Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Perusteet
|
|
- Pirjo Mäkinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LIITE 5 Perusturvaltk Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Perusteet Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, minkä järjestämisestä kunta vastaa määrärahojen puitteissa. Omaishoitaj ille maksettavien hoitopalkkioiden määrästä ja alimmasta hoitopalkkiosta säädetään omaishoidon tuesta annetun lain (937/2005) 5 :ssä. Lain 6 mukaan hoitopalkkioita tarkistetaan kalenterivuosittain työntekijän eläkelain (395/2006) 96 :ssä tarkoitetulla palkkakertoimella. Kunta määrittelee omaishoitopal kkion myöntämisperusteet ja pal kkioluokat. Hoidon järjestäminen Omaishoidon tukena annettava hoito ja muu huolenpito järjestetään pääsääntöisesti hoidettavan kotona sopimalla siitä hänen omaisensa tai läheisensä kanssa ja järjestämällä tarpeelliset palvelut. Hoito ja muu huolenpito voidaan järjestää erityisistä syistä myös hoitajan kotona. Ympärivuorokautiseen hoitajan kotona tapahtuvaan hoitoon sovelletaan kuitenkin perhehoitolakia silloin, kun myös muut perhehoidolle asetetut edellytykset täyttyvät. Mitä omaishoidon tuki on ja kuinka sitä haetaan? Omaishoidon tuella tarkoitetaan kokonaisuutta, joka muodostuu hoidettavalle annettavista palveluista sekä omaishoitajalle maksettavasta hoitopalkkiosta, vapaasta ja omaishoitoa tukevista palveluista. Omaishoitoa tukevina palveluina voidaan antaa kotihoitoa, lyhytaikaista palveluasumista, päiväkeskustoimintaa tai muita yksilöllisesti suunniteltavia palveluita. Omaishoidon tukea ei voi myöntää yksityiselle palveluntuottajalle. Omaishoidon tuki maksetaan talousarviossa annetun määrärahan puitteissa ja kohdennetaan eniten hoitoa ja huolenpitoa tarvitseville. Tukea ei makseta takautuvasti. Omaishoidon tuki maksetaan sitä seuraavan kuukauden alusta, jonka aikana hakemukset liitteineen on toimitettu sosiaalitoimistoon. 1
2 Omaishoidon tuessa on jatkuva hakumenettely. Asia voi lähteä vireille hoitoa tarvitsevan, häntä hoitavan henkilön tai muun tahon aloitteesta. Omaishoidon tukea haetaan sosiaalitoimistosta saatavalla hakulomakkeella. Päätöstä edeltävä hoito- ja palvelutarpeen arviointi Päätös omaishoidon tuen myöntämisestä perustuu aina hoidettavan ja hoitajan monipuoliseen toimintakyvyn ja voimavarojen arviointiin. Omaishoidon tuen päätöksentekoa edeltää kotikäynti asiakkaan kotiin. Tällöin arvioidaan hoidettavan hoidon tarve sekä muiden välttämättömien palvelujen tarve ja määrä. Kotikäynnin yhteydessä arvioidaan myös onko koti olosuhteiltaan siellä annettavalle hoidolle sopiva. Toimintakyvyn arvioinnissa käytetään kolmea eri toimintakyvyn arviointi- ja luokitusmittaria (Rava, Sairaan lapsen ja nuoren toimintakyvyn arviointimittari ja kehitysvammaisen toimintakyvyn arviointimittari), siitä johtuen koska vanhusten, kehitysvammaisten ja sairaiden lasten ja nuorten hoidon ja huolenpidon tarve suuntautuu eri tavoin. Kaikissa kolmessa arviointi- ja luokitusjärjestelmässä käytetään samoja maksuluokkia. Erityisesti ikääntyvillä heikentyneen toimintakyvyn ohella myöntämisperusteena voidaan käyttää muistihoitajan tekemiin tutkimuksiin pohjautuen MMSE pisteitä. Hoidollisesti raskaan siirtymävaiheen hoitopalkkiota käytetään sairaiden lasten ja nuorten sekä kehitysvammaisten korkeimpana hoitopalkkiona sekä hoidollisesti raskaan sii rtymävaiheen aikana maksettavana palkkiona. Tarvittaessa päätöksenteon tukena käytetään hoidettavan hoitoon osallistuvan sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön ja muiden tahojen asiantuntemusta. Hoidettavan diagnoosi ei ratkaise oikeutta omaishoidon tukeen. Hoidon ja huolen pidon tarve selvitetään kaikissa tapauksissa yksilöllisesti. Hoitoisuusluokkaa ja toimintakykyä arvioitaessa otetaan huomioon hoidettavan ja hoitajan kokonaistilanne: fyysinen ja psyykkinen tila, ikä, sosiaaliset suhteet, muut sosiaali- ja terveyspalvelut sekä yhteiskunnan tukimuodot. Perheen normaalit sisäiset vastuut, kuten puolisoiden välinen tavanomainen auttaminen ja vanhempien tavanomainen vastuu lapsesta, huomioidaan arvioinnissa. Omaishoidon tuen määrää arvioitaessa huomioidaan aina hoitajan osuus hoitotyöstä sekä muiden tahojen antama hoito ja palvelu. Kehitysvammahuollossa omaishoidontukea ei myönnetä, mikäli hoidettava käy säännöllisesti päivätoiminnassa, koulussa tai päivähoidossa ja saa sen lisäksi tilapäistä hoitoa yli 7 päivää kuukaudessa (laitoshoito, palvelukoti, perhehoito tms.) tai mikäli hoidettavalle on myönnetty henkilökohtainen avustaja muun syyn kuin päivähoitoon tai päivätoimintaan osallistumisen vuoksi. Kehitysvammaisen ollessa säännöllisesti päivähoidossa tai osallistuessa päivätoimintaan, hoitopalkkiota voidaan alentaa samassa suhteessa kuin 2
