Ehdotus rahoitusmalliksi ja kustannusten arvioinnin perusteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ehdotus rahoitusmalliksi ja kustannusten arvioinnin perusteet"

Transkriptio

1 Ehdotus rahoitusmalliksi ja kustannusten arvioinnin perusteet Aluekierros, elokuu 2013 Finanssineuvos Teemu Eriksson / Ylitarkastaja Mikko Saarinen

2 Rahoitusjärjestelmän tarkoituksesta VALTION VIRANOMAISET Maksavat kunnille korvausta palveluiden tarjoamisesta Tarjoavat asiakaspalveluita kansalaisille valtion puolesta KUNNAT Kunnan, valtion (ja muiden toimijoiden) palveluja kansalaisille yhdeltä luukulta KANSALAISET / ASIAKKAAT Rahoitusjärjestelmän tehtävänä on varmistaa, että - toimintamallia perustettaessa siirrettävät työmäärä ja resurssit ( ) vastaavat lähtökohtaisesti toisiaan - valtiolta kunnille siirrettävät resurssit reagoivat jatkossa palvelutoiminnassa tapahtuviin muutoksiin - järjestelmä kannustaa eri toimijoita taloudelliseen toimintaan 2

3 Kustannusten muodostuminen Uusien yhteisten asiakaspalvelupisteiden kustannukset vuosittain ( ) Uuden yhteisen asiakaspalvelun investointi- ja muut toimeenpano- ja ylläpitokustannukset vuosittain ( ) Kunnille omista asiakaspalvelupisteistä koituvat kustannukset vuosittain ( ) Asiakkaille asioinnista koituvat kustannukset vuosittain (tuntia) Valtion toimijoille (ml. Kela) omista asiakaspalvelupisteistä koituvat kustannukset vuosittain ( ) Uuden järjestelmän mukaiset asiakaspalvelun kokonaiskustannukset vuosittain Nykyisen mallin mukaisista yhteispalvelupisteistä eri toimijoille koituvat kustannukset 3

4 Rahoitusjärjestelmä: yhdistelmämalli Rahoitusjärjestelmänä on ns. yhdistelmämalli, joka koostuu perusosasta ja suoriteosasta Perusosalla korvataan pääosin kiinteitä kustannuksia ja se hallinnoidaan keskitetysti Vuokrat, tietoliikenne, varusteet, sähkö, koulutus, yms. Suoriteosalla korvataan suoritteen antamiseen liittyviä muuttuvia kustannuksia ja se maksetaan toimijoiden toimintamenoista Työaikaperusteinen korvaus 4

5 Perusosa Rahoitusjärjestelmä: perusosa Toimitilojen mitoituksen mukaiset kohtuulliset toimitilakulut Etäpalvelulaitteiston ylläpitokustannukset Asiakaspalvelujärjestelmän, ajanvarausjärjestelmän, kassajärjestelmän ja yleisten tieto- ja viestintäteknisten järjestelmien käytön kustannukset Kustannusten jakautuminen toimijoittain määrittyy asiakaspalvelutapahtumien määrän ja luonteen perusteella Valtion maksama perusosa määritellään ja maksetaan keskitetysti 5

6 Rahoitusjärjestelmä: suoriteosa Suoriteosa Kunnan antamat, muiden toimijoiden suoritteet Suoritteet hinnoitellaan niihin kuluvan välittömän ja välillisen työajan mukaan Neuvontasuoritteet Hinnoitellaan kolmeen ryhmään Alle 3 min, 3 8 min ja yli 8 min Mahdolliset oheispalvelut sopimuksen ja laskutuksen mukaan Tulkkaus, toimitilojen vuokraus, yms. 6

7 Rahoitusjärjestelmä: mistä määrärahat? Valtion talouden kehyksen kasvattaminen on vaikeasti perusteltavissa ja hankkeessa tehdyt laskelmat osoittavat, että yhteinen asiakaspalvelu on merkittävästi taloudellisempi kuin nykyinen järjestelmä. Uusi yhteinen asiakaspalvelu vapauttaa toimijoilta toimitila- ja henkilöstöresursseja keskittämällä vähenevää käyntiasiointia yhteisiin pisteisiin. Substanssityön organisointi voidaan eriyttää asiakaspalvelupisteiden sijainnista. Yhteinen asiakaspalvelu hajauttaa toimijoiden toiminnallista ja taloudellista riskiä palvelutarjonnan rakenteellisessa murroksessa, kun uusia palvelukanavia ja -innovaatioita syntyy. 7

8 Rahoitusjärjestelmä: määrärahojen budjetointi Valtion toimijoiden perusosan maksuosuudet kerätään keskitetylle momentille Suoritekorvaukset seuraavat kysynnän muutoksia ja budjetoidaan kunkin toimijan toimintamenomomentille Investoinnit tulisi rahoittaa osallistuvien viranomaisten toimintamenomäärärahojen ulkopuolisella rahoituksella Katetaan toiminnasta myöhemmin syntyvillä säästöillä 8

9 Rahoitusjärjestelmä: seuranta Eritellään maksuttomaan neuvontaan ja maksullisiin suoritteisiin liittyvät kustannusten korvaukset Seurataan korvauksien ja kustannusten kertymistä sekä niiden vastaavuutta Alkuvaiheen korvausten perusteena olevat suoritehinnat määritetään mallintamalla, myöhemmin työajanseurannan toteutumaan perustuen 9

10 Asiakaspalvelupisteiden mitoitus: uuden pisteen kysynnän arvioinnin lähtökohdat Valtion palveluiden kysyntä arvioitiin pisteen vaikutusalueen asukasluvun mukaan Kunkin pisteen vaikutusalue määriteltiin asiointitietojen avulla Kunnan palveluiden kysyntä arvioitiin järjestävän kunnan asukasluvun mukaan Pisteen tilat, varusteet ja henkilöstö määritettiin kysynnän mukaan 10

11 Asiakaspalvelupisteiden mitoitus: kysynnän kehitys tulevaisuudessa Laskelmat tehtiin käyttämällä kahta eri skenaariota käyntiasioinnin tulevasta vähentymisestä sähköisen asioinnin ja muun prosessien kehittämisen myötä Skenaario 30%, jossa käyntiasiointivolyymin oletetaan vähentyvän 30% tulevaisuudessa Skenaario 50%, jossa vähennyksen oletetaan olevan 50% Molemmat skenaariot laskettiin myös malleilla, joissa on huomioitu Kelan sopimusperusteinen erityisasema 11

