3. Uudistuva sosiaali- ja terveyskeskus kuvaus päivitetty
|
|
- Pasi Härkönen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kunta-alan työn murroksen seuranta, liite 3, sivu 1 3. Uudistuva sosiaali- ja terveyskeskus kuvaus päivitetty Tarvitaan kunnon johtamista ja työntekijöiden osallistumista Espoo: Alkuvuonna 2013 Samarian ja Kalajärven terveyskeskusten tilanne oli kamala: Asiakkaita tuli suurin piirtein ovista ja ikkunoista. Mitään ei voinut miettiä pitkällä tähtäimellä, muistelee osastonhoitaja Jaana Luomala. Nyt, paria vuotta myöhemmin jonoa ei enää ole, vaan ajat pystytään antamaan heti. Odotusaika kiireettömälle vastaanotolle on keskimäärin 6-8 päivää. Päivystyksen jonotusaika on keskimäärin 15 minuuttia. Kustannus asiakasta kohden pieneni ja asiakastyytyväisyys hyppäsi 60 prosentista 90:een. Mitä oikein tapahtui? Ensimmäiseksi kolme vuotta sitten purettiin potilasjono vuokratyövoiman avulla. Henkilökunta istui yhdessä alas ja alkoi järjestelmällisesti miettiä muutoskohteita. Sitten esimiehet alkoivat viedä muutoksia nopeasti läpi. Piti todistaa, että kehitystyö ei jää paperille. Nyt hoitajat keskittyvät hoitamaan, eivät ohjaamaan potilaita lääkärille. Päivystys on nykyään 80- prosenttisesti sairaanhoitajien käsissä. Tarvittaessa hoitaja soittaa päivystävän lääkärin paikalle. Myös psykiatrinen sairaanhoitaja ja fysioterapeutti voivat vastaanottaa potilaita ilman, että tämä käy ensin lääkärillä. Lääkärin pakeille päätyy entistä valmiimpia potilaita sen lisäksi, että lääkäripula on saatu paikattua. Uutta on myös se, että terveysaseman toimintaa on alettu johtaa tiedolla. Päätökset perustuvat nykyään tilastoihin ja tietoon, jota haetaan järjestelmistä tarvittaessa vaikka käsin, palvelupäällikkö Elina Jaakovlew-Markus sanoo. Terveysasemien työntekijät suunnittelivat ja toteuttivat muutoksen itse omalla työajallaan. Jaakovlew-Markuksen mielestä muutos onnistui, koska työntekijöiden ammattitaidosta otettiin kaikki irti. Tämä sai heidät sitoutumaan kehittämiseen ja paransi työhyvinvointia. Vuonna 2016 Samarian ja Kalajärven terveysasemat saivat sekä Laatuyhdistyksen Vuoden laatuinnovaatio -kilpailussa että Espoon kaupunginjohtajan innovaatiokilpailussa kunniamaininnat asiakaslähtöisen päivystystoiminnan palvelumuotoilusta. Kustannustehokkuuteen ei tarvita isoja rahoja tai ulkopuolisia tahoja, vaan kunnon johtamista ja työntekijöiden osallistumista, apulaisylilääkäri Jaana Lahtonen sanoo. (Kauppalehti : Tiedolla johtaminen muutti terveysaseman arjen) Sote-keskusten tai terveys- ja hyvinvointikeskusten arkeen vaikuttavat huomattavan paljon edellä kuvatun tapaiset toimintatapoihin ja toimintakulttuuriin liittyvät muutokset tai niiden puuttuminen. Viime vuosina on otettu käyttöön paljon myös uutta teknologiaa, esimerkiksi sähköinen ajanvaraus, ajanvarauksen tekstiviestimuistutukset, valtakunnalliset Kanta-palvelut, joista kansalainen näkee omat terveystietonsa ja reseptinsä, etävastaanotto, keskitetty puhelinpalvelu, terveysranneke vanhuksille, Oma olo -oire- ja palveluarviot, mobiili työajan seuranta ja ryhmäkokousmahdollisuus etänä eri toimipisteistä.
2 Kunta-alan työn murroksen seuranta, liite 3, sivu 2 Vuonna 2019 kaatuneen sote-maakunta-uudistuksen yksi ajatuksista oli, että sote-keskuksesta saa vastedes hoitajan ja lääkärin palveluiden lisäksi myös sosiaalihuollon ohjausta ja neuvontaa. Suuremman huomion sai kuitenkin se, että tarkoitus oli tuoda yksityiset sote-keskukset samalle viivalle julkisten sote-keskusten kanssa. Tätä kutsuttiin valinnanvapaudeksi. Valtakunnallisesta sote-uudistustyöstä päättäminen siirtyi jälleen kerran seuraavalle eduskunnalle ja hallitukselle. 2. Kymmeniä miljoonia käyntejä vuodessa Vuonna 2017 terveyskeskuskäyntejä oli Suomessa kaikkiaan 25 miljoonaa. Näistä lääkärikäyntejä oli 6,6 miljoonaa ja käyntejä muun terveydenhuollon ammattihenkilökunnan luona 18,5 miljoonaa. Asiakkaita oli yhteensä 3,8 miljoonaa. Suun terveydenhuollon käyntejä tehtiin lisäksi hieman yli 5,3 miljoonaa. (THL) Sosiaalihuollon eri palveluiden käytöstä saa käsityksen vertailemalla niiden kustannuksia. Vuonna 2017 kuntien sote-palvelujen nettokustannukset ilman erikoissairaanhoitoa olivat keskimäärin 2000 euroa henkeä kohden. Kustannuksiltaan suurimmat olivat perusterveydenhuolto, ikääntyneiden palvelut, vammaisten palvelut ja lastensuojelu (kuva 1). Kuva 1. Kuntien sosiaalihuollon ja perusterveydenhoidon kustannusten jakautuminen vuonna 2017, summat euroja. (Lähde: Kuntaliitto)