3 hoidettava osallistuu muuhun toimintaan. Hoito- ja palvelusuunnitelma Omaishoitosopim uksen liitteeksi laaditaan yhteistyössä hoitajan ja hoidettavan kanssa hoito- ja palvelusuunnitelma. Suunnitelmaan kirjataan omaishoitajan antaman hoidon määrä ja sisältö, muiden hoidettavalle tarpeellisten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen määrä ja sisältö, omaishoitajan hoitotehtävää tukevien sosiaalipalvelujen määrä ja sisältö, ja miten hoidettavan hoito järjestetään hoitajan vapaan, terveydenhuoltoon liittyvien käyntien tai muun poissaolon aikana. Suunnitelmaan tulee liittää myös tiedot omaishoitolain mukaisista hoidettavan ja hoitajan oikeuksia koskevista säännöksistä ja niiden soveltamisesta. Hoito- ja palvelusuunnitelma on tarkistettava yhdessä hoitajan ja hoidettavan kanssa tarvittaessa, mutta vähintään kerran vuodessa. Omaishoidon tukea koskeva sopimus Omaishoidon tuesta tehdään hoitajan ja kunnan välille sopimus, jonka liitteenä on oltava hoito- ja palvelusuunnitelma. Hoitaja ei ole työsopimuslain tarkoittamassa työsopimussuhteessa sopimuksentekijäkuntaan, hoidettavaan tai huoltajaan. Hoitajan tulee olla terveytensä ja toimintakykynsä puolesta sopiva hoitajaksi ja hoito-olosuhteiden tulee olla omaishoidolle sopivat. Kunnan on otettava hoitajalle tapaturmavakuutuslain 57 :n 1 vakuutus. momentin mukainen Omaishoitosoimus on voimassa toistaiseksi. Erityisestä syystä söpimus voidaan tehdä määräaikaisena. Sopimusta tarkistetaan hoidon kestoa tai sisältöä koskevien muutosten vuoksi tai jos siihen muutoin on aihetta. Omaishoidonsopimuksessa tulee sopia: 1. Hoitopalkkion määrästä ja maksutavasta 2. Oikeudesta 4 :n 1 momentin mukaisiin vapaapäiviin 3. Määräaikaisen sopimuksen kestosta 4. Hoitopalkkion maksamisesta hoidon keskeytyessä hoitajasta johtuvasta syystä tai hoidettavasta johtuvasta muusta kuin terveydellisestä syystä 5. Muista hoitoa koskevista seikoista Hoitopalkkion maksaminen Omaishoidon tuki maksetaan hoitajan ilmoittamalle tilille pääsääntöisesti kuukauden viimeisenä päivänä. Omaishoidon tuki on veronalaista tuloa, josta 3
4 kunta on velvollinen suorittamaan ennakonpidätyksen, eläkevakuutusmaksut ja sosiaaliturvamaksut. Hoidon keskeytys Hoitaja on velvollinen ilmoittamaan hoidettavan toimintakyvyssä ja hoidossa tapahtuvista muutoksista omaishoidon tuesta vastaaville henkilöille. Tällaisia muutoksia ovat mm. hoidettavan poissaolot omaishoitajan hoidosta, hoidon tarpeen muuttuminen, hoitotyötä tukevien palvelujen alkaminen tai lisääntyminen jne. Mikäli omaishoitopalkkiota myönnettäessä tai maksettaessa on annettu virheellisiä tietoja, voidaan myönnetty palkkio lakkauttaa ja suoritetut erät periä takaisin. Jos omaishoito keskeytyy äkillisesti hoidettavan terveydentilasta johtuen, hoitopalkkion maksaminen keskeytyy kuukauden kuluttua. Hoidon keskeytyessä hoitajasta johtuvasta syystä tai hoidettavasta johtuvasta muusta kuin terveydel lisestä syystä, vähennetään yhdessä tai useammassa jaksossa kertyneet, yli 5 pv menevät päivät palkkiosta. Sopimuksen irtisanominen Määräajaksi tehty sopimus lakkaa ilman irtisanomista määräajan päätyttyä. Muutoin noudatetaan omaishoidon tuesta annetun lain 9 :n mukaisia sopimuksen päättymistä ja purkamista koskevia säännöksiä. Kunta voi irtisanoa omaishoitosopimuksen päättymään aikaisintaan irtisanomista seuraavan kahden kuukauden kuluttua. Hoitajan irtisanoessa sopimuksen on irtisanomisaika kuukauden. Jos sopimuksen jatkaminen vaarantaa hoidettavan tai omaishoitajan terveyden tai turvallisuuden voidaan sopimus purkaa välittömästi. Hoitajan huonokuntoisuus voi olla peruste sopimuksen purkamiselle. Irtisanomisajasta riippumatta sopimus päättyy sen kuukauden lopussa, jonka aikana hoito hoidettavan terveydentilan muutoksista johtuen käy tarpeettomaksi. Omaishoitajan lakisääteinen vapaa Omaishoitajalla on oikeus pitää vapaata vähintään kaksi vuorokautta sellaista kalenterikuukautta kohti, jonka aikana hän on yhtäjaksoisesti tai vähäisin keskeytyksin sidottu hoitoon ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti päivittäin. Sidonnaisuus katsotaan ympärivuorokautiseksi siitä huolimatta, että hoidettava viettää säännöllisesti vähäisen osan vuorokaudesta käyttäen kotinsa ulkopuolella järjestettyjä sosiaali- tai terveyspalveluja taikka saaden kuntoutusta tai opetusta. Toisessa maksuluokassa sekä raskaan siirtymävaiheen aikana vapaaoikeus on kolme vuorokautta kuukaudessa. 4
