Distributiivisen predikatiivin pedagoginen kielioppikuvaus

Transkriptio

1 Distributiivisen predikatiivin pedagoginen kielioppikuvaus Helsingin yliopisto Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajankoulutuslaitos Aineenopettajankoulutus Opettaja työnsä tutkijana - seminaari Kasvatustiede Huhtikuu 2013 Laura Pasonen Ohjaaja: Maria Kela

2 Tiedekunta - Fakultet - Faculty Käyttäytymistieteellinen Tekijä - Författare - Author Pasonen, Laura Mari Työn nimi - Arbetets titel Distributiivisen predikatiivin pedagoginen kielioppikuvaus Title Laitos - Institution - Department Opettajankoulutuslaitos Oppiaine - Läroämne - Subject Kasvatustiede Työn laji/ Ohjaaja - Arbetets art/handledare - Level/Instructor Opettaja työnsä tutkijana -seminaari Aika - Datum - Month and year 04/2013 Sivumäärä - Sidoantal - Number of pages 15+5 Tiivistelmä - Referat - Abstract Työn tarkoitus on tuottaa pedagoginen kielioppikuvaus suomen distributiivisesta predikatiivista finskan oppiaineeseen. Aihetta taustoitetaan pohtimalla distributiivisen predikatiivin semanttisia ja pragmaattisia ominaispiirteitä sekä tarkastelemalla siitä tehtyjä aikaisempia kielioppikuvauksia. Huomiota kiinnitetään niihin ongelmiin, joita finskan oppikirjaperinteessä on ilmennyt predikatiivin kuvauksessa. Lisäksi työ taustoittaa aihetta esittelemällä sellaisia predikatiivitapauksia, joissa ruotsinkieliset käyttävät predikatiivia eri tavoin kuin suomenkieliset. Distributiivisen predikatiivin pedagoginen kielioppikuvaus sijoittuu formaalin kielenopetuksen alaan. Kuvaus on suunnattu eurooppalaisen viitekehyksen tasolle B1.1 B1.2. Sitä voidaan hyödyntää esimerkiksi virallisen kielenkäytön konteksteissa, joissa kieliopillisesti oikea kielenkäyttö on tärkeää. Kuvaus huomioi predikatiivin semanttisen ja kontekstiin sidotun luonteen visuaalisuuden avulla. Verrattuna aikaisempiin kuvauksiin uutta tässä kuvauksessa on monikkosanojen eli pluratiivien tunnistaminen. Kuvaus jakautuu kolmeen osaan, joista ensimmäisessä luonnehditaan predikatiivia yleisesti ja kerrotaan sen käyttötehtävä. Toinen osio käsittelee predikatiivin sijanmääräytymisen jaottomien sanojen yhteydessä ja kolmas osa jaollisten sanojen yhteydessä. Kuvauksen arvioi neljä ruotsinkielistä henkilöä apukysymyksiin vastaamalla. Avainsanat - Nyckelord Distributiivinen predikatiivi, finskan opetus, formaali kielenopetus Keywords Säilytyspaikka - Förvaringsställe - Where deposited Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitos Muita tietoja - Övriga uppgifter - Additional information

3 Tiedekunta - Fakultet - Faculty Behavioural Sciences Tekijä - Författare - Author Pasonen, Laura Mari Työn nimi - Arbetets titel Laitos - Institution - Department Teacher Education Title Distributiivisen predikatiivin pedagoginen kielioppikuvaus Oppiaine - Läroämne - Subject Education Työn laji/ Ohjaaja - Arbetets art/handledare - Level/Instructor Maria Kela Tiivistelmä - Referat - Abstract Aika - Datum - Month and year 04/2013 Sivumäärä - Sidoantal - Number of pages 15+5 The purpose of this study is to provide a pedagogical grammatical description of the Finnish complement. The motif of this study is presented by examining the semantic and pragmatic characteristics of the Finnish complement. Some attention is also given to former pedagogical grammars made of it and the problems that the learners of Finnish as a second language can meet when using the complement. This description of the Finnish complement can be utilized in the domain of the official language. It is meant for the level B1.1 B.1.2 within the European framework. The description covers the Finnish complement with the aid of divisibility. The description was evaluated by four Finland-Swedes. Avainsanat - Nyckelord Keywords The Finnish complement, formal language teaching Säilytyspaikka - Förvaringsställe - Where deposited City Centre Campus Library/Behavioural Sciences/Minerva Muita tietoja - Övriga uppgifter - Additional information

4 Sisällys 1 Johdanto Distributiivinen predikatiivi Ruotsinkielisten tutkimushenkilöiden ongelmat distributiivisen predikatiivin käytössä Distributiivisen predikatiivin kuvaus kahdessa S2-kieliopissa Kieliopillisen kuvauksen ominaisuuksia Kuvauksen tarve Kuvauksen testaus... 14