3 Kunta-alan työn murroksen seuranta, liite 3, sivu 3 3. Mikä saa aikaan muutosta sosiaali- ja terveyskeskuksissa? Palvelutarpeet muuttuvat, esimerkkinä väestön ikääntyminen, terveyden paraneminen ja eliniän pidentyminen Julkisen talouden kestävyyden tavoittelu ja isot rakenteelliset uudistukset Palvelun tuottajien yhdistyminen isoiksi kuntayhtymiksi Toimintakulttuurien uudistaminen kestää vuosia Sosiaalihuollon ja terveydenhoidon integrointi on vielä kesken. Palveluohjauksen tavoitteena on, että potilas pystyttäisiin heti ohjaamaan sellaisiin sosiaali- ja/tai terveyspalveluihin, joita hän tarvitsee ja joista on hänelle hyötyä Kilpailutilanteessa (valinnanvapaus) myös julkisten organisaatioiden on opittava markkinoimaan toimintaansa ja parantamaan asiakaskokemusta. Entä miten vaikuttavuuden tavoittelu soveltuu yksityisille palveluntuottajille? Lääketieteen ja terveysteknologian nopea kehitys, teknologia mahdollistaa uusia toimintatapoja Digitaalisten palvelujen ja tekoälyn hyödyntäminen Asiakkaiden tietoisuuden lisääntyminen terveys- ja hyvinvointiasioissa. Netissä kaikki on pian asiakkaiden saatavilla, esim. terveyskylä.fi ja potilasyhdistysten sivustot. Myös uskomushoidot ovat netissä näkyvästi esillä, mikä voi vaikuttaa asiakkaiden toimintaan Monikulttuurisuuden haaste Toisten työpaikkojen kiinnostavat esimerkit ja vertailu yksityissektoriin (esim. Espoon kaupunki, Eksote Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Kuopion kaupunki Hämeenkyrön kunta Varkauden kaupunki Hämeenlinnan kaupunki Järvenpään kaupunki Limingan kunta Porin kaupunki Varkauen kaupunki Mielenterveydelliset haasteet ovat suuria eikä julkinen terveydenhuolto kykene tarjoamaan riittäviä palveluita estämään mielenterveyden ongelmien jatkuvaa lisääntymistä. Tekoälyn avulla erilaiset sosiaalistavat agentit, vertaisapu ja pelillistäminen voivat tarjota uusia omaehtoisia ja yhteisöllisiä keinoja mielenterveyden parantamiseen. (Linturi 2018) Uusien ja vanhojen tartuntatautien sekä resistenttien bakteerien leviäminen
4 Kunta-alan työn murroksen seuranta, liite 3, sivu 4 4. Esimerkkejä uudenlaisista toimintatavoista ja arvioita niiden yleisyydestä ja merkityksestä
5 Kunta-alan työn murroksen seuranta, liite 3, sivu 5 Top 5 -kyselyvastaukset: Mitä nostaisit merkittävimmäksi uudeksi asiaksi työn murroksessa Mahdollisuus etäasiointiin, esimerkiksi ajanvaraukset, terveysneuvonta ja lääkereseptien uusiminen ovat mahdollisia myös netin kautta Prosessit ja hoitoketjut on kuvattu ja niitä kehitetään potilaiden ja terveyden näkökulmasta paremmin toimiviksi Terveydenhuollon palveluja tuodaan lähemmäksi asiakkaita esim. kiertävän hoitoauton, pop up hammashoitolan, etäpisteiden ja/tai kotikäyntien avulla Palveluohjaamisen keinot ovat käytössä ensikontaktista lähtien. Ratkaisut vaihtelevat asiakaslähtöisesti neuvonnasta ja itsehoidosta ongelmien moniammatilliseen ja monipuoliseen hoitoon Yhteistyö: Lääkärit, hoitajat, sosiaalihuollon henkilöstö ja muu henkilöstö miettivät yhdessä, miten palvelut turvataan alueen väestölle ja miten niitä kehitetään asiakkaiden kannalta paremmin toimiviksi Asiakaskeskeisyys. Ei ajatella enää vanhaan tapaan siiloina, mille ammattilaiselle potilas nyt ohjataan, vaan mietitään laajasti, miten potilaan asia tulee parhaiten ja nopeimmin hoidettua ammattilaisesta riippumatta. Ei esimerkiksi kierrätetä turhaan lääkärin kautta hakemaan fysioterapialähetettä, kuten tehtiin 15 vuotta sitten. Monet eivät osaa eivätkä tiedä, miten asioita hoidetaan. Myös sosiaaliohjaajan ajalle pitää päästä päivystyksessä. Esimerkiksi vanhuksilla, mielenterveys- ja päihdeongelmaisilla ei välttämättä ole käytössään nettiä tai tunnuksia asioimiseen. Tarvitaan myös henkilökohtaista tukea.
