Lausunto omaishoidon tuen soveltamisohjeesta Keski-Uudellamaalla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lausunto omaishoidon tuen soveltamisohjeesta Keski-Uudellamaalla"

Transkriptio

1 Vanhusneuvosto Lausunto omaishoidon tuen soveltamisohjeesta Keski-Uudellamaalla VANHUS 27 Keski-Uudenmaan sote kuntayhtymän palvelujohtaja Erja Pentti pyytää Keski-Uudenmaan kuntien vanhus- ja vammaisneuvostoilta lausuntoa omaishoidon tuen soveltamisohjeesta, joilla pyritään yhdenmukaistamaan ikäihmisiä koskevia ohjeita Keski-Uudenmaan kunnissa. Ensinnäkin omaishoidon tuki on lakisääteinen ja määrärahasidonnainen tuki. Tämän vuoksi esim. kaikissa Keski-Uudenmaan kunnissa tukea kyllä myönnetään, mutta sekä määrärahan suuruudessa että tuen soveltamisen tavoissa on kuntakohtaisia eroja.taustalla vaikuttavat kuntien tämän hetkiset kriteeristöt, jotka valtakunnallisesti että Keski-Uudenmaan alueella poikkeavat merkittävästi toisistaan. Niinpä palvelun piiriin pääsee kunnasta riippuen vaikeammin tai helpommin. Käytännössä myös kotona asumista tukeva palveluverkosto on maantieteellisistä syistä johtuen erilainen ja henkilöstöresurssia on kunnissa erikokoisia määriä. Kaikella tällä on näin ollen vaikutuksia omaishoidon tuen ohessa tarjottaville palveluille. Lähtökohtana alueellisten kriteerien valmistelussa on ollut varmistaa, etteivät esitetyt linjaukset nosta Kuuden sote alueen palvelujen kokonaiskustannuksia. Koska soveltamisohjeiden yhdenmukaistamisella on vaikutuksia tulevien omaishoidon tuen saajiin, niin Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä haluaa kuulla vanhus- ja vammaisneuvostoilta sekä omaishoitajien yhdistyksiltä ajatuksia soveltamisohjeiden sisältöön liittyen. Soveltamisohjeet on hyväksytty tähän mennessä ikääntyneiden ja kehitysvammaisten- ja vammaisten palveluryhmissä sekä muutos- ja integraatioryhmässä. Neuvostojen lausuntojen jälkeen ohjeisiin tehdään tarvittavia tarkennuksia ja ohjeiden käyttöönotosta päättää tämän jälkeen KU-soten hallitus. Esitys: Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän mukaan ikääntyneiden palveluiden strategisena tavoitteena on mahdollistaa ikäihmisten turvallinen kotona asuminen. Vanhusneuvoston mielestä omaishoito pitäisi perustua aina palvelutarpeeseen, ei olla määrärahasidonnainen. Omaishoito ei saa loppua kesken vuotta määrärahojen loppumiseen. Omaishoito mahdollistaa kaikenikäisten hoitoa ja huolenpitoa tarvitsevien toimintakyvyltään heikentyneiden, sairaiden ja vammaisten henkilöiden kotona asumisen. Omaishoidon tuki vähentää julkisia palvelumenoja merkittävästi. Omaishoito vähentää säännöllisen kotihoidon, palveluasumisen ja laitoshoidon tarvetta.

2 Omaishoidon kehittämisen kustannuksiin on lähivuosina tulossa paineita uusien sopimusomaishoitajien tarpeen kasvun myötä, jos ikääntyneiden palvelustrategian tavoitteista pidetään kiinni. Tähän vaikuttaa mm. muistisairauksiin ja muihin toimintakykyä rajoittaviin sairastuvien määrän kasvu. Samaan aikaan hoitoalan ammattilaisia on siirtymässä eläkkeelle suurten ikäluokkien myötä ja työvoiman lisätarve on ilmeinen. Omaishoitajille maksettavan tuen kriteeristön määrittelyssä on tärkeätä kiinnittää erityistä huomiota omaishoitajien aseman vahvistamiseen, yhdenvertaisuuteen asuinpaikasta riippumatta ja jaksamisen tukemiseen. Etenkin omaishoitajien jaksamisen tukeminen on tärkeää, sillä yli 65- vuotiaiden ja etenkin yli 75-vuotiaidenn omaishoitajien osuus kasvaa jatkuvasti. Vanhusneuvosto haluaa korostaa, että sopimusomaishoidon ohella sosiaalihuoltolain perusteella tuettava omaishoito tulee ottaa huomioon tuen soveltamisohjeissa ja päätöksissä. Sopimusomaishoidon ulkopuolella tehtävä omaishoito korvaa säännöllisiä julkisia palveluja ja vähentää yhteiskunnalle syntyviä kustannuksia. Lisäksi vanhusneuvosto olisi toivonut, että omaishoidon kriteerien diasarjassa kuvatut toimintakyvyn mittarit olisi avattu vanhusneuvostoille jaetussa aineistossa selkokielelle. Vanhusneuvosto esittää kyselyyn lausuntonaan seuraavaa: 1) Mitä hyvää on omaishoidon tuen soveltamisohjeissa? yksittäisten ihmisten yhdenvertaisuus asuinpaikasta riippumatta kasvaa ja tätä kautta myös eriarvoistuminen vähenee oikeus palveluihin ilman sopimusta hoitavilla saattaa vahvistua palkkiot nousevat osalla omaishoitajista edunvalvonta ja yhteistyö toimijoiden kesken helpottuu tiedottaminen helpottuu Keski-Uudellamaalla, kun info on sama kaikille kuudessa kunnassa edellyttäen että tieto tavoittaa myös ne omaishoitajat, jotka eivät käytä nettiä tai sosiaalista mediaa omaishoidon määrärahat riittävät koko vuoden, jos budjetoidaan tarpeeksi kunta järjestää hoidon omaishoitajan vapaapäivinä velvoite järjestää tuen piiriin kuuluville omaishoitajille (tarvittaessa?) valmennusta ja koulutusta, hyvinvointi- ja terveystarkastuksia sekä hoitotehtävää tukevia sosiaali- ja terveyspalveluja 2) Mitä parannuksia haluaisitte oheiseen omaishoidon tuen soveltamisohjeeseen?

