UUSI DIGIPALVELU ASIAKKAILLEMME

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "UUSI DIGIPALVELU ASIAKKAILLEMME"

Transkriptio

1 UUSI DIGIPALVELU ASIAKKAILLEMME Taaleri-mobiilisovelluksen avulla seuraat nopeasti ja vaivattomasti salkkusi kehitystä ja sisältöä. Sovelluksessa pääset lukemaan ajankohtaisia tiedotteita ja markkinakatsauksia, antamaan palautetta ja kehittämään sovellusta kanssamme. Sovelluksen voi ladata sovelluskaupoista nimellä Taaleri. Kirjautumaan pääset samoilla tunnuksilla kuin Taaleri Raportointiin. Salasanan palautus onnistuu pankkitunnuksilla, mikäli tunnukset ovat päässeet unohtumaan.

2 KVARTAALIKATSAUS K E V Ä T

3 VAUHTI HIDASTUU, MUTTA SUUNTA ON OIKEA Kuluva vuosi käynnistynyt markkinoilla vahvasti Taustalla viime vuoden ylilyönti ja talouden pahimpia pelkoja rauhallisempi hidastuminen Talousindikaattorit kuitenkin kertovat edelleen hidastumisesta, erityisesti teollisuudessa Keskuspankit ovat lopettaneet rahapolittikan kiristämisen, elvytystäkin väläytelty Poliittiset riskit siirtyneet hetkellisesti taka-alalle Näkemys: Osakkeiden ja korkojen välillä neutraali Osakkeiden sisällä defensiivinen Näemme vaihtoehtoiset sijoitukset houkuttelevina haastavassa tuottoympäristössä

4 Prosenttia OSAKEMARKKINAT ELPYIVÄT VAHVASTI ALKUVUODEN AIKANA Osakemarkkinoiden alkuvuoden tuotot ovat olleet tasaisen vahvoja Yhdysvalloista parhaimmat tuotot, Eurooppa on pysynyt mukana yllättävän hyvin Myös Suomessa oli vahva alkuvuosi Japani oli länsimarkkinoista selkeästi heikoin Kehittyvillä markkinoilla Kiina oli alkuvuoden voittaja talouskasvuun liittyvistä kysymyksistä huolimatta Laatuyhtiöt olivat vahvimpia sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa Pienyhtiöillä oli hyvä alkuvuosi, sittemmin nousu on tasaantunut Osakemarkkinoiden toteutuneet tuotot USA Eurooppa Japani Tyynimeri Kehittyvät markkinat Edellinen 12kk Edellinen kvartaali Suomi Lähde: Bloomberg. Tuotot paikallisessa valuutassa. Tuotot per Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta tuotosta.

5 Prosenttia KORKOSIJOITUKSISSA RISKINOTTO ON KANNATTANUT Korkosijoituksissa riskisimmät korkolajit ovat olleet alkuvuoden suurimmat voittajat Korkojen lasku on nostanut myös valtionlainojen tuottoja Dollarin vahvistuminen on nostanut eurosijoittajan tuottoja entisestään Kehittyvillä markkinoilla dollarimääräiset lainat ovat päihittäneet paikallisen valuutan sijoitukset Korkomarkkinoiden toteutuneet tuotot Edellinen 12kk Edellinen kvartaali Lähde: Bloomberg. Tuotot paikallisessa valuutassa. Tuotot per Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta tuotosta.

6 PERUSSKENAARIOMME TODENNÄKÖISYYS KASVANUT Taalerin skenaariot talouskasvulle vuodelle 2019 (laadittu 12/2018) Perusskenaario (todennäköisyys 60 %) Maailmatalouden kasvu hidastuu, mutta ei pysähdy Poliittiset riskit eivät eskaloidu mutta eivät myöskään häviä Todennäköisyys kasvanut, 70 % Yhdysvaltain keskuspankki lopettaa koronnostot keväällä 2019 Hyvä skenaario (todennäköisyys 15 %) Talouskasvu vahvistuu loppuvuoden odotuksiin nähden Poliittiset riskit (eritoten kauppasota) sovitaan Todennäköisyys laskenut, 10 % Rahapolitiikka tukee edelleen, heikko euro tukee Euroopan vientiä Heikko skenaario (todennäköisyys 25 %) Talouskasvu hiipuu entisestään, mahdollisuus jopa taantumalle Keskuspankit (ennen kaikkea Yhdysvallat) eivät reagoi ajoissa Todennäköisyys laskenut, 20 % Poliittiset riskit eskaloituvat ja heikentävät talouskasvua

7 TAALERIN NÄKEMYS 7

8 TAALERIN SIJOITUSNÄKEMYKSEN TASOT JA AIKAJÄNTEET MEGATRENDIT PITKÄ AIKAVÄLI Väestö ikääntyy länsimaissa, hidastaa talouskasvua ja inflaatiota Teollisuuden osuus BKT:sta laskee rakenteellisesti Teknologia talouden ajurina Uusiutuvan energian rooli kasvaa STRATEGINEN ALLOKAATIONÄKEMYS AIKAJÄNNE YLI 2 VUOTTA Riskisijoitusten tuotot maltillistuvat Vaihtoehtoisten sijoitusluokkien merkitys korostuu Globaali korkotaso jää matalalle tasolle MARKKINANÄKEMYS AIKAJÄNNE 6KK - 2 VUOTTA Globaali talouskasvu hidastuu - mutta ei romahda Teollisuustuotanto supistuu - talouskasvu kuluttajien harteilla EKP:n koronnostot jäissä TAKTINEN NÄKEMYS AIKAJÄNNE 1PV - 6KK Yhdysvaltain koronnostoissa tauko Kiina elvyttää talouttaan Kehittyvät markkinat hyötyvät Ei kovaa Brexitiä

9 SIJOITUSNÄKEMYS Allokaatio: Pidämme osakkeet neutraalipainossa Näemme vaihtoehtoiset sijoitukset houkuttelevina nykyisessä matalan korkotason ympäristössä Osakkeet: Osakkeiden sisällä suosimme defensiivisempiä sektoreita Maantieteellisesti uskomme Kiinan ja Yhdysvaltojen markkinoihin Euroopan ja Japanin markkinat näyttävät hitaan talouskasvun vuoksi haastavilta Korot: Korkosijoituksissa näemme arvoa yrityslainoissa Laskenut korkotaso vähentää valtionlainojen houkuttelevuutta Erityisesti pidämme listaamattomista korkosijoituksista Valuutat: Vahvemmat talouden näkymät ja alhaisemmat poliittiset riskit tukevat dollaria suhteessa euroon

10 TAALERIN SIJOITUSNÄKEMYS Vahva alipaino Lievä alipaino Neutraali Lievä ylipaino Vahva ylipaino Osakesijoitukset Yhdysvallat Eurooppa Tyynimeri Kehittyvät markkinat Korkosijoitukset Rahamarkkinat Valtionlainat Yrityslainat Riskiset yrityslainat Kehittyvät markkinat Vaihtoehtoiset sijoitukset Kiinteistösijoitukset Infrasijoitukset Pääomasijoitukset Listaamattomat korkosijoitukset Valuutat Yhdysvaltain dollari

11 TUOTTO-ODOTUS JA RISKI LUOKITTAIN Tuottoodotus Pääomasijoitukset 7,5 % Kehittyvien markkinoiden osakkeet 2,5 % 5 % Infra- ja kiinteistösijoitukse t Riskiyrityslainat Listaamattomat korkosijoitukset Kehittyvät korkomarkkinat Yhdysvaltalaiset osakkeet Eurooppalaiset osakkeet Tyynenmeren osakkeet 1 % Yrityslainat Valtionlainat Rahamarkkinat 5 % 10 % 15 % 20 % Riski Tuotto-odotus ei ole tae tai luotettava ennuste tulevasta tuotosta. Lähde: Taaleri Varainhoito

