1.5. Fonologia Vokaalit. Luku 1. Johdanto 11

Transkriptio

1 Luku 1. Johdanto Fonologia Koska muinaisbabylonian puhujia ei enää ole jäljellä, tietomme siitä, miten kieltä äännettiin, täytyy perustua muihin lähteisiin. Koska kieli oli unohduksissa noin kahden vuosituhannen ajan, sillä ei myöskään ole elävää lukutraditiota (toisin kuin esimerkiksi Raamatun heprealla), joka säilyttäisi edes jonkinlaisen tiedon kielen ääntämisestä. Kielen fonologian (äännejärjestelmän) selvittämisessä on turvauduttava historialliseen kielitieteeseen. Seemiläisenä kielenä babylonia on sukua esimerkiksi arabialle ja aramealle, jotka tunnetaan hyvin. Koska äänteenmuutokset ovat usein säännöllisiä, muiden seemiläisten kielten kanssa yhteistä sanastoa vertailemalla voidaan selvittää, millaisten äänteenmuutoksien kautta babylonia kehittyi siihen muotoonsa, jossa sen tunnemme (ks. Akkadi seemiläisenä kielenä, liite F). Lisäksi babylonialaiset lainasanat esimerkiksi aramean- ja kreikankielisissä teksteissä antavat vihjeitä sanojen ääntämyksestä. Babylonian täsmällistä fonetiikkaa on kuitenkin mahdoton selvittää, sillä kaikki kirjoitusjärjestelmät ovat jollain tavoin puutteellisia. On esimerkiksi selvää, että muinaisbabyloniassa oli neljä erilaatuista vokaalia, joita merkitään transkriptiossa merkein a, e, i ja u, mutta emme voi olla varmoja siitä, miten esimerkiksi a äännettiin: oliko se lähempänä suomalaista aata vai äätä ja vaihteliko sen ääntämys erilaisissa ympäristöissä? Seuraavassa esitellään kielen ääntämys, jota assyriologiassa yleisimmin käytetään. Tämä on luultavasti melko lähellä sitä, kuinka kieltä äännettiin Vokaalit Babyloniassa on neljä vokaalia, joista jokaisella on kolme pituutta. lyhyet a e i u pitkät ā ē ī ū ylipitkät â ê î û Vokaalit äännetään kuten suomen vastaavat vokaalit. Pitkien ja ylipitkien välillä ei usein tehdä eroa. Pituusviivalla (makronilla) merkityt vokaalit ovat etymologisesti pitkiä, sirkumfleksillä merkityt vokaalit ovat syntyneet vokaalien kontraktion eli yhteensupistuman tuloksena (esim. *rubāum > rubûm). Alkujaan diftongeista muodostuneita pitkiä vokaaleja merkitään makronilla (*baitum > bītum). Vokaalien pituus erottaa merkityksiä: vertaa mutum aviomies, mūtum kuolema ; bêlum hallita, bēlum herra, belûm sammua.

2 12 Babylonian peruskurssi Konsonantit bilabiaalit alveolaarit postalv. palataalit velaarit glottaalit klusiilit p, b t, d, ṭ k, g, q nasaalit m n tremulantit r frikatiivit s, z, ṣ š h puolivokaalit w j lateraalit l Suurin osa konsonanteista ääntyy kuten niiden transkriptiota vastaavat konsonantit eurooppalaisissa kielissä. Konsonanttien q, ṣ ja ṭ kouluääntämykset ovat [k], [ts] ja [t]. Jos ne haluaa erottaa k:sta, ts:stä ja t:stä, niitä äännettäessä voi nostaa kielen takaosaa, jolloin ne ääntyvät tummempina (kuten arabian qāf, ṣād ja ṭā ). Frikatiivi h ääntyy kuten saksan ch nimessä Bach, z puolestaan kuten englannin sanassa zoo (ei siis kuten saksan sanassa zwei). Glottaaliklusiili esiintyy vain vokaalien välissä tai joskus tavun lopussa eikä sitä huomioida aakkostuksessa. Kuten vokaalien tapauksessa, myös konsonanttien pituus erottaa merkityksiä: ibtani hän rakensi, ibtanni hän rakentaa ; elum huippu, ellum puhdas. Tässä kirjassa ja useimmissa sanakirjoissa käytetty aakkosjärjestys noudattaa latinalaista: a, b, d, e, g, h, i, j, k, l, m, n, p, q, r, s, ṣ, š, t, ṭ, u, w, z Tavu ja sanapaino Babyloniassa tavut voivat olla avotavuja (päättyvät vokaaliin, esim. u, ša, lā, šû) tai umpitavuja (päättyvät konsonanttiin, esim. ul, kal, bīt, pûm). Pituuksia on kolme (C konsonantti, V vokaali, : pituuden merkki): lyhyt (C)V u, ša pitkä (C)VC tai (C)V: in, dan, ē, lā ylipitkä (C)V:C tai (C)v (C) āt, bēl, â, mû, êš, pûm Sanapaino määräytyy seuraavien sääntöjen mukaan: Jos viimeinen tavu on ylipitkä, se on painollinen: h udâ, idūk, elûm. Muussa tapauksessa paino on sananloppuista tavua lukuunottamatta viimeisellä ei-lyhyellä tavulla: aparras, tadūkū, kunukkašunu. Jos ei-lyhyttä tavua ei ole (paitsi viimeisenä tavuna), paino on ensimmäisellä tavulla: šunu, labirum.