3 tuntiperusteiset ostopalvelut, päivätoiminta, sijaishoito ei ole omaishoitajan edun mukaisia paraneeko muutoksessa? vapaapäivät kokonaisina yhtenäistäminen poistaa joustovaran omaishoidon houkuttelevuus ja halukkuus ryhtyä omaishoitajaksi vähenee, jos omaishoitoa pidetään vain keinona vähentää kustannuksia eikä omaishoitaja voi luottaa saavansa tarpeellista tukea niiden omaishoitajien ja omaishoitoperheiden huomioiminen, joiden palkkio poistuu tai heikkenee sekä samalla myös perheen taloudellinen vaikeus kasvaa kotona hoidetaan strategisen tavoitteen saavuttamiseksi yhä huonokuntoisempia riittävätkö palvelut ja resurssit? millä turvataan arvioinnin yhtenäisyys ja omaishoitajan kuulluksi tuleminen? hoitosuunnitelmaan pitää kirjata omaishoitajan koulutus ja opastus, jolloin omaishoitaja tietää, mitä tehtävään kuuluu ja mitä häneltä odotetaan. Samalla omaishoitajalle pitää selvittää, mitä tukipalveluja/tukea omaishoitaja voi saada yhteiskunnalta. omaishoitajille ja hoidettaville järjestettävä tilaisuuksia käydä yhdessä virkistäytymässä erilaisissa kulttuuritapahtumissa tällä hetkellä on suuri riski, että jatkossa entistä useammin huonokuntoinen hoitaa huonokuntoista. Tähän täytyy löytää joku ratkaisu. 3) Mikä on omaishoidon tuen saajan näkökulmasta kaikkein tärkeintä onnistuneessa omaishoidon tuen kokonaisuudessa? omaishoidon pitää aina perustua palvelutarpeeseen ja siitä seuraavaan hoitosuunnitelmaan. Jos lyhyellä aikavälillä pyritään vain kustannushyötyihin, niin itse asia eli ihminen ja hänen tarpeensa jäävät taka-alalle. hoitajan fyysisen ja psyykkisen jaksamisen varmistaminen. Omaisiaan hoitavat eivät aina osaa, jaksa tai halua hakea tukea. Riski omaishoitajan uupumiseen ja jopa sairastumiseen on suuri iäkkäillä puoliso-omaishoitajilla. Ellei omaishoitajien jaksamisesta huolehdita he ovat pian samassa jamassa kuin hoidettava. säännölliset terveystarkastukset hoitajalle vähintään kerran vuodessa, ei vain tarvittaessa omaishoitajan ennaltaehkäisevään ja kuntouttavaan toimintaan tulee panostaa joustoa vapaapäivien valinnoissa määrärahaa pitää olla riittävästi sopimushoidon tuki ei saa päättyä kesken vuotta määrärahan loppumiseen tuen jatkuvuus myös sosiaalihuoltolain mukaista palvelua saaville omaishoitajien työtä arvostetaan, ei kyseenalaisteta 4) Mitä asioita ei saisi missään nimessä unohtaa, kun

4 omaishoitoa kehitetään? intervallipaikkoja pitää olla tarpeellinen määrä, että paikat riittävät hoitajien vapaapäiville varsinkin jos kriteerit vielä kiristyvät tietoa palveluista pitää tarjota omaishoitajille aktiivisesti hänellä ei ole välttämättä voimia tai omaa aktiivisuutta etsiä tietoa todennettuja asioita ei saa muuttaa häilyviksi alistaminen ja painostaminen eivät kuulu kehitykseen on tilanteita, joissa omaishoitoon turvaudutaan, vaikka muu hoitomuoto olisi parempi koulutettava lisää hoitajia, jotta omaishoitajat pääsisivät hetkeksi pois kotoa ja pois omaishoitajan roolista ja maailmasta. Koskee myös sopimusomaishoitajien lisäksi läheisistään huolehtivia ja hoitavia. 5) Missä tilanteissa oheista omaishoidon tuen soveltamisohjetta ei voi mielestänne käyttää kriteerinä? oheispalveluiden maksut eivät saa syödä hoitajan palkkiota kohtuuttomasti vanhojen sopimusten purkamisessa pitää käyttää joustoa, jotta varmistetaan ihmisarvon edellyttämä turva jos näin ei toimita laitoshoito lisääntyy äkillisesti sopimusomaishoitajan tai omaishoitajan muuttuneessa lyhytaikaisissa terveyteen tai muuhun elämäntilanteeseen liittyvissä tilanteissa, joihin ei ole osattu ennalta varautua 6) Mitä mielestänne tulisi painottaa oheisessa omaishoidontuen soveltamisohjeessa Keski-Uudenmaan sote-alueella? omaishoito on yhteiskunnalle taloudellisesti edullinen tapa varmistettava että omaishoitosopimuksen ulkopuolelle jäävät saavat sosiaalihuoltolain mukaista tukipalvelua riittävästi arvokkaassa työssään omaishoitajille tarjottavissa tarkastuksissa liian paljon tarveharkintaa, aloitus- ja terveystarkastusten pitäisi ehdottomasti kuulua automaattisesti tehtävään epämääräistä kuka määrittää ja miten kolmannen sektorin tukitoimet eivät saa vaikuttaa palkkion määrään tasapuolisuutta 7) Mitä muuta haluatte sanoa? soveltamisohjeen käyttöönotossa tiukka aikataulu riittääkö aika työntekijöiden kouluttamiseen ja palveluohjauksen rakenteiden vaatimiin muutoksiin? Jos ei, niin asiakkaiden yhdenvertainen asema eivätkä tavoitellut hyödyt toteudu täysimääräisesti. Ja mitä tapahtuu Uudenmaan maakunnan yhteisten omaishoidon tuen myöntämisperusteiden ja soveltamisohjeiden valmistelun kannalta, kun lopullinen maakunnallisen hallinnon uudistamisesta