5 Vapaapäivät suositellaan pidettäväksi kuukausittain ja ne on pidettävä kalenterivuoden aikana. Vapaapäivät kertyvät kuukausilta, joilla on vähintään kuusitoista (16) kotihoitopäivää. Vapaapäivää ei voi jaksottaa useaan lyhempään osaan. Omaishoitajan vapaan aikainen hoito järjestetään ympärivuorokautisena hoitona kunnan omana palveluna tai ostopalveluina palveluasumisessa. Hoito voidaan järjestää myös tilapäisenä perhehoitona tai hoidettavan kotona omaishoidon sijaishoitajan avulla. Lisäksi hoito voidaan järjestää myös muiden sosiaalihuollon palvelujen keinoin, kuten esim. päivähoito tai päiväkeskus, jos hoitaja/hoidettava esittää näin omasta tahdostaan. Vapaapäivien aikaisen hoidon järjestämistapa kirjataan aina hoito- ja palvelusuunnitelmaan. Omaishoitajalia on lisäksi mahdollisuus pitää kuukauden aikana erityisen tarpeen mukaan ylimääräisiä virkistysvapaita kaksi kappaletta kuukaudessa. Virkistysvapaan kesto on enimmillään 12 tuntia. Omaishoitajien hyvinvointi- ja terveystarkastukset Kunnan on tarvittaessa järjestettävä omaishoitajalle hyvinvointi- ja terveystarkastuksia sekä omaishoitajan hyvinvointia ja hoitotehtävää tukevia sosiaali- ja terveyspalveiuja. Terveystarkastukset järjestää perusterveydenhuolto. Omaishoitajien valmennus ja koulutus Omaishoitolain 3 a velvoittaa kunnan järjestämään omaishoitajan hoitotehtävää tukevia palveluja ja järjestämään tarvittaessa omaishoitajalle valmennusta ja koulutusta. Omaishoitolain siirtymäsäännöksen mukaan omaishoitajan valmennusta koskevaa säännöstä sovelletaan alkaen. Omaishoitajan valmennuksen tavoitteena on tukea omaishoitajuutta sekä kehittää omaishoitajaksi ryhtyvän henkilön valmiuksia omaishoitajana toimimisessa. Valmennuksessa voidaan käsitellä omaishoitajan asemaan ja hyvinvointiin sekä kunnan ja omaishoitajan yhteistyöhön liittyviä kysymyksiä sekä toisaalta avustamisen ja hoivatyön perusteisiin liittyviä kysymyksiä. Omaishoidontuen myöntämisperusteiden luokitus 1. Jatkuvaa tukea ja -palvelua saavat: 392,57 Hoidettava tarvitsee itsenäiseen selviytymiseen verrattuna enemmän ulkopuolista hoitoa, huolenpitoa ja valvontaa monissa henkilökohtaisissa päivittäisissä 5
6 toiminnoissa, esim. hoidettava tarvitsee toisen henkilön apua WC-käynneissä, peseytymisessä, pukeutumisessa ja ruokailussa. Hoitotyö ei kuitenkaan sido hoitajaa kokopäiväisesti vaan joidenkin tuntien ajan. Ilman omaishoitajaa asiakas tarvitsisi runsaasti kotihoitoa. Vapaaoikeus on 3 vrk/kk. Viitteenä toimintakykyindeksi Rava 2,5 3, tai MMSEI7-14 Sairaan lapsen ja nuoren hoitoisuusluokkapisteet Kehitysvammaisen hoitoisuusluokkapisteet Erityistukea ja -palvelua saavat: 654,63 Hoidettava tarvitsee itsenäiseen selviytymiseen verrattuna paljon hoitoa, huolenpitoa tai valvontaa kaikissa päivittäisissä toiminnoissa esim, hoidettava tarvitsee toisen henkilön apua WC- käynneissä, peseytymisessä, pukeutumisessa ja ruokailussa. Hoitajan on huolehdittava hoidettavasta ja oltava valmis suorittamaan hoitotoimenpiteitä kaikkina vuorokauden aikoina. Hoidon sitovuus on lähes samaa tasoa kuin tehostetussa palveluasumisessa/laitoshoidossa olevalla. Vapaaoikeus on 3 vrklkk. Viitteenä toimintakykyindeksi Rava 3,0 -, tai MMSE 13- Sairaan lapsen ja nuoren hoitoisuusluokkapisteet Kehitysvammaisen hoitoisuusluokkapisteet Raskaan siirtymävaiheen ja ympärivuorokautista hoitoa ja huolenpitoa tarvitsevat: 785,14 Hoitajalle, joka jää lyhytaikaisesti ansiotyöstä vaikeasti sairaan omaishoitajaksi hoidollisesti raskaan siirtymävaiheen aikana. Kyseisen hoitopalkkion maksamisen edellytys on, ettei hoitajalla ole samalta ajalta vähäistä suurempia työtuloja eikä oikeutta erityishoitorahaan tai vuorottelukorvaukseen. Tätä maksuluokkaa sovelletaan myös sairaan lapsen ja nuoren sekä kehitysvammaisen korkeimpaan hoitoisuusluokkaan kuuluvien osalta seuraavasti: Sairaan lapsen ja nuoren hoitoisuusluokkapisteet Kehitysvammaisen hoitoisuusluokkapisteet Sosiaalipalvelujen maksut Omaishoitajan vapaan aikana annettavista, sosiaalihuollon palveluista peritään asiakasmaksulain 6 b :n 1 mom. mukainen maksu. Omaishoidon tuen muun kuin vapaa-aikaisen hoidon toteuttamiseksi järjestetyistä palveluista peritään sosiaali-ja terveydenhuollon asiakasmaksulain (734/1992) tai asetuksen (912/1992) mukainen maksu. Omaishoidon tukea koskevien asioiden käsittely Omaishoidon tuki on osa sosiaalipalvelua, jota haetaan tähän tarkoitukseen 6