12 SIJOITUSNÄKEMYS KÄYTÄNNÖSSÄ TA A L E R I G L O B A A L I O S A K E J A G L O B A A L I K O R K O

13 GLOBAALI OSAKE & GLOBAALI KORKO TAALERIN HAJAUTETUT RATKAISUT OMAISUUSLUOKAT OSAKESIJOITUKSET KORKOSIJOITUKSET VAIHTOEHTOISET YHDISTELMÄT OMISTAJARAHASTOT, ALLOKAATIORATKAISUT HAJAUTETUT GLOBAALI OSAKE GLOBAALI KORKO VAIHTOEHTOISET KOHDISTETUT ARVO LYHYET KORKOSIJOITUKSET KIINTEISTÖT OSINKO YRITYSLAINAT ENERGIAINFRA PIENYHTIÖT RISKISET YRITYSLAINAT PÄÄOMASIJOITUKSET KASVU Taalerin tarjooma

14 RAHASTON SIJOITUSPROSESSI PERUSTUU TAALERIN SIJOITUSNÄKEMYKSEEN Taalerin allokaatiotoimikunta Malliperusteinen analyysi Salkunhoito Taaleri Globaali Osake & Korko -sijoitusprosessi Taktinen allokaatio Seuranta Talousympäristön analyysi Taalerin sijoitusnäkemys Strateginen allokaatio Taktinen allokaatio Seuranta Strateginen sijoitusnäkemys

15 SALKUN JAKAUMAT GLOBAALI OSAKE SALKKU Paino Neutraali Indeksi POHJOIS-AMERIKAN OSAKEMARKKINA 55,7 % 58 % -2,3% YHDYSVALTOJEN OSAKEMARKKINA 44,4 % YHDYSVALTOJEN MIN VOL 7,4 % YHDYSVALTOJEN EI-SYKLINEN KULUTUS 3,9 % EUROOPAN OSAKEMARKKINA 15,8 % 20 % -4,2% EUROOPAN OSAKEMARKKINA 3,7 % EUROOPAN LAATUYHTIÖT 12,1 % TYYNENMEREN ALUEEN OSAKEMARKKINA 6,8 % 10 % -3,2 % TYYNENMEREN ALUEEN OSAKEMARKKINA EX. JAPANI 4,0 % JAPANIN OSAKEMARKKINA 2,8 % KEHITTYVIEN MARKKINOIDEN OSAKEMARKKINA 20,7 % 12 % +8,7 % KEHITTYVIEN MARKKINOIDEN OSAKEMARKKINA 12,9 % KEHITTYVÄN AASIAN OSAKEMARKKINA 4,5 % KIINAN KOTIMARKKINAOSAKKEET 3,3 % RAHAMARKKINA 1,1 % 0% +1,1% KÄTEINEN (EUR) 1,1 % YHTEENSÄ 100% Osakkeiden sisällä suosimme defensiivisempiä sektoreita Maantieteellisesti uskomme Kiinan ja Yhdysvaltojen markkinoihin Euroopan ja Japanin markkinat näyttävät hitaan talouskasvun vuoksi haastavilta

16 SALKUN JAKAUMAT GLOBAALI KORKO SALKKU PAINO VALTIONLAINAT 19,0 % EUROALUEEN VALTIONLAINAT 13,0 % YHDYSVALTOJEN VALTIONLAINAT 6,0 % YRITYSLAINAT 45,5 % EUROOPPALAISET YRITYSLAINAT 38,0 % YHDYSVALTALAISET YRITYSLAINAT 7,5 % KORKEATUOTTOISET YRITYSLAINAT 20,2 % EUROOPPALAISET KORKEATUOTTOISET YRITYSLAINAT 13,8 % YHDYSVALTOJEN KORKEATUOTTOISET YRITYSLAINAT 6,4 % KEHITTYVIEN MARKKINOIDEN LAINAT 10,3 % VALTIONLAINAT (USD) 4,0 % VALTIONLAINAT (PAIKALLINEN VALUUTTA) 2,3 % YRITYSLAINAT (USD) 4,0 % RAHAMARKKINA 5,0 % KÄTEINEN (EUR) 5,0 % YHTEENSÄ 100% Laskenut korkotaso vähentää valtionlainojen houkuttelevuutta Korkosijoituksissa näemme arvoa yrityslainoissa Vahvemmat talouden näkymät ja alhaisemmat poliittiset riskit tukevat dollaria suhteessa euroon Valuutat 28 % 70 % Euro US dollari Muut Erityisesti pidämme listaamattomista korkosijoituksista Tulossa!

17 GLOBAALI OSAKE & GLOBAALI KORKO TAALERIN HAJAUTETUT RATKAISUT OMAISUUSLUOKAT OSAKESIJOITUKSET KORKOSIJOITUKSET VAIHTOEHTOISET YHDISTELMÄT OMISTAJARAHASTOT, ALLOKAATIORATKAISUT HAJAUTETUT GLOBAALI OSAKE GLOBAALI KORKO VAIHTOEHTOISET KOHDISTETUT ARVO LYHYET KORKOSIJOITUKSET KIINTEISTÖT OSINKO YRITYSLAINAT ENERGIAINFRA PIENYHTIÖT RISKISET YRITYSLAINAT PÄÄOMASIJOITUKSET KASVU Taalerin tarjooma

18 NÄKEMYS JA TAALERIN KOHDISTETUT RATKAISUT Osakesijoitukset: Suosimme defensiivisiä osakkeita Teknologian murros pysyy megatrendinä Euroopan Kassakoneet Osinko-osakkeet Uusi Eurooppa Innovatiiviset kasvuyhtiöt Korkosijoitukset euroalueella: Tuottoa etenkin yrityslainoista Lyhyet Korot Yrityslainat rajatulla korkoriskillä Korkeammat Korot Riskiset yrityslainat Salkun hajautus ja odotettu tuotto: Vaihtoehtoiset omaisuuslajit tarjoavat lisätuottoa ja -hajautusta Uusiutuvan energian rooli kasvaa Vaihtoehtoiset -erikoissijoitusrahasto Aurinkoenergia- ja tuulivoimahankkeet

19 NÄKEMYKSEMME TÄRKEIMMÄT AJURIT 19

20 GLOBAALI TALOUS ON HIDASTUNUT, ERITYISEN VAIKEAA TEOLLISUUDESSA JA VIENTIALOILLA Vuoden 2018 aikana globaali talous hidastui laajalla rintamalla Euroopassa muutos kaikkien rajuin, Yhdysvalloissa talous hidastui vasta loppuvuodesta Hidastuminen ennen kaikkea teollisuudessa Saksassa heikoimmat teollisuuden ostopäällikköluvut sitten eurokriisin Globaali talous kuluttajan varassa, joka onneksi jaksaa vielä Ostopäällikköindeksit viittaavat vielä niukasti positiiviseen talouskasvuun Teollisuuden synkkyyden jatkuessa vaikutukset näkyvät väistämättä myös kuluttajilla Ostopäällikköindeksit kertovat talouden hidastumisesta Euroalue Globaali USA Kiina Data: Ostopäällikköindeksien komposiittidata. Lähde: Bloomberg, Markit

21 RAHAPOLITIIKKA EI HIDASTA TALOUTTA 2019 Vuonna 2017 alkanut korkojen nousu Yhdysvalloissa päättyi viime vuoden lopulla Korkeampi korkotaso tarjosi sijoittajille riskittömän sijoitusvaihtoehdon Sijoituksia virtasi mm. osakkeista lyhyisiin korkoihin Heikentyvä talouskasvu on johtanut rahapolitiikan keventämiseen Yhdysvalloissa korot nykytasoillaan ainakin kesään, Euroopassa (ainakin) kuluvan vuoden Odotukset ohjauskorkojen kehityksestä vaisuja 3 2,5 2 1,5 1 0,5 0-0,5-1 Keventynyt rahapolitiikka tukee sijoittajia, mutta ei yksinään riitä nostamaan markkinoita Yhdysvallat Euroalue Data: Markkinoiden hinnoittelema Yhdysvaltojen keskuspankin ohjauskorko sekä Euroopan keskuspankin talletuskorko. Lähde: Bloomberg

