Tammimäenpolku Asemakaavan muutos 62. kaupunginosa, Lippajärvi Osa korttelia sekä virkistyslue

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tammimäenpolku Asemakaavan muutos 62. kaupunginosa, Lippajärvi Osa korttelia sekä virkistyslue"

Transkriptio

1 1 (17) Asianumero 1558/ /2017 Aluenumero Tammimäenpolku Asemakaavan muutos 62. kaupunginosa, Lippajärvi Osa korttelia sekä virkistyslue Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 28. päivänä marraskuuta 2018 päivättyä Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksessa laadittua asemakaavakarttaa, piirustusnumero Sijainti Suunnittelualue sijaitsee Lippajärven Tammimäessä Tammimäentien ja Tammimäenpolun risteyksen pohjoispuolella. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä: Vireilletulo Laatija Vireilletulosta on tiedotettu osallistumis- ja arviointisuunnitelman kuulutuksen yhteydessä nimellä Lippajärvi-Tammimäki. Espoon kaupunki Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö Käyntiosoite: Tekniikantie 15 puh Postiosoite: Faksi PL ESPOON KAUPUNKI Tiina Aalto

2 2 (17) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ Alueen nykytila Asemakaavan sisältö ja mitoitus Suunnittelun vaiheet LÄHTÖKOHDAT Suunnittelutilanne Maakuntakaava Yleiskaava Asemakaava Rakennusjärjestys Tonttijako Pohjakartta Selvitys alueesta Alueen yleiskuvaus Maanomistus Rakennettu ympäristö Luonnonolosuhteet Suojelukohteet Ympäristön häiriötekijät ASEMAKAAVAN TAVOITTEET Alueen toimintoja, mitoitusta ja ympäristön laatua koskevat tavoitteet Osallisten tavoitteet ASEMAKAAVAN KUVAUS Yleisperustelu ja -kuvaus Mitoitus Kaavan mukainen rakennettu ympäristö Maankäyttö Liikenne Yhdyskuntatekninen huolto Maaperän rakennettavuus ja puhtaus Kaavan mukainen luonnonympäristö Ympäristön häiriötekijät Nimistö ASEMAKAAVARATKAISUN VAIKUTUKSET Vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen ja rakennettuun ympäristöön Vaikutukset liikenteen ja teknisen huollon järjestämiseen Vaikutukset luontoon ja maisemaan Vaikutukset ihmisten elinoloihin (terveyteen, turvallisuuteen, esteettömyyteen, eri väestöryhmien toimintamahdollisuuksiin lähiympäristössä, sosiaalisiin oloihin ja kulttuuriin) Kaavataloudelliset vaikutukset ja energiahuolto ASEMAKAAVAN TOTEUTUS Rakentamisaikataulu SUUNNITTELUN VAIHEET Suunnittelua koskevat päätökset Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelu ja asemakaavaratkaisun eri vaihtoehdot Käsittelyvaiheet ja vuorovaikutus...16 Sivu LIITTEET: Liite 1 Seurantalomake,

3 3 (17) Luettelo muusta kaavaa koskevasta materiaalista Suunnitteluaineistoon kuuluu asemakaavan muutos (kartta) ja selostus liitteineen.

4 4 (17) 1 TIIVISTELMÄ 1.1 Alueen nykytila Suunnittelualue sijaitsee Lippajärven Tammimäessä Tammimäentien ja Tammimäenpolun risteyksen pohjoispuolella ja käsittää pientalokorttelin pohjoisosan sekä pienen osan virkistysaluetta. Alueella sijaitsee kolme asuinrakennusta talousrakennuksineen. Alue on osittain luonnontilaista ja puustoltaan tammivaltaista. Suunnittelualue on jyrkkää, pääosin lounaaseen laskevaa rinnettä. Alueen luoteispuolella on metsäistä virkistysaluetta ja koillispuolella Tammimäen jalopuumetsä. 1.2 Asemakaavan sisältö ja mitoitus Asemakaavan muutos mahdollistaa tonttijaon muuttamisen sekä tarkoituksenmukaisten kiinteistöjen muodostamisen ja virkistysalueiden jatkuvuuden. Kaavamuutoksessa huomioidaan hakijoiden mahdolliset vähäiset asuinrakennusten laajennustarpeet ympäristöön ja olemassa olevaan rakennuskantaan sopivalla tavalla. Kaavamuutosalueen kokonaispinta-ala on noin m 2. Virkistysalueen osuus kasvaa noin 859 m 2. Vastaavasti korttelialueen osuus pienenee noin 859 m 2. Korttelialueen (AO) pinta-ala on noin m 2 ja virkistysalueen (VL) pintaala on noin m 2. Kokonaiskerrosala on 600 k-m 2. Asemakaavan muutoksen myötä alueen rakennusoikeus kasvaa 50 k-m Suunnittelun vaiheet Kaavamuutoksen hakijoina ovat kiinteistöjen 2:239 ja 2:254 maanomistajat. Asemakaavan muutoshakemus on saapunut Osallistuminen ja vuorovaikutus on järjestetty päivätyn Lippajärvi- Tammimäki-nimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti. 2 LÄHTÖKOHDAT 2.1 Suunnittelutilanne Maakuntakaava Uudellamaalla on voimassa useita maakuntakaavoja. Uudenmaan maakuntakaava kattaa koko maakunnan alueen ja se sisältää kaikkien maankäyttömuotojen osalta alueidenkäytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet. Lainvoiman kaava sai korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä vuonna Uudenmaan maakuntakaavassa suunnittelualue on osoitettu taajamatoimintojen alueeksi. Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavassa määritellään suuret yhteiset kehittämislinjat seuraavien teemojen osalta: elinkeinot ja innovaatiot, logistiikka, tuulivoima, viherrakenne ja kulttuuriympäristöt. Uudenmaan maakuntavaltuusto hyväksyi kaavan Maakuntahallitus päätti , että kaava tulee voimaan ennen kuin se saa lainvoiman. Maakuntakaava tuli voimaan, kun siitä kuulutettiin maakuntakaavan alueen kunnissa. Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavassa suunnittelualueen etelä- ja itäpuolelle on osoitettu luonnonsuojelualue.

5 5 (17) Kuva: Ote voimassa olevien maakuntakaavojen yhdistelmä 2017:stä (lähde: Uudenmaanliiton karttapalvelu 7/2018 Uudenmaan liitto ja Itä-Uudenmaan liitto, Maanmittauslaitos lupa nro 744/MYY/06). Suunnittelualueen likimääräinen sijainti on merkitty kuvaan punaisella ympyrällä. Vireillä on myös Uusimaa-kaava 2050, joka kattaa koko Uudenmaan alueen. Uusimaa-kaava 2050 kokoaa yhteen kaikki maankäytön keskeiset teemat, jotka tulee ratkaista maakuntakaavalla. Tullessaan voimaan Uusimaa-kaava korvaa nyt voimassa olevat Uudenmaan ja entisen Itä-Uudenmaan alueen maakuntakaavat. Uusimaa-kaavan luonnos oli julkisesti nähtävillä Yleiskaava Espoon eteläosien yleiskaava Alueella on voimassa Espoon eteläosien yleiskaava, joka käsittää Leppävaaran, Tapiolan, Matinkylän, Espoonlahden ja Kauklahden suuralueet. Kaava sai lainvoiman vuonna Yleiskaavassa suunnittelualue on varattu eteläpuolelta nykyisellään säilyväksi asuntoalueeksi (A). Pohjoisosiltaan alue on merkitty uudeksi tai olennaisesti muuttuvaksi virkistysalueeksi (V). Yleiskaavassa suunnittelualueen pohjoisosaa sivuaa länsi-itäsuuntainen virkistysyhteys. Suunnittelualuetta reunustaa koillisessa luonnonsuojelualue (SL). Kuva: Ote voimassa olevasta yleiskaavasta 11/2018 Espoon kaupunki. Nyt laadittu asemakaavan muutos noudattaa yleiskaavan tavoitteita.

