Työuupumus Suomessa. Terveys tutkimuksen tuloksia

Transkriptio

1 4109 Alkuperäistutkimus Työuupumus Suomessa Terveys tutkimuksen tuloksia KIRSI AHOLA TEIJA HONKONEN RAIJA KALIMO ERKKI NYKYRI ARPO AROMAA JOUKO LÖNNQVIST Lähtökohdat Työelämän vaatimukset ja muutokset heijastuvat työntekijöiden hyvinvointiin. Pitkä altistuminen huonoille psykososiaalisille työoloille lisää terveyden heikentymisen todennäköisyyttä. Työuupumus kehittyy jatkuvan työstressin seurauksena. Sen esiintyvyyttä ja muutoksia väestötasolla on tutkittu vain vähän. Aineisto ja menetelmät Terveys tutkimuksen osahankkeessa selvitettiin työuupumuksen yleisyyttä, vakavuutta ja sosiodemografisia taustatekijöitä 30 vuotta täyttäneessä suomalaisessa väestössä vuosina Työuupumusta mitattiin Maslach Burnout Inventory - General Survey -arviointimenetelmällä. Tulokset Työuupumusta oli runsaalla neljänneksellä työikäisistä aikuisista. Oireet olivat vakava-asteisia 2,5 %:lla. Naisilla työuupumus lisääntyi iän myötä. Työuupumus oli yhteydessä työkokemukseen, koulutustasoon, ammattiasemaan, työsuhteeseen, toimialaan ja työtunteihin. Päätelmät Työuupumusoireita kokevien osuus työvoimasta oli pienempi kuin vuonna 1997 tehdyssä väestötutkimuksessa. Tämän suuntauksen säilyttäminen edellyttää, että hyvät käytännöt työolojen jatkuvaksi kehittämiseksi vakiinnutetaan. Erityisesti pitäisi kiinnittää huomiota ikääntyvien etenkin naispuolisten sekä vähän koulutettujen tai ammattiasemassa alemmilla tasoilla toimivien työntekijöiden työhyvinvointiin. Työuupumus on pitkittynyt stressioireyhtymä, joka kehittyy jatkuvan työstressin seurauksena (1). Sitä voidaan pitää kriisinä työntekijän suhteessa työhönsä (2). Työuupumuksella on kolme laadullista erityispiirrettä: uupumusasteinen väsymys, kyynistyneisyys ja huonontunut ammatillinen itsetunto (3,4). Kokonaisvaltainen ja yleistynyt väsymys kertyy pitkään jatkuneesta pinnistelystä tavoitteiden saavuttamiseksi ilman riittäviä toimintaedellytyksiä. Kyynistyneisyys viittaa oman työn merkityksen epäilyyn ja työn mielekkyyden kokemuksen katoamiseen. Ammatillinen itsetunto koostuu pystyvyyden ja aikaansaamisen kokemuksista, jotka vä- henevät työuupumuksen kehittyessä (4). Schaufeli ja Enzmann (1) toteavat, että työuupumusta selittävissä teorioissa toistuvat seuraavat tekijät: 1) motivoitunut työntekijä, jolla on korkeat sisäiset tavoitteet työlleen, 2) epäsuotuisat työolosuhteet, joissa tavoitteita ei pystytä saavuttamaan, sekä 3) sellaiset selviytymiskeinot, joiden avulla ei päästä myönteiseen ratkaisuun tai tilanteen uudelleenmäärittelyyn. Työuupumus kehittyy siis työntekijän ja työn vuorovaikutuksessa. Sen synnyssä on olennaista, että ahkerasta työstä huolimatta ei saavuta tavoiteltua merkittävää tai mielekästä tulosta (1,5). Työuupumustutkimuksen painopiste on ollut työolotekijöissä (6). Tutkimusten mukaan työssä uupuminen käynnistyy tilanteissa, joissa työn vaatimukset (työmäärä, aikapaine, rooliristiriidat ja -epäselvyydet) ovat suuret ja voimavarat työssä (esimiehen ja työtoverien tuki ja palaute, päätöksentekoon osallistumisen mahdollisuudet) ovat vähäiset (6,7,8). Suomalainen työelämä kohtasi 1990-luvulla syvän laman ja koki rajuja rakennemuutoksia, jotka heijastuivat laaja-alaisesti työntekijöiden hyvinvointiin. Vuonna 1997 Suomessa tehtiin ensimmäinen väestötutkimus työuupumuksen yleisyydestä ja vakavuudesta (5). Tutkimus toteutettiin postikyselynä vuotiaita suomalaisia edustavalle hengen väestöotokselle, josta 66 % osallistui tutkimukseen. Yli puolella (55 %) tutkimukseen osallistuneista oli oireita työuupumuksesta. Heistä 7 %:lla työuupumus oli vakava-asteista, mikä tarkoittaa oireiden esiintymistä viikoittain tai useammin (5). Työuupumuksen yleisyys lisääntyi jonkin verran iän myötä. Työuupumukseen kuuluva uupumisasteinen väsymys oli naisilla hieman yleisempää kuin miehillä. Työuupumus korostui seuraavilla toimialoilla: maaja metsätalous, koulutus, rahoitus- ja vakuutustoiminta sekä majoitus- ja ravitsemustoiminta. Se oli myös yleisempää työpaikoilla, joilla oli vähennetty henkilöstöä. Uupumusasteinen väsymys lisääntyi työtuntien myötä, erityisesti silloin, kun työaikaa kertyi yli 55 tuntia viikossa. Työuupumusta esiintyi myös vähän koulutusta edellyttävissä ja ruumiilliseen kuormitukseen painottuvissa töissä eikä ainoastaan ihmissuhdetöissä tai vaativissa asiantuntija- ja johtotehtävissä (5). Tässä tutkimuksessa selvitettiin osana Terveys tutkimusta työuupumuksen yleisyyttä, vakavuutta ja sosiodemografisia taustatekijöitä Suo-