5 1 1 Johdanto Tämän työn tarkoituksena on tuottaa pedagoginen kielioppikuvaus suomen distributiivisesta adjektiivipredikatiivista. Adjektiivisella predikatiivilauseella kuvataan ja luonnehditaan maailmassa olevia asioita. Syntaktisesti se on muotoa NP+olla+AP, josta esimerkiksi käy vaikkapa lause 1. Sää on kaunis. Tässä lauseessa predikatiivina toimii adjektiivi kaunis. Kuvaus on tarkoitettu pääasiassa ruotsinkielisille suomalaisille, mutta sitä voivat hyödyntää myös muut suomea toisena kielenä opiskelevat kieliryhmät. Esimerkiksi virolaiset suomenoppijat voisivat hyötyä kielioppikuvauksesta, koska viron predikatiivin sijanmääräytyminen on erilaista kuin suomen predikatiivin sijanmääräytyminen. Sopiva käyttökohde kuvaukselle on melko edistynyt taso, esimerkiksi eurooppalaisen viitekehyksen taso B1.1 B1.2, ja näin ollen sitä voi hyödyntää esimerkiksi lukio- tai aikuisopetuksessa. Kuvaus rajoittuu melko suppeaan aiheeseen, koska siihen ei sisälly muunlaisia predikatiiveja kuin distributiivinen. Kuvauksen kohde on rajattu koskemaan vain distributiivista predikatiivia siitä syystä, että predikatiivin varsinainen sijanvaihtelu nominatiivin ja partitiivin välillä koskee vain sitä, ja näin ollen säännöt vaihtelulle ovat tarpeen. Lisäksi distributiivinen predikatiivi kytkeytyy mielenkiintoiseen semanttiseen ilmiöön, jaollisuuteen, ja antaa osaltaan kuvaa suomen partitiivin ja nominatiivin merkityksistä. Varsinkin partitiivi on haasteellinen suomea toisena kielenä oppiville. Tämän suppean työn puitteissa ei myöskään voisi keskittyä koko predikatiivin kuvaukseen, koska aihe olisi liian laaja. Tämä työ pohjautuu osittain pro gradu -tutkielmalleni (Pasonen, 2013), jossa selvitin yhdentoista pääkaupunkiseudulla elävän suomenruotsalaisten distributiivisen predikatiivin hahmotusta verrattuna suomenkieliseen verrokkiryhmään. Ruotsinkieliset tutkimushenkilöt olivat hyvin edistyneitä suomen puhujia, käytännössä

6 2 kaksikielisiä, vaikka jokaisen ensikieli oli ollut ruotsi. Distributiivinen predikatiivi näyttää pro gradu -tutkielmani valossa olevan objektin rinnalla sellainen kielen alue, jota hyvin edistyneetkään suomea toisena kielenä käyttävät suomenruotsalaiset eivät täysin hallitse. Tämän työn avulla pyrin antamaan melko syvällisen kuvauksen siitä ottaen huomioon sen semantiikkaa. Tavoitteena on auttaa suomea toisena kielenä käyttäviä ymmärtämään ja sisäistämään distributiivisen predikatiivin lainalaisuuksia. Predikatiivi on jäänyt nominatiivin ja partitiivin vaihtelua hyödyntävistä lauseenjäsenistä vähemmälle huomiolle kuin subjekti ja objekti sekä finskan oppikirjaperinteessä että fennistiikassa yleisesti. Jaakko Aarniala on tarkastellut subjektin, objektin ja predikatiivin opetusta kahdessa finskan yläasteen ja lukion oppikirjasarjassa kahdelta eri aikakaudelta, luvuilta sekä luvuilta (2007, s. 2). Näissä kirjasarjoissa predikatiivia käsitellään vaihtelevasti, osassa hyvin vähän ja puutteellisesti. Lisäksi yhdessä Aarnialan tarkastelemassa kirjasarjassa esiintyi tehtävä, joka opetti predikatiivin käyttöä virheellisesti (ks. luku 2.2) (2007, s ) Myös Maria Vilkuna on todennut, että Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen tutkijat ovat keskinäisissä keskusteluissaan kiinnittäneet huomiota samaan ongelmaan: osassa finskan oppikirjoja on käsitelty predikatiivia virheellisesti. 1 Finskan oppikirjaperinteen virheellistä predikatiivin opetusta on kuitenkin tutkittu hyvin vähän. Predikatiivin sijanvaihtelusääntöjen opetus on askarruttanut jonkin verran suomi toisena kielenä -kysymyksenä. Jo Terho Itkonen pohtii sen sääntöjen opettamista ruotsinkielisille suomalaisille ja päätyy siihen, että sen oppimisen vaikeus on pitkälti semanttista (1975, s. 56). Ongelmallisena hän pitää sitä, että toisin kuin ruotsissa, jaollisuus näkyy suomessa myös adjektiivipredikatiivissa, ei vain substantiivipredikatiivissa. Lisäksi hän kiinnittää huomiota predikatiiviin monikkosanojen yhteydessä ja pitää sitä niin ikään haasteena ruotsinkielisille suomen käyttäjille. (1975, s. 55.) Maisa Martin puolestaan pohtii predikatiivin sijanmääräytymissääntöjen opettamisen vaikeutta abstraktitarkoitteiden yhteydessä (1987, s. 278). Hän päätyy pitämään laskettavuutta jaollisuutta sopivampana apukäsitteenä predikatii- 1 Tieto perustuu Vilkunan henkilökohtaiseen tiedonantoon