5 on vielä tällä hetkellä avoin. Muutos väistämättä synnyttää epävarmuutta ja haluttomuuttakin omaishoitajien haluun ja kykyyn sitoutua tehtävään. Kun maakuntahallinnon käynnistäminen virallisen ilmoituksen mukaan siirtyy vuodella eteenpäin, niin Keski-Uudenmaan soten omaishoidon tuen soveltamisohjeiden käyttöönottoa tulisi siirtää myös eteenpäin, jotta henkilöstön koulutus ja muut käyttöönoton vaatimat toimenpiteet ehditään valmistella huolellisesti. todellisuus tarpeesta selvitettävä asianmukaisesti kriteeristössä esiintyvät omaishoidettavan kuntoisuuden määritelmät olisi pitänyt olla selkokielellä eikä vain viranomaisten kesken käyttämällä termistöllä. Päätös: Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Sivu 27 Lausunto omaishoidon tuen soveltamisohjeesta Keski-Uudellamaalla 28 Muut asiat 9

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Sivu 27 Lausunto omaishoidon tuen soveltamisohjeesta Keski-Uudellamaalla 28 Muut asiat 9 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2018 1 Vanhusneuvosto 28.06.2018 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 27 Lausunto omaishoidon tuen soveltamisohjeesta Keski-Uudellamaalla 28 Muut asiat 9 4 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Tuusulan kunta Pöytäkirja 6/ ( 6) Ikäihmisten neuvosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 35 Pöytäkirjan tarkastus

Tuusulan kunta Pöytäkirja 6/ ( 6) Ikäihmisten neuvosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 35 Pöytäkirjan tarkastus Tuusulan kunta Pöytäkirja 6/2018 1 ( 6) Aika 11.06.2018, klo 10:00-12:00 Paikka Käsitellyt asiat Kokoushuone Martta Maria 34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 35 Pöytäkirjan tarkastus 36 Lausuntopyyntö

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Ikäihmisten omaishoidon myöntämisperusteet 196/ /2017. Yhall

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Ikäihmisten omaishoidon myöntämisperusteet 196/ /2017. Yhall Yhtymähallitus 62 28.03.2017 Yhtymähallitus 91 02.05.2017 Ikäihmisten omaishoidon myöntämisperusteet 196/05.12.00/2017 Yhall 28.03.2017 62 Omaishoito perustuu lakiin omaishoidon tuesta 2.12.2005/937 ja

Lisätiedot

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma. Työryhmän väliraportti. STM:n raportteja ja muistioita 2013:10

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma. Työryhmän väliraportti. STM:n raportteja ja muistioita 2013:10 Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Työryhmän väliraportti. STM:n raportteja ja muistioita 2013:10 Omaishoidon nykytilanne Laki omaishoidon tuesta voimaan 1.1.2006 Omaishoidon tuki on hoidettavan

Lisätiedot

RAI-vertailukehittämisen seminaari Palvelujärjestelmä ja omaiset

RAI-vertailukehittämisen seminaari Palvelujärjestelmä ja omaiset RAI-vertailukehittämisen seminaari Palvelujärjestelmä ja omaiset 4.4.2013 Helsinki Elli Aaltonen Ylijohtaja, Kansallisen omaishoitotyöryhmän puheenjohtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, ylijohtaja Elli

Lisätiedot

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Työryhmän loppuraportti

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Työryhmän loppuraportti Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Työryhmän loppuraportti Anne-Mari Raassina Neuvotteleva virkamies STM Työryhmän toimeksianto laatia kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma, johon sisältyvät

Lisätiedot

Ohjelma: Tervetulokahvi Tilaisuuden avaus Ajankohtaista omaishoidosta Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry, Merja Purhonen

Ohjelma: Tervetulokahvi Tilaisuuden avaus Ajankohtaista omaishoidosta Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry, Merja Purhonen Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry :n sekä Omaisena edelleen ry :n seminaari Pidämme puolta pidämme huolta 22.10.2013 klo 10.30-15.15 Kankaanpään kuntoutuskeskus, Kelankaari 4, 38700 Kankaanpää Ohjelma:

Lisätiedot

Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä Liisa Niiranen

Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä Liisa Niiranen Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä 24.5.2017 Liisa Niiranen 21.9.2017 1 Toiminta-ohjeen valmistelu Kysely kunnille omaishoidon tuen nykytilanteesta. Kaikille kunnille lähetetty kutsu osallistua

Lisätiedot

KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA. Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja

KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA. Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja KANSALLINEN OMAISHOIDON KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA 21.8.2014 1 Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja - Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Tuusulan kunta Pöytäkirja 5/ ( 10) Ikäihmisten neuvosto

