PARAINEN. SVARTHOLMEN RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PARAINEN. SVARTHOLMEN RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015"

Transkriptio

1 PARAINEN. SVARTHOLMEN RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 Maanmittari Oy Öhman/Mikko Siitonen

2 1. JOHDANTO Selvitysalue (n. 9 ha) sijaitsee Paraisten saaristossa. Kohde käsittä rakentamattoman Svartholmenin saaren ja sen länsipuolisen nimettömän pikkusaaren. Svartholmenin länsiosaan on tarkoitus sijoittaa neljä rantarakennuspaikkaa. Nykyisin koko saari on rantavyöhykettä lukuun ottamatta hoidettua talousmetsää. Selvitysalueen sijainti 2. SELVITYKSEN TAVOITTEET JA TYÖMENETELMÄT Selvitys toimii maankäyttö ja rakennuslain mukaisena kaavan esiselvityksenä oikeusvaikutteista kaavaa varten. Selvityksessä on erityisesti huomioitu seuraavat luonto- ja maisema-arvoihin vaikuttavat tekijät: - Luonnonsuojelulain mukaiset suojeltavat luontotyypit - Metsälain mukaiset merkittävät elinympäristöt - Vesilain kohteet - EU:n luontodirektiivin (Liite II, IVa) lajien esiintymät - EU:n lintudirektiivin (Liite 1a) lajit - Uhanalaisten ja suojeltujen lajien esiintymät 2

3 Yllä lueteltujen ns. lakikohteiden lisäksi selvityksessä on tarkasteltu seudulla ja alueella kiinnostavaa (harvinaista, erityisen vaateliasta tai kulttuurihistoriallisesti merkittävää) lajistoa. Paikallisesti merkittävät lähiluontokohteet on huomioitu selvityksessä. Suur- tai lähimaiseman kannalta arvokkaat kohteet tai kuviot on tarvittaessa rajattu erikseen. Selvitysalueella tehtiin maastoinventointi Inventoitu alue kuvioitiin luontotyyppien perusteella ja kultakin kuviolta kartoitettiin kasvillisuus, kasvisto ja mahdollisuuksien mukaan myös eläimistöä, ensi sijassa pesimälinnustoa (Kuviokartta on raportin lopussa). Maisemasta, geomorfologiasta ja geologiasta tehtiin joitain huomioita. Selvitysalueelta ei tunneta ennestään uhanalaisten tai silmällä pidettävien lajien esiintymiä ( Inventoinnin ajankohta oli rantakasvistoa ajatellen melko varhainen, joten aivan kattavaa lajistokartoitusta ei voitu tehdä. Niin ikään vuodenajasta johtuen länsipuoliseen pikkusaareen ei noustu maihin (pesimälinnusto), vaan saarta tarkasteltiin kiikarilla. 1. TULOSTEN YHTEENVETO Selvitysalueelta ei löydetty erityisen huomionarvoisia luontotyyppejä tai eliölajeja. Saaren metsät harvennettiin voimakkaasti talvella , rantavyöhykettä (n. 10 m) ja eräitä kalliokumpareita lukuun ottamatta. Luontoarvoiltaan kiinnostavimpia laikkuja ovat etelärannan tervalepikot. Suunniteltu rantarakentaminen ei kohdennu tervalepikoihin eikä vaaranna muita luonto- tai maisema-arvoja. 2. YLEISKUVAUS Selvitysalue sijaitsee Paraisten kaupungin välisaaristossa. Nykyisin pääosa saaresta on hoidettua talousmetsää. Rantavyöhykkeellä ja kalliokumpareilla sekä pikkusaaressa metsä on luonnontilaisempaa. Saaressa ei ole rakennuksia; pikkusaaren länsipäässä on merimerkki. Kasvimaantieteellisesti alue sijoittuu hemi-boreaaliseen vyöhykkeeseen, Turun saariston välisaaristoon. Alueellisessa uhanalaistarkastelussa kyseessä on vyöhyke 1b (hemiboreaalinen, Lounainen rannikkomaa). Perinnemaisemainventoinneissa käytetyssä aluejaossa selvitysalue kuuluu Lounaisrannikon ja saaristomeren seutuun. Tasaisilla alueilla ja notkelmissa saaren maalaji on pääasiassa kivistä hienoainesmoreenia. Mäkien lakiosissa ja rinteillä sekä rannoilla avokallio tulee laajalti näkyviin. Suuria siirtolohkareita näkee melko runsaasti. Rantaviivalla esiintyy kivisiä niittyrantoja, kalliorantoja ja vaatimattomia hiekka-somerikkorantoja. Lounaisrannikon poukaman perukassa tapaa pienialaisesti jopa savea ja mutaa. 3

4 Vallitseva kivilaji on graniitti, kalkkivaikutusta ei ole havaittavissa. Melko loivapiirteisestä maastosta kohoaa puolentusinaa kalliokumparetta, joista korkein yltää noin 15 metriä merenpinnan yläpuolelle. Muiden kumpareiden korkeus jää alle 10 metriin. Suurmaisemassa saari erottuu matalana, hakkuun seurauksena osin läpinäkyvänä metsäsaarena. Metsäluonto selvitysalueella on melko yksipuolista. Moreenimailla vallitsevat saaristomerelle tyypilliset, vähälajiset tuoreet kankaat (MT). Muualla esiintyy pääasiassa kalliometsiä (ClT). Mereisyys ilmenee mm. variksenmarjan runsautena etenkin kalliometsissä. Valtapuuston muodostaa tällä hetkellä harva ja järeä mänty-koivu -sekametä, mutta ennen hakkuita metsä oli tiheää ja ainakin paikoin kuusivaltaista. Lisäksi alueelta on poistettu aikaisempi kuusen muodostama tiheä välipuusto, sekä pääosa aluspuustosta ja alikasvoksesta. Lahopuuta esiintyy hyvin vähän. Rantavyöhykkeen poukamien perukoihin on kehittynyt kaksi pientä tervalepikkoa. Näillä lehtomaisilla laikuilla kasvaa varsin järeää terveleppäpuustoa. Myös muualla rantaviivan tuntumassa kasvaa tiheää lehti-havu- sekametsää noin 10 metrin levyisenä maisema- ja suojavyöhykkeenä. Kasvistoltaan metsät ovat melko niukkalajisia. Kangasmetsistä löytyvät vain saaristomeren metsien yleiset peruslajit. Tervalepikoissa kasvillisuus on hieman monimuotoisempaa, mutta tyypin yleistasoon verrattuna laikut ovat vaatimattomia. Kasvistoltaan paras vyöhyke sijoittuu saaren lounaisosan notkelmaan. Rantakasvillisuuden suhteen tilanne on samantapainen kuin metsissä. Saaristomeren rantojen tyyppilajit esiintyvät vaihtelevan runsaina, mutta vaatelias ja harvinainen lajisto puuttuu. Kasvillisuus on parhaiten kehittynyttä lounais- ja kaakkoisrantojen lahdelmissa. Niissä on havaittavissa vyöhykkeisyyttä ruovikon ja niittyrantojen kautta tervalepikoihin. Hiekkarantojen kasvillisuus on hyvin vaatimatonta, kalliorannoilla tavanomaista. Voimakkaasti harvennetun ja melko pienialaisen saaren pesimälinnusto osoittautui niin ikään vaatimattomaksi. Svartholmenissa pesii 2-3 peippoparia ja metsäkirvinen. Lisäksi nähtiin talitiainen, västäräkki ja punarinta. Saaren lähiympäristössä liikkuu melko runsaasti vesilintuja (haahkoja, meriharakka, kalatiiroja, heinäsorsia ym.). Pesiä ei Svartholmenilta tavattu, mutta länsipuolisella pikkusaarella pesii ainakin kalatiiroja. 3. KUVIOKOHTAISET KUVAUKSET Kuvio 1. Hiekkarannat. Edustavin kohde sijaitsee saaren pohjoisrannassa. Luontotyyppinä Svartholmenin "hiekkarannat" ovat heikosti kehittyneitä ja kapeita, lähinnä matalakasvuisen niittyrannan ja hiekka-somerikkorannan sekamuotoja. Rantavyöhykkeen takalaitaan on parhaillaan syntymässä terveleppävyöhyke (nuorta alle kymmenmetristä puustoa, myös koivua). Kasvisto on vaatimatonta. Levävalleilla tavattiin mm. rantasinappi. Kuvio 2. Kalliometsät. Svartholmenin sisäosan kumpareilla vallitseva metsätyyppi on avokallioiden takia aukkoinen jäkälätyypin kalliometsä (ClT). Hakkuussa näitä alueita ei 4