7 3 vin sijanvaihtelusääntöjen opetuksessa, koska erikielisten oppilaiden käsitykset siitä, mitä voidaan laskea ja mitä ei, ovat melko yhteneväiset. (1987, s. 278). Eeva Lähdemäki on tutkinut ruotsinkielisten koululaisten tekemiä kielioppivirheitä heidän suomen kielen kirjoitusaineissaan. Hän tulee siihen tulokseen, että aineistossa olevat predikatiivivirheet johtuvat siitä, ettei predikatiivin sijanvaihtelusääntöjä osata (1995, s. 159). Leila White puolestaan pitää predikatiivilausetta yhtenä suomen kielen lausetyyppinä, jota on käsiteltävä sen omista lähtökohdista käsin (2003, s. 131). Martinin tavoin hän näkee abstraktitarkoitteet haastavina predikatiivin sijanmääräytymisen suhteen. Lisäksi hän kiinnittää huomiota negatiiviseen predikatiivilauseeseen ja predikatiivilauseen subjektin sijaan. (2003, s. 131.) Näistä lähteistä lähinnä Martin (1987) on kiinnittänyt huomiota predikatiivin opetuksen pragmaattiseen puoleen. Kuvauksiin ja luonnehdintoihin tarvittava predikatiivilause on melko yleinen lausetyyppi, ja tästä syystä pidän sitä tärkeänä oppia. Predikatiivi mainitaan lukion opetussuunnitelman finskan B1-tason kolmannen kurssin (FINB3) kohdalla, joten se sisältyy keskipitkän finskan oppimäärään (2003, s. 95). Uskon, että syitä predikatiivin sijanvaihtelusääntöjen oppimattomuuteen ovat niiden virheellinen ja vähäinen käsittely sekä predikatiivin oma, melko pragmaattinen ja semanttinen luonne. Pidän kuitenkin predikatiivin sijanvaihtelusääntöjen oppimista mahdollisena, jos apuna on kuvaus, joka ottaa huomioon sen erikoislaatuisuuden, nimittäin melko suuren tilannesidonnaisuuden vaikutuksen sen sijanmääräytymiseen. Tämän työn tarkoitus on olla sellainen kuvaus. Sen on samalla tarkoitus vastata finskan oppikirjaperinteessä ilmenneeseen predikatiivin opetuksen virheellisyyteen sekä yleisemmin predikatiivin sijanvaihtelusääntöjen ongelmiin. 2 Distributiivinen predikatiivi Predikatiivi on lauseenjäsen, jonka päätehtävä on ilmaista subjektin tarkoitteen ominaisuutta tai luokkaa (ISK, 943). 2. Tuoli on puinen.

8 4 3. Koira on eläin. Predikatiivi on syntaktisesti muotoa NP+olla+NP/AP. Predikatiivilause rakentuu tavallisimmin olla-verbi ympärille, mutta se voi esiintyä myös tuloslauseessa, jolloin verbinä on tulla (ISK, 944). 4. Tästä tulee hyvä. Predikatiivia tavataan myös tilalauseessa (ISK, 944). 5. Keittiössä on kuuma. Tulos- ja tilalauseiden lisäksi se esiintyy myös infinitiivien yhteydessä (Hienonen, 1976). 6. On mukava lukea hyviä kirjoja. Itse predikatiivina esiintyy adjektiivi- tai substantiivilauseke, ja tämän mukaan puhutaan joko adjektiivi- tai substantiivipredikatiivista (ISK, 944). Kun predikatiivilla ilmaistaan subjektin tarkoitteen jaollisuutta tai jaottomuutta, puhutaan distributiivisesta predikatiivista (ISK, 946). Jaollisuus tarkoittaa sitä, miten maailman eri entiteetit hahmotetaan ääriviivoiltaan rajallisiksi tai rajattomiksi (Langacker, 2008, s. 132). Distributiivista predikatiivia koskevan pääsäännön mukaan adjektiivinen predikatiivi on nominatiivissa, kun subjektin tarkoite on jaoton ja partitiivissa, kun subjektin tarkoite on jaollinen (ISK, 946). Subjektin jaottomuus ja jaollisuus riippuu sinä toimivan nominin laadusta. Jaottomien sanojen tarkoitteet ilmaisevat sellaisia entiteettejä, jotka ovat yksilöitäviä ja rajallisia: tuoli, pöytä, verhot. Jaottomia sanoja voidaan laskea. Jaolliset sanat puolestaan ovat sellaisia sanoja, joiden tarkoitteilla ei ole selviä rajoja: vesi, rakkaus, syöminen. Jaollisia sanoja voidaan mitata. (ISK, 555.) Jaollisia sanoja on kolmea pääryhmää: ainesanat, abstraktisanat ja monikolliset sanat. Muut kuin edellä mainitut sanaryhmät ovat siten jaottomia (ISK, 554). Jaottomien sanojen erikoistapaus ovat monikkosanat eli pluratiivit. Pluratiivit täytyy erottaa muista monikkomuotoisista sanoista, sillä ne ovat monikkomuodostaan huolimatta jaottomia, ja predikatiivi on sen mukaisesti nominatiivissa:

9 5 7. Sakset ovat terävät. Jos monikkosanojen tarkoitteita on monta, niiden muodostama kokonaisuus on monikollisen perustapauksen mukaisesti jaollinen, ja predikatiivi sen mukaisesti partitiivissa (ISK, 948.): 8. Sakset ovat teräviä. Nimitän jaottomia monikkosanoja tästä edes pluratiiveiksi, jotta ne eivät sekoittuisi tavallisiin jaollisiin monikkomuotoisiin sanoihin. Adjektiivisen predikatiivin sijanvaihtelu ei kuitenkaan aina ole niin yksinkertaista kuin edellä esitetään. Matti Sadeniemi toteaa, että predikatiivin sijanvaihtelusta on vaikea antaa kaikenkattavia sääntöjä (1950, s. 46). Samaan päätyvät Itkonen (1975, s. 41) ja Martin (1987, s. 274). Sadeniemi toteaa, että kaikki tapaukset eivät noudata sitä sääntöä, että jaoton subjektitarkoite saa nominatiivipredikatiivin ja jaollinen partitiivipredikatiivin (1950, s. 46). On mahdollista, että jaottoman tarkoitteen kanssa esiintyy partitiivipredikatiivi ja jaollisen tarkoitteen kanssa nominatiivipredikatiivi. Näissä on kyse aina puhujan tarkoitteen ominaisuutta koskevasta tulkinnasta, ja predikatiivin sijanmääräytyminen on pragmaattista, tilanteeseen sidottua. Jaottoman tarkoitteen tulkintaa jaolliseksi voi kutsua osittuvuudeksi Matti Larjavaaran (1988) käsitteen mukaan. Osittuvuus tarkoittaa puhujan käsittämää jaottoman tarkoitteen jaollisuutta. Puhuja voi nimittäin kuvata luontaisesti jaotonta entiteettiä jaollisena. Esimerkiksi Larjavaara antaa lauseen 9. Tässä on sitä meidän Nasse-possua. Sika yhtenä eläinyksilönä on jaoton, mutta puhuja voi sijavalinnallaan (partitiivi) tehdä siitä jaollisen, jolloin tarkoitetaan sian lihaa, aineeksi muuttunutta osaa siasta. (1988, s. 475.) Predikatiivin puolella sama näkyy lauseparissa 10. Sika on hyvä. ~ Sika on hyvää. Jaollisen tarkoitteen tulkintaa jaottomaksi voi puolestaan nimittää funktiokollektiiviksi Rune Ingon (1978) käsitteen mukaan. Suomen kielessä voi Ingon mukaan