6 6 (17) Asemakaava Alueella on voimassa Lippajärvi-Tammimäki -asemakaavan muutos (lainvoimainen ). Kiinteistö 2:239 on osoitettu itäosastaan erillispientalojen korttelialueeksi, johon tontille saa rakentaa yhden asunnon (AO-1). Rakennusalaa ympäröi luonnonmukaisena säilytettävä alueen osa, joka on hoidettava niin, ettei maisemakuva oleellisesti muutu (s-2). Kiinteistön 2:239 rakennettavan alueen osan kerrosluvuksi on merkitty yksi ja rakennusoikeudeksi 150 k- m 2. Kiinteistö 2:254 on merkitty erillispientalojen korttelialueeksi (AO). Kiinteistö on asemakaavassa ohjeellisella tontin rajalla jaettu kahteen tonttiin. Kiinteistön länsi- ja eteläosia reunustaa alue, joka on merkitty pääasiassa puilla istutettavaksi alueen osaksi. Alueella on lisäksi s-3-merkintä, joka merkitsee alueen osaa, jolla oleva kuusiaita on suojeltava. Asemakaavassa kiinteistön 2:254 kerrosluku on 1/2kII, joka tarkoittaa, että puolet rakennuksen suurimman kerroksen alasta saa kellarikerroksessa käyttää kerrosalaan luettavaksi tilaksi. Rakennusoikeutta kummallekin ohjeellisen tonttijaon mukaiselle tontille on merkitty 200 k-m 2. Kiinteistön 2:254 kaakkoispuolella kulkee useampaa kiinteistöä palveleva ajoyhteys (ajo, Tammimäenpolku). Alueella on voimassa myös Lippajärvi-Tammimäki -asemakaava (lainvoimainen ). Asemakaavassa kiinteistön 2:239 länsiosa on merkitty lähivirkistysalueeksi (VL). Lähivirkistysalue jää kiilamaiseksi osaksi kiinteistöjen 2:239 ja 2:254 välille Rakennusjärjestys Valtuusto hyväksyi Espoon kaupungin rakennusjärjestyksen ( 112). Rakennusjärjestys astui voimaan Tonttijako Pohjakartta Suunnittelualueelle on laadittu tonttijaon muutos 62047:1, joka on hyväksytty Pohjakartta mittakaavassa 1:1000 on Espoon kaupunkitekniikan keskuksen laatima ja se täyttää maankäyttö- ja rakennuslain 54a :n vaatimukset. 2.2 Selvitys alueesta Alueen yleiskuvaus Suunnittelualue sijaitsee Lippajärven Tammimäessä osoitteessa Tammimäentie Suunniteltu muutos koskee korttelin pohjoisosaa ja tarkemmin tilaa 2:254 sekä erottamatonta määräalaa 2:239-M501. Suunnittelualueella ja sen eteläpuolella on väljästi rakennettuja pientaloja. Alue on runsaspuustoinen. Suunnittelualueen korkein kohta on suunnittelualueen koillisosassa, josta mäenrinteet laskeutuvat itään luonnonsuojelualueen suuntaan, etelään Lippajärven suuntaan sekä lännessä ja pohjoisessa aluetta rajaavien virkistysalueiden suuntiin Maanomistus Kortteli on yksityisessä omistuksessa. Ympäröivät katu- ja virkistysalueet omistaa Espoon kaupunki lukuun ottamatta korttelin osien väliin jäävää kiilamaista virkistysalueen osaa.

7 7 (17) Rakennettu ympäristö Maankäyttö Lippajärven pohjoispuoli on rivitalo- ja erillispientalovaltaista asuinaluetta palveluineen. Ranta-alueet ovat virkistyskäytössä. Tammimäen ja Tammirannan niemimäinen alue erottuu omaksi kokonaisuudekseen suunnittelualueen pohjoispuolelle jäävän virkistysalueen myötä. Varsinaisella suunnittelualueella, korttelin pohjoisosassa, kiinteistöllä 2:239, mäen päällä sijaitsee vuonna 1939 valmistunut asuinkäytössä oleva rakennus. Rakennuksen itäpuolella on useampi talousrakennus. Asunnolta rinnettä alas etelään kulkee kulkuväylä Tammimäenpolulle, jota pitkin ajo kiinteistölle tapahtuu. Tammimäenpolun Tammimäentiehen liittyvä osa on kiinteistön 2:254 omistuksessa ja kulku kiinteistölle 2:239 on järjestetty osittain rasiteoikeudella. Korttelin länsiosa on kiinteistön 2:254 käytössä asuinalueena. Kiinteistön itäosassa sijaitsee vuonna 1938 valmistunut yksiasuntoinen talo sekä useampi talousrakennus. Kulku rakennukselle käy Tammimäenpolulta ja Tammimäentieltä. Kiinteistön 2:254 länsiosassa sijaitsee vuonna 1998 valmistunut yksiasuntoinen talo. Kulku rakennukselle käy Tammimäentieltä. Tammimäentien ja Tammimäenpolun eteläpuolella on kymmenkunta erillispientaloa ja niiden eteläpuolella avautuu Lippajärvi. Liikenne Ajoneuvoliikenne Kulku suunnittelualueelle tapahtuu Tammimäentieltä, joka on Riistatieltä erkaneva lyhyehkö päättyvä tonttikatu sekä Tammimäenpolulta, joka on kiinteistöjen alueilla sijaitseva yksityistie. Riistatielle liitytään Lippajärventieltä ja Tammihaantieltä, joka on myös Lippajärventieltä erkaneva tonttikatu. Lippajärventie on alueellinen kokoojakatu ja sen liikennemäärä oli vuonna 2014 noin ajoneuvoa vuorokaudessa.

8 8 (17) Kuva: Suunnittelualueen sijainti ajoneuvo- ja raideliikenteen tavoiteverkossa. Jalankulku ja pyöräily Alueen jalankulku- ja pyöräilyolosuhteet ovat kohtalaiset. Tammimäentien varressa ei ole jalkakäytävää, mutta Riistatien ja Tammihaantien varressa kulkee yhdistetty jalankulku- ja pyörätie. Lippajärventiellä jalankulku ja pyöräily kulkee molemmin puolin.

9 9 (17) Kuva: Suunnittelualueen sijainti jalankulun ja pyöräilyn tavoiteverkossa. Alueen sisäinen liikenne ja paikoitus Alueen sisäinen liikenne tulee Tammimäentieltä ja Tammimäenpolulta. Pysäköinti on järjestetty tonteilla. Tammimäentien puoleen väliin on kaavoitettu yleiseen pysäköintiin tarkoitettu LP-alue. Sitä ei ole kuitenkaan rakennettu pysäköintialueena vaan muutamana aikarajoitettuna (4 h) kadunvarsipaikkana, jotka sijaitsevat katualueella. Julkinen liikenne Lähin bussipysäkki sijaitsee Lippajärventien varressa noin 600 metrin päässä suunnittelualueesta. Lippajärventien varren pysäkit palvelevat useita Espoon sisäisiä linjoja mm. Espoon keskukseen ja Leppävaaraan päin sekä pari seutulinjaa. Palvelut Lähimmät kaupalliset palvelut sekä päiväkoti ja koulu sijaitsevat Lippajärventien ja Tammihaantien tuntumassa noin metriä suunnittelualueesta luoteeseen.