7 varatulla hakemuksella, jonka liitteenä tulee olla lääkärin- tai muun asiantuntijan antama lausunto. Hoidon vaativuutta ja sitovuutta arvioidaan Rava-mittarilla, Sairaan lapsen ja nuoren toimintakyvyn arviointimittarilla ja Kehitysvammaisen toimintakyvyn toimintakykymittarilla. Näiden lisäksi voidaan käyttää myös muita mittareita ja arviointimenetelmiä. Omaishoidon tuen päätöksen tekee kotihoidon esimies tai erityispalveluiden esimies. Mikäli omaishoidon tuki myönnetään, niin omaishoidontuen sopimus ja hoito- ja palvelusuunnitelma laaditaan yhdessä hoidettavan ja hoitajan kanssa. Pääsääntöisesti omaishoidon tuki myönnetään toistaiseksi voimassaolevana. Tuen myöntäminen määräaikaisesti on aina perusteltava. 7
8
Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Perusteet
Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Perusteet Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, minkä järjestämisestä kunta vastaa määrärahojen puitteissa. Omaishoitajille
Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon
OMAISHOIDON TUKI. Muutokset mahdollisia
OMAISHOIDON TUKI 2019 Muutokset mahdollisia Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun läheisen henkilön toimesta.
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016 31/05.02.20/2014 Sotelk 1 Omaishoidon tuki on lakisääteinen (937/2005) sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojen
MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY
OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY Omaishoidontuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidetavalle läheisen henkilön avulla.
(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää)
1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 alkaen (Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1. Omaishoidon tuen perusteet Laki omaishoidon tuesta (937/ 2005) Asiakasmaksulaki
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen,
OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Laki omaishoidontuesta (937/2005) on tullut voimaan 1.1.2006 alkaen ja se korvaa aikaisemmat omaishoidontukea koskevat sosiaalihuoltolain säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta.
LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN
1 LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN (Laki omaishoidontuesta 2.12.2005/937) Omaishoidon tuen sisältö: Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen
TUUSNIEMEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
TUUSNIEMEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Sosiaalilautakunta 26.10.2015 29 Päivitys: Sosiaalilautakunta 11.4.2016 1 SISÄLLYSLUETTELO 2 1. PERUSTEET 3 2. OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEDELLYTYKSET
Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut
1(9) Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut 2(9) SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ OMAISHOIDON TUESTA 3 2 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN 4 3 OMAISHOIDON SOPIMUS 5
Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen
Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tuella on tarkoitus mahdollistaa asiakkaan kotona asuminen sitä tukevine perus- ja erityispalveluineen.
OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA
OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA Päivitetty 27.1.2015 1. LAINSÄÄDÄNTÖ Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidon tuesta (2.12.2005/937 ja 950/2006). Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen
Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet
Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet Perusturvalautakunta 17.12.2013 165 1 Omaishoidon tuki Omaishoidon tuki perustuu omaishoidon tuesta annettuun lakiin (937/2005) ja siihen tehtyihin muutoksiin
Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset ja tukea koskeva sopimus
Kuopion kaupunki TIEDOTE 1(5) OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2011 Perusteet Omaishoidon tuki on lain (Laki omaishoidon tuesta 2.12.2005/937) mukaista palvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu
LIITE 4. Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2012. (vahvistettu Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnassa 25.2.
