Inkubio ry. Toimintakertomus Yleistä. Tapahtumat INKUBIO RY TOIMINTAKERTOMUS 1(1 8) PL ESPOO
|
|
- Tuula Järvinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 INKUBIO RY TOIMINTAKERTOMUS 1(1 8) Inkubio ry Toimintakertomus 2008 Yleistä Monelta osin Inkubion toiminta vuonna 2008 s ujui yhdistyksen n uoria perinteitä noudattaen, m u tta myös s uure m pia m u utoksia killan toiminnassa ja toiminta - kulttuurissa tehtiin. Selvin ero edellisten vuosien toimintaan oli kiltamaisen aktii - visen fuksitoiminnan käynnistä minen. Lisäksi u utta olivat m u u n m uassa kiltaleh - den perusta minen ja entistä s uure m mat vuosijuhlat. Käytännön työskentelyä hel - pottivat suurentunut TKY:n toiminta - avustus sekä hallituksen jäsenten pääsy TKY:n alaisiin toimikuntiin. Kilta maisen toiminnan pyörittä minen onnistui käytettävissä olleilla taloudellisilla ja henkilöresursseilla varsin hyvin. Killan toiminnan laajenta minen ja osin myös m o nipuolista minen vaatisi kuitenkin nykyistä ene m män rahaa ja innokkaita teki - jöitä. Vuonna 2008 yhdistys saatiin viimein rekisteröityä ja killan nimi on nyt virallisesti Inkubio ry yhdistyksen kokous hyväksyi hallituksen laatiman lippu - ja merkkiohje - säännön. Ohjesääntö m äärittelee m o nia killan tunnuksia, esimerkiksi lipun ja kunnia merkit. Suurta osaa ohjesäännön m äärittelemistä objekteista ei kuitenkaan ole vielä olemassa, vaan niiden ha nkkiminen jää tulevien vuosien tehtäväksi. Merkki - ja lippuohjesäännön ulkopuolelle killalle luotiin lisäksi yksi teekkarikillan perinteinen tunnus: haalari. Sen väriksi päätettiin yhdistyksen kokouksessa p u na - ruseka (sic) ja ensim mäinen erä haalareita saatiin tilattua alkusyksyksi. Tapahtumat Tapahtu m atoimikunnan tavoite vuodelle 2008 oli pitää yllä jo m uodostuneita pe - rinteitä ja luoda pohjaa u usille. Tavoitteessa onnistuttiin hyvin toteutu matta jää - nyttä pikkujouluristeilyä lukuu notta matta, ja tapaht u mien m äärää lisättiin selväs - ti aiem mista vuosista. Killan bu djetissa vuodelle 2008 ei ollut tilaa su urille m enoerille. Tästä syystä ra - hankäyttö koitettiin pitää kurissa m u u n m uassa teke mällä kaikki sitsiruoat itse
2 INKUBIO RY TOIMINTAKERTOMUS 2(1 8) (lukuunotta matta fuksisitsejä). Maksettuja esiintyjiäkään tapaht u missa ei juuri nähty. Itse tehdyt ruoat kuitenkin onnistuivat poikkeuksetta hyvin ja niistä saatiin positiivista palautetta. Rattoseura Tapahtu m atoimikunnan arkirutiineista vastaavan joukon ni meksi päätettiin Rat - toseura. Rattoseuraan kuuluivat hallituksen emännät sekä kolme pikkupiikaa ja yksi isorenki. Seuran kuu den hengen kokoonpano oli pieni ja tiivis, ja kaikki olivat m ukana järjestä mässä kaikkia ta pahtu mia m a h dollisuuksien m ukaan. Kokoon - pano toimi hyvin, ja koko vuosi sujui ongelmitta. Lähes jokaiseen tapaht u maan saatiin myös järjestettyä auto tavaroiden kuljetta mista varten, mikä helpotti Rat - toseuran työtä merkittävästi. Emännät osallistuivat myös TKY:n Isännistön & Emännistön toimintaan koko vuoden ajan. Kevät Yleisesti kevään tapahtu mia vaivasi osallistujien p u ute. Tämä johtui luultavasti useista syistä. Tapahtu mia ei m ainostettu riittävästi. Esimerkiksi yhdestäkään ke - vään tapaht u m asta ei ollut paperimainosta, koska sekä tiedotustoimikun nalla että tapahtu matoimikun nalla itsellään ei riittänyt resursseja tai osaa mista tehdä sel - laista. Toisaalta killan vanhim mat jäsenet eivät ehkä olleet enää erityisen kiinnos - tuneita tapahtu missa käymisestä. Nuore m pi jäsenkanta kävi myös paljon SIK:n tapahtu missa, mikä saattoi osaltaan vähentään Inkubion ta pahtu mien kävijämää - riä. Rattoseuran kevät lähti lennokkaasti käyntiin Inkubion kiltautu mista juhlistaneilla kiltautu miskahveilla Tilaisuus järjestettiin entisen sähköosaston nettikahvi - lassa ja paikalle kuts uttiin tiedekunnan, ylioppilaskun nan, kiltojen ja m uiden si - dosryh mien edustajat. Vieraita saapui runsaasti paikalle toivotta maan onnea u u - delle killalle. Illalla järjestettiin vielä kiltautu misbileet Gorsussa, joka oli ääriään myöten täynnä juhlaväkeä. Helmikuu aloitettiin yhdessä SIK:n kanssa 1.2. järjestetyillä Rukkassitseillä. Yh - teistyö SIK:n HTMK:n kanssa toimi sau matto masti ja työtaakka jaettiin tasaisesti. Hassuihin käsineisiin sonnustautuneilla osallistujilla oli hauskaa. Helmikuun alussa järjestettiin myös perinteinen solusuunnistus 6.2. Laskiainen ja Gravitaatio sattuivat valitettavasti edeltävälle päivälle, ja todennäköisesti tästä syystä paikalle saapui vain yhden ryh mällisen verran s uunnistajia. Rastejakaan ei saatu erityisen m o ntaa, m utta m ukana olleilla oli kuitenkin hauskaa ja Rattoseurankin riveistä koottiin pieni suunnistusjoukkue väenpuutetta paikkaa maan. Vastaussauna oli järjestetty u usi tapahtu ma, jossa BioIT:n tutkinto - ohjel -
3 INKUBIO RY TOIMINTAKERTOMUS 3(1 8) m a sta valmistuneet opiskelijat saapuivat kerto maan opiskelujen jälkeisestä työ - elämästä. Puhu massa oli neljä entistä biolaista. Työelämä selvästi kiinnosti kilta - laisia ja Ossinlinna oli käytännössä täynnä kuuntelijoita. Paikalla oli myös m o nia vanhe m pia opiskelijoita, joita ei m uissa tapaht u missa juurikaan näkynyt, ja ta - paht u m asta annettiin paljon positiivista palautetta. Biopakositsit järjestettiin karkauspäivänä yhdessä Helixin kanssa. Pienet erot toi - mintatavoissa ja m u uta ma sattunut kö m m äh dys eivät haitanneet järjestelyjä mer - kittävästi, ja OK 20 isolla p uolella järjestetyt sitsit sekä jatkot sujuivat m ainioisti. Valitettavasti Inkubion kiintiötä sitseille ei jostain syystä saatu läheskään täyteen. Samassa kuussa aiem min järjestetyt Rukkassitsit saattoivat syödä osallistujia ta - paht u m alta. Maaliskuun alkuun su unniteltiin yhteistä tapaht u maa infor maatioverkostojen kil - ta Athenen kanssa. Molem mille killoille sopivaa ajankohtaa ja konseptia ei kuiten - kaan saatu päätettyä, ja yhteistyö siirtyi kevään lopulle. Rattoseura osallistui kil - lan vuosijuhlan Apoptoosin järjestelyihin järjestä mällä 8.3. jajatkot Rantasaunal - la. Maaliskussa järjestettiin myös perinteinen peli - ilta. Valitettavasti paikalle saapui vain m u uta mia kiltalaisia pelaa maan lauta - ja konsolipelejä, ja Smökki oli aivan liian iso tila tapahtu malle. Killan Kotimaan keskipitkä - ekskursio päättyi Rattoseuran järjestä mään jat - kosaunaan. Paikalle saapui m u uta ma utelias saunoja ja suuri osa eksursiolla ol - leista. Matkalaiset olivat u u p u neita ja ilta sujui rauhallisissa merkeissä. Wappusitsit järjestettiin Otakaari 20:n pienellä p uolella saippuaoopperatee - m alla. Jälleen kerran näytti siltä, että tapaht u m aan ei saavu kovin s uurta joukkoa osallistujia. TKY:n Isännistö & Emännistö tuli kuitenkin apuun ja paikkasi sitsaa - javajeen. Sitsit saatiin lopulta täyteen, ja m ukana ollut IE sekä paikalla pyörähtä - nyt TKY:n FTMK pitivät h uolen siitä, että tunnelma oli railakas. Aiem min keväällä yritetty yhteistyö Athenen kanssa järjestyi lopulta kesä - laidunke m ujen ja tenttikaadon m erkeissä. Tapahtu ma alkoi niemenkärjessä jär - jestetyllä grillailulla. Athenen e mäntä sai myös järjestettyä paikalle oikean hevo - sen, ja halukkaat saivat lyhyesti kokeilla sillä ratsasta mista. Ratsastuksen jälkeen siirryttiin Gorsuun sauno maan ja sieltä edelleen kesälomille. Syksy Syksyllä tulivat killan ensim mäiset o mat fuksit, ja ta pahtu mien kävijäpulaan saa - tiin helpotusta. Syksyn ensim mäinen tapahtu ma oli Alvarin aukiolla ja Ota - kaari 20:n pienellä p uolella järjestetty varaslähtö, joka järjestettiin yhdessä fuksi -
4 INKUBIO RY TOIMINTAKERTOMUS 4(1 8) toimikunna n kanssa. Varaslähdössä fuksit saivat tut ustua toisiinsa jo ennen en - sim mäistä virallista koulupäivää. Seuraavana päivänä järjestettiin vielä ISOjen s parraussauna. Killan ISOhenkilöille tarjottiin OK 20:n pienellä p uolella ruokaa ja viimeinen infor maatiopaketti ennen fuksien saapumista. Illan ohjelmasta vastasi ISOvas taava. Ensim mäisen koulupäivän päätteeksi fukseille järjestettiin 1.9. Eka ilta" Otaran - nan kerhotilassa. Paikalla oli paljon paljon fukseja ja lettu mestari Juha Peltonen paista massa lettuja fukseille ja vanhe m mille tieteenharjoittajille. Tilan täyttä mäs - tä lettusavusta h uolimatta paikalla olleet näyttivät viihtyvän hyvin. Ekassa illassa nähtiin myös hallituksen esittely m uotinäytöksen m uodossa. Tapahtu ma oli alko - holiton. Rattoseuran emännät olivat järjestä mässä Otasuunnistuksen jatkoja Smökissa 3. ja 4.9. TKY:n Isännistön ja Emännistön kanssa. Jatkojen järjestelyt s ujuivat hyvin, ja varsinkin Inkubion su unnistuspäivänä jatkoilla oli hyvä tunnelma. Jumppatuokion jälkeen 6.9. Rattoseura järjesti sauno mis mahdollisuu den ju m p - paajille. Fuksit viihtyivät hyvin toistensa, vanhe m pien tieteenharjoittajien ja lau - tapelien seurassa Gorsussa järjestettiin yhdessä SIK:n ja AS:n kanssa Hölympialaiset, joissa kunkin kil - lan fuksien m uodosta mat joukkueet kisailivat toisiaan vastaan urheilullisissa merkeissä kiltojen fuksitoimikuntien koordinoimilla rasteilla. Jatkot järjestettiin Rantsulla yhteistyössä m uiden kiltojen tapaht u mavastaavien kanssa. Jatkot sujui - vat hyvin ja illan aikana nähtiin myös Tiedekun nan s urkein hallitus - kilpailu, jon - ka voiton vei SIK. Fuksisitsit järjestettiin yhdessä Athenen kanssa T - talolla. Sitsien järjeste - lyistä vastasivat kahden killan fuksi - ja tapaht u matoimikunnat yhteisvoimin, ja Inkubion ISOt sekä Athenen hallitus olivat m ukana autta massa sitseillä. Sitsit s u - juivat varsin oivallisesti, ja myös Rattoseuran vastuulla olleet jatkot Rantsulla oli - vat onnistuneet. Syyskuun lopuksi oli tarkoitus järjestää hallituksen voimin killan toimihen - kilöille ilta mat. Toimareita kuitenkin ilmoittautui tapaht u m aan niin vähän, että illan sauna päätettiin m u uttaa koko jäsenistölle avoimeksi tapahtu maksi. Valitet - tavasti m u utos tehtiin liian myöhään ja paikalle ei saapunut kovinkaan m o ntaa rivijäsentä. Tapaht u maan osallistuneiden kanssa käytiin kuitenkin keilaamassa ja valmistettiin tortilloja, ja paikalle saapuneet näyttivät viihtyvän hyvin.