22 POLIITTISET RISKIT RAUHOITTUNEET, PITKÄLLÄ AIKAVÄLILLÄ RISKIT KUITENKIN EDELLEEN OLEMASSA Vuodelta 2018 jatkuneet globaalit poliittiset riskit, kauppasota, Brexit ja Italian budjettihaasteet ovat kehittyneet pääasiassa positiiviseen suuntaan Kauppasotaan liittyvät uutiset rohkaisevia, mutta päätöksiä odotetaan edelleen Brexitissä pahin skenaario vältettiin Italia saanut rahaa markkinoilta myös ilman EKP:n tukea, haasteita saattaa kuitenkin olla tiedossa kun rahoitustarpeet on täytetty Vaikka pahimmat karikot on väistetty, näkyy jatkuva epävarmuus väistämättä talouskehityksessä 22

23 KÄÄNTYYKÖ TALOUSDATA VIHDOIN, VOIVATKO KESKUSPANKIT JATKAA ELVYTYSTÄÄN? Seuraava vuosineljännes Lähtevätkö britit EU:sta ja millä tavalla? Ennen pitkää, mutta eivät vielä kesään mennessä Saadaanko kauppasotaan ratkaisuja? Ei lopullisia, mutta suunta on oikea Miten Yhdysvaltain keskuspankki näkee talous- ja inflaatiokehityksen (touko- ja kesäkuu)? FED tuskin muuttaa retoriikkaansa vaikka data paranisikin Nähdäänkö eurovaaleissa populistien esiinmarssi (toukokuu)? Siltä vaikuttaa Heikentyvätko yritysten tulokset odotettua pahemmin (huhti-toukokuu)? Näkemyksemme mukaan ainakin Euroopassa Seuraava vuosi Kääntyykö teollisuuden heikko kehitys vai ajaako se globaalin talouden lähemmäs taantumaa? Tasaantumista nähdään, mutta heikentyminen on rakenteellista Jatkaako Kiina elvytystä nostaakseen väistämättä hidastuvaa kasvua? Mikäli talous jatkaa heikentymistä liian vauhdikkaasti Pakottaako nouseva palkkakehitys keskuspankit nykyistä konservatiivisempaan viestintään tulevasta politiikasta? Ainakin Yhdysvalloissa inflaation annettaneen kiihtyä hetkellisesti yli tavoitteen Valitaanko Euroopan keskuspankkiin suomalainen johtaja? Toivottavasti! 23

24 YHTEENVETO Alkuvuosi ollut vahva sijoitusmarkkinoilla Tärkeimmät teemat: talouskehitys, rahapolitiikka, geopoliittiset kiistat ei hurraamista, muttei kriisejäkään Syklin viime vaiheissa riskisijoitusten tuotot ovat tyypillisesti keskimääräistä heikompia Matala korkotaso tekee kuitenkin riskisijoituksista houkuttelevampia Pidämme osakkeet ja korot neutraalipainossa Vaihtoehtoiset sijoitukset ylipainossa; perusteina hajautushyöty suhteessa houkuttelevat tuotto-odotukset

25 VASTUUVARAUMALAUSEKE Taaleri Varainhoito Oy (jäljempänä Taaleri) on laatinut tämän materiaalin. Esitetty informaatio saattaa sisältää Taalerin yleistä tietoa ja näkemyksiä informaation julkaisuhetkellä, joita voidaan erikseen ilmoittamatta muuttaa, ja jotka perustuvat Taalerin parhaan kykynsä mukaan tekemiin arvioihin ja mielipiteisiin pohjautuen sen luotettavina pitämistä julkisista lähteistä kokoamaansa informaatioon. Pyrkimyksenä on antaa mahdollisimman tarkkoja ja oikeita tietoja, mutta Taaleri tai sen palveluksessa olevat henkilöt eivät voi taata esitettyjen tietojen, arvioiden tai mielipiteiden oikeellisuutta tai täydellisyyttä. Esitetyt näkemykset eivät välttämättä edusta Taaleri-konsernin virallista kantaa. Tässä materiaalissa voidaan esittää asiakkaan harkittavaksi Taalerin näkemyksiä siitä tulisiko tietyllä rahoitusvälineellä tehdä oikeustoimia. Esitys tai sen sisältämät tiedot eivät ole sijoitus-, vero-, kirjanpito- tai lainopillinen neuvo, kehotus kaupankäyntiin tai muihin sijoitustoimenpiteisiin tai niiden tekemättä jättämiseen eikä niitä voida missään tilanteessa pitää rahoitusvälineen myynti- tai ostotarjouksena. Esitetyt tuotto-oletukset ovat vain suuntaa-antavia eivätkä ne ole lupauksia tulevasta tuotosta tai korosta. Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta. Sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. Esitetyt tiedot eivät perustu rahoitusvälineen liikkeeseenlaskijan tai rahoitusvälineen kohde-etuuksien puolueettomaan sijoitustutkimukseen tai -analyysiin. Asiakas vastaa aina yksin sijoituspäätöstensä ja toimeksiantojensa taloudellisista seuraamuksista. Asiakkaan tulee aina ennen sijoituspäätöksen tekemistä tutustua rahoitusvälineen ominaisuuksiin, riskeihin ja sijoituspäätöksen verotuksellisiin vaikutuksiin. Taaleri ei vastaa mistään välittömistä, välillisistä tai seurannaisluontoisista vahingoista tai tappioista, joita tässä materiaalissa esitetyn informaation käyttö voi aiheuttaa. Taalerin sijoitusrahastoja ja erikoissijoitusrahastoja hallinnoi Taaleri Rahastoyhtiö Oy (Rahastoyhtiö) ja pääomarahastoja hallinnoi Taaleri Pääomarahastot Oy (Pääomarahastot). Taaleri toimii Rahastoyhtiön ja Pääomarahastojen asiamiehenä tarjotessaan asiakkailleen Rahastoyhtiön ja Pääomarahastojen hallinnoimia sijoitusrahastoja, erikoissijoitusrahastoja ja pääomarahastoja. Rahastojen avaintietoesitteisiin, sääntöihin ja hinnastoon voit tutustua osoitteessa tai Taalerin toimipisteissä. Taaleri-konsernin valvovana viranomaisena toimii Finanssivalvonta. Tämä materiaali on Taalerin immateriaalioikeudellisesti suojattua aineistoa eikä sitä saa millään tavalla jäljentää, julkaista tai levittää ilman Taalerin kirjallista etukäteislupaa.

26

MARKKINAKATSAUS TO U K O K U U

MARKKINAKATSAUS TO U K O K U U MARKKINAKATSAUS TO U K O K U U 2 0 1 9 OSAKEMARKKINAT ELPYIVÄT VAHVASTI ALKUVUODEN AIKANA Osakemarkkinoiden alkuvuoden tuotot ovat olleet vahvoja Yhdysvalloista parhaimmat tuotot, Eurooppa on pysynyt mukana

Lisätiedot

MARKKINAKATSAUS TO U K O K U U

MARKKINAKATSAUS TO U K O K U U MARKKINAKATSAUS TO U K O K U U 2 0 1 9 OSAKEMARKKINAT ELPYIVÄT VAHVASTI ALKUVUODEN AIKANA Osakemarkkinoiden alkuvuoden tuotot ovat olleet vahvoja Yhdysvalloista parhaimmat tuotot, Eurooppa on pysynyt mukana

Lisätiedot

MAKROTALOUDEN NÄKYMÄT OSAKEMARKKINOIHIN S AM U L AN G, S I J O I T U S TO I M I N N O N J O H TAJ A

MAKROTALOUDEN NÄKYMÄT OSAKEMARKKINOIHIN S AM U L AN G, S I J O I T U S TO I M I N N O N J O H TAJ A MAKROTALOUDEN NÄKYMÄT OSAKEMARKKINOIHIN S AM U L AN G, S I J O I T U S TO I M I N N O N J O H TAJ A KORKOMARKKINAT LYHYET KOROT KORKOTASO % KORKOTASO % 9/14/2016 2 KORKOMARKKINAT PITKÄT KOROT (HYVÄLAATUISET)