6 Kunta-alan työn murroksen seuranta, liite 3, sivu 6
7 Kunta-alan työn murroksen seuranta, liite 3, sivu 7
8 Kunta-alan työn murroksen seuranta, liite 3, sivu 8
9 Kunta-alan työn murroksen seuranta, liite 3, sivu 9 5. Nousevia ammatteja ja osaamistarpeita Innovoija tai kehittävä hoitaja, palveluohjaaja tai asiakasvastaava integroi esimerkiksi mielenterveyspalvelut ja sosiaalihuollon palvelut ja ohjauksen asiakkaalle mielekkääksi kokonaisuudeksi, palveluohjaajan tulee tietää käsittämätön määrä asioita ja osata vielä ohjata jokaista henkilökohtaisesti Kotiutushoitaja Konsulttilääkäri, kokenut lääkäri, hoitaja tai sosiaalityöntekijä, mentoroijaksi tai työpariksi uusille Muutosjohtaminen ja muutostuki, henkilöstöjohtaminen (esimiestyö ja johtaminen entistä haastavampaa), tiedolla johtaminen Kilpailutus-, hankinta- ja valvontaosaaminen Palvelumuotoilu palvelujen suurkuluttajille, yleensä palvelumuotoilun osaaminen Lean-kehittämisen osaaminen: palvelut tehokkaasti, asiakaslähtöisesti ja yhdessä kehittäen Digiosaaminen ja -tutorointi Osaamistarpeita määritellään ylätasolla mutta yhtä tärkeää on selvittää yksilötasolla, mitä kukin tarvitsee kyetäkseen muutokseen ja antamaan täyden panoksen Kyky arvioida ja kehittää omaa toimintaa 6. Miten työn murrosta kannattaa seurata sosiaali- ja terveyskeskuksissa? Seuraamalla alan tilastoja ja aiheeseen liittyviä tutkimus- ja kehittämishankkeita, kuten Osaamisella soteen, valinnanvapauskokeilut, Jatkamalla alan asiantuntijoiden ja kehittäjien tapaamisia Hyödyntämällä jo olemassa olevia terveyskeskusjohtajien, asiantuntijoiden ja kehittäjien verkostoja ja työmarkkinaosapuolten ammattiala-, työ- ja neuvotteluryhmiä Keräämällä Tekojen Torille lisää sote-keskuksia koskevia kiinnostavia ratkaisuja ja kehittämistekoja 7. Mitä on tarpeen tehdä, jotta kunta-ala onnistuu työn murroksessa? Tiedon lisääminen siitä, miten tehdään toisaalla. Muutos voi alkaa siitä Haetaan keinoja vastata paljon palveluja käyttävien tarpeisiin Huolehditaan monipuolisesti kuntatyöpaikkojen vetovoimasta ja henkilöstöstä Erikoislääkärien jalkautuminen perusterveydenhoitoon ja tavoitettavuus etäyhteyksin Moniammatillisen yhteistyön suunnittelu, toteutus ja arviointi asiakkaiden tarpeiden mukaisesti ei ammattiryhmien lähtökohdista Resurssointi kohdallaan sekä työssä että sen kehittämisessä Työntekijät asiakaspinnassa aktivoitava kehittämiseen, ei pelkästään esimiehet Uskallus luopua vanhoista ajattelumalleista vaatii työntekijöiden tueksi selkeän linjauksen tai luvan johdolta, vasta se mahdollistaa uusien käytänteiden syntymisen Henkilöstö mukaan jo muutosten suunnitteluvaiheessa, hyödynnetään sitä tietoa ja kokemusta, joka sieltä löytyy Sote-integraatio ja yhteistyö yli kuntarajojen Onko järkevää muuttaa jatkuvasti myös sellaista, joka jo toimii? 8. Mitä tai miten tekemällä epäonnistumisen riski kasvaa? Etäältä tuleva käskyttäminen ja sanelu ilman osallistamista vie tuhoon Tekemällä niin kuin aina ennen on tehty ja haluttomuutena arvioida toimintaa Muutoksia ja päätöksiä ei saada vietyä käytäntöön, kun joidenkin yksiköiden johto tai jokin ammattiryhmä ei niistä kiinnostu tai osa henkilöstöstä vastustaa Viedään uudistuksia liian nopeasti ja poukkoillen eteenpäin Sivuuttamalla eri alueiden erilaiset edellytykset, väestörakenteen ja etäisyydet
10 Kunta-alan työn murroksen seuranta, liite 3, sivu 10 Näivettämällä säästöin hyvin toimivat palvelut ja laiminlyömällä investoinnit silloin, kun niitä tarvittaisiin uudistumiseen Kehnolla asiakaskokemuksella tai palvelujen saatavuudella Kun toimintoja hajautetaan eri toimijoille tai toimitaan monimutkaisessa palveluverkostossa, epäonnistutaan ilman toimivaa palveluohjausta Yksityistämällä palveluita suuressa mittakaavassa Kehno työnantajamaine ja iso vaihtuvuus Onko järkevää muuttaa jatkuvasti myös sellaista, mikä jo toimii? 9. Mahdollisia seurauksia ja kytkentöjä työmarkkina- ja kehittämistoimintaan Pohdittavaksi neuvottelu- ja työryhmissä Tarvitaan yhteistä sote-koulutusta, esim. sote-alojen yhteistä johtamiskoulutusta.
Valinnanvapaus. Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! perusturvajohtaja Eeva Halme
Valinnanvapaus Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! 12.1.2017 perusturvajohtaja Eeva Halme Asiakas voi valita nykyistä yksilöllisemmin Suoran valinnan palveluissa
Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle?
Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 21.12.2016 1 21.12.2016 Valinnanvapaus on osa soteuudistusta Soteuudistuksen tavoitteena on varmistaa ihmisille yhdenvertaiset
Tiedolla johtaminen Case Samarian terveysasema
Tiedolla johtaminen Case Samarian terveysasema Paula Pallasaho, Apulaisylilääkäri, Samarian terveysasema Dosentti, keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri Lähtötilanne 1/2013 Ongelmat 2 2500
Valinnanvapaudesta SOTEMAKU ohjausryhmä
Valinnanvapaudesta 19.10.2017 SOTEMAKU ohjausryhmä 27.10.2017 Valinnanvapausehdotuksesta 1 Sosiaali- ja terveyskeskuksen repertuaari / suoran valinnan palvelut ( 18) Terveysneuvonta, hoitajan ja lääkärin
Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa
Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Satu Karppanen TAVOITTEET Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin
Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri
Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri 2.6.2014 1 Mitä Turun PTH tekee huolehtii noin 180 000
Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko
Sote ja maakuntauudistus Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko 12.5.2017 1 Uusi soterakenne 1.1.2019 2 Lähde:www.alueuudistus.fi Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne 1.1.2019 Valtakunnallinen lupa
Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin. Juha Kinnunen, shp johtaja
Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin Juha Kinnunen, shp johtaja Viimeinen sopimusohjauksen kehysseminaari? Vuoden 2018 talousarvion suunnittelu viimeinen tässä
Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle?
Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 1 Valinnanvapaus lyhyesti Voin vaikuttaa nykyistä enemmän palveluihini. Voin valita vapaammin kenen tarjoamia sosiaali ja
Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara. LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen
Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen 12.3.2018 Osaamisella soteen, hankkeen tausta Sote-uudistuksen onnistuminen edellyttää myös
ONKO PAKKO, JOS EI TAHO. Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysyksikön päällikkö Aija Ström
ONKO PAKKO, JOS EI TAHO Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysyksikön päällikkö Aija Ström 1 Terveydenhuoltolaki kansalaisen valinnanvapaus laajenee 1.1.2014 Terveydenhuoltolaki laajentaa asteittain kansalaisen
Sote- ja maakuntauudistus
Sote- ja maakuntauudistus Hallituksen esityksen (HE 15/2017 vp.) ja valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 1 Sote- ja maakuntauudistus etenevät mutta toiminnallinen uudistuminen vaatii vielä työtä hallituksen
Kommentteja sosiaalihuollon asiakasprosessien, päätöksenteon ja soteuudistuksen tavoitteiden saavuttamisen näkökulmasta
Kommentteja sosiaalihuollon asiakasprosessien, päätöksenteon ja soteuudistuksen tavoitteiden saavuttamisen näkökulmasta Marja Heikkilä Johtaja Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus 6 pointtia 1. Sosiaalihuollon
Tehyn. avain- sanat. päättäjille
Tehyn avain- sanat päättäjille Sosiaali- ja terveydenhuollon asiat ovat isoja ja monimutkaisia kokonaisuuksia. Myös niitä koskevia muutoksia voi olla vaikea hahmottaa. Siksi Tehy listaa päättäjille viisi
Opit valinnanvapauskokeiluista
Opit valinnanvapauskokeiluista - valinnanvapautta palvelusetelillä Valinnanvapauden ATK ratkaisut, Jyväskylä Vuokko Lehtimäki, hankepäällikkö, STM Palvelusetelikokeilu vs. valinnanvapauspilotti Palvelusetelikokeilu
Mitä uusi sote tarjoaa palveluntuottajille maakunnassa?
Mitä uusi sote tarjoaa palveluntuottajille maakunnassa? Päivi Leikkola, vastuuvalmistelija, TtT sote-liikelaitos, asiakasseteli palvelut, alihankinnat 22.10.2018 Päivi Leikkola, vastuuvalmistelija Meillä
Mitä sote-uudistus tarkoittaa minulle
Mitä soteuudistus tarkoittaa minulle Sosiaali ja terveyspalvelut vuonna 2019 hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti 11/2016 1 18.11.2016 Tämä on soteuudistus Soteuudistuksessa koko julkinen sosiaali ja
Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa
Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Valtion virastotalo, Turku 26.4.2017 Lääkintöneuvos, STM 1 9.5.2017 Päivystyksen ja erikoissairaanhoidon
Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki Marja Tuomi. Lähellä ja tukena
Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki 4.4.2017 Marja Tuomi Kuka kuulee palvelujen käyttäjää? Keskeinen kysymys sotessa ja hyvinvointivaltion kehittämisessä Palvelujen
Miten Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä parantaa kilpailukykyään ja missä mennään nyt? Avovastaanottojen päällikkö Sirpa Marjoniemi 22.3.
Miten Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä parantaa kilpailukykyään ja missä mennään nyt? Avovastaanottojen päällikkö Sirpa Marjoniemi 22.3.2018 Lähtötilanne joulukuu 2017 Mitä varten ollaan kehittämässä? Miksi
Asiakaspalautelaitteiden NPS-tulokset 2018
Asiakaspalautelaitteiden NPS-tulokset 2018 Yleistä 16.1.2019 1 Miksi palautetta kerätään? Julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen tehtävänä on parantaa kansalaisten hyvinvointia. Kansalaisilla tulee olla
KT:n työmarkkinaseminaarin tietoiskut
KT:n työmarkkinaseminaarin 12.9.2018 tietoiskut KT tukee työnantajia sote- ja maakuntauudistuksessa, neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, KT Työn murros, johtava työelämän kehittämisen asiantuntija,
Valinnanvapausmallin kokeilut ja pilotit. laura.vuorensola(a)ylasavonsote.fi
Valinnanvapausmallin kokeilut ja pilotit laura.vuorensola(a)ylasavonsote.fi Käsitteet haltuun Palvelusetelikokeilu Käynnistetty vuonna 2017 viidellä kokeilualueella Keski-Uusimaa, Hämeenlinna, Tampere,
Päijät-Hämeen maakunta- ja soteuudistus
Päijät-Hämeen maakunta- ja soteuudistus Maakunta- ja sote-uudistuksen yleisesittely Uudistuksessa perustetaan uudet maakunnat, uudistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon rakenne, palvelut ja rahoitus sekä
Missä mennään SOTEssa? Suomen Senioriliike ry, Laivaseminaari Kerttu Perttilä
Missä mennään SOTEssa? Suomen Senioriliike ry, Laivaseminaari 13.3.2017 Kerttu Perttilä MISSÄ MENNÄÄN SOTESSA? Lähde: www.alueuudistus.fi 1. Miksi sote-uudistus? 2. Mitä uudistus tarkoittaa? 3. Uudistuksen
Valinnanvapaus. Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä
Valinnanvapaus Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä 9.11.2017 Lausunnot pyydetään toimittamaan sosiaali-ja terveysministeriöön 15.12.2017 klo 16.15 mennessä. Harri Jokiranta Päivi Sillanaukee: Vanhoilla
Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru
Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta
6. Sosiaalityön uudet ratkaisut kuvaus päivitetty
Kunta-alan työn murroksen seuranta, liite 3, sivu 1 6. Sosiaalityön uudet ratkaisut kuvaus päivitetty 10.5.2019 1. Pienin askelin muutokseen Hämeenkyrö: Kehitysvammaisten päivätoimintamme on muuttunut
Hankkeen aikataulu. Laaja asiantuntijaverkosto ja OKM-STM virkamiesryhmä valmistelun tukena.