10 10 (17) Yhdyskuntatekninen huolto Kunnallistekniikka ulottuu Tammimäentien päähän suunnittelualueen eteläpuolelle. Tammimäentien alla sekä suunnittelualueen eteläreunassa kulkee tietoliikenne- ja sähkökaapeleita Luonnonolosuhteet Suunnittelualue on jyrkkää, pääosin lounaaseen laskevaa rinnettä. Maanpinnan korkeus vaihtelee m merenpinnan yläpuolella. Korttelialue sijoittuu luonnonoloilta monimuotoiselle ja arvokkaalle alueelle. Alue on puustoltaan tammivaltaista. Alueella kasvaa luontaisesti myös muita jaloja lehtipuita, kuten vaahteraa. Pihapiirien puusto on jatke ja suojavyöhyke koillispuolella sijaitsevalle suojelulle jalopuumetsälle. Alueen lounaisreunassa Tammimäentietä reunustaa hoidettu kuusiaita. Myös Tammimäenpolkua reunustaa kummaltakin puolelta kuusivaltainen puusto. Tiestö suunnittelualueella ja sen läheisyydessä on sorapintaista. Korttelin pohjoispuolella, suunnittelualueen välittömässä läheisyydessä sijaitsee kaupungin omistuksessa oleva sekapuustoinen Tammimäen-Kolkemäen puistoalue ja koillispuolella Tammimäen jalopuumetsä. Maaperältään suunnittelualueen pohjoisosa on kalliota, keski- ja itäosa moreenia ja lounaisreuna moreenin päällistä savea ja silttiä. Rakennettavuudeltaan alue on pääosin normaalisti rakennettavaa. Kiinteistön 2:254 pohjoisosa sekä kiinteistön 2:239 länsiosa on vaikeasti rakennettavaa rinnemaastoa.

11 11 (17) Kuva: Alueen maaperä- ja rakennettavuusluokituskartta alustavine perustamistapoineen 11/2018 Espoon kaupunki Suojelukohteet Lippajärven luonnonsuojelualue (vesistö) ympäröi Tamminiemeä vajaat 200 m suunnittelualueesta etelään. Lippajärven luonnonsuojelualue on Espoon vanhin. Se on perustettu vuonna 1933 linnustonsuojelualueeksi. Järvi on matala ja reheväkasvuinen. Merkittävimmät luontoarvot keskittyvät ranta-alueille, joissa on pääosin lehtipuuvaltaista metsää ja luhtaa. Lippajärven tervalepikot ja ruovikot ovat mm. lepakoiden ruokailualuetta. Linnuista on havaittu mm. uhanalainen pikkutikka. Suunnittelualueen välittömässä läheisyydessä koillisessa on luonnonsuojelualueeseen verrattava, luonnonsuojelulain 29 :n mukaisesti suojeltu, luontotyyppi, Tammimäen jalopuumetsä, jonka ominaispiirteitä ei saa vaarantaa. Lähes kolmen hehtaarin lehtipuuvaltaisessa metsässä kasvaa paljon tammia, jonkin verran vaahteroita ja metsälehmuksia sekä runsaasti pähkinäpensaita. Muita lajeja edustavat mm. paatsama, kielo, valkovuokko ja kevätlinnunherne Ympäristön häiriötekijät Tiedossa ei ole alueelle kohdistuvia ympäristön häiriötekijöitä. 3 ASEMAKAAVAN TAVOITTEET 3.1 Alueen toimintoja, mitoitusta ja ympäristön laatua koskevat tavoitteet Asemakaavan muutoksen tavoitteena on kiinteistörakenteen selkeyttäminen muuttamalla käyttötarkoitusalueiden rajoja. Kaavamuutos mahdollistaa tonttijaon muuttamisen ja tarkoituksenmukaisten tonttien ja virkistysalueiden muodostamisen. Lisäksi kiinnitetään huomiota paikallishistoriallisten arvojen, luontoarvojen sekä ympäristön laadun säilyttämiseen. 3.2 Osallisten tavoitteet Kaavamuutoksen hakijoiden tavoitteena on käyttötarkoitusalueiden uudelleenjärjestelyt, jotta tonttijako olisi mahdollinen hakijoiden toivomalla tavalla. Lisäksi tavoitteena on kiinteistön 2:239 kerrosluvun muuttaminen yhdestä kerroksesta puoleentoista kerrokseen, jotta se vastaisi olemassa olevan asuinrakennuksen kerroslukua. Samalla kyseisen kiinteistön rakennusoikeus nostettaisiin 150 k- m 2 :stä 200 k-m 2 :iin. Perusteena on yhdenmukaisuus muiden hakijoiden kanssa.

12 12 (17) Kuva: Tavoiteltu tonttijako. Hakijoiden tavoitteena on kuvanmukaisten kolmen tontin (sininen, vihreä ja oranssi) muodostaminen punaisen alueen muuttuessa virkistysalueeksi. Asukasmielipiteet Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (Lippajärvi-Tammimäki) nähtävilläolon yhteydessä ( ) osallisilla ja alueen asukkailla oli mahdollisuus esittää mielipiteensä suunnitelmasta. Nähtävilläoloaikana annettiin yksi mielipide. Saapuneita asukasmielipiteitä selostetaan selostuksen kohdassa 7.4. Asemakaavan muutosehdotuksesta ei saapunut yhtään muistutusta. 4 ASEMAKAAVAN KUVAUS 4.1 Yleisperustelu ja -kuvaus Asemakaavan muutos mahdollistaa tonttijaon muuttamisen sekä tarkoituksenmukaisten kiinteistöjen muodostamisen ja virkistysalueiden jatkuvuuden. Kaavamuutoksessa huomioidaan hakijoiden mahdolliset vähäiset asuinrakennusten laajennustarpeet ympäristöön ja olemassa olevaan rakennuskantaan sopivalla tavalla. 4.2 Mitoitus Kaavamuutosalueen kokonaispinta-ala on noin m 2. Virkistysalueen osuus kasvaa noin 859 m 2. Vastaavasti korttelialueen osuus pienenee noin 859 m 2. Korttelialueen (AO) pinta-ala on noin m 2 ja virkistysalueen (VL) pintaala on noin m 2. Kokonaiskerrosala on 600 k-m 2.

