Hallitusammattilaiset r.y. Ateneum,

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hallitusammattilaiset r.y. Ateneum, 21.5.2013"

Transkriptio

1 Hallitusammattilaiset r.y. Ateneum, Sixten Korkman: Näkymä rahoitusmarkkinoiden muutoksesta velkaantuvassa Euroopassa 1. Poliittisessa päätöksenteossa on taipumusta liialliseen velanottoon (deficit bias) 2. Pankeilla on taipumusta liialliseen riskinottoon yhteiskunnan kannalta katsottuna (etenkin excessive leverage) 3. Pankkien säätelyä ja valvontaa on syytä tiukentaa globaalisti ja kansallisesti 4. Euroalueen velkakriisin taltuttamiseksi on vain huonoja vaihtoehtoja 5. Pankkiunioni on pidemmän päälle oikea tie mutta vaikeasti kuljettava 1

2 Julkisen vallan velkaantumisen vietti (deficit bias) Syitä: myopia (lyhytnäköisyys) Lobbarit/erityisedut Nuorten poliittinen passiivisuus Tulevien sukupolvien äänettömyys NB: G7-maiden julkinen velkaantuneisuus on nyt korkeammalla tasolla kuin toisen maailmasodan jäljiltä! ja yksityinen velkaantuneisuus suurempaa kuin koskaan aiemmin Pohjoismaat ovat poikkeus Instituutioilla suuri merkitys

3 Suomen valtion velkaantuminen, , % Valtion bruttovelka/bkt. Lähde: Valtiokonttori/Mika Arola.

4 Rahaliittooa valmisteltaessa ei vakavasti pohdittu valtiollisen maksukyvyttömyyden mahdollisuutta tai No bailout säännön operationalisointia Julkisen velan (velka/bkt) muutosvauhti voidaan kirjoittaa: Velkaantuneisuuden muutos = menot (pl. korkomenot)/bkt verot/bkt + (velan korko BKT:n kasvuvauhti) velkaantuneisuus Mitä tapahtuu, jos - menoja ei (enää) voida leikata (poliittisista tai muista syistä) - verotusta ei (enää) voida kiristää (taloudellisista tai muista syistä) - velan korkotaso on korkea (luottamuspulan takia) - BKT:n kasvuvauhti on heikko tai negatiivinen (kriisin takia), ja - velkaantuneisuus on jo ennestään korkealla tasolla? Silloin edessä saattaa toki olla umpikuja eli velkajärjestely, velan leikkaaminen, sijoittajavastuun toteuttaminen. MUTTA: Miksi maksukyvyttömän maan velkajärjestelyjä halutaan niin vahvasti välttää (vs. No bailout-ssäntö)? 4

5 Rahoitusjärjestelmä Täyttää tärkeitä tehtäviä: Rahoituksen kanavointi ylijäämäisiltä alijäämäisille toimijoille Kulutuksen tasaaminen yli ajan Riskien hajauttaminen (tai keskittäminen) Raha- ja maksujärjestelmän toiminta Yhtiöiden toiminnan tehokkuuden valvonta Omaa merkittäviä erityispiirteitä Odotusten keskeisyys hinnanmuodostuksessa Iso koko (transaktiovolyymit, taseet) Sofistikoituneisuus & innovatiivisuus Dynaamisuus ja nopealiikkuvaisuus JA haavoittuvuus!

6 Pankeilla on taipumusta liialliseen riskinottoon (riskilliset liiketoimet + extreme leverage) yhteiskunnan kannalta näin ei aina ollut (yhtiömuodon merkitys) talletusvakuutusjärjestelmä ja keskuspankkien likviditeettipolitiikka Eksplisiittiset ja implisiittiset valtion takuut, too big to fail syndrooma verotus (ALV, lainakorkojen vähennyskelpoisuus) taipumus ajoittaiseen euforiaan ja sopulikäyttäytymiseen toimivan johdon palkitsemisjärjestelmät Usein ongelmana ei ole toxic assets vaan extreme leverage, jolla tavoitellaan omalle pääomalle korkeaa tuottoa: tuotto omalle po:lle = sijoituksen tuotto + (tuotto - lainakorko) (velka/oma po) Julkisen vallan kautta subventoimme pankkien liiallista riskinottoa; globaalien suurpankkien kohdalla piilotuki on määrällisesti suurta. Liialliseen riskinottoon liittyy suuria kustannuksia (veronmaksajille) ja myös rajat ylittäviä ulkoisvaikutuksia (esim. euroalueella).

7 Pankkien riskinoton rajoittamiseksi Voidaan pyrkiä rakentamaan palomuuria korkeariskillisen ja tavanomaisen pankkitoiminnan välille On syytä nostaa pankkien pääomavaatimuksia merkittävästi (ja rajoittaa mahdollisuuksia vesittää niitä hyödyntämällä riskipainoja) Voidaan asettaa likviditeetti- ja maturiteettirajoituksia Tulee luoda bail in mekanismi ja kriisipankkien selvitysjärjestelmä sijoittajavastuun toteuttamiseksi Perustelee pankkeihin kohdistuvia veroja/maksuja (johonkin mittaan asti)..

8 Crisis: a typical pattern Rapid credit expansion, rising asset (e.g. real estate) prices, euforia Bad news, bubble bursts, credit losses, fear takes hold BANKING CRISIS Credit crunch, deep recession, falling tax revenues, bank support Cross-border spillovers PUBLIC DEBT CRISIS 8

9 Euroalueen velkakriisin taltuttaminen Velkajärjestelyjä OK mutta lietsoo pelkoa markkinoilla He eivät halua Sopeutustoimia (kriisimaiden hevoskuuri) Tukirahoitusta (ESM/EKP) Me emme halua NB: Kaikki kolme tarpeen + tasapaino: enemmän sopetumisaikaa, riittävästi tukirahoitusta, enemmän velkajärjestelyjä JA maksimaalisen ekspansiivista EKP-politiikkaa (+ less austerity in the North) 9

10 Pankkiunioni: miksi? pankkien ja valtioiden välisen napanuoran katkaisemiseksi Viranomaisten informaation parantamiseksi monenlaisten rajat ylittävien vaikutusten ja tartuntojen huomioon ottamiseksi nykyistä paremmin vääristyneen kilpailun välttämiseksi (regulatory competition) Cross-border pankkitoiminnan kriisien hallitsemiseksi

