TALOUSARVIO 2015 TALOUSSUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TALOUSARVIO 2015 TALOUSSUUNNITELMA 2016-2017"

Transkriptio

1 TALOUSARVIO 2015 TALOUSSUUNNITELMA Kv

2

3 Joroisten kunta TALOUSARVIO Sisällysluettelo 1. TALOUSARVION 2015 JA SUUNNITELMAN LAADINNAN YLEISPERUSTELUT KUNTALAIN 365/1995, 65 ( /578) TALOUSSÄÄNNÖKSET KANSANTALOUDEN JA KUNTATALOUDEN KEHITYS SEKÄ KUNNAN OMA TILANNE JA TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT Kansantalouden ja kuntatalouden kehitys Joroisten kunnan tilanne sekä tulevaisuuden kehitysnäkymät Kunnan organisaatio ja henkilöstö Konserni JOROISTEN KUNNAN STRATEGIA JA PÄÄMÄÄRÄT VALTUUSTON TAVOITTEET VUODELLE 2015 JA TALOUSSUUNNITTELUN TAVOITEASETANTA TALOUSARVION LAADINTAAN LIITTYVÄT YLEISET PERUSTEET Talousarvion rakenne, sisältö ja sitovuus Johdanto ja yleisperustelut Käyttötalousosa Investointiosa Tuloslaskelmaosa Rahoitusosa Liikelaitoksen käsittely Taloussuunnitelmavuodet PALVELUSUUNNITELMAT TOIMIALOITTAIN Kunnan johto ja keskushallinto Maaseutu- ja lomatoimen toimiala Perusturvan toimiala Sivistys- ja vapaa-aikatoimen toimiala Ympäristötoimen toimiala Tekninen toimiala KÄYTTÖTALOUSOSA VAALITOIMINTA TARKASTUSTOIMINTA KUNNAN JOHTO KUNNANVALTUUSTO JA HALLITUS KESKUSHALLINTO MAASEUTU- JA LOMATOIMEN TOIMIALA PERUSTURVAN TOIMIALA SIVISTYS- JA VAPAA-AIKATOIMEN TOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMIALA TEKNINEN TOIMIALA INVESTOINTIOSA TULOSLASKELMAOSA... 90

4 3 TALOUSARVIO 2015 Joroisten kunta 5. RAHOITUSLASKELMAOSA

5 Joroisten kunta TALOUSARVIO TALOUSARVION 2015 JA SUUNNITELMAN LAADINNAN YLEISPERUSTELUT 1.1. KUNTALAIN 365/1995, 65 ( /578) TALOUSSÄÄNNÖKSET Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnittelukausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen enintään neljän vuoden pituisena suunnittelukautena, jos talousarvion laatimisvuoden taseeseen ei arvioida kertyvän ylijäämää. Jos taseen alijäämää ei saada katetuksi suunnittelukautena, taloussuunnitelman yhteydessä on päätettävä yksilöidyistä toimenpiteistä (toimenpideohjelma), joilla kattamaton alijäämä katetaan valtuuston erikseen päättämänä kattamiskautena (alijäämän kattamisvelvollisuus). Talousarvioon otetaan toiminnallisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa. Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto KANSANTALOUDEN JA KUNTATALOUDEN KEHITYS SEKÄ KUNNAN OMA TILANNE JA TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT Kansantalouden ja kuntatalouden kehitys Suomen bruttokansantuotteen määrä laski viime vuonna 1,2 prosenttia (jo toinen peräkkäinen negatiivisen talouskasvun vuosi). Erityisen heikkoa kehitys on ollut teollisuudessa ja rakentamisessa. Suomen talouden omien rakenneongelmien lisäksi yksi syy vaimeaan alkuvuoden talouskehitykseen lienee Ukrainan kriisin kärjistyminen, siitä seuranneet vastapakotteet sekä lisääntynyt epävarmuus tulevaisuudennäkymiin. Valtiovarainministeriön tuoreen suhdanne-ennusteen mukaan EU:n pakotteilla ja Venäjän asettamilla vastapakotteilla ei ole merkittäviä suoria makrotason vaikutuksia Suomeen. Useat muut ennustelaitokset, kuten Palkansaajien tutkimuslaitos ja Nordea, ovat kuitenkin heikentäneet kuluvan vuoden suhdanneennusteita nimenomaan Ukrainan kriisin seurausten vuoksi. Kaikki suhdannelaitokset ovat yhtä mieltä siitä, että kriisin pitkittyessä epäsuorat vaikutukset Suomen talouteen ovat toteutuessaan merkittävät. Kasvuennusteet ovat synkentyneet viime keväänä laadittuihin arvioihin verrattuna Valtiovarainministeriön ennusteen mukaan BKT ei kasva tänä vuonna. Yksityisen kulutuksen ei ennakoida kasvavan tänä vuonna lainkaan heikkojen ostovoima- ja työllisyysnäkymien edessä. Myös investointien arvioidaan pysyvän kuluvana vuonna alamaissa, mikä johtuu muun muassa asuinrakennusinvestointien sekä kone- ja laiteinvestointien heikosta kehityksestä. Yleisesti voidaan todeta, että kansainvälisen finanssikriisin jälkeisen ajanjakson talouskasvu tulee jäämään näillä näkymin historiallisen heikolle tasolle. Ensi vuonna talouskasvun arvioidaan laajapohjaistuvan ja piristyvän, vaikka ennustelaitosten kasvuluvut ovatkin tasoltaan hyvin vaatimattomia. Valtiovarainministeriön mukaan vuoden 2015 kasvuksi muodostuu 1,2 prosenttia. Yksityinen kulutus kääntyy ministeriön mukaan hienoiseen kasvuun siitä huolimatta, että kotitalouksien reaalitulot polkevat yhä paikallaan.

6 5 TALOUSARVIO 2015 Joroisten kunta Työttömyyden odotetaan pysyvän yhä entisellä, varsin korkealla, tasollaan, eikä työllisyysasteeseenkaan odoteta merkittäviä parannuksia. Kuluttajahintojen arvioidaan nousevan 1,5 prosenttia. Bruttokansantuotteen historiallisen matala kasvu ennusteajanjaksolla johtuu muun muassa väestön ikääntymisestä, tuotantorakenteen ongelmista sekä investointiasteen jo pidempään jatkuneesta voimakkaasta laskusta. Kunta-alalla saavutettiin viime vuoden loppupuolella neuvottelutulos virka- ja työehtosopimuksista vuosille Työllisyys- ja kasvusopimuksen mukaisten kunnallisten työ- ja virkaehtosopimusten sopimuskausi on voimassa asti, ja kausi koostuu kahdesta osasta. Ensimmäinen jakso päättyy vuoden 2015 lopussa, ja sille ajoittuu kaksi sopimuskorotusta. Pääsääntöisesti kuluvan vuoden heinäkuuhun ajoittuneiden sopimuskorotusten kustannusvaikutus on keskimäärin 0,8 %. Korotuksen talousarviovaikutus on puolet tästä eli 0,4 %. Vuonna 2015 sopimuskorotukset toteutetaan pääsääntöisesti Keskimäärin sopimuskorotuksen kustannusvaikutus on 0,4 prosenttia, mutta koska jo tänä vuonna voimaan tullutta vuosilomauudistusta rahoitettiin näistä varoista, ensi vuoden kustannusvaikutus pienenee kunta-alalla keskimäärin 0,3 prosenttiin. Tästä puolen vuoden talousarviovaikutus on 0,15 %. Palkkakustannuksiin vaikuttaa myös 0,4 prosentin suuruinen palkkaperintö, minkä vuoksi sopimuskorotusten kustannusvaikutus vuonna 2015 on noin 0,6 prosenttia. Lisäksi palkkakustannuksiin vaikuttavat myös mahdolliset työkokemuslisien kertymät, työnantajakohtaiset ratkaisut (esim. säästöt) ja henkilöstörakenteen muutokset. Toisen jakson sopimusratkaisusta neuvotellaan vuonna Kuntien palkkauskustannukset kasvavat aikaisempiin vuosiin nähden siis varsin maltillisesti. Valtiovarainministeriön ennusteen mukaan kunta-alan ansiotasoindeksi nousee kuluvana vuonna kuitenkin sopimuskorotusten osoittamia lukemia korkeammaksi eli 1,2 prosenttiin. Ensi vuonna ansiotasoindeksin arvioidaan pysyvän samoissa kasvulukemissa. Koko valtakunnan tasolla kunta-alan palkkasumman muutosten arviointia vaikeuttavat tänä ja ensi vuonna kunnallisten liikelaitosten ja ammattikorkeakoulujen yhtiöittäminen. Kunnan hoitaessa tehtävää kilpailuilla markkinoilla sen tulee antaa tehtävä pääsääntöisesti osakeyhtiölle, osuuskunnalle, yhdistykselle tai säätiölle. Yhtiöittämisten myötä osa aikaisemmin kuntatalouteen liittyneistä toiminnoista siirtyy kuntatalouden ulkopuolelle. Tämä näkyy kuntatalouden kehitysarviossa useina muutoksina sekä tulo- että menopuolella. Energialaitosten ja satamien yhtiöittämiset vaikuttavat kuntatalouden menoennusteeseen erityisesti vuonna 2015, jolloin noin 2000 henkeä siirtyy hallinnollisesti kuntataloustilastojen ulkopuolelle. Karkean arvion mukaan kuntien palkkasumma pienenee muutoksen seurauksena noin 125 milj. eurolla. Yhtiöittämiset vaikuttavat myös muihin palkkaus- ja vuosikustannuksiin, poistoihin sekä esimerkiksi investointimenoihin. Liikelaitosten yhtiöittämisvelvoitteen ohella kunnallisten ammattikorkeakoulujen yhtiöittäminen on pienentänyt kuntatalouden menoja jo vuodesta 2013 lähtien. Kun vuonna 2012 kuntien tai kuntayhtymien ammattikorkeakouluja oli kymmenisen kappaletta, niin tänä vuonna niitä on jäljellä enää kolme. Vuonna 2014 kuntien palkkasumman arvioidaan vähentyvän ammattikorkeasektorilla tapahtuneiden muutosten myötä noin 130 milj. eurolla. Vuonna 2015 toteutettava ammattikorkeakoulujen rahoitusuudistus poistaa viimeisetkin ammattikorkeakoulut kuntataloudesta, minkä seurauksena kuntien palkkamenot pienenevät kumulatiivisesti noin 190 milj. eurolla. Yhteensä yhtiöittämiset pienentävät kuntien palkkasummaennustetta siten, että muutosprosentti putoaa kuluvana vuonna -0,4 prosenttiin ja ensi vuonna palkkasumman arvioidaan pysyvän ennallaan. Ilman yhtiöittämisistä aiheutuvaa vähennystä palkkasumma kasvaisi molempina vuosina 0,61prosenttia. Kuntatyönantajan sosiaalivakuutusmaksut alenevat sekä tänä että ensi vuonna. Kuluvana vuonna maksukevennys on voimakkaampaa, sillä sekä työttömyysvakuutusmaksu että eläkemaksu laskevat. Toisaalta kuntatyönantajan sairausvakuutusmaksu nousee. Keskimäärin sosiaalivakuutusmaksut kevenevät 0,4 prosenttiyksiköllä. Ensi vuonna maksutason arvioidaan laskevan 0,1 prosenttiyksiköllä. Kuntatyönantajan keskimääräinen sosiaalivakuutusmaksujen taso suhteessa palkkasummaan säilyy tänä ja ensi vuonna noin 30 prosentissa, mutta vähitellen vuoteen 2018 mennessä maksujen arvioidaan laskevan 29,5 prosentin tuntumaan. Kunta-alan kustannustaso kohosi vuonna 2013 peruspalvelujen hintaindeksillä mitattuna 1,8 %, kun se sitä edellisenä vuonna oli 3,4 prosenttia. Tänä vuonna peruspalvelujen hintaindeksillä mitatun kustannustason