5 INKUBIO RY TOIMINTAKERTOMUS 5(1 8) Lokakuu avattiin yhdessä SIK:n kanssa järjestetyillä lastenkuts uilla. Lasten - kuts ut olivat alkoholitto mat sitsit ja illan aikana nähtiin lasten mielistä ohjelmaa, m u u n m uassa taikuri, Ransun m e hubaari ja ilmapallomeri. Yhteistyö SIK:n kanssa s ujui jälleen ongelmitta, ja tunnelma sitseillä oli korkealla ja sitsaajilla ha uskaa. Tiistaina järjestettiin yhdessä opintotoimikunnan kanssa opintosauna, jos - sa kerrottin bioinfor maatioteknologian tutkinto - ohjelman m enneisyydestä, nyky - tilasta ja tulossa olevista u u distuksista sekä käytiin läpi opintokyselyn tuloksia. Rattoseura vastasi tapaht u m an tarjoiluista, ja paikalla oli kohtalaisesti väkeä. Lo - kakuussa järjestettiin myös perinteinen fuksien ja ISOjen Megazone ja cy - bersotilaille tarjottiin sauno mis ma h dollisuus Gorsussa mittelöiden jälkeen. Rattoseuran e männät olivat TKY:n Isännistön & Emännistön m ukana järjes - tä mässä TKY:n perinteisiä vuosijuhlaviikon baaribileitä, jotka kulkivat vuonna 2008 nimellä Love Festival. Rakkauden festivaali järjestettiin Apollo - ni misessä yökerhossa ja juhlakansaa saapui paikalle varsin kiitettävästi. Käh mysauna järjestettiin JMT3:n kattosaunalla. Tapahtu massa esiteltiin killan hallitus - ja toimihenkilövirat ja tarkoituksena oli myös innostaa u usia toi - mijoita m ukaan kiltaan. Muuta ma paikalle saapunut saatiinkin kiinnostu maan kil - tatoiminnasta. Perinteinen pikkujouluristeily sellaisenaan päätettiin jättää järjestä mättä, sillä loppuvuodesta ei löytynyt sille sopivaa ajankohtaa. Pikkujouluristeily sisällytettiin nimellisesti Kemistikillan ja Tietokillan kanssa järjestettyyn phuksicruiseen, joka oli etupäässä tarkoitettu KK:n, TiK:n ja Inkubion fukseille. Tapaht u matoimikunta ei järjestänyt erityistä ohjelmaa inkubiolaisille risteilyn aikana. Emännät osallis - tuivat kuitenkin TKY:n Isännistön & Emännistön hyttisuunnistusrastin pitä miseen. Piraatti - ninjasitsit järjestettiin OK 20 pienellä p uolella. Sitsit tulivat täyteen no peasti ilmoittautu misen avauduttua. Teemavalinta oli onnistunut ja sitseillä oli hauskaa. Illan aikana m u u n m uassa laulettiin lukkareiden teke miä piraatti - ja ninjahenkisiä väännöksiä tutuista teekkarilauluista ja askarreltiin sielu. Rattoseura järjesti vuoden viimeisen tapaht u ma nsa, ihqjoulut OK 20:n isolla p uolella. Tapahtu maan saapui glögin, piparien ja ihqpukin houkuttelemana paljon väkeä. Myös vanhe m pia tieteenharjoittajia saapui paikalle ennätyksellisen runsaasti, m a h dollisesti siksi, että ta pahtu ma järjestettiin perjantaina. Paikalle saapui myös paljon ta m perelaisia tietoteekkareita, jotka olivat m ajoittuneet OK 20:n vieras majoihin.
6 INKUBIO RY TOIMINTAKERTOMUS 6(1 8) Urheilu Urheiluvastaava saatiin alkuvuoden lievien vaikeuksien jälkeen nimitettyä. Urhei - lutoiminnassa ei kuitenkaan saatu merkittäviä u u distuksia aikaiseksi ja toiminta rajoittui pääasiassa teekkarisarjoihin osallistu miseen. Tekkarisarjoissa osallistuttiin keväällä lentopallon ja syksyllä futsalin sekä sählyn harrastelijasarjoihin, kuhunkin yhdellä joukkueella. Lentopallossa killan joukkue ei päässyt jatkoon. Futsalissa ja sählyssä paikka jatkopeleihin kuitenkin var mis - tettiin, ja jatkosarjat pelataan alkukeväästä Keväällä pelattiin Kemistikillan kanssa kyykkää Miinus maa - kentällä. Inku - biittejä saapui pelaa maan vain yhden joukkueen ja m u u ta ma n kemistien jouk - koon soluttautuneen verran. Pelien jälkeen Rattoseura järjesti m olem mille killoille jääh dyttelysaunan Gorsussa. Vuosijuhla Inkubion ensim mäinen kilta m uotoinen vuosijuhla sai nimen Apoptoosi 0. Juhlaa lähdettiin teke mään melko lailla p u htaalta pöydältä, sillä aiem mat vuosijuhlat oli järjestetty Smökissä. Tämä oli osaltaan helpottavaa, m u tta myös haastavaa. Suurimpana haasteena oli saada juhlasta Inkubion näköinen ja juhlava, m u tta sa malla sen verran rento, että rivikiltalaisetkin lähtisivät m ukaan juhlimaan. Järjestelyjä helpotti se, että Apoptoosi - vastaavilla oli vankka koke m us tapahtu mien järjestä misestä SIK:n puolelta. Juhlijoita saatiin lopulta m ukaan yli sata. Apoptoosin järjestelyt aloitettiin hyvissä ajoin palaveeraa malla yrityssuhdetoimi - kunnan kanssa. Yrityssuhdetoimikunta ryhtyi organisoimaan yritysyhteistyötä ja vastaavat keskittyivät täysin käytännön järjestelyihin. Vaikka yrityssuhdetoimi - kunta onnistuikin todella hyvin varainhankinnassa, bu djetti oli varsin tiukka. Täs - tä syystä pää dyttiin teke mään monia asioita itse, käyttä mään kaikki mahdolliset kontaktit ja miettimään tarkkaan kaikki ratkaisut. Pääjuhlapaikaksi valikoitui Suomenlinnan Tenalji von Fersen hienojen p uitteiden - sa, m u tta myös sen takia, että näin saatiin vuokrattua pelkkä tila. Tämä m a h dol - listi pitopalvelujen kilpailutta misen ja menuun kuuluvien juo mien hankkimisen o makustannehintaan. Ainut haittapuoli paikassa oli pitkähkö m atka sata masta, mikä oli h uonon sään satuttua har millista. Cocktail - tilaisuus järjestettiin myös sa massa paikassa, ja paikalla oli paljon edustajia m u u n m uassa ylioppilaskunnas - ta ja m uista killoista. Apoptoosin cocktail - tilaisuudessa nähtiin parhaat cocktail - ruoat, mitä vuosijuhlissa on ollut. Pitopalveluksi valittiin Viaporin juhlapalvelu, joka ei valitettavasti aivan täyttänyt toivomiam me laatuvaatimuksia. Tästä h uoli - m atta pääjuhla sujui m ainiosti m u u n m uassa kah den m u siikkiesityksen siivittä -
7 INKUBIO RY TOIMINTAKERTOMUS 7(1 8) m ä nä. Juhlapuhetta oli pitä mässä Philipsin edustaja. Vanhat tanssit tanssittiin oikean orkesterin säestyksellä. Jatkopaikan kanssa oli ongelmia, koska sovittu jatkopaikka perui pari viikkoa ennen juhlaa. Hätäratkaisuna pää dyttiin järjestä mään jatkot Smökissä, jonne oli bussikuljetus Kaup patorilta. Myös juhlijoiden lautta matkat Suomenlinnasta Kaup patorille m aksettiin. Jatkoja varten Smökki jaettiin erilliseen ruokapistee - seen, Ultrastar - karaokepuoleen ja bilepuoleen. Näin tilasta saatiin varsin toimiva jatkopaikka. JaJatkot järjestettiin Rantasaunalla, johon oli myös bussikuljetus. Tämä lähinnä siksi, että kuljetukset oli sovittu Otaniemen ulkopuolella olevaa jatkopaikkaa aja - tellen. JaJatkot jatkuivat aina ha maan aa m uyöhön saakka, jonka jälkeen päästiin - kin siirtymään silliaamiaiselle Otakaari 20 pienelle p uolelle. Silliksellä vuosijuhli - joille tarjoiltiin vielä kuohuviiniä ja todella m o nen ruokalajin aa miainen saunoi - neen. Fuksitoiminta Kevään toiminta Inkubion fuksitoimikunta aloitti kevään osallistu malla aktiivisesti TKY:n fuksi - toimikunna n (FTMK) ja isotoimikun nan (ITMK) toimintaan, esimerkiksi koulutuk - siin. Kevät s ujui lähinnä istuvia SIK:n fuksikapteeneita autellessa ja tulevia tapah - tu mia su unitellessa. Hallitus keskusteli tulevan syksyn ta pahtu mista ja s uunnitteli