Kuopion kaupunki Omaishoidon tuki 2012 1 (5) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2012 (vahvistettu Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnassa 25.2.2012) LIITE 4 Perusteet Omaishoidon tuki on lain
Liite n:o 2, Perusturvalautakunta 27.1.2010 9 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 2010 -
1 Liite n:o 2, Perusturvalautakunta 27.1.2010 9 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 2010 - Määritelmä Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon
Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet Akaan ja Urjalan yhteistoimintaaluella
Akaan kaupunki Perusturvatoimi Vanhus- ja vammaistyön tehtäväalue Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet Akaan ja Urjalan yhteistoimintaaluella 1. Tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tuki perustuu lakiin
Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ
Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ 2013 SISÄLLYSLUETTELO OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon
Kaupunginhallitus , Liite 235/2014 Hyvinvointipalvelut P
Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1.12.2014, Liite 235/2014 Hyvinvointipalvelut Omaishoito Perusturvalautakunta P 20.9.2016 115 1 (6) OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.7.2016 ALKAEN 65 VUOTTA TÄYTTÄNEILLE
Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje
Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI Omaishoidon tuen ohje SISÄLLYS 1. Yleistä... 1 2. Omaishoidon tuen myöntäminen... 1 2.1. Tuen hakeminen... 1 2.2. Tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Hoitopalkkio...
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2013
Kuopion kaupunki Liite 1 (5) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2013 Perusteet Omaishoidon tuki on lain (laki omaishoidon tuesta 2.12.2005/937) mukaista palvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu
Tuen yleiset myöntämisperusteet
Yleistä Omaishoidontukea koskeva laki (937/2005) tuli voimaan 1.1.2006. Laki korvasi sosiaalihuoltolaissa olleet omaishoidontukea koskevat säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta. Samaan aikaan myös
OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE
1 ESPOON KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Perhe- ja sosiaalipalvelut Vanhusten palvelut OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveyslautakunta 18.5.2006, voimaan 1.6.2006 25.1.2007, voimaan 1.1.2007
KOLARIN KUNTA OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA PALKKIOT LUKIEN
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA PALKKIOT 1.1.2016 LUKIEN Omaishoitajille maksettavien hoitopalkkioiden määrästä ja alimmista hoitopalkkioista säädetään omaishoidon tuesta annetun lain (937/2005)
Hyväksytty perusturvalautakunnassa PERUSTURVA 24.1.2012, 6 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUODELLE 2012
PYHÄNNÄN KUNTA Hyväksytty perusturvalautakunnassa PERUSTURVA 24.1.2012, 6 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUODELLE 2012 Pyhännän kunnassa omaishoidon tukea haetaan oheisella lomakkeella.
TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta 16.02.2009 OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT
OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT Sos. ltk. 5 Vuonna 2008 Tuusniemellä on maksettu omaishoidon tukea kaikkiaan 40 henkilölle, joista muutama on ollut kehitysvammainen ja sotainvalidi. Omaishoidon tuki on porrastettu
HARJAVALLAN KAUPUNKI. Perusturvalautakunta / 86 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE JA MYÖNTÄMISPERUSTEET
HARJAVALLAN KAUPUNKI Perusturvalautakunta 14.12.2016/ 86 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE JA MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2017 2 Sisällysluettelo 1. Omaishoidontuen sisältö ja tarkoitus 3 2. Omaishoidontuen hakeminen
Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito
Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 21.10.2014 Perusturvalautakunta 24.2.2015 11 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
Omaishoidon tuen tarkoitus
Perusturvalautakunta 24.11.2016 54 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2017 ALKAEN Omaishoidon tuen tarkoitus Omaishoidon tuen tarkoitus on mahdollistaa hoidettavan kotona asuminen. Omaishoidon tukea
Vanhustyön vastuualuepäällikön ehdotus: Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset
Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet ja soveltamisohjeet Perusturvaltk 42 / 08.02.2006 Vuoden 2006 alusta tuli voimaan laki omaishoidon tuesta (937/2005). Omaishoidon tuki on osa sosiaalipalveluja, jonka
Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014
Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014 Omaishoidon tuki Sosiaalityöntekijä omaishoitoperheen tukena Sosiaalityöntekijä Marjaana Elsinen Seinäjoen keskussairaala Omaishoidon sanastoa omaishoito: vanhuksen,
Omaishoidon tuki 1.1.2009 alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) 828 9653 tai 044-780 9653
Omaishoidon tuki 1.1.2009 alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) 828 9653 tai 044-780 9653 Laki omaishoidon tuesta tuli voimaan 1.1.2006 lukien. Tulevan kuntaliitoksen johdosta omaishoidon
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN 2018
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN 2018 Sosiaali- ja terveyslautakunta 13.12.2017 82 1. TUEN TARKOITUS JA SISÄLTÖ 2 Omaishoidon tukea koskevan lain tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaisen omaishoidon
Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011
Li 2 Ikla 15.12.2010 3 Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Yleiset perusteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvaa säännöllisen
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KEMPELEEN KUNNASSA
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KEMPELEEN KUNNASSA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Mitä omaishoidon tuki on?... 3 2. Omaishoidon tuen myöntämisen edellytykset... 3 3. Omaishoidon tuen hakeminen... 4 3.1 Palvelutarpeen
OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2017
PYHÄNNÄN KUNTA Hyväksytty perusturvalautakunnassa 20.12.2016 Perusturvaosasto 119 Suvi-Tuulia Seitsojoki 08.12.2016 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2017 Omaishoidon tukea haetaan
Omaishoidon tuen myöntämisen yleiset periaatteet:
Hallinnollinen ohje 1 (6) Kehitysvammaisten, vammaisten ja sairaiden henkilöiden omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2018 alkaen Omaishoidontuki Omaishoitolain (937/2005) mukaan omaishoidolla tarkoitetaan
Opas omaishoidontuesta
Opas omaishoidontuesta 1 2 Omaishoito Omaishoito on hoidettavan kotona tapahtuvaa hänen henkilökohtaista hoitoa. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan avo- tai aviopuoliso, vanhempi, lapsi tai muu hoidettavalle
HÄMEENKYRÖN KUNTA Perusturvapalvelut. OMAISHOIDONTUEN SOVELTAMISOHJE lukien. 1. Lainsäädännöllinen perusta
HÄMEENKYRÖN KUNTA Perusturvapalvelut OMAISHOIDONTUEN SOVELTAMISOHJE 1.1.2017 lukien 1. Lainsäädännöllinen perusta Omaishoidontuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia
JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET 1.1.2019 alkaen Sisällys OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon tuen tarkoitus... 3
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja palkkiot 1.1.2015 alkaen
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja palkkiot 1.1.2015 alkaen 1. Omaishoidon tuki Omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen sosiaalipalvelu, jonka myöntäminen perustuu kunnan harkintaan. Omaishoitajille
LIITE 2. Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI. Myöntämisperusteet ja ohjeet. 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen
LIITE 2 Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI Myöntämisperusteet ja ohjeet 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen Omaishoidon tuella tarkoitetaan kokonaisuutta, joka muodostuu vanhuksen, vammaisen
Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuonna 2015
Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuonna 2015 Yleistä omaishoidontuesta Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa
Yleistä omaishoidontuesta
Omaishoidon tuen myöntämisohjeet 65 vuotta täyttäneille vuonna 2019 Sosiaali- ja terveyslautakunta Yleistä omaishoidontuesta Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon
JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET 1.1.2018 alkaen Sisällys OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon tuen tarkoitus... 3
Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/ )
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET ALLE 65-VUOTIAIDEN OSALTA 1.1.2019 ALKAEN Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/2005 1 ) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2014 Perusturvalautakunta 28.1.2014 Liite 12 Sivu 2 / 9 SISÄLLYS OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 1.1.2014 -------------- 3 Omaishoidon tuen määritelmä
YLI 65-VUOTIAIDEN OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET RANTASALMI ALKAEN
YLI 65-VUOTIAIDEN OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET RANTASALMI 1.3.2017 ALKAEN Hyväksytty kunnanhallituksessa 6.3.2017 / 2 OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET 1.3.2017 ALKAEN OMAISHOIDON TUKI Omaishoidon tuki perustuu
LIMINGAN KUNNAN OMAISHOIDON MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 alkaen
Perusturvalautakunta 17.12.2014 98 LIMINGAN KUNNAN OMAISHOIDON MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 alkaen Yleistä Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa
Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito
Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 21.10.2014 Perusturvalautakunta 24.2.2015 11 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2014 lukien
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2014 lukien Ikäihmisten lautakunta 17.12.2013 Sisällysluettelo 1. Omaishoidon tuen määritelmä ja myöntämisedellytykset... 1 2. Hoitopalkkion määrät ja kriteerit
JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN PALKKIOT JA MAKSUT
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN PALKKIOT JA MAKSUT 1.1.2018 alkaen Sisällys OMAISHOIDON HOITOPALKKIOT... 3 1. HOITOPALKKIOLUOKKA... 3 2. HOITOPALKKIOLUOKKA... 3 3. HOITOPALKKIOLUOKKA...
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016
Kuopion kaupunki 1 (6) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Omaishoidon tuki on omaishoidon tuesta annetun lain (2.12.2005/937) mukaista sosiaalipalvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu
[OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISOHJEET]
2015 Someron kaupunki [OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISOHJEET] Sivu 1 / 6 Someron kaupungin omaishoidon tuen myöntämisohjeet 2015 Yleistä omaishoidontuesta Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai
OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.11.2009 lähtien
Sosiaalityö- ja perhepalvelut/vammaispalvelut OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.11.2009 lähtien Pitkäaikaissairaat tai vammaiset lapset ja nuoret alle 18 vuotta, sekä yli 18-vuotiaat kehitysvammaiset
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2016
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2016 Perusturvalautakunta 27.1.2016 7 Sisällysluettelo OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 1.1.2016... 3 Omaishoidon tuen määritelmä... 3 Omaishoidon
Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN LINJAUKSET JYVÄSKYLÄSSÄ
Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN LINJAUKSET JYVÄSKYLÄSSÄ 2012 SISÄLLYSLUETTELO OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon tuen tarkoitus
OMAISHOIDON TUEN LINJAUKSET PETÄJÄVESI 2016-
OMAISHOIDON TUEN LINJAUKSET PETÄJÄVESI 2016- Petäjäveden kunta Päivitetty 7.3.2016 AI SISÄLLYSLUETTELO Sisällys SISÄLLYSLUETTELO... 2 1.Omaishoidon tuen tarkoitus... 3 2. Omaishoidon tuen myöntämisen edellytykset...