7 Joroisten kunta TALOUSARVIO nousun arvioidaan hidastuvan prosentin tuntumaan. Vuonna 2015 kustannustason nousun arvioidaan pysyvän samalla tasolla. (Kuntatalous 3/2014) Joroisten kunnan tilanne sekä tulevaisuuden kehitysnäkymät Joroisten kunnan taloudellinen tilanne kuvastuu seuraavista kaavioista. Kunta on ajautunut käyttötalouden osalta pysyväisluonteiseen alijäämätalouteen. Talouden vakauttamiseksi tehdyt toimenpiteet eivät todennäköisesti riitä, eikä veronkorotuksilta voida tulevinakaan vuosina välttyä. Talouden tilaa kuvaavat seuraavat kaaviot: 0,00 Toimintakate , , , , , ,00 TP 2008 TP 2009 TP 2010 TP 2011 TP 2012 TP 2013 TA 2014 TA 2015 Sarja , , , , , , , , ,00 Vuosikate , , ,00 500,00 0,00-500,00 TP 2008 TP 2009 TP 2010 TP 2011 TP 2012 TP 2013 TA 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017 Sarja , , ,4 237,72 674, ,9 274,84-3,59 336,29 839,64

8 Akselin otsikko TALOUSARVIO 2015 Joroisten kunta Verotulot TP 2010 TP 2011 TP 2012 TP 2013 TA 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017 Kunnan tulovero Yhteisövero Kiinteistövero Yhteensä Verotulot on arvioitu verotuloennustekehikon mukaan Valtionosuudet TP 2010 TP 2011 TP 2012 TP 2013 TA 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017 Peruspalvelujen vo Verotuloihin perustuva vo-tasaus Järjestelmämuutoksen tasaus Opetus-ja kultt.toimen muut vo:t Harkinnanvarainen vo-korotus Muut vo:een tehtävät vähennykset/lisäykset Yhteensä Ongelmallista on, että tulopohja kapenee. Verotulot pysyvät varsin matalan kasvun tasolla ja valtionosuuksien taso alenee. Väestökehitys osoittaa edelleen varsin synkkiä lukuja sekä Joroisten kunnan että seudun osalta. Työttömyysaste on asettunut yli kymmenen prosentin tasolle. Erityisesti nuorten ja pitkäaikaistyöttömien työllistyminen olisi tässä tilanteessa tärkeää. Koko seudun kannalta kaikkein merkittävintä on saada investointeja alueelle ja yritystoimintaan tulevaisuudenuskoa. Kunnan tärkeimmät kehittämishankkeet liittyvät Kartano Golf Oy:n ympäristön ja sen läheisyyteen tehdyn asemakaavan toteuttamiseen. Myös Joroisten pääristeysaseman kehittäminen ja sen alueelle tehtävät investoinnit ovat välttämättömiä. Valtuusto hyväksyi kunnalle uuden elinkeinostrategian kokouksessaan ja sen mukaisia varsin monialaisia toimia on käynnistettävä kunnan elinvoimaisuuden säilyttämiseksi.

9 Joroisten kunta TALOUSARVIO Kunnan organisaatio ja henkilöstö Luottamushenkilö- ja henkilöstöorganisaatiot on kuvattu alla olevissa taulukoissa. Luottamushenkilöorganisaatio

10 9 TALOUSARVIO 2015 Joroisten kunta Henkilöstöorganisaatio Konserni Konsernin kaikki osat sitoutuvat kunnanvaltuuston asettaman strategian toteuttamiseen käytettävissään olevin keinoin. Kiinteistöosakeyhtiöt ja asunto-osakeyhtiöt toteuttavat mahdollisimman maltillista vastike- ja vuokrapolitiikkaa samalla, kun niiden tulee tarjota tasoltaan kilpailukykyistä ja hyvän palvelun asumista. Nimi Kotipaikka Kunnan omistusosuus Konsernin omistusosuus Tytäryhteisöt As Oy Pikalle Joroinen 87,20 % 87,20 % As Oy Maavesi Joroinen 76,19 % 76,19 % As Oy Tuomaalanhovi Joroinen 100,00 % 100,00 % Kiinteistö Oy Honkaura Joroinen 100,00 % 100,00 % Kiinteistö Oy Joroisten Kunnantalo Joroinen 80,78 % 80,78 % As Oy Paavalinkivi Joroinen 61,85 % Kuntayhtymät Etelä-Savon Shp ky Mikkeli 4,94 % 4,94 % Etelä-Savon Maakuntaliitto ky Mikkeli 3,39 % 3,39 % Itä-Suomen Päihdehuollon ky Mäntyharju 0,74 % 0,74 % Keski-Savon jätehuollon liikelaitosky Varkaus 11,40 % 11,40 % Vaalijalan ky Pieksämäki 1,24 % 1,24 % Osakkuusyhteisöt As Oy Joronrinne Joroinen 28,90 % 28,90 %

11 Joroisten kunta TALOUSARVIO Kunnan strategiaa tukevat toiminnalliset tavoitteet vuodelle 2015 Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Vastaava viranhaltija Asuntojen vuokrausaste vähintään 95 % Markkinointi, asuntojen kunto Asuntojen vuokrausaste Isännöitsijä Kiinteistöpäällikkö Vähintään puolessa kiinteistö- ja asuntoosakeyhtiöissä toteutetaan rakennusten kuntokartoitukset. Ohjelman hyväksyminen Toteutuneet kuntokartoitukset edelliset Erääntyneiden saatavien määrä alenee. Tehokkaat perintätoimet Erääntyneet saatavat 2015 vs Isännöitsijä Laskentayksikkö

12 11 TALOUSARVIO 2015 Joroisten kunta 1.3. JOROISTEN KUNNAN STRATEGIA JA PÄÄMÄÄRÄT Joroisten kunnan visio: Swingaava Savon Pariisi Joroisten päästrategia Joroisten kunta tavoittelee vähintään asukkaan laajaa ja elinvoimaista Keski-Savon kuntaa aikaisintaan vuoden 2017 alusta, jossa Joroisten alueella on toimivat lähipalvelut ja vahvistuva elinkeinoelämä ja terve väestö. Keski-Savon kunta kuuluu KYS:n erityisvastuualueeseen ja järjestää itse laajat perustason sosiaali- ja terveyspalvelut. Jos Keski-Savon kunta ei toteudu yli asukkaan yhteisönä, niin Joroinen jatkaa toistaiseksi itsenäisenä ja hakeutuu sosiaali- ja terveyspalveluissa Pohjois-Savon SOTEalueeseen (tai Etelä-Savon) yhdessä Varkauden ja alueen muiden kuntien kanssa ja varmistaa, että alueen terveyskeskus saa uudessa toimintamallissa riittävän vahvan aseman. Mahdollisia liitoskumppaneita harkitaan erikseen myöhemmin ympäristössä tapahtuvia muutoksia seuraten. Varmistaakseen itsenäisen toiminnan valtuusto sitoutuu tasapainottamaan kunnan talouden valtuustokauden aikana niin, että kriisikunnan kriteerit eivät toteudu missään vaiheessa.