5 juurikaan ole käsitelty ja puusto on vanhaa sekä melko luonnonmukaista. Vallitsevan mäntypuuston keskipituus on noin 12 metriä ja läpimitta cm. Ikää puustolla on reilusti 150 vuotta, mutta keloja ja maapuita esiintyy niukasti. Kataja muodostaa paikoin matalaa pensastoa. Kallioperä on karu eikä niukassa kasvistossa tavattu huomionarvoisia lajeja. Kuvio 3. Tuoreet kankaat. Svartholmenin laaja-alaisin kasvillisuustyyppi on moreenimaiden tuore kangas. Metsää harvennettiin talvella voimakkaasti lähes koko kuviolla. Siten nykyinen puusto muodostuu harvasta, melko vanhasta ja osin järeästä mänty-koivu puustosta (Keskikorkeus m, läpimitta cm). Latvuspeittävyys jää saaren itäosassa alle 25 prosenttiin (3a), länsiosassa (3b) se yltää prosenttiin; länsiosassa koivua on suhteellisesti runsaammin kuin itäosassa. Ennen hakkuuta kuvion vallitseva puulaji oli kuusi, joka kannoista päätellen muodosti merkittävän osan valtapuustosta sekä tiheän väli- ja aluspuuston. Alikasvoksena kasvoi kuusta ja pihlajaa, mutta tämäkin latvuskerros pääosin hävisi hakkuun seurauksena. Katajaa esiintyy niukasti. Kuvion kasvistossa esiintyvät vain yleiset tyyppilajit, selvänä valtalajina mustikka. Muita runsaina esiintyviä lajeja ovat mm. oravanmarja, metsätähti, puolukka, metsälauha ja kevätpiippo. Lounaaseen laskevan notkon (3b) alaosissa on hieman rehevämpää maastoa ja kasvistossa esimerkiksi ahomansikkaa, riidenliekoa, lillukkaa ja käenkaalia. Osa-alue rajautuu rannan tervaleppälehtoon. Kuvio 4. Kiviset niittyrannat ja kivikkorannat. Vallitseva rantatyyppi Svartholmenilla on kivinen niittyranta. Niittyisyys on vallitsevinta saaren pohjoisrannoilla, muualla kasvillisuus esiintyy niukkana kivikon rakosissa. Kivisten niittyrantojen kasvillisuudessa ei havaittu erityisen huomionarvoisia lajeja. Valtalajeista mainittakoon merirannikki, punanata, ruokohelpi, meriratamo, suolavihvilä, meriasteri, karhunputki, rantakukka, merimaltsa, suoorvokki ja ketohanhikki. Rantavyöhykkeen takalaidassa kasvaa matalaa tervaleppä ja hieskoivua. Kuvio 5. Rantakalliot. Mereen rajautuvat kalliot ovat pääosin metsättömiä ja usein täysin avoimia. Avokalliot ja painanteiden ohutturpeiset kasvillisuuslaikut vuorottelevat. Kalliolampareita esiintyy melko vähän, eniten lounaisrannan kallioilla. Paikoin kasvaa matalaa (keskipituus 3-5 m) mäntyä ja koivua sekä katajaa. Rantavyöhykkeellä kallionraoissa esiintyy rantakasvillisuutta, lajistossa esimerkiksi merisaunio, ruoholaukka, lampaannata, punanata, keltamaksaruoho ja isomaksaruoho. Kuvio 6. Terveleppälehto. Svartholmenin ainoa varsinainen terveleppälehto sijaitsee lounaisrannan lahdelman perukassa. Metsikön puusto on kookasta (keskipituus n. 18 m, läpimitta 20-30(-38) cm). Kasvillisuuden valtalajeja ovat mesiangervo, ranta-alpi, vadelma ja viitakastikka. Muuta runsasta lajistoa edustavat mm. suo-orvokki, nokkonen, ruokohelpi, metsäalvejuuri, oravanmarja, puna-ailakki, rönsyleinikki ja niittylauha. Hieman vaateliaammista lajeista tavattiin tesmayrtti, sudenmarja, punakoiso ja syyläjuuri. Tervalepikon edustalla on kapea korkeakasvuinen (mesiangervo, ruokohelpi ym.) niittyranta ja sen edessä pieni ruovikko. 5