11 Safeguarding banking: who does what (or could conceivably do)? REGULATION SUPERVISION RESOLUTION DEPOSIT INSURANCE BIS (Basel) and Partly BIS, Some involvment GLOBAL to some extent G20 and of the IMF LEVEL G20 (negotiations) IMF (cf. e.g. Cyprus) Community legislation SSM (ECB) and a euro-area wide conceivably a euro EU/EA by the Commission, ESRB and work of bank resolution area deposit insurance LEVEL Council and the EP, EBA as well as other authority plus or reinsurance fund Regulations, Directives committees resolution fund and authority NATIONAL Legislative action by national financial national national deposit LEVEL national governments supervision by resolution funds insurance and parliaments specific authorities and mechanisms systems and funds 11

12 Banking union: building blocks Bank regulation - mainly EU - also national Deposit insurance - national - euro area? Bank supervision SSM - ECB (also ESRB) - national Bank resolution -national - euro area?! + lender of last resort (ECB) to prevent runs on banks (if solvent) Bank resolution fund - national - euro area Minimum fiscal backstop (= ESM?) + ex ante levies on banks (deposit insurance and resolution fund) + possibly ex post levies if government money has to be used 12

13 Pankkiunioni: kysymyksiä Legacy cost : miten hoitaa? Onko perussopimusta muutettava (Schäuble)? Tekeekö komission riittävän pitkälle meneviä ehdotuksia, ovatko kaikki jäsenmaat valmiit luopumaan kansallisesta pankkivallasta (suvereenisuus)? Voidaanko luottaa asianmukaiseen implementaatioon? Kuinka paljon yhteisvastuuta tarvitaan, missä muodossa, onko hyväksyttävissä? Seuraukset sisämarkkinoiden kannalta: ins & outs (Lontoon city!) Onko, at the end of the day, pankkiunioni mahdollinen ilman fiskaaliunionia tai poliittista unionia (pelätty liittovaltio)?

EUROOPAN TULEVAISUUS JA SUOMI. Sixten Korkman, 27.11.2013

EUROOPAN TULEVAISUUS JA SUOMI. Sixten Korkman, 27.11.2013 EUROOPAN TULEVAISUUS JA SUOMI Sixten Korkman, 27.11.2013 Euroalue on syvällä suossa mutta eksistentiaalinen kriisi ohi kriisimaiden taloudet edelleen lamassa sosiaalisten ongelmien vaikeutuminen uusia

Lisätiedot

Onko eurolla tulevaisuutta

Onko eurolla tulevaisuutta Onko eurolla tulevaisuutta Sixten Korkman Helsingin yliopisto 12.2.2014 Euroalue on syvällä suossa mutta eksistentiaalinen kriisi ohi kriisimaiden taloudet edelleen lamassa sosiaalisten ongelmien vaikeutuminen

Lisätiedot

Euroopan talousnäkymät

Euroopan talousnäkymät Sixten Korkman, ETLA TAF-seminaari Suomi vuonna 2025, Helsingin Messukeskus, 27.1.2012 Euroopan talousnäkymät 1. Missä mennään? 2. Mistä lähdettiin liikkeelle? 3. Mikä meni pieleen? 4. Minkälaisen rahaliiton

Lisätiedot

Euroalueen velkakriisi ja Suomi. Sixten Korkman, 1.11.2012 VATT

Euroalueen velkakriisi ja Suomi. Sixten Korkman, 1.11.2012 VATT Euroalueen velkakriisi ja Suomi Sixten Korkman, 1.11.2012 VATT Euroalue on syvällä suossa, vaarana on Eurooppa-laajuinen pankkikriisi talouden lama (ei vain taantuma) sosiaalisten ongelmien vaikeutuminen

Lisätiedot

Eurokriisi ja Suomen talous. Lauri Kurvonen Helsinki 6.8.2012

Eurokriisi ja Suomen talous. Lauri Kurvonen Helsinki 6.8.2012 Eurokriisi ja Suomen talous Lauri Kurvonen Helsinki 6.8.2012 Sisällys EMU- hankkeen tausta ja haasteet Valuuttaunioni ja yksityinen talous Valuuttaunioni ja julkinen talous Valuuttaunioni ja Suomi Valuuttaunionin

Lisätiedot

Euroopan Unionin talouskriisi ja Suomen talouden näkymät

Euroopan Unionin talouskriisi ja Suomen talouden näkymät Euroopan Unionin talouskriisi ja Suomen talouden näkymät Sixten Korkman ETLA Suuryritysten riskienhallintapäivä, Finlandia talo 25.1.2012 If Vahinkovakuutusyhtiö Globaalinen talouskehitys Iso murros: muuttuva

Lisätiedot

Euroalueen kriisin ratkaisun avaimet

Euroalueen kriisin ratkaisun avaimet Euroalueen kriisin ratkaisun avaimet Lindorff Suomen Profittable 2012 -seminaari Helsingin musiikkitalo, Black Box 29.3.2012 Paavo Suni, ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS Mrd. USD 600 Maailmantalous

Lisätiedot

Velkakriisi-illuusio. Jussi Ahokas. Oulun sosiaalifoorumissa 10.9. ja Rovaniemellä 15.9.2011

Velkakriisi-illuusio. Jussi Ahokas. Oulun sosiaalifoorumissa 10.9. ja Rovaniemellä 15.9.2011 Velkakriisi-illuusio Jussi Ahokas Oulun sosiaalifoorumissa 10.9. ja Rovaniemellä 15.9.2011 Velkakriisin syövereissä Julkisen sektorin velkaantuminen nopeutunut kaikissa länsimaissa Julkinen velkaantuminen

Lisätiedot

Rahoitusmarkkinoiden näkymiä. Leena Mörttinen/EK 5.3.2013

Rahoitusmarkkinoiden näkymiä. Leena Mörttinen/EK 5.3.2013 Rahoitusmarkkinoiden näkymiä Leena Mörttinen/EK 5.3.2013 Fundamentit, joiden varaan euron vakaus rakentuu Poliittinen vakaus Euroalueen vakaus Politiikka: Velkoja ja velallismaiden on löydettävä poliittinen

Lisätiedot

Euroalueen julkisen velkakriisin tämän hetkinen tilanne

Euroalueen julkisen velkakriisin tämän hetkinen tilanne Euroalueen julkisen velkakriisin tämän hetkinen tilanne Aktuaariyhdistys 22.11.2012 Seppo Honkapohja Suomen Pankki Esitetyt näkemykset ovat omiani. Ne eivät välttämättä edusta Suomen Pankin kantaa. 1 Esityksen

Lisätiedot

Rahoitusmarkkinat; markkinoiden ja sääntelyn tasapainosta Pääjohtaja Erkki Liikanen Helsingin yliopisto: Studia Collegialia. 27.2.

