Kuohun alueen luontoselvityksen täydennys 2015
|
|
- Julia Hovinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kuohun alueen luontoselvityksen täydennys 2015 Timo Pylvänäinen Kaupunkirakennepalvelut Jyväskylän kaupunki Vispiläjokea osa-alue kahden lounaiskulmassa Johdanto Kuohun alueelle ollaan tekemässä osayleiskaavaa. Alueelta on jo olemassa luontoselvitys (Lappalainen 2003), mutta tällöin selvitetyn alueen ulkopuolelta on katsottu tarpeelliseksi tehdä selvitys neljältä erilliseltä alueelta, jotka ovat teiden lähellä ja myös lähellä jo olemassa olevaa vesi-viemäriverkkoa. Lisäksi on selvitetty osayleiskaava-alueella sijaitsevia erillisiä mahdollisesti merkittäviä luontoarvoja sisältäviä kohteita. Erityisesti on keskitytty löytämään mahdolliset luonnonsuojelu- ja metsälakikohteet. 1
2 Selvitysalueiden sijainnit akkuu-alueita ja taimikoita/nuoria metsiä ei ole inventoitu, koska metsätyypin määrittämisen kannalta tarpeellinen kenttäkerroksen lajisto alkaa vakiintua vasta kun metsä on yli 20v. CT ja sitä karummat metsätyypit on periaatteessa määritettävissä hakkuun jälkeenkin. Karttoihin on merkitty hakkuualueille, T alueille, joissa on molempia. Näiden inventointi ei ole ollut mielekästä, koska metsätyypin ilmentäjälajisto ei ole vakiintunut. Alueen kaakkoiskulmalle yltää luonnonsuojelualueen kulm (s). Kuohun alueen suurimmatkaan joet (Vispiläjoki ja Neulajoki) eivät virtaamaltaan ylitä joen määritelmää (keskimäärin 2m 3 /s, (Meriluoto, M. & Soininen, T.)) eli niitä koskevat luonnontilaisilta osiltaan metsälain määräykset.. Vuoden keskivaluma Suomessa on noin 10l/s/km 2,(Syke, hydrologiset seurannat) joten valuma-alueen pitää olla luokkaa 200km 2 jotta joen määritelmä täyttyisi. Maastotyöt tehtiin 4., 5. ja 1.,6.,8.ja 9.7 sekä 4.,7.,11.,13.,14.,18 ja Lähteet Selvitysalueilla on neljä peruskarttaan merkittyä ja yksi Lappalaisen 2003 tehdyssä selvityksessä mainittu lähde. Kaikkiin peruskarttaan merkittyihin lähteisiin on asetettu kaivonrenkaat eli ne ovat menettäneet suojelullisen merkityksen. Lappalaisen selvityksessä mainitun lähteen yhdessä reunassa on noin 0,5m korkea turvereuna, mikä osoittaa, että se on kaivettu pohjavesipurkauma, eikä sitä voi pitää lähteenä. 2
3 Osa-alue 1 Alueen yleiskuvaus Alueen eteläosassa on kallistusta Vispilänjokeen vain noin1%:laajan mäntyrämeojikon lisäksi alueella on muitakin ojikkoja/muuttumia. Ainoa luonnontilainen suo on Keuruuntien pohjoispuolella sijaitseva Konnunsuo Keuruuntien pohjoispuolella on itäosassa lähes luonnontilainen noin 1,5ha isovarpuräme. Länsiosa on mäntykangasta. Pinta-ala 49,5ha. Metsäkuviot hakkuualue T taimikko Ls luonnonsuojelualue punainen rajaus kaavamerkintäehdotus luo 1.Isovarpurämetttä (Ir) puusto n.50v mäntyä 2. 70v OMT-sekametsää, harvennettu 3. 40v sekametsä, kuivattua korpea eli korpimuuttuma 4. n.70v MT-männikkö 5. metsäkortekorpea kuusi-koivu 20-40v 6. 60v harvennettu männikkö länsiosassa korpimaisia pirteitä 7. korpimuuntumaa, kuusivaltaista sekametsää, noin 50v 8. n.40v MT-männikköä 9. 60v männikköä, ojitettua isovarpurämettä (IR) suopursua, vaivaiskoivua, juolukkaa, lakkaa) v mäntyvaltaista sekametsää, rämeen piirteitä 11.Korpea, puusto kuusivaltaista, pääosin nuorehkoa (40v) 12. ojitettua korpea, nuorta kuusi-koivusekametsää eteläosa n.10v, pohjoisosa noin 30v.13. rämemuuttumaa, 70v männikkö. Osa-alue 2 Alueen yleiskuvaus 3
4 Keskiosan mäellä on Lampsilan tila ja sen lueet. Peltoja ympäröivät kehämäisesti vanhan kuusikon kuviot. Alueen metsistä pääosa on hakattu alle kymmenen vuotta sitten, joten alueella on laajoja pusikoituneita tai nuorta metsää kasvavia alueita. Osa-alueen lounaiskulman läpi virtaa Vispiläjoki, joka on metsäisillä osuuksilla luonnontilaista vastaava, ellei luonnontilainen. Merkitty punaisella, kaavamerkintäsuositus luo Alueen pinta-ala 133ha 1. > 100v kuusikkoa MT-OMT 2. 40v koivikko OMT 3. 80v kuusikko OMT 4. 30v kuusi-koivusekametsä, OMT 5. 80v kuusikko OMT 6. 40v kuusikkoa OMT/korpimuuntumaa, runs korpiorvokkia, keskiosa entistä 7. 70v OMT-kuusikkoa, saniaiskorpilaikkuja (SanK), eteläosa (kapea) harvaa kuusikkoa runsaasti nuorta pihlajaa ja leppää Saniaislehtoa kuvion 7 luoteiskulmassa, osittain voimalinjan alla 4