6 Saaren kaakkoisrannalla on vähäisempi, mutta puustoltaan lähes yhtä näyttävä tervalepikko. Sen edustalla rantaviiva on hiekkapohjainen ja ruovikko harva. Kuvio 7. Ruovikko. Kuvio 8. Kasviton somerikko-kivikkoranta. Kuvio 9. Nimetön pikkusaari. Linnuston takia pikkusaaressa ei käyty maissa. Saarella kasva paikoin matalaa männikköä ja tervaleppää, mutta pääosa siitä on avokalliota. Rannoilla vallitsevat kalliorannat sekä kiviset niittyrannat. Osittain veden pinnan yläpuolelle nouseva kivikkojata yhdistää pikkusaaren Svartholmiin. Kaavassa saareen ei ole tulossa rakennuspaikkoja. Kirjallisuus ja muut lähteet: Maanmittari Oy Öhman 2012: Vihti, Mokskoski. Ranta-asemakaava. OAS. Meriluoto, M & Soininen, T. 1998: Metsäluonnonarvokkaat elinympäristöt. Metsälehtikustannus, Helsinki. Savola, K. 1997: Luonnonsuojelulaki selityksineen. Lakimiesten kustannus. Helsinki. Toivonen, H. & Leivo, A. 1994: Kasvillisuuskartoituksessa käytettäväkasvillisuus- ja kasvupaikkaluokitus. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A No 14. (Käytetty uutta versiota Luonnonsuojelun maastotyöohje, Metsähallitus). Ympäristöministeriö 1992: Arvokkaat maisema-alueet. Mietintö 66/1992. Maisemaaluetyöryhmän mietintö II Uhanalaiset lajit: Ympäristöhallinnon HERTTA-tietokanta 6

7 Svartholmen. Kasvillisuuskuviot (RA1 eteläisempi tontti on rajattu pohjoisemmaksi.) 7

RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015

RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 PARAINEN. KIRJAIS RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 205 Maanmittari Oy Öhman/Mikko Siitonen 205 JOHDANTO Selvitysalue sijaitsee Paraisten saaristossa, Nauvon Kirjaisissa. Selvitysalueeseen kuuluu

Lisätiedot

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 Kunnanhallitus 7.12.2015 154 LIITE 98 MYRSKYLÄN SEPÄNMÄKI- PALOSTENMÄKI LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 Kuvio 1. Kalliokumpare alueen pohjoisosassa (Kuvio 1). ClT-tyypin kalliometsaa. 1. JOHDANTO Selvitysalue

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015

RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 PARAINEN(Houtsär).GRANHOLM.LUONTOJAMAISEMASELVITYS2015 MaanmittariOyÖhman/MikkoSiitonen 10.10.2015 PARAINEN. GRANHOLM RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 Maanmittari Oy Öhman/Mikko Siitonen

Lisätiedot

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS Pekka Routasuo Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 17.6.2013 1 JOHDANTO TL-Suunnittelu Oy laatii tiesuunnitelmaa maanteiden 3501 ja 14535 kevyen

Lisätiedot

ANJALANKOSKEN KYYNELMYKSENJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA- ALUEEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2002 Maanomistustilanne korjattu 12.2.2009

ANJALANKOSKEN KYYNELMYKSENJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA- ALUEEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2002 Maanomistustilanne korjattu 12.2.2009 Liite 1 ANJALANKOSKEN KYYNELMYKSENJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA- ALUEEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2002 Maanomistustilanne korjattu 12.2.2009 1. SELVITYSALUE JA TAVOITTEET Selvitysalue käsittää Kouvolaan yhdistyneen,

Lisätiedot

KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ SUOMEN ALUEEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2010

KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ SUOMEN ALUEEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2010 KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ SUOMEN ALUEEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2010 11.9.2010 Liite 1 Kuva 1. Selvitysalueen keskiosia (kuvio 1) kumpareelta (kuvio 2) nähtynä. Kuva 2. Vanha teollisuusrakennus ja Järveläntien

Lisätiedot

Pyhtään kunta. Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011

Pyhtään kunta. Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011 Pyhtään kunta Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011 Petri Parkko 2.12.2011 1. Selvityksen taustoja Keihässalmen satama-alueen ja sen ympäristön kehittämistä varten tarvittiin tietoja

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA : KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT

Lisätiedot

KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ HÄHKÄJÄRVEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2010

KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ HÄHKÄJÄRVEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2010 KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ HÄHKÄJÄRVEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2010 Liite 1 10.9.2010 Kuva 1. Selvitysalue Santamäeltä (kuvio 3) pohjoiseen Taustalla kuvion 2 suppia ja Hähkäjärvi (oikealla). Kuva 2. Hähkäjärventie

Lisätiedot

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Kantakaupungin yleiskaava Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Skolbackavägen 70 GSM: 050-5939536 68830 Bäckby info@essnature.com Finland 9. Biskop- Fattigryti

Lisätiedot

Matalan ranta-asemakaava Luontoselvitys 2014, täydennys 2015 Antti Karlin Yleistä Luontoselvitys on tehty käymällä Matalan ranta-asemakaavassa oleva venevalkaman alue maastossa läpi kesällä syksyllä 2014

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Portinniskan rantakaava luontoselvitys

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Portinniskan rantakaava luontoselvitys KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Portinniskan rantakaava luontoselvitys 1. Tausta ja tavoitteet Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven kaupungin Räisälän kylässä. Suunnitelma koskee Kotikangas nimistä tilaa (75:0). Luontoselvityksen

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Luontoselvitys. Työ: 26016. Turku, 02.05.2013

EURAJOEN KUNTA. Luontoselvitys. Työ: 26016. Turku, 02.05.2013 EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Luontoselvitys Työ: 26016 Turku, 02.05.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 www.fmcgroup.fi

Lisätiedot

Vammalan Vehmaisten kylän KUKKURIN LUONTOSELVITYS 31.8.2004

Vammalan Vehmaisten kylän KUKKURIN LUONTOSELVITYS 31.8.2004 LIITE 4 Vammalan kaupunki Kukkurin kaavaselostus liite 1 Yhdyskuntasuunnittelu PL 23 38201 VAMMALA Vammalan Vehmaisten kylän KUKKURIN LUONTOSELVITYS 31.8.2004 Tmi Mira Ranta Karkunkyläntie 179 38140 KÄRPPÄLÄ

Lisätiedot

Merkkikallion tuulivoimapuisto

Merkkikallion tuulivoimapuisto OX2 FINLAND OY Merkkikallion tuulivoimapuisto Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvityksen 2016 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29646P004 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 2

Lisätiedot

Suomen Luontotieto Oy. Kemiönsaaren Bodöarnan suunnittelualueen luontoarvojen perusselvitys 2010. Suomen Luontotieto Oy 41/2010 Jyrki Oja, Satu Oja

Suomen Luontotieto Oy. Kemiönsaaren Bodöarnan suunnittelualueen luontoarvojen perusselvitys 2010. Suomen Luontotieto Oy 41/2010 Jyrki Oja, Satu Oja Kemiönsaaren Bodöarnan suunnittelualueen luontoarvojen perusselvitys 2010 Tuoksusimaketta kasvaa alueen kallioilla Suomen Luontotieto Oy 41/2010 Jyrki Oja, Satu Oja Sisältö 1. Johdanto... 3 2. Aineisto

Lisätiedot

IITTI KAUSALA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS POHJOINEN OSA-ALUE Karttaako Oy/Mikko Siitonen LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2014