10 6 melko vapaasti muodostaa tilapäiskollektiiveja, kunhan vain lauseyhteydestä tai tilannekontekstista käy riittävän selvästi ilmi, että puheena olevat yksiköt kuuluvat yhteen ja muodostavat tilapäisen ryhmän (1978, s. 40). Esimerkiksi funktiokollektiivista käy lause 11. Pöydällä maljakossa olevat kukat ovat kauniit. Tässä kukat muodostavat funktiokollektiivin, koska ovat tietyssä tilanteessa tietyn maljakon rajaama joukko kukkia. Nominatiivipredikatiivi ilmentää tätä rajausta. Ingon käsite koskee jaollisista sanoista vain monikkomuotoisia sanoja, mutta funktiokollektiivin kaltaisen tulkinnan voi muodostaa myös aine- ja abstraktisanoista (Chesterman, 1991, s. 155). Esimerkkinä niitä koskevista funktiokollektiivitulkinnoista käyvät lauseet 12. Tämän lammen vesi on syvä. 13. Liikenne keskustassa on ruuhkainen. 2.1 Ruotsinkielisten tutkimushenkilöiden ongelmat distributiivisen predikatiivin käytössä Pro gradu -tutkielmassani havaitsin joitakin seikkoja, jotka osoittivat, että ruotsinkieliset tutkimushenkilöt käyttivät predikatiivia eri tavoin kuin suomenkielinen verrokkiryhmä. Ensinnäkin predikatiivi pluratiivien yhteydessä sai välillä virheellisesti partitiivisijan 14. Lattialla olevat tohvelit ovat sinisiä. Tohveleissa oli kyse jaottomasta kokonaisuudesta, nimittäin yhdestä parista tohveleita, joten nominatiivi olisi predikatiivin oikea sija. Osa aineistoni predikatiiveista pluratiivien yhteydessä oli oikein. (Pasonen, 2013, s. 28.) 15. Peilin raamit ovat keltaiset. 16. Verhot ovat siniset.

11 7 Olen havainnut samaa häilyvyyttä ruotsinkielisten predikatiivin sijavalinnoissa pluratiivien yhteydessä myös arkikokemusteni kautta. Uskon, että syy predikatiivin sijanvalinnan ongelmiin pluratiivien yhteydessä on semanttinen. Ruotsin kielessä ei ole samanlaista laaja-alaista pluratiivien kategoriaa kuin suomessa (Ingo, 1978, s. 58, 35.) Voikin olla, että predikatiivin partitiivisijassa pluratiivien yhteydessä on kyse ruotsin interferenssistä: ruotsin kieli hahmottaa kaikki monikolliset kokonaisuudet jaollisina, kun taas suomi sekä jaollisina että jaottomina (pluratiivit) (Itkonen, 1980, s. 35). Ruotsin kielen erilainen monikollisia sanoja koskeva kategoria voi olla syynä sille, että ruotsinkieliset suosivat partitiivia predikatiivin sijana, koska se nimenomaan ilmaisee jaollisuutta ja on näin ollen ruotsin kielen semanttisen systeemin mukainen. Pidän mahdollisena, että ruotsinkielisten tutkimushenkilöiden kielitajussa on kaksi kilpailevaa järjestelmää pluratiiveista: ruotsin oma järjestelmä, joka hahmottaa kaikki monikolliset kokonaisuudet jaollisina, sekä muodollisen kielenopetuksen kautta saavutettu suomen järjestelmä, joka hahmottaa pluratiivit jaottomina kokonaisuuksina ja muut monikolliset kokonaisuudet jaollisina. Nämä kaksi järjestelmää saattavat ruotsinkielisillä tutkimushenkilöillä sekoittua käytännön kielen käytössä, mikä selittäisi vaihtelua predikatiivin sijassa pluratiivien yhteydessä. Toinen ero suomen- ja ruotsinkielisten tutkimushenkilöiden predikatiivin hahmotuksessa oli monikkomuotoisten funktiokollektiivien yhteydessä. Tutkimushenkilöiden piti kuvata kuvassa olevia tarkoitejoukkoja, joiden jäsenten lukumäärä kasvoi, niin että ensimmäisessä kuvassa oli kaksi tähteä, toisessa kuvassa kolme appelsiinia, kolmannessa kuvassa neljä taloa, viidennessä kuvassa viisi kukkaa ja kuudennessa kuvassa kolmetoista kuusta (ks. liite 1). Suomenkieliset tutkimushenkilöt valitsivat predikatiivin sijaksi partitiivin jokaisen kuvassa olleen tarkoitejoukon yhteydessä. 17. Kuuset ovat vihreitä. Joukossa oli kuitenkin yksi suomenkielinen tutkimushenkilö, joka kertoi minulle, että piti kahden tähden joukkoa yhtenäisenä kokonaisuutena ja oli siksi merkinnyt predikatiivin nominatiiviin.

