VSSHP:n influenssaraportti Viikko 13/2018 Löydöstiedot saakka

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VSSHP:n influenssaraportti Viikko 13/2018 Löydöstiedot saakka"

Transkriptio

1 VSSHP:n influenssaraportti Viikko 13/2018 Löydöstiedot saakka Yleistä: Tässä raportissa esitetään graafisesti A-influenssalöydökset VSSHP:n alueella talven aikana. Raporttia päivitetään noin kerran viikossa epidemiakauden ajan, seuraava raportti julkaistaan pääsiäislomien takia viikolla 15. Raportin tuoreimmat tiedot voivat vielä päivittyä, kun seuraava raportti julkaistaan. THL julkaisee myös influenssakatsausta, jonka tiedot ovat VSSHP:n tietoja kattavammat. Viikkokommentti: Kuluva influenssakausi on ollut poikkeuksellinen verrattuna edellisiin talviin. Influenssa-B-virus hallitsi epidemiaa koko talven ajan aina maaliskuun alkupuolelle, mutta sen tapausmäärät ovat nyt selvästi vähentyneet. Samalla kuitenkin Influenssa-A-virusta on alkanut esiintyä lisääntyvästi ja H3N2-tyypin A-influenssavirus on ollut vallitseva A-influenssavirustyyppi. Lisäksi tänä talvena on ollut merkittävä RS-virusepidemia, joka on jo laantumassa. Tähän mennessä on todettu 773 A-influenssatapausta (potilaiden ikä 0 99 v, keskiarvo 64 v). Viikoittainen tapausmäärä on yhä lisääntynyt ja positiivisten näytteiden osuus kaikista näytteistä on korkea, joten epidemian huippu Varsinais-Suomessa asettuu myöhäiseen ajankohtaan. A- influenssapositiivisten näytteiden osuus kaikista otetuista näytteistä on nyt yli 20 %:a, mikä selittyy paitsi A-influenssan merkittävällä lisääntymisellä, niin myös B-influenssan ja RSV:n vähenemisellä. Päivystysten käyntimäärät hengitystieinfektioiden vuoksi ovat olleet viime viikkoina lähes kolminkertaisia verrattuna aikaan ennen hengitystieinfektioiden epidemiakautta, mutta käyntimäärän edelleen lisääntymistä ei ole enää havaittavissa. Kauden aikana VSSHP:n sairaaloissa on hoidettu toistaiseksi 187 varmistettua A- influenssapotilasta vuodeosastoilla (176 aikuista, 11 lasta). Näistä potilaista 11 aikuista on tarvinnut teho-osastohoitoa. Aamulla 28.3 sairaaloissa oli 23 A-influenssapositiivista potilasta hoidossa aikuisten vuodeosastoilla ja yksi aikuisten teho-osastolla. Influenssa-B-potilaita on ollut sairaalahoidossa talven aikana runsaasti, mutta näitä tapauksia ei ole tilastoitu yhtä yksityiskohtaisesti. Influenssa-B tapauksia on kuluvan talven aikana todettu yhteensä 1006 laboratoriovarmistettua tapausta, joista viikon 12 aikana ilmeni 75 tapausta. RSV-tapauksia on puolestaan todettu 581 tapausta, joista 33 viikon 12 aikana. Kaaviot 1-3 esittävät TYKS Mikrobiologia ja Genetiikan tutkimia A-influenssanäytteitä. Huomioi, että yksittäisestä potilaasta on voitu ottaa useampi kuin yksi näyte. Kaaviossa 4 esitetään VSSHP:n päivystyspisteiden raportoimat hengitystieinfektio-oireisten potilaiden käyntimäärät. Kaavioissa 5a ja 5b esitetään VSSHP:n vuodeosastojen sekä tehoosastojen raportoimien influenssapotilaiden (sekä A- että B-influenssa) määrät. Kaaviossa 6 ovat kuluvan talven influenssa-b ja RSV-löydökset kalenteriviikoittain.

2 Kaavio 1: Viikoittain otetut A- influenssanäytteet VSSHP:n alueella Kaavio 2: Varmistuneet A-influenssanäytteet kumulatiivisesti esitettynä

3 Kaavio 3: VSSHP:n alueella positiivisten A-influenssanäytteiden osuus (%) kaikista otetuista näytteistä. Kaavio 4: VSSHP:n päivystyspoliklinikoiden (TYKS EPLL, TYKS Lasten poliklinikka sekä lähisairaaloiden päivystyspisteet) raportoimat hengitystieinfektio-oireisten potilaiden käyntimäärät. Mukana ovat ICD-10 -diagnoosit, jotka alkavat J06- J20. Näistä diagnooseista vain J10- ja J11- alkuiset diagnoosikoodit ovat spesifisiä influenssadiagnooseja.

4 Kaavio 5a: VSSHP:n vuodeosastojen raportoimien influenssapotilaiden määrä. Kaavio 5b: VSSHP:n teho-osastojen raportoimien influenssapotilaiden määrä.

5 Kaavio 6: VSSHP:n Influenssa-B ja RSV-löydökset kalenteriviikoittain. VSSHP, Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö SHYG, 2018

VSSHP:n influenssaraportti Viikko 12/2018 Löydöstiedot saakka

VSSHP:n influenssaraportti Viikko 12/2018 Löydöstiedot saakka VSSHP:n influenssaraportti Viikko 12/2018 Löydöstiedot 20.3.2018 saakka Yleistä: Tässä raportissa esitetään graafisesti A-influenssalöydökset VSSHP:n alueella talven 2017 2018 aikana. Raporttia päivitetään

Lisätiedot

VSSHP:n influenssaraportti Viikko 09/2018 Löydöstiedot saakka

VSSHP:n influenssaraportti Viikko 09/2018 Löydöstiedot saakka VSSHP:n influenssaraportti Viikko 09/2018 Löydöstiedot 27.2.2018 saakka Yleistä: Tässä raportissa esitetään graafisesti A-influenssalöydökset VSSHP:n alueella talven 2017 2018 aikana. Raporttia päivitetään

Lisätiedot

Ajankohtaista infektiotaudeista. Harri Marttila VSSHP/SHYG Maaliskuu 2017

Ajankohtaista infektiotaudeista. Harri Marttila VSSHP/SHYG Maaliskuu 2017 Ajankohtaista infektiotaudeista Harri Marttila VSSHP/SHYG Maaliskuu 2017 Yhteenveto Norovirusvariantti GII.17 tulossa? H3N2-influenssakausi aluillaan Rokotteen tehosta ei vielä kunnolla tietoja Zikavirus

Lisätiedot

EPIDEMIOLOGINEN KATSAUS (THL, tartuntatautirekisteri)

EPIDEMIOLOGINEN KATSAUS (THL, tartuntatautirekisteri) VSSHP:n Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikön INFEKTIOUUTISET Nro 1 / 2018 EPIDEMIOLOGINEN KATSAUS 1.1. 31.12.2017 (THL, tartuntatautirekisteri) 2017 / kk 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 2017 Tuberkuloosi

Lisätiedot

EPIDEMIOLOGINEN KATSAUS THL tartuntatautirekisteriin tehdyt ilmoitukset VSSHP:n alueelta.