13 Joroisten kunta TALOUSARVIO Strategiaan liittyvät menestysaluekohtaiset päämäärät Talous tasapainoinen talous lainakatto max 3000 /as tulovero max 20,50 %, kiinteistöveroa lisää max /v investoinnit suunnataan tuottaviin kohteisiin omaisuuden realisointi ja kohdistaminen elinvoimaa tuottaviin päämääriin palvelutason/verkkojen huolellinen tarkastelu ja sopeuttaminen terveeseen kysyntään Elinvoima positiivisen sosiaalisen pääoman kehittäminen golfalueen ja liikunta- sekä luontomatkailun kehittäminen VT 5 risteysalueen ja VT 5 lentoasema yritysalueen kehittäminen kunnan markkinointitoimien lisääminen yritystoiminnan edellytysten luominen mm. maankäytön ja kunnallistekniikan keinoin sekä yritystoiminnan muu tukeminen ja avustaminen maaseudun elinvoimaisuuden säilyttäminen Hyvinvointi ja palvelut hyvin toimivat lähipalvelut turvattu kunnassa hyvinvointikertomus on osa kuntasuunnittelua turvallinen arki viihtyisässä ympäristössä hyvinvointia tukevat ja lisäävät palvelut turvataan yhteistyössä kolmannen sektorin ja yritysten kanssa lapsiystävällisyydestä tunnettu kunta hoidonporrastus toimii saumattomasti yhteistyön hyödyntäminen kuntien kesken sähköisen päätöksenteon ja palveluiden kehittäminen Ympäristö keskeiset puisto- ja viheralueet hyvin hoidettuja harrastuspaikat hyvässä kunnossa vesistöjen tilaa parannettu ja vesialueita yhdistetty jätevesijärjestelmät kehittyneet hyvälaatuinen pohjavesi on turvattu maa-ainesten ottaminen on suunnitelmallista ilman pohjavesi-, ympäristö- ja maisemahaittoja

14 13 TALOUSARVIO 2015 Joroisten kunta Henkilöstöstrategia Joroisten kunnan henkilöstöstrategiassa noudatetaan seuraavia keskeisiä periaatteita ja toimintatapoja: Henkilöstösuunnittelu kytkeytyy kiinteästi kunnan palvelutuotannon suunnitteluun. Palvelurakenteen muutostarpeissa työnantaja varmistaa henkilöstön osaamisen ja valmiudet tarvittaessa myös uusiin tehtäviin. Henkilöstön eläköityminen otetaan huomioon ja laaditaan suunnitelma, jossa eläköityminen tai henkilöstön omaehtoinen irtisanoutuminen käytetään hyväksi etukäteen suunnitellun työnkierron sekä täydennys- ja uudelleenkoulutuksen avuin. Työntekijä tuntee kuuluvansa organisaatioon ja kokee, että työnantaja tarvitsee hänen osaamistaan ja työpanostaan. Työnantajan toimintaa ohjaa kaikille yhteiset toimintatavat. Henkilöstöä kohdellaan yhdenvertaisesti. Henkilöstölle tiedotetaan asioista oikea-aikaisesti ja kattavasti. Toimintaa ohjaavat määräykset ja ohjeet saatetaan keskitetysti henkilöstön nähtäville kunnan Intranettiin. Työhyvinvointiin panostetaan sekä esimiestyössä että työterveyshuollon yhteistyössä. Työterveyshuollolla ja työsuojelutoiminnalla on tärkeä rooli kuormitustekijöiden ennaltaehkäisyssä. Varhaisen tuen mallin avulla tuetaan henkilöstön työssä jaksamista ja ohjataan jo ilmenneiden terveydellisten ongelmien käsittelyyn ja ratkaisuun. Työhyvinvointiin liittyy tärkeänä asiana esimiehen ja alaisten välinen vuorovaikutus, jota toteutetaan esimerkiksi toimistopalavereissa ja säännöllisesti pidettävissä kehityskeskusteluissa VALTUUSTON TAVOITTEET VUODELLE 2015 JA TALOUSSUUNNITTELUN TAVOITEASETANTA Strategiset tavoitteet: 1. Valtuuston laatima strategia vuosille päivitetään, toiminnan painopisteet määritellään ja päivitetyn strategian mukaiset toimintalinjat käynnistetään osana kunnan toiminnan pitkäjänteistä kehittämistä. 2. Vuoden 2015 talousarvio toteutuu vähintään suunnitellun mukaisena ja että kunnan talous saadaan tasapainoiseksi suunnitelmakauden aikana. Palvelualueet ja palveluyksiköt sitoutuvat osaltaan tasapainoittamaan kunnan taloutta aktiivisella oman toimintansa kehittämisellä. Palvelualueet seuraavat toimintaansa siten, että menojen ja tulojen kehitys on tiedossa järjestelmällisesti vuoden kuluessa ja palveluyksiköt seuraavat säännöllisesti kuukausittain tuotemääriä. Lisäksi palveluyksiköt raportoivat oleellisen suurista menojen nousuista heti niiden ilmaannuttua Talouden tasapainottamisohjelma päivitetään talousarviosuunnittelun yhteydessä ja toteutetaan osana kunnan toimintojen tasapainottamista. 3. Joroisten Energialaitoksen myynnistä saataville rahoille laaditaan kunnan strategiaa tukeva suunnitelma niiden tuottavasta ja kuntalaisia palvelevasta käytöstä. 4. Joroisten kunta toimii aktiivisena sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämislain uudistukseen liittyvässä edunvalvontatyössä ja osallistuu Joroisten kunnan kannalta merkittäviin alueellisiin toimenpiteisiin, joilla tähdätään uuden sote-järjestelmän mukaisten tuotantoalueiden muodostamiseen. Keskeisimmät riskit tavoitteiden toteutumiselle: Talousarviossa ei pysytä eikä taloutta tasapainottavia toiminnallisia muutoksia saada tehtyä. Yhteistä strategista linjaa kunnan toiminnan pitkäjänteiseen kehittämiseen ei löydetä. Energialaitoksen myynnistä saatavia rahoja ei pystytä sijoittamaan tuottavasti ja kuntalaisia palvelevasti. Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman laadinnassa ja tavoiteasetannassa tulee huomioida päivitettävän kuntastrategian tavoitteet ja keinot niihin pääsemiseksi.