Rahoitusmarkkinat; markkinoiden ja sääntelyn tasapainosta Pääjohtaja Erkki Liikanen Helsingin yliopisto: Studia Collegialia. 27.2. Rahoitusmarkkinat; markkinoiden ja sääntelyn tasapainosta Pääjohtaja Erkki Liikanen Helsingin yliopisto: Studia Collegialia 27.2.2014 1 Johdanto Kriisin mahdollisuuteen kansainvälisen rahoitusjärjestelmän

Lisätiedot

Viranomaisten rooli pankkikriisien estämisessä ja ratkaisemisessa

Viranomaisten rooli pankkikriisien estämisessä ja ratkaisemisessa Viranomaisten rooli pankkikriisien estämisessä ja ratkaisemisessa Heikki Koskenkylä Valtiot. tri Linse Consulting Oy Seminaari 1990-luvun pankkikriisin taloudelliset vaikutukset, Aalto-yliopisto, Kauppakorkeakoulu

Lisätiedot

Miten pankkikriisien hoito muuttuu? Tuija Taos & Raimo Husu

Miten pankkikriisien hoito muuttuu? Tuija Taos & Raimo Husu 19.1.2016 1 Miten pankkikriisien hoito muuttuu? Tuija Taos & Raimo Husu 20.1.2016 2 Vanha malli julkinen tuki ja tapauskohtaiset ratkaisut 20.1.2016 3 Suomen pankkikriisi 1991 1994 Taustalla rahoitusmarkkinoiden

Lisätiedot

Finanssiala uuteen sääntely-ympäristöön

Finanssiala uuteen sääntely-ympäristöön Finanssiala uuteen sääntely-ympäristöön Osuuspankkien ylimmän johdon strategiapäivät 30.9.2010 Pentti Hakkarainen VALVONTA FINANSSIKRIISI MAKSUT (vakausmaksu, pankkivero) SÄÄNTELY 2 Valvonta EU-taso EJRN

Lisätiedot

Onko finanssikriisistä opittu? Riittävätkö reformit? Pääjohtaja Erkki Liikanen Suomen sosiaalifoorumi Helsinki 26.4.2014. Julkinen

Onko finanssikriisistä opittu? Riittävätkö reformit? Pääjohtaja Erkki Liikanen Suomen sosiaalifoorumi Helsinki 26.4.2014. Julkinen Onko finanssikriisistä opittu? Riittävätkö reformit? Pääjohtaja Erkki Liikanen Suomen sosiaalifoorumi Helsinki 26.4.2014 1 Johdanto Kriisin mahdollisuuteen kansainvälisen rahoitusjärjestelmän ytimessä

Lisätiedot

Kriisin uhkien vähentäminen rahoitusmarkkinasäätelyn avulla

Kriisin uhkien vähentäminen rahoitusmarkkinasäätelyn avulla Kriisin uhkien vähentäminen rahoitusmarkkinasäätelyn avulla Tieteiden yö Rahamuseo 10.1.2013 Esa Jokivuolle Suomen Pankki Sisältö Rahoituskriisit - uhka vai mahdollisuus? Miksi rahoitusjärjestelmä joutuu

Lisätiedot

Pankkiunionin pilarit ja julkisen talouden sekä finanssisektorin vakaus katsaus lainsäädäntöön

Pankkiunionin pilarit ja julkisen talouden sekä finanssisektorin vakaus katsaus lainsäädäntöön Pankkiunionin pilarit ja julkisen talouden sekä finanssisektorin vakaus katsaus lainsäädäntöön S I R P A P I E T I K Ä I N E N E U R O P A R L A M E N T A A R I K K O 2 0 1 4 Single rule book Pankkiunioni

Lisätiedot

Miten estetään finanssikriisit tulevaisuudessa?

Miten estetään finanssikriisit tulevaisuudessa? Miten estetään finanssikriisit tulevaisuudessa? Heikki Koskenkylä Valtiot. Tri, yrittäjä Suomen sosiaalifoorumi 20.4.2013 Arbis, Dagmarinkatu 3 Vapaus Valita Toisin Yhdistys Sisällys 1. Tausta ja johtopäätös

Lisätiedot

Pohjoismaiden finanssikriisit 1990- luvulla

Pohjoismaiden finanssikriisit 1990- luvulla Pohjoismaiden finanssikriisit 1990- luvulla Tieteiden yö 10.1.2013 Seppo Honkapohja Suomen Pankki Esitetyt näkemykset ovat omiani eivätkä ne välttämättä vastaa Suomen Pankin kantaa. 1 Esityksen rakenne

Lisätiedot

Pankkiunionin merkitys Suomessa Pentti Hakkarainen Rahoituksen ajankohtaisseminaari Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 15.5.2014.

Pankkiunionin merkitys Suomessa Pentti Hakkarainen Rahoituksen ajankohtaisseminaari Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 15.5.2014. Pankkiunionin merkitys Suomessa Pentti Hakkarainen Rahoituksen ajankohtaisseminaari Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 15.5.2014 Julkinen 1 Pankit välttämättömiä Pankeilla on erityinen rooli yhteiskunnassa,

Lisätiedot

Makrovakausvalvonta - mitä ovat makrovakausvälineet ja miten ne vaikuttavat tavalliseen kansalaiseen?

Makrovakausvalvonta - mitä ovat makrovakausvälineet ja miten ne vaikuttavat tavalliseen kansalaiseen? Makrovakausvalvonta - mitä ovat makrovakausvälineet ja miten ne vaikuttavat tavalliseen kansalaiseen? Sampo Alhonsuo Finanssivalvonta 24.3.2015 Suomen Pankin Rahamuseo Sisältö 3. Makrovakausvälineet: mitä

Lisätiedot

Sampo Pankki Oyj. Arvopaperilehden Rahapäivä 2009

Sampo Pankki Oyj. Arvopaperilehden Rahapäivä 2009 Vuosi finanssikriisin jälkeen Toimitusjohtaja Ilkka Hallavo Sampo Pankki Oyj Arvopaperilehden Rahapäivä 9 Syksyn 8 tapahtumaketju US Treasury takes over Fannie Mae and Freddie Mac September 15 September

Lisätiedot

Euroopan valtioiden velkakriisi ja sen hoitaminen

Euroopan valtioiden velkakriisi ja sen hoitaminen Euroopan valtioiden velkakriisi ja sen hoitaminen Näkökohtia Jarmo Kontulainen Johtava neuvonantaja Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto 10.1.2013 SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND Julkinen Sisällys

