KUSTANNUSSELVITYS. Veikkolan koulun laajennos ja korjaus. Kirkkonummi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUSTANNUSSELVITYS. Veikkolan koulun laajennos ja korjaus. Kirkkonummi"

Transkriptio

1 KUSTANNUSSELVITYS Veikkolan koulun laajennos ja korjaus Kirkkonummi

2 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Yhteenveto 3 Laskentaperusteet 4 Riskit 6 Liitteet 6 Dokumentin tiedot Laatija Heikki Haveri Puhelin Sähköposti heikki.haveri@fmcgroup.fi Selvityksen lähtötiedot Arvion laskenta perustuu Projekt Kuubis Oy:n -suunnitelmiin (pvm ), sisältäen arkkitehtisuunnitelmat (pohjat, julkisivu ja leikkaus). Tätä suunnitelmaversiota vastaavia rakennesuunnitelmia ei ollut, mutta käytettävissä oli 12/2017 suunnitelmiin liittynyt suunnitelma, jonka periaatteita noudatettiin palkkilinjojen osalta. Olemassa olevan koulun muutoksista oli tarkennettu suunnitelma kotitalousluokan ympäristöstä ( ) ja oppilashuollon tiloista ( ). Laskelmaan verrattuna luettelosta on poistettu muutama tila, mutta uusina tiloina on tulleet mm. uusi biologian luokka ja sen varastotila sekä muutama kotitalousluokan ympärillä oleva tila väliseinämuutoksista johtuen. Tilojen pinta-aloissa on myös tullut muutoksia verrattuna laskelmaan Tilaaja Kirkkonummen kunta, Yhdyskuntatekniikka / Hanne Nylund 2018 FMC Laskentapalvelut Oy Sivu 2/6

3 Hankekuvaus Hanke käsittää koulurakennuksen laajennoksen ja jäävän rakennuksen tilamuutokset. Vanha koulurakennussiipi puretaan uuden tieltä. Lähtökohdat Kustannusarvio on laadittu Talonrakennuksen kustannustietokirjan mukaisella tavoitehintalaskelmamenetelmällä TAKU 2017-ohjelmalla Kirkkonummen hintatasoon (3/2018). Käytetty Haahtela-indeksi on 96,5 rakennuskustannusindeksin ollessa 101,9 (2015 = 100). Suunnitelmista ja käytössä olleista tiedoista johtuen kustannukset ovat keskimääräisiä vastaavien tilojen ja rakenteiden kustannuksia. Tarkemmat suunnitelmaratkaisut voivat vaikuttaa lopulliseen rakentamisen hintaan. Yhteenveto Laajennus Korjaus Laskelmaversio: 1803VkoU 1803VkoM Laskelmien päiväys: Lähtötiedot Suunnitelmien päiväys: Bruttoala brm2: Hinta Kokonaishinta (alv 0%): Hinta /brm2 (alv 0%): Oletusarvot Rakennuskustannusindeksi: 101,9 101,9 Haahtela-indeksi: 96,5 96,5 Varaukset: 11,9 % 12,5 % 2018 FMC Laskentapalvelut Oy Sivu 3/6

4 Laskentaperusteet Yleistä - Talotekniikan kustannukset perustuvat tavoitehintalaskelman oletuksiin. - Laajennusosan kustannusarvio perustuu arkkitehtisuunnitelmiin, suunnitelmaversiota vastaavia rakennesuunnitelmia tai muita suunnitelmia ei ollut ja niiden osalta on noudatettu aiemman vaiheen suunnitelmien periaatteita - Laajennusosan rakennetyypit on oletettu olevan samoja kuin päiväkodissa - Peruskorjattavan osan laskelma perustuu täsmentyneisiin suunnitelmiin sekä sähköpostitse saatuihin tarkennuksiin - 2. kerroksen korkeus on muuttunut ja on nyt 0,2 m suurempi kuin aiemmissa suunnitelmissa. Seinien määrä ja tilojen korkeus ovat siis muuttuneet tässä kerroksessa Rakennuttajan kustannukset - Rakennuttamis- ja suunnittelukustannukset on saatu tilaajalta - Laskelma ei sisällä mahdollisia liittymismaksuja Aluetyöt - Aluetöiden kustannuksiin on laskettu mukaan n. 5 m:n kaistale koulun seinästä mitattuna (alla olevan kuvan musta alue) - - Purettavan koulusiiven purkukustannuksia on tarkistettu Rakennuksen maatyöt - Perustamissyvyys on oletettu olevan n 1.5 m - Ei louhintaa, eikä paalutusta 2018 FMC Laskentapalvelut Oy Sivu 4/6

5 Perustukset - Seinien ja pilarien alle on laskettu anturat ja perusmuurit/sokkelipalkit. Anturoiden koko on arvioitu - Hissi perustetaan pohjalaatan päälle (pohjakuvassa on hissi, vaikka rakennustapaselostuksessa on mainita että ei olisi hissejä) - Alapohja on tuulettuva rakennetyypin mukaisesti Runko ja vesikattorakenteet - Välipohjat on laskettu samana rakennetyyppinä kuin päiväkodissa - Ulkoseinät on laskettu samana rakennetyyppinä kuin päiväkodissa - Pilareita on oletettu tulevan ulkoseinälle ja kahteen linjaan talon pitemmän sivun suuntaisena (kuten aiemman suunnitteluratkaisun rakennesuunnitelman ajatuksena on ollut). - Deltapalkkeja oletetaan olevan rakennuksen pitemmän sivun suuntaisesti sekä ulkoseinällää, että rakennuksen sisällä pilarilinjoilla. Rakennuksen vasemmassa puoliskossa kantava väliseinä tukee ontelolaattoja, ulkoseinä ontelolaatat tuketuvat sisäkuorielementtiin tai delta-palkkiin - Vesikaton rakenteet on päiväkodin rakennetyyppien mukaisina - Vesikatteena on konesaumattu peltikate - Terassi on laskettu maanvaraisena Täydentävät rakenteet - Väliseinien määrä on mitattu PDF-pohjakuvista Pintarakenteet - Kustannuksia on arvioitu aiemman rakennustapaselostuksen perusteella. Kalusteet ja varusteet - Kustannukset perustuvat pohjakuviin ja rakennustapaselostukseen. Konetekniset työt - Yksi hissi mukana laskelmassa Työmaan käyttö ja yhteiskustannukset - Laskelmaan otettu mukaan myös huputus Varaukset ja hankekate - lisä- ja muutostyövarauksena on huomioitu 5,4 %, säilyvän koulun tilamuutosten osalta 6% - suunnitteluaikainen nousuvaraus on 0 % (oletettu kohteen aloitus 3/2018) - rakennusaikainen kustannusten nousuvaraus on 1,5 % - riskivarauksena on huomioitu 5 % 2018 FMC Laskentapalvelut Oy Sivu 5/6

6 Riskit - suunnitelmien alustavan vaiheen vuoksi laskelmaan voi sisältyä riskiä, jota ei ole voitu arvioida laskelmissa - suunnittelun edetessä saattaa syntyä kustannuksia, joita ei ole voitu näiden suunnitelmien tai tietojen perusteella arvioida. Siksi laskelmat tulee tarkistaa suunnittelun edetessä Liitteet - Koulun laajennus, perustamiskustannukset, Koulun laajennus, rakennusosa-arvio, Koulun laajennus, pinnat ja kalusteet Koulun säilyvän osan tilamuutokset, perustamiskustannukset, Koulun säilyvän osan tilamuutokset, hanketekijät Koulun säilyvän osan tilamuutokset, tilaluettelo FMC Laskentapalvelut Oy Sivu 6/6

7 Sivu 1/2 Heikki Haveri FMC Laskentapalvelut Oy Hanke: VkoU Veikkolan koulu, laajennusosa Vaihe: Paikkakunta: Kirkkonummi Haahtela-ind.: 91,0 / Hintataso: 96,5 / Laajuus: brm2 PERUSTAMISKUSTANNUKSET Talo 80 -nimikkeistö /brm2 % Vrt /brm² B1 Rakennuttajan kustannukset Suunnittelu ja tutkimukset ,1 Rakennuttaminen ja valvonta ,7 Liittymismaksut Muut rakennuttajan kustannukset Yhteensä ,8 B2 Rakennustekniset työt 1 Aluetyöt ,7 1 Rakennuksen maatyöt ,0 2 Perustukset ja kellarin erityisrakenteet ,3 3 Runko- ja vesikattorakenteet ,6 4 Täydentävät rakenteet ,3 5 Sisäpuoliset pintarakenteet ,8 6 Kalusteet, varusteet, laitteet ,2 7 Konetekniset työt ,6 8,9 Työmaan käyttö- ja yhteiskust ,7 Kate ,5 Yhteensä ,7 B3 LVI-työt 71 Lämmityslaitteet ,6 71 Vesi- ja viemärityöt ,7 71 Muut putkityöt ,3 72 Ilmanvaihtotyöt ,4 72 Säätölaitteet ,4 72 Muut iv-työt ,1 Yhteensä ,5

8 Sivu 2/2 Talo 80 -nimikkeistö /brm2 % Vrt /brm² B4 Sähkötyöt Valaistus ,7 Sähkön jakelu ,4 Sähkökeskukset ,4 Muu sähkö ,8 Yhteensä ,2 B5 Erillishankinnat ,2 B1...B5 Rakennuskustannukset yhteensä ,4 Muut kustannukset Tontti Toiminta varustus Toiminnan ylläpito Rahoitus Hankevaraukset ,6 Muut kustannukset ,6 PERUSTAMISKUSTANNUKSET ,0 Arvonlisävero 24% (ei sis. tontin hankintaa ja hankerahoitusta) PERUSTAMISKUSTANNUKSET YHTEENSÄ

9 Sivu 1/17 Heikki Haveri FMC Laskentapalvelut Oy Hanke: VkoU Veikkolan koulu, laajennusosa Vaihe: Paikkakunta: Kirkkonummi Haahtela-ind.: 91,0 / Hintataso: 96,5 / Laajuus: brm2 Ro Nimike Yks Määrä /yks RAKENNUSOSAT ALUEOSAT 111 Maaosat 1111 Raivaustehtävät m *purku, kivirakennus norm. rm *raivaus, puuton maasto m , *pintamaan poisto, 5km kuljetus m , Kaivannot rm *Kaivu ulkoseinälinjalla jm *Kaivu rakennuksen sisällä rm Kanaalit rm Täyttöosat rm *Täyttö ulkoseinälinjalla jm *Taäyttö rakennuksen sisällä, tuuletet rm Penkereet rm Kuivatusosat rm *perustukset salaojitetaan, tav.om.rak.rm Erityiset maaosat brm2 Maaosat Tuennat ja vahvistukset 1121 Paalut rm Tuennat brm Vahvistukset rm Erityiset tuennat ja vahvistukset brm2 Tuennat ja vahvistukset 113 Päällysteet 1131 Liikennealueiden päällysteet urm *Asfaltti uusiminen, 5 m:n kaista m

10 Sivu 2/17 Ro Nimike Yks Määrä /yks 1132 Paikoitusalueiden päällysteet urm Oleskelu- ja leikkialueiden päällysteet urm Kasvillisuus urm Erityisalueiden päällysteet erä Päällysteet Alueen varusteet 1141 Talovarusteet brm Oleskeluvarusteet brm Leikkivarusteet erä 1144 Alueopasteet erä 1145 Erityiset aluevarusteet erä Alueen varusteet 115 Alueen rakenteet 1151 Pihavarastot brm Pihakatokset brm Aidat ja tukimuurit brm Alueen portaat, luiskat ja terassit brm Alueen pysäköintirakenteet brm Erityiset aluerakenteet brm2 Alueen rakenteet Alueosat TALO-OSAT 121 Perustukset 1211 Anturat rm * Ulkoseinän anturat jm* * VS anturat jm* * Pilarianturat kpl* * hissikuilun teräskaukalo 2x2,5, henk kpl* Perusmuurit, peruspilarit ja peruspalkit rm * VS perusmuuri jm* * US sokkelipalkki jm* * Peruspilarit kpl* Erityiset perustukset rm2 Perustukset Alapohjat 1221 Alapohjalaatat rm * AP ontelol eriste rm