Osaamisella soteen! Hankkeen aikataulu Hanke käynnistyi 1.8.2017. Hanke on asetettu eduskunnan vaalikauden loppuun asti. Hanke toteutetaan OKM ja STM yhteistyönä. Väliraportti täydennyskoulutustarpeista
TYÖIKÄISEN KESKISUOMALAISEN TYÖKYKY JA TERVEYDENHOITO
TYÖIKÄISEN KESKISUOMALAISEN TYÖKYKY JA TERVEYDENHOITO Irja Korhonen Työterveys Aalto Anne Onkila Valmet työterveys Esa Leppänen JYTE Jari Ylinen KSSHP Visa Kervinen Terveystalo työterveys Laajavuori 16.6.2017
Asiakasvastaavana terveyskeskuksessa sairaanhoitaja, asiakasvastaava Tiina Byman,
Asiakasvastaavana terveyskeskuksessa sairaanhoitaja, asiakasvastaava Tiina Byman, Järvenpään kaupunki radanvarteen rakennettu asukkaita 41 000 kaksi terveysasemaa Asiakasvastaava täydennyskoulutus 30op
Vetovoimaa sote-alan työpaikoille 20.2.2015 Säätytalo, Helsinki. Riitta Sauni
Vetovoimaa sote-alan työpaikoille 20.2.2015 Säätytalo, Helsinki Riitta Sauni Hankkeen taustaa Sote-alalla tarvitaan tulevaisuudessa runsaasti uutta työvoimaa ja laaja-alaista osaamista On arvioitu, että
SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON UUDISTUS
SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON UUDISTUS Nykytila Uudistus Ylilääkäri Tiina Hetemaa, LT Yleislääketieteen ja terveydenhuollon erikoislääkäri JOKA TOINEN SUOMALAINEN KERTOO HAKEUTUVANSA ENSISIJAISESTI TERVEYSKESKUKSEEN
Palvelujärjestelmän ohjaus ja sote-integraatio monituottajamallissa
Palvelujärjestelmän ohjaus ja sote-integraatio monituottajamallissa Timo Sinervo 14.9.2017 Valint-hanke Timo Sinervo, Liina-Kaisa Tynkkynen, Tuulikki Vehko, Anna-Mari Aalto 1 Asiakastyytyväisyyskysely:
Miten muotoutuu erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistyö Satasotessa miten sairaalapalvelut järjestyvät maakunnan kunnissa
Miten muotoutuu erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistyö Satasotessa miten sairaalapalvelut järjestyvät maakunnan kunnissa Ermo Haavisto johtajaylilääkäri Satakunnan keskussairaala -
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Turvallisesti kotona Arvoa asiakkaalle ja hukka pois Palvelun laatu, vaikuttavuus ja turvallisuus Espoolaisten toimintakyky,
TAUSTATIEDOT. Onko vastaaja*
2 TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen nimi Onko vastaaja*
Sote ja valinnanvapaus katsaus
Sote ja valinnanvapaus katsaus Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 31.1.2017 Kirsi Varhila 1 21.3.2017 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Sotekeskustuottajat Maakunta Järjestämisvastuu
Ammattilaisten näkemys uusista omahoitopalveluista. Sari Kujala,
Ammattilaisten näkemys uusista omahoitopalveluista Sari Kujala, sari.kujala@aalto.fi, www.stncope.fi 20.10.2017 COPE: Tavoitteena on tunnistaa työelämän muutokset ja uudet osaamistarpeet 20.10.2017 Esityksen
Sähköinen asiointi - omahoitopalvelu, sähköiset palvelut ja oma-olo palvelu
Sähköinen asiointi - omahoitopalvelu, sähköiset palvelut ja oma-olo palvelu Riikka Hirvasniemi kehittämiskoordinaattori @RiikaHI, @OuluHealth riikka.hirvasniemi@ouka.fi www.oulunomahoito.fi MITÄ MEILLÄ
Työnjako ja. sosiaali- ja. tehtävän siirrot. terveydenhuollossa
Työnjako ja tehtävän siirrot sosiaali- ja terveydenhuollossa Yksityissektorilla työskentelevien bioanalyytikkojen ja laboratoriohoitajien koulutuspäivät 15.-16.4.2016, Tampere Mervi Flinkman, sh, TtT Työvoimapoliittinen
Uudenmaan sote- ja maakuntauudistusvalinnanvapaus,
Uudenmaan sote- ja maakuntauudistusvalinnanvapaus, HB #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Uudenmaan maakunta #Uusimaa2019 Etunimi Sukunimi Tarve muutokselle - Ikääntyminen Mahdollisuus muutokseen
Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut. Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018
Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018 Tuomas Pöysti 09/2016 Miksi sote-uudistus mitä tavoitellaan? Miten uudistus toteutetaan?