IITTI KAUSALA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS POHJOINEN OSA-ALUE Karttaako Oy/Mikko Siitonen LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2014 IITTI KAUSALA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS POHJOINEN OSA-ALUE LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2014 Kuvio 4. Koivu-haapavaltaista tuoretta lehtoa Pajutien itäpuolella. Kuvio 2. Rakennustyömaa terveyskeskuksen

Lisätiedot

Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013

Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Maanmittauspalvelu Puttonen Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Petri Parkko 31.5.2013 1. Taustoja Savonlinnan Matarmäelle (kartta 1) on suunniteltu kallion louhintaa, jonka suunnittelua varten tarvittiin

Lisätiedot

KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS

KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS Vastaanottaja Voimavapriikki Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 7.9.2012 KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS KIIMASSUON TUULIPUISTO TÄYDENTÄVÄ LUONTOSELVITYS Tarkastus Päivämäärä 07/09/2012

Lisätiedot

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 18.6.2013 1 JOHDANTO TL-Suunnittelu Oy laatii tiesuunnitelmaa maanteiden 362 ja 3622 kevyen

Lisätiedot

Niiralan luonto- ja linnustoselvitys

Niiralan luonto- ja linnustoselvitys Niiralan luonto- ja linnustoselvitys ympäristöalan asiantuntija Elokuu 2014 www.osuuskuntatoimi.fi Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Luontoselvitys... 2 2.1 Menetelmät... 2 2.2 Selvitysalue... 3 2.3

Lisätiedot

TAIPALSAARI. ILKONSAARTEN (Itäinen) JA MYHKIÖN RANTAYLEISKAAVA YMPÄRISTÖARVIOINTI. Jouko Sipari

TAIPALSAARI. ILKONSAARTEN (Itäinen) JA MYHKIÖN RANTAYLEISKAAVA YMPÄRISTÖARVIOINTI. Jouko Sipari TAIPALSAARI ILKONSAARTEN (Itäinen) JA MYHKIÖN RANTAYLEISKAAVA YMPÄRISTÖARVIOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 MENETELMÄT 3 YLEISKUVAUS 4 TULOKSET... 4 1. Myhkiö. 4 2. Ilkonsaaret (itäinen)..

Lisätiedot

Hämäläntien pökkelömetsä (Pateniemessä)

Hämäläntien pökkelömetsä (Pateniemessä) KAUPUNKILUONNON HAVAINNOINTIPISTE Hämäläntien pökkelömetsä (Pateniemessä) Sijainti: Hämäläntien päästä lähtee polku merenrantaan. Kulkiessasi rantaan päin oikealle jää kuusimetsää. Käänny jollekin kuusivaltaiseen

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Jalopuumetsät (LSL 29 ) 17. Helininlahden jalopuumetsikkö

LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Jalopuumetsät (LSL 29 ) 17. Helininlahden jalopuumetsikkö Jalopuumetsät (LSL 29 ) 17. Helininlahden jalopuumetsikkö Pinta-ala: 4,7 ha Kylä: Kuokkala Omistaja: Yksityinen, Lempäälän kunta Status: Luonnonsuojelualue LSL, Arvokas luontokohde Metso soveltuvuus: -

Lisätiedot

KASKISTEN KAUPUNKI TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVA. Luontoselvitys 2012. Markku Nironen

KASKISTEN KAUPUNKI TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVA. Luontoselvitys 2012. Markku Nironen KASKISTEN KAUPUNKI TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVA Luontoselvitys 2012 Markku Nironen 2012 SISÄLLYS 1. JOHDANTO... 2 2. AIEMMAT LUONTOSELVITYKSET JA LAJISTOTIEDOT... 3 3. KASVILLISUUS- JA LUONTOTYYPPISELVITYS...

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2013

RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2013 VIHTI, KOURLA, MOKSJÄRVI Mokskoski (1:102) RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2013 Kookkaita metsälehmuksia ja haapoja kuviolla 11. Maanmittari Oy Öhman/Mikko Siitonen 2013 Sisältö: Johdanto

Lisätiedot

Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu , Kataja ja Ainola )

Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu , Kataja ja Ainola ) Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu 635-417-3-28, Kataja 635-417-3-34 ja Ainola 935-417-3-26) Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net

Lisätiedot

SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi

SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi 17.1.2013 Willitys tmi Marjo Lindberg Sisältö Selvitysalueen sijainti 3 Yleistä 3 Menetelmät 3 Sysivuoren luonto, yleistä 3 Kartta 4 Kuvaukset Sysivuoren luonnosta

Lisätiedot

Savonlinnan asemakaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2012:

Savonlinnan asemakaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2012: Savonlinnan kaupunki Savonlinnan asemakaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2012: Riihisaari, Naistenlahdentie ja Rajalahti Petri Parkko 24.9.2012 1. Selvityksen taustoja Savonlinnan kaupunki tarvitsee

Lisätiedot

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee 25.05.2016 Luontoselvitys, Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee kiinteistön 635 432-3-108 Kalliomäki muinaisjäännösinventointi

Lisätiedot

KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS...

KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... TYÖNUMERO: E27125.00 KITTILÄN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS YLÄ-KITTILÄN NIITTY SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT

Lisätiedot

SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS

SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 1.4.2014 Sipoon Nevas Gårdin luontoselvityksen täydennys. SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS 1 JOHDANTO Sipoon

Lisätiedot

Korpilahden kunta Lapinjärven ranta-asemakaava

Korpilahden kunta Lapinjärven ranta-asemakaava Raportti 67080546.ABT 5.11.2008 Korpilahden kunta Lapinjärven ranta-asemakaava Luontoselvitys 1 Yhteenveto Tämä ympäristöselvitys on tehty Korpilahden kunnassa sijaitsevalle Lapinjärven alueelle ranta-asemakaavaa

Lisätiedot

Liito-orava kartoitus Nouvanlahden ulkoilualueelle sekä eteläisen Kilpijärven länsirannalle.

Liito-orava kartoitus Nouvanlahden ulkoilualueelle sekä eteläisen Kilpijärven länsirannalle. Liito-orava kartoitus Nouvanlahden ulkoilualueelle sekä eteläisen Kilpijärven länsirannalle. Tarmo Saastamoinen 2010. Kuva.1 Kaatunut kuusenrunko Nouvanlahdesta. LIITO-ORAVA: Liito-orava (pteromys volans)on

Lisätiedot

Kartoitusraportti Maastokäynnin perusteella tehty Latamäen luontoarvojen kartoitus. 8.5.2012 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski

Kartoitusraportti Maastokäynnin perusteella tehty Latamäen luontoarvojen kartoitus. 8.5.2012 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Kartoitusraportti Maastokäynnin perusteella tehty Latamäen luontoarvojen kartoitus 8.5.2012 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto.... 3 2. Luontoselvitys.......3 3. Tulokset.....

