Asiakaspalautelaitteiden NPS-tulokset 2018

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asiakaspalautelaitteiden NPS-tulokset 2018"

Transkriptio

1 Asiakaspalautelaitteiden NPS-tulokset 2018 Yleistä

2 Miksi palautetta kerätään? Julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen tehtävänä on parantaa kansalaisten hyvinvointia. Kansalaisilla tulee olla yhtäläiset mahdollisuudet saada palveluja. Näistä lähtökohdista kolme tärkeintä mittaria palvelujärjestelmälle ovat: 1. Asiakasvaikuttavuus Korkea laatu tarkoittaa toiminnan järkevää kohdentamista ja kerralla oikein -periaatetta. Näistä syntyy vaikuttavuus, joka näkyy asiakkaiden hyvinvoinnin palautumisena. 2. Asiakastyytyväisyys Oikea-aikaiset, asiakkaan tarpeisiin vastaavat palvelut, jotka toteutetaan kerralla oikein periaatteella yhdessä asiakkaan kanssa, koetaan hyviksi ja johtavat myönteiseen asiakaspalautteeseen. 3. Tuottavuus ja taloudellisuus Laadukkaat palvelut ovat yleensä myös tehokkaampia ja taloudellisempia kuin laaduttomat. Toiminnan tuottavuus lyhentää jonoja ja mahdollistaa palvella enemmän asiakkaita.

3 Laatumatriisi ASIAKAS TOIMINNAN PERUSTEET PROSESSIT TULOS Asiakastarpeiden parempi havaitseminen ja ymmärtäminen Asiakkaan osallistumisen parantaminen Asiakasprosessien sujuvoittaminen Viestinnän kehittäminen Osallistumisen parantaminen Asiakkaiden terveyden ja hyvinvoinnin lisääntyminen Parempi asiakaskokemus Asiakasuskollisuus PALVELU Asiakaslähtöinen palvelumuotoilu Ennaltaehkäisyn edistäminen Digitaaliset oma- ja itsehoitopalvelut Prosessien ja palveluketjujen parantaminen Toiminnallisen tehokkuuden ja laadun kehittäminen Parempi tuottavuus ja laatu Tuloksellisuus ja taloudellisuus Palvelujen kilpailukyky ORGANI- SAATIO Organisaation resurssien, rakenteiden, verkostojen ja ohjausjärjestelmien kehittäminen Tiedolla ohjaaminen Kannustava ja mahdollistava johtaminen ja esimiestyö Henkilöstö kehittäjänä Osaava ja hyvinvoiva henkilöstö, Talouden kestävä tasapaino, Menestyvä brändi

4 Laadun päämäärät ja tavoitteet 1. Parempi asiakaskokemus 1.1 Parempaa asiakastyytyväisyyttä 1.2 Enemmän ja tehokkaammin vaikuttavuutta 1.3 Asiakkaan sitoutuminen ja asiakasuskollisuus lisääntyvät 2. Kilpailukykyiset palvelut 2.1 Uudistuva palvelurakenne, uusia ratkaisuja ja digitaalisia palveluja 2.2 Prosessien sujuvuus ja toiminnan laatu paranevat 2.3 Palvelut kestävät vertailun muihin palveluihin 3. Menestyvä organisaatio 3.1 Henkilöstön osaaminen ja työhyvinvointi paranevat 3.2 Organisaation talous on tasapainossa 3.3 Organisaation maine vahvistuu

5 NPS-suosittelukysymys Esityksissä tarkastellaan asiakaspalautelaitteilla saatavaa palautetta. Laitteilla kysytään: Kuinka todennäköisesti suosittelisit käyttämääsi palvelua läheisellesi tai ystävällesi? Asiakkaat vastaavat asteikolla 0 10, vastaukset luokitellaan: 9 10 suosittelijat, uskolliset asiakkaat 7 8 neutraalit, jotka voivat siirtyä toiselle tuottajalle 0 6 arvostelijat, jotka viestivät palvelusta huonoa NPS-pisteiden laskeminen 9 10 %-osuus 0 6 %-osuus vastanneilta kysytään jatkokysymys, miten palvelua tulisi kehittää ja 9 10 vastanneilta, mikä palvelussa oli hyvää? = NPS Net Promoter Score on Satmetrix Systems, Inc.:n, Bain & Companyn ja Fred Reichheldin rekisteröimä, vuonna 2003 lanseerattu tavaramerkki

6 Vastaajia ja tuloksia 2017 ja 2018 kaikki palvelut 2017 N 2017 % 2018 N 2018 % Fysioterapia , ,2 Terveysasema , ,5 Hammashoitola , ,2 Jokin muu , ,7 Perhepalvelut 115 0,3 99 0,2 Lastensuojelu 165 0, ,3 Laboratorio 0 0, ,9 Kaikki palvelut , ,0 NPS KA N (NPS) , ,

7 2018 vastausten jakautuma arvoille

8 Kaikki yksiköt hyvää, kehittävää Ajanvaraus Palveluun pääsyn nopeus Aukioloajat Sijainti ja saavutettavuus Henkilökunnan asiantuntemus Asiakkaan kohtelu Asiakkaan mielipiteiden huomioiminen Muu kehitettävää hyvää

9 Kaikki yksiköt hyvää, kehittävää Ajanvaraus Palveluun pääsyn nopeus Aukioloajat Sijainti ja saavutettavuus Henkilökunnan asiantuntemus Asiakkaan kohtelu Asiakkaan mielipiteiden huomioiminen Muu kehitettävää hyvää

10 Kaikki yksiköt 2017 ja hyvää, kehittävää (% teemasta) (%) 40,0 35,0 33,8 30,0 29,7 Ajanvaraus Palveluun pääsyn nopeus 25,0 25,7 25,2 Aukioloajat 22,3 22,2 Sijainti ja saavutettavuus 20,0 Henkilökunnan asiantuntemus 15,0 10,0 5,0 15,5 8,8 17,0 14,3 12,0 9,7 9,5 8,3 7,8 8,0 14,7 14,6 13,9 12,5 11,2 10,0 8,6 8,5 8,5 7,1 3,2 2,1 1,8 5,3 6,5 1,7 Asiakkaan kohtelu Asiakkaan mielipiteiden huomioiminen Muu 0,0 kehitettävää 2017 kehitettävää 2018 hyvää 2017 hyvää