EPIDEMIOLOGINEN KATSAUS THL tartuntatautirekisteriin tehdyt ilmoitukset VSSHP:n alueelta. VSSHP:n Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikön INFEKTIOUUTISET Nro 1 / 219 EPIDEMIOLOGINEN KATSAUS 1.1. 31.5.219 THL tartuntatautirekisteriin tehdyt ilmoitukset VSSHP:n alueelta. Tapauksia 219-1

Lisätiedot

Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikön INFEKTIOTIEDOTE Nro 1 / 2012

Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikön INFEKTIOTIEDOTE Nro 1 / 2012 Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikön INFEKTIOTIEDOTE Nro 1 / 2012 EPIDEMIOLOGINEN KATSAUS 1.1.2011 15.2.2012 YLEISVAARALLISIA JA ILMOITETTAVIA TARTUNTATAUTEJA kuukausittain Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä

Lisätiedot

TARTUNTATAUTITAPAUKSET VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRISSÄ KUUKAU- SITTAIN (THL Tartuntatautirekisteri)

TARTUNTATAUTITAPAUKSET VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRISSÄ KUUKAU- SITTAIN (THL Tartuntatautirekisteri) VSSHP:n Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikön INFEKTIOTIEDOTE Nro 1 / 2015 EPIDEMIOLOGINEN KATSAUS 1.1.14 31.12.2014 TARTUNTATAUTITAPAUKSET VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRISSÄ KUUKAU- SITTAIN

Lisätiedot

Vakava kausi-influenssa. Pekka Ylipalosaari Infektiolääkäri OYS/Infektioiden torjuntayksikkö 27.09.2013

Vakava kausi-influenssa. Pekka Ylipalosaari Infektiolääkäri OYS/Infektioiden torjuntayksikkö 27.09.2013 Vakava kausi-influenssa Pekka Ylipalosaari Infektiolääkäri OYS/Infektioiden torjuntayksikkö 27.09.2013 Mikä on influenssa Influenssavirusten (influenssa A tai influenssa B) aiheuttama äkillinen ylempien

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus. Päivän teema

Ajankohtaiskatsaus. Päivän teema Ajankohtaiskatsaus Erikoislääkäri Simo Sirkeoja TAYS Infektioyksikkö Hengitystievirukset Influenssa Hinkuyskä Veriviljelylöydöksiä A streptokokki Tuhkarokko Tippuri HIV (PEP ja PrEP) Päivän teema 2 11.5.218

Lisätiedot

Influenssarokotus miksi ja kenelle? Esa Rintala, ylilääkäri Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 2016

Influenssarokotus miksi ja kenelle? Esa Rintala, ylilääkäri Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 2016 Influenssarokotus miksi ja kenelle? Esa Rintala, ylilääkäri Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 2016 Influenssa Lisää väestön sairastuvuutta 5 15 % aikuisista ja 20 30 % lapsista sairastuu

Lisätiedot

Influenssan seuranta Infektiotautien torjunnan yksikkö Rovaniemi Influenssaseuranta -Niina Ikonen/Satu Murtopuro 1

Influenssan seuranta Infektiotautien torjunnan yksikkö Rovaniemi Influenssaseuranta -Niina Ikonen/Satu Murtopuro 1 Influenssan seuranta Infektiotautien torjunnan yksikkö Rovaniemi 28.5.2015 Influenssaseuranta -Niina Ikonen/Satu Murtopuro 1 Influenssa Vuosittaisia epidemioita ja ajoittain pandemioita Merkittävää sairastavuutta

Lisätiedot

Epidemiapotilaiden sähköinen ilmoittaminen VSSHP:ssa

Epidemiapotilaiden sähköinen ilmoittaminen VSSHP:ssa Epidemiapotilaiden sähköinen ilmoittaminen VSSHP:ssa 8.11.2017 Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö 8.11.2017 1 (11) Johdanto Vuoden 2009 influenssapandemia osoitti tarpeen kerätä ajantasaista

Lisätiedot

Epidemiapotilaiden sähköinen ilmoittaminen VSSHP:ssa

Epidemiapotilaiden sähköinen ilmoittaminen VSSHP:ssa Epidemiapotilaiden sähköinen ilmoittaminen VSSHP:ssa 7.1.2016 Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö 7.1.2016 1 (8) Johdanto Vuoden 2009 influenssapandemia osoitti tarpeen kerätä ajantasaista tietoa

Lisätiedot

Alueellinen sairaalahygieniapäivä Epidemiologinen katsaus

Alueellinen sairaalahygieniapäivä Epidemiologinen katsaus Alueellinen sairaalahygieniapäivä 22.11.2017 -Epidemiologinen katsaus infektiolääkäri Hanna Viskari 1 2 7-vuotiaan tytön virtsan klebsiella. Anamneesissa ei ole erityistä syytä tällaiseen resistenssiin

Lisätiedot

Epidemiapotilaiden sähköinen ilmoittaminen VSSHP:ssa

Epidemiapotilaiden sähköinen ilmoittaminen VSSHP:ssa Epidemiapotilaiden sähköinen ilmoittaminen VSSHP:ssa 25.1.2012 Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö 25.1.2012 1 (8) Johdanto Vuoden 2009 influenssapandemia osoitti tarpeen kerätä ajantasaista

Lisätiedot

Ajankohtaista infektioiden torjunnasta. Pekka Ylipalosaari Infektiolääkäri /OYS Infektioiden torjuntayksikkö 261015

Ajankohtaista infektioiden torjunnasta. Pekka Ylipalosaari Infektiolääkäri /OYS Infektioiden torjuntayksikkö 261015 Ajankohtaista infektioiden torjunnasta Pekka Ylipalosaari Infektiolääkäri /OYS Infektioiden torjuntayksikkö 261015 Mikä on runsaasti kosketeltujen pintojen merkitys influenssan leviämisessä? 49 näytettä

Lisätiedot

VSSHP:n Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikön INFEKTIOUUTISET Nro 1 / Tuberkuloosi

VSSHP:n Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikön INFEKTIOUUTISET Nro 1 / Tuberkuloosi VSSHP:n Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikön INFEKTIOUUTISET Nro 1 / 2017 EPIDEMIOLOGINEN KATSAUS 1.1.16 28.2.2017 (THL, tartuntatautirekisteri) 2016 2017-01 2017-02 2017-03 2017 Tuberkuloosi

Lisätiedot

Resistenttien bakteerien torjunnan valtakunnalliset linjaukset mikä muuttui?