11 Sivu 3/17 Ro Nimike Yks Määrä /yks * LH pienet paikallavaluosat m * Hissikuilun pohjalaatta rm Alapohjakanaalit rm Erityiset alapohjat rm2 Alapohjat Runko 1231 Väestönsuojat vssm Kantavat seinät m *Kantava väliseinä m Pilarit bm * Pilarit bm Palkit brm * Delta-palkit jm Välipohjat m * VP ontelolaatta 320 m * LH pienet paikallavaluosat m2* Yläpohjat m * YP ontelolaatta 320 m * LH pienet paikallavaluosat m2* * YP ontelolaatta 320,tuulikaapin katt m Runkoportaat kpl * Ulkopuolen teräsporras ja taso kpl * SIsäporras kpl Erityiset runkorakenteet kpl Runko Julkisivut 1241 Ulkoseinät m * Vanhan ulkoseinän purku m2* * USK1 m * US1 ullakko m * USK2 m * US2 ullakko m * USK2, 1 krs vanha osa m * Päädyn verhouslevy m * IVKH säleikkö m * Ulkoseinä puhtaaksimuurattuna erä Ikkunat m * Puu-alumiiniikkunat m * Lasiseinät m * Lisähinta korkea ikkunaseinä m2* Ulko-ovet kpl * Tuulikaapin ovet kpl

12 Sivu 4/17 Ro Nimike Yks Määrä /yks * Terassin ovi kpl * 2 krs lasiseinän ovi kpl * 2 krs ovi /käytävä vanhaan osaan kpl * moottorilukko kpl* * iloq kpl* Julkisivuvarusteet brm Erityiset julkisivurakenteet brm2 Julkisivut Ulkotasot 1251 Parvekkeet m Katokset m * Katoksen teräspilari 30 kg/jm kg* , * pilarin betonitäyte bm3* * Terassin laatta ja porras rm * Terassin kaide jm* * Sissänkäyntien porras ja taso rm * Sisäänkäyntien laatoitus m2* *Jalkasäleiköt m2* * sisäänkäynnin katos, lasirakenne m2* Erityiset ulkotasot brm2 Ulkotasot Vesikatot 1261 Vesikattorakenteet m * YP1, eristeet m * YP2, ullakkotila ei eristystä, ei sisäkom2* * YP2, katokset m * YP2, räystäät m *Tuulikaapin katto m * Katon käytävän katto m * bet.laatalla puurak. yp purku m2* * Vanhan YP:n kunnostus m Räystäsrakenteet jm * harjak. puuräyst jm * Räystäiden alustan puuverhous m2* * vesikaton liityminen ulkoseinään jm* Vesikatteet m * Katteen purku m2* 30 7,8 234 * Peltikatteen paikkaus m2* * Konesaumattu sinkitty peltikate m * Peltikatteen maalaus m2* , * Bitumikermikate, tuulikaappi m * Bitumikermikate, Galleria m

13 Sivu 5/17 Ro Nimike Yks Määrä /yks 1264 Vesikattovarusteet m *Harjakaton varusteet m2* , Lasikattorakenteet m Kattoikkunat ja luukut m Erityiset vesikattorakenteet brm2 Vesikatot Talo-osat TILAOSAT 131 Tilan jako-osat 1311 Väliseinät m työnaikaiset suojaseinät m2* *kahi harkko 130 m *raud+yläp.joustava liitos m2* 887 9, *Levyseintä lasiseinien yhteydessä m Lasiväliseinät m *OP lasiseinät m *Tuulikaapin seinä m *Vitriinit m *OT-tilojen lasiseinät m Erityisväliseinät m *Siirtoseinät 2 kpl m *Seinän yläosa lisähinta m2* Kaiteet jm *Portaan kaide jm Väliovet kpl *WC:n ovi kpl *Varastojen ovet kpl *Sähkökom. ovi kpl *Opetustilojen ovet kpl *Opetustilojen ovet, vanhaan osaan kpl *IVKH pariovi kpl *pariovet vanhaan osaan kpl *tuulikaapin ovet kpl *iloq kpl* Erityisovet m *Alapohjan huoltoluukku kpl *Luukut katolle ja ullakolle, arvio erä Tilaportaat m Erityiset tilajako-osat brm2 Tilan jako-osat

14 Sivu 6/17 Ro Nimike Yks Määrä /yks 132 Tilapinnat 1321 Lattioiden pintarakenteet m *AP, VP pintabet 80 mm +sidev+er m2* *IVKH m2* Lattiapinnat m Pinnan lk 1 m2 17 Pinnan lk 2 m2 Pinnan lk 3 m2 Pinnan lk 4 m Pinnan lk 5 m2 Pinnan lk 6 m Pinnan lk 7 m Pinnan lk 8 m2 Pinnan lk 9 m2 Pinnan lk 10 m Sisäkattorakenteet m Sisäkattopinnat m Pinnan lk 1 m Pinnan lk 2 m Pinnan lk 3 m Pinnan lk 4 m Pinnan lk 5 m Seinien pintarakenteet m *Seinien vaimennusverhous m2* Seinäpinnat m Pinnan lk 1 m Pinnan lk 2 m Pinnan lk 3 m Pinnan lk 4 m Pinnan lk 5 m Erityiset tilapinnat m2 Tilapinnat Tilavarusteet Tilaluettelon mukaan m Vakiokiintokalusteet m Erityiskiintokalusteet m Varusteet m Vakiolaitteet m Tilaopasteet m Erityiset tilavarusteet m2 Tilavarusteet

15 Sivu 7/17 Ro Nimike Yks Määrä /yks 134 Muut tilaosat 1341 Hoitotasot ja kulkurakenteet m Tulisijat ja savuhormit kpl 1343 Muut erityiset tilaosat kpl Muut tilaosat 135 Tilaelementit 1351 Kylpyhuone-elementit m Kylmähuone-elementit m Saunaelementit m Talotekniikan tilaelementit m Hormielementit m Erityiset tilaelementit m2 Tilaelementit Tilaosat TEKNIIKKAOSAT PUTKIOSAT 211 Lämmitys 2111 Lämmön alueosat brm Lämmön tuotantolaitteet rm Lämmön siirtoputkisto brm Lämmönluovuttimet brm Lämmityslaitteet erä Lattialämmityslisä m2* Erityinen lämmitys brm2 Lämmitys Kylmä 2121 Kylmän alueosat brm Kylmän tuotantolaitteet brm Kylmän siirtoputkisto brm Kylmänluovuttimet kpl 2125 Erityinen kylmä brm2 Kylmä 213 Käyttövesi 2131 Käyttöveden alueosat brm Käyttöveden tuotantolaitteet brm2

16 Sivu 8/17 Ro Nimike Yks Määrä /yks 2133 Käyttövesiverkosto brm Erityinen käyttövesi brm2 Käyttövesi 214 Jätevesi 2141 Jäteveden alueosat brm Jätevesiverkosto brm Jäteveden käsittely brm Erityinen jätevesi brm2 Jätevesi 215 Vesi- ja viemärikalustus 2151 Hanat ja sekoittajat kpl 2152 Pesu- ja wc-kalusteet kpl Vesi- ja viemärityät erä Laitteiden liitokset LV-järjestelmiin brm Erityinen vesi- ja viemärikalustus brm2 Vesi- ja viemärikalustus Sadevesi 2161 Alueen sadevesijärjestelmät urm Rakennuksen sadevesijärjestelmät brm Erityiset sadevesijärjestelmät brm2 Sadevesi 217 Erityiset putkiosat 2171 Palontorjuntajärjestelmät brm Höyryjärjestelmät brm Kaasujärjestelmät brm Muut putkijärjestelmät brm Muut putkiosat brm Muut putityöt erä* Erityiset putkiosat Putkiosat ILMANVAIHTO-OSAT 221 Tuloilma 2211 Tuloilman alueosat brm Tuloilmakoneet kpl 2213 Tuloilmakanavat brm Tuloilmanpäätelaitteet brm

17 Sivu 9/17 Ro Nimike Yks Määrä /yks Ilmanvaihtotyöt erä Erityinen tuloilma brm2 Tuloilma Poistoilma 2221 Poistoilman alueosat brm Poistoilmakoneet kpl 2223 Poistoilmakanavat brm Poistoilman päätelaitteet brm Erityinen poistoilma brm2 Poistoilma 223 Erityiset ilmanvaihto-osat 2231 Erityiset ilmastointijärjestelmät brm Erityiset ilmastointilaitteet brm Muut IV-työt erä* Erityiset ilmanvaihto-osat Ilmanvaihto-osat SÄHKÖOSAT 231 Sähköenergian tuotto ja syöttö 2311 Muuntamo erä 2312 Pääkeskus brm Sähkökeskukset erä Varavoima erä 2314 Käyttömaadoitus erä 2315 Erityinen sähkön tuotto erä Sähköenergian tuotto ja syöttö Sähkön asennusreitit ja jakelu 2321 Sähkön asennusreitit brm Sähkön pääjakelu brm Sähkön jakelu erä Tilojen sähköistys brm Laitteistojen sähköistys brm Erityiset sähkön asennusreitit brm2 Sähkön asennusreitit ja jakelu Sähkön päätelaitteet 2331 Alueen sähkölaitteet urm Sähköliitäntäjärjestelmät brm2

18 Sivu 10/17 Ro Nimike Yks Määrä /yks 2333 Sähkökojeet ja laitteet brm Erityiset sähkön päätelaitteet brm2 Sähkön päätelaitteet 234 Valaistus 2341 Alueen valaistus urm Ulkovalaistus brm ulkovalaistus erä Tilojen valaistus m Valaistus erä Erityinen valaistus m2 Valaistus Sähkölämmitys 2351 Alueen sähkölämmitys urm Tilojen sähkölämmitys m Erityinen sähkölämmitys m2 Sähkölämmitys 236 Erityiset sähköosat 2361 Erityiset sähköjärjestelmät brm Muu sähkö erä Erityiset sähkölaitteet brm2 Erityiset sähköjärjestelmät Sähköosat TIETO-OSAT 241 Rakennusautomaatio 2411 Säätökeskukset brm Säädön päätelaitteet brm Säätölaitteet erä Erityinen automatiikka ja säätö brm2 Rakennusautomaatio Turvallisuus 2421 Rikosilmoitusjärjestelmät brm Valvontajärjestelmät brm Palontorjuntajärjestelmät brm Erityiset turvallisuusjärjestelmät brm2 Turvallisuus

19 Sivu 11/17 Ro Nimike Yks Määrä /yks 243 Viestintä 2431 Tiedon aluejärjestelmät brm Tiedonsiirtojärjestelmät brm Tietoverkkojärjestelmät brm Puhelinverkkojärjestelmät brm Antennijärjestelmät brm Av-järjestelmät brm Erityiset viestintäjärjestelmät brm2 Viestintä 244 Merkinanto 2441 Sisäänpyyntöjärjestelmät brm Kutsujärjestelmät brm Ajannäyttöjärjestelmät brm Opastevalojärjestelmät brm Erityiset merkinantojärjestelmät brm2 Merkinanto 245 Erityiset tieto-osat 2451 Muut tietojärjestelmät brm Muut tietolaitteet brm2 Erityiset tieto-osat Tieto-osat LAITEOSAT 251 Siirtolaitteet 2511 Hissit kpl Hissi kpl Kuljettimet kpl 2513 Erityiset siirtolaitteet kpl Siirtolaitteet Tilalaitteet 2521 Keittiölaitteet erä 2522 Pesulalaitteet erä 2523 Väestönsuojalaitteet erä 2524 Allaslaitteet erä 2525 Erityiset tilalaitteet erä vetokaapit, arvio erä Tilalaitteet