11 Kaikki yksiköt 2017 ja hyvää, kehittävää (%/ vuosi) (%) 30,0 26,8 25,0 24,7 20,0 18,4 19,9 15,0 10,0 10,4 8,9 12,2 11,5 5,0 3,5 2,6 3,8 5,3 5,9 4,2 2,6 1,5 1,7 1,5 1,3 1,7 1,6 1,8 2,9 2,4 7,0 5,1 1,6 1,8 2,0 2,1 1,8 1,3 0,0 Ajanvaraus Palveluun pääsyn nopeus Aukioloajat Sijainti ja saavutettavuus Henkilökunnan asiantuntemus Asiakkaan kohtelu Asiakkaan mielipiteiden huomioiminen Muu kehitettävää 2017 kehitettävää 2018 hyvää 2017 hyvää

12 Kaikki yksiköt hyvää, kehittävää 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Ajanvaraus Palveluun pääsyn nopeus Aukioloajat Sijainti ja saavutettavuus Henkilökunnan asiantuntemus Asiakkaan kohtelu Asiakkaan mielipiteiden huomioiminen Muu kehitettävää hyvää

13 Kaikki yksiköt hyvää, kehittävää 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Ajanvaraus Palveluun pääsyn nopeus Aukioloajat Sijainti ja saavutettavuus Henkilökunnan asiantuntemus Asiakkaan kohtelu Asiakkaan mielipiteiden huomioiminen Muu kehitettävää hyvää

14 16 parasta palvelupistettä vuonna Yli 83 pistettä Diabetesvastaanotto Hoitotarvikejakelu Tartuntatautien valvonta ja inf. torjunta Hatanpään fysioterapia Kämmenniemen terveysasema Opiskeluterveydenhuolto Tullinkulma Linnainmaan fysioterapia Tipotien terveysasema, fysioterapia Sarviksen psykiatria Tipotien hammashoitola Tammelakeskuksen terveysasema Hatanpään terveysasema Aikuisten terveystarkastukset Psykiatria ja päihdekeskus Tipotien terveysasema Oriveden terveyskeskus pistettä pistettä

15 Tarkemmin Palvelulinjojen tuloksista on raportit omilla esityksillään

Asiakaspalaute Tampereen kaupungin avo- ja asumispalveluissa

Asiakaspalaute Tampereen kaupungin avo- ja asumispalveluissa Asiakaspalaute Tampereen kaupungin avo- ja asumispalveluissa 5.6.2019 1 Asiakastyytyväisyyskyselyt avo- ja asumispalveluissa Kyselyt asiakaspalautelaitteilla NPS-kysely asiakaspalautelaittein 37 yksikössä

Lisätiedot

Asiakaspalautelaitteiden NPS-tulokset 2018

Asiakaspalautelaitteiden NPS-tulokset 2018 Asiakaspalautelaitteiden NPS-tulokset 2018 Terveysasemat 16.1.2019 1 NPS-suosittelukysymys Kuinka todennäköisesti suosittelisit käyttämääsi palvelua läheisellesi tai ystävällesi? Asiakkaat vastaavat asteikolla

Lisätiedot

Avo- ja asumispalvelut

Avo- ja asumispalvelut Avo- ja asumispalvelut 23.10. 5.11.2017 29.11.2017 1 Asiakaspalautekysely 2017 Kyselyn ajankohta oli 23.10. 5.11.2017 Mukana avopalvelujen kolme palvelulinjaa Tampereelta ja Orivedeltä Lasten, nuorten

Lisätiedot

Asiakaskokemuksen mittaamisen kehittäminen

Asiakaskokemuksen mittaamisen kehittäminen Asiakaskokemuksen mittaamisen kehittäminen Avo- ja asumispalveluissa 2017 2018 29.11.2017 1 Asiakkaan osallistumisen ympäristöt 1. Asiakaslähtöiset arvot 2. Asiakkuuksien johtaminen 3. Asiakkuudenhallinta

Lisätiedot

Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus PALAUTELOMAKE Virtu.fi-palveluportaalissa on ollut sähköinen palautelomake käytössä marraskuusta 2016 asti. Palautelomake on ollut anonyymi, johon ei ole vastattu

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI. Avopalvelut - yhdessä tehden Esittely 2015

TAMPEREEN KAUPUNKI. Avopalvelut - yhdessä tehden Esittely 2015 Avopalvelut - yhdessä tehden Esittely 2015 Toiminta-ajatus Avopalvelut edistävät, tukevat ja hoitavat tamperelaisten terveyttä, psyykkistä hyvinvointia ja sosiaalista turvallisuutta sekä valmiuksia sujuvaan

Lisätiedot

ASIAKASTYYTYVÄISYYS KUNTAYHTYMÄSSÄ NPS (Net Promoter Score) on kansainvälisesti käytössä oleva, Fred Reicheldin kehittämä asiakastyytyväisyysmittari.