Resistenttien bakteerien torjunnan valtakunnalliset linjaukset mikä muuttui? Resistenttien bakteerien torjunnan valtakunnalliset linjaukset mikä muuttui? Esa Rintala, ylilääkäri Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö TYKS / VSSHP 9.3.2015 MRSA-epidemiat VSSHP:ssa ja SatSHP:ssa

Lisätiedot

Influenssapotilaiden. pandemian aikana PPSHP:ssä. Hannu Syrjälä (H.S.) 13.5.09

Influenssapotilaiden. pandemian aikana PPSHP:ssä. Hannu Syrjälä (H.S.) 13.5.09 Influenssapotilaiden hoito pandemian aikana PPSHP:ssä Hannu Syrjälä (H.S.) 13.5.09 Influenssapandemiat Ainakin 31 (32) pandemiaa v. 1580 alkaen Espanjantauti ollut pahin (H1N1): vuosina 1918 1919 kolmena

Lisätiedot

SAIRAALAHYGIENIA JA HOITOON LIITTYVÄT INFEKTIOT VUONNA 2017

SAIRAALAHYGIENIA JA HOITOON LIITTYVÄT INFEKTIOT VUONNA 2017 SAIRAALAHYGIENIA JA HOITOON LIITTYVÄT INFEKTIOT VUONNA 2017 1 Käsidesinfektioaineen kulutus on sairaalahygienian laadun mittari. Käsihuuhteen litrainen kulutus suhteutettuna hoitopäiviin on ollut kasvutrendissä.

Lisätiedot

Henkilökunnan influenssarokotus mitä ja miksi? Esa Rintala, ylilääkäri Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 2015

Henkilökunnan influenssarokotus mitä ja miksi? Esa Rintala, ylilääkäri Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 2015 Henkilökunnan influenssarokotus mitä ja miksi? Esa Rintala, ylilääkäri Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 2015 Influenssa Lisää väestön sairastuvuutta 5 15 % väestöstä sairastuu jokaisen

Lisätiedot

Pandemian kulku Suomessa eri seurantamittarein Markku Kuusi Ylilääkäri Tartuntatautien torjuntayksikkö

Pandemian kulku Suomessa eri seurantamittarein Markku Kuusi Ylilääkäri Tartuntatautien torjuntayksikkö Pandemian kulku Suomessa eri seurantamittarein Markku Kuusi Ylilääkäri Tartuntatautien torjuntayksikkö Pandemian seurantajärjestelmät Tartuntatautirekisteri Yksittäisten tapausten seuranta Laboratorionäytteet

Lisätiedot

Influenssakausi Suomessa viikot 40/2012 20/2013

Influenssakausi Suomessa viikot 40/2012 20/2013 Niina Ikonen Satu Murtopuro Mikko J. Virtanen Outi Lyytikäinen TYÖPAPERI Influenssakausi Suomessa viikot 40/2012 20/2013 28 2013 TYÖPAPERI 28/2013 Niina Ikonen, Satu Murtopuro, Mikko J. Virtanen, Outi

Lisätiedot

EPIDEMIOLOGINEN KATSAUS (THL, tartuntatautirekisteri)

EPIDEMIOLOGINEN KATSAUS (THL, tartuntatautirekisteri) VSSHP:n Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikön INFEKTIOUUTISET Nro 2 / 2018 EPIDEMIOLOGINEN KATSAUS 1.1. 30.9.2018 (THL, tartuntatautirekisteri) Tapauksia 01 02 03 04 05 06 07 08 09 2018 Tuberkuloosi

Lisätiedot

Infektioista keskosilla. Dos. Outi Tammela TAYS

Infektioista keskosilla. Dos. Outi Tammela TAYS Infektioista keskosilla Dos. Outi Tammela TAYS Käsiteltävät asiat Vastustuskyky BPD Keskosen infektioherkkyys ja vointi sairaalasta pääsyn jälkeen Tavallisimmista infektioista Infektioiden ennalta ehkäisy

Lisätiedot

SAIRAALAHYGIENIA JA HOITOON LIITTYVÄT INFEKTIOT VUONNA 2018

SAIRAALAHYGIENIA JA HOITOON LIITTYVÄT INFEKTIOT VUONNA 2018 SAIRAALAHYGIENIA JA HOITOON LIITTYVÄT INFEKTIOT VUONNA 2018 1 Käsidesinfektioaineen kulutus on eräs tärkeimmistä sairaalahygienian laadun mittareista. Käsihuuhteen litrainen kulutus suhteutettuna hoitopäiviin

Lisätiedot

RESPIRATORY SYNCYTIAL VIRUS (RSV)

RESPIRATORY SYNCYTIAL VIRUS (RSV) RESPIRATORY SYNCYTIAL VIRUS (RSV) Infektioiden torjuntapäivät 8.11.2018 Espoo, Dipoli 8.11.2018 Respiratory syncytial virus/ Niina Ikonen 1 RS-VIRUS Virus eristettiin 1956 Aiheuttaa vuosittaisia epidemioita

Lisätiedot

TARTUNTATAUTITAPAUKSET VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRISSÄ KUUKAUSITTAIN (THL, Tartuntatautirekisteri)

TARTUNTATAUTITAPAUKSET VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRISSÄ KUUKAUSITTAIN (THL, Tartuntatautirekisteri) VSSHP:n Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikön INFEKTIOUUTISET Nro 2 / 2016 EPIDEMIOLOGINEN KATSAUS 1.1.16 31.5.2016 TARTUNTATAUTITAPAUKSET VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRISSÄ KUUKAUSITTAIN (THL,

Lisätiedot

Kansallisen narkolepsiatyöryhmän väliraportti narkolepsian ja Pandemrix rokottamisen välisestä yhteydestä Terhi Kilpi

Kansallisen narkolepsiatyöryhmän väliraportti narkolepsian ja Pandemrix rokottamisen välisestä yhteydestä Terhi Kilpi Kansallisen narkolepsiatyöryhmän väliraportti narkolepsian ja Pandemrix rokottamisen välisestä yhteydestä Terhi Kilpi 1.2.2011 28.1.2011 1 Suomen tilanne 24.1.2011 THL saanut yhteensä 57 ilmoitusta narkolepsian

Lisätiedot

INFLUENSSAN TORJUNTA JA HOITO VSSHP:SSA KAUDELLA 2015-2016 11.2.2016

INFLUENSSAN TORJUNTA JA HOITO VSSHP:SSA KAUDELLA 2015-2016 11.2.2016 1 INFLUENSSAN TORJUNTA JA HOITO VSSHP:SSA KAUDELLA 2015-2016 11.2.2016 Ohje on laadittu yhdessä Satakunnan sairaanhoitopiirin kanssa. 1 Johdanto Influenssavirukset tarttuvat ihmisestä toiseen lähinnä pisara-

Lisätiedot

VSSHP:n Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikön INFEKTIOTIEDOTE Nro 2 / 2013

VSSHP:n Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikön INFEKTIOTIEDOTE Nro 2 / 2013 VSSHP:n Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikön IFEKTIOTIEDOTE ro 2 / 213 EPIDEMIOLOGIE KATSAUS 1.1. 3.4.213 YLEISVAARALLISIA JA ILMOITETTAVIA TARTUTATAUTEJA lääkärien ilmoitukset, kuukausittain

Lisätiedot

Influenssakausi Suomessa, viikot 40/ /2014

Influenssakausi Suomessa, viikot 40/ /2014 Niina Ikonen Satu Murtopuro Mikko J. Virtanen Jukka Jokinen Ulrike Baum Ritva Syrjänen Hanna Nohynek Outi Lyytikäinen TYÖPAPERI Influenssakausi Suomessa, viikot 40/2013 20/2014 25 2014 TYÖPAPERI 25/2014

Lisätiedot

Miksi valtakunnallinen rokotusrekisteri?