12 Asiakaspalvelupisteissä tarvittava henkilöstö ja toimitilat Tarvittavien henkilötyövuosien määrä arvioitiin kysynnän, keskimääräisen asiointitapahtuman keston ja palveluneuvojan tehollisen työajan perusteella Toimitilojen vaadittu koko määriteltiin yhteispalvelutilojen suunnitteluohjeistuksen mukaan 12

13 Käyttö- ja ylläpitokustannukset: henkilöstö Henkilöstökulut Henkilötyövuosien määrä mitoitettiin arvioidun kysynnän, tehollisen työajan ja taustatyövähennyksien perusteella Laskelmien palkkataso 2200 /kk määriteltiin haastattelujen, kyselyiden ja tilastokeskuksen tilastojen tietoja vertailemalla Henkilösivukulujen kertoimeksi määriteltiin selvitysten ja saatavilla olleen vertailutiedon perusteella 1,55, sisältäen pakolliset ja vapaaehtoiset henkilösivukulut Henkilötyövuoden kustannus täten /v 13

14 Käyttö- ja ylläpitokustannukset: toimitilat Toimitilat Kiinteistövuokrien määrittelyssä käytetty valtion toimijoiden toteutuneita kustannuksia Vuokratasoa määritti pääosin kuntakoko Luotiin viisiportainen asteikko kuntakoon vaihtelulle, johon kunnat sijoitettiin asukaslukujen mukaan 14

15 Käyttö- ja ylläpitokustannukset: tietojärjestelmät Tietojärjestelmäkustannukset Tietojärjestelmäkustannuksien tasoksi määriteltiin /henkilötyövuosi Kustannuksiin sisällytetty eräitä kertaluonteisia hankintaeriä Ajallinen ja paikallinen vaihtelu todennäköistä 15

16 Asiakaspalvelupisteiden investointikustannukset Investointikustannuksiin laskettiin remontointikustannukset ja perehdytyskoulutuksen kustannukset 164 kunnan mallin kertaluonteiset investointikustannukset olisivat kysynnästä riippuen 73,8 57,1 miljoonaa euroa 129 kunnan mallin kertaluonteiset investointikustannukset olisivat kysynnästä riippuen 38,1 27,9 miljoonaa euroa 16

17 Kokonaistaloudellisuuden tarkastelu: nykyjärjestelmän kustannukset Nykyjärjestelmän asiakaspalvelun kustannukset 266 miljoonaa euroa vuodessa Valtio 155 miljoonaa euroa Kunnat 111 miljoonaa euroa Sähköisen asioinnin kehittäminen vähentää käyntiasiointia tulevaisuudessa, mikä synnyttää tyhjäkäyntiä ja ylimääräisiä seiniä, resurssien vajaakäyttöä 17

18 Kokonaistaloudellisuuden tarkastelu: uuden järjestelmän käyttökustannukset 164 kunnan mallin uusien asiakaspalvelupisteiden enimmäiskustannukset Vuotuiset käyttökustannukset 70,6 50,7 miljoonaa euroa kysynnän määrästä riippuen 129 kunnan mallin uusien asiakaspalvelupisteiden enimmäiskustannukset Vuotuiset käyttökustannukset 33,1 23,8 miljoonaa euroa kysynnän määrästä riippuen 18

19 Kokonaistaloudellisuuden tarkastelu: säästöpotentiaali Yhteinen käyntiasiointipalvelu kustannustehokkaampi järjestelmä Vuotuiset kustannukset laskisivat vuoden miljoonasta eurosta noin 100 miljoonaan euroon Säästöpotentiaalin hyödyntäminen edellyttäisi päällekkäisten rakenteiden ainakin osittaista purkamista Palvelut olisivat saatavissa nykyistä kattavammin niiden järjestämisestä aiheutuvien kustannusten samalla pienentyessä 19

Asiakaspalvelu2014 hanke työryhmän ehdotukset

Asiakaspalvelu2014 hanke työryhmän ehdotukset Asiakaspalvelu2014 hanke työryhmän ehdotukset TE-palvelu-uudistuksen johtamisen ajankohtaisfoorumi 22.8.2013 Finanssineuvos Teemu Eriksson Henkilökohtainen Sähköinen palvelu Käyntiasiointi Asiakaspalvelupisteet

Lisätiedot

Keskeiset julkisen hallinnon palvelut yhteisistä asiakaspalvelupisteistä

Keskeiset julkisen hallinnon palvelut yhteisistä asiakaspalvelupisteistä Keskeiset julkisen hallinnon palvelut yhteisistä asiakaspalvelupisteistä Kuntamarkkinat 11.9.2013 Hallitusneuvos, yksikön päällikkö Tarja Hyvönen Kehittämisjohtaja Marko Puttonen Finanssineuvos Teemu Eriksson

Lisätiedot

Mitä yhteisten asiakaspalvelupisteiden perustaminen edellyttää niitä ylläpitäviltä kunnilta?

Mitä yhteisten asiakaspalvelupisteiden perustaminen edellyttää niitä ylläpitäviltä kunnilta? Mitä yhteisten asiakaspalvelupisteiden perustaminen edellyttää niitä ylläpitäviltä kunnilta? Kuntamarkkinat 12.9.2013 Finanssineuvos Teemu Eriksson Miksi yhteinen asiakaspalvelu? Käyntiasiakaspalvelu ehdotetaan

Lisätiedot

Valtio Expo 20.5.2014. Hallitusneuvos Tarja Hyvönen

Valtio Expo 20.5.2014. Hallitusneuvos Tarja Hyvönen Valtio Expo 20.5.2014 Hallitusneuvos Tarja Hyvönen 2 Velvollisuus käyntiasioinnin turvaamiseen Perustuslain hyvän hallinnon periaate Pääsy hallinnon palveluihin turvattava myös niille, jotka eivät voi,

Lisätiedot

UUSI YHTEINEN ASIAKASPALVELU

UUSI YHTEINEN ASIAKASPALVELU UUSI YHTEINEN ASIAKASPALVELU Etäpalvelun koulutus- ja tiedotuspäivä 26.3. Marko Puttonen Julkisen hallinnon yhteinen asiakaspalvelu Yhteispalvelun kehittäminen alkoi 1990-luvun alkupuolella Yhteispalvelu

Lisätiedot

ASPA214 ja miten palveluneuvojan työtä tuetaan. Suomi.fin kevätseminaari 15.5.2014

ASPA214 ja miten palveluneuvojan työtä tuetaan. Suomi.fin kevätseminaari 15.5.2014 ASPA214 ja miten palveluneuvojan työtä tuetaan Suomi.fin kevätseminaari 15.5.2014 Henkilökohtainen Sähköinen palvelu Käyntiasiointi Asiakaspalvelupisteet Asiakaspalvelut Asiantuntijapalvelu etäpalveluna

Lisätiedot

KUTSU Yhteinen asiakaspalvelu tulee Ota koppi!