Lisätiedot

KORON MERKITYS METSÄSIJOITTAJALLE

KORON MERKITYS METSÄSIJOITTAJALLE KORON MERKITYS METSÄSIJOITTAJALLE J Y R K I K E TO L A 9. 4. 2 0 1 9 TA K S A AT TO R I K L U B I, H E L S I N K I HUOM! Sijoitus kommandiittiyhtiöön ei ole anonyymi. Tieto yhtiömiehistä on julkista ja

Lisätiedot

TERVETULOA MARKKINAKATSAUS TAALERIN NÄKEMYS- JA TUOTEUUDISTUS Pekka Halmes Johtaja, yksityispankkiirit. Tuomas Komulainen Päästrategi

TERVETULOA MARKKINAKATSAUS TAALERIN NÄKEMYS- JA TUOTEUUDISTUS Pekka Halmes Johtaja, yksityispankkiirit. Tuomas Komulainen Päästrategi TERVETULOA Pekka Halmes Johtaja, yksityispankkiirit MARKKINAKATSAUS Tuomas Komulainen Päästrategi TAALERIN NÄKEMYS- JA TUOTEUUDISTUS 2019 Heikki Nystedt Johtaja, tuote- ja palvelukehitys 2 Lähetämme tapahtuman

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2018

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2018 Markkinakatsaus Maaliskuu 2018 Talouskasvuennusteet - Talouskasvu piristyy maltillisesti 2018 Talousindikaattorit (Economic Surprise Index) - Kehitys vuodesta 2012 Teollisuuden ostopäällikköindeksit -

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2016

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2016 Markkinakatsaus Kesäkuu 2016 Talouskehitys Maailmantalous on OECD:n mukaan hitaan kasvun ansassa, tarvetta on kokonaisvaltaisille vero- ja rahapoliittisille sekä rakeenteellisille toimenpiteille Suomen

Lisätiedot

Paniikki osin aiheellista ja osin ylilyöntiä. Pasi Kuoppamäki. Imatra

Paniikki osin aiheellista ja osin ylilyöntiä. Pasi Kuoppamäki. Imatra Maailmantalouden kasvu hiipuu Paniikki osin aiheellista ja osin ylilyöntiä Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti Imatra 23.8.2011 2 Markkinalevottomuuden syitä ja seurauksia Länsimaiden heikko suhdannekuva löi

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Joulukuu 2015

Markkinakatsaus. Joulukuu 2015 Markkinakatsaus Joulukuu 2015 Talouskehitys Suomen viennin arvo laski lokakuussa 11 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Saksan talouden luottamusta kuvaava IFO-indeksi oli marraskuussa

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2015

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2015 Markkinakatsaus Kesäkuu 2015 Talouskehitys EK:n luottamusindikaattorit edelleen toukokuussa pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella, rakentamisessa ja kaupan alalla kuitenkin merkkejä paremmasta Euroalueen

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Helmikuu 2016

Markkinakatsaus. Helmikuu 2016 Markkinakatsaus Helmikuu 2016 Talouskehitys Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) alensi maailmantalouden kasvuennustetta kuluvalle vuodelle 0,2 prosenttiyksiköllä tasolle 3,4 prosenttia Euroalueen tammikuun

Lisätiedot

Talouden näkymät. Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti. Elpymisen edellytykset voimistuneet

Talouden näkymät. Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti. Elpymisen edellytykset voimistuneet Talouden näkymät Elpymisen edellytykset voimistuneet Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti 21.11.2013 2 Länsimaat kohti kasvua Kehittyvillä talouksilla hitaampi vaihe Keväällä ja kesällä nousua länsimaissa. Talousluvut

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Toukokuu 2016

Markkinakatsaus. Toukokuu 2016 Markkinakatsaus Toukokuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät edelleen heikkoja, IMF laski ennusteensa maailmantalouden vuoden 2016 ja 2017 kasvulle Euroalueen ensimmäisen neljänneksen BKT:n

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2016

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2016 Markkinakatsaus Maaliskuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät heikentyneet, IMF varoitti kasvaneista riskeistä Suomen BKT kasvoi viime vuonna ennakkotietojen mukaan 0,4 prosenttia Euroalue

Lisätiedot

Markkinakatsaus: Mistä tulevaisuuden tuotot? Lippo Suominen Nordea Varallisuudenhoito Syyskuu 2010

Markkinakatsaus: Mistä tulevaisuuden tuotot? Lippo Suominen Nordea Varallisuudenhoito Syyskuu 2010 Markkinakatsaus: Mistä tulevaisuuden tuotot? Lippo Suominen Nordea Varallisuudenhoito Syyskuu 2010 2 Taantumapelot heiluttaneet markkinoita 3 Osakkeiden nousu tasaantunut Ristiriitaisia viestejä Taloudesta

Lisätiedot

Tampereen Osakesäästäjät Pasi Hagman, Susanna Miekk-oja, Johannes Salin

Tampereen Osakesäästäjät Pasi Hagman, Susanna Miekk-oja, Johannes Salin Tampereen Osakesäästäjät 18.5.2016 Pasi Hagman, Susanna Miekk-oja, Johannes Salin Suomalaisilla on realistinen käsitys lakisääteisen eläkkeen riittävyydestä Miten hyvin uskot lakisääteisen eläkkeesi aikanaan

Lisätiedot

Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan. lokakuu 2012

Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan. lokakuu 2012 Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan lokakuu 2012 Miltä maailma näyttää 12 kk:n horisontilla? Globaali kasvu jatkuu ja elpyy 2013 Kiina ja Yhdysvallat elvyttävät Euroopan velkakriisi laimenee

Lisätiedot

Maailmantalous ja Amerikka

Maailmantalous ja Amerikka Maailmantalous ja Amerikka Kauppasota hidastaa globalisaatiota Pasi Kuoppamäki 18.9. 2018 Vahvaa talouskasvua globaalisti Euroalue jäänyt USA:n jälkeen tänä vuonna Kehittyvien talouksien tilanne epäyhtenäinen

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Marraskuu 2015

Markkinakatsaus. Marraskuu 2015 Markkinakatsaus Marraskuu 2015 Talouskehitys EK:n suhdannebarometrin mukaan Suomessa teollisuuden tilauksiin odotetaan hienoista piristymistä loppuvuonna Saksan talouden luottamusta kuvaava IFO-indeksi

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Lokakuu 2015

Markkinakatsaus. Lokakuu 2015 Markkinakatsaus Lokakuu 2015 Talouskehitys Maailmanpankki laski Itä- ja Kaakkois-Aasian sekä Kiinan kasvuennusteita Kansainvälinen valuuttarahasto laski globaalin kasvuennusteen tasoille 3,1 prosenttia

Lisätiedot

Korot ja suhdanteet. Pasi Kuoppamäki

Korot ja suhdanteet. Pasi Kuoppamäki Korot ja suhdanteet Pasi Kuoppamäki 24.4. 2018 Vahvaa talouskasvua 2017 Odotukset ja ennusteet korkealla alkuvuonna 2018 2 Tuoreimmat tilastot kertovat kasvun hidastumisesta euroalueella Yritysten luottamusta

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2016

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2016 Markkinakatsaus Huhtikuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät edelleen heikkoja mutta Euroopassa pieniä positiivisia signaaleja, kun ostopäällikköindeksit nousivat ja Saksan IFO -indeksi ylitti

Lisätiedot

Suhdannekatsaus. Pasi Kuoppamäki

Suhdannekatsaus. Pasi Kuoppamäki Suhdannekatsaus Pasi Kuoppamäki 6.10.2015 2 Maailmantalous kasvaa keskiarvovauhtia mutta hitaampaa, mihin ennen kriisiä totuttiin Ennusteita Kehittyvät maat heikko lenkki kaikki on tosin suhteellista 3

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Elokuu 2016

Markkinakatsaus. Elokuu 2016 Markkinakatsaus Elokuu 2016 Talouskehitys Brexit -tulos yllätti finanssimarkkinat, mutta sen aiheuttama volatiliteetti markkinoilla jäi suhteellisen lyhytaikaiseksi IMF laski kuitenkin globaalia kasvuennustettaan

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Syyskuu 2015

Markkinakatsaus. Syyskuu 2015 Markkinakatsaus Syyskuu 2015 Talouskehitys Suomen vienti hienoisessa kasvussa heinäkuussa Pk-yritysten työllistämisnäkymät ovat Suomessa parantuneet keväästä Euroopan keskuspankki (EKP) valmis tarvittaessa

Lisätiedot

Muutoksia sijoitusjakaumassa. Salkusta on kevennetty (viikolla 6) Nokiaa ja lisätty Fortumin osakkeita noin 10,2 prosentin painoon.