5 Kuvion 7 vanhaa kuusikkoa 8. 40v koivikko OMT, pohjoisosassa saniaisia kasvava tihkupinta. Merkitty karttaan punaisella, vaikka puusto on nuorehkoa, niin aluskasvillisuus ja maanpinta vaikuttavat luonnontilaisilta. kaavamerkityssuositus luo Kuvion 6 tihkupintaa 5
6 9.70v OMT(MT)kuusikkoa, soistuneita painanteita 10. n.70v OMT sekametsää, ojitettua 11.70v OMT-kuusikko v. koivikkoa (kuusta) v MT-männikkö v MT-OMT-kuusikkoa, tien länsipuolella ojan varressa korpea v kuusi (et.)-koivu (pohj.) sekametsää v kuusi-koivusekametsää OMT v kuusikkoa OMT, korpimaisia laikkuja v OMT-männikköä v OMT sekametsää v koivuluhta, lehtovirmajuurta( runsaasti), hiirenporrasta, metsäalvejuurta, mesiangervoa, korpiorvokkia, luhtatähtimöä v OMT-kuusikko v OMT-kuusikkoa, länsipäässä nuorempaa ja seassa myös vanhoja mäntyjä v kuusikkoa, metsäkortekorpea Osa-alue 3 Alueen yleiskuvaus yvin metsäinen alue. Alueella on yksi tila (Kangas) ja koilliskulmassa on. Pinta-ala 76ha. Metsäkuviot 1 n.50v sekametsää MT 2 Kuusivaltaista n.50v MT-metsää, jossa korpimaisia piirteitä: rahkasammallaikkuja ja metsäkortetta 3 60v korpea itä ja länsireunalla Mt-kangasta, puroa lähestyttäessä MkK (metsäkortekorpea) ja puron molemmin puolin RhK (ruoho- ja heinäkorpea) 4 n.35v männikköä, MT 6
7 5. harvennettua 50v kuusi-koivusekametsää, pohjoisosa MT, eteläosa OMT, osa laitumena 6. paikoin koivu- ja paikoin haapavaltaista sekametsää, jonkinlainen korpimuuttuma, kuivattu ojittamalla, mutta edelleen mm.karhun- ja rahkasammalta, metsäalvejuurta, hiirenporrasta ja maariankämmekkää 7. Noin 80v varsin luonnontilaista kuusikkoa a MT, jossa kangaskorpilaikkuja (KgK) b OMT c korpea, pääosin metsäkortekorpea d MT, puusto muuta kuviota huomattavasti nuorempaa Aivan kuvion /b kaakkoiskulmassa asuttu kanahaukan pesä, pesällä yksi lentopoikanen ja naaras, toinen lentopoikanen n.300m etelän pesältä Kanahaukan pesä 8 n.70v kuusikkoa, ojan länsipuolella MT, itäpuolella OMT, Kuvion 8b keskiosassa tihkupinta, kasvillisuutena korpi-imarre, korpiorvokki, maariankämmekkä, metsäkorte, metsäalvejuuri, hiirenporras, kurjenjalka, pikkumatara. Luonnontilainen, hirvet tallanneet avo-osaa, kiven vieressä avovesipinta 9. 70v OMT-kuusikkoa, tien varressa kuvion kohdalla tien itäpuolella nurmikaunokkia v MT- männikköä, korpipainanteita 7
8 11. n.60v MT-kuusikkoa, korpimaisia piirteitä v sekametsä, kangaskorpea v MT-kuusikkoa 14. n.35v MT-kuusikkoa, ojanvarressa metsäkortekorpea 15. n.30v mänty-kuusisekametsää MT 16. n-30v kuusi-koivusekametsää, OMT 17.n.70v MT-kuusikkoa v MT-männikköä v MT-kuusikkoa. pohjoisosa harvennettua OmaT-sekametsää, runsaasti harmaaleppää, ojitettua Osa-alue 4 Alueen yleiskuvaus Eteläosassa tien varressa on omakotitaloja ja, sekä entistä metsittynyttä. Pohjoispäässä on pari omakotitaloa. Muutoin alue on metsäinen. Pinta-ala 62ha. 1. noin 50v MT-männikköä, koilliskulman kumpareella pieni ala VT, koilliskulmassa sekametsää korpimuuntumaa 2. mustikkametsäkortekorpea kuusi-koivu n.40v 3. 60v kuusivaltaista mustikkakorpea 4. metsäkortekorpi, luonnontilainen, lakkaa ja raatetta runsaasti 5. 50v mäntyvaltainen sekametsä MT 6. korpea, länsiosassa paikoin luonnontilaista ruohokorpea 7. noin 25v MT männikköä 8. noin 25v MT sekametsä 9. noin 35v MT männikköä, itäreunalla korpimaisia piirteitä: hiirenporrasta ja muita saniaisia, koivua ja nuorta kuusta, kaakkoiskulmametsäkortekorpea korpea 10. isovarpurämettä, luonnontilaista, puusto vanhoja mäntyjä,, suopursua, lakkaa, tupasvillaa, järvikortetta, virpapajua, tähtisaraa, mättäillä variksenmarjaa 8
9 11. metsittynyttä entistä kosteaa niittyä, n.20 koivuja, mäntyjä ja kuusia harvakseltaan, järviruokoa paikon isoina tiheinä kasvusoina, mesiangervoa 12. noin 70v kuusimäntysekametsää MT 13. Noin 30v kuusikkoa, seassa hieman koivuja, OMT 14. noin 40v kuusikkoa MT 15. noin 40v kuusikkoa OMT, länsipuoli harventamatonta Lähteet Lappalainen, T. 2003: Ruoke-Vesanka-Kuohun osayleiskaavan luontoselvitys. Jyväskylän maalaiskunta. Kaavoitus- ja Ympäristöosasto. Meriluoto, M.& Soininen, T.2002: Metsäluonnon arvokkaat elinympäristöt. Metsälehti Kustannus, Tapio. Liitteet Metsäkuviorajausortokuvat 1-4 9