KUTSU Yhteinen asiakaspalvelu tulee Ota koppi! KUTSU Yhteinen asiakaspalvelu tulee Ota koppi! Olet tervetullut kuulemaan ja keskustelemaan yhteisen asiakaspalvelun järjestämisestä ja kertomaan, miten toivot omalla alueellasi järjestämisessä edettävän.

Lisätiedot

LAUSUNTOKYSYMYKSET: JULKISEN HALLINNON ASIAKASPALVELUN KEHIT- TÄMISHANKKEEN LOPPURAPORTTI

LAUSUNTOKYSYMYKSET: JULKISEN HALLINNON ASIAKASPALVELUN KEHIT- TÄMISHANKKEEN LOPPURAPORTTI 10.9.2013 1(7) LAUSUNTOKYSYMYKSET: JULKISEN HALLINNON ASIAKASPALVELUN KEHIT- TÄMISHANKKEEN LOPPURAPORTTI Yhteisen asiakaspalvelun järjestäminen ja siinä tarjottavat palvelut Kysymys 1 Hanke ehdottaa, että

Lisätiedot

Karkkilan kaupungin vastaus 1(6) LAUSUNTOKYSYMYKSET: JULKISEN HALLINNON ASIAKASPALVELUN KEHIT- TÄMISHANKKEEN LOPPURAPORTTI

Karkkilan kaupungin vastaus 1(6) LAUSUNTOKYSYMYKSET: JULKISEN HALLINNON ASIAKASPALVELUN KEHIT- TÄMISHANKKEEN LOPPURAPORTTI Karkkilan kaupungin vastaus 1(6) LAUSUNTOKYSYMYKSET: JULKISEN HALLINNON ASIAKASPALVELUN KEHIT- TÄMISHANKKEEN LOPPURAPORTTI Yhteisen asiakaspalvelun järjestäminen ja siinä tarjottavat palvelut Kysymys 1

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. SAATE TK-21-1084-11 2.4.2012 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

Yhteisen asiakaspalvelupisteen toimintamalli

Yhteisen asiakaspalvelupisteen toimintamalli Yhteisen asiakaspalvelupisteen toimintamalli Asiakaspalvelu2014 hankkeen aluekierros Kehittämisjohtaja Marko Puttonen / Neuvotteleva virkamies Heikki Talkkari Hyvän ja laadukkaan asiakaspalvelun periaatteita

Lisätiedot

ASPA - Mitä seuraavaksi?

ASPA - Mitä seuraavaksi? ASPA - Mitä seuraavaksi? Pilotoinnin päätösseminaari 24.8.2015 Valtiovarainministeriö, Hallitusneuvos Ilkka Turunen Huomioita hallituksen kärkihankkeista Kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentäminen

Lisätiedot

Ote: Maakuntahallitus Lausunto julkisen hallinnon asiakaspalvelun kehittämishankkeen loppuraportista

Ote: Maakuntahallitus Lausunto julkisen hallinnon asiakaspalvelun kehittämishankkeen loppuraportista Ote: Maakuntahallitus 02.09.2013 121 Lausunto julkisen hallinnon asiakaspalvelun kehittämishankkeen loppuraportista 121 Lausunto julkisen hallinnon asiakaspalvelun kehittämishankkeen loppuraportista...

Lisätiedot

Yhteispalvelun aluetilaisuudet

Yhteispalvelun aluetilaisuudet Yhteispalvelun aluetilaisuudet Joensuu 20.2.2009 Seinäjoki 26.2.2009 Oulu 27.2.2009 Helsinki 4.3.2009 Turku 5.3.2009 Tampere 6.3.2009 Rovaniemi 9.3.2009 Yhteispalvelun laajentamishanke valtiovarainministeriö,

Lisätiedot

Palvelukeskusten toimintaperiaatteet ja talousvaikutukset. Vimana Oy. Hallituksen puheenjohtaja Mirjami Laitinen

Palvelukeskusten toimintaperiaatteet ja talousvaikutukset. Vimana Oy. Hallituksen puheenjohtaja Mirjami Laitinen Palvelukeskusten toimintaperiaatteet ja talousvaikutukset Vimana Oy Hallituksen puheenjohtaja Mirjami Laitinen 7.9.2017 1 31.1.2017 Ministerivaliokunnan linjaukset ICTpalvelukeskuksista Toimijoiden vastuut

Lisätiedot

Siun soten kehys Omistajaohjaus

Siun soten kehys Omistajaohjaus Siun soten kehys 2018 Omistajaohjaus 10.10.2017 MAKSUSOSUUKSIEN PERUSTEET Perussopimuksen 24 ja 25 Järjestämis- ja tuottamisvastuun aiheuttamat nettokustannukset rahoitetaan jäsenkuntien suorittamalla

Lisätiedot

FiDiPro-ohjelma Projektin hyväksyttävät kustannukset

FiDiPro-ohjelma Projektin hyväksyttävät kustannukset FiDiPro-ohjelma Projektin hyväksyttävät kustannukset FiDiPro-kustannukset puhututtavat Paljonkohan voi tarjota palkkaa? Onko puhelinetu ok? Paljonko muuttokuluja saa syntyä? Perhe mukaan? Maksaako Tekes

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Hankkeen linjaukset. Yhteispalvelun laajentamishankkeen päätösseminaari Hallitusneuvos Tarja Hyvönen

Miten tästä eteenpäin? Hankkeen linjaukset. Yhteispalvelun laajentamishankkeen päätösseminaari Hallitusneuvos Tarja Hyvönen Miten tästä eteenpäin? Hankkeen linjaukset Yhteispalvelun laajentamishankkeen päätösseminaari 9.6.2010 Hallitusneuvos Tarja Hyvönen Paikallishallinnon muutos Kuntarakenteen ja palvelurakenteen ja kanavien

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-820-06 6.6.2007 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen päivitetty talousarvioehdotus vuodelle 2008. Liitteenä on kopiot Cognos Planning-järjestelmällä tehdyistä rahoitustaulukoista.