2 4110 S UOMEN L ÄÄKÄRILEHTI 43/2004 VSK 59 messa vuosina , jolloin 1990-luvulla vallinnut lama oli väistynyt. AINEISTO JA MENETELMÄT Terveys hanke on Kansanterveyslaitoksen koordinoima suomalaista aikuisväestöä edustava terveystutkimus (9). Otos oli kaksivaiheinen ja se edusti manner-suomessa asuvaa aikuisväestöä (10). Aluksi tutkittaville tehtiin kotihaastattelu, jonka yhteydessä heille jätettiin itse täytettäväksi laaja kyselylomake. Se sisälsi työuupumuksen mittaamiseen käytetyn Maslach Burnout Inventory - General Survey (MBI- GS) -kyselyn (4). Lomake palautettiin terveystarkastukseen saavuttaessa. Koko 30 vuotta täyttäneiden henkilön otoksesta oli työiässä (30 64-vuotiaita). Tästä perusjoukosta saatiin haastateltua henkilöä (88 %) ja henkilöä palautti kyselylomakkeen (84 %). Haastattelun perusteella työikäistä oli ollut työssä edeltäneen vuoden aikana. Työuupumuslomakkeista hyväksyttiin ne 3 707, joissa oli korkeintaan yksi puuttuva tieto yhtä asteikkoa kohti; puuttuva tieto (n = 231) korvattiin keskiarvolla kyseisen henkilön vastauksista asteikon muihin väittämiin. Työuupumusta koskevan lopullisen tutkimusjoukon muodostivat henkilöt, jotka olivat iältään vuotiaita, olleet töissä edeltäneen vuoden aikana ja vastanneet kuvatulla tavalla hyväksytysti työuupumusmittarin kysymyksiin. Taulukossa 1 on esitetty tutkittavien taustatiedot otoksen rakenteen ja kadon huomioivan painotuksen jälkeen (10). Tutkittavien sukupuoli- ja ikäjakauma vastasi hyvin vuotiaiden suomalaisten työssä käyvien jakaumaa (11). Tutkittavien keski-ikä oli 44,4 vuotta (keskihajonta 8,4 vuotta) ja keskimääräinen työkokemus 14,4 vuotta (keskihajonta 10,2 vuotta, vaihteluväli 0 50 v). Yrittäjiä oli aineistossa 15 %. Palkansaajista yli puolet (56 %) työskenteli yksityisellä sektorilla, 28 % kunnan palveluksessa, 13 % valtion palveluksessa ja 3 % muualla. Kaikista vastanneista 7 % oli osa-aikatyössä ja palkansaajista 14 % määräaikaisessa työsuhteessa. Työuupumuksen mittaamiseen käytetty 16-osioinen MBI-GS-kysely (4) koostuu kolmesta asteikosta: uupumusasteinen väsymys (viisi osiota), kyynistyneisyys (viisi osiota) ja ammatillisen itsetunnon heikkeneminen (kuusi osiota). Osioihin vastataan 7-portaisella oireiden kokemisen tiheyttä kuvaavalla asteikolla (0 = ei koskaan, 6 = päivittäin). Korkeat pistemäärät uupumusasteisen väsymyksen ja kyynistyneisyyden osioissa ja matalat pistemäärät ammatillisen itsetunnon osioissa viittaavat työuupumukseen. Ammatillisen itsetunnon osioiden pisteytys käännettiin analyysejä varten. Asteikkojen sisäinen reliabiliteetti oli hyvä (Cronbachin alfat välillä 0,79 0,91). Jokaisesta asteikosta muodostettiin summamuuttuja ja näiden perusteella koko oireyhtymää kuvaava painotettu summamuuttuja samalla tavalla kuin vuoden 1997 tutkimuksessa (5). Koko oireyhtymää kuvaavaa muuttujaa käsiteltiin kolmeluokkaisena seuraavilla raja-arvoilla: ei työuupumusta 0 1,49 pistettä (oireita muutaman kerran vuodessa tai ei lainkaan), lievä työuupumus 1,50 3,49 pistettä (oireita kuukausittain) ja vakava työuupumus 3,50 6 pistettä (oireita viikoittain tai useammin) (8). Taulukko 1. Osallistujien taustatiedot painotettuna suhteellisena jakaumana (n = 3 876) ja työuupumuksen yleisyys (%) taustatietojen mukaan. % Ei työ- Lievä työ- Vakava työuupumustauupumus uupumus SUKUPUOLI nainen 49 71,5 25,5 3,0 mies 51 72,7 25,1 2,2 IKÄ*, v ,3 22,8 2, ,3 22,7 2, ,2 26,4 2, ,4 32,5 5,1 PERUSKOULUTUS* kansakoulu tai väh ,1 29,3 3,5 perus- tai keskikoulu 32 75,6 22,8 1,7 lukio 32 74,3 23,4 2,3 AMMATTITUTKINNON TASO* ei mitään 12 62,8 32,9 4,3 kurssi 13 66,7 30,1 3,2 koulu 35 72,9 25,3 1,9 opisto 24 77,7 19,6 2,7 korkeakoulu 15 74,0 24,2 1,8 AMMATTIASEMA* yrittäjä 15 72,0 26,7 1,3 ylempi toimihenkilö 26 75,3 22,8 1,9 alempi toimihenkilö 26 77,4 20,3 2,3 työntekijä 30 64,6 31,7 3,8 opiskelija1 86,8 13,2 0,0 muu 2 68,7 24,7 6,6 TYÖSUHDE* vakituinen 86 71,3 25,8 2,8 määräaikainen 14 77,0 20,9 2,2 TYÖNANTAJA yksityinen 56 71,6 25,5 2,9 kunta28 72,9 25,0 2,1 valtio 13 70,6 25,6 3,8 muu 3 81,2 16,6 2,2 TOIMIALA* maa- ja metsätalous 5 62,0 36,5 1,5 puunjalostustoiminta 4 72,7 25,7 1,6 sähköteollisus 3 72,4 26,0 1,7 metalliteollisuus 6 71,2 25,4 