Lisätiedot

Pankin maksukyvyttömyys. Maaliskuu 2013, versio 1.00

Pankin maksukyvyttömyys. Maaliskuu 2013, versio 1.00 Pankin maksukyvyttömyys Maaliskuu 2013, versio 1.00 Alkuperäinen teksti: Positive Money How do banks become insolvent and the importance of deposit insurance Suomennos: Tomi Meilahti ja Patrizio Lainà

Lisätiedot

EU:n suunta Kuinka tiivis liitto? 8.5.2014

EU:n suunta Kuinka tiivis liitto? 8.5.2014 EU:n suunta Kuinka tiivis liitto? 8.5.2014 Unionin tulevaisuuden vaihtoehdot ja niiden vaikutukset Suomelle ETLAn ja UPIn yhteishanke Laaditaan erilaisia skenaarioita EU:n kehitykselle Arvioidaan vaihtoehtojen

Lisätiedot

Eurooppa-neuvoston jälkilöylyt, kommentteja 21.12.2010

Eurooppa-neuvoston jälkilöylyt, kommentteja 21.12.2010 Eurooppa-neuvoston jälkilöylyt, kommentteja 21.12.2010 Seppo Honkapohja Suomen Pankki 1 I. Julkisen talouden velkakriisi 2 Julkisen talouden alijäämä 10 Espanja Irlanti Italia Kreikka Portugali Saksa Ranska

Lisätiedot

Pankkisektori Suomessa

Pankkisektori Suomessa Pankkisektori Suomessa 18.9.2015 Pauli Kariniemi Talousvaliokunnan kuuleminen Rahoitusmarkkinaosasto/Pankki- ja rahoitusyksikkö Sisältö Tilannekuva Sääntelyn ajankohtaiskatsaus Mitä tavoitellaan? Mitä

Lisätiedot

Pankit ja rahoitusmarkkinoiden sääntely. Luentosarja Taloudelliset termit tutuiksi 30.1.2014 Esa Jokivuolle Suomen Pankki

Pankit ja rahoitusmarkkinoiden sääntely. Luentosarja Taloudelliset termit tutuiksi 30.1.2014 Esa Jokivuolle Suomen Pankki Pankit ja rahoitusmarkkinoiden sääntely Luentosarja Taloudelliset termit tutuiksi 30.1.2014 Esa Jokivuolle Suomen Pankki Sisältö Miksi pankkeja säännellään? Miten pankkeja säännellään? Mistä nykyisissä

Lisätiedot

Eläkejärjestelmät ja globaali talous kansantaloudellisia näkökulmia

Eläkejärjestelmät ja globaali talous kansantaloudellisia näkökulmia Eläkejärjestelmät ja globaali talous kansantaloudellisia näkökulmia Seppo Honkapohja* *Esitetyt näkemykset ovat omiani eivätkä välttämättä vastaa SP:n kantaa. I. Eläkejärjestelmät: kansantaloudellisia

Lisätiedot

Sixten Korkman Talousneuvosto 14.12.201112 2011 ETLA

Sixten Korkman Talousneuvosto 14.12.201112 2011 ETLA Liite 1 Sixten Korkman Talousneuvosto 14.12.201112 2011 ETLA Euroopan talouskriisi ja Suomi 1. Mihin suuntaan EMU on kehittymässä? 2. Onko euroalue ajautumassa umpikujaan? 3. Suomen tuottavuuskuoppa 4.

Lisätiedot

Liite 1. Vesa Puttonen

Liite 1. Vesa Puttonen Liite 1 Eurokriisistä Talousneuvosto Vesa Puttonen 26.9.2012 2012 Millions USD USA:n liittovaltion velka & velkakatto 18 000 000 16 000 000 US DEBT LIMIT US TOTAL DEBT 14 000 000 12 000 000 10 000 000

Lisätiedot

Liikanen Erkki 330 Suomen Pankki Keskuspankki Johtokunta Pvm: 22.8.2013. Virkamatka. Tilitystulokset ja kustannusten kohdistus

Liikanen Erkki 330 Suomen Pankki Keskuspankki Johtokunta Pvm: 22.8.2013. Virkamatka. Tilitystulokset ja kustannusten kohdistus Liikanen Erkki 330 Suomen Pankki Keskuspankki Johtokunta Pvm: 22.8.2013 Sivu: 1 / 5 Matkakululaskelma Virkamatka Liikanen Erkki matka 13027 19.06.2013-26.06.2013 Matkan Pvm. Tapahtuma Maa Paikka Syy 19.06.2013

Lisätiedot

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Matti Estola Itä-Suomen yliopisto, oensuun kampus uento 1 Kirjallisuus Mishkin, The Economics of Money, Banking, and Financial Markets Ruuskanen, Osmo: Pankkikriisi

Lisätiedot

Basel III. Vaikutukset talouteen ja pankkeihin. 11.4.2011 Esa Jokivuolle Aalto yliopisto/rahoitus

Basel III. Vaikutukset talouteen ja pankkeihin. 11.4.2011 Esa Jokivuolle Aalto yliopisto/rahoitus Basel III Vaikutukset talouteen ja pankkeihin 11.4.2011 Esa Jokivuolle Aalto yliopisto/rahoitus Sisältö Mistä Basel III -uudistuksessa on kyse? Vaikutukset luotonantoon ja reaalitalouteen Vaikutukset pankkien

Lisätiedot

Kuka hyötyy pankkiunionista? Pentti Hakkarainen Studia Monetaria, Rahamuseo

Kuka hyötyy pankkiunionista? Pentti Hakkarainen Studia Monetaria, Rahamuseo Kuka hyötyy pankkiunionista? Pentti Hakkarainen Studia Monetaria, Rahamuseo 8.4.2014 1 Pankit välttämättömiä Pankeilla on erityinen rooli yhteiskunnassa, mutta toisaalta haavoittuva liiketoimintamalli;

Lisätiedot

Miksi ja miten valtio ottaa velkaa? Valtion menojen rahoitus. Studia Monetaria 15.2.2011. Mika Arola Valtiokonttori Rahoitus

Miksi ja miten valtio ottaa velkaa? Valtion menojen rahoitus. Studia Monetaria 15.2.2011. Mika Arola Valtiokonttori Rahoitus Miksi ja miten valtio ottaa velkaa? Valtion menojen rahoitus Studia Monetaria 15.2.2011 Mika Arola Valtiokonttori Rahoitus Suomen valtionvelka Tilaisuus, Esittäjä 2 0,0 10,0 20,0 30,0 40,0 50,0 60,0 70,0

Lisätiedot

Suomi, Eurooppa ja hidastuva maailmantalouden kasvu. Haaste kilpailukyvylle.