Miten julkisen sotekeskuksen kilpailukykyä kehitetään? Case Espoo
Miten julkisen sotekeskuksen kilpailukykyä kehitetään? Case Espoo Yhteistyöstä kilpailukykyä soteen? osa II 22.3.2018, GLO Hotelli Kluuvi Elina Jaakovlew-Markus kehittämispäällikkö Espoon kaupunki/sosiaali-
OMA LÄÄKÄRISI MATINKYLÄ
OMA LÄÄKÄRISI MATINKYLÄ Esittely 10.12.2018 Suurpellon ja Henttaan asukkaille Wera Sinkkonen ESITTÄYTYMINEN Wera Sinkkonen Oma Lääkärisi Vastaava lääkäri Yleislääketieteen erikoislääkäri Oma Lääkärisi
Näkökulma Lapin uudistuksen etenemiseen. Kaisa Kostamo-Pääkkö Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus
Näkökulma Lapin uudistuksen etenemiseen Kaisa Kostamo-Pääkkö Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Sote-uudistuksesta Mikä uudessa sote-mallissa on sosiaalihuollon näkökulmasta hyvää? Järjestämisvastuu
Asiakkaan valinnanvapaus
Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen ja valinnanvapauslinjausten mukaisesti LAPE -päivät 22.11.2017 erityisasiantuntija Virva Juurikkala, STM 1 27.11.2017 - - 3 27.11.2017 - Sote-keskuksen
Hyvis sähköisen asioinnin kanava - virtuaalinen asiointikeskus
Hyvis sähköisen asioinnin kanava - virtuaalinen asiointikeskus Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, Eksote! Vastaamme alueemme sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudesta Väestö 133.000 Budjetti
Ajankohtaista Lahden kaupungista
Ajankohtaista Lahden kaupungista Vanhusneuvostojen seminaari 23.5.2016 Mikko Komulainen Taustaa Hyvinvointikuntayhtymän tarkoituksena on koota maakunnan sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen yhdeksi
Keski Suomen SOTE uudistuksen asiakasraadin huomiot valinnanvapaudesta
Keski Suomen SOTE uudistuksen asiakasraadin huomiot valinnanvapaudesta Mitkä asiat vaikuttavat siihen, miten minä valitsen palveluideni tuottajan? Poliittinen näkemys ja yksilön oma ideologia Ajanvarauksen
Sote Päijät-Hämeessä. Jouko Isolauri Muutosjohtaja PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ
Sote Päijät-Hämeessä Jouko Isolauri Muutosjohtaja Taustaa Vuosina 2005-2008 yritys koko maakunnan terveydenhuollon siirtämisestä maakunnan kuntayhtymään Sosiaalitoimi mukaan myöhemmin STM:n kansallisen
Parempaa palvelua ja tuottavuutta asiakasohjauksella
Parempaa palvelua ja tuottavuutta asiakasohjauksella Ismo Rautiainen, toimialajohtaja Kuntamarkkinat, Mikä ihmeen sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio 12.9.2019 Asiakasohjauksen kehittämisen peruskuva!
Palvelusetelikokeilu/ Valinnanvapausmallin kokeilut
Palvelusetelikokeilu/ Valinnanvapausmallin kokeilut 2017-2018 1 17.2.2017 2 17.2.2017 Kokeilun tavoitteet ja tuotokset / 1 Tavoitteena on saada tietoja siitä, minkälainen on kokonaistaloudellisesti tarkoituksenmukainen
Kiireettömään hoitoon pääsy
Kiireettömään hoitoon pääsy Hoidon tarve on arvioitava samoin perustein koko maassa Potilaan hoidon tarve pitää arvioida ja hoito toteuttaa terveydenhuollon eri toimipisteissä yhtenäisin lääketieteellisin
Ikäihmisten asiakasnäkökulma Kommenttipuheenvuoro
Ikäihmisten vaikuttajaraati 9.3.2016 Ikäihmisten asiakasnäkökulma Kommenttipuheenvuoro Sisältö: Ikääntyvät hämeenlinnalaiset / ikäihmisten vaikuttajaraati SOTE -kokonaisuus SOTE -suunnittelu 2016 Hämeenlinnan
Tavoitteena integraatio yhteiset asiakkuudet ja palveluiden yhteensovittaminen muutoksen ytimessä
Tavoitteena integraatio yhteiset asiakkuudet ja palveluiden yhteensovittaminen muutoksen ytimessä FinDRG-verkostohankkeen kick-off-tilaisuus 7.9.2016 Johtaja, sosiaali ja terveys Sote- ja maakuntauudistus
MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ.
MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ. Aija Tuimala, Etelä-Karjala 1 Sote/maku esitys valtioneuvostoon 2/2017 Valinnanvapaus
Moniammatillinen verkosto vuosina : tavoitteet, menetelmät ja tulokset
Moniammatillinen verkosto vuosina 2012-2016: tavoitteet, menetelmät ja tulokset Antti Mäntylä, apteekkari, FaT 26.1.2017 Keskustelutilaisuus: Moniammatillinen yhteistyö tulevissa sote-rakenteissa Helsinki
Kyselyn ensitulokset. Lape seminaari Anna Saloranta
Kyselyn ensitulokset Lape seminaari 22.8.2017 Anna Saloranta Anna Saloranta Johtamiskorkeakoulu&SOC 22.8.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Muutoskokonaisuus I: Lapsen oikeuksia vahvistava toimintakulttuuri
Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio
1 2.3.2017 - Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio Kaikki julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut kootaan yhden johdon eli maakunnan alaisuuteen. Maakunta vastaa palvelujen yhteensovittamisesta asiakaslähtöisesti
Valtakunnallinen osaamis- ja tukikeskuspäivä Lapsi, nuori, perhe asiakkaana ja potilaana
Valtakunnallinen osaamis- ja tukikeskuspäivä Lapsi, nuori, perhe asiakkaana ja potilaana 19.11.2018 LAPE- Toimiva arki Jaana Jokinen, erityisasiantuntija Psykiatrian asiakkaat 28 000 0 12-vuotiaat 13 17-vuotiaat
Yksikanavainen julkinen (valtion) rahoitus. Näkymättömän käden ohjaus: Valinnanvapauden lisäämisen uskotaan lisäävän tuottajien välistä kilpailua
Sote-arviointi 2019 21.5.2019 Tiedosta arviointiin tavoitteena paremmat palvelut / arviointijohtaja Pekka Rissanen 1 Mitä sote-uudistus muuttaisi? Järjestämisen ja tuottamisen erottaminen Sote-uudistus
Kansalaisten ja asiakkaiden näkemykset valinnanvapaudesta ja palvelujen integraatiosta
Kansalaisten ja asiakkaiden näkemykset valinnanvapaudesta ja palvelujen integraatiosta Anna-Mari Aalto ja Laura Hietapakka Mitä valinnanvapaus tuo tullessaan näkökulmia sote-uudistukseen seminaari 15.3.2016