ASIAKASTYYTYVÄISYYS KUNTAYHTYMÄSSÄ NPS (Net Promoter Score) on kansainvälisesti käytössä oleva, Fred Reicheldin kehittämä asiakastyytyväisyysmittari. ASIAKASTYYTYVÄISYYS KUNTAYHTYMÄSSÄ NPS (Net Promoter Score) on kansainvälisesti käytössä oleva, Fred Reicheldin kehittämä asiakastyytyväisyysmittari. NPSasiakastyytyväisyysmittari perustuu asiakkaalle

Lisätiedot

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE 2016

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE 2016 AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE 2016 TAMPEREEN TULOKSET 1 YLEISKATSAUS Asiakaspalautetta kerättiin 24.10. 6.11.2016 2 Kaiken kaikkiaan lähes 2 900 vastaajaa Tampereelta ja Orivedeltä Tampereelta noin 2 500

Lisätiedot

Hämeenlinnan Asunnot Oy Asukastyytyväisyys

Hämeenlinnan Asunnot Oy Asukastyytyväisyys Hämeenlinnan Asunnot Oy Asukastyytyväisyys 21.11.2017 Tutkimuksen toteutus TUTKIMUKSEN AJANKOHTA 23.10.-3.11.2017 TIEDONKERUUTAPA Lomakekysely ja sähköinen kysely (2107 kpl) VASTAUSMÄÄRÄ 538 vastausta

Lisätiedot

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Satu Karppanen TAVOITTEET Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

TIETO JA SEN HYÖTYKÄYTTÖ Henri Ärölä Yleislääketieteen erikoislääkäri Johtava lääkäri, Mehiläinen Terveyspalvelut Oy

TIETO JA SEN HYÖTYKÄYTTÖ Henri Ärölä Yleislääketieteen erikoislääkäri Johtava lääkäri, Mehiläinen Terveyspalvelut Oy TIETO JA SEN HYÖTYKÄYTTÖ 25.11.2016 Henri Ärölä Yleislääketieteen erikoislääkäri Johtava lääkäri, Mehiläinen Terveyspalvelut Oy Kuka Henri Ärölä? Yleislääketieteen erikoislääkäri Käytännön työkokemusta

Lisätiedot

Tiedolla johtamisen, ohjauksen ja valvonnan valtakunnallinen kehittäminen. Erityisasiantuntija Mikko Huovila STM OHO DITI

Tiedolla johtamisen, ohjauksen ja valvonnan valtakunnallinen kehittäminen. Erityisasiantuntija Mikko Huovila STM OHO DITI Tiedolla johtamisen, ohjauksen ja valvonnan valtakunnallinen kehittäminen Erityisasiantuntija Mikko Huovila STM OHO DITI Toiminnan tarpeet TOIVO:n lähtökohtana Mikä malli uudella hallituksella? TOIVO-ohjelma

Lisätiedot

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op 1 Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op Opetussuunnitelma Rakenne 1. Asiakas- ja palveluohjauksen lähtökohdat (5 op) 2. Palvelutarpeiden arviointi ja työkäytännöt (5 op) 3. Moniammatillisen

Lisätiedot

Tiedolla johtamisen kehittäminen. Mikko Huovila STM OHO DITI

Tiedolla johtamisen kehittäminen. Mikko Huovila STM OHO DITI Tiedolla johtamisen kehittäminen STM OHO DITI Tiedolla johtamisen SMART S Strategia ja strategiset tavoitteet M R A Mittaaminen ja data Analyysi ja analytiikka Raportointi ja visualisointi T Toiminnan

Lisätiedot

Avopalvelujen asiakaspalautekysely 2012

Avopalvelujen asiakaspalautekysely 2012 Avopalvelujen asiakaspalautekysely 2012 Tulokset Aidosti asiakaslähtöiset avopalvelut Katriina Piironen Avopalvelujen hallinto 4.12.2012 Avopalvelujen asiakaskysely 29.10.-11.11.2012 Tampereen sosiaali-

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI. Avopalvelut - yhdessä tehden Esittely 2016

TAMPEREEN KAUPUNKI. Avopalvelut - yhdessä tehden Esittely 2016 Avopalvelut - yhdessä tehden Esittely 2016 Toiminta-ajatus Avopalvelut edistävät, tukevat ja hoitavat tamperelaisten terveyttä, psyykkistä hyvinvointia ja sosiaalista turvallisuutta sekä valmiuksia sujuvaan

Lisätiedot

Kun asiakas saa valita

Kun asiakas saa valita Päämääränä arvokas elämä - yhdessä tehden Avopalvelujen toimintasuunnitelma 2014 2017 Kun asiakas saa valita Avojo 14.1.2014 5 Dnro TRE: 245/00.01.02/2014 Toimintasuunnitelman valmistelu Toimintasuunnitelman

Lisätiedot

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008 Hannu.tamminen@ttk.fi Taustaa Ohjausvälineet Lait Asetukset, ministeriön päätökset Keskusviraston suositukset Työmarkkinasopimukset Työmarkkinajärjestöjen

Lisätiedot

Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta

Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta Kansalaistutkimuksen tulokset 29.3.2017 Hyvinvointialan Liitto ja Lääkäripalveluyritykset ry Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI HENNA SAARELA

TAMPEREEN KAUPUNKI HENNA SAARELA HappyOrNot asiakaspalaute vuonna 2012 Tampereen kaikilla terveysasemilla on kerätty vuoden 2012 ajan asiakaspalautetta HappyOrNot laitteilla. Palautetta annettiin yhteensä 51 285 kpl Kysymyksiä oli seitsemän,

Lisätiedot

Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta

Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta Kansalaistutkimuksen tulokset 29.3.2017 Hyvinvointialan Liitto ja Lääkäripalveluyritykset ry Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti

Lisätiedot

Asiakaspalautekysely

Asiakaspalautekysely Asiakaspalautekysely 27.10. - 9.11. 11.12. Vastaajamäärät Kyselyn avanneet Aloittaneet Lopettaneet 2011 2676 2253 (84,2%) 1876 (63.3%) 3054 2391 (78.3%) 1935 (63.4%) 3161 2664 (84.3%) 2274 (71.9%) 3216

Lisätiedot

ASIAKASPALAUTETIEDON KANSALLISEN KERUUN YHTENÄISTÄMINEN KOKOUS Salla Sainio

ASIAKASPALAUTETIEDON KANSALLISEN KERUUN YHTENÄISTÄMINEN KOKOUS Salla Sainio ASIAKASPALAUTETIEDON KANSALLISEN KERUUN YHTENÄISTÄMINEN KOKOUS 13.6.2018 13.6.2018 Salla Sainio Tiedonkeruun tapa Millaista tietoa tuottaa Määräajoin tehtävät väestökyselyt Yleisellä tasolla olevaa tietoa