65 VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN OMAISHOIDON TUKI LOIMAALLA 2018 (Omaishoitolaki 937/2005)
1 65 VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN OMAISHOIDON TUKI LOIMAALLA 2018 (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen
PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET
perusturvaltk 17.3.2015 LIITE 2. PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET 1 SÄÄDÖKSET 1.1 Ohjaava lainsäädäntö - Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidontuesta (937/2005). -
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.3.2015 alkaen
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.3.2015 alkaen OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen,
Kaarinan kaupunki 1 (6) Hyvinvointipalvelut Omaishoito P
Kaarinan kaupunki 1 (6) Hyvinvointipalvelut Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 20.9.2016 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET ALLE 16-VUOTIAILLE 1.7.2016 ALKAEN 1 Yleistä omaishoidon tuesta Omaishoidon tukea
KIIKOISTEN KUNTA Ohjeet omaishoidon tuen myöntämiseksi 1.2.2011 lukien
KIIKOISTEN KUNTA Ohjeet omaishoidon tuen myöntämiseksi 1.2.2011 lukien Perusturvalautakunta 24.01.2011 8 1 Sisällys: 1. Omaishoidontuen määritelmä ja perusteet...2 2. Omaishoidontuen kriteerit ja tuen
Hakemus saapunut pvm. Käsittelijä Päätös pvm.
Kainuun maakunta kuntayhtymä Omaishoidontukihakemus Sosiaali- ja terveystoimiala O Kehitysvammaisen hoitoon Perhepalvelut O Vaikeavammaisen hoitoon Vanhuspalvelut O Vanhuksen hoitoon yli 65 v. Organisaatio
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JÄRJESTÄMISTAVAT
1 KOKEMÄEN KAUPUNKI OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA JÄRJESTÄMISTAVAT 1.4.2017 ALKAEN Perusturvalautakunta Ptlk 5.4.2017 40 1. OMAISHOIDON TUKI... 3 Tuen myöntämisedellytykset... 3 Omaishoidon tuen
Juankosken kaupungin omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016
Juankosken kaupungin omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Omaishoidon tuki on omaishoidon tuesta annetun lain (L937/2005) mukaista sosiaalipalvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu on kunnalla.
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISKRITEERIT JA SOVELTAMISOHJEET KEMIÖNSAAREN KUNNASSA
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISKRITEERIT JA SOVELTAMISOHJEET KEMIÖNSAAREN KUNNASSA Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet vanhustenhuollossa. Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu,
OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET VUODELLE 2019
OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET VUODELLE 2019 Omaishoidontuki perustuu omaishoidosta annettuun lakiin (937/2005) ja siihen tehtyihin muutoksiin (950/2006, 318/2011, 1317/2014, 1646/2015, 511/2016). Omaishoidon
Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2017 Salon kaupunki Vammaispalvelut
1(8) Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2017 Salon kaupunki Vammaispalvelut 2(8) SISÄLTÖ 1 Yleistä omaishoidon tuesta... 3 2 Omaishoidon tuen hakeminen... 3 3 Omaishoidon sopimus
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.5.2013 ALKAEN
1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.5.2013 ALKAEN 1. OMAISHOITO Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Kokkolassa ja Kruunupyyssä [Työryhmä: Lena Aho-Rintamäki, Iiris Jurvansuu, Kaija Keski-Rahkonen, Eija Korkia-Aho ja Hanna Saarinen] 1.6.2015
TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia OMAISHOIDON TUEN OHJEET 2016
TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia OMAISHOIDON TUEN OHJEET 2016 1. SISÄLLYS 1 OMAISHOIDON TUESTA YLEISESTI... 1 2 OMAISHOIDONTUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISKRITEERIT... 2 2.1 Omaishoidontuen hakeminen... 2
Omaishoito on porrastettu neljään luokkaan hoidon ja huolenpidon tarpeen perusteella, ja vuonna 2005 hoitopalkkiot eri luokissa ovat:
LIITE 2 Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI Myöntämisperusteet ja ohjeet yli 18-vuotiaiden osalta 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen
Köyliön kunta OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE
Köyliön kunta OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE Omaishoidontuki perustuu lakiin omaishoidontuesta (2005/937). Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä
Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ
Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ 2015 SISÄLLYSLUETTELO OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon
Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet 1.1.2016 alkaen (Perusturvalautakunta 27.10.2015, 100 ja 15.12.2015, 4)
1 Perusturva/Erityispalvelut ja Ikääntyneiden palvelut 22.12.2015 Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet 1.1.2016 alkaen (Perusturvalautakunta 27.10.2015, 100 ja 15.12.2015, 4) Omaishoidon
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET 2016 Sisällys Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet... 3 Omaishoidon tuen tarkoitus... 3 Omaishoidon
SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta
1 SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2015 Perusteet Omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen sosiaalipalvelu, jonka myöntäminen perustuu kunnan harkintaan.