3,5 rakentaminen 7 75,6 23,6 0,8 muu teollisuus 7 64,5 31,0 4,5 kauppa ja majoitus 11 75,7 22,3 2,1 kuljetustoiminta5 66,5 29,4 4,1 tietoliikenne 3 75,7 22,4 2,0 rahoitus-ja vakuutus 3 80,7 19,3 0,0 koulutustoiminta7 71,3 24,5 4,2 terveyspalvelut 10 74,9 22,9 2,2 sosiaalipalvelut 7 72,0 25,3 2,7 julkishallinto 7 71,3 24,6 4,2 muut palvelut 17 74,2 23,9 1,9 TYÖKOKEMUS*, v ,9 20,7 2, ,9 19,6 1, ,7 26,4 1, ,7 26,8 2, ,7 27,5 3, ,3 27,2 2, ,7 35,0 2, ,2 35,8 6,0 TYÖAIKAJÄRJESTELYT säännöllinen päivätyö 70 73,1 24,4 2,4 säännöllinen ilta- tai yötyö 2 70,6 25,9 3,5 2-vuorotyö 8 70,4 27,5 2,2 3-vuorotyö 6 71,1 26,6 2,3 periodityö 2 74,7 20,0 5,3 muu työaikamuoto 13 68,5 28,6 2,9 TYÖTUNNIT VIIKOSSA* alle ,1 30,1 3, ,2 23,4 2, ,1 28,4 2, ,9 26,4 4, ,4 17,6 0,0 yli ,7 26,2 3,1 *p < 0,05

3 4111 Taustatiedot kerättiin kotihaastattelussa. Tarkasteltaviksi otettiin sukupuoli, ikä, perus- ja ammatillinen koulutustaso, ammattiasema (12), työsuhde, työnantaja, toimiala, työkokemuksen pituus, työaikajärjestely ja keskimääräinen viikoittainen työaika. Otanta-asetelma ja mahdollinen kato huomioitiin tilastollisissa analyyseissä SAS/SU- DAAN-ohjelmistolla käyttäen painokerroin-, osite- ja ryväsmuuttujia (9,10). Työuupumuksen yhteyttä taustatekijöihin tutkittiin ristiintaulukointien ja χ 2 -testin avulla. TULOKSET Jonkinasteista työuupumusta esiintyi 27,9 %:lla tutkimukseen osallistuneista. Oireet olivat vakava-asteisia 2,5 %:lla ja lieviä 25,3 %:lla. Edeltäneen vuoden aikana töissä olleista 72,1 %:lla ei esiintynyt työuupumuksen oireita. Työuupumuksen kolmesta oireulottuvuudesta ammatillisen itsetunnon heikkeneminen oli yleisintä. Ammatillinen itsetunto oli heikentynyt kaikkiaan 35,2 %:lla tutkimukseen osallistuneista, vakavaasteisesti 6,6 %:lla ja lievästi 28,6 %:lla. Kyynistyneisyys oli vakava-asteista 5,4 %:lla ja lievää 21,3 %:lla. Uupumusasteinen väsymys oli vakava-asteista 5,5 %:lla ja lievää 18,1 %:lla. Työuupumus lisääntyi iän myötä (p < 0,001). Sitä oli eniten vanhimmassa ikäluokassa eli vuotiailla. Heistä 5 %:lla oli vakava-asteisia työuupumuksen oireita, kun vastaava osuus nuoremmissa ikäryhmissä oli noin 2 %. Kun työuupumuksen ja iän yhteyttä tarkasteltiin erikseen miehillä ja naisilla, todettiin, että työuupumus yleistyi iän mukana naisilla (p < 0,001) mutta ei miehillä (p = 0,15). Sukupuolten kesken ei ollut eroa työuupumuksen kokonaisesiintyvyydessä (p = 0,28). Sekä henkilön peruskoulutuksen (p < 0,001) että ammattikoulutuksen taso (p < 0,001) olivat käänteisessä yhteydessä työuupumukseen. Työuupumus oli korkeintaan kansa- tai kansalaiskoulun suorittaneilla ja ammatillisen kurssin käyneillä yleisempää kuin koulutetummilla. Ammatillisen opiston käyneiden joukossa oli suurempi osuus sekä oireettomia että vakavasti työuupuneita kuin ammatillisen koulun tai korkeakoulun suorittaneiden joukossa. Työkokemuksen pituus oli yhteydessä työuupumukseen (p < 0,001). Oireettomien osuus oli suurempi alle 30 vuotta samassa työssä olleilla (73 %) kuin tätä pidempään samaa työtä tehneillä (61 %). Vakava työuupumus oli yleisintä (6 %) henkilöillä, joilla oli yli 34 vuoden työkokemus. Työuupumuksen kehittymisessä on olennaista, että ahkerasta työstä huolimatta ei saa aikaan tavoiteltua merkittävää tai mielekästä tulosta. Työsuhteen laatu oli yhteydessä työuupumukseen. Vakituisista palkansaajista hieman suurempi osa koki työuupumuksen oireita kuin määräaikaisista (p = 0,02). Ammattiasema oli yhteydessä työuupumukseen (p < 0,001). Päätoimisilla opiskelijoilla, jotka olivat olleet töissä, työuupumusta oli vähän (13 %:lla lieviä oireita), kun taas ryhmässä, johon kuuluivat määrittämättömässä ammattiasemassa tai kyselyhetkellä työttöminä olleet ( muut ), työuupumusta oli melko runsaasti (7 %:lla vakavaa ja 25 %:lla lievää). Päätoimisesti työssä olleista työuupumus oli yleisintä työntekijöillä (vakavaa 4 %:lla, lievää 32 %:lla) ja toiseksi yleisintä yrittäjillä (vakavaa 1 %, lievää 27 %). Eniten oireettomia (76 %) oli sekä ylempien että alempien toimihenkilöiden joukossa. Yksityisen, kunnan, valtion tai muun palveluksessa olleiden palkansaajien työuupumuksessa ei havaittu merkitseviä eroja (p = 0,16). Työuupumuksen aste vaihteli toimialoittain (p < 0,001). Vähiten työuupumusta esiintyi rahoitus- ja vakuutustoiminnassa (81 % oireettomia, ei lainkaan vakavaa). Työuupumuksen suhteen oireettomia