Lisätiedot

Kajaanin Mamsellin toimintastrategia

Kajaanin Mamsellin toimintastrategia Kajaanin Mamsellin toimintastrategia 2019 2022 Missio Kajaanin Mamselli tuottaa laadukkaita ja kilpailukykyisiä ateria- ja puhtaanapitopalveluja kestävän kehityksen mukaisesti, yhteistyössä kumppaneiden

Lisätiedot

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu. Kunta-alan tuloksellisuuskampanja 2011-2014

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu. Kunta-alan tuloksellisuuskampanja 2011-2014 Tuloksellinen kunta on kaikkien etu Kunta-alan tuloksellisuuskampanja 2011-2014 Kuntakiertueen esittely (vrt. tuloksellisuussuosituksen teemat) 27.3. Naantali Kuntaliitoksen yhteistoiminnallinen toteuttaminen,

Lisätiedot

Liminka. Asukaskyselyn tulokset Kevät 2019

Liminka. Asukaskyselyn tulokset Kevät 2019 Liminka Asukaskyselyn tulokset Kevät 2019 Alkusanat Tämä esitys on laadittu tulosten esittelyä varten. Tässä esityksessä tuloksista esitetään pääkohdat, sekä asiantuntijan kommentit. Virallinen tulosraportti

Lisätiedot

Strategia Luotsaa hyvinvointia

Strategia Luotsaa hyvinvointia Strategia 2015 Luotsaa hyvinvointia Toimintaympäristön kehitysnäkymiä Ilmastonmuutokset ja globaalitalouden häiriöt aiheuttavat epävarmuutta ja ennakointivaikeuksia kaikilla toimialoilla. Julkisen talouden

Lisätiedot

Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki

Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki TAIKAKUUn valokuvakilpailu Katse tulevaisuuteen Annika Oksa, Raahen lukio OPETUSTOIMEN STRATEGIA VUOSILLE 2016-2020 OPLA 20.1.2016 7 SISA LTO 1. OPETUSTOIMEN KESKEISET

Lisätiedot

Kartta johtaa kotiin - kodin hyvinvointipalvelut ikäihmisille

Kartta johtaa kotiin - kodin hyvinvointipalvelut ikäihmisille Kartta johtaa kotiin - kodin hyvinvointipalvelut ikäihmisille Anu Vuorinen Kehitysjohtaja, KTM, ped.pät. Oulunkaaren kuntayhtymä 7.10.2014 Oulunkaari - Hyvinvointia ihmistä lähellä Viisi kuntaa yhteistyössä

Lisätiedot

sotesoppaa

sotesoppaa sotesoppaa 19.9.2016 KÄSITTEITÄ KÄSITTEITÄ KÄSITTEITÄ KÄSITTEITÄ 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 Perusrahoitus kapitaatiokorvauksella kannustaa palveluntuottajia asiakaslähtöiseen toimintaan, mutta

Lisätiedot

ARVOT. Kehityshakuisuus. Asukaslähtöisyys. Avoimuus. Luotettavuus. Perusteltu ja selkeä valmistelu ja päätöksenteko

ARVOT. Kehityshakuisuus. Asukaslähtöisyys. Avoimuus. Luotettavuus. Perusteltu ja selkeä valmistelu ja päätöksenteko TOIMINTA-AJATUS Siilinjärvi luo hyvinvointia asukkaille elämän eri vaiheissa laadukkailla peruspalveluilla ja viihtyisällä elinympäristöllä yhteistyössä yritysten, yhteisöjen ja ympäristökuntien kanssa

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne Asiakaskysely, maaliskuu 2019 2 Esittäjän nimi 27.3.2019 Tiivistelmä Asiakaskyselyn mukaan ne, jotka käyttävät paljon joukkoliikennettä, kävelevät enemmän kuin ne, jotka kulkevat

Lisätiedot

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE ORIVEDEN TULOKSET 1 YLEISKATSAUS Asiakaspalautetta kerättiin 24.10. 6.11.2016 2 Yhteensä Orivedeltä noin 450 vastaajaa Suurin osuus vastaanottotoiminnasta Ahkerimpia vastaajia

Lisätiedot

EPSI RATING Yksityinen päivähoito Hyvinvointialan liitto

EPSI RATING Yksityinen päivähoito Hyvinvointialan liitto EPSI RATING Yksityinen päivähoito 2018 Hyvinvointialan liitto EPSI Rating lyhyesti EPSI Rating käynnistettiin EU-tutkimushankkeena 90-luvun lopussa. Hankkeessa keskityttiin asiakastyytyväisyyden mittaamiseen

Lisätiedot

29.9.2011 FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja

29.9.2011 FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja UUDISTA JA UUDISTU 2011 28. FINLANDIA-TALO Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja Työhyvinvoinnilla tuottavuutta vai tuottavuudella työhyvinvointia? Työhyvinvoinnin taloudellinen merkitys Helsingissä 2010 Työhyvinvointityössä

Lisätiedot

HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE

HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE HOITOTYÖN TOIMINTAMALLI VISIOMME VUOTEEN 2019 Tavoitteenamme on, että hoitotyön yhteisömme on alueellisesti vetovoimainen

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Turvallisesti kotona Arvoa asiakkaalle ja hukka pois Palvelun laatu, vaikuttavuus ja turvallisuus Espoolaisten toimintakyky,

Lisätiedot

56 Asiakastyytyväisyyskyselyt vuonna 2017 (yhteistoiminta-alueen asia) Valmistelija / lisätiedot: Kuosmanen Taru. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

56 Asiakastyytyväisyyskyselyt vuonna 2017 (yhteistoiminta-alueen asia) Valmistelija / lisätiedot: Kuosmanen Taru. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Tampere Ote pöytäkirjasta 5/2017 1 (5) 56 Asiakastyytyväisyyskyselyt vuonna 2017 (yhteistoiminta-alueen asia) TRE:7903/00.01.03/2017 Valmistelija / lisätiedot: Kuosmanen Taru Valmistelijan yhteystiedot