Tuusulan kunta Pöytäkirja 5/ ( 10) Ikäihmisten neuvosto Tuusulan kunta Pöytäkirja 5/2018 1 ( 10) Aika 28.05.2018, klo 10:02-13:00 Paikka Käsitellyt asiat Kokoushuone Aleksis 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 28 Pöytäkirjan tarkastus 29 TuusInfo 30

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry

Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry VAIKUTA KUNNALLISVAALEISSA Kunnallisvaalimateriaali omaishoidosta paikallisyhdistyksille ja puolueiden ehdokkaille Kunnallisvaalit 28.10.2012 ennakkoäänestys kotimaassa

Lisätiedot

Miten omaishoito kehittyy? Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelman valmistelu

Miten omaishoito kehittyy? Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelman valmistelu Miten omaishoito kehittyy? Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelman valmistelu Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry:n ja paikallisyhdistysten hallitusten neuvottelupäivät 30.8.2013 Anne-Mari Raassina,

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUKI. Muutokset mahdollisia

OMAISHOIDON TUKI. Muutokset mahdollisia OMAISHOIDON TUKI 2019 Muutokset mahdollisia Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun läheisen henkilön toimesta.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 147

Espoon kaupunki Pöytäkirja 147 14.12.2016 Sivu 1 / 1 4020/2016 00.01.01 147 Omaishoidon tuen toimintaohjeen hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Päivi Vilkki, puh. 050 544 6737 Anu Autio, puh. 043 825 9890 Hannele Vepsäläinen, puh.

Lisätiedot

Kehittyvä vanhustyö, Seinäjoki Laki muuttui muuttuuko omaishoitajan arki? Marja Tuomi. Lähellä ja tukena

Kehittyvä vanhustyö, Seinäjoki Laki muuttui muuttuuko omaishoitajan arki? Marja Tuomi. Lähellä ja tukena Kehittyvä vanhustyö, Seinäjoki 2.2.2017 Laki muuttui muuttuuko omaishoitajan arki? Marja Tuomi Esityksen kulku Omaishoitajat ja läheiset liitosta Omaishoito Suomessa Laki omaishoidon tuesta Muutokset lakiin

Lisätiedot

Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus. Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu

Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus. Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu 18.10.2011 Omaishoito osana perheen elämää Elämä muuttuu? omaishoito voi tulla elämään erilaisissa elämänvaiheissa

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisen yleiset periaatteet:

Omaishoidon tuen myöntämisen yleiset periaatteet: Hallinnollinen ohje 1 (6) Kehitysvammaisten, vammaisten ja sairaiden henkilöiden omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2018 alkaen Omaishoidontuki Omaishoitolain (937/2005) mukaan omaishoidolla tarkoitetaan

Lisätiedot

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Ajankohtaista omaishoidosta ja muistiohjelmasta Kuntamarkkinat 11.9.2014 Eevaliisa Virnes, erityisasiantuntija Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma KOHO-työryhmän

Lisätiedot

Sisäinen hanke/suunnitelma

Sisäinen hanke/suunnitelma Sisäinen hanke/suunnitelma 10.2.2015 Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelman tavoitteena mm. ennaltaehkäisevän ja kuntouttavan toiminnan vahvistaminen, kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Ohjelman

Lisätiedot

Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin

Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Johanna Lohtander Muutosagentti, I & O- kärkihanke, Maakunta- sote valmistelu Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Lapin maakunnan Ikäihmisten sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet

Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet 10 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet 2(5) Sisällys 1 IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISHOITO JA SEN TOTEUTUS... 3 2 OHJAUTUMINEN IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISHOITOON

Lisätiedot

Omaishoito Kittilässä. Alaotsikko Toinen alaotsikko

Omaishoito Kittilässä. Alaotsikko Toinen alaotsikko Omaishoito Kittilässä Alaotsikko Toinen alaotsikko Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot Omaishoitajan työn arvostaminen lähtee omaishoitajan roolin tunnistamisesta ja tunnustamisesta Tehokas

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

TUUSNIEMEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET TUUSNIEMEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Sosiaalilautakunta 26.10.2015 29 Päivitys: Sosiaalilautakunta 11.4.2016 1 SISÄLLYSLUETTELO 2 1. PERUSTEET 3 2. OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEDELLYTYKSET

Lisätiedot

Ajankohtaista omaishoidossa

Ajankohtaista omaishoidossa Ajankohtaista omaishoidossa Omaishoitolain muutokset 1.7.2016 Sosiaalihuoltolain muutos 1.7.2016 Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaiken ikäisten omaishoitoa kärkihankkeen kuulumiset Kotihoidon

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI Omaishoidon tuen ohje SISÄLLYS 1. Yleistä... 1 2. Omaishoidon tuen myöntäminen... 1 2.1. Tuen hakeminen... 1 2.2. Tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Hoitopalkkio...

Lisätiedot

Lausunto hallituksen esitykseen eduskunnalle laeiksi omaishoidon tuesta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta

Lausunto hallituksen esitykseen eduskunnalle laeiksi omaishoidon tuesta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta HE 85/2016 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi omaishoidon tuesta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Lausunto hallituksen esitykseen eduskunnalle

Lisätiedot

Mikä muuttuu vai muuttuuko mikään Kansallinen omaishoidon ohjelma. KUINKA LAKI LUETAAN 26.3. 2014 Valtion virastotalo Turku Yrjö Mattila

Mikä muuttuu vai muuttuuko mikään Kansallinen omaishoidon ohjelma. KUINKA LAKI LUETAAN 26.3. 2014 Valtion virastotalo Turku Yrjö Mattila Mikä muuttuu vai muuttuuko mikään Kansallinen omaishoidon ohjelma KUINKA LAKI LUETAAN 26.3. 2014 Valtion virastotalo Turku Yrjö Mattila Sosiaaliturvan kehittymisestä Suomessa 1879 vaivaishuoltoasetus,