Miksi valtakunnallinen rokotusrekisteri? Miksi valtakunnallinen rokotusrekisteri? Valtakunnalliset neuvolapäivät 22.10.2014 Susanna Jääskeläinen, Jukka Jokinen Rokotetutkimusyksikkö 22.10.2014 Valtakunnallinen rokotusrekisteri - tavoite, suunnitelmat

Lisätiedot

Epidemioihin valmistautuminen tehohoidossa tehohoidon resurssit poikkeustilanteissa

Epidemioihin valmistautuminen tehohoidossa tehohoidon resurssit poikkeustilanteissa Epidemioihin valmistautuminen tehohoidossa tehohoidon resurssit poikkeustilanteissa Tero Ala-Kokko oyl., prof. (ma.oa.) OYS/Tehohoito OY/Tehohoitolääketiede Tehohoidon erityispiirteet Valmiiksi korkean

Lisätiedot

MERS-KORONAVIRUSINFEKTION TUTKIMUKSET JA HOITO TYKSISSÄ

MERS-KORONAVIRUSINFEKTION TUTKIMUKSET JA HOITO TYKSISSÄ Toimintaohje 18.2.2016 MERS-KORONAVIRUSINFEKTION TUTKIMUKSET JA HOITO TYKSISSÄ MERS-koronavirus (MERS-CoV, Middle East Respiratory Syndrome coronavirus) aiheuttaa vakavia alahengitystieinfektioita. MERS

Lisätiedot

Sairaalahoidossa olevat influenssa A(H1N1)v-tapaukset Suomessa

Sairaalahoidossa olevat influenssa A(H1N1)v-tapaukset Suomessa Sairaalahoidossa olevat influenssa -tapaukset Suomessa Sairaanhoitopiirit (shp) ilmoittavat joka arkipäivä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkopohjaiseen järjestelmään sairaalahoidossa olevien influenssa

Lisätiedot

Eliisa Yli-Takku Hygieniahoitaja Sairaalahygienia ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 2014

Eliisa Yli-Takku Hygieniahoitaja Sairaalahygienia ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 2014 Miten infektiontorjunnan laatua voidaan mitata ja arvioida pitkäaikaishoitolaitoksissa Eliisa Yli-Takku Hygieniahoitaja Sairaalahygienia ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 2014 NÄKÖKULMIA LAATUUN JA LAADUN

Lisätiedot

INFLUENSSAEPIDEMIA TUNNISTAMINEN JA ILMOITTAMINEN. Infektiolääkäri Mikael Kajova Hygieniahoitaja Jaana-Marija Lehtinen

INFLUENSSAEPIDEMIA TUNNISTAMINEN JA ILMOITTAMINEN. Infektiolääkäri Mikael Kajova Hygieniahoitaja Jaana-Marija Lehtinen INFLUENSSAEPIDEMIA TUNNISTAMINEN JA ILMOITTAMINEN Infektiolääkäri Mikael Kajova Hygieniahoitaja Jaana-Marija Lehtinen YKSIKÖISSÄ TOTEUTETTAVAN HOITOON LIITTYVIEN INFEKTIOIDEN JA MDRO -SEURANNAN PÄÄPIIRTEET

Lisätiedot

Influenssaepidemia laitoksessa, miten tunnistan, miten hoidan

Influenssaepidemia laitoksessa, miten tunnistan, miten hoidan Influenssaepidemia laitoksessa, miten tunnistan, miten hoidan 25.11.2014 Katariina Kainulainen Dos, sisätautien ja infektiosairauksien erikoislääkäri HUS, infektioklinikka Influenssaepidemia vanhainkodissa

Lisätiedot

Lasten sairaanhoito nyt ja tulevaisuudessa. Heikki Lukkarinen, ylilääkäri, toimialuejohtaja

Lasten sairaanhoito nyt ja tulevaisuudessa. Heikki Lukkarinen, ylilääkäri, toimialuejohtaja Lasten sairaanhoito nyt ja tulevaisuudessa Heikki Lukkarinen, ylilääkäri, toimialuejohtaja Lasten ja nuorten klinikka tänään Tarjoamme palveluita viidellä eri vastuualueella: Lasten ja nuorten veri- ja

Lisätiedot

B-leuk-määritys vieritestimittauksena infektiodiagnostiikassa

B-leuk-määritys vieritestimittauksena infektiodiagnostiikassa 4.2.2009 B-leuk-määritys vieritestimittauksena infektiodiagnostiikassa Ville Peltola Dosentti, lasten infektiolääkäri TYKS Hengitystieinfektioiden lukumäärä vuosittain 7 Infektioita/ vuosi/ henkilö (keskiarvo)

Lisätiedot

Mitä opittiin kuluneen influenssakauden infektioista?

Mitä opittiin kuluneen influenssakauden infektioista? Mitä opittiin kuluneen influenssakauden infektioista? Mika Salminen Professori Infektiotaudit -osasto Helsinki 13.5.2016 4.4.2016 Tartuntatautikurssi 2016/Niina Ikonen 1 Influenssan tautitaakka vuosittain

Lisätiedot

6.3.2. Sydänkeskus KAAVIO 6.3.2.1. SYDÄMEN VARJOAINEKUVAUKSET TYKSISSÄ VUOSINA 2011 2013.

6.3.2. Sydänkeskus KAAVIO 6.3.2.1. SYDÄMEN VARJOAINEKUVAUKSET TYKSISSÄ VUOSINA 2011 2013. 6.3.2. Sydänkeskus Sydänkeskus muutti keväällä 2013 uusiin yhtenäisiin tiloihin T-sairaalaan. Toimialue muodostettiin Tyksin kardiologisesta toiminnasta sekä sydän- ja rintaelinkirurgiasta. Uusi organisaatiomalli

Lisätiedot

INFLUENSSAN TORJUNTA JA HOITO VSSHP:SSA KAUDELLA

INFLUENSSAN TORJUNTA JA HOITO VSSHP:SSA KAUDELLA 1 INFLUENSSAN TORJUNTA JA HOITO VSSHP:SSA KAUDELLA 2019-2020 28.10.2019 1 Johdanto Influenssavirukset tarttuvat ihmisestä toiseen lähinnä pisara- ja kosketustartuntana. Ilmateitse tapahtuva tartunta voi

Lisätiedot

LÄÄKÄRIEN JA LABORATORION ILMOITUKSET YLEISVAARALLISTA JA ILMOITETTA- VISTA TARTUNTATAUDEISTA THL:N TARTUNTATAUTIREKISTERIIN.