15 Joroisten kunta TALOUSARVIO TALOUSARVION LAADINTAAN LIITTYVÄT YLEISET PERUSTEET Talousarvion rakenne, sisältö ja sitovuus Johdanto ja yleisperustelut Yleisperustelut sisältävät taloussuunnitelmien yleiset perusteet kansantalouden, kuntatalouden sekä alueellisen ja oman kunnan kehityksen näkökulmista tarkasteltuna. Kuntastrategia ja palvelusuunnitelmat ovat talousarvion ja -suunnitelman keskeisiä perusteita. Kuntastrategia esitetään alussa. Toimialakohtaiset palvelusuunnitelmat esitetään koottuna kohdassa 1.6. ja tarkemmin sitovuustasoittain kunkin sitovan tason käyttötalousosan alussa. Palvelusuunnitelmassa kuvataan lyhyesti yksikön toiminta ja se on johdettu kuntastrategiasta. Suunnitelmat konkretisoivat ja tarkentavat kuntastrategian palvelujen kehittämistä koskevia linjauksia ja niissä kuvataan, millä toimenpiteillä kunnan palvelujen saatavuus ja riittävä palvelutaso pyritään turvaamaan. Yleisperusteluissa on asetettu myös konsernijohtoa ja tytäryhteisöedustajia koskevat tavoitteet Käyttötalousosa Käyttötalousosassa asetetaan palvelutavoitteet ja budjetoidaan niiden järjestämisen vaatimat menot ja tulot. Käyttötalouden budjetointikäytäntö määräytyy tehtäväkohtaisesti rahoitustavan perusteella. Budjettirahoitteiset tehtävät rahoitetaan valtuuston myöntämin määrärahoin, jolloin varojen lähteenä ovat verorahoitus eli verotulot ja valtionosuudet tms. yleiskatteinen rahoitus, jota ei ole kohdennettu määrätyn tehtävän rahoittamiseen. Kohderahoitteisten tehtävien menot rahoitetaan tehtävän tulorahoituksella (myyntija maksutuotot, avustukset, tuet ja korvaukset). Kohderahoitusta sovelletaan liikelaitoksissa, muissa taseyksiköissä sekä nettoperiaatteella toimivissa yksilöissä. Käyttötalousosa jakautuu toimialoihin (taloudenhallintajärjestelmässä osastotaso 02), jotka on määritelty hallintosäännöissä. Toimiala jakaantuu palvelualueisiin (osastotaso 03) ja ne voivat jakaantua edelleen palveluyksiköihin (osastotasot 04-06). Palveluyksikkö voi jakaantua toiminnasta riippuen toimipisteisiin (kustannuspaikka). Valtuustoon nähden sitova taso on kunnassa osastotasolla ja vesihuollossa osastotasolla 02. Talousarviokirjassa esitetään käyttötalousosassa sitovalla tasolla palvelusuunnitelma, vastuuhenkilö, sitovat tavoitteet ja sitovat menomäärärahat ja tuloarviot (kirjanpidosta) sekä perustelut ja tunnusluvut. Talousarviossa on tuotteistettuja ja tuotteistamattomia toimintoja. Informatiivisena, erillisenä osiona ilmoitetaan tuotteistetuissa toiminnoissa tuotantomäärä ja hintaluettelo sekä lyhyet tuotekuvaukset. Vastuuhenkilö: Palveluyksiköittäin/toimipisteittäin ilmoitetaan henkilö, joka vastaa yksikön toiminnasta (sis. mm. raportoinnin kunnanhallitukselle ja -valtuustolle). Tavoitteiden asettaminen: Tavoitteita asetetaan 2 3 kappaletta ja niiden tulee olla realistisia, konkreettisia ja mitattavia. Tavoite on päämäärä, sillä kuvataan tulos, joka saavutetaan toimintaa varten annetuilla määrärahoilla talousarviovuoden aikana. Resurssit ovat keinoja tavoitteeseen pääsemiseksi. Määräraha tai siinä pysyminen tai lakisääteisten velvoitteiden täyttäminen eivät ole kuntalain tarkoittamia tavoitteita. Tavoitteiden on katettava tehtäväalueen perustehtävät ja oltava toteutettavissa niihin osoitetuilla voimavaroilla sekä oltava sellaisia, että organisaatio voi niihin omilla toimenpiteillä vaikuttaa. Toiminnallisilla tavoitteilla ohjataan toimintaprosessia ja niitä käytetään käyttötalous- ja investointiosissa. Taloudellisilla tavoitteilla ohjataan kunnan tulo- ja pääomarahoitusta sekä resurssien jakoa. Tavoitteiden

16 15 TALOUSARVIO 2015 Joroisten kunta tulee olla johdettuja valtuuston asettamista tavoitteista, strategioista ja kriittisille menestysalueille asetetuista päämääristä sekä mahdollisista toimenpiteistä, joilla niihin päästään. Toiminnasta riippuen kunkin sitovan tason kohdalla esitetään kunnan strategiaa tukeva strateginen tai toiminnallinen tavoite, keinot ja toimenpiteet, joilla siihen pyritään sekä mittarit ja vastaava viranhaltija. Tavoitteiden on oltava laadullisesti tai määrällisesti mitattavia. Keskeisimmät riskit tavoitteiden toteutumiselle: Sitovalla tasolla arvioidaan tavoitteiden toteutumisen kannalta keskeisimmät riskit ja uhkat ja ne raportoidaan muun raportoinnin yhteydessä kolmannesvuosittain. Selvitykset ym. perustelut Perusteluita sisällytetään talousarvioon erityisen olennaisesta päättäjille kerrottavasta informaatiosta. Perusteluissa selvitetään palvelutarpeisiin, tavoitteiden asettamiseen ja niiden saavuttamiseen liittyviä haasteita ja epävarmuustekijöitä sekä tehdään selkoa toiminnan painopisteistä ja kehittämistarpeista sekä arvioidaan voimavarojen riittävyyttä. Tunnusluvut Palveluyksiköittäin tai toimipisteittäin ilmoitetaan olennaisesti toimintaa kuvaavat tunnusluvut. Tuotteistamaton toiminta Tuotteistamaton toiminta on toimintaa, jota ei ole voitu tuotteistaa tai jota ei ole tuotteistettu erityisestä syystä. Toimintaa varten esitetään menomäärärahat ja tuloarviot, toiminnan kuvaus ja tavoitteet talousarviovuodelle. Tuotteistettu toiminta Talousarvion liitteessä esitetään kustannustietoisuutta lisäävänä informaationa tuotteistetun toiminnan osalta tuotemäärät, tuotehinnat sekä niiden kustannusvaikutus ja lyhyet, tuotteen sisältöä kuvaavat tuotekuvaukset. On huomattava, että koska tuotehintojen laskemiseen vaikuttaa esim. tiettyjen tulojen käsittely (svkorvaukset, tietyt tuet ym.), saattavat kirjanpidosta saadut sitovat määrärahatarpeet poiketa tuotteiden avulla lasketuista kustannuksista. Tuotteiden toteutumaa seurataan talousarviovuoden aikana kuukausittain entiseen tapaan. Toteutuneet tuotemäärät raportoidaan kolmannesvuosittain erillisenä. Talousarviovuoden aikana ei lasketa tuotehintoja. Tilinpäätökseen lasketaan toteutuneiden tuotemäärien perusteella toteutuneet tuotehinnat. Talousarvion valmistelussa on otettu huomioon seuraavat laadintaohjeet: Menot Talousarviovalmistelussa otetaan huomioon vakauttamissuunnitelmassa vuodelle 2015 hyväksytyt säästötoimet. Uudet kunta-alan virka- ja työehtosopimukset ovat voimassa Sopimuskausi muodostuu kahdesta jaksosta. Ensimmäisen jakso on 22 kuukautta. Toinen jakso on 13 kuukautta. Ensimmäisellä jaksolla kunta-alan palkkoja on korotettu sopimuskorotuksella, jonka kustannusvaikutus koko kunta-alalla on keskimäärin 0,8 %. Ensimmäisen jakson toinen työllisyys- ja kasvusopimuksen mukainen 0,4 %:n sopimuskorotus toteutetaan lukien. Sopimukset nostavat kunta-alan työvoimakustannuksia ensimmäisen 22 kuukauden aikana keskimäärin 1,2 %. Työmarkkinakeskusjärjestöt neuvottelevat toisen jakson palkkaratkaisun kustannusvaikutuksesta ja toteutusajankohdasta kesäkuussa Kunta-alan työmarkkinaosapuolet neuvottelevat toisen jakson sopimuskorotuksesta ja sen kohdentamisesta mennessä.