Lisätiedot

TeHoSa-Lappeenranta Lappeenranta / Taipalsaari. TeHoSa-Savitaipale Savitaipale / Lemi. TeHoSa-Luumäki Luumäki / Ylämaa

TeHoSa-Lappeenranta Lappeenranta / Taipalsaari. TeHoSa-Savitaipale Savitaipale / Lemi. TeHoSa-Luumäki Luumäki / Ylämaa akohtaiset palvelut Kunt Kotiin annettavat palvelut Ikäihmisten kotona selviytymistä tuetaan järjestämällä erilaisia palveluja kotiin. Kotiin annettavia palveluita on kotihoito, kotihoidon tukipalvelut,

Lisätiedot

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET 1 ASIAKKAAKSI TULEMINEN Päivätoimintaan tullaan palvelutarpeenarvioinnin kautta, jolloin kartoitetaan kokonaisvaltaisesti asiakkaan selviytyminen päivittäiseistä

Lisätiedot

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki 15.3. 2018 Jaana Huhta, STM Esityksen sisältö Uudistuksen lähtökohdat Keskeinen sisältö Asumisen tuen

Lisätiedot

Apila, Kangasala Ajankohtaista omaishoidossa ja liitossa

Apila, Kangasala Ajankohtaista omaishoidossa ja liitossa Apila, Kangasala 24.5.2016 Ajankohtaista omaishoidossa ja liitossa Lähellä ja tukena -seminaari Tiistai 24.5.2016 klo 13. 16.00 Kuntoutumiskeskus Apila, Reumantie 6, 36200 Kangasala Seminaarin ohjelma

Lisätiedot

HE 85/2016 VP. Omaishoidon kehittäminen - kuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Erkki Papunen Anne-Mari Raassina

HE 85/2016 VP. Omaishoidon kehittäminen - kuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Erkki Papunen Anne-Mari Raassina HE 85/2016 VP Omaishoidon kehittäminen - kuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa Erkki Papunen Anne-Mari Raassina 25.5.2016 Tausta ja tavoite Taustalla hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien ja

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke Päijät-Hämeen Omaishoitajat ja Läheiset ry Anu Olkkonen-Nikula Muutosagentti, Ikääntyneiden palvelujen kehitysjohtaja

Lisätiedot

Tuen yleiset myöntämisperusteet

Tuen yleiset myöntämisperusteet Yleistä Omaishoidontukea koskeva laki (937/2005) tuli voimaan 1.1.2006. Laki korvasi sosiaalihuoltolaissa olleet omaishoidontukea koskevat säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta. Samaan aikaan myös

Lisätiedot

Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014

Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014 Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014 Omaishoidon tuki Sosiaalityöntekijä omaishoitoperheen tukena Sosiaalityöntekijä Marjaana Elsinen Seinäjoen keskussairaala Omaishoidon sanastoa omaishoito: vanhuksen,

Lisätiedot

asettavat vaatimuksia monimuotoiselle ja yksilölliselle tukemiselle Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 1 www.omaishoitajat.fi

asettavat vaatimuksia monimuotoiselle ja yksilölliselle tukemiselle Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 1 www.omaishoitajat.fi Laitoshoitoa vähennetään Tavoitteena, että laitoshoidossa vain 3 % yli 75 vuotiaista omaishoidon tarve kasvaa omaishoitoa ei tueta riittävästi Omaishoidon tuen saajia 39.000; kustannukset noin 170miljoonaa

Lisätiedot

Kotihoidon, kotihoidon tukipalvelujen ja asumispalvelujen myöntämisperusteet

Kotihoidon, kotihoidon tukipalvelujen ja asumispalvelujen myöntämisperusteet 21.12.2018 Kotihoidon, kotihoidon tukipalvelujen ja asumispalvelujen myöntämisperusteet Sotela 18.12.2018 KOTIHOITO 21.12.2018 2 ATERIAPALVELU 21.12.2018 3 21.12.2018 4 KAUPPAPALVELU 21.12.2018 5 KULJETUSPALVELU

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Sari Huusko sari.huusko@turku.fi

Lisätiedot

Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Perusteet

Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Perusteet Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Perusteet Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, minkä järjestämisestä kunta vastaa määrärahojen puitteissa. Omaishoitajille

Lisätiedot

VANHUS- JA VAMMAISPALVELUT

VANHUS- JA VAMMAISPALVELUT Omaishoitajaksi - pidä huolta! Opas omaishoidosta VANHUS- JA VAMMAISPALVELUT ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ 1. Omaishoitolain mukaan omaishoitaja on sellainen hoidettavan omainen

Lisätiedot

Sivu 1/5 OMAISHOIDON HOITO- JA PALVELUSUUNNITELMA Päivämäärä Hoidettavan nimi Ulla Ahkera Hoidettavan henkilötunnus 111111-1111 Hoidettavan osoite Ahertajantie 6 912121 Kuusioja Hoidettavan puhelinnumero

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 19.5.2017 1 Mitä muutosagentti tekee? Alueellisen iäkkäiden yhteen sovitetun palvelukokonaisuuden rakentaminen ja juurruttaminen

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Marjut Eskelinen marjut.eskelinen@avi.fi

Lisätiedot

Asiantuntijalausunto HE 85/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi omaishoidon tuesta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta.