Suomi, Eurooppa ja hidastuva maailmantalouden kasvu. Haaste kilpailukyvylle. Suomi, Eurooppa ja hidastuva maailmantalouden kasvu. Haaste kilpailukyvylle. Pääjohtaja Erkki Liikanen Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n syyskokouksen seminaari 27.11.2008 1 Kansainvälisen rahoitusjärjestelmän

Lisätiedot

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja Himmeneekö kullan kiilto? Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja Mikä on nykyinen maailmantalouden terveys? Lopulta taivaalta sataa euroja EKP on luvannut

Lisätiedot

RIITTÄÄKÖ SOLVENSSI II? Esko Kivisaari

RIITTÄÄKÖ SOLVENSSI II? Esko Kivisaari RIITTÄÄKÖ SOLVENSSI II? Esko Kivisaari 24.11.2014 1 2 SUOMESSA KÄYTTÖÖN TULEVAT VALTUUDET LISÄPÄÄOMAPUSKURIEN ASETTAMISEEN ESIMERKKI VAIKUTUKSISTA CET 1 -KOKONAISPÄÄOMATAVOITETASOON Suomalaisten pankkien

Lisätiedot

Mihin pankkiunionia tarvitaan?

Mihin pankkiunionia tarvitaan? ETLA ETLA Raportit Reports 7.5.2014 No 26 Mihin pankkiunionia tarvitaan? Antti Suvanto * Kimmo Virolainen ** * Suomen Pankki, antti.suvanto@bof.fi ** Suomen Pankki, kimmo.virolainen@bof.fi Suositeltava

Lisätiedot

Valtiot velkavankina

Valtiot velkavankina Valtiot velkavankina 7.12.2011 Keskustelutilaisuus Attac Turku & Varsinais-Suomen Talousdemokraatit Patrizio Lainà pate@talousdemokratia.fi 7.12.2011 Valtiot velkavankina - Patrizio Lainà 1 Agenda Taustaa

Lisätiedot

Finanssivalvonnan johtokunnan päätös makrovakausvälineistä

Finanssivalvonnan johtokunnan päätös makrovakausvälineistä Finanssivalvonnan johtokunnan päätös makrovakausvälineistä Finanssivalvonnan johtokunnan puheenjohtaja Pentti Hakkarainen 16.3.2015 Taustaa makrovakausvälineiden käytölle Finanssikriisin opetus: pelkkä

Lisätiedot

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit

Lisätiedot

Yrityskauppa-ilta. Ritva Liisanantti ja Jukka Turunen

Yrityskauppa-ilta. Ritva Liisanantti ja Jukka Turunen Yrityskauppa-ilta Ritva Liisanantti ja Jukka Turunen Maailman talouskasvu Nordea Marketsin ennusteet 5% 4,7% 4% 3% 2% 1,9% 2,4% 1,8% 1,6% 2,2% 2,1% 1,6% 1,7% 2,4% 1% 0% -1% 0,8% 0,4% 0,2% -0,5% -0,3% 2010

Lisätiedot

Pääomamarkkinaunioni: Miten näkyy sijoittajalle vai näkyykö?

Pääomamarkkinaunioni: Miten näkyy sijoittajalle vai näkyykö? Pääomamarkkinaunioni: Miten näkyy sijoittajalle vai näkyykö? Studia Monetaria 6.10.2015 Pääomamarkkinaunionin taustatekijöitä Pääomamarkkinaunioni mitä se on ja mitä se ei ole Pääomamarkkinaunionin keskeinen

Lisätiedot

Ajankohtaista rahoitusmarkkinoilta

Ajankohtaista rahoitusmarkkinoilta Erkki Liikanen Suomen Pankki Ajankohtaista rahoitusmarkkinoilta Kesäkuu 2015 Eduskunnan talousvaliokunta 30.6.2015 Julkinen 1 Sisällys Keveä rahapolitiikka tukee euroalueen talousnäkymiä EU:n tuomioistuimen

Lisätiedot

Hallituksen toimenpiteiden vaikutukset yritysten rahoitukseen

Hallituksen toimenpiteiden vaikutukset yritysten rahoitukseen Hallituksen toimenpiteiden vaikutukset yritysten rahoitukseen Valtiosihteeri Jouni Hakala Uudenkaupungin kauppakamariosaston ja Ukipolis Oy:n seminaari 17.1.2012, Uusikaupunki 1. Talouden päähaasteet ja

Lisätiedot

PANKIT JA YRITYSRAHOITUS FINANSSIKRIISISSÄ. Veli-Matti Mattila Pääekonomisti

PANKIT JA YRITYSRAHOITUS FINANSSIKRIISISSÄ. Veli-Matti Mattila Pääekonomisti PANKIT JA YRITYSRAHOITUS FINANSSIKRIISISSÄ Veli-Matti Mattila Pääekonomisti 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Yritysrahoituksen keskeiset piirteet eri maissa ennen finanssi- ja velkakriisiä Fokus: yksityinen velkamuotoinen

Lisätiedot

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi

Lisätiedot

Miten rahoitan asunnon hankinnan ajankohtaista lainoituksesta

Miten rahoitan asunnon hankinnan ajankohtaista lainoituksesta Miten rahoitan asunnon hankinnan ajankohtaista lainoituksesta Asuntoreformiyhdistys r.y. seminaari 24.11.2009 Bottan juhlasali Kaija Erjanti, Finanssialan Keskusliitto Alustuksen teemat > Asuntorahoituksen

Lisätiedot

Talouskriisin syyt ja seuraukset Mitä on opittu? Asuntomarkkinat 2010 Piia-Noora Kauppi 28.1.2010

Talouskriisin syyt ja seuraukset Mitä on opittu? Asuntomarkkinat 2010 Piia-Noora Kauppi 28.1.2010 Talouskriisin syyt ja seuraukset Mitä on opittu? Asuntomarkkinat 2010 Piia-Noora Kauppi 28.1.2010 Suomi ja talouskriisi - vahvuuksia > Ei finanssikriisiä - Terveet pankit ovat kansallinen kilpailuetu -

Lisätiedot

Equality of treatment Public Services

Equality of treatment Public Services Equality of treatment Public Services Providing high-quality Public Services in Europe based on the values of Protocol 26 (TFEU), Warsaw 12.10.2012 Kristian Siikavirta, Doctor of Law 18.10.2012 1 University

Lisätiedot

Rahapolitiikka hyvin matalien korkojen olosuhteissa

Rahapolitiikka hyvin matalien korkojen olosuhteissa Rahapolitiikka hyvin matalien korkojen olosuhteissa Esityksen rakenne: 1. EKP:n rahapolitiikan peruskehikko. 2. EKP:n toimet finanssikriisin eri vaiheissa. 3. Euroalueen talouden tila tällä hetkellä. 4.