17 Joroisten kunta TALOUSARVIO Joroisten kunnan talousarvioon 2015 palveluksessa olevan henkilöstön palkkojen nousuksi arvioidaan 0,2 % heinäkuun 2014 palkkatasosta. Kokonaispalkkasumma ei saa nousta v tasosta. Vakauttamisohjelmassa päätetyt henkilöstösäästöt on huomioitava vähennyksenä nykyiseen palkkasummaan. Palkkaperusteiseen KUEL - eläkemaksuun varataan 17,05 % KuEL-palkoista (Kuntien Eläkevakuutuksen yleiskirje 1/2014) ja se budjetoidaan tehtäville KuEL-palkkojen suhteessa tilille Työnantajan VaELeläkemaksuun varataan määrärahat VaEL-palkkojen suhteessa kuntakohtaisesti määritellyn prosentin mukaan, joka on 21,6 % ja se budjetoidaan tilille Työnantajan muihin sosiaaliturvamaksuihin varataan 5,80 % (sairausvakuutusmaksu 2,15 %, työttömyysvakuutusmaksu 2,95 % ja muut 0,70 % Kuntataloustiedote 1/2014) palkkasummasta ja se voidaan budjetoida yhteissummana tilille KuEL:n eläkemenoperusteiseen ja VARHE - maksuun varataan määräraha yleishallintoon omalle kustannuspaikalle 1324 Jakamattomat eläkemenot (laskelma/luettelo kirjanpitoyksiköltä). Jako toimintayksiköille tilastointia varten tehdään erikseen tarvittaessa. Joroisten kunta on ns. keskisuuri työnantaja VARHE-maksun määräytymisen osalta. VARHE-maksu muodostuu yhteisvastuullisesta osasta ja omien eläketapausten perusteella määräytyvästä osasta. Yhteisvastuulliseen VARHE-maksun osaan varataan määräraha, joka on 0,81 % KuEL-palkkasummasta ja se budjetoidaan yksiköittäin tilille (Em. ohjetta ei noudateta sote-yhteistoiminnan alaisten yksiköiden ta-laadinnassa). Eläkemenoon perustuva VARHE-maksu budjetoidaan tilille 4106 kertomalla vuoden 2014 ennakkomaksun määrä kertoimella 1,02. KuEL-eläkemenoperusteinen maksu budjetoidaan tilille 4101 kertomalla vuodelta 2014 perittävien eläkemenoperusteisten ennakkolaskujen yhteismäärä luvulla 0,97. Kirjanpitoyksikkö toimittaa laskelmat/luettelot toimintayksiköille, myös sote-yhteistoiminnan alaisille yksiköille, otettavaksi talousarviovalmistelussa huomioon. Keski-Savon sote-yhteistoimintasopimuksessa on sovittu, että sopijapuolet laskuttavat oman ko. toimintonsa varhaiseläkemenoperusteisen sekä eläkemenoperusteisen maksun isäntäkunnalta. Tämä tulee valmistelussa ottaa huomioon ja varata em. eläkemaksuihin määrärahat. Yleiskustannukset Vuoden 2015 talousarvioon ei lasketa erillistä toimialan yleiskustannusta, vaan hallinnon, toimistohenkilöstön ja lautakunnan kustannukset jaetaan suoraan yksiköille erikseen sovittavalla perusteella. Sivistys- ja vapaa-aikatoimen hallinnon ja lautakunnan kustannuksista jaetaan Juvan ja Rantasalmen tuotteistetuille kirjastoyksiköille 0,5 %/ao. yksiköiden nettokustannukset. Tuotantohenkilöstön palkat ovat kaikki yksiköille jaettuja mukaan lukien kaikki päällikkövirkojen palkat. Tulot Asiakasmaksutulojen tulee perustua voimassa oleviin taksoihin. Taksat tulee tarkistaa ja saattaa ajan tasalle. Tulot tulee arvioida realistisesti ja oikean suuruisina. Varkauden kaupunki budjetoi sote-yhteistoiminnan alaiset asiakasmaksutulot sekä muut em. toimintaan liittyvät tulot myös Joroisten kunnan osalta ja laskuttaa ne asiakkailta. Joroisten kunnalle järjestämistä palveluista Varkauden kaupunki laskuttaa Joroisten kuntaa nettomenojen osalta. Palvelun/tuotteen hintaan vaikuttavat tulot (mm. työllistämistuki, oppisopimuskoulutuskorvaukset, sv- ja tapaturmakorvaukset, Kela-korvaus työterveyshuoltoon, Kelan koulumatkatuki, muut suoraan tuotteen hintaan vaikuttavat tuet ja avustukset) huomioidaan palvelusta perittäviä/tuotehintoja laskettaessa vähentävänä eränä.

18 17 TALOUSARVIO 2015 Joroisten kunta Investointiosa Investointiosassa budjetoidaan pitkävaikutteisten tuotantovälineiden hankinta, rahoitusosuudet ja omaisuuden myynti. Investoinneille asetetaan myös tavoitteet, jotka voivat olla rahamääräisessä mitassa tai investointitavoitteen suunniteltu toteutumisajankohta määrätään. Hankekohtaisissa tavoitemäärityksissä selvitetään onko kyse uus-, laajennus- vai korvausinvestoinnista. Lisäksi selvitetään tavoitellaanko investoinnilla palvelutuotannon määrän lisäystä, palvelukyvyn parantamista vai tuotannon tehostamista. Investointiosa jakaantuu toimialoittain hankeryhmiin ja edelleen hankkeisiin. Hanketason määrärahat ja tuloarviot ovat valtuustoon nähden sitovia. Investointiosassa esitetään myös taloussuunnitelmavuosien hankkeet. Investointiosasta tulee käydä ilmi, mitkä hanketavoitteet ovat valtuustoon nähden sitovia. Investointien alaraja on euroa. Kunnossapitotyöt on budjetoitu käyttötalouteen. Vain peruskorjaukset ja uuden rakentaminen kuuluvat investointiosaan. (Kunnossapito = korjaaminen alkuperäiseen kuntoon; Peruskorjaus = korjaaminen olennaisesti alkuperäistä parempaan kuntoon). Joroisten kunta on arvioinut rakentamisinvestointimenot myös sosiaali- ja terveystoimen toimialalle. Aineettomien oikeuksien (mm. tietokoneohjelmistot) ja irtaimiston hankinnoista sosiaali- ja terveystoimelle vastaa Varkauden kaupunki Tuloslaskelmaosa Tuloslaskelmaosassa osoitetaan tulorahoituksen riittävyys käyttömenoihin ja poistoihin. Tuloslaskelmaosan yhteydessä esitetään tulorahoituksen riittävyyttä koskevat tavoitteet ja niiden saavuttamista mittaavat tunnusluvut. Kokonaistalouslaskelma, joissa on huomioitu kunta ja vesihuoltolaitos, laaditaan suosituksen mukaisesti. Sisäisten erien tulee täsmätä ja ne eliminoituvat em. laskelmia laadittaessa Rahoitusosa Rahoitusosassa esitetään yhteenvetona rahan lähteet ja käyttö ja se laaditaan vähennyslaskukaavan muodossa. Välisummana esitetään Toiminnan ja investointien rahavirta. Rahoitusosan yhteydessä esitetään toiminnan ja investointien rahoitusta koskevat tavoitteet ja niiden saavuttamista mittaavat tunnusluvut Liikelaitoksen käsittely Joroisten kunta on kunnanvaltuuston päätöksellä myynyt Joroisten Energialaitoksen Savon Voima Oyj:lle ja Savon Voima Verkko Oy:lle. Kauppa toteutunee vuoden 2014 aikana. Kokonaistalouslaskelmat tilinpäätös 2013 ja talousarvio 2014 sisältävät liikelaitoksen erät, talousarvio 2015 ei Taloussuunnitelmavuodet Taloussuunnitelma käsittää vuodet Taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi on laissa erikseen mainittu talousarvio, jonka sitovuus on oikeudellisesti vahvempi kuin taloussuunnitelman Taloussuunnitelmavuosien määrärahat esitetään talousarviossa tuloslaskelma-, rahoituslaskelma- ja investointiosissa. Suunnitelmavuosien käyttötalouden arvioidaan toteutuvan talousarviovuoden tasoisena. Taloussuunnitelma on kunnan viranomaisia ja viranhaltijoita toiminnallisesti velvoittava asiakirja.

19 Joroisten kunta TALOUSARVIO PALVELUSUUNNITELMAT TOIMIALOITTAIN Kunnan johto ja keskushallinto Kunnanvaltuusto ja hallitus Kunnanvaltuusto on keväällä 2013 hyväksynyt Joroisten kunnalle uuden vision, kuntastrategian vuosille ja siihen liittyvät menestysaluekohtaiset päämäärät. Menestysaluekohtaisiin päämääriin on liitetty toimenpide-ehdotuksia niihin pääsemiseksi. Kunta haluaa profiloitua elinvoimaisena ja kilpailukykyisenä kulttuuri- ja golf-pitäjänä, jossa kuntalaisten hyvinvointi ja palvelut on turvattu turvallisessa, siistissä ympäristössä. Tämä onnistuu vakaan talouden kautta. Kunnan johtamistoiminnan tarkoituksena on saada kunnan organisaatio sekä koko joroislainen yhteisö toimimaan siten, että kunnan visio, valitut päämäärät sekä valtuustotason tavoitteet toteutuvat, jolloin palvelujen saatavuus sekä riittävä taso turvataan. Valtuuston ja hallituksen keskeinen tavoite vuodelle 2015 on tarkistaa kunnan strategia ja luoda kunnan linjaukset meneillään oleviin SOTE ja kuntarakennemuutoksiin liittyen. Strategian on vastattava sekä mahdollisiin kuntaliitoksiin että itsenäisenä säilymisen edellyttämiin toimenpiteisiin. Toinen valtuuston ja hallituksen keskeinen tavoite on saada aikaan talouden vakauttamisohjelma, koska kunta on ajautunut varsin syvään ja pysyvään alijäämätalouteen. Talouden tasapainottaminen edellyttää sekä veroasteen nostamista kaikilla osa-alueilla että varsin seikkaperäistä ja raskasta palvelujen priorisoimista ja palvelujen supistamista. Kunnan elinvoiman vahvistamiseksi on edistettävä vasta valmistuneen elinkeinostrategian mukaisia toimenpiteitä, joista tärkeimpänä on pidettävä Joroisten pääristeyksen yhteyteen synnytettäviä investointeja. Myös golfalueen investointeja on edistettävä joko nykyisen asemakaavan puitteissa tai tarkistetulla asemakaavalla, mikäli viitasammakko direktiivilajina estää asemakaava-alueella olevan rannan ruoppaamisen. Vanhusten ja erityisryhmien tila- ja hoitojärjestelyt tulevat linjattaviksi vuoden 2015 aikana, johon sisältyy sekä palvelutalon kanssa laadittava uusi sopimus että kunnan omien tilojen ja toimintojen tarkastelu sekä mahdollinen uusinvestointi. Hyvinvointikertomuksen asemaa ja merkitystä kunnan toimintaa ohjaavana aineistona on vahvistettava. Kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kunnanhallitus valvoo kunnan etua ja edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa sekä antaa ohjeita kuntaa eri yhteisöissä edustaville henkilöille kunnan kannan ottamisesta käsiteltäviin asioihin. Keskushallinto Keskushallinto vastaa hallinto-, talous- ja elinkeinoasioiden hoitamisesta. Hallintoyksikkö hoitaa valtuuston, kunnanhallituksen, tarkastuslautakunnan, kunnanhallituksen henkilöstöjaoston ja keskusvaalilautakunnan sihteeritoiminnat, kunnan henkilöstöhallinnon, keskusarkiston ja puhelinvaihteen. Keskeistä toiminnassa on hyvän hallintotavan mukainen valmistelu, täytäntöönpano ja laillisuuden valvonta. Sähköisen viestintää kehitetään vuoden 2015 aikana: kotisivut uusitaan ja niiden yhteyteen rakennetaan intranet kunnan henkilöstölle. Intranetin osiona tulee olemaan luottamushenkilöiden käytössä oleva sisäinen verkko, jota hyödynnetään päätöksenteossa.