12 8 18. Tähdet ovat keltaiset. Suomenkielisten predikatiivin partitiivisijaa suosineet vastaukset kokonaisuudessaan kertovat, että he pitivät tarkoitejoukkoja jaollisina eivätkä tehneet niistä funktiokollektiivitulkintoja. (Pasonen, 2013, s ) Ruotsinkieliset tutkimushenkilöt puolestaan tekivät paljon suomenkielisiä tutkimushenkilöitä enemmän funktiokollektiivitulkintoja. Joukossa oli niitä, jotka tekivät jokaisesta kuvassa olleesta tarkoitejoukosta funktiokollektiivitulkinnan käyttämällä predikatiivin nominatiivisijaa, esimerkiksi: 19. Talot ovat surrealistiset. Toiset taas tekivät osasta tarkoitejoukkoja funktiokollektiivitulkinnan ja osasta tavallisen jaollisen tulkinnan. Joka tapauksessa ero lähes yksimielisesti partitiivia suosineisiin suomenkielisiin tutkimushenkilöihin oli merkittävä. (Pasonen, 2013, s ) 2.2 Distributiivisen predikatiivin kuvaus kahdessa S2-kieliopissa Tarkastelen tässä osiossa distributiivisen predikatiivin kuvausta kahdessa S2- kieliopissa. Toinen kirjoista on Fred Karlssonin (1982) kielioppikuvaus ruotsinkielisille ja toinen on Leila Whiten (2006) kielioppikuvaus maahanmuuttajille. Karlsson lähestyy predikatiivia jaollisuuden kautta, niin että jaolliset sanat saavat partitiivipredikatiivin ja jaottomat sanat nominatiivipredikatiivin (1982, s ). Hän ei predikatiivin yhteydessä esittele, mitkä sanat ovat jaollisia ja mitkä jaottomia. Hän kuitenkin esittelee ne aikaisemmin partitiivisubjektin yhteydessä (1982, s. 94). Merkille pantavaa hänen kieliopissaan on monikollisia sanoja koskeva predikatiivin sijasääntö. Karlsson toteaa, että monikollisten sanojen yhteydessä predikatiivi on yleensä monikon partitiivissa, mutta usein monikon nominatiivi käy yhtä hyvin; tämä muoto on pakollinen, jos subjektina on monikkosana [pluratiivi] tai jos subjektin käsitteen ala on tarkoin rajattu. (1982, s. 99). Säännössä on jonkin ver-

13 9 ran epäselvyyttä. Epäselvä on Karlssonin toteamus siitä, että usein nominatiivipredikatiivi käy yhtä hyvin kuin partitiivipredikatiivi monikollisten tarkoitteiden kanssa. Predikatiivi voi olla nominatiivissa monikollisten subjektien yhteydessä vain niissä tapauksissa, joissa funktiokollektiivitulkinta tulee kyseeseen. Käyttämällä ilmauksia usein ja yhtä hyvin Karlsson asettaa ikään kuin partitiivin ja nominatiivin samanarvoisiksi, vaikka partitiivi on nominatiivia huomattavasti tavallisempi predikatiivin sijana monikollisten subjektien yhteydessä. Katariina Lauronen, joka on tutkinut funktiokollektiiveja, toteaa, että jotkin asiat maailmassa antavat paremmat edellytykset funktiokollektiivitulkinnalle (2000, s. 89). Funktiokollektiivitulkinta onkin melko harvinainen, koska sitä ei voi Laurosen mukaan muodostaa kaikista maailmassa olevista jaollisista asioista. Lisäksi se on mitä pragmaattisin ilmiö, sillä se vaatii aina kontekstilta jonkin tarkoitejoukon rajaamisperusteen ja puhujan itsensä tekemän jaottomuustulkinnan jaollisesta tarkoitteesta. Karlsson ottaakin ensimmäiseksi mainitun huomioon, sillä hän toteaa nominatiivipredikatiivin tulevan kyseeseen, jos subjektin ala on tarkoin rajattu. (1982, s. 99). Ilmeisesti Karlssoninkin kieliopissa ilmenevä predikatiivin nominatiivisijan liikakäyttö monikollisten jaollisten subjektien yhteydessä on yksi asia, mitä voi nimittää virheellisyydeksi finskan predikatiivia koskevassa oppikirjaperinteessä. Jaakko Aarnialan (2007, s. 103) havaitsema predikatiivin käyttöä virheellisesti opettava tehtävä finskan oppikirjassa koskee nimittäin myös monikollisia subjekteja. Tehtävässä neuvotaan muuttamaan yksikkömuotoisia predikatiivilauseita monikkomuotoisiksi käyttäen nominatiivipredikatiivia. Mallina tehtävässä toimii esimerkkilause 20. Sellainen kissa on musta > Sellaiset kissat ovat mustat. Malliesimerkissä ei ole perusteita sille, että kissat voisi tulkita funktiokollektiiviksi, mistä syystä nominatiivipredikatiivi ei käy. Funktiokollektiivitulkinnan opettaminen pelkkien irrallisten lauseiden avulla ei muutenkaan ole kovin perusteltua, koska tällainen lähestymistapa ei ota huomioon lainkaan kontekstia, mikä puolestaan on tärkeä kriteeri funktiokollektiivitulkinnassa.