Lisätiedot

Keski-Suomen kasvuohjelma

Keski-Suomen kasvuohjelma Keski-Suomen kasvuohjelma Keski-Suomen maakuntaohjelma 2011-2014 Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto Lähtökohdat Tavoitteena selkeä ja helppokäyttöinen ohjelma toteuttajille konkreettinen! Taustalla maakuntasuunnitelman

Lisätiedot

YHDESSÄ VOIMISTUEN laadukasta sosiaalityötä lappilaisille

YHDESSÄ VOIMISTUEN laadukasta sosiaalityötä lappilaisille YHDESSÄ VOIMISTUEN laadukasta sosiaalityötä lappilaisille 1.10.04-30.9.06 Tavoitteena tukea Lapin läänin sosiaalialalla ja sosiaalityössä työskentelevien ammattilaisten toimintaedellytyksiä Perussosiaalityön

Lisätiedot

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu Henkilöstöstrategia vuosille 2016 2018 1 2 Sisältö 1. Henkilöstöstrategiamme tarkoitus... 4 2. Henkilöstöstrategiamme päämäärä,

Lisätiedot

Kokemuksia Jyväskylän valinnanvapauskokeilusta Riitta Pylvänen projektipäällikkö

Kokemuksia Jyväskylän valinnanvapauskokeilusta Riitta Pylvänen projektipäällikkö Kokemuksia Jyväskylän valinnanvapauskokeilusta 2018 Riitta Pylvänen projektipäällikkö 10.1.2018 22.1.2018 Valinnanvapauskokeilun tilannekatsaus Kokeilu käynnistyi Jyväskylässä 20.2.2017 Kolme hyväksyttyä

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja johtaminen

Työhyvinvointi ja johtaminen Työhyvinvointi ja johtaminen Minna Kohmo, Henki-Tapiola 30.11.2011 23.11.2011 1 Tämä on Tapiola Noin 3 000 tapiolalaista palvelee noin 960 000 kuluttaja-asiakasta 63 000 yrittäjää 60 000 maa- ja metsätalousasiakasta

Lisätiedot

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2010. Kaupunkikohtainen vertailu 24.2.2011

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2010. Kaupunkikohtainen vertailu 24.2.2011 TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2010 Kaupunkikohtainen vertailu 24.2.2011 Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoitteena on kuvata terveyskeskusten avosairaanhoidon

Lisätiedot

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto Suomi nousuun Aineeton tuotanto TEM/EIO nostaa keskusteluun yrityksille tärkeitä pullonkauloja ja luo edellytyksiä toimivalle toimintaympäristölle jossa yritykset voivat uudistua ja kasvaa. Tunnistamme

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon strategia

Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon strategia Luonnos Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon strategia Ympäristöterveyslautakunta Kokkolan kaupungin strategian rakenne (BSC) Toimivat palvelujen järjestämistavat Strategiset päämäärät Kriittiset

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne Asiakastyytyväisyys kysely, maaliskuu 2019 2 Esittäjän nimi 25.3.2019 Tiivistelmä Tutkimuksen taustaa Kyselyn saajat (otos 250000) arvottiin asiakastietokannasta Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

I samarbejde med: Yhteistyössä:

I samarbejde med: Yhteistyössä: I samarbejde med: Yhteistyössä: MENESTYSTEKIJÄT 1. Asiakasuskollisuus 6 % pelaajista jättää golfin - miksi? 67 % golfin jättävistä pelaa tasoituksella 37 tai yli Uskollisuus = Pysyvyys = Tuotto 2. Uudet

Lisätiedot

Kyselyn täyttäjän rooli

Kyselyn täyttäjän rooli PPJ Jäsenkysely 2019 yhteenveto PPJ Jäsenkysely toteutettiin 16.2.-3.3.2019 lähettämällä ensin linkit jäsenille joukkueiden yhteystiedoissa oleviin sähköpostiosoitteisiin. Otantaa laajennettiin myös laittamalla

Lisätiedot

Kohti asiakaslähtöisiä SoTe - palveluja

Kohti asiakaslähtöisiä SoTe - palveluja Kohti asiakaslähtöisiä SoTe - palveluja Kuntakierros kevät 2018 toimialajohtaja Merja Miettinen hoitotyön johtaja Kirsi Leivonen 9.5.2018 1 Asiakkaan asemalla on vahva lainsäädännöllinen tausta (Bäckmand,

Lisätiedot

Piritta Hiltunen Sairaanhoitaja, TtM

Piritta Hiltunen Sairaanhoitaja, TtM Piritta Hiltunen Sairaanhoitaja, TtM 6/2017 - Johtava konsultti 01-08/2017 Palvelumuotoilija 04/2015-01/2017 Terveydenhuollon työnkulkujen asiantuntija 08/2013-12/2014 Hoitotyön opettaja 11/2007-06/2015

Lisätiedot

Isännöinti ja omistaminen

Isännöinti ja omistaminen Isännöinti ja omistaminen Tero Heikkilä 6.10.2017 KIRA-Akatemia ISÄNNÖINTILIITTO EDISTÄÄ TEHOKKAASTI JÄSENTENSÄ ETUJA. 1 Isännöinti: - kolme faktaa - unelma - tulevaisuus Isännöinti on nosteessa Asumisen

Lisätiedot

Laatu ja vaikuttavuus sijaishuollossa. Leena Wilén Sijaishuollon päivät 29.9.15

Laatu ja vaikuttavuus sijaishuollossa. Leena Wilén Sijaishuollon päivät 29.9.15 Laatu ja vaikuttavuus sijaishuollossa Leena Wilén Sijaishuollon päivät 29.9.15 Käytäntötutkimuksesta poimittua Osaava ja riittävä sekä pysyvä henkilöstö Sijaishuoltoyksikön toimintatavat Tilat ja ilmapiiri