fuksipistekorttia. Wapun jälkeen alkoi varsinainen työ. Fuksiop paan tekstejä oli pyydetty eri kir - joittajilta pitkin kevättä, ja toukokuussa ne olivatkin varsin hyvin kasassa. Touko - kuun aikana opas myös taitettiin. Fuksiopasta varten otettiin paljon kuvia, joista on var masti hyätyä tulevaisuu dessakin, m u tta silti killan o masta valokuvagalle - riasta olisi ollut paljon apua opasta tehdessä. Fuksikapteeni käytti fuksiop paan teke miseen aikaa noin kaksi viikkoa. Tekstit olivat m u u n m uassa killan p u heenjohtajan, tutkinto - ohjelman vastuuprofessorin, fuksimajurin, kiltaku m min ja opinto mestarin käsialaa. Oppaassa oli myös halli - tusesittely sekä Äpyn ja Polyteknikkojen kuoron m ainokset, joista äpy oli m ukana silkasta teekkarihengestä ja PK m aksoi m ainoksensa esiintymällä fuksisitseillä. Fuksioppaassa oli myös juttu TEK:sta, m u tta siitä ei pyydetty rahaa pienten epä - selvyyksien vuoksi. Kesän aikana fuksitoimikunta latasi akkujaan ja s uunnitteli mielessään syksyn tapahtu mia. Tositoimiin päästiin 30.8., kun Inkubio järjesti varaslähdön. Varas -
8 INKUBIO RY TOIMINTAKERTOMUS 8(1 8) lähdässä oli lähes 20 fuksia, eli osanottoprosentti oli todella s uuri. Varaslähdässä ulkoiltiin hyvässä säässä Alvarin aukiolla ja m aisteltiin Rattoseuran loihtimia voi - leipiä OK20:ssä. Fuksit viihtyivät tilaisuu dessa hyvin, ja viimeiset lähtivät vasta teekkarihymnin jälkeen. Fuksipistekortit valmistuivat viimeisellä viikolla ennen fuksien saap u mista. Ne toteutettiin nyt tulosta malla ja kopioimalla itse pa perille. Paino ei olisi ollut h uo - no vaihtoehto sekään, joten sitä kannattaa ehdotto masti harkita ensi vuonna. Fuksipistejärjestelmässä pyrittiin siihen, että lakin saa minen on m a h dollista kai - kille ja tarjolla on tapaht u mia jokaisen m akuun. Fuksisyksy 2008 Fuksit saapuivat m aanantaina Inkubiolle tuli lopulta fukseja 45, joista viisi lähti TF:lle. Muuta ma fukseista oli vaihtajia toisista tutkinto - ohjelmista. Ensim mäinen päivä sujui TKK:n ja killan tervetulotilaisuuksien jälkeen ISOjen seurassa. Illalla kokoonnuttiin Otarannan kerhotilaan lettukesteille, jossa ohjel - m a ssa oli rentoa yhdessäoloa sekä hallituksenesittelyspeksi. Fukseille tehtiin ensim mäisen päivän aikana kysely, jossa selvitettiin m u u n m uas - sa sitä, miten he olivat hakeut uneet bioinfor maatioteknologian tutkinto - ohjel - m aan ja ovatko he hake massa ensi vuonna m u ualle opiskelemaan. Valitettavasti kyselyn tuloksia ei ole vielä ehditty käsitellä kokonaisuudessaan, m u tta pää piir - teissään vaikuttaa siltä, että suurin osa fukseista halusi ensisijaisesti tähän tut - kinto - ohjelmaan. Syksyn aikana Inkubion fukseilla oli m o nenlaista tekemistä. Heti ensim mäisellä viikolla oli TKY:n Otasuunnistukset ja Inkubion o ma Jumppatuokio. Jumppatuo - kion osanotto oli m elko vähäistä, m o ni oli lähtenyt ensim mäiseksi viikonlopuksi kotiseuduille. Ensim mäisellä viikolla järjestettiin myös bioinfor maatioteknologian tutkinto - ohjelman esittely, josta vastasi pääasiassa suunnittelija Johanna Mattila opinto mestari Peltolan avustuksella. Syyskuun toisella viikolla Inkubion fuksit auttoivat SIK:n fukseja köydenvedossa. Valitettavasti KIK:n fuksit vetivät kuitenkin kovem paa. Köydenjatketta juhlittiin Smökissä. Köydenveto ei toiminut konseptina mitenkään erityisen hyvin, joten siihen osallistu mista kannattanee harkita tarkkaan ensi vuonna. Myös m ainoksia haalareihin myynyt haalaritoimikunta kokoont ui ensim mäisen kerran jo syyskuun toisella viikolla. Toimikun nassa toimi aktiivisesti 13 fuksia. Syyskuussa järjestettiin myäs tiedekunnan yhteiset Hölym pialaiset yhdessä Tek - nillisen korkeakoulun Sähhköinsinöörikillan ja Auto maatio - ja systee mitekniika nkillan kanssa. Tapaht u ma oli reipashenkinen, ja siinä suoritettiin rasteja pienissä ryh missä. Inkubion ISOt järjestivät yhden rastin. Inkubion fuksijoukkue sijoittui tiukassa kisassa noin kolmen parhaan joukkoon, ja sai tästä palkinnoksi hienon
9 INKUBIO RY TOIMINTAKERTOMUS 9(1 8) kunniakirjan. Fuksisitsit järjestettiin tiistaina yhdessä Athenen kanssa T - talon ruokalassa. Sitsit onnistuivat oikein hyvin, ja valtaosa fukseista saatiinkin tutustutettua sit - saa misen saloihin. Sitsien etukäteisjärjestelyt hoidettiin kiltojen fuksikapteenien ja IE:iden kanssa, m u tta sitseillä käytännön järjestelyt olivat Athenen hallituksen ja Inkubion ISOhenkilöiden vastuulla. Pieniä vastoinkäymisiä lukuun otta matta kaikki s ujui loistavasti ja jatkot Rantsulla olivat h uippuhauskat! Perjantaina oli tarkoitus järjestää kaikkien kiltojen yhteiset fuksien grilli - bileet Alvarin aukiolla NATOM:in (Nordisk Amatär Teknolog Orkester Mission) yhteydessä, m u tta h uono sää pilasi valitettavasti s uunnitelmat, ja NATOM -yhteis - konsertti siirrettiin no pealla aikataululla TF:lle. Lokakuu n loppupuolella järjestettiin Inkubion perinteinen Megazone - ta pahtu ma, joka oli tarkoitettu pääasiassa fukseille ja ISOille, m u tta loppujen lopuksi m ukaan m a ht ui myös m uita inkubiittejä. Megazone oli kaikkien mielestä kiva tapaht u m a - konsepti, joten se kannattaa ehdotto masti järjestää tulevaisuudessakin. Jatkosau - na Gorsussa keräsi myäs m ukavasti porukkaa. Polyteekkarimuseo avasi ovensa re montin jälkeen TKY:n vuosijuhlaviikolla 3.11., ja ta m mikuussa ar meijaan lähtevät fuksit pääsivätkin heti tut ustu maan u usittuun näyttelyyn. Inkubiolta oli ar meijaan lähdässä vain yksi fuksi, joka osallistui m u - seokiertokäynnille. Vuosijuhlaviikolla järjestettiin myös fuksien juhlasitsit. Pai - kaksi valikoitui TF, ja järjestelyistä vastasi TKY:n FTMK. Fuksien juhlasitsit s ujui - vat erittäin hyvin, ja paikalla oli kym me nisen Inkubion fuksia. Valitettavasti Inkubion haalarit eivät ehtineet saapua lopp uvuodesta, vaan niitä jouduttaneen odotta maan helmikuulle asti. Tätä asiaa voisi tulevaisuudessa pa - rantaa siten, että yrityssuhdetoimikunta tekisi ene m m ä n esityötä haalareiden eteen, tai sitten kerralla voisi tilata kahden vuoden haalarit järjestettiin phuksicruise Kemistikillan (KK) ja Tietokillan (TiK) kanssa. KK:n risteilyemännät olivat hoitaneet kaikki käytännän järjestelyt hyvissä ajoin kuntoon. Risteilemässä oli reilu kym menen Inkubion fuksia ja jonkin verran ISOhenkilöitä. Fuksikapteeni s uunnitteli yhdessä KK:n ja TiK:n kollegoidensa kanssa ohjelmaa risteilylle. Har mittavaa oli, että Inkubiolle ei oltu vielä valittu u utta fuksikapteenia, joten tätä ei voitu hyödyntää risteilyohjelmassa. Risteilyn m äärän päässä Tukholmassa kävim me excursiolla Kungliga Tekniska Högskolanissa yhdessä ke mistien kanssa. Kierros oli oikein hauska, ja fuksit tun - tuivat viihtyvän, vaikka edellisen illan riennot painoivatkin. KTH:n ke mistit olivat myös erittäin hauskoja tyyppejä, ja lupasivat kuts ua Inkubion vieraaksi kevään tapahtu miinsa.