Muutoksia sijoitusjakaumassa. Salkusta on kevennetty (viikolla 6) Nokiaa ja lisätty Fortumin osakkeita noin 10,2 prosentin painoon. Muutoksia sijoitusjakaumassa NOKIAN KEVENNYS, FORTUMIN LISÄYS TÄMÄN VIESTIN TARKOITUS Salkusta on kevennetty (viikolla 6) Nokiaa ja lisätty Fortumin osakkeita noin 10,2 prosentin painoon. Nokiassa koko

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Elokuu 2015

Markkinakatsaus. Elokuu 2015 Markkinakatsaus Elokuu 2015 Talouskehitys EK:n heinäkuussa julkaisemien luottamusindikaattoreiden mukaan Suomen teollisuuden näkymät ovat edelleen vaimeat Saksan teollisuuden näkymiä kuvaava Ifo-indeksi

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Toukokuu 2015

Markkinakatsaus. Toukokuu 2015 Markkinakatsaus Toukokuu 2015 Talouskehitys IMF ennustaa maailmantalouden kasvavan kuluvana vuonna 3,5 prosenttia ja ensi vuonna 3,8 prosenttia IMF:n mukaan euroalueen talous on piristymässä vähitellen,

Lisätiedot

DANSKE VARAINHOITO 25

DANSKE VARAINHOITO 25 DANSKE VARAINHOITO 25 KUUKAUSIKATSAUS MAALISKUU 31.3.2018 Osakemarkkinat olivat maaliskuussa laskussa kautta linjan. Puheet tuontitulleista herättivät pelkoja kauppasodasta ja siten aiheuttivat laskupaineita

Lisätiedot

Markkinakatsaus. tammikuu 2017

Markkinakatsaus. tammikuu 2017 Markkinakatsaus tammikuu 2017 Talouskehitys IMF:n odotukset Maailman BKT-kasvun suhteen ennallaan (3,4 prosenttia 2017 ja 3,6 prosenttia 2018). Talousennusteisiin liittyy kuitenkin tällä hetkellä tavallista

Lisätiedot

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016 Makrokatsaus Huhtikuu 2016 Positiiviset markkinat huhtikuussa Huhtikuu oli heikosti positiivinen kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Euroopassa ja USA:ssa pörssit olivat tasaisesti plussan

Lisätiedot

Track record

Track record Track record 1. ETF-sijoitukset KEM + APAC Kiina ETF 16.2.2015 15.4.2015 58 32,1 % 5,4 % 26,7 % 2. ETF-sijoitukset KEM + APAC Intia ETF 16.2.2015 22.4.2015 65 0,3 % 7,1 % -6,8 % 3. Osakkeet Suomi Cargotec

Lisätiedot

Makrokatsaus. Elokuu 2016

Makrokatsaus. Elokuu 2016 Makrokatsaus Elokuu 2016 Osakkeet nousussa elokuussa Osakemarkkinat ovat palautuneet entiselle tasolleen Brexit-päätöksen jälkeen. Elokuussa pörssin tuotto oli vaisua tai positiivisella puolella useimmilla

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Syyskuu 2016

Markkinakatsaus. Syyskuu 2016 Markkinakatsaus Syyskuu 2016 Talouskehitys Talouden makroluvut vaihtelevia viime kuukauden aikana, kuitenkin enemmän negatiivisia kuin positiivisia yllätyksiä kehittyneiden talouksien osalta Euroopan keskuspankki

Lisätiedot

Osakemarkkinoiden näkymät ja suositukset

Osakemarkkinoiden näkymät ja suositukset Osakemarkkinoiden näkymät ja suositukset Sijoitusnäkymät ja suositukset perustuvat Sijoitussuositukset 27.8.2018 -raporttiin Kim Gorschelnik, pääanalyytikko Elokuu 2018 Lähde: S-Pankki (FIM) Analyysimetodi

Lisätiedot

TOIMINNAN ALUSTA ( ) SIS. KAUPANKÄYNTIPALKKIO 0,4 %

TOIMINNAN ALUSTA ( ) SIS. KAUPANKÄYNTIPALKKIO 0,4 % TAALERI SIJOITUSIDEAT MSCI AC WORLD TR NET 11.3.2019 TOIMINNAN ALUSTA (2.2.2015) SIS. KAUPANKÄYNTIPALKKIO 0,4 % YLITUOTTO +4,44 % Kaikki tuotot euromääräisiä sisältäen kaupankäyntipalkkiot, osingot ja

Lisätiedot

Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla

Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla Juhana Brotherus Ekonomisti 21.3.212 13 12 11 1 99 98 97 96 95 94 93 92 Yhdysvallat kasvoi loppuvuonna muiden kehittyneiden markkinoiden taantuessa

Lisätiedot

Nousukausi yllätti. Pitkittyneestä taantumasta resurssipulaan? Pasi Kuoppamäki

Nousukausi yllätti. Pitkittyneestä taantumasta resurssipulaan? Pasi Kuoppamäki Nousukausi yllätti Pitkittyneestä taantumasta resurssipulaan? Pasi Kuoppamäki 24.10.2017 Talouspoliittinen epävarmuus ja markkinat Rahoitusmarkkinat uskovat tasaisen kasvun jatkumiseen, riskipreemiot laskeneet

Lisätiedot

MISSÄ MENNÄÄN SUOMEN JA MAAILMAN TALOUDESSA

MISSÄ MENNÄÄN SUOMEN JA MAAILMAN TALOUDESSA MISSÄ MENNÄÄN SUOMEN JA MAAILMAN TALOUDESSA LähiTapiola Varainhoito Oy Hannu Nummiaro, yksityistalouden ekonomisti Twitter: @HannuNummiaro Sähköposti: hannu.nummiaro@lahitapiola.fi LOKAKUU 2018 TALOUSNÄKYMÄT

Lisätiedot

Onko edessä pitkä hitaan kasvun jakso? Globaali toimintaympäristö (5 D:tä):

Onko edessä pitkä hitaan kasvun jakso? Globaali toimintaympäristö (5 D:tä): Talouden näkymät? Jari Järvinen Toukokuu 215 Twitter: @jarvinen_jari YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteiden (PRI) allekirjoittaja Keskeiset kysymykset: Globaali toimintaympäristö? Kansainvälisen

Lisätiedot

Markkinakatsaus Syyskuu 2017

Markkinakatsaus Syyskuu 2017 Markkinakatsaus Syyskuu 2017 Talouskehitys Yhdysvalloissa velkakattoneuvotteluihin otettiin myrskytuhojen takia 3 kuukauden aikalisä. Trumpin verouudistuksen uskottavuus horjuu, kun Valkoisen talon sisälläkin

Lisätiedot

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma?