Lisätiedot

TÄYTTÖOHJE 1(5) Kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2017 OPINTOKESKUKSET

TÄYTTÖOHJE 1(5) Kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2017 OPINTOKESKUKSET TÄYTTÖOHJE 1(5) Kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2017 OPINTOKESKUKSET Lomakkeella ilmoitetaan opintokeskusten vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) mukaisen toiminnan järjestämisestä

Lisätiedot

Ajankohtaista yhteisestä asiakaspalvelusta

Ajankohtaista yhteisestä asiakaspalvelusta Ajankohtaista yhteisestä asiakaspalvelusta - HE-luonnoksen keskeinen sisältö ja yhteisten asiakaspalvelupisteiden toimintamalli Kunta- ja aluehallinto-osasto Yhteiset asiakaspalvelupisteet Kokonaismäärä

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-881-09 31.3.2010 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen annettujen kehysten puitteisiin laadittu talousarvioehdotus vuodelle 2011. Tilastokeskuksen ehdotus vuosia 2011-2014

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. SAATE TK-21-837-10 7.4.2011 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

Tiedonkeruu kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2016:

Tiedonkeruu kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2016: TÄYTTÖOHJE 1(5) Kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2016 OPINTOKESKUKSET Muutoksia opintokeskusten kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2017 tiedonkeruuseen: Kevään 2018 tiedonkeruuseen Kustannukset,

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP) annetun lain (1369/2014)

Lisätiedot

ASIANTUNTIJALAUSUNTO EDUSKUNNAN TARKASTUSVALIOKUNNALLE

ASIANTUNTIJALAUSUNTO EDUSKUNNAN TARKASTUSVALIOKUNNALLE ASIANTUNTIJALAUSUNTO EDUSKUNNAN TARKASTUSVALIOKUNNALLE TOIMENPITEET MIETINNÖN TRVM 5/2014 VP JOHDOSTA / K 10/2016 VP TIISTAI 12.04.2016 KLO 12:30 TOIMITUSJOHTAJA JARI SARJO SENAATTI-KIINTEISTÖT KESKEISIMMÄT

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA

LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA Loviisan kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx Lapinjärven kunnanvaltuusto xx.xx.2014 xx 2

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Lainsäädäntöneuvos Hannele Kerola

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Lainsäädäntöneuvos Hannele Kerola VALTIOVARAINMINISTERIÖ MUISTIO Lainsäädäntöneuvos Hannele Kerola 27.4.2016 VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS HALLINNON TIETOTEKNIIKKAKESKUKSEN (HAL- TIK) TEHTÄVIEN JA TOIMINTOJEN SIIRTÄMISESTÄ VALTION TIETO- JA VIES-

Lisätiedot

Katse tulevaisuuteen. ASPA-pilotit puolenvälin krouvissa -seminaari Ylitarkastaja Jaana Salmi

Katse tulevaisuuteen. ASPA-pilotit puolenvälin krouvissa -seminaari Ylitarkastaja Jaana Salmi Katse tulevaisuuteen ASPA-pilotit puolenvälin krouvissa -seminaari 14.1. Ylitarkastaja Jaana Salmi Uusia toimijoita pilottipisteisiin Keskusteluja käyty tähän mennessä Tullin, Maanmittauslaitoksen, oikeusministeriön

Lisätiedot

Yhteispalvelusopimuksessa huomioitavia seikkoja

Yhteispalvelusopimuksessa huomioitavia seikkoja Yhteispalvelusopimuksessa huomioitavia seikkoja Yleistä aina kirjallisesti määräaikainen tai toistaiseksi voimassa oleva lain valmistelussa katsottu, että kyseessä ei ole luonteeltaan julkisista hankinnoista

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-975-07 9042008 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2009 Liitteenä on myös Cognos Planning-järjestelmällä tehdyt rahoitustaulukot: - peruslaskelma

Lisätiedot

1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta

1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 1992 vp - HE 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion pelastusoppilaitoksista annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion pelastusoppilaitoksista

Lisätiedot

Korvausjärjestelmän tuki uudistuneille käytännöille

Korvausjärjestelmän tuki uudistuneille käytännöille Korvausjärjestelmän tuki uudistuneille käytännöille Finlandia-talo / webinaari 26.9.2014 Reija Jääskeläinen etuuspäällikkö Työterveyshuollon korvausjärjestelmän tavoitteet (1/2) Edistää, kannustaa ja ohjata

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 1(5) Talousarvioesitys 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Selvitysosa: Valtion tilastotoimen tehtävänä on vastata yhteiskuntaoloja ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

KUHMON KAUPUNGIN LAUSUNTO JULKISEN HALLINNON ASIAKASPALVELUN KEHITTÄMISHANKKEEN LOPPURAPORTISTA

KUHMON KAUPUNGIN LAUSUNTO JULKISEN HALLINNON ASIAKASPALVELUN KEHITTÄMISHANKKEEN LOPPURAPORTISTA 1(8) KUHMO Hallintopalvelut valtiovarainministerio@vm.fi KUHMON KAUPUNGIN LAUSUNTO JULKISEN HALLINNON ASIAKASPALVELUN KEHITTÄMISHANKKEEN LOPPURAPORTISTA LAUSUNTOKYSYMYKSET: Yhteisen asiakaspalvelun järjestäminen

Lisätiedot

Yhteispalvelutilanne NYT. Yhteispalvelun laajentamishankkeen päätösseminaari Projektipäällikkö Teemu Eriksson

Yhteispalvelutilanne NYT. Yhteispalvelun laajentamishankkeen päätösseminaari Projektipäällikkö Teemu Eriksson Yhteispalvelutilanne NYT Yhteispalvelun laajentamishankkeen päätösseminaari 9.6.2010 Projektipäällikkö Teemu Eriksson Lähtötilanne 1.1.2009 Toimintaympäristö ja tavoitteen asettelu Valtion paikallishallinnon

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.212 ALUSTAVA ARVIO Maakunnan talousarvio 212 ja toimintasuunnitelma 213 215 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 28.11.211 62. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Työttömyysaste (%) 8,2 8,7 8,8 8,6

Työttömyysaste (%) 8,2 8,7 8,8 8,6 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

Turvakotipalvelut, talousasiat

Turvakotipalvelut, talousasiat Turvakotipalvelut, talousasiat Alustavia linjauksia 20.3.2015 20.3.2015 Laskentapäällikkö Juha Kekkonen 1 Yleistä Turvakotipalvelujen tuottajille vuosittain maksettavan korvauksen kokonaismäärä valtion

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAISEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS Vuoden tiedot tulossopimuksen mukaiset PRH Dnro: 147/20/11 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot

Lisätiedot

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI KUNNAN JA MAAKUNNAN VÄLI- SEN VUOKRAN MÄÄRÄYTYMISESTÄ SIIRTYMÄKAUDEN AIKANA

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI KUNNAN JA MAAKUNNAN VÄLI- SEN VUOKRAN MÄÄRÄYTYMISESTÄ SIIRTYMÄKAUDEN AIKANA LIITE 1(5) LUONNOS 17.5.2018 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI KUNNAN JA MAAKUNNAN VÄLI- SEN VUOKRAN MÄÄRÄYTYMISESTÄ SIIRTYMÄKAUDEN AIKANA 1. Ehdotuksen pääasiallinen sisältö Asetuksella ehdotetaan säädettäväksi

Lisätiedot

Välittömät vaikutukset: Välittömät vaikutukset kuvaavat tarkasteltavan toimialan tuotosta, arvonlisää ja työllisten määrää.