10 INKUBIO RY TOIMINTAKERTOMUS 1 0(1 8) Risteily oli kaikin p uolin onnistunut, ja se kannattaa ehdotto masti tulevina vuo - sinakin järjestää yhdessä KK:n ja TiK:n kanssa. Vastuunjakoa voisi myäs u u distaa, sillä nyt KK teki s uurim ma n osan työstä. Esimerkiksi KTH:laisiin yhteydenpito voisi olla meidän vastuullam me. Olisi myös m a htavaa, jos u usien fuksien haalarit saataisiin tilattua ennen risteilyä. TKY:n FTMK:n toiminta TKY:n FTMK toimi koko vuoden tiiviissä yhteistyössä. Toimikunnan kesken jär - jestettiin paljon sekä s pontaaneja että s uunniteltuja kokouksia ja ta pahtu mia. TKY:n FTMK oli kaiken kaikkiaan korvaa maton apu u u den killan fuksikapteenille. Sieltä sai vertaistukea ja neuvoja kaikenlaisiin tilanteisiin. Ennen kaikkea h uolien ja ilojen jaka minen m uiden sa massa tilanteessa olevien kanssa oli korvaa matonta. ISOtoiminta ISOhenkilöiden rekrytointi lähti liikkeelle järjestetyssä ISOrekryssä. Paikalla oli kiitettävästi fukseja, m u tta ISOhenkilöiksi ilmoittaut u minen käynnistyi m elko hitaasti. Lopulta ISOja saatiin kuitenkin jopa liiankin m o nta, jolloin fuksit jaettiin viiteen ryh mään, ja kaikille ryh mille saatiin kolme ISOhenkilöä. Viikolla 14 viitenä päivänä järjestettyihin ISOkoulutuksiin pääsi Inkubion ISOista osallistu maan valitettavasti vain pieni osa. Muuten koulutukset sujuivat ilmeisen hyvin. Keskellä tenttikautta järjestettiin yhteinen ISOryh mien julkistustilai - s uus Athenen, Prodekon ja Inkubion ISOille Gorsussa. Tapahtu ma keräsi ajankoh - dastaan h uolimatta melko hyvin osallistujia. Ohjelmassa oli ryh mien julkista mi - sen lisäksi grillaamista, sauno mista, ryh mien yhteisten haalarikoristeiden askar - telua sekä haalarimerkkien o m pelua. Tilaisuu dessa vannottiin juhlallisesti myös lennossa keksitty ISOvala, mistä voisi m a h dollisesti syntyä u usi perinne pidettiin pelkästään Inkubion ISOille s parraussauna, jossa käytiin läpi fuk - sien ensim mäisten viikkojen kuvioita ja katsottiin mielenkiintoinen video, jossa Ossi Tärränen kertoili Lässyjään. ISOtirehtööri Heikki Harju oli myäs kerto massa hie man teekkarihistoriasta ja vastailemassa kysymyksiin. Paikalla oli toivomusten m ukaisesti edustusta kaikista ISOryh mistä. Alkusyksyllä ISOille jaettiin koko TKY:n laajuisessa käytössä olevat ISOpistevihot, joiden tarkoituksena oli m otivoi - da ISOja olemaan aktiivisia. Kylpytee maiset ISOsitsit järjestettiin 3. ja 4.9. ja ne olivat perinteiseen tapaan erittäin railakkaat, varsinkin ensim mäisenä päivänä, jolloin Inkubion ISOt olivat vahvasti m ukana luomassa tunnelmaa oli ISOjen Puuha päivä, jolle oltiin järjestetty erilaisia aktiviteetteja ISOille ai - na kyykästä Megazoneen. Päivän osanotto oli melko hyvä, ja illan jatkoilla Rant -
11 INKUBIO RY TOIMINTAKERTOMUS 1 1(1 8) s ulla oli hyvä tunnelma. Marraskuun ISOjen ohjelmaksi keksittiin kylpyläreissu vasta - avattuun Flamingoon Tapaht u man osanotto jäi vähäiseksi m o nesta - kin syystä olivatkin sitten vuorossa perinteiset ISOjoulut, joissa ihmisiä oli kiitettävästi ja tunnelma m ukavan rauhallinen. Opintoasiat Opintokyselyt Vuoden 2007 opintokyselyn tulosten po hjalta esitettiin viisi konkreettista kehi - tysehdot usta bioit - ohjelman opiskelijaystävällisyyden kehittä miseksi. Näistä vuodelle 2008 toteutui kaksi: orgaanisen kemian perusopintojen kehittä minen ja pääainekohtaiset tutor - ryh mät. Opiskelijoiden vaikutustyön ansiosta kurssi Or - gaaninen kemia II vaihdettiin kurssiin Polymeeriteknologia I. Uuden kurssin mie - lekkyyttä tulee tarkkailla jatkossa. Pääainekohtaiset tutor - ryh mät eivät ehtineet aloittaa toimintaansa vielä syksyllä 2008 tutorien ja ryh miin ilmoittautuneiden p u utteen vuoksi. Halopedit pitivät fysiikan perusopetuksen kehittä mistä voimak - kaasti esillä koulutusneuvostossa koko vuoden. Ratkaisu lisäfysiikan kurssien ongelmiin vaatii m o nien alojen yhteistyötä, mihin killan on vaikea vaikuttaa. Ongelma on kuitenkin tiedostettu. Yritysyhteistyötä koskevan esityksen piti konkretisoitua syksyllä järjestettävänä vierasluentojen sarjana, joka kuitenkin peru untui järjestäjien kiireen vuoksi. Koulutusneuvosto ei pitänyt erillisten johdantokurssien lisäämistä tarkoituksen - m ukaisena, m u tta asiaa voi pitää edelleen esillä vuodenvaihteessa aloitetun ope - tuksen sisältötarkastelun yhteydessä. Väistyvä opinto mestari valmistelee uuden kanssa opintokyselyä 2008 tehtäväksi helmikuussa Myös valmistuneiden opintokyselyä on s uunniteltu ja m u u - ta ma alu m ni on ilmoittanut mielenkiintonsa yhteistyöhön asiassa. Mitään konk - reettista ei kuitenkaan saatu aikaan. Edunvalvonta Pitkäaikaisia opintopoliittisia tavoitteita ei pystytty asetta maan vuoden 2008 ai - kana. Halopedit pitivät aiheesta kokouksen, m utta asia todettiin vaikeaksi. Vuo - denvaihteessa alkanut opetussisältöjen tarkastelu tarjoaa m a h dollisuuden katsoa kokonaisuuksia pide m m ällä aikavälillä. Tavoitetta ei siis saavutettu. Kilta piti BECS-laitoksen kanssa toukokuussa keskusteluhetken laitoksen kurssien opetuksen syste maattisen heikosta laadusta. Keskustelun seurauksena useiden kurssien opettajat vaihtuivat ja monia kursseista u u distettiin. Useiden luennoit - sijoiden kanssa keskusteltiin myös tenttiarvostelujen myöhästymisistä. Muuta - mista keskusteluista tuli hyvinkin pitkiä.
12 INKUBIO RY TOIMINTAKERTOMUS 1 2(1 8) Halopedien toiminta mallit eivät ehtineet vakiintua vuoden aikana. Kokouksia pidettiin pääsääntöisesti tuleviin kokouksiin reagoimiseksi. TKY:n haloped - tapahtu miin osallistui lähinnä opinto mestari, joten tavoite jäi konkretisoitu matta. Innovaatioyliopisto ja kandidaattiohjelmien yhdistäminen Kandidaattiohjelmien yhdistä minen nousi vahvasti koulutus poliittiseen keskuste - luun vuoden 2008 aikana. Rehtorin päätös kandidaattiohjelmien kokonaisuu desta ohitti bioit:n tulevan ase ma n ja asiaan saatiinkin selvyys vasta myöhään syksyllä. Kilta antoi keväällä lausunnon kandidaattiohjelmien yhdistä misestä sitä valmiste - levalle työryh mälle. On todennäköistä, että bioit ei ole vaarassa joutua yhdistetyksi m uihin ohjelmiin, m u tta epäselväksi on jäänyt, miten bioit vastaa kan didaattiuudistuksen vaati - m uksiin pe dagogisesta kehittä misestä. Ohjelma on jätetty ETA -tiedekunnan kan - didaattiohjelmia työstävän työryh män ulkopuolelle, minkä seurauksena ainoa asi - aan kantaa ottava elin on koulutusneuvosto. Rakenteelliset u u distukset eivät ole vielä kuitenkaan täysin valmiit, minkä takia asia etene mistä on syytä tarkkailla loppuun asti. Aalto - yliopisto ja bioit jäivät tunte matto maksi yhtälöksi valmiste - lun keskeneräisyyden vuoksi. Muu toiminta Laskupiirejä pidettiin koe m uotoisesti keväällä ja syksyllä. Osanotto oli kohtuul - lista, m u tta toiminta jäi edu nvalvonnan jalkoihin. Myös laskupiirien paikka ja aika (huone L311 m a - iltapäivällä) oli osallistujien kannalta kehno. Yhteistyötä kiltojen opintovastaavien kanssa tehtiin opintoneuvoston kautta. Yh - teisiä tapahtu mia tai lausuntoja ei kuitenkaan saatu aikaan. Opintoneuvosto oli kuitenkin erino mainen yhteistyöfooru mi, jota ei olisi ilman killan statusta saatu. Kilta piti fuksien johdantokurssilla kaksi esitelmää sekä osallistui pääaine - esitte - lyjen sekä tervetulotilaisuu den organisointiin. Tenttejä kerättiin kiltahuoneen tenttikansioon, m u tta niitä ei saatu skannattua tenttiarkistoon työvoiman p u utteen vuoksi. Työstä oli tarjolla fuksipääaine koko syksyn. Kilta järjesti JMT3:n kattosaunalla opintosaunan. Teemana olivat bioit:n opetuksen kehittä minen, kurssien mitoitus TKK:lla sekä Aalto - yliopisto. Aiheita alustivat halopedit sekä ETA - tiedekun nan s uunnittelija Ville Kivimäki. Tavoite saavutettiin.