Lisätiedot

Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011

Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Akaan kaupunki Maankäyttö- ja kaavoitusyksikkö PL 34 37801 TOIJALA Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Tmi Mira Ranta Isorainiontie 8 38120 SASTAMALA p. 050-5651584

Lisätiedot

A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy. Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston kasvillisuustarkastus 2016 AHLMAN GROUP OY

A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy. Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston kasvillisuustarkastus 2016 AHLMAN GROUP OY A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston kasvillisuustarkastus 2016 AHLMAN GROUP OY Raportteja 3/2016 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen

Lisätiedot

EPAALAN-KUULIALAN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 2009

EPAALAN-KUULIALAN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 2009 Pälkäneen kunta Keskustie 1 36600 PÄLKÄNE EPAALAN-KUULIALAN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 2009 Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net SISÄLLYS TYÖN TAUSTAA 2 ALUEEN

Lisätiedot

Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys

Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys Hollolan kunta Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys 6.8.2007 Viite 82116099-02 Tarkistanut Tarja Ojala Kirjoittanut Kaisa Torri Ramboll Terveystie 2 FI-15870 Hollola Finland Puhelin:

Lisätiedot

PUUMALA HAAPASELÄN OSAYLEISKAAVAN TÄYDENNYS YMPÄRISTÖARVIOINTI. Jouko Sipari

PUUMALA HAAPASELÄN OSAYLEISKAAVAN TÄYDENNYS YMPÄRISTÖARVIOINTI. Jouko Sipari PUUMALA HAAPASELÄN OSAYLEISKAAVAN TÄYDENNYS YMPÄRISTÖARVIOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 MENETELMÄT 3 ALUEET... 4 1. Kuivasaari. 4 2. Hämeensaari. 5 3. Likoranta... 6 4. Pitkäpohja.

Lisätiedot

PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari

PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 INVENTOITU ALUE... 3 1. Repolahden perukka. 3 LIITTEET Kansikuva: Repolahden perukan rantaa

Lisätiedot

SUUNNITTELUALUEEN YLEISSIJAINTI - LIITE 1 MK 1:50000

SUUNNITTELUALUEEN YLEISSIJAINTI - LIITE 1 MK 1:50000 SUUNNITTELUALUEEN YLEISSIJAINTI - LIITE 1 K 1:50000 Pälkänevesi PÄLKÄNEEN KIRKONKYLÄ 1:412 1:330 1:342 1:307 SUUNNITTELUALUEEN RAJAUS - LIITE 2 K 1:10000 Sappeen kylä 87 876:2 1:413 1:340 1:244 1:258 1:99

Lisätiedot

KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017

KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 Nokian kaupunki Kaupunkikehityspalvelut Harjukatu 21 37100 NOKIA KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN

Lisätiedot

Päivämäärä 29.10.2012 NÄSEN KARTANON TUULIVOIMAHANKKEEN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET JA RAKENTAMIS- ALUEIDEN KUVAUKSET

Päivämäärä 29.10.2012 NÄSEN KARTANON TUULIVOIMAHANKKEEN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET JA RAKENTAMIS- ALUEIDEN KUVAUKSET Päivämäärä 29.10.2012 NÄSEN KARTANON TUULIVOIMAHANKKEEN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET JA RAKENTAMIS- ALUEIDEN KUVAUKSET SISÄLTÖ 1. Johdanto 1 2. Luonnonympäristön yleispiirteet ja arvokkaat luontokohteet 1 2.1

Lisätiedot

ASIKKALAN SALONSAARENTIEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS

ASIKKALAN SALONSAARENTIEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS ASIKKALAN SALONSAARENTIEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen Tmi Marko Vauhkonen, Heinola 20.9.2009 ASIKKALAN SALONSAARENTIEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO

Lisätiedot

Ainolanvainion asemakaavan laajennus, Pirkkiö, Tornio

Ainolanvainion asemakaavan laajennus, Pirkkiö, Tornio 1 Sami Mäkikyrö 10.10.2013 Ainolanvainion asemakaavan laajennus, Pirkkiö, Tornio Luontoselvitys, Natura-tarveharkinta 2 SISÄLLYS 1. Johdanto....3 2. Suojelualueet ja -ohjelmat..3 2.1.Luonnonsuojeluohjelmat....3

Lisätiedot

NORRBACKA PARAINEN HAVERÖ. RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 Rakennuspaikan siirto ranta-asemakaavalla

NORRBACKA PARAINEN HAVERÖ. RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 Rakennuspaikan siirto ranta-asemakaavalla NORRBACKA PARAINEN HAVERÖ RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 201 Rakennuspaikan siirto ranta-asemakaavalla Maanmittari Oy Öhman/Mikko Siitonen 201 JOHDANTO Selvitysalue (n. 8 ha) sijaitsee Paraisten

Lisätiedot

TÄYDENNYSLIITE INARIJÄRVEN YLEISKAAVAN NATURA-ARVIOINTIIN. Aija Degerman, Sweco Ympäristö Oy, Oulussa

TÄYDENNYSLIITE INARIJÄRVEN YLEISKAAVAN NATURA-ARVIOINTIIN. Aija Degerman, Sweco Ympäristö Oy, Oulussa TÄYDENNYSLIITE INARIJÄRVEN YLEISKAAVAN NATURA-ARVIOINTIIN Aija Degerman, Sweco Ympäristö Oy, Oulussa 19.9.2014 Metsähallituksen uudet esitykset kalastustukikohdiksi Metsähallitus on esittänyt Inarin kunnan

Lisätiedot

VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo

VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA Luontoselvitys Pekka Routasuo 7.9.2009 Vt 13 raskaan liikenteen odotuskaistan rakentaminen välille Mustola

Lisätiedot

SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS

SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS 1 SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS 2013 Juha Saajoranta 2 Sisällysluettelo 1. Luontoselvityksen toteutus 3 2. Asemakaava-alueen luonnon yleispiirteet..3 3. Kasvillisuus- ja

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010

PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010 PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010 Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net TYÖN TAUSTAA JA ALUEEN YLEISKUVAUSTA Selvityksen kohteena oleva lomakodin

Lisätiedot

KINKOMAAN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS

KINKOMAAN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS KINKOMAAN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 2019 Kinkomaa AK 2019 1 (8) Sisältö 1 Tehtävän sisältö ja selvitysalue... 2 2 Selvitysalueen kuvaus ja menetelmät... 2 3 Tulokset ja karttarajaukset... 4 4 Johtopäätökset

Lisätiedot

Heinijärvien elinympäristöselvitys

Heinijärvien elinympäristöselvitys Heinijärvien elinympäristöselvitys Kuvioselosteet Kuvio 1. Lehto Kuviolla kahta on lehtotyyppiä. Ylempänä tuoretta runsasravinteista sinivuokko-käenkaalityyppiä (HeOT) ja alempana kosteaa keskiravinteista

Lisätiedot

TYÖNUMERO: E27888 ALPUANHARJUN ULKOILUREITTISUUNNITELMA RAAHE 14.9.2015. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu

TYÖNUMERO: E27888 ALPUANHARJUN ULKOILUREITTISUUNNITELMA RAAHE 14.9.2015. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu TYÖNUMERO: E27888 ALPUANHARJUN ULKOILUREITTISUUNNITELMA RAAHE SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 2 2 MENELMÄT... 2 3 MAAPERÄ... 3 4 VESISTÖT JA POHJAVEDET... 4 5 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS...