13 13 (17) 4.3 Kaavan mukainen rakennettu ympäristö Maankäyttö Asemakaavan muutoksen myötä alueen rakennusoikeus kasvaa 50 k-m 2. Korttelialueet Korttelin pohjoisosa on osoitettu erillispientalojen korttelialueeksi (AO). Korttelialueella on kolme rakennusalaa, joille kullekin on määritelty rakennusoikeutta 200 kerrosneliömetriä. Kullekin rakennusalalle saa rakentaa enintään yhden asunnon. Lounaisten rakennusalojen suurin sallittu kerrosten lukumäärä on kaksi (1/2kII), jonka lisäksi sallitaan kellarikerrokseen rakentaminen siten, että kellarikerroksen kerrosala on enintään puolet rakennuksen suurimman kerroksen alasta. Koillisessa olevan rakennusalan kerrosluku on I1/2 eli enintään puolet rakennuksen suurimman kerroksen alasta saa ensimmäisen kerroksen yläpuolella käyttää kerrosalaan laskettavaksi tilaksi. Tammimäentien ja Tammimäenpolun risteyksen pohjoispuolella rakennusalaa on rajattu tarkemmin maisemakuvan ja vanhojen rakennusten säilyttämisen korostamiseksi. Korttelialueen itäpuoli tulee säilyttää luonnonmukaisena ja sitä on hoidettava niin, ettei maisemakuva oleellisesti muutu (s-2). Korttelialueen eteläreunassa, Tammimäentien ja Tammimäenpolun pohjoispuolella sijaitsee suojeltava kuusiaita, jolle sallitaan vain huonokuntoisten puiden uusiminen ja muut hoidon kannalta välttämättömät toimenpiteet (s-3). Kuusiaitaa reunustaa pohjoispuolella pääasiassa puilla istutettava alueen osa. Alueen eteläreuna, Tammimäenpolku on varattu ajoyhteydelle (ajo), mikä mahdollistaa kulkuyhteyden järjestämisen kaavamuutosalueen ulkopuolisille tonteille. Autopaikkoja tulee rakentaa vähintään: 2 ap / asunto. Polkupyöräpaikkoja tulee rakentaa vähintään: 1 pp / 30 k-m 2, kuitenkin vähintään 2 pp / asunto. Lisärakentaminen tulee sovittaa värien, materiaalien ja mittakaavan osalta olemassa olevaan rakennuskantaan. Alueella olevilla 1930-luvun lopussa rakennetuilla rakennuksilla on paikallishistoriallista arvoa alueen varhaisen rakennuskannan edustajina. Rakennukset ovat ikänsä puolesta melko harvinaisia Espoossa. Rakennuksien korjaus- ja muutostöistä on neuvoteltava museoviranomaisen kanssa. Maisemakuvallisesti merkittävät puut tulee säilyttää. Piha-alueilla hulevesien hallinnassa tulee suosia hyötykäyttö- ja haihdutusratkaisuja ohjaamalla hulevesiä istutuksille, biosuodatusalueille, hulevesiä viivyttäville viherkatoille tai hulevesirakenteisiin. Liikennöidyillä alueilla syntyvät hulevedet tulee käsitellä niiden laatua parantavalla suodattavalla menetelmällä. Virkistysalueet Kaavamuutosalueen pohjois- ja itäosiin on osoitettu lähivirkistysaluetta (VL). Alue on lisäksi säilytettävä luonnonmukaisena ja sitä on hoidettava niin, ettei maisemakuva oleellisesti muutu (s-2).

14 14 (17) Liikenne Kaavamuutos koskee kiinteistörakenteen selkeyttämistä ja tonttien muodostamisen helpottamista sekä maltillista rakennusoikeuden nostoa. Kaavamuutoksella ei ole siis vaikutuksia ympäröivään liikenneverkkoon tai muuhun liikenteelliseen. Ajoyhteydet tulevat jatkossa tapahtumaan nykyisen kaltaisesti Tammimäentieltä ja Tammimäenpolulta. Mahdolliset ajoyhteyksien muutokset eivät tule tapahtumaan katualueella, vaan koskevat tonttien sisäisiä järjestelyjä. Tammimäentien varteen on asemakaavassa osoitettu yleiseen pysäköintiin tarkoitettu LP-alue. Pysäköinti on järjestetty kuitenkin katualueelle aikarajoitettuna kadunvarsipysäköintinä. Alueen yleistä pysäköintiä on mahdollisuus kasvattaa toteuttamalla LP-alue. Kuva: LP-alueen sijainti ja katunäkymä kadunvarsipaikoista Yhdyskuntatekninen huolto Kunnallistekniikka ulottuu Tammimäentien päähän suunnittelualueen eteläpuolelle. Tammimäentien alla sekä suunnittelualueen eteläreunassa kulkee tietoliikenne- ja sähkökaapeleita Maaperän rakennettavuus ja puhtaus Maaperältään suunnittelualueen pohjoisosa on kalliota, keski- ja itäosa moreenia ja lounaisreuna moreenin päällistä savea ja silttiä. Rakennettavuudeltaan alue on pääosin normaalisti rakennettavaa. Kiinteistön 2:254 pohjoisosa sekä kiinteistön 2:239 länsiosa on vaikeasti rakennettavaa rinnemaastoa Kaavan mukainen luonnonympäristö Kaavamuutosalueen luonnonympäristö säilyy nykyisen kaltaisena. Erityistä huomiota kiinnitetään alueella olevien maisemakuvallisesti merkittävien puiden säilyttämiseen sekä hulevesien hallintaan. 4.4 Ympäristön häiriötekijät Kaavamuutos ei aiheuta nykytilasta poikkeavia ympäristöhäiriöitä. 4.5 Nimistö Asemakaavan muutoksen nimeksi annetaan Tammimäenpolku Ekbacksstigen. Kaavamuutosalueen kaakkoisosassa kulkeva ajoyhteys säilyy Tammimäenpolku Ekbacksstigen -nimisenä.

15 15 (17) 5 ASEMAKAAVARATKAISUN VAIKUTUKSET 5.1 Vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen ja rakennettuun ympäristöön Asemakaavan muutos selkeyttää alueen kiinteistörakennetta. Kaavamuutos mahdollistaa olemassa olevien asuinrakennusten vähäisen laajentamisen ympäristöön ja olemassa olevaan rakennuskantaan sopivalla tavalla. Vaikutukset voimassa olevaan asemakaavaan nähden ovat vähäiset, koska kaava-alueen rakennusoikeus nousee ainoastaan 50 k-m 2 :llä. 5.2 Vaikutukset liikenteen ja teknisen huollon järjestämiseen Kaavamuutoksella ei ole vaikutuksia ympäröivään liikenneverkkoon eikä teknisen huollon järjestämiseen. 5.3 Vaikutukset luontoon ja maisemaan Asemakaavan muutoksen vaikutukset luontoon ja maisemaan ovat vähäiset. Kaavamuutos on luontoon ja maisemaan liittyvien arvojen kannalta myönteinen. Kaavamääräyksin korostetaan alueen maisemankuvan, luonnonmukaisuuden sekä maisemakuvallisesti merkittävien puiden säilyttämistä. Tammimäen jalopuumetsän suojellun luontotyypin kannalta suojavyöhyke suhteessa suojeltuun luontotyyppiin levenee ja yhtenäistyy virkistysalueen osuuden kasvaessa kaavamuutosalueen itäreunassa. 5.4 Vaikutukset ihmisten elinoloihin (terveyteen, turvallisuuteen, esteettömyyteen, eri väestöryhmien toimintamahdollisuuksiin lähiympäristössä, sosiaalisiin oloihin ja kulttuuriin) Kaavamuutoksen myötä virkistysalueen osuus kasvaa ja virkistysalueista tulee yhtenäisempiä. Muilta osin kaavamuutoksella ei ole merkittäviä vaikutuksia ihmisten elinoloihin. 5.5 Kaavataloudelliset vaikutukset ja energiahuolto Kaavamuutos tukeutuu olemassa olevaan infrastruktuuriin, eikä näin ollen aiheuta oleellisia lisäkustannuksia voimassa olevaan asemakaavaan nähden. 6 ASEMAKAAVAN TOTEUTUS 6.1 Rakentamisaikataulu Asemakaavan muutoksen mukainen rakentaminen tulee mahdolliseksi asemakaavan muutoksen saatua lainvoiman. Alueelle tulee laatia tonttijaon muutos, jonka perusteella tonttien lohkominen suoritetaan. Rakentaminen edellyttää rakennuslupaa. 7 SUUNNITTELUN VAIHEET 7.1 Suunnittelua koskevat päätökset Sopimukset Asemakaavan muutos ei edellytä maankäyttösopimusta. 7.2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavasta on laadittu erillinen osallistumis- ja arviointisuunnitelma, joka on ollut nähtävillä MRA 30 :n mukaisesti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä nimellä Lippajärvi-Tammimäki. 7.3 Suunnittelu ja asemakaavaratkaisun eri vaihtoehdot Suunnittelu Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen asemakaavayksikössä kaavan valmistelusta ovat vastanneet asemakaavainsinöörit Otto Mäkelä ja Tiina Aalto. Valmistelussa on ollut mukana maisema-arkkitehti Katariina Peltola ja liikennesuunnitteluyksiköstä suunnitteluinsinööri Markus Pasanen. Valmisteluun on osallistunut myös teknisen alan harjoittelija Paltsa-Kai Salama.