Asiantuntijalausunto HE 85/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi omaishoidon tuesta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta. LAUSUNTO 1/5 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Kuulemistilaisuus sosiaali- ja terveysvaliokunta 26.5.2016 klo 10.00 Asiantuntijalausunto HE 85/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi omaishoidon

Lisätiedot

Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. Vahvuudet ja kehittämiskohteet

Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. Vahvuudet ja kehittämiskohteet Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa Vahvuudet ja kehittämiskohteet Päivi Tikkanen I&O muutosagentti, TtT FAKTOJA POHJOIS- SAVOSTA: 75v täyttäneiden

Lisätiedot

Sosiaalijohdon neuvottelupäivä

Sosiaalijohdon neuvottelupäivä Sosiaalijohdon neuvottelupäivä Teemaryhmä: Ikäihmisten hyvinvointi ja sosiaalipalvelut Erityisasiantuntija Eevaliisa Virnes 27.3.2014 Kuntatalo, Helsinki Ikäihmisten hyvinvointi ja sosiaalipalvelut Kansallinen

Lisätiedot

Lähellä ja tukena 16.4.2015 Ylihärmä Aluevastaavat Sari Havela ja Pia Järnstedt

Lähellä ja tukena 16.4.2015 Ylihärmä Aluevastaavat Sari Havela ja Pia Järnstedt Lähellä ja tukena 16.4.2015 Ylihärmä Aluevastaavat Sari Havela ja Pia Järnstedt Omaishoito? Omaishoito ja vanhuspalvelulaki Omaishoitoa tuetaan pääasiassa omaishoitolain ja sosiaalihuoltolain perusteella

Lisätiedot

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää)

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 alkaen (Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1. Omaishoidon tuen perusteet Laki omaishoidon tuesta (937/ 2005) Asiakasmaksulaki

Lisätiedot

Omaishoidon kehittäminen Keski-Suomessa seminaari

Omaishoidon kehittäminen Keski-Suomessa seminaari Omaishoidon kehittäminen Keski-Suomessa seminaari 23.5.2017 Mitä on tärkeää huomioida omaishoidon tuen kehittämisessä Merja Purhonen, järjestöpäällikkö Liiton toiminnan tarkoitus omaishoitoperheen aseman

Lisätiedot

Kohta 2. Omaishoidon tuen hakeminen, käsittely ja päätöksenteko

Kohta 2. Omaishoidon tuen hakeminen, käsittely ja päätöksenteko Hallitus 64 11.03.2015 Omaishoidon tuen kriteerit 2015 251/05.12.00.01/2015 EKSTPHAL 64 Eksoten yhtenäiset omaishoidon tuen myöntämisperusteet ovat olleet käytössä vuoden 2010 alusta. Myöntämisperusteita

Lisätiedot

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet 1 (5) Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet Johdanto n ja Imatran kaupungin kotihoidon toiminta perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista,

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN KUNTA Perusturvapalvelut. OMAISHOIDONTUEN SOVELTAMISOHJE lukien. 1. Lainsäädännöllinen perusta

HÄMEENKYRÖN KUNTA Perusturvapalvelut. OMAISHOIDONTUEN SOVELTAMISOHJE lukien. 1. Lainsäädännöllinen perusta HÄMEENKYRÖN KUNTA Perusturvapalvelut OMAISHOIDONTUEN SOVELTAMISOHJE 1.1.2017 lukien 1. Lainsäädännöllinen perusta Omaishoidontuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia

Lisätiedot

Ikäosaamiskeskus, Piekkari, Pohjolankatu 2A. Maija Kaikkonen

Ikäosaamiskeskus, Piekkari, Pohjolankatu 2A. Maija Kaikkonen Ikäosaamiskeskus, Piekkari, Pohjolankatu 2A Maija Kaikkonen Nestori palveluohjausta ikäihmisille Nestori palvelee ikäihmisiä, heidän omaisiaan ja läheisiään sekä muita ikäihmisten asioista tietoa tarvitsevia

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen,

Lisätiedot

MUUTOSINFO PALTAMO

MUUTOSINFO PALTAMO MUUTOSINFO PALTAMO 4.4.2017 Eija Tolonen, vanhuspalvelujohtaja, YTL I&O kärkihanke, Kainuun muutosagentti eija.tolonen@kainuu.fi puh. 044 7101 669 Maakuntien muutosagentit Muutosagentin tehtävänä on mm.

Lisätiedot

Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet

Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet Sisällys 1. YLEISTÄ... 3 2. LYHYTAIKAINEN HOITO, TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN,

Lisätiedot

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin n IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAVAN PÄIVÄTOIMINNAN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016 Ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta Ikäihmisten kuntouttavan päivätoiminnan Päivitetty: 14.12.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1 Ikäihmisten

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016 Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016 31/05.02.20/2014 Sotelk 1 Omaishoidon tuki on lakisääteinen (937/2005) sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojen

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Heli Sahala heli.sahala@kotka.fi

Lisätiedot

ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET

ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET 15.11.2017 Asumispalveluiden käsitteet Asumispalveluilla tarkoitetaan sosiaalihuoltolain (130/2014) mukaisia palveluja joita järjestetään ensisijaisesti

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 2 MAAKUNNALLINEN VALMISTELU SATAKUNNASSA Satakunnan 17 kuntaa Pohjois-Satakunnan Peruspalvelukuntayhtymä (6) Porin perusturvan

Lisätiedot

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Versio 2.0 Lokakuu 2017 11.10.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Keskeisiä käsitteitä Palvelutehtäväkohtainen palveluryhmä koostuu joukosta sosiaalipalveluja.