oli vähiten maa- ja metsätaloudessa (62 %), muussa teollisuudessa (65 %) ja kuljetuksen parissa (67 %). Vakavaa työuupumusta (4 %) esiintyi eniten muussa teollisuudessa, julkishallinnossa, koulutuksessa ja kuljetuksen parissa. Työaikajärjestely ei ollut yhteydessä työuupumukseen (p = 0,73). Säännöllistä päivätyötä tekevien ja muita työaikajärjestelyjä noudattavien työuupumuksen oireet eivät eronneet merkitsevästi toisistaan. Sen sijaan keskimääräinen viikoittainen työtuntimäärä oli yhteydessä työuupumukseen (p < 0,001), mutta yhteys ei ollut suoraviivainen. Vakavaa työuupumusta oli 5 %:lla niistä, jotka tekivät keskimäärin tuntista työviikkoa, ja 4 %:lla niistä, jotka tekivät korkeintaan 20-tuntista työviikkoa. Sen sijaan tuntista työviikkoa tekevien ryhmässä oli runsaimmin työuupumuksen suhteen oireettomia (82 %) eikä lainkaan vakavasti uupuneita. POHDINTA Työuupumusta oli vuosina runsaalla neljäsosalla suomalaisesta työikäisestä väestöstä. Työuupumuksen oireet olivat vakava-asteisia 2,5 %:lla ja lieviä 25 %:lla. Nyt saadut esiintyvyysluvut olivat pienempiä kuin vuonna 1997 tehdyssä väestötutkimuksessa (5). Tutkimustekniset erot hankaloittavat tulosten vertailua. Terveys tutkimus sisälsi laajan ja aikaa vievän, monia terveyden ja toimintakyvyn osa-alueita kartoittavan tutkimuskokonaisuuden, jossa työhön liittyvät tekijät eivät olleet pääosassa. Sen sijaan vuoden 1997 tutkimus oli lyhyt postikysely, joka keskittyi ennen kaikkea työhön liittyviin asioihin. Terveys tutkimuksen tiedot saatiin 84 %:lta ja vuoden 1997 tutkimuksen tiedot 66 %:lta otoksesta. On mahdollista, että uuden tutkimuksen vastaajat ovat valikoituneet vähemmän kuin vuoden 1997 tutkimuksen vastaajat. Työuupumuksen tutkimusmenetelmä oli sama ja muuttujia käsiteltiin samalla tavalla molemmissa tutkimuksissa. Työterveyslaitos tuottaa joka kolmas vuosi tietoa työikäisen väestön hyvinvoinnista Työ- ja terveys -haastattelututkimuksella. Vuonna 2000 tehdyn tutkimuksen mukaan työn henkinen rasittavuus väheni hieman 1990-luvun viimeisinä vuosina (13). Hiljattain julkaistujen vuoden 2003 tulosten perusteella suuntaus näyttää säilyneen samanlaisena (14). Työssä jaksamista olivat mahdollisesti parantaneet erilaiset työelämässä ja taloudellisissa suhdanteissa tapahtuneet muutokset parempaan ja vakaampaan suuntaan 1990-luvun loppupuoleen verrattuna. Laman väistyminen oli luultavasti vaikuttanut työpaikkojen ilmapiiriin myönteisempien tulevaisuuden näkymien ja vakinaisten työpaikkojen lisääntymisen myötä. Työpaikoilla toteutettiin näinä vuosina myös runsaasti erilaisia työkykyä ja työhyvinvointia edistäviä hankkeita (15). Toisaalta ainakin osa vuoden 1997 vakavasti työuupuneista oli jo siirtynyt pois työelämästä. Vastaavasti työvoima oli täydentynyt vuosina uusilla, myös nuorilla työntekijöillä (11,16). Vaikka työuupumuksen todellinen väheneminen ei

4 4112 S UOMEN L ÄÄKÄRILEHTI 43/2004 VSK 59 Työuupumusta oli vuosina runsaalla neljänneksellä suomalaisesta työikäisestä väestöstä. olisi esittämiemme vertailujen osoittamaa suuruusluokkaa, arvioimme, että työuupumuksen oireita kokeneiden suhteellinen osuus työvoimasta oli vuosina pienempi kuin vuonna Toinen muutos vuoden 1997 tuloksiin verrattuna havaittiin työuupumuksen laadullisten oireiden yleisyyden keskinäisessä vertailussa. Vuonna 1997 uupumusasteista väsymystä esiintyi suhteellisesti eniten ja heikentynyttä ammatillista itsetuntoa suhteellisesti vähiten. Vuosina ammatillisen itsetunnon heikkous oli yleisempää kuin uupumusasteinen väsymys tai kyynistyneisyys. Vaikka kahdesta erillisestä poikkileikkaustutkimuksesta ei saada tietoa oireiden ajallisesta kehityksestä, tämä on mielenkiintoinen tulos, kun eniten empiiristä tukea saaneen kehitysmallin mukaan työuupumus kehittyy uupumusasteisesta väsymyksestä kyynistyneisyyden kautta ammatillisen itsetunnon heikkenemiseen (17). Työuupumuksen myöhäisoireet näyttävät siis olleen aikaisempaa tunnusomaisempia suomalaisen työuupumuksen oirekuvassa vuonna Työuupumus yleistyi iän myötä, mutta vain naisilla. Vastaavasti Työ ja terveys -haastattelututkimuksessa havaittiin työn koetun henkisen rasittavuuden lisääntyvän naisilla iän myötä, erityisesti vuoden iässä (13). Miesten kokema työn henkinen rasittavuus lisääntyi vain 55 ikävuoteen asti. Naisten ja miesten työhyvinvointieroja on yleensä selitetty joko miesten