14 10 Leila White käsittelee predikatiivia sijamuotojen ja numeruksen kautta, mikä on mielestäni selkeä tapa kuvata predikatiivia. Hän kuvaa aluksi ne tapaukset, jolloin predikatiivi on yksikön nominatiivissa, eli silloin, kun kyseessä on yksikössä oleva konkreettista tarkoitetta ilmaiseva sana. Sitten hän kuvaa ne tapaukset, jolloin predikatiivi on monikon nominatiivissa, eli silloin, kun kyseessä ovat pluratiivit tai tietty ainoa joukko. (2006, s ) Tietty ainoa joukko tarkoittanee samaa kuin Karlssonin (1982, s. 99) rajattu subjektin ala, siis funktiokollektiivitulkintaa. Nominatiivin jälkeen White kuvaa luonnollisesti ne tapaukset, jolloin predikatiivi on yksikön ja monikon partitiivissa. Yksikön partitiivissa predikatiivi on silloin, kun subjektina on aine- tai abstraktisana. White antaa lisähuomautuksia sanoista ilma, sää ja taivas, jotka abstraktisanoja koskevasta perussäännöstä poiketen saavat nominatiivipredikatiivin. Lisäksi hän käsittelee erikseen kaikki-pronominin saaman predikatiivin. White (2006, s ) kokoaa yksikön partitiivin alle myös ilmapiirin kuvaukset, laadunilmaukset sekä predikatiivin infinitiivien yhteydessä. 21. Italiassa on ihanaa. 22. Sormus on kultaa. 23. On ihanaa, kun aurinko paistaa. Monikon partitiivissa predikatiivi on Whiten kuvauksessa puolestaan silloin, kun subjekti on monikossa. White muistuttaa vielä tässä kohdin, että muista monikollisista tapauksista täytyy pitää erossa pluratiivit. (2006, s. 260.) White erottaakin mielestäni Karlssonia selkeämmin pluratiivit muista monikkomuotoisista subjekteista. 3 Kieliopillisen kuvauksen ominaisuuksia Pedagogiset kielioppikuvaukset ovat muodollista, formaalia kielenopetusta, jossa pyritään antamaan kieliopillisia sääntöjä kielenoppijoille. Nykykieltenopetus suosii sille ikään kuin vastakkaista funktionaalista opetusta, jolle on ominaista se, että siinä painottuu kommunikaatio ja ymmärrettävä viestintä, autenttisen kielenkäytön

15 11 simulointi sekä kielioppivirheiden sietäminen (Johnson, 1996, s. 173). Terence Odlin kuitenkin puolustaa formaalia kielenopetusta, sillä se lisää tietoisuutta kielen säännöistä, mikä edesauttaa oppimista (1994, s ). Itse olen sitä mieltä, että tarvitaan kummankinlaista kieltenopetusta, koska on todennäköistä, että eri ihmiset oppivat hieman eri tavoin. Toiset ovat analyyttisia ja tarvitsevat sääntöjä ja kielitietoutta, kun taas toiset oppivat itse käytännössä kokeilemalla. Kummankintyyppiseen oppimiseen pitää tarjota mahdollisuus. Terence Odlinin mukaan pedagoginen kielioppi on sekoitus preskriptiivisestä, deskriptiivisestä, mentaalisesta ja aksiomaattisesta kieliopista (1994, s. 10). Preskriptiivisellä kieliopilla tarkoitetaan sellaista kielioppia, joka pyrkii antamaan sääntöjä ja ohjeita kielenkäyttäjälle (Odlin, 1994, s. 1). Deskriptiivinen kielioppi puolestaan ei anna sääntöjä vaan pyrkii kuvaamaan kieltä objektiivisesti sellaisena kuin se on (Odlin, 1994, s. 3). Esimerkiksi Iso suomen kielioppi (2004) on deskriptiivinen kielioppi. Mentaalisella kieliopilla taas tarkoitetaan kielikompetenssia, eli sitä, miten kieli on ihmisen mielessä (Odlin, 1994, s. 4). Viimeiseksi mainittu aksiomaattinen kielioppi tarkastelee kieltä suljettuna systeeminä sen omista lähtökohdista käsin, josta esimerkkinä toimii lausekerakennekielioppi (Odlin, 1994, s. 7 8). Tämä predikatiivin kieliopillinen kuvaus pohjautuu pitkälti preskriptiiviseen ja deskriptiiviseen kielioppiin, sillä hyödynnän siinä edellä mainittuja Karlssonin (1982) ja Whiten (2006) kielioppeja sekä niiden rinnalla Ison suomen kieliopin (2004) kuvausta ja muuta lingvististä tarkastelua predikatiivista. Pyrin kiinnittämään huomiota myös niihin seikkoihin, jotka pro gradu -tutkielmassani (Pasonen, 2013) osoittautuivat ongelmallisiksi ruotsinkielisille tutkimushenkilöille. Kuvaus jakautuu kolmeen pääosaan. Ensimmäisessä osassa esittelen predikatiivin ja sen tehtävän. Toisessa osassa käsittelen predikatiivin sijanvalintaa jaottomien sanojen yhteydessä ja kolmannessa osassa jaollisten sanojen yhteydessä. Jaotteluni on siis samankaltainen kuin Karlssonilla (1982). Jaottomien sanojen yhteydessä pyrin tuomaan mukaan pluratiivien tunnistamisen, mikä on lisäys Karlssonin (1982) ja Whiten (2006) kielioppeihin. Jaollisten sanojen kohdalla käsittelen jokaisen jaollisten sanojen ryhmän erikseen. Pyrin tuomaan mukaan semanttista erontekoa jaollisen tarkoitteen ensisijaisen jaollisen tulkinnan ja toissijaisen