20 Sivu 12/17 Ro Nimike Yks Määrä /yks Laiteosat HANKETEHTÄVÄT Osat yhteensä Osat yhteensä Osat yhteensä HANKKEEN JOHTOTEHTÄVÄT 311 Rakennuttaminen 3111 Hankkeen valmistelu 3112 Suunnittelun valmistelu ja ohjaus 3113 Rakentamisen valmistelu 3114 Rakentamisen ohjaus rakentamisen ohjaus Vastaan- ja käyttöönoton ohjaus 3116 Takuuajan rakennuttaminen 3117 Muu hankkeen rakennuttaminen Rakennuttaminen Paikallisvalvonta 3121 Rakentamisen työmaavalvonta 3122 Tekniikan työmaavalvonta 3123 Muu paikallisvalvonta Paikallisvalvonta 313 Hankkeen hallinto 3131 Hankkeen hallintotehtävät 3132 Lupatehtävät 3133 Rakentamisen vakuuttaminen 3134 Muu rakennuttamisen hallinto Hankkeen hallinto Hankkeen johtotehtävät SUUNNITTELUTEHTÄVÄT 321 Tilasuunnittelu 3211 Toiminnallinen tilasuunnittelu 3212 Tilayhteyssuunnittelu Tilasuunnittelu

21 Sivu 13/17 Ro Nimike Yks Määrä /yks 322 Rakennussuunnittelu 3221 Pääsuunnittelu Suunnittelu ja tutkimukset Arkkitehtisuunnittelu 3223 Rakennesuunnittelu 3224 LVI-suunnittelu 3225 Sähkösuunnittelu 3226 Sisustuunnittelu Rakennussuunnittelu Suunnittelun asiantuntijatehtävät 3231 Geotekniset asiantuntijatehtävät 3232 Akustiset asiantuntijatehtävät 3233 Maisema-asiantuntijatehtävät 3234 Palo-asiantuntijatehtävät 3235 Talousasiantuntijatehtävät 3236 Muut suunnittelun asiantuntijatehtävät Suunnittelun asiantuntijatehtävät 324 Hanketietotehtävät 3241 Kopiointitehtävät 3242 Tietokantatehtävät 3243 Huoltokirjatehtävät 3244 Erityiset hanketietotehtävät Hanketietotehtävät Suunnittelutehtävät RAKENTAMISEN JOHTOTEHTÄVÄT 331 Rakentamisen yleisjohto ja hallinto 3311 Työmaan yleisjohto 3312 Laskentatehtävät 3313 Hankintatehtävät 3314 Yritystehtävät työmaakate, PKS:n ympäristö % 14, Muut rakentamisen yleisjohto- ja hallintotehtävät Rakentamisen yleisjohto ja hallinto Työmaan johtotehtävät Työmaan johtotehtävät erittelemättöminä kk Vastaava työnjohto

22 Sivu 14/17 Ro Nimike Yks Määrä /yks 3322 Työnsuunnittelu ja ohjaus 3323 Työmaan työturvallisuus 3324 Rakennustyön työnjohto ja valvonta Työmaan johtopalvelut Rakentamisen johtotehtävät TYÖMAATEHTÄVÄT 341 Työmaapalvelut Työnaikaiset rakenteet, asennukset ja koneet % 2, Käyttöaineet ja energia % 2, Muu käyttö ja ylläpito % 1, Muut erillislisät (talvilisätyö, aluevuokrat yms.) Työmaarakennukset 3412 Työmaa-alue 3413 Avustavat rakennustyöt LVIS-aputyöt, konellinen iv brm , Käyttöaineet ja energia 3415 Työmaan lämmitys ja kuivaus 3416 Työmaan puhtaanapito ja suojaus Huputus erä Työmaan vartiointi 3418 Muut työmaan palvelut Työmaapalvelut Työmaakalusto Nostot ja siirrot kk Nostot ja siirrot 3422 Telineet 3423 Työmaakuljetukset 3424 Muu työmaan kalusto Työmaakalusto Työmaatehtävät Osat yhteensä KIINTEISTÖTEHTÄVÄT MAA-ALUETEHTÄVÄT 411 Tonttitehtävät

23 Sivu 15/17 Ro Nimike Yks Määrä /yks 4111 Tontin hankinta ja vuokraus 4112 Verot ja rasitteet 4113 Erityiset tonttitehtävät Tonttitehtävät 412 Liittymät 4121 Liittyminen rakennuksiin 4122 Liittyminen verkostoihin 4123 Erityiset liittymät Liittymät 413 Maa-alueen kehittäminen 4131 Kiinteistökehitys 4132 Kaavoitus Maa-alueen kehittäminen Maa-aluetehtävät RAHOITUS JA MARKKINOINTI 421 Rahoitustehtävät 4211 Lainoitustehtävät 4212 Yhtiötehtävät 4213 Erityiset rahoitustehtävät Rahoitustehtävät 422 Markkinointitehtävät 4221 Asuntomarkkinointi 4222 Toimitilamarkkinointi 4223 Muu markkinointi Markkinointitehtävät Rahoitus ja markkinointi KÄYTTÄJÄTEHTÄVÄT TILAVARUSTUS 511 Irtaimisto 5111 Irtaimet kalusteet 5112 Irtaimet varusteet

24 Sivu 16/17 Ro Nimike Yks Määrä /yks Irtaimisto 512 Toiminnan kojeet ja laitteet 5121 Toiminnan kojeet 5122 Toiminnan laitteet Toiminnan kojeet ja laitteet Tilavarustus TOIMINNAN YLLÄPITO 521 Väliaikainen toiminta 5211 Väliaikaiset tilat 5212 Väliaikaiset rakenteet ja laitteet 5213 Muu väliaikainen toiminta Väliaikainen toiminta 522 Käyttöönotto 5221 Muutto 5222 Käyttökoulutus 5223 Muut käyttöönotto Käyttöönotto Toiminnan ylläpito HANKEVARAUKSET SUUNNITELMA- JA HINTAMUUTOKSET 611 Asiakirjamuutokset 6111 Suunnitelmamuutokset 6112 Rakentamismuutokset lisä- ja muutostyöt, normaali 1-3 hinta % 5, Asiakirjamuutokset Hintamuutokset 6121 Suunnitteluaikainen hintamuutos 6122 Rakennusaikainen hintamuutos rak.aikainen muutos 10 kk, 1-3 hintae % 1, Muu hintamuutos Hintamuutokset

25 Sivu 17/17 Ro Nimike Yks Määrä /yks Suunnitelma- ja hintamuutokset MUUT VARAUKSET 621 Riskit 6211 Sijaintiriskit 6212 Olosuhderiskit 6213 Muut riskit riskivaraus 1-3 hintaeristä % 5, Riskit Erityiset varaukset 6221 Toteutusmuotovaraus 6222 Muu erityinen varaus Erityiset varaukset Muut varaukset HANKE YHTEENSÄ (alv 0%) Arvonlisävero (ei sisällä tontin hankintaa ja hankerahoitusta) HANKE YHTEENSÄ (alv 24%)

26 Sivu 1/3 Heikki Haveri FMC Laskentapalvelut Oy Hanke: VkoU Veikkolan koulu, laajennusosa Vaihe: Paikkakunta: Kirkkonummi Haahtela-ind.: 91,0 / Hintataso: 96,5 / Laajuus: brm2 PINNAT JA KALUSTEET Tilaluettelo Seinäpinnat Kattopinta Lattiapint Pinnat Kalusteet Osa HNro Tila/Toiminta m2/tila lkm m² lk /m2 lk /m2 lk /m2 /m2 /m2 102 Keskustori 150,5 1,0 150, Opetustila, tekstiilityö 58,5 1,0 58, Opetustila, märkätila 31,8 1,0 31, Mat.var 14,9 1,0 14, Opetustila, kuvataide 86,5 1,0 86, TK 10,4 1,0 10, ET 49,4 1,0 49, TK 12,0 1, ET 29,7 1,0 29, Varasto 7,0 1, Oppimiskeidas 194,4 1,0 194, OP 6,2 1,0 6, OP 6,2 1,0 6, OP 6,2 1,0 6,

27 Sivu 2/3 Tilaluettelo Seinäpinnat Kattopinta Lattiapint Pinnat Kalusteet Osa HNro Tila/Toiminta m2/tila lkm m² lk /m2 lk /m2 lk /m2 /m2 /m WC 1,9 2,0 3, WC 2,2 1,0 2, WC 1,7 2,0 3, WC 2,1 1,0 2, OT 55,2 1,0 55, OT 58,7 1,0 58, Ryhmätila 33,1 1,0 33, OT 58,2 1,0 58, Säh 2,8 1,0 2, Vitriini 1,3 2,0 2, Säh 2,1 1,0 2, Et 20,0 1, Varasto 3,0 1, Room (Oppimiskeidas) 174,0 1, OP 6,0 1, OP 6,0 1, OP 6,0 1, WC 2,0 6, Varasto 3,0 1, OT 55,0 1, OT 59,0 1, Ryhmätila 33,0 1, OT 58,0 1, Oppimiskeidas 108,0 1, OP 5,0 1, Fys/Kem 74,0 1, Var, luonnontiede 20,0 1,

28 Sivu 3/3 Tilaluettelo Seinäpinnat Kattopinta Lattiapint Pinnat Kalusteet Osa HNro Tila/Toiminta m2/tila lkm m² lk /m2 lk /m2 lk /m2 /m2 /m2 217 Var, luonnontiede 9,0 1, Fys/Rob 72,0 1, Varasto 7,0 1, WC 2,0 2, WC 3,0 1, Wc-huone, inva 4,0 1, Galleria 14,0 1, IVK 68,0 1, IVK 11,0 1, PRH 17,0 1, Tilat yhteensä 29,0 60,0 1738, Ei kantavat rakenteet 50 Huoneistoala (m2) Kantavat ja osastoivat rakenteet 50 Ulkoseinät 71 Bruttoala (brm2) Tavoitebruttoala (brm2) Bruttoala alittaa tavoitebruttoalan - 34

29 TAVOITEHINTA Sivu 1/2 Heikki Haveri FMC Laskentapalvelut Oy Hanke: VkoM Veikkolan koulu, säilyvän osan tilamuutokset Vaihe: Paikkakunta: Kirkkonummi Haahtela-ind.: 91,0 / Hintataso: 96,5 / Laajuus: 804 m2, 944 brm2, rm3 Hankekoko: 944 brm2 Jakaja: 944 brm2 Korjausaste: 32,9% PERUSTAMISKUSTANNUKSET, KORJAUS - PÄÄRYHMITTÄIN Talo 80 -nimikkeistö /brm2 % B1 Rakennuttajan kustannukset Suunnittelu ja tutkimukset ,1 Rakennuttaminen ja valvonta ,3 Liittymismaksut Muut rakennuttajan kustannukset Yhteensä ,4 B2 Rakennustekniset työt 1 Aluetyöt 1 Rakennuksen maatyöt 2 Perustukset ja kellarin erityisrakenteet 3 Runko- ja vesikattorakenteet ,0 4 Täydentävät rakenteet ,4 5 Sisäpuoliset pintarakenteet ,8 6 Kalusteet, varusteet, laitteet ,0 7 Konetekniset työt 164 8,9 Työmaan käyttö- ja yhteiskust ,6 Kate ,9 Yhteensä ,8 B3 LVI-työt 71 Lämmityslaitteet ,8 71 Vesi- ja viemärityöt ,1 71 Muut putkityöt ,4 72 Ilmanvaihtotyöt ,1 72 Säätölaitteet ,1 72 Muut iv-työt ,1 Yhteensä ,5

30 TAVOITEHINTA Sivu 2/2 Talo 80 -nimikkeistö /brm2 % B4 Sähkötyöt Valaistus ,1 Sähkön jakelu ,7 Sähkökeskukset ,2 Muu sähkö ,6 Yhteensä ,6 B5 Erillishankinnat B1...B5 Rakennuskustannukset yhteensä ,2 Muut kustannukset Tontti Toimintavarustus Toiminnan ylläpito Rahoitus Hankevaraukset ,8 Muut kustannukset ,8 PERUSTAMISKUSTANNUKSET ,0 Arvonlisävero 24% (ei sis. tontin hankintaa ja hankerahoitusta) PERUSTAMISKUSTANNUKSET YHTEENSÄ