Välittömät vaikutukset: Välittömät vaikutukset kuvaavat tarkasteltavan toimialan tuotosta, arvonlisää ja työllisten määrää. Keskeiset käsitteet Välittömät vaikutukset: Välittömät vaikutukset kuvaavat tarkasteltavan toimialan tuotosta, arvonlisää ja työllisten määrää. Välilliset vaikutukset: Välilliset vaikutukset kuvaavat tarkasteltavan

Lisätiedot

40. Ratahallintokeskus

40. Ratahallintokeskus 40. Ratahallintokeskus S e l v i t y s o s a : Radanpidon tavoitteena on edistää rautatieliikenteen toimintaedellytyksiä tehokkaana, turvallisena ja ympäristöystävällisenä liikennemuotona niin kotimaassa

Lisätiedot

Yliopistouudistus ja kirjastojen talous

Yliopistouudistus ja kirjastojen talous 1 Yliopistouudistus ja kirjastojen talous 25.11.2010 Päivi Mäntysaari 2 Yliopistouudistuksen vaikutuksia Yliopistojen strategian muutos Ympäristön muutos, epävarmuus, kilpailu Todennäköiset muutokset rahoitukseen

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain muuttamisesta (HE 188/2016)

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain muuttamisesta (HE 188/2016) Hallintovaliokunta 9.2.2017 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain muuttamisesta (HE 188/2016) VM, Kunta- ja aluehallinto-osasto Hallitusneuvos Ilkka Turunen

Lisätiedot

ASIANTUNTIJALAUSUNTO EDUSKUNNAN TARKASTUSVALIOKUNNALLE

ASIANTUNTIJALAUSUNTO EDUSKUNNAN TARKASTUSVALIOKUNNALLE ASIANTUNTIJALAUSUNTO EDUSKUNNAN TARKASTUSVALIOKUNNALLE TOIMENPITEET MIETINNÖN TRVM 5/2014 VP JOHDOSTA / K 10/2016 VP TIISTAI 19.04.2016 KLO 12:30 HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA JARMO VAITTINEN SENAATTI-KIINTEISTÖT

Lisätiedot

Monikanavarahoitusta. yksinkertaistetaan ylijohtaja Outi Antila Etunimi Sukunimi

Monikanavarahoitusta. yksinkertaistetaan ylijohtaja Outi Antila Etunimi Sukunimi Monikanavarahoitusta yksinkertaistetaan 17.4.2018 ylijohtaja Outi Antila 1 17.4.2018 Etunimi Sukunimi Mitä tarkoittaa monikanavarahoitus? Rahoitus kerätään useasta lähteestä ja kohdennetaan palveluihin

Lisätiedot

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Dnro 78/20/06

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Dnro 78/20/06 EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 Dnro 78/20/06 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TAE 2007 30. Yrityspolitiikka 21. Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

Uusi asumisyksikkö Naantalin kaupungin sote:n talousarviossa

Uusi asumisyksikkö Naantalin kaupungin sote:n talousarviossa Uusi asumisyksikkö Naantalin kaupungin sote:n talousarviossa Tulot asukkaita/hpv /as/hpv yht. /kk Asukkailta perittävät vuokrat 15 550 8 250 KELA:n enimmäisvuokra Asukkaiden sähkömaksut 15 20 300 voidaan

Lisätiedot

KoTePa-hankkeen laskenta - loppuraportti. 26.4.2011 Oy Audiapro Ab Atte Niittylä ja Tuomas Hanhela

KoTePa-hankkeen laskenta - loppuraportti. 26.4.2011 Oy Audiapro Ab Atte Niittylä ja Tuomas Hanhela KoTePa-hankkeen laskenta - loppuraportti 26.4.2011 Oy Audiapro Ab Atte Niittylä ja Tuomas Hanhela Hankkeen läpivienti Aloituspalaveri 8.3. Kouvolassa Sovittiin laskennan perusteet 1. Korjataan vanhat tilat,

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010 1(5) Pvm Datum 342009 Dnro Dnr TK-21-893-08 Vastaanottaja Mottagare Valtiovarainministeriö Kirjaamo Viite Ref Asia Ärende VM/13/02020101/2009, ohje 522009 Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Lisätiedot

ASIOINTIPISTEESSÄ KAIKKI KÄY!

ASIOINTIPISTEESSÄ KAIKKI KÄY! Yhteispalvelu loikkaa digiaikaan ja palvelee entistä paremmin Kaikki mukaan yhteistyö tuo etuja. Etu 1. Palvelua asiakkaan ehdoilla kaikissa kanavissa TOIMINTA ON ASIAKASLÄHTÖISTÄ suomi.fi SÄHKÖINEN ASIOINTI

Lisätiedot

Elinkaarimallien taloudelliset arviointiperusteet ja analyysit

Elinkaarimallien taloudelliset arviointiperusteet ja analyysit Elinkaarimallit ja -palvelut tulosseminaari Elinkaarimallien taloudelliset arviointiperusteet ja analyysit Hanna Kaleva KTI Kiinteistötieto Oy 26.9.2006 ELINKAARIMALLIT kehityshanke: KTI:n osaprojekti:

Lisätiedot

Sähköisen asioinnin kehittäminen julkisessa hallinnossa SADe- ohjelma. Valtio Expo 2009 Helsinki Ylijohtaja Silja Hiironniemi

Sähköisen asioinnin kehittäminen julkisessa hallinnossa SADe- ohjelma. Valtio Expo 2009 Helsinki Ylijohtaja Silja Hiironniemi Sähköisen asioinnin kehittäminen julkisessa hallinnossa SADe- ohjelma Valtio Expo 2009 Helsinki 7.5.2009 Ylijohtaja Silja Hiironniemi Taustaa Hallitusohjelman mukaisesti julkisen hallinnon toimintaa, palvelurakenteita,