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? 18.5.2016 Sijoitusten jakaminen eri kohteisiin Korot? Osakkeet? Tämä on tärkein päätös! Tilanne nyt Perustilanne Perustilanne Tilanne nyt KOROT neutraalipaino OSAKKEET

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2015

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2015 Markkinakatsaus Huhtikuu 2015 Talouskehitys Suomen viennin arvo oli helmikuussa ennakkotietojen mukaan noin 4,2 mrd euroa eli neljä prosenttia alhaisempi kuin vuotta aikaisemmin Euroalueella ostopäällikköindeksit

Lisätiedot

Missä talous seilaa, mitä kuuluu markkinoille? Vesa Engdahl, päästrategi

Missä talous seilaa, mitä kuuluu markkinoille? Vesa Engdahl, päästrategi Missä talous seilaa, mitä kuuluu markkinoille? Vesa Engdahl, päästrategi Markkinaympäristö talouden fundamentit edelleen kunnossa Maailmantalouden kasvu on edelleen vahvaa, joskin hidastunut viime vuodesta

Lisätiedot

MIKÄ MARKKINOITA HERMOSTUTTAA?

MIKÄ MARKKINOITA HERMOSTUTTAA? MIKÄ MARKKINOITA HERMOSTUTTAA? 5.12.2018 Front Yhtiöt Pohjoisesplanadi 35 Ab, 5.krs 00100 Helsinki 09 6829 800 etunimi.sukunimi@front.fi www.front.fi Markkinoilla pelätään USA:n keskuspankin kiristävän

Lisätiedot

Syksyn 2007 sijoitusnäkymät Arvopaperilehti. 27.9.2007 Vesa Ollikainen

Syksyn 2007 sijoitusnäkymät Arvopaperilehti. 27.9.2007 Vesa Ollikainen Syksyn 2007 sijoitusnäkymät Arvopaperilehti 27.9.2007 Vesa Ollikainen Osakkeissa jälleen parhaat tuotot 124 120 Euroopan osakkeet 116 112 108 Maailman osakkeet 104 Euro-rahamarkkina 100 Euro-valtionobligaatiot

Lisätiedot

Kaikki avoinna olevat ideat

Kaikki avoinna olevat ideat Kaikki avoinna olevat ideat 4.12.2017 KATEGORIA AVOIN IDEA AVAUSPVM TUOTTO VRT-INDEKSI TUOTTOERO SIJOITUSAIKA Osakkeet Suomi Citycon 4.12.2017 0 Orion 2.11.2017-13,7-3,6-10,1 32 Nokian Renkaat 6.3.2017

Lisätiedot

Globaali suhdannekuva vahva positiivinen talouskasvuyllätys on mahdollinen kehittyneissä maissa

Globaali suhdannekuva vahva positiivinen talouskasvuyllätys on mahdollinen kehittyneissä maissa >JXRRQUJRJZYJ[Y ZV[RVR[[ *()) 1 Markkinanäkemys Globaali suhdannekuva vahva positiivinen talouskasvuyllätys on mahdollinen kehittyneissä maissa Inflaation nousu on johtanut rahapolitiikan kiristämiseen

Lisätiedot

Tampereen sijoitustoiminnan vuosiraportti Konsernipankki Konsernihallinto

Tampereen sijoitustoiminnan vuosiraportti Konsernipankki Konsernihallinto Tampereen sijoitustoiminnan vuosiraportti 2016 Konsernipankki Konsernihallinto SISÄLLYS Sijoitusmarkkinat Kaupungin sijoitusomaisuus Rahamarkkinasijoitukset Korkosijoitukset Osakesijoitukset Muut sijoitukset

Lisätiedot

KOMMENTTEJA

KOMMENTTEJA KOMMENTTEJA Salkumme kärsi viimeisimmästä markkinamyllerryksestä hieman laajaa markkinaa enemmän, mutta se on myös toipunut siitä laajaa markkinaa nopeammin. Uusin ideamme (avattu 13.3.) Automaatio ja

Lisätiedot

VERKKOPANKKIIRI SIJOITUSSTRATEGIAT

VERKKOPANKKIIRI SIJOITUSSTRATEGIAT VERKKOPANKKIIRI SIJOITUSSTRATEGIAT toiminnan alusta 1.11.2012-30.6.2015 7 6 5 4 3 Aggressiivinen 47,94% Kasvuhakuinen 37,73% Tasapainoinen 27,88% Maltillinen 18,04% Varovainen 8,64% 2 1-1 1.11.12 1.3.13

Lisätiedot

Markkinakatsaus Tammikuu 2018

Markkinakatsaus Tammikuu 2018 Markkinakatsaus Tammikuu 2018 Talouskehitys Vuosi 2017 maailmantaloudessa osoittautui yllättävän vahvaksi etenkin kehittyneissä talouksissa, mikä näkyi myös keskuspankkien talouskasvuennustemuutoksissa

Lisätiedot

Allokaatiomuutos Alexandria

Allokaatiomuutos Alexandria Allokaatiomuutos 3.6.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 28.5.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 24,12 Suomi 5,87 SEB Finlandia SEB 4,39 SEB Finland Small Cap SEB 1,48 Eurooppa

Lisätiedot

Markkinakatsaus. joulukuu 2016

Markkinakatsaus. joulukuu 2016 Markkinakatsaus joulukuu 2016 Talouskehitys Maailman BKT kasvun odotetaan olevan 3,1 prosenttia 2016, vuosille 2017-2018 kasvun odotetaan olevan vähän kovempi. Taloudellisiin ennusteisiin liittyy kuitenkin

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2017

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2017 Markkinakatsaus Huhtikuu 2017 Talouskehitys Vuoden ensimmäiset isommat poliittiset Eurooppavaalit Hollannissa menivät markkinoiden kannalta hyvin Vapauspuolueen kannatuksen jäädessä selvästi odotuksia

Lisätiedot

Mitä metsänomistajan on hyvä tietää hajauttamisesta. Risto Kuoppamäki, Nordea Varallisuudenhoito

Mitä metsänomistajan on hyvä tietää hajauttamisesta. Risto Kuoppamäki, Nordea Varallisuudenhoito Mitä metsänomistajan on hyvä tietää hajauttamisesta Risto Kuoppamäki, Nordea Varallisuudenhoito 3.9.2016 Sisältö Metsä sijoituskohteena: hyvät puolet ja riskit Eri sijoitusvaihtoehdot ja niiden pääpiirteet

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2017

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2017 Markkinakatsaus Maaliskuu 2017 Talouskehitys Talousluvut ovat viime aikoina olleet hyvin vahvoja sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Euroalueella inflaatio nousi kahteen prosenttiin, hälventäen deflaatiopelkoja

Lisätiedot

Vuoden 2016 sijoitusteemat sijoitusmarkkinoiden suhdanteet kypsymässä. Varallisuudenhoito Sijoitustoiminta

Vuoden 2016 sijoitusteemat sijoitusmarkkinoiden suhdanteet kypsymässä. Varallisuudenhoito Sijoitustoiminta Vuoden 2016 sijoitusteemat sijoitusmarkkinoiden suhdanteet kypsymässä OP Varallisuudenhoito Sijoitustoiminta OP Vuosi 2016 sijoitusmarkkinoiden suhdanteet kypsymässä 2 Maailmantalouden kasvu on hidasta

Lisätiedot

Makrokatsaus. Kesäkuu 2016

Makrokatsaus. Kesäkuu 2016 Makrokatsaus Kesäkuu 2016 Iso-Britannia äänesti ei EU:lle 2 Kesäkuuta leimasivat ensin Ison-Britannian EUkansanäänestyksen odottelu ja sen jälkeen äänestyksen jälkimainingit. Britit äänestivät 23. kesäkuuta

Lisätiedot

Sijoitusmarkkinat Kuukausikatsaus

Sijoitusmarkkinat Kuukausikatsaus Sijoitusmarkkinat Kuukausikatsaus 30.9.2017 LYHYESTI: Syyskuu oli vahva sijoituskuukausi. Sekä osake- että korkomarkkinat kehittyivät suotuisasti. Suuria keskustelunaiheita oli Yhdysvaltain keskuspankki

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Lokakuu 2016

Markkinakatsaus. Lokakuu 2016 Markkinakatsaus Lokakuu 2016 Talouskehitys IMF nosti euroalueen kasvuennustettaan 1,7 prosenttiin kuluvalle vuodelle, ensi vuoden kasvun kuitenkin ennustetaan hidastuvan 1,5 prosenttiin. Euroalueella Brexit

Lisätiedot

Markkinakatsaus Helmikuu 2018

Markkinakatsaus Helmikuu 2018 Markkinakatsaus Helmikuu 2018 Talouskehitys Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) nosti tammikuun katsauksessaan maailman talouskasvuennustetta vuosille 2018 ja 2019 tasolle 3,9 prosenttia (ennen 3,7 prosenttia).