16 16 (17) 7.4 Käsittelyvaiheet ja vuorovaikutus Ajankohta Käsittelytieto Ksj (OAS) Nähtävillä MRA Ksl (kaavaehdotus) Nähtävillä MRA 27 Nähtävilläoloaikana jätettiin yksi mielipide. Mielipiteessä otettiin kantaa kaavamuutosalueen kaakkoispuolelle jäävän hyväksytyn tonttijaon mukaisen tontin 8 (kiinteistöt 2:328 ja 2:359) ajoyhteyksiin mahdollista tonttijaon muutosta ajatellen. Mielipide on huomioitu ja siihen on annettu vastine. Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi asemakaavan muutosehdotuksen nähtäville MRA 27 :n mukaisesti. Asemakaavan muutosehdotuksesta ei saapunut yhtään muistutusta. Nähtävilläoloaikana saatiin lausunnot Elisa Oyj:ltä, Telia Finland Oyj:ltä ja Caruna Espoo Oy:ltä. Kannanotot saatiin Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta, Espoon kaupunginmuseolta ja Espoon kaupungin ympäristökeskukselta. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos otti kantaa pysäköinnin järjestämiseen Tammimäentiellä sekä pelastus- ja sairaankuljetusyksiköiden pääsemiseen riittävän lähelle asuinrakennuksia. Muilta osin kaavamuutosehdotukseen ei ollut huomautettavaa. Lausunnot ja kannanotot on huomioitu ja niihin on annettu vastineet. Kaavakarttaan ei tehty muutoksia nähtävilläolon jälkeen Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi asemakaavan muutoksen

17 ESPOON KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUKESKUS Tiina Aalto Asemakaavainsinööri Ossi Keränen Asemakaavapäällikkö

Tervanpolttajantie Asemakaavan muutos 42. kaupunginosa, Saunalahti Kortteli 42112

Tervanpolttajantie Asemakaavan muutos 42. kaupunginosa, Saunalahti Kortteli 42112 1 (10) Asianumero 5297/10.02.03/2017 Aluenumero 420215 Tervanpolttajantie Asemakaavan muutos 42. kaupunginosa, Saunalahti Kortteli 42112 Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka

Lisätiedot

Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Virkistysalue

Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Virkistysalue 1 (6) Asianumero 3941/10.02.03/2014 Aluenumero 220827 Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Virkistysalue Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18.

Lisätiedot

Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia ja katualueet (Muodostuu osa korttelia ) Asemakaavan muutos

Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia ja katualueet (Muodostuu osa korttelia ) Asemakaavan muutos 1 (8) Asianumero 6116/10.02.03/2011 Aluenumero 117201 Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia 50253 ja katualueet (Muodostuu osa korttelia 50253.) Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen

Lisätiedot

Lystimäki 22. kaupunginosa, Olari Virkistysalue Asemakaavan muutos

Lystimäki 22. kaupunginosa, Olari Virkistysalue Asemakaavan muutos 1 (7) Asianumero 3710/10.02.03/2012 Aluenumero 321216 Lystimäki 22. kaupunginosa, Olari Virkistysalue Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 19. päivänä

Lisätiedot

Nikunmäki Asemakaavan muutos 81. kaupunginosa, Niipperi Virkistysalue 81P39

Nikunmäki Asemakaavan muutos 81. kaupunginosa, Niipperi Virkistysalue 81P39 1 (12) Asianumero 5717/10.02.03/2015 Aluenumero 711803 Nikunmäki Asemakaavan muutos 81. kaupunginosa, Niipperi Virkistysalue 81P39 Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 151102 Lippajärvi-Tammimäki Asemakaavan muutos Asianumero 1558/10.02.03/2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on kiinteistörakenteen selkeyttäminen muuttamalla käyttötarkoitusalueiden rajoja.

Lisätiedot

Kivenlahti I A, muutos 34. kaupunginosa Espoonlahti Kortteli 34040 Asemakaavan muutos

Kivenlahti I A, muutos 34. kaupunginosa Espoonlahti Kortteli 34040 Asemakaavan muutos 1 (8) Asianumero 5070/10.02.03/2013 Aluenumero 411450 Kivenlahti I A, muutos 34. kaupunginosa Espoonlahti Kortteli 34040 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus,

Lisätiedot

Mäkkylä I 51. kaupunginosa, Leppävaara Kortteli sekä osat rautatie- ja katualueesta Asemakaavan muutos

Mäkkylä I 51. kaupunginosa, Leppävaara Kortteli sekä osat rautatie- ja katualueesta Asemakaavan muutos (88 13.6.2006 1 (8) Mäkkylä I 51. kaupunginosa, Leppävaara Kortteli 51175 sekä osat rautatie- ja katualueesta Asemakaavan muutos Asianumero 424/503/2004 Toimielinkäsittely Ksl 21.6.2006 Aluenumero 111905

Lisätiedot

Kuurinkallio 20. kaupunginosa, Kuurinniitty osa korttelia Asemakaavan muutos

Kuurinkallio 20. kaupunginosa, Kuurinniitty osa korttelia Asemakaavan muutos 1 (7) Asianumero 4237/10.02.03/2012 Aluenumero 612703 Kuurinkallio 20. kaupunginosa, Kuurinniitty osa korttelia 20010 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka

Lisätiedot

Puustellimäki, muutos 51. kaupunginosa, Leppävaara Katualueet (Muodostuu kortteli 51182) Asemakaavan muutos

Puustellimäki, muutos 51. kaupunginosa, Leppävaara Katualueet (Muodostuu kortteli 51182) Asemakaavan muutos 1 (10) Puustellimäki, muutos 51. kaupunginosa, Leppävaara Katualueet (Muodostuu kortteli 51182) Asemakaavan muutos Asianumero 589/10.02.03/2011 Aluenumero 110514 Leppävaaran keskus pohjoinen I / Ydinkeskus,

Lisätiedot

Espoo Haukilahti 14. Kaupunginosa, Haukilahti Kortteli tontit 6 Asemakaavan muutos

Espoo Haukilahti 14. Kaupunginosa, Haukilahti Kortteli tontit 6 Asemakaavan muutos Asianumero 3967/10.02.03/2012 Aluenumero 230959 Espoo Haukilahti 14. Kaupunginosa, Haukilahti Kortteli 14041 tontit 6 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka

Lisätiedot

Matinlaakso 23. kaupunginosa, Matinkylä Osa korttelia 23033, katu-, urheilu- ja virkistysalueet Asemakaavan muutos

Matinlaakso 23. kaupunginosa, Matinkylä Osa korttelia 23033, katu-, urheilu- ja virkistysalueet Asemakaavan muutos 1 (8) Asianumero 1469/10.02.03/2014 Aluenumero 311003 Matinlaakso 23. kaupunginosa, Matinkylä Osa korttelia 23033, katu-, urheilu- ja virkistysalueet Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan

Lisätiedot

Servinniemi Vaiheittainen asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Korttelit ja ja osa korttelia 10005