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus 2009 2012 2009 2010 2011 2012 toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 8,2 8,4 7,6 7,2

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus 2009 2012 2009 2010 2011 2012 toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 8,2 8,4 7,6 7,2 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 Johtokunta hyväksynyt 15.3.2010 TÄSSÄ EI OLE HUOMIOITU KEVAKE-SIIRTOA 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Valtion rakenteet ja konsernipalvelut kehittyvät. Seija Petrow Valtiovarainministeriö

Valtion rakenteet ja konsernipalvelut kehittyvät. Seija Petrow Valtiovarainministeriö Valtion rakenteet ja konsernipalvelut kehittyvät Seija Petrow Valtiovarainministeriö Rakennepoliittinen ohjelma Hallituksen päätös rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanosta 29.11.2013. Ohjelman yhtenä

Lisätiedot

Yhteistoiminnat opetuspalveluissa

Yhteistoiminnat opetuspalveluissa Yhteistoiminnat opetuspalveluissa Taulukko 41 jne. Mikko Mehtonen Erityisasiantuntija Kuntaliitto - kuntatalous Esi- ja perusopetus Esi- ja perusopetus (taulukot 01, 41 ja 51) valtionosuudet maksetaan

Lisätiedot

TULLIHALLITUS HUHTUKUU

TULLIHALLITUS HUHTUKUU 1/5 TULLILAITOS täydentävä TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 TULLIHALLITUS HUHTUKUU 2006 6.10.2006 2/5 21. Toimintamenot (osa EU) (siirtomääräraha 2 v.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 147 832 000

Lisätiedot

Etäpalvelut suuri mahdollisuus

Etäpalvelut suuri mahdollisuus Etäpalvelut suuri mahdollisuus Tanja Rantanen, erityisasiantuntija 27.1.2011 Joensuu, Punos-hankkeen loppuseminaari Etäpalvelu luo paljon mahdollisuuksia julkishallinnolle Vähentää sekä asiakkaan että

Lisätiedot

Tulot rakennerahastohankkeissa Yleisasetuksen (EY) N:o 1083/2006 55 artiklan vai kansallisen tukilainsäädännön soveltaminen?

Tulot rakennerahastohankkeissa Yleisasetuksen (EY) N:o 1083/2006 55 artiklan vai kansallisen tukilainsäädännön soveltaminen? Tulot rakennerahastohankkeissa Yleisasetuksen (EY) N:o 1083/2006 55 artiklan vai kansallisen tukilainsäädännön soveltaminen? Työ- ja elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö Rakennerahastojen hallinnointiryhmä

Lisätiedot

Taloudelliset hyödyt. Hyöty 1 Hyödyn tarkempi kuvaus - miten hyöty syntyy - kenelle kohdistuu. Vaikutus ( /vuosi)

Taloudelliset hyödyt. Hyöty 1 Hyödyn tarkempi kuvaus - miten hyöty syntyy - kenelle kohdistuu. Vaikutus ( /vuosi) Valtiokonttori, Digistartti: hankeaihioiden arviointi 31.3.2016 Liite 9: Kustannushyötylaskelma: Yrityksen perustaminen ja yhteinen vuorovaikutteinen palvelualusta Taloudelliset hyödyt - Mahdolliset uudet

Lisätiedot

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 Dnro 25/20/2005 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TAE 2006 30. Yrityspolitiikka 21. Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö 26.08.2013 KSL/199/05.00.12/2013

Valtiovarainministeriö 26.08.2013 KSL/199/05.00.12/2013 1 (8) Valtiovarainministeriö 26.08.2013 KSL/199/05.00.12/2013 Viite: KSL/199/05.00.12/2013 LAUSUNTO: JULKISEN HALLINNON ASIAKASPALVELUN KEHITTÄMISHANKKEEN LOPPURAPORTTI Valtiovarainministeriön kunta- ja

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistuksen viestintäryhmä Katri Laukkanen Terveellisiä, turvallisia ja tehokkaita tiloja maakuntien tarpeisiin

Maakunta- ja sote-uudistuksen viestintäryhmä Katri Laukkanen Terveellisiä, turvallisia ja tehokkaita tiloja maakuntien tarpeisiin Maakunta- ja sote-uudistuksen viestintäryhmä Katri Laukkanen 1.11.2018 Terveellisiä, turvallisia ja tehokkaita tiloja maakuntien tarpeisiin SUOMEN SUURIN TOIMITILAYHTIÖ Tarjoamme maakunnille vuodesta 2021

Lisätiedot

Kelan toimenpiteet yhteispalvelun kehittämisessä!

Kelan toimenpiteet yhteispalvelun kehittämisessä! Kelan toimenpiteet yhteispalvelun kehittämisessä! 1 SAARISELKÄ 21.4.2011 Toimistoverkko 2011 Inari, Muonio, Kolari, Pello, Ylitornio, Tornio, Kemi, Tervola, Rovaniemi, Saarenkylä, Sodankylä, Kittilä, Salla,

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) Dnro:916/05.20.00/2014 Kh 9/21.12.2015 408 YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta

Lisätiedot

Julkisen hallinnon yhteinen asiakaspalvelu Kokemuksia ASPA-pilotoinnista. 9.9.2015 kehittämisjohtaja Marko Puttonen Kuntamarkkinat

Julkisen hallinnon yhteinen asiakaspalvelu Kokemuksia ASPA-pilotoinnista. 9.9.2015 kehittämisjohtaja Marko Puttonen Kuntamarkkinat Julkisen hallinnon yhteinen asiakaspalvelu Kokemuksia ASPA-pilotoinnista 9.9.2015 kehittämisjohtaja Marko Puttonen Kuntamarkkinat Pilottipisteillä viiden vuoden sopimus - Pilotointiaika 23.9.2014-30.4.2015

Lisätiedot

Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin EHDOTUS VUODEN 2018 II LISÄTALOUSARVIOON

Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin EHDOTUS VUODEN 2018 II LISÄTALOUSARVIOON EI JULKINEN kunnes VM antaa oman ehdotuksensa. JulkL (621/1999) 6.1 :n 4 k Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin EHDOTUS VUODEN 2018 II LISÄTALOUSARVIOON Tämä asiakirja on allekirjoitettu sähköisesti.