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 11.8.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 11.8.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 11.8.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 8.8.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 20,00 Suomi 5,03 SEB Finlandia SEB 4,17 SEB Finland Small Cap SEB 0,86 Eurooppa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS. unionin Irlannille myöntämästä rahoitustuesta annetun täytäntöönpanopäätöksen 2011/77/EU muuttamisesta

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS. unionin Irlannille myöntämästä rahoitustuesta annetun täytäntöönpanopäätöksen 2011/77/EU muuttamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.12.2012 COM(2012) 792 final 2012/0367 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS unionin Irlannille myöntämästä rahoitustuesta annetun täytäntöönpanopäätöksen 2011/77/EU

Lisätiedot

Valtion lainanotto 1800-luvulta nykypäivään. Mika Arola 21.4.2015

Valtion lainanotto 1800-luvulta nykypäivään. Mika Arola 21.4.2015 Valtion lainanotto 1800-luvulta nykypäivään Mika Arola 21.4.2015 Valtionvelka 0 10 20 30 40 50 60 70 80 1860 1864 1868 1872 1876 1880 1884 1888 1892 1896 1900 1904 1908 1912 1916 1920 1924 1928 1932 1936

Lisätiedot

Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013. Johtava ekonomisti Penna Urrila

Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013. Johtava ekonomisti Penna Urrila Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013 Johtava ekonomisti Penna Urrila KYSYMYS: Odotan talousvuodesta 2014 vuoteen 2013 verrattuna: A) Parempaa B) Yhtä hyvää C) Huonompaa 160

Lisätiedot

Asuntojen hinnat, kotitalouksien velka ja makrotalouden vakaus

Asuntojen hinnat, kotitalouksien velka ja makrotalouden vakaus Asuntojen hinnat, kotitalouksien velka ja makrotalouden vakaus XXXIV valtakunnallinen asunto- ja yhdyskuntapäivä 10.5.2012 Lauri Kajanoja Esityksen sisältö 1. Suomen Pankki, rahapolitiikka ja asuntomarkkinat

Lisätiedot

Euro & talous 2/2009. Pääjohtaja Erkki Liikanen 9.6.2009 SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND

Euro & talous 2/2009. Pääjohtaja Erkki Liikanen 9.6.2009 SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND Euro & talous 2/2009 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 Teemat 1. Maailmantalouden ja rahoitusjärjestelmän tila 2. Inflaatiokehitys ja EKP:n rahapolitiikka 3. EKP:n rahapolitiikan välittyminen Suomessa ja Suomen

Lisätiedot

Euroalueen talous ja EKP:n rahapolitiikka

Euroalueen talous ja EKP:n rahapolitiikka Suomen Pankki Euroalueen talous ja EKP:n rahapolitiikka Eduskunnan talousvaliokunnan julkinen kuuleminen 1 Esityksen sisältö I. EKP:n rahapolitiikka II. Rahoitusjärjestelmän vakaus III. Suomen talous 2

Lisätiedot

Korkojen aikarakenne

Korkojen aikarakenne Korkojen aikarakenne opetusnäyte: osa kuvitteellista Raha- ja pankkiteorian aineopintojen kurssia Antti Ripatti Taloustiede 4.11.2011 Antti Ripatti (Taloustiede) Korkojen aikarakenne 4.11.2011 1 / 30 2003),

Lisätiedot

Kattavan arvion tulokset

Kattavan arvion tulokset Kattavan arvion tulokset 26.10.2014 Kattavan arvion tulokset Pääomavajeita havaittiin 25 pankissa, yhteensä 25 miljardia euroa Tasearvion tuloksena 48 miljardin euron heikennys tase-erien arvoihin Tasearvion

Lisätiedot

EMU:n suunta: pankkiunioni vs. fiskaaliunioni

EMU:n suunta: pankkiunioni vs. fiskaaliunioni EMU:n suunta: pankkiunioni vs. fiskaaliunioni Vesa Vihriälä 15.5.2014 Eurokriisi ja politiikkatoimet 2007 Subprime 2008 Systeemikriisi 2009 Suuri taantuma 2010 Valtion velkakriisi 2011 Euroalueen 2012

Lisätiedot

2 / 2014 Euroopan keskuspankki ja kriisin ratkaisu

2 / 2014 Euroopan keskuspankki ja kriisin ratkaisu Aloite on Vasemmistofoorumi ry:n julkaisusarja, jossa tutkijat ja muut toimijat esittävät tiiviitä ja perusteltuja yhteiskunnallisia avauksia. 2 / 2014 Euroopan keskuspankki ja kriisin ratkaisu TILANNE

Lisätiedot

Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot

Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot Suomen Pankki Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot Säästöpankki Optia 1 Esityksen teemat Kansainvälien talouden kehitys epäyhtenäistä Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 16.6.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 16.6.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 16.6.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 12.6.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 23,02 Suomi 6,08 SEB Finlandia SEB 4,62 SEB Finland Small Cap SEB 1,46 Eurooppa

Lisätiedot

Finanssikriisin pitkä jälki

Finanssikriisin pitkä jälki Finanssikriisin pitkä jälki Pääjohtaja Erkki Liikanen 31.5.2011 Finanssikriisistä velkakriisiin Maailmantalous elpyy nousevien talouksien johdolla 15 Euroalue Yhdysvallat Kiina BKT:n muutos vuoden takaisesta,

Lisätiedot

Rahoitusmarkkinat yhdentyvät kansalaisen uudet mahdollisuudet

Rahoitusmarkkinat yhdentyvät kansalaisen uudet mahdollisuudet Rahoitusmarkkinat yhdentyvät kansalaisen uudet mahdollisuudet Studia monetaria Suomen Pankin rahamuseossa 15.3.2005 Heikki Koskenkylä Rahoitusmarkkina- ja tilasto-osasto 15.3.2005 RAHOITUSMARKKINOIDEN

Lisätiedot

Raha- ja rahoitusmarkkinoiden myllerrys Mistä oikein on kysymys?