20 19 TALOUSARVIO 2015 Joroisten kunta Henkilöstöpolitiikassa jatketaan henkilöstötilinpäätösten tuottamista sekä työhyvinvointikyselyjen tuottaman aineiston hyödyntämistä osana työviihtyvyyttä sekä hyvinvointia. Työttömyyden pysytellessä alueella korkeana on pitkäaikaistyöttömyyden torjuntaan lisättävä resursseja kehittämällä työpajaa sekä yhteistyöllä kolmannen sektorin ja yksityissektorin kanssa. Elinkeinoyksikkö vahvistaa ja luo edellytyksiä kunnassa toimivien yritysten kasvulle ja kehitykselle. Yksikkö tehostaa ja kasvattaa Joroisten kilpailukykyä ja markkina-arvoa. Tämä lisää yritystoiminnan investointeja ja työpaikkoja sekä helpottaa uusien yritysten sijoittumista Joroisiin. Elinkeinoyksikön painopistealueena ovat pienet ja alkavat yritykset. Kuntalaisten, yritysten ja yhteisöjen infraan kuuluvan laajakaistaverkon rakentaminen aloitetaan vuoden 2015 aikana. Edellytyksenä on kuitenkin liittyjien riittävä määrä. Laskentayksikkö on kunnan sisäinen palveluyksikkö, joka tuottaa kunnan koko organisaatiolle palkanlaskenta-, kirjanpito- ja muut laskentatoimen palvelut. Ajantasaisen ja oikea-aikaisen sekä virheettömän ja relevantin tiedon tuottaminen palvelee kunnan johtoa ja toimialoja taloudellisen tiedon seuraamisessa sekä analysoinnissa ja sitä kautta päätöksenteossa Maaseutu- ja lomatoimen toimiala Maaseututoimi turvaa maatalousyrittäjien toimeentuloa hoitamalla maataloustukien maksamiseen liittyvät, maaseutuviraston kunnalle osoittamat maksajaviranomaistehtävät. Lomatoimi huolehtii karjatalousyrittäjien lakisääteisten lomien tuottamisesta kunnan alueella tukien näin yrittäjien työssä jaksamista. Lomatoimi varmistaa myös maatalouden yritystoiminnan jatkuvuutta poikkeustilanteissa, esimerkiksi yrittäjän tilapäisen sairauden tai kouluttautumisen yhteydessä. Maaseututoimen hallinnon lähipalveluja varten Joroisten kunnanvirastossa työskentelee maaseututoimensihteeri. Johtava lomittaja on Joroisissa tavattavissa tiistaisin aamupäivällä. Joroislainen viljelijä voi asioida halutessaan myös Juvan, Rantasalmen ja Sulkavan toimipisteissä. Joroisissa sähköisen maataloustukihakemuksen vuonna 2014 jätti 65 % viljelijöistä. Tällä osuudella joroislaiset olivat Etelä-Savon ykkösiä sähköisessä haussa. Maataloushallinnossa sähköisen asioinnin ja tukien käsittelyn kehittäminen on ollut voimakasta, muun muassa karttamuutoksissa on luovuttu jo lähes kokonaan paperien käsittelystä. Maaseutuhallinnon arkistointi tapahtuu nyt kokonaan sähköisesti, samoin päätösten lähettäminen viljelijöille. Tehtävien sähköinen käsittely muuttaa paitsi viljelijöiden asiointia myös maaseututoimiston tehtäviä. Muutospaineista huolimatta viljelijät voivat kuitenkin edelleenkin palauttaa hakemuksensa myös paperilla. Vuonna 2015 on odotettavissa maataloustukiin muutoksia, joita ennakkoon on pidetty EU-kauden suurimpina. Tästä syystä maaseutuhallinto panostaa vuonna 2015 erityisesti sekä hallinnon että viljelijöiden koulutuksiin Perusturvan toimiala Varkauden kaupunki ja Joroisten kunta ovat muodostaneet sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseksi yhteistoiminta-alueen, jossa Varkauden kaupunki toimii isäntäkuntana. Perusturvalautakunta, jossa on viisi joroislaista jäsentä, päättää sosiaali- ja terveyspalveluista. Perusturvan henkilökunta on Varkauden kaupungin palveluksessa. Joroisten kunta on itsenäinen ja vastaa taloudellisesti kuntansa sosiaali- ja terveyspalveluista. Palvelutaso ja määrä päätetään vuosittain talousarvion hyväksymisen yhteydessä Joroisten kunnanvaltuustossa. Joroisten kunta on laatinut kuntastrategian vuosille (Joroisten kunnanvaltuusto 53/ ), johon on kirjattu kunnan päästrategia ja menestysaluekohtaiset päämäärät valtuustokaudelle. Päämäärät teema-alueittain: - hyvinvointi ja palvelut - elinvoima ja kilpailukyky - ympäristö - talous

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET JUVAN KUNTA VUODEN 2018 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2019-2020 LAADINTAOHJEET Talousarvion laadinta etenee Juvan kunnassa seuraavan aikataulun mukaisesti: Elo syyskuu 14.8.2017 budjettikehys ja ohjeistus

Lisätiedot

TALOUSARVION 2016 JA TALOUSSUUNNITELMAN 2017-2018 LAADINTAOHJEET

TALOUSARVION 2016 JA TALOUSSUUNNITELMAN 2017-2018 LAADINTAOHJEET 1 Joroisten kunta TALOUSARVION 2016 JA TALOUSSUUNNITELMAN 2017-2018 LAADINTAOHJEET Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman 2017 2018 laadintaohjeet annetaan kunnanhallituksen kokouksessa 1.6.2015 Aikataulu:

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 JA TALOUSSUUNNITELMAN 2016-2017 LAADINTAOHJEET

TALOUSARVION 2015 JA TALOUSSUUNNITELMAN 2016-2017 LAADINTAOHJEET 1 Joroisten kunta TALOUSARVION 2015 JA TALOUSSUUNNITELMAN 2016-2017 LAADINTAOHJEET Talousarvion 2015 ja taloussuunnitelman 2016 2017 laadintaohjeet annetaan kunnanhallituksen kokouksessa 11.8.2014. Aikataulu:

Lisätiedot

RANTASALMEN KUNNAN VUODEN 2018 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

RANTASALMEN KUNNAN VUODEN 2018 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Khall 28.8.2017 223 Liite nro 1 RANTASALMEN KUNNAN VUODEN 2018 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2019 2020 LAADINTAOHJEET Aikataulu: Elo syyskuu - Toimialat käyvät talousarvioneuvottelut Järvi-Saimaan

Lisätiedot

RANTASALMEN KUNNAN VUODEN 2017 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

RANTASALMEN KUNNAN VUODEN 2017 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Khall 4.7.2016 139 RANTASALMEN KUNNAN VUODEN 2017 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2018 2019 LAADINTAOHJEET Aikataulu: Elo syyskuu - Toimialat käyvät talousarvioneuvottelut Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2014 TALOUSSUUNNITELMA 2015-2016

TALOUSARVIO 2014 TALOUSSUUNNITELMA 2015-2016 TALOUSARVIO 2014 TALOUSSUUNNITELMA 2015-2016 Kv 16.12.2013 Joroisten kunta TALOUSARVIO 2014 2 Sisällysluettelo 1. TALOUSARVION 2014 JA SUUNNITELMAN 2015 2016 LAADINNAN YLEISPERUSTELUT... 4 1.1. KUNTALAIN