31 TAVOITEHINTA Sivu 1/2 Heikki Haveri FMC Laskentapalvelut Oy Hanke: VkoM Veikkolan koulu, säilyvän osan tilamuutokset Vaihe: Paikkakunta: Kirkkonummi Haahtela-ind.: 91,0 / Hintataso: 96,5 / Laajuus: 804 m2, 944 brm2, rm3 Hankekoko: 944 brm2 Jakaja: 944 brm2 Korjausaste: 32,9% HANKETEKIJÄT Aluetyöt Tontti pinta-ala m² Sadevesiviemäröinti m²/kaiv 100 % Ulkovarusteet 100 % Liikennealue, kestopäällyste m² Ulkopuoliset rakenteet 100 % Liikennealue, sora m² Autokatokset ap % Liikennealue, vaativa m² Lämmityspistorasiat kpl % Pensasistutukset m² Ulkovalaistus % Nurmikot m² Piha-alue yhteensä m² 100 % Maa- ja pohjarakenteet Esirakenteet Rakennuksen lisäkustannukset Rakennuksen perustaminen 100 % Kantavan alapohjan osuus % 100 % 100 % 100 % 100 % 100 % Paalutussyvyys jm Hissit Asuntohissit kpl % Kerrosluku 0 krs Henkilöhissit kpl % Kerrosluku krs Henkilöluku kpl Nopeus m/s m/s Tavarahissit kpl % Kerrosluku krs Kuorma kg Talokoko Keskim. kerrosluku 1 krs Keskim. kerroskoko 563 m² Hankekoko 944 brm²

32 TAVOITEHINTA Sivu 2/2 Tietotekniikka Dataverkko % Kulunvalvonta % Rikosilmoitus % Paloilmoitus % Videovalvonta % AV-järjestelmä % Tilalaitteet Vaipan korjaus % % % Muut erillislisät Kylpyhuone-elementit % Väliseinät Väliseinät Muut putkijärjestelmät % % Ulkoseinän rakenne 802 m² /yks Räystäät 201 jm /yks Ulkoseinän pinnoite 802 m² /yks Vesikatto ja yläp. rakenne 944 m² /yks Ikkunat 92 m² 89 /yks Ulkotasot, parvekkeet 0 m² /yks Rakennuttaminen Rakennuttamistehtävät % Suunnitelu- ja hallintotehtävät Suunnitelutehtävät % Tontti Tonttitehtävät Liittyminen % Maa-alueen kehittäminen Tilavarustus Irtaimisto Irtaimisto Irtaimisto Toiminnan kojeet Toiminnan kojeet Rahoitus ja markkinointi Väliaikainen toiminta Käyttöönotto Rahoitus Markkinointi Varaukset Hankevaraukset Hankevaraukset % lisätty LMT +5% ja riski +5% (LMT vain urakoista)

33 TAVOITEHINTA Sivu 1/2 Heikki Haveri FMC Laskentapalvelut Oy Hanke: VkoM Veikkolan koulu, säilyvän osan tilamuutokset Vaihe: Paikkakunta: Kirkkonummi Haahtela-ind.: 91,0 / Hintataso: 96,5 / Laajuus: 804 m2, 944 brm2, rm3 Hankekoko: 944 brm2 Korjausaste: 32,9% TILALUETTELO, KORJAUSHINTA Osa Käyttäjä Huonro Tila/Toiminta m²/tila kpl m² kor.% /m² 1V SÄILYVÄ RAKENNUS, 1 krs 1V * 290 Odotustila, oppilashuolto 21,5 1, V * 258 Var, oppilashuolto 5,2 1, V * 254 Terv.h, oppilashuolto 16,5 1, V * 255 Lepohuone, oppilashuolto 5,7 1, V * 253 Terv / lääkäri, oppilashuolto 18,6 1, V * 256 Kur. oppilaskuolto 16,1 1, V * 252 Psy, oppilashuolto 20,7 1, V * 257 Wc-huone, oppilashuolto 5,9 1, V * 291 Siivouskeskus, oppilashuolto 12,2 1, V 173 Tietotekniikka 58,5 1, V U-2139 OT 36,7 1, V U-X Vaate-et (kengät) 15,5 1, V Käytävä, jossa luiska 8,0 1, V U-Y Opetustila, kotitalous 99,5 1, V V153 Varastohuone, laajennus 3,3 1, V V151 kotitaloustilassa pintojen uusimista v 4,5 1, V Uusi biologian luokka 55,8 1, V Käytävä / vaatetila 112,0 1, V Biologian varasto 24,5 1, V Käytävä porrashuoneen vieressä, sein 47,8 1, V * Wc-huone 2,2 1, V * Wc-huone 1,8 2, V * ATK 1,7 1, V * 101 WC et 7,7 1, V * Varastohuone 11,8 1, V * Wc-huone, inva 5,4 1, V * Wc-huone 2,2 3, V * 100 Aula 45,4 1, V * 139 Varastohuone 21,1 1, V * 140 Neulekoneet 34,6 1, Yhteensä

34 TAVOITEHINTA Sivu 2/2 Osa Käyttäjä Huonro Tila/Toiminta m²/tila kpl m² kor.% /m² 2V VANHAN OSAN UUDET TILAT, 2 2V U-2213a Muutokset tilassa OT 36,7 1, Yhteensä MUUTOKSET PARAKKIRAKENN 3 Hammaslääkäri 20,0 1, Välinehuolto 20,0 1, Yhteensä Yhteensä Tiloille kohdistamattomat hanketekijät 41 Maa-aluetehtävät 42 Rahoitus ja markkinointi 51 Tilavarustus 52 Toiminnan ylläpito 6 Hankevaraukset Tiloille kohdistamattomat hanketekijät yhteensä HANKINTAHINTA Arvonlisävero 24% (ei sis. tontin hankintaa ja hankerahoitusta) HANKINTAHINTA YHTEENSÄ

Ro Nimike Yks Määrä /yks Määrä /yks

Ro Nimike Yks Määrä /yks Määrä /yks 8.12.2016 Sivu 1/15 Hannu Lankinen HM-suunnittelu Oy Hanke: 2016107 A VALTIMON PUUKOULU Julolankatu 10 Valtimo 75700 Vaihe: Paikkakunta: Muu Itä-Suomi Haahtela-ind.: 73,0 / 1.2016 Hintataso: 75,0 / 12.2016

Lisätiedot

PERUSTAMISKUSTANNUKSET, KORJAUS - PÄÄRYHMITTÄIN

PERUSTAMISKUSTANNUKSET, KORJAUS - PÄÄRYHMITTÄIN Sivu 1/2 12273 D-osa Masalan koulu Paikkakunta: Laajuus: Hankekoko: 396 m2, 451 brm2, 1 739 rm3 446 brm2 Jakaja: 396 m2 PERUSTAMISKUSTANNUKSET, KORJAUS - PÄÄRYHMITTÄIN Talo 80 -nimikkeistö /m2 % B1 Rakennuttajan

Lisätiedot

TILALUETTELO, KORJAUSHINTA

TILALUETTELO, KORJAUSHINTA Sivu 1/2 TILALUETTELO, KORJAUSHINTA Paikkakunta: Kajaani Laajuus: 3 598 m2, 3 904 brm2, 20 025 rm3 Hankekoko: 3 904 brm2 Osa Käyttäjä Huonro Tila/Toiminta m²/tila kpl m² kor.% /m² A 1.kerros A Manuaalikoneistus

Lisätiedot

Kuurnankatu 26 A, JOENSUU Jarkko Karvonen (2)

Kuurnankatu 26 A, JOENSUU Jarkko Karvonen (2) EK-Tiimi Oy LASKENTAMUISTIO Kuurnankatu 26 A, 80130 JOENSUU Jarkko Karvonen 18.03.2011 1(2) SAVONLINNASALIN MUUTOSTYÖT TAVOITEHINTALASKELMAT Lähtötiedot Tavoitehintalaskelma perustuu seuraaviin käytettävissä

Lisätiedot

PERUSTAMISKUSTANNUKSET, KORJAUS - YHTEENVETO

PERUSTAMISKUSTANNUKSET, KORJAUS - YHTEENVETO Sivu 1/1 n hyvinvointikampus Paikkakunta: Laajuus: Hankekoko: 437 m2, 486 brm2, 1 775 rm3 490 brm2 Jakaja: 384 m2 PERUSTAMISKUSTANNUKSET, KORJAUS - YHTEENVETO Talo 80 -nimikkeistö /m2 % B1 Rakennuttajan

Lisätiedot

Ro Nimike Yks Määrä /yks

Ro Nimike Yks Määrä /yks 15.11.2012 Sivu 1/16 Tapio Holopainen Insinööritoimisto Tapio Holopainen Hanke: 2RO 14.11.12 Kaupungintalo, väliaikaiskäytön korjaustoimenpiteet Espoo Vaihe: 1:200 ja palaverit Paikkakunta: Espoo Haahtela-ind.:

Lisätiedot

RIIHIKOSKEN YHTENÄISKOULU, NOPPA

RIIHIKOSKEN YHTENÄISKOULU, NOPPA Kustannusarvion yhteenveto RIIHIKOSKEN YHTENÄISKOULU, NOPPA Niitunniskantie 18 A 1 20320 Turku Y-tunnus 0854491-8 www.nl-rakennuslaskenta.fi info@nl-rakennuslaskenta.fi Tilaaja: Tehtävä: Pöytyän kunta,

Lisätiedot

Kantavan alapohjan osuus % Paalutussyvyys Rakennuksen lisäkustannukset. Hissit Asuntohissit kpl Kerrosluku 0 krs. Henkilöhissit 1 kpl Kerrosluku 2 krs

Kantavan alapohjan osuus % Paalutussyvyys Rakennuksen lisäkustannukset. Hissit Asuntohissit kpl Kerrosluku 0 krs. Henkilöhissit 1 kpl Kerrosluku 2 krs 13.10.2011 Sivu 1/2 Heikki Peltonen HP Crea Oy Hanke: 201147 1 Hirvaskankaan koulu ja päiväkoti Vaihe: Tilaohjelma 10/2011 Paikkakunta: Jyväskylään rajoittuvat ymp.kunnat Haahtela-ind.: 72,0 / 1.2011 Hintataso:

Lisätiedot

Svenska skolcentrum, H-osan saneeraus Läntinen Koulupolku 3 Kauniainen

Svenska skolcentrum, H-osan saneeraus Läntinen Koulupolku 3 Kauniainen KUSTANNUSSELVITYS Svenska skolcentrum, H-osan saneeraus Läntinen Koulupolku 3 Kauniainen 28.6.2019 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Yhteenveto 3 Laskentaperusteet

Lisätiedot

Henrikin Koulu Nousiainen

Henrikin Koulu Nousiainen Tavoitehinta-arvion yhteenveto Henrikin Koulu Nousiainen NL-Rakennuslaskenta Oy Niitunniskantie 18 A 1 B 20320 Turku ly 0854491-8 www.nl-rakennuslaskenta.fi info@nl-rakennuslaskenta.fi Tilaaja: Tehtävä:

Lisätiedot

Ro Nimike Yks Määrä /yks Määrä /yks

Ro Nimike Yks Määrä /yks Määrä /yks Hanke: Vaihe: Paikkakunta: Jyväskylään rajoittuvat ymp.kunnat Haahtela-ind.: 78,0 / 1.2015 Hintataso: 78,8 / 4.2016 Laajuus: 0 br Ro Nimike Yks Määrä /yks Määrä /yks 111 Maaosat 1111 Raivaustehtävät 52

Lisätiedot

Kantavan alapohjan osuus 100 % Paalutussyvyys Rakennuksen lisäkustannukset. Tavarahissit kpl Kerrosluku krs

Kantavan alapohjan osuus 100 % Paalutussyvyys Rakennuksen lisäkustannukset. Tavarahissit kpl Kerrosluku krs 31.8.2015 Sivu 1/2 Jari Kiema KIEMA Management Oy Hanke: 1118 Isonniityn päiväkoti Isonniityntie 04600 Mäntsälä Vaihe: L1-luonnokset Paikkakunta: Järvenpää Haahtela-ind.: 84,0 / 1.2015 Hintataso: 86,5

Lisätiedot

Veikkolan koulukeskus Koulun laajennus ja muutostyöt, neuvola ja päiväkoti Kirkkonummi

Veikkolan koulukeskus Koulun laajennus ja muutostyöt, neuvola ja päiväkoti Kirkkonummi KUSTANNUSSELVITYS Veikkolan koulukeskus Koulun laajennus ja muutostyöt, neuvola ja päiväkoti Kirkkonummi 9.3.2017 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Yhteenveto

Lisätiedot

MUISTIO JA LASKELMAT 20.11.2015

MUISTIO JA LASKELMAT 20.11.2015 MUISTIO JA LASKELMAT 20.11.2015 KAUNIAISTEN KAUPUNKI KAUNIAISTEN UIMAHALLIN PERUSKORJAUS KUSTANNUSARVIO DI Ari Joro, gsm 050 3806673, ari.joro@rapal.fi Rapal Oy, Panorama Tower, PL 23, 02601 Espoo KUSTANNUSARVIO

Lisätiedot

Vaihe: Paikkakunta: Haahtela-ind.: Hintataso: Laajuus: Hankekoko: Jakaja: 4,5 Rakennuttaminen ja valvonta. 4,1 Liittymismaksu!