Servinniemi Vaiheittainen asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Korttelit ja ja osa korttelia 10005 1 (10) Asianumero 5057/10.02.03/2016 Aluenumero VK2001 Servinniemi Vaiheittainen asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Korttelit 10007 ja 10008 ja osa korttelia 10005 Vaiheittainen asemakaavan

Lisätiedot

Suvela I-II, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia sekä osa puistoalueesta Asemakaavan muutos

Suvela I-II, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia sekä osa puistoalueesta Asemakaavan muutos 1 (9) Asianumero 3512/10.02.03/2011 Aluenumero 611518 Suvela I-II, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia 40030 sekä osa puistoalueesta Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan

Lisätiedot

127 Soukansalmi, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue , 33. kaupunginosa Soukka

127 Soukansalmi, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue , 33. kaupunginosa Soukka 4331/10.02.03/2013 127 Soukansalmi, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 412008, 33. kaupunginosa Soukka Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Aalto, puh. 050 553 2886 etunimi.o.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Kuurinkallio 20. kaupunginosa, Kuurinniitty Katualueet Asemakaavan muutos

Kuurinkallio 20. kaupunginosa, Kuurinniitty Katualueet Asemakaavan muutos 1 (7) Asianumero 3501/10.02.03/2012 Aluenumero 612702 Kuurinkallio 20. kaupunginosa, Kuurinniitty Katualueet Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 192. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 192. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 09.12.2015 Sivu 1 / 1 2905/2015 10.02.03 192 Tillinmäki, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 420605, 43. kaupunginosa Vanttila Valmistelijat

Lisätiedot

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus S I S Ä L L Y S L U E T T E L O 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan

Lisätiedot

Soukansalmi 33. kaupunginosa, Soukka Osa korttelia Asemakaavan muutos

Soukansalmi 33. kaupunginosa, Soukka Osa korttelia Asemakaavan muutos 1 (8) Asianumero 4331/10.02.03/2013 Aluenumero 412008 Soukansalmi 33. kaupunginosa, Soukka Osa korttelia 33146 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08

KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 KAAVASELOSTUS 2.4.2009 / 12.5.2009 / 2.7.2009 / 28.8.2009 Suunnittelualueen sijainti 1:10 549 Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 MÄNTYMÄKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN KYLÄTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2016 Sivu 1 / 1 5171/2015 10.02.03 41 Itä-Suviniitty, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 613302, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat / lisätiedot: Minna

Lisätiedot

Espoontori, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia ja liikennealuetta Asemakaavan muutos

Espoontori, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia ja liikennealuetta Asemakaavan muutos 1 (8) Asianumero 3516/10.02.03/2011 Aluenumero 613801 Espoontori, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia 40183 ja liikennealuetta Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan

Lisätiedot

Kulloonmäki I 63 kaupunginosa, Järvenperä Osa kortteli 63106

Kulloonmäki I 63 kaupunginosa, Järvenperä Osa kortteli 63106 1 (7) Asianumero 3661/503/2009 Aluenumero 631102 Kulloonmäki I 63 kaupunginosa, Järvenperä Osa kortteli 63106 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee

Lisätiedot

Suvela I-II, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia ja puistoalue Asemakaavan muutos

Suvela I-II, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia ja puistoalue Asemakaavan muutos 1 (9) Asianumero 3512/10.02.03/2011 Aluenumero 611518 Suvela I-II, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia 40030 ja puistoalue Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan

Lisätiedot

Lintulaakso I, muutos

Lintulaakso I, muutos 1 (10) Asianumero 4160/10.02.03/2012 Aluenumero 113101 Espoo Lintulaakso IA 51. kaupunginosa, Leppävaara Kortteli 51067 Asemakaavan muutos Lintulaakso I, muutos 51. kaupunginosa, Leppävaara Katualueet

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.10.2014 Sivu 1 / 1 74/10.02.03/2012 114 Jupperi I, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 140812, 60. kaupunginosa Laaksolahti Valmistelijat

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU

Lisätiedot

Säterinrinne Asemakaavan muutos 51. kaupunginosa, Leppävaara Katualue

Säterinrinne Asemakaavan muutos 51. kaupunginosa, Leppävaara Katualue 1 (11) Asianumero 3171/10.02.03/2017 Aluenumero 114802 Säterinrinne Asemakaavan muutos 51. kaupunginosa, Leppävaara Katualue Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13.

Lisätiedot

Asemakaavan muutos 60. kaupunginosa, Laaksolahti Katualue. Asemakaavan muutoksen selostus

Asemakaavan muutos 60. kaupunginosa, Laaksolahti Katualue. Asemakaavan muutoksen selostus 1 (10) Asianumero 2639/10.02.03/2016 Aluenumero 141201 Luuvanmäki Asemakaavan muutos 60. kaupunginosa, Laaksolahti Katualue Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13.

Lisätiedot

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

Nihtisilta, muutos 54. kaupunginosa, Kilo Osa korttelia 54018 Asemakaavan muutos

Nihtisilta, muutos 54. kaupunginosa, Kilo Osa korttelia 54018 Asemakaavan muutos 1 (12) Asianumero 590/10.02.03/2011 Aluenumero 130133 Nihtisilta, muutos 54. kaupunginosa, Kilo Osa korttelia 54018 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka

Lisätiedot

Teollisuusalueen asemakaavan muutos

Teollisuusalueen asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-

Lisätiedot

S i s ä l l y s l u e t t e l o

S i s ä l l y s l u e t t e l o S i s ä l l y s l u e t t e l o 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus 2 1.4 Liitteet 2 2 LÄHTÖKOHDAT 2 2.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

Asemakaavan muutos 60. kaupunginosa, Laaksolahti Osa korttelia Asemakaavan muutoksen selostus

Asemakaavan muutos 60. kaupunginosa, Laaksolahti Osa korttelia Asemakaavan muutoksen selostus 1 (10) Asianumero 4081/10.02.03/2014 Aluenumero 140814 Jupperi I Asemakaavan muutos 60. kaupunginosa, Laaksolahti Osa korttelia 60127 Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka

Lisätiedot

Mikkelä II A Asemakaavan muutos 47. kaupunginosa, Muurala Kortteli 47522

Mikkelä II A Asemakaavan muutos 47. kaupunginosa, Muurala Kortteli 47522 1 (12) Asianumero 1153/10.02.03/2018 Aluenumero 620207 Mikkelä II A Asemakaavan muutos 47. kaupunginosa, Muurala Kortteli 47522 Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 81. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 81. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 11.06.2014 Sivu 1 / 1 3816/10.02.03/2013 81 Tuomarila I, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 611115, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat

Lisätiedot

Niittykumpu I 15. kaupunginosa, Niittykumpu Kortteli ja puistoalue Asemakaavan muutos

Niittykumpu I 15. kaupunginosa, Niittykumpu Kortteli ja puistoalue Asemakaavan muutos (88 3.3.2004 1 (6) Asianumero 295/503/2002 Toimielinkäsittely KSL 25.3.2004 Aluenumero 212305 Niittykumpu I 15. kaupunginosa, Niittykumpu Kortteli 15041 ja puistoalue Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146 Vantaan kaupunki Maankäyttö ja ympäristö Marja-Vantaa-projekti Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys:

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys: ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078 Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10 Kaavan päiväys: 12.11.2009 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT / KAAVOITUS 1 PERUS- JA

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 3425/10.02.03/2012 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 2.10.2014 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa

Lisätiedot

Juvanmalmin teollisuusalue Asemakaavan muutos 81. kaupunginosa, Niipperi Osa korttelia 81003