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA TALOUSARVION 2018 JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

JOROISTEN KUNTA TALOUSARVION 2018 JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1 JOROISTEN KUNTA TALOUSARVION 2018 JA TALOUSSUUNNITELMAN 2019-2020 LAADINTAOHJEET KH 19.6.2017 2 Sisällysluettelo: 1. Joroisten kuntastrategia 2015 2020 taloudelliset tavoitteet 3 2. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 1.6.2015 Palvelukeskuksille VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi

Lisätiedot

Joroisten kunta TALOUSARVIO 2016 1 TALOUSARVIO 2016 TALOUSSUUNNITELMA 2017-2018

Joroisten kunta TALOUSARVIO 2016 1 TALOUSARVIO 2016 TALOUSSUUNNITELMA 2017-2018 Joroisten kunta TALOUSARVIO 2016 1 TALOUSARVIO 2016 TALOUSSUUNNITELMA 2017-2018 Kv 7.12.2015 Joroisten kunta TALOUSARVIO 2016 2 Sisällysluettelo 1. TALOUSARVION 2016 JA SUUNNITELMAN 2017 2018 LAADINNAN

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

IIN KUNTA PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2008 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2008 2011. Yleistä

IIN KUNTA PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2008 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2008 2011. Yleistä 1 IIN KUNTA PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2008 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2008 2011 Yleistä Kuntalain 65 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi

Lisätiedot

Joroisten kunta TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014. Käyttötalousosa Menot Tulot Netto Selitys

Joroisten kunta TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014. Käyttötalousosa Menot Tulot Netto Selitys Joroisten kunta TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 Käyttötalousosa Menot Tulot Netto Selitys Keskushallinto Palkanlaskentapalvelut Tuotemäärä jää arvioidusta 3550 palkkatapahtumaa, totetuma-arvio 3272, alkuperäinen

Lisätiedot

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila Kunnan talouden perusteet Luottamushenkilöiden koulutus 11.2.2013 Sirkka Lankila Valtuusto ja kunnan talous Valtuusto päättää kunnan talouden ja rahoituksen perusteista eli valtuusto käyttää kunnassa budjettivaltaa

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (5-9) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita)

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (5-9) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita) Kaupunginvaltuusto 19.12.2016 Liite 2 155 KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS 19.12.2016 Talousarvion 2017 käsittelyjärjestys 1. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan puheenvuoro 2. Kaupunginjohtajan talousarvioesittely

Lisätiedot

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. Kunnanhallitus 286 19.11.2013 Kunnanhallitus 299 03.12.2013 Kunnanhallitus 314 09.12.2013 Vuoden 2014 talousarvio ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelma KHALL 286 Kunnanjohtaja Kuntalain 65 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus

LAPIN LIITTO Hallitus LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (1 8) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita)

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (1 8) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita) Kaupunginvaltuusto 9.11.2015 Liite 2 104 KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS 9.11.2015 Talousarvion 2016 käsittelyjärjestys 1. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan puheenvuoro 2. Kaupunginjohtajan talousarvioesittely

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa.

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa. Talouspalvelut 8.8.2016 Palvelukeskuksille VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018-2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi laadittavalla

Lisätiedot

SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA

SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus Toimielimet SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA Yleinen taloudellinen tilanne Suomen bruttokansantuotteen

Lisätiedot

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten Ohje 1 (6) Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten perusteet Valtionosuusjärjestelmän muutos koskettaa ensimmäisen kerran kuntia vuoden 2015 talousarvioiden osalta.

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntaliiton ja Etelä-Savon maakuntaliiton ajankohtaisseminaari 7.5.2015 Mikkeli Kehittämispäällikkö Sari Korento Uusi kuntalaki (410/2015) Hyväksyttiin eduskunnassa

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä

Lisätiedot

Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille laadinnan lähtökohdat

Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille laadinnan lähtökohdat Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille 2013-2014 laadinnan lähtökohdat Loviisan kaupungin talousnäkymät. Huhtikuun toteumatietojen perusteella tilikaudelle 2011 ennustetaan noin 0,9

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015

LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 Liite Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015» siirtymäsäännöksiä

Lisätiedot

IIN KUNTA TALOUSARVIO/PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2014 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2015 2017

IIN KUNTA TALOUSARVIO/PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2014 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2015 2017 1 IIN KUNTA TALOUSARVIO/PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2014 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2015 2017 Yleistä Kuntalain 65 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma Vesihuoltolaitoksen johtokunta 4 19.01.2011 Vesihuoltolaitoksen johtokunnan käyttösuunnitelma vuodelle 2011 2/02.02.02/2010 VESI 4 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio on kunnan kaikkia

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Yleinen taloudellinen tilanne

Yleinen taloudellinen tilanne Yleinen taloudellinen tilanne ja kuntatalous, syksy 2014 Kuntataloustiedote 3/2014, 25.9.2014, sivut 4-8 Yleinen taloudellinen tilanne Suomen bruttokansantuotteen määrä laski viime vuonna 1,2 prosenttia

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

2.8. YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMIALA

2.8. YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMIALA 2.8. YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMIALA Toimiala vastaa Joroisten kunnan ympäristötoimen viranomaispalvelujen tuottamisesta. Ympäristötoimen toimialaan kuuluvat rakennusvalvonta, ympäristönvalvonta, maa-ainesasiat

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje 1 (5) Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017 2018 taloussuunnitelma Laadintaohje Vuoden 2016 talousarvion laadintaohje on valmisteltu vuoden 2014 tilinpäätöksen sekä vuoden 2015 puolivuotisraportin pohjalta.

Lisätiedot

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET Suunnittelun aikataulu Toimialat jättävät esityksensä kunnanhallitukselle 30.09.2014 mennessä. Sisäiset erät tulee

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus Liite

LAPIN LIITTO Hallitus Liite LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje 1 (5) Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelma Laadintaohje Kuntatalouden epävarmuus jatkuu ja suurimman epävarmuustekijän siihen tuo nyt lausuntokierroksella olevat maakuntauudistus

Lisätiedot

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä 11.4.2017 klo 18.00 Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Kuntastrategia on kunnan toiminnan punainen lanka, tie kohti haluttua tulevaisuutta Uuden kuntalain

Lisätiedot

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2016 2018

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2016 2018 1 IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2016 2018 Yleinen taloudellinen tilanne Kuntalaisiin ja kuntiin vaikuttava lainsäädäntö on voimakkaasti uudistumassa. Uusi kuntalaki

Lisätiedot

Kuntalaki ja kunnan talous

Kuntalaki ja kunnan talous Kaupungin talous Kuntalaki ja kunnan talous Kuntalain 65 Valtuuston on hyväksyttävä kunnalle talousarvio ja taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi Talousarviossa hyväksytään toiminnalliset

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KUNNAN KUNTASTRATEGIA 1/4

POLVIJÄRVEN KUNNAN KUNTASTRATEGIA 1/4 POLVIJÄRVEN KUNNAN KUNTASTRATEGIA 1/4 Kuntastrategian tavoitteena on antaa tavoitteellinen, suunnitelmallinen ja määrätietoinen pohja kaikelle kuntaorganisaatiossa tapahtuvalle päätöksenteolle, valmistelulle

Lisätiedot

Kuntatalouden tilannekatsaus

Kuntatalouden tilannekatsaus Kuntatalouden tilannekatsaus 8.9.17 Helsinki Taloustorstai Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Twitter @MinnaPunakallio Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 15-1 Tilastokeskus,

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT ,

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT , KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI 2017-2025 / VALT.SEMINAARIT 24.8.17, 5.9.17 MISSIO (MIKÄ ON KUNNAN TEHTÄVÄ? MIKSI OLEMME TÄÄLLÄ?) Kuntalaki 410/2015 Kuntalain mukaan kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 Liitenro1 Kh250 Kv79 Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 2 Pieksämäen kaupungin strategia 2020 Johdanto Pieksämäen strategia vuoteen 2020 on kaupungin toiminnan punainen lanka. Strategia on työväline,

Lisätiedot

Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018

Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018 Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018 Hyväksytty kunnanhallituksessa 2017 Rääkkylän kunta 2 Yleistä Kuntalain (410/2015) 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun men nes sä hyväksyttävä

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016 Kunnan tilikauden tuloksen muodostuminen Vuoden 2016 talousarvion kehyksenä ollut 2015 talousarvio ja oletukset heikosta talouskehityksestä. Tilikauden aikana näkymä taloudesta

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA

MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA 2007 2020 KÄRKÖLÄN KUNTA STRATEGIA 2007 2020 1 (4) JOHDANTO Kunnanvaltuusto hyväksyi Kärkölän kunnan strategian 2001 2010 22.10.2001. Kunnallinen toimintaympäristö