paremmalla asemalla työssä tai naisten kokonaiselämän kaksoiskuormituksella. Miehistä kohoaa edelleen iän myötä suurempi osa korkeampaan asemaan kuin naisista. Tällöin omaan työhön vaikuttamisen mahdollisuudet ja työn voimavaratekijät ovat paremmat kuin alemmissa asemissa. Vaikka naiset osallistuvat Suomessa työelämään lähes yhtä usein kuin miehet, he kantavat edelleen keskimääräisesti suuremman vastuun kotitöistä, etenkin vanhemmissa ikäluokissa. Iän ja työuupumuksen erilaista yhteyttä naisilla ja miehillä saattaa kuitenkin parhaiten selittää erilainen eläkkeellesiirtymisprosessi. Suomessa naisista saavuttaa vanhuuseläkeiän suurempi osa kuin miehistä, joista puolestaan jää suurempi osa varhennetusti työkyvyttömyys- tai työttömyyseläkkeelle (18). Vastaavanlaista valikoitumista havaitsivat myös Bartley ja Owen (19) todetessaan, että miehet olivat terveempiä jatkaessaan työelämässä, etenkin ruumiillisessa työssä. Naiset taas jatkoivat työelämässä valikoimattomammin. Nyt saadut tulokset työuupumuksesta eivät tue näkemystä, jonka mukaan nuorten tilanne töissä olisi erityisen kuormittava. Kuormittuneisuus koski selvästi iäkkäitä työntekijöitä. Työntekijöiden pitkittynyt altistuminen huonoille psykososiaalisille työoloille lisää työn terveysvaikutuksia (20,21,22). Koska työuupumus kehittyy pitkän ajan kuluessa (8,17), jatkuvan työstressin vaikutukset kumuloituvat ajan kuluessa, vaikka ikä tai työkokemus eivät sinänsä ole työuupumuksen syitä. Nykyinen nopea muutostahti työelämässä on vaikuttanut myös ikääntyvien työntekijöiden asemaan. Aiemmin työkokemus ja ikä toivat arvostusta ja takasivat oppimista työssä tekemällä, mutta nykyisin paineet jatkuvaan uudelleen orientoitumiseen, uusien asioiden oppimiseen ja joustamiseen saattavat muodostua taakaksi erityisesti ikääntyville työntekijöille, joilla on yleensä vähemmän koulutusta kuin nuorilla työntekijöillä. Eri maissa tehdyt tutkimukset (4,23 28), joissa on raportoitu työssä uupumisen olevan vaara nimenomaan uran alkuvaiheessa, koskevat ihmissuhdetyötä tekeviä henkilöitä. Myös Suomessa on esimerkiksi lääkäreistä saatu vastaavanlaisia tutkimustuloksia (29). Ihmissuhdetyössä kokeneet työntekijät ovat saattaneet vuosien varrella oppia erityisiä ammatillisia selviytymiskeinoja, jotka suojaavat uupumiselta vaativissa vuorovaikutussuhteissa. Tässä väestötutkimuksessa työuupumusta esiintyi kaikilla toimialoilla ja kaikissa ammattiaseman mukaan muodostetuissa ryhmissä. Työuupumus oli yleisempää alemmassa ammattiasemassa kuin ylemmässä. Työntekijöistä suuremmalla osalla oli työuupumusta kuin toimihenkilöistä tai yrittäjistä. Sama suuntaus tuli näkyviin koulutustason suhteen: hyvin vähän kouluttautuneilla työuupumus oli yleisempää kuin enemmän kouluttautuneilla. Työn perinteisten terveys- ja turvallisuusriskien on todettu olevan yhteydessä matalaan sosioekonomiseen asemaan. Vähäiset vaikutusmahdollisuudet työssä ovat linkki aseman ja terveyden välillä (30). Hyvässä asemassa oleva työntekijä voi vaikuttaa työoloihinsa ja pelisääntöihin työssä enemmän kuin hierarkiassa matalammalla oleva työntekijä, ja tämä on terveydelle edullista (31,32). Vuoden 1997 väestötutkimukseen verrattuna todettiin joitain muutoksia työuupumuksen keskittymisessä eri toimialoille. Muutamat alat, jotka vuonna 1997 olivat työuupumuksen yleisyyden suhteen kärjessä, kuten majoitus- ja ravitsemustoiminta sekä rahoitus- ja vakuutustoiminta, olivat vuonna 2000 listan toisessa päässä, vähiten työuupumusta sisältävien alojen joukossa. Näillä aloilla tehtiin 1990-luvun alkupuolelta lähtien merkittäviä rakenteellisia muutoksia, mm. fuusioita ja henkilöstövähennyksiä. Henkilöstövähennysten olivatpa ne jo tapahtuneita tai ennakoituja on aiemmin todettu lisäävän työuupumusta (33) ja heikentävän terveyttä (34). Muutostahdin tasoittuminen ja mahdollinen uupuneimpien poistuminen työvoimasta henkilöstövähennysten yhteydessä saattavat selittää uupumuksen suhteellisesti vähäisempää määrää näillä aloilla vuonna Tietoliikenne ja rakentaminen olivat edelleen vuonna 2000 vähän työuupumusta sisältävien alojen joukossa, ja maa- ja metsätalous oli säilynyt toimialana, jolla työuupumus on yleistä. Teollisuuden aloilla työuupumus oli suhteellisesti hieman yleistynyt, kun taas terveyspalvelut kuuluivat aloihin, joilla työuupumus ei suhteellisesti ollut kovin yleistä. Yhteys