Lisätiedot

Kotihoito omaishoidon tukipalveluna

Kotihoito omaishoidon tukipalveluna TUTKIMUKSESTA TIIVIISTI 1 TAMMIKUU 2018 Päälöydökset Vain pieni osa kaikista omaishoidossa olevista sai vuonna 2016 kotihoidon tukipalvelua. Omaishoidon tuen kattavuus 75 vuotta täyttäneillä vaihtelee

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Laki omaishoidontuesta (937/2005) on tullut voimaan 1.1.2006 alkaen ja se korvaa aikaisemmat omaishoidontukea koskevat sosiaalihuoltolain säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta.

Lisätiedot

Omaishoidon tuen kuntakysely 2012

Omaishoidon tuen kuntakysely 2012 Omaishoidon tuen kuntakysely 2012 - Alustavia tuloksia ja havaintoja. 18.1.2013 EERO SILJANDER, CHESS/THL. 1 Omaishoidon tuen kuntakysely 2012 taustat ja aineisto. STM:n toimeksiantona THL:lle 2012 toteuttaa

Lisätiedot

Stltk 17.12.2012, liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on

Stltk 17.12.2012, liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on Stltk 17.12.2012, liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Omaishoito Mitä se on Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KEMPELEEN KUNNASSA

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KEMPELEEN KUNNASSA OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KEMPELEEN KUNNASSA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Mitä omaishoidon tuki on?... 3 2. Omaishoidon tuen myöntämisen edellytykset... 3 3. Omaishoidon tuen hakeminen... 4 3.1 Palvelutarpeen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN PALKKIOT JA MAKSUT

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN PALKKIOT JA MAKSUT JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN PALKKIOT JA MAKSUT 1.1.2018 alkaen Sisällys OMAISHOIDON HOITOPALKKIOT... 3 1. HOITOPALKKIOLUOKKA... 3 2. HOITOPALKKIOLUOKKA... 3 3. HOITOPALKKIOLUOKKA...

Lisätiedot

Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella

Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 20.12.2018 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 1.1

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2015 1

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2015 1 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2015 1 Vanhusneuvosto Aika Paikka 12.05.2015 klo 10:00-12:00 Toimintakeskus Suvanto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Lisätiedot

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille 2009-2030 Tavoitteena hyvinvoinnin tasa-arvo Jokaiselle on turvattava oikeus hyvään vanhuuteen Valtakunnallinen Ikäihmisten palvelujen laatusuositus 2008 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA SenioriKaste Lapin toiminnallinen osakokonaisuus JOHTAJAT 9.4.2015 PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA Vanhuspalvelulaki Kunnalla on velvollisuus lli järjestää j hyvinvointia, i terveyttä, toimintakykyä ja

Lisätiedot

Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen

Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen Info-tilaisuus / Kuopio Anne-Mari Raassina, STM 19.10.2016 Kehittämisen tausta ja tavoite Taustalla hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien, vastaavien vapaaehtoishoitajien

Lisätiedot

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2013 1 (7) 294 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto Mari Rantasen ym. valtuustoaloitteesta omaishoitajien henkilökohtaisen budjetin käyttöönoton selvittämisestä HEL

Lisätiedot

Omaishoidon ja perhehoidon lakimuutokset

Omaishoidon ja perhehoidon lakimuutokset Omaishoidon ja perhehoidon lakimuutokset Koulutustilaisuus / Turku, hallitussihteeri STM/STO Kehittämisen tausta ja tavoite Taustalla hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien, vastaavien vapaaehtoishoitajien

Lisätiedot

VANHUSPALVELULAKI. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10.

VANHUSPALVELULAKI. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10. VANHUSPALVELULAKI Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10.2013 Lain tarkoitus ( 1 ) IKÄÄNTYNYTTÄ VÄESTÖÄ KOSKEVAT TAVOITTEET

Lisätiedot

SOPEUTTAMISTOIMENPITEET VUODELLE 2017 Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito

SOPEUTTAMISTOIMENPITEET VUODELLE 2017 Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito SOPEUTTAMISTOIMENPITEET VUODELLE 2017 Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito Palveluvaliokunta 20.6.2017 21.6.2017 Raija Inkala 1 Talouden toteuma: toukokuu 2017 (5kk) KOKO IKÄHOIVAN KOKONAISUUS/SISÄISET JA

Lisätiedot

Omaishoidon asiakastyytyväisyyskyselyt

Omaishoidon asiakastyytyväisyyskyselyt Omaishoidon asiakastyytyväisyyskyselyt Kyselyt toteutettiin marraskuussa 7 erikseen yli- ja alle 6-vuotiaita henkilöitä hoitaville omaishoitajille. Yli 6-vuotiaiden osalta kyselyitä lähetettiin 7 ja alle

Lisätiedot

Pidämme puolta pidämme huolta Merja Kaivolainen, koulutus- ja kehittämispäällikkö

Pidämme puolta pidämme huolta Merja Kaivolainen, koulutus- ja kehittämispäällikkö Pidämme puolta pidämme huolta 6.5.2014 Merja Kaivolainen, koulutus- ja kehittämispäällikkö Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry on olemassa, jotta omaishoitoperheen asema paranee on omaishoitajia ja heidän

Lisätiedot

TUULTA PURJEISIIN KOMMENTTIPUHEENVUORO Matti Mäkelä omaishoitaja

TUULTA PURJEISIIN KOMMENTTIPUHEENVUORO Matti Mäkelä omaishoitaja TUULTA PURJEISIIN KOMMENTTIPUHEENVUORO 21.3.2016 Matti Mäkelä omaishoitaja 22 -vuotta hoitoa ja huolenpitoa Kotikuntoutusta, jatkuvaa hälytystilassa oloa 140 000 lääkkeen antoa 130 000 nostoa / siirtymistä

Lisätiedot

Helsingin kaupungin vanhusten palvelujen vastuualueen Omaishoidon kärkihanke Merja Etholén-Rönnberg, sosiaali- ja lähityön päällikkö