Juvanmalmin teollisuusalue Asemakaavan muutos 81. kaupunginosa, Niipperi Osa korttelia 81003 1 (10) Asianumero 637/10.02.03/2015 Aluenumero 710920 Juvanmalmin teollisuusalue Asemakaavan muutos 81. kaupunginosa, Niipperi Osa korttelia 81003 Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie Kaavatunnus 3-337 Asianumero ASRA.ltk: 19.4.2016 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie Asemakaavan muutos koskee korttelin 3772 tonttia 4 Asemakaavan muutoksella muodostuu kortteli 3772

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 12. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 1127. 12:020 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 13.3.2015 Asemakaavan

Lisätiedot

Jaspiskuja Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro

Jaspiskuja Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro Vantaan kaupunki Kaupunkisuunnittelu Kivistön asemakaavayksikkö Jaspiskuja Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 10.3.2014 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002221. 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavamuutos

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 16.03.2017 Sivu 1 / 1 3496/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 231 14.12.2016 62 Ruusutorppa I muutos, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 111603, 51. kaupunginosa

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro

Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro Vantaan kaupunki Maankäyttö ja ympäristö Marja-Vantaa-projekti Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, joka koskee 20.8.2012 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002123. 1 PERUS-

Lisätiedot

Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360

Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 Diaari 380/10.02.03/2014 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 ULVILAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖOSASTO

Lisätiedot

Soukka II B, muutos 33. kaupunginosa, Soukka Osa korttelia sekä katualueet Asemakaavan muutos

Soukka II B, muutos 33. kaupunginosa, Soukka Osa korttelia sekä katualueet Asemakaavan muutos 1 (9) Asianumero 3550/10.02.03/2012 Aluenumero 411210 Soukka II B, muutos 33. kaupunginosa, Soukka Osa korttelia 33044 sekä katualueet Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen

Lisätiedot

Juvanmalmin teollisuusalue, muutos 81. kaupunginosa, Niipperi Osa korttelia Asemakaavan muutos

Juvanmalmin teollisuusalue, muutos 81. kaupunginosa, Niipperi Osa korttelia Asemakaavan muutos 1 (10) Asianumero 3822/10.02.03/2011 Aluenumero 710919 Juvanmalmin teollisuusalue, muutos 81. kaupunginosa, Niipperi Osa korttelia 81014 Asemakaavan muutos Juvanmalmi 81. kaupunginosa, Niipperi Puistoalue

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin

Lisätiedot

Jupperi I, muutos 60. kaupunginosa, Laaksolahti Osa korttelia Asemakaavan muutos

Jupperi I, muutos 60. kaupunginosa, Laaksolahti Osa korttelia Asemakaavan muutos 1 (9) Asianumero 5184/10.02.03/2011 Aluenumero 140813 Jupperi I, muutos 60. kaupunginosa, Laaksolahti Osa korttelia 60059 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus,

Lisätiedot

Matinmetsä 23. kaupunginosa, Matinkylä Korttelin tontti 4 sekä virkistysalue Asemakaavan muutos

Matinmetsä 23. kaupunginosa, Matinkylä Korttelin tontti 4 sekä virkistysalue Asemakaavan muutos 1 (9) Asianumero 3425/10.02.03/2012 Aluenumero 310218 Matinmetsä 23. kaupunginosa, Matinkylä Korttelin 23021 tontti 4 sekä virkistysalue Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen

Lisätiedot

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(10) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Alue Pihlajarinne Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Pihlajarinne Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 630410 Pihlajarinne Asemakaavan muutos Asianumero 471/10.02.03/2014 13.4.2014 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on asuinkorttelin 63001 täydennysrakentaminen sallimalla enemmän asuntoja ja

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT..

ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 29. PÄIVÄNÄ TOUKOKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ

Lisätiedot

Tiistilä, muutos 23. kaupunginosa, Matinkylä Kortteli 23161, tontit 4 ja 5 Asemakaavan muutos

Tiistilä, muutos 23. kaupunginosa, Matinkylä Kortteli 23161, tontit 4 ja 5 Asemakaavan muutos 1(9) Asianumero 1226/503/2008 Käsittelypäivämäärä KSL 20.8.2008 Aluenumero 310415 Tiistilä, muutos 23. kaupunginosa, Matinkylä Kortteli 23161, tontit 4 ja 5 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus

Lisätiedot

Espoontori, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia ja liikennealuetta Asemakaavan muutos

Espoontori, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia ja liikennealuetta Asemakaavan muutos 1 (8) Asianumero 3516/10.02.03/2011 Aluenumero 613801 Espoontori, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia 40183 ja liikennealuetta Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 220827 Keilaniemi Asemakaavan muutos Asianumero 3941/10.02.03/2014 6.10.2014 Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan ajoyhteys katualueelta korttelin 10041 tonteille rakennettua katua pitkin.

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI, ASEMAKAAVAN SELOSTUS PARKKOLANKUJA, 23. KAUPUNGINOSA 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT. 1.1 Tunnistetiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI, ASEMAKAAVAN SELOSTUS PARKKOLANKUJA, 23. KAUPUNGINOSA 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT. 1.1 Tunnistetiedot SAVONLINNAN KAUPUNKI, ASEMAKAAVAN SELOSTUS PARKKOLANKUJA, 23. KAUPUNGINOSA 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot ASEMAKAAVA/ASEMAKAAVAN MUUTOS/TONTTIJAKO: ALLEKIRJOITUS PVM. 5.11.2015 VIREILLETULO

Lisätiedot

Karaniitty Asemakaavan muutos 54. kaupunginosa, Kilo Kortteli tontti 1

Karaniitty Asemakaavan muutos 54. kaupunginosa, Kilo Kortteli tontti 1 1 (14) Asianumero 4480/10.02.03/2017 Aluenumero 130803 Karaniitty Asemakaavan muutos 54. kaupunginosa, Kilo Kortteli 54071 tontti 1 Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 420605 Tillinmäki Asemakaavan muutos Asianumero 2905/10.02.03/2015 10.08.2015 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on sijoittaa palvelutalo kortteliin 43072, muuttamalla osa asuinpientalojen

Lisätiedot

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13. päivänä helmikuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8176. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS U P O K A S K U JA KAAVA NRO 3581

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS U P O K A S K U JA KAAVA NRO 3581 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS U P O K A S K U JA KAAVA NRO 3581 KAAVASELOSTUKSESSA esitetään kaavaratkaisun keskeinen sisältö ja suunnittelun vaiheet. Selostusta täydennetään kaavaprosessin edetessä.

Lisätiedot

Siuntionportti Asemakaavan muutos 54. kaupunginosa, Kilo Osa korttelia 54144

Siuntionportti Asemakaavan muutos 54. kaupunginosa, Kilo Osa korttelia 54144 1 (13) Asianumero 524/10.02.03/2018 Aluenumero 130306 Siuntionportti Asemakaavan muutos 54. kaupunginosa, Kilo Osa korttelia 54144 Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee

Lisätiedot

Vaiheittainen asemakaavan muutos

Vaiheittainen asemakaavan muutos 1 (10) Asianumero 5441/10.02.03/2017 Aluenumero VK4001-4005 Kivenlahti IA Vaiheittainen asemakaavan muutos 34. kaupunginosa, Espoonlahti Korttelit 34014, 34017, 34026, 34027, 34063, osa korttelia 34029

Lisätiedot

SILLITIE 3 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä, tarkistettua asemakaavakarttaa nro

SILLITIE 3 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä, tarkistettua asemakaavakarttaa nro VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu SILLITIE 3 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 21.1.2013 päivättyä, 15.4.2013 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002185 1 Perus- ja tunnistetiedot Kaupunginosa

Lisätiedot

KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 28.2.2017 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT:.. 2017 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 28. PÄIVÄNÄ HELMIKUUTA 2017 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1 PERUS-

Lisätiedot

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 205

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 205 132-AK1302b NAKKILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 205 KAAVASELOSTUS Ehdotus 28.8.2013 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (13) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot... 3 1.1.