LÄÄKÄRIEN JA LABORATORION ILMOITUKSET YLEISVAARALLISTA JA ILMOITETTA- VISTA TARTUNTATAUDEISTA THL:N TARTUNTATAUTIREKISTERIIN. VSSHP:n Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikön INFEKTIOTIEDOTE Nro 2 / 214 EPIDEMIOLOGINEN KATSAUS 1.1. 31.3.214 LÄÄKÄRIEN JA LABORATORION ILMOITUKSET YLEISVAARALLISTA JA ILMOITETTA- VISTA TARTUNTATAUDEISTA

Lisätiedot

INFLUENSSAN TORJUNTA JA HOITO VSSHP:SSA KAUDELLA

INFLUENSSAN TORJUNTA JA HOITO VSSHP:SSA KAUDELLA 1 INFLUENSSAN TORJUNTA JA HOITO VSSHP:SSA KAUDELLA 2017-2018 1 Johdanto Influenssavirukset tarttuvat ihmisestä toiseen lähinnä pisara- ja kosketustartuntana. Ilmateitse tapahtuva tartunta voi olla mahdollinen.

Lisätiedot

Tiedonkulun ja tiedon hallinnan edistäminen HaiProlla Tyksin kirurgian poliklinikalla

Tiedonkulun ja tiedon hallinnan edistäminen HaiProlla Tyksin kirurgian poliklinikalla Tiedonkulun ja tiedon hallinnan edistäminen HaiProlla Tyksin kirurgian poliklinikalla VAARATAPAHTUMIEN RAPORTOIJAVERKOSTON SEMINAARI Työpaja 3 Sisätaudit ja Kirurgia 28.10 Vaasa, Hotelli Silveria Mervi

Lisätiedot

Tutkimus vuotiaille

Tutkimus vuotiaille Tutkimus 18 40-vuotiaille odottaville äideille. Hyvä odottava äiti! RS-virus (respiratory syncytial virus) on yleisin vaikeiden alahengitystieinfektioiden aiheuttaja imeväisikäisillä lapsilla. Äidin rokottaminen

Lisätiedot

CASE II: Mitä opittiin lastentautien Tyks Tays tuottavuusvertailusta

CASE II: Mitä opittiin lastentautien Tyks Tays tuottavuusvertailusta CASE II: Mitä opittiin lastentautien Tyks Tays tuottavuusvertailusta Lääk. yo., tekn. yo. (Aalto yliopisto) Susanna Siitonen Toimialuejohtaja Jussi Mertsola, Tyks Tuottavuus Suomen Lastenklinikoilla 2011

Lisätiedot

Miksi influenssarokotukset tulisi ottaa vakavasti? Valtakunnalliset tartuntatautipäivät Ritva Syrjänen ja Hanna Nohynek

Miksi influenssarokotukset tulisi ottaa vakavasti? Valtakunnalliset tartuntatautipäivät Ritva Syrjänen ja Hanna Nohynek Miksi influenssarokotukset tulisi ottaa vakavasti? Valtakunnalliset tartuntatautipäivät 14.11.2016 Ritva Syrjänen ja Hanna Nohynek Torju influenssa, ota rokote https://www.youtube.com/watch?v=cvwjphuspag

Lisätiedot

Influenssa. Niina Ikonen. Tartuntatautikurssi, Helsinki 8.4.2016

Influenssa. Niina Ikonen. Tartuntatautikurssi, Helsinki 8.4.2016 Influenssa Niina Ikonen Tartuntatautikurssi, Helsinki 8.4.2016 Influenssan tautitaakka vuosittaisia epidemioita ja ajoittain pandemioita vuosittain 5-10% aikuisista ja 20-30% lapsista sairastuu influenssaan

Lisätiedot

Noroviruksen epidemiologia maailmalla ja Suomessa

Noroviruksen epidemiologia maailmalla ja Suomessa Noroviruksen epidemiologia maailmalla ja Suomessa Haider Al-Hello Erikoistutkija, INFO/INVI 15.11.2016 1 Ripulitauteja aiheuttavat virukset Norovirukset Rotavirukset Adenovirukset (serotyypit 40 ja 41)

Lisätiedot

Tuberkuloosi ja raskaus. Esa Rintala, ylilääkäri Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 16.4.2015

Tuberkuloosi ja raskaus. Esa Rintala, ylilääkäri Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 16.4.2015 Tuberkuloosi ja raskaus Esa Rintala, ylilääkäri Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 16.4.2015 Tuberkuloosi Suomessa 500 450 400 350 Tapauksia 300 250 200 Keuhkotbc Muu tbc 150 100 50

Lisätiedot

Lisääntyvätkö nuorten mielenterveyden häiriöt?

Lisääntyvätkö nuorten mielenterveyden häiriöt? Lisääntyvätkö nuorten mielenterveyden häiriöt? Riittakerttu Kaltiala-Heino Professori, vastuualuejohtaja TaY lääketieteen laitos TAYS nuorisopsykiatrian vastuualue Tays nuorisopsykiatrian palveluiden kysyntä

Lisätiedot

Miksi meidän kannattaa ottaa kausi-influenssarokotus?

Miksi meidän kannattaa ottaa kausi-influenssarokotus? Miksi meidän kannattaa ottaa kausi-influenssarokotus? Kausi-influenssarokotus on tehokas keino ehkäistä influenssan leviämistä Henkilökunnan influenssarokotuksille on vahvat perusteet Henkilökunta on merkittävä

Lisätiedot

Vastuiden ja tehtävien jako radiologisessa toiminnassa - VSKK

Vastuiden ja tehtävien jako radiologisessa toiminnassa - VSKK Vastuiden ja tehtävien jako radiologisessa toiminnassa - VSKK Mika Teräs Ylifyysikko, VSSHP Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri 1.1.2015 Jäsenkunnat ja Turun yliopisto Tarkastuslautakunta Sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Ebola tietoisku. Veli-Jukka Anttila osastonylilääkäri HYKS/Tulehduskeskus/infektiosairaudet Infektioidentorjuntayksikkö

Ebola tietoisku. Veli-Jukka Anttila osastonylilääkäri HYKS/Tulehduskeskus/infektiosairaudet Infektioidentorjuntayksikkö Ebola tietoisku Veli-Jukka Anttila osastonylilääkäri HYKS/Tulehduskeskus/infektiosairaudet Infektioidentorjuntayksikkö Perusasioita Ebola viruksesta Kuuluu filovirusten sukuun Ainakin 5 eri Ebola viruslajia

Lisätiedot

Sivu 1 / 5. Ohje on tarkoitettu hygieniavastuuhenkilöiden käyttöön laitoksen omien toimintaohjeiden pohjaksi.