3 Luku 1. Johdanto Kirjoitusjärjestelmä Akkadia kirjoitettiin nuolenpääkirjoituksella joko saveen kirjoituspuikolla painelemalla tai kiveen taltan avulla. Nuolenpääkirjoituksen peruselementtejä ovat kiilat, jotka voivat olla vaakasuunnassa (𒀸), pystysuunnassa 𒁹) ( tai vinossa 𒀹). ( Lisäksi on olemassa neljäs peruskiila, josta käytetään saksankielistä nimeä Winkelhaken (𒌋). Kaikki varsinaiset nuolenpäämerkit rakentuvat näistä peruselementeistä. Nuolenpäämerkeistä puhuttaessa on tapana käyttää niiden sumerinkielisiä perusarvoja niiden niminä. Esimerkiksi merkki 𒅆 on nimeltään igi, 𒁳 dib ja 𒅗 ka. Nimiä merkitään usein kapiteelein. Merkit ovat joko tavumerkkejä tai sanamerkkejä. Tavumerkit voivat ilmaista pelkkää vokaalia (V) tai konsonanttien (C) ja vokaalien yhdistelmää. Yksittäistä konsonanttia nuolenpäillä ei siis voi kirjoittaa. Tavumerkkejä merkitään tasalevyisellä fontilla pienaakkosin. V 𒀀 a 𒄿 i 𒂊 e CV 𒈾 na 𒄷 h u 𒁲 di VC 𒅁 ib 𒌨 ur 𒂗 en CVC 𒋻 tar 𒉏 nim 𒈝 lum Sanamerkeillä (logogrammit, sumerogrammit) kirjoitetaan aina jokin tietty sana. Merkkien niiden tarkoittamat akkadinkieliset sanat kirjoitetaan kursiivilla. 𒀭 dingir = ilum jumala 𒃲 gal = rabûm suuri 𒅆 igi = īnum silmä 𒌉 dumu = mārum poika 𒋗 šu = qātum käsi Kuten huomaat, merkkiä ei voi tunnistaa muotonsa puolesta sanamerkiksi tai tietynlaiseksi tavumerkiksi. Suurimmalla osalla merkeistä on useampia lukutapoja. Merkki 𒇷 voidaan lukea tavuarvoilla li tai le, ja merkki 𒀝 arvoilla ag, ak tai aq. Moni merkki voidaan lukea joko tavu- tai sana-arvolla: esimerkiksi merkillä on tavuarvot ud, ut ja tam sekä sana-arvo ud = ūmum päivä. Merkki 𒌓 𒀭