Lisätiedot

LAPUAN KESKUSTAAJAMAN TUOTANTO- JA LOGISTIIKKA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA MUUTTUNEIDEN TUULIVOIMALAPAIKKOJEN TARKISTUS

LAPUAN KESKUSTAAJAMAN TUOTANTO- JA LOGISTIIKKA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA MUUTTUNEIDEN TUULIVOIMALAPAIKKOJEN TARKISTUS Vastaanottaja Lapuan kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 18.3.2014 Viite 1517874 LAPUAN KESKUSTAAJAMAN TUOTANTO- JA LOGISTIIKKA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA MUUTTUNEIDEN TUULIVOIMALAPAIKKOJEN TARKISTUS

Lisätiedot

SUUNNITTELUKOHTEIDEN LUONTOTYYPPI- JA LIITO-ORAVASELVITYS

SUUNNITTELUKOHTEIDEN LUONTOTYYPPI- JA LIITO-ORAVASELVITYS KEURUUN-MULTIAN SUUNNITTELUKOHTEIDEN LUONTOTYYPPI- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2013 SAARIJÄRVEN YM. VESISTÖJEN Alueilla ei esiinny liito-oravia Suomen Luontotieto Oy 9/2014 Jyrki Matikainen ja Tikli Matikainen

Lisätiedot

KRISTIINANKAUPUNGIN VÄSTERVIKIN TUULIVOI-

KRISTIINANKAUPUNGIN VÄSTERVIKIN TUULIVOI- Vastaanottaja Triventus Wind Power Ab Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 23.9.2013 Viite 1510006535 KRISTIINANKAUPUNGIN VÄSTERVIKIN TUULIVOI- MAHANKKEEN LUONTOSELVITYSTEN PÄIVITYS 2013 1 Päivämäärä 23.9.2013

Lisätiedot

Sääskiniemen kaavamuutos luontoselvitys

Sääskiniemen kaavamuutos luontoselvitys Liite 2 SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA JOUNI RIITAMO JA PIHTIPUTAAAN KUNTA kaavamuutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 1 (6) Tuomo Pihlaja Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Selvitysalue... 1 3 Menetelmät...

Lisätiedot

KALAJOEN JOKELAN TUULIPUISTOALUE KASVILLISUUS- JA LUONTOKOHDESELVITYS. Pekka Routasuo

KALAJOEN JOKELAN TUULIPUISTOALUE KASVILLISUUS- JA LUONTOKOHDESELVITYS. Pekka Routasuo KALAJOEN JOKELAN TUULIPUISTOALUE KASVILLISUUS- JA LUONTOKOHDESELVITYS Pekka Routasuo 30.12.2011 KALAJOEN JOKELAN TUULIPUISTOALUE KASVILLISUUS- JA LUONTOKOHDESELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO

Lisätiedot

PARAISTEN KAUPUNKI HAVERÖ-NORRBACKA RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSUS

PARAISTEN KAUPUNKI HAVERÖ-NORRBACKA RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSUS PARAISTEN KAUPUNKI HAVERÖ-NORRBACKA RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSUS Maanmittari Oy Öhman 2016 KÄSITTELYVAIHEET Ilmoitus kaavamuutoksen aloituksesta kuulutettu 11.6.2015 Ympäristölautakunta... Ehdotus nähtävänä

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS 2012 16USP0127 04.06.2012. HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Katumantie 2:n asemakaavamuutos. Luontoselvitys

LUONTOSELVITYS 2012 16USP0127 04.06.2012. HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Katumantie 2:n asemakaavamuutos. Luontoselvitys LUONTOSELVITYS 2012 16USP0127 04.06.2012 HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Katumantie 2:n asemakaavamuutos Luontoselvitys Katumantie 2, asemakaava Luontoselvitys Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 SELVITYSALUEEN SIJAINTI JA

Lisätiedot

KOLMENKULMAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017

KOLMENKULMAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 Nokian kaupunki Kaupunkikehityspalvelut Harjukatu 21 37100 NOKIA KOLMENKULMAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi

Lisätiedot

LIITE. Louhunkankaan suunnittelualueen tuulivoimaloiden alueiden ja huoltotieyhteyksien rakentamisaluekuvaukset.

LIITE. Louhunkankaan suunnittelualueen tuulivoimaloiden alueiden ja huoltotieyhteyksien rakentamisaluekuvaukset. LIITE. Louhunkankaan suunnittelualueen tuulivoimaloiden alueiden ja huoltotieyhteyksien rakentamisaluekuvaukset. Voimala 1 Alueella kasvaa nuorta ja varttuvaa kalliomännikköä. Sekapuuna kasvaa hieman kuusta

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista

Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista LIITE 4 Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista Pohjois-Pohjanmaan liitto, Tuomas Kallio Kalajoki, n:o 66 Luonnonympäristön yleiskuvaus Selvitysalue

Lisätiedot

Rantayleiskaavan muutoskohteet VAHVAJÄRVI 892-401-1-133

Rantayleiskaavan muutoskohteet VAHVAJÄRVI 892-401-1-133 Rantayleiskaavan muutoskohteet VAHVAJÄRVI 892-401-1-133 Uurainen 2016 Mia Rahinantti Sisällys 1. Taustaa... 2 2. Maastoinventointi... 2 3. Vaikutusarviointi... 3 4. Kuvia kohteesta... 4 5. Kasvillisuusluettelo...