Lisätiedot

Kajaanin Mamsellin toimintastrategia

Kajaanin Mamsellin toimintastrategia Kajaanin Mamsellin toimintastrategia 2017 2018 Missio Kajaanin Mamselli tuottaa laadukkaita ja kilpailukykyisiä ateria- ja puhtaanapitopalveluja sekä muita asiakkaan prosesseja tukevia palveluja. Palveluiden

Lisätiedot

15.11.2011 Tulosyhteenveto kansalaisten ajatuksista SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä ihmisten

15.11.2011 Tulosyhteenveto kansalaisten ajatuksista SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä ihmisten 15.11.2011 Tulosyhteenveto kansalaisten ajatuksista SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä ihmisten hyvinvoinnin parantaminen Projektin tavoite ja tulos Projektin

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja 9.3.2017 Yhteenveto: Sari Mäkinen ja Tiina Konttajärvi 16.3.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Teemat 1. Hyvinvoinnin edistäminen ja hyvinvointierojen kaventaminen

Lisätiedot

Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari Riikka Pellikka

Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari Riikka Pellikka Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari 9.3.2017 Riikka Pellikka Uudistamme julkiset palvelut käyttäjälähtöisiksi ja ensisijaisesti digitaalisiksi toimintatapoja uudistamalla.

Lisätiedot

Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden käsitteet. Versio

Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden käsitteet. Versio Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden käsitteet Versio 6.7.2012 Johdantoa kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden käsitteisiin Käsitemäärittelyssä tavoitteena selkeys, johdonmukaisuus ja käytettävyys, ei

Lisätiedot

Monimuotoisuutta tukeva johtaminen

Monimuotoisuutta tukeva johtaminen Monimuotoisuutta tukeva johtaminen Yhdenvertaisuus työelämässä seminaari 30.11.2017 Vates Aulikki Sippola, KTT, monimuotoisuusjohtamisen asiantuntija, FIBS FIBS auttaa yhteistyö tekemään ja parempaa vaikuttaminen

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia Liite 2 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Strategia 2010-2015 MISSIO / TOIMINTA-AJATUS Hyvinvoiva ja toimintakykyinen kuntalainen Missio = organisaation toiminta-ajatus, sen olemassaolon syy. Kuvaa sitä, mitä

Lisätiedot

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA TULOSALUE: KESKI-POHJANMAAN ERIKOISSAIRAANHOITO- JA PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA TULOSALUE: KESKI-POHJANMAAN ERIKOISSAIRAANHOITO- JA PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ TULOSALUE: KESKI-POHJANMAAN ERIKOISSAIRAANHOITO- JA PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ VASTUUHENKILÖ: Toimitusjohtaja TOIMINTA-AJATUS: Hyvinvointia joustavasti ja ammattitaitoisesti. ASIAKAS- JA POTILASNÄKÖKULMA

Lisätiedot

ASIAKASPALAUTTEEN POHJALTA LAADITUT KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2016

ASIAKASPALAUTTEEN POHJALTA LAADITUT KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2016 1 ASIAKASPALAUTTEEN POHJALTA LAADITUT KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2016 Sisällys Lapsiperheiden sosiaalipalvelut Aikuisten sosiaalipalvelut Lasten ja nuorten terveyspalvelut Vastaanottotoiminta Mielenterveys-

Lisätiedot

Keski Suomen SOTE uudistuksen asiakasraadin huomiot valinnanvapaudesta

Keski Suomen SOTE uudistuksen asiakasraadin huomiot valinnanvapaudesta Keski Suomen SOTE uudistuksen asiakasraadin huomiot valinnanvapaudesta Mitkä asiat vaikuttavat siihen, miten minä valitsen palveluideni tuottajan? Poliittinen näkemys ja yksilön oma ideologia Ajanvarauksen

Lisätiedot

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI RAAHEN OPETUSTOIMI Opetustoimen Strategia 2015 Op.ltk. 14.09.2011 131 Sisällysluettelo 1. Opetustoimen keskeiset menestystekijät 3 2. Opetustoimen toimintaa ohjaavat periaatteet

Lisätiedot

Kansalaisten ja asiakkaiden näkemykset valinnanvapaudesta ja palvelujen integraatiosta

Kansalaisten ja asiakkaiden näkemykset valinnanvapaudesta ja palvelujen integraatiosta Kansalaisten ja asiakkaiden näkemykset valinnanvapaudesta ja palvelujen integraatiosta Anna-Mari Aalto ja Laura Hietapakka Mitä valinnanvapaus tuo tullessaan näkökulmia sote-uudistukseen seminaari 15.3.2016

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen tarve

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen tarve Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen tarve Terveys- ja hyvinvointierot suuria ja kasvussa. Rahoituspohja ja henkilöstöresurssit heikkenevät väestörakenteen muutoksen seurauksena. Palvelujärjestelmä

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys kohdallaan

Asiakastyytyväisyys kohdallaan Asiakastyytyväisyys kohdallaan 94 % asiakkaista suosittelee Maestroa Syksyllä 2012 teimme laajan asiakastyytyväisyyskyselyn ja selvitimme asiakkaidemme näkemyksiään Maestron myynnistä, asiakaspalvelusta

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen strategia

Mikkelin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen strategia Mikkelin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen strategia 12.8.2009 Visio 2020: Mikkeli modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla Mikkelin uudistuva kaupunkikeskusta sekä vireä maaseutu ja puhtaat vesistöt

Lisätiedot

Parempaan ja tuottavampaan työelämään Satakunnassa

Parempaan ja tuottavampaan työelämään Satakunnassa Parempaan ja tuottavampaan työelämään Satakunnassa Pori 2.9.2015 Anne Jortikka Visio Työelämästrategia Suomen työelämä Euroopan paras vuoteen 2020 Työelämän laadun ja tuottavuuden samanaikainen kehittäminen

Lisätiedot

Tilastot ja kustannukset tehokkuudeksi

Tilastot ja kustannukset tehokkuudeksi Tilastot ja kustannukset tehokkuudeksi Kehysorganisaation näkökulma 3.12.2013 tilaajapäällikkö Lauri Savisaari Kehysorganisaatio? KAUPUNGINVALTUUSTO KAUPUNGINHALLITUS Keskusvaalilautakunta Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Innovatiivisuus kaupungin käytäntönä; strateginen näkökulma