16 12 funktiokollektiivitulkinnan välillä. Funktiokollektiivitulkinnan mukaan otto on perusteltua, koska se löytyy sekä Karlssonilta (1982, s. 99) että Whitelta (2006, s. 259). Laajennan sitä omassa kuvauksessani koskemaan myös ainesanoja. Pyrin visuaalisuuden avulla tuomaan esiin semantiikan ja ympäröivän kontekstin vaikutusta predikatiivin sijanvalintaan. Semantiikan esiin tuominen näkyy erityisesti pluratiivien tunnistamisen yhteydessä, jossa kuvien avulla pyrin havainnollistamaan sitä, minkälaiset tarkoitteet ovat pluratiiveja. Keskeistä on se, että ne ovat yhtenäisiä kokonaisuuksia, jotka koostuvat kahdesta tai useammasta samanlaisesta osasta. Tätä havainnollistaa kuvissa katkoviiva, joka jakaa kokonaisuudet keskenään identtisiin osiin. Kontekstin vaikutuksen huomioiminen predikatiivin sijanvalintaan puolestaan näkyy funktiokollektiivien kuvauksen yhteydessä. Kuvat luovat reaalimaailmaa jäljittelevän kontekstin, jota tarvitaan tarkoitejoukon rajaamisperusteeksi. Esimerkiksi monikollista funktiokollektiivitulkintaa havainnollistavassa kohdassa on kuva yhdestä puusta lehtineen ja sen vieressä kuva irtonaisista lehdistä. Kuvien avulla pyrin selventämään sitä, millainen kontekstista nouseva rajaamisperuste tarvitaan nominatiivipredikatiivin käyttöön monikollisten tarkoitteiden kanssa. Ainesanoissa samaan selitykseen pyrkii kuva ehjästä ja puoliksi syödystä leivoksesta. 4 Kuvauksen tarve Kuten totesin johdannossa, tämä kuvaus on tarkoitettu melko edistyneille oppijoille ja on ikään kuin kielen yksityiskohtien hiomista. Nykyään suositun funktionaalisen opetuksen näkökulmasta tarkasteltuna predikatiivin sijanvaihtelun oikeakielinen hahmottaminen ei ole kovin oleellista, sillä kommunikaatio onnistuu myös virheellisten sijojen avulla. Lähinnä predikatiivin sijojen oikeakielinen hallinta voi pelastaa suomenoppijan joskus koomisilta tilanteilta. Huomasin asian eräiden puolalaisten opiskelijoiden kanssa, jotka olivat kääntäneet puolankielisen lauseen suomeksi 24. Sinun silmäsi ovat ihanan sinisiä. Kielenoppijalla on aina paremmat mahdollisuudet pärjätä virallisissa kielenkäyttötilanteissa, kuten työhakemusten laatimisessa, jos hän käyttää kieliopillisesti

17 13 oikeaa kieltä. Julkisuudessa on jonkin verran keskusteltu siitä, kuinka esimerkiksi vierasperäiseltä kuulostava nimi voi evätä pääsyn työhaastatteluun. Uskon, että myös epäkieliopillisella kielellä voi olla sama vaikutus. Esimerkiksi työhakemukseen kirjoitettu lause 25. Työntekijänä olen ahkeraa, tunnollista ja täsmällistä. saattaisi herättää työnantajassa epäluuloja työnhakijan kielitaidosta ja näin ollen evätä pääsyn työhaastatteluun. Virallisen kielen osa-alueella kielioppisääntöjen tarjoamisella voikin olla paikkansa syrjintää ehkäisevänä toimenpiteenä. Virallisen kielenkäytön alalla on muutenkin tärkeää noudattaa kieliopillisesti oikeaa kieltä. Näin kerran erään lääkärintodistuksen, jonka kirjoittaja oli suomi toisena kielenä -oppija. Todistuksen kielestä oli paikoitellen mahdotonta saada selvää. Esimerkiksi predikatiivilauseista puuttui kokonaan olla-verbi. Todistuksen saanut henkilö pelkäsi sitä, ettei pääsisi sen avulla erääseen työhyvinvointiohjelmaan, johon hän oli hakenut. Kieliopillinen kielenkäyttö voikin olla joissakin tilanteissa tärkeää. Tämän kuvauksen annin voi nähdä laajemmasta näkökulmasta kuin vain itse predikatiiviin liittyvästä. Osaltaan se antaa tietoa jaollisuudesta sekä suomen kielen perustavasta dikotomiasta nominatiivin ja partitiivin välillä. Tällaista tietoisuutta voi sitten edelleen soveltaa esimerkiksi eksistentiaalilauseeseen ja joihinkin objektitapauksiin. Terho Itkonen esimerkiksi näkee kiinteän yhteyden näiden kolmen lausetyypin välillä (1975, s. 48, 54). Mielestäni jaollisuuden ymmärtämisellä on tärkeä osa vaikkapa sellaisten objektitapausten kuin syödä leipä/leipää välillä. Samoin jaollisuuden ymmärtäminen voi auttaa ehkäisemään sellaisia subjektitapauksia kuin 26. Ihmisiä kävelivät kadulla. Ylipäätänsä kielestä kiinnostuneille suomen oppijoille kuvaus tarjoaa abstraktin kielellisen ajattelun harjoittamista.