työuupumuksen ja tehtyjen työtuntien välillä ei ollut suoraviivainen. Sekä runsaiden että vähäisten työtuntien on todettu olevan yhteydessä erilaisiin terveysindikaattoreihin (35, 36). Työuupumus, joka väsymyksen lisäksi sisältää asennemuutoksia työtä ja itseä kohtaan työntekijänä, ei selity pelkästään tehdyn työn määrällä, vaan muutkin työn vaatimukset ja voimavaratekijät vaikuttavat sen kehittymiseen (7). Tässä tutkimuksessa työuupumusta mitattiin MBI-GS-mittarilla, joka on todettu päteväksi ja luotettavaksi eri ammattiryhmissä (37,38,39,40). Tutkimuksemme vahvuuksia ovat edustavuus ja hyvä osallistuminen. Tulokset kuvaavat luotettavasti koko suomalaista työssä käyvää aikuisväestöä. Koska kyseessä on poikkittaistutkimus, ikäkohortin vaikutusta ei kuitenkaan täysin pystytä erottamaan ajassa tapahtu-

5 4113 vasta kehityskulusta, kuten pitkittäisaineistoissa on mahdollista. Aineisto koostui vuotiaista, joten aivan nuorimmat työssä käyvät jäivät tutkimuksen ulkopuolelle. Tätä pyrittiin korjaamaan ottamalla huomioon myös työkokemuksen pituus, joskaan se ei antanut aihetta muuttaa tulosten tulkintaa. On epäselvää, missä määrin työuupumuksen yleisyys väestössä heijastaa työelämässä vallitsevaa tilannetta ja sen muutoksia. On ainakin selvää, että työuupumuksen yleisyys väestössä ei ole vakio. Näin ollen tilanne voi jo nyt olla erilainen kuin vuosina Näiden tulosten perusteella haasteeksi osoittautuu toisaalta ikääntyvien ja erityisesti naispuolisten työntekijöiden tukeminen sekä toisaalta vähän koulutettujen ja ammattiaseman alemmilla tasoilla työskentelevien tukeminen. Ikäryhmään kohdistuva haaste on ajankohtainen tulevan eläkeuudistuksen myötä, jossa mahdollisuudet päästä eläkkeelle ennen vanhuuseläkeikää English summary ovat entistä vähäisemmät. Vaikka työuupumus näyttää nyt harvinaisemmalta kuin aikaisemmin, haasteena on vakiinnuttaa työolosuhteiden jatkuva kehittäminen hyviksi käytännöiksi, sillä edelleen neljäsosalla työssä käyvistä todettiin työuupumuksena ilmenevä työkyvyn heikentymisen riski. KIRJALLISUUTTA Täydellisen kirjallisuusluettelon saa toimituksesta ja se julkaistaan Internetissä artikkelin PDF-versiossa osoitteessa sekä lehden tietokannassa. 1 Schaufeli W, Enzmann D. The burnout companion to study and practice: A critical analysis. Lontoo: Taylor & Francis Schaufeli WB, Greenglass ER. Introduction to special issue on burnout and health. Psychol Health 2001;16: Kalimo R, Toppinen S. Työuupumus Suomen työikäisellä väestöllä. Helsinki: Työterveyslaitos Maslach C, Schaufeli WB, Leiter MP. Job Burnout. Annu Rev Psychol 2001;52: Schaufeli WB, Bakker AB. Job demands, job resources, and their relationship with burnout and engagement: a multi-sample study. J Organ Behav 2004;25: Burnout in Finland - Results from the Health 2000 Study Background: The growing demands of today's continuously changing work life have an impact on the well-being of the workers. Prolonged exposure to detrimental psychosocial conditions increases the probability of health impairment. Burnout develops gradually as a consequence of prolonged stress at work. The population-based prevalence of burnout and its changes has been studied only a little. Methods: The prevalence, severity, and sociodemographic factors of burnout were analysed in the population-based 'Health 2000 Study' in Finland. Burnout was assessed with the Maslach Burnout Inventory - General Survey. Results: About a quarter of the adult working population had symptoms of burnout. In 2.5% the symptoms were severe. Burnout increased with age, mostly among women. Burnout was associated with work experience, level of education, vocational status, employment, line of business, and working hours. Higher burnout scores were related to long work experience, low level of education, permanent employment, and over 55 working hours weekly. In agriculture, mixed industry, education, public administration, and transportation the level of burnout was higher than in other branches. Conclusions: The prevalence of burnout was now lower than in a population study in This positive trend can be maintained if good practices are established for developing work and the functioning of the work community. Improving the working conditions of ageing workers, especially women, and workers with low education or vocational status poses a special