Sivu 1 / 5. Ohje on tarkoitettu hygieniavastuuhenkilöiden käyttöön laitoksen omien toimintaohjeiden pohjaksi. Sivu 1 / 5 Influenssa Ohje perusterveydenhuoltoon Torjuntaohjeet osastojen influenssaepidemioissa Ohje on tarkoitettu hygieniavastuuhenkilöiden käyttöön laitoksen omien toimintaohjeiden pohjaksi. Epidemiaepäily

Lisätiedot

VERIVAROTOIMIEN MERKITSEMISEN MERKITYS KÄYTÄNNÖSSÄ

VERIVAROTOIMIEN MERKITSEMISEN MERKITYS KÄYTÄNNÖSSÄ VERIVAROTOIMIEN MERKITSEMISEN MERKITYS KÄYTÄNNÖSSÄ TYKS:n Infektiopoliklinikka Sh Tanja Sindén 16.5.2017 VERITEITSE TARTTUVAT TAUDIT: B-hepatiitti C-hepatiitti HIV 1 VERITEITSE TARTTUVAT TAUDIT, tartunnan

Lisätiedot

INFLUENSSAPOTILAAN HOITO ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA (Satakunnan keskussairaala)

INFLUENSSAPOTILAAN HOITO ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA (Satakunnan keskussairaala) 1 (6) 26.1.2016 RUS / RM Infektioyksikkö ja Kliinisen mikrobiologian laboratorio INFLUENSSAPOTILAAN HOITO ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA (Satakunnan keskussairaala) Tämä on Satakunnan sairaanhoitopiirin ohje erikoissairaanhoitoon

Lisätiedot

Influenssakausi Suomessa, viikot 40/ /2018

Influenssakausi Suomessa, viikot 40/ /2018 Niina Ikonen Satu Murtopuro Anu Haveri Mikko J. Virtanen Ulrike Baum Viivi Isoniemelä Carita Savolainen-Kopra Hanna Nohynek Outi Lyytikäinen TYÖPAPERI Influenssakausi Suomessa, viikot 40/2017-20/2018 Seurantaraportti

Lisätiedot

Anna-Maija Koivusalo 26.4.16

Anna-Maija Koivusalo 26.4.16 Anna-Maija Koivusalo 26.4.16 X Kivuton sairaala Kivun arviointi projekti Kivuton sairaala toteutettiin kymmenennen ja viimeisen kerran syksyllä 2015 viikolla 42. Idean kivun arvioinnin valtakunnallisesta

Lisätiedot

Epidemiat - megatrendit. Markku Kuusi THL, Infektiotautien torjuntayksikkö Tartuntatautipäivät

Epidemiat - megatrendit. Markku Kuusi THL, Infektiotautien torjuntayksikkö Tartuntatautipäivät Epidemiat - megatrendit Markku Kuusi THL, Infektiotautien torjuntayksikkö Tartuntatautipäivät 14.11.2016 Sidonnaisuudet Ei sidonnaisuuksia Sisältö Hengitystieinfektiot Suolistoinfektiot Hepatiitit Mikrobilääkeresistenssi

Lisätiedot

Influenssavirusinfektioiden seuranta Suomessa

Influenssavirusinfektioiden seuranta Suomessa Influenssavirusinfektioiden seuranta Suomessa Niina Ikonen Tartuntatautikurssi, Helsinki 15.4.2015 14.4.2015 Influenssavirusinfektioiden seuranta/niina Ikonen 1 Influenssa vuosittaisia epidemioita ja ajoittain

Lisätiedot

YLEISVAARALLISIA JA ILMOITETTAVIA TARTUNTATAUTEJA kuukausittain Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä (THL, tartuntatautirekisteri).

YLEISVAARALLISIA JA ILMOITETTAVIA TARTUNTATAUTEJA kuukausittain Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä (THL, tartuntatautirekisteri). VSSHP:n Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikön IFEKTIOTIEDOTE ro 2 / 212 EPIDEMIOLOGIE KATSAUS 1.1.212 31.5.212 YLEISVAARALLISIA JA ILMOITETTAVIA TARTUTATAUTEJA kuukausittain Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä

Lisätiedot

Influenssakausi Suomessa, viikot 40/ /2015

Influenssakausi Suomessa, viikot 40/ /2015 Niina Ikonen Satu Murtopuro Anu Haveri Mikko J. Virtanen Ulrike Baum Hanna Nohynek Carita Savolainen-Kopra Outi Lyytikäinen TYÖPAPERI Influenssakausi Suomessa, viikot 40/2014 20/2015 Seurantaraportti 14

Lisätiedot

Ulostepatogeenien diagnostiikka. Alueellinen koulutus 28.10.2015 Kaisu Rantakokko-Jalava Tyks Mikrobiologia ja genetiikka

Ulostepatogeenien diagnostiikka. Alueellinen koulutus 28.10.2015 Kaisu Rantakokko-Jalava Tyks Mikrobiologia ja genetiikka Ulostepatogeenien diagnostiikka Alueellinen koulutus 28.10.2015 Kaisu Rantakokko-Jalava Tyks Mikrobiologia ja genetiikka Bakteeriripulit, vanhaa ja uutta diagnostiikkaa Perinteinen bakteeriripuli (turistiripuli)

Lisätiedot

Ajankohtaisia asioita sairaalahygieniasta ja infektion torjunnasta

Ajankohtaisia asioita sairaalahygieniasta ja infektion torjunnasta Ajankohtaisia asioita sairaalahygieniasta ja infektion torjunnasta Tiina Kurvinen 29 3 2017 Hygieniahoitaja, hoh VSSHP/ TYKS VSSHP:n ohjeistukset siirtyneet Ohjepankista Hoito-ohjeet.fi sivustolle Myös

Lisätiedot

Tartuntatautirekisterin mikrobiluettelo Osa: Virukset laaja lista

Tartuntatautirekisterin mikrobiluettelo Osa: Virukset laaja lista 1 (8) Merkintöjen selitys N:ro Nimet Lääkärin ilmoitus Mikrobin tunnus. Tunnus on luku väliltä 1000 _ 9999, lisäksi tunnukseen on liitetty kaksinumeroinen tarkistusosa. Tartuntatauti-ilmoituslomakkeeseen

Lisätiedot

Tartuntatautirekisterin mikrobiluettelo Osa: Virukset suppea lista

Tartuntatautirekisterin mikrobiluettelo Osa: Virukset suppea lista 1 (7) Merkintöjen selitys N:ro Nimet Lääkärin ilmoitus Mikrobin tunnus. Tunnus on luku väliltä 1000 _ 9999, lisäksi tunnukseen on liitetty kaksinumeroinen tarkistusosa. Tartuntatauti-ilmoituslomakkeeseen

Lisätiedot

Tarttuvat hengitystieinfektiot

Tarttuvat hengitystieinfektiot Tarttuvat hengitystieinfektiot Mitä tehdä kun useampi alkaa oireilla osastolla? Mari Kanerva dos, sis ja inf el oyl, HUS Tulehduskeskus, Infektiosairauksien pkl, Infektioidentorjunta ja Mobiiliyksikkö

Lisätiedot

VERIALTISTUSTAPATURMAN HOITO Ohje veritapaturman kohteelle PIKAOHJE. Johdanto

VERIALTISTUSTAPATURMAN HOITO Ohje veritapaturman kohteelle PIKAOHJE. Johdanto 1 VERIALTISTUSTAPATURMAN HOITO Ohje veritapaturman kohteelle PIKAOHJE 1. Puhdista pistoskohta vedellä ja alkoholilla (kohta 1) 2. Ilmoita esimiehelle tapahtuneesta 3. Tee veritapaturmailmoitus (kohta 2)

Lisätiedot

INFLUENSSAN TORJUNTA JA HOITO VSSHP:SSA KAUDELLA

INFLUENSSAN TORJUNTA JA HOITO VSSHP:SSA KAUDELLA 1 INFLUENSSAN TORJUNTA JA HOITO VSSHP:SSA KAUDELLA 2016-2017 1 Johdanto Influenssavirukset tarttuvat ihmisestä toiseen lähinnä pisara- ja kosketustartuntana. Ilmateitse tapahtuva tartunta voi olla mahdollinen.