Lisätiedot

Markkinakatsaus Kesäkuu 2017

Markkinakatsaus Kesäkuu 2017 Markkinakatsaus Kesäkuu 2017 Talouskehitys Ranskan parlamenttivaalien ensimmäisellä kierroksella Macronin puolue otti selvän voiton. Macronille tullee enemmistö parlamentissa, mikä on talouden kannalta

Lisätiedot

Markkinakatsaus Joulukuu 2017

Markkinakatsaus Joulukuu 2017 Markkinakatsaus Joulukuu 2017 Talouskehitys Yhdysvalloissa veropaketin odotetaan lähiaikoina menevän läpi Kongressin edustajahuoneen äänestyksessä. Tämän jälkeen on tarkoitus äänestää senaatissa ja lopulta

Lisätiedot

Markkinakatsaus. helmikuu 2017

Markkinakatsaus. helmikuu 2017 Markkinakatsaus helmikuu 2017 Talouskehitys Trumpin ajamien veronkevennysten uskotaan siivittävän USA:n talouskasvua selvästi lähivuosina, mikä vauhdittaisi maailmankaupan kasvua. Talouspoliittisista uudistuksista

Lisätiedot

KOMMENTTEJA. Q4-tulosyllättäjä Pandora, joka on ollut raportin jälkeen voimakkaassa nousussa laskumarkkinassa

KOMMENTTEJA. Q4-tulosyllättäjä Pandora, joka on ollut raportin jälkeen voimakkaassa nousussa laskumarkkinassa KOMMENTTEJA Salkumme kärsi viimeisimmästä markkinamyllerryksestä hieman laajaa markkinaa enemmän, mutta se on myös toipunut siitä laajaa markkinaa nopeammin. Defensiivisyyttä lisätty markkinaturbulenssia

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 26.1.2015. Alexandria

Allokaatiomuutos 26.1.2015. Alexandria Allokaatiomuutos 26.1.2015 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 23.1.2015 OSAKKEET Salkunhoitaja 24,22 Suomi 5,23 SEB Finlandia SEB 5,23 Eurooppa 8,43 BGF European Fund Blackrock

Lisätiedot

Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan. Matti Kantomaa

Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan. Matti Kantomaa Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan Matti Kantomaa Tämän päivän haasteet korkosijoittajalle 1 kk Euribor 0,4 % Saksan 2 vuoden obligaatiotuotto 0,17 % Saksan 10 vuoden obligaatiotuotto 1,7 %

Lisätiedot

Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat

Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat J uhana B rotherus Ekonomis ti 26.11.2014 Talouskasvu jäänyt odotuksista 2 USA kohti kestävää kasvua Yritykset optimistisia Kuluttajat luottavaisia 3 Laskeva öljyn hinta

Lisätiedot

Talouden suunta. Reaalitalous nousee nytkähdellen, korot pysyvät alhaalla 4.9.2013. Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti

Talouden suunta. Reaalitalous nousee nytkähdellen, korot pysyvät alhaalla 4.9.2013. Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti Talouden suunta Reaalitalous nousee nytkähdellen, korot pysyvät alhaalla 4.9.2013 Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti Ostopäälliköiden odotukset Odotukset nousseet euroalueella 2 25-09-2013 3 Kuluttajien luottamus

Lisätiedot

Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne

Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen, Suomen Pankki Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne Oulu 13.9.2016 Julkinen 1 Esityksen teemat Kansainvälinen kauppa kasvaa hitaammin kuin maailman bkt Öljymarkkinat

Lisätiedot

Markets Academy Sijoitukset. Lassi Järvinen Asset Sales

Markets Academy Sijoitukset. Lassi Järvinen Asset Sales Markets Academy Sijoitukset Lassi Järvinen Asset Sales Avaus & tavoitteet Tavoitteena luoda yleiskatsaus sijoitusmarkkinoihin ja sijoittamisen perusteisiin Käydään läpi seuraavat aiheet: Sijoitusmarkkinoiden

Lisätiedot

MARKKINATILANNE ELÄKESIJOITTAJAN NÄKÖKULMASTA. Mikko Mursula, sijoitusjohtaja Insolvenssioikeudellinen Yhdistys ry,

MARKKINATILANNE ELÄKESIJOITTAJAN NÄKÖKULMASTA. Mikko Mursula, sijoitusjohtaja Insolvenssioikeudellinen Yhdistys ry, MARKKINATILANNE ELÄKESIJOITTAJAN NÄKÖKULMASTA Mikko Mursula, sijoitusjohtaja Insolvenssioikeudellinen Yhdistys ry, 25.8.2015 1 ILMARINEN YLEISTÄ 2 HUOLEHDIMME LÄHES 900 000 SUOMALAISEN ELÄKETURVASTA 479

Lisätiedot

Makrokatsaus. Toukokuu 2016

Makrokatsaus. Toukokuu 2016 Makrokatsaus Toukokuu 2016 Osakkeet nousivat toukokuussa 2 Oslon pörssi kehittyi myönteisesti myös toukokuussa 1,8 prosentin nousulla. Öljyn tynnyrihinta nousi edelleen ja oli kuukauden lopussa noin 50

Lisätiedot

Fed alkaa haukkailla. Pasi Sorjonen 15. joulukuuta 2014

Fed alkaa haukkailla. Pasi Sorjonen 15. joulukuuta 2014 Fed alkaa haukkailla Pasi Sorjonen 15. joulukuuta 2014 Fed alkaa haukkailla Tulevaa Yhdysvallat: Haukkamaisempi Fed Euroalue: Luottamus palailee hieman Suomi: Inflaatio hidastuu Mennyttä Euroalue: TLTRO

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo

OSAVUOSIKATSAUS Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2017 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo VAHVA ENSIMMÄINEN KVARTAALI Sijoitusten markkina-arvo oli 22,4 miljardia euroa kasvua vuoden alusta lähes miljardi. Sijoitukset tuottivat

Lisätiedot

Stagflaatio venäläinen kirosana. Sanna Kurronen Maaliskuu 2014

Stagflaatio venäläinen kirosana. Sanna Kurronen Maaliskuu 2014 Stagflaatio venäläinen kirosana Sanna Kurronen Maaliskuu 2014 Putin ei välitä talouden alamäestä Ukrainan kriisi ajaa Venäjän talouden ahtaalle, mutta se ei Putinin menoa hidasta Venäjän talous on painumassa

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Marraskuu 2016

Markkinakatsaus. Marraskuu 2016 Markkinakatsaus Marraskuu 2016 Talouskehitys Donald Trump voitti yllättäen presidenttivaalit Yhdysvalloissa Trump sanoi mm. uudelleenrakentavansa maan infrastruktuurin ja on aiemmin puhunut verojen leikkaamisesta

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2015. Lehdistötilaisuus 23.10.2015 / toimitusjohtaja Timo Ritakallio

ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2015. Lehdistötilaisuus 23.10.2015 / toimitusjohtaja Timo Ritakallio ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2015 Lehdistötilaisuus 23.10.2015 / toimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 OSAKEKURSSIEN LASKU HEIJASTUI SIJOITUSTUOTTOON Tammi syyskuu 2015 Sijoitustuotto 3,1 % Osakesijoitusten tuotto

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2013: ENNAKKOTIETOJA. Lehdistötilaisuus Toimitusjohtaja Harri Sailas