18 14 5 Kuvauksen testaus Pyysin neljältä pro gradu -tutkielmaani osallistuneelta äidinkieleltään ruotsinkieliseltä henkilöltä arvion kielioppikuvauksesta. Olen nimennyt heidät A:ksi, B:ksi, C:ksi ja D:ksi. He saivat arvioida kuvausta seuraavien kysymysten avulla: 1. Onko kielioppikuvaus mielestäsi selkeä ja havainnollinen? 2. Mitä mieltä olet käytetyistä kuvista? 3. Opitko jotakin uutta predikatiivista tai hahmottuiko se sinulle uudella tavalla? 4. Muuttaisitko jotakin? 5. Muita huomioita Esitän alla arvioijien vastaukset kysymyskohtaisesti. Kaikki arvioijat eivät vastanneet viimeiseen kysymykseen. 1. A: Kuvausta oli helppo ymmärtää, vaikka olen ehtinyt unohtaa paljon lukion kieliopista tässä vaiheessa. Esimerkit olivat selkeitä ja ytimekkäitä. B: Kyllä. Pidän kuvausta sekä selkeänä että havainnollisena. C: Kuvaukset olivat selkeät. D: Ne olivat täsmäilliset. 2. A: Kuvat auttoivat ymmärtämään miksi tietyt kielisäännöt ovat sellaisia kuin ovat ja tekivät myös asioiden hahmottamisen helpommaksi. B: Mielestäni kuvat helpottavat tekstin ymmärtämistä. C: Kuvat olivat selkeät. D: Pidin niistä. Hyvin selkeät. Paremmin värillisenä. [Arvioitavana oli mustavalkoinen versio.]

19 15 3. A: Oli omalta osalta mielenkiintoista kerrata miten suomen kielen monikolliset kokonaisuudet voidaan hahmottaa joko jaottomina tai jaollisina, sillä ruotsissa on eri säännöt tälle. B: En varsinaisesti oppinut mitään uutta mutta esille tuli asioita jotka olin unohtanut. C: Kyllä oli uutta/selventävää millä lailla sama sana voi olla sekä partitiivissa että nominatiivissa (lehdet/lehdet puussa). D: Opin. Mutta valitettavasti unohdan helposti kaikki, mitä koskee kielioppia. Ei minun alani. 4. A: En muuttaisi, kokonaisuus oli hyvä ja opettavainen. B: En näe syytä muuttaa mitään. D: Hyvin tehty. Huomaan että osaat opettaa. 5. B: Kielioppikuvaus esittää predikatiivin selkeällä ja helposti ymmärrettävällä tavalla.

20 Lähteet Aarniala, J. (2007). Vertaileva tutkimus lauseenjäsenten opettamisesta finskan oppikirjoissa Helsinki: Helsingin yliopiston suomen kielen laitos. Chesterman, A. (1991). On definiteness. A study with special reference to English and Finnish Cambridge: Cambridge University Press. Hienonen, M. (1976). Adjektiivisen predikatiivin sijasta infinitiivin yhteydessä. Teoksessa R. Lehtinen, T. Lehtinen, P. Nuolijärvi & H. Paunonen (toim.), Kielitieteellisiä lehtiä: Kotikielen seuran sadannen toimintavuoden täyttyessä Suomi 120:4 (s ). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Ingo R. (1978). Suomen kielen pluratiivit Turku: Åbo Akademi. ISK = Iso suomen kielioppi (2004). A. Hakulinen, M. Vilkuna, R. Korhonen, V. Koivisto, T R. Heinonen & I. Alho (toim.), Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Itkonen T. (1975). Erään sijamuodon ongelmia Helsinki: Helsingin yliopiston suomen kielen laitos. Itkonen T. (1980). Spesies suomessa ja germaanisissa kielissä Virittäjä 84, Johnson K. (1996). Language Teaching & Skill Learning Cambridge: Blackwell Publishers Ltd. Karlsson F. (1982). Suomen peruskielioppi Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Langacker R W. (2008). Cognitive grammar: a basic introduction Oxford: Oxford University Press. Larjavaara M. (1988). Suomen kvantitatiivinen spesies Virittäjä 92, Lauronen K. (2000). Monikko ja setti: moneuden hahmottamisesta suomen kielessä Helsinki: Helsingin yliopiston suomen kielen laitos. Lukion opetussuunnitelman perusteet (2003). Helsinki: Opetushallitus. Lähdemäki E. (1995). Mikä meni pieleen? Ruotsinkielisten virheet suomen ainekirjoituksessa Turku: Åbo Akademin suomen kielen laitos. Martin M. (1987). Adjektiivipredikatiivin sijasta. Virittäjä 91, Odlin T. (1994). What is pedagogical grammar? Teoksessa T. Odlin (toim.), Perspectives on Pedagogical Grammar (s. 1 22). Cambridge: Cambridge University Press.

21 Pasonen L. (2013). Suomen distributiivinen predikatiivi tarkasteltuna suomen- ja ruotsinkielisten tutkimushenkilöiden näkökulmasta Helsinki: Helsingin yliopiston suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitos. Sadeniemi M. (1950). Totaalisesta ja partiaalisesta predikatiivista Virittäjä 54, White L. (2003). Sanat eivät riitä kertomaan, tarvitaan lauseita. Teoksessa M. Mela & P. Mikkonen (toim.), Suomi kakkonen. Opas opettajille (s ). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. White L. (2006). Suomen kielioppia ulkomaalaisille Helsinki: Finn Lectura.

22 Liitteet 1. Funktiokollektiivitesti Beskriv sakerna med adjektiv. Tähdet ovat Appelsiinit ovat Talot ovat

23 Kukat ovat Kuuset ovat