challenge. KIRSI AHOLA Lic. Psychol., Researcher Department of Psychology, Finnish Institute of Occupational Health kirsi.ahola@ttl.fi TEIJA HONKONEN RAIJA KALIMO ERKKI NYKYRI ARPO AROMAA JOUKO LÖNNQVIST 8 Kalimo R, Pahkin K, Mutanen P, Toppinen-Tanner S. Staying well or burning out at work: work characteristics and personal resources as long-term predictors. Work Stress 2003a;17: Aromaa A, Koskinen S. Terveys ja toimintakyky Suomessa. Terveys tutkimuksen perustulokset. Helsinki: Kansanterveyslaitos Laiho J, Nieminen T. Terveys tutkimus. Aikuisväestön haastatteluaineiston tilastollinen laatu. Otanta-asetelma, tiedonkeruu, vastauskato ja estimointi- ja analyysiasetelma. Tutkimuksia 239. Helsinki: Tilastokeskus Elo A-L. Psyykkinen kuormitus, haasteet ja kehittymismahdollisuudet työssä. Kirjassa: Kauppinen T, Heikkilä P, Lehtinen S ym, toim. Työ ja terveys Suomessa v Helsinki: Työterveyslaitos Elo A-L. Psyykkinen kuormitus, stressi ja kehittymismahdollisuudet työssä. Kirjassa: Piirainen H, Hirvonen M, Elo A-L ym, toim. Työ ja terveys - haastattelututkimus Taulukkoraportti. Helsinki: Työterveyslaitos Lindström K. Työyhteisöjen toimivuus ja ilmapiiri. Kirjassa: Kauppinen T, Heikkilä P, Lehtinen S ym, toim. Työ ja terveys Suomessa v Helsinki: Työterveyslaitos Toppinen-Tanner S, Kalimo R, Mutanen P. The process of burnout in white-collar and blue-collar jobs: eight-year prospective study of exhaustion. J Organ Behav 2002;23: Hakola T. Varhaiseen eläkkeelle siirtymiseen vaikuttavat tekijät. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2000: 11. Helsinki: Oy Edita Ab Bartley M, Owen C. Relation between socioeconomic status, employment, and health during economic change, BMJ 1996;313: Johnson JV, Steward W, Hall EM, Fredlind P, Theorell T. Long-term psychosocial work environment and cardiovascular mortality among Swedish men. Am J Public Health 1996;86: Kivimäki M, Leino-Arjas P, Luukkonen R, Riihimäki H, Vahtera J, Kirjonen J. Work stress and risk of cardiovascular mortality: prospective cohort study of industrial employees. BMJ 2002;325: Honkonen T, Lindström M, Kivimäki M. Psykososiaalinen työkuormitus mielenterveyden häiriöiden etiologiassa. Duodecim 2003;119: Töyry S, Räsänen K, Kujala S ym. Lääkärien työolot ja kuormittuneisuus -tutkimus. Suom Lääkäril 1999;54: Marmot MG, Bosma H, Hemingway H, Brunner E, Stansfeld S. Contribution of job control and other risk factors to social variations in coronary heart disease incidence. Lancet 1997;350: Vahtera J, Kivimäki M. Terveyden psykososiaalinen eriarvoisuus työelämässä. Kirjassa: Kangas I, Keskimäki I, Koskinen S ym, toim. Kohti terveyden tasa-arvoa. Helsinki: Edita Kirjoittajat KIRSI AHOLA PsL, tutkija Työterveyslaitos, psykologian osasto kirsi.ahola@ttl.fi TEIJA HONKONEN LT, psykiatrian erikoislääkäri, apulaisylilääkäri Työterveyslaitos, työlääketieteen osasto RAIJA KALIMO FT, professori emerita Työterveyslaitos, psykologian osasto ERKKI NYKYRI VTL, tilastomatemaatikko Työterveyslaitos, epidemiologian ja biostatistiikan osasto ARPO AROMAA tutkimusprofessori, osaston johtaja Kansanterveyslaitos, terveyden ja toimintakyvyn osasto JOUKO LÖNNQVIST tutkimusprofessori, osaston johtaja Kansanterveyslaitos, mielenterveyden ja alkoholitutkimuksen osasto

6 1 KIRJALLISUUTTA 1 Schaufeli W, Enzmann D. The burnout companion to study and practice: A critical analysis. Lontoo: Taylor & Francis Schaufeli WB, Greenglass ER. Introduction to special issue on burnout and health. Psychol Health 2001;16: Maslach C, Jackson SE. The measurement of experienced burnout. J Occup Behav 1981;2: Maslach C, Jackson SE, Leiter MP. Maslach Burnout Inventory Manual, 3. painos. Palo Alto: Consulting Psychologist Press Kalimo R, Toppinen S. Työuupumus Suomen työikäisellä väestöllä. Helsinki: Työterveyslaitos Maslach C, Schaufeli WB, Leiter MP. Job Burnout. Annu Rev Psychol 2001;52: Schaufeli WB, Bakker AB. Job demands, job resources, and their relationship with burnout and engagement: a multi-sample study. J Organ Behav 2004;25: Kalimo R, Pahkin K, Mutanen P, Toppinen-Tanner S. Staying well or burning out at work: work characteristics and personal resources as long-term predictors. Work Stress 2003a;17: Aromaa A, Koskinen S. Terveys ja toimintakyky Suomessa. Terveys tutkimuksen perustulokset. Helsinki: Kansanterveyslaitos Laiho J, Nieminen T. Terveys