13 INKUBIO RY TOIMINTAKERTOMUS 1 3(1 8) Kilta järjesti yhteistyössä SIK:n kanssa syyskuussa käytettyjen kirjojen kirjamark - kinat. Samassa yhteydessä kiltahuoneelle hankittiin m u uta mien peruskurssien oppikirjat. Opintoedunvalvonnalle laadittiin opinto mestarin op paaseen toimintasykli. Tavoite saavutettiin. Tulevana vuonna tulee kiinnittää h uo miota erityisesti fysiikan lisäkurssien kor - jaamiseen, palauteryh mätoiminnan käynnistä miseen sekä lasku piirien kehittä - miseen. Yrityssuhteet Vuosi 2008 oli taloudellisen taantu ma n vuoksi haasteellinen yrityssuhteille. Myös valmiiden yrityskontaktien p u ute vaikeutti toimintaa. Apoptoosin yritys myynti onnistui kovan työn ja osin ehkä vielä nousujohteisen talouden takia, ja kilta sai solmittua uusia s uhteita yrityskenttään. Keväällä järjestettiin myös Biokeppana eli kotimaan puolipitkä excursio. Kahden päivän m atka Turkuun ja Tampereelle oli kiitelty tapahtu ma. Tästä ta pahtu masta pyritään tulevaisuudessa pitä mään vuosittain kiinni, m u u n m uassa siksi, että s uuri osa alam me yrityksistä on pääkau p u nkiseudun ulkopuolella. Syksyllä tapaht unut yrityssuhde mestarin vaihtu minen hiljensi toimintaa hie ma n, m u tta u usiin haalareihim me m ainosten saa minen ja excursioiden m etsästys saivat pian YTMK:n takaisin kevään tahtiin. Haalareiden m ainos myyntiä varten perus - tettiin fukseista haalaritoimikunta. Yrityssuhde mestarin vaihto ja talouden ro - m a hta minen aiheuttivat haalarimainosten myyntiin vaikeuksia. Lopulta m ainoksia saatiin kolmesta yrityksestä: Rinteknolta, EnerSYSiltä sekä haalarit valmistaneelta Put siinilta. Syksylle oli suunniteltu kahta excursiota, m u tta tässä ei onnistuttu. Monessa yri - tyksessä oli käynnissä YT-neuvottelut, eivätkä yritykset nä hneet korrektiksi ottaa opiskeljoita tut ustu maan yritykseen ja työpaikkoihin sa malla, kun väkeä lomau - tetaan ja irtisanotaan. Kuitenkin toimikunta sai sovittua kaksi excursiota keväälle Yrityssuhdetoimikun nan vuosi 2008 oli loppujen lopuksi menestyksekäs. Saim me u usia kontakteja, tietoa firmoihin olemassaolosta m me ja mikä tärkeintä: s ponso - rirahaa.
14 INKUBIO RY TOIMINTAKERTOMUS 1 4(1 8) Tiedotus Killan jäsenille välitettiin tietoa lukukausien aikana viikottaisilla sähköpostivies - teillä, jotka koostuivat tapahtu mien m ainoksista, työpaikkailmoituksista, kurs - simainoksista ja m uista jäsenistöä koskevista tai kiinnostavista asioista. Luku - kausien ulkopuolella jäsenviestit lähetettiin kahden viikon välein. Jäsenviestien lisäksi tapaht u mista ja jäsenistöön liittyvistä asioista tiedotettiin Internet - sivuilla. Sivujen sisältöön tehtiin vuoden aikana pieniä päivityksiä ja lisäyksiä. Keväällä sivuille lisättiin Inkuilmo - ilmoittaut u miskone, jota käytettiin vuoden aikana kolmille sitseille ilmoittaut u miseen. Alkusyksystä killalle järjestettiin ETA - tiedekunnan tiloihin o ma ilmoitustaulu, joka on ollut aktiivisessa käytössä. Lisäksi eri toimikuntien käyttöön järjestettiin u usia sähköpostilistoja. Kiltalehti S'napsi Inkubion kiltalehden ensim m äisen n u meron valmistelut aloitettiin alkuvuodesta sa malla, kun yhdistyksen kotisivulla käytiin keskustelua lehden nimestä. Nimestä järjestettiin kotisivuilla äänestys, jossa kaikki rekisteröityneet jäsenet pystyivät äänestä mään. Nimiehdotuksia olivat Neurogravitoni, Synapsi tai S'napsi, Ihkubio, IhQbio ja Biojäte. Nimikilpailun voitti Synapsi /S'napsi. Nimen kirjoitusasuksi m u o dostui S y napsi eli heitto merkki korvattiin yläindeksi - y:llä. Painetun lehden ISSN - tunnus on ja verkkolehden Lehden s uunniteltiin ilmestyvän neljä kertaa vuodessa, m u tta lopulta aikaa riitti vain kolmen nu meron tekemiseen. Ensim mäisen kiltalehden ilmestymistavoite oli pari viikkoa ennen vuosijuhlaa (maaliskuun alussa), tosin tavoitteesta myöhästyttiin viikolla. Ensim mäiseen nu - meroon sijoitettiin vuosijuhlia tukeneiden yritysten m ainoksia, m u tta lehden var - sinainen budjetti oli nolla euroa. Lehti painettiin tiedekunnan kopiokoneilla. Tä - hän järjestelyyn pää dyttiin tiedekunnan tiedotus - ja tukipalveluista vastaavan Jussi Liesiön kanssa. Kopiokoneiden käyttöä vastaan jokaisessa lehdessä tuli olla jokin tiedekuntaa käsittelevä juttu. Lehteä painettiin 250 kpl, joista 150 kpl oli tarkoitettu tiedekunnan henkilökun - nalle sellaisiin laitoksiin, jotka osallistuvat bioinfor maatioteknologian tutkinto - ohjelman opetuksen järjestä miseen. Ensim mäinen lehti laitettiin killan kotisivuil - le esille noin viikko paperisen lehden ilmestymisen jälkeen, m u tta m u ut n u merot pyrittiin julkaise maan sähköisesti sa maan aikaan pa perisen lehden kanssa. Ensim mäistä n u meroa oli päätoimittajan lisäksi teke mässä 10 henkilöä, joista 5 kirjoitti lehteen, 2 antoi valokuvia lehden käyttöön, 1 piirsi kansikuvan ja 2 auttoi
15 INKUBIO RY TOIMINTAKERTOMUS 1 5(1 8) lehden taitta misessa. Lisäksi hallituksen jäsenet kirjoittivat itsestään esittely - tekstit kysymysten pohjalta. Ensim mäisessä lehdessä oli juttuja m m. Tekniikan päivät tapahtu masta, tunnelmia Inkubion kiltautu misbileistä sekä taustaa lähestyvän vuosijuhlan ni mestä. Tiedekuntajutussa käsiteltiin opintoraporttia, joka oli koottu bioit:n opiskelijoiden vastauksista opiskelua koskeviin kysy - myksiin. Tiedekunnasta raportin satoa oli kutsuttu po htimaan tutkinto - ohjelman s uunnittelija Johanna Mattila. Toista n u meroa oli teke mässä päätoimittajn lisäksi 7 henkilöä, joista kaikki kir - joittivat lehteen. Lisäksi erinäiset henkilöt antoivat valokuvia toimituksen käyt - töön. Lehdessä oli juttuja m u u n m uassa Bioinfor matiikan päivät - tapahtu masta, Kyläsenaatista, alkoholitto mista drinkeistä sekä Teekkarispeksistä. Speksijuttu paisui koht uutto man pitkäksi, m utta m uiden juttuideoiden ja ajan p u utteen vuoksi sitä ei lähdetty tiivistä mään. Tiedekuntajutussa haastateltiin professori Aarne Halmetta koskien bioauto matiikkaa, joka on yksi diplo mi - insinööritutkin - non pääaine mo d uuleista. Toisen n u meron oli tarkoitus ilmestyä toukokuun alkupuolella, m u tta toteutunut ilmestymispäivä oli kesäkuun keskivaiheilla. Tärkeintä oli tietysti saada lehdet valmiiksi fuksipaketteja varten, m u tta on vaikea sanoa kuinka m o ni vanhe m pi kil - talainen luki keskellä kesää ilmestynyttä lehteä netistä, saati sitten hake maan pa - perista versiota kiltahuoneelta. Kiltahuoneelle vietyjen paperisten lehtien m äärä jäi pieneksi, koska painos säilytettiin sa mana kuin aiem min ja toisaalta fuksipa - ketteihin haluttiin lehtiä noin 60. Muille killoille ja ystävyysyhdistyksille vietiin edelleen o mat lehdet. Kolmatta n u meroa oli teke mässä kaikenkaikkiaan 10 henkilöä, joista 8 kirjoitti, 1 valokuvasi ja 1 taittoi lehteä. Juttujen aiheina olivat m m. biolaisten kesätyöt sekä fuksien mietteet opintojen alussa. Tiedekuntajutussa kerrottiin faktoja vaihto - opiskelupaikan hake misesta ja haastateltiin kv - neuvoja Anita Bisiä. Jutun yhtey - dessä myös julkaistiin parhaillaan vaihdossa olevan biolaisen kuulu misia. Kolmas n u mero ilmestyi lokakuun alkupuolella. Kolmannessa lehdessä oli ehkä parhain valokuvasato, ja jututkin olivat m o nipuolisia ja sopivan mittaisia. Kolmatta n u - meroa jaettiin ETA - laitosten, m uiden kiltojen ja kiltahuoneen lisäksi pääaine mo - d u ulien vastuuprofessoreille. Suurin ongelma lehden teossa oli ehkä toimikunna n p u uttu minen. Säännöllinen kokousta minen ja juttujen ideoiminen olisi voinut helpottaa lehden syntyä. Har - mittavasti yhteenkään lehteen ei saatu sarjakuvia tai arvoituksia. Lehden yleislinja oli hyvin paljon virallisem pi kuin joidenkin m uiden kiltalehtien ja h u u m orijutut olivat varsin kilttejä. Toimitus sai aika vähän palautetta sisällöstä, jos lainkaan. Siksi on vaikea sanoa, oliko lehti biolaisten mieleen. On myös ha nkala arvioida, kuinka m o ni lehteä luki.