Lisätiedot

INFLUENSSAN TORJUNTA JA HOITO VSSHP:SSA KAUDELLA

INFLUENSSAN TORJUNTA JA HOITO VSSHP:SSA KAUDELLA 1 INFLUENSSAN TORJUNTA JA HOITO VSSHP:SSA KAUDELLA 2018-2019 22.10.2018 1 Johdanto Influenssavirukset tarttuvat ihmisestä toiseen lähinnä pisara- ja kosketustartuntana. Ilmateitse tapahtuva tartunta voi

Lisätiedot

Asumispalveluyksiköiden hengitystie-epidemioiden hoito kunnassa

Asumispalveluyksiköiden hengitystie-epidemioiden hoito kunnassa Asumispalveluyksiköiden hengitystie-epidemioiden hoito kunnassa Infektioiden torjuntapäivät 6.11.2018 Kirsi Valtonen, LT, ylilääkäri Tartuntataudeista vastaava lääkäri Vantaan tartuntatauti- ja hygieniayksikkö

Lisätiedot

Influenssarokotussuositus Suomessa syys- ja talvikaudella 2014 2015

Influenssarokotussuositus Suomessa syys- ja talvikaudella 2014 2015 OHJAUS Influenssarokotussuositus Suomessa syys- ja talvikaudella 2014 2015 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos PL 30 (Mannerheimintie 166) 00271 Helsinki Puhelin: 029 524 6000 www.thl.fi 14 2014 OHJAUS 14/2014

Lisätiedot

Vastaukset Paperipyynnöllä lähetetyistä näytteistä vastaukset faxataan.

Vastaukset Paperipyynnöllä lähetetyistä näytteistä vastaukset faxataan. Laboratoriotiedote KU 7/2009 28.07.2009 Kuopion aluelaboratorio Kliininen mikrobiologia 1(5) Toimintaohje avoterveydenhuollon influenssa A(H1N1)v epäilyssä ISLABin Kuopion aluelaboratorion toimipisteille

Lisätiedot

LAADUKKAILLA PALVELUILLA PERUSTERVEYDENHUOLLON KUSTANNUSSÄÄSTÖIHIN

LAADUKKAILLA PALVELUILLA PERUSTERVEYDENHUOLLON KUSTANNUSSÄÄSTÖIHIN SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJA PIA NURME PORVOON KAUPUNKI Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå LAADUKKAILLA PALVELUILLA PERUSTERVEYDENHUOLLON KUSTANNUSSÄÄSTÖIHIN Sosiaali- ja terveysjohtaja Pia Nurme

Lisätiedot

Lataa Aikuispotilaan ja perheenjäsenen emotionaalinen ja tiedollinen tuki sairaalhoidon aikana - Elina Mattila

Lataa Aikuispotilaan ja perheenjäsenen emotionaalinen ja tiedollinen tuki sairaalhoidon aikana - Elina Mattila Lataa Aikuispotilaan ja perheenjäsenen emotionaalinen ja tiedollinen tuki sairaalhoidon aikana - Elina Mattila Lataa Kirjailija: Elina Mattila ISBN: 9789514485404 Sivumäärä: 180 Formaatti: PDF Tiedoston

Lisätiedot

Anna-Maija Koivusalo 26.5.15

Anna-Maija Koivusalo 26.5.15 Anna-Maija Koivusalo 26.5.15 Kivuton sairaala projekti vuonna 214 Kivun arviointi projekti Kivuton sairaala toteutettiin yhdeksännen kerran syksyllä 214 pääosin Euroopan kipuviikolla (viikko 42). Mukana

Lisätiedot

H1N1 2009 pandemia Helsingin perusterveydenhuollossa. Hannele Kotilainen Infektiolääkäri Kaupunginepidemiologi 15.4.2010

H1N1 2009 pandemia Helsingin perusterveydenhuollossa. Hannele Kotilainen Infektiolääkäri Kaupunginepidemiologi 15.4.2010 H1N1 2009 pandemia Helsingin perusterveydenhuollossa Infektiolääkäri Kaupunginepidemiologi 15.4.2010 Taustaa Pandemia varautumisuunnitelmaa tehty Helsingissä v 2006 lähtien STM / THL / HUS sh piirin velvoittamana

Lisätiedot

Miksi sote-ammattilaisen kannattaa ottaa influenssarokote? TEHY Hanna Nohynek THL. Infektiotautien torjunta ja rokotukset

Miksi sote-ammattilaisen kannattaa ottaa influenssarokote? TEHY Hanna Nohynek THL. Infektiotautien torjunta ja rokotukset Miksi sote-ammattilaisen kannattaa ottaa influenssarokote? TEHY 19.9.2017 Hanna Nohynek THL Infektiotautien torjunta ja rokotukset 19.9.2017 19.9.2017 Suojaa itsesi, influenssa voi olla sinullekin vakava

Lisätiedot

LIITE 2. VAARATAPAHTUMIEN RAPORTOINTI (HAIPRO) PPSHP:SSÄ 2010

LIITE 2. VAARATAPAHTUMIEN RAPORTOINTI (HAIPRO) PPSHP:SSÄ 2010 LIITE 1. POTILASPALAUTE VUOSINA 2006 2010 Palautemäärät 2010 Vuosi Spontaanin palautteen määrä kpl (luvut sis. myös sähköisen palautteen) 2006 2454 2007 2278 2008 1766 2009 1894 2010 1614 LIITE 2. VAARATAPAHTUMIEN

Lisätiedot

Potilashoidon vuosikertomus 2015 Naistenklinikka

Potilashoidon vuosikertomus 2015 Naistenklinikka Potilashoidon vuosikertomus 2015 Naistenklinikka Naistenklinikka 1. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Naistenklinikka vastaa synnytysten ja naistentautien hoidosta VSSHP:n alueella. Erityisvastuualueeseen kuuluvat

Lisätiedot

Influenssarokotuskattavuusraportti

Influenssarokotuskattavuusraportti Influenssarokotuskattavuusraportti Influenssakausi 2013 2014 Terveyskeskus : Mikkeli Tämä raportti perustuu valtakunnalliseen rokotusrekisteriin. Rokotustietojen siirtyminen rokotusrekisteriin perustuu

Lisätiedot

Välinehuoltoala ja alan kehittäminen Varsinais-Suomessa

Välinehuoltoala ja alan kehittäminen Varsinais-Suomessa Välinehuoltoala ja alan kehittäminen Varsinais-Suomessa 6.10.2015 Tarja Ruuskanen Välinehuollon nykytila vuonna 2015 välinehuoltokeskustoimintaa 79 % VSV välinehuoltokeskus Välinehuollon johtaja Toimistonhoitaja

Lisätiedot

Kosketusvarotoimet vai eristys onko terminologialla väliä? JA Sairaanhoitopiirin uudet ohjeet ESBL-potilaiden hoitoon

