -Vähennys muista pääomatuloista -Alijäämähyvitys ansiotulosta Arvonlisävero -Puunostaja

Myyntitulo -28 % -Vero nettotulosta -Metsätalouden alijäämä -Vähennys muista pääomatuloista -Alijäämähyvitys ansiotulosta Arvonlisävero -Puunostaja 1 Myyntitulo -28 % -Vero nettotulosta -Metsätalouden alijäämä -Vähennys muista pääomatuloista -Alijäämähyvitys ansiotulosta Arvonlisävero -Puunostaja maksaa, metsänomistaja tilittää -Itse maksetut alv:t

Lisätiedot

Verotuksen muutokset ja verotulojen kehitys Kuntamarkkinat 10.-11.9.2014. Jukka Hakola, veroasiantuntija

Verotuksen muutokset ja verotulojen kehitys Kuntamarkkinat 10.-11.9.2014. Jukka Hakola, veroasiantuntija Verotuksen muutokset ja verotulojen kehitys Kuntamarkkinat 10.-11.9.2014 Jukka Hakola, veroasiantuntija Verotuksen muutokset V. 2015 kunnallisveron tuottoja vähentää n. -78 milj. hallituksen päätös osittaisesta

Lisätiedot

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF VEROVAPAAT MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET VUONNA 2015

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF VEROVAPAAT MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET VUONNA 2015 MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF Marjatta Sidarous JÄSENKIRJE Y/2/2015 2.1.2015 1(20) LUONTOISETUJEN VEROTUSARVOT VUONNA 2015 Verohallinto on antanut päätöksen vuoden

Lisätiedot

ennakkoveroa/muutosta ennakkoveroon

ennakkoveroa/muutosta ennakkoveroon VEROKORTTIHAKEMUS JA ENNAKKOVEROHAKEMUS 2016 Henkilöasiakas, liikkeen- tai ammatinharjoittaja, maatalouden harjoittaja ja yhtymän osakas hakee verokorttia ja/tai ennakkoveroa tällä lomakkeella. Rajoitetusti

Lisätiedot

Vuodenvaihteen veromuutokset Helsingin Yrittäjien aamukahvitilaisuus 19.1.2010 Satu Grekin, Suomen Yrittäjien veroasiantuntija

Vuodenvaihteen veromuutokset Helsingin Yrittäjien aamukahvitilaisuus 19.1.2010 Satu Grekin, Suomen Yrittäjien veroasiantuntija Vuodenvaihteen veromuutokset Helsingin Yrittäjien aamukahvitilaisuus 19.1.2010 Satu Grekin, Suomen Yrittäjien veroasiantuntija 28.1.2010 1 Muutoksia Verotili, ja siihen tarvittavat tunnukset ALV: verokantojen

Lisätiedot

Verottajat, verot ja veroluonteiset maksut. Valtio, kunnat, seurakunnat, julkisoikeudelliset yhteisöt

Verottajat, verot ja veroluonteiset maksut. Valtio, kunnat, seurakunnat, julkisoikeudelliset yhteisöt VEROTUS Verottajat Verot Veronmaksajat Tilastoja Oikeudenmukaisuus Tulot veronmaksukyky Verotulojen kuluttajat Verojen vaikutus työllisyyteen Verottajat, verot ja veroluonteiset maksut Valtio, kunnat,

Lisätiedot

Kilpailukykysopimuksen ja budjettiriihen vaikutukset kunnan tuloihin ja budjetointiin. Vaikutukset verotuloihin 2017

Kilpailukykysopimuksen ja budjettiriihen vaikutukset kunnan tuloihin ja budjetointiin. Vaikutukset verotuloihin 2017 Kilpailukykysopimuksen ja budjettiriihen vaikutukset kunnan tuloihin ja budjetointiin Vaikutukset verotuloihin 2017 Kilpailukykysopimuksen ja budjettiriihen vaikutuksista kunnan verotuloihin 2017 Kilpailukykysopimuksella

Lisätiedot

YRITYS JA VEROT. Yritystoiminta Pia Niuta

YRITYS JA VEROT. Yritystoiminta Pia Niuta YRITYS JA VEROT Verohallinto Yritystoimintaan liittyvät rekisteröintitoimenpiteet (verohallinto) Toiminnan aloittaminen Muutokset toiminnassa Toiminnan lopettaminen Ennakkoperintärekisteri Ennakkoverotus

Lisätiedot

VEROASTE 2009 2011, KANSAINVÄLINEN VERTAILU

VEROASTE 2009 2011, KANSAINVÄLINEN VERTAILU Taskutilasto 2013 VEROTUS SUOMESSA Suomen verotuksesta päätetään eduskunnassa, Euroopan unionissa ja kunnissa. Verotusta säätelevät verolait, jotka valmistellaan valtiovarainministeriössä ja hyväksytään

Lisätiedot

1(7) ASIAKASTIEDOTE 22.1.2010. Muutoksia arvonlisäverotuksessa vuonna 2010. Verotili käyttöön 1.1.2010 koskee vasta vuodelta 2010 aiheutuvia veroja