Työterveyshuollon rooli ja tulevaisuus
Hyvinvointia työstä Työterveyshuollon rooli ja tulevaisuus Työterveyslaitos, Jorma Mäkitalo Lähi-Tapiolan ja Elon työyhteisöjen työhyvinvointi seminaari 12.5.2016 12.5.2016 2 Sisältö Työterveyshuollon
Hallituksen esitys: Asiakkaan valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa
1 Hallituksen esitys: Asiakkaan valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa Sote-uudistuksen tavoitteena on varmistaa ihmisille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset sosiaali- ja terveyspalvelut järkevillä
FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017
FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero
Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuminen Helsingissä. Juha Jolkkonen Toimialajohtaja Sosiaali- ja terveystoimiala Muistiseminaari 21.9.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuminen Helsingissä Juha Jolkkonen Toimialajohtaja Sosiaali- ja terveystoimiala Muistiseminaari 21.9.2018 Maailman toimivin kaupunki Toimivuus rakentuu tasa-arvolle,
ETÄPALVELUT SOSIAALI- JA TERVEYDENHOIDOSSA NYT JA TULEVAISUUDESSA HARVAAN ASUTUN MAASEUDUN MAHDOLLISUUTENA
ETÄPALVELUT SOSIAALI- JA TERVEYDENHOIDOSSA NYT JA TULEVAISUUDESSA HARVAAN ASUTUN MAASEUDUN MAHDOLLISUUTENA 14.9.2010 Kuntayhtymän johtaja, TtL Kirsti Ylitalo 2010 Case: Oulunkaari Kuntien väkiluku 31.12.2009
Tiekartta onnistuneeseen integraatioon. Päivi Saukko sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija/e-p soteuudistus
Tiekartta onnistuneeseen integraatioon Päivi Saukko sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija/e-p soteuudistus 25.1.2018 Parempi Arki kehittämishanke (2015-2017) Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi 2017-2018 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi Lapin sairaanhoitopiirissä Arviointiin ovat osallistuneet sosiaali-
LÄÄKÄRI HOITAJA - TYÖPARITYÖSKENTELYSTÄKÖ RATKAISU? Kehittämispäällikkö Eija Peltonen
LÄÄKÄRI HOITAJA - TYÖPARITYÖSKENTELYSTÄKÖ RATKAISU? Kehittämispäällikkö Eija Peltonen Eija Peltonen 1 Vastaanoton menetystekijät 6. Maaliskuuta 2006 Hyvät vuorovaikutustaidot Ammattitaito Väestövastuu
terveyspalveluiden tarpeen arviointi
Ikääntyneen asiakkaan suun terveyspalveluiden tarpeen arviointi Helppiseniorissa osana moniammatillista palvelutarpeen arviointia Parasta aikaa tapahtuma Julia Koskinen, hammashoitaja, terveydenedistäjä
Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari Riikka Pellikka
Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari 9.3.2017 Riikka Pellikka Uudistamme julkiset palvelut käyttäjälähtöisiksi ja ensisijaisesti digitaalisiksi toimintatapoja uudistamalla.
Terveyspalvelut. Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk
Terveyspalvelut Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk Sisältö 1. Suomen terveydenhuolto 2. Terveys 3. Terveyskeskus 4. Keskussairaala 5. Eksote (Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri) 6. Hoitoon hakeutuminen
Pyhtään sote-uudistus. Olli Nuuttila, kunnanjohtaja Eduskunnan hallintovaliokunta
Pyhtään sote-uudistus Olli Nuuttila, kunnanjohtaja 11.5.2017 Eduskunnan hallintovaliokunta Esityksen sisältö Pyhtään sote-uudistuksen taustaa Sote-palvelutuotannon kilpailutus 2014 Attendo voitti kilpailutuksen
Sosiaali- ja terveydenhuolto hallitusohjelmassa. Valtakunnassa kaikki hyvin. Kirsi Varhila , Pori
Sosiaali- ja terveydenhuolto hallitusohjelmassa Valtakunnassa kaikki hyvin Kirsi Varhila 23.8.2019, Pori HALLITUSOHJELMA 2019-2023 Vaikutukset STM:n hallinnonalalla: Iäkkäiden palvelut Vammaisten palvelut
Valinnanvapaus ja palvelusetelikokeilu Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän terveydenhuollon avovastaanottotoiminnassa
Valinnanvapaus ja palvelusetelikokeilu Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän terveydenhuollon avovastaanottotoiminnassa l 24:4:2018 Risto Raivio, projektipäällikkö Terveydenhuollon avovastaanottotoiminta Päijät-Hämeen
Oma Lääkärisi Espoontori - vapaan asiakasvalinnan malli. Janne-Olli Järvenpää, toimitusjohtaja Mediverkko Yhtymä Oy 25.11.2014
Oma Lääkärisi Espoontori - vapaan asiakasvalinnan malli Janne-Olli Järvenpää, toimitusjohtaja Mediverkko Yhtymä Oy 25.11.2014 Agenda Ajankohtaista Oma Lääkärisi Espoontori Tulokset Vaikutukset Espoon kaupungin
Tervetuloa seminaariin!
Tervetuloa seminaariin! Kohti yhtenäistä palvelukokonaisuutta Työikäisten terveydenhuolto uudistuu 7.11.2018 Seminaarin järjestää TYÖKE Verkostoilla tehoa SOTEen, työkyvyn tukeen ja työikäisten terveyteen
Kriittiset kohdat valinnanvapauden toteuttamisessa
Kriittiset kohdat valinnanvapauden toteuttamisessa Markku Pekurinen haastaa tutkijat Science slam tyyliin Pia Maria Jonsson, Timo T. Seppälä, Anne Whellams, Liina-Kaisa Tynkkynen, Timo Sinervo, Ilmo Keskimäki
Julkinen. Valtakunnalliset neuvolapäivät Leena Latva-Rasku, projektipäällikkö, Omaolo, SoteDigi Oy
Valtakunnalliset neuvolapäivät 6.11. Leena Latva-Rasku, projektipäällikkö, Omaolo, SoteDigi Oy OMAOLO-palvelu pähkinänkuoressa Sosiaali- ja terveydenhuollon sähköinen palvelu- ja asiointikanava, joka tukee
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin strategia vuosille
Liite 2 Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin strategia vuosille 2019 2020 Luonnos strategiaksi 16.4.2018 Sisältö Strategia Lähtökohdat strategiatyölle ja tuleva toimintaympäristö Strategia 2019 2020 Yhteenveto
TAKUULLA RAKENTEISIIN!