Lisätiedot

Joroisten kunta TALOUSARVIO TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA

Joroisten kunta TALOUSARVIO TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA Joroisten kunta TALOUSARVIO 2017 1 TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA 2018-2019 Kv 8.12.2016 Joroisten kunta TALOUSARVIO 2017 2 Sisällysluettelo 1. TALOUSARVION 2017 JA SUUNNITELMAN 2018 2019 LAADINNAN

Lisätiedot

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOTEEN 2017 ULOTTUVAN TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOTEEN 2017 ULOTTUVAN TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KUHMOISTEN KUNTA 8.9.2014 1 Lautakunnat Hallintokunnat VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOTEEN 2017 ULOTTUVAN TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talousarvioesityksen laadinnan perusteet Kuntalain 65 :n mukaan

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginhallitus

Tilinpäätös Kaupunginhallitus Tilinpäätös 2015 Kaupunginhallitus 29.3.2016 Tuloslaskelma, toimintakate ULKOINEN *) Oikaistu TA/KS TP 2015 TOT/TA Tot % 1 000 TP 2014 2015 Ero 2015 Toimintatuotot: Myyntituotot 8 273 8 141 8 550 409 105

Lisätiedot

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 1. SITOVUUDEN MÄÄRITTELY Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava valtuuston hyväksymää talousarviota. Talousarvion käyttötalousosassa on asetettu kunnan

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 2/2015 Kokousaika: 20.4.2015 klo 13.00 16.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

ESITYSTEN TEKEMINEN VUODEN 2018 TALOUSARVIOON JA TALOUSSUUNNITEL- MAAN VUOSILLE

ESITYSTEN TEKEMINEN VUODEN 2018 TALOUSARVIOON JA TALOUSSUUNNITEL- MAAN VUOSILLE Dnro NAKKILAN KUNTA Kunnanhallitus Hallintokunnille ESITYSTEN TEKEMINEN VUODEN 2018 TALOUSARVIOON JA TALOUSSUUNNITEL- MAAN VUOSILLE 2019 2021 Yleinen taloudellinen kehitys Julkisen talouden suunnitelman

Lisätiedot

TULOSTILIT (ULKOISET)

TULOSTILIT (ULKOISET) HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 20.5.2010 LIITE 3 TALOUSARVION SEURANTA 30.4.2010 TULOSLASKELMA Talousarvio on toteutumassa suunniteltua paremmin. HYRYNSALMEN KUNTA 30.4.2010 Tilinpäätös Talousarvio Toteutuma

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 07/2013

KUNNANVALTUUSTO No 07/2013 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 07/2013 KOKOUSAIKA 19.12.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 63 64 65 1 66 2 67 68 Kokouksen

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat Kuntatalouden kehitys vuoteen 2018 Lähde: Peruspalveluohjelma 3.4.2014 sekä Kuntaliiton laskelmat Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 2012-2013 Tilastokeskus, vuosien 2014-2018

Lisätiedot

Nivalan kaupunki. 212 :n oheismateriaali paperiversiona on lähetetty teille postitse. Kaupunginhallitus Esityslista 22/2013

Nivalan kaupunki. 212 :n oheismateriaali paperiversiona on lähetetty teille postitse. Kaupunginhallitus Esityslista 22/2013 -3, KH 25.11.2013 14:00 Nivalan kaupunki Kaupunginhallitus 25.11.2013 212 :n oheismateriaali paperiversiona on lähetetty teille postitse Esityslista 22/2013 -2, KH 25.11.2013 14:00 Kokousaika Maanantai

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 20.12.1999 190 Voimaan 1.1.2000 Valtuusto 21.3.2011 26 Voimaan 25.3.2011 Valtuusto 3.9.2012 81 Voimaan 7.9.2012 Valtuusto 7.12.2015

Lisätiedot

Suunnitelma Joroisten kunnan organisaation kehittämisestä

Suunnitelma Joroisten kunnan organisaation kehittämisestä Suunnitelma Joroisten kunnan organisaation kehittämisestä 13.3.2017 KJ ESITYS Taustaa: Kunnan taloudellinen asema Vuodelle 2017 tehty veronkorotuksia (arvioitu vaikutus n. 390 000 euroa) Kunnallisvero

Lisätiedot

TULOSLASKELMAOSA 2011 2014

TULOSLASKELMAOSA 2011 2014 257 TULOSLASKELMAOSA 2011 2014 258 259 TULOSLASKELMAOSA Tuloslaskelmaosa osoittaa, miten tulorahoitus kattaa kaupungin palvelujen tuottamisesta aiheutuvat menot. Tulorahoituksen riittävyyttä arvioidaan

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA 2018-2019 KH 26.9.2016 1..1 Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 14 490 0 0 Toimintakulut -18

Lisätiedot

Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan.

Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan. TEKNISEN TOIMEN TOIMINNALLISET JA TALOUDELLISET TAVOITTEET 2014 TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen hallinto Vastuuhenkilö: Rakennusmestari Tehtävän toiminta-ajatus: Teknisen toimeen sijoittuvan teknisen lautakunnan

Lisätiedot

Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015

Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 Pyhäjoen kunta Talousarvion muutokset 2015 Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2015 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)

Lisätiedot

VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET

VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kuntalain 65 :ssä on talousarvioperiaatteita koskevat säännökset. Valtuuston on vuoden loppuun mennessä

Lisätiedot

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. 1 IIN KUNTA TALOUSARVIO/PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2011 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2011 2014 Yleistä Kuntalain 65 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma Palvelutuotannon lautakunta 3 26.01.2017 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Palvelutuotannon lautakunta 26.01.2017 3 Talousarvio 2017 ja vuosien 2018-2019

Lisätiedot

Ohjausryhmään lisätään kunnanhallituksen lisäksi kunnanjohtaja ja palvelualuejohtajat.

Ohjausryhmään lisätään kunnanhallituksen lisäksi kunnanjohtaja ja palvelualuejohtajat. 271 04.11.2013 285 19.11.2013 298 03.12.2013 Talouden tasapainottamisohjelman valmistelu KHALL 271 Kunnanvaltuusto hyväksyi 17.6.2013 kokouksessaan tasapainottamisohjelman vuoden 2013 osalta. Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 Tilanteessa 31.3.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 1.040.476 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 118.034 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010 Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Kvsto 3.11.2010 Kansantalouden kehitys Yksiköity tavaraliikenne viennin osalta vuosina 2006 2010 (Helsingin Satama) Tonnia Kansantalouden ennustelukuja vuodelle

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA Käyttötalous: TOIMINTAMENOJEN (59,7 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2013 Muut (17 %) SOTE (54 %) Henkilöstömenot (29 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon SOTE

Lisätiedot

SULKAVAN KUNTASTRATEGIA Hyväksytty kunnanvaltuustossa xx.x.2013

SULKAVAN KUNTASTRATEGIA Hyväksytty kunnanvaltuustossa xx.x.2013 SULKAVAN KUNTASTRATEGIA 2020 Hyväksytty kunnanvaltuustossa xx.x.2013 1 Sulkavan missio Sulkavan missio on edistää asukkaidensa hyvinvointia. 2 Sulkavan visio 2020 Sulkava, Saimaan soutupitäjä - asumiseen

Lisätiedot

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2017 2018

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2017 2018 1 IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2017 2018 Yleinen taloudellinen tilanne Kuntalaisiin ja kuntiin vaikuttava lainsäädäntö on voimakkaasti uudistumassa. Uusi kuntalaki

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen

Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen Kunnanhallitus 174 14.09.2015 Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen 235/02.00.00/2015 Kunnanhallitus 14.09.2015 174 Valmistelija: kunnansihteeri Asian tausta: Sonkajärven kunnan

Lisätiedot

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit Talouden nykytila Kriteerit Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit 1. Negatiivinen vuosikate Rovaniemi 2012 2016 186 /asukas Ei täyty? 2. tuloveroprosentti yli 0,5 prosenttiyksikköä

Lisätiedot

45 27.09.2011 63 23.11.2011 71 14.12.2011

45 27.09.2011 63 23.11.2011 71 14.12.2011 Sastamalan Tilakeskuksen Sastamalan Tilakeskuksen Sastamalan Tilakeskuksen 45 27.09.2011 63 23.11.2011 71 14.12.2011 Tilakeskuksen talousarvio 2012 ja taloussuunnitelma 2012-2015 - liikelaitoksen talousarvion

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016 1 KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016 Käyttötalous: TOIMINTAKULUJEN (59,3 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2016 Muut (17 %) SOTE (57 %) Henkilöstömenot (26 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4336/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4336/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2014 1 (1) 427 Asianro 4336/02.02.00/2014 Vuoden 2015 talousarvio sekä vuosien 2015-2018 toiminta- ja taloussuunnitelma Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo:

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 14.4.2014 Voimaantulo: 1.6.2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LAUTAKUNTA... 3 1 Toimiala... 3 2 Lautakunnan kokoonpano ja

Lisätiedot