Lisätiedot

Innovaatiorahoituskeskus Tekesin EHDOTUS VUODEN 2016 II LISÄTALOUSARVIOON

Innovaatiorahoituskeskus Tekesin EHDOTUS VUODEN 2016 II LISÄTALOUSARVIOON EI JULKINEN kunnes VM antaa oman ehdotuksensa. JulkL (621/1999) 6.1 :n 4 k Innovaatiorahoituskeskus Tekesin EHDOTUS VUODEN 2016 II LISÄTALOUSARVIOON 32.20.06 Innovaatiorahoitukeskus Tekesin toimintamenot

Lisätiedot

Peruspalveluohjelma ja TME 2015 budjettiriihen tulemat Kuntamarkkinat 10.-11.9.2014. Reijo Vuorento apulaisjohtaja, kuntatalous

Peruspalveluohjelma ja TME 2015 budjettiriihen tulemat Kuntamarkkinat 10.-11.9.2014. Reijo Vuorento apulaisjohtaja, kuntatalous Peruspalveluohjelma ja TME 2015 budjettiriihen tulemat Kuntamarkkinat 10.-11.9.2014 Reijo Vuorento apulaisjohtaja, kuntatalous Budjetin menolinjauksia Vaalikauden sopeutustoimet yht. (veronkiristykset

Lisätiedot

Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3.

Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3. Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3.2015 Toimeenpanon aikataulu 2015-2016 Laki voimaan 1.1.2015, kaikki

Lisätiedot

40. Ratahallintokeskus

40. Ratahallintokeskus 40. Ratahallintokeskus S e l v i t y s o s a : Radanpidon tavoitteena on edistää rautatieliikenteen toimintaedellytyksiä tehokkaana, turvallisena ja ympäristöystävällisenä osana kotimaista ja kansainvälistä

Lisätiedot

Talouden kokonaistarkastelu 2013-2040 sisältää Uusi sairaala-investoinnin ja vanhan sairaalan realisoinnin. Ksshp Talousosasto 15.1.

Talouden kokonaistarkastelu 2013-2040 sisältää Uusi sairaala-investoinnin ja vanhan sairaalan realisoinnin. Ksshp Talousosasto 15.1. Talouden kokonaistarkastelu 2013-2040 sisältää Uusi sairaala-investoinnin ja vanhan sairaalan realisoinnin Ksshp Talousosasto 15.1.2014 Tarkastelun tavoite Tarkastelussa on huomioitu pelkistettynä kaikki

Lisätiedot

Keskeiset käsitteet Teknologiateollisuus

Keskeiset käsitteet Teknologiateollisuus Keskeiset käsitteet Välittömät vaikutukset: Välittömät vaikutukset kuvaavat tarkasteltavan toimialan tuotosta, arvonlisää ja työllisten määrää, sekä investointien osalta niiden edellyttämiä ostoja muilta

Lisätiedot

LAUSUNTOKYSYMYKSET: JULKISEN HALLINNON ASIAKASPALVELUN KEHIT- TÄMISHANKKEEN LOPPURAPORTTI

LAUSUNTOKYSYMYKSET: JULKISEN HALLINNON ASIAKASPALVELUN KEHIT- TÄMISHANKKEEN LOPPURAPORTTI 10.9.2013 1(7) LAUSUNTOKYSYMYKSET: JULKISEN HALLINNON ASIAKASPALVELUN KEHIT- TÄMISHANKKEEN LOPPURAPORTTI Yhteisen asiakaspalvelun järjestäminen ja siinä tarjottavat palvelut Lausunnon antaja: Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Kuntien yhteistoiminta ja tilastot. Mikko Mehtonen

Kuntien yhteistoiminta ja tilastot. Mikko Mehtonen Kuntien yhteistoiminta ja tilastot Mikko Mehtonen Kuntien yhteistoiminta 1. Yhteistoiminta-alueet isäntäkunta mallilla» Isäntäkunnan tilasto» Sopimuskunnan tilasto 2. Kuntayhtymät» Kuntayhtymän tilasto»

Lisätiedot

RAHOITUSSUUNNITELMA JA TOTEUTETTAVUUS Tuukka Forsell, Jyrki Harjula, Annikki Niiranen ja Inspira 5/16/2013 1

RAHOITUSSUUNNITELMA JA TOTEUTETTAVUUS Tuukka Forsell, Jyrki Harjula, Annikki Niiranen ja Inspira 5/16/2013 1 RAHOITUSSUUNNITELMA JA TOTEUTETTAVUUS Tuukka Forsell, Jyrki Harjula, Annikki Niiranen ja Inspira 5/16/2013 1 Rahoitus- ja toteutusmallien arviointi 1. Hankeen lähtökohtien määrittely 2. Vaihtoehtoiset

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Laskelmia hammashoidon sairaanhoitokorvauksen vaihtoehdoista. Signe Jauhiainen

Laskelmia hammashoidon sairaanhoitokorvauksen vaihtoehdoista. Signe Jauhiainen Laskelmia hammashoidon sairaanhoitokorvauksen vaihtoehdoista Signe Jauhiainen 10.5.2012 Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksessa tarkastellaan erilaisia vaihtoehtoja hammashoidon korvauksista laskelmia mallien

Lisätiedot

VÄLIRAPORTOINTI TALOUS JA KIINTEISTÖT

VÄLIRAPORTOINTI TALOUS JA KIINTEISTÖT VÄLIRAPORTOINTI TALOUS JA KIINTEISTÖT 1 TYÖRYHMÄ JA SEN TYÖSKENTELY / Työryhmä kartoittaa kuntayhtymien ja selvityksessä mukana olevien maakunnallisten organisaatioiden talouden nykytilaa ja tulevaa kehityssuuntaa

Lisätiedot

Ajankohtaista Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta

Ajankohtaista Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta Ajankohtaista Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta Neuvottelukunnan kokous 12.3.2013 Ylijohtaja Ari Niiranen Ajankohtaista toiminnasta Maksatus ja tarkastus -yksikössä palkkatukien, starttirahojen ja kuntouttavan

Lisätiedot

Täydentävästä rahoituksesta perittävissä yleiskustannuksissa noudatettavat periaatteet 1.1.2010 alkaen (tiedekunnan tutkimustoimikunnan ehdotus)

Täydentävästä rahoituksesta perittävissä yleiskustannuksissa noudatettavat periaatteet 1.1.2010 alkaen (tiedekunnan tutkimustoimikunnan ehdotus) Täydentävästä rahoituksesta perittävissä yleiskustannuksissa noudatettavat periaatteet 1.1.2010 alkaen (tiedekunnan tutkimustoimikunnan ehdotus) Teol. tdk. 14.12.2009 C1, liite Kvestuuri on 2.11.2009 antamallaan