Innovatiivisuus kaupungin käytäntönä; strateginen näkökulma Innovatiivisuus kaupungin käytäntönä; strateginen näkökulma Laatua, tehokkuutta ja uutta liiketoimintaa innovatiivisilla hankinnoilla seminaari Oulu 18.1.2017 klo 12.30 15.45, Scandic Oulu Päivi Laajala,

Lisätiedot

AVIen ja ELY-keskusten yhteisen strategiaasiakirjan 2016-2019 valmistelutilanne

AVIen ja ELY-keskusten yhteisen strategiaasiakirjan 2016-2019 valmistelutilanne AVIen ja ELY-keskusten yhteisen strategiaasiakirjan 2016-2019 valmistelutilanne Havaintoja hallitusohjelmasta, strategiakehikosta ja alueiden kehittämisen painopisteistä TEM/Marja-Riitta Pihlman Hallitusohjelman

Lisätiedot

KARVIAINEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN. Lokakuu 2018, julkaisu Ikäkeskuspäällikkö Raija Salmi

KARVIAINEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN. Lokakuu 2018, julkaisu Ikäkeskuspäällikkö Raija Salmi KARVIAINEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN Lokakuu, julkaisu 27.2.2019 Ikäkeskuspäällikkö Raija Salmi Tutkimuksen toteutus Ympärivuorokautisen hoivan asukkaat ja/tai heidän omaisensa

Lisätiedot

Keski-Suomen maakuntaohjelma

Keski-Suomen maakuntaohjelma Keski-Suomen maakuntaohjelma 2011 2014 LUONNOS Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto Lisätiedot ja luonnoksen kommentointi www.luovapaja.fi/keskustelu Lähtökohdat Tavoitteena selkeä ja helppokäyttöinen ohjelma

Lisätiedot

Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015. Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö

Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015. Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015 Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö Mie tahtoisin ihan tavallisen työpaikan semmosen missä pomo on paikalla kun sitä tarvii työkaveri ei

Lisätiedot

ASIAKASKOKEMUKSEN KEHITTÄMINEN ASIAN- JA ASIAKKAANTUNTIJAT VAASA JUHA TUULANIEMI

ASIAKASKOKEMUKSEN KEHITTÄMINEN ASIAN- JA ASIAKKAANTUNTIJAT VAASA JUHA TUULANIEMI ASIAKASKOKEMUKSEN KEHITTÄMINEN ASIAN- JA ASIAKKAANTUNTIJAT VAASA 03.10.2017 JUHA TUULANIEMI Kukamuka? Juha Tuulaniemi Asiantuntija Muotoilu ja Innovaatiot JAMK Generator!! "#$%&$'(')*)+$', -).*#%#/0')(#$#+1&1/2#$%&$'(')*)+$'1/2&3'0*&)0,

Lisätiedot

Katsaus fysioterapeutin suoravastaanottotyöhön

Katsaus fysioterapeutin suoravastaanottotyöhön Katsaus fysioterapeutin suoravastaanottotyöhön 23.11.2018 AVOKUNTOUTUS Aikuisten fysio- ja toimintaterapia Lasten fysio- ja ja toimintaterapia Erityiskoulut Apuvälineyksikkö Lääkinnällisen kuntoutuksen

Lisätiedot

Hyvinvointipalveluiden tulevaisuus

Hyvinvointipalveluiden tulevaisuus Hyvinvointipalveluiden tulevaisuus Nuoruusikäisten toimivat palvelu seminaari 16.2.2012 Apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty Suomen väestöllisen huoltosuhteen muutokset vuosina 1970-2040 indeksi 80 indeksi

Lisätiedot

Melan strategia 2014-2017. Hallitus 4.6.2013

Melan strategia 2014-2017. Hallitus 4.6.2013 Melan strategia 2014-2017 Hallitus 4.6.2013 2 Melan tehtävä ja toiminta-ajatus Vakuuttavaa hyvinvointia Melan tehtävänä on parantaa maatalousyrittäjien ja apurahansaajien hyvinvointia elämän eri vaiheissa.

Lisätiedot

Strategia Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

Strategia Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Strategia 2019-2020 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Taustaa Suomi on satavuotisen historiansa aikana kehittynyt pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi. Tämän aikajänteen kuluessa

Lisätiedot

Lean-implementaation tiekartta VSSHP:ssä Heikki Laurila Lean projektijohtaja VSSHP, Kehittämispalvelut

Lean-implementaation tiekartta VSSHP:ssä Heikki Laurila Lean projektijohtaja VSSHP, Kehittämispalvelut Lean-implementaation tiekartta VSSHP:ssä 8.5.2017 Heikki Laurila Lean projektijohtaja VSSHP, Kehittämispalvelut 1 VSSHP strategia 2017-2018, neljä strategista päämäärää Kaiken toiminnan on tuotettava arvoa

Lisätiedot

Onko Kouvolassa elinvoimaa?

Onko Kouvolassa elinvoimaa? Onko Kouvolassa elinvoimaa? Elinvoiman itsearviointikyselyn nostoja N=199 Markku Pyykkölä, Maria Vuorensola FCG Konsultointi Oy 25.1.219 Page 1 FCG Johtaminen ja ohjelmistot eväitä uudistuksiin ja muutoksiin

Lisätiedot

Terveysasemien vaihdot Tampereella

Terveysasemien vaihdot Tampereella Terveysasemien vaihdot Tampereella 2011 2015 Terveysasemien sisäisten vaihtojen määrät ja syyt Annika Sallinen 1 Avopalveluiden hallinto Taustasta ja aineistosta Terveyskeskusten vaihto ollut mahdollista

Lisätiedot

Tutkimushaku Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma. Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes.