1(7) ASIAKASTIEDOTE 22.1.2010. Muutoksia arvonlisäverotuksessa vuonna 2010. Verotili käyttöön 1.1.2010 koskee vasta vuodelta 2010 aiheutuvia veroja 1(7) ASIAKASTIEDOTE 22.1.2010 Muutoksia arvonlisäverotuksessa vuonna 2010 Arvonlisäverolain palveluiden myyntimaasäännökset muuttuivat 1.1.2010, ja tähän liittyen eräistä palvelumyynneistä täytyy antaa

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2008 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2008 N:o 1012 1017. Laki. N:o 1012

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2008 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2008 N:o 1012 1017. Laki. N:o 1012 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2008 N:o 1012 1017 SISÄLLYS N:o Sivu 1012 LakiEurojustiakoskevanpäätökseneräidenmääräystentäytäntöönpanosta... 3245 1013 Lakityöttömyyskassalainmuuttamisesta...

Lisätiedot

Yksityisen elinkeinonharjoittajan. tuloverotus. Verohallinto

Yksityisen elinkeinonharjoittajan. tuloverotus. Verohallinto Yksityisen elinkeinonharjoittajan tuloverotus Verohallinto Sisältö Verotettava tulo lasketaan tulolähteittäin Tulolähteen merkitys verotuksessa Verotus perustuu kirjanpitoon Elinkeinotoiminnan tuloksen

Lisätiedot

SOTU Kaikilla työnantajilla 2,12 % ( ei suoriteta palkasta, joka maksetaan alle 16-vuotiaalle tai 68 vuotta täyttäneelle)

SOTU Kaikilla työnantajilla 2,12 % ( ei suoriteta palkasta, joka maksetaan alle 16-vuotiaalle tai 68 vuotta täyttäneelle) TILI-TIINA KY TIEDOTE 1/5 UUDET PROSENTTIYKSIKÖT 1.1.2012 ALKAEN Peruskorko 01.01. 30.6.2012 2,00 % (työsuhde- ja osakaslainat) SOTU Kaikilla työnantajilla 2,12 % ( ei suoriteta palkasta, joka maksetaan

Lisätiedot

Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä. Lentopalloliitto/ETR Varala 26.9.2015

Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä. Lentopalloliitto/ETR Varala 26.9.2015 Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä Lentopalloliitto/ETR Varala 26.9.2015 Erotuomarin palkkioprosessin vaiheet 1. Erotuomari saa verohallinnolta sivutuloverokortin

Lisätiedot

TÄRKEÄT LUVUT 2012. Verotus, työnantajamaksut ja vakuutukset. www.bdo.fi

TÄRKEÄT LUVUT 2012. Verotus, työnantajamaksut ja vakuutukset. www.bdo.fi Verotus, työnantajamaksut ja vakuutukset www.bdo.fi 2 LUONTOISEDUT 2012 ASUNTOETU a) Pääkaupunkiseutu, (Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa) b) Muu Suomi Tuloverolain (504/2010) 76 :n 1 momentin 5 kohdassa

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2000 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2000 N:o 1068 1071. Laki. N:o 1068. yritystoiminnan tukemisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2000 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2000 N:o 1068 1071. Laki. N:o 1068. yritystoiminnan tukemisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2000 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2000 N:o 1068 1071 SISÄLLYS N:o Sivu 1068 Laki yritystoiminnan tukemisesta... 2793 1069 Laki työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun

Lisätiedot

Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014

Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014 Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014 Eteran palkkahallintopäivä Verohallinto Sisältö: Verolait - keskeisimmät lainsäädäntömuutokset Verokortit 2014 - muutokset verokorteissa ja työnantajamenettelyssä

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO: 1. OSINKOJEN ENNAKONPIDÄTYS

SISÄLLYSLUETTELO: 1. OSINKOJEN ENNAKONPIDÄTYS SISÄLLYSLUETTELO: 1. OSINKOJEN ENNAKONPIDÄTYS 2. TYÖNANTAJAN KUSTANTAMAN KOULUTUKSEN VEROTUS 3. KOHDENNETUT MAKSUVÄLINEET (esim. lounas-, liikunta- ja kulttuurisetelit) 4. ENNAKKOVEROT JA TÄYDENNYSMAKSU

Lisätiedot

Pikaopas palkkaa vai osinkoa

Pikaopas palkkaa vai osinkoa Pikaopas palkkaa vai osinkoa www.tuokko.fi Palkkaa vai osinkoa? Osakeyhtiön osakas voi yleensä nostaa yhtiöstä varoja joko palkkana tai osinkona. Nostettaessa varoja yhtiöstä on vero- ja sosiaaliturvamaksu

Lisätiedot

Uutta ja vanhaa verotuksesta Minä ja tiede -luento 8.-10.12.2015

Uutta ja vanhaa verotuksesta Minä ja tiede -luento 8.-10.12.2015 Professori, ma. Juha Lindgren Uutta ja vanhaa verotuksesta Minä ja tiede -luento 8.-10.12.2015 Kauppatieteellinen tiedekunta Tutkimusryhmästä ja oppiaineesta Talousoikeudellisen informaation tutkimusryhmä