Vaihe: Paikkakunta: Haahtela-ind.: Hintataso: Laajuus: Hankekoko: Jakaja: 4,5 Rakennuttaminen ja valvonta. 4,1 Liittymismaksu! TAKU Kaupunginhallitus 5.9.216 liite nro 8 (1/6) TAVOITEHINTA 19.7.216 Sivu 1/2 Petri Seppänen Wise Group Finland Oy Hanke: 19.7.216 VE2 Suolahden yhtenäsiperuskoulu Vaihe: Paikkakunta: Haahtela-ind.:

Lisätiedot

Ehnroosin koulu Mäntsälä 8.10.2014

Ehnroosin koulu Mäntsälä 8.10.2014 KUSTANNUSSELVITYS Ehnroosin koulu Mäntsälä 8.10.2014 Dokumentin tiedot Laatija Carita Hytönen Puh. 020 7393 932 GSM 040 514 0543 Sähköposti carita.hytonen@fmcgroup.fi Selvityksen lähtötiedot Arvion laskenta

Lisätiedot

HANKINTAHINTA, KORJAUS - HINTAERITTÄIN

HANKINTAHINTA, KORJAUS - HINTAERITTÄIN 13.3.2015 Sivu 1/1 Matti Antikainen Rimako Oy Hanke: KANKAANPLK 001 Kankaanpään liikuntakeskus, korjaus ja laajennus Jämintie 10 38700 Kankaanpää Vaihe: Paikkakunta: HANKINTAHINTA, KORJAUS - HINTAERITTÄIN

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS. Veikkolan päiväkoti. Kirkkonummi

KUSTANNUSSELVITYS. Veikkolan päiväkoti. Kirkkonummi KUSTANNUSSELVITYS Veikkolan päiväkoti Kirkkonummi 21.3.2018 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Yhteenveto 3 Laskentaperusteet 4 Riskit 6 Liitteet 6 Dokumentin

Lisätiedot

Liite Patu KUSTANNUSSELVITYS. Veikkolan päiväkoti. Kirkkonummi

Liite Patu KUSTANNUSSELVITYS. Veikkolan päiväkoti. Kirkkonummi Liite Patu 10.1.2018 KUSTANNUSSELVITYS Veikkolan päiväkoti Kirkkonummi 15.12.2017 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Yhteenveto 3 Laskentaperusteet 4 Riskit

Lisätiedot

Prijuuti Tuusula Erillistalo Tuusula 13.10.2014

Prijuuti Tuusula Erillistalo Tuusula 13.10.2014 KUSTANNUSSELVITYS Prijuuti Tuusula Erillistalo Tuusula 13.10.2014 Dokumentin tiedot Laatija Sami Liuska Puh. 020 393 924 GSM 0400 459 449 Sähköposti sami.liuska@fmcgroup.fi Selvityksen lähtötiedot Sisällysluettelo

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS. SIILITIEN SÄHKÖNSYÖTTÖASEMA Peruskorjaus. Oravatie Helsinki

KUSTANNUSSELVITYS. SIILITIEN SÄHKÖNSYÖTTÖASEMA Peruskorjaus. Oravatie Helsinki KUSTANNUSSELVITYS SIILITIEN SÄHKÖNSYÖTTÖASEMA Peruskorjaus Oravatie 33 00800 Helsinki 19.05.2016 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 2 Lähtökohdat 3 Yhteenveto 3 Laskentaperusteet

Lisätiedot

HANKINTAHINTA, KORJAUS - HINTAERITTÄIN

HANKINTAHINTA, KORJAUS - HINTAERITTÄIN 28.8.2015 Sivu 1/1 Matti Antikainen Rimako Oy Hanke: KANKAANPLK 003 Kankaanpään liikuntakeskus, korjaus ja laajennus Jämintie 10 38700 Kankaanpää Vaihe: Paikkakunta: HANKINTAHINTA, KORJAUS - HINTAERITTÄIN

Lisätiedot

Juankosken päiväkoti, kustannusarvio

Juankosken päiväkoti, kustannusarvio Juankosken päiväkoti, kustannusarvio 25.02.2016 Uudisvaihtoehto Olemme arvioineet Juankosken päiväkodin uudisrakennushinnan. Kustannukset on laskettu arvioituun Juankosken hintatasoon 03/2016. Laskelma

Lisätiedot

Ro Nimike Yks Määrä /yks Määrä /yks

Ro Nimike Yks Määrä /yks Määrä /yks 15.11.2011 Sivu 1/19 Projektipäällikkö Mikko Helistö Projektipalvelu Prodeco Oy Hanke: Kiiminkijoen päiväkoti ja koulu Vaihe: Paikkakunta: Ouluun rajoittuvat ympäristökunnat Haahtela-ind.: 72,0 / 1.2011

Lisätiedot

Jokirinteen oppimiskeskus Kirkkonummi

Jokirinteen oppimiskeskus Kirkkonummi KUSTANNUSSELVITYS Jokirinteen oppimiskeskus Kirkkonummi 7.4.2017 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Yhteenveto 3 Laskentaperusteet 4 Riskit 5 Liitteet 5

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS. KULOSAAREN SÄHKÖNSYÖTTÖASEMA Peruskorjaus. Kulosaaren puistotie Helsinki

KUSTANNUSSELVITYS. KULOSAAREN SÄHKÖNSYÖTTÖASEMA Peruskorjaus. Kulosaaren puistotie Helsinki KUSTANNUSSELVITYS KULOSAAREN SÄHKÖNSYÖTTÖASEMA Peruskorjaus Kulosaaren puistotie 7 00570 Helsinki 02.09.2016 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 2 Lähtökohdat 3 Yhteenveto

Lisätiedot

KUSTANNUSARVIO Päiväys 28.8.2013 LIITE 8. Talo 2000 - nimikkeistö Euroa /brm2 %

KUSTANNUSARVIO Päiväys 28.8.2013 LIITE 8. Talo 2000 - nimikkeistö Euroa /brm2 % KUSTANNUSARVIO Päiväys 28.8.2013 LIITE 8 Kohde: ESSHP, Mikkelin keskussairaala R-Rakennuksen peruskorjaus Porrassalmenkatu 35-57 Paikkakunta: Ajankohta: Nettoala: Bruttoala: MIKKELI 28.8.2013 1 029 m2

Lisätiedot

RAKENNUSOSA-ARVIO. 1 Perusteet RAKENNUSOSA-ARVIO 1/

RAKENNUSOSA-ARVIO. 1 Perusteet RAKENNUSOSA-ARVIO 1/ 1/4 11.12.2018 Tilaaja: Laukaan kunta Hanke: Sydän-Laukaan koulun laajennus (sis. Poke-halli) 1 Perusteet Rakennusosa-arvio on hyväksytyn tilaohjelman, vallitsevien olosuhteiden ja hankkeelle asetettujen

Lisätiedot

Uudenkaupungin uimahalli

Uudenkaupungin uimahalli Uudenkaupungin uimahalli Tavoitehinta-arvio 30.11.2015 2 (3) Uudenkaupungin uimahalli Tavoitehinta-arvio 1 Yleistä Laskennan lähtötietoina on käytetty arkkitehtitoimisto Tarmo Mustonen Oy:n arkkitehtiluonnoksia

Lisätiedot

1(4) 15.9.2015. Laukaan Ekokoulu. Laukaantie 14 41340 Laukaa TAVOITEHINTA ARVIO LASKENTAMUISTIO. Tavoitehinta, Laukaan Ekokoulu

1(4) 15.9.2015. Laukaan Ekokoulu. Laukaantie 14 41340 Laukaa TAVOITEHINTA ARVIO LASKENTAMUISTIO. Tavoitehinta, Laukaan Ekokoulu 1(4) HANKE TILAAJA Laukaan Ekokoulu Laukaan kunta Laukaantie 14 41340 Laukaa TAVOITEHINTA ARVIO LASKENTAMUISTIO Tavoitehinta, Laukaan Ekokoulu TAVOITEHINTA ARVIO 2(4) 1. HANKETIEDOT Hanke: Osoite: Hankemuoto:

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS. LOVISA SSC Loviisa ruotsinkielinen koulukeskus LOVIISA

KUSTANNUSSELVITYS. LOVISA SSC Loviisa ruotsinkielinen koulukeskus LOVIISA KUSTANNUSSELVITYS LOVISA SSC Loviisa ruotsinkielinen koulukeskus LOVIISA 28.11.2016 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Laskentaperusteet 4 Erillishinnat

Lisätiedot

TAVOITEHINTALASKELMAT

TAVOITEHINTALASKELMAT Anitta Nuutinen LASKENTAMUISTIO 25.02.2016 1(2) Kemien monitoimitalo, koulu, kirjasto, liikunta Kirkkotie 10 82600 Tohmajärvi TAVOITEHINTALASKELMAT 25.02.2016 Perustamiskustannukset ovat verottomina 8

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS. SIILAISTEN TERVEYSKESKUS Noljakantie 17 a 80130 Joensuu 23.10.2014. 2014 FMC Laskentapalvelut Oy Sivu 1/6

KUSTANNUSSELVITYS. SIILAISTEN TERVEYSKESKUS Noljakantie 17 a 80130 Joensuu 23.10.2014. 2014 FMC Laskentapalvelut Oy Sivu 1/6 KUSTANNUSSELVITYS SIILAISTEN TERVEYSKESKUS Noljakantie 17 a 80130 Joensuu 23.10.2014 2014 FMC Laskentapalvelut Oy Sivu 1/6 23.10.2014 Sivu 1/2 Ari Saari FMC Laskentapalvelut Oy Hanke: 14568 2VE2U Siilaisen

Lisätiedot

LASKENTAMUISTIO, TAVOITEHINTALASKELMA

LASKENTAMUISTIO, TAVOITEHINTALASKELMA MUISTIO 1 (5) Tilaaja: Orimattilan kaupunki / tilapalvelu PL 46 16301 Orimattila Hanke: Orimattilan urheilutalo Uudisrakennus, 1. ja 2. vaihe LASKENTAMUISTIO, TAVOITEHINTALASKELMA 1. YLEISTÄ Laskelmat

Lisätiedot

HANKINTAHINTA. KUSTANNUSMUISTIO 4.2.2013 Sivu 1/2. Helsingin seurakuntayhtymä Marko Hakkarainen

HANKINTAHINTA. KUSTANNUSMUISTIO 4.2.2013 Sivu 1/2. Helsingin seurakuntayhtymä Marko Hakkarainen KUSTANNUSMUISTIO 4.2.2013 Sivu 1/2 Tilaaja: Helsingin seurakuntayhtymä Marko Hakkarainen Hanke: Malmin hautausmaa, huoltorakennus K57 ja vedenpumppausasema HANKINTAHINTA 1.1 Laskenta-aineisto Hankintahinta

Lisätiedot

Pientaloteollisuus PTT ry PIENTALOPAKETTIEN YLÄKÄSITTEET 01.06.2010 1(5)