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2015
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2015 YLEISTÄ OMAISHOIDONTUESTA (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä
TYRNÄVÄN KUNTA Sosiaali- ja terveyslautakunta Vanhustyö, Vammaispalvelut OMAISHOIDONTUKI VUONNA 2014
TYRNÄVÄN KUNTA Sosiaali- ja terveyslautakunta Vanhustyö, Vammaispalvelut OMAISHOIDONTUKI VUONNA 2014 Omaishoidontuki mahdollistaa henkilön kotihoidon alentuneesta toimintakyvystä, sairaudesta, vammasta
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA HOITOPALKKIOT ALKAEN
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA HOITOPALKKIOT 1.2.2017 ALKAEN 1. Omaishoidon tuen tarkoitus ja periaatteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon tai huolenpidon
Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit lukien
Liite nro xx Pela 13.1.2009 Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit 1.1.2009 lukien Kouvola SISÄLLYSLUETTELO 1. Omaishoidon tuen määritelmä ja myöntämisedellytykset... 2 2. Hoitopalkkion määrät ja kriteerit
Salon omaishoidon tuen myöntämisohjeet 65 vuotta täyttäneille vuonna 2015
Salon omaishoidon tuen myöntämisohjeet 65 vuotta täyttäneille vuonna 2015 Yleistä omaishoidontuesta Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä
OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 01.02.2013 ALKAEN
1 Versio 14.1.2013 Perusturvalautakunta 13.2.2013 liite nro 1 OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 01.02.2013 ALKAEN Omaishoidontukea voidaan myöntää omaishoitolain 3 :n mukaan, jos 1. henkilö alentuneen
ALLE 65-VUOTIAIDEN OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET JUVALLA 1.4.2015 ALKAEN
ALLE 65-VUOTIAIDEN OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET JUVALLA 1.4.2015 ALKAEN Perusturvalautakunta 16.4.2015 30 2 OMAISHOIDON TUKI Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidon tuesta (2.12.2005/937) ja lain muutoksiin
Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011
Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011 Omaishoidon tuki Laki omaishoidon tuesta (2.12.2005/937) lakisääteinen sosiaalipalvelu,
TYRNÄVÄN KUNTA Sosiaali- ja terveyslautakunta Iäkkäiden palvelut, Vammaispalvelut OMAISHOIDONTUKI VUONNA 2018
TYRNÄVÄN KUNTA Sosiaali- ja terveyslautakunta Iäkkäiden palvelut, Vammaispalvelut OMAISHOIDONTUKI VUONNA 2018 Omaishoidontuki mahdollistaa henkilön kotihoidon alentuneesta toimintakyvystä, sairaudesta,
YLI 65-VUOTIAIDEN OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET JUVALLA JA RANTASALMELLA 1.1.2014 ALKAEN
YLI 65-VUOTIAIDEN OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET JUVALLA JA RANTASALMELLA 1.1.2014 ALKAEN Perusturvan yhteislautakunta 23.1.2014 7 2 OMAISHOIDON TUKI Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidon tuesta (2.12.2005/937)
Limingan kunnan vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaishoidon tuen ohjeet ja kriteerit
Limingan kunnan vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaishoidon tuen ohjeet ja kriteerit 1.6.2017 Perusturvalautakunta 30.5.2017 35 Limingan kunta / Perusturvapalvelut 1 Sisällys 1 YLEISTÄ OMAISHOIDON
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet
1 (6) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa
OMAIS JA PERHEHOITO Sari Lähteenmäki
OMAIS JA PERHEHOITO 8.9.2017 Sari Lähteenmäki Omaishoitosopimukset Omaishoidon sopimuksia yhteensä 1207 kpl alaikäiset 157 18 64 v. 180 65 74 v. 207 75 84 v. 399 +85 v. 264 Omaishoidettavista 72 % yli
Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset ja tukea koskeva sopimus
Kuopion kaupunki 1(6) OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2014 Perusteet Omaishoidon tuki on lain (Laki omaishoidon tuesta 2.12.2005/937) mukaista palvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu
Omaishoidontuki Espoossa yli 50 -vuotiaat Suur-Leppävaaran asukasfoorumin senioritreffit
Omaishoidontuki Espoossa yli 50 -vuotiaat 15.10.2014 Suur-Leppävaaran asukasfoorumin senioritreffit Omaishoidon tuen palveluohjaus ja päätöksenteko Espoossa Perhe- ja sosiaalipalveluiden tulosyksikön vammaisten
1. Omaishoidon tukea voidaan myöntää henkilölle, jonka kotipaikka on Pöytyän kunta.
OMAISHOIDON KRITEERIT 2017 Pöytyä Omaishoidon tuki Omaishoito on vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämisestä kotioloissa omaisen tai muun hoidettavalle läheisen henkilön
1) Henkilö alentuneen toimintakyvyn, sairauden, vamman tai muun vastaavanlaisen syyn vuoksi tarvitsee kotioloissa hoitoa tai muuta huolenpitoa.
Palvelutuotantolautakunta 20.6.2017, Liite 1 Vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaishoidon tuki 20.6.2017 alkaen Oulunkaaren kuntayhtymässä Omaishoidon tuen yleiset periaatteet Omaishoidolla
KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI
KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI Tämä ohjeistus astuu voimaan 01.01.2009 ja on voimassa toistaiseksi. Ohjeistusta tarkistetaan tarvittaessa. 1. TUEN HAKU Omaishoidon tuesta säädetään
Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella
Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 20.12.2018 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 1.1
Stltk 17.12.2012, liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on
Stltk 17.12.2012, liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Omaishoito Mitä se on Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen
Valmistelija: vanhuspalveluiden päällikkö Hannele Lyytinen,
Sosiaali- ja terveyslautakunta 163 23.11.2016 Omaishoidon tuen myöntämisohjeet 65 vuotta täyttäneille vuonna 2017 2095/05.12.00/2016 Sosiaali- ja terveyslautakunta 23.11.2016 163 Valmistelija: vanhuspalveluiden