Helsingin kaupungin vanhusten palvelujen vastuualueen Omaishoidon kärkihanke Merja Etholén-Rönnberg, sosiaali- ja lähityön päällikkö Helsingin kaupungin vanhusten palvelujen vastuualueen Omaishoidon kärkihanke 2012 9.3.2012 Merja Etholén-Rönnberg, sosiaali- ja lähityön päällikkö Omaishoidon toimintaedellytysten parantaminen Omannäköinen

Lisätiedot

Omaiset mukaan toimintakykyä edistävään hoitotyöhön Aluekoordinaattori Pia Järnstedt

Omaiset mukaan toimintakykyä edistävään hoitotyöhön Aluekoordinaattori Pia Järnstedt Omaiset mukaan toimintakykyä edistävään hoitotyöhön 19.5.2016 Aluekoordinaattori Pia Järnstedt 42 500 Omainen, omaishoitaja Kaikki omaiset eivät ole omaishoitajia rooliero vastuunjako; omaishoitajaksi

Lisätiedot

2. Lakiuudistukset toteutetaan, jolloin omaishoidon ja perhehoidon kattavuus nousee (skenaariolaskelma)

2. Lakiuudistukset toteutetaan, jolloin omaishoidon ja perhehoidon kattavuus nousee (skenaariolaskelma) Omais- ja perhehoidon lakimuutosten vaikutusten arviointi Laskelma lyhyesti Laskelmien muotoilussa otettiin huomioon Kuntaliiton ja STM:n laatusuositus ikääntyneiden palveluista (omaishoidon kattavuudelle

Lisätiedot

UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI

UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI Sanna Ahola Erityisasiantuntija Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky -yksikkö 5.11.2018 Uudistuva vammaispalvelulaki / Sanna Ahola 1 VAMMAISPALVELUJA KOSKEVAN LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 24.5.2017 1 käytännöt ja kriteerit. Hyvinvointia edistävät verkostot Toimiva Kotihoito Lappiin Asiakas keskiössä Kaikenikäisten

Lisätiedot

Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Perusteet

Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Perusteet LIITE 5 Perusturvaltk 18.1.2018 6 Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Perusteet Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, minkä järjestämisestä kunta vastaa

Lisätiedot

Stltk 27.1.2016 5 liite 3 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on?

Stltk 27.1.2016 5 liite 3 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on? Stltk 27.1.2016 5 liite 3 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Omaishoito Mitä se on? Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa

Lisätiedot

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 25.3.2019 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Omaishoitajan lakisääteiset vapaat... 2 2

Lisätiedot

Eduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Eduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Eduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Kirjallinen kannanotto ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain muuttamisesta Viite: Kutsunne

Lisätiedot

Vammaispalvelulaki uudistuu

Vammaispalvelulaki uudistuu 1 Uusi vammaispalvelulaki Selkokielinen teksti, 27.9.2018 Vammaispalvelulaki uudistuu Vammaispalvelulaki muuttuu. Vanha vammaispalvelulaki ja kehitysvammalaki yhdistetään yhdeksi laiksi, joka koskee kaikkia

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta 16.02.2009 OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT

TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta 16.02.2009 OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT Sos. ltk. 5 Vuonna 2008 Tuusniemellä on maksettu omaishoidon tukea kaikkiaan 40 henkilölle, joista muutama on ollut kehitysvammainen ja sotainvalidi. Omaishoidon tuki on porrastettu

Lisätiedot

suomalaisille? Lappi Vanhuspalvelujen tavoitteet / Matti Mäkelä 1

suomalaisille? Lappi Vanhuspalvelujen tavoitteet / Matti Mäkelä 1 Millaisia palveluja vanhoille suomalaisille? Lappi 28.11.2014 28.11.2014 Vanhuspalvelujen tavoitteet / Matti Mäkelä 1 Muutosten tuulia 2014 Vanhoja ihmisiä on vuosi vuodelta enemmän Hyvinvoivia vanhoja

Lisätiedot

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 20.12.2018 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Omaishoitajan lakisääteiset vapaat... 2 2

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet

Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet Perusturvalautakunta 17.12.2013 165 1 Omaishoidon tuki Omaishoidon tuki perustuu omaishoidon tuesta annettuun lakiin (937/2005) ja siihen tehtyihin muutoksiin

Lisätiedot

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4.

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4. Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma Kristiina Mustakallio Taustana väestönkehitys Espoossa 2014-2016 suhteellisesti kasvu on nopeinta

Lisätiedot

Muutosjohdon verkostotapaaminen

Muutosjohdon verkostotapaaminen Muutosjohdon verkostotapaaminen 31.10.2017 Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa -kärkihanke Kainuussa Eija Tolonen, vanhuspalvelujohtaja, YTL I&O kärkihanke, Kainuun

Lisätiedot

KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI

KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI Tämä ohjeistus astuu voimaan 01.01.2009 ja on voimassa toistaiseksi. Ohjeistusta tarkistetaan tarvittaessa. 1. TUEN HAKU Omaishoidon tuesta säädetään

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Kärkihanke

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Kärkihanke Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kärkihanke Netissä http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito Hankesuunnitelma versio 25.2.2016 http://stm.fi/documents/1271139/1996957/io_hankesuunnitelma_25022016.pdf/a6b1

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntäminen ja palkkioluokkakriteerit

Omaishoidon tuen myöntäminen ja palkkioluokkakriteerit 1 (7) Omaishoidon tuen myöntäminen ja palkkioluokkakriteerit Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuella tarkoitetaan omaishoidon tuesta annetun lain (2005/937) mukaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan

Lisätiedot