Pientaloteollisuus PTT ry PIENTALOPAKETTIEN YLÄKÄSITTEET 01.06.2010 1(5) 1(5) TOIMITUKSEN SISÄLTÖKUVAUS Materiaalitoimitus = M Materiaalit toimitetaan asennettuna = A Ei sisälly toimitukseen = tyhjä solu YLÄKÄSITTEET Talopaketin toimituslaajuus 1 RAKENNUSOSAT TALOVALMIS MUUTTOVALMIS

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS. Active. Uudisrakennus SAAMELAISKULTTUURIKESKUS, INARI 01.12.2004. Active - kustannushallinta. Laajennustyöt 1 (5)

KUSTANNUSSELVITYS. Active. Uudisrakennus SAAMELAISKULTTUURIKESKUS, INARI 01.12.2004. Active - kustannushallinta. Laajennustyöt 1 (5) Active - kustannushallinta Tocoman Finland Oy Helsingin aluetoimisto Mäkelänkatu 52 A FIN-00510 HELSINKI Puh. +358 (0)20 7420 200 Fax. +358 (0)20 7420 249 www.tocoman.fi Active KUSTANNUSSELVITYS Laajennustyöt

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS PÄIVÄKOTI AMANDA, LAAJENNUS JA PERUSKORJAUS. Mäntsälä. Päivitys

KUSTANNUSSELVITYS PÄIVÄKOTI AMANDA, LAAJENNUS JA PERUSKORJAUS. Mäntsälä. Päivitys KUSTANNUSSELVITYS PÄIVÄKOTI AMANDA, LAAJENNUS JA PERUSKORJAUS Mäntsälä Päivitys 22.9.2017 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Yhteenveto (Laajennus) 3 Yhteenveto

Lisätiedot

Hallitus 11.5.2015, LIITE 2

Hallitus 11.5.2015, LIITE 2 Hallitus 11.5.2015, LIITE 2 1/6 Koy Uusi Lastensairaala HANKINTARAJAT KOy HUS 04.05.2015, JJ, Tlu KOy:n 1 RAKENNUSOSAT 11 Alueosat Tontin rakentamiskelpoiseksi tekeminen Hallintorakennuksen talotekniikan

Lisätiedot

Alueella voimassa oleva asemakaava on vahvistettu Yhtenäiskoulun rakentaminen edellyttää rakennusalueen kaavamuutoksen.

Alueella voimassa oleva asemakaava on vahvistettu Yhtenäiskoulun rakentaminen edellyttää rakennusalueen kaavamuutoksen. 1 Virtain kaupunki Yhtenäiskoulun rakentaminen Kustannusvertailu 1 Kustannusvertailun tarkoitus Virtain kaupunki on laatimassa uutta asemakaavaa yhtenäiskoulun rakentamista varten Virtain kaupungin keskustan

Lisätiedot

A R K K I T E H T I T O I M I S T O P E K K A L U K K A R O I N E N O Y YPPÄRIN KOULU PERUSKORJAUS JA LAAJENNUS

A R K K I T E H T I T O I M I S T O P E K K A L U K K A R O I N E N O Y YPPÄRIN KOULU PERUSKORJAUS JA LAAJENNUS A R K K I T E H T I T O I M I S T O P E K K A L U K K A R O I N E N O Y YPPÄRIN KOULU PERUSKORJAUS JA LAAJENNUS A R K K I T E H T I T O I M I S T O P E K K A L U K K A R O I N E N O Y Kuvaus hankkeen sisällöstä

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS AURLAHDEN KESÄTEATTERI LOHJA 18.2.2015

KUSTANNUSSELVITYS AURLAHDEN KESÄTEATTERI LOHJA 18.2.2015 KUSTANNUSSELVITYS AURLAHDEN KESÄTEATTERI LOHJA 18.2.2015 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Yhteenveto 3 Laskentaperusteet 5 Riskit 6 Liitteet 6 Dokumentin

Lisätiedot

TAVOITEHINTA 17.5.2018 Sivu 1/2 Projektipäällikkö Riku Korhonen A-Kruunu Oy Hanke: A-Kruunu Helsingin Maisemamaalauksenkatu Maisemamaalauksenkatu 1 Vaihe: rakennuslupa Paikkakunta: Helsinki Haahtela-ind.:

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS. Kirkkonummen hyvinvointikeskus KIRKKONUMMI

KUSTANNUSSELVITYS. Kirkkonummen hyvinvointikeskus KIRKKONUMMI KUSTANNUSSELVITYS Kirkkonummen hyvinvointikeskus KIRKKONUMMI 23.2.2018 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Yhteenveto 3 Laskentaperusteet 4 Riskit 5 Liitteet

Lisätiedot

LASKENTAMUISTIO, TAVOITEHINTALASKELMA

LASKENTAMUISTIO, TAVOITEHINTALASKELMA MUISTIO 30.11.2015 1 (5) Tilaaja: Orimattilan kaupunki / tilapalvelu PL 46 16301 Orimattila Hanke: Orimattilan urheilutalo Peruskorjaus ja laajennus LASKENTAMUISTIO, TAVOITEHINTALASKELMA 1. YLEISTÄ Laskelmat

Lisätiedot

LASKENTAMUISTIO pvm 21.02.2015. Sisältää laskelman Tavoitehinta 1.1. Hanke proj. nro 3879. KINNULAN PÄIVÄKOTI Uudisrakennus 43900 KINNULA

LASKENTAMUISTIO pvm 21.02.2015. Sisältää laskelman Tavoitehinta 1.1. Hanke proj. nro 3879. KINNULAN PÄIVÄKOTI Uudisrakennus 43900 KINNULA LASKENTAMUISTIO pvm 21.02.2015 Sisältää laskelman Tavoitehinta 1.1 Hanke proj. nro 3879 KINNULAN PÄIVÄKOTI Uudisrakennus 43900 KINNULA Laatinut: Veli Matti Hokkanen LASKENTAMUISTIO 21.02.2015 Kinnulan

Lisätiedot

MÄÄRÄLASKENTA 2012. Kiilakiventie 1 90250 OULU puh. 08 5349400 etunimi.sukunimi@maveplan.fi

MÄÄRÄLASKENTA 2012. Kiilakiventie 1 90250 OULU puh. 08 5349400 etunimi.sukunimi@maveplan.fi MÄÄRÄLASKENTA 2012 Kiilakiventie 1 90250 OULU puh. 08 5349400 etunimi.sukunimi@maveplan.fi Tilaaja Harri Penttilä Kohde Lypsykarjarakennus Osoite Latomaantie 74 Postitoimipaikka 37370 Narva Puh.nro. SUUNNITTELIJAT

Lisätiedot

LASKENTAMUISTIO pvm 11.12.2014. Sisältää laskelmat Tavoitehinta, uusi päiväkoti, v1.0a Tavoitehinta, koulurakennuksen muutos, v1.

LASKENTAMUISTIO pvm 11.12.2014. Sisältää laskelmat Tavoitehinta, uusi päiväkoti, v1.0a Tavoitehinta, koulurakennuksen muutos, v1. LASKENTAMUISTIO pvm 11.12.2014 Sisältää laskelmat Tavoitehinta, uusi päiväkoti, v1.0a Tavoitehinta, koulurakennuksen muutos, v1.0b Hanke proj. nro 3879 KINNULAN PÄIVÄKOTI Uudisrakennus / saneeraus 43900

Lisätiedot

Laskelmat on tehty hankepaikkakunnan syyskuun 2017 hintatasossa. Haahtela-indeksi on 89,8.

Laskelmat on tehty hankepaikkakunnan syyskuun 2017 hintatasossa. Haahtela-indeksi on 89,8. MUISTIO 1 (4) Tilaaja: Orimattilan kaupunki Erkontie 9 16301 Orimattila Hanke: Orimattilan Pelastusasema LASKENTAMUISTIO, TAVOITEHINTALASKELMA 1. YLEISTÄ Laskelmat on laadittu Ismo Aallon/Orimattilan kaupunki

Lisätiedot

HANKINTAHINTA, KORJAUS - PÄÄRYHMITTÄIN

HANKINTAHINTA, KORJAUS - PÄÄRYHMITTÄIN 26.2.2015 Sivu 1/2 Lauri Laukkanen FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Hanke: 003 01/nykytila Karkkilan terveysasema Huhdintie 23-25 03600 Karkkila Vaihe: Paikkakunta: HANKINTAHINTA, KORJAUS - PÄÄRYHMITTÄIN

Lisätiedot

Muistio ja laskelmat

Muistio ja laskelmat Muistio ja laskelmat 23.05.2016 HELSINGIN YLIOPISTOKIINTEISTÖT OY SIBELIUS-AKATEMIA, HANKESUUNNITELMA RAKENNUSOSAKUSTANNUSARVIO DI Ari Joro, mobile 050 3806673, ari.joro@rapal.fi Rapal Oy, Panorama Tower,

Lisätiedot

Hankesuunnitelman liite 6 KUSTANNUSSELVITYS SIPOONLAHDEN KOULU SIPOO

Hankesuunnitelman liite 6 KUSTANNUSSELVITYS SIPOONLAHDEN KOULU SIPOO Hankesuunnitelman liite 6 KUSTANNUSSELVITYS SIPOONLAHDEN KOULU SIPOO 29.9.2016 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Yhteenveto ja laskelmat 3 Erillishinnat

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS KAUKAAN VIRKAILIJAKERHO

RAKENNUSTAPASELOSTUS KAUKAAN VIRKAILIJAKERHO RAKENNUSTAPASELOSTUS KAUKAAN VIRKAILIJAKERHO RAKENNUSTAPASELOSTUS YLEISTIEDOT PAIKKATIEDOT Rakennuskohteen nimi Kaukaan Virkailijakerho Osoite Kaukaankatu 28 Rakennuspaikkaa koskevat tiedot (tontti, kaavoitus,

Lisätiedot

Investointikustannusarvio, Hankesuunnitteluvaihe

Investointikustannusarvio, Hankesuunnitteluvaihe MÄNTSÄLÄN KUNTA VESILIIKUNTAKESKUS 30.11.2018 Investointikustannusarvio R01765.P000 Investointikustannusarvio, Hankesuunnitteluvaihe Vesiliikuntakeskus GRANLUND OY MALMINKAARI 21 00701 HELSINKI PUHELIN

Lisätiedot

4. Rakenteiden lämpö- ja kosteustarkastelu

4. Rakenteiden lämpö- ja kosteustarkastelu LIITTEIDEN LUETTELO 1. Rakennuslupakuvat 2. Rakennekortit 3. Rakenneleikkaukset 4. Rakenteiden lämpö- ja kosteustarkastelu 5. Kantavien rakenteiden lujuusmitoitus 6. Lämpöhäviön tasauslaskelma 7. Energiatodistus

Lisätiedot

PTT:N VESIKATTOVALMIS TOIMITUKSEN SISÄLTÖKUVAUS

PTT:N VESIKATTOVALMIS TOIMITUKSEN SISÄLTÖKUVAUS PTT:N VESIKTTOVLIS TOIITUKSEN SISÄLTÖKUVUS Tähtikvartetti -kampanjan tarkan toimituserittelyn saat omalta Kotikonkariltasi. ateriaalitoimitus ateriaalit toimitetaan asennettuna VESIKTTO- VLIS Tontin alueosat

Lisätiedot

Rakennusosat ja tekniset järjestelmät Liite 4. Rakennusteknilliset osat. Hankkeen nimi. Huomioita

Rakennusosat ja tekniset järjestelmät Liite 4. Rakennusteknilliset osat. Hankkeen nimi. Huomioita Hankkeen nimi Rakennusosat ja tekniset järjestelmät Liite 4 Rakennusteknilliset osat Alueosat Maaosat Tuennat ja vahvistukset Päällysteet Alueen varusteet, opasteet Alueen rakenteet, aidat, tukimuurit