Tutkimushaku Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma. Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes. Tutkimushaku 2013 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes DM 1098753 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tutkimushaku 2013

Lisätiedot

Uudistumisella tuottavuusloikka

Uudistumisella tuottavuusloikka Uudistumisella tuottavuusloikka Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 18.8.2016 www.alueuudistus.fi 17.8.2016 1 Miksi maakuntauudistus tarvitaan mitä tavoitellaan? Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN STRATEGIA 2010-2015

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN STRATEGIA 2010-2015 KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN STRATEGIA 2010-2015 VISIO 2015 KANKAANPÄÄ Pohjoisen Satakunnan tunnettu ja tunnustettu keskus ARVOT Avoimuus, jolla tarkoitamme Avointa ja läpinäkyvää päätöksentekoa Hallinnon läpinäkyvyyttä

Lisätiedot

Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus

Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus Bjarne Andersson Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos Kuopio 19.11.2009 Miten suositus toimii? KT ja järjestöt

Lisätiedot

Korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön tilanne

Korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön tilanne Korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön tilanne 9.10.2018 Maire Kolimaa 9.10.2018 1 Etunimi Sukunimi KORKEAKOULUOPISKELIJOIDEN OPISKELUTERVEYDENHUOLTO HE 145/2018 Aikataulu: Lakiluonnos

Lisätiedot

Kohti parempaa asiakaskokemusta palvelumuotoilun keinoin. Piia Innanen, Palvelumuotoilu Palo Oy

Kohti parempaa asiakaskokemusta palvelumuotoilun keinoin. Piia Innanen, Palvelumuotoilu Palo Oy Kohti parempaa asiakaskokemusta palvelumuotoilun keinoin Piia Innanen, Palvelumuotoilu Palo Oy @PalvelumPalo palvelumuotoilupalo Palvelumuotoilu Palo Oy Luo sytyttäviä palvelukokemuksia! Autamme palveluntuottajaa

Lisätiedot

Kriittinen menestystekijä. Mittari(t) Nykytaso Tavoitetaso 2022

Kriittinen menestystekijä. Mittari(t) Nykytaso Tavoitetaso 2022 Äänekosken kaupunki Perusturva 1(9) Perusturvalautakunta 26.9.2018 Liite nro 3 Sosiaalityö Mittari(t) Nykytaso 2019 2020 2021 Tavoitetaso 2022 Hyvät ja toimivat peruspalvelut asiakastyytyväisyyskyselu

Lisätiedot

KUNTOUTUSPALVELUJEN TEHOSTETTU ASIAKASPALAUTEKYSELY

KUNTOUTUSPALVELUJEN TEHOSTETTU ASIAKASPALAUTEKYSELY KUNTOUTUSPALVELUJEN TEHOSTETTU ASIAKASPALAUTEKYSELY 1.-14.10.2018 TOTEUTUS Palvelupalautetta kerättiin kuntoutuspalveluissa kahden viikon ajan 1.-14.10.2018 Paperinen palautelomake annettiin jokaiselle

Lisätiedot

Kasvun ja oppimisen lautakunta Liite nro 1 (1/9)

Kasvun ja oppimisen lautakunta Liite nro 1 (1/9) Liite nro 1 (1/9) Toimiala: Kasvu ja oppiminen Vetovoimainen, uudistuva ja kehittyvä Äänekoski Asiakas Toimialojen asiakastyytyväisyyskysely 3,7 3,7 3,9 3,9 3,9 4 Keskeisiä toimenpiteitä n saavuttamiseksi:

Lisätiedot

Vaikuttavuuden johtaminen, case: henkilökohtainen budjetti & vaikuttavuuskehittämö. Jonna Heliskoski, johtava asiantuntija

Vaikuttavuuden johtaminen, case: henkilökohtainen budjetti & vaikuttavuuskehittämö. Jonna Heliskoski, johtava asiantuntija Vaikuttavuuden johtaminen, case: henkilökohtainen budjetti & vaikuttavuuskehittämö Jonna Heliskoski, johtava asiantuntija Vaikutusketju (The iooi method by Bertelsmann Stiftung) Ratkaisu (transformative

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä

Lisätiedot

Korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön tilanne

Korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön tilanne Korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön tilanne 19.11.2018 Maire Kolimaa KORKEAKOULUOPISKELIJOIDEN OPISKELUTERVEYDENHUOLTO HE 145/2018 Aikataulu: Lakiluonnos eduskunnassa; sosiaali-

Lisätiedot

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Keiturin Sote Oy Strategia 2018-2021 17.12.2017 Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Strategiatyön perusta Strategian perustana työ, joka on tehty yhdessä kuntalaisten, henkilöstön ja luottamushenkilöiden

Lisätiedot

Siun sote tehdään NYT

Siun sote tehdään NYT Siun sote tehdään NYT Ilkka Pirskanen 26.1.2017 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Sote-uudistus Pohjois-Karjalassa Siun sote yhdistää Pohjois-Karjalan kaikkien 14 kunnan sosiaali-

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia 2016 2020 Hallitus hyväksynyt 1.2.2016 Tutkimus-kehittämistoiminnan strategia kertoo 1) Toiminta-ajatuksemme (Miksi olemme olemassa?) 2) Arvomme (Mikä meille

Lisätiedot

ARCUSYS OY HYVINVOINNILLA TUOTTAVUUTTA

ARCUSYS OY HYVINVOINNILLA TUOTTAVUUTTA ARCUSYS OY HYVINVOINNILLA TUOTTAVUUTTA ARCUSYS OY 2003 perustettu Tietotekniikan innovatiivinen palveluyritys, joka on erikoistunut it-asiantuntijapalveluihin ja tietojärjestelmäratkaisuihin. Asiakkaina

Lisätiedot

Perusturvatoimen palveluverkko. Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto

Perusturvatoimen palveluverkko. Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto Perusturvatoimen palveluverkko Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto Palveluverkon kehittämisen tavoitteita Toiminta on laadukasta ja perustuu todettuun hyötyyn potilaalle tai asiakkaalle Asiakasystävällisyys

Lisätiedot