4 14 Babylonian peruskurssi voidaan lukea tavuna an tai sanana an = šamû taivas tai dingir = ilum jumala. Kulloinkin sopiva lukutapa on pääteltävä asiayhteyden perusteella. Toisaalta moni tavu voidaan kirjoittaa useammalla eri merkillä. Esimerkiksi tavu be voidaan kirjoittaa merkillä 𒁁 (be) tai 𒁉 (be 2 tai bé, luetaan be kaksi ). Tavu i puolestaan voidaan kirjoittaa esimeriksi merkillä 𒄿 (i) tai 𒉌 (i 3 tai ì, luetaan i kolme ). Vokaalille u on neljä tavallista merkkiä: 𒌋 (u), 𒌑 (u 2 tai ú), 𒅇 (u 3 tai ù) ja 𒌓 (u 4 ). Useampia samanarvoisia tavuja merkitään siis alaindeksiin merkittävillä numeroilla 2, 3, 4,... tai aksenteilla: akuuttiaksentti (á) vastaa numeroa 2 ja gravisaksentti (à) numeroa 3. Merkeistä sanoiksi Sanat voidaan kirjoittaa sanamerkein tai tavumerkein. Esimerkiksi sana ilum jumala voidaan kirjoittaa tavumerkeillä 𒄿𒈝 i-lum tai sanamerkillä 𒀭 dingir. Sanamerkeillä kirjoitettaessa kieliopillisia päätteitä ei yleensä merkitä. Esimerkiksi tässä sanassa -um on yksikön nominatiivin pääte, ja pelkkä sanamerkki voidaankin lukea myös akkusatiivissa ilam tai genetiivissä ilim. Oikea lukutapa on pääteltävä lauseyhteydestä. Toisinaan päätteitä näkee kirjoitettavan sanamerkkien yhteyteen. Jos siis halutaan kirjoittaa ilum sanamerkillä, mutta korostaa sanan olevan nominatiivissa, voidaan kirjoittaa 𒀭 𒌝 (dingir-um). Merkkiä um kutsutaan tällöin foneettiseksi komplementiksi, joka ohjaa lukijan lukemaan sanamerkin oikeassa muodossa. Tätä kahden merkin yhdistelmää ei siis pidä lukea esimerkiksi **ilumum. CVC-tavut voidaan kirjoittaa kahdella tavalla. Jos tavulle on oma merkki, voidaan käyttää sitä, esimerkiksi 𒋻 tar. Tavun voi kirjoittaa myös CV- ja VC-merkeillä: 𒋫 𒅈 ta-ar. Vaikka tavun vokaali kirjoitetaankin tässä kahteen kertaan, se ei välttämättä ole pitkä. Toinen esimerkki: tavu nim voidaan kirjoittaa 𒉏 nim tai 𒉌 𒅎 ni-im. Pitkät vokaalit voidaan kirjoittaa näkyviin, mutta aina näin ei tehdä. Sana lā ei voidaan siis kirjoittaa 𒆷 la tai 𒆷 𒀀 la-a. Kaksoiskonsonantit kirjoitetaan usein. Esimerikiksi išakkan hän asettaa kirjoitetaan yleensä 𒄿 𒊭 𒀝 𒅗 𒀭 i-ša-ak-ka-an mutta toisinaan myös 𒄿 𒊭 𒅗 𒀭 i-ša-ka-an. Tavurajoja ei yleensä rikota kirjoituksessa. Toisin sanoen esimerkiksi sana iparras hän ratkaisee kirjoitetaan i-par-ra-as, ei **ip-ar-ra-as. Lisää kirjoitusjärjestelmän periaatteita esitellään nuolenpäätehtävien yhteydessä.

5 Luku 1. Johdanto 15 Determinatiivit On myös joukko merkkejä, joiden tehtävä on kertoa, millaiseen asiaan merkkiä seuraava (joissain tapauksissa myös edeltävä) sana viittaa. Näitä kutsutaan determinatiiveiksi. Kaikki determinatiivit esiintyvät myös sanamerkkeinä. Determinatiivia ei varsinaisesti lueta, se vain merkitään translitteraation yläindeksiin. Esimerkkejä: 𒄑 voidaan lukea tavuarvoilla is, iṣ, iz, es, eṣ ja ez ja logogrammina giš = iṣum puu. Sitä voidaan myös käyttää puusta tehtyjen esineiden determinatiivina, esimerkiksi 𒄑𒆪 giš tukul = kakkum ase ; 𒄑𒈣 giš má = eleppum vene. Determinatiiveja käytetään myös ihmisten, jumalten ja kaupunkien nimien edellä. Jumalten nimien eteen kirjoitetaan usein 𒀭 (dingir = ilum jumala ), jolloin sen translitteraatio on d : 𒀭𒂗𒆤 d en.líl = Enlil Enlil. Nimen jälkeen kirjoitetaan kaupunkia tarkoittava determinatiivi 𒆠 (ki = erṣetum maa, alue ): 𒆍 𒀭 𒊏 𒆠 ká.dingir.ra ki Bābilim Babylon. Kaikki tässä kirjassa esiintyvät nuolenpäämerkit kaikkine lukutapoineen löytyvät liitteestä B.