10 3 Konnunsuo 1 2 eulalampi Mutkala entistä Jokirinne Neulajoki metri 200,0 13
11 3 ls T T T entistä 2 4 T metriä
12 Kaistinmäki 0 300,0 metri a 3 7d 7c 7b tapuro 9 8a Kaivo-oja 8b 8b mpi Kangas
13 1 Metsola Ahola 2 Onnela 3 autala metriä 7 6 entistä Kuohu Keskinen nyk. pihapiiriä
SIPOON BOXIN SUUNNITELLUN MAA- AINEISTEN OTTOALUEEN LUONTOSELVITYS 2009
SIPOON BOXIN SUUNNITELLUN MAA- AINEISTEN OTTOALUEEN LUONTOSELVITYS 2009 Pekka Routasuo 17.9.2009 Sipoon Boxin suunnitellun maa-aineisten ottoalueen luontoselvitys 2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO
Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014
Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014 Timo Pylvänäinen 8.5.2014 Kaavoitus Jyväskylän kaupunki Selvitysalueet Erillisiä selvitysalueita on 16. Ne sijaitsevat Nuutin ja Terttumäen alueella
Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015
Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015 29.6.2015 Kaupunkirakennepalvelut Johdanto Liito-orava kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) lajeihin, joiden suojelu on toteutettu luonnonsuojelulain 49.1
LIITE. Louhunkankaan suunnittelualueen tuulivoimaloiden alueiden ja huoltotieyhteyksien rakentamisaluekuvaukset.
LIITE. Louhunkankaan suunnittelualueen tuulivoimaloiden alueiden ja huoltotieyhteyksien rakentamisaluekuvaukset. Voimala 1 Alueella kasvaa nuorta ja varttuvaa kalliomännikköä. Sekapuuna kasvaa hieman kuusta
KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483
KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483 Porvoon kaupunki Kaupunkisuunnittelu Huhtikuu 2014 asemakaavan luontoselvitys Osa-alueet 478-483 Lotta Raunio Sisällys 1. Johdanto 1 2. Sijainti
LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu
TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA : KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT
Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos
Kantakaupungin yleiskaava Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Skolbackavägen 70 GSM: 050-5939536 68830 Bäckby info@essnature.com Finland 9. Biskop- Fattigryti
ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS. Pekka Routasuo
ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Pekka Routasuo 15.12.2015 ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Aineisto ja menetelmät...
Kortesjärven tuulivoimapuiston luontotyyppiselvitys
Liite 5 SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA KAUHAVAN KAUPUNKI FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 4.2.2015 P24345P002 1 (11) Tuomo Pihlaja 4.2.2015 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Selvitysalue... 1 3 Menetelmät...
Tikkalan osayleiskaava-alueen luontoarvoista Taru Heikkinen Kaavoitus Jyväskylän kaupunki
Tikkalan osayleiskaava-alueen luontoarvoista 18.6.2009 Tämän työn tarkoituksena oli tarkentaa Korpilahden Tikkalan kylän alueella vuonna 2003 tehdyssä luontoselvityksessä (Anna-Riikka Ihantola) havaittujen
KOLMENKULMAN ALUEEN LUONTOSELVITYS
Liite 5 KOLMENKULMAN ALUEEN LUONTOSELVITYS Kolmenkulman alueen ympäristö on melko tasaista moreenimaastoa. Kaavoitettava alue on metsäistä ja alue on ollut talousmetsäkäytössä lähes kokonaisuudessaan.
Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011
Akaan kaupunki Maankäyttö- ja kaavoitusyksikkö PL 34 37801 TOIJALA Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Tmi Mira Ranta Isorainiontie 8 38120 SASTAMALA p. 050-5651584
luontoselvitys Petri Parkko
2016 Hämeenlinnan Huvikummun rantaosayleiskaavan muutokseen liittyvä luontoselvitys Petri Parkko 26.7.2016 1 1. Taustoja Kaavahankkeen tarkoituksena on siirtää voimassa olevan rantaosayleiskaavan mukainen
Liite 8 (osa 3). Joukhaisen kasvillisuus- ja luontotyyppikartoituksen kuviotiedot
Liite 8 (osa 3). Joukhaisen kasvillisuus- ja luontotyyppikartoituksen kuviotiedot Kuvio Pvm 1 29.8.2011 EMT 2 mä, ko, ku Rinteen alla lähes tasamaalla kuivahkoa kangasta, joka harvennettu melko avoimeksi.