TAKUULLA RAKENTEISIIN! TAKUULLA RAKENTEISIIN! TAVOITE 1. VOIMALA-yhteistyömalli, toiminta rakenteisiin 2. Vanhusten fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin tukeminen kehittämällä luovuutta ja kulttuurisia
Muutosjohdon verkostotapaaminen
Muutosjohdon verkostotapaaminen 31.10.2017 Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa -kärkihanke Kainuussa Eija Tolonen, vanhuspalvelujohtaja, YTL I&O kärkihanke, Kainuun
Sosiaalityön erikoisosaamisen tarpeet sote- ja maku-uudistuksen tuottamissa rakenteissa
Sosiaalityön erikoisosaamisen tarpeet sote- ja maku-uudistuksen tuottamissa rakenteissa Sosnetin seminaari 26.1.2018 Juha Luomala 1 Keskeiset muutokset sosiaalityön näkökulmasta Maakunnasta ja sen liikelaitoksesta
Ketterä verkosto Rivakka Ote!
Ketterä verkosto Rivakka Ote! Rivakka OTE Kesto 1.4.2017-30.10.2018 Osatyökykyisille tie työelämään / Polut hoitoon ja kuntoutukseen Kohdejoukko: Terveys-, sosiaali- ja ohjausalan ammattilaiset 13 henkilöä
FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017
FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä
Päivystysuudistuksen tavoitteet ja suun terveydenhuolto
Päivystysuudistuksen tavoitteet ja suun terveydenhuolto Hallintopäivät 22.3.2017 Helsinki 1 22.3.2017 Anne Nordblad Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille nykyistä yhdenvertaisemmat sosiaali ja terveyspalvelut
Palvelusetelikokeilun laajentaminen hankeaihio. Projektipäällikkö Laura Vuorensola laura.vuorensola(a)ylasavonsote.
Palvelusetelikokeilun laajentaminen 2018 - hankeaihio Projektipäällikkö Laura Vuorensola laura.vuorensola(a)ylasavonsote.fi 040 632 5142 Käsitteet 1/2 Palvelusetelikokeilu perusterveydenhuollon (pth) valinnanvapauskokeilu,
Miten terveydenhuolto muuttuu SOTEsta huolimatta
Miten terveydenhuolto muuttuu SOTEsta huolimatta SOTE Ennakointikamari 30.3.2017 Olli Tolkki olli.tolkki@nhg.fi 0400 339 195 100% Suomen sote-markkina on kokonaisuudessaan ~31 mrd., josta palvelut kattavat
POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kehittämisrakenne ja toimintamalli ( ) Levi
POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kehittämisrakenne ja toimintamalli (1.3.2009 31.10.2011) Levi 24.3.09 I-VAIHEEN Lapin osuus: perusterveydenhuoltoa, terveyden edistämistä ja sosiaalipalveluita
FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017
FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä
Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluintegraation merkitys erikoissairaanhoidon potilaan näkökulmasta
Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluintegraation merkitys erikoissairaanhoidon potilaan näkökulmasta projektijohtaja Jorma Teittinen, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, Palvelurakenneselvityksen loppuseminaari,
Asiakkaan valinnanvapaus
Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen ja valinnanvapauslinjausten mukaisesti 19.10.2017 1 19.10.2017 - 2 19.10.2017 - Sote-keskuksen valinta Sosiaali- ja terveyskeskukset aloittavat toimintansa
OmaMehiläinen ja DigiKlinikka käyttöön Länsi-Pohjassa
OmaMehiläinen ja DigiKlinikka käyttöön Länsi-Pohjassa Kemin, Tornion ja Keminmaan kuntien asukkaat saavat maksutta käyttöön Mehiläisen Digiklinikan. Tämä on ensimmäinen kerta, kun osana julkisia terveyspalveluita
Asiakkuuden kehittämisseminaari Case Terveydenhuolto Tietoa asiakkaalle palveluntuottajan valinnan tueksi
Asiakkuuden kehittämisseminaari Case Terveydenhuolto Tietoa asiakkaalle palveluntuottajan valinnan tueksi Päivi Koivuranta-Vaara LKT, hallintoylilääkäri Valinnanvapaus 1) Perusterveydenhuolto Oikeus valita
Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli, kuntakokeilu , Oulu
Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli, kuntakokeilu 2015-2016, Oulu Kehittämis- ja laatupäällikkö Elina Välikangas Oulun kaupunki, hyvinvointipalvelut Kuntakokeilujen päätösseminaari 22.3.2017 Kuntalaisten
Asiakasohjauksen työpajan ryhmätöiden yhteenveto
Asiakasohjauksen työpajan ryhmätöiden yhteenveto Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen (KAAPO) työpaja järjestettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella 13.10.2017. Tutustu I&Okärkihankkeen vuoden
Moniammatillinen yhteistyö ammattien välinen oppiminen. Työpajan antia
Moniammatillinen yhteistyö ammattien välinen oppiminen Työpajan antia 11.5.2017 Taustaa Moniammatillisuus terminä avaaminen Avustaja, työpari, moniammatillinen tiimi, poikkitieteellinen työ Terveydenhuollon
Strategia vuosille
Strategia vuosille 2019 2020 1Lähtökohdat strategiatyölle ja uusi toimintaympäristö Potilaslähtöisyys Kilpailu osaavasta henkilöstöstä Vuosien 2019 2020 strategia nähdään päivityksenä edeltävään strategiaan.