tutkimus. Aikuisväestön haastatteluaineiston tilastollinen laatu. Otanta-asetelma, tiedonkeruu, vastauskato ja estimointi- ja analyysiasetelma. Tutkimuksia 239. Helsinki: Tilastokeskus Suomen tilastollinen vuosikirja Hämeenlinna: Tilastokeskus Ammattiluokitus Käsikirjoja 14. Helsinki: Tilastokeskus Elo A-L. Psyykkinen kuormitus, haasteet ja kehittymismahdollisuudet työssä. Kirjassa: Kauppinen T, Heikkilä P, Lehtinen S ym, toim. Työ ja terveys Suomessa v Helsinki: Työterveyslaitos Elo A-L. Psyykkinen kuormitus, stressi ja kehittymismahdollisuudet työssä. Kirjassa: Piirainen H, Hirvonen M, Elo A-L ym, toim. Työ ja terveys - haastattelututkimus Taulukkoraportti. Helsinki: Työterveyslaitos Lindström K. Työyhteisöjen toimivuus ja ilmapiiri. Kirjassa: Kauppinen T, Heikkilä P, Lehtinen S ym, toim. Työ ja terveys Suomessa v Helsinki: Työterveyslaitos Suomen tilastollinen vuosikirja Hämeenlinna: Tilastokeskus Toppinen-Tanner S, Kalimo R, Mutanen P. The process of burnout in white-collar and blue-collar jobs: eight-year prospective study of exhaustion. J Organ Behav 2002;23: Hakola T. Varhaiseen eläkkeelle siirtymiseen vaikuttavat tekijät. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2000: 11. Helsinki: Oy Edita Ab Bartley M, Owen C. Relation between socioeconomic status, employment, and health during economic change, BMJ 1996;313: Johnson JV, Steward W, Hall EM, Fredlind P, Theorell T. Long-term psychosocial work environment and cardiovascular mortality among Swedish men. Am J Public Health 1996;86: Kivimäki M, Leino-Arjas P, Luukkonen R, Riihimäki H, Vahtera J, Kirjonen J. Work stress and risk of cardiovascular mortality: prospective cohort study of industrial employees. BMJ 2002;325: Honkonen T, Lindström M, Kivimäki M. Psykososiaalinen työkuormitus mielenterveyden häiriöiden etiologiassa. Duodecim 2003; 119: Mor V, Laliberte L. Burnout among hospice staff. Health and Social Work 1984;9: Birch N, Marchant MP, Smith NM. Perceived role conflict, role ambiquity, and reference librarian burnout in public libraries. Library Information Science Res 1986; 8: Huberty TJ, Huebner ES. A national survey of burnout among school psychologists. Psychol Schools 1988;25: Rogers JC, Dodson SC. Burnout in occupational therapists. Am J Occup Ther 1988;42: Poulin JE, Walter CA. Burnout in gerontological social work. Soc Work 1993;38: Vredenburgh LD, Carlozzi AF, Stein LB. Burnout in counseling psychologists: type of practice setting and pertinent demographics. Counselling Psych Q 1999;12: Töyry S, Räsänen K, Kujala S ym. Lääkärien työolot ja kuormittuneisuus -tutkimus. Suom Lääkäril 1999;54: Marmot MG, Bosma H, Hemingway H, Brunner E, Stansfeld S. Contribution of job control and other risk factors to social variations in coronary heart disease incidence. Lancet 1997;350: Karasek R, Theorell T. Stress, productivity and reconstruction of working life. New York: Basic Books Vahtera J, Kivimäki M. Terveyden psykososiaalinen eriarvoisuus työelämässä. Kirjassa: Kangas I, Keskimäki I, Koskinen S ym, toim. Kohti terveyden tasa-arvoa. Helsinki: Edita Kalimo R, Taris TW, Schaufeli WB. The effects of past and anticipated future downsizing on survivor wellbeing: an equity perspective. J Occup Health Psychol 2003b;8: Vahtera J, Kivimäki M, Pentti J, Linna A, Virtanen M, Virtanen P, Ferrie J E. Organizational downsizing, sickness absence, and mortality: 10-town prospective cohort study. BMJ 2004;328: Sokejima S, Kagamimori S. Working hours as a risk factor for acute myocardial infarction in Japan: casecontrol study. BMJ 1998;317: Sparks K, Cooper C, Fried Y, Shirom A. The effect of hours of work on health: A meta-analytic review. J Occup Organ Psychol 1997;70: Leiter MP, Schaufeli WB. Consistency of the burnout construct across occupations. Anxiety, Stress, Coping 1996;9: Taris TW, Schreurs PJG, Schaufeli WB. Construct validity of the Maslach Burnout Inventory - General Survey: two sample examination of its factor structure and correlates. Work Stress 1999;13: Schreurs PJG, Taris TW. Construct validity and the demand control model: a double cross validation approach. Work Stress 1998;12: Schutte N, Toppinen S, Kalimo R, Schaufeli W. The factorial validity of the Maslach Burnout Inventory- General Survey (MBI-GS) across occupational groups and nations. J Occup Organ Psychol 2000;73:53 66.