Tuuliwatti Oy. Simon tuulivoimalat Onkalo ja Putaankangas. Luontoselvitys 09.08.2010. FM biologi Minna Tuomala
Tuuliwatti Oy Simon tuulivoimalat Onkalo ja Putaankangas Luontoselvitys 09.08.2010 FM biologi Minna Tuomala Putaankankaan tuulivoimalat 1 3 2 Putaankankaan tuulivoimalat Tuulivoimala 1 Avohakkuuala, jonka
EURAJOEN KUNTA. Luontoselvitys. Työ: 26016. Turku, 02.05.2013
EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Luontoselvitys Työ: 26016 Turku, 02.05.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 www.fmcgroup.fi
LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27636.10 MYNÄMÄEN KUNTA MYNÄMÄEN KATTELUKSEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 30.3.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU
TYÖNUMERO: E27636.10 MYNÄMÄEN KUNTA MYNÄMÄEN KATTELUKSEN ASEMAKAAVAN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Sisältö 1 JOHDANTO... 2 2 TUTKIMUSALUEEN SIJAINTI JA YLEISKUVA... 2 3 TUTKIMUSMENETELMÄT... 3 4 LUONTOTYYPIT
Kirrin liito-oravaselvitys
2016 Kirrin liito-oravaselvitys Elina Lehtinen Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 24.5.2016 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Työmenetelmät... 3 2.1 Esiselvitys... 3 2.2 Maastotyöskentely...
Kuviokirja Kui- tua. Kasvu m³/ha/v. Hakkuu. tua 10,9. Kasvu. Hakkuu. Kui- tua. tua 7,5. Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä
Kunta Alue Ms 593 463 95 kirja 2019 Sivu 1 / 6 Kunta 593 Alue 463 Ms 95 METSÄPELTO II jne. Vallitseva jakso 51 21 566 22 19 186 85 96 10,9 52 12 297 23 19 111 70 39 6,3 52 3 87 20 18 25 11 13 1,4 Rauduskoivu
Heinijärvien elinympäristöselvitys
Heinijärvien elinympäristöselvitys Kuvioselosteet Kuvio 1. Lehto Kuviolla kahta on lehtotyyppiä. Ylempänä tuoretta runsasravinteista sinivuokko-käenkaalityyppiä (HeOT) ja alempana kosteaa keskiravinteista
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2036 Lumivuori, Ylöjärvi, Pirkanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2036 Lumivuori, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Lumivuoren alue sijaitsee Ylöjärven Kurussa, noin 10 kilometriä Kurun keskustasta
Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista
LIITE 4 Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista Pohjois-Pohjanmaan liitto, Tuomas Kallio Kalajoki, n:o 66 Luonnonympäristön yleiskuvaus Selvitysalue
Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys
Hollolan kunta Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys 6.8.2007 Viite 82116099-02 Tarkistanut Tarja Ojala Kirjoittanut Kaisa Torri Ramboll Terveystie 2 FI-15870 Hollola Finland Puhelin:
TIPASJÄRVIEN RANTA-ASEMAKAAVA
1 liite alkuperäiseen selvitykseen TIPASJÄRVIEN RANTA-ASEMAKAAVA 1. LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENTÄMINEN LISÄALUEIDEN OSALTA Lisäysalueet käsittävät kaksi pienialaista aluetta. Toinen alueista sijaitsee Pienen
Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/26
Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/26 101 0,70 Kuivahko kangas Taimikko yli 1,3 m Kataja Avoin alue ja näkymä (B4) Myös kelirikon aikana Rauduskoivu
1. Selvitys. 2. Kohteet
Kuhmalahden ROYK Luontoselvityksen täydennys 24.10.2017 1. Selvitys Luontoselvitystä täydennettiin maastokäynneillä 11.5. ja 17.5.2017. Maastokäynnit toteuttivat FM Tiina Virta ja MMM Heikki Holmén. Kohteille
Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu , Kataja ja Ainola )
Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu 635-417-3-28, Kataja 635-417-3-34 ja Ainola 935-417-3-26) Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net
Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019
Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019 Anne Laita Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 4.4.2019 2 1. Johdanto Tämä selvitys on toteutettu Kuohun osayleiskaavan pohjatiedoksi.
VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS
VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen 19.1.2010 16.1T-1-1 VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 4 2 AINEISTO JA MENETELMÄT...
Kartoitusraportti Maastokäynnin perusteella tehty Latamäen luontoarvojen kartoitus. 8.5.2012 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski
Kartoitusraportti Maastokäynnin perusteella tehty Latamäen luontoarvojen kartoitus 8.5.2012 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto.... 3 2. Luontoselvitys.......3 3. Tulokset.....
TUUSULAN KUNTA LAHELA LUONTOARVOTARKISTUKSET
TUUSULAN KUNTA LAHELA LUONTOARVOTARKISTUKSET Lahela 2 1 JOHDANTO Tämän työn luontoarvotarkistustyöt on tehty Tuusulan kunnalla, Lahelan yleissuunnittelun pohjaksi. Työn tarkoituksena oli tarkistaa Lahelan
Teisko Aitolahden metsäsuunnitelma vuosille 2012-2021
Teisko Aitolahden etsäsuunnitela uosille 2012-2021 Lohko 55 Terälahti Metsikkökuioittainen seloste Kaupunkikehitysryhä Kiinteistötoii PL 487 33101 Tapere kiinteistotoii@tapere.fi Kannen kua: Joanna Aalto
Jyväskylän kaupunki Haukkalan pohjoisosan luontoselvitys
Jyväskylän kaupunki Haukkalan pohjoisosan luontoselvitys 1. Johdanto Tämän selvityksen tavoitteena on laatia Jyväskylän kaupungin kaupunkisuunnittelutoimistolle kaavoitustarkoituksia palveleva luontoselvitys.