Lisätiedot

Yhteensä 504 (2,7 ryhmää/pv) koulutuspäivää 210 opisk

Yhteensä 504 (2,7 ryhmää/pv) koulutuspäivää 210 opisk Liite 1 Kohde: YSAO Peltosalmi Toimiala Mitoitin Ryhmäkoko Yksikkö YSAO AIK Maarakennusala* 302 12 koulutuspäivää YSAO AIK Maatalousala 202 12 koulutuspäivää YSAO Eläintenhoitaja (perusk ja yo) 90 18 opisk

Lisätiedot

VIHDIN KUNTA. Dokumentin tiedot Kustannusselvitys on hankesuunnitteluvaiheen versio FMC Laskentapalvelut Oy Sivu 1/1

VIHDIN KUNTA. Dokumentin tiedot Kustannusselvitys on hankesuunnitteluvaiheen versio FMC Laskentapalvelut Oy Sivu 1/1 VIHDIN KUNTA 13.1.2016 Dokumentin tiedot Kustannusselvitys on hankesuunnitteluvaiheen versio 1.1. 2014 FMC Laskentapalvelut Oy Sivu 1/1 Dokumentin tiedot Kustannusselvitys on hankesuunnitteluvaiheen versio

Lisätiedot

TILALUETTELO, KORJAUSHINTA

TILALUETTELO, KORJAUSHINTA 14.3.2017 Sivu 1/2 Elise Lännistö A-Insinöörit Oy Hanke: 654292.1 VE1 / A asuminen Palvelukeskus Tuuskoto Vaihe: L 27.02.2017 Paikkakunta: Tuusula Haahtela-ind.: 91,0 / 1.2017 Hintataso: 91,5 / 3.2017

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS. Kauniaisten kaupungin keskuskeittiön peruskorjaus. Kauniainen. 22.11.2013 2013 Tocoman Services Oy Sivu 1/5

KUSTANNUSSELVITYS. Kauniaisten kaupungin keskuskeittiön peruskorjaus. Kauniainen. 22.11.2013 2013 Tocoman Services Oy Sivu 1/5 KUSTANNUSSELVITYS Kauniaisten kaupungin keskuskeittiön peruskorjaus Kauniainen 22.11.2013 2013 Tocoman Services Oy Sivu 1/5 Dokumentin tiedot Laatija Ari Saari Puh. 020 7420 228 GSM 044-2828698 Sähköposti

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI TOIMITILAHANKKEEN TARVESELVITYS

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI TOIMITILAHANKKEEN TARVESELVITYS KAJAANINKAUPUNGINTEATTERI TOIMITILAHANKKEENTARVESELVITYS LUONNOS27.9.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 2.1 2.2 2.3 3.1 3.2 3.3 3.4 Työryhmä...2 Toiminnanjatilatarpeenkuvaus...3 Kajaaninkaupunginteatterintoiminnankuvaus...3

Lisätiedot

Hankkeen kokonaisbudjetti on ollut 10,9 M, budjetti jakautuu seuraavasti:

Hankkeen kokonaisbudjetti on ollut 10,9 M, budjetti jakautuu seuraavasti: SIMPELEEN YHTENÄISKOULU, SELVITYS Lähtötilanne/suunnitteluvaihe: - Simpeleen yhtenäiskoulu-hanke on ollut suunnittelussa 2012-2014 - Urakkalaskennassa hanke oli toukokuussa 2014. Hankkeen kokonaisbudjetti

Lisätiedot

ARKKITEHTIMALLIN TIETOSISÄLTÖ JA OHJEET

ARKKITEHTIMALLIN TIETOSISÄLTÖ JA OHJEET ARKKITEHTIMALLIN TIETOSISÄLTÖ JA OHJEET Tietomallin ja muiden suunnitteludokumenttien tietosisältöjen tulee vastata toisiaan. Mallinnuksessa noudatetaan Yleisiä tietomallivaatimuksia 202. Sisältö on määritelty

Lisätiedot

KUSTANNUSARVIO. Mallitalo. Testipolku 5. Hämeenlinna Peruskorjaamisen ja Rakentamisen Kehittämiskeskus PRKK ry

KUSTANNUSARVIO. Mallitalo. Testipolku 5. Hämeenlinna Peruskorjaamisen ja Rakentamisen Kehittämiskeskus PRKK ry Peruskorjaamisen ja Rakentamisen Kehittämiskeskus PRKK ry KUSTANNUSARVIO Testipolku 5 Hämeenlinna 03.04.2018 Kustannusarvio on suuntaa-antava ja sitä käytetään hankesuunnittelun apuvälineenä. Kustannusarvio

Lisätiedot

Muistio ja laskelmat

Muistio ja laskelmat Muistio ja laskelmat 20.08.2012 KAUNIAISTEN KAUPUNKI SVENSKA SKOLCENTRUM MEDIATEEKKI ALUSTAVA TAVOITEHINTAKUSTANNUSARVIO DI, gsm 050 3806673, ari.joro@rapal.fi, Panorama Tower, PL 23, 02601 Espoo MEDIATEEKKI

Lisätiedot

VEIKKOLAN KOULU

VEIKKOLAN KOULU VEIKKOLAN KOULU 20.04.2018 Kerros 1 1:200 ARK TIlaluettelo - Kerros 1 Number Nimi Pinta-ala 101-9 101-8 257 Wc 4 m² 258 7 m² 100 Aula 45 m² 101-7 uusi seinä Purettava seinä H 101-6 -LE 5 m² 101-5 1 252

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI RANTATIEN KOULUN OPETTAJIEN ASUNTOLA

VIRTAIN KAUPUNKI RANTATIEN KOULUN OPETTAJIEN ASUNTOLA KUNTOARVIO / Jorma Saari 5.2.2019 1 VIRTAIN KAUPUNKI RANTATIE 4 34800 VIRRAT Osoite PL 36 (Virtaintie 17), 34801 Virrat Puhelin 03 475 2800 Patamäenkatu 7, 33900 Tampere www.suunnittelutalo.com KUNTOARVIO

Lisätiedot

kate liite 27 KUSTANNUSSELVITYS Vykin Campus Nietoinkuja Vihti

kate liite 27 KUSTANNUSSELVITYS Vykin Campus Nietoinkuja Vihti kate 2.11.2016 71 liite 27 KUSTANNUSSELVITYS Vykin Campus Nietoinkuja Vihti 25.10.2016 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Yhteenveto 4 Laskentaperusteet

Lisätiedot

VIRTAIN YHTENÄISKOULU HANKESUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ

VIRTAIN YHTENÄISKOULU HANKESUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ VIRTAIN YHTENÄISKOULU HANKESUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ VALTUUSTOSEMINAARI 17.8.2017 Suunnittelutalo PPG Oy Työryhmä Hankesuunnitelman laatimiseen ovat osallistuneet: Rehtori Heikki Kangasluoma Rantatien koulu

Lisätiedot

Kuninkaanhaan alueen kokonaissuunnittelun jatkotoimenpiteet. Vesa Ketola Kari-Matti Haapala Projektisuunnitelma

Kuninkaanhaan alueen kokonaissuunnittelun jatkotoimenpiteet. Vesa Ketola Kari-Matti Haapala Projektisuunnitelma Kuninkaanhaan alueen kokonaissuunnittelun jatkotoimenpiteet Vesa Ketola Kari-Matti Haapala 19.11.2018 Projektisuunnitelma Selvitys 9/2018 2 (16) TEK Vesa Ketola 19.11.2018 SISÄLLYSLUETTELO PROJEKTIKUVAUS...4

Lisätiedot

Jorvaksen Sortti asema Liite 1 Tilaohjelma

Jorvaksen Sortti asema Liite 1 Tilaohjelma Jorvaksen Sortti asema Liite 1 Tilaohjelma Tukikohta kokonaisala m2 huonealat m2 huom. Toimistohuone 10 toimistopöytä, toimistotuolit Neuvotteluhuone 11 neuvottelupöytä, tuolit Naulakko 3 vaatenaulakko

Lisätiedot

Lemminkäinen. Skaftkärrin koulu TARJOUS. nro 002 Lisä-ja muutostyö 18.3.2016. Skaftkärrin koulun tilojen muutos. Peruste/ viite

Lemminkäinen. Skaftkärrin koulu TARJOUS. nro 002 Lisä-ja muutostyö 18.3.2016. Skaftkärrin koulun tilojen muutos. Peruste/ viite Lemminkäinen Skaftkärrin koulu TARJOUS nro 002 Lisä-ja muutostyö 18.3.2016 Skaftkärrin koulun tilojen muutos Peruste/ viite Skaftkärrin koulu on laajentunut 780 brm2 verrattuna tarjousvaiheen ve 1 laajuuteen.

Lisätiedot

Iisalmen sairaala, R2 rakennus

Iisalmen sairaala, R2 rakennus Iisalmen sairaala, R2 rakennus Kustannusarvio ja korjaus-aste, peruskorjaus (ei tilamuutoksia) Kustannusarvio on laadittu käyttäen Haahtela Talon rakennuksen kustannustieto-oppaan hinta ja määrätietoja.

Lisätiedot

TILALUETTELO, KORJAUSHINTA

TILALUETTELO, KORJAUSHINTA 11.5.2017 Sivu 1/5 Markku Tuomela FMC Laskentapalvelut Oy Hanke: 17457 Maaniitun koulu Heikkiläntie 27 Nurmijärvi Vaihe: Paikkakunta: Nurmijärvi Haahtela-ind.: 88,0 / 1.2017 Hintataso: 89,0 / 5.2017 Laajuus:

Lisätiedot

RAKENNUSSUUNNITELMAN MUKAISET VOLYYMITIEDOT ###

RAKENNUSSUUNNITELMAN MUKAISET VOLYYMITIEDOT ### KUSTANNUSARVIO JA RAKENNUSSELOSTUS Rakennusinvestoinnin rahoitustukihakemukseen MAA JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Maaseutu- ja luonnonvaraosasto 01 Hakija Kivioja Pekka 07 Metsää, ha 02 Lähiosoite Kiviojantie

Lisätiedot

PERUSKORJAUS, C-SIIPI (TEKNISEN TYÖN TILAT (3 KPL) TEKSTIILITYÖ, MUSIIKKI, KUVATAIDE JA PERUSLUOKKIA

PERUSKORJAUS, C-SIIPI (TEKNISEN TYÖN TILAT (3 KPL) TEKSTIILITYÖ, MUSIIKKI, KUVATAIDE JA PERUSLUOKKIA HANKE- /TARVESELVITYS 1.9.2014 Sivu 1/3 AMA Tilaaja: Turun Kiinteistöliikelaitos PL 11 20101 Turku Hanke: Puropellon koulu, C-osan korjaustyöt Osoite: Sepänkatu 11, 20700 Turku PERUSKORJAUS, C-SIIPI (TEKNISEN

Lisätiedot

Ark Rak LVI Sah Rau. uusi IV-konehuone liikuntasalin alle. Pilarit, palkit myös uusi laatta, uusi välipohja vanhaan

Ark Rak LVI Sah Rau. uusi IV-konehuone liikuntasalin alle. Pilarit, palkit myös uusi laatta, uusi välipohja vanhaan Kommentoitu: Ark Rak LVI Sah Rau Munkkivuoren alaaste, PERUSPARANNUS Raumantie 2, 00350 Helsinki Rakennusosat ja tekniset järjestelmät Liite 4 Rakennusteknilliset osat Alueosat Maaosat Tuennat ja vahvistukset

Lisätiedot

RAKENNUSSELOSTUS ALUSTAVA

RAKENNUSSELOSTUS ALUSTAVA Helen Oy / HKL Metron sähkönsyöttöasema kontissa RAKENNUSSELOSTUS ALUSTAVA 27.05.2016 000_0200_1000 000_0200_1000.docx 30.5.2016 Sivu 3 / 23 1 RAKENNUSOSAT... 9 11 ALUEOSAT... 9 111 MAAOSAT... 9 1111

Lisätiedot

YLIVIESKAN KAUPUNGINTALO PERUSKORJAUS

YLIVIESKAN KAUPUNGINTALO PERUSKORJAUS YLIVIESKAN KAUPUNGINTALO PERUSKORJAUS RAKENNUSTAPASELOSTUS 25.1.2016 Oy Kyöstintie 29 84100 Ylivieska puhelin 08-420 009 faksi 08-420 060 2 D1 Olevat aluerakenteet D10 Oleva maaperä Rakennusalue on rakennettua