Raha- ja rahoitusmarkkinoiden myllerrys Mistä oikein on kysymys? Raha- ja rahoitusmarkkinoiden myllerrys Mistä oikein on kysymys? Jouni Timonen Rahamuseo 13.11.2007 1 Neljä pääkysymystä markkinoiden levottomuuksista Mitä vuoden 2007 elokuussa pintaan nousseet rahamarkkinoiden

Lisätiedot

Maailmantalouden voimasuhteiden muutos. Kadettikunnan seminaari 11.4.2013 Jaakko Kiander Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen

Maailmantalouden voimasuhteiden muutos. Kadettikunnan seminaari 11.4.2013 Jaakko Kiander Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen Maailmantalouden voimasuhteiden muutos Kadettikunnan seminaari 11.4.2013 Jaakko Kiander Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen Ennakoitua nopeampi muutos Jo pitkään on odotettu, että Kiinan ja Intian talouksien

Lisätiedot

Kappale 9: Raha ja rahapolitiikka KT34 Makroteoria I. Juha Tervala

Kappale 9: Raha ja rahapolitiikka KT34 Makroteoria I. Juha Tervala Kappale 9: Raha ja rahapolitiikka KT34 Makroteoria I Juha Tervala Raha Raha on varallisuusesine, joka on yleisesti hyväksytty maksuväline 1. Hyödykeraha Luonnollinen arvo Esim.: kulta, oravanahkat, savukkeet

Lisätiedot

Liiku Terveemmäksi LiikuTe 2010. Yleiset periaatteet vuoden 2010 järjestelyille

Liiku Terveemmäksi LiikuTe 2010. Yleiset periaatteet vuoden 2010 järjestelyille Liiku Terveemmäksi LiikuTe 2010 Yleiset periaatteet vuoden 2010 järjestelyille LiikuTe Neuvottelukunta 02 03 2010 Vuoden 2010 lähtöruutu 1. Edetään vuosien 2007 2009 kokemusten pohjalta 2. Tapahtumia toukokuussa

Lisätiedot

- mistä EU:n kriisijärjestelmissä on kyse? - miten ne vaikuttavat Suomeen?

- mistä EU:n kriisijärjestelmissä on kyse? - miten ne vaikuttavat Suomeen? The Economist ERVV, EVM, EVVK? - mistä EU:n kriisijärjestelmissä on kyse? - miten ne vaikuttavat Suomeen? Martti Salmi Kansainvälisten asioiden sihteeristö Valtiovarainministeriö Kriisin eteneminen EU-maissa

Lisätiedot

Pankit ja rahoitusmarkkinoiden sääntely. Luentosarja Taloudelliset termit tutuiksi 11.2.2015 Esa Jokivuolle Suomen Pankki

Pankit ja rahoitusmarkkinoiden sääntely. Luentosarja Taloudelliset termit tutuiksi 11.2.2015 Esa Jokivuolle Suomen Pankki Pankit ja rahoitusmarkkinoiden sääntely Luentosarja Taloudelliset termit tutuiksi 11.2.2015 Esa Jokivuolle Suomen Pankki Sisältö Miksi pankkeja säännellään? Miten pankkeja säännellään? Mistä nykyisissä

Lisätiedot

Euro & talous 2/2013: Rahoitusjärjestelmän vakaus

Euro & talous 2/2013: Rahoitusjärjestelmän vakaus Euro & talous 2/213: Rahoitusjärjestelmän vakaus Johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen 23.5.213 1 Vakausjulkaisun teemat Kansainvälinen toimintaympäristö Kotimainen toimintaympäristö ja finanssisektori

Lisätiedot

Riskienhallintapäivä Varainhankinta muuttuvassa maailmassa- Miten sijoittaja tekee päätöksensä?

Riskienhallintapäivä Varainhankinta muuttuvassa maailmassa- Miten sijoittaja tekee päätöksensä? 1 Riskienhallintapäivä Varainhankinta muuttuvassa maailmassa- Miten sijoittaja tekee päätöksensä? Esa Kallio 07.05.2014 7.5.2014 Kuntarahoitus, Luottamuksellinen 2 Potentiaaliset sijoittajat Kuntarahoitukselle

Lisätiedot

Euroopan rahoitusmarkkinat talouskasvun edellytysten luojina Erkki Liikanen Pääjohtaja /Suomen Pankki Oikea suunta -seminaari. 30.3.2007 Säätytalo 1 Suomen Pankki 2 Pyrkimys vakaisiin rahaoloihin 1865

Lisätiedot

Maailmantalouden vauhti kiihtyy?

Maailmantalouden vauhti kiihtyy? Maailmantalouden vauhti kiihtyy? Metsänomistajan talvipäivä, 30.1.2010 Timo Vesala, Rahoitusmarkkinaekonomisti timo.vesala@tapiola.fi, 09-4532458 3.2.2010 1 Agenda 1. Taloushistoria n.1980 2007 viidessä

Lisätiedot

Johdon palkitseminen laman syynä? Seppo Ikäheimo Helsingin kauppakorkeakoulu ikaheimo@hse.fi + 358 50 505 4990

Johdon palkitseminen laman syynä? Seppo Ikäheimo Helsingin kauppakorkeakoulu ikaheimo@hse.fi + 358 50 505 4990 Johdon palkitseminen laman syynä? Seppo Ikäheimo Helsingin kauppakorkeakoulu ikaheimo@hse.fi + 358 50 505 4990 - Lama syntyi Yhdysvalloissa rahoitusmarkkinoiden epäterveen toiminnan seurauksena 2000-luvulla

Lisätiedot

Pankkikriisit noudattavat samaa kaavaa Pankkikriisien yleisestä anatomiasta

Pankkikriisit noudattavat samaa kaavaa Pankkikriisien yleisestä anatomiasta Pankkikriisit noudattavat samaa kaavaa Pankkikriisien yleisestä anatomiasta Suomen Pankin rahamuseo 10.1.2013, Tieteiden yö Sampo Alhonsuo/Finanssivalvonta Sisältö Kuinka laaja ilmiö on systeeminen pankkikriisi?