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Kalliojärven Pitkäjärven alue sijaitsee Ylöjärven Kurussa. Alue
KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ SUOMEN ALUEEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2010
KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ SUOMEN ALUEEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2010 11.9.2010 Liite 1 Kuva 1. Selvitysalueen keskiosia (kuvio 1) kumpareelta (kuvio 2) nähtynä. Kuva 2. Vanha teollisuusrakennus ja Järveläntien
KOLMENKULMAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017
Nokian kaupunki Kaupunkikehityspalvelut Harjukatu 21 37100 NOKIA KOLMENKULMAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi
A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy. Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston kasvillisuusselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY
A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston kasvillisuusselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY Raportteja 101/2014 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen
Akaan kaupungin Toijalan SAVIKON ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVA- JA LUONTOSELVITYS 2008
Akaan kaupunki Maankäyttö- ja kaavoitusyksikkö PL 34 37801 TOIJALA Akaan kaupungin Toijalan SAVIKON ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVA- JA LUONTOSELVITYS 2008 Tmi Mira Ranta Karkunkyläntie 179 38140 KÄRPPÄLÄ
PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010
PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010 Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net TYÖN TAUSTAA JA ALUEEN YLEISKUVAUSTA Selvityksen kohteena oleva lomakodin
SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS
1 SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS 2013 Juha Saajoranta 2 Sisällysluettelo 1. Luontoselvityksen toteutus 3 2. Asemakaava-alueen luonnon yleispiirteet..3 3. Kasvillisuus- ja
SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi
SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi 17.1.2013 Willitys tmi Marjo Lindberg Sisältö Selvitysalueen sijainti 3 Yleistä 3 Menetelmät 3 Sysivuoren luonto, yleistä 3 Kartta 4 Kuvaukset Sysivuoren luonnosta
TAALERITEHTAAN TUULITEHDAS I KY MISSKÄRRIN TUULIVOIMAPUISTON KASVILLISUUSSELVITYS
Vastaanottaja Taaleritehtaan Tuulitehdas I Ky Asiakirjatyyppi Kasvillisuusselvitys Päivämäärä 12.9.2012 TAALERITEHTAAN TUULITEHDAS I KY MISSKÄRRIN TUULIVOIMAPUISTON KASVILLISUUSSELVITYS TAALERITEHTAAN
Luontokohteiden tarkistus
LAUKAAN KUNTA Luontokohteiden tarkistus Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29017 Raportti 1 (11) Pihlaja Tuomo Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Menetelmät... 1 3 Selvitysalueiden sijainti... 1
SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016
SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 Markku Nironen 19.04.2016 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 3 ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVAT... 2 3.1 LIITO-ORAVAT 2009...
Ruostejärven osayleiskaava 25.7.2010 1 (9) Seija Väre RUOSTEJÄRVEN LIITO-ORAVA SELVITYS. Tammelan kunta
Seija Väre 25.7.2010 1 (9) RUOSTEJÄRVEN LIITO-ORAVA SELVITYS Tammelan kunta 2 RUOSTEJÄRVEN LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Ruostejärven osayleiskaava sijaitsee Tammelan kunnan eteläosassa valtatien
RAPORTTI 16X185375 2.9.2013. KONTIOLAHDEN KUNTA Kontiorannan asemakaava-alueen luontoselvitys
RAPORTTI 16X185375 2.9.2013 KONTIOLAHDEN KUNTA Kontiorannan asemakaava-alueen luontoselvitys Sisältö 1 1 AINEISTO JA MENETELMÄT 1 2 ALUEEN YLEISKUVAUS 1 2.1 Suojelualueet ja uhanalaiset lajit 1 3 LUONTOSELVITYS
Toimitus nro (7) Dnro MMLm/16389/33/2012
Toimitus nro 2012-425394 1 (7) HALTUUNOTTOKATSELMUKSEN PÖYTÄKIRJA Kohde: Kantatien nro 68 liikenneturvallisuuden parantaminen, liittymäjärjestelyt välillä Alajärvi/Vimpeli kuntaraja - Vieresjoki, Vimpelin
Luontoselvitys. Lempäälän Pitkäkalliolla
Luontoselvitys Lempäälän Pitkäkalliolla Ympäristönsuunnittelu Oy 2013 Luontoselvitys Lempäälän Pitkäkalliolla Luontoselvitys Tarve luontoselvitykselle on syntynyt alustavasta suunnitelmasta ottaa maa-ainesta
297. Pärnäsenlammet (Rautavaara)
Kansallisomaisuus turvaan valtion omistamia suojelunarvoisia metsä- ja suoalueita WWF Suomi, Luonto-Liitto, Suomen luonnonsuojeluliitto, Greenpeace ja BirdLife Suomi 2012 wwf.fi/metsat 297. Pärnäsenlammet
KEMPELEEN LINNAKANKAAN POHJOISOSAN LUONTOSELVITYS