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS. Siilitien metroasema Peruskorjaus Helsinki 2010 Tocoman Finland Oy Sivu 1/5

KUSTANNUSSELVITYS. Siilitien metroasema Peruskorjaus Helsinki 2010 Tocoman Finland Oy Sivu 1/5 KUSTANNUSSELVITYS Siilitien metroasema Peruskorjaus Helsinki 2010 Tocoman Finland Oy Sivu 1/5 Vaihe 1 30.3.2011 Dokumentin tiedot Kustannusselvitys on vaiheen 1 versio 3.0. Päiväys 30.3.2011 Laatija Ari

Lisätiedot

TILALUETTELO, UUDISHINTA

TILALUETTELO, UUDISHINTA 27.6.2014 Sivu 1/5 Mika Sutinen Lappeenrannan kaupunki Hanke: 2014 12 Pontuksen päiväkoti-koulu, karsittu 24.6.14 sovitusti Muukontie Vaihe: Hankesuunnittelu Paikkakunta: Lappeenranta Haahtela-ind.: 75,0

Lisätiedot

Koljonvirran sairaala

Koljonvirran sairaala Koljonvirran sairaala Kustannusarvio ja korjaus-aste, OSA 1 peruskorjaus (ei tilamuutoksia) Kustannusarvio on laadittu käyttäen Haahtela Talon rakennuksen kustannustieto-oppaan hinta ja määrätietoja. Kustannusarvio

Lisätiedot

973 (5,1 ryhmää/pv) koulutuspäivää 382 opisk

973 (5,1 ryhmää/pv) koulutuspäivää 382 opisk Liite 1 25.8.2014 Kohde: Asevelikatu 4, tulevat koulutusalat tulevilla opiskelijamäärillä Toimiala Mitoitin Ryhmäkoko Yksikkö YSAO AIK Horeca, siivous, toimitilahuoltaja 167 12 koulutuspäivää YSAO AIK

Lisätiedot

Formaatti tarkennetaan myöh./ rajaus liitepiir. Inventointimalli Taso2 - Rakennusosamalli x

Formaatti tarkennetaan myöh./ rajaus liitepiir. Inventointimalli Taso2 - Rakennusosamalli x 06.11.2012 Ryömintätila ei KESKUSPALOASEMA, LAAJ. JA PERUSKORJAUSi kerroksia 3 Mika Rantala Ullakko ei Laajuus: 4800 brm2, sisältää kellarin Lähtötiedot tilaajalta tiedostomuoto Olemassa olevat arkkitehtisuunnitelmat

Lisätiedot

VESALAN LEIRIKESKUS. Brado Oy LASKENTAMUISTIO

VESALAN LEIRIKESKUS. Brado Oy LASKENTAMUISTIO VESALAN LEIRIKESKUS Brado Oy LASKENTAMUISTIO 03.12.2018 0036 Vesalan leirikeskus LASKENTAMUISTIO 2(4) 0036 03.12.2018 1 VESALAN LEIRIKESKUS, UUDISRAKENNUS 1.1 Laskentaperusteet Tässä muistiossa käsitelty

Lisätiedot

KONGINKANKAAN MONITOIMIMANEESI UUDEN HEVOSURHEILUKESKUKSEN SYDÄN

KONGINKANKAAN MONITOIMIMANEESI UUDEN HEVOSURHEILUKESKUKSEN SYDÄN Kaupunginhallitus 11.2.2019 liite nro 5 (1/13) Kaupunginvaltuusto 18.2.2019 liite nro 5 (1/13) LIITE 1: KUSTANNUSARVIO JA RAHOITUSSUUNNITELMA KONGINKANKAAN MONITOIMIMANEESI UUDEN HEVOSURHEILUKESKUKSEN

Lisätiedot

TOIVOLA LASTENKOTI Talousrakennus Mikkolankuja 6, 00680 Helsinki

TOIVOLA LASTENKOTI Talousrakennus Mikkolankuja 6, 00680 Helsinki Tilakeskus Kohteen nimi ja osoite Toivolan lastenkoti, talousrakennus TOIVOLA LASTENKOTI Talousrakennus Mikkolankuja 6, 00680 Helsinki Vesikaton uusiminen ja savupiipun purku Hankenumero 8033053 Tilakeskus

Lisätiedot

KASAVUOREN KOULUKESKUS KESKUSKEITTIÖ

KASAVUOREN KOULUKESKUS KESKUSKEITTIÖ KASAVUOREN KOULUKESKUS KESKUSKEITTIÖ RAKENNUSTAPASELOSTUS Helsinki 25.5.2018 RAKENNUSTAPASELOSTUS KASAVUOREN KESKUSKEITTIÖ 2/10 RAKENNUSHANKKEEN YLEISTIEDOT... 3 LAAJUUSTIEDOT... 3 1 RAKENNUSOSAT... 4

Lisätiedot

Talo 2000-hankenimikkeistö

Talo 2000-hankenimikkeistö TALO-ryhmä Haahtela-kehitys Oy Talo 2000-hankenimikkeistö Omistajat Käyttäjät Sijoittajat Tilat Järjestelmät Tilat Järjestelmät Rakennuttajat Suunnittelijat Rakennus- ja tekniikkaosat Rakennustuotteet

Lisätiedot

Etelä-Sipoon keskuskeittiö

Etelä-Sipoon keskuskeittiö RAKENNUSTAPASELOSTUS 1 Sisällysluettelo: Rakennushankkeen yleistiedot Kohde Käyttäjän edustajat Rakennushanke Rakennuttaja Suunnittelijat, asiantuntijat 1 Rakennustekniikka 11 Alue 111 Raivaus ja purku

Lisätiedot

Toiminnan järjestäjä Osoite Puhelin(vaihde) Telekopionumero Mäntsälän kunta. Heikinkuja 4, Mäntäslä Yhteyshenkilö Sähköpostiosoite Puhelin Gsm

Toiminnan järjestäjä Osoite Puhelin(vaihde) Telekopionumero Mäntsälän kunta. Heikinkuja 4, Mäntäslä Yhteyshenkilö Sähköpostiosoite Puhelin Gsm 1(3) TILAOHJELMA, KOULUILLA YHTEISET RUOKAILU- JA HALLINTOTILAT SEKÄ OPETTAJIEN TAUKOTILA VE 6 VAIHEITTAINEN RAKENTAMINEN, PUNAISELLA VAIHEESEEN 2 SIIRTYVÄT TILAT muutokset Toiminnan järjestäjä Osoite

Lisätiedot

1 (10) tor Peruskorjauskohteiden hankesuunnitteluohje

1 (10) tor Peruskorjauskohteiden hankesuunnitteluohje 1 (10) Peruskorjauskohteiden hankesuunnitteluohje 2 (10) Johdanto Peruskorjauksen onnistumisen välttämätön edellytys on, että korjattavan kohteen kunto on selvitetty riittävän kattavasti. Huolellinen lähtötietojen

Lisätiedot

Luutnantinpolku, Malminkartano Pääpiirustukset 26.06.2015

Luutnantinpolku, Malminkartano Pääpiirustukset 26.06.2015 Luutnantinpolku, Malminkartano Pääpiirustukset 26.06.2015 Tämän selostuksen sisältö noudattaa Talo 2000 Hankenimikkeistöä RAKENNUSHANKKEEN YLEISTIEDOT Rakennushanke Rakennushanke koostuu kolmesta asuinkerrostalosta,

Lisätiedot

Tilaohjelma 4.2.2014 Nikkilän sydän, 1 vaihe Luokkatilat: Aineluokat: Teorialuokat: Erityisopetus: Aulat ja käytävät Liikuntatilat Muut tilat:

Tilaohjelma 4.2.2014 Nikkilän sydän, 1 vaihe Luokkatilat: Aineluokat: Teorialuokat: Erityisopetus: Aulat ja käytävät Liikuntatilat Muut tilat: Liite 1 Tilaohjelma 4.2.2014 Nikkilän sydän, 1 vaihe Tilojen määrä hym2 (á) hym2 yhteensä Huom! Luokkatilat: Aineluokat: Musiikki 2 77,00 154 Tekstiilityö 2 92,50 185 Kuvataide 2 100,00 200 Fysiikka/kemia

Lisätiedot

KOIRANKOPPI ARK. Tietomalliseloste. Havainnollistuskuva kohteesta. Heidi Sumkin. Mallintaja. Kohde

KOIRANKOPPI ARK. Tietomalliseloste. Havainnollistuskuva kohteesta. Heidi Sumkin. Mallintaja. Kohde Tietomalliseloste Havainnollistuskuva kohteesta KOIRANKOPPI ARK Aloituspvm Mallintaja Kohde Mallinnustarkoitus Käytettävät ohjelmistot, tiedonsiirto Lisätietoja, huomioita yms. 15.5.2009 Nimi Heidi Sumkin

Lisätiedot

Pintamääritteet ks raksel ARK Rakennustoimenpide. Korjaus- ja laajennus MÄNTYMÄEN KOULU. Tinasepäntie 45

Pintamääritteet ks raksel ARK Rakennustoimenpide. Korjaus- ja laajennus MÄNTYMÄEN KOULU. Tinasepäntie 45 Pintamääritteet ks raksel ARK 101-01 Tuloste sisältää kannen sekä 4 sivua, tulostus A3. Rakennustoimenpide Piirustuslaji Korjaus- ja laajennus TYÖPIIRUSTUS Rakennuskohteen nimi ja osoite Piirustuksen sisältö

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS. 171-LEPPÄTIEN KOULU, SIPOO Vanhan osan korvaava uudisrakennus. Piir.No: Pvä: Huom.: Laatija: AR 000-000 2009-12-08 ja

RAKENNUSTAPASELOSTUS. 171-LEPPÄTIEN KOULU, SIPOO Vanhan osan korvaava uudisrakennus. Piir.No: Pvä: Huom.: Laatija: AR 000-000 2009-12-08 ja 171-LEPPÄTIEN KOULU, SIPOO Vanhan osan korvaava uudisrakennus RAKENNUSTAPASELOSTUS Piir.No: Pvä: Huom.: Laatija: AR 000-000 2009-12-08 ja Tunnus: Pvä: Muutos: Laatija: 2 SISÄLLYSLUETTELO RAKENNUSHANKKEEN

Lisätiedot

39 Sähköistys 40 Vesijohto 41 Lämmin vesi 42 Viemäri 43 Kunnal.vesi 44 Sauna 45 Autotalli 46 Autokatos 52 Varaava uuni 55 Leivinuuni 56 Puukiuas

39 Sähköistys 40 Vesijohto 41 Lämmin vesi 42 Viemäri 43 Kunnal.vesi 44 Sauna 45 Autotalli 46 Autokatos 52 Varaava uuni 55 Leivinuuni 56 Puukiuas KUSTANNUSARVIO JA RAKENNUSSELOSTUS 13.10.14 Rakennusinvestoinnin rahoitustukihakemukseen 01 Hakija MoonMilk Oy 07 Metsää, ha 02 Lähiosoite Ysitie 1999 08 Mets.tuot, k-m³ 03 Postitoimipaikka 77460 MAAVESI

Lisätiedot

LAAKASIILO KATETTU. LAAKASIILOT, mv Esko Hautakorpi UUDISRAKENNUS. Rakennusala Sisäala m² 1523 m². Laakasiilo, katettu FarmiMalli Oy

LAAKASIILO KATETTU. LAAKASIILOT, mv Esko Hautakorpi UUDISRAKENNUS. Rakennusala Sisäala m² 1523 m². Laakasiilo, katettu FarmiMalli Oy LAAKASIILOT, mv Esko Hautakorpi UUDISRAKENNUS A 6139 51 FarmiMalli Oy puristeneste pumppauskaivo mastojäykistys Rullaovi 6x6 615 Rullaovi 9x7 LAAKASIILO KATETTU Rakennusala Sisäala 1542 m² 1523 m² Kerrosala

Lisätiedot