TILINPÄÄTÖS 2013: ENNAKKOTIETOJA. Lehdistötilaisuus Toimitusjohtaja Harri Sailas TILINPÄÄTÖS 2013: ENNAKKOTIETOJA Lehdistötilaisuus 23.1.2014 Toimitusjohtaja Harri Sailas 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2013 (Ennakkotietoja) Sijoitustuotto: 9,8 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo:

Lisätiedot

Makrokatsaus. Maaliskuu 2016

Makrokatsaus. Maaliskuu 2016 Makrokatsaus Maaliskuu 2016 Myönteinen ilmapiiri maaliskuussa Maaliskuu oli kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla hyvä kuukausi ja markkinoiden tammi-helmikuun korkea volatiliteetti tasoittui. Esimerkiksi

Lisätiedot

Makrokatsaus. Heinäkuu 2018

Makrokatsaus. Heinäkuu 2018 Makrokatsaus Heinäkuu 2018 Hyvä kesä myös osakemarkkinoilla 2 Heinäkuu oli hyvä kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla, ja kauppasodan ja "Brexitin" aiheuttamista häiriöistä huolimatta pörssit

Lisätiedot

Kansainvälisen talouden näkymät

Kansainvälisen talouden näkymät Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kansainvälisen talouden näkymät Kasvu jatkuu, näkymät vaimentuneet 4.10.2018 1 Teemat Maailmantalouden näkymät ja riskit kasvu hidastumassa asteittain,

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 11.8.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 11.8.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 11.8.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 8.8.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 20,00 Suomi 5,03 SEB Finlandia SEB 4,17 SEB Finland Small Cap SEB 0,86 Eurooppa

Lisätiedot

Markkinakatsaus Elokuu 2017

Markkinakatsaus Elokuu 2017 Markkinakatsaus Elokuu 2017 Talouskehitys Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) piti globaalin kasvun ennusteet muuttumattomana (3,5 prosenttia 2017 ja 3,6 prosenttia 2018) heinäkuun katsauksessaan. Kasvuennusteita

Lisätiedot

Keskuspankkeja ja luottamusta. Pasi Sorjonen 1. joulukuuta 2014

Keskuspankkeja ja luottamusta. Pasi Sorjonen 1. joulukuuta 2014 Keskuspankkeja ja luottamusta Pasi Sorjonen 1. joulukuuta 2014 Keskuspankkeja ja luottamusta Tulevaa Yhdysvallat: Työllisyyslukujen vuoro Keskuspankkikokouksia (EKP, BoE) Luottamuslukuja Mennyttä Yhdysvallat:

Lisätiedot

Makrokatsaus. Joulukuu 2016

Makrokatsaus. Joulukuu 2016 Makrokatsaus Joulukuu 2016 Hyvä kuukausi osakemarkkinoilla Joulukuu oli hyvä kuukausi useimmilla osakemarkkinoilla, ja monet laajat eurooppalaiset osakeindeksit nousivat 7 8 prosenttia. Myös Yhdysvalloissa

Lisätiedot

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 2/2014

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 2/2014 Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 2/2014 Tietoa Osaketalletuksesta: Talletuksen vastaanottaja: Danske Bank Oyj OSAKETALLETUS 2/2014 Osaketalletus 2/2014 kohde-etuudeksi

Lisätiedot

Sijoitusmarkkinat Kuukausikatsaus

Sijoitusmarkkinat Kuukausikatsaus Sijoitusmarkkinat Kuukausikatsaus 31.7.2018 LYHYESTI: Aina kun olemme ajatelleet, että uutiset potentiaalisesta kauppasodasta ovat laantuneet, Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on jälleen tarttunut

Lisätiedot

Globaalit näkymät vuonna 2008

Globaalit näkymät vuonna 2008 Globaalit näkymät vuonna 2008 TALOUS 2008 -seminaari Finlandia-talo 25.10.2007 Pentti Hakkarainen Johtokunnan jäsen Suomen Pankki SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND 1 Globaalit näkymät vuonna

Lisätiedot

Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat

Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat J uhana B rotherus Ekonomis ti 7.11.2014 Talouskasvu jäänyt odotetusta 2 USA kohti kestävää kasvua Yritykset optimistisia Kuluttajat luottavaisia 3 Kiristystoimet helpottavat

Lisätiedot

KATSAUS ILMARISEN SIJOITUSTOIMINTAAN JA SIJOITUSMARKKINOIDEN NÄKYMIIN. Johdon työeläkepäivä 26.11.2014 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio

KATSAUS ILMARISEN SIJOITUSTOIMINTAAN JA SIJOITUSMARKKINOIDEN NÄKYMIIN. Johdon työeläkepäivä 26.11.2014 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio KATSAUS ILMARISEN SIJOITUSTOIMINTAAN JA SIJOITUSMARKKINOIDEN NÄKYMIIN Johdon työeläkepäivä 26.11.2014 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 2 Ilmarisen sijoitustoiminnan kehitys tammi- syyskuussa 2014

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Toukokuu 2017

Markkinakatsaus. Toukokuu 2017 Markkinakatsaus Toukokuu 2017 Talouskehitys Vuoden toiset ja ehkä tärkeimmät poliittiset Eurooppavaalit Ranskassa menivät markkinoiden kannalta erinomaisesti, Macronin valinta presidentiksi nosti euroa

Lisätiedot

Talousnäkymät. Reijo Heiskanen Ekonomisti, Chief Analyst Nordean taloudellinen tutkimus

Talousnäkymät. Reijo Heiskanen Ekonomisti, Chief Analyst Nordean taloudellinen tutkimus Talousnäkymät Reijo Heiskanen Ekonomisti, Chief Analyst Nordean taloudellinen tutkimus 1 2 Maailma elpymässä kehittyvien maiden vetoavulla 140 Indeksi, 2005=100 Teollisuustuotanto Indeksi 2005=100 140

Lisätiedot

Yhdysvallat ja euroalue eri suuntiin. Pasi Sorjonen

Yhdysvallat ja euroalue eri suuntiin. Pasi Sorjonen Yhdysvallat ja euroalue eri suuntiin Pasi Sorjonen 13.10.2014 Yhdysvallat jatkaa tukevassa nousussa euroalue kompuroi Tulevaa Yhdysvallat: Hyvä yleiskuva säilyy Euroalue: Teollisuuden heikkous voi painaa

Lisätiedot

Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa

Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Euro & talous 4/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 28.9.2017 Teemat Maailmantalouden ja euroalueen

Lisätiedot

OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto

OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto Kehittyvien maiden talouskasvu jatkuu vahvana 10 % 9 % 8 % 2007 2008 Lähde: Consensus Economics 10/2007 7 % 6 % 5 % 4 % 3 % 2 % 1 % 0 % Turkki Brasilia

Lisätiedot

OSAKEMARKKINAKATSAUS. Analyytikko Henri Huovinen Osakesäästäjien Keskusliitto

OSAKEMARKKINAKATSAUS. Analyytikko Henri Huovinen Osakesäästäjien Keskusliitto OSAKEMARKKINAKATSAUS Analyytikko Henri Huovinen Osakesäästäjien Keskusliitto 15.3.2017 Osakemarkkinoiden näkymät vuodelle 2017 Näkymät vuodelle 2017 haasteelliset erityisesti Yhdysvalloissa Trumpin valinnan

Lisätiedot

OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori Myyntiesite/säännöt

OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori Myyntiesite/säännöt OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori Myyntiesite/säännöt Voimassa 24.9.2014 alkaen. OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori (jäljempänä sijoituskori) tarjoaa valmiin,

Lisätiedot

Sijoitusmarkkinat Kuukausikatsaus

Sijoitusmarkkinat Kuukausikatsaus Sijoitusmarkkinat Kuukausikatsaus 31.1.2019 LYHYESTI: Jos unohdamme loppuvuoden 2018 rajun pudotuksen, voimme todeta tammikuuefektin löytyneen jälleen kerran sijoitusmarkkinoilta. Tämän mukaan osakemarkkinoiden

Lisätiedot