KEMPELEEN LINNAKANKAAN POHJOISOSAN LUONTOSELVITYS 21.3.2011. Tark. 8.1.2013 Outi Tuomivaara, maisemasuunnittelija Kempeleen kunta 2 JOHDANTO Kempeleen Linnakankaan alueelle laaditaan asemakaavaa ja sen
NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018
Nanson Kiinteistöt Oy Melkonkatu 24 00210 Helsinki NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN
Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/18
Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/18 126 0,69 Tuore kangas Uudistuskypsä metsikkö Mänty Ulkoilu- ja virkistysmetsä (C2) Vain kun maa on
METSO -KOHTEEN KUVAUS, PUUSTOTIEDOT JA VALOKUVAT. Joenmäki, 700 474-1-4
METSO -KOHTEEN KUVAUS, PUUSTOTIEDOT JA VALOKUVAT Joenmäki, 700 474-1-4 Sivu 2/21 METSO -kohteen kasvupaikka- ja puustotiedot Suojelurajauksen metsäalue voidaan jakaa kolmeen pääkuvioon 63, 57 ja 55. Kuvio
1. Yleistä. Hannu Tuomisto FM
ALAKYLÄN LUONTOSELVITYS SEINÄJOEN KAUPUNKI 2018 1. Yleistä Tämän luontoinventoinnin tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen kaupungin Alakylässä, kartassa 1 rajatulla alueella, sellaisia luontoarvoja,
Epoon asemakaavan luontoselvitys
Epoon asemakaavan luontoselvitys Porvoon kaupunki Kaupunkisuunnittelu Huhtikuu 2014 Lotta Raunio 1. Johdanto Tämä luontoselvitys koostuu olemassa olevan tiedon kokoamisesta sekä maastokäynneistä ja se
Asemanseudun liito-orava- ja luontoselvitys 2010
LUONTOPALVELU KRAAKKU Asemanseudun liito-orava- ja luontoselvitys 2010 Parkanon kaupunki Marika Vahekoski 31.7.2010 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Liito-orava.3 3. Menetelmät 3 3.1 Liito-oravaselvitys...3
PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari
PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 INVENTOITU ALUE... 3 1. Repolahden perukka. 3 LIITTEET Kansikuva: Repolahden perukan rantaa
Myllyniemen ranta-asemakaavan kumoaminen Hyrynsalmen kunnan Hyrynjärvi. Luontoselvitys
Myllyniemen ranta-asemakaavan kumoaminen Hyrynsalmen kunnan Hyrynjärvi Luontoselvitys Myllyniemen ranta-asemakaavan kumoaminen Hyrynsalmen kunnan Hyrynjärvi Luontoselvitys 1. Tausta Myllyniemen suunnittelutyön
SULKAVA. Kuumienkivien, Ruunanpäänniemen ja Vilkalahden asemakaava-alueiden. Ympäristöarviointi
SULKAVA Kuumienkivien, Ruunanpäänniemen ja Vilkalahden asemakaava-alueiden Ympäristöarviointi Jouko Sipari 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO.... 3 2. TUTKIMUSMENETELMÄT... 3 3. INVENTOINNIN TULOKSET...
VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo
VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA Luontoselvitys Pekka Routasuo 7.9.2009 Vt 13 raskaan liikenteen odotuskaistan rakentaminen välille Mustola
MIKKELIN KAUPUNKI METSO-KOHTEIDEN INVENTOINTI 2011
MIKKELIN KAUPUNKI METSO-KOHTEIDEN INVENTOINTI 2011 Markku Nironen ja Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 16.12.2011 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Aineisto ja menetelmät... 3 3 Tulokset... 4 3.1
Lintukankaan liito-oravaselvitys 2017
Lintukankaan liito-oravaselvitys 2017 Anni Mäkelä Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 21.9.2017 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 1.1 Liito-oravan suojelu... 3 1.2 Liito-oravan biologiaa...
MERIKARVIAN KORPI-MATIN TUULIVOIMAHANKE
Asiakirjatyyppi Luontoselvitys LIITE 10 Päivämäärä 5.5.2014 MERIKARVIAN KORPI-MATIN TUULIVOIMAHANKE TÄYDENNYSSELVITYS, KASVILLISUUS- JA LUONTOTYYPIT RAKENTAMISALUEILLA TUULIVOIMAHANKE TÄYDENNYSSELVITYS,
LIMINGAN OJANPERÄNKANKAAN ETELÄOSAN LUONTOSELVITYS
Natans Oy / Lassi Kalleinen 17.12.2007 Työn tilaaja: Limingan kunta LIMINGAN OJANPERÄNKANKAAN ETELÄOSAN LUONTOSELVITYS Tämä luontoselvitys on tehty Ojanperänkankaan eteläosan asemakaavoitusta varten. Luontoselvityksen
KUUSAMON KAUPUNKI Oivanginjärvi
liite: laajennusalue KUUSAMON KAUPUNKI Oivanginjärvi JOKOSLAHDEN RANTA_ASEMAKAAVA LAAJENNUSALUE Rantalahden alue Nuorta männikköä suunnittelualueen länsirajalla. KIMMOKAAVA EKOTONI KY JOKOSLAHDEN RANTA-ASEMAKAAVA
TANSKANLAKSON LUONTOSELVITYS
TANSKANLAKSON LUONTOSELVITYS SEINÄJOEN KAUPUNKI 2016 TANSKANLAKSON LUONTOSELVITYS 1. YLEISTÄ Tämän luontoselvityksen tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen kaupungin alueella olevalla Tanskanlakson
VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS
VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS 1 1. Selvityksen taustoja Destia Oy tilasi tämän selvityksen Luontoselvitys Kotkansiiveltä 29.2.2008. Selvitys
Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013
Maanmittauspalvelu Puttonen Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Petri Parkko 31.5.2013 1. Taustoja Savonlinnan Matarmäelle (kartta 1) on suunniteltu kallion louhintaa, jonka suunnittelua varten tarvittiin
TEUVAN TUULIVOIMAHANKE TÄYDENTÄVÄT LUONTOSELVITYKSET 2011 JA 2013
Vastaanottaja: EPV Tuulivoima Oy Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 13.11.2013 TEUVAN TUULIVOIMAHANKE TÄYDENTÄVÄT LUONTOSELVITYKSET 2011 JA 2013 TEUVAN TUULIVOIMAHANKE Päivämäärä 13/11/2013 Laatija
MÄNTSÄLÄN SÄLINKÄÄN JA SOUKKION OSAYLEISKAAVAN LUONTOSELVITYS 2013
MÄNTSÄLÄN SÄLINKÄÄN JA SOUKKION OSAYLEISKAAVAN LUONTOSELVITYS 2013 Pekka Routasuo, Esa Lammi & Marko Vauhkonen 12.12.2013 MÄNTSÄLÄN SÄLINKÄÄN JA SOUKKION OSAYLEISKAAVAN LUONTOSELVITYS 2013 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Mustolan tienvarsialueen asemakaavan muutos
RAPORTTI LIITE 3 20.10.2011 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Mustolan tienvarsialueen asemakaavan muutos Luontoselvitys Sisältö 1 1 JOHDANTO 1 2 SELVITYSALUEEN SIJAINTI JA YLEISPIIRTEET 1 3 MENETELMÄT 1 3.1 Lähtötiedot
Kuviotiedot Kunta Alue Ms pääpuulaji. Monimuotoisuus ja erityispiirteet C1 Lähimetsä Osin aukkoinen. Monimuotoisuus ja erityispiirteet
Kunta Alue Ms 169 1 3 Kuvio Pa, ha Kasvupaikka ja Kuviotiedot 2016 Sivu 1 / 15 Kunta 169 Alue 1 Ms 3?? jne. Lohko 1 123 0,7 Kuiva kangas ja vastaava suo Nuori kasvatusmetsikkö 40 59 41 8 0 0 0 19 7 2 2
RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017
TUTKIMUSRAPORTTI 5.4.2017 RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 Riihimäen kaupunki Tekijä: Laura Ahopelto SISÄLLYS 1 Johdanto... 4 2 Menetelmä... 5 3 Tulokset... 5 4 Muita
Itäinen ohikulkutie (Vt 19) Nurmon kunta/ tielinjaus II. Luontoselvitys. Suunnittelukeskus OY
Itäinen ohikulkutie (Vt 19) Nurmon kunta/ tielinjaus II Luontoselvitys Suunnittelukeskus OY Itäinen ohikulkutie (Vt 19), Nurmon kunta - tielinjauksen II vaihtoehto Luontoselvitys 1. Yleistä Tämän luontoselvityksen
HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LUONTOKOHDESELVITYS 2011
HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LUONTOKOHDESELVITYS 2011 Esa Lammi Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 28.12.2011 HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LUONTOKOHDESELVITYS 2011 Sisällys 1. Johdanto... 2 2. Lähtöaineistot ja menetelmät...
K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN
Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 14.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN ALUEIDEN LUONTOARVIO SENAATTI K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN ALUEIDEN LUONTOARVIO
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2040 Tonttijärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2040 Tonttijärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Torttijärven alue sijaitsee Pirkanmaalla, Ylöjärven Kurussa, noin 10 kilometriä
Leppälahden luontoselvitys
Leppälahden luontoselvitys Leirikeskuksen itäpuolen rantahaavikkoa 8.9.2012 Kaavoitus Jyväskylän Timo Pylvänäinen kaupunki 1 Sisällysluettelo 1 Johdanto...2 2 Työmenetelmät...3 3 Arvokkaat elinympäristöt...3
SOININ PIHLAANMÄEN ASEMAKAAVA LUONTOARVOJEN TARKISTUS
Vastaanottaja Soinin kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 28.6.2016 Viite 1510023251-001 SOININ PIHLAANMÄEN ASEMAKAAVA LUONTOARVOJEN TARKISTUS 1 Päivämäärä 28.6.2016 Laatija Tarkastaja Ville Yli-Teevahainen
NIIRASENLAHDEN ASEMAKAAVA-ALUE LUONTOSELVITYS 2012
NIIRASENLAHDEN ASEMAKAAVA-ALUE LUONTOSELVITYS 2012 Markku Nironen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 12.12.2012 1 JOHDANTO Kangasniemen kirkonkylän pohjoispuolella sijaitsevalle Niirasenlahden ja Salmelantien
METSOKOHTEET LIEKSAN SEURAKUNTA
METSOKOHTEET LIEKSAN SEURAKUNTA Lieksan seurakunta on suojellut Metsien suojeluohjelman (METSO) mukaisesti Ympäristöministeriön päätöksellä yksityiseksi luonnonsuojelualueiksi tässä oppaassa lyhyesti esitellyt
Savonlinnan Nojanmaan peltojen alueen luontoselvitys
Savonlinnan kaupunki 2014 Savonlinnan Nojanmaan peltojen alueen luontoselvitys Petri Parkko 12.5.2014 1 1. Taustoja Kaupunki on ostanut Nojanmaan peltojen alueen yksityiseltä maanomistajalta. Alueella
Koskskogen-Maraholmsträsket
Koskskogen-Maraholmsträsket Pinta-ala: 44,4 ha Omistaja: Mustasaaren kunta (24,2 ha) ja Vaasan kaupunki (20,2 ha) Kaavatilanne: Bölen osa-yleiskaavassa ja Vaasan yleiskaavassa 2030 alue on virkistysaluetta