Lisätiedot

Tietoyhteiskuntapolitiikan painopisteet STM:n hallinnonalalla 2007-2011

Tietoyhteiskuntapolitiikan painopisteet STM:n hallinnonalalla 2007-2011 1 Tietoyhteiskuntapolitiikan painopisteet STM:n hallinnonalalla 2007-2011 Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunta 6.9.2007 Peruspalveluministeri Paula Risikko 2 PERUSLÄHTÖKOHDAT SEKTORIMINISTERIÖILLÄ PERUSVASTUU

Lisätiedot

Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttaminen HE 71/2016 vp. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta 19.5.2016 Talousjohtaja Kai Ollikainen

Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttaminen HE 71/2016 vp. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta 19.5.2016 Talousjohtaja Kai Ollikainen Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttaminen HE 71/2016 vp Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta 19.5.2016 Talousjohtaja Kai Ollikainen Eläkevastuurahasto Laki Kansaneläkelaitoksesta 12g Eläkevastuurahasto

Lisätiedot

Väestörakenteen muutoksen aiheuttamat tarpeet

Väestörakenteen muutoksen aiheuttamat tarpeet Väestön ikääntyminen, palvelut ja tarvittavat investoinnit Kansalainen, kuntalainen, asiakas Vanhusten määrä lisääntyy räjähdysmäisesti, eräissä kunnissa yli 64 vuotiaiden määrä kasvaa vuoden 2015 loppuun

Lisätiedot

Rahoituksen hakuohjeet tuottavuuden edistämiseen robotiikan, analytiikan, tekoälyn tai muiden nousevien teknologioiden avulla

Rahoituksen hakuohjeet tuottavuuden edistämiseen robotiikan, analytiikan, tekoälyn tai muiden nousevien teknologioiden avulla 1 (5) Kirje VM/1609/02.02.03.09/2018 6.9.2018 Ministeriöiden tietohallinto- ja taloushallintojohdolle jaettavaksi edelleen virastoille ja laitoksille Rahoituksen hakuohjeet tuottavuuden edistämiseen robotiikan,

Lisätiedot

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Tilinpäätös 2013 Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen Tilikauden tulos 2013 Tilinpäätös on 3,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen sen jälkeen, kun on huomioitu kunnille palautettava maksuosuus 3,4 miljoonaa euroa

Lisätiedot

Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE 2015 Kklk Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/1.

Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE 2015 Kklk Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/1. Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE 2015 Kklk 21.4.2015 Laatija: AT tilivuosi 2015/1. ennuste KAUPUNGINKIRJASTO Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/1. ENN

Lisätiedot

Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä ja valtionavustus - tilannekatsaus

Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä ja valtionavustus - tilannekatsaus Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä ja valtionavustus - tilannekatsaus 7.3.2019 Susanna Hyvärinen Kuntaliitto, tietoyhteiskunta Tausta Pääministeri Juha Sipilän hallitus päätti vuoden 2018-2021

Lisätiedot

SOPIMUS PERUSOPETUKSEN (YLEIS- JA ERITYISOPETUS) JÄRJESTÄMISESTÄ

SOPIMUS PERUSOPETUKSEN (YLEIS- JA ERITYISOPETUS) JÄRJESTÄMISESTÄ LOHJA 1 (5) SOPIMUS PERUSOPETUKSEN (YLEIS- JA ERITYISOPETUS) JÄRJESTÄMISESTÄ 1. Sopijaosapuolet Lohjan kaupungin (opetuksen järjestäjä) ja kunnan (sopijakunta) kesken on tehty seuraava sopimus perusopetuksen

Lisätiedot

Inno-Vointi. Johtamisella innovaatioita ja hyvinvointia Vantaan kaupungin varhaiskasvatuksessa. Inno-Vointi 3.10.2012

Inno-Vointi. Johtamisella innovaatioita ja hyvinvointia Vantaan kaupungin varhaiskasvatuksessa. Inno-Vointi 3.10.2012 Johtamisella innovaatioita ja hyvinvointia Vantaan kaupungin varhaiskasvatuksessa 1 -tutkimushanke: Hyviä käytäntöjä innovaatiojohtamiseen julkisella palvelusektorilla Miten palveluja voidaan kehittää

Lisätiedot

Kustannusmallien tavoitteet ja ominaisuudet

Kustannusmallien tavoitteet ja ominaisuudet Kustannusmallien tavoitteet ja ominaisuudet. 28.10.2013. Heikki Mannila 2 Kustannusmalli, mallin toteutus ja muut asiat Kustannusmalli: millä tavoin ulkopuolinen rahoittaja mitoittaa yliopistolle tai tutkimuslaitokselle

Lisätiedot

Hanke- ja yritystukien toimeenpano Yksinkertaistetut kustannusmallit Mieslahti

Hanke- ja yritystukien toimeenpano Yksinkertaistetut kustannusmallit Mieslahti Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020 Yksinkertaistetut kustannusmallit Mieslahti 10.02.2015 Sivu 1 9.2.2015 Yksinkertaistetut kustannusmallit Tavoitteena on, että ohjelmakaudella 2014-2020 käytetään

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Talousarvio 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto S e l v i t y s o s a : Tilastokeskus on valtion tilastotoimen yleisviranomainen, joka tilastojen laadinnan lisäksi huolehtii kansallisen

Lisätiedot

29.40.02 ARKISTOLAITOS

29.40.02 ARKISTOLAITOS 8.2.2013 TALOUSAVIOEHDOTUS 2014 29.40.02 AKISTOLAITOS KANSALLISAKISTO 1 29.40.02 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa 20 997 000 euroa.

Lisätiedot

Valtion vuoden 2015 talousarvioesityksen painopisteet. Opetus- ja kulttuuritoimi Marja Lahtinen vt. johtaja, opetus ja kulttuuri

Valtion vuoden 2015 talousarvioesityksen painopisteet. Opetus- ja kulttuuritoimi Marja Lahtinen vt. johtaja, opetus ja kulttuuri Valtion vuoden 2015 talousarvioesityksen painopisteet Opetus- ja kulttuuritoimi Marja Lahtinen vt. johtaja, opetus ja kulttuuri Opetus- ja kulttuuritoimen valtion määrärahaesitys 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP) annetun lain (1369/2014)

Lisätiedot

Taloudelliset hyödyt

Taloudelliset hyödyt Valtiokonttori, Digistartti: hankeaihioiden arviointi Liite 2: Kustannushyötylaskelma: KaPA ja yhteinen sähköisen asioinnin alusta 31.3.216 Taloudelliset hyödyt - Mahdolliset uudet tuotot - Prosessin tehostuminen

Lisätiedot