Lisätiedot

ESPOO Haukilahti 14. Kaupunginosa, Haukilahti Kortteli tontit 3 ja 4 Asemakaavan muutos

ESPOO Haukilahti 14. Kaupunginosa, Haukilahti Kortteli tontit 3 ja 4 Asemakaavan muutos 1 (9) Asianumero 1390/ 10.02.03/2011 Aluenumero 230958 ESPOO Haukilahti 14. Kaupunginosa, Haukilahti Kortteli 14006 tontit 3 ja 4 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen

Lisätiedot

HIU, 19. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 20-21 ASEMAKAAVAN MUUTOS

HIU, 19. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 20-21 ASEMAKAAVAN MUUTOS Uudenkaupungin kaupunki Ak 1904 Hallinto- ja kehittämiskeskus Maankäyttöpalvelut 1. Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee: HIU, 19. kaupunginosan kortteleita 20-21 (AO)

Lisätiedot

1 (7) 63. kaupunginosa, Järvenperä Osa korttelia Asemakaavan muutos. Asemakaavan muutoksen selostus

1 (7) 63. kaupunginosa, Järvenperä Osa korttelia Asemakaavan muutos. Asemakaavan muutoksen selostus 1 (7) Asianumero 640/10.02.03/2011 Aluenumero 630409 Pihlajarinne 63. kaupunginosa, Järvenperä Osa korttelia 63035 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO)

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) L O V I I S A 9.9.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) KAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: RAUHALANAUKIO,

Lisätiedot

MYLLYLÄ KORTTELI 0608

MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.

Lisätiedot

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Jyväskylän kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 54 tontin 12 sekä katualueen asemakaavan muutos, Rauhankatu 2-4, ns. virkamiestalo.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 09.05.2017 Sivu 1 / 1 1447/2014 10.02.03 103 Seilikaarenkulma, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 240119, 26. kaupunginosa Mankkaa Valmistelijat

Lisätiedot

Jorvi-Glims 64. kaupunginosa, Karvasmäki Osa Kortteli 64002, tontti 2 Asemakaavan kumoaminen

Jorvi-Glims 64. kaupunginosa, Karvasmäki Osa Kortteli 64002, tontti 2 Asemakaavan kumoaminen 1 (8) Asianumero 2474/10.02.03/2013 Aluenumero 630204 Jorvi-Glims 64. kaupunginosa, Karvasmäki Osa Kortteli 64002, tontti 2 Asemakaavan kumoaminen Asemakaavan kumoamisen selostus Asemakaavan kumoamisen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS YRJÖNKATU 4 JA AARNENKATU 5

ASEMAKAAVAN MUUTOS YRJÖNKATU 4 JA AARNENKATU 5 1 (9) HAMINAN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELU Maankäytön suunnittelu PL 70 49401 HAMINA ASEMAKAAVAN MUUTOS YRJÖNKATU 4 JA AARNENKATU 5 SELOSTUS NRO 522 2 (9) 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / /

KAAVASELOSTUS / / / KAAVASELOSTUS 7.2.2011 / 31.3.2011 / 19.9.2011 / Siltakatu Kelhänkatu Suunnittelualueen sijainti 195. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGIN

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen

Lisätiedot

Nihtisilta, muutos 54. kaupunginosa, Kilo Osa korttelia Asemakaavan muutos

Nihtisilta, muutos 54. kaupunginosa, Kilo Osa korttelia Asemakaavan muutos 1 (6) Nihtisilta, muutos 54. kaupunginosa, Kilo Osa korttelia 54018 Asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 590/10.02.03/2011 Aluenumero 130133 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 5 Alue 411611 Laurinlahti (34 / Espoonlahti) Asemakaavan muutos Asianumero 6903/10.02.03/2011 3.11.2014 Alue on nykyisen asemakaavan mukaan rivitalojen korttelialuetta. Alueen maankäyttöä tehostetaan

Lisätiedot

Niipperinpelto 82. kaupunginosa, Perusmäki Virkistysalueet Asemakaavan muutos

Niipperinpelto 82. kaupunginosa, Perusmäki Virkistysalueet Asemakaavan muutos 1 (8) Asianumero 1473/10.02.03/2011 Aluenumero 711208 Niipperinpelto 82. kaupunginosa, Perusmäki Virkistysalueet Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee

Lisätiedot

23. kaupunginosa, Matinkylä Korttelin tontti 4 sekä virkistysalue Asemakaavan muutos. Asemakaavan muutoksen selostus

23. kaupunginosa, Matinkylä Korttelin tontti 4 sekä virkistysalue Asemakaavan muutos. Asemakaavan muutoksen selostus 1 (9) Asianumero 3425/10.02.03/2012 Aluenumero 310218 Matinmetsä 23. kaupunginosa, Matinkylä Korttelin 23021 tontti 4 sekä virkistysalue Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen

Lisätiedot

Alue Soukankallio Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Soukankallio Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 412801 Soukankallio Asemakaavan muutos Asianumero 4300/10.02.03/2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa voimassa olevan kaavan mukainen tonttijako. Kaavamuutoksella korttelin

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos Asianumero 4737/10.02.03/2015 18.4.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä alueen rakennusoikeutta, nostaa kerroslukua ja sallia myös rivitalojen

Lisätiedot

Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Osa korttelia 10050

Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Osa korttelia 10050 1 (14) Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Osa korttelia 10050 Asianumero 5430/10.02.03/2017 Aluenumero 220832 Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 711803 Nikunmäki Asemakaavan muutos Asianumero 5717/10.02.03/2015 20.3.2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa ajoyhteys puiston läpi tontille 81125/7. Kuva: suunnittelualueen

Lisätiedot

Lintumetsä II 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia Asemakaavan muutos

Lintumetsä II 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia Asemakaavan muutos 1 (9) Asianumero 3746/10.02.03/2011 Aluenumero 113402 Lintumetsä II 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia 50152 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA / RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

JOUTSAN KUNTA / RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JOUTSA KOTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kotikallio 172-402-6-34 SELOSTUS Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys

Lisätiedot

Martinlahden asemakaavan muutos korttelissa 7 Kaavaselostus / luonnos. Vaalan kunta

Martinlahden asemakaavan muutos korttelissa 7 Kaavaselostus / luonnos. Vaalan kunta Vaalan kunta Vireilletulo: Nähtävilläolo: Kaavaluonnos xx.xx.2016 xx.xx.2016 Kaavaehdotus Hyväksyminen: Kunnanhallitus Martinlahden asemakaavan muutos korttelissa 7 Kaavaselostus / luonnos Selostus koskee

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ote rantaosayleiskaavakartasta, kaavamuutosalueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 108. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 108. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.06.2013 Sivu 1 / 1 3129/10.02.03/2011 Kaupunkisuunnittelulautakunta 38 13.3.2013 108 Muurala, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, Mikkelä I, alue 620102 Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 2480/2013 10.02.03 30 Lahnus-Korpilampi, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 720604, 87. kaupunginosa Lahnus Valmistelijat

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.12.2010 ASEMAKAAVANMUUTOS nro 002099, HÄMEENKYLÄ, OSA KORTTELISTA 12202 SEKÄ PUISTOALUETTA. KAAVAMUUTOSALUE Kaavamuutosalue

Lisätiedot