Kosketusvarotoimet vai eristys onko terminologialla väliä? JA Sairaanhoitopiirin uudet ohjeet ESBL-potilaiden hoitoon Kosketusvarotoimet vai eristys onko terminologialla väliä? JA Sairaanhoitopiirin uudet ohjeet ESBL-potilaiden hoitoon 19.9.2017 ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä Infektioyksikkö, SataDiag, Satakunnan sairaanhoitopiiri

Lisätiedot

Veren välityksellä tarttuvat taudit ja verialtistustapaturma

Veren välityksellä tarttuvat taudit ja verialtistustapaturma Veren välityksellä tarttuvat taudit ja verialtistustapaturma VSSHP:n Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö Esa Rintala 29.3.2017 Hepatiittitapaukset VSSHP:n alueella 160 140 146 Hepatiitit, VSSHP

Lisätiedot

THL:n ilmiötyö: Työikäisten päihde- ja mielenterveysongelmat yhdessä Aikuisten mielenterveys- ja päihdeongelmat yhdessä -työryhmä

THL:n ilmiötyö: Työikäisten päihde- ja mielenterveysongelmat yhdessä Aikuisten mielenterveys- ja päihdeongelmat yhdessä -työryhmä THL:n ilmiötyö: Työikäisten päihde- ja mielenterveysongelmat yhdessä 14.5.2018 Aikuisten mielenterveys- ja päihdeongelmat yhdessä -työryhmä 1 Lähtökohtana: 13.4.2018 Markkula 2 Ketkä mukana? Jaana Markkula

Lisätiedot

SAIRAANHOIDOLLISTEN PALVELUIDEN (TYKS-SAPA) LIIKELAITOS

SAIRAANHOIDOLLISTEN PALVELUIDEN (TYKS-SAPA) LIIKELAITOS SAIRAANHOIDOLLISTEN PALVELUIDEN (TYKS-SAPA) LIIKELAITOS Perustettu 1.1.2009- Yli 990 työntekijää (1.2.2016 -) Toimintatuotot 159,6 M (TP2015) Toimintamenot 154,0 M (TP2015) 1.1.2015 7 palvelualuetta ESITTELYN

Lisätiedot

HARVINAISSAIRAUKSIEN YKSIKKÖ VSSHP

HARVINAISSAIRAUKSIEN YKSIKKÖ VSSHP HARVINAISSAIRAUKSIEN YKSIKKÖ VSSHP Jussi Mertsola Prof, toimialuejohtaja Lasten ja nuorten klinikka, TYKS 7.10.2015 Harvinaiset sairaudet sairauaa on korkeintaan 1 / 2000 ihmistä kohden harvinaissairauksia

Lisätiedot

Elintarvikkeet ja tartuntariskit. Markku Kuusi THL, Infektiotautien torjuntayksikkö VSSHP, 28.10.2015

Elintarvikkeet ja tartuntariskit. Markku Kuusi THL, Infektiotautien torjuntayksikkö VSSHP, 28.10.2015 Elintarvikkeet ja tartuntariskit Markku Kuusi THL, Infektiotautien torjuntayksikkö VSSHP, 28.10.2015 Luennon sisältö Gastroenteriittien ja ruokamyrkytysten esiintymisestä Suomen elintavikevälitteisistä

Lisätiedot

Käsihygienia. Levitänkö mikrobeja, tartutanko tauteja? Katariina Kainulainen. Dos, sisätautien ja infektiosairauksien erikoislääkäri

Käsihygienia. Levitänkö mikrobeja, tartutanko tauteja? Katariina Kainulainen. Dos, sisätautien ja infektiosairauksien erikoislääkäri Käsihygienia Levitänkö mikrobeja, tartutanko tauteja? Katariina Kainulainen Dos, sisätautien ja infektiosairauksien erikoislääkäri HUS infektioklinikka Käsihygienia Oma turvallisuus Potilaan turvallisuus

Lisätiedot

Sanna Nikunen ELL 4.10.2012

Sanna Nikunen ELL 4.10.2012 Sanna Nikunen ELL 4.10.2012 Kuuluu heimoon Orthomyxoviridae, joka jaetaan kahteen sukuun; Influenssa A- ja B- virukset sekä influenssa C-virukset A-virukset eläimillä ja ihmisillä, B- virukset harvinaisempia,

Lisätiedot

Lapin keskussairaala vm ja nykyaikaisen päivystävän sairaalan vaatimukset. Prof. Raimo Kettunen

Lapin keskussairaala vm ja nykyaikaisen päivystävän sairaalan vaatimukset. Prof. Raimo Kettunen Lapin keskussairaala vm. 1988 ja nykyaikaisen päivystävän sairaalan vaatimukset Prof. Raimo Kettunen 27.3.2014 Lapin keskussairaala: harvaan asutun alueen keskussairaala, II-taso, THL raportti 30/2012

Lisätiedot

Influenssa A(H1N1) -toimintaohjeita

Influenssa A(H1N1) -toimintaohjeita 1 (5) Influenssa A(H1N1) -toimintaohjeita 1. KUINKA TOIMIT, JOS EPÄILET SAIRASTUNEESI H1N1-INFLUENSSAAN? Jos epäilet sairastuneesi A(H1N1)-influenssaan, ÄLÄ MENE SAIRAANA TYÖHÖN, älä mene suoraan työterveyshuollon/

Lisätiedot

VSSHP:n Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikön INFEKTIOTIEDOTE Nro 3 / 2014

VSSHP:n Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikön INFEKTIOTIEDOTE Nro 3 / 2014 VSSHP:n Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikön INFEKTIOTIEDOTE Nro 3 / 2014 EPIDEMIOLOGINEN KATSAUS 1.1.14 31.8.2014 LÄÄKÄRIEN JA LABORATORION ILMOITUKSET YLEISVAARALLISTA JA ILMOITETTA- VISTA TARTUNTATAUDEISTA

Lisätiedot

Prevalenssitutkimukset keskussairaalassa ja terveyskeskusten vuodeosastoilla

Prevalenssitutkimukset keskussairaalassa ja terveyskeskusten vuodeosastoilla Prevalenssitutkimukset keskussairaalassa ja terveyskeskusten vuodeosastoilla 42. Valtakunnalliset sairaalahygieniapäivät 16.-17.3.2016 Vantaa Maire Matsinen Hygieniahoitaja Keski-Suomen keskussairaala

Lisätiedot

MIKROBIOLOGINEN VIERITESTIANALYTIIKKA. Yl Markku Koskela OYS / Mikrobiologian laboratorio (OML)

MIKROBIOLOGINEN VIERITESTIANALYTIIKKA. Yl Markku Koskela OYS / Mikrobiologian laboratorio (OML) MIKROBIOLOGINEN VIERITESTIANALYTIIKKA Yl Markku Koskela OYS / Mikrobiologian laboratorio (OML) MIKROBIOLOGINEN VIERITESTI Tutkimusmenetelmä, jolla: infektiotaudin laboratorio-diagnostiikka voidaan suorittaa

Lisätiedot