Lisätiedot

Tulorekisteri. Hanna-Kaisa Kalmukoski

Tulorekisteri. Hanna-Kaisa Kalmukoski Tulorekisteri Hanna-Kaisa Kalmukoski 11.2.2019 Tulorekisteri on Kansallinen sähköinen tietokanta, joka sisältää palkka-, eläke- ja etuustiedot yksilötasolla. Ilmoitettavat tiedot: 2019 : palkat ja ansiotulot

Lisätiedot

Ajankohtaiset veroasiat

Ajankohtaiset veroasiat Ajankohtaiset veroasiat Taloustorstai 16.11.2017 Jukka Hakola Kehityspäällikkö, verotus Ajankohtaiset veroasiat Kuntaliiton 6.11. päivitetty ennuste» Valmistunut verotus» Loppuvuoden oikaisut» Ensi vuoden

Lisätiedot

Apurahat tieteenharjoittajan verotuksessa

Apurahat tieteenharjoittajan verotuksessa Apurahat tieteenharjoittajan verotuksessa 17.3.2014 Raija Isotupa Verohallinto, Pääkaupunkiseudun verotoimisto Apurahat verotuksessa Apurahat voivat vaikuttaa verotukseen kahta eri kautta: 1. Voidaanko

Lisätiedot

Tilinpäätös. työkaluksi. Yrittäjän muistilista vuodelle 2010 EU-kaupan ilmoitusmenettely aikaistui PALVELUN TARJOAA TALOUSHALLINTOLIITON JÄSEN 1 2010

Tilinpäätös. työkaluksi. Yrittäjän muistilista vuodelle 2010 EU-kaupan ilmoitusmenettely aikaistui PALVELUN TARJOAA TALOUSHALLINTOLIITON JÄSEN 1 2010 SUMMA MCI PALVELUN TARJOAA TALOUSHALLINTOLIITON JÄSEN 1 2010 Tilinpäätös työkaluksi Yrittäjän muistilista vuodelle 2010 EU-kaupan ilmoitusmenettely aikaistui Pääkirjoitus tammikuu 2010 Ponnista alkaneeseen

Lisätiedot

Ennakkoperintä 2014. Ylitarkastaja Sari Wulff / Verohallinto

Ennakkoperintä 2014. Ylitarkastaja Sari Wulff / Verohallinto Ennakkoperintä 2014 Ylitarkastaja Sari Wulff / Verohallinto Sisältö: Veroperusteet 2014 lakimuutokset luontoisedut ja kustannusten korvaukset Ennakkoperintä 2014 verokortit ja suorasiirrot Vuosi-ilmoitukset

Lisätiedot

TÄRKEÄT LUVUT Verotus, työnantajamaksut ja -vakuutukset

TÄRKEÄT LUVUT Verotus, työnantajamaksut ja -vakuutukset TÄRKEÄT LUVUT 2015 Verotus, työnantajamaksut ja -vakuutukset 2 Tärkeät luvut 2015 Tilintarkastus-, vero- ja neuvontapalveluita Poikkeuksellisen hyvällä asiakaspalvelulla BDO tarjoaa laadukkaita tilintarkastus-,

Lisätiedot

Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2006

Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2006 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 32 2008 Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2006 Helsingissä keskitulot 28 333 euroa Veroja ja veroluonteisia maksuja helsinkiläisillä 7 520 euroa maksajaa

Lisätiedot

VEROTUS. Verottajat Verot Veronmaksajat Tilastoja Oikeudenmukaisuus Tulot veronmaksukyky Verotulojen kuluttajat Verojen vaikutus työllisyyteen

VEROTUS. Verottajat Verot Veronmaksajat Tilastoja Oikeudenmukaisuus Tulot veronmaksukyky Verotulojen kuluttajat Verojen vaikutus työllisyyteen VEROTUS Verottajat Verot Veronmaksajat Tilastoja Oikeudenmukaisuus Tulot veronmaksukyky Verotulojen kuluttajat Verojen vaikutus työllisyyteen 2.9.2014 Pirtin klubi, Pekka Kallioniemi 1 Verottajat, verot

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1071. Laki. Postipankki Oy:stä annetun lain 3 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 1997

SISÄLLYS. N:o 1071. Laki. Postipankki Oy:stä annetun lain 3 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 1997 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 10 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1071 1078 SISÄLLYS N:o Sivu 1071 Laki Postipankki Oy:stä annetun lain 3 :n muuttamisesta... 3943 1072 Asetus venäläisten

Lisätiedot

MITÄ TYÖNTEKIJÄN PALKKAAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ TARKOITTAA?

MITÄ TYÖNTEKIJÄN PALKKAAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ TARKOITTAA? MITÄ TYÖNTEKIJÄN PALKKAAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ TARKOITTAA? Palkan maksamisesta aiheutuvat velvoitteet, kustannukset ja niiden maksaminen Tilitoimisto Suomalainen Oy, Sari Suomalainen, KLT Ensimmäinen työntekijä

Lisätiedot