Lisätiedot

KEMPELEEN SARKKIRANNAN KASVIHUONEENTIEN LUONTOSELVITYS

KEMPELEEN SARKKIRANNAN KASVIHUONEENTIEN LUONTOSELVITYS KEMPELEEN SARKKIRANNAN KASVIHUONEENTIEN LUONTOSELVITYS 2.7.2014 Outi Tuomivaara, hortonomi ylempi AMK Kempeleen kunta 2 JOHDANTO Kempeleen Sarkkirannan osa-alueen Kasvihuoneentielle laaditaan asemakaavan

Lisätiedot

KUORTANEEN KUNTA TARKISTUS, NISULAN ALUE TÄYDENNYS LUONTOARVIOINTIIN LIITE 5. Vastaanottaja Kuortaneen kunta. Asiakirjatyyppi Raportti

KUORTANEEN KUNTA TARKISTUS, NISULAN ALUE TÄYDENNYS LUONTOARVIOINTIIN LIITE 5. Vastaanottaja Kuortaneen kunta. Asiakirjatyyppi Raportti LIITE 5 Vastaanottaja Kuortaneen kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 22.9.2015 Viite 1510020028 KUORTANEEN KUNTA LÄNSIRANNAN OSAYLEISKAAVAN TAISTUS, NISULAN ALUE TÄYDENNYS LUONTOARVIOINTIIN 1 Päivämäärä

Lisätiedot

Läntisen saaren rantayleiskaava

Läntisen saaren rantayleiskaava ILKONSAARET Läntisen saaren rantayleiskaava ympäristöarviointi Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO 3 TUTKIMUSMENTELMÄT 3 ALUEEN YLEISKUVAUS 4 TULOKSET 4 1. Saaren pohjoispää 4 2. Saaren keskiosat

Lisätiedot

Ympäristönsuunnittelu Oy Pirkanmaa Virolahden merenranta-alueiden osayleiskaavan muutokseen liittyvä luontoselvitys 2009

Ympäristönsuunnittelu Oy Pirkanmaa Virolahden merenranta-alueiden osayleiskaavan muutokseen liittyvä luontoselvitys 2009 LIITE 2 Ympäristönsuunnittelu Oy Pirkanmaa Virolahden merenranta-alueiden osayleiskaavan muutokseen liittyvä luontoselvitys 2009 Petri Parkko 15.2.2010 Sisällys 1. Selvityksen taustoja...3 2. Tutkimusmenetelmät

Lisätiedot

SIPOON BOXIN SUUNNITELLUN MAA- AINEISTEN OTTOALUEEN LUONTOSELVITYS 2009

SIPOON BOXIN SUUNNITELLUN MAA- AINEISTEN OTTOALUEEN LUONTOSELVITYS 2009 SIPOON BOXIN SUUNNITELLUN MAA- AINEISTEN OTTOALUEEN LUONTOSELVITYS 2009 Pekka Routasuo 17.9.2009 Sipoon Boxin suunnitellun maa-aineisten ottoalueen luontoselvitys 2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO

Lisätiedot

Lehtimäen kunta Valkealammen luontoselvitys

Lehtimäen kunta Valkealammen luontoselvitys Raportti 67030416 8.7.2003 Kuva: Pasi Halme Lehtimäen kunta Valkealammen luontoselvitys 1 Sisältö 1 JOHDANTO 2 2 SUUNNITTELUALUE 2 3 MENETELMÄT JA AINEISTO 2 3.1 Suunnittelutyön vaiheet 2 3.2 Suunnitteluaineisto

Lisätiedot

KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS

KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS 2.7.2014 Outi Tuomivaara, hortonomi ylempi AMK Kempeleen kunta 2 JOHDANTO Kempeleen Riihivainiolle on käynnistynyt asemakaavan laajennus, jonka pohjaksi on

Lisätiedot

Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat

Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat Ari Parviainen Johdanto Tämän linnustoselvityksen kohteina oli kaksi pientä, erillistä aluetta Pitkäjärvellä, noin 20 km Lieksan kaupungista

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 25.6.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 25.6.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 TUTKIMUSALUEEN

Lisätiedot

RANTAASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS

RANTAASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS SULKAVAN HÄMEENNIEMEN RANTAASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS www.js-enviro.fi Juha Saajoranta 2011 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUONTOSELVITYKSEN TOTEUTUS 2. RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOSALUEEN LUONNON

Lisätiedot

KUUSILUODON LUONTOSELVITYS

KUUSILUODON LUONTOSELVITYS Vastaanottaja Rajakiiri Oy Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 14.11.2011 Viite 82137480 KUUSILUODON LUONTOSELVITYS Päivämäärä 14.11.2011 Laatija Kuvaus Tarja Ojala Luontoselvitys Tornion Kuusiluodon

Lisätiedot

TORVENKYLÄN TUULIVOIMAHANKE MAAKAAPELIREITIN MAASTOTARKISTUS

TORVENKYLÄN TUULIVOIMAHANKE MAAKAAPELIREITIN MAASTOTARKISTUS Vastaanottaja Smart Windpower Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 27.5.2016 TORVENKYLÄN TUULIVOIMAHANKE 1 Päivämäärä 27.5.2016 Laatija Tarkastaja Ville Yli-Teevahainen Merja Isteri Viite 1510021396

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS SATAMONMÄKI-JÄNISKALLIO

LUONTOSELVITYS SATAMONMÄKI-JÄNISKALLIO LUONTOSELVITYS SATAMONMÄKI-JÄNISKALLIO SEINÄJOEN KAUPUNKI 2015 LUONTOSELVITYS 1. YLEISTÄ Tämän luontoselvityksen tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen kaupungissa Satamonmäen ja Jäniskallion

Lisätiedot

NASTOLA ISO-KUKKASEN, SALAJÄRVEN JA RUUHIJÄRVEN RANTAYLEISKAAVA LUONTO- JA MAISEMASELVITYS

NASTOLA ISO-KUKKASEN, SALAJÄRVEN JA RUUHIJÄRVEN RANTAYLEISKAAVA LUONTO- JA MAISEMASELVITYS NASTOLA ISO-KUKKASEN, SALAJÄRVEN JA RUUHIJÄRVEN RANTAYLEISKAAVA LUONTO- JA MAISEMASELVITYS YMPÄRISTÖTUTKIMUS OYMETSÄTÄHTI OY Mikko Siitonen 2.2.2004 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO...1 2. YLEISKUVAUS...1

Lisätiedot

Hyrylän varuskunta alueen luontoselvitykset 2006 2007 Tiivistelmä 1

Hyrylän varuskunta alueen luontoselvitykset 2006 2007 Tiivistelmä 1 Hyrylän varuskunta alueen luontoselvitykset 2006 2007 Tiivistelmä 1 Tämä tiivistelmä perustuu yksityiskohtaiseen raporttiin Tuusulan Hyrylän varuskunta-alueella kesinä 2006 ja 2007 tehdyistä luontoselvityksistä.

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27636.10 MYNÄMÄEN KUNTA MYNÄMÄEN KATTELUKSEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 30.3.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27636.10 MYNÄMÄEN KUNTA MYNÄMÄEN KATTELUKSEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 30.3.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: E27636.10 MYNÄMÄEN KUNTA MYNÄMÄEN KATTELUKSEN ASEMAKAAVAN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Sisältö 1 JOHDANTO... 2 2 TUTKIMUSALUEEN SIJAINTI JA YLEISKUVA... 2 3 TUTKIMUSMENETELMÄT... 3 4 LUONTOTYYPIT

Lisätiedot

Koivusaaren luontotiedot

Koivusaaren luontotiedot Koivusaaren luontotiedot Rauno Yrjölä & Sirkka Helminen, Ympäristötutkimus Yrjölä Oy Johdanto Tähän yhteenvetoon olemme koonneet tietoa Koivusaaren maanpäällisestä luonnosta tällä hetkellä. Tärkein lähde

Lisätiedot

NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki

NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki RAPORTTI 16X267156_E722 13.4.2016 NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki 1 Niinimäen Tuulipuisto Oy Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki Sisältö 1

Lisätiedot

Teernijärvi (Nokia) rantakaava

Teernijärvi (Nokia) rantakaava RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUSLIITTEET 2.12.2015 Biologitoimisto Jari Venetvaara Ky LIITE 3 Karrakuja 6, 66400 LAIHIA gsm 0405145359 jari.venetvaara@svk.fi www.venetvaara.fi Teernijärvi (Nokia) rantakaava

Lisätiedot

MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT. Päiväys 16.11.2015.

MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT. Päiväys 16.11.2015. Kunnanhallitus 7.12.2015 154 LIITE 94 MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT Päiväys 16.11.2015. Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 22.6.2015 Luonnos nähtävänä

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA:

LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA: LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA: 743-416-5-146 SEINÄJOEN KAUPUNKI 2016 1. YLEISTÄ Tämän luontoselvityksen tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen kaupungin alueella olevalla tilalla 743-416-5-146

Lisätiedot

PORNAINEN ONNENTAIVAL LUONTO- JA MAISEMASELVITYS

PORNAINEN ONNENTAIVAL LUONTO- JA MAISEMASELVITYS PORNAINEN ONNENTAIVAL LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 9.12.2011 Karttaako Oy/Mikko Siitonen 1. JOHDANTO Selvitysalue sijaitsee Pornaisten Kirkonkylän eteläpuolella, Kirkkotien ja Mustijoen välisellä alueella.

Lisätiedot

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS NUMMI-PUSULA PUSULA PIPPURIN ALUE LUONTO- JA MAISEMASELVITYS Karttaako Oy Mikko Siitonen 17.1.2012 1. JOHDANTO Selvitysalueeseen kuuluu noin 60 hehtaarin laajuinen alue Nummi-Pusulan Pusulan kirkonkylän

Lisätiedot

Taustaa puustoisista perinneympäristöistä

Taustaa puustoisista perinneympäristöistä Taustaa puustoisista perinneympäristöistä Laitila 4.- 5.9.2012 Hannele Kekäläinen ylitarkastaja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Ympäristö- ja luonnonvarat vastuualue Maatalousympäristöt Suomen viidenneksi

Lisätiedot

SAVITAIPALE. Taipaleenlahden ja Kolhoniemen ranta-asemakaava. ympäristöarviointi. Jouko Sipari

SAVITAIPALE. Taipaleenlahden ja Kolhoniemen ranta-asemakaava. ympäristöarviointi. Jouko Sipari SAVITAIPALE Taipaleenlahden ja Kolhoniemen ranta-asemakaava ympäristöarviointi Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. TUTKIMUSMENETELMÄT... 3 3. SUUNNITTELUALUEEN... 3 4. INVENTOINNIN TULOKSET

Lisätiedot

Rauhanniemi-Matintuomio asemakaava 25.5.2009 1 (5) Seija Väre RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS

Rauhanniemi-Matintuomio asemakaava 25.5.2009 1 (5) Seija Väre RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Seija Väre 25.5.2009 1 (5) RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Asemakaava-alue sijaitsee Pyhäjärven pohjoisrannalla. Maantien eteläpuolella rannalla on omakotitalojen rivi.

Lisätiedot

Ruokolahden linna Rantalinnan ranta-asemakaava

Ruokolahden linna Rantalinnan ranta-asemakaava Liite 3 67080376.BBR 14.4.2009 Ruokolahden linna Rantalinnan ranta-asemakaava Luontoselvitys 1 Yhteenveto Tämä luontoselvitys on tehty Ruokolahden kunnassa sijaitsevalle Rantalinnan alueelle ranta-asemakaavaa

Lisätiedot

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS MYRSKYLÄ LUONTO- JA MAISEMASELVITYS KIRKKOJÄRVI-SYVÄJÄRVI ALUE 3.11.2013 Maastoinventointi 28.-29.6. ja 27.7.2013 Liito-oravaselvityksen maastoinventointi 21.4.2013 1. JOHDANTO Selvitysalue sijaitsee Myrskylän

Lisätiedot

PARAINEN SVARTHOLMEN RANTA-ASEMAKAAVA

PARAINEN SVARTHOLMEN RANTA-ASEMAKAAVA PARAINEN SVARTHOLMEN RANTA-ASEMAKAAVA Maanmittari Oy Öhman 2015 KÄSITTELYVAIHEET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuulutettu 8.5.2015. Ehdotus nähtävänä (MRA 27 )... Hyväksytty kaupunginvaltuustossa...

Lisätiedot

Lahopuu ja tekopökkelöt: vaikutukset lahopuukovakuoriaislajistoon. Juha Siitonen, Harri Lappalainen. Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimintayksikkö

Lahopuu ja tekopökkelöt: vaikutukset lahopuukovakuoriaislajistoon. Juha Siitonen, Harri Lappalainen. Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimintayksikkö Lahopuu ja tekopökkelöt: vaikutukset lahopuukovakuoriaislajistoon Juha Siitonen, Harri Lappalainen Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimintayksikkö Lahopuusto, aineisto ja menetelmät Lahopuut 1 cm mitattiin

Lisätiedot

KANNUSJÄRVEN NIITTOSUUNNITELMA

KANNUSJÄRVEN NIITTOSUUNNITELMA KANNUSJÄRVEN NIITTOSUUNNITELMA Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 286/2014 Laura Kokko YLEISTÄ 15.8.2014 Tämä työ on osa Kymijoen alueen järvikunnostushankkeessa laadittua Kannusjärven

Lisätiedot

Äkäslompolon asemakaavan laajennus, Röhkömukanmaa, Kolari. Luontoselvitys

Äkäslompolon asemakaavan laajennus, Röhkömukanmaa, Kolari. Luontoselvitys Sami Mäkikyrö 13.8.2013 Äkäslompolon asemakaavan laajennus, Röhkömukanmaa, Kolari Luontoselvitys 2 SISÄLLYS 1. Johdanto.. 3 2. Suojelualueet ja -ohjelmat 3 2.1. Luonnonsuojeluohjelmat.. 3 2.2. Luonnonsuojelu-,

Lisätiedot

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS Pekka Routasuo 9.6.2016 RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Aineisto ja menetelmät... 3 2.1 Maastotyöt... 3 3 Tulokset... 4 3.1 Luonnonolot

Lisätiedot

Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt

Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt Metsäkeskus 2014 Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt 2014 { 2 } Metsälaki Metsälaissa on lueteltu joukko suojeltuja elinympäristöjä, jotka ovat monimuotoisuuden

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Kalliojärven Pitkäjärven alue sijaitsee Ylöjärven Kurussa. Alue

Lisätiedot