Lisätiedot

Pankkijärjestelmä nykykapitalismissa. Rahatalous haltuun -luentosarja Jussi Ahokas 4.11.2014

Pankkijärjestelmä nykykapitalismissa. Rahatalous haltuun -luentosarja Jussi Ahokas 4.11.2014 Pankkijärjestelmä nykykapitalismissa Rahatalous haltuun -luentosarja Jussi Ahokas 4.11.2014 Mistä raha tulee? Luennon sisältö Yksityiset pankit ja keskuspankki Keskuspankit ja rahapolitiikka Rahan endogeenisuus

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 24.11.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 24.11.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 24.11.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 21.11.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 23,53 Suomi 5,02 SEB Finlandia SEB 5,02 Eurooppa 8,06 BGF European Fund Blackrock

Lisätiedot

Suomen talouden näkymät

Suomen talouden näkymät Suomen talouden näkymät Kirjakauppaliiton Toimialapäivä Heurekassa 24.5.2016 Evli Pankki Oyj Varainhoidon markkinastrategi Hildebrandt Tomas Suomen talouden näkymät Maailmantalouden näkymät Suomen talouden

Lisätiedot

EUROALUEEN KRIISI. Helsingin Yliopisto 4.12.2013 KA2 Suomen talouselämän ja maailmantalouden esittely VTT Peter Nyberg

EUROALUEEN KRIISI. Helsingin Yliopisto 4.12.2013 KA2 Suomen talouselämän ja maailmantalouden esittely VTT Peter Nyberg EUROALUEEN KRIISI Helsingin Yliopisto 4.12.2013 KA2 Suomen talouselämän ja maailmantalouden esittely VTT Peter Nyberg Luennon rakenne Malliympäristön hallinnasta Kriisin synty Eteneminen Hoidon päälinjat

Lisätiedot

Suhdanne 1/2016. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 1/2016. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 1/2016 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Kiinan äkkijarrutus

Lisätiedot

Maailmantalouden tasapainottomuudet ja haasteet Eurooppa, Aasia, Amerikka

Maailmantalouden tasapainottomuudet ja haasteet Eurooppa, Aasia, Amerikka Maailmantalouden tasapainottomuudet ja haasteet Eurooppa, Aasia, Amerikka Talousvaliokunnan seminaari 20.4.2005 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 Piirteitä maailmantalouden kehityksestä Globaalinen osakekurssien

Lisätiedot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Studia monetaria Rahatalouden perusasioita I Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Lauri Kajanoja, VTT Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen Pankki 25 20 15 10 5 0-5 Inflaatio Suomessa Kuluttajahintaindeksin

Lisätiedot

Keskuspankit pelastivat valtiot toistaiseksi *

Keskuspankit pelastivat valtiot toistaiseksi * Kansantaloudellinen aikakauskirja 108. vsk. 2/2012 Keskuspankit pelastivat valtiot toistaiseksi * Risto Murto Varatoimitusjohtaja Varma 1. Johdanto Vuodesta 2007 lähtien finanssikriisi on määrännyt länsimaiden

Lisätiedot

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Euro & talous 4/2015. Rahapolitiikasta syyskuussa 2015 24.9.2015. Julkinen

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Euro & talous 4/2015. Rahapolitiikasta syyskuussa 2015 24.9.2015. Julkinen Erkki Liikanen Suomen Pankki Euro & talous 4/2015 Rahapolitiikasta syyskuussa 2015 24.9.2015 1 EKP:n neuvosto seuraa taloustilannetta ja on valmis toimimaan 2 Inflaatio hintavakaustavoitetta hitaampaa

Lisätiedot

Miten päästä ulos Euroopan velkakriisistä? Missä rahoitusmarkkinat tänään? Mitkä ovat Suomen talouden näkymät?

Miten päästä ulos Euroopan velkakriisistä? Missä rahoitusmarkkinat tänään? Mitkä ovat Suomen talouden näkymät? Miten päästä ulos Euroopan velkakriisistä? Missä rahoitusmarkkinat tänään? Mitkä ovat Suomen talouden näkymät? Erkki Liikanen Pääjohtaja 19.1.2012 Raahe 19.1.2012 1 Missä vaiheessa velkakriisi? 19.1.2012

Lisätiedot

Rahoitusmarkkinoiden vakauttaminen Lauri Holappa Ratkaisuja maailmantalouden kriisiin 10.9. 8.10.2012 Helsingin suomenkielinen työväenopisto

Rahoitusmarkkinoiden vakauttaminen Lauri Holappa Ratkaisuja maailmantalouden kriisiin 10.9. 8.10.2012 Helsingin suomenkielinen työväenopisto Rahoitusmarkkinoiden vakauttaminen Lauri Holappa Ratkaisuja maailmantalouden kriisiin 10.9. 8.10.2012 Helsingin suomenkielinen työväenopisto 1 Luennon sisältö 1. Spekulaatio ja epävakaisuus rahoitusmarkkinoilla

Lisätiedot

Suomen arktinen strategia

Suomen arktinen strategia Liite 1 Suomen arktinen strategia EU-asioiden alivaltiosihteeri Jukka Salovaara Talousneuvosto 18.1.2011 Miksi Arktinen Strategia Arktisen merkitys kasvaa EU saa vahvemman arktisen ulottuvuuden (laajentuminen)

Lisätiedot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Studia Generalia Rahatalouden perusasioita I Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Lauri Kajanoja, VTT Ekonomisti, kansantalousosasto Suomen Pankki Rahan käsite mitä raha on? Rahan voi määritellä

Lisätiedot

Stagflaatio venäläinen kirosana. Sanna Kurronen Maaliskuu 2014

Stagflaatio venäläinen kirosana. Sanna Kurronen Maaliskuu 2014 Stagflaatio venäläinen kirosana Sanna Kurronen Maaliskuu 2014 Putin ei välitä talouden alamäestä Ukrainan kriisi ajaa Venäjän talouden ahtaalle, mutta se ei Putinin menoa hidasta Venäjän talous on painumassa

Lisätiedot

Suomen talouden haasteet ja yritysten rahoitusolot Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki

Suomen talouden haasteet ja yritysten rahoitusolot Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Suomen talouden haasteet ja yritysten rahoitusolot Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki 2.11.214 Julkinen Esityksen sisältö I. Suomen talouden haasteet II. Yritysten rahoitusolot 2.11.214

Lisätiedot

Otteita Viron taloudesta

Otteita Viron taloudesta Otteita Viron taloudesta Jaanus Varu Suurlähetystöneuvos HELSINKI 08.05.2015 Viron talouden kehitys Viron talous nyt ja lähivuosina Viron talouden kehitys (1) Ostovoimalla tasoitettu BKT per capita vuonna

Lisätiedot

Raha ja velka. Alppilan lukio 19.9.2013. Patrizio Lainà patrizio@talousdemokratia.fi

Raha ja velka. Alppilan lukio 19.9.2013. Patrizio Lainà patrizio@talousdemokratia.fi Raha ja velka Alppilan lukio 19.9.2013 Patrizio Lainà patrizio@talousdemokratia.fi Mitä raha on? Yleisimmät vastaukset: Vaihdon väline Arvon mitta Arvon säilyttäjä Vähemmän yleiset vastaukset: Vaihdon

Lisätiedot