16 INKUBIO RY TOIMINTAKERTOMUS 1 6(1 8) Paperisen lehden "paino"laatu oli toimituksen mielestä ihan riittävä, jotta sitä kannattaa m u uta ma kopio kiltahuoneelle ja yksi jokaiselle killalle ja ystävyysyh - distykselle julkaista. Päätoimittajalle jäi epäselväksi, oliko laitoksiin toimitettu kappale määrä 50 laitosta kohti sopivasti vai liikaa. Jussi Liesiö lupasi kysellä tätä laitoksilta ensim mäisen lehden ilmestymisen jälkeen, m u tta asia u noht ui koko - naan. Jos lehteen saisi m ainoksia, sitä voisi ryhtyä ehkä painatta maan jossain oi - keassa painotalossa. Tämän vuoden toimikunta oli kuitenkin niin pienilukuinen, että katsoi pare m m aksi aloittaa nollabudjetilla. Yrityssuhdetoimikunnallakin oli kiirettä koko vuoden, eikä lehti tuntunut ihan niin tärkeältä kuin vuosijuhlat tai fuksitoiminta. Ehkä tähän keksitään ajan m ukaan jotain ratkaisuja, kun kiltatoi - minnan tärkeim mät osa - alueet saadaan ensin suju maan vakiintuneesti. Ulkosuhteet Vuosi 2008 ja kilta - ase ma toivat m ukanaan entistä aktiivisem mat ulkosuhteet, m u u n m uassa vuosijuhlaedustukset Otaniemestä aina Tam pereelle asti. Vuoden kohokohta oli Turkuun ja Tampereelle suuntautunut Biokeppana - excursio, jonka aikana pääsim me Tampereelle sikäläisten bioteekkareiden yhdistyksen Bionerin vieraaksi. Vierailu oli mitä ilmeisem min onnistunut m ole m min p uolin ja poikiikin todennäköisesti Bionerin vierailun Otaniemeen keväälle Kansainvälisen toiminnassa Inkubiolla on vielä paljon parannettavaa. Positiivisena asiana voidaan kuitenkin vuodelta 2008 m ainita ensim mäiset inkubiolaiset kv - ISOt sekä inkubiittien s uuri o ma - alotteinen kiinnostus ja aktiivisuuskansainvälisiä vaihtokohteita ja - ohjelmia kohtaan. Toimijat 2008 Hallitus: Maija Nevala, p u heenjohtaja Henna Vepsäläinen, fuksikapteeni ja varapuheenjohtaja Noora Tujunen, sihteeri Anna Torvinen, rahastonhoitaja Ilona Pitkänen, yrityssuhde mestari ( asti) Antti Rautiainen, yrityssuhde mestari ( alkaen) Heikki Viljanen, ulko mestari Janne Peltola, opinto mestari Arto Meriläinen, tiedotus mestari Kalle Karhu, emäntä
17 INKUBIO RY TOIMINTAKERTOMUS 1 7(1 8) Viljami Aitto mäki, e mäntä Tilintarkastajat: Mika Tarhala, tilintarkastaja Akseli Virtanen, varatilintarkastaja Toimikunnat ja -henkilöt: Fuksitoimikunta: Henna Vepsäläinen, fuksikapteeni Aleksi Wallenius, ISOvastaava Tapahtumatoimikunta: Kalle Karhu, emäntä Viljami Aitto mäki, e mäntä Riikka Leppänen, pikkupiika Marja Pitkänen, pikkupiika Juulia Suvilehto, pikku piika Valtteri Wikströ m, isorenki Saara Hyrkkö, lukkari Jenna Kaisanlahti, lukkari Otto Palonen, lukkari Harri Hallila, lukkari (syksy 2008) Tiedotustoimikunta: Arto Meriläinen, tiedotus mestari Jenna Kaisanlahti, kiltalehden päätoimittaja Esa Häkkinen, Linux - nörtti Joonas Javanainen, web - vastaava Opintotoimikunta: Janne Peltola, opinto mestari
18 INKUBIO RY TOIMINTAKERTOMUS 1 8(1 8) Maria Pirttinen, opintotoimihenkilö Apoptoosi-toimikunta: Saara Hyrkkö, Apoptoosi - vastaava Otto Palonen, Apoptoosi - vastaava Henna Vepsäläinen, Apoptoosi - vastaava Yrityssuhdetoimikunta: Ilona Pitkänen, yrityssuhde mestari ( asti) Antti Rautiainen, yrityssuhde mestari ( alkaen) Miika Perä, yrityssuhdevastaava Liisa - Maija Keinänen, yrityssuhdevastaava Samuli Salminen, yrityssuhdevastaava Mika Laaksonen, yrityssuhdevastaava Lauri Seppälä, yrityssuhdevastaava Laboratoriotakkivastaava: Antti Heikkilä (kevät 2008) Arto Meriläinen (syksy 2009) Inkubiolaisia halopedeja: Emilia Kaivosoja, koulutusneuvosto Maria Pirttinen, koulutusneuvosto Janne Peltola, koulutusneuvosto Aleksi Wallenius, koulutusneuvosto, varajäsen Viljami Aitto mäki, koulutusneuvosto, varajäsen Saara Hyrkkö, koulutusneuvosto, varajäsen Heikki Viljanen, opetuksen laatutoimikunta Maija Nevala, ETA -tiedekuntaneuvosto, varajäsen
Inkubio Toimintasuunnitelma 2008 Yleistä Tapahtumat
Inkubio Toimintasuunnitelma 2008 Yleistä Inkubion ensimmäisen kiltavuoden yleisenä tavoitteena on saada nuori yhdistyksemme pyörimään täydellä teholla killan tapaan. Tarkoituksena on, että Inkubio tarjoaa
Inkubio ry Toimintasuunnitelma 2009
Inkubio ry Toimintasuunnitelma 2009 PL 69 2(11) Sisällysluettelo 1 Yleistä...3 2 Fuksitoimikunta...3 2.1 Kevät...3 2.2 Syksy...4 2.3 ISOhenkilötoiminta...5 3 Opintotoimikunta...5 3.1 Opintokysely 2009...6
INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA
02150 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 24/2012 Aika: 5.11.2012 kello 16.15 Paikka: Otakaari 5, Inkubio ry:n kiltahuone Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Yrityssuhdemestari Emäntä
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/14
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/14 PUHEENJOHTAJA JA YLEISTÄ Mikä meni hyvin? ELECarnival sujui kaikin puolin hyvin Koulutusohjelmien yhdistymiseen saatiin lisäaikaa Palautekeskutelut
Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö
Prosessiteekkarit ry Hallituksen kokous, pöytäkirja 19/2014 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Vuorimiehentie 2 02150 Espoo Aika: 26.8.2014 klo 18.00 Paikka: Learning Hub Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja
AYY:n avustuspäätökset tulivat eilen. Athenella saatiin pyydetty 1200 euroa.
Paikka: TTalo, B122 Puheenjohtaja: Aleksi Pyykkönen Sihteeri: Helinä Hakala Paikalla: Aleksi Pyykkönen, Helinä Hakala, Emmi Peltonen, Johannes Vainio, Reetta Arokoski, Julia Isotalo, Antti Nupponen, Lauri
Saaja Summa Perustelu Päätös. Meri Terho 28,29 euroa Hallitusten megaherkkuaamupala Hyväksyttiin
Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 3/2015 Aika: 23.1.2015, 13.15 Paikka: TTalo, B115 Paikalla: Meri Terho, Reetta Arokoski, Aleksi Pyykkönen, Emmi Peltonen, Julia Isotalo, Mira Lindroos,
INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen avasi vaalikokouksen kello
02151 ESPOO 1 (6) Inkubio ry:n vaalikokous 2014 Aika: 13.11.2014 kello 17.00 Paikka: Otakaari 5, Sali S1 Läsnä: Läsnäolijat on listattu liitteessä 2. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen
INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA
PÖYTÄKIRJA Inkubio ry:n hallituksen kokous 17/2010 Aika: 18.8.2010 kello 21:00 (Suomen aikaa) Paikka: Fuksikapteeni Penttisen residenssi, Servin Maijan tie 12K Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja
Kokous oli kutsuttu koolle ajoissa ja paikalla oli päätösvaltainen määrä hallituslaisia. Todettiin kokous täten päätösvaltaiseksi.
Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 10/2013, 21.3.2013 klo 11.15 @T-talo Paikalla: Emmi Peltonen, Vesa Laakso, Otso Hannula, Tiitu Lahti, Lotta Ahonen, Pietari Keskinen, Sofia Ahanen,
INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA
02150 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 13/2012 Aika: 21.5.2012 kello 16.15 Paikka: Otakaari 5, H202 (Dynamo) Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Yrityssuhdemestari Tiedotusmestari
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 27/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 7.12.2010 klo 11.00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Jyrki Luukko Sihteeri Laura
INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA
02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 04/2015 Aika: 06.02.2015 kello 13.00 Paikka: AYY yhdistystila, Maarintalo Läsnä: Puheenjohtaja Oskar Niemenoja Sihteeri Milla-Maaria Pitkänen Rahastonhoitaja
Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen
Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/15
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/15 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä? AlumniWeekend onnistui (pääjärjestäjänä Sklubi) Valtuuston vaalikokous on käyty ja ensi
INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA
PÖYTÄKIRJA Inkubio ry:n hallituksen kokous 22/2010 Aika: 5.10.2010, klo 18.00 Paikka: Otakaari 5, Inkubio ry:n kiltahuone Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Fuksikapteeni Emäntä Opintomestari
3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Reetta Arokoski ja Johannes Vainio. Saaja Summa Peruste Päätös
Paikka: TTalo, A106 Puheenjohtaja: Aleksi Pyykkönen Sihteeri: Helinä Hakala Paikalla: Reetta Arokoski, Johannes Vainio, Julia Isotalo, Mira Lindroos, Lauri Lavanti, Emmi Peltonen (saapui ajassa 8.23) 1.
INKUBIO RY RAPORTTI 1(16) PL ESPOO Toimintasuunnitelma 2010 Inkubio ry
INKUBIO RY RAPORTTI 1(16) Toimintasuunnitelma 2010 Inkubio ry INKUBIO RY RAPORTTI 2(16) Aluksi, Vuodesta 2010 on tulossa tapahtumarikas niin killan virkistystoiminnan kuin edunvalvonnankin kannalta. Yleisesti
Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / HALLITUKSEN KOKOUS 7/2016
Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / 5 HALLITUKSEN KOKOUS 7/2016 Aika: Keskiviikko klo 18:00 Paikka: Ravintola Myöhä Läsnä: Toni Lamminaho puheenjohtaja Jonas Hammarström sihteeri Sara
Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry.
Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. 1. Johdanto Prosessiteekkarit (myöh. yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun opiskelijoita,
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 1/15
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 1/15 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä? Uusi hallitus on ottanut kopin killan pyörittämisestä ja kokoustanut paljon hyvällä osallistumisprosentilla
INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA
PÖYTÄKIRJA Inkubio ry:n hallituksen kokous 1/2011 Aika: 13.1.2011 kello 17.00 Paikka: Otakaari 5, kokoushuone E220 Läsnä: Puheenjohtaja Rahastonhoitaja Yrityssuhdemestari Sisä- ja ulkomestari Emäntä Isäntä
PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007 Aika: Keskiviikko 21.2.2007 klo 17.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S4 Paikalla: Valtuusto:
6. Hyväksyttävät laskut Unigrafialta tuli hyvityslasku fuksioppaista. Ei vaadi maksutoimenpiteitä.
Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 22/2015 Aika: 3.9.2015, 12.15 Paikka: A142, TTalo Puheenjohtaja: Aleksi Pyykkönen Sihteeri: Helinä Hakala Paikalla: Aleksi Pyykkönen, Helinä Hakala,
Kokouskutsu oli lähtenyt ajoissa ja paikalla oli tarpeeksi väkeä, joten kokous todettiin päätösvaltaiseksi.
Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 5/2013, 5.2.2013 klo 10.00 @A106 Paikalla: Otso Hannula, Emmi Peltonen, Vesa Laakso, Lotta Ahonen, Sofia Ahanen, Pietari Keskinen (saapui ajassa
Inkubio ry. Toimintakertomus
Inkubio ry Toimintakertomus 2009 1.2.2010 INKUBIO TOIMINTAKERTOMUS 2 (23) Sisällysluettelo Yleistä...4 Apoptoosi-toimikunta...4 Fuksitoimikunta...5 Kevät...5 ISOtoiminta...6 Fuksiopas...7 Fuksipistekortti...7
matsku 3 JAKO- JA KERTOLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS
matsku 3 JAKO- JA KERTOLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS MATSKU 3 Tämän kirjan omistaa: Sisällysluettelo Opetushallitus ja tekijät Opetushallitus PL 380 0031 Helsinki www.oph.fi/verkkokauppa
3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Antti Nupponen ja Emmi Peltonen. Saaja Summa Perustelu Päätös
Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 8/2015 Aika: 26.2.2015, 16.15 Paikka: T-Talo, B122 Paikalla: Aleksi Pyykkönen, Helinä Hakala, Emmi Peltonen, Reetta Arokoski, Lauri Lavanti, Antti
Reetta Arokoski saapui 8.24.
Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 30/2014 Aika: 20.11.2014 klo 8.15 Paikka: TTalo, A106 Paikalla: Emmi Linkola, Aleksi Talsi, Atte Keinänen, Eeva Siikaaho, Aleksi Pyykkönen, Mikko
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/15
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/15 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä? ELECarnival yhdessä Inkubion ja AS kanssa Wapun ajan tapahtumat Enemmän toimikuntien osioissa
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/15
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/15 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä? Killan kesäpäivät Toimarisitsit Kaikkien aikojen hallitussitsit Dekaanin vaihdon keskeyttämät
17.42 Miikka Laitila poistui. 17.43 Miikka Laitila palasi.
Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 13/2014 Aika: 9.4.2014 klo 17:30 Paikka: A106, TTalo Paikalla: Tomi Laakso, Reetta Arokoski, Emmi Linkola, Eeva Siikaaho, Aleksi Pyykkönen, Atte
INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA
PÖYTÄKIRJA Inkubio ry:n hallituksen kokous 14/2010 Aika: 7.5.2010, klo 14.00 Paikka: Otakaari 5, Inkubio ry:n kiltahuone Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Fuksikapteeni Isäntä Emäntä Katariina
Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5. x x. x x x x x. x x
Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5 Hallituksen kokous 24/2015 Aika: Maanantai 21.9.2015 16.15 Paikka: MaD259 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Tuomo Huttu Magnus Jyrkkänen
TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen
---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous SIKV 1/2007 Aika: Torstai 30.11.2007 klo 17.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali
INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA
02150 ESPOO 1 (6) Inkubio ry:n hallituksen kokous 14/2012 Aika: 11.8.2012 Paikka: Sikasaari, Kuhmoinen Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Yrityssuhdemestari Isäntä Tiedotusmestari Fuksikapteeni
Prosessiteekkarit ry Pöytäkirja 3/2019 1/4 Hallituksen kokous
Pöytäkirja 3/2019 1/4 HALLITUKSEN KOKOUS 3/2019 Aika: 7.1.2019 klo 08.10 Paikka: Kemistintie 1 D 2 Läsnä: Jani Anttila puheenjohtaja Krista Lindqvist sisä- ja ulkovastaava Milja Koskela tiedottaja-sihteeri
Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:
Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon
INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA
02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n halli tuksen kokous 23/2015 Aika: 12.10.2015 kello 08.15 Paikka: Otakaari 11, AYY:n keskustoimisto, olkkari Läsnä: Puheenjohtaja Oskar Niemenoja Sihteeri Salla Autti Rahastonhoitaja
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/14
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/14 PUHEENJOHTAJA JA YLEISTÄ Mikä meni hyvin? Valtuustovaalilautakunta saatiin kasaan yllättävän nopeasti KesäSYK, Killan kesäpäivät ja toimarisitsit
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 28/2010 Paikka: Ravintola Omenapuu Aika: 17.12.2010 klo 14.00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Sihteeri Viesintämestari
OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen
OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii
Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.
TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys
Hallitustoiminta. Miksi hakisin hallitukseen? Kuka on hyvä tyyppi hallitukseen? Hallituksen yhteiset vastuut:
Hallitustoiminta - Miksi hakisin hallitukseen? Kuka on hyvä tyyppi hallitukseen? - - Jokainen joka haluaa omistaa tulevana vuotena paljon aikaa killalle! Plussaa on jos osaa jotain jo ennestään. Hallituksen
Kemistikilta ry:n toimintasuunnitelma 2008
Kemistikilta ry:n toimintasuunnitelma 2008 1. Yleistä Kemistikilta ry:n toiminnasta vuonna 2008 vastaa vaalikokouksessa valittu raati, jonka puheenjohtajana toimii Janne Andtsjö. Muina raadin jäseninä
Orientaatioviikon aikataulu
Aalto yliopisto Perustieteiden korkeakoulu Fuksit 2013 Orientaatioviikon aikataulu 2. 6. syyskuuta 2013 Hyvä uusi opiskelija, kädessäsi on orientaatioviikon ohjelmaesite, josta löydät tiedot orientaatioviikon
PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006 Aika: Maanantai 20.02.2006 klo 18.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S1 Paikalla: Valtuusto: Matti
Lappeenrannan teknillinen yliopisto Pöytäkirja TUOTANTOTALOUDEN KILTA 1/11 KAPLAAKI RY 11/01/11
HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistaina 11.1.2011, klo 18:00 Paikka: Läsnä: Kaplaaki ry:n kiltahuone Ville Kemppinen, puheenjohtaja Aki Jussila, sihteeri Lauri Anttila Sari Manninen Heikki Hämäläinen Aku Rantala
KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1
KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus
SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1
SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Sastamalan opiston johtokunta Aika 10.05.2016 klo 17:00-19:00 Paikka Esperi OY Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 9 Pöytäkirjan
Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa.
Sosiaalijaosto 22 23.04.2010 Sosiaalijaosto 36 31.05.2010 Sosiaalijaosto 52 18.06.2010 Sosiaalijaosto 58 11.08.2010 Sosiaalijaosto 67 08.09.2010 Sosiaalijaosto 76 17.09.2010 Lastensuojelun sijoituspäätökset
Kokouskutsu oli lähetetty ajoissa ja paikalla oli yli puolet hallituslaisista. Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.
Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 20/2013, 11.9.2013 klo 8.15 Olkkarilla Paikalla: Emmi Peltonen, Sofia Ahanen, Vesa Laakso, Lotta Ahanen, Pietari Keskinen, Christian Mohn, Otso
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/14
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/14 PUHEENJOHTAJA JA YLEISTÄ Mikä meni hyvin? Ansioituneet kiltalaiset saivat tunnustuksia 6 hopeista ja 4 kultaista ansiomerkkiä lisäksi 5
INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA
PÖYTÄKIRJA Inkubio ry:n hallituksen kokous 06/2011 Aika: 16.2.2011, klo 16:10 Paikka: Otakaari 5, E220 Läsnä: Puheenjohtaja Opintomestari Yrityssuhdemestari Sisä- ja ulkomestari Rahastonhoitaja Tiedotusmestari
Kokous todettiin päätösvaltaiseksi, sillä paikalla oli yli puolet hallituksen jäsenistä ja kokouskutsu oli lähetetty ajoissa.
Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 2/2013, 16.1.2013 klo 8.00 @Olkkari Läsnä: Otso Hannula, Edward Landtman, Pietari Keskinen, Christian Mohn, Tiitu Lahti, Vesa Laakso, Sofia Ahanen,
Pöytäkirja 12/ (7)
Pöytäkirja 12/2016 1 (7) Am mat ti kor kea kou lu Oy, hallitus 10.10.2016 Aika 10.10.2016 klo 10:00 Paikka Sähköpostikokous Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen ja järjestäytyminen 3 2 Kokouksen
2.Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Pöytäkirja 1/2016 Aalto yliopiston Arkkitehtikilta ry Hallituksen kokous 1/2016, 5.1.2016, klo 16.00 Metallimiehenkuja 4, 02150 Espoo Paikalla: Puheenjohtaja Miia Suomela Varapuheenjohtaja Hanna Mari Ikonen
matsku 2 YHTEEN- JA VÄHENNYSLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS
matsku 2 HTEEN- JA VÄHENNSLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS MATSKU 2 Tämän kirjan omistaa: Sisällysluettelo 0 h-tä suu-ri h-tä suu-ri htä suuri 4 1 h-teen-las-ku 0 5 Mi-tä puut-tuu?