Liite 2. Rakentamisalueiden kasvillisuus- ja luontotyyppikuvaukset
Liite 2. Rakentamisalueiden kasvillisuus- ja luontotyyppikuvaukset Tuulivoimala 1 Rakentamisalueen puusto on pääosin vanhaa mäntyvaltaista kalliolakimetsää. Kallioalueiden välissä esiintyy kangasmaita
KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017
Nokian kaupunki Kaupunkikehityspalvelut Harjukatu 21 37100 NOKIA KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN
3.2.1. Ruunanpäänniemen pohjoisosa
3.2.1. Ruunanpäänniemen pohjoisosa Osa-alue on kalliojyrkänteiden ja niiden välisten murroslaaksojen kirjomaa (Kuva 11.). Kallioalueiden päällä on vain ohut humuskerros, jossa kasvaa nuorta tai keski-ikäistä
Härkäsuo-Karhuvaara, Kuhmo, Kainuu
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 7011 Härkäsuo-Karhuvaara, Kuhmo, Kainuu Sijainti Kohde sijaitsee lähellä Venäjän rajaa Kuusijärven luoteispuolella. Kohde
LUONNOS. Kittilän Ylä-Levin asemakaava-alueen luontotyyppikartoitus vuonna 2008
LUONNOS Kittilän Ylä-Levin asemakaava-alueen luontotyyppikartoitus vuonna 2008 Espoo 2008 Ylä Levin asemakaava alueen luontotyyppikartoitus 2008 1 Sisällysluettelo Tiivistelmä 2 1. Johdanto 3 2. Tulokset
LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Lehdot ja korvet. 26. Päivölän lehtometsäalue (Linturi-Laurilan lehto) Luonnonsuojelualue LSL, Arvokas luontokohde,
Lehdot ja korvet 26. Päivölän lehtometsäalue (Linturi-Laurilan lehto) Pinta-ala: Kylä: Omistaja: Status: Metso soveltuvuus: 3,5 ha Perälä Yksityinen Luonnonsuojelualue LSL, Arvokas luontokohde, Kyllä Vanha
Kuviotiedot Kunta. Ms Kasvupaikka ja pääpuulaji. Ikä. Tukkipuuta, m³ Kuitupuuta, m³. Kuvio. Puusto. Kehitysluokka.
Kunta Alue Ms 182 332 159 tiedot 2019 m³/kuv. Sivu 1 / 5 Kunta 182 Alue 332 Ms 159 TIENSIVU Lohko 159 1 1,0 Kuiva kangas ja vastaava suo 120 83 86 21 0 0 0 63 0 0 0 1,7 Kallio; Muu arvokas elinympäristö
KANGASALAN LAMMINRAHKAN LIITO-ORAVIEN KULKUYHTEYKSIEN PUUSTON TARKASTELU
KANGASALAN LAMMINRAHKAN LIITO-ORAVIEN KULKUYHTEYKSIEN PUUSTON TARKASTELU Lamminrahkan eteläosan asemakaavaehdotuksen, kaava nro 785 (11.12.2018) liito-oravan kulkuyhteyksien (1-6) nykytilanne tarkistettiin
MÖKSYN TUULIVOIMAPUISTON LUONTOSELVITYS
Vastaanottaja Ilmatar Windpower Oyj Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 4.2.2014 Viite 1510005246 MÖKSYN TUULIVOIMAPUISTON LUONTOSELVITYS TUULIVOIMAPUISTON LUONTOSELVITYS Päivämäärä 4.2..2014 Laatija
Merkkikallion tuulivoimapuisto
OX2 FINLAND OY Merkkikallion tuulivoimapuisto Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvityksen 2016 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29646P004 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 2
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 4038 Orineva, Viitasaari, Keski-Suomi
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 4038 Orineva, Viitasaari, Keski-Suomi Sijainti Orineva sijaitsee Viitasaaren kunnan pohjois-rajalla Kolkkujärven länsirannalla.
Liite 9 kohtaiset suunnitelmataulukot 1/3 kuvioiden perustiedot 1/10 1 0,0563 2 04 1 32 20 29 91 Omakotitalotonttien välinen lähimetsä. Komea vanha männikkö, alla kuusikko 2 0,0356 3 04 1 26 20 25 114
MÄNTSÄLÄN KAPULIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS 2005
MÄNTSÄLÄN KAPULIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS 2005 Mäntsälän kunta Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 2005 1 JOHDANTO Mäntsälän kunnan Kapulin asemakaavan laajennusalue sijaitsee Kapulin työpaikka-alueen
Teernijärvi (Nokia) rantakaava
RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUSLIITTEET 2.12.2015 Biologitoimisto Jari Venetvaara Ky LIITE 3 Karrakuja 6, 66400 LAIHIA gsm 0405145359 jari.venetvaara@svk.fi www.venetvaara.fi Teernijärvi (Nokia) rantakaava
Nurmijärvi, Zonation-aluetunnus 40
Nurmijärvi, Zonation-aluetunnus 40 NURMIJÄRVI (40) Alue sijaitsee Nurmijärven eteläosissa Lepsämän kylän koillispuolella puustoisella suoalueella. Aluerajaus perustuu elinympäristöjen osalta erityisesti
SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS
SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 1.4.2014 Sipoon Nevas Gårdin luontoselvityksen täydennys. SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS 1 JOHDANTO Sipoon
MT 369 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI
MT 369 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI Pekka Routasuo 6.2.2012 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT... 2 3 SUUNNITTELUALUEEN