Toimintasuunnitelma 2016
Toimintasuunnitelma 2016 Prosessiteekkarit ry 9.11.2015 Johdanto Prosessiteekkarit (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun
LIITE 1 Jaksoarviointi, Syntymäpäivätaivas Opettaja
LIITE 1 Jaksoarviointi, Syntymäpäivätaivas Opettaja SYNTYMÄPÄIVÄTAIVAS (aapinen s. 114 125): JAKSOARVIOINTI, opettajan ohjeet Jaksoarvioinnin kolme ensimmäistä tehtävää ovat sanelutehtäviä ja ne tehdään
Kokouskutsu oli lähtenyt ajoissa ja paikalla oli yli puolet hallituksen jäsenistä. Todettiin kokouksen olevan päätösvaltainen.
Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 11/2013, 4.4.2013 klo 12.15 @Ttalo, A106 Paikalla: Christian Mohn, Tiitu Lahti, Lotta Ahonen, Vesa Laakso, Sofia Ahanen, Emmi Peltonen, Mikko LatvaKäyrä,
Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus
Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-
Toimintasuunnitelma 2018 Prosessiteekkarit ry
Toimintasuunnitelma 2018 Prosessiteekkarit ry 13.11.2017 Johdanto Prosessiteekkarit ry (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun
Pöytäkirja 11/ (10) Helsinki, Radisson Blu Plaza -hotelli Videoyhteys Kotkaan (neuv.huone 110) ja Kouvolaan (C2010)
Pöytäkirja 11/2016 1 (10) Am mat ti kor kea kou lu Oy, hallitus 28.09.2016 Aika 28.09.2016 klo 14:37-16:11 Paikka Helsinki, Radisson Blu Plaza -hotelli Videoyhteys Kotkaan (neuv.huone 110) ja Kouvolaan
Aalto-yliopiston Arkkitehtikilta ry:n perinneohjesääntö
Aalto-yliopiston Arkkitehtikilta ry:n perinneohjesääntö (viimeiset hyväksytyt päivitykset vaalikokouksessa 25.11.2016) 1 Ohjesäännön käytöstä Tämä perinneohjesääntö täydentää ja tarkentaa Aalto-yliopiston
PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/
PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 23 Kehittämistoimikunta 18.11.2015 AIKA 18.11.2015 klo 18:00-19:20 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Kyrön toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ARMATUURI RY 8/2013 22.4.2013
ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry 23.4.2013 Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai klo 18.00 Paikka: Kotaniemen
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 3/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 13.1.2010 klo 18.00 Paikalla: Hallitus: Sisä- ja urheilumestari, varapuheenjohtaja
NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007
1(6) Aika 13.6.2007 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Fredman & Månsson Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen,
Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus:
Kaupunginhallitus 9 24.02.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 5 30.09.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 4 27.01.2015 Kaupunginhallitus 12 09.02.2015 Valtuustoaloite / kaupungin henkilöstön innostaminen miettimään
Toimintasuunnitelma 2017 Prosessiteekkarit ry
Toimintasuunnitelma 2017 Prosessiteekkarit ry 15.11.2016 Johdanto Prosessiteekkarit ry (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun
INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA
02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 15/2017 Aika: 20.4.2017 kello 10.00 Paikka: Maarintie 8 (TUAS-talo), Sali TU3 Läsnä: Puheenjohtaja Tuomas Poutanen Sihteeri Toni Pellinen (saapui kohdassa
INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA
02150 ESPOO 1 (6) Inkubio ry:n hallituksen kokous 24/2011 Aika: 21.9.2011 kello 19.00 Paikka: Otakaari 5, Inkubio ry:n kiltahuone Läsnä: Puheenjohtaja Tuomas Haapala Rahastonhoitaja Aleksi Ikkala Yrityssuhdemestari
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 7/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 11.2.2010 klo 16:00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Jyrki Luukko (kohdasta 5)
Kokouskutsu oli lähetetty ajoissa ja paikalla oli yli puolet hallituksen jäsenistä. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi.
Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 14/2013, 2.5.2013 klo 12.15 @OLOhuone Paikalla: Otso Hannula, Lotta Ahonen, Sofia Ahanen, Pietari Keskinen, Edward Landtman, Christian Mohn, Tiitu
Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi. Aika: Maanantai 9.3.2015 klo 12:00. Paikka: Lapin yliopisto, akvaario. Läsnä:
Remburssi ry PÖYTÄKIRJA Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi REMBURSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.3.2015 klo 12:00. Paikka: Lapin yliopisto, akvaario. Läsnä: Varsinaiset jäsenet: Matias Kassala,
t P1 `UT. Kaupparek. nro Y-tunnus Hämeenlinnan. hallinto- oikeudelle. Muutoksenhakijat. 1( UiH S<
1(0 1 4 1 1 4 UiH 0 0 0 1 S< A S I A N A J O T O I M I S T O O S S I G U S T A F S S O N P L 2 9, Ra u h a n k a t u 2 0, 1 5 1 1 1 L a h t i P u h e l i n 0 3 / 7 8 1 8 9 6 0, G S M 0 5 0 0 / 8 4 0 5
INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA
02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 16/2017 Aika: 27.4.2017 kello 10.00 Paikka: Maarintie 8 (TUAS-talo), Sali TU6 Läsnä: Puheenjohtaja Tuomas Poutanen Sihteeri Toni Pellinen Rahastonhoitaja
INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA. Rahastonhoitaja Petra Ekroos (saapui kohdassa 4, poistui kohdassa 7)
02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 22/2017 Aika: 13.9.2017 kello 20.00 Paikka: Jämeräntaival 10 A 10 Läsnä: Puheenjohtaja Tuomas Poutanen Sihteeri Toni Pellinen Rahastonhoitaja Petra Ekroos
Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja 1/6
Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja 1/6 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2016 Aika: Maanantai klo 18:00 Paikka: Radikaalin Koppi Läsnä: Toni Lamminaho puheenjohtaja Jonas Hammarström sihteeri Niko Sihvo Sara
Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014
Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman
1. Kokouksen avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Kuulumiskierros. 5. Järjestäytyminen
KEMISTIKILTA Ry 1 (5) RAADIN KOKOUS Aika: 14.12.2014 12:00 Paikka: Maarintalo, huone 240 Läsnä: Poissa: Reetta Hassinen, puheenjohtaja Riikka Virtanen, tiedottaja-sihteeri Riku Montonen, rahastonhoitaja
Inkubio ry. Toimintasuunnitelma 2012
1 (17) Inkubio ry Toimintasuunnitelma 2012 2 (17) Aluksi, vuonna 2011 killan palveluissa tehtiin paljon suuria uudistuksia ja muutoksia tutortoiminnasta nettisivuihin ja kiltahuoneeseen. Vuonna 2012 arvioidaan
Ynnä ry, hallituksen kokous 27/2015 1/5. x x x, saapui 9:ssä. x, poistui 7:ssä x x x. x, saapui 7:ssä. x, saapui 7:ssä
Ynnä ry, hallituksen kokous 27/2015 1/5 Hallituksen kokous 27/2015 Aika: 13.10.2015 16.01 Paikka: Ynnän ainejärjestötila MaD242 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Tuomo Huttu
TOIMINTAKERTOMUS 2006
TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
Aika: klo Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone, Oulun yliopisto
:N HALLITUKSEN KOKOUS 14/2014 22.08.2014 Aika: 24.08.2014 klo 17.15 Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone, Oulun yliopisto Niklas Harki Jenni Ruuti Miia Paavola Jukka Ojala Nelli Koutaniemi Aleksi Poropudas
1. Kokouksen avaus Avattiin kokous ajassa 13:16.
Paikka: Ttalo, A106 Puheenjohtaja: Aleksi Talsi Sihteeri: Alexia Leimu Paikalla: Aleksi Talsi Alexia Leimu Jessica Mason Antti Tolppanen Ilona Rahnasto Joel Lappalainen Niklas Hellström (poistui ja palasi
Punkalaitumen kunta Esityslista 8/ (6) Tekninen lautakunta. Aika klo 18:00. Kunnantalon valtuustosali.
Punkalaitumen kunta Esityslista 8/2017 1 (6) Tekninen lautakunta Aika 21.11.2017 klo 18:00 Paikka Kunnantalon valtuustosali Käsiteltävät asia Asia Otsikko Sivu Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa:
Varhaiskasvatus- ja 25 17.03.2016 koulutuslautakunta Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 29 19.04.2016 Virkojen perustaminen ja tuntiopettajien siirtäminen virkoihin 89/01.01.00/2013 VARKOLK 17.03.2016 25
Yhteistyösopimus. eli yhteisymmärrys ylioppilaskunnan ja yhdistyksen työnjaosta
Yhteistyösopimus eli yhteisymmärrys ylioppilaskunnan ja yhdistyksen työnjaosta Tähän asiakirjaan kirjataan Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) ja sen piirissä toimivan erityisaseman yhdistyksen Inkubio
MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013
Kunnanhallitus 24 14.01.2013 Kunnanvaltuusto 11 28.01.2013 Kunnanhallitus 75 25.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 04.03.2013 Kunnanhallitus 102 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 8 20.04.2015 Kunnanhallitus 64 08.03.2016
Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:
Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö
Inkubio ry. Toimintasuunnitelma 2013
1 (17) Inkubio ry Toimintasuunnitelma 2013 2 (17) Sisällysluettelo 1.Johdanto...2 2.Fuksitoimikunta...4 2.1 Yleistä...4 2.2 Kevät...4 2.3 Kevään ISOtoiminta...4 2.4 Syksy...4 2.5 Syksyn ISOtoiminta...5
Kirjainkiemurat - mallisivu (c)
Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.
Pöytäkirja 14/ (10)
Pöytäkirja 14/2016 1 (10) Am mat ti kor kea kou lu Oy, hallitus 07.11.2016 Aika 07.11.2016 klo 14:00-15:55 Paikka Kasarmiravintolan kabinetti, Kouvola Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen
Usko, toivo ja rakkaus
Makku Lulli-Seppälä sko toivo a akkaus 1. Ko. 1 baitoille viululle alttoviululle a uuille op. kummityttöi Päivi vihkiäisii 9.8.1986 iulu a alttoviulu osuude voi